JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
JULIANE KOKOTT
21 päivänä marraskuuta 2018 (1)
Asia C‑558/17 P
OZ
vastaan
Euroopan investointipankki (EIP)
Muutoksenhaku – Henkilöstö – EIP:n henkilöstö – Seksuaalinen häirintä – Kantelu – Ihmisarvoinen kohtelu työyhteisössä ‑ohjelman yhteydessä suoritettu tutkinta – Kantelun hylkääminen – Vaatimus kumota EIP:n pääjohtajan tekemä päätös kantelun hylkäämisestä – EIP:n toiminnasta aiheutuneen vahingon korvaamista koskeva vaatimus
I Johdanto
1. Euroopan unionin toimielimet, elimet ja laitokset ovat velvollisia suojelemaan henkilöstöään kaikenlaiselta työpaikalla tapahtuvalta pelottelulta ja häirinnältä. Tätä varten Euroopan investointipankki (jäljempänä EIP) on ottanut käyttöön sisäiset säännöt, niin kutsutut ihmisarvoista kohtelua työyhteisössä koskevat toimintaperiaatteet.
2. Käsiteltävässä asiassa valittaja teki näiden sääntöjen nojalla EIP:ssä kantelun esimiehensä seksuaalisesta häirinnästä, jonka kohteeksi hän väittää joutuneensa vuodesta 2011 alkaen siihen saakka, kunnes hän siirtyi vuonna 2012 toisiin tehtäviin. Valittajan mukaan hänen kantelunsa seurauksena käynnistetyssä sisäisessä tutkintamenettelyssä tapahtui useita virheitä, jotka lopulta johtivat hänen kantelunsa hylkäämiseen.
3. Menettelyllisten oikeuksiensa loukkaamisen lisäksi valittaja vetoaa muun muassa lainvastaisuuteen sen vuoksi, että hänen yksityiselämäänsä liittyviä seikkoja otettiin huomioon vain hänen uskottavuutensa kyseenalaistamiseksi.
4. Häirintää merkitsevä käyttäytyminen on luonteeltaan ja toimintatavoiltaan sellaista, että sitä on vaikea todistaa. Tutkintamenettelyn päätteeksi tehty hallinnollinen päätös, jolla pyritään osoittamaan häirintää koskevien väitteiden todenperäisyys, perustuu siis aina – ainakin jossain määrin – asianomaisten henkilöiden yksityiselämään liittyvistä seikoista annettuihin lausumiin tai arvioihin. Tällaisessa tilanteessa on erityisen tärkeää noudattaa päätöksentekoon sovellettavia menettelysääntöjä.
5. Nyt käsiteltävänä oleva valitus tarjoaa unionin tuomioistuimelle ensimmäisen kerran tilaisuuden tarkastella niitä menettelyllisiä vaatimuksia, jotka häirintää koskevan hallinnollisen tutkintamenettelyn on täytettävä. Käsiteltävässä asiassa nousee näin ollen esille kysymys virkamiestuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen sellaisen vakiintuneen oikeuskäytännön perusteltavuudesta, jonka mukaan menettelylliset oikeudet, jotka on tunnustettava häirinnästä syytetylle henkilölle häirintää koskevan kantelun yhteydessä, eroavat kantelijalle, joka katsoo joutuneensa häirinnän kohteeksi, kuuluvista suppeammista oikeuksista.(2)
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt
6. Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen, sellaisina kuin ne ovat muutettuina Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja unionin muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen muuttamisesta 22.10.2013 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU, Euratom) N:o 1023/2013 (jäljempänä henkilöstösäännöt)(3), 24 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään seuraavaa:
”Unioni avustaa virkamiestä erityisesti oikeudellisissa toimenpiteissä sellaista henkilöä vastaan, joka uhkaa, loukkaa, solvaa tai herjaa virkamiestä tai hänen perheensä jäsentä tai hyökkää heitä vastaan tai vahingoittaa heidän omaisuuttaan virkamiehen aseman tai tehtävän vuoksi.”
B EIP:n henkilöstösäännöt
7. EIP:n hallintoneuvoston 20.4.1960 hyväksymien EIP:n henkilöstösääntöjen, sellaisena kuin ne ovat tarkistettuina EIP:n hallintoneuvoston 4.6.2013 tekemällä päätöksellä, joka tuli voimaan 1.7.2013, 41 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Euroopan unionin tuomioistuin ratkaisee kaikki pankin ja sen henkilöstön jäsenten väliset yksittäiset riidat. Kanteet, joita henkilöstön jäsenet nostavat heille mahdollisesti haitallisista pankin toimista, on pantava vireille kolmen kuukauden kuluessa.
Kaikki paitsi 38 artiklassa säädetyistä toimista syntyneet riidat käsitellään sovittelumenettelyssä pankin sovittelutoimikunnassa, lukuun ottamatta unionin tuomioistuimessa nostettua kannetta – – ja ennen sen nostamista.
Sovittelupyyntö on esitettävä kolmen kuukauden kuluessa tosiseikkojen tapahtumahetkestä tai riidan kohteena olevien toimenpiteiden ilmoittamisesta [lukien]. – –”.
C Ihmisarvoista kohtelua työyhteisössä koskevat EIP:n toimintaperiaatteet
8. Ihmisarvoista kohtelua työyhteisössä koskevista EIP:n toimintaperiaatteista (jäljempänä ihmisarvoista kohtelua työyhteisössä koskevat toimintaperiaatteet) 18.11.2003 annetuissa EIP:n säännöissä(4) määrätään seuraavaa:
”Tutkintamenettely
– –
Tutkintamenettely käsittää seuraavat määräykset:
– –
– on muodostettava kolmesta riippumattomasta henkilöstä koostuva tutkintakomitea – –
– tutkintakomitea pitää useampia kuulemistilaisuuksia kuullakseen erikseen molempia osapuolia ja näiden mahdollisia todistajia sekä muita henkilöitä, joille se haluaa esittää kysymyksiä
– molemmilla osapuolilla on oikeus esittää näkemyksensä tutkintakomitealle
– molemmilla osapuolilla on oikeus käyttää edustajaa
– tutkintakomitean kuulemisten ja lausuntojen perusteella annetaan suositus, joka toimitetaan pääjohtajalle
– pääjohtaja päättää toteutettavista toimenpiteistä.
Tutkintakomitean tehtävät ja kokoonpano
Komitean tehtävänä on tarjota puitteet yhteen tai useampaan tapaukseen kohdistuvalle puolueettomalle ja riippumattomalle tutkinnalle, jonka perusteella pääjohtajalle annetaan suositus, jotta tämä voi päättää toteutettavista toimenpiteistä.
– –
Menettely
– –
2. Henkilöstöosaston johtaja esittää yhteisymmärryksessä henkilöstön edustajien kanssa pääjohtajalle komitean kokoonpanon ja vahvistaa alkamispäivän tutkinnalle, joka on aloitettava viimeistään 30 päivän kuluttua kantelun vastaanottamisesta.
3. Henkilöstöosaston johtaja ilmoittaa asianomaiselle työntekijälle välittömästi ilmoituksen saapumisesta ja vahvistaa tutkintamenettelyn aloittamisen – –
4. Kantelun tekijän muistion vastaanottamisen jälkeen henkilöstöosaston pääjohtaja
– –
d. ilmoittaa, että tutkinta alkaa 30 päivän kuluessa siitä, kun kantelu tehtiin virallisesti henkilöstöosaston johtajalle ja että molemmille osapuolille annetaan tiedoksi heidän erikseen toimitettavan kuulemisensa päivämäärä, kellonaika ja paikka, heidän oikeutensa käyttää edustajaa sekä komitean kokoonpano.
– –
Kuuleminen
Kuulemisen tarkoituksena on saada selville tarkasti, mitä on tapahtunut, ja kerätä tosiseikkoja, jotka mahdollistavat perustellun suosituksen laatimisen. Osapuolilla ei ole oikeutta tulla kuulluiksi samanaikaisesti, koska heitä kuullaan erikseen. Ne eivät ole velvollisia kertaamaan omalta kannaltaan epämiellyttäviä tai kiusallisia yksityiskohtia, ellei se ole täysin välttämätöntä. Kaikkia tutkintaan ja kuulemisiin osallistuvia osapuolia, mukaan lukien avustajat ja todistajat, muistutetaan heitä koskevasta salassapitovelvollisuudesta.
– –
Komitea voi toimia sopivaksi katsomaansa menettelytapaa noudattaen. Yleensä kuuleminen tapahtuu useissa erillisissä haastatteluissa, jotka suoritetaan seuraavassa järjestyksessä:
– aluksi kantelija
– kantelijan mahdollisesti nimeämät todistajat
– väitetty kiusaaja
– väitetyn kiusaajan mahdollisesti nimeämät todistajat
– jos komitea katsoo sen tarpeelliseksi, molemmat osapuolet voidaan kutsua kuultaviksi uudelleen ja erikseen.
Tarpeen vaatiessa komitea voi myös kuulla uudelleen asianomaisia henkilöitä ja kutsua kuultaviksi muita henkilöstön jäseniä tai pyytää tietoja taikka jäljennöksiä asiakirjoista, jos se yhdessä katsoo sen perustelluksi ja hyödylliseksi. Epäselvissä tapauksissa pääjohtaja tekee lopullisen päätöksen kysymyksistä, jotka koskevat oikeutta tutustua asiakirjoihin, tietoihin tai muihin tutkintamenettelyihin, kuultuaan ensin tarvittaessa tietosuojavastaavaa. Komitea ilmoittaa kantelijalle mahdollisista lisätutkimuksista.
Tutkinnan tulos
Kun kaikkia osapuolia on kuultu ja kun kaikki muut mahdolliset asianmukaiset tutkimukset on suoritettu, komitean pitäisi voida käsitellä asia ja esittää perusteltu suositus. Sillä ei ole päätösvaltaa.
Komitea voi esittää erilaisia suosituksia, joilla pyritään siihen, että
– asian käsittely lopetetaan osapuolten kyettyä selvittämään tilanteen ja löytämään tulevaisuutta ajatellen molempien kannalta hyväksyttävissä olevan ratkaisun
– asian ei katsota kuuluvan pelottelun tai häirinnän piiriin vaan kyse on työpaikan konfliktista, joka vaatii perusteellisempaa tarkastelua ja seurantaa
– kantelu hylätään
– toteutetaan tarvittavat toimenpiteet, jos komitea osoittaa kantelun perusteettomaksi tai haitantekotarkoituksessa tehdyksi
– aloitetaan kurinpitomenettely.
Komitea laatii viiden päivän kuluessa tutkinnan päättymisestä kirjallisen suosituksen ja lähettää sen pääjohtajalle, jotta tämä voi tehdä päätöksen toteutettavista toimenpiteistä.
Pääjohtajan päätös
– –
Viimeistään viiden arkipäivän kuluessa komitean suosituksen lähettämisestä pääjohtajalle annetaan molemmille osapuolille kirjallisesti tiedoksi pääjohtajan perusteltu päätös ja sen liitteenä oleva komitean suositus.”
III Asian tausta ja oikeudenkäynti unionin yleisessä tuomioistuimessa
9. Valittajana oleva OZ otettiin 1.12.2008 EIP:n palvelukseen, ja hän työskenteli siellä vuoden 2009 lopusta lähtien osastolla, jonka henkilöstökoordinaattorina F. toimi. Syyskuussa 2012 valittaja siirtyi toisiin tehtäviin. Tammikuussa 2014 valittaja ilmoitti osastonsa päällikölle, että tehtävien vaihtaminen liittyi F:n seksuaaliseen häirintään, jonka kohteeksi hän katsoi joutuneensa vuodesta 2011 lähtien.
10. Valittaja teki 20.5.2015 EIP:n henkilöstöosaston johtajalle kantelun, jossa hän väitti joutuneensa F:n seksuaalisen häirinnän kohteeksi.
11. Henkilöstöosaston johtaja ilmoitti 18.6.2015 valittajalle, että hänen kantelunsa johdosta oli käynnistetty muodollinen tutkintamenettely (jäljempänä tutkintamenettely) ihmisarvoista kohtelua työyhteisössä koskevista toimintaperiaatteista laadittujen sisäisten sääntöjen nojalla.
12. Tutkintakomitea nimitettiin virallisesti 26.6.2015 ja valittajalle ilmoitettiin, että kuulemistilaisuudet järjestettäisiin saman vuoden heinäkuun 20. päivänä.
13. Tutkintakomitea toimitti 17.9.2015 raporttinsa (jäljempänä tutkintakomitean raportti) EIP:n pääjohtajalle.
14. Raportissa komitea esitti tutkintansa tulokset seuraavasti: Valittajan väitteitä ei voitu vahvistaa, koska hänen väittämiensä tekojen tapahtuessa paikalla ei ollut todistajia. Sitä vastoin kaikki todistajat olivat yhtä mieltä siitä, että valittajan terveydentila antoi aihetta huoleen. Hän oli käynyt läpi vaikean eron entisestä avopuolisostaan ja laihtunut sen seurauksena huomattavasti. Todistajien mukaan valittaja halusi lisäksi innokkaasti edetä urallaan ja hänen ohjaileva luonteensa oli omiaan aiheuttamaan vakavia ongelmia muiden henkilöiden elämässä. Hänen oli myös vaikea sietää minkäänlaista arvostelua. Lopuksi tutkintakomitea suositteli valittajalle, että tämän pitäisi opetella parantamaan yhteistyöhenkeään ja suhtautua asioihin myönteisemmin.
15. EIP:n pääjohtaja päätti 16.10.2015 hylätä valittajan tekemän kantelun tutkintakomitean suositusten perusteella (jäljempänä EIP:n pääjohtajan päätös) ja liitti mainittuun päätökseen tutkintakomitean raportin.
16. Tehtyään päätöksensä EIP:n pääjohtaja pyysi tutkintakomitealta vielä lisäselvityksiä mahdollisen kurinpitomenettelyn aloittamista varten, ja komitea toimitti lopulliset huomautuksensa 12.1.2016. Sen jälkeen valittaja esitti EIP:n henkilöstösääntöjen 41 artiklan mukaisen sovittelupyynnön.
17. Sovittelutoimikunnan 22.4.2016 tekemien päätelmien mukaisesti EIP:n pääjohtaja totesi 29.6.2016 sovittelumenettelyn epäonnistuneeksi.
18. Unionin yleisessä tuomioistuimessa 22.7.2016 nostamassaan kanteessa valittaja vaati muun muassa, että EIP:n pääjohtajan päätös ja tutkintakomitean raportti kumotaan ja että EIP velvoitetaan maksamaan hänelle 20 000 euroa korvauksena hänen kärsimästään aineettomasta vahingosta sekä 977 euroa (arvonlisäveroineen) mainitun vahingon johdosta syntyneistä sairauskuluista ja alustavasti 5 850 euroa tulevista sairauskuluista.
19. Ensimmäisessä oikeusasteessa nostamansa kanteen tueksi valittaja vetosi lähinnä kahteen kanneperusteeseen. Ensimmäinen kanneperuste koski tutkintamenettelyn sääntöjen rikkomista sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 artiklan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklan nojalla valittajalle kuuluvien menettelyllisten oikeuksien loukkaamista sen vuoksi, että useita tutkintamenettelyn vaiheita oli hänen mukaansa jätetty noudattamatta. Toinen kanneperuste koski Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan ja perusoikeuskirjan 7 artiklan rikkomista sen perusteella, että tutkintakomitean raportti ja EIP:n pääjohtajan päätös sisälsivät valittajan yksityiselämään liittyviä oikeuttamisperusteita, jotka koskivat muun muassa hänen psyykkistä terveydentilaansa ja joilla ei ollut merkitystä tutkinnan kohteen kannalta. Valittaja katsoi, että nämä lainvastaisuudet olivat omiaan oikeuttamaan EIP:n pääjohtajan päätöksen kumoamisen sekä sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymisen tämän osalta.
20. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi aluksi 13.7.2017 antamassaan tuomiossa (jäljempänä valituksenalainen tuomio)(5) valittajan vahingonkorvausvaatimukset kokonaisuudessaan ja se katsoi, ettei mikään valittajan esittämistä väitteistä merkinnyt lainvastaisuutta, josta EIP:n voitaisiin katsoa olevan vastuussa. Koska valittaja väitti, että lainvastaisuudet, joihin hän vetosi kumoamisvaatimusten tueksi, voitiin rinnastaa toimiin, joista EIP:n katsottiin olevan vastuussa vahingonkorvausvaatimusten osalta, unionin yleinen tuomioistuin totesi seuraavaksi, että myös kumoamisvaatimukset oli hylättävä.
IV Asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa ja asianosaisten vaatimukset
21. Valittaja haki 22.9.2017 päivätyllä kirjelmällä muutosta unionin yleisen tuomioistuimen tuomioon.
22. Valittaja vaatii, että unionin tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaisen tuomion kokonaisuudessaan
– kumoaa EIP:n pääjohtajan 16.10.2015 tekemän päätöksen olla ryhtymättä toimenpiteisiin valittajan seksuaalisesta häirinnästä tekemän kantelun johdosta ja kumoaa 14.9.2015 päivätyn EIP:n tutkintakomitean raportin (mukaan lukien raportin osien salaaminen siten kuin jäljempänä on laajemmin kuvattu)
– velvoittaa EIP:n maksamaan hänelle korvauksia sairauskuluista, jotka johtuivat hänelle aiheutuneesta vahingosta ja joiden suuruus on i) 977 euroa (arvonlisäveroineen) tähän päivään mennessä ja ii) 5 850 euroa alustavana määränä tulevista sairauskuluista
– velvoittaa EIP:n maksamaan korvausta kärsityn aineettoman vahingon johdosta 20 000 euroa
– velvoittaa EIP korvaamaan tästä valituksesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut, joiden määrä on 35 100 euroa (arvonlisäveroineen)
– velvoittaa EIP:n korvaamaan tästä muutoksenhausta unionin yleisessä tuomioistuimessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut
– määrää asian palautettavaksi unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta EIP aloittaa uudelleen ihmisarvoista kohtelua työyhteisössä koskevien toimintaperiaatteiden mukaisen menettelyn ja/tai EIP:n pääjohtaja tekee uuden päätöksen.
23. EIP vaatii, että unionin tuomioistuin
– hylkää valituksen
– velvoittaa valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
24. Sekä valittaja että EIP olivat edustettuina 26.9.2018 pidetyssä istunnossa.
V Oikeudellinen arviointi
25. Valittaja vetoaa valituksensa tueksi kolmeen perusteeseen, jotka koskevat ensinnäkin perusoikeuskirjan 47 artiklan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan rikkomista, toiseksi perusoikeuskirjan 7 artiklan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan rikkomista ja kolmanneksi oikeussuojan epäämistä.
26. Ensimmäinen valitusperuste koskee lähinnä arviointia, jonka unionin yleinen tuomioistuin teki tutkintamenettelyn kulusta ihmisarvoista kohtelua työyhteisössä koskevien toimintaperiaatteiden vaatimuksiin ja valittajalle perusoikeuskirjan 47 artiklan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan nojalla kuuluviin menettelyllisiin oikeuksiin nähden. Tämä valitusperuste on jaettu neljään osaan, joissa on kyse unionin yleisen tuomioistuimen erilaisista väitetyistä virheistä: se määritti virheellisesti valittajan menettelyllisten oikeuksien laajuuden, jätti määräämättä seuraamuksia tutkintamenettelyyn sovellettavien määräaikojen noudattamatta jättämisestä, arvioi virheellisesti tutkintakomitean oikean kokoonpanon ja hylkäsi valittajan väitteet, joissa tämä kyseenalaisti hänen kantelunsa luottamuksellisen käsittelyn.
27. Toisen ja kolmannen valitusperusteen mukaan unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valittajan väitteet, joilla pyrittiin muun muassa perusoikeuskirjan 7 artiklan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan valossa osoittamaan lainvastaisiksi useat sellaiset tutkintakomitean raporttiin sisältyvät seikat, joiden perusteella EIP:n pääjohtaja teki valittajan mukaan päätöksen kantelun hylkäämisestä perusteettomana.
A Tutkittavaksi ottaminen
28. Ensinnäkin on todettava, että vaikka EIP:n pääjohtajan 16.10.2015 tekemästä päätöksestä unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettu kanne oli päivätty 22.7.2016 eli yli yhdeksän kuukautta tämän päätöksen tekemisen jälkeen, se voitiin ottaa tutkittavaksi.(6) Oikeuskäytännöstä ilmenee nimittäin, että EIP:n henkilöstösääntöjen 41 artiklan 1 kohdassa kanteen nostamiselle unionin yleisessä tuomioistuimessa säädetty kolmen kuukauden määräaika(7) keskeytyi näiden samojen sääntöjen 41 artiklan 3 kohdan nojalla aloitetun sovittelumenettelyn ajaksi.(8) Vaikka kyseinen menettely ei ole pakollinen, siihen turvautuminen ei merkitse, että asianosaisen oikeutta saattaa asia unionin tuomioistuinten käsiteltäväksi on loukattu.(9) Tästä syystä on katsottava, että kanteen nostamisen määräaika alkaa kulua vasta sen lopullisen päätöksen päivämäärästä, jolla sovittelumenettelyn todettiin epäonnistuneen, tässä tapauksessa 29.6.2016.
29. Toiseksi EIP esittää valitusta vastaan kaksi oikeudenkäyntiväitettä. Se väittää ensinnäkin, ettei valituksessa viitata mihinkään täsmälliseen valituksenalaisen tuomion kohtaan, ja toiseksi, että siinä vain toistetaan olennaisilta osin ensimmäisessä oikeusasteessa nostetun kanteen perustelut.
30. Ensimmäisen oikeudenkäyntiväitteen osalta riittää, kun todetaan, ettei se perustu tosiseikkoihin, koska valituskirjelmän alaviitteissä viitataan valituksenalaisen tuomion tiettyihin kohtiin. Lisäksi on joka tapauksessa niin, että unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 169 artiklan 2 kohdassa ei aseteta muodollista velvollisuutta viitata valituksenalaisen tuomion numeroituihin kohtiin. On riittävää, että unionin tuomioistuin kykenee valituskirjelmässä esitettyjen perusteluiden avulla määrittämään ne unionin yleisen tuomioistuimen päätelmät, joissa kyseisen tuomioistuimen väitetään tehneen oikeudellisia virheitä, ja siten suorittamaan sille kyseessä olevalla alalla kuuluvan tehtävän ja harjoittamaan laillisuusvalvontaansa.(10)
31. Toisen oikeudenkäyntiväitteen osalta on huomattava, että suurin osa kantajan esittämistä väitteistä koskee lähinnä unionin yleisen tuomioistuimen tekemää oikeudellista arviointia. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä kuitenkin ilmenee, että jos asianosainen riitauttaa unionin yleisen tuomioistuimen tekemän unionin oikeuden tulkinnan tai soveltamisen, ensimmäisessä oikeusasteessa tutkittuja oikeudellisia kysymyksiä voidaan käsitellä uudelleen valituksen yhteydessä.(11)
32. Tämä ei kuitenkaan päde perusteluihin, joita valittaja on esittänyt siitä, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi tutkintakomitean kokoonpanoa ja kantelun luottamuksellista käsittelyä koskevat väitteet (ensimmäisen valitusperusteen kolmas ja neljäs osa). Tältä osin valittaja ainoastaan toistaa ensimmäisessä oikeusasteessa jo esittämänsä tosiseikkoja koskevat perustelut. Hän toistaa muun muassa väitteensä, jonka mukaan komiteaan nimetyillä henkilöillä ei ollut vaadittavaa pätevyyttä ja puolueettomuutta, ja pyrkii siten asettamaan kyseenalaiseksi unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikoista tekemän arvioinnin vetoamatta kuitenkaan siihen, että kyseiset seikat olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla. SEUT 256 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklassa, jonka mukaan unionin tuomioistuimen laillisuusvalvonta muutoksenhaun yhteydessä rajoittuu vain oikeuskysymyksiin, määrätyn mukaisesti nämä perustelut on näin ollen jätettävä tutkimatta.
33. Siltä osin kuin kolmanneksi on kyse kantajan vaatimuksesta, joka koskee tutkintakomitean raportin lainvastaisiksi väitettyjen osien salaamista, on riittävää todeta, että unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 22 ja 23 kohdassa perustellusti, että unionin tuomioistuimet eivät ole toimivaltaisia antamaan toimielimille määräyksiä.(12) Lisäksi valittaja ei riitauttanut valituskirjelmässään tuomion tätä osaa. Näin ollen tämä vaatimus on suoralta kädeltä jätettävä tutkimatta.
34. Vaikka unionin yleisen tuomioistuimen tuomion ja mahdollisesti EIP:n pääjohtajan päätöksen kumoaminen voi varmasti johtaa mahdollisen uuden tutkintamenettelyn aloittamiseen EIP:ssä, unionin tuomioistuimen tehtävänä ei kuitenkaan ole määrätä sen uudelleen aloittamisesta, koska unionin tuomioistuimen tuomion täytäntöönpanon edellyttämien toimenpiteiden toteuttaminen kuuluu hallinnon tehtäviin.(13) Tästä seuraa, että myös valitusperusteen viimeinen vaatimus on jätettävä tutkimatta.
B Pääasia
35. Valittaja vaatii unionin tuomioistuinta kumoamaan sekä unionin yleisen tuomioistuimen tuomion että EIP:n pääjohtajan päätöksen ja toteamaan pääjohtajan sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymisen.
36. Näin ollen on ensimmäiseksi tutkittava, voidaanko oikeudellisilla virheillä, joista unionin yleistä tuomioistuinta arvostellaan, perustella valituksenalaisen tuomion kumoamista (1 ja 2 kohta). Jos vastaus on myöntävä, toiseksi on tutkittava, onko asia ratkaisukelpoinen ja voidaanko EIP:n väitetyillä virheillä mahdollisesti perustella EIP:n pääjohtajan päätöksen kumoamista ja tämän viimeksi mainitun sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymistä (3 kohta).
1. Valituksen tarkastelu
a) Ensimmäinen valitusperuste
37. Ensimmäisessä valitusperusteessaan valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tarkasteltuaan tutkintamenettelyn kulkua se totesi, etteivät sääntöjenvastaisuudet, joihin kantaja vetosi, merkitse hänelle perusoikeuskirjan 47 artiklan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan nojalla kuuluvien menettelyllisten oikeuksien loukkaamista ja ettei niillä siten voida perustella EIP:n pääjohtajan päätöksen kumoamista eikä tämän viimeksi mainitun sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymistä.
1) Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa, jonka mukaan valittajan menettelyllisten oikeuksien laajuus määritettiin virheellisellä tavalla
38. Valittaja väittää unionin yleisen tuomioistuimen loukanneen hänelle perusoikeuskirjan 47 artiklan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukaisesti kuuluvia oikeuksia, kun se katsoi valituksenalaisen tuomion 52 kohdassa, että ihmisarvoista kohtelua työyhteisössä koskevien toimintaperiaatteiden nojalla aloitetussa seksuaalista häirintää koskevassa tutkintamenettelyssä valittajalla on suppeammat oikeudet kuin vastapuolella. Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi tämän virheellisen oletuksen perusteella menettelylliset lainvastaisuudet, joihin hän vetoaa.
39. Tarkemmin ottaen valittaja väittää unionin yleisen tuomioistuimen ensinnäkin loukanneen menettelyllisen yhdenvertaisuuden periaatetta ja kontradiktorista periaatetta sekä hänen puolustautumisoikeuksiaan katsoessaan, että tutkintakomitea toimi lainmukaisesti, kun se ei antanut hänelle tiedoksi häirinnästä syytetyn henkilön ja tutkinnan aikana kuultujen henkilöiden lausuntoja, joihin kantelun hylkäämisestä tehty päätös perustui.
40. Toiseksi valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se teki oikeudellisen virheen arvioidessaan riittäväksi sen, että tutkintakomitea kuuli valittajan ehdottamista 11 todistajasta vain kahta sillä perusteella, ettei sillä ollut minkäänlaista velvollisuutta kuulla kaikkia oikeudenkäynnin toisen asianosaisen ehdottamia todistajia.
41. Kolmanneksi valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se teki oikeudellisen virheen, kun se piti lainmukaisena sitä, ettei tutkintakomitea ottanut huomioon valittajan kantelunsa tueksi esittämiä lääkärinlausuntoja, koska ne oli laadittu riidanalaisten tosiseikkojen tapahtumisen jälkeen. Rajoittaessaan tällä tavoin mahdollisuutta esittää todisteita unionin yleinen tuomioistuin loukkasi valittajan mukaan hänen oikeuttaan tulla kuulluksi ja hänen puolustautumisoikeuksiaan.
42. Vastauksessaan valittajan ensimmäisessä oikeusasteessa esittämiin väitteisiin, jotka koskivat sitä, että EIP loukkasi hänen oikeuksiaan tutkintamenettelyn aikana, unionin yleinen tuomioistuin tukeutuu virkamiestuomioistuimen oikeuskäytäntöön,(14) jonka unionin yleinen tuomioistuin on vahvistanut(15) ja jonka mukaan kantelijan tilannetta työpaikkakiusaamista koskevassa tutkintamenettelyssä ei voida rinnastaa kantelun kohteena olevan henkilön tilanteeseen eikä kantelija voi näin ollen vedota samoihin menettelyllisiin oikeuksiin kuin syytetty henkilö.
43. Koska tämä oikeuskäytäntö on vahvistettu henkilöstösääntöjen soveltamisalaan kuuluvien asioiden yhteydessä, on ensinnäkin palautettava mieliin sekä sen menettelyn, joka aloitetaan kyseisissä henkilöstösäännöissä tarkoitetun avustamispyynnön johdosta, että käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan tutkintamenettelyn (i kohta) tärkeimmät ominaispiirteet. Sen jälkeen esitän johtopäätökset niistä menettelyllisistä oikeuksista, jotka kullekin asianomaiselle henkilölle on tällaisessa menettelyssä tunnustettava (ii kohta). Lopuksi tutkin, onko näitä vaatimuksia noudatettu käsiteltävässä asiassa (iii kohta).
i) Häirintää koskevat hallinnolliset tutkintamenettelyt unionin toimielimissä
44. Unionin hallinnon velvollisuus tukea työntekijää, joka katsoo joutuneensa häirinnän tai muunlaisen pelottelun kohteeksi, perustuu henkilöstösääntöjen soveltamisalaan kuuluvien työsuhteiden osalta näiden samojen henkilöstösääntöjen 24 artiklassa tarkoitettuun kyseisen hallinnon avustamisvelvollisuuteen. Henkilöstösääntöihin perustuvan avustamispyynnön esittämisen johdosta aloitetaan hallinnollinen tutkinta tosiseikkojen toteamiseksi ja asianmukaisten johtopäätösten tekemiseksi niiden perusteella tietoisena kaikesta asiaan liittyvästä. Tästä seuraa, ettei hallinnollisen tutkinnan tarkoituksena ole määrätä seuraamuksia tietystä toiminnasta vaan heti aluksi osoittaa, onko hallinto velvollinen ryhtymään toimiin tukeakseen virkamiestä.(16) Tässä tarkoituksessa on riittävää, että on esitetty edes vähäistä näyttöä väitteiden todenperäisyydestä ilman, että kuitenkaan ennakoidaan myöhemmin mahdollisesti aloitettavan kurinpitomenettelyn tulosta.(17)
45. Samalla tavalla ihmisarvoista kohtelua työyhteisössä koskevissa EIP:n toimintaperiaatteissa säädetään EIP:n henkilöstösääntöjen soveltamisalaan kuuluvien työsuhteiden osalta virallisesta menettelystä, jonka yhteydessä oletetulla uhrilla on mahdollisuus tehdä virallisesti kantelu, joka käynnistää tutkintamenettelyn. On kuitenkin huomattava, että tämä menettely eroaa tutkintamenettelystä, joka aloitetaan henkilöstösääntöjen mukaisen avustamispyynnön seurauksena.(18) Käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan menettelyn lopputuloksena voi nimittäin olla paitsi kantelun hylkääminen tai kurinpitomenettelyn aloittaminen häirinnästä syytettyä henkilöä vastaan, myös tällaisen menettelyn aloittaminen oletettua uhria vastaan, jos hänen kantelunsa katsotaan perusteettomaksi tai haitantekotarkoituksessa tehdyksi. Tältä osin se menee siis pidemmälle kuin henkilöstösääntöjen mukaisen avustamispyynnön johdosta käynnistyvä menettely.
ii) Asianosaisten menettelylliset oikeudet häirintää koskevassa tutkintamenettelyssä
46. Unionin yleisellä tuomioistuimella on äskettäin ollut tilaisuus palauttaa mieliin asiayhteys, jossa tämän ratkaisuehdotuksen 42 kohdassa mainittu henkilöstösääntöjen mukaisiin avustamispyyntöihin liittyvä oikeuskäytäntö on vahvistettu, sekä täsmentää sen soveltamisalaa.(19)
47. Näistä täsmennyksistä seuraa, ettei unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännön tarkoituksena ole rajoittaa kantelijan menettelyllisiä oikeuksia sellaisinaan häirintää koskevassa tutkintamenettelyssä eikä asettaa häntä ennakolta vastaajaa eli oletettua kiusaajaa epäedullisempaan asemaan.(20) Kyse on enemmänkin siitä, että erotetaan toisistaan yhtäältä henkilöstösääntöjen mukaisen avustamispyynnön seurauksena aloitettava hallinnollinen tutkintamenettely ja toisaalta tarvittaessa myöhemmin aloitettava kurinpitomenettely.(21) Kun hallinnollisessa menettelyssä sovelletaan unionin yleisen tuomioistuimen mukaan lähtökohtaisesti perusoikeuskirjan 41 artiklasta johtuvia oikeuksia, varsinaisia puolustautumisoikeuksia sovelletaan vasta kurinpitomenettelyn vaiheessa.(22)
48. Unionin yleinen tuomioistuin tosin myöntää, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen missä tahansa menettelyssä, jota käydään tiettyä henkilöä vastaan ja joka voi päättyä tälle vastaiseen toimeen, on unionin oikeuden perusperiaate, jota on noudatettava, vaikka kyseessä olevasta menettelystä ei olisi annettu erityistä säännöstöä.(23) Kun kuitenkin otetaan huomioon, että avustamispyynnön tehneen henkilön roolissa on kyse lähinnä tutkimuksen moitteetonta kulkua edistävän yhteistyön tekemisestä tosiseikkojen selvittämiseksi, unionin yleinen tuomioistuin päättelee tästä, ettei tätä menettelyä voida pitää kyseistä henkilöä vastaan aloitettuna menettelynä.(24) Sitä vastoin unionin yleinen tuomioistuin myöntää, että häirinnästä syytetyn henkilön on menettelyn alusta lähtien kyettävä puolustautumaan häntä koskevia syytöksiä vastaan.(25) Unionin yleinen tuomioistuin on siis kunkin tutkintamenettelyssä kyseessä olevan henkilön roolin perusteella katsonut useissa tuomioissa, että näiden henkilöiden menettelylliset oikeudet eroavat toisistaan.
49. Tältä osin on kuitenkin todettava, että perusoikeuskirjan 41 artiklaa sovelletaan hallinnollisiin menettelyihin riippumatta niiden akkusatorisesta tai inkvisitorisesta luonteesta, ja siinä vahvistetaan muun muassa jokaisen henkilön oikeus tulla kuulluksi ennen häntä vastaan toteutettavaa epäedullista toimenpidettä. Lisäksi on muistettava, että kontradiktorista periaatetta sovelletaan kaikkiin menettelyihin, jotka voivat johtaa päätökseen, joka vaikuttaa huomattavasti henkilön etuihin.(26) Näin ollen ei ole tarpeen ratkaista lopullisesti sitä, kuuluuko hallinnollinen tutkintamenettely – riippumatta siitä, sovelletaanko siihen henkilöstösääntöjen säännöksiä vai ihmisarvoista kohtelua työyhteisössä koskevia EIP:n toimintaperiaatteita – perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan soveltamisalaan.(27)
50. Vaikka on pitää tosin paikkansa, että häirinnästä syytetty henkilö on vaarassa joutua perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun epäedullisen toimenpiteen eli avustamispyynnön hyväksymisestä tehdyn päätöksen kohteeksi menettelyn alusta alkaen, on myös tärkeää huomata, että tutkintamenettely voi vaikuttaa epäedullisesti myös tämän pyynnön esittäneeseen henkilöön. Näin on etenkin silloin, kun menettelyn kuluessa ilmenee, että avustamispyyntö hylätään.(28) Näin ollen aivan kuten häirinnästä syytetyn henkilön on voitava puolustautua häntä vastaan esitetyiltä syytöksiltä, mikä antaa hänelle oikeuden tulla kuulluksi, mahdollisesti useaan otteeseen tutkinnan yhteydessä, kantelijaa on samoin kuultava niistä perusteista, joihin hallinto aikoo tarvittaessa vedota hänen pyyntönsä hylkäämisen tueksi.(29) Tämä on sitä paitsi tunnustettu myös unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännössä.(30)
51. Koska hallinto on velvollinen antamaan kaikille henkilöille, joita asia koskee, tilaisuuden esittää tehokkaasti(31) kantansa, edellyttää se mielestäni sitä, että kantelijan on voitava riitauttaa kaikki seikat, joihin toimivaltainen viranomainen aikoo nojautua hylkäävässä päätöksessään, oli kyse todistajanlausunnoista tai muista lähteistä, ja toimittaa kaikki tähän aiheeseen liittyvä näyttö. Kuten unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee tältä osin, ei etenkään voida katsoa, että ainoastaan alkuperäisen kantelun tai sitä edeltävien huomautusten huomioon ottaminen on riittävää sen toteamiseksi, että kantelijan oikeutta tulla kuulluksi on noudatettu. Voi muun muassa olla tarpeen, että kantelijalle annetaan tilaisuus esittää huomautuksensa tutkintaraportin luonnoksesta.(32)
52. Nämä seikat, jotka pätevät kaikkiin häirintää koskeviin hallinnollisiin tutkintamenettelyihin, pätevät sitäkin suuremmalla syyllä EIP:n sisäisten sääntöjen mukaisesti aloitettuun tutkintamenettelyyn, koska niissä nimittäin säädetään mahdollisuudesta tehdä useampia päätöksiä, jotka vaikuttavat kantelijaan epäedullisesti perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla.
iii) Valittajan menettelyllisten oikeuksien noudattaminen käsiteltävässä asiassa
– Valittajan oikeus tulla kuulluksi vastapuolen ja todistajien lausunnoista
53. Edellä esitetystä seuraa, että viimeistään siitä alkaen, kun ilmenee, että kantelu aiotaan hylätä, kantelijalla on oltava perusoikeuskirjan 41 artiklan nojalla samat menettelylliset oikeudet kuin häirinnästä syytetyllä henkilöllä.(33) Kantelija voi näin ollen vaatia – aivan kuten häirinnästä syytetty henkilökin – että häntä kuullaan tarvittaessa useita kertoja häntä koskevista seikoista, etenkin jos toimivaltainen viranomainen arvioi hänen omaa käyttäytymistään.
54. Näin ollen, ja toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin valituksenalaisen tuomion 52 kohdassa katsoi, kantelijan tilanne tutkintamenettelyssä voidaan yksittäistapauksen olosuhteiden mukaan täysin rinnastaa häirinnästä syytetyn henkilön tilanteeseen. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi kuitenkin, ettei tutkintakomitea ollut syyllistynyt lainvastaisuuteen kieltäytyessään antamasta valittajalle tiedoksi häirinnästä syytetyn henkilön ja todistajien lausuntojen sisältöä, jotta tämä voisi esittää huomautuksia. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin tukeutui muun muassa siihen, ettei ihmisarvoista kohtelua työyhteisössä koskevissa toimintaperiaatteissa määrätä antamaan häirinnästä syytetyn henkilön lausuntoja tiedoksi kantelijalle.(34) Ihmisarvoista kohtelua työyhteisössä koskevissa toimintaperiaatteissa ei kuitenkaan voida poiketa tämän ratkaisuehdotuksen 48 kohdassa esitetyistä unionin oikeuden periaatteista. Ratkaistessaan asian näin unionin yleinen tuomioistuin jätti siis huomiotta tutkintamenettelyssä kuulluksi tulemista koskevan valittajan oikeuden sisällön ja kontradiktorisen periaatteen.
55. Unionin yleinen tuomioistuin ei mitä ilmeisimmin ottanut huomioon sitä, että kantelun hylkääminen on itsessään valittajaan vaikuttava epäedullinen toimi, päätelläkseen siitä, että valittajalle olisi ollut tarpeen antaa tiedoksi todistajien ja häirinnästä syytetyn henkilön lausunnot, joihin EIP:n pääjohtaja aikoi tukeutua päätöksessään. Tämän seikan huomiotta jättäminen on sitäkin yllättävämpää, kun virkamiestuomioistuin oli kuitenkin jo useaan otteeseen korostanut, että sillä, että hallinto mahdollisesti toteaa, että kyse on työpaikkakiusaamisesta, voi itsessään olla myönteinen vaikutus työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutuneen henkilön toipumisprosessissa, joten hallinnon on kuultava asianomaista henkilöä tehokkaasti ennen hänen kantelunsa hylkäämistä.(35) Näin on sitä suuremmalla syyllä valittajan tapauksessa, kun kantelun hylkäämisen yhteydessä annettiin lisäksi suosituksia, joissa häntä moitittiin todettujen ongelmien aiheuttamisesta itse, koska hän ei suhtautunut asioihin myönteisesti.
56. Valituksenalaisen tuomion 48 ja 49 sekä 69 ja 71 kohdasta ilmenee tältä osin, että unionin yleinen tuomioistuin myönsi häirinnästä syytetyn henkilön ja todistajien valittajan työsuorituksista, (psyykkistä) terveydentilasta ja yksityiselämän ongelmista antamien lausuntojen olleen ratkaisevia ja heikentäneen valittajan uskottavuutta sekä johtaneen lopulta siihen, että EIP:n pääjohtaja hylkäsi kantelun. Koska valittaja ei kuitenkaan luonnollisesti voinut tietää näistä seikoista kantelun tekemisen ja kuulemisen ajankohtana eikä myöskään saada niitä tietoonsa myöhemmin, ei voida katsoa, että häntä kuultiin tehokkaasti ennen hänen kantelunsa hylkäämistä.
57. Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se ei tässä tilanteessa antanut valittajalle oikeutta tutustua vastapuolen huomautuksiin eikä todistajanlausuntojen sisältöön, jotta tämä olisi voinut esittää huomautuksia tai uusia todisteita väitteidensä tueksi. Näin on sitäkin suuremmalla syyllä, kun unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 48 kohdassa, että tutkinnan kohde oli tosiasiallisesti muuttunut menettelyn kuluessa, koska EIP:n pääjohtajan oli tarkoitus hyväksyä valittajaan kohdistuvia kurinpitotoimia ilman, että tätä olisi kuultu tällaisen muutoksen perusteena olevista tosiseikoista.
58. Se, ettei kurinpitomenettelyä lopulta aloitettu, ei voi asettaa kyseenalaiseksi tätä toteamusta. Toisin kuin EIP:n asiamies istunnossa väitti, juuri kantelun hylkääminen vaikuttaa valittajaan epäedullisesti perusoikeuskirjan 41 artiklassa tarkoitetulla tavalla, ei pelkästään myöhemmin aloitettava kurinpitomenettely.
59. Unionin yleinen tuomioistuin ei missään tapauksessa myöskään todennut seikkoja, joiden perusteella voitaisiin olettaa, että EIP:n toiminnan tarkoituksena oli estää valittajaa vaikuttamasta todistajiin tai että hänen oikeuttaan tutustua todistajien lausuntoihin olisi mahdollisesti voitu rajoittaa muiden luottamuksellisuutta koskevien syiden perusteella.(36) Sitä paitsi jos asia olisi ollut näin, olisi ollut riittävää antaa valittajalle tiedoksi pelkästään todistajanlausuntojen sisältö tai vaikka yhteenveto tutkintaraporttia silmällä pitäen huomioon otetuista seikoista paljastamatta näitä todistajanlausuntoja antaneiden henkilöiden henkilöllisyyttä.
60. Edellä esitetystä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, ettei tutkintakomitea ollut velvollinen antamaan valittajalle tiedoksi häirinnästä syytetyn henkilön ja todistajien niiden lausuntojen sisältöä, joihin se aikoi perustaa suosituksensa. Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisen osan ensimmäinen väite on siis hyväksyttävä.
– Valittajan oikeus vaatia ehdotettujen todistajien kutsumista kuultaviksi
61. Valittaja väittää vielä unionin yleisen tuomioistuimen katsoneen, etteivät hänen kuulluksi tulemista koskevan oikeutensa ja kontradiktorisen periaatteen noudattaminen edellyttäneet kaikkien hänen ehdottamiensa todistajien kutsumista kuultaviksi.
62. Tältä osin on huomattava, että valituksenalaisen tuomion 55 kohdassa esitetyn virkamiestuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tutkintakomitea ei ole velvollinen kutsumaan kuultaviksi kaikkia kantelijan ehdottamia todistajia sen harkintavallan vuoksi, joka sillä on tutkinnan suorittamisen osalta.(37) Tätä harkintavaltaa kuitenkin rajoitetaan myös hyvän hallinnon periaatteella ja perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistetuilla asianomaisten henkilöiden menettelyllisillä oikeuksilla. Näin ollen tutkintakomitean päätökset eivät tutkinnan kulkua koskevilta osin myöskään jää kokonaan tuomioistuinvalvonnan ulkopuolelle. Tutkintakomitea ei siis voi etenkään ilman syytä ja perusteettomasti jättää kuulematta ehdotettuja todistajia, ja sen on varmistettava, että asianosaisia kuullaan tasapuolisesti, jotta taataan heidän oikeutensa tulla kuulluksi.
63. Tältä kannalta katsoen virkamiestuomioistuin on katsonut, että asiassa, jossa tutkintakomitea oli jo kutsunut kuultaviksi 15 niistä 18 todistajasta, joita asianomainen henkilö oli ehdottanut, sekä 20 muuta todistajaa, oli perusteltua jättää kutsumatta lisää todistajia.(38) Tästä voidaan päätellä, ettei tutkintakomiteaa voida velvoittaa kutsumaan kuultaviksi kaikkia tietyn asianosaisen ehdottamia todistajia, jos se katsoo olevansa riittävästi selvillä tosiseikoista ja kun asianomaisia henkilöitä on jo kuultu asianmukaisesti. Samoin virkamiestuomioistuin tukeutui toisessa asiassa siihen, että tutkimuksen suorittajalla oli käytettävissään asiakirja-aineistoon sisältyvät riittävät tiedot, vahvistaessaan kyseisen tutkimuksen suorittajan päätöksen kutsua kuultaviksi kantajan ehdottamista 52 todistajasta vain 12.(39)
64. Valituksenalaisessa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan tutkinut, oliko komitea jo riittävästi selvillä asioista tai oliko valittajaa jo kuultu asianmukaisesti. Valituskirjelmästä ilmenee päinvastoin yhtäältä, että vain pieni osa valittajan ehdottamista todistajista kutsuttiin kuultaviksi ja toisaalta, ettei hänelle ollut myöskään ilmoitettu siitä. Unionin yleinen tuomioistuin teki näin ollen oikeudellisen virheen todetessaan tässä tilanteessa ainoastaan, ettei tutkintakomitealla ollut mitään velvollisuutta kutsua kuultaviksi kaikkia valittajan nimeämiä todistajia.
65. Tästä seuraa, että myös ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisen osan toinen väite on hyväksyttävä.
– Lääkärintodistusten hylkääminen
66. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 58 kohdassa katsonut, että EIP saattoi perustellusti hylätä lääkärintodistukset, jotka valittaja esitti todisteina häirintää merkitsevästä toiminnasta, koska kyseisten todistusten laatijat eivät olleet paikalla kyseessä olevien oletettujen tekojen tapahtuessa.
67. Tässä yhteydessä on korostettava, että kyseisen kaltaiset lääkärintodistukset voivat sisältönsä ja laatimisajankohtansa perusteella varmasti auttaa selvittämään häirinnän oletetun uhrin kärsimän vahingon olemassaolon ja jopa sen luonteen. Unionin yleinen tuomioistuin tunnustaa tämän valituksenalaisen tuomion 58 kohdassa. Lääkärintodistuksella ei sitä vastoin voi olla samaa todistusvoimaa kuin kyseessä olevan teon tapahtuessa paikalla olleen henkilön antamalla suoralla todistajanlausunnolla. Koska tutkinnan tarkoituksena oli kuitenkin osoittaa kantajan väitteiden mukaisten yksittäisten tekojen todenperäisyys ja arvioida ne seksuaalisen häirinnän määritelmän valossa, unionin yleinen tuomioistuin katsoi siten perustellusti, ettei kantajan esittämien lääkärintodistusten perusteella voitu ratkaista, oliko näitä tapauksia sattunut.(40)
iv) Välipäätelmä
68. Edellä esitetystä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että oikeudet, joihin valittaja saattoi vedota tutkinnan yhteydessä, olivat suppeammat kuin häirinnästä syytetyn henkilön oikeudet ja ettei kantajalla näin ollen ollut oikeutta saada tietoonsa syytetyn henkilön eikä todistajien lausuntojen sisältöä ja täsmentää tältä osin esittämiään huomioita tai vaatia muiden todistajien kutsumista kuultaviksi siltä osin kuin se olisi ollut tarpeen hänen kuulluksi tulemista koskevan oikeutensa noudattamiseksi.
2) Ensimmäisen valitusperusteen toinen osa, joka koskee sitä, ettei tutkintamenettelyyn sovellettavien määräaikojen noudattamatta jättämisestä aiheutunut seurauksia
69. Ensimmäisen valitusperusteen toinen osa koskee arviota, jonka unionin yleinen tuomioistuin teki tiettyjen ihmisarvoista kohtelua työyhteisössä koskevissa toimintaperiaatteissa määrättyjen määräaikojen noudattamatta jättämisen seurauksista. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 47–49 kohdassa, että kyseisten määräaikojen noudattamatta jättämisestä huolimatta EIP:tä ei voida arvostella mistään lainvastaisuudesta, kun otetaan huomioon, että kutsu kuulemiseen ja päätös saapuivat valittajalle kohtuullisessa ajassa ja että EIP oli toiminut huolellisesti. Valittaja sitä vastoin katsoo, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt todeta kyseessä olevien määräaikojen olevan tiukasti sitovia.
70. Heti aluksi on todettava, että ihmisarvoista kohtelua työyhteisössä koskevat toimintaperiaatteet ovat EIP:n sisäisiä sääntöjä ja näin ollen oikeudellisesti sitovia, minkä unionin yleinen tuomioistuin valituksenalaisen tuomion 33 kohdassa tunnustaa.(41) Näin ollen, ja toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin näyttää valituksenalaisen tuomion 47 kohdassa väittävän, näissä säännöissä asetettuja määräaikoja ei ole syytä pitää pelkästään hyvää hallintoa koskevina suuntaa antavina tavoitteina, joiden tarkoituksena on edistää menettelyn moitteetonta kulkua kohtuullisessa ajassa.(42)
71. Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä kuitenkin ilmenee, että edes sitovan määräajan noudattamatta jättäminen ei itsessään oikeuta kaikissa tapauksissa kumoamaan kyseessä olevan menettelyn päätteeksi toteutettua toimea.(43) Tässä tilanteessa unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti lähtenyt valituksenalaisen tuomion 47 kohdassa siitä olettamuksesta, että määräajan noudattamatta jättämisen seuraukset voidaan arvioida vain asiaan liittyvien erityisolosuhteiden mukaan.
72. Tältä osin on todettava, että ihmisarvoista kohtelua työpaikalla koskevissa toimintaperiaatteissa asetetaan tutkintamenettelyn eri vaiheille erittäin lyhyet määräajat, toisinaan vain viisi arkipäivää. Kun otetaan huomioon tutkinnan mahdollinen vakava vaikutus työyhteisön suhteisiin ja kantelijan esittämä näkemys, samoin kuin häirinnästä syytetyn henkilön intressi vapautua mahdollisimman pian kaikista häntä vastaan esitetyistä syytöksistä, näiden määräaikojen tarkoituksena on välttää epävarman tilanteen pitkittyminen. Tästä seuraa, että tutkintamenettelylle asetettujen määräaikojen tarkoitus ei ole vain tämän menettelyn aikatauluttaminen vaan selvästi myös asianomaisten henkilöiden etujen suojeleminen.
73. Tämä tarkoitus ei kuitenkaan oikeuta kumoamaan määräajan jälkeen tehtyä päätöstä. Päätöksen kumoaminen vain siksi, että se tehtiin määräajan päätyttyä, merkitsisi sitä vastoin nimenomaisesti sen epävarman tilanteen jatkumista, joka määräajoilla pyritään välttämään.
74. Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin myös, että määräajan noudattamatta jättämisen perusteella voidaan vaatia vahingonkorvausta. Tässä yhteydessä unionin tuomioistuinten on arvioitava esillä oleva tilanne kokonaisvaltaisesti sen määrittämiseksi, kestikö menettely kohtuuttoman kauan.(44) Käsiteltävässä asiassa on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin sovelsi virheettömästi tätä oikeuskäytäntöä tutkiessaan sitä, tapahtuivatko kuultavaksi kutsuminen ja EIP:n pääjohtajan päätöksen tiedoksi antaminen kohtuullisessa ajassa käsiteltävän asian olosuhteet huomioon ottaen. Se otti huomioon muun muassa yhtäältä tutkinnan aloittamisen määräajasta sen, että valittajalle oli ilmoitettu useita kertoja hänen kantelunsa kulloisestakin käsittelyvaiheesta (valituksenalaisen tuomion 36 kohta) ja toisaalta EIP:n pääjohtajan päätöksen tiedoksi antamisen määräajan osalta sen, että tutkinnan kohde oli muuttunut menettelyn kuluessa, mikä edellytti lisätietojen antamista (valituksenalaisen tuomion 48 ja 49 kohta).
75. Näiden toteamusten lisäksi unionin yleisen tuomioistuimen päätelmä, jonka mukaan kantelun jättämisestä EIP:n pääjohtajan tekemään päätökseen kulunut aika eli 20.5.2015–16.10.2015 ei ollut kohtuuttoman pitkä, kuuluu sen tosiseikkoja koskevaan täyteen harkintavaltaan. Näin ollen tätä päätelmää ei voida kyseenalaistaa enää muutoksenhakuvaiheessa.
76. Tästä seuraa, että valittajan väite, jonka mukaan tutkintamenettelyssä asetettujen määräaikojen noudattamatta jättämisen olisi pitänyt johtaa EIP:n pääjohtajan päätöksen kumoamiseen ja sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymiseen hänen osaltaan, on hylättävä.
b) Toinen ja kolmas valitusperuste, jotka koskevat tiettyjen tutkintakomitean raportissa esitettyjen oikeutusperusteiden lainmukaisuuden virheellistä arviointia perusoikeuskirjan 7 artiklan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan valossa
77. Toisessa ja kolmannessa valitusperusteessaan valittaja moittii unionin yleistä tuomioistuinta lähinnä siitä, ettei se pitänyt lainvastaisena sitä, että EIP:n pääjohtaja perusti päätöksensä sellaisten henkilöiden todistajanlausuntoihin, jotka eivät olleet päteviä antamaan niitä ja kuvailivat valittajaa henkilöksi, jolla oli psyykkisiä ongelmia, joka oli käynyt läpi vaikean eron entisestä avopuolisostaan ja laihtunut sen seurauksena huomattavasti, jonka oli vaikea sietää minkäänlaista arvostelua ja joka oli luonteeltaan manipuloiva, sekä vihjasivat hänen kantelunsa taustalla olleen muita syitä kuin seksuaalinen häirintä, jonka kohteeksi hän väittää joutuneensa.
78. Tässä yhteydessä valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta myös perusteluja koskevasta virheestä sen todettua valituksenalaisen tuomion 76 kohdassa hänen mukaansa ristiriitaisesti, että vaikka näiden seikkojen mainitseminen oli ”sekä tarpeetonta että valitettavaa”, kyseessä ei ollut EIP:n syyksi luettava lainvastaisuus.
79. Hylätessään valittajan väitteet unionin yleinen tuomioistuin tukeutui valituksenalaisen tuomion 71 kohdassa siihen, että tutkintakomitea ja EIP:n pääjohtaja eivät itse olleet antaneet lausuntoja valittajan yksityiselämästä tai psyykkisestä terveydentilasta vaan olivat ainoastaan toistaneet tästä aiheesta annetut todistajanlausunnot. Unionin yleinen tuomioistuin näyttää päätelleen tästä, etteivät nämä lausunnot siten olleet EIP:n vastuulla.
80. Valituksenalaisen tuomion 71 ja 81 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin korosti, että tutkintakomitea tosiaankin tukeutui näihin samoihin lausuntoihin perustellessaan niillä suositustaan kanteen hylkäämisestä. Tässä yhteydessä on huomattava, että suosituksessa kyseenalaistettiin enemmänkin valittajan uskottavuus henkilönä kuin hänen väitteidensä uskottavuus. Näin ollen tutkintakomitea käytti kantelun hylkäämisen varsinaisena perusteena arviota, jonka todistajien väitettiin tehneen valittajasta henkilönä. Ei kuitenkaan voida hyväksyä sitä, että tutkintakomitea ja sen seurauksena EIP:n pääjohtaja tukeutuvat valittajaan epäedullisesti vaikuttavassa päätöksessään arvioon, josta ne eivät ole ottaneet vastuuta. Tutkintakomitean tehtävänä on nimittäin nimenomaisesti selvittää lopullisen päätöksen perusteena olevat tosiseikat. Istunnossa täsmennettiin tältä osin, ettei EIP:n pääjohtajan asiana ole tehdä tosiseikkoja koskevia lisäselvityksiä. Tässä tilanteessa unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt todeta, että EIP oli vastuussa huomioista, joita tutkintakomitean raportissa esitettiin valittajan persoonallisuudesta ja käytöksestä. Jos sitä vastoin unionin yleinen tuomioistuin olisi tehnyt sen johtopäätöksen, että tutkintakomitea ainoastaan toisti todistajanlausunnoissa esitetyt arviot mutta ei vahvistanut niitä, sen olisi pitänyt todeta EIP:n pääjohtajan perustelut puutteellisiksi, koska siinä tukeuduttiin vain tutkintakomitean raporttiin ja siinä toistettuihin todistajanlausuntoihin. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen päätelmissään, jotka koskevat EIP:n joutumista vastuuseen todistajanlausunnoissa esitetyistä arvioista.
81. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi lisäksi valittajan perustelut, joilla pyrittiin osoittamaan perusoikeuskirjan 7 artiklan rikkominen, kun se vetosi valituksenalaisen tuomion 74 ja 75 kohdassa siihen, ettei tutkintakomitean raporttia ja EIP:n pääjohtajan päätöstä ollut jaettu eteenpäin ja ettei kyseisessä raportissa esitetyistä seikoista lopulta aiheutunut mitään valittajan ammatilliseen asemaan vaikuttavia seurauksia – etenkään kurinpidollisia.
82. Näistä kahdesta perusteesta viimeksi mainitun osalta sillä, ettei valittajan käytöksen ja persoonallisuuden arviointi johtanut kurinpidollisiin seuraamuksiin, ei ole merkitystä tutkittaessa sitä, merkitsivätkö täten annetut lausunnot perusoikeuskirjan 7 artiklan tai Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan rikkomista.
83. Näin ollen on vielä ratkaistava, katsoiko unionin yleinen tuomioistuin perustellusti, että perusoikeuskirjan 7 artiklan rikkominen voitiin sulkea pois, koska raportti annettiin tiedoksi ainoastaan häirinnästä syytetylle henkilölle ja EIP:n pääjohtajalle.
84. Tältä osin on ensinnäkin huomattava, että virkamiestuomioistuin on katsonut työpaikkakiusaamista koskevasta tutkinnasta antamassaan tuomiossa, että sellaisten tietojen luovuttaminen, joista saattoi aiheutua kantajaa koskevia kielteisiä huhuja ja jotka saattoivat vahingoittaa hänen mainettaan ja uskottavuuttaan, jo pelkästään häirinnästä syytetyille henkilöille on riittävä peruste todeta lainvastaisuus, joka synnyttää oikeuden vahingonkorvaukseen.(45)
85. Sitä vastoin asiassa, joka koski Euroopan komission hylkäämää ylennyshakemusta ja tässä yhteydessä esitettyjä loukkaavia huomautuksia, unionin tuomioistuin otti huomioon raskauttavana tosiseikkana myös sen, että kyseinen asiakirja oli jaettu eteenpäin koko jaostossa.(46)
86. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (jäljempänä ihmisoikeustuomioistuin) oikeuskäytännön mukaan se, onko loukkaavaksi tai asianomaisen henkilön mainetta vahingoittavaksi todettu huomautus esitetty muille, voidaan varmasti ottaa huomioon sen osoittamiseksi, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaista oikeutta nauttia yksityiselämän kunnioitusta, millä tarkoitetaan paitsi henkilön maineen myös hänen arvokkuutensa kunnioittamista, on loukattu.(47) Lisäksi ihmisoikeustuomioistuin on useaan otteeseen todennut myös henkisen koskemattomuuden kuuluvan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa tarkoitetun yksityiselämän kunnioittamista koskevan oikeuden alaan.(48) Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan rikkomisen toteamiseksi on kuitenkin otettava huomioon sekä lausunnon vakavuus(49) että sen tarkoitus(50) ja lisäksi mahdolliset oikeuttamisperusteet. Tästä seuraa, ettei Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan rikkomista voida arvioida pohtimalla yksinomaan sitä, onko lausunnot esitetty muille.
87. Unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan arvioinut huomautusten vakavuutta eikä niiden vaikutusta valittajan henkiseen koskemattomuuteen, siten kuin tämä oli yrittänyt sitä lääkärintodistuksilla osoittaa. Se ei myöskään ratkaissut, voitiinko lausuntojen avulla tehokkaasti ja puolueettomasti arvioida, oliko kantelu tehty haitantekotarkoituksessa. Lopuksi on todettava mahdollisen oikeutusperusteen osalta, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt pohtia sitä, olivatko valittajan yksityiselämän eri seikkojen tutkinta ja niiden mainitseminen tutkintakomitean raportissa sekä EIP:n pääjohtajan päätös merkityksellisiä tutkinnan kohteen eli häirinnästä syytetyn henkilön tekojen todenperäisyyden osoittamisen kannalta.
88. Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen päätelmissään, joiden mukaan perusoikeuskirjan 7 artiklan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan rikkominen voidaan sulkea pois vain sillä perusteella, ettei valittajan persoonaa ja käytöstä koskevista huomautuksista sekä raportin jakamisesta eteenpäin hänen yksikössään aiheutunut kurinpidollisia seurauksia.
2. Sen seuraukset, että ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa ja toinen valitusperuste ovat perusteltuja
89. Valittajalle kuuluvien menettelyllisten oikeuksien laajuutta koskevan ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisen osan perusteltavuus oikeuttaa jo sinänsä valituksenalaisen tuomion kumoamisen. Hylätessään valittajan väitteet, joilla pyrittiin osoittamaan menettelyn kulkuun liittyvät lainvastaisuudet, unionin yleinen tuomioistuin nimittäin tukeutui siihen virheelliseen olettamaan, että menettelylliset oikeudet, jotka valittajalle on tunnustettava, olivat lähtökohtaisesti vähäisemmät kuin häirinnästä syytetyllä henkilöllä. Koska kumoamis- ja vahingonkorvausvaatimusten hylkääminen perustui kokonaisuudessaan siihen, että menettely oli täysin lainmukainen, valituksenalainen tuomio on siis kumottava.
90. Näin ollen ei ole enää syytä pohtia sitä, voidaanko valituksenalaisen tuomion kumoamista perustella myös sillä, että toinen valitusperuste, joka koskee unionin yleisen tuomioistuimen perusoikeuskirjan 7 artiklan rikkomisen arvioinnissa tekemiä oikeudellisia virheitä, on perusteltu. Valituksenalaisen tuomion kumoamisen johdosta nämä seikat ovat kuitenkin yhä merkityksellisiä ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyjen vahingonkorvausvaatimusten arviointia varten.
3. Kanne unionin yleisessä tuomioistuimessa
91. Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan silloin, kun unionin yleisen tuomioistuimen päätös julistetaan mitättömäksi, unionin tuomioistuin voi itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen.
92. Käsiteltävässä asiassa tilanne on tällainen siltä osin kuin on kyse EIP:n pääjohtajan päätöksen kumoamisesta, jota valittaja vaati ensimmäisessä oikeusasteessa, koska unionin yleisen tuomioistuimen valittajan menettelyllisten oikeuksien laajuudesta tekemän oikean tulkinnan olisi pitänyt johtaa EIP:n pääjohtajan päätöksen kumoamiseen.
93. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on tosin niin, että menettelyllisten oikeuksien, erityisesti kuulluksi tulemista koskevan oikeuden, loukkaaminen oikeuttaa kyseessä olevan menettelyn päätteeksi tehdyn päätöksen kumoamisen ainoastaan, jos menettelyn lopputulos olisi voinut olla toisenlainen ilman kyseistä sääntöjenvastaisuutta.(51) Asian laita ei nimittäin ole näin, kun hallinnolla ei ole lainkaan harkintavaltaa menettelyn päätteeksi tehtävän päätöksen osalta.
94. Käsiteltävässä asiassa ei kuitenkaan voida sulkea pois sitä, että EIP:n pääjohtajan päätös olisi ollut toisenlainen, jos valittajalla olisi ollut oikeus riitauttaa häirinnästä syytetyn henkilön ja todistajien lausunnot tai esittää uusia todisteita kantelunsa tueksi. Tämä pitää sitäkin suuremmalla syyllä paikkansa, koska tutkinnan kohde oli muuttunut siitä ajankohdasta, jolloin valittaja teki kantelun, ja koska se kohdistui siitä alkaen valittajan käytökseen ja persoonaan eli näkökohtiin, joista valittajalla ei vielä ollut ollut tilaisuutta esittää huomautuksia.
95. Näin ollen ensimmäisessä oikeusasteessa esitetty kumoamisvaatimus on hyväksyttävä ja EIP:n pääjohtajan tekemä päätös valittajan kantelun hylkäämisestä on kumottava. Jos unionin tuomioistuin noudattaa tätä ehdotusta ja kumoaa päätöksen, EIP:n on lisäksi toteutettava päätöksen kumoamisen edellyttämät asianmukaiset toimenpiteet.
96. Asia ei kuitenkaan ole ratkaisukelpoinen korvausvaatimuksen osalta.(52)
97. Toisen valitusperusteen yhteydessä esitetyistä toteamuksista(53) nimittäin seuraa, että unionin yleisen tuomioistuimen on arvioitava uudelleen perusoikeuskirjan 7 artiklan rikkomista koskeva perustelu ottaen huomioon muun muassa tutkintakomitean raporttiin sisältyvien huomautusten vakavuus ja tarkoitus sekä niiden mahdollinen oikeuttamisperuste. Unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään ole vielä tutkinut sitä, voidaanko EIP:n sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymistä perustella vahingolla, jota valittaja väittää itselleen aiheutuneen, ja sen yhteydellä lainvastaisuuksiin, joihin hän on vedonnut.
98. Tästä seuraa, että asia on palautettava unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä lausuu vahingonkorvausvaatimuksesta.
C Oikeudenkäyntikulut
99. Koska asia palautetaan unionin yleiseen tuomioistuimeen, oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.
VI Ratkaisuehdotus
100. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti:
1) Unionin yleisen tuomioistuimen (kuudes jaosto) 13.7.2017 antama tuomio OZ vastaan EIP (T-607/16) kumotaan.
2) Euroopan investointipankin (EIP) pääjohtajan 16.10.2015 tekemä päätös, jolla hylätään valittajan ihmisarvoista kohtelua työyhteisössä koskevien EIP:n toimintaperiaatteiden nojalla seksuaalisesta häirinnästä tekemä kantelu, kumotaan.
3) Asia palautetaan unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä lausuu vahingonkorvausvaatimuksista.
4) Oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.