JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
PHILIPPE LÉGER
10 päivänä kesäkuuta 2004 (1)

Asia C-467/02

Inan Cetinkaya

vastaan

Land Baden-Württemberg

(Verwaltungsgericht Stuttgartin (Saksa) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

ETY – Turkki-assosiaatiosopimus – ETY – Turkki-assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäinen kohta – Soveltamisala – Vastaanottavassa jäsenvaltiossa syntynyt ja siellä aina asunut lapsi – Turkkilaisen työntekijän lapsen oleskeluoikeus hänen tultuaan täysi-ikäiseksi – Tuomitseminen vankeusrangaistukseen – Maastapoistamista koskevan päätöksen edellytykset – Päätöksen N:o 1/80 14 artikla – Karkotuspäätöksen jälkeen tapahtuneen, asianomaisen henkilön myönteisen kehityksen huomioon ottaminen kansallisen tuomioistuimen toimesta

1.       Käsiteltävänä oleva asia koskee sitä, että turkkilaisen työntekijän lapsi, joka on syntynyt Saksassa ja aina asunut siellä, on riitauttanut karkotusmenettelyn, jonka Saksan viranomaiset ovat aloittaneet hänen osaltaan sen jälkeen, kun asianomainen oli tuomittu useisiin vankeusrangaistuksiin muun muassa huumausaineiden laittomasta kaupasta. Asia koskee näin ollen Euroopan talousyhteisön ja Turkin välisellä assosiaatiosopimuksella (2) perustetun assosiaationeuvoston assosiaation kehittämisestä 19.9.1980 tekemän päätöksen N:o 1/80 (3) tulkintaa.

2.       Verwaltungsgericht Stuttgart (Saksa) esittää näin ollen useita ennakkoratkaisukysymyksiä päätöksen N:o 1/80 soveltamisalasta, niistä edellytyksistä, joilla kyseisessä päätöksessä myönnetyt oikeudet voidaan menettää vankeusrangaistukseen tuomitsemisen perusteella ja siitä, voiko tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi on saatettu karkotuspäätöksestä tehty valitus, ottaa huomioon asianomaisen henkilön kyseisen päätöksen tekemisen jälkeen tapahtuneen myönteisen kehityksen.

I  Yhteisön oikeus

3.       Assosiaatiosopimuksen tarkoituksena on edistää Euroopan yhteisön ja Turkin välisten kaupallisten ja taloudellisten suhteiden jatkuvaa ja tasapainoista vahvistumista, jotta voidaan varmistaa Turkin talouden nopeampi kehitys sekä Turkin kansan työllisyystason ja elinolojen parantuminen. (4) Kyseisen sopimuksen johdanto‑osan mukaan tuki, jota tällä tavoin annetaan Turkin kansan elintasonsa parantamiseen tähtääviin ponnisteluihin, helpottaa Turkin myöhempää liittymistä yhteisöön.

4.       Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi assosiaatiosopimuksessa määrätään muun muassa työntekijöiden vapaan liikkuvuuden vaiheittaisesta toteuttamisesta sekä sijoittautumisvapauteen ja palvelujen tarjoamisen vapauteen kohdistuvien rajoitusten poistamisesta. (5) Kyseisen sopimuksen 12 artiklan mukaan sopimuspuolet ”tukeutuvat EY:n perustamissopimuksen 48 (6) , 49 (7) ja 50 (8)  artiklaan” toteuttaakseen välillään asteittain työntekijöiden vapaan liikkuvuuden. Tämän pitäisi tapahtua aikaisintaan 12 ja viimeistään 21 vuoden kuluessa siitä, kun assosiaatiosopimus on tullut voimaan, ja assosiaationeuvoston päättämien yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti. (9)

5.       Assosiaationeuvosto teki näin ollen ensinnäkin 20.12.1976 päätöksen N:o 2/76, jota pidettiin kyseisen kehityksen ensimmäisenä vaiheena ja jossa määrättiin työntekijöiden hyväksi siitä, että näillä on vaiheittain kehittyvä työhön pääsyä koskeva oikeus vastaanottovaltiossa, sekä tällaisten työntekijöiden lasten oikeudesta päästä yleiseen opetukseen. (10)

6.       Assosiaationeuvosto teki seuraavaksi päätöksen N:o 1/80, jonka tarkoituksena on sen kolmannen perustelukappaleen mukaan parantaa sosiaaliturvan alalla työntekijöiden ja heidän perheidensä oikeudellista asemaa suhteessa päätöksellä N:o 2/76 luotuun järjestelmään. Turkkilaisiin työntekijöihin ja heidän perheenjäseniinsä sovellettavat määräykset sisältyvät kyseisen päätöksen 6 ja 7 artiklaan.

7.       Päätöksen N:o 1/80 6 artiklassa määrätään seuraavaa:

”1.    Jollei hänen perheenjäsentensä vapaata oikeutta työskentelyyn koskevista 7 artiklan määräyksistä muuta johdu, turkkilaisella työntekijällä, joka työskentelee laillisilla työmarkkinoilla tietyssä jäsenvaltiossa, on oikeus

–

työskenneltyään säännönmukaisesti yhden vuoden saada työlupansa uudistetuksi tässä jäsenvaltiossa samaa työnantajaa varten, jos hänellä on työpaikka;

–

työskenneltyään säännönmukaisesti kolme vuotta vastaanottaa tässä jäsenvaltiossa valitsemaltaan saman ammattialan työnantajalta työtarjous, joka on tehty tavanomaisin ehdoin ja joka on rekisteröity tämän valtion työvoimaviranomaisissa, jollei yhteisön työntekijöille annettavasta etusijasta muuta johdu;

–

työskenneltyään säännönmukaisesti neljä vuotta tehdä vapaasti minkälaista tahansa valitsemaansa palkattua työtä.

2.

Vuosiloma ja äitiysloma sekä poissaolo työtapaturman tai sairauden vuoksi lyhyen aikaa rinnastetaan säännönmukaisiin työskentelykausiin. Toimivaltaisen viranomaisen asianmukaisesti toteamat omasta tahdosta riippumattomat työttömyyskaudet ja poissaolo pitempiaikaisen sairauden vuoksi, vaikka niitä ei rinnasteta säännönmukaisiin työskentelykausiin, eivät vaikuta haitallisesti niihin oikeuksiin, jotka on saatu aikaisempien työskentelykausien perusteella.

–

– – .”

8.       Päätöksen N:o 1/80 7 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Tietyn jäsenvaltion laillisilla työmarkkinoilla työskentelevän turkkilaisen työntekijän perheenjäsenillä, joille on annettu lupa muuttaa työntekijän luokse, on oikeus

–

asuttuaan tässä jäsenvaltiossa säännönmukaisesti vähintään kolme vuotta vastaanottaa mikä tahansa työtarjous, jollei yhteisön työntekijöille annettavasta etusijasta muuta johdu;

–

asuttuaan tässä jäsenvaltiossa säännönmukaisesti vähintään viisi vuotta tehdä vapaasti minkälaista tahansa valitsemaansa palkattua työtä.

–

Turkkilaisten työntekijöiden lapset, jotka ovat saaneet ammattikoulutusta vastaanottavassa valtiossa, voivat tässä jäsenvaltiossa asumisensa kestosta riippumatta vastaanottaa tässä jäsenvaltiossa minkä tahansa työtarjouksen edellyttäen kuitenkin, että toinen vanhemmista on työskennellyt säännönmukaisesti kyseisessä jäsenvaltiossa vähintään kolme vuotta.”

9.       Päätöksen N:o 1/80 14 artiklassa määritellään ne rajoitukset, joita voidaan kohdistaa kyseisten oikeuksien käyttöön. Sen 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

–

”Tämän jakson määräyksiä sovelletaan rajoituksin, jotka ovat perusteltuja yleisen järjestyksen, turvallisuuden ja terveyden kannalta.”

II  Tosiseikat ja asian käsittelyn vaiheet

10.     Inan Cetinkaya on Turkin kansalainen, joka on syntynyt Saksassa vuonna 1979 ja joka on aina asunut kyseisessä jäsenvaltiossa. Hän on päättänyt koulunkäyntinsä vuoden 1995 heinäkuussa ja saanut päästötodistuksen toisen asteen koulutuksesta. Vuodesta 1996 vuoden 1999 joulukuuhun hän on työskennellyt lyhyitä jaksoja useiden eri työnantajien palveluksessa. Hänellä on ollut Saksaa koskeva rajoittamaton oleskelulupa 9.3.1995 alkaen. Hänen vanhempansa ja sisarensa asuvat myös kyseisessä jäsenvaltiossa, jossa hänen isänsä on työskennellyt eläkeikään asti.

11.     Vuosina 1996–2000 Cetinkaya on tuomittu rikoksista yhteensä viisi kertaa, joista neljä kertaa vankeusrangaistukseen. Hänen viimeisin tuomionsa, joka annettiin 26.9.2000, oli kolme vuotta ”nuorisovankeutta” huumausaineiden laittomasta kaupasta.

12.     Cetinkaya oli vangittuna 7.1.2000–22.1.2001, jonka jälkeen hänet vapautettiin, jotta hän voisi osallistua vieroitushoitoon. Vieroitushoito lopetettiin tuloksellisesti vuoden 2002 kesällä. Vuoden 2002 elokuusta alkaen hän on ryhtynyt jälleen opiskelemaan ja työskentelee osa‑aikaisesti. Amtsgericht Schwäbisch Hall (Saksa) määräsi 20.8.2002 tekemällään päätöksellä hänen vankeusrangaistuksensa loppuosan pantavaksi täytäntöön ehdollisena.

13.     Regierungspräsidium Stuttgart, eli karkotusasioissa toimivaltainen Saksan viranomainen, teki 3.11.2000 päätöksen, jonka mukaan Cetinkaya karkotettaisiin välittömästi Saksasta. Karkotus oli kyseisen viranomaisen mukaan välttämätön, koska oli olemassa yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyviä painavia syitä, joilla kyseisen toimenpiteen hyväksi voitiin soveltaa laillisuusolettamaa. Karkotus oli näin ollen välttämätön erityis‑ ja yleisestävistä syistä. Cetinkaya ei kyseisen viranomaisen mukaan voi myöskään vedota päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäiseen kohtaan erottamattomasti kuuluvaan oleskeluoikeuteen, koska hän ei sen takia, että hän on ollut vankeudessa ja osallistunut vieroitukseen, ole enää ollut työmarkkinoiden käytettävissä. Cetinkaya valitti kyseisestä päätöksestä 8.12.2000. Regierungspräsidium Stuttgart muutti 3.9.2002 edellä mainittua 3.11.2000 tekemäänsä päätöstä siten, että Cetinkayalle annettiin aikaa poistua maasta vapaaehtoisesti 4.10.2002 mennessä. Cetinkaya valitti myös tästä muutoksesta. Verwaltungsgericht päätti yhdistää molempien Cetinkayan tekemien valitusten käsittelyn.

III  Ennakkoratkaisukysymykset

14.     Verwaltungsgericht toteaa ennakkoratkaisupyynnössään, että jos Cetinkayaan ei sovelleta päätöstä N:o 1/80, hänen valituksensa 3.11.2000 tehdystä päätöksestä, sellaisena kuin kyseinen päätös on muutettuna 3.9.2002, on hylättävä kansallisen ulkomaalaislainsäädännön perusteella. Kansallinen tuomioistuin toteaa, että Bundesverwaltungsgerichtin (Saksa) vakiintuneesta oikeuskäytännöstä nimittäin seuraa yhtäältä, että asianomaisen myönteistä kehitystä, joka on tapahtunut 3.11.2000 jälkeen eli karkotuspäätöksen tekemisen jälkeen, ei voida ottaa huomioon. Kyseisen tuomioistuimen olisi näin ollen otettava lähtökohdaksi päivämäärä 3.11.2000 sen arvioidessa Cetinkayan tosiasiallista tilannetta ja oikeudellista asemaa. Toisaalta asianomaisen karkottaminen ei kansallisen tuomioistuimen mukaan ole suhteeton toimenpide Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön nähden huolimatta siitä, että hän on syntynyt Saksassa ja että hänen vanhempansa ja kaikki veljensä ja sisarensa asuvat myös siellä. Kansallinen tuomioistuin toteaa näin ollen, että asianomaisella on riittävä turkin kielen taito, hän on täysi‑ikäinen, naimaton eikä hänellä ole lapsia ja että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antaa erityisen painoarvon huumausaineisiin liittyvän rikollisuuden torjumiselle.

15.     Kansallinen tuomioistuin toteaa seuraavaksi, että jos Cetinkayaan sitä vastoin sovelletaan päätöstä N:o 1/80 ja jos kyseisen päätöksen 14 artiklaa on tulkittava siten, että asianomaisen tosiasiallista tilannetta ja oikeudellista asemaa on arvioitava sen ajankohdan mukaan, jolloin tuomioistuin käsittelee asiaa, hänen valituksensa mitä todennäköisimmin hyväksyttäisiin. Cetinkayan vankeusrangaistuksen loppuosa on 3.11.2000 tehdyn päätöksen jälkeen muutettu ehdolliseksi, mikä antaa olettaa, ettei hän enää edusta olemassa olevaa ja konkreettista uhkaa merkittävälle yhteisön edulle.

16.     Verwaltungsgericht Stuttgart on taipuvainen katsomaan, että toisin kuin toimivaltainen hallintoviranomainen on päättänyt, Cetinkayaan on todellakin sovellettava päätöstä N:o 1/80 ja hänen myönteinen kehityksensä on voitava ottaa huomioon. Kyseiselle tuomioistuimelle on kuitenkin epäselvää, miten päätöksen N:o 1/80 asiaankuuluvia säännöksiä olisi tulkittava. Kansallinen tuomioistuin on nämä näkökohdat huomioon ottaen päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)

Kuuluuko laillisiin työmarkkinoihin kuuluvan turkkilaisen työntekijän lapsi, joka on syntynyt Saksassa, – – [päätöksen N:o 1/80] 7 artiklan ensimmäisen kohdan soveltamisalaan, kun tämä oleskelu on hänen syntymänsä jälkeen – ainakin siihen asti, että hänestä on tullut täysi‑ikäinen – sallittu (lähinnä) pelkästään perheen yhdistämistarkoituksessa tai kun sellaisessa tilanteessa, että hän saa oleskella maassa ilman varsinaista oleskelulupaa, kyseistä oleskelua ei päätetä ainoastaan tästä samasta syystä?

2)

Voidaanko 7 artiklan ensimmäisen kohdan toisen luetelmakohdan mukaista perheenjäsenen oikeutta pääsyyn työmarkkinoille ja jatketun oleskeluluvan myöntämiseen rajoittaa ainoastaan assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 14 artiklan nojalla?

3)

Merkitseekö se, että henkilö on tuomittu kolmen vuoden nuorisovankeuteen, lopullista työmarkkinoiden ulkopuolelle joutumista ja siten 7 artiklan ensimmäisen kohdan toisen luetelmakohdan mukaisten oikeuksien menettämistä myös silloin, kun on olemassa konkreettinen mahdollisuus, että ainoastaan osa rangaistuksesta on suoritettava, mutta kun ehdonalaisen vapauttamisen yhteydessä on osallistuttava huumausaineiden vieroitushoitoon, eivätkä asianomainen henkilö tai asianomaiset henkilöt tällöin ole työmarkkinoiden käytettävissä?

4)

Merkitseekö se, että vankeusrangaistukseen (joka ei ole ehdollinen) tuomitsemisesta aiheutuu työpaikan menetys tai mahdottomuus nykyisen työttömyyden vallitessa hankkia työtä, sellaisenaan päätöksen N:o 1/80 6 artiklan 2 kohdan toisessa virkkeessä tarkoitettua omaan tahtoon perustuvaa työttömyyttä, joka ei estä päätöksen N:o 1/80 6 artiklan 1 kohdassa ja 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettujen oikeuksien menettämistä?

5)

Onko näin sellaisessakin tilanteessa, jossa huolimatta siitä, että vapautumisen voidaan olettaa tapahtuvan ennalta määritettävissä olevan kohtuullisen ajan kuluessa, asianomaisen on kuitenkin ensiksi osallistuttava huumausaineiden vieroitushoitoon, ja työn vastaanottaminen on mahdollista vasta, kun asianomainen on saanut suurempaa ammatillista pätevyyttä osoittavan todistuksen?

6)

Onko päätöksen N:o 1/80 14 artiklaa tulkittava siten, että viranomaisten tekemän viimeisimmän päätöksen jälkeen asianomaisen tai asianomaisten eduksi on tapahtunut muutos, jonka vuoksi ei enää voitaisi soveltaa 14 artiklan mukaista rajoitusta, on otettava vielä oikeudenkäyntimenettelyssä huomioon?”

IV  Asian arviointi

A  Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys

17.     Ensimmäisellä kysymyksellään kansallinen tuomioistuin pyrkii selvittämään, kuuluuko Cetinkaya päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan määräysten soveltamisalaan. Kyseinen tuomioistuin tiedustelee tätä yhteisöjen tuomioistuimelta sen takia, että toisin kuin kyseisessä määräyksessä määrätään, asianomaiselle ei varsinaisesti ole annettu lupaa muuttaa vanhempiensa luokse Saksaan, koska hän on syntynyt kyseisessä valtiossa. Kansallinen tuomioistuin kysyy näin ollen pääasiallisesti sitä, onko päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäistä kohtaa tulkittava siten, että kyseistä määräystä sovelletaan vastaanottavan jäsenvaltion laillisille työmarkkinoille kuuluvan turkkilaisen työntekijän täysi‑ikäiseen lapseen, joka on syntynyt kyseisessä valtiossa.

18.     Tähän kysymykseen vastattaessa on aluksi huomattava, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisellä kohdalla on välitön oikeusvaikutus jäsenvaltioissa niin, että ne Turkin kansalaiset, jotka täyttävät artiklassa määrätyt edellytykset, voivat vedota suoraan heille tässä määräyksessä myönnettyihin oikeuksiin. (11) Kuten edellä on todettu, mainitussa 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa myönnetään jäsenvaltion laillisilla työmarkkinoilla työskentelevän turkkilaisen työntekijän perheenjäsenille, joille on annettu lupa muuttaa työntekijän luokse, oikeus asuttuaan tässä jäsenvaltiossa säännönmukaisesti vähintään kolme vuotta vastaanottaa mikä tahansa työtarjous, jollei yhteisön työntekijöille annettavasta etusijasta muuta johdu, ja ilman kyseistä rajoitusta asuttuaan tässä jäsenvaltiossa säännönmukaisesti vähintään viisi vuotta tehdä vapaasti minkälaista tahansa valitsemaansa palkattua työtä. Yhteisöjen tuomioistuin on myös katsonut, että kyseisessä määräyksessä myönnetty työhön pääsyä koskeva oikeus merkitsee välttämättä myös tähän liittyvää oleskeluoikeutta. (12)

19.     Tästä seuraa, että päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa myönnetylle työhön pääsyä koskevalle oikeudelle ja oleskeluoikeudelle asetetaan neljä edellytystä: ensinnäkin, asianomaisen on oltava turkkilaisen työntekijän perheenjäsen; toiseksi, kyseisen turkkilaisen työntekijän on työskenneltävä vastaanottovaltion laillisilla työmarkkinoilla; kolmanneksi, perheenjäsenellä on oltava lupa muuttaa kyseisen työntekijän luokse, ja neljänneksi, kyseisellä henkilöllä on täytynyt olla säännönmukainen asuinpaikkansa kyseisessä valtiossa vähintään kolmen vuoden ajan. Jotta kansalliselle tuomioistuimelle voidaan antaa hyödyllinen vastaus, tarkastelen kutakin näistä edellytyksistä.

20.      Ensimmäisen edellytyksen osalta ei ole kiistetty eikä nähtävästi voidakaan kiistää sitä, että turkkilaisen työntekijän lapsi on hänen päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettu perheenjäsenensä. Lisäksi on todettava, että yhteisöjen tuomioistuin on edellä mainitussa asiassa Ergat antamassaan tuomiossa täsmentänyt, että turkkilaisen työntekijän lapsi säilyttää tämän edellä mainitussa määräyksessä tarkoitetun asemansa tultuaan täysi‑ikäiseksi huolimatta siitä, että hän elää vanhemmistaan riippumatonta elämää vastaanottavassa jäsenvaltiossa. (13) Cetinkaya on turkkilaisen työntekijän lapsena näin ollen hyvinkin päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettu perheenjäsen.

21.     Saksan hallitus asettaa sitä vastoin kyseenalaiseksi sen, täyttääkö Cetinkaya vaadituista edellytyksistä toisen, eli sen, että hän on ”jäsenvaltion laillisilla työmarkkinoilla työskentelevän” turkkilaisen työntekijän lapsi. Kyseinen hallitus väittää, että siinä tapauksessa, että Cetinkayan isä on käyttänyt oikeuttaan jäädä eläkkeelle ennen kuin karkotuspäätös tehtiin 3.11.2000, hän ei enää tuolloin työskennellyt laillisilla työmarkkinoilla. Saksan hallituksen mukaan hänen poikansa ei kyseisen päätöksen tekohetkellä voitu näin ollen enää katsoa kuuluneen päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan määräysten soveltamisalaan. Saksan hallituksen mukaan kyseiseen määräykseen sisältyvät edellytykset ovat nimittäin tiukemmat kuin ne, joista on kyse 7 artiklan toisessa kohdassa, joka koskee turkkilaisten työntekijöiden sellaisia lapsia, jotka ovat suorittaneet ammatillisen koulutuksen vastaanottovaltiossa. Kantaa, jonka yhteisöjen tuomioistuin omaksui asiassa C‑210/97, Akman, 19.11.1998 antamassaan tuomiossa, (14) jossa se katsoi, että turkkilaisen työntekijän lapsi, joka on suorittanut ammatillisen koulutuksen vastaanottovaltiossa, voi vedota päätöksen N:o 1/80 7 artiklan toisessa kohdassa myönnettyihin oikeuksiin huolimatta siitä, että työntekijä, johon hänen oikeutensa perustuvat, on poistunut kyseisen valtion laillisilta työmarkkinoilta, ei voida soveltaa kyseisen päätöksen 7 artiklan ensimmäisen kohdan osalta. Tästä seuraa Saksan hallituksen mukaan se, että turkkilaisen työntekijän on vielä työskenneltävä vastaanottovaltion työmarkkinoilla silloin, kun hänen perheenjäsenensä aikovat vedota mainitussa 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa myönnettyihin oikeuksiin.

22.     En yhdy tähän käsitykseen. On totta, että päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäiseen kohtaan sisältyvä ilmaisu ”laillisilla työmarkkinoilla työskentelevä” viittaa nykyhetkeen, mikä ilmenee ranskankielisessä versiossa käytetystä partisiipin preesensistä ”appartenant”. Sama muotoilu sisältyy myös suurimpaan osaan muista kieliversioista, jotka päätöksestä N:o 1/80 on tehty. (15) On myös kiistatonta, että päätöksen N:o 1/80 7 artiklan toisessa kohdassa oleva edellytys, joka koskee työntekijän työskentelyä työmarkkinoilla, on sellaisena, kuin yhteisöjen tuomioistuin on tulkinnut sitä edellä mainitussa asiassa Akman antamassaan tuomiossa, ilmaistu menneessä aikamuodossa. (16) Päätöksen 7 artiklan ensimmäiseen kohtaan sisältyvän riidanalaisen edellytyksen sanamuodosta ei kuitenkaan eksplisiittisesti seuraa se, että ne oikeudet, jotka siinä myönnetään turkkilaisen työntekijän perheenjäsenille, riippuvat siitä, että kyseinen työntekijä tekee palkattua työtä, ja että nämä oikeudet lakkaavat olemasta heti, kun kyseinen työntekijä luopuu lopullisesti kaikesta ammatillisesta toiminnasta. Yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneesta käytännöstä ilmenee lisäksi, että päätöksen N:o 1/80 määräyksen tulkitsemiseksi on otettava huomioon paitsi kyseisen määräyksen sanamuoto myös sen asiayhteys ja mainitun päätöksen tavoitteet. (17) Saksan hallituksen puolustama riidanalaista edellytystä koskeva tulkinta on nähdäkseni ristiriidassa 7 artiklan ensimmäisen kohdan yleisen rakenteen ja tavoitteiden kanssa, sellaisina kuin nämä on täsmennetty oikeuskäytännössä.

23.     Edellä mainitussa asiassa Kadiman antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin totesi, että päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisellä kohdalla pyritään kahteen tavoitteeseen. Kyseisen määräyksen tarkoituksena on ensinnäkin helpottaa jäsenvaltion laillisilla työmarkkinoilla työskentelevän turkkilaisen työntekijän työntekoa ja oleskelua siten, että siinä taataan työntekijälle mahdollisuus perhesuhteiden ylläpitoon. (18) Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan kyseisessä määräyksessä määrätään tämän vuoksi aluksi kyseisen työntekijän perheenjäsenten mahdollisuudesta muuttaa tämän luokse perheen yhdistämiseksi. (19) Yhteisöjen tuomioistuin on todennut kyseisen määräyksen rakenteen ja tarkoituksen perusteella, että perheenjäsenen on lähtökohtaisesti asuttava ensimmäisen kolmen vuoden ajan turkkilaisen työntekijän luona ja elettävä tämän kanssa yhteiselämää. (20) Jotta vahvistettaisiin kyseisen työntekijän integroitumista vastaanottovaltioon, kyseisellä määräyksellä pyritään toiseksi edistämään perheenjäsenten asemaa antamalla näille myöhemmin mahdollisuus hakeutua itse kyseisen valtion laillisille työmarkkinoille. (21) Näin ollen heillä on tämä työhön pääsyä koskeva oikeus kolmen vuoden säännönmukaisen asumisen jälkeen, jollei yhteisön työntekijöille annettavasta etusijasta muuta johdu, ja viiden vuoden jälkeen ilman kyseistä varaumaa. Kuten olen jo todennut, työhön pääsyä koskevan oikeuden käyttäminen merkitsee välttämättä myös oikeutta oleskella vastaanottovaltiossa.

24.     Yhteisöjen tuomioistuin on edellä mainitussa asiassa Ergat antamassaan tuomiossa täsmentänyt kyseisten perheenjäsenille myönnettyjen oikeuksien ulottuvuutta. (22) Yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että ainakin siitä lähtien, kun 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetulla Turkin kansalaisella on asuttuaan vastaanottavassa jäsenvaltiossa työntekijän perheen yhdistämisen perusteella säännönmukaisesti viisi vuotta oikeus työskennellä vapaasti tässä valtiossa määräyksen toisen luetelmakohdan nojalla, tämän määräyksen välitön oikeusvaikutus merkitsee sitä, että asianomaisella on suoraan päätökseen N:o 1/80 perustuva subjektiivinen, työhön pääsyä koskeva oikeus, ja tämän oikeuden tehokas vaikutus edellyttää väistämättä myös sitä, että asianomaisella on välittömänä seurauksena oleskeluoikeus, joka niin ikään perustuu yhteisön oikeuteen ja on riippumaton siitä, täyttyvätkö näiden oikeuksien saamisen edellytykset edelleen. (23) Yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, että päätöksen N:o 1/80 tavoitetta ei saavutettaisi, jos jäsenvaltion erityisesti oleskeluoikeudelle asettamat rajoitukset voisivat estää asianomaista käyttämästä niitä oikeuksia, jotka hänelle myönnetään kyseisen päätöksen 7 artiklan ensimmäisen kohdan toisessa luetelmakohdassa, juuri sinä ajankohtana, jona hänellä on mahdollisuus integroitua pysyvästi vastaanottavaan jäsenvaltioon tekemällä vapaasti valitsemaansa työtä. (24) Yhteisöjen tuomioistuin on toteamustaan vahvistaakseen viitannut edellä mainitussa asiassa Akman annettuun tuomioon, jossa, kuten edellä on mainittu, on todettu, että sillä hetkellä, kun lapsi päättää opintonsa ja saa suoraan päätöksen N:o 1/80 perusteella oikeuden päästä vastaanottovaltion työmarkkinoille ja näin ollen oikeuden saada tässä tarkoituksessa oleskeluluvan, ei edellytetä sitä, että kyseisen lapsen vanhempi on yhä työntekijän asemassa tai että tämä ylipäätään asuu kyseisen valtion alueella. Yhteisöjen tuomioistuin on päätellyt tämän perusteella, että jäsenvaltiot eivät saa asettaa turkkilaisen työntekijän perheenjäsenelle oleskelua koskevia edellytyksiä enää kolmen vuoden säännönmukaisen asumisen jälkeen (25) ja sitäkään suuremmalla syyllä viiden vuoden säännönmukaisen asumisen jälkeen, koska päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan toisen luetelmakohdan mukaan asianomaista vastaan ei enää voida vedota muiden jäsenvaltioiden työntekijöiden etusijaan.

25.     Näistä seikoista on nähdäkseni pääteltävä, että niitä työhön pääsyä ja oleskelua koskevia oikeuksia, jotka päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa myönnetään perheenjäsenille, jotta vahvistettaisiin heidän integroitumistaan vastaanottovaltioon, on pidettävä oikeuksina, jotka ovat riippumattomia sellaisen turkkilaisen työntekijän tilanteeseen nähden, joihin perheenjäsenten oikeudet alun perin perustuvat. Kyseisiä oikeuksia on voitava käyttää silloin, kun perheenjäsen täyttää 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätyt edellytykset, vaikka työntekijä, jonka perusteella kyseinen perheenjäsen on oikeudet saanut, ei enää itse työskentelekään kyseisen valtion työmarkkinoilla. Jos näin ei olisi, kyse ei olisi mainittujen perheenjäsenten integraatiota koskevasta todellisesta mahdollisuudesta, koska heidän työhön pääsyä koskeva oikeutensa olisi epävarma tai väliaikainen, koska se riippuisi aina turkkilaisen työntekijän kohtalosta. Näin ollen Saksan hallituksen näkemys johtaisi siihen, että turkkilaisen työntekijän lapsi, joka – kuten Cetinkaya – on alkanut työskennellä vastaanottovaltiossa, saattaisi tämän jälkeen menettää työhön pääsyä koskevan oikeutensa alkaen siitä päivästä, jolloin hänen isänsä alkaa käyttää oikeuttaan eläkkeeseen. Tätä tulkintaa ei nähdäkseni voida hyväksyä. Katson, että kun otetaan huomioon päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan yleinen rakenne ja tavoitteet, edellytystä siitä, että työntekijän on työskenneltävä vastaanottavan valtion laillisilla työmarkkinoilla, voidaan soveltaa ainoastaan kolmen vuoden ajan, jolloin perheenjäsen on velvollinen asumaan keskeytyksettä kyseisen työntekijän luona ja jolloin perheenjäsenellä ei vielä ole suoraan 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa myönnettyjä oikeuksia. Kyseinen edellytys ei voi pysyä voimassa kyseisen ajanjakson jälkeen ilman, että mainittujen oikeuksien sisältö asetettaisiin kyseenalaiseksi. Päättelen tämän perusteella, ettei päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa edellytetä sitä, että turkkilainen työntekijä työskentelee yhä kyseisen jäsenvaltion laillisilla työmarkkinoilla silloin, kun perheenjäsen aikoo asuttuaan kolme vuotta säännönmukaisesti kyseisessä valtiossa itse siirtyä työmarkkinoille ja vaatii oleskeluoikeutta.

26.     Turkin kansalaista, joka – kuten Cetinkaya – on syntynyt ja aina asunut Saksassa, jossa hänen isänsä on aikaisemmin ollut ansiotyössä yli kolmen vuoden ajan, on mielestäni pidettävä päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuna laillisilla työmarkkinoilla työskentelevän turkkilaisen työntekijän lapsena huolimatta siitä, että kun karkotuspäätös tehtiin 3.11.2000, hänen isänsä oli alkanut käyttää oikeuttaan eläkkeeseen.

27.     Tässä yhteydessä on tutkittava kolmatta edellytystä, jonka mukaan perheenjäsenellä on oltava lupa muuttaa turkkilaisen työntekijän luokse vastaanottovaltioon. Kuten kansallinen tuomioistuin ja asianosaiset, katson, ettei kyseistä edellytystä voida tulkita siten, että sen tarkoituksena olisi sulkea päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan soveltamisalan ulkopuolelle kyseisen työntekijän sellaiset lapset, jotka ovat syntyneet mainitussa valtiossa. Ensinnäkään yksikään seikka 7 artiklan ensimmäisen kohdan sanamuodossa ei osoita, että kyseisestä edellytyksestä olisi määrätty siinä tarkoituksessa, että siihen voitaisiin vedota turkkilaisen työntekijän sellaisia perheenjäseniä vastaan, jotka ovat syntyneet kyseisessä jäsenvaltiossa ja joilla ei näin ollen ole ollut tarvetta saada ”lupaa muuttaa työntekijän luokse”. Näin suppea tulkinta riidanalaisesta edellytyksestä olisi lisäksi ristiriidassa sen oikeudellisen asiayhteyden kanssa, johon edellytys sisältyy, ja varsinkin päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan tavoitteen kanssa.

28.     Päätöksen N:o 1/80 6 ja 7 artiklan sisällöstä nimittäin ilmenee, ettei päätöksellä rajoiteta jäsenvaltioiden toimivaltaa säätää Turkin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta saapua maahan. (26) Päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään turkkilaisen työntekijän perheenjäsenten työhön pääsyä koskevasta oikeudesta heidän asuttuaan valtiossa säännönmukaisesti tietyn ajan, mutta ei kuitenkaan rajoiteta kyseisen jäsenvaltion toimivaltaa antaa asianomaisille lupa muuttaa jäsenvaltiossa laillisesti työskentelevän turkkilaisen työntekijän luokse. (27) Seuraamuksena vastaanottovaltion lainsäädännön noudattamatta jättämisestä on oikeuskäytännön mukaan se, että jotta kyseistä jäsenvaltiota koskevan oleskeluoikeuden perusteella voisi syntyä työhön pääsyä koskeva oikeus, oleskeluoikeus kyseisessä valtiossa ei saa perustua petoksellisiin olosuhteisiin. (28)

29.     Päättelen tästä, että edellytys, jonka mukaan turkkilaisen työntekijän perheenjäsenillä on oltava ”lupa muuttaa työntekijän luokse”, on ymmärrettävä siten, että päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan soveltamisalan ulkopuolelle jäävät sellaiset henkilöt, jotka ovat tulleet vastaanottovaltioon kyseisen valtion lainsäädännön vastaisesti. Kyseiseen edellytykseen voidaan näin ollen vedota ainoastaan sellaisia henkilöitä vastaan, jotka eivät asuneet sen jäsenvaltion alueella, jossa turkkilainen työntekijä on, ja joiden oli saatava kyseisen valtion toimivaltaisten viranomaisten lupa muuttaakseen sinne kyseisen työntekijän luokse. Tähän edellytykseen ei näin ollen voida vedota kyseisen työntekijän sellaista perheenjäsentä vastaan, joka – koska hän on syntynyt kyseisessä valtiossa – ei tarvinnut tällaista lupaa.

30.     Turkkilaisen työntekijän perheenjäsenten ja erityisesti hänen vastaanottovaltiossa syntyneiden lastensa jättäminen päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan soveltamisalan ulkopuolelle olisi lisäksi ilmeisessä ristiriidassa mainitun päätöksen tavoitteen kanssa. Oikeuskäytännössä on nimittäin vakiintuneesti katsottu, että 7 artiklan ensimmäisen kohdan tarkoituksena on edistää perheen yhdistymistä vastaanottovaltiossa. Kuten edellä on todettu, yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, että kyseisen artiklan tarkoituksena on helpottaa laillisilla työmarkkinoilla työskentelevän turkkilaisen työntekijän työntekoa ja oleskelua asianomaisessa jäsenvaltiossa takaamalla hänen perhesuhteidensa ylläpitäminen. (29) Yhteisöjen tuomioistuin otti tämän päämäärän huomioon kun se totesi edellä mainitussa asiassa Kadiman antamassaan tuomiossa, että perheenjäsenten oli elettävä asianomaisen työntekijän kanssa keskeytyksetöntä yhteiselämää 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun kolmen vuoden ajanjakson ajan. Kyseiseen päämäärään nähden olisi näin ollen ”epäloogista ja yhteensopimatonta” – minkä kansallinen tuomioistuin on myös todennut (30) – sulkea kyseisen määräyksen soveltamisalan ulkopuolelle turkkilaisen työntekijän perheenjäsenet ja erityisesti hänen lapsensa, jotka ovat syntyneet vastaanottovaltiossa, koska se, että he ovat syntyneet kyseisessä valtiossa, edistää nimenomaisesti kyseisen määräyksen tavoitteen toteutumista.

31.     Tästä seuraa, että se, että Cetinkaya on syntynyt Saksassa ja että hän ei ole saanut muodollista lupaa muuttaa isänsä luokse, ei sulje häntä päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan soveltamisalan ulkopuolelle.

32.     Neljännen edellytyksen osalta on todettava, että on katsottava selvitetyksi, että silloin, kun Cetinkaya määrättiin karkotettavaksi, hän oli asunut Saksassa säännönmukaisesti yli viiden vuoden ajan. Kansallisen tuomioistuimen antamista tiedoista nimittäin ilmenee, että Cetinkaya on asunut kyseisessä jäsenvaltiossa keskeytyksettä syntymästään lähtien. Lisäksi hän on saanut siellä 9.3.1995 voimassaololtaan rajoittamattoman oleskeluluvan. Cetinkaya on näin ollen sellaisessa tilanteessa, että hänen voidaan katsoa kuuluvan päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan toisen luetelmakohdan soveltamisalaan ja että hänellä on kyseisen määräyksen nojalla oikeus ottaa Saksassa vastaan mitä tahansa valitsemaansa työtä.

33.     Tästä seuraa, että Turkin kansalainen, joka on sellaisessa tilanteessa kuin Cetinkaya, kuuluu hyvinkin päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan määräysten soveltamisalaan. Ehdotan näin ollen, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen, että päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäistä kohtaa on tulkittava siten, että kyseisen määräyksen soveltamisalaan kuuluu vastaanottavan jäsenvaltion laillisilla työmarkkinoilla työskentelevän tai siellä työskennelleen turkkilaisen työntekijän täysi‑ikäinen lapsi, joka on syntynyt kyseisessä jäsenvaltiossa.

B  Toinen ennakkoratkaisukysymys

34.     Toisella kysymyksellään kansallinen tuomioistuin haluaa selvittää, onko Cetinkaya vankeusrangaistuksensa ja vieroitushoitonsa takia menettänyt päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäiseen kohtaan perustuvat oikeutensa. Kansallinen tuomioistuin toteaa, että sen kansallisen oikeuskäytännön mukaan sellaisia periaatteita, joita sovelletaan päätöksen N:o 1/80 6 artiklan osalta ja joiden nojalla pitkäaikainen poissaolo työmarkkinoilta voi johtaa kyseisessä artiklassa myönnettyjen oikeuksien menettämiseen, sovelletaan myös 7 artiklan osalta. Kansallinen tuomioistuin korostaa kuitenkin, ettei tämä näkemys vastaa päätöksen N:o 1/80 7 artiklan yleistä rakennetta ja tavoitteita. Näkemys ei myöskään ole yhteensopiva yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa, koska yhteisöjen tuomioistuin on edellä mainitussa asiassa Ergat antamassaan tuomiossa antanut ymmärtää, että päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa myönnetyt oikeudet voidaan lakkauttaa ainoastaan kyseisen päätöksen 14 artiklan mukaisesti.

35.     Kansallinen tuomioistuin kysyy näin ollen pääasiallisesti, onko päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäistä kohtaa tulkittava siten, että niitä oikeuksia, jotka kyseisessä artiklassa myönnetään samanlaisessa tilanteessa kuin Cetinkaya olevalle Turkin kansalaiselle, voidaan vankeusrangaistuksen ja sitä seuranneen vieroitushoidon perusteella rajoittaa ainoastaan päätöksen N:o 1/80 14 artiklan mukaisesti vai voidaanko niitä rajoittaa myös sillä perusteella, että kyseinen henkilö on ollut pitkäaikaisesti poissa työmarkkinoilta.

36.     Tämän kysymyksen asiayhteyden ymmärtämiseksi on muistettava, minkälaisessa tilanteessa oikeuskäytännössä on täsmennetty, että Turkin kansalainen menettää päätökseen N:o 1/80 perustuvat oikeutensa silloin, kun hän on pitkäaikaisesti ollut poissa työmarkkinoilta. Tämä oikeuskäytäntö on luotu tulkittaessa kyseisen päätöksen 6 artiklaa. Mainittua artiklaa sovelletaan turkkilaisiin työntekijöihin, jotka ovat työsuhteessa jäsenvaltiossa ja jotka työskentelevät kyseisen valtion laillisilla työmarkkinoilla. Voidakseen käyttää tätä työhön pääsyä koskevaa oikeuttaan asianomaisella on oltava oleskeluoikeus. (31) Kyseisen oleskeluoikeuden tarkoituksena on näin ollen ainoastaan varmistaa työhön pääsyä koskevan oikeuden tehokas vaikutus. Yhteisöjen tuomioistuin on tämän perusteella päätellyt edellä mainitussa asiassa Bozkurt antamassaan tuomiossa, ettei Turkin kansalainen voi enää vedota päätöksen N:o 1/80 6 artiklaan perustuvaan oleskeluoikeuteen vastaanottovaltion alueella silloin, kun hän on saavuttanut eläkeiän tai kun hän on kärsinyt työtapaturman, josta on aiheutunut täydellinen ja pysyvä kyvyttömyys tehdä tämän jälkeen ansiotyötä. Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan tällaisessa tapauksessa on katsottava, että asianomainen on lopullisesti poistunut kyseisen jäsenvaltion työmarkkinoilta, joten oleskeluoikeudella, jota hän vaatii, ei enää ole minkäänlaista yhteyttä ansiotyöhön tai edes tulevaan ansiotyöhön. (32) Yhteisöjen tuomioistuin on seuraavaksi edellä mainitussa asiassa Tetik antamassaan tuomiossa todennut, että turkkilainen työntekijä menettää 6 artiklaan perustuvat oikeutensa, jos hän päättää luopua työpaikastaan eikä toteuta tarvittavia toimenpiteitä löytääkseen kohtuullisessa ajassa uutta työtä. (33) Yhteisöjen tuomioistuin vahvisti tämän toteamuksen edellä mainitussa asiassa Nazli ym. antamassaan tuomiossa. (34) Kansallisen tuomioistuimen esittämä kysymys koskee näin ollen sitä, voidaanko kyseistä oikeuskäytäntöä soveltaa sellaisen Turkin kansalaisen tapaukseen, joka kuuluu 7 artiklan ensimmäisen kohdan soveltamisalaan ja joka on sellaisessa tilanteessa kuin Cetinkaya.

37.     Kuten komissiokin, katson, että vastaus tähän kysymykseen voidaan johtaa edellä mainitussa asiassa Ergat annetusta tuomiosta. Kuten on todettu, kyseinen tuomio koski turkkilaisten työntekijöiden lasta, joka oli kahdeksan vuoden ikäisenä saanut luvan muuttaa vanhempiensa luokse Saksaan, jossa hän oli itse työskennellyt eri työpaikoissa, ja jonka oleskeluluvan voimassaolon pidentämiseen toimivaltaiset viranomaiset eivät olleet suostuneet sen takia, että tätä koskeva hakemus oli tullut niille myöhässä. Mainitsin, että yhteisöjen tuomioistuin on täsmentänyt niiden oikeuksien sisältöä, jotka päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisellä kohdalla myönnetään suoraan turkkilaisen työntekijän perheenjäsenille. Totesin, että yhteisöjen tuomioistuin on vahvistanut hyvin eksplisiittisesti, ettei jäsenvaltioilla ole enää oikeutta asettaa turkkilaisen työntekijän perheenjäsenelle oleskelua koskevia edellytyksiä kyseisessä määräyksessä määrätyn kolmen vuoden ajanjakson jälkeen ja sitäkään suuremmalla syyllä silloin, kun asianomainen viiden vuoden säännönmukaisen asumisen jälkeen kuuluu kyseisen päätöksen 7 artiklan ensimmäisen kohdan toisen luetelmakohdan soveltamisalaan. (35) Yhteisöjen tuomioistuin on täsmentänyt, että vaikka jäsenvaltiot ovatkin säilyttäneet oikeutensa säännellä sekä turkkilaisen työntekijän perheenjäsenen maahantuloa että tämän oleskeluoikeuden edellytyksiä kolmen ensimmäisen vuoden ajanjaksona, niillä ei sitä vastoin ole enää mahdollisuutta säätää oleskelua koskevista toimenpiteistä, jotka ovat omiaan rajoittamaan päätöksessä N:o 1/80 nimenomaisesti tunnustettuja oikeuksia siinä asetetut edellytykset täyttävän henkilön osalta, joka siis tästä syystä on jo säännönmukaisesti integroitunut vastaanottavaan jäsenvaltioon, koska oleskeluoikeus on työhön pääsyn ja työnteon välttämätön edellytys. (36)

38.     Yhteisöjen tuomioistuin on samassa tuomiossa täsmentänyt, millä edellytyksin turkkilainen työntekijä, joka kuuluu päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan soveltamisalaan, saattaa menettää kyseiseen määräykseen perustuvat oikeutensa. Julkisasiamies Mischo puolusti kyseisessä asiassa esittämässään ratkaisuehdotuksessa näkemystä, jonka mukaan turkkilaisen työntekijän täysi‑ikäiseen lapseen, joka kuuluu päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan soveltamisalaan, olisi alkaen siitä, kun hän pystyy vapaasti ryhtymään palkattuun työhön, sovellettava samoja sääntöjä kuin turkkilaiseen työntekijään, joka on muuttanut jäsenvaltioon aikuisiässä. Lapsi menettäisi näin ollen oikeutensa ollessaan pitkän aikaa vapaaehtoisesti työttömänä. (37) Puolustin samanlaista kantaa ratkaisuehdotuksessani edellä mainitussa asiassa Akman, joka koski lasta, joka on suorittanut ammatillisen koulutuksen vastaanottovaltiossa ja jonka oikeudet perustuvat päätöksen N:o 1/80 7 artiklan toiseen kohtaan. Esitin käsityksen siitä, että silloin, kun turkkilaisen työntekijän lapsi voi vapaasti ryhtyä palkattuun työhön suoritettuaan ammatillisen koulutuksen ja kun hänellä on tähän liittyvä oleskeluoikeus, hänen on johdonmukaisuussyistä käytettävä työhön pääsyä koskevaa oikeuttaan kohtuullisen ajan kuluessa. (38) Yhteisöjen tuomioistuin ei kuitenkaan hyväksynyt tätä edellytystä edellä mainitussa asiassa Akman annetussa tuomiossa. Edellä mainitussa asiassa Ergat annetussa tuomiossa se totesi lisäksi, että oikeuksia, joita perheenjäsenille myönnetään päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa, voidaan rajoittaa ainoastaan kahdessa tapauksessa, eli ensinnäkin silloin, kun sovelletaan kyseisen päätöksen 14 artiklaa, ja toiseksi silloin, kun asianomainen perheenjäsen on poistunut vastaanottovaltion alueelta huomattavaksi ajaksi ja ilman pätevää syytä. (39) Yhteisöjen tuomioistuin ei näin ollen hyväksynyt julkisasiamies Mischon esittämää kolmatta tilannetta, joka koski pitkäaikaista vapaaehtoista työttömyyttä.

39.     Edellä mainitussa asiassa Ergat annetusta tuomiosta voidaan päätellä, että lukuun ottamatta karkotuspäätöstä, jonka jäsenvaltio on tehnyt päätöksen N:o 1/80 14 artiklan nojalla, asianomainen menettää kyseisen päätöksen 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa myönnetyn työhön pääsyä koskevan oikeuden ja oleskeluoikeuden ainoastaan silloin, kun hän päättää itse katkaista siteensä kyseiseen valtioon poistumalla sieltä pitkäksi aikaa ja ilman hyväksyttävää syytä. Käänteisesti voidaan todeta, että kun perheenjäsen ei ole katkaissut siteitään vastaanottavaan valtioon, hän voi menettää kyseiset oikeudet ainoastaan 14 artiklan perusteella.

40.     Tätä ratkaisua on sovellettava sitäkin suuremmalla syyllä silloin, kun turkkilaisen työntekijän lapsi, kuten Cetinkaya, on syntynyt jäsenvaltiossa ja aina asunut siellä vanhempiensa kanssa. On nimittäin jo todettu, että päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisellä kohdalla on kaksi tavoitetta, eli yhtäältä mahdollistaa turkkilaisen työntekijän integraatio vastaanottovaltioon edistämällä hänen perhesuhteidensa ylläpitoa ja toisaalta vahvistaa perheenjäsenten omaa asemaa antamalla heille tietyn ajanjakson jälkeen mahdollisuus päästä työmarkkinoille. Edellä mainitussa asiassa Ergat annetun tuomion osalta yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, ettei jäsenvaltioilla ollut enää oikeutta säätää toimenpiteitä, joilla rajoitetaan päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa asetetut edellytykset täyttävien perheenjäsenten oleskeluoikeutta, koska viimeksi mainitut ovat jo säännönmukaisesti integroituneet vastaanottovaltioon. Tällaista ajatuskulkua olisi sitäkin suuremmalla syyllä sovellettava turkkilaisen työntekijän lapseen, joka on syntynyt vastaanottovaltiossa, käynyt siellä koulunsa ja aina asunut siellä. Vaikuttaa kiistattomalta, että kyseinen Turkin kansalainen on jo integroitunut jäsenvaltioon. Ne oikeudet, joihin hän voi vedota päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan toisen luetelmakohdan nojalla, eivät näin ollen voi olla rajallisemmat kuin sellaisen perheenjäsenen oikeudet, joka on jossain vaiheessa elämäänsä muuttanut työntekijän luokse vastaanottovaltioon. Lisäksi on todettava, että Cetinkaya, kuten Ergatkin, on käyttänyt työhön pääsyä koskevaa oikeuttaan vastaanottovaltiossa, koska hän on työskennellyt eri työpaikoissa vuoden 1996 ja vuoden 1999 joulukuun välillä, toisin sanoen käytännössä katsoen kiinniottamiseensa asti, mikä vahvistaa edelleen käsitystä siitä, että yhteisöjen tuomioistuimen edellä mainitussa asiassa Ergat annetussa tuomiossa omaksumaa kantaa sovelletaan myös käsiteltävänä olevassa asiassa.

41.     Näiden seikkojen perusteella voidaan päätellä, että Turkin kansalaiselta, joka on syntynyt vastaanottovaltiossa ja joka ei koskaan ole katkaissut siteitään kyseiseen valtioon, voidaan riistää hänelle suoraan päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa myönnetyt oikeudet ainoastaan mainitun päätöksen 14 artiklan 1 kohdan perusteella, eli yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen ja kansanterveyteen liittyvistä syistä. Tämä näkemys on yhteensopiva 7 artiklan ensimmäisen kohdan integraatiotavoitteiden kanssa. Turkkilaisten työntekijöiden integraatiota edistetään sitä enemmän mitä enemmän heidän vastaanottovaltiossa syntyneiden lastensa oikeuksia vahvistetaan. Vastaavasti perheenjäsenten integraatiota vahvistetaan enemmän, jos vastaanottovaltiossa syntyneiden toisen sukupolven sellaisten lasten, jotka eivät ole koskaan katkaisseet siteitään vastaanottovaltioon, oleskeluoikeus ei enää sen takia, että se riippuisi taloudellisen toiminnan harjoittamisesta, olisi väliaikainen tai epävarma, riippumatta siitä, mistä sukupolvesta on kysymys. Käänteisesti tarkasteltuna se, että kyseisiin lapsiin sovellettaisiin päätöksen N:o 1/80 6 artiklaan erottamattomasti sisältyviä rajoituksia, voisi merkitä sitä, että jos kyseiset henkilöt joutuvat onnettomuuteen, jossa heistä tulee lopullisesti työkyvyttömiä, tai jos he käyttävät oikeuttaan eläkkeeseen, heillä ei enää ole kyseisen päätöksen perusteella oleskeluoikeutta kyseisessä valtiossa, vaikka he ovat aina asuneet siellä.

42.     Kyseiseen näkemykseen sisältyy myös se, että oleskeluoikeutta jäsenvaltioissa koskevan yhteisön oikeuden merkittävä kehitys tulee otetuksi huomioon. On todettava, että yhteisön kansalaisten oleskeluoikeus ei enää riipu taloudellisen toiminnan harjoittamisesta. Sellaisten henkilöiden hyväksi, jotka eivät tai eivät enää harjoita taloudellista toimintaa, on 1990‑luvulta alkaen annettu useita direktiivejä. Lainsäätäjä on säätänyt muun muassa siitä, millä edellytyksin eläkkeelle jääneet työntekijät voivat saada luvan oleskella vastaanottavassa jäsenvaltiossa. (40) Kehitys on konkretisoitunut ennen kaikkea siten, että Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella EY:n perustamissopimukseen on sisällytetty unionin kansalaisuus; kyseisen kansalaisuuden perusteella jokaisella henkilöllä, joka on jäsenvaltion kansalainen, on välittömästi sovellettavan määräyksen nojalla oikeus oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, (41) edellyttäen, että heillä on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat ja että he itse ja heidän perheenjäsenensä kuuluvat sairausvakuutuksen piiriin kaikkien riskien varalta vastaanottavassa jäsenvaltiossa. (42)

43.     Kyseisiä säännöksiä ei toki voida soveltaa päätöksen N:o 1/80 soveltamisalaan kuuluviin Turkin kansalaisiin, ja oikeuskäytännön nykyisessä kehitysvaiheessa yhteisön kansalaisen sellainen oleskeluoikeus jäsenvaltiossa, joka perustuu EY 39–EY 41 artiklaan, johon assosiaatiosopimuksen osapuolet ovat sopineet tukeutuvansa toteuttaakseen työntekijöiden vapaan liikkuvuuden yhteisön jäsenvaltioiden ja Turkin välillä, riippuu yhä siitä, että kansalainen on edelleen työntekijä tai tarvittaessa työtä hakeva henkilö. (43) Toisaalta minusta on vaikeata olla millään tavoin ottamatta huomioon kyseistä kehitystä silloin, kun kyse on päätöksen N:o 1/80 tulkitsemisesta. Tämä huomioon ottaminen vaikuttaa mielestäni perustellulta, kun otetaan huomioon ne toimenpiteet, jotka on toteutettu sen oleskeluoikeuden osalta, joka kolmansien maiden kansalaisilla on jäsenvaltioissa. Eurooppa‑neuvosto totesikin Tampereella 15.–16.10.1999 pitämässään ylimääräisessä kokouksessa, että Euroopan unionin on varmistettava jäsenvaltioidensa alueella laillisesti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten oikeudenmukainen kohtelu ja että heille olisi pyrittävä tehokkaamman integrointipolitiikan avulla takaamaan Euroopan unionin kansalaisten oikeuksiin ja velvollisuuksiin verrattavissa olevat oikeudet ja velvollisuudet. (44) Neuvoston direktiivissä 2003/109/EY, (45) joka on annettu edellä mainittu julistus huomioon ottaen, (46) todetaan muun muassa, että jäsenvaltioihin pysyvästi asettautuneiden kolmansien maiden kansalaisten integrointi edistää olennaisella tavalla taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta, joka on yhteisön perustavoitteita, kuten perustamissopimuksessa todetaan. (47) Kyseisessä direktiivissä luodaan sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, jotka oleskelevat laillisesti jäsenvaltion alueella yli viiden vuoden ajan, pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen pysyvä asema, silloin kun he osoittavat, että heillä on riittävät varat itsensä ja perheenjäsentensä elättämiseen ja sairausvakuutus. (48)

44.     Kun otetaan huomioon tämä kehitys ja erityisesti ne oikeudet, jotka tällä tavoin on myönnetty kaikkien kolmansien maiden kansalaisille sen jälkeen, kun he ovat oleskelleet laillisesti jäsenvaltiossa tietyn ajan, ei olisi johdonmukaista katsoa, että turkkilaisten työntekijöiden lapsilla, jotka ovat syntyneet kyseisessä jäsenvaltiossa ja aina asuneet siellä, on – sellaisen assosiaatiosopimuksen perusteella, joka on tehty yli 40 vuotta sitten sen mahdollistamiseksi, että Turkki liittyisi Euroopan yhteisöön – oleskeluoikeus, joka on ainoastaan taloudellisen toiminnan harjoittamiseen sidoksissa oleva oikeus. Tältä osin on vielä todettava, että oikeuskäytännön nykyisessä kehitysvaiheessa ne oikeudet, jotka päätöksellä N:o 1/80 myönnetään Turkin kansalaisille, eivät sisällä oikeutta liikkua vapaasti yhteisössä, ja ne rajoittuvat ainoastaan sen vastaanottavan jäsenvaltion alueeseen, johon kyseiset siirtolaiset ovat saapuneet tai jossa he asuvat laillisesti. (49) Sen myöntäminen, että oikeuksia, jotka päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa myönnetään suoraan turkkilaisille lapsille, jotka ovat syntyneet vastaanottovaltiossa ja jotka eivät ole koskaan katkaisseet siteitään siihen, voidaan rajoittaa ainoastaan kyseisen päätöksen 14 artiklan perusteella, sallisi näin ollen sen, että kyseiset siirtolaiset säilyttävät aseman, joka on unionin kansalaisten ja kaikkien kolmansien maiden kansalaisten aseman välimaastossa ja joka vastaisi assosiaatiosopimuksen logiikkaa.

45.     Turkin kansalaista, joka – kuten Cetinkaya – on syyllistynyt huumausainelainsäädännön vastaisiin rikoksiin, joiden perusteella hänet on, kuten käsiteltävänä olevassa asiassa, tuomittu kolmen vuoden vankeusrangaistukseen, ei näin ollen voitaisi sulkea päätöksen N:o 1/80 soveltamisalan ulkopuolelle ja evätä häneltä näin ollen automaattisesti työhön pääsyä koskevaa oikeutta ja oleskeluoikeutta, jotka hänelle myönnetään mainitun päätöksen 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa. Tämä arviointi ei johda siihen, että asetettaisiin kyseenalaiseksi jäsenvaltioiden perusteltu oikeus karkottaa muiden valtioiden kansalaisia, jotka vakavasti häiritsevät yleistä järjestystä. En myöskään kiistä sitä, että huumausainelainsäädäntöön kohdistuvien rikosten tekeminen merkitsee sellaista yhteiskuntaan kohdistuvaa vakavaa ja todellista vaaraa, jolla voidaan perustella niihin syyllistyviä ulkomaalaisia vastaan toteutetut erityiset toimenpiteet, kuten yhteisöjen tuomioistuin on jo useaan otteeseen todennut. (50) Haluan ainoastaan todeta, että se oikeudellinen asiayhteys, jossa jäsenvaltiot voivat toteuttaa kyseisiä toimenpiteitä päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan soveltamisalaan kuuluvia Turkin kansalaisia vastaan, on kyseisen päätöksen 14 artikla, jolla assosiaationeuvosto on halunnut varata assosiaatiosopimuksen sopimusvaltioille vallan suojella perusteltuja etujaan yleisen järjestyksen alalla sallimalla niille sen, että ne rajoittavat kyseisellä päätöksellä myönnettyjä oikeuksia.

46.     Kansallisen tuomioistuimen on näin ollen tutkittava 3.11.2000 tehdyn karkotuspäätöksen lainmukaisuutta, sellaisena kuin kyseinen päätös on muutettuna 3.9.2002 tehdyllä päätöksellä, kyseisen määräyksen perusteella. Tältä osin on muistettava, että yhteisöjen tuomioistuin on edellä mainitussa asiassa Nazli ym. antamassaan tuomiossa todennut, että päätöksen N:o 1/80 14 artiklan määrätyn yleistä järjestystä koskevan poikkeuksen ulottuvuuden määrittämisessä lähtökohdaksi on otettava tulkinta, joka samasta poikkeuksesta on tehty niiden työntekijöiden vapaan liikkuvuuden osalta, jotka ovat yhteisön jäsenvaltioiden kansalaisia. (51) Oikeuskäytännöstä ilmenee, että yleisen järjestyksen käsitettä, jota käytetään perusteena perustamissopimuksella taattujen perusvapauksien käyttöön kohdistuvalle poikkeukselle, on tulkittava suppeasti. (52) Kyseinen käsite edellyttää kuitenkin sellaisen yleisen järjestykseen kohdistuvan häiriön ohella, jota lain rikkominen aina merkitsee, sitä, että kyse on yhteiskunnan perustavanlaatuista etua uhkaavasta todellisesta ja riittävän vakavasta vaarasta. (53) Tällaisessa tapauksessa rikostuomiota saadaan käyttää tällaisen toimenpiteen perusteena vain, jos tuomioon johtaneista seikoista käy ilmi, että henkilön oma käyttäytyminen uhkaa tuolloin yleistä järjestystä. (54) Tästä seuraa, ettei karkotustoimenpide voi perustua yleisestäviin syihin, (55) mistä ilmeisesti on ainakin osaksi kyse päätöksessä, joka on riitautettu pääasiassa. Karkotustoimenpide ei myöskään voi seurata automaattisesti rikostuomiosta. (56) Asianomaisen jäsenvaltion toteuttamien yleistä järjestystä koskevien toimenpiteiden on lisäksi oltava suhteellisuusperiaatteen mukaisia, joten niillä on voitava taata niillä tavoiteltavan päämäärän toteuttaminen eikä niillä saada ylittää sitä, mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi. (57)

47.     Toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on tässä arvioinnissa otettava lisäksi huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa taattu perhe‑elämän suojelu. Tätä vaatimusta, jonka huomioon ottamista yhteisöjen tuomioistuin on edellyttänyt yhteisön työntekijöiden ja heidän perheenjäsentensä vapaan liikkuvuuden osalta, (58) on sovellettava myös silloin, kun kyse on niiden rajoitusten arvioinnista, joita voidaan kohdistaa turkkilaisille siirtotyöntekijöille päätöksellä N:o 1/80 myönnettyihin oikeuksiin. On kiistatonta, että henkilön sulkeminen sen maan ulkopuolelle, jossa hänelle läheiset vanhempansa asuvat, voi merkitä puuttumista tähän perhe‑elämän kunnioittamista koskevaan oikeuteen, ja että kyseinen oikeus kuuluu niihin oikeuksiin, joita yhteisön oikeusjärjestyksellä suojellaan. (59) Edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Orfanopoulos ym. antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin on täsmentänyt, että tällaisen puuttumisen on oltava oikeassa suhteessa yleisen järjestyksen suojeluun nähden ja että tämän arvioimiseksi on otettava huomioon erityisesti asianomaisen tekemän rikoksen laatu ja vakavuus, hänen vastaanottavassa jäsenvaltiossa viettämänsä aika, rikoksen tekemisestä kulunut aika, asianomaisen perhetilanne ja se, miten vakavia ongelmia hänen puolisonsa ja heidän lapsensa mahdollisesti kohtaisivat asianomaisen lähtövaltiossa. (60)

48.     Oikeuskäytännössä on näin ollen sitouduttu suojelemaan yksilöiden etuja tilanteessa, jossa valtiot käyttävät yleiseen järjestykseen liittyviä valtuuksiaan. Sen myöntäminen, että Turkin kansalainen, joka on tuomittu vankeusrangaistukseen, jää automaattisesti päätöksen N:o 1/80 soveltamisalan ulkopuolelle sen takia, että hän on tilapäisesti estynyt tekemästä ansiotyötä, voisi myös antaa kansallisille viranomaisille mahdollisuuden kiertää niitä rajoituksia, joita yhteisön oikeudessa on asetettu valtioiden yleistä järjestystä koskeville valtuuksille, ja riistää näin ollen päätöksen N:o 1/80 14 artiklalta osan sen tehokkaasta vaikutuksesta.

49.     Edellä mainitut näkökohdat huomioon ottaen ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa toiseen ennakkoratkaisukysymykseen, että päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäistä kohtaa on tulkittava siten, että niitä oikeuksia, jotka kyseisessä päätöksessä myönnetään sellaisessa tilanteessa kuin Cetinkaya olevalle Turkin kansalaiselle, joka on syntynyt vastaanottovaltiossa ja aina asunut siellä, voidaan sillä perusteella, että hänet on tuomittu vankeusrangaistukseen, jota mahdollisesti seuraa vieroitushoito, rajoittaa ainoastaan kyseisen päätöksen 14 artiklan mukaisesti.

C  Kolmas ennakkoratkaisukysymys

50.     Siinä tapauksessa, että edelliseen kysymykseen vastattaisiin kieltävästi ja että päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa myönnetyt oikeudet voidaan menettää silloin, kun asianomainen on poistunut työmarkkinoilta, kansallinen tuomioistuin haluaa selvittää, onko katsottava, että asia on näin silloin, kun – kuten käsiteltävänä olevassa asiassa – asianomainen on tuomittu nuorisorangaistuksena kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Kansallisen tuomioistuimen kysymys koskee tältä osin sitä, mikä ulottuvuus on annettava edellä mainitussa asiassa Nazli ym. annetulle tuomiolle, jossa yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että laillisilla työmarkkinoilla työskentelevä työntekijä ei menettänyt hänelle päätöksen N:o 1/80 6 artiklassa myönnettyjä oikeuksia sillä perusteella, että hän oli tutkintavankeudessa 13 kuukauden ajan ja sen jälkeen tuomittuna ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

51.     Kansallinen tuomioistuin kysyy näin ollen pääasiallisesti sitä, menettääkö turkkilaisen työntekijän perheenjäsen päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan toiseen luetelmakohtaan perustuvan oikeutensa asuttuaan säännönmukaisesti vastaanottavassa jäsenvaltiossa tehdä minkälaista tahansa vapaasti valitsemaansa palkattua työtä sen takia, että hänet on tuomittu nuorisorangaistuksena kolmeksi vuodeksi vankeuteen, jonka kestoa saatetaan lyhentää mutta jonka jälkeen asianomaisen on osallistuttava vieroitushoitoon, jonka aikana hän ei myöskään ole työmarkkinoiden käytettävissä.

52.     Koska ehdotin, että edelliseen kysymykseen vastataan myöntävästi, otan kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen kantaa ainoastaan toissijaisesti. Katson, että kanta, jonka yhteisöjen tuomioistuin omaksui edellä mainitussa asiassa Nazli ym. antamassaan tuomiossa, mahdollistaa sen, että tähän kysymykseen vastataan kieltävästi. (61)

53.     Yhteisöjen tuomioistuin katsoi kyseisessä tuomiossa, että turkkilaisen työntekijän työnteon tilapäinen keskeytyminen hänen tutkintavankeutensa aikana ei ole sellaisenaan omiaan aiheuttamaan sitä, että hän menettäisi ne oikeudet, jotka hänelle kuuluvat välittömästi päätöksen N:o 1/80 6 artiklan 1 kohdan kolmannen luetelmakohdan perusteella, sillä edellytyksellä, että hän vapautumisensa jälkeen löytää uudelleen työtä kohtuullisessa ajassa. (62) Yhteisöjen tuomioistuin perusteli tämän näkemyksensä toteamalla, että tällaisesta vankeudesta johtuva tilapäinen poissaolo ei nimittäin millään tavalla saata kyseenalaiseksi asianomaisen vastaista osallistumista työelämään. (63) Yhteisöjen tuomioistuin ei rajoittanut tätä arviointiaan ainoastaan kyseisen tapauksen erityisiin olosuhteisiin, jotka liittyivät siihen, että Nazli oli tutkintavankeudessa ja sen jälkeen tuomittuna ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Tämä edellä mainitussa asiassa Nazli ym. annetussa tuomiossa esitetty näkemys vahvistettiin edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Orfanopoulos ym. annetussa tuomiossa. (64)

54.     Samaa arviointia on nähdäkseni sovellettava silloin, kun asianomainen saatetaan vapauttaa ehdonalaiseen, jotta tämä voisi osallistua vieroitushoitoon. Tällaisen toimenpiteen tarkoituksena on nimenomaan katkaista asianomaisen huumausaineriippuvuus hänen rehabilitaationsa eli sen mahdollistamiseksi, että hän löytää uudelleen paikkansa yhteiskunnassa, mikä puolestaan merkitsee sitä, että hän voi työskennellä eikä häneltä voida evätä oleskeluoikeutta. Näiden tavoitteiden kanssa olisi ristiriitaista katsoa, että vankeustuomio merkitsisi sellaisenaan sellaista työmarkkinoilta poistumista, jonka perusteella työmarkkinoille pääsyä koskeva oikeus ja siihen nähden liitännäinen oleskeluoikeus evättäisiin. Kyseinen lopputulos olisi sitäkin epäjohdonmukaisempi käsiteltävänä olevassa asiassa, koska se rehabilitaatiotavoite, johon Saksan rikosseuraamusjärjestelmällä pyritään, on ilmeisesti saavutettu, koska asianomainen on päättänyt vieroitushoitonsa onnistuneesti, hänen vankeusrangaistuksensa loppuosa on määrätty kärsittäväksi ehdollisena, hän on jatkanut opintojaan ja hän on löytänyt osa‑aikaista työtä. Ne tosiseikat, jotka ovat johtaneet tuomioon, voidaan sitä vastoin ottaa huomioon päätöksen N:o 1/80 14 artiklan osalta arvioitaessa sitä, merkitseekö asianomainen oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla olemassa olevaa, todellista ja riittävän vakavaa vaaraa yleiselle järjestykselle.

55.     Katson näin ollen, että turkkilaisen työntekijän perheenjäsen ei menetä työhön pääsyä koskevaa oikeutta ja oleskeluoikeutta, jotka hänelle myönnetään päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan toisessa luetelmakohdassa, silloin, kun hänet tuomitaan nuorisorangaistuksena kolmen vuoden vankeusrangaistukseen, jonka kestoa voidaan vähentää mutta jonka jälkeen asianomaisen on osallistuttava vieroitushoitoon, jonka kuluessa asianomainen ei myöskään ole työmarkkinoiden käytettävissä.

D  Neljäs ja viides ennakkoratkaisukysymys

56.     Neljännellä ja viidennellä kysymyksellään, joita on asianmukaista tarkastella yhdessä, kansallinen tuomioistuin kysyy, rinnastuuko työpaikan menettäminen tai mahdottomuus ottaa vastaan työtä ehdottoman vankeusrangaistuksen takia päätöksen N:o 1/80 6 artiklan 2 kohdan toisessa virkkeessä tarkoitettuun vapaaehtoiseen työttömyyskauteen, joka ei ole esteenä päätöksen N:o 1/80 6 artiklan 1 kohtaan ja 7 artiklan ensimmäiseen kohtaan perustuvien oikeuksien menettämiselle. Kansallinen tuomioistuin kysyy lisäksi, onko se seikka, että tämä tuomio voi johtaa sellaiseen vapauttamiseen, jonka jälkeen asianomaisen on osallistuttava vieroitushoitoon, jonka jälkeen työnteon aloittaminen on mahdollista vasta tietyn tutkinnon saamisen jälkeen, omiaan vaikuttamaan edelliseen kysymykseen.

57.     Tarkastelen myös näitä kahta kysymystä toissijaisesti, koska olen ehdottanut, että toiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan, että Turkin kansalainen, joka on sellaisessa tilanteessa kuin Cetinkaya, voi menettää ne oikeudet, jotka hänelle myönnetään välittömästi päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa, ainoastaan mainitun päätöksen 14 artiklan perusteella.

58.     Nämä kaksi kysymystä perustuvat olettamukseen siitä, että päätöksen N:o 1/80 6 artiklan 2 kohdan määräyksiä sovelletaan sellaisinaan kyseisen päätöksen 7 artiklan ensimmäisen kohdan osalta. Kuten kaikki asianosaisetkin, katson, että tällainen olettamus on virheellinen. On todettu, että päätöksen N:o 1/80 6 artiklaa sovelletaan turkkilaisten työntekijöiden tilanteeseen. Tässä artiklassa turkkilaisille työntekijöille myönnetään vaiheittain laajenevia työhön pääsyä koskevia oikeuksia. (65) Kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut edellä mainitussa asiassa Bozkurt antamassaan tuomiossa, (66) päätöksen N:o 1/80 6 artiklan 2 kohdassa määrätään tiettyjen työnteon keskeytysten vaikutuksista ainoastaan siinä tarkoituksessa, että voidaan laskea kyseisen artiklan 1 kohdassa mainitut säännönmukaista työntekoa koskevat ajanjaksot. Kyseisessä määräyksessä todetaan näin ollen, että vuosiloma ja äitiysloma sekä poissaolo työtapaturman tai sairauden vuoksi lyhyen aikaa rinnastetaan säännönmukaisiin työskentelykausiin. Määräyksessä todetaan tämän jälkeen toisessa virkkeessä, että omasta tahdosta riippumattomat työttömyyskaudet ja poissaolo pitempiaikaisen sairauden vuoksi eivät vaikuta haitallisesti niihin oikeuksiin, jotka turkkilainen työntekijä on saanut päätöksen N:o 1/80 6 artiklan 1 kohdan määräysten mukaisesti. Kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut edellä mainitussa asiassa Tetik antamassaan tuomiossa, viimeksi mainitun määräyksen ainoana tarkoituksena on estää se, että turkkilaisen työntekijän, joka aloittaa uudelleen työnteon jouduttuaan lopettamaan ammattinsa harjoittamisen pitkäaikaisen sairauden tai omasta tahdosta riippumattoman työttömyyden johdosta, ei olisi pakko aloittaa uudelleen 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja laillisia työskentelykausia samalla tavalla kuin sellaisen Turkin kansalaisen, joka ei ole koskaan tehnyt palkattua työtä kyseisessä jäsenvaltiossa. (67)

59.     Päätöksen N:o 1/80 6 artiklan 2 kohdan määräyksiä ei näin ollen voida soveltaa kyseisen päätöksen 7 artiklan ensimmäisen kohdan osalta, koska viimeksi mainittu määräys on sanamuodoltaan erilainen ja se on tarkoitettu sovellettavaksi täysin eri järjestelmässä, koska sillä myönnetyt oikeudet eivät riipu siitä, että perheenjäsen on tehnyt palkattua työtä tietyn ajan, vaan siitä, että hän on tosiasiallisesti asunut työntekijän luona kolmen vuoden ajan.

E  Kuudes ennakkoratkaisukysymys

60.     Kuudennella kysymyksellään kansallinen tuomioistuin haluaa selvittää, voiko se ottaa huomioon sellaiset myönteiset muutokset, joita Cetinkayan tilanteessa on tapahtunut sen jälkeen, kun karkotuspäätös tehtiin 3.11.2000. Kansallinen tuomioistuin toteaa, että Bundesverwaltungsgerichtin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan karkotusmääräyksiä käsiteltäessä asianomaisen oikeudellista asemaa on arvioitava ottaen huomioon ne tosiseikat ja oikeudelliset seikat, jotka vallitsivat kyseistä päätöstä tehtäessä. Tuomioistuin ei näin ollen voisi ottaa huomioon niitä muutoksia, joita asianomaisen tilanteessa on tapahtunut 3.11.2000 jälkeen. Kansallinen tuomioistuin toteaa kuitenkin, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan unionin kansalaisen karkottaminen edellyttää paitsi konkreettista myös olemassa olevaa uhkaa. (68) Tämän oikeuskäytännön perusteella kansallisten viranomaisten ja tuomioistuinten on menettelyn kussakin vaiheessa tutkittava, merkitseekö asianomainen vielä olemassa olevaa uhkaa yleiselle järjestykselle. Kyseistä oikeuskäytäntöä voidaan lisäksi soveltaa päätöksen N:o 1/80 14 artiklan osalta. Tästä seuraa kansallisen tuomioistuimen mukaan se, että kansallisen tuomioistuimen olisi voitava ottaa asianomaisen tilanne huomioon sellaisena kuin se ilmenee asian käsittelyssä.

61.     Kansallinen tuomioistuin kysyy näin ollen pääasiallisesti sitä, onko päätöksen N:o 1/80 14 artiklaa tulkittava siten, että sen vastainen on kansallinen käytäntö, jonka mukaan tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi on saatettu karkotuspäätöksestä tehty valitus, ei voi ottaa huomioon asianomaisen henkilön tilanteessa tapahtunutta muutosta, jonka perusteella kyseisen henkilön oikeuksia ei enää voitaisi rajoittaa mainitussa artiklassa tarkoitetulla tavalla, jos kyseinen muutos on tapahtunut sen jälkeen, kun viranomaiset tekivät viimeisimmän päätöksen.

62.     Katson, että vastaus tähän kysymykseen voidaan johtaa edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Orfanopoulos ym. annetusta tuomiosta, jossa yhteisöjen tuomioistuin otti kantaa identtiseen kysymykseen sellaisesta karkotuspäätöksestä tehdyn valituksen osalta, jonka Saksan hallintoviranomainen oli tehnyt yhteisön kansalaisen osalta. (69) Kysymys koski näin ollen sitä, miten on tulkittava direktiivin 64/221 3 artiklaa, jossa määritellään ne edellytykset, joilla jäsenvaltiot voivat toteuttaa yleiseen järjestykseen perustuvia toimenpiteitä muiden jäsenvaltioiden kansalaisten osalta. Kuten edellä on todettu, kyseisessä säännöksessä säädetään, että yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vuoksi käyttöön otettujen toimenpiteiden on perustuttava yksinomaan kyseisen yksilön omaan käyttäytymiseen ja että rikostuomiot eivät sellaisenaan saa automaattisesti olla perusteena tällaisille toimenpiteille. Edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Orfanopoulos ym. antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että ”direktiivin 64/221/ETY 3 artiklan kanssa on ristiriidassa kansallinen käytäntö, jonka mukaan jäsenvaltion tuomioistuimen ei tutkiessaan toisen jäsenvaltion kansalaisen maastakarkotuspäätöksen lainmukaisuutta tarvitse ottaa huomioon toimivaltaisten viranomaisten tekemän viimeisimmän päätöksen jälkeen ilmenneitä tosiseikkoja, jotka voivat osoittaa, että karkotuspäätöksen kohteena olevan henkilön käyttäytymisen yleiselle järjestykselle aiheuttama uhka on poistunut tai pienentynyt huomattavasti”. (70) Yhteisöjen tuomioistuin on täsmentänyt, että näin on erityisesti silloin, kun yhtäältä karkotuspäätöksen tekohetken ja toisaalta sen ajankohdan, jolloin toimivaltainen tuomioistuin arvioi tätä päätöstä, välillä on kulunut pitkä aika.

63.     Tätä vastausta voidaan soveltaa myös päätöksen N:o 1/80 14 artiklan osalta. Ensinnäkin on nimittäin todettava, että aivan kuten direktiivin 64/221 3 artiklaankaan, kyseiseen artiklaan ei sisälly mainintaa siitä ajankohdasta, joka on otettava lähtökohdaksi arvioitaessa yleiseen järjestykseen kohdistuvan sellaisen uhan olemassaoloa, jota karkotustoimenpiteen kohteena olevan Turkin kansalaisen on ilmennettävä. Toisaalta yhteisöjen tuomioistuin on perustanut tulkintansa mainitun direktiivin 3 artiklasta oikeuskäytäntöönsä, jonka nojalla niitä poikkeuksia, joita voidaan kohdistaa työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen, on tulkittava suppeasti. (71) On myös todettu, että niitä periaatteita, joita sovelletaan työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevien perustamissopimuksen määräysten yhteydessä, on myös sovellettava niin pitkälle kuin mahdollista sellaisiin Turkin kansalaisiin, joilla on päätöksellä N:o 1/80 myönnettyjä oikeuksia, ja että kyseisen päätöksen 14 artiklassa määrätyn yleiseen järjestykseen liittyvän poikkeuksen laajuutta arvioitaessa on otettava huomioon se, miten samaa poikkeusta on tulkittu sellaisten työntekijöiden vapaan liikkuvuuden osalta, jotka ovat yhteisön kansalaisia. (72) Tästä seuraa, että käsitteellä ”yleiseen järjestykseen kohdistuvan uhan olemassaolo”, jota karkotustoimenpiteen kohteena olevan henkilön oman käyttäytymisen täytyy ilmentää, on päätöksen N:o 1/80 14 artiklan osalta sama laajuus kuin se, jonka yhteisöjen tuomioistuin on todennut sillä olevan jäsenvaltioiden kansalaisiin sovellettavan direktiivin 64/221 3 artiklan osalta.

64.     Ehdotan näin ollen, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa kuudenteen ennakkoratkaisukysymykseen, että päätöksen N:o 1/80 14 artiklaa on tulkittava siten, että sen vastainen on kansallinen käytäntö, jonka mukaan tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi on saatettu karkotuspäätöksestä tehty valitus, ei voi ottaa huomioon asianomaisen henkilön tilanteessa tapahtunutta muutosta, jonka perusteella kyseisen henkilön oikeuksia ei enää voitaisi rajoittaa mainitussa artiklassa tarkoitetulla tavalla, jos muutos on tapahtunut sen jälkeen, kun viranomaiset tekivät viimeisimmän päätöksen.

V  Ratkaisuehdotus

65.     Edellä esitetyt näkökohdat huomioon ottaen ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa Verwaltungsgericht Stuttgartin esittämiin kysymyksiin seuraavasti:

1)

Euroopan talousyhteisön ja Turkin välisellä assosiaatiosopimuksella perustetun assosiaationeuvoston assosiaation kehittämisestä 19.9.1980 tekemän päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäistä kohtaa on tulkittava siten, että kyseisen määräyksen soveltamisalaan kuuluu vastaanottavan jäsenvaltion laillisilla työmarkkinoilla työskentelevän tai siellä työskennelleen turkkilaisen työntekijän täysi‑ikäinen lapsi, joka on syntynyt kyseisessä jäsenvaltiossa.

2)

Kyseistä määräystä on tulkittava myös siten, että niitä oikeuksia, jotka kyseisessä päätöksessä myönnetään sellaisessa tilanteessa kuin Cetinkaya olevalle Turkin kansalaiselle, joka on syntynyt vastaanottovaltiossa ja aina asunut siellä, voidaan sillä perusteella, että hänet on tuomittu vankeusrangaistukseen, jota mahdollisesti seuraa vieroitushoito, rajoittaa ainoastaan mainitun päätöksen N:o 1/80 14 artiklan mukaisesti.

3)

Mainitun päätöksen 14 artiklaa on tulkittava siten, että sen vastainen on kansallinen käytäntö, jonka mukaan tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi on saatettu karkotuspäätöksestä tehty valitus, ei voi ottaa huomioon asianomaisen henkilön tilanteessa tapahtunutta muutosta, jonka perusteella kyseisen henkilön oikeuksia ei enää voitaisi rajoittaa mainitussa artiklassa tarkoitetulla tavalla, jos muutos on tapahtunut sen jälkeen, kun viranomaiset tekivät viimeisimmän päätöksen.

1 –

Alkuperäinen kieli: ranska.

2 –

.  – Sopimus, jonka allekirjoittivat Ankarassa 12.9.1963 Turkin tasavalta ja Euroopan talousyhteisön jäsenvaltiot sekä yhteisö ja joka on tehty, hyväksytty ja vahvistettu yhteisön puolesta 23.12.1963 tehdyllä neuvoston päätöksellä 64/732/ETY (EYVL 1964, P 217, s. 3685; jäljempänä assosiaatiosopimus).

3 –

.  – Jäljempänä päätös N:o 1/80. Päätökseen N:o 1/80, joka tuli voimaan 1.7.1980, voi tutustua julkaisussa Accord d’association et protocoles CEE‑Turquie et autres textes de base, Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto, Bryssel, 1992.

4 –

.  – Assosiaatiosopimuksen 2 artikla.

5 –

.  – Assosiaatiosopimuksen 12–14 artikla.

6 –

.  – Josta on muutettuna tullut EY 39 artikla.

7 –

.  – Josta on muutettuna tullut EY 40 artikla.

8 –

.  – Josta on tullut EY 41 artikla.

9 –

. – Lisäpöytäkirja, joka on allekirjoitettu Brysselissä 23.11.1970 ja joka on tehty, hyväksytty ja vahvistettu yhteisön puolesta 19.9.1972 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 2760/72 (EYVL L 293, s. 1).

10 –

.  – Päätöksen N:o 2/76 2 ja 3 artikla.

11 –

Asia C‑351/95, Kadiman, tuomio 17.4.1997 (Kok. 1997, s. I‑2133, 28 kohta); asia C‑329/97, Ergat, tuomio 16.3.2000 (Kok. 2000, s. I‑1487, 34 kohta) ja asia C‑65/98, Eyüp, tuomio 22.6.2000 (Kok. 2000, s. I‑4747, 25 kohta).

12 –

Em. asia Ergat (tuomion 40 kohta).

13 –

Tuomion 27 kohta.

14 –

Kok. 1998, s. I‑7519. Kyseisessä asiassa Akman oli vuonna 1980 saanut luvan tulla Saksaan, jossa hänen isänsä työskenteli säännönmukaisesti, opiskellakseen siellä insinööriksi. Päätettyään opintonsa tuloksekkaasti Akman haki vuonna 1993 voimassaololtaan rajoittamatonta oleskelulupaa. Lupa evättiin, koska hänen isänsä oli palannut Turkkiin vuonna 1986. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi kuitenkin, että Akman täytti päätöksen N:o 1/80 7 artiklan toisessa kohdassa määrätyt kaksi edellytystä, koska hän oli suorittanut siellä opintonsa ja hänen isänsä oli työskennellyt siellä säännönmukaisesti yli kolmen vuoden ajan.

15 –

”Die Familienangehörigen eines dem regulären Arbeitsmarkt eines Mitgliedstaatesangehörenden türkischen Arbeitnehmers” saksankielisessä versiossa, ”I familiari che sono stati autorizzati a raggiungere un lavoratore turco inserito nel regolare mercato del lavoro di uno Stato membro” italiankielisessä versiossa tai vielä ”Gezinsleden van een tot de legale arbeidsmarkt van een lidstaat behorende Turkse werknemer, die toestemming hebben gekregen om zich bij hem te voegen” hollanninkielisessä versiossa.

16 –

”Edellyttäen – – , että vanhemmat ovat työskennelleet säännönmukaisesti kyseisessä jäsenvaltiossa.”

17 –

Em. asia Kadiman (tuomion 37 kohta) ja em. asia Akman (tuomion 32 kohta). Asia C‑171/01, Wählergruppe Gemeinsam, tuomio 8.5.2003 (Kok. 2003, s. I‑4301, 78 kohta) ja yhdistetyt asiat C‑317/01 ja C‑369/01, Abatay ym., tuomio 21.10.2003 (Kok. 2003, 90 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

18 –

Tuomion 34 kohta.

19 –

Sama (tuomion 35 kohta).

20 –

Sama (tuomion 41 ja 47 kohta). Yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin täsmentänyt, ettei kyseinen tulkinta estä sitä, että asianomainen perheenjäsen voi olla kohtuullisen ajan ja perusteltujen syiden vuoksi poissa yhteisestä asunnosta, esimerkiksi viettääkseen lomaa tai vieraillaakseen perheensä luona lähtövaltiossaan, kunhan tällaisilla keskeytyksillä ei pyritä lopettamaan yhteistä asumista kyseisen työntekijän kanssa vastaanottavassa jäsenvaltiossa (tuomion 48 kohta).

21 –

Sama (tuomion 36 kohta).

22 –

Kyseinen asia koski sitä, että Saksan viranomaiset olivat kieltäytyneet jatkamasta Ergatin oleskeluluvan voimassaoloa. Ergat, joka on vuonna 1967 syntynyt Turkin kansalainen, oli vuonna 1975 saanut luvan muuttaa Saksaan vanhempiensa – jotka molemmat työskentelivät – luokse ja joka oli keskeytyksettä työskennellyt useissa työpaikoissa. Saksan viranomaisten peruste epäämiselle oli se, että työluvan pidentämistä koskeva hakemus oli saapunut toimivaltaiseen ulkomaalaisviranomaiseen myöhässä, eli vuoden 1991 heinäkuussa. Yhteisöjen tuomioistuimelta tiedusteltiin sitä, menettääkö Turkin kansalainen, joka on saanut luvan tulla maahan perheen yhdistämistarkoituksessa kyseisen valtion laillisilla työmarkkinoilla työskentelevän turkkilaisen työntekijän luokse ja joka on asunut siellä laillisesti yli viiden vuoden ajan ja joka on tietyin keskeytyksin työskennellyt siellä erilaisissa säännönmukaisissa työsuhteissa, ne oikeudet, jotka hänelle myönnetään päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan toisessa luetelmakohdassa, ja erityisesti oikeuden saada oleskelulupansa voimassaoloa jatkettua vastaanottovaltiossa, tilanteessa, jossa hänen oleskelulupansa oli vanhentunut silloin, kun hän oli hakenut sen voimassaolon pidennystä, mistä toimivaltaiset kansalliset viranomaiset ovat kieltäytyneet.

23 –

Sama (tuomion 40 kohta, kursivointi tässä).

24 –

Sama (tuomion 43 kohta).

25 –

Em. asia Ergat (tuomion 38 kohta).

26 –

Asia C‑37/98, Savas, tuomio 11.5.2000 (Kok. 2000, s. I‑2927, 58 kohta) ja em. yhdistetyt asiat Abatay ym. (tuomion 63 kohta). Päätöksen N:o 1/80 6 artiklan osalta ks. asia C‑237/91, Kus, tuomio 16.12.1992 (Kok. 1992, s. I‑6781, Kok. Ep. XIII, s. I‑255, 25 kohta) ja asia C‑171/95, Tetik, tuomio 23.1.1997 (Kok. 1997, s. I‑329, 21 kohta).

27 –

Em. asia Kadiman (tuomion 32 ja 51 kohta).

28 –

Ks. asia C‑285/95, Kol, tuomio 5.6.1997 (Kok. 1997, s. I‑3069, 27 kohta). Ks. vastaavasti myös asia C‑192/89, Sevince, tuomio 20.9.1990 (Kok. 1990, s. I‑3461, Kok. Ep. X, s. 529, 30 kohta); em. asia Kus (tuomion 12 ja 22 kohta); asia C‑434/93, Bozkurt, tuomio 6.6.1995 (Kok. 1995, s. I‑1475, 26 kohta) ja asia C‑1/97, Birden, tuomio 26.11.1998 (Kok. 1998, s. I‑7747, 55–59 kohta).

29 –

Em. asia Kadiman (tuomion 34 kohta).

30 –

Ennakkoratkaisupyyntö, s. 11.

31 –

Em. asia Sevince (tuomion 29 ja 31 kohta); em. asia Kus (tuomion 33 kohta) ja em. asia Tetik (tuomion 26, 30 ja 31 kohta). Ks. myös asia C‑340/97, Nazli ym., tuomio 10.2.2000 (Kok. 2000, s. I‑957, 28 kohta).

32 –

Em. asia Bozkurt (tuomion 39 ja 40 kohta).

33 –

Tuomion 41, 42 ja 46 kohta.

34 –

Tuomion 44 ja 49 kohta.

35 –

Em. asia Ergat (tuomion 39 ja 40 kohta).

36 –

Sama (tuomion 42 kohta, kursivointi tässä).

37 –

Sama (ratkaisuehdotuksen 65 ja 66 kohta).

38 –

Em. asiassa Akman esittämäni ratkaisuehdotuksen 61 kohta.

39 –

Tuomion 45–50 kohta.

40 –

Ammattitoimintansa lopettaneiden työntekijöiden ja itsenäisten ammatinharjoittajien oleskeluoikeudesta 28 päivänä kesäkuuta 1990 annettu neuvoston direktiivi 90/365/ETY (EYVL L 180, s. 28). Ks. myös oleskeluoikeudesta 28 päivänä kesäkuuta 1990 annettu neuvoston direktiivi 90/364/ETY (EYVL L 180, s. 26).

41 –

Asia C‑413/99, Baumbast ja R, tuomio 17.9.2002 (Kok. 2002, s. I‑7091, 84 kohta).

42 –

On myös todettava, että hyväksyttävänä olevassa direktiivissä, jolla on tarkoitus kodifioida ja tarkistaa voimassa olevia asetuksia ja direktiivejä ottaen huomioon kyseinen unionin kansalaisuuden uusi käsite, säädetään, että sen jälkeen, kun unionin kansalaiset ja heidän perheenjäsenensä ovat säännönmukaisesti asuneet tietyssä jäsenvaltiossa viiden vuoden ajan, heillä on kyseisessä jäsenvaltiossa oleskeluoikeus, jolle ei aseteta enää minkäänlaisia edellytyksiä (Euroopan parlamentin ja neuvoston – – antaman direktiivin 2004/ – – /EY antamiseksi Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta 5.12.2003 vahvistetun neuvoston yhteisen kannan (EY) N:o 6/2004 johdanto‑osan 17 perustelukappale ja 16 artikla (EUVL C 54 E, s. 12)).

43 –

Yhdistetyt asiat C‑482/01 ja C‑493/01, Orfanopoulos ym., tuomio 29.4.2004 (Kok. 2004, 49 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

44 –

Puheenjohtajan päätelmien 18 artikla.

45 –

Pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta 25.11.2003 annettu neuvoston direktiivi (EUVL 2004, L 16, s. 44). Kyseinen direktiivi ei estä soveltamasta suotuisampia säännöksiä, joita voi sisältyä kahden‑ tai monenvälisiin sopimuksiin, joita yhteisö tai yhteisö ja sen jäsenvaltiot ovat tehneet kolmansien maiden kanssa, tai jäsenvaltion ja kolmannen maan välillä jo tehtyihin kahdenvälisiin sopimuksiin (3 artiklan 3 kohta). Jäsenvaltioiden on toteutettava direktiivin noudattamisen edellyttämät toimenpiteet 23.1.2006 mennessä (26 artikla).

46 –

Direktiivin 2003/109 toinen perustelukappale.

47 –

Direktiivin 2003/109 neljäs perustelukappale.

48 –

Direktiivin 2003/109 4 ja 5 artikla.

49 –

Em. asia Tetik (tuomion 29 kohta) ja em. asia Kadiman (tuomion 30 kohta). Ks. myös asia C‑36/96, Günaydin ym., tuomio 30.9.1997 (Kok. 1997, s. I‑5143, 23 kohta) ja asia C‑98/96, Ertanir, tuomio 30.9.1997 (Kok. 1997, s. I‑5179, 22 kohta).

50 –

Asia C‑348/96, Calfa, tuomio 19.1.1999 (Kok. 1999, s. I‑11, 22–24 kohta); em. asia Nazli ym. (tuomion 58 kohta) ja em. yhdistetyt asiat Orfanopoulos ym. (tuomion 65 kohta).

51 –

Tuomion 56 kohta.

52 –

Asia 36/75, Rutili, tuomio 28.10.1975 (Kok. 1975, s. 1219, Kok. Ep. II, s. 495, 27 kohta) ja em. asia Nazli ym. (tuomion 58 kohta).

53 –

Asia 30/77, Bouchereau, tuomio 27.10.1977 (Kok. 1977, s. 1999, Kok. Ep. III, s. 485, 35 kohta).

54 –

Em. asia Calfa (tuomion 24 kohta). Kyseinen oikeuskäytäntö perustuu ulkomaalaisten liikkumista ja oleskelua koskevien, yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen sekä kansanterveyteen perustuvien erityistoimenpiteiden yhteensovittamisesta 25 päivänä helmikuuta 1964 annettuun neuvoston direktiiviin 64/221/ETY (EYVL 1964, 56, s. 850), jonka 3 artiklassa säädetään, että ”yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vuoksi käyttöön otettujen toimenpiteiden on perustuttava yksinomaan kyseisen yksilön omaan käyttäytymiseen” ja että ”rikostuomiot eivät sellaisenaan saa olla perusteena tällaisille toimenpiteille”.

55 –

Asia 67/74, Bonsignore, tuomio 26.2.1975 (Kok. 1975, s. 297, Kok. Ep. II, s. 463, 7 kohta).

56 –

Näin ollen em. asiassa Calfa antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin totesi, että EY 39, EY 52 ja EY 59 artiklassa ja direktiivin 64/221 3 artiklassa ilmaistujen perusvapauksien vastainen on sellainen kansallinen lainsäädäntö, jossa tuomioistuimelle asetetaan velvollisuus määrätä muiden jäsenvaltioiden kansalaiset karkotettavaksi eliniäksi valtion alueelta, jos heidän todetaan syyllistyneen huumausainelainsäädännön vastaiseen rikokseen. Em. asiassa Nazli antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin päätteli yhteisön kansalaisia vastaan toteutettuja karkotustoimenpiteitä koskevan oikeuskäytännön perusteella, että päätöksen N:o 1/80 14 artiklan vastainen on sellainen kansallinen lainsäädäntö, jonka nojalla ulkomaalainen, joka on syyllistynyt kansallisen huumausainelainsäädännnön vastaiseen rikokseen, lähtökohtaisesti karkotetaan ilman, että toimivaltaisilla viranomaisilla on tältä osin minkäänlaista harkintavaltaa. Yhteisöjen tuomioistuin on vähän aikaa sitten em. yhdistetyissä asioissa Orfanopoulos ym. antamassaan tuomiossa todennut, että näiden määräysten vastainen on sellainen kansallinen lainsäädäntö, jossa – kuten Saksan ulkomaalaislainsäädännössä – kansallisille viranomaisille asetetaan velvollisuus määrätä muiden jäsenvaltioiden kansalaiset karkotettaviksi, jos nämä on tuomittu vähintään kahden vuoden nuorisorangaistukseen tai ehdottomaan vapausrangaistukseen huumausainelainsäädännön vastaisesta rikoksesta.

57 –

Asia C‑100/01, Olazabal, tuomio 26.11.2002 (Kok. 2002, s. I‑10981, 43 kohta).

58 –

Asia 249/86, komissio v. Saksa, tuomio 18.5.1989 (Kok. 1989, s. 1263, Kok. Ep. X, s. 43, 10 kohta).

59 –

Asia C‑60/00, Carpenter, tuomio 11.7.2002 (Kok. 2002, s. I‑6279, 41 kohta). Ks. myös asia C‑459/99, MRAX, tuomio 25.7.2002 (Kok. 2002, s. I‑6591, 53 kohta).

60 –

Tuomion 99 kohta.

61 –

Edellä mainitussa asiassa Nazli ym. antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin käsitteli kysymystä siitä, oliko Turkin kansalainen, joka oli keskeytyksettä työskennellyt laillisesti jäsenvaltiossa neljän vuoden ajan, lakannut kuulumasta kyseisen valtion työmarkkinoille ja menettänyt päätöksen N:o 1/80 6 artiklan 1 kohdan kolmannen luetelmakohdan mukaiset oikeutensa sillä perusteella, että hän oli tutkintavankeudessa yli vuoden ajan ja sen jälkeen tuomittuna ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

62 –

Sama (tuomion 41 kohta).

63 –

Sama (tuomion 42 kohta).

64 –

Sama (tuomion 50 kohta).

65 –

Päätöksen N:o 1/80 6 artiklan 1 kohdan mukaan turkkilainen työntekijä voi työskenneltyään säännönmukaisesti yhden vuoden saada työlupansa uudistetuksi samaa työnantajaa varten. Hän voi työskenneltyään säännönmukaisesti kolme vuotta vastaanottaa valitsemaltaan saman ammattialan työnantajalta työtarjouksen, jollei yhteisön työntekijöille annettavasta etusijasta muuta johdu. Hänellä on lopuksi työskenneltyään säännönmukaisesti neljä vuotta oikeus tehdä vapaasti minkälaista tahansa valitsemaansa palkattua työtä.

66 –

Tuomion 38 kohta.

67 –

Tuomion 39 kohta.

68 –

Kansallinen tuomioistuin viittaa tältä osin em. asioissa Bouchereau ja Calfa annettuihin tuomioihin.

69 –

Kysymys esitettiin asiassa C‑493/01, joka koski valitusta, jonka Italian kansalainen Oliveri oli tehnyt päätöksestä, jonka Regierungspräsidium Stuttgart oli tehnyt vuoden 2000 elokuussa ja jossa asianomainen oli määrätty karkotettavaksi sillä perusteella, että hänet oli tuomittu useaan otteeseen huumausainerikoksista. Kansallinen tuomioistuin halusi selvittää, saattoiko se ottaa huomioon sen, ettei Oliveri enää todennäköisesti uusisi rikoksiaan, koska hänellä oli AIDS eli hän oli vakavasti sairas.

70 –

Sama (tuomiolauselman 3 kohta).

71 –

Em. yhdistetyt asiat Orfanopoulos ym. (tuomion 79 kohta).

72 –

Em. asia Nazli ym. (tuomion 55 ja 56 kohta).