JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MACIEJ SZPUNAR
22 päivänä helmikuuta 2018 (1)
Asia C‑20/17
Vincent Pierre Oberle
(Ennakkoratkaisupyyntö – Kammergericht Berlin (Berliinin osavaltion ylioikeus, Saksa))
Ennakkoratkaisupyyntö – Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa – Eurooppalainen perintötodistus – Jäsenvaltion tuomioistuimen yleinen toimivalta antaa ratkaisu perimyksestä kokonaisuudessaan – Toisen jäsenvaltion säännös, jossa säädetään vastaaviin tarkoituksiin käytettävän kansallisen perintötodistuksen antamisesta
I. Johdanto
1. Toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja virallisten asiakirjojen hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta4.7.2012 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) N:o 650/2012(2) on sovellettu 17.8.2015 alkaen. Nyt käsiteltävässä asiassa kansallinen tuomioistuin pyytää Euroopan unionin tuomioistuinta tulkitsemaan kyseisen asetuksen säännöksiä jo kolmatta kertaa.(3)
2. Tällä kertaa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen epäilykset kohdistuvat asetuksen N:o 650/2012 ja perintöasioita koskevien kansallisten säännösten suhteeseen. Tarkemmin ottaen Kammergericht Berlin (Berliinin osavaltion ylioikeus, Saksa) haluaa tietää, määritetäänkö asetuksen N:o 650/2012 4 artiklassa toimivalta myös kansallisten perintötodistusten antamiseen. Tästä seuraisi, että jäsenvaltioilla ei olisi oikeutta säätää tällä alalla sellaisia säännöksiä, joissa säädettäisiin kansainvälisestä toimivallasta eri tavalla kuin kyseisessä asetuksessa.
3. Tämä kysymys on tavattoman monimutkainen, ja unionin tuomioistuimen tässä asiassa annettavalla tuomiolla on suurempi käytännön merkitys kuin asiassa Mahnkopf(4) annettavalla tuomiolla. Muistutan, että vireillä olevassa asiassa Mahnkopf on kyse vain yhdestä Saksan lain säännöksestä. Nyt käsiteltävässä asiassa sen sijaan on kyse kysymyksestä, jolla voi olla merkitystä kaikille sellaisille jäsenvaltioille, joissa oikeusviranomaiset voivat antaa kansallisia perintötodistuksia.(5)
II. Oikeudellinen kehys
A. Unionin oikeus
4. Asetuksen N:o 650/2012 3 artiklan 1 kohdan g alakohdassa ja 3 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”g) ’päätöksellä’ [tarkoitetaan] perintöasiaa koskevaa jäsenvaltion tuomioistuimen päätöstä riippumatta siitä, miksi päätöstä kutsutaan, samoin kuin oikeudenkäyntikuluja koskevaa tuomioistuimen virkamiehen päätöstä;
– –
2. Tässä asetuksessa ’tuomioistuimella’ tarkoitetaan oikeusviranomaisia ja kaikkia muita viranomaisia ja oikeusalan ammattilaisia, jotka ovat toimivaltaisia perintöasioissa ja hoitavat oikeudellisia tehtäviä tai jotka toimivat oikeusviranomaisen antaman valtuutuksen nojalla tai oikeusviranomaisen valvonnassa, edellyttäen että nämä muut viranomaiset ja oikeusalan ammattilaiset pystyvät antamaan takeita puolueettomuudestaan ja asianosaisten oikeudesta tulla kuulluksi ja että niiden toimintajäsenvaltionsa lainsäädännön mukaisesti tekemät päätökset täyttävät seuraavat edellytykset:
a) päätökseen voi hakea muutosta tai pyytää sen uudelleen tarkastelua oikeusviranomaisessa, ja
b) päätöksellä on sama oikeusvoima ja vaikutus kuin samaa asiaa koskevalla oikeusviranomaisen päätöksellä.
– –”
5. Asetuksen N:o 650/2012 II lukuun (”toimivalta”) kuuluvassa 4 artiklassa (”yleinen toimivalta”) säädetään seuraavaa:
”Sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa perittävän asuinpaikka oli kuolinhetkellä, ovat toimivaltaisia antamaan ratkaisun perimyksestä kokonaisuudessaan.”
6. Asetuksen 62 artiklassa (”eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotto”) säädetään seuraavaa:
”1. Tällä asetuksella otetaan käyttöön eurooppalainen perintötodistus, jäljempänä ’todistus’, joka annetaan käytettäväksi toisessa jäsenvaltiossa ja jolla on 69 artiklassa luetellut oikeusvaikutukset.
2. Todistuksen käyttö ei ole pakollista.
3. Todistus ei korvaa jäsenvaltioissa vastaaviin tarkoituksiin käytettyjä kansallisia asiakirjoja. Toisessa jäsenvaltiossa käytettäväksi annetulla todistuksella on kuitenkin 69 artiklassa luetellut oikeusvaikutukset myös siinä jäsenvaltiossa, jonka viranomaiset ovat sen antaneet tämän luvun mukaisesti.”
B. Saksan lainsäädäntö
7. Perhe- ja hakemuslainkäyttöasioissa noudatettavasta menettelystä annetun lain (Gesetz über das Verfahren in Familiensachen und in den Angelegenheiten der freiwilligen Gerichtsbarkeit, jäljempänä FamFG) 105 §:ssä, sellaisena kuin se on muutettuna 17.12.2008 annetulla ja 1.9.2009 alkaen sovelletulla lailla, säädetään seuraavaa:
”Muissa tämän lain mukaisissa menettelyissä saksalaiset tuomioistuimet ovat toimivaltaisia, jos saksalainen tuomioistuin on alueellisesti toimivaltainen.”
8. Alueellinen toimivalta perintöasioissa määräytyy Saksan laissa FamFG:n 343 §:n mukaan. Kyseisessä pykälässä, sellaisena kuin se on muutettuna kansainvälisestä perintöoikeudesta ja perintötodistukseen liittyvien sekä muiden säännösten muuttamisesta 29.6.2015 annetulla ja 17.8.2015 voimaan tulleella lailla (Gesetz zum Internationalen Erbrecht und zur Änderung von Vorschriften zum Erbschein sowie zur Änderung sonstiger Vorschriften) säädetään seuraavaa:
”(1) Alueellisesti toimivaltainen on tuomioistuin, jonka tuomiopiirissä perittävän asuinpaikka oli kuolinhetkellä.
(2) Jos perittävällä ei ollut kuolinhetkellä asuinpaikkaa maan alueella, toimivaltainen on tuomioistuin, jonka tuomiopiirissä perittävällä oli viimeisin asuinpaikka maan alueella.
(3) Jos toimivalta ei perustu edellä oleviin 1 ja 2 momenttiin, toimivaltainen on Berliinissä sijaitseva Amtsgericht Schöneberg [Schönebergin alioikeus], jos perittävä on saksalainen tai perinnön muodostavaa omaisuutta on maan alueella. – –”
III. Pääasian tosiseikat ja ennakkoratkaisukysymys
9. Perittävä Adrien Théodore Oberle, joka kuoli 28.2.2015 ja jonka viimeisin asuinpaikka oli Ranskassa, oli Ranskan kansalainen. A. T. Oberlella oli kuolinhetkellään kaksi poikaa. Toinen heistä on pääasian hakija Vincent Pierre Oberle. Jäämistöomaisuutta on Ranskassa ja Saksassa.
10. Ranskalainen tuomioistuin antoi kansallisen perintötodistuksen, jonka mukaan vainajan jäämistön perii puoliksi V. P. Oberle ja puoliksi hänen veljensä.
11. Tämän jälkeen V. P. Oberle teki hakemuksen Amtsgericht Schönebergiin – eli FamFG:n 105 §:n ja 343 §:n 3 momentin ensimmäisen virkkeen nojalla A. T. Oberlen perintöasiassa toimivaltaiseen tuomioistuimeen – kansallisen perintötodistuksen antamiseksi Saksassa sijaitsevan jäämistöosuuden osalta. Tällä todistuksella oli tarkoitus todeta, että Ranskan lain soveltamisen nojalla V. P. Oberle ja hänen veljensä perivät tämän jäämistöosuuden.
12. Amtsgericht Schöneberg katsoi kuitenkin asetuksen N:o 650/2012 4 ja 15 artiklan nojalla, ettei sillä ollut toimivaltaa antaa kansallista perintötodistusta. Tuomioistuin katsoi, että Saksan lain säännöksiä ei voida soveltaa kansainvälisen toimivallan määrittämiseksi V. P. Oberlen hakemusta koskevassa asiassa. Asetuksen N:o 650/2012 säännöksiä sovelletaan nimittäin kansallisiin säännöksiin nähden ensisijaisesti. Näin ollen sen jäsenvaltion tuomioistuimina, jossa vainajan asuinpaikka oli kuolinhetkellä, ranskalaiset tuomioistuimet, eivätkä saksalaiset, olivat toimivaltaisia ratkaisemaan kaikki perintöä koskevat asiat, mukaan lukien myös V. P. Oberlen hakemuksen.
13. V. P. Oberle valitti Amtsgericht Schönebergin päätöksestä ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen.
IV. Ennakkoratkaisukysymys ja asian käsittely unionin tuomioistuimessa
14. Näissä olosuhteissa Kammergericht Berlin päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko asetuksen N:o 650/2012 4 artiklaa tulkittava siten, että siinä määritetään myös yksinomainen kansainvälinen toimivalta kansallisten perintötodistusten, joita eurooppalainen perintötodistus ei ole korvannut, antamiseen asianomaisissa jäsenvaltioissa (ks. asetuksen N:o 650/2012 62 artiklan 3 kohta) sillä seurauksella, että kansallisen lainsäätäjän antamat poikkeavat säännökset, jotka koskevat kansainvälistä toimivaltaa kansallisten perintötodistusten antamiseen – kuten esimerkiksi Saksassa FamFG:n 105 § –, ovat pätemättömiä ylemmänasteisen unionin oikeuden rikkomisen vuoksi?”
15. Ennakkoratkaisupyyntö jätettiin unionin tuomioistuimen kirjaamoon 18.1.2017.
16. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet Saksan, Puolan ja Portugalin hallitukset sekä Euroopan komissio. Saksan, Ranskan ja Puolan hallitukset sekä komissio osallistuivat 23.11.2017 pidettyyn istuntoon.
V. Analyysi
A. Johdanto
17. Ennakkoratkaisukysymys on muotoiltu siten, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen voitaisiin tulkita haluavan tietää, säädetäänkö asetuksen N:o 650/2012 4 artiklassa ”yksinomaisesta toimivallasta” antaa kansallisia perintötodistuksia.
18. On kuitenkin muistutettava, että yksinomaisen toimivallan käsitteellä on erityinen merkitys kansainvälisiä yksityisoikeudellisia tuomioistuinmenettelyjä koskevien säännösten yhteydessä.
19. Brysselin järjestelmän sääntöjen yhteydessä unionin tuomioistuin on todennut, että säännöt, joissa vahvistetaan yksinomainen toimivalta, muodostavat poikkeuksen yleisistä toimivaltasäännöistä(6) ja että niillä on erityinen vaikutus asianosaisiin ja tuomioistuimiin.(7) Asianosaiset eivät periaatteessa voi esimerkiksi sopia oikeuspaikasta toisin eivätkä poiketa kyseisistä säännöistä vastaamalla oikeusriitaan.
20. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ennakkoratkaisukysymykseen vastaamisen kannalta on yhdentekevää, säädetäänkö asetuksen N:o 650/2012 4 artiklassa yksinomaisesta toimivallasta edellä mainitussa merkityksessä. Jäsenvaltiot eivät nimittäin voi muuttaa unionin oikeuden toimivaltasääntöjä, ellei näistä säännöistä muuta johdu, kansallisilla säännöksillä siinäkään tapauksessa, että unionin oikeuden säännökset koskevat toimivaltaa, joka ei ole yksinomainen.
21. Näin ollen ennakkoratkaisukysymyksellään kansallinen tuomioistuin tiedustelee olennaisesti, määritetäänkö asetuksen N:o 650/2012 4 artiklassa toimivalta antaa kansallisia perintötodistuksia.
22. Vastauksen antamiseksi tähän kysymykseen on ensinnäkin tutkittava, kuuluvatko kansalliset perintötodistukset ja niitä koskevat menettelyt asetuksen N:o 650/2012 soveltamisalaan.
B. Kuuluvatko kansalliset perintötodistukset asetuksen N:o 650/2012 soveltamisalaan?
1. Kansalliset perintötodistukset jäsenvaltioiden laissa
23. Vertailevien tutkimusten tulokset osoittavat, että tietyissä jäsenvaltioissa käytössä olevat kansalliset perintötodistukset eroavat toisistaan merkittävästi.
24. Jos erottavaksi kriteeriksi otetaan kansallisen perintötodistuksen antava taho, voidaan erottaa kolme eri perintötodistuskategoriaa: tuomioistuinten antamat perintötodistukset, notaarien antamat perintötodistukset ja yksityiset ilmoitukset.(8) Tämä kriteeri ei kuitenkaan välttämättä sovi kansallisten perintötodistusten luonnehtimiseen, koska näiden kategorioiden sisälläkin on suuria eroja yksittäisissä jäsenvaltioissa sovellettavien järjestelmien välillä. Nämä erot koskevat kansallisten perintötodistusten luonnetta, todistuksiin merkittyjen tietojen perusteena olevien tosiseikkojen kattavuutta ja määrittelytapaa ja todistusten vaikutuksia.(9)
25. Joka tapauksessa yksinkertaistavasti voidaan katsoa, että kansalliset perintötodistukset sisältävät tietyn henkilön perimystä koskevia tietoja, mukaan lukien tietoja henkilöistä, joille syntyy tiettyjä oikeuksia perittävän kuoleman yhteydessä. Yleensä tällaisilla todistuksilla osoitetaan näiden olosuhteiden olemassaolo julkisille tai kolmansille osapuolille.(10)
2. Kansalliset perintötodistukset asetuksen N:o 650/2012 valossa
26. Asetuksessa N:o 650/2012 ei käytetä ilmaisua ”kansallinen perintötodistus”. Sen sijaan asetuksessa puhutaan käsitteestä ”jäsenvaltioissa [eurooppalaisen perintötodistuksen tarkoituksia] vastaaviin tarkoituksiin käytetyt kansalliset asiakirjat”, joita eurooppalainen perintötodistus – asetuksen N:o 650/2012 62 artiklan 3 kohdan ja asetuksen johdanto-osan 67 perustelukappaleen ensimmäisen virkkeen mukaan – ”ei korvaa”.
27. Asetuksen N:o 650/2012 johdanto-osan 67 perustelukappaleen alkuosan mukaan eurooppalaisen perintötodistuksen olisi tarkoitus toimia muun muassa osoituksena perillisten asemasta ja/tai oikeuksista ja toimivallasta muissa jäsenvaltioissa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa todistus annettiin. Vastaaviin tarkoituksiin käytettyihin kansallisiin asiakirjoihin kuuluvat erityisesti kansalliset perintötodistukset.(11)
28. Myös ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pitää riidanalaista kansallista perintötodistusta asetuksen N:o 650/2012 62 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuna kansallisena asiakirjana. Ennakkoratkaisukysymys nimittäin koskee kansallisia perintötodistuksia, joita eurooppalainen perintötodistus ei ole korvannut. Lisäksi kysymyksessä viitataan nimenomaisesti asetuksen N:o 650/2012 62 artiklan 3 kohtaan.
3. Kansalliset perintötodistukset ja asetuksen N:o 650/2012 soveltamisala
29. Ennen kuin muita näkökulmia voidaan käsitellä, on vastattava kysymykseen siitä, kuuluvatko kansalliset perintötodistukset ylipäänsä asetuksen N:o 650/2012 soveltamisalaan.
a) Osapuolten väitteet
30. Vain Puolan hallitus kirjallisissa huomautuksissaan ja komissio istunnossa esittämissään huomautuksissa ovat nimenomaisesti käsitelleet tätä kysymystä. Puolan hallituksen ja komission mukaan kansalliset perintötodistukset ja niiden antamista koskevat menettelyt kuuluvat asetuksen N:o 650/2012 soveltamisalaan.
31. Välillisesti tätä kysymystä käsittelee myös Saksan hallitus. Saksan hallituksen käsityksen mukaan asetuksen N:o 650/2012 62 artiklan 3 kohdassa säädetystä seuraa, että näiden todistusten antamista koskevia kansallisia säännöksiä on sovellettava asetuksen N:o 650/2012 säännösten lisäksi. Portugalin hallituksen käsitys on samankaltainen.
b) Asetuksen N:o 650/2012 1 artikla säännöksenä, jossa määritetään asetuksen soveltamisala
32. Asetus N:o 650/2012 sisältää aineellisen oikeuden säännöksiä (lainvalintasäännöt) ja kansainvälisiä säännöksiä yksityisoikeudellisista tuomioistuinmenettelyistä (toimivaltasäännöt). Asetuksen N:o 650/2012 aineellinen soveltamisala, josta säädetään asetuksen 1 artiklassa, koskee lähtökohtaisesti yhtä lailla kummankin tyyppisiä säännöksiä.(12)
33. Asetusta sovelletaan perimykseen (asetuksen 1 artiklan 1 kohdan ensimmäinen virke). Asiat, jotka eivät kuulu asetuksen N:o 650/2012 soveltamisalaan, mainitaan asetuksen 1 artiklan 2 kohdassa. Ne liittyvät kuitenkin aineelliseen soveltamisalaan, eivätkä ne lähtökohtaisesti koske perintöasioihin liittyviä oikeudellisia välineitä tai menettelyjä.
34. Tietyn poikkeuksen tästä muodostaa 1 artiklan 2 kohdan l alakohta, jossa asetuksen N:o 650/2012 soveltamisalan ulkopuolelle rajataan kiinteään tai irtaimeen omaisuuteen liittyvien oikeuksien kirjaaminen rekisteriin, kirjaamisen oikeudelliset edellytykset mukaan luettuina, ja tällaisten oikeuksien rekisteriin kirjaamisen tai kirjaamatta jättämisen vaikutukset.(13) Asetuksen N:o 650/2012 1 artiklan 2 kohta ei sisällä säännöksiä, jotka viittaisivat siihen, että muut oikeudelliset välineet tai menettelyt, jotka selvästi koskevat perimystä, eivät kuuluisi tämän asetuksen soveltamisalaan.
c) Asetuksen N:o 650/2012 62 artiklan 3 kohdan merkitys asetuksen soveltamisalan määrittämisen kannalta
35. Herää kysymys, eikö kansallisia perintötodistuksia rajata asetuksen N:o 650/2012 soveltamisalan ulkopuolelle asetuksen 62 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä virkkeessä, jonka sanamuodon mukaan eurooppalainen perintötodistus ”ei korvaa” jäsenvaltioissa vastaaviin tarkoituksiin käytettyjä kansallisia asiakirjoja.
36. Oikeuskirjallisuudessa esitetyn käsityksen mukaan asetuksen N:o 650/2012 62 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä virkkeessä säädetään eurooppalaisen perintötodistuksen suhteesta kansallisiin perintötodistuksiin. Virkkeellä ei rajata kansallisia perintötodistuksia asetuksen N:o 650/2012 toimivaltasääntöjen soveltamisalan ulkopuolelle.(14)
37. Yhdyn tähän näkemykseen. On huomattava, että asetuksen N:o 650/2012 62 artiklan 2 kohdan mukaan eurooppalaisen perintötodistuksen käyttäminen ei ole pakollista. Asetuksen N:o 650/2012 johdanto-osan 69 perustelukappaleen toisen virkkeen mukaan henkilöt, jotka voivat hakea eurooppalaista perintötodistusta, eivät ole velvoitettuja käyttämään sitä. He voivat nimittäin ”käyttää muita tämän asetuksen mukaisesti saatavilla olevia välineitä (päätökset, viralliset asiakirjat ja tuomioistuimessa tehdyt sovinnot)”. Tästä seuraa, että näitä välineitä voidaan käyttää samoihin tarkoituksiin kuin eurooppalaista perintötodistustakin. Myös kansallisten perintötodistusten on katsottava kuuluvan näihin välineisiin. Niillä on nimittäin periaatteessa vastaava tarkoitus kuin eurooppalaisella perintötodistuksellakin.(15) Tämä tarkoittaa, että myös kansalliset perintötodistukset ovat – asetuksen N:o 650/2012 johdanto-osan 69 perustelukappaleen sanoin – tämän asetuksen mukaisesti ”saatavilla olevia” välineitä.
38. Myöskään asetuksen N:o 650/2012 62 artiklan 3 kohdan tulkitseminen siten, että kansallisia perintötodistuksia on tarkoitus käyttää kyseisessä jäsenvaltiossa, ei johda eri lopputulokseen. Tällainen tulkinta voisi nimittäin johtaa siihen päätelmään, että eurooppalainen perintötodistus ”ei korvaa” kansallista perintötodistusta, koska se annetaan käytettäväksi toisessa jäsenvaltiossa kuin siinä, jonka viranomaiset ovat toimivaltaisia antamaan todistuksen (asetuksen N:o 650/2012 62 artiklan 1 kohta).
39. Tässä yhteydessä en halua ratkaista sitä mielestäni kyseenalaista kysymystä, voidaanko tällaista erottelua tehdä, kun otetaan huomioon perintötodistusten käyttötarkoitus. Kansallisia perintötodistuksia on kuitenkin tähän asti käytetty myös muissa jäsenvaltioissa. Mikään ei viittaa siihen, että Euroopan unionin lainsäätäjä olisi tarkoittanut muuttaa tätä oikeustilaa. Asetuksen N:o 650/2012 johdanto-osan 69 perustelukappaleen toisen virkkeen mukaan asianomaiset voivat nimittäin käyttää muita välineitä samoihin tarkoituksiin kuin eurooppalaista perintötodistustakin käytetään.
d) Välipäätelmä
40. Asetuksen N:o 650/2012 soveltamisala kattaa sekä lainvalinta- että toimivaltasääntöjen kannalta kaikki perimykseen liittyvät kysymykset siltä osin kuin asetuksessa itsessään ei rajata tiettyjä kysymyksiä sen soveltamisalan ulkopuolelle. Asetuksessa N:o 650/2012 ei rajata kansallisia perintötodistuksia ja niihin liittyviä menettelyjä sen soveltamisalan ulkopuolelle.
41. Näin ollen katson, että kansallisten perintötodistusten kaltaiset oikeudelliset välineet ja niihin liittyvät menettelyt kuuluvat asetuksen N:o 650/2012 soveltamisalaan. Tämä ei kuitenkaan vielä vaikuta siihen, ovatko kansalliset perintötodistukset, ja erityisesti riidanalainen todistus, tässä asetuksessa tarkoitettuja ”päätöksiä” tai ”virallisia asiakirjoja”.
C. Määritetäänkö asetuksen N:o 650/2012 4 artiklassa myös toimivalta antaa kansallisia perintötodistuksia?
42. Ennakkoratkaisupyynnön arvioinnin kannalta keskeinen kysymys on, määritetäänkö asetuksen N:o 650/2012 4 artiklassa toimivalta antaa riidanalaisen todistuksen kaltaisia kansallisia perintötodistuksia.
43. Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa siihen, että asetuksessa N:o 650/2012 ei ole säännöksiä, joissa nimenomaisesti säädettäisiin toimivallasta antaa kansallisia perintötodistuksia. Jos asetuksen N:o 650/2012 4 artikla koskisi kansallisia perintötodistuksia, olisi asetuksen 64 artiklan 1 kohta, joka koskee eurooppalaista perintötodistusta, tarpeeton.
44. Silloinkin jos katsottaisiin, että asetuksen N:o 650/2012 4 artiklassa säädettäisiin toimivallasta antaa kansallisia perintötodistuksia, säännöstä ei – ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tulkinnan mukaan – kuitenkaan olisi sovellettava pääasiassa. Näin olisi vain, jos pääasiassa haetun kaltainen kansallinen perintötodistus olisi asetuksessa tarkoitettu päätös. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tästä ei kuitenkaan ole kyse. Vaikka perintötodistus annetaan päätöksellä, se sisältää vain tosiseikkatoteamuksia. Se ei sisällä määräyksiä, jotka voivat saada lainvoiman.
1. Osapuolten väitteet
45. Saksan, Ranskan ja Portugalin hallitusten käsityksen mukaan asetuksen N:o 650/2012 4 artiklassa ei säädetä kansainvälisestä toimivallasta antaa kansallisia perintötodistuksia, kun taas Puolan hallitus ja komissio ovat päinvastaista mieltä.
46. Saksan hallituksen mielestä asetuksen N:o 650/2012 4 artiklassa säädetään toimivallasta sellaisten menettelyjen osalta, joissa tehdään päätöksiä, mikä ei vastaa riidanalaisen perintötodistuksen luonnetta. Saksan hallituksen mukaan unionin lainsäätäjä ei käsittele kansallisia perintötodistuksia päätöksinä, koska asetuksen N:o 650/2012 62 artiklan 3 kohdassa se kutsuu näitä todistuksia kansallisiksi asiakirjoiksi. Pelkästään se seikka, että kansallisen perintötodistuksen antaa tuomioistuin, ei muuta sen luokittelua asetuksen N:o 650/2012 kannalta. Todistusta ei nimittäin edelleenkään voida pitää päätöksenä.
47. Myös Ranskan hallitus on esittänyt vastaavan tulkinnan, sillä myös se on sitä mieltä, että päätöksenä voitaisiin pitää kansallista perintötodistusta, jonka tuomioistuin on antanut lainkäyttötehtäviensä hoitamisen yhteydessä. Tästä ei kuitenkaan ole kyse sellaisten kansallisten perintötodistusten antamisessa, joilla vain todetaan tiettyjen tosiseikkojen olemassaolo ilman, että niitä arvioidaan tai että tältä osin voitaisiin viran puolesta ryhtyä toimenpiteisiin.
48. Portugalin hallitus esittää, että riidanalaista kansallista perintötodistusta – vastaavasti kuin eurooppalaista perintötodistusta – on pidettävä hybridiluonteisena välineenä. Näin ollen asetuksen N:o 650/2012 4 artiklaa ei voida soveltaa pääasiassa.
49. Komissio esittää omalta osaltaan, että jäsenvaltiot voivat itse päättää, kenellä on toimivalta antaa kansallisia perintötodistuksia. Jos jäsenvaltiot kuitenkin antavat tämän tehtävän tuomioistuimille, on niiden hyväksyttävä tämän päätöksen seuraukset. Tuomioistuimen antama kansallinen perintötodistus on nimittäin – kuten myös Puolan hallitus esittää – asetuksen N:o 650/2012 3 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettu päätös myös riippumatta siitä, miten asiaa on arvioitava kansallisen lain mukaan.
50. Huomautuksissaan osapuolet kehittävät periaatteessa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kahta eri argumentaatiolinjaa, jotka ovat suureksi osaksi synteesi oikeuskirjallisuudessa mainituista kysymyksistä esitetyistä kannanotoista. Jotkut kirjoittajat ovat sitä mieltä, että asetuksessa N:o 650/2012 säädetyt toimivaltasäännöt eivät koske kansallisten perintötodistusten antamista,(16) kun taas toisten kirjoittajien tulkinnan mukaan asetuksessa – lukuun ottamatta sen 19 artiklassa tarkoitettuja väliaikaisia toimenpiteitä – säädetään universaalisti kansallisesta toimivallasta perintöasioissa ja näin ollen sillä korvataan kaikki tätä alaa koskevat kansalliset säännökset.(17)
2. Alkuhuomautus
51. Mielestäni on olemassa kaksi vaihtoehtoista tapaa antaa ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle asianmukainen vastaus.
52. Ensimmäisessä vaihtoehdossa on arvioitava sitä, miten riidanalaisen kansallisen perintötodistuksen kaltainen perintötodistus on luokiteltava. Tässä vaihtoehdossa todistus on luokiteltava joko asetuksen N:o 650/2012 3 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitetuksi päätökseksi tai asetuksen 3 artiklan 1 kohdan i alakohdassa tarkoitetuksi viralliseksi asiakirjaksi. Jos todistus luokiteltaisiin viralliseksi asiakirjaksi, voitaisiin tästä päätellä, että asetuksen toimivaltasäännöt eivät periaatteessa sido jäsenvaltioiden oikeusviranomaisia, koska asetuksessa ei ole määritelty, mitkä viranomaiset ovat toimivaltaisia antamaan nämä asiakirjat.
53. Toisessa vaihtoehdossa on tulkittava asetuksen N:o 650/2012 4 artiklaa, jotta voidaan ratkaista, määritetäänkö säännöksessä toimivalta kaikkien jäsenvaltioiden oikeusviranomaisissa vireillä olevien perintöasioissa tehtävien päätösten osalta.
54. Mielestäni Puolan hallituksen ja komission esittämät argumentit viittaavat välillisesti tällaiseen mahdollisuuteen. Tässä vaihtoehdossa riidanalaisen kansallisen perintötodistuksen kaltaisen perintötodistuksen luokittelulla ei periaatteessa ole merkitystä ennakkoratkaisukysymykseen annettavan vastauksen kannalta.
55. Tässä ratkaisuehdotuksessa tukeudun näistä vaihtoehdoista jälkimmäiseen. Aloitan asian arvioinnin ottamalla kantaa siihen, määritetäänkö asetuksen N:o 650/2012 4 artiklassa toimivalta ratkaista jäsenvaltioiden oikeusviranomaisissa käsiteltävät perintöasiat.
56. Vain siinä tapauksessa, että tähän kysymykseen vastataan kieltävästi, on ratkaistava, onko riidanalaisen perintötodistuksen kaltainen perintötodistus asetuksessa tarkoitettu päätös vai virallinen asiakirja.
3. Sanamuotoon perustuva tulkinta
57. Jotta voidaan ratkaista, koskeeko asetuksen N:o 650/2012 4 artikla myös riidanalaisen perintötodistuksen kaltaisten kansallisten perintötodistusten antamista, on sen soveltamisala määritettävä asetuksessa tarkoitettujen käsitteiden ”tuomioistuimet”, jotka ovat toimivaltaisia ”antamaan ratkaisun perimyksestä kokonaisuudessaan”, sanamuotoon perustuvan tulkinnan perusteella.
a) Tuomioistuimen käsite asetuksessa N:o 650/2012
58. Asetuksessa N:o 650/2012 tarkoitettu tuomioistuimen käsite määritellään sen 3 artiklan 2 kohdassa. Käsitteellä tarkoitetaan ”oikeusviranomaisia” ja kaikkia muita viranomaisia ja oikeusalan ammattilaisia, jotka ovat toimivaltaisia perintöasioissa, siltä osin kuin ne täyttävät säännöksessä säädetyt lisäedellytykset.
59. Kun otetaan huomioon asetuksen N:o 650/2012 johdanto-osan 20 perustelukappaleen toinen virke, tuomioistuimen käsite on ymmärrettävä laajasti eli niin, että se kattaa ”paitsi lainkäyttötehtäviä hoitavat tuomioistuimet sanan varsinaisessa merkityksessä” myös muut tahot, jotka joissakin tapauksissa hoitavat lainkäyttötehtäviä.
60. Tämä voisi viitata siihen, että viranomainen, joka on muodollisesti tarkasteltuna osa tietyn jäsenvaltion tuomioistuinlaitosta mutta joka ei tietyn menettelyn yhteydessä hoida lainkäyttötehtäviä, ei tarkalleen ottaen ole asetuksen N:o 650/2012 säännöksissä tarkoitettu tuomioistuin.
61. Asetuksen N:o 650/2012 3 artiklan 2 kohdan sanamuoto voi kuitenkin myös puhua tuomioistuimen käsitteen suppeaa tulkintaa vastaan siltä osin kuin se koskee oikeusviranomaisia. Tämän säännöksen mukaan tuomioistuimen käsite nimittäin kattaa kaikki oikeusviranomaiset.
62. Lisäksi asetuksen N:o 650/2012 johdanto-osan 20 perustelukappaleen toisessa virkkeessä todetusta (tuomioistuimen käsite kattaa muitakin tahoja kuin ”lainkäyttötehtäviä hoitavat tuomioistuimet sanan varsinaisessa merkityksessä”) ei tule tehdä liian pitkälle meneviä päätelmiä. Sen toteamisesta, että tuomioistuimen käsitettä on tulkittava tietyllä tavalla, nimittäin siten, ettei jää lainkaan epäilystä siitä, että käsite kattaa muitakin tahoja kuin lainkäyttötehtäviä hoitavat tuomioistuimet, ei voida yksiselitteisesti päätellä, että käsite ei kata sellaisia ”tuomioistuimia sanan varsinaisessa merkityksessä”, jotka tietyssä menettelyssä eivät hoida lainkäyttötehtäviä.
63. Tällaista päätelmää ei voida myöskään tehdä, kun otetaan huomioon asetuksen N:o 650/2012 johdanto-osan muut perustelukappaleet, nimittäin sen 20 perustelukappaleen kolmas ja neljäs virke sekä 21, 22 ja 36 perustelukappaleet, joissa todetaan, että oikeusviranomaisiin kuulumattomiin viranomaisiin, jotka eivät hoida lainkäyttötehtäviä, ei sovelleta tämän asetuksen toimivaltasääntöjä. Nämä perustelukappaleet eivät nimittäin koske ”oikeusviranomaisia”.
64. Näin ollen katson, että asetuksen N:o 650/2012 3 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitetun tuomioistuimen käsitteen sanamuotoon perustuvan tulkinnan perusteella ei voida ratkaista kysymystä siitä, määritetäänkö asetuksen 4 artiklassa toimivalta yksinomaan sellaisten menettelyjen osalta, joissa oikeusviranomaiset hoitavat lainkäyttötehtäviä.
b) Ilmaus ”ratkaisun [antaminen] perimyksestä kokonaisuudessaan”
65. Saksan ja Puolan hallitukset ja komissio viittaavat huomautuksissaan asetuksen N:o 650/2012 4 artiklan saksankielisen version tiettyyn erityispiirteeseen, kun siinä puhutaan jäsenvaltion tuomioistuimista, jotka ovat toimivaltaisia ”tekemään päätöksiä perintöasioissa” (”für Entscheidungen in Erbsachen”). Asetuksen saksankielinen sanamuoto voisi viitata siihen, että tässä säännöksessä säädetään toimivallasta vain niiden menettelyjen osalta, joissa jäsenvaltioiden tuomioistuimet tekevät asetuksen 3 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuja päätöksiä.
66. Asetuksen N:o 650/2012 4 artiklan muissa kieliversioissa ei sen sijaan viitata päätöksen käsitteeseen, vaan niissä puhutaan tuomioistuimista, jotka antavat ”ratkaisun”(18) perimyksestä. Näin ollen saksankielisen version sanamuoto ei ole ratkaiseva tämän kysymyksen kannalta.
67. Asetuksen N:o 650/2012 4 artiklan laajan tulkinnan puolesta puhuu myös se, että siinä säädetään toimivallasta, joka koskee perimystä kokonaisuudessaan.
68. Sen sijaan vastauksen antaminen siihen kysymykseen, mikä merkitys ratkaista-verbillä on niiden säännösten yhteydessä, joissa määritetään jäsenvaltioiden tuomioistuinten toimivalta, voi osoittautua suhteellisen vaikeaksi. Asetuksen N:o 650/2012 3 artiklan 1 kohdan g alakohdassa määritetään nimittäin vain päätöksen käsite. Ei ole ilmeistä, että säännöksissä, joissa puhutaan siitä, että tuomioistuimet ”ratkaisevat” jotakin, päätöksen käsitteeseen liittyvällä ratkaista-verbillä tarkoitetaan samaa kuin asetuksen 3 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitetulla päätöksellä.
69. Nämä vaikeudet kasvavat entisestään, kun tarkastellaan asetuksen N:o 650/2012 3 artiklan 1 kohdan g alakohdassa säädettyä määritelmää. Perimmäinen tulkintavaikeus perustuu siihen, että useimmissa asetuksen N:o 650/2012 kieliversioissa asetuksen 3 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettu päätöksen käsite määritellään nimenomaan tällä sanalla (idem per idem).(19)
70. Siltä osin kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin sekä Saksan ja Ranskan hallitukset tulkitsevat asetuksen N:o 650/2012 4 artiklaa asetuksen N:o 650/2012 3 artiklan 1 kohdan g alakohdassa säädetyn päätöksen määritelmän valossa siten, että tuomioistuimet, jotka antavat ”ratkaisun”, hoitavat samalla lainkäyttötehtäviä, ne hyödyntävät viime kädessä unionin tuomioistuimen Brysselin järjestelmän sääntöjen yhteydessä kehittämää tuomion käsitettä.
c) ”Tuomio” Brysselin järjestelmän sääntöjen valossa
71. Brysselin järjestelmän sääntöjen osalta, joiden mukaan – samankaltaisesti kuin asetuksen N:o 650/2012 3 artiklan 1 kohdan g alakohdassa on säädetty – tuomiolla ”tarkoitetaan – – jokaista jäsenvaltion tuomioistuimen ratkaisua”,(20) unionin tuomioistuin on todennut, että ”tuomion” antajan on oltava lainkäyttöelin, joka ratkaisee oman toimivaltansa perusteella kysymykset, joista asianosaiset ovat riitaisia.(21)
72. Herää kysymys, voidaanko tätä määritelmää soveltaa asetukseen N:o 650/2012.
73. Käsitykseni mukaan asetuksen N:o 650/2012 3 artiklan 1 kohdan g alakohdassa säädetyn perusteella ei voida edellyttää, että kyseisessä säännöksessä tarkoitetun päätöksen on liityttävä kysymykseen, josta asianosaiset ovat riitaisia. Asetuksen johdanto-osan 59 perustelukappaleen perusteella voidaan päätellä, että on oikeastaan yhdentekevää, tehtiinkö päätös riita-asiassa vai hakemuslainkäyttöasiassa.
74. Kriteeriä, joka koskee kysymysten ratkaisemista ”oman toimivaltansa perusteella”, sovelletaan yleensä ratkaistaessa, onko lainkäyttöelimellä ratkaiseva rooli vai rajoittuuko se passiivisemman funktion täyttämiseen, kuten esimerkiksi oikeusriidan asianosaisten tahdon vahvistamiseen tai vastaanottamiseen.(22) Tästä syystä tuomioistuimissa tehdyt sovinnot eivät ole tuomioita, sillä ne ovat ”olennaiselta luonteeltaan sopimuksia, koska niiden sisältö riippuu ennen kaikkea asianosaisten tahdosta”.(23) On kuitenkin epäselvää, edellytetäänkö lainkäyttöelimeltä toimintaa – ja millaista –, jotta voidaan katsoa, että se tekee asetuksen N:o 650/2012 3 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitetun päätöksen.
75. On otettava huomioon, että asetuksen N:o 650/2012 mukaan sen 3 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuja päätöksiä voivat tehdä myös oikeusviranomaisiin kuulumattomat viranomaiset, jotka täyttävät asetuksen 3 artiklan 2 kohdassa säädetyt edellytykset. Näillä edellytyksillä on kylläkin tarkoitus varmistaa, että näiden viranomaisten päätöksillä ”on sama oikeusvoima ja vaikutus kuin samaa asiaa koskevalla oikeusviranomaisen päätöksellä” asetuksen N:o 650/2012 soveltamisalalla (3 artiklan 2 kohdan b alakohta). Tästä ei kuitenkaan seuraa, että päätökseen sovellettaisiin yhtä tiukkoja edellytyksiä kuin Brysselin järjestelmän säännöissä tarkoitettuihin tuomioihin, erityisesti siltä osin kuin on kyse päätöksen tekemiseen liittyvästä toiminnasta. Asetuksen N:o 650/2012 4 artiklassa tarkoitetun ratkaisun ei a fortiori ole täytettävä sitä tuomion määritelmää, jonka unionin tuomioistuin on kehittänyt Brysselin järjestelmän yhteydessä.
76. Brysselin järjestelmän sääntöjen tarkoituksena on nimittäin asetuksen N:o 1215/2012 johdanto-osan kolmannen ja kuudennen perustelukappaleen mukaan varmistaa siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa annettujen tuomioiden vapaa liikkuvuus, kun taas asetuksessa N:o 650/2012 asetetaan tätä pidemmälle meneviä tavoitteita. Näihin tavoitteisiin kuuluu – asetuksen seitsemännen perustelukappaleen mukaan – ennen kaikkea niiden esteiden poistaminen, jotka liittyvät oikeuksien valvontaan perintöasiassa, jolla on rajat ylittäviä vaikutuksia. Näin ollen tulkittaessa tämän asetuksen toimivaltasääntöjä ei voida lähteä siitä, että sen säännösten tarkoituksena on säätää niistä elimistä, jotka ovat toimivaltaisia ratkaisemaan asian, vain, jotta asiassa ei annettaisi keskenään ristiriitaisia ratkaisuja. Tästä saattaa seuraa, että toimivaltasääntöjä ei tulisi soveltaa pelkästään niissä menettelyissä, joissa oikeusviranomaiset tekevät asetuksen N:o 650/2012 3 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuja päätöksiä.
77. Edellä käsiteltyjen näkökulmien perusteella olen sitä mieltä, että asetuksen N:o 650/2012 4 artiklan sanamuotoon perustuvan tulkinnan tulokset eivät ole yksiselitteisiä ja että niitä on siten tutkittava asetuksen systematiikan kannalta. Näin on erityisesti, koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin sekä Saksan ja Ranskan hallitukset päättelevät asetuksen 64 artiklan perusteella, että asetuksen 4 artiklassa ei määritetä toimivaltaa antaa kansallisia perintötodistuksia.
4. Systemaattinen tulkinta
a) Asetuksen N:o 650/2012 4 artikla asetuksen II luvun säännösten kontekstissa
78. Ottaen huomioon sanamuotoon perustuvan tulkinnan moniselitteiset tulokset tulkitsen nyt asetuksen N:o 650/2012 4 artiklaa asetuksen muiden säännösten kontekstissa. Tässä yhteydessä kiinnitän erityistä huomiota asetuksen II luvun säännöksiin, koska niissä – kuten samaan lukuun sisältyvässä 4 artiklassakin – määritetään toimivalta perintöasioissa. Tutkin siis, määritetäänkö tämän luvun muissa säännöksissä toimivalta sellaisten menettelyjen osalta, joissa ei tehdä asetuksen N:o 650/2012 3 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuja päätöksiä.
79. Tässä yhteydessä on otettava huomioon asetuksen N:o 650/2012 13 artikla, jossa määritetään toimivalta vastaanottaa perintöoikeudellisia ilmoituksia (perinnön, testamenttisaannon tai lakiosan vastaanottamista tai siitä luopumista koskeva ilmoitus tai ilmoitus, jonka tarkoituksena on rajoittaa kyseisen henkilön vastuuta perimykseen liittyvien velkojen osalta). Tämän säännöksen mukaan sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa on sen henkilön asuinpaikka, joka voi antaa tällaisen ilmoituksen, ovat toimivaltaisia vastaanottamaan näitä ilmoituksia ”ratkaisujen tekemiseen perintöasiassa tämän asetuksen nojalla toimivaltaisen tuomioistuimen lisäksi”.
80. Ilmaisua ”ratkaisujen tekemiseen perintöasiassa tämän asetuksen nojalla toimivaltaisen tuomioistuimen lisäksi” voidaan tulkita siten, että asetuksen N:o 650/2012 II luvussa säädetyissä toimivaltasäännöissä, muun muassa 4 artiklassa, määritetään myös toimivalta vastaanottaa perintöoikeudellisia ilmoituksia, vaikka se ei tapahdu sellaisissa menettelyissä, joissa tehdään asetuksen 3 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettu päätös. Näin ollen asetuksessa N:o 650/2012 tarkoitettuina ratkaisuina ei olisi pidettävä pelkästään asetuksen 3 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuja päätöksiä.
81. Tätä tulkintaa puoltaa asetuksen N:o 650/2012 johdanto-osan 32 perustelukappale, jonka mukaan 13 artiklan tarkoituksena on ”helpottaa – – perillisten ja testamentinsaajien elämää” eikä määrittää toimivaltaa asioissa, joista ei ole säädetty asetuksen muissa toimivaltasäännöissä.
82. Vastaavaan lopputulokseen johtaa asetuksen N:o 650/2012 13 artiklan tulkitseminen, jossa käytetään sanaa ”lisäksi” artiklan normatiivisen kontekstin osoittamiseksi. II luku alkaa säännöksellä, jossa määritetään yleinen toimivalta antaa ratkaisu ”perimyksestä kokonaisuudessaan” (4 artikla). Luvun seuraavissa säännöksissä säädetään – samaa asiaa eli ratkaisun antamista ”perimyksestä kokonaisuudessaan” koskevasta – muiden jäsenvaltioiden tuomioistuinten toimivallasta tilanteissa, joissa täyttyvät kyseisissä säännöksissä säädetyt edellytykset (5, 7, 9, 10 ja 11 artikla).
83. Asetuksen 13 artikla sijaitsee siis sellaisen porrastetun luettelon lopussa, jossa luetellaan tuomioistuimia, jotka ovat toimivaltaisia antamaan ratkaisun tietyn henkilön perimyksestä kokonaisuudessaan. Siltä osin kuin ratkaisun antaminen perimyksestä kokonaisuudessaan merkitsee perintöoikeudellisten ilmoitusten vastaanottamista, näiden tuomioistuinten ”lisäksi” toimivaltaisia ovat myös sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa on sen henkilön asuinpaikka, joka voi antaa tällaisen ilmoituksen.
84. Ei voida myöskään sulkea pois sitä mahdollisuutta, että jokin jäsenvaltio ottaa käyttöön tuomioistuimessa ”sanan varsinaisessa merkityksessä”(24) käsiteltävän erityisen sovittelumenettelyn, joka voi päättyä ainoastaan tuomioistuimessa tehtyyn sovintoon, ja jos sovintoa ei synny, perintöasia jää ratkaisematta. En ole vakuuttunut siitä, että tällaisiin menettelyihin ei voitaisi soveltaa asetuksessa N:o 650/2012 säädettyjä toimivaltasääntöjä. Asetuksen N:o 650/2012 johdanto-osan 36 perustelukappaleessa mainitaan kylläkin se mahdollisuus, että perintöasiasta sovitaan asianosaisten välillä sellaisissa viranomaisissa, joita asetuksen toimivaltasäännöt eivät sido. Tämä mahdollisuus koskee kuitenkin sellaisia menettelyjä, joita käsittelevät ”muut kuin oikeusviranomaiset, esimerkiksi notaarit”, eikä menettelyjä oikeusviranomaisissa. Tällaisessa muussa kuin oikeusviranomaisessa tehty sovinto olisi joka tapauksessa vahvistettava tuomioistuimessa, kun taas nyt puheena olevassa menettelyssä sovinto tehtäisiin oikeusviranomaisessa.
85. Ottaen huomioon edellä esitetyt näkökulmat mielestäni asetuksen N:o 650/2012 4 artiklassa – kun otetaan huomioon asetuksen säännösten systemaattinen tulkinta – määritetään perintöasioita koskeva toimivalta menettelyissä jäsenvaltioiden oikeusviranomaisissa, kun on kyse ”perimystä kokonaisuudessaan” koskevista asioista.
b) Asetuksen N:o 650/2012 64 ja 4 artiklan välinen suhde
86. Saksan ja Portugalin hallitukset esittävät, että asetuksen N:o 650/2012 64 artiklan säätämisestä on pääteltävissä, että asetuksen 4 artiklassa ei määritetä toimivaltaa antaa kansallisia perintötodistuksia. Näiden hallitusten mukaan muussa tapauksessa asetuksen 64 artikla olisi tarpeeton, kun taas toimivalta antaa eurooppalainen perintötodistus olisi määriteltävä asetuksen 4 artiklan perusteella. Tämä tulkinta perustuu siihen oletukseen, että eurooppalainen perintötodistus ja kansalliset perintötodistukset ovat luonteeltaan samanlaisia tai vähintäänkin samankaltaisia välineitä.
87. Komissio on tulkinnut tätä asiaa toisin, sillä se katsoo, että asetuksen N:o 650/2012 64 artikla on lex specialis suhteessa asetuksen 4 artiklaan. Näin ollen asetuksen N:o 650/2012 64 artiklassa säädetystä ei voida päätellä, että asetuksen 4 artikla ei koske kansallisten perintötodistusten antamista. Tämä on myös Puolan hallituksen kanta.
88. Haluamatta tässä yhteydessä ratkaista kysymystä siitä, miltä osin eurooppalaiset perintötodistukset ja kansalliset perintötodistukset ovat toistensa kaltaisia, minun on kuitenkin todettava, että Saksan ja Puolan hallitusten argumenteissa ei täysin oteta huomioon sitä tehtävää, joka 64 artiklalla on asetuksen N:o 650/2012 säännösten järjestelmässä.
89. Ensinnäkin kansalliset perintötodistukset ovat välineitä, jotka toimivat kansallisten säännösten perusteella ja jotka ovat osa kyseisen jäsenvaltion oikeusjärjestystä, kun taas eurooppalainen perintötodistus on uusi unionin oikeuden väline.
90. Tästä syystä eurooppalaiselle perintötodistukselle oli asetuksella itsellään säädettävä autonominen, oikeudellinen rakenne. Kyse oli siitä, että oli varmistettava sen yhtenäinen soveltaminen kaikissa jäsenvaltioissa ja vältettävä sellaisia tulkinnallisia epäilyksiä, joita voisi syntyä eurooppalaisen perintötodistuksen luokittelusta asetuksen N:o 650/2012 järjestelmässä. Unionin lainsäätäjä ei tältä osin päättänyt, mikä on eurooppalaisen perintötodistuksen oikeudellinen luonne. Siten on epäselvää, onko todistus ”päätös” (asetuksen N:o 650/2012 3 artiklan 1 kohdan g alakohta) tai ”virallinen asiakirja” (asetuksen 3 artiklan 1 kohdan i alakohta) tai kuuluuko se kumpaankaan näistä kategorioista. Muutenkaan ei ollut mitenkään välttämätöntä nimenomaisesti ratkaista tätä kysymystä, koska eurooppalaista perintötodistusta ei tunnusteta niiden säännösten nojalla, jotka koskevat päätöksiä ja virallisia asiakirjoja, ja toimivallasta on säädetty kyseisen asetuksen 64 artiklassa.
91. Toiseksi asetuksen N:o 650/2012 64 artiklassa ei toisteta asetuksen 4 artiklan sanamuotoa, vaan siinä määritetään toimivalta antaa eurooppalainen perintötodistus viittaamalla tiettyihin II luvun säännöksiin. Viitatut säännökset ovat asetuksen 4, 7, 10 ja 11 artikla.
92. Kolmanneksi näiden toimivaltasääntöjen soveltamisala ei asetuksen 64 artiklan nojalla kata pelkästään asetuksen 3 artiklan 2 kohdassa määriteltyjä tuomioistuimia (64 artiklan a alakohta), vaan se ulottuu myös muihin perintöasioiden käsittelemiseen kansallisen lain mukaisesti toimivaltaisiin viranomaisiin (64 artiklan b alakohta). Eurooppalaisen perintötodistuksen voivat siten antaa ”tuomioistuin”, ”muut viranomaiset ja oikeusalan ammattilaiset”, sikäli kuin nämä viranomaiset tai ammattilaiset täyttävät tietyt edellytykset (asetuksen N:o 650/2012 3 artiklan 2 kohta tulkittuna yhdessä 64 artiklan a alakohdan kanssa), sekä ”muu perintöasioiden käsittelemiseen kansallisen lain mukaisesti toimivaltainen viranomainen” (asetuksen N:o 650/2012 64 artiklan b alakohta), myös silloin, kun tämä viranomainen ei täytä asetuksen 3 artiklan 2 kohdassa säädettyjä edellytyksiä.
93. Ottaen huomioon nämä näkökulmat mielestäni asetuksen N:o 650/2012 64 artiklan säätämisestä ei voida päätellä, että asetuksen 4 artiklaa ei sovelleta kansallisten perintötodistusten antamiseen.
5. Teleologinen tulkinta
94. Seuraavaksi tässä ratkaisuehdotuksessa käsittelen systemaattisen tulkinnan tuloksia sellaisten argumenttien perusteella, jotka liittyvät asetuksen N:o 650/2012 tavoitteisiin. Saksan ja Puolan hallitusten huomautuksissa nimittäin selvästi viitataan näihin tavoitteisiin, vaikka nämä hallitukset tekevätkin niistä eri johtopäätöksiä.
95. Saksan hallituksen tulkinta on, että jos toimivalta antaa kansallisia perintötodistuksia määräytyisi asetuksen N:o 650/2012 4 artiklan perusteella, johtaisi tämä siihen, että vain yhden jäsenvaltion viranomaisilla olisi toimivalta antaa kansallisia perintötodistuksia. Tällöin toimivaltaisia olivat sen jäsenvaltion viranomaiset, jossa eurooppalainen perintötodistus voitaisiin antaa. Käytännössä tämä tekisi eurooppalaisen perintötodistuksen käyttämisen asianosaisten kannalta pakolliseksi, mikä on vastoin asetuksen N:o 650/2012 62 artiklan 2 kohdassa säädettyä.
96. Saksan hallituksen käsityksen mukaan muiden jäsenvaltioiden antamien kansallisten perintötodistusten käyttö voisi kuitenkin tietyissä tapauksissa osoittautua järkevämmäksi kuin eurooppalaisen perintötodistuksen käyttö. Siten muiden jäsenvaltioiden tuomioistuinten antamien kansallisten perintötodistusten käyttömahdollisuuden poistaminen asianomaisilta olisi ristiriidassa asetuksen N:o 650/2012 tavoitteiden kanssa. Asetuksen tavoitteena nimittäin on – sen johdanto-osan 67 perustelukappaleen mukaan – mahdollistaa perijöiden edun nimissä perintöasian, jolla on rajat ylittäviä vaikutuksia, nopea, sujuva ja tehokas ratkaiseminen.
97. Puolan hallituksen mukaan ratkaisu, joka korostaa eurooppalaisen perintötodistuksen merkitystä, on perusteltu ja toivottava.
a) Kysymys eurooppalaisen perintötodistuksen pakollisuudesta
98. Olen eri mieltä Saksan hallituksen kanssa siitä, että asetuksen N:o 650/2012 4 artiklan tulkitseminen siten, että sitä on sovellettava kansallisten perintötodistusten antamiseen, johtaisi käytännössä siihen, että eurooppalaisen perintötodistuksen käyttäminen olisi toisinaan pakollista.
99. Ensinnäkään asetuksen N:o 650/2012 4 artiklan tällainen tulkinta ei poista asianomaisilta mahdollisuutta hakea kansallisia perintötodistuksia siinä jäsenvaltiossa, jonka viranomaiset ovat toimivaltaisia antamaan eurooppalaisen perintötodistuksen.
100. Toiseksi Saksan hallitus vaikuttaa tulkitsevan asetuksen N:o 650/2012 62 artiklan 2 kohtaa, jossa säädetään, ettei eurooppalaisen perintötodistuksen käyttäminen ole pakollista, pelkästään siten, että säännöksessä säädetään eurooppalaisen perintötodistuksen suhteesta kansallisiin perintötodistuksiin. Tästä on kuitenkin säädetty erityisesti vain asetuksen 62 artiklan 3 kohdassa. Asetuksen 62 artiklan 2 kohta ei koske kuitenkaan pelkästään kansallisia perintötodistuksia vaan myös – kuten asetuksen johdanto-osan 69 perustelukappaleen toisessa virkkeessä todetaan – kaikkia ”muita tämän asetuksen mukaisesti saatavilla olevia välineitä”, joita perijät voivat vapaasti hyödyntää. Sitä, että asetuksen 62 artiklan 2 kohdassa säädetään, ettei eurooppalaisen perintötodistuksen käyttäminen ole pakollista, on tulkittava tällä tavoin.
101. Näin ollen minun käsitykseni ei ole, että kansallisten perintötodistusten antamista koskevan toimivallan määräytyminen asetuksen N:o 650/2012 4 artiklan perusteella tarkoittaisi käytännössä, että eurooppalaisen perintötodistuksen käyttäminen olisi pakollista.
b) Asetuksen N:o 650/2012 tavoitteet
102. Minulla ei ole epäilystäkään siitä, että asetuksen N:o 650/2012 tavoitteisiin kuuluu perintöasian nopean, sujuvan ja tehokkaan ratkaisemisen mahdollistaminen. En voi myöskään suorilta käsin sulkea pois sitä mahdollisuutta, että joissain tapauksissa perijöiden edun mukaista voi olla se, että heidän käyttöönsä asetetaan välineitä, jotka mahdollistavat sen, että perintöasia ratkaistaan muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jonka viranomaiset ovat toimivaltaisia asetuksen N:o 650/2012 säännösten nojalla.
103. Kuitenkin asetus N:o 650/2012 annettiin ensinnäkin – kun otetaan huomioon sen johdanto-osan seitsemäs ja kahdeksas perustelukappale – pääasiallisesti perintöasioissa sovellettavien lainvalinta- ja toimivaltasääntöjen yhtenäistämiseksi.(25)
104. Tässä yhteydessä on mainitsemisen arvoista se, että asetuksen N:o 650/2012 johdanto-osan 27 perustelukappaleen mukaan asetuksen sääntöjen tavoitteena on varmistaa, että perintöasiaa käsittelevä viranomainen soveltaa useimmissa tilanteissa omaa lainsäädäntöään. Periaatteessa – asetuksen 21 artiklan 1 kohdan mukaan – perimykseen kokonaisuudessaan sovelletaan sen valtion lakia, jossa perittävän asuinpaikka oli kuolinhetkellä. Sovellettavan lain määräytyminen tällä tavoin on sopusoinnussa asetuksen 4 artiklassa säädetyn toimivaltasäännön kanssa, jonka mukaan sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa perittävän asuinpaikka oli kuolinhetkellä, ovat toimivaltaisia antamaan ratkaisun perimyksestä kokonaisuudessaan.
105. Kansallisten toimivaltasääntöjen soveltaminen kansallisten perintötodistusten antamiseen on ristiriidassa toimivalta- ja lainvalintasääntöjen yhtenäistämistä unionissa koskevan tavoitteen kanssa. Pääasian tosiseikat eli se, että saksalaiselta tuomioistuimelta haettiin – kansallisten toimivaltasääntöjen perusteella – kansallisen perintötodistuksen antamista Ranskan lakiin perustuvasta perimyksestä, ovat selvä osoitus tästä ristiriidasta.
106. Toiseksi asetuksen N:o 650/2012 johdanto-osan 34 perustelukappaleessa olevien selvennysten mukaan asetuksen tavoitteena on auttaa varmistamaan oikeudenkäytön yhdenmukaisuus unionissa. Tällä tavoin pyritään saavuttamaan yksi asetuksen N:o 650/2012 tavoitteista, nimittäin asetuksen johdanto-osan 59 perustelukappaleen mukainen tavoite eli jäsenvaltioissa perintöasioissa tehtyjen päätösten vastavuoroinen tunnustaminen.
107. Saksan hallituksen mukaan pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kansallinen perintötodistus tosin ei ole asetuksessa N:o 650/2012 tarkoitettu päätös. Asetuksen johdanto-osan 35 perustelukappaleesta ilmenee kuitenkin, että sovinnolliseen ratkaisuun tähtäävät menettelyt koskevat kaikkia välineitä, jotka ovat merkityksellisiä perintöasioiden ratkaisemisen kannalta, mukaan lukien niitä, joiden antajina ovat oikeusviranomaisiin kuulumattomat viranomaiset, joita asetuksen toimivaltasäännöt eivät sido. Kyse on myös sellaisten tilanteiden välttämisestä, joissa kansallisen perintötodistuksen ja muiden asetuksen soveltamisalaan kuuluvien välineiden, myös eurooppalaisen perintötodistuksen, välille voisi syntyä ristiriitoja. Tämä vahvistaa sen edellä esitetyn tulkinnan, jonka mukaan toimivallan ei ole määräydyttävä asetuksen säännöksien nojalla pelkästään niiden menettelyjen osalta, joissa oikeusviranomaiset tekevät asetuksen 3 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuja päätöksiä.(26)
108. Tässä yhteydessä haluan muistuttaa, että asetuksessa N:o 650/2012 säädetään yhdenmukaistetuista lainvalintasäännöistä, joiden perusteella määräytyy laki, jota sovelletaan perimykseen kokonaisuudessaan (asetuksen N:o 650/2012 23 artiklan 1 kohta). Kuitenkin eräitä kysymyksiä, jotka voivat olla merkityksellisiä ratkaistaessa perintöasioita, arvioidaan edelleenkin kansallisten lainvalintasääntöjen nojalla valitun lain mukaan. Näin todetaan asetuksen johdanto-osan 11–13 perustelukappaleessa ja 71 perustelukappaleen kolmannessa virkkeessä. Tämä voi johtaa tilanteisiin, joissa yksittäisten jäsenvaltioiden viranomaiset antavat keskenään ristiriitaisia asiakirjoja perintöasioiden ratkaisemiseksi.(27)
109. Tuomiossa Kubicka(28) unionin tuomioistuin totesi, että asetuksen N:o 650/2012 säännösten sellainen tulkinta, jonka mukaan säännöksistä seuraisi ”perimyksen pirstoutuminen” siten, että tiettyjä perimyksen kannalta merkityksellisiä kysymyksiä arvioitaisiin kansallisten lainvalintasääntöjen perusteella, on yhteensoveltumaton asetuksen tavoitteiden kanssa. Tämä voisi johtaa keskenään ristiriitaisten asiakirjojen antamiseen perintöasioiden ratkaisemiseksi. Vaikka tuomiossa Kubicka(29) esitetyt tulkinnat koskevat kysymyksiä, jotka liittyvät perimykseen sovellettavaan lakiin, mielestäni ne ovat tietynlainen ohjenuora, josta voi olla apua myös tulkittaessa muita kysymyksiä koskevia asetuksen N:o 650/2012 säännöksiä.
110. Asetuksen N:o 650/2012 säännösten tulkitseminen siten, että toimivalta on määriteltävä tämän asetuksen säännösten nojalla myös kansallisten perintötodistusten antamisen osalta, palvelee tämän tavoitteen toteutumista. Tällainen tulkinta nimittäin pienentää sitä riskiä, että eri jäsenvaltioissa annetaan keskenään ristiriitaisia kansallisia perintötodistuksia ja muita asiakirjoja, myös eurooppalaisia perintötodistuksia, päätöksiä ja virallisia asiakirjoja.
111. Kolmanneksi on niin, että vaikka perijöiden etu voi olla peruste tulkita toimivaltasääntöjä tietyllä tavalla, tässä yhteydessä ei saada jättää huomiotta hyvän oikeudenkäytön tavoitteen merkitystä.
112. Asetuksen N:o 650/2012 yhteydessä pyrkimys välttää tilanteita, joissa annetaan keskenään ristiriitaisia asiakirjoja perintöasian ratkaisemiseksi, ei ole pelkästään perijöiden edun mukaista vaan myös ilmaus hyvän lainkäytön varmistamista koskevasta huolesta.(30) Vastaavasti on arvioitava myös jo edellä mainittua lainkäyttöelimen ja sovellettavan lain yhteensopivuuden varmistamista koskevaa tavoitetta, jota käsiteltiin tämän ratkaisuehdotuksen 104 kohdassa.
113. Lisäksi unionin lainsäätäjä on nimenomaisesti säätänyt tapauksista, joissa perijöiden etu edellyttää, että perintöasiat ratkaistaan muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jonka viranomaiset ovat periaatteessa toimivaltaisia asetuksen N:o 650/2012 toimivaltasääntöjen nojalla. Esimerkiksi asetuksen N:o 650/2012 13 artiklan nojalla toimivalta vastaanottaa perintöoikeudellisia ilmoituksia on sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa on sen henkilön asuinpaikka, joka voi antaa tällaisen ilmoituksen.
114. Näin ollen en ole sitä mieltä, että asetuksen N:o 650/2012 tavoitteet edellyttävät, että asetuksen säännöksiä tulkitaan vastoin sen systemaattisen tulkinnan tuloksia siten, että perijöille annetaan mahdollisuus hakea muun kuin sen jäsenvaltion, jonka viranomaiset ovat toimivaltaisia tämän asetuksen nojalla, oikeusviranomaisten antamia kansallisia perintötodistuksia.
6. Syntyhistoriaan perustuva tulkinta
115. Myös asetuksen N:o 650/2012 syntyhistoriaan perustuva tulkinta vaikuttaa vahvistavan edellä esitetyt systemaattiseen ja teleologiseen tulkintaan perustuvat päätelmät.
116. Komission alkuperäisessä ehdotuksessa esitettiin, että eurooppalainen perintötodistus ”ei korvaa kansallisia menettelyjä” (asetukseksi N:o 650/2012 tehdyn ehdotuksen 36 artiklan 2 kohdan toinen virke).(31) Asetusehdotuksen perustelujen 4.6. kohdassa esitetään kuitenkin, että eurooppalainen perintötodistus ”ei korvaa joissakin jäsenvaltioissa käytössä olevia todistuksia”. Muotoilu löytyy lisäksi myös asetuksen N:o 650/2012 62 artiklan 3 kohdan ensimmäisestä virkkeestä, jolla on korvattu asetusehdotuksen 36 artiklan 2 kohdassa esitetty.(32) Tältä osin asetusehdotuksen perustelujen 4.6. kohdassa todetaan, että ”perillisaseman osoittaminen ja pesänhoitajan, pesänselvittäjän tai pesänjakajan valtuudet määräytyvät sen jäsenvaltion menettelyjen mukaisesti, jonka viranomainen on toimivaltainen”.(33)
117. Näin ollen asetusehdotuksessa kansallisen lain rooli rajattiin koskemaan sitä menettelyä, jota on sovellettava siinä jäsenvaltiossa, ”jonka viranomainen on toimivaltainen”. Minun käsitykseni mukaan tätä toimivaltaa ei kuitenkaan määritetty kansallisen lain nojalla.
118. Näin ollen jo aikaisessa vaiheessa lainsäätämisprosessia lähtökohtana oli, että jäsenvaltioiden viranomaisten kansainvälinen toimivalta antaa kansallisia perintötodistuksia ei määräydy kansallisen lain vaan asetuksessa säädettyjen yhdenmukaistettujen toimivaltasääntöjen nojalla. Mikään ei viittaa siihen, että tätä lähtökohtaa olisi muutettu asetuksen lopullisessa versiossa, sillä asetuksen N:o 650/2012 62 artiklan 3 kohdalla ja asetusehdotuksen 36 artiklan 2 kohdalla on sama tavoite.
7. Vastaus ennakkoratkaisukysymykseen
119. Kun otetaan huomioon edellä käsitellyt argumentit, sanamuotoon perustuvan tulkinnan epätyydyttävät tulokset ja systemaattisen ja teleologisen tulkinnan yksiselitteiset tulokset, joita syntyhistoriaan perustuva tulkinta tukee, käsitykseni mukaan asetuksen N:o 650/2012 4 artiklassa määritetään toimivalta menettelyissä jäsenvaltioiden oikeusviranomaisissa, jos näissä menettelyissä on kyse asioista, jotka liittyvät ”perimykseen kokonaisuudessaan”.
120. Näiden perusteluiden valossa ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti: asetuksen N:o 650/2012 4 artiklaa on tulkittava siten, että siinä määritetään toimivalta myös, kun on kyse sellaisista menettelyistä jäsenvaltioiden oikeusviranomaisissa, jotka koskevat kansallisen perintötodistuksen antamista.
VI. Päätelmät
121. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Kammergericht Berlinin esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:
Toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja virallisten asiakirjojen hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta4.7.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 650/2012 4 artiklaa on tulkittava siten, että siinä määritetään toimivalta myös, kun on kyse sellaisista menettelyistä jäsenvaltioiden oikeusviranomaisissa, jotka koskevat kansallisen perintötodistuksen antamista.