VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)
4 päivänä toukokuuta 2010
Asia F-47/09
Éric Mathias Fries Guggenheim
vastaan
Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus
Henkilöstö – Väliaikainen toimihenkilö – Sopimuksen uudistamatta jättäminen – Henkilöstösääntöjen 11 a artikla – Henkilöstösääntöjen liitteessä II olevan 1 artiklan kuudes kohta – Henkilöstön edustamiseen liittyvät tehtävät – Puolueettomuus- ja riippumattomuusvelvoite
Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklaan perustuva kanne, jossa Fries Guggenheim vaatii kumoamaan Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen (Cedefop) johtajan 7.7.2008 tekemän päätöksen, jolla on jätetty uusimatta hänen sopimuksensa väliaikaisena toimihenkilönä, ja tarvittavilta osin 18.7.2008 tehdyn päätöksen, jolla edellä mainittu päätös on vahvistettu, sekä velvoittamaan Cedefopin maksamaan hänelle vahingonkorvausta mikäli häntä ei oteta takaisin palvelukseen.
Ratkaisu: Kanne hylätään. Kantaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Tiivistelmä
1. Virkamiehet – Väliaikaiset toimihenkilöt – Palvelukseen ottaminen – Määräaikaisen sopimuksen uusiminen – Hallinnon harkintavalta
(Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 47 artiklan c alakohta)
2. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Direktiivit – Velvoitteiden asettaminen unionin toimielimille niiden ja niiden henkilöstön välisissä suhteissa – Soveltamisalan ulkopuolelle jääminen – Soveltamisalan laajuus
(EY 10 artikla)
3. Virkamiehet – Oikeudet ja velvollisuudet – Riippumattomuutta ja rehellisyyttä koskeva velvollisuus
(Henkilöstösääntöjen 11 a artikla)
4. Virkamiehet – Yksikköjen organisointi – Henkilöstön asemapaikkojen määrääminen – Hallinnon harkintavalta – Rajat – Yksikön etu
(Henkilöstösääntöjen 4 artikla, 7 artiklan 1 kohta, 29 ja 45 artikla)
5. Virkamiehet – Kanne – Kumoamiskanteeseen liittyvä vahingonkorvauskanne – Kumoamiskanteen hylkäämisestä seuraava vahingonkorvauskanteen hylkääminen
(Henkilöstösääntöjen 91 artikla)
1. Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 47 artiklan c alakohdan nojalla ja sopimuksessa määrättyä irtisanomisaikaa noudattaen tapahtuvaan väliaikaisen toimihenkilön toistaiseksi voimassaolevan palvelussuhteen purkamiseen sekä väliaikaisen toimihenkilön määräaikaisen työsopimuksen ennen sen päättymistä tapahtuvaan purkamiseen liittyy toimivaltaisen viranomaisen laaja harkintavalta, ja siksi unionin tuomioistuinten valvonnan on – perusteluvelvollisuuden noudattamisen valvonnasta riippumatta – rajoituttava sen varmistamiseen, että ei ole tehty ilmeistä virhettä tai tapahtunut harkintavallan väärinkäyttöä.
Asia on näin sitäkin suuremmalla syyllä silloin kun kyse ei ole väliaikaisen toimihenkilön määräaikaisen työsopimuksen ennen sen päättymistä tapahtuvasta purkamisesta vaan sen uusimatta jättämisestä. Näin ollen tuomioistuimen harjoittaman valvonnan on tässä yhteydessä rajoituttava sen varmistamiseen, että yksikön edun arvioinnissa ei ole tapahtunut ilmeistä virhettä ja että harkintavaltaa ei ole käytetty väärin.
Toimivaltaisen viranomaisen on henkilöstöönsä kuuluvan toimihenkilön asemasta päättäessään otettava huomioon kaikki ne tekijät, joiden mukaisesti päätöksen sisältö voi määräytyä, ja erityisesti asianomaisen toimihenkilön etu. Tämä on nimittäin seurausta hallintoviranomaisen huolenpitovelvollisuudesta, joka heijastaa sitä molemminpuolisten oikeuksien ja velvollisuuksien tasapainoa, joka on luotu henkilöstösäännöillä ja vastaavasti muuhun henkilöstöön sovellettavilla palvelussuhteen ehdoilla hallintoviranomaisen ja sen henkilöstöön kuuluvien henkilöiden välisiä suhteita varten.
Edellä esitetyt yleisesti sovellettavat perustelut kattavat myös tilanteen, jossa toimihenkilö on toiminut henkilöstön edustukseen liittyvissä tehtävissä, sillä muuhun henkilöstöön sovellettavissa palvelussuhteen ehdoissa ei säädetä minkäänlaisesta poikkeus- tai erityisjärjestelmästä, jota sovellettaisiin tällaisissa tehtävissä toimineen toimihenkilön työsopimuksen purkamiseen. Kuitenkin siinä tapauksessa, että toimihenkilö on tällaisissa tehtävissä toimiessaan vastustanut tai avoimesti arvostellut tiettyjä hallinnon kannanottoja, toimivaltaisen viranomaisen on oltava erityisen tarkkaavainen siinä, että sen suorittamaan asianomaisen toimihenkilön työsopimuksen uusimista koskevaan arviointiin ei vaikuta kielteisesti tämän toimihenkilön käyttäytyminen henkilöstön edustukseen liittyvissä tehtävissä edellyttäen, että tällainen käyttäytyminen ei ole ylittänyt työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun normaaleja rajoja. Tämä tarkkaavaisuus on välttämätöntä etenkin siksi, että työpaikalla vallitsevat sosiaaliset suhteet voivat joskus olla erittäin jännittyneet.
(ks. 64–67 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia 25/80, Bossi v. komissio, 26.2.1981 (Kok., s. 637, 7 kohta)
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑45/90, Speybrouck v. parlamentti, 28.1.1992 (Kok., s. II‑33, 97 ja 98 kohta); asia T‑51/91, Hoyer v. komissio, 17.3.1994 (Kok. H., s. I‑A‑103 ja II‑341, 36 kohta); asia T‑123/95, B v. parlamentti, 14.7.1997 (Kok. H., s. I‑A‑245 ja II‑697, 70 kohta); asia T‑223/99, Dejaiffe/SMHV, 12.12.2000 (Kok. H., s. I‑A‑277 ja II‑1267, 51 kohta) ja asia T‑7/01, Pyres v. komissio, 6.2.2003 (Kok. H., s. I‑A‑37 ja II‑239, 50 kohta)
Virkamiestuomioistuin: asia F‑38/06, Bianchi v. ETF, 28.6.2007 (Kok. H., s. I‑A‑1‑183 ja II‑A‑1‑1009, 92, 93 ja 94 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)
2. On totta, että direktiivit on osoitettu jäsenvaltioille eikä unionin toimielimille tai muille elimille. Työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevista yleisistä puitteista Euroopan yhteisössä annetun direktiivin 2002/14 säännösten ei näin ollen sellaisenaan voida katsoa asettavan velvollisuuksia toimielimille niiden ja niiden henkilöstön välisissä suhteissa.
Vaikka direktiivi ei itsessään velvoita toimielimiä, ei tämä seikka sulje pois sitä, että direktiivi velvoittaa näitä toimielimiä välillisesti niiden ja niiden henkilöstön välisissä suhteissa. Toimielinten on erityisesti EY 10 artiklan toisen alakohdan mukaisen lojaliteettivelvollisuuden nojalla työnantajana toimiessaan otettava huomioon unionin tasolla hyväksytyt säännökset, joissa vahvistetaan esimerkiksi vähimmäissääntöjä, joilla pyritään parantamaan työntekijöiden elin- ja työoloja jäsenvaltioissa yhdenmukaistamalla lainsäädäntöä ja kansallisia käytäntöjä. Tämä velvollisuus on myös muilla elimillä, jotka unionin lainsäätäjä on asettanut avustamaan toimielimiä perustamissopimuksissa määrättyjen politiikkojen toteuttamisessa ja hallinnoimisessa.
(ks. 70 ja 71 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia C‑25/02, Rinke, 9.9.2003 (Kok., s. I‑8349, 24 kohta)
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑495/04, Belfass v. neuvosto, 21.5.2008 (Kok., s. II‑781, 43 kohta)
Virkamiestuomioistuin: asia F‑65/07, Aayhan ym. v. parlamentti, 30.4.2009 (Kok. H., s. I‑A‑1‑105 ja II‑A‑1‑567) ja yhdistetyt asiat F‑134/07 ja F‑8/08, Adjemian ym. v. komissio, 4.6.2009 (Kok. H., s. I‑A‑1‑149 ja II‑A‑1‑841, 93 kohta, valitus vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa, asia T‑325/09 P)
3. Perustavanlaatuiset työmarkkinaosapuolten vuoropuhelua koskevat näkemyserot EU:n virastojen johdon ja henkilöstön edustajien välillä eivät itsessään riitä perustamaan objektiivisesti oikeutettua epäilystä siitä, että viraston johtaja on voinut tällaisesta vuoropuhelusta riippumatta lietsoa henkilöstön edustajana toimivaan toimihenkilöön kohdistuvia ennakkoluuloja tai jättää tämän henkilön sopimuksen uusimatta oman etunsa vuoksi ja että hän ei näin ollen ole toiminut tehtäviään hoitaessaan puolueettomasti.
Tällaiset erimielisyydet, jotka eivät mitenkään liity toimihenkilön henkilökohtaiseen tilanteeseen, eivät nimittäin itsessään ole niin vakavia, että johtajan tekemän arvioinnin voitaisiin katsoa olleen kokonaisuudessaan toimihenkilön osalta puolueellista. Yksinomaan abstrakti sellaisen henkilökohtaisen erimielisyyden mahdollisuus, jossa johtaja on osapuolena ainoastaan mainittujen erilaisten näkökantojen vuoksi, ei myöskään riitä henkilöstösääntöjen 11 a artiklan väitetyn rikkomisen perusteeksi.
(ks. 78 ja 79 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑157/04, De Bry v. komissio, 12.7.2005 (Kok. H., s. I‑A‑199 ja II‑901, 38 ja 39 kohta)
4. Unionin toimielimillä on tehtäviensä hoitamiseksi laaja harkintavalta yksikköjensä järjestämisessä ja toimielinten palveluksessa olevan henkilöstön asemapaikkojen määräämisessä, edellyttäen kuitenkin, että asemapaikkojen määrääminen tapahtuu yksikön edun mukaisesti ja eri toimien samanarvoisuutta noudattaen.
Kun otetaan huomioon se, että toimielimillä on yksikön edun arvioimisessa laaja harkintavalta, unionin tuomioistuinten valvonnan on rajoituttava koskemaan vain sitä, onko hallinto pysyttäytynyt sellaisissa rajoissa, joita ei voida arvostella, ja sitä, että hallinto ei ole syyllistynyt harkintavallan ilmeiseen väärinkäyttöön.
Yksikön etu voi asettaa rajoituksia nimittävällä viranomaisella olevaan harkintavaltaan edellyttämällä, että tiettyihin tehtäviin määrätyt henkilöt eivät ole pelkästään päteviä vaan kaikkein pätevimpiä hoitamaan näitä tehtäviä, ja tällaisessa tapauksessa nimittävän viranomaisen on vertailtava asianomaisten henkilöiden ansioita voidakseen valita soveltuvimman henkilön.
(ks. 104–106 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: yhdistetyt asiat C‑116/88 ja C‑149/88, Hecq v. komissio, 7.3.1990 (Kok., s. I‑599, 11 kohta)
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑98/96, Costacurta v. komissio, 22.1.1998 (Kok. H., s. I‑A‑21 ja II‑49, 36 kohta); asia T‑103/01, Cwik v. komissio, 26.11.2002 (Kok. H., s. I‑A‑229 ja II‑1137, 30 kohta) ja asia T‑373/04, Fries Guggenheim v. Cedefop, 25.7.2006 (Kok. H., s. I‑A‑2‑169 ja II‑A‑2‑819, 68 kohta, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja 71 kohta)
5. Henkilöstökanteessa vahingon korvaamista koskevat vaatimukset on hylättävä siltä osin kuin ne liittyvät läheisesti kumoamista koskeviin vaatimuksiin, jotka on joko jätetty tutkimatta tai hylätty perusteettomina.
(ks. 119 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑330/03, Liakoura v. neuvosto, 10.6.2004 (Kok. H., s. I‑A‑191 ja II‑859, 69 kohta) ja asia T‑5/04, Scano v. komissio, 13.7.2005 (Kok. H., s. I‑A‑205 ja II‑931, 77 kohta)
Virkamiestuomioistuin: em. Asia Bianchi v. ETF, 104 kohta