VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)

25 päivänä marraskuuta 2009

Asia F-1/09

Françoise Putterie-De-Beukelaer

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio

Henkilöstö – Virkamiehet – Ylennys – Todistusmenettely – Kyvykkyyden arviointi

Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklaan perustuva kanne, jossa Françoise Putterie-De‑Beukelaer vaatii virkamiestuomioistuinta kumoamaan yhtäältä sen komission 30.9.2008 tekemän päätöksen, jolla hylättiin hänen valituksensa nimittävän viranomaisen 27.3.2008 tekemästä päätöksestä, jolla todettiin, ettei häntä hyväksytä kauden 2007 osalta järjestettyyn todistusmenettelyyn, ja toisaalta kumoamaan viimeksi mainitun päätöksen.

Ratkaisu: Kanne hylätään. Kantaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Tiivistelmä

1.      Virkamiehet – Kanne – Sellaisesta päätöksestä nostettu kanne, jolla valitus hylätään – Tutkittavaksi ottaminen

(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)

2.      Virkamiehet – Todistusmenettely – Sellaisen hakijan valitus, jota ei ole hyväksytty todistusmenettelyyn – Hylkäyspäätös – Perusteluvelvollisuus – Ulottuvuus

(Henkilöstösääntöjen 43 artikla ja niiden liitteessä XIII oleva 10 artikla)

3.      Virkamiehet – Todistusmenettely – Täytäntöönpanoa koskevat yksityiskohtaiset säännöt komissiossa – Hyväksymisedellytykset – Tuleva kyky toimia hallintoavustajan tason tehtävissä

(Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 10 artiklan 3 kohta)

4.      Virkamiehet – Työpaikkakiusaaminen – Käsite – Urakehitystä koskeva kertomus, joka sisältää epäsuotuisia arvosanoja ja arviointeja, jotka ovat täysin tarkoituksenmukaisia, ei kuulu mainitun käsitteen alaan

(Henkilöstösääntöjen 12 a artikla)

1.      Jos virkamies vaatii riidanalaisen päätöksen kumoamisen ohella myös valituksensa hylkäämistä koskevan päätöksen kumoamista, viimeksi mainituilla vaatimuksilla ei sellaisinaan ole itsenäistä sisältöä ja ne merkitsevät tosiasiassa samaa kuin riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevat vaatimukset. Vaikka kyseisen virkamiehen kanteen onkin katsottava koskevan riidanalaisen päätöksen kumoamista, mainittu seikka ei estä häntä tuomasta esiin vaatimuksia, jotka on suunnattu vain valituksen hylkäyspäätöstä vastaan. Muussa tapauksessa virkamiehellä, joka katsoo, että nimittävä viranomainen ei ole ottanut asianmukaisesti perustellen kantaa hänen valitukseensa, ei olisi mahdollisuutta vedota tähän väitteeseen yhteisöjen tuomioistuimissa, vaikka valituksen hylkäyspäätös on se päätös, jonka perusteella hänen on voitava arvioida, onko hallinnon hänen tapaukseensa ottama kanta perusteltu ja onko aiheellista nostaa kanne tuomioistuimessa.

(ks. 32 ja 42 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 293/87, Vainker v. parlamentti, 17.1.1989 (Kok., s. 23, 8 kohta)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑330/03, Liakoura v. neuvosto, 10.6.2004 (Kok. H., s. I‑A‑191 ja II‑859, 13 kohta)

Virkamiestuomioistuin: asia F‑34/07, Skareby v. komissio, 15.12.2008 (Kok. H., s. I‑A‑1‑0000 ja II‑A‑1‑0000, 27 kohta, valitus vireillä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, asia T‑91/09 P)

2.      Päätös, jolla todetaan, että virkamies, jota ei ole hyväksytty henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevassa 10 artiklassa tarkoitettuun todistusmenettelyyn, voi olla perustelematon. Nimittävän viranomaisen ei tarvitse perustella päätöksiä niiden hakijoiden osalta, joita ei hyväksytä todistusmenettelyyn, kuten ei ylennyspäätöksiäkään, vaan ainoastaan kyseisten hakijoiden henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan nojalla tekemien valitusten hylkäyspäätökset, koska kyseisten päätösten perustelut ovat samat kuin niiden päätösten perustelut, joista valitukset on tehty, joten ensin mainittujen perustelujen ja viimeksi mainittujen perustelujen tutkimisessa on kyse samasta asiasta. Kyseinen perusteluvelvollisuus koskee todistusmenettelyssä kuten ylennysmenettelyssäkin vain niitä oikeudellisia edellytyksiä, jotka henkilöstösääntöjen ja sen soveltamissäännösten mukaan ovat edellytyksenä riidanalaisen päätöksen sääntöjenmukaisuudelle.

(ks. 43, 44 ja 51 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia C‑115/92 P, parlamentti v. Volger, 9.12.1993 (Kok., s. I‑6549, 22 kohta) ja asia 188/73, Grassi v. neuvosto, 30.10.1974 (Kok., s. 1099, 11–14 kohta)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑142/95, Delvaux v. komissio, 18.12.1997 (Kok. H., s. I‑A‑477 ja II‑1247, 84 kohta); asia T‑230/99, McAuley v. neuvosto, 14.6.2001 (Kok. H., s. I‑A‑127 ja II‑583, 51 kohta) ja asia T‑131/00, Schochaert v. neuvosto, 12.7.2001 (Kok. H., s. I‑A‑161 ja II‑743, 19 kohta)

3.      Komission virkamiesten todistusmenettelylle kyseisen toimielimen todistusmenettelyn täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 29.11.2006 tekemän päätöksen 5 artiklan 1 kohdassa asetettu kolmas edellytys, joka koskee tulevaa kykyä toimia hallintoavustajan tason tehtävissä, ei ole mitenkään todistusmenettelyä sääntelevien henkilöstösääntöjen säännösten vastainen. Mainitussa määräyksessä nimittäin vain täsmennetään ansioita koskevaa edellytystä, joka on mainittu henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 10 artiklan 3 kohdassa. Viimeksi mainitusta säännöksestä ilmenee lisäksi selvästi, että koska ansiot ovat yksi niistä edellytyksistä, joita vaaditaan, jotta virkamiehen soveltuvuus todistetaan, vain se, että virkamies on hoitanut tehtävänsä johtoa tyydyttävällä tavalla mahdollistaa sen, että virkamies saa todistuspäätöksen.

Mainitun 29.11.2006 tehdyn päätöksen 5 artiklan 1 kohtaa on sen sanamuodosta huolimatta tulkittava niin, että se koskee vain niitä tehtäviä, jotka vastaavat tehtäviä, joita ovat hoitaneet ennen avustavien virkamiesten tehtäväryhmän luomista B-ryhmän, josta on 1.5.2004 lukien tullut B*-ryhmä, virkamiehet. Koska käsitettä tuleva kyky hoitaa entisen B*-ryhmän tason tehtäviä ei ole täsmällisesti määritelty, on käytettävä määritelmää, jonka mukaan tulevan kyvyn osoittaminen ei riipu ainoastaan ainakin joidenkin entiseen B*-ryhmään kuuluvien tehtävien tosiasiallisesta hoitamisesta, vaan myös siitä tavasta, jolla todistusmenettelyyn hakenut henkilö hoitaa tehtäviään. Mainittu tulevan kyvyn käsitteen ymmärtäminen on täysin sopusoinnussa niiden tavoitteiden kanssa, joihin yhteisön lainsäätäjä on pyrkinyt todistusmenettelyllä. Todistusmenettely antaa siihen osallistuville virkamiehille nimittäin mahdollisuuden suotuisampiin uranäkymiin, koska he saavat kelpoisuuden sellaisiin ylennysmenettelyihin, jotka eivät olisi tavallisesti heille avoimia, ja voivat ajan kuluessa saada sellaista vastuuta ja palkkaa, joka voi joissakin tapauksissa olla verrattavissa hallintovirkamiesten tehtäväryhmään kuuluvien virkamiesten vastuuseen ja palkkaan. On siis ymmärrettävää, että aikaisempiin C- ja D -ryhmiin kuuluville virkamiehille tarjottu ylennysmahdollisuuksien rajoitusten purkaminen, jonka todistusmenettely mahdollistaa, perustuu osaltaan siihen, miten asianomaiset ovat tehtäviään hoitaneet eikä riipu ainoastaan niiden tehtävien luonteesta, joita heille on annettu.

(ks. 59, 62 ja 64–67 kohta)

4.      Sitä, että virkamiehen urakehitystä koskeva kertomus sisältää epäsuotuisia arvosanoja ja arviointeja, ei sellaisenaan voida pitää työpaikkakiusaamisena silloin, kun kyseiset arvosanat ja arvioinnit ovat täysin tarkoituksenmukaisia, kun otetaan huomioon ne yksilöitävissä olevat todisteet, joihin ne perustuvat.

(ks. 84 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑73/05, Magone v. komissio, 16.5.2006 (Kok. H., s. I‑A‑2‑107 ja II‑A‑2‑85, 29 ja 79 kohta)