Language of document : ECLI:EU:C:2012:79

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

ELEANOR SHARPSTON

16 päivänä helmikuuta 2012 (1)

Asia C-542/09

Euroopan komissio

vastaan

Alankomaiden kuningaskunta


Pääsy koulutukseen – Ulkomailla suoritettavan korkeakoulutuksen rahoitus – Asumisedellytys – ”Kolme vuotta kuudesta” ‑sääntö






1.        Erasmus Rotterdamilainen oli ensimmäisiä ulkomailla suoritettaviin opintoihin myönnettävän rahoituksen saajia. Silloinen Cambrayn piispa Henry Bergeniläinen (jolle Erasmus oli aloittanut työt sihteerinä) antoi Erasmukselle vapaata ja apurahan vuonna 1495, jotta hän voisi mennä opiskelemaan Pariisin yliopistoon. Erasmus ei koskaan tätä katunut, ja urallaan, joka vei hänet Pariisiin, Leuveniin, Cambridgeen ja Baseliin, hänestä tuli todennäköisesti aikansa merkittävin oppinut: ”humanistien prinssi”. Voidaankin melko varmasti todeta, että hän käytti ulkomaisia yliopisto-opintojaan varten myönnetyn rahoituksen erinomaiseen tarkoitukseen(2), ja nykyiset EU:n yliopistojen väliset vaihto-ohjelmat kantavatkin hänen nimeään.

2.        Erasmuksen nykyajan maanmiehet ovat yhtä onnekkaita. Opintotukilain (Wet Studiefinanciering, jäljempänä WSF) säännösten nojalla he voivat yleensä saada tukea Alankomaiden ulkopuolella suoritettavia korkeakouluopintoja varten. Ovatko tällaisen tuen myöntämistä koskevat yksityiskohtaiset säännöt – erityisesti sääntö, jonka mukaan hakijan on sen lisäksi, että hänelle voidaan myöntää opintotukea Alankomaissa, myös täytynyt asua Alankomaissa laillisesti vähintään kolme vuotta viimeisen kuuden vuoden aikana (”kolme vuotta kuudesta” ‑sääntö) – kiellettyjä SEUT 45 artiklan (aiemmin EY 39 artikla)(3) sekä asetuksen (ETY) N:o 1612/68(4) 7 artiklan 2 kohdan perusteella siltä osin kuin niillä välillisesti ja perusteettomasti syrjitään siirtotyöläisiä ja heistä riippuvaisia perheenjäseniä?

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Perussopimuksen määräykset

3.        SEUT 45 artiklassa määrätään seuraavaa:

”1.      Turvataan työntekijöiden vapaa liikkuvuus unionissa.      

2.      Se merkitsee, että kaikki kansalaisuuteen perustuva jäsenvaltioiden työntekijöiden syrjintä työsopimusten tekemisessä sekä palkkauksessa ja muissa työehdoissa poistetaan.

– – ”

4.        SEUT 165 artiklan 1 kohdan (aiemmin EY 149 artiklan 1 kohta) mukaan jäsenvaltiot ovat vastuussa ”opetuksen sisällöstä ja koulutusjärjestelmän järjestämisestä”. Kyseisen 165 artiklan 1 kohdassa määrätään, että ”[u]nioni myötävaikuttaa korkealaatuisen koulutuksen kehittämiseen rohkaisemalla jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä sekä tarvittaessa tukemalla ja täydentämällä jäsenvaltioiden toimintaa”. Unionin toiminnalla pyritään myös ”edistämään opiskelijoiden – – liikkuvuutta”.(5)

 Asetus N:o 1612/68

5.        Asetuksella N:o 1612/68 pyrittiin toteuttamaan jäsenvaltion kansalaisen vapaus työskennellä toisessa jäsenvaltiossa ja täten panemaan perustamissopimuksen määräykset työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta täytäntöön. Asetuksen johdanto-osan ensimmäisessä perustelukappaleessa kuvailtiin asetuksen yleiseksi tavoitteeksi sen saavuttaminen, ”että kaikki jäsenvaltioiden työntekijöiden työhön, palkkaukseen ja muihin työsuhteen ja työllistymisen ehtoihin liittyvä sekä työntekijöiden oikeutta liikkua vapaasti [unionin] alueella palkatun työn saamiseksi koskeva, kansalaisuuteen perustuva syrjintä poistetaan, jollei yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen sekä kansanterveyteen perustuvista rajoituksista muuta johdu”.

6.        Johdanto-osan kolmannessa ja neljännessä perustelukappaleessa todetaan, että ”vapaa liikkuvuus on työntekijöiden ja heidän perheidensä perusoikeus” ja että tämä oikeus on tunnustettava ”pysyville työntekijöille, kausityöntekijöille, rajatyöntekijöille sekä sellaisille henkilöille, jotka harjoittavat palvelujen tarjoamista”.

7.        Johdanto-osan viidennen perustelukappaleen mukaan tämän perusoikeuden käyttäminen merkitsi sitä, että ”puolueettomien arviointiperusteiden mukaan vapaasti ja arvokkaasti – – on turvattava niin tosiasiallinen kuin oikeudellinenkin tasa-arvo kaikessa, mikä liittyy toimimiseen palkatussa työssä ja asunnon saantiin; kaikki esteet työvoiman vapaan liikkuvuuden tieltä tulee poistaa ottaen erityisesti huomioon työntekijän oikeus elää perheensä kanssa ja edellytysten luominen perheen sopeutumiselle vastaanottavan maan oloihin”.

8.        Asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdassa säädettiin, että jäsenvaltion kansalaisen on työntekijänä toisen jäsenvaltion alueella ”saatava samat sosiaaliset ja verotukselliset etuudet kuin kotimaisten työntekijöiden”.

9.        Asetuksen N:o 1612/68 12 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”Jos jäsenvaltion kansalainen on tai on ollut työssä toisen jäsenvaltion alueella, on hänen lapsillaan, jos he asuvat kyseisessä jäsenvaltiossa, oikeus osallistua peruskoulutukseen, oppisopimuskoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen samoin edellytyksin kuin tämän valtion kansalaisilla.

– – ”

 Direktiivi 2004/38

10.      Direktiivin 2004/38/EY(6) 7 artiklassa säädetään edellytyksistä, joiden perusteella unionin kansalaiset voivat oleskella toisessa jäsenvaltiossa yli kolme kuukautta. Siinä säädetään seuraavaa:

”1.      Unionin kansalaisilla on oikeus oleskella toisen jäsenvaltion alueella yli kolmen kuukauden ajan

a)      jos he ovat työntekijöitä tai itsenäisiä ammatinharjoittajia vastaanottavassa jäsenvaltiossa tai

b)      jos heillä on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat niin, että he eivät oleskelunsa aikana muodostu rasitteeksi vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle, ja kattava sairausvakuutusturva vastaanottavassa jäsenvaltiossa tai

– – ”

11.      Direktiivin 24 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1. Jollei perustamissopimuksessa ja johdetussa oikeudessa annetuista nimenomaisista erityismääräyksistä muuta johdu, kaikkia vastaanottavan jäsenvaltion alueella tämän direktiivin nojalla asuvia unionin kansalaisia on kohdeltava jäsenvaltion kansalaisten kanssa tasavertaisesti perustamissopimuksen soveltamisalaan kuuluvilla aloilla. Tämä oikeus on ulotettava koskemaan perheenjäseniä, jotka eivät ole minkään jäsenvaltion kansalaisia, mutta joilla on oleskeluoikeus tai oikeus pysyvään oleskeluun.

2. Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, vastaanottavan jäsenvaltion ei tarvitse myöntää – – muille kuin työntekijöille tai itsenäisille ammatinharjoittajille taikka henkilöille, joilla säilyy tällainen asema, ja heidän perheensä jäsenille – – ennen pysyvän oleskeluoikeuden saamista toimeentulotukea opintoja varten, ammattiin johtava koulutus mukaan luettuna, opintorahan tai -lainan muodossa.”

 Kansallinen lainsäädäntö

12.      WSF:ssä määritetään se, kenelle voidaan myöntää opintotukea Alankomaissa ja ulkomailla suoritettavia opintoja varten. Ulkomailla suoritettavia opintoja varten myönnettävä tuki on nimeltään ”meeneembare studie financiering” (jäljempänä MNSF) eli ”mukaan otettava” opintotuki.

13.      Alankomaissa suoritettaviin korkeakouluopintoihin opintotukea voivat saada opiskelijat, jotka ovat 18–29 vuotiaita, opiskelevat nimetyssä tai hyväksytyssä oppilaitoksessa ja täyttävät kansalaisuutta koskevan edellytyksen.(7) WSF:n 2 §:n 2 momentissa säädetään kansalaisuutta koskevasta edellytyksestä. Tämän edellytyksen täyttävät i) Alankomaiden kansalaiset, ii) henkilöt, jotka eivät ole Alankomaiden kansalaisia mutta jotka opintotukea koskevissa asioissa rinnastetaan Alankomaiden kansalaisiin kansainvälisen järjestön tekemän sopimuksen tai päätöksen perusteella, ja iii) henkilöt, jotka eivät ole Alankomaiden kansalaisia mutta jotka asuvat Alankomaissa ja kuuluvat sellaisten henkilöiden ryhmään, jotka opintotukea koskevissa asioissa rinnastetaan Alankomaiden kansalaisiin yleisesti sovellettavan hallintotoimenpiteen perusteella.

14.      Toiseen ryhmään kuuluvat unionin kansalaiset, jotka harjoittavat taloudellista toimintaa Alankomaissa, ja heidän perheenjäsenensä. Heidän ei ole tarvinnut asua Alankomaissa saadakseen kyseistä tukea. Rajatyöntekijät ja heidän perheenjäsenensä kuuluvat myös täten tähän ryhmään. Kolmanteen ryhmään kuuluvat unionin kansalaiset, jotka eivät harjoita taloudellista toimintaa Alankomaissa. Heille voidaan myöntää tukea sen jälkeen, kun he ovat asuneet Alankomaissa laillisesti viisi vuotta.

15.      Jotta opiskelijat voivat saada tukea Alankomaiden ulkopuolella suoritettavia korkeakouluopintoja varten, heidän on täytettävä edellytykset opintotuen saamiseksi Alankomaissa suoritettavia korkeakouluopintoja varten ja heidän on WSF:n 2 §:n 14 momentin 2 kohdan c alakohdan mukaan lisäksi täytynyt asua Alankomaissa laillisesti vähintään kolme vuotta niistä kuudesta vuodesta, jotka edeltävät kirjautumista ulkomaiseen oppilaitokseen. Tätä edellytystä sovelletaan opiskelijoiden kansalaisuudesta riippumatta.

16.      Niin kauan kuin opiskelijat täyttävät asianmukaiset edellytykset, he voivat hakea vuorotellen ensin opintotukea Alankomaissa suoritettavia opintoja varten ja sitten MNSF:ää ulkomaisia opintoja varten.

17.      Kolme vuotta kuudesta -sääntöä ei 1.1.2014 saakka sovelleta opiskelijoihin – heidän kansalaisuudestaan riippumatta – jotka suorittavat korkeakouluopintoja Alankomaiden ”raja-alueilla” (Flanderi ja Brysselin pääkaupunkiseutu Belgiassa sekä Nord-Rhein Westphalen, Ala-Saksi ja Bremen Saksassa).

18.      MNSF koostuu neljästä osasta: i) kiinteämääräisestä kuukausittain maksettavasta tuen perusosasta, joka määräytyy sen perusteella, asuuko opiskelija kotona vai itsenäisesti, sekä matkakuluavustuksesta ja lisäavustuksesta, jos opiskelijalla on puoliso tai jos hän on yksinhuoltaja, ii) opiskelijan vanhempien tulojen ja avustusten perusteella laskettavasta enimmäismäärältään rajoitetusta tuen lisäosasta, iii) enimmäismäärältään rajoitetusta peruslainasta, jos lainaa haetaan, ja iv) kustannusten kattamiseksi tarkoitetusta lainasta, jonka määrä on lähtökohtaisesti rajoitettu enimmäismaksuihin, joita Alankomaiden oppilaitokset voivat periä vastaavanlaisesta koulutuksesta, jos lainaa haetaan.

19.      Tuen perusosa ja lisäosa (ensimmäistä opiskeluvuotta lukuun ottamatta) sekä matkakuluavustus myönnetään lainoina. Ne muuttuvat tuiksi, mikäli opinnot suoritetaan loppuun kymmenessä vuodessa niiden aloittamisesta.

20.      MNSF-tuen enimmäismäärä avustuksia lukuun ottamatta vaihtelee 739,15 eurosta 929,69 euroon kuukautta kohden siitä riippuen, asuuko opiskelija kotona vai itsenäisesti. Samoja enimmäismääriä sovelletaan Alankomaissa suoritettavia opintoja varten myönnettävään opintotukeen.

 Asian käsittelyn vaiheet

21.      Säännönmukaisen oikeudenkäyntiä edeltävän vaiheen jälkeen komissio vaatii unionin tuomioistuinta toteamaan, että Alankomaiden kuningaskunta syrjii välillisesti siirtotyöläisiä ja ettei se ole noudattanut SEUT 45 artiklan ja asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se edellyttää, että siirtotyöläiset, mukaan lukien rajatyöntekijät, ja heistä riippuvaiset perheenjäsenet täyttävät asumisedellytyksen (eli kolme vuotta kuudesta -säännön), jotta heille voitaisiin WSF:n nojalla myöntää opintotukea ulkomaisia opintoja varten, sekä velvoittamaan Alankomaiden kuningaskunnan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

22.      Alankomaiden hallitus vaatii, että unionin tuomioistuin hylkää kanteen ja velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

23.      Belgian, Tanskan, Saksan ja Ruotsin hallitukset ovat tukeneet Alankomaita.

24.      Pääasian asianosaiset ja kaikki väliintulijat esittivät suullisia huomautuksia 10.11.2011 pidetyssä istunnossa.

 Asian arviointi

 Alustavat huomautukset

25.      Komissio on rajannut kanteensa yksinomaan SEUT 45 artiklaan ja asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohtaan. Se väittää, että MNSF:llä syrjitään välillisesti Alankomaissa työskenteleviä siirtotyöläisiä ja heistä riippuvaisia perheenjäseniä. Se ei esitä vaatimuksia direktiivin 2004/38 24 artiklan, SEUT 21 artiklan eikä minkään muun kansalaisuuteen liittyviä oikeuksia koskevan unionin oikeuden määräyksen tai säännöksen nojalla.

26.      Asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdassa ilmaistaan SEUT 45 artiklassa vahvistettu yhdenvertaisen kohtelun periaate sosiaalisten ja verotukseen liittyvien etujen osalta, ja sitä on tulkittava samalla tavoin.(8) Jos toimenpiteellä, jolla säännellään oikeutta sosiaaliseen etuun, rikotaan 7 artiklan 2 kohtaa, koska sillä kohdellaan siirtotyöläisiä kansallisia työntekijöitä epäsuotuisammin, se on siten myös SEUT 45 artiklan vastainen. Vaikka toisaalta toimenpide olisi yhteensopiva 7 artiklan 2 kohdan kanssa, sillä voidaan silti rikkoa SEUT 45 artiklaa.(9) Tarkastelen tästä syystä ensimmäiseksi asumisedellytystä asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdan perusteella. Jos edellytyksellä rikotaan 7 artiklan 2 kohtaa, se on yhtä lailla kielletty SEUT 45 artiklan nojalla.

27.      Alankomaat, jota asiassa väliintulijoina esiintyneet jäsenvaltiot tukevat, väittää, ettei asetuksen 1612/68 7 artiklan 2 kohtaa voida soveltaa. Alankomaat väittää toissijaisesti, ettei asumisedellytyksellä syrjitä välillisesti siirtotyöläisiä.

28.       Alankomaat ja asiassa väliintulijoina esiintyneet jäsenvaltiot väittävät, että asumisedellytys on joka tapauksessa perusteltu kahdesta syystä. Ensimmäiseksi edellytyksen tarkoituksena on yksilöidä haluttu opiskelijoiden kohderyhmä, nimittäin ne opiskelijat, jotka ilman MNSF:ää opiskelisivat Alankomaissa ja jotka palaavat sinne, jos he opiskelevat ulkomailla. Toiseksi asumisedellytyksellä vältetään se, että järjestelmästä muodostuisi kohtuuton taloudellinen kustannus, jolla saattaisi olla vaikutuksia myönnettävien tukien kokonaismäärään. Asiassa Bidar annetussa tuomiossa hyväksyttiin tämä tavoite ja se vahvistettiin asiassa Förster annetussa tuomiossa.(10)

 Rikotaanko asumisedellytyksellä lähtökohtaisesti asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohtaa?

 Asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdan mukaisesta yhdenvertaisesta kohtelusta hyötyvät henkilöt

29.      Alankomaat väittää, ettei asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohtaa lähtökohtaisesti voida soveltaa siirtotyöläisten huollettavina oleviin perheenjäseniin heidän asuinpaikastaan riippumatta. Se myöntää, että tästä voidaan poiketa, kun on kyse siirtotyöläisten välittömästä syrjinnästä. Tällaiset henkilöt kuitenkin yleensä kuuluvat asetuksen N:o 1612/68 12 artiklan eivätkä 7 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan. Tämä johtuu siitä, että 12 artikla on erityissäännös yhdenvertaisen kohtelun vaatimuksesta, sillä sitä sovelletaan lapsiin sekä oikeuteen osallistua peruskoulutukseen, oppisopimuskoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen. Sillä, että 7 artiklan 2 kohtaa tulkitaan niin, että sitä voidaan soveltaa siirtotyöläisten lapsiin, saatetaan tehdä 12 artiklassa säädetty asumisedellytys merkityksettömäksi.

30.      Komissio väittää, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on vahvistettu, että 7 artiklan 2 kohtaa voidaan soveltaa siirtotyöläisten kaikkiin heistä riippuvaisiin perheenjäseniin.

31.      Olen samaa mieltä komission kanssa.

32.      Asetuksen 7 artiklan 2 kohdassa taatusta yhdenvertaisesta kohtelusta hyötyvät välittömästi jäsenvaltion kansalaiset, jotka työskentelevät toisessa jäsenvaltiossa. Rajatyöntekijät, jotka määritelmänsä mukaan asuvat vastaanottavan jäsenvaltion ulkopuolella, kuuluvat tähän ryhmään.(11) Työntekijöiden ei täten tarvitse asua työskentelyvaltiossa nauttiakseen 7 artiklan 2 kohdan mukaista suojaa, eikä 7 artiklan 2 kohdassa aseteta yhdenvertaista kohtelua koskevaa oikeutta ehdolliseksi siitä, missä sosiaalisia etuja tosiasiallisesti hyödynnetään.

33.      Siirtotyöläisten huollettavina olevat perheenjäsenet hyötyvät välillisesti 7 artiklan 2 kohdassa säädetystä yhdenvertaisen kohtelun velvoitteesta, koska sillä, että perheenjäseniä syrjittäisiin sosiaalisten etujen osalta, syrjittäisiin samalla siirtotyöläistä, joka tällöin joutuisi elättämään kyseisen perheenjäsenen. Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on jo vahvistettu, että työntekijöiden huollettavina olevat perheenjäsenet alenevassa ja ylenevässä polvessa sekä puolisot kuuluvat tähän välillisesti hyötyvien henkilöiden ryhmään.(12) Heidän ei tarvitse asua jäsenvaltiossa, jossa siirtotyöläinen työskentelee, nauttiakseen 7 artiklan 2 kohdassa säädettyä suojaa.(13)

34.      Asetuksen 7 artiklan 2 kohdassa säädetty ilmaisu ”sosiaaliset edut” kattaa siirtotyöläisten tai heistä riippuvaisten perheenjäsenten korkeakouluopintojen rahoituksen.(14) Käsiteltävässä asiassa Alankomaissa työskentelevän siirtotyöläisten huollettavina olevat lapset saattavat erityisesti haluta hakea MNSF:ää opiskellakseen muualla kuin Alankomaissa.

35.      Alankomaat vetoaa erityisesti siihen, että asioissa, joissa unionin tuomioistuin on todennut, että 7 artiklan 2 kohtaa voidaan soveltaa siirtotyöläisten lapsiin, on kaikissa ollut kyse välittömästä syrjinnästä. Toisin kuin Alankomaat katsoo, mielestäni tulkinta, jonka mukaan yhdenvertaisen kohtelun velvoitteen henkilöllinen soveltamisala riippuu kyseessä olevasta syrjintämuodosta, ei ole looginen. Olen tästä syystä sitä mieltä, ettei sillä ole merkitystä, onko väitetty syrjintä välitöntä vai välillistä.

36.      Asetuksen 1612/68 12 artiklassa säädetään siirtotyöläisten lapsille sellaisenaan kuuluvasta itsenäisestä ja erillisestä oikeudesta.

37.      Kyseisen säännöksen mukaan vastaanottavan jäsenvaltion on annettava siirtotyöläisten lapsille oikeus osallistua peruskoulutukseen, oppisopimuskoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen. Kyseistä 12 artiklaa sovelletaan myös lapsiin, jotka opiskelevat vastaanottavan jäsenvaltion ulkopuolella.(15)

38.      Asetuksen 12 artiklaa sovelletaan erityisesti ”jäsenvaltion kansalai[s]en, [joka] on tai on ollut työssä toisen jäsenvaltion alueella, – – lapsi[i]n”, jotka ”asuvat kyseisessä jäsenvaltiossa”. Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on todettu, että 12 artiklassa tunnustetaan lapsille, jotka ovat asettuneet asumaan jäsenvaltioon silloin, kun vanhempi käytti siirtotyöläisenä oleskeluoikeuksiaan tässä jäsenvaltiossa, itsenäinen oleskeluoikeus, jotta he voivat osallistua siellä peruskoulutukseen.(16) Lapsella on tämä oikeus siitä riippumatta, säilyttääkö vanhempi siirtotyöläisen aseman vastaanottavassa jäsenvaltiossa.(17)

39.      Lapsen ei myöskään tarvitse osoittaa olevansa riippuvainen siirtotyöläisestä voidakseen vedota 12 artiklaan. Jos vanhempi ei ole enää siirtotyöläinen, johon sovelletaan 7 artiklan 2 kohdan mukaista yhdenvertaista kohtelua, tai jos hän ei enää elätä kyseistä lasta, lapsi voi tästä huolimatta itsenäisesti vaatia oikeutta 12 artiklassa määriteltyihin sosiaalisen edun muotoihin samoin edellytyksin kuin vastaanottavan jäsenvaltion kansalaiset edellyttäen, että lapsi asuu kyseisessä jäsenvaltiossa.(18)

40.      Toisin kuin Alankomaat väittää, en ole sitä mieltä, että koska 12 artikla nimenomaisesti koskee määrättyä ja rajattua perheenjäsenten ryhmää välittöminä edunsaajina, tästä väistämättä seuraa, että 7 artiklan 2 kohdan henkilöllistä soveltamisalaa olisi tulkittava niin, että kyseinen ryhmä jää välillisten edunsaajien ulkopuolelle. Alankomaat vetoaa joukkoon oikeustapauksia näkemyksensä tueksi. Missään näistä oikeustapauksista ei ratkaista sitä, suojellaanko 7 artiklan 2 kohdassa siirtotyöläisen huollettavina olevia perheenjäseniä, jotka hakevat opintotukea korkeakouluopintoja varten.

41.      Asiassa Brown annetussa tuomiossa pääasian valittajalta evättiin 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu suoja, koska hän oli saanut siirtotyöläisen aseman yksinomaan sillä perusteella, että hänet oli hyväksytty suorittamaan opintoja vastaanottavassa jäsenvaltiossa.(19) Hän ei voinut hakea suojaa 12 artiklan nojalla (eikä päätelmäni mukaan välillisenä edunsaajana 7 artiklan 2 kohdan nojalla), koska kummallakaan vanhemmista ei ollut ollut siirtotyöläisen asemaa hänen syntymänsä jälkeen.(20) Asioissa Lair sekä Matteucci annetuissa tuomioissa oli sen sijaan kyse 7 artiklan 2 kohdan soveltamisesta pääasian kantajiin, jotka olivat itse siirtotyöläisiä.(21)

42.      Asiassa Casagrande annetussa tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin tulkitsi 12 artiklaa riita-asiassa, jossa oli kyse siirtotyöläisen lapsesta, joka asui vanhemman työskentelyvaltiossa, ja totesi, että tämän säännöksen soveltamisalaan kuuluivat yleisesti sovellettavat toimenpiteet, joiden tarkoituksena oli helpottaa opetukseen osallistumista.(22) Samoin asiassa di Leo(23) annetussa tuomiossa oli kyse 12 artiklan soveltamisesta siirtotyöläisen lapseen, joka lähti vastaanottavasta jäsenvaltiosta opiskellakseen ulkomailla.

43.      Päättelen tästä kaikesta, että huollettavina olevat perheenjäsenet, lapset mukaan lukien, hyötyvät asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta siirtotyöläisen oikeudesta yhdenvertaiseen kohteluun. Tätä päätelmää voidaan soveltaa siitä riippumatta, missä nämä perheenjäsenet tai siirtotyöläinen asuvat ja onko väitetty syrjintä välitöntä vai välillistä.

 Onko Alankomaissa asuvien työntekijöiden ja Alankomaiden ulkopuolella asuvien työntekijöiden välillä olemassa objektiivista eroa?

44.      Komissio väittää, että Alankomaissa työskenteleviä siirtotyöläisiä (mukaan lukien rajatyöntekijät) ja heistä riippuvaisia perheenjäseniä kohdellaan epäsuotuisammin kuin hollantilaisia työntekijöitä ja heistä riippuvaisia perheenjäseniä.

45.      Alankomaat väittää, että Alankomaissa asuvien työntekijöiden ja Alankomaiden ulkopuolella asuvien työntekijöiden välillä on objektiivinen ero, koska viimeksi mainitut eivät tarvitse kannustimia ulkomailla opiskelemiseen. Tämä väite merkitsee sitä, etteivät Alankomaissa työskentelevät ja toisessa jäsenvaltiossa asuvat siirtotyöläiset ole vastaavassa tilanteessa kuin Alankomaissa asuvat ja työskentelevät hollantilaiset työntekijät (ja lisäksi siirtotyöläiset).

46.      Olen eri mieltä Alankomaiden kanssa.

47.      Kyseessä on 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu syrjintä silloin, kun siirtotyöläisiä kohdellaan rinnastettavassa tilanteessa kansallisia työntekijöitä epäsuotuisammin. Sen ratkaisemiseksi onko asia näin, on tarpeen selvittää, keneen yhdenvertaista kohtelua voidaan soveltaa ja minkä tietyn etuuden osalta. Erilaisen kohtelun vahvistavan sääntelyn tavoite on tältä osin merkityksellinen, kun arvioidaan sitä, onko asianomaisten henkilöryhmien välillä objektiivista eroa.(24) Lisään, että näkemykseni mukaan väitetyn objektiivisen eron on yleensä ilmennettävä jotakin muuta oikeudellista tai tosiseikkoihin perustuvaa eroa kuin itse kyseessä olevalla oikeussäännöllä toteutettua eroa.

48.      Käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva etu on opintotuen myöntäminen kaikkialla Alankomaiden ulkopuolella suoritettaviin opintoihin. Alankomaissa työskenteleviä siirtotyöläisiä kohdellaan yhdenvertaisesti 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

49.      Ilman suurempia vaikeuksia voidaan hyväksyä se, että näihin seuraavaan kahteen ryhmään kuuluvia työntekijöitä voidaan asianmukaisesti verrata toisiinsa. Ensimmäiseksi Alankomaissa asuvat ja siellä työskentelevät siirtotyöläiset ovat selvästi rinnastettavissa Alankomaissa asuviin ja siellä työskenteleviin Alankomaiden kansalaisiin, ja heitä on kohdeltava keskenään yhdenvertaisesti. Toiseksi Alankomaissa työskentelevät mutta muualla asuvat siirtotyöläiset ovat selvästi rinnastettavissa Alankomaissa työskenteleviin mutta muualla asuviin Alankomaiden kansalaisiin, ja heitä on kohdeltava keskenään yhdenvertaisesti.

50.      Alankomaat vetoaa näiden kahden yksilöitävissä olevan ryhmän olemassaoloon väittääkseen, ettei näitä kahta ryhmää voida verrata toisiinsa, eli Alankomaat väittää, että Alankomaissa asuvat henkilöt ovat objektiivisesti erilaisessa tilanteessa kuin Alankomaiden ulkopuolella asuvat henkilöt. Tietystä näkökulmasta katsottuna tämä on itsestään selvää. Amsterdamissa asuminen ei ole sama asia kuin Pariisissa asuminen. Mutta onko tämä sellainen merkityksellinen ero, jonka perusteella erilainen kohtelu voidaan objektiivisesti perustella?(25)

51.      Mielestäni ei ole.

52.      Alankomaat hyväksyy (perustellusti) sen, että siirtotyöläisten lapsilla, jotka haluavat opiskella Alankomaissa, pitäisi olla oikeus tällaisia opintoja varten myönnettävään tukeen aivan samoilla edellytyksillä kuin Alankomaiden kansalaisilla siitä riippumatta, asuvatko nämä siirtotyöläiset (ja heistä riippuvaiset lapset) Alankomaissa vai muualla.

53.      Alankomaat on näin tehdessään implisiittisesti hyväksynyt sen, että ainakin jotkut siirtotyöläisten lapset – hollantilaisten työntekijöiden lasten tavoin – saattavat haluta opiskella Alankomaissa (siitä riippumatta asuvatko he siellä vai eivät) ja että heillä pitäisi olla oikeus saada tukea tähän tarkoitukseen. Näkemykseni mukaan tästä seuraa väistämättä, ettei Alankomaat voi enää perustellusti väittää, että se, missä siirtotyöläinen tai hänestä riippuvainen lapsi opiskelee, määräytyy lähes automaattisesti asuinpaikan perusteella. Mikäli tämä päätelmä on oikea, tällöin ei ole perusteltua käyttää asuinpaikkaa erilaisen kohtelun väitetysti ”objektiivisena” kriteerinä. Alankomaissa työskentelevä mutta toisessa jäsenvaltiossa asuva siirtotyöläinen voidaan sen sijaan selvästi rinnastaa Alankomaissa asuvaan ja siellä työskentelevään hollantilaiseen työntekijään.

 Aiheutuuko asumisedellytyksestä välillistä syrjintää?

54.      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komission on jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä näytettävä toteen väitetty noudattamatta jättäminen ja esitettävä unionin tuomioistuimelle todisteet, jotka ovat tarpeen, jotta unionin tuomioistuin voi tutkia, onko jäsenyysvelvoitteita jätetty noudattamatta. Komissio ei voi näin tehdäkseen nojautua olettamuksiin.(26)

55.      Nyt käsiteltävässä asiassa komission on osoitettava, että siirtotyöläisiä ja hollantilaisia työntekijöitä kohdellaan eri tavalla, minkä seuraukset ovat samat kuin kansalaisuusedellytyksen soveltamisen.

56.      Komissio väittää, että asumisedellytyksellä rikotaan asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohtaa, koska kansalliset työntekijät täyttävät sen todennäköisesti aina helpommin kuin siirtotyöläiset. Komissio väittää, että asioissa Meeusen(27) ja Meints(28) annetuissa tuomioissa todetaan, että asumisedellytys on jo määritelmänsä vuoksi välillisesti syrjivä. Nyt käsiteltävässä asiassa asumisedellytys on joka tapauksessa syrjivä siltä osin kuin sillä väistämättä rajataan rajatyöntekijät ja heistä riippuvaiset perheenjäsenet ulkopuolelle. Alankomaat tukeutuu asioissa Sotgiu sekä Kaba II annettuihin tuomioihin väittääkseen, ettei asumisedellytys ole kaikissa tilanteissa syrjivä.(29)

57.      En ole samaa mieltä kummastakaan tavasta tulkita vakiintunutta oikeuskäytäntöä.

58.      Asiassa Meeusen annetussa tuomiossa todettiin, ettei ”jäsenvaltio voi asettaa kyseisessä 7 artiklassa tarkoitetun sosiaalisen edun myöntämisen edellytykseksi sitä, että etuuden saajat asuvat kyseisen valtion alueella”.(30) Asiassa Meeusen oli kyse asumisedellytyksestä, joka oli välittömästi syrjivä ja siksi kielletty. Yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Meeusen antama ratkaisu perustui vuorostaan asiassa Meints annettuun tuomioon.(31) Yhteisöjen tuomioistuin totesi vasta sen jälkeen, kun se oli tutkinut, oliko edellytyksen täyttäminen helpompaa kansallisille työntekijöille (ja voitiinko sitä pitää perusteltuna), että kyseinen asumisedellytys oli mainitussa asiassa välillisesti syrjivä.(32) Kummassakaan tuomiossa ei siten todeta, että asumisedellytys on aina välillisesti syrjivä.

59.      Asioissa Sotgiu ja Kaba II annetuilla tuomioilla ei kuitenkaan voida perustella vastakkaista näkemystä eli sitä, että kansalaisille ja ulkomaalaisille, jotka ovat toisiinsa rinnastettavissa tilanteissa, voisi olla mahdollista asettaa asumisedellytys ilman, että tästä aiheutuu välillistä syrjintää. Asiassa Sotgiu annetussa tuomiossa kyseessä olevat työntekijät kuuluivat eri ryhmiin sen perusteella, täytyikö heidän muuttaa. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi täten, että asumista voitiin pitää objektiivisena kriteerinä objektiivisesti erilaisissa tilanteissa olevien työntekijöiden erilaiselle kohtelulle. Asiassa Kaba II annetussa tuomiossa siirtotyöläisenä työskentelevän muun jäsenvaltion kuin Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisen puolisoa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa ”oleskelevan ja sinne asettuneen” henkilön puolisoa ei voitu rinnastaa toisiinsa kansallisen lainsäädännön muussa kuin kyseessä olevassa säännöksessä tehdyn eron perusteella.(33)

60.      Olen kuitenkin samaa mieltä komission kanssa siitä, että asumisedellytyksellä syrjitään välillisesti siirtotyöläisiä.

61.      Aiempaa, nykyistä tai tulevaa asumista koskevan edellytyksen (etenkin jos siinä määrätään tietyn kestoisesta asumisesta) vaikutukset kohdistuvat sen ominaislaadun vuoksi todennäköisesti vähemmän jäsenvaltion kansallisiin työntekijöihin kuin heidän tilanteisiinsa rinnastettavissa tilanteissa oleviin siirtotyöläisiin. Tämä johtuu siitä, että tällaisella edellytyksellä tehdään aina ero sellaisten työntekijöiden, joiden ei tarvitse muuttaa täyttääkseen tämän edellytyksen, ja sellaisten työntekijöiden välillä, joiden täytyy muuttaa. Ensiksi mainitut ovat yleensä, vaikkei välttämättä poikkeuksetta, todennäköisemmin vastaanottavan jäsenvaltion kansalaisia.

62.      Kolme vuotta kuudesta ‑sääntö liittyy tietyn kestoiseen aiempaan asumiseen. Katson, että hollantilaiset työntekijät kykenevät täyttämään tämän edellytyksen todennäköisemmin kuin Alankomaissa asuvat siirtotyöläiset.

63.      On mahdollista, ettei tällaisella asumisedellytyksellä syrjitä jokaista rajatyöntekijää.(34) On kuitenkin todennäköistä, että huomattava määrä rajatyöntekijöitä ja heistä riippuvaisia perheenjäseniä jää MNSF:n ulkopuolelle, koska perhe asuu yhdessä raja-alueella ja täten Alankomaiden ulkopuolella.

64.      Totean näin ollen, että asumisedellytystä on pidettävä välillisenä syrjintänä, joka on lähtökohtaisesti kielletty asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdassa.

 Voidaanko asumisedellytystä kuitenkin pitää perusteltuna?

65.      Jos asumisedellytys on katsottava asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdassa kielletyksi välilliseksi syrjinnäksi, unionin tuomioistuimen on selvitettävä, voidaanko sitä kuitenkin pitää perusteltuna. Alankomaiden on vastaavasti osoitettava, i) että asumisedellytyksellä pyritään hyväksyttävään tavoitteeseen, jota voidaan pitää perusteltuna yleistä etua koskevista pakottavista syistä, ii) että edellytys on tarkoituksenmukainen tavoitellun hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi (tarkoituksenmukaisuus) ja iii) ettei edellytyksellä ylitetä sitä, mikä on tarpeen halutun tavoitteen saavuttamiseksi (oikeasuhteisuus).(35)

66.      Alankomaat väittää, että asumisedellytystä voidaan pitää perusteltuna, koska se on tarkoituksenmukainen eikä sillä ylitetä sitä, mikä on tarpeen i) sellaisten kohtuuttomien taloudellisten kustannusten välttämiseksi, jotka aiheutuisivat, jos kaikille opiskelijoille myönnettäisiin MNSF:ää (taloudellinen tavoite), ja samalla ii) sen varmistamiseksi, että MNSF:ää voidaan myöntää ainoastaan opiskelijoille, jotka ilman tätä tukea suorittaisivat korkeakouluopinnot Alankomaissa ja jotka todennäköisesti palaavat sinne, jos he opiskelevat ulkomailla (sosiaalinen tavoite).

67.      Ennen kuin käsittelen asumisedellytyksen perusteltavuutta kummankin tavoitteen kannalta, haluaisin lausua todistustaakkaa ja näyttötasoa koskevista periaatteista. Teen tämän siksi, ettei kumpikaan asianosaisista ole soveltanut näitä periaatteita asianmukaisesti.

68.      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan vastaajana olevan jäsenvaltion on esitettävä ”[oikeuttamisperusteet], joihin jäsenvaltio voi vedota”, ja ”kyseisen jäsenvaltion toteuttaman rajoittavan toimenpiteen soveltuvuutta ja oikeasuhteisuutta koskeva analyysi sekä täsmällisiä tietoja, joilla sen väitteitä voidaan tukea”.(36) Kyseisen jäsenvaltion on osoitettava, että on ilmeistä, että toimenpide on tarkoituksenmukainen eikä sillä ylitetä sitä, mikä on tarpeen sen tavoitteiden saavuttamiseksi.

69.      Vastaajana olevan jäsenvaltion velvollisuus näyttää oikeasuhteisuus toteen ”ei kuitenkaan [voi] mennä niin pitkälle, että tätä jäsenvaltiota vaadittaisiin näyttämään varmasti toteen, ettei millään muulla kuviteltavissa olevalla toimenpiteellä voida toteuttaa mainittua päämäärää samoissa olosuhteissa”.(37) Jäsenvaltion ei voida toisin sanoen edellyttää osoittavan vaihtoehtojen puuttumista.

70.      Jos vastaajana oleva jäsenvaltio osoittaa, että on ilmeistä, että riidanalainen toimenpide on oikeasuhteinen, komission tehtävänä on tämän jälkeen osoittaa jäsenvaltion analyysi virheelliseksi ehdottamalla muita vähemmän rajoittavia toimenpiteitä. Komissio ei voi pelkästään ehdottaa toista vaihtoehtoa. Komission on myös selitettävä, miksi ja miten sen ehdottama toimenpide on sopiva mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi ja ennen kaikkea vähemmän rajoittava kuin riidanalainen toimenpide. Vastaajana oleva jäsenvaltio ei voi ilman tätä selitystä tietää, mihin sen tulisi suunnata puolustuksensa.

 Voidaanko asumisedellytystä pitää perusteltuna taloudellisen tavoitteen perusteella?

–                 Onko taloudellinen tavoite sellainen hyväksyttävä tavoite, jota voidaan pitää perusteltuna yleistä etua koskevista pakottavista syistä?

71.      Alankomaat väittää, että asumisedellytystä voidaan pitää perusteltuna, koska sillä pyritään varmistamaan, ettei MNSF:stä aiheudu liian suurta taloudellista rasitetta yhteiskunnalle. Asioissa Bidar ja Förster annetuissa tuomioissa hyväksyttiin se, että jäsenvaltiot voivat olla perustellusti huolissaan eri politiikan alojen taloudellisista seurauksista ja tästä syystä edellyttää tietynasteista integroitumista ennen kuin opintotukea on mahdollista saada.(38) Alankomaat arvioi, että asumisedellytyksen poistaminen johtaisi noin 175 miljoonan euron suuruisiin vuotuisiin ylimääräisiin taloudellisiin kustannuksiin, jotka käytettäisiin MNSF:n myöntämiseen etenkin siirtotyöläisten lapsille sekä niiden Alankomaiden kansalaisten lapsille, jotka joko asuvat Alankomaiden ulkopuolella tai ovat asuneet Alankomaissa vähemmän kuin kolme vuotta viimeisen kuuden vuoden aikana.

72.      Komissio väittää, että asioissa Bidar sekä Förster tehtyjä päätelmiä ei voida soveltaa siirtotyöläisiin, koska unionin oikeudessa taloudellisesti aktiivisia unionin kansalaisia kohdellaan eri tavoin kuin unionin kansalaisia, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia. Direktiivin 2004/38 24 artiklan 2 kohdassa vahvistetaan tämä ero. Vaikka Alankomaat voisivat vaatia tietynasteista liittymää, siirtotyöläisen asema itsessään osoittaa riittävän läheisen liittymän Alankomaihin; asiassa Bidar annetussa tuomiossa todettiin, ettei asumisedellytystä voida asettaa tällaisessa tilanteessa.(39) Lisäksi pelkkiä talousarviollisiin vaikutuksiin liittyviä huolia ei voida pitää yleistä etua koskevina pakottavina syinä.

73.      Olen samaa mieltä komission kanssa.

74.      Unionin tuomioistuinta pyydetään soveltamaan siirtotyöläisiin asioissa Bidar ja Förster annetuissa tuomioissa tehtyjä päätelmiä unionin kansalaisista, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia. Tätä ennen on kuitenkin kysyttävä, mitä kyseinen tuomioistuin totesi asioissa Bidar sekä Förster annetuissa tuomioissa.

75.      Asiassa Bidar annetussa tuomiossa Yhdistynyt kuningaskunta perusteli kolmen vuoden asumisedellytystä sen varmistamisella, että i) veroina perityt suoritukset olivat riittävät, jotta tuen myöntäminen on perusteltua, ja että ii) tukea hakeneen opiskelijan ja vastaanottavan jäsenvaltion työmarkkinoiden välillä oli todellinen yhteys.(40) Yhdistyneen kuningaskunnan huolena oli lähinnä se, että opiskelijat kaikkialta Euroopan unionista saattaisivat saapua Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja välittömästi hakea tukea opiskellakseen siellä.

76.      Vastauksena Yhdistyneen kuningaskunnan esittämän väitteen ensimmäiseen osaan yhteisöjen tuomioistuin totesi, että ”kaikilla jäsenvaltioilla on oikeus huolehtia siitä, että toisesta jäsenvaltiosta tuleville opiskelijoille toimeentuloa varten myönnettävien tukien myöntämisestä ei muodostu sellaista kohtuutonta kustannusta, jolla saattaisi olla vaikutuksia niiden tukien kokonaismäärään, joita kyseinen jäsenvaltio voi myöntää”.(41) Näin ollen oli perusteltua myöntää tukea ”ainoastaan sellaisille opiskelijoille, jotka ovat osoittaneet integroituneensa kyseisen jäsenvaltion yhteiskuntaan jossain määrin”.(42)

77.      Yhteisöjen tuomioistuin ei hyväksynyt Yhdistyneen kuningaskunnan esittämän väitteen toista osaa. Jäsenvaltio ei voi asettaa opintotuen myöntämisen edellytykseksi sitä, että opiskelijan ja työmarkkinoiden välillä on yhteys. Yhteisöjen tuomioistuin totesi lähinnä, ettei välillisesti syrjivää asumisedellytystä voitu perustella tarpeella myöntää tukea ainoastaan opiskelijoille, jotka olivat jo työskennelleet vastaanottavassa jäsenvaltiossa tai jotka työskentelisivät siellä opintojensa päätyttyä. Yhteisöjen tuomioistuin totesi nimittäin, etteivät opinnot yleensä ohjaa opiskelijaa joillekin tietyille maantieteellisille työmarkkinoille.(43) Toisin kuin komissio katsoo, en tulkitse asiassa Bidar annetun tuomion tätä kohtaa niin, että sillä kielletään kaikki vaatimukset siitä, että siirtotyöläiset osoittavat, että heillä on jonkinlainen liittymä vastaanottavaan jäsenvaltioon. Yhteisöjen tuomioistuin ei yksinkertaisesti käsitellyt tätä. Se hylkäsi väitteen siitä, että opiskelupaikan liittäminen työskentelypaikkaan oli tavoite, jolla voitiin perustella välillistä syrjintää.

78.      Yhteisöjen tuomioistuin jatkoi hyväksymällä sen, että tarvittava liittymän aste voidaan osoittaa tietyn kestoisella aiemmalla asumisella vastaanottavassa jäsenvaltiossa.(44) Tuensaajien joukon rajoittaminen aiemman asumisen kaltaisella kriteerillä, jolla ilmaistaan tietyn asteista läheisyyttä tuen myöntävään jäsenvaltioon, oli täten tarkoituksenmukainen toimenpide sen varmistamiseksi, että tuen myöntämisestä toisista jäsenvaltioista tuleville opiskelijoille ei muodostunut sellaista kohtuutonta rasitusta, jolla saattaisi olla vaikutuksia niiden tukien kokonaismäärään, joita kyseinen jäsenvaltio voi myöntää.

79.      Alankomaat näyttää tulkitsevan asiassa Förster annettua tuomiota siten, että sillä vahvistetaan asiassa Bidar annettu tuomio.

80.      En ole vakuuttunut tällaisesta tavasta tulkita asiassa Förster annettua tuomiota.

81.      Asiassa Förster annetussa tuomiossa todettiin ensin, että asiassa Bidar annetun tuomion mukaan kaikilla jäsenvaltioilla on oikeus huolehtia siitä, että sosiaalisen edun myöntämisestä ei muodostu sellaista kohtuutonta kustannusta, jolla saattaisi olla vaikutuksia tuen kokonaismäärään.(45) Tämä oli todellakin hyväksyttävä tavoite, joka vahvistettiin asiassa Bidar annetussa tuomiossa.(46)

82.      Seuraavaksi yhteisöjen tuomioistuin totesi myös asiassa Bidar annetun tuomion mukaisesti, että on perusteltua myöntää opiskelijoille toimeentuloa varten myönnettävää tukea ainoastaan sellaisille opiskelijoille, jotka osoittavat integroituneensa kyseisen jäsenvaltion yhteiskuntaan jossain määrin.(47) Yhteisöjen tuomioistuin viittasi asiassa Bidar annetun tuomion kohtaan, jossa se totesi, että opiskelijan voidaan katsoa osoittavan integroituneen vastaanottavaan jäsenvaltioon jossain määrin, jos hän on oleskellut siellä tietyn aikaa.(48)

83.      Seuraavaksi yhteisöjen tuomioistuin sovelsi tätä päättelyä asiassa Förster annetussa tuomiossa esitettyihin tosiseikkoihin. Yhteisöjen tuomioistuimen oli ratkaistava, voitiinko välillisesti syrjivää viiden vuoden pituista asumisedellytystä ”pitää oikeutettuna sen perusteella, että vastaanottavan jäsenvaltion tavoitteena on varmistaa, että opiskelijat, jotka ovat muiden jäsenvaltioiden kansalaisia, ovat jossain määrin integroituneet sen alueeseen”.(49) Asiassa Förster annetussa tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin tutki täten asumisedellytyksen oikeasuhteisuuden siihen tavoitteeseen nähden, joka koskee opiskelijan integroitumisen varmistamista, eikä siihen tavoitteeseen nähden, joka koskee sen välttämistä, että voimassa oleva järjestelmä romahtaa sen taloudellisten kustannusten vuoksi.(50)

84.      Yhteisöjen tuomioistuin ei kuitenkaan ollut hyväksynyt tätä tavoitetta asiassa Bidar annetussa tuomiossa. Kyseisessä tuomiossa tietyn asteisen integraation osoittamista pidettiin keinona välttää kohtuuttomia taloudellisia kustannuksia.

85.      Olisi valitettavaa, jos asiassa Förster annetun tuomion pinnallinen tulkinta johtaisi sekaannukseen keinojen ja päämäärän välillä. On olemassa vaara, että asiassa Förster annettua tuomiota saatettaisiin tulkita siten, että jäsenvaltiot voivat asettaa asumisedellytyksen siitä riippumatta, onko sen tarkoituksena varmistaa, ettei sosiaalisen edun myöntämisellä vaikuteta haitallisesti jäsenvaltion julkisten varojen pysyvyyteen vai jonkin muun sellaisen hyväksytyn päämäärän tavoitteluun, joka on perusteltu yleistä etua koskevista pakottavista syistä. Jäsenvaltiot saattaisivat tältä pohjalta perustella unionin kansalaisten (sekä taloudellisesti aktiivisten että sellaisten, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia) epäsuotuisampaa kohtelua sosiaalipolitiikan alalla (integroituminen) ja soveltaa heihin edun myöntämistä koskevia kriteerejä, kuten asumisen kestoa, aviosäätyä ja perhetilannetta, kieltä, tutkintotodistuksia, työskentelyä ja niin edelleen, ilman että ne koskaan selittävät, miksi sosiaalisen edun myöntäminen pitäisi olla rajoitettu tällä tavoin.

86.      Asiassa Bidar ja asiassa Förster annettujen tuomioiden mainittujen tulkintojen perusteella siirryn selvittämään, onko sellaisten kohtuuttomien kustannusten välttäminen, joilla saattaisi olla vaikutuksia opintotuen kokonaismäärään, tavoite, joka voidaan irrottaa sellaisia unionin kansalaisia, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia, koskevasta asiayhteydestä ja johon voidaan vedota siirtotyöläisiin kohdistuvan välillisen syrjinnän perustelemiseksi.

87.      Katson, ettei näin voida tehdä.

88.      Hyväksyn, että taloudelliset kustannukset, jotka aiheutuvat siitä, että sosiaalinen etu on laajalti saatavilla, saattavat vaarantaa tukijärjestelmän olemassaolon sekä tuen kokonaismäärän.(51) Tällöin huolet talousarvioon kohdistuvista vaikutuksista liittyvät läheisesti itse sosiaalisen edun olemassaoloon ja tavoitteeseen, eikä niitä voida tästä syystä jättää täysin huomiotta. Jäsenvaltiot saattaisivat muuten luopua kokonaan myöntämästä tietynlaisia sosiaalisia etuja, mikä koituisi yleisen edun vahingoksi.

89.      Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei Alankomaat voi vedota talousarviota koskeviin huoliin perustellakseen siirtotyöläisten ja heistä riippuvaisten perheenjäsenten syrjivää kohtelua. Kaikkia MNSF:ään liittyviä edellytyksiä, jotka koskevat kustannusten pysyttämistä hyväksyttävissä rajoissa, on sovellettava yhtä lailla siirtotyöläisiin ja hollantilaisiin työntekijöihin.

90.      Siirtotyöläisillä ja heidän perheillään on vapaus liikkua toiseen jäsenvaltioon sen perusteella, että ”työvoiman liikkuvuuden [unionin] alueella tulee olla työntekijälle eräs niistä keinoista, joilla mahdollistetaan hänen elin- ja työolojensa parantaminen ja helpotetaan hänen sosiaalista etenemistään samalla tukien jäsenvaltioiden taloudellisten tarpeiden tyydyttämistä”.(52) Jäsenvaltioiden on täten poistettava kaikki esteet, jotta siirtotyöläiset voivat käyttää vapaata liikkuvuutta ja siihen läheisesti liittyviä oikeuksia, mukaan lukien esteet, jotka koskevat ”työntekijän oikeu[tta] elää perheensä kanssa ja edellytysten luomi[sta] perheen sopeutumiselle vastaanottavan maan oloihin”.(53)

91.      Jos jäsenvaltiot myöntävät sosiaalisia etuja heidän omille työntekijöilleen siitä riippumatta, onko etu sidottu henkilön tekemiin suorituksiin, jäsenvaltioiden on näkemykseni mukaan myönnettävä etu samoilla edellytyksillä siirtotyöläisille. Kaikkia taloudellisen tasapainon säilyttämiseksi asetettuja rajoituksia on sovellettava samoin edellytyksin kansallisiin työntekijöihin ja siirtotyöläisiin.(54)

92.      On totta, että vakiintuneessa oikeuskäytännössä on hyväksytty se, että tavoitteella välttää kohtuuttomia kustannuksia, joilla voi olla vaikutuksia myönnettävän sosiaalisen tuen kokonaismäärään, voidaan perustella sellaisten unionin kansalaisten syrjintää, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia. Näkemykseni mukaan unionin tuomioistuin on tehnyt näin, koska unionin oikeuden nykytilassa kaikille unionin kansalaisille ei ole vielä taattu täydellistä yhdenvertaista kohtelua sosiaalisten etujen alalla.

93.      Ennen unionin kansalaisuuden käyttöönottoa useissa direktiiveissä säädettiin siitä, että jäsenvaltioiden kansalaisilla, jotka eivät käyttäneet taloudellista oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen, oli oikeus mennä toiseen jäsenvaltioon ja oleskella siellä sillä edellytyksellä, että heillä ja heidän perheenjäsenillään oli sairausvakuutus ja ”riittävästi tuloja ja varoja, niin, että he eivät oleskeluaikanaan joudu turvautumaan vastaanottavan maan sosiaalihuoltojärjestelmään”.(55) Tämä edellytys oli asetettu siitä syystä, ettei näistä kansalaisista ”tule aiheutua kohtuutonta rasitusta vastaanottavan jäsenvaltion julkiselle taloudelle”.(56) Direktiivillä 93/96 rajoitettiin erityisesti opiskelijoiden oikeutta oleskella toisessa jäsenvaltiossa, eikä sillä annettu oikeutta saada vastaanottavan jäsenvaltion toimeentuloa varten myöntämää tukea.(57)

94.      Näistä kansalaisista tuli heidän harjoittamastaan toiminnasta riippumatta unionin kansalaisia(58) Maastrichtin sopimuksen voimaantulon seurauksena. Tämän aseman perusteella heillä on oikeus liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella unionin oikeudessa asetetuin rajoituksin. Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on katsottu, että vastaanottavan jäsenvaltion on osoitettava tiettyä taloudellista solidaarisuutta sellaisia opiskelijoita kohtaan, jotka ovat toisten jäsenvaltioiden kansalaisia ja jotka ovat käyttäneet oikeuttaan liikkua ja oleskella vastaanottavassa jäsenvaltiossa.(59)

95.      Direktiivillä 2004/38 konsolidoitiin paljon aikaisempaa lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä. Direktiivissä säilytetään ero sellaisten unionin kansalaisten, jotka ovat käyttäneet taloudellista oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen, ja muiden unionin kansalaisten välillä, ja siinä nimenomaisesti säilytetään jäsenvaltioiden oikeus syrjiä jälkimmäistä ryhmää tietyn ajan. Direktiivin 2004/38 24 artiklan 2 kohdassa säädetään täten, että siihen saakka, kunnes opiskelijoille on myönnetty pysyvä oleskeluoikeus jäsenvaltiossa, jossa he opiskelevat, ”poiketen siitä” velvollisuudesta kohdella omia kansalaisia ja muita unionin kansalaisia yhdenvertaisesti, vastaanottavaa jäsenvaltiota ei voida velvoittaa myöntämään heille toimeentulotukea opintoja varten opintorahan tai -lainan muodossa. Vaikka asiassa Bidar annetun tuomion taustalla olevat tosiseikat edelsivät direktiivin 2004/38 antamista, kyseisen tuomion perustelut ilmentävät jäsenvaltioiden vapautta syrjiä kyseisen kaltaisessa tilanteessa. Tätä poikkeusta ei kuitenkaan voida soveltaa ”työntekijöihin tai itsenäisiin ammatinharjoittajiin taikka henkilöihin, joilla säilyy tällainen asema, ja heidän perheensä jäseniin”. Tällaisia henkilöitä suojellaan sen sijaan yhdenvertaista kohtelua koskevan yleisen periaatteen nojalla.

96.      Totean täten, että taloudellista tavoitetta ei voida pitää sellaisena hyväksyttävänä syynä, joka on perusteltu yleisen edun mukaisilla pakottavilla syillä. Tästä seuraa, että Alankomaiden esittämät väitteet on hylättävä, ellei sosiaalista tavoitetta hyväksytä.

97.      Jos unionin tuomioistuin ei kuitenkaan ole samaa mieltä taloudellisesta tavoitteesta esittämistäni päätelmistä, selvitän lyhyesti asumisedellytyksen tarkoituksenmukaisuutta ja oikeasuhteisuutta tämän tavoitteen kannalta.

–                 Onko asumisedellytys tarkoituksenmukainen taloudellisen tavoitteen saavuttamiseksi?

98.      Alankomaat väittää, että asumisedellytys on tarkoituksenmukainen keino sen varmistamiseksi, ettei MNSF:stä aiheudu liiallisia ja kohtuuttomia taloudellisia kustannuksia. Alankomaat on esittänyt tutkimuksen, jonka se väittää osoittavan, että kyseisen edellytyksen poistamisesta aiheutuisi noin 175 miljoonan euron lisäkustannukset vuositasolla.

99.      Komissio esittää niukkasanaisesti, että sillä on ”epäilyksiä” toimenpiteiden tarkoituksenmukaisuutta koskevasta Alankomaiden näkemyksestä.

100. Vaikkei komissio vakuuttavasti yritä osoittaa Alankomaiden väitteitä ja todisteita vääriksi, Alankomaiden on esitettävä vakuuttavasti, että sellaisten opiskelijoiden jättäminen tuen ulkopuolelle, jotka ovat asuneet Alankomaissa vähemmän kuin kolme vuotta kuudesta, vastaa sitä kohtuutonta taloudellista rasitusta, jota toimenpiteellä väitetysti vältetään. Tähän ei kuulu sen osoittaminen, että asumisedellytys on kaikkein sopivin keino kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi.(60)

101. Hyväksyn Alankomaiden väitteen.

102. Asumisedellytyksellä väistämättä suljetaan ryhmä potentiaalisia hakijoita tuen ulkopuolelle ja näin rajoitetaan MNSF:n kustannuksia. Alankomaat näyttää olevan sitä mieltä, että 175 miljoonan euron vuotuisilla lisäkustannuksilla horjutettaisiin MNSF:n järjestelmää sellaisena kuin se on nykytilassa.

103. En näe syytä kyseenalaistaa tätä näkemystä. Jäsenvaltiot ovat loppujen lopuksi vapaita päättämään, mistä tasosta lähtien opintotuesta tulee kohtuuton taloudellinen rasite, jolla on vaikutuksia kyseisen järjestelmän perusteella myönnettyjen tukien kokonaismäärään. Jäsenvaltioiden – eikä unionin tuomioistuimen – on määritettävä kyseinen kynnysarvo.

104. Koska komissio ei ole yrittänyt osoittaa Alankomaiden näkemystä vääräksi, totean, että Alankomaat on osoittanut asumisedellytyksen olevan tarkoituksenmukainen.

–                 Onko asumisedellytys oikeasuhteinen taloudelliseen tavoitteeseen nähden?

105. Osapuolten oikeasuhteisuutta koskevia väitteitä selvennettiin unionin tuomioistuimen aloitteesta pidetyssä suullisessa käsittelyssä.

106. Osapuolet ovat eri mieltä lähinnä siitä, onko siirtotyöläisiltä, joilla on jo liittymä Alankomaihin siellä työskentelemisen vuoksi, kohtuullista vaatia myös kolme vuotta kuudesta -säännön noudattamista.

107. Komissio väittää, että siirtotyöläisen asema itsessään on riittävä osoittamaan vaaditun liittymän asteen ja ettei Alankomaat voi asettaa ylimääräistä asumisedellytystä. Komissio ehdottaa vaihtoehtoisena toimenpiteenä koordinointia muiden jäsenvaltioiden kanssa. Alankomaat väittää, ettei siirtotyöläisen asema ole riittävä ja ettei vaihtoehtoisia toimenpiteitä ole. Kun Alankomaat päätti asettaa asumisedellytyksen, se otti myös huomioon sen, että vaihtoehtoisia rahoituslähteitä ja taloudellisen tuen muotoja saattaa olla käytettävissä, että muut jäsenvaltiot asettavat MNSF:n kaltaisen tuen myöntämisen edellytykseksi aiemman asumisen ja että asumisedellytyksellä estetään tiettyjä petoksen riskejä.

108. En ole vakuuttunut asumisedellytyksen oikeasuhteisuudesta.

109. Toisin kuin Alankomaat katson, että se, että asiassa Förster annetussa tuomiossa katsottiin viiden vuoden asumisedellytyksen olevan oikeasuhteinen, ei tarkoita, että kolme vuotta kuudesta -sääntö on oikeasuhteinen nyt käsiteltävässä asiassa. Asiassa Förster annetussa tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin tukeutui direktiivin 2004/38 16 artiklan 1 kohdan ja 24 artiklan 2 kohdan sanamuotoon todetakseen, ettei jäsenvaltion tarvitse myöntää toimeentulotukea opintoja varten sellaisille unionin kansalaisille, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia ja jotka eivät ole oleskelleet kyseisessä jäsenvaltiossa laillisesti yhtäjaksoisesti viittä vuotta.(61) Toisin kuin julkiasiamies(62), yhteisöjen tuomioistuin ei vaikuttanut halukkaalta kyseenalaistamaan sitä väitettä, jonka mukaan vaadittua liittymän astetta ei voitu osoittaa muilla keinoin.

110. Kyseisessä 24 artiklan 2 kohdassa tehdään kuitenkin selväksi se, ettei siirtotyöläisille ja heistä riippuvaisille perheille voida asettaa direktiivissä 2004/38 asetettua viiden vuoden asumisedellytystä.

111. Voiko jäsenvaltio kuitenkin asettaa tällaisille henkilöille edellytyksen kolmen vuoden asumisesta kuudesta vuodesta?

112. Katson, ettei näin voida tehdä.

113. Toisin kuin Alankomaat, en tulkitse asiassa Bidar annettua tuomiota niin, että siinä hyväksytään tällainen asumisedellytys. Yhteisöjen tuomioistuimen ei tarvinnut kyseisessä asiassa tutkia oikeasuhteisuutta, koska siitä, että asumisedellytys oli yhdistetty ”asettautuneen henkilön aseman” saamista Yhdistyneessä kuningaskunnassa koskeviin sääntöihin, seurasi se, ettei Bidarille hänen todellisesta integroitumisen asteesta riippumatta voitu koskaan myöntää tukea toimeentuloa varten.

114. Käsiteltävässä asiassa asumisedellytyksen oikeasuhteisuuden arvioinnin vaikeus on siinä, että asianosaisten väitteet perustuvat käsitykseen siitä, että Alankomaat voi edellyttää tietyn asteista liittymää ottamatta huomioon sitä, että tämä on keino päämäärän saavuttamiseksi.

115. Tulkitsen kuitenkin asiassa Bidar annettua tuomiota niin, että asumisedellytyksen oikeasuhteisuuden selvittämiseen kuuluu se, onko Alankomaat osoittanut, ettei kolme vuotta kuudesta -säännöllä ylitetä sitä, mikä välttämätöntä kohtuuttoman taloudellisen rasituksen välttämiseksi.

116. Alankomaat on lisäksi esittänyt todisteita tästä.

117. Mainittu 175 miljoonan euron vuotuinen summa perustuu riskianalyysiin, jossa lasketaan arvioidut lisäkustannukset tuen myöntämisestä erityisesti siirtotyöläisten lapsille (ryhmä 1) ja sellaisille Alankomaiden kansalaisille (ryhmä 2), jotka on tällä hetkellä jätetty MNSF:n ulkopuolelle.(63) Siitä, että asumisedellytyksestä luovuttaisiin ryhmään 2 kuuluvien lasten osalta, sanotaan aiheutuvan 132,1 miljoonan euron lisäkustannukset, mikä on melkein kolme kertaa suurempi kuin 44,5 miljoonan euron lisäkustannukset, jotka aiheutuisivat edellytyksen luopumisesta ryhmään 1 kuuluvien lasten osalta.

118. Nämä arviot perustuvat joukkoon oletuksia, jotka ovat parhaimmillaankin kyseenalaistettavissa. Esimerkiksi laskettaessa ryhmään 1 kuuluvien Alankomaiden ulkopuolella asuvien lasten lukumäärää, tutkimuksen tekijät arvioivat, että 15–30 prosenttia Alankomaissa työskentelevistä Itä-Euroopan siirtotyöläisistä asuu edelleen perheineen lähtöjäsenvaltiossaan. Näiden työntekijöiden oletetaan täten matkustavan joko päivittäin tai vähemmän säännöllisesti esimerkiksi Varsovasta Alankomaihin. Samalla sitä seikkaa, että nämä työmatkalaiset saattavat viettää enemmän päiviä viikosta Alankomaissa kuin heidän lähtöjäsenvaltiossaan, ei oteta huomioon määritettäessä sitä, onko heidän asuinpaikkansa Alankomaissa. Toinen esimerkki on se, että tutkimuksen tekijät olettavat, että rajatyöntekijöiden lapset opiskelevat raja-alueella, jossa he asuvat. Tutkimuksen tekijät eivät siten näytä tekevän korjausta siirtotyöläisten lasten sekä ulkomailla asuvien Alankomaiden kansalaisten – siitä riippumatta, asuvatko he raja-alueella – lasten osalta, joilla on oikeus saada MNSF:ää raja-alueella opiskelua varten.

119. Jättäen nämä sovellettua metodologiaa koskevat epäilyt sivuun, ryhmiin 1 ja 2 kuuluvilla lapsilla on oikeus opintotukeen Alankomaissa suoritettavia opintoja varten siitä huolimatta, etteivät he asu siellä. Alankomaat on vapaaehtoisesti hyväksynyt tällaisten opiskelijoiden tukikustannukset tiettyyn enimmäismäärään saakka. Samoja enimmäismääriä sovelletaan sekä Alankomaissa että ulkomailla suoritettavia opintoja varten myönnettävään opintotukeen. Alankomaat ei ole selittänyt, miksi sama taloudellinen rasite on hyväksyttävä, kun se liittyy Alankomaissa suoritettaviin opintoihin, mutta kohtuuton MNSF:n yhteydessä.(64)

120. Jos unionin tuomioistuin katsoo, että Alankomaat voi edellyttää tietynasteista liittymää riippumatta MNSF:n taloudellisia kustannuksia koskevista huolista, katson, että on joka tapauksessa kohtuutonta edellyttää, että siirtotyöläinen ja hänestä riippuvaiset perheenjäsenet täyttävät kolme vuotta kuudesta -säännön.

121. Unionin tuomioistuin on todennut, että asumisedellytys saattaa olla kohtuuton, jos se on luonteeltaan liian ehdoton, koska siinä ”asetetaan aiheettomasti etusijalle sellainen osatekijä, joka ei välttämättä kuvasta sen yhteyden tosiasiallista astetta, – – ja suljetaan pois kaikki muut kuvaavat osatekijät”.(65) Jotta edellytys olisi oikeasuhteinen, asianmukaisten liittymätekijöiden on oltava ennalta tiedossa ja asian saattamisen tuomioistuimen käsiteltäväksi on oltava mahdollista.(66)

122. Näkemykseni mukaan Alankomaat ei ole vakuuttavasti selittänyt, miksei joko joustavammalla asumisedellytyksellä kuin kolme vuotta kuudesta ‑säännöllä tai muilla tekijöillä, jotka ilmaisevat verrattavissa olevaa liittymän astetta, kuten työskentelyllä, saavutettaisi samaa tavoitetta vähemmän rajoittavalla tavalla. Alankomaat ei ole erityisesti selittänyt, miksi se hyväksyy sen, että unionin kansalaisella, joka asuu Alankomaissa kolme vuotta kuudesta vuodesta, on aina riittävä liittymä Alankomaihin riippumatta hänen osallistumisestaan kyseiseen yhteiskuntaan, mutta hylkää kokonaan mahdollisuuden siitä, että henkilön siirtotyöläisen asemalla saatetaan riittävästi voida osoittaa vaadittu liittymän aste Alankomaihin.

123. Alankomaiden muut väitteet eivät saa minua harkitsemaan uudelleen tätä päätelmää.

124. Toisin kuin Alankomaat, katson, ettei asiassa ole merkityksellistä se, että vaihtoehtoisia tukilähteitä voi olla käytettävissä Alankomaiden tai sellaisten opiskelijoiden lähtöjäsenvaltion, jotka on rajattu MNSF:n ulkopuolelle, ulkopuolella opiskelemista varten ja että muut jäsenvaltiot asettavat ulkomailla suoritettaviin opintoihin myönnettävän opintotuen edellytykseksi samanlaisen vaatimuksen. Sillä, että opiskelijat saattavat hakeutua Alankomaihin saadakseen opintotukea Alankomaissa opiskelemista varten tai hakea yleisesti tarjolla olevia verohelpotuksia ja hyödyntää muita etuuksia ulkomaisten opintojen yhteydessä, ei voida korjata syrjivää kohtelua, jota heihin sovelletaan MNSF:n yhteydessä. Kuten komissio esittää vastaväitteessään, näyttäisi joka tapauksessa siltä, että nämä vaihtoehtoiset etuudet eivät välttämättä ole niin suotuisia kuin MNSF, eikä niiden saatavuudella osoiteta sitä, ettei asumisedellytyksellä ylitetä sitä, mikä on tarpeen halutun tavoitteen saavuttamiseksi. Samoin muiden jäsenvaltioiden toteuttamilla toimenpiteillä ei voida korjata Alankomaiden soveltamaa syrjivää kohtelua. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltio ei voi perustella sääntöjenvastaista toimenpidettä sillä, että muut jäsenvaltiot ovat toteuttaneet saman toimenpiteen ja että jäsenvaltio saattaisi näin ollen rikkoa unionin oikeutta samalla tavoin.(67)

125. Alankomaat väittää lisäksi, että asumisedellytyksellä estetään i) ulkomailla asuvia opiskelijoita väittämästä, että he asuvat itsenäisesti ja täten ovat oikeutettuja suurempaan tukeen, kun he itse asiassa asuvat edelleen kotona, ja ii) henkilöitä saamasta siirtotyöläisen asemaa Alankomaissa näennäisen pituisen työskentelyn jälkeen, tulemasta oikeutetuksi MNSF:ään ja tämän jälkeen opiskelemasta Alankomaiden ulkopuolella (mahdollisesti vielä heidän lähtöjäsenvaltiossaan).

126. Näkemykseni mukaan kumpikaan näistä riskeistä ei ole ominainen MNSF:lle. Molemmat myös liittyvät opiskelijoiden hakemuksiin saada opintotukea Alankomaissa opiskelemista varten. Alankomaat on oletettavasti löytänyt muita keinoja opintotukeen liittyvien samojen huolien asianmukaiseksi ratkaisemiseksi, koska tukea myönnetään Alankomaiden kansalaisille ja siirtotyöläisille heidän asuinpaikastaan riippumatta.

127. Alankomaat voivat joka tapauksessa tarkistaa henkilön siirtotyöläisen(68) aseman ja ryhtyä toimenpiteisiin estääkseen oikeuksien väärinkäytön ja petoksen ottamalla huomioon tapauksen yksilölliset olosuhteet sekä eron laissa säädetyn mahdollisuuden hyödyntämisen ja oikeuksien väärinkäytön välillä.(69)

128. Totean näin ollen, ettei Alankomaat ole osoittanut, että asumisedellytys on ensi näkemältä oikeasuhteinen.

129. Tarkastelen kuitenkin täydellisyyden vuoksi sitä, onko komissio esittänyt muita vähemmän rajoittavia toimenpiteitä.

130. Komissio on esittänyt ainoastaan yhden vaihtoehdon. Se ehdottaa, että Alankomaiden pitäisi koordinoida asian käsittelyä muiden jäsenvaltioiden kanssa. Näin tehdessään se tukeutuu asiassa Bressol esittämässäni ratkaisuehdotuksessa tekemääni huomioon, jonka mukaan molempien sekä vastaanottavan jäsenvaltion että lähtöjäsenvaltion velvollisuutena on pyrkiä aktiivisesti opiskelijoiden suuresta liikkuvuudesta aiheutuvia ongelmia koskevaan neuvotteluratkaisuun.(70)

131. Olen samaa mieltä Alankomaiden kanssa siitä, että unionin oikeudessa ei aseteta koordinointivelvoitetta. Koordinointi on pikemminkin yhteistyömuoto, joka edellyttää vähintään yhden jäsenvaltion suostumusta. Jos Alankomaat voi vedota hyväksyttävään tavoitteeseen välillisen syrjinnän perustelemiseksi, keinoja tämän toteuttamiseksi ei voida tehdä ehdollisiksi muiden jäsenvaltioiden suostumuksesta ja halukkuudesta päästä neuvotteluratkaisuun. Jäsenvaltiot ovat edelleen vastuussa koulutuksen järjestämisestä. Vaikka koordinoinnilla saatetaan ratkaista joitakin vaikeuksia, joita jäsenvaltiot Alankomaiden tavoin kohtaavat, kun ne haluavat edistää opiskelijoiden liikkuvuutta tuen avulla, sillä, että jäsenvaltiot velvoitetaan toimimaan yhdessä, tehtäisiin SEUT 165 artiklan 1 kohdan koko päätarkoitus tyhjäksi. Koordinointi ei näin ollen ole vaihtoehtoinen toimenpide.

132. Joka tapauksessa on niin, ettei komissio ole selittänyt, miten ja miksi koordinointimahdollisuudella osoitetaan, ettei asumisedellytys ole oikeasuhteinen.

133. Alankomaat näyttää hyväksyvän vastauskirjelmässään sen, että komissio esitti kolme mahdollista toimenpidettä: sen rajaaminen, mihin MNSF:ää voidaan myöntää, MNSF:n keston rajoittaminen ja koordinointivelvollisuus. Ensimmäistä ja toista vaihtoehtoa on käsitelty komission vastauskirjelmän siinä osassa, jossa komissio tiivistää toimenpiteet, joihin Alankomaat itse vetosi ja käsitteli niitä puolustuksessaan. Täten en ole sitä mieltä, että komissio esitti nämä ehdotukset. Nämä toimenpiteet eivät suoraan sanottuna kuitenkaan ole vähemmän rajoittavia vaihtoehtoja. Jäsenvaltion on oltava vapaa tarjoamaan avokätistä taloudellista tukea kaikkialla maailmassa suoritettavia opintoja varten sillä edellytyksellä, että se noudattaa unionin oikeuden mukaisia velvoitteitaan (ja tietenkin kantaa taloudellisen vastuun sen anteliaan järjestelmän kustannuksista).

–             Johtopäätös

134. Katson, että siirtotyöläisten ja heistä riippuvaisten perheenjäsenten välillistä syrjintää, jota asumisedellytyksestä aiheutuu, ei voida perustella asiassa Bidar annetussa tuomiossa vahvistetulla taloudellisella tavoitteella. Minun on kuitenkin vielä tutkittava, voidaanko asumisedellytys perustella Alankomaiden esittämällä sosiaalisella tavoitteella.

 Voidaanko asumisedellytys perustella sosiaalisella tavoitteella?

–                 Onko sosiaalinen tavoite hyväksyttävä tavoite, jota voidaan pitää perusteltuna yleistä etua koskevista pakottavista syistä?

135. MNSF:n tarkoituksena on lisätä opiskelijoiden liikkuvuutta Alankomaista muihin jäsenvaltioihin. Sen tarkoituksena ei ole edistää kahden jäsenvaltion, joista kumpikaan ei ole Alankomaat, välistä liikkuvuutta tai liikkuvuutta toisesta jäsenvaltiosta Alankomaihin tai rahoittaa Alankomaiden ulkopuolella asuvia opiskelijoita, jotka haluavat opiskella siellä, missä he asuvat. MNSF on tarkoitettu opiskelijoille, jotka muutoin opiskelisivat Alankomaissa ja jotka Alankomaiden väittämän mukaan todennäköisesti palaavat sinne, jos he opiskelevat ulkomailla. Kyseinen tuki pyritään täten kohdentamaan opiskelijoihin, jotka todennäköisesti käyttävät ulkomailla saatua kokemusta rikastamaan Alankomaiden yhteiskuntaa ja (mahdollisesti) Alankomaiden työmarkkinoita.

136. Hyväksyn, että tämä on hyväksyttävä tavoite. Komissiokaan ei näytä sitä kiistävän.

137. ”Opiskelijoiden liikkuvuuden edistäminen” on yksi unionin tavoitteista, ja parlamentti ja neuvosto ovat korostaneet sen tärkeyttä.(71) Samoin on hyväksyttävä tavoite, että jäsenvaltiot järjestävät koulutus- ja opintojen rahoitusjärjestelmät.(72)

138. Hyväksyn myös sen, että opiskelijoiden liikkuvuuden edistäminen on yleisen edun mukaista. Sillä edistetään kulttuurista ja kielellistä monimuotoisuutta ja lisätään ammatillista kehitystä. Tällä tavoin sillä edistetään pluralistista yhteiskuntaa jäsenvaltioissa ja koko Euroopan unionissa.

139. Täysin integroituneessa Euroopan unionissa ei välttämättä ole hyväksyttävää asettaa rahoituksen myöntämisen edellytykseksi opiskelijan todennäköistä paluuta lähtöjäsenvaltioon, koska sillä estettäisiin unionin kansalaisten vapaa liikkuvuus. Koska tätä alaa ei ole yhdenmukaistettu, jäsenvaltiot ovat kuitenkin säilyttäneet huomattavan vapauden päättää opintotuen myöntämisen edellytyksistä edellyttäen, että ne tekevät sen unionin oikeuden kanssa yhdenmukaisella tavalla.

140. Hyväksyn näin ollen sen, että sosiaalinen tavoite on hyväksyttävä tavoite, jota voidaan pitää perusteltuna yleistä etua koskevista pakottavista syistä.

–                 Onko asumisedellytys soveltuva sosiaalisen tavoitteen saavuttamiseen?

141. Alankomaat väittää, että asumisedellytys on soveltuva sen varmistamiseen, että MNSF:ää myönnetään ainoastaan sen kohderyhmälle.

142. Komissio ei esitä väitteitä tästä. Se toteaa ainoastaan, että sillä ei ole ”epäilyksiä” Alankomaiden näkemyksestä.

143. Vaikkei komissio jälleen kerran vakuuttavasti yritä osoittaa Alankomaiden väitettä vääräksi, Alankomaiden tehtävänä on esittää vakuuttavasti, että asumisedellytys on soveltuva mainitun tavoitteen saavuttamiseen.(73)

144. En ole vakuuttunut, että Alankomaat on tehnyt niin.

145. Hyväksyn sen, että sillä, missä opiskelijat asuvat ennen korkeakouluopintojen aloittamista, saattaa olla vaikutusta siihen, missä he opiskelevat. On totta, ettei Alankomaat ole esittänyt näyttöä tämän vastaavuussuhteen osoittamiseksi oikeaksi. En pidä tätä esteenä. Määrällisellä tai laadullisella analyysillä voidaan osoittaa se, kuinka paljon toimenpiteellä tosiasiallisesti tai mahdollisesti edistetään mainittua tavoitetta. Katson, että käsiteltävässä asiassa laadullinen analyysi on riittävä ja että väite on erityisen vakuuttava.

146. Olen lisäksi samaa mieltä Alankomaiden kanssa siitä, että asumisedellytyksellä estetään se, että opiskelijat käyttävät MNSF:ää opiskellakseen siellä, missä he asuvat, koska Alankomaiden ulkopuolella asuvat opiskelijat eivät voi hakea MNSF:ää.

147. En ole kuitenkaan vakuuttunut siitä, että on olemassa ilmeinen yhteys sen, missä opiskelijat asuvat ennen korkeakouluopintojen aloittamista, ja sen todennäköisyyden välillä, että he palaavat kyseiseen jäsenvaltioon suoritettuaan opinnot ulkomailla. En pidä sitä erittäin todennäköisenä, että valtaosa opiskelijoista, jotka asuvat Alankomaissa ja opiskelevat sen jälkeen ulkomailla, välttämättä palaa asumaan Alankomaihin. Tämän edistämiseksi saattaa olla olemassa keinoja(74), muttei ole itsestään selvää, että aiempi asuminen on hyvä tapa ennustaa, missä opiskelijat asuvat ja työskentelevät tulevaisuudessa.

148. Totean, ettei Alankomaat ole osoittanut, että asumisedellytys on soveltuva sellaisten opiskelijoiden ryhmän yksilöimiseen, joille se haluaa myöntää MNSF:ää.

149. Asian täydellisyyden vuoksi tarkastelen lyhyesti sitä, onko asumisedellytys oikeassa suhteessa sosiaaliseen tavoitteeseen nähden.

–                 Onko asumisedellytys oikeassa suhteessa sosiaaliseen tavoitteeseen nähden?

150. Alankomaiden tehtävänä on osoittaa, että kolme vuotta kuudesta -säännöllä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen niiden opiskelijoiden joukon yksilöimiseksi, jotka opiskelisivat muutoin Alankomaissa ja jotka todennäköisesti palaavat sinne, jos he opiskelevat ulkomailla.(75)

151. Olen sitä mieltä, että Alankomaiden tästä esittämät väitteet ovat riittämättömät.

152. Olen samaa mieltä Alankomaiden kanssa siitä, että edellytys hollannin kielen osaamisesta tai todistuksen omaamisesta hollantilaisesta koulusta ei olisi tehokas vaihtoehtoinen toimenpide.

153. Hollannin kielen taito ei välttämättä ole hyvä mittari siitä, opiskelisivatko opiskelijat Alankomaissa ilman MNSF:ää tai palaavatko he sinne suoritettuaan opinnot ulkomailla. Hollanninkielinen opiskelija saattaa päättää opiskella Antwerpenissä, koska hän osaa paikallista kieltä. Hän saattaa myös päättää opiskella Pariisissa parantaakseen ranskan kielen taitoaan tai Varsovassa opetellakseen puolaa.

154. Samaa päättelyä voidaan soveltaa siihen edellytykseen, että mahdollisella opiskelijalla on oltava todistus hollantilaisesta koulusta. Kun oletetaan, että hollantilaisesta koulusta annettu todistus tunnustetaan muissa jäsenvaltioissa ja että Alankomaat vastaavasti hyväksyy ulkomailla annettujen todistusten vastaavuuden, on hankala nähdä mitään välitöntä vastaavuussuhdetta sen, missä koulutodistus on saatu, ja sen välillä, opiskelisiko tietty opiskelija Alankomaissa ilman MNSF:ää ja palaako hän sinne ulkomaisten opintojen päätyttyä.

155. Nämä molemmat edellytykset näyttävät joka tapauksessa välillisesti syrjiviltä ja vaikuttavat siirtotyöläisiin todennäköisesti samalla tavoin kuin asumisedellytys.

156. Onko riittävää, että Alankomaat esittää kaksi toimenpidettä, jotka eivät selvästi ole oikeasuhteisia keinoja tavoitteen saavuttamiseksi (ja jotka ovat joka tapauksessa yhtä – elleivät enemmän – syrjiviä kuin asumisedellytys), sen osoittamiseksi, että asumisedellytys täyttää suhteellisuustestin?

157. Mielestäni näin ei ole.

158. Alankomaiden on asianosaisena, jolla on todistustaakka, vähintäänkin osoitettava, miksi se suosii kolmen vuoden asumista kuudesta vuodesta ja sulkee pois kaikki muut kuvaavat osatekijät, kuten (esimerkiksi) lyhyempiaikaisemman asumisen, tai miksi kohderyhmää ei voida yksilöidä muilla (mahdollisesti vähemmän rajoittavilla) keinoilla, kuten (esimerkiksi) säännöllä, jossa määrätään, ettei MNSF:ää voida myöntää opintoihin asuinpaikkakunnalla.

159. Jos unionin tuomioistuin on kuitenkin sitä mieltä, että Alankomaat on osoittanut, että asumisedellytys on lähtökohtaisesti oikeasuhteinen, katson, ettei komissio ole osoittanut, että muita vähemmän rajoittavia toimenpiteitä on olemassa saman lopputuloksen saavuttamiseksi. Komission kirjallisten ja suullisten huomautusten perusteella on melko epäselvää, esittikö se mitään tällaisia vaihtoehtoja. Jos sen koordinointia koskevaa väitettä on tarkoitus soveltaa sosiaaliseen tavoitteeseen, katson, että kyseinen väite on hylättävä edellä esitettyjen perustelujen nojalla.(76)

–                 Johtopäätös

160. Katson, että siirtotyöläisten ja heistä riippuvaisten perheenjäsenten välillinen syrjintä, joka aiheutuu asumisedellytyksestä, voidaan lähtökohtaisesti oikeuttaa Alankomaiden vetoamalla sosiaalisella tavoitteella. En ole kuitenkaan vakuuttunut siitä, että Alankomaat on osoittanut, että asumisedellytys on tarkoituksenmukainen ja oikeasuhteinen keino kyseisen päämäärän saavuttamiseksi. Näkemykseni mukaan Alankomaiden puolustus on näin ollen hylättävä.

 Ratkaisuehdotus

161. Kaikkien edellä esitettyjen seikkojen perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin

1)      toteaa, että Alankomaiden kuningaskunta ei ole noudattanut SEUT 45 artiklan ja työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta yhteisön alueella 15.10.1968 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se edellyttää, että siirtotyöläiset ja heistä riippuvaiset perheenjäsenet täyttävät asumisedellytyksen, jotta he voivat saada opintotukea opintotukilain (Wet Studiefinanciering) nojalla ulkomailla suoritettavia opintoja varten, ja

2)      velvoittaa Alankomaiden kuningaskunnan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.


1 – Alkuperäinen kieli: englanti.


2 – Erasmus oli todella omistautunut opiskeluilleen, kuten käy ilmi yhdestä hänen ihastuttavimmista lainatuista lausahduksistaan: ”Jos minulla on vähän rahaa, ostan kirjoja. Jos jotain jää yli, ostan ruokaa ja vaatteita”. Ks. myös julkisasiamies Ruiz-Jarabo Colomerin 20.3.2007 esittämä ratkaisuehdotus yhdistetyissä asioissa C‑11/06 ja C‑12/06, Morgan ja Bucher, tuomio 23.10.2007 (Kok., s. I‑9161, ratkaisuehdotuksen 43 kohta).


3 – Määräaika komission perustellun lausunnon noudattamiselle päättyi 15.6.2009 ja siten ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa. Viittausten helpottamiseksi sekä johdonmukaisuuden vuoksi viittaan SEUT 45 artiklaan. EY 39 artiklan ja muiden merkityksellisten perustamissopimuksen määräysten sanamuodot ovat joka tapauksessa pysyneet muuttumattomina Lissabonin sopimuksessa.


4 – Työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta yhteisön alueella 15.10.1968 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 1612/68 (EYVL L 257, s. 2). Työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta unionin alueella 5.4.2011 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 492/2011 (EUVL L 141, s. 1) kumottiin asetus N:o 1612/68 16.6.2011 alkaen eli huomattavasti komission perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättymisen jälkeen. Asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdan ja 12 artiklan sanamuodot ovat pysyneet muuttumattomina asetuksessa N:o 492/2011.


5 – SEUT 165 artiklan 2 kohdan (aiemmin EY 149 artiklan 2 kohta) toinen luetelmakohta. Erasmus-ohjelma ja muut EU:n toimintaohjelmat koulutuksen alalla perustuvat SEUT 165 ja SEUT 166 artiklaan. Ks. elinikäisen oppimisen toimintaohjelman perustamisesta 15.11.2006 tehty Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 1720/2006/EY (EUVL L 327, s. 45) sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä N:o 1357/2008/EY (EUVL L 350, s. 56).


6 – Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta 29.4.2004 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/38/EY (EUVL L 158, s. 77; oikaisut EUVL 2004, L 229, s. 35, EUVL 2005, L 30, s. 27, EUVL 2005, L 197, s. 34 ja EUVL 2007, L 204, s. 28).


7 – WSF:n 2 §:n 1 momentti.


8 – Asia C‑287/05, Hendrix, tuomio 11.9.2007 (Kok., s. I‑6909, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


9 – Asia C‑208/07, Chamier-Glisczinski, tuomio 16.7.2009 (Kok., s. I‑6095, 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


10 – Asia C‑209/03, Bidar, tuomio 15.3.2005 (Kok., s. I‑2119) ja asia C‑158/07, Förster, tuomio 18.11.2008 (Kok., s. I‑8507).


11 – Asetuksen N:o 1612/68 johdanto-osan neljäs perustelukappale ja asia C‑269/07, komissio v. Saksa, tuomio 10.9.2009 (Kok., s. I‑7811, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


12 – Edellä alaviitteessä 11 mainittu asia komissio v. Saksa, tuomion 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen (puolisot); asia C‑258/04, Ioannidis, tuomio 15.9.2005 (Kok., s. I‑8275, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) (jälkeläiset) ja asia 261/83, Castelli, tuomio 12.7.1984 (Kok., s. 3199, Kok. Ep. VII, s. 653, 12 kohta) (sukulaiset ylenevässä polvessa).


13 – Asia C‑337/97, Meeusen, tuomio 8.6.1999 (Kok. 1999, s. I‑3289, 25 kohta). Asiassa oli kyse välittömästi syrjivästä asumisedellytyksestä (siltä osin kuin sitä sovellettiin ainoastaan henkilöihin, jotka eivät ole Alankomaiden kansalaisia).


14 – Ks. edellä alaviitteessä 13 mainittu asia Meeusen, tuomion 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.


15 – Asia C‑308/89, di Leo, tuomio 13.11.1990 (Kok., s. I‑4185, Kok. Ep. X, s. 607, 12 kohta).


16 – Asia C‑413/99, Baumbast ja R, tuomio 17.9.2002 (Kok., s. I‑7091, 63 kohta) ja asia C‑480/08, Teixera, tuomio 23.2.2010 (Kok., s. I‑1107, 46 kohta).


17 – Edellä alaviitteessä 16 mainittu asia Teixeira, tuomion 51 kohta ja asia C‑310/08, Ibrahim, tuomio 23.2.2010 (Kok., s. I‑1065, 39 kohta).


18 – Asia C‑7/94, Gaal, tuomio 4.5.1995 (Kok., s. I‑1031, 30 kohta).


19 – Asia 197/86, Brown, tuomio 1.3.1988 (Kok., s. 3205, Kok. Ep. IX, s. 495, 28 kohta).


20 – Edellä alaviitteessä 19 mainittu asia Brown, tuomion 29 ja 31 kohta.


21 – Asia 39/86, Lair, tuomio 21.6.1988 (Kok., s. 3161, Kok. Ep. IX, s. 481) ja asia 235/87, Matteucci, tuomio 27.9.1988 (Kok., s. 5589). Asiassa Lair annetussa tuomiossa pääasian kantaja oli työskennellyt vastaanottavassa jäsenvaltiossa, muttei tarpeeksi kauan täyttääkseen edellytyksen (jota sovelletaan ulkomaalaisiin muttei kansalaisiin) viiden vuoden säännönmukaisesta ansiotyöstä siellä ennen opintotuen hakemista. Asiassa Matteucci annetussa tuomiossa oli kyse siitä, että pääasian kantaja ei ollut ainoastaan siirtotyöläisen lapsi vaan hän myös itse teki aitoa ja todellista työtä (ks. tuomion 9 ja 10 kohta).


22 – Asia 9/74, Casagrande, tuomio 3.7.1974 (Kok., s. 773, Kok. Ep. II, s. 341, 9 kohta).


23 – Mainittu edellä alaviitteessä 15.


24 – Ks. asia C‑356/09, Kleist, tuomio 18.11.2010 (Kok, s. I‑11939, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.


25 – Näkemyksistä siitä, mitä eroja on pidettävä merkityksellisinä ja mitä ei yhdenvertaista kohtelua koskevan oikeuden asiayhteydessä, katso myös 22.5.2008 esittämäni ratkaisuehdotus asiassa C‑427/06, Bartsch, tuomio 23.9.2008 (Kok., s. I‑7245, ratkaisuehdotuksen 44 kohta).


26 – Asia C‑400/08, komissio v. Espanja, tuomio 24.3.2011 (Kok., s. I‑1915, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


27 – Mainittu edellä alaviitteessä 13, tuomion 21 kohta.


28 – Asia C‑57/96, Meints, tuomio 27.11.1997 (Kok., s. I‑6689).


29 – Asia 152/73, Sotgiu, tuomio 12.2.1974 (Kok., s. 152, Kok. Ep. II, s. 219) ja asia C‑466/00, Kaba II, tuomio 6.3.2003 (Kok., s. I‑2219).


30 – Mainittu edellä alaviitteessä 13, tuomion 21 kohta.


31 – Mainittu edellä alaviitteessä 28, tuomion 51 kohta.


32 – Edellä alaviitteessä 28 mainittu asia Meints, tuomion 45 ja 46 kohta.


33 – Edellä alaviitteessä 29 mainittu asia Sotgiu, tuomion 12 ja 13 kohta ja edellä alaviitteessä 29 mainittu asia Kaba II, tuomion 55 kohta.


34 – Esimerkiksi rajatyöntekijän lapsi voi jostakin syystä kuitenkin asua Alankomaissa tai olla asunut siellä tarpeeksi kauan täyttääkseen kolme vuotta kuudesta ‑säännön ennen kuin hän palaa takaisin rajan toiselle puolen.


35 – Asia C‑325/08, Olympique Lyonnais, tuomio 16.3.2010 (Kok., s. I‑2177, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


36 – Asia C‑147/03, komissio v. Itävalta, tuomio 7.7.2005 (Kok., s. I‑5969, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


37 – Asia C‑110/05, komissio v. Italia, tuomio 10.2.2009 (Kok., s. I‑519, 66 kohta).


38 – Edellä alaviitteessä 10 mainitut asia Bidar ja asia Förster.


39 – Edellä alaviitteessä 10 mainittu asia Bidar, tuomion 58 kohta.


40 – Edellä alaviitteessä 10 mainittu asia Bidar, tuomion 55 kohta.


41 – Edellä alaviitteessä 10 mainittu asia Bidar, tuomion 56 kohta. Edellä alaviitteessä 2 mainitussa yhdistetyissä asioissa Morgan ja Bucher annetussa tuomiossa vahvistettiin, että samat päätelmät soveltuvat siihen, kun jäsenvaltio myöntää opintotukea opiskelijoille, jotka haluavat opiskella muissa jäsenvaltioissa (ks. tuomion 44 kohta).


42 – Edellä alaviitteessä 10 mainittu asia Bidar, tuomion 57 kohta.


43 – Edellä alaviitteessä 10 mainittu asia Bidar, tuomion 58 kohta.


44 – Edellä alaviitteessä 10 mainittu asia Bidar, tuomion 59 kohta.


45 – Edellä alaviitteessä 10 mainittu asia Förster, tuomion 48 kohta.


46 – Edellä alaviitteessä 10 mainittu asia Bidar, tuomion 56 kohta.


47 – Edellä alaviitteessä 10 mainittu asia Förster, tuomion 49 kohta.


48 – Edellä alaviitteessä 10 mainittu asia Förster, tuomion 50 kohta.


49 – Edellä alaviitteessä 10 mainittu asia Förster, tuomion 51 kohta.


50 – Edellä alaviitteessä 10 mainittu asia Förster, tuomion 54 kohta.


51 – Edellä alaviitteessä 10 mainittu asia Bidar, tuomion 56 kohta. Ks. myös terveydenhuollon ja sosiaaliturvajärjestelmien osalta asia C‑372/04, Watts, tuomio 16.5.2006 (Kok., s. I‑4325, 103 kohta) ja asia C‑169/07, Hartlauer, tuomio 10.3.2009 (Kok., s. I‑1721, 50 kohta).


52 – Asetuksen N:o 1612/68 johdanto-osan kolmas perustelukappale.


53 – Asetuksen N:o 1612/68 johdanto-osan viides perustelukappale.


54 – Tämä päätelmä ei tarkoita sitä, että katson, että jäsenvaltioita on kaikissa tilanteissa kielletty vaatimasta siirtotyöläisiltä tietyn asteista liittymää. Sosiaalinen tavoite, johon Alankomaiden hallitus vetosi perustellakseen kaikilta hakijoilta edellytettyä liittymän astetta, on hyväksyttävä tavoite, joka on perusteltu yleisen edun mukaisilla pakottavilla syillä (ks. jäljempänä kohta 135–140).


55 – Oleskeluoikeudesta 28.6.1990 annetun neuvoston direktiivin 90/364/ETY (EYVL L 180, s. 26) 1 artiklan 1 kohta. Oleskeluoikeus myönnettiin samoin edellytyksin entisille siirtotyöntekijöille ja itsenäisille ammatinharjoittajille, jotka olivat lopettaneet ammattitoimintansa. Ks. ammattitoimintansa lopettaneiden työntekijöiden ja itsenäisten ammatinharjoittajien oleskeluoikeudesta 28.6.1990 annetun neuvoston direktiivin 90/365/ETY (EYVL L 180, s. 28) 1 artiklan 1 kohta. Ks. myös opiskelijoiden oleskeluoikeudesta 28.6.990 annettu neuvoston direktiivi 90/366/ETY ja sen ”seuraaja”, opiskelijoiden oleskeluoikeudesta 29.10.1993 annettu neuvoston direktiivi 93/96/ETY (EYVL L 317, s. 59). Kaikki nämä direktiivit lukuun ottamatta direktiiviä 90/366, joka oli jo kumottu yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C‑295/90, parlamentti v. neuvosto, 7.7.1992 annetulla tuomiolla (Kok., s. I‑4193, Kok. Ep. XIII, s. I‑1, 21 kohta), kumottiin direktiivillä 2004/38.


56 – Direktiivin 90/364 johdanto-osan neljäs perustelukappale.


57 – Direktiivin 93/96 1 ja 3 artikla.


58 – Asia C-34/09, Ruiz Zambrano, tuomio 8.3.2011 (Kok., s. I‑1177, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


59 – Asia C‑184/99, Grzelczyk, tuomio 20.9.2001 (Kok., s. I‑6193, 44 kohta). Asiassa oli kyse Belgian ”minimex”-tuen maksamisesta viimeisen vuoden opiskelijalle, joka oli rahoittanut kolme edellistä opiskeluvuottaan itsenäisesti.


60 – Ks. myös edellä alaviitteessä 26 mainitussa asiassa komissio v. Espanja 7.10.2010 esittämäni ratkaisuehdotuksen 89 kohta.


61 – Edellä alaviitteessä 10 mainittu asia Förster, tuomion 55 kohta.


62 – Julkisasiamies Mazákin 10.7.2008 esittämä ratkaisuehdotus edellä alaviitteessä 10 mainitussa asiassa Förster, ratkaisuehdotuksen 129–135 kohta.


63 – Nämä ovat suurimmat henkilöryhmät, joille voitaisiin myöntää MNSF:ää, jos asumisedellytyksestä luovuttaisiin. Tämä arvio lasketaan kertomalla tällaisten henkilöiden lukumäärä sellaisilla keskimääräisillä kustannuksilla henkeä kohden, jotka koostuvat perustuesta, lisätuesta ja matkakuluavustuksesta.


64 – Ei myöskään ole tiedossa, kuinka moni opiskelija saa opintotukea Alankomaissa suoritettavia opintoja varten ja tämän jälkeen MNSF:ää ulkomaisia opintoja varten. Ks. myös edellä 16 kohta.


65 – Ks. asia C‑503/09, Stewart, tuomio 21.7.2011 (Kok., s. I‑6497, 95 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja edellä alaviitteessä 2 mainitut yhdistetyt asiat Morgan ja Bucher, tuomion 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen. Ks. myös edellä alaviitteessä 10 mainitussa asiassa Förster julkisasiamies Mazákin 10.7.2008 esittämän ratkaisuehdotuksen 133 kohta.


66 – Ks. asia C‑138/02, Collins, tuomio 23.3.2004 (Kok., s. I‑2703, 72 kohta).


67 – Ks. asia C‑111/03, komissio v. Ruotsi, tuomio 20.10.2005 (Kok., s. I‑8789, 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


68 – Siirtotyöläisellä tarkoitetaan ”jokaista, joka tekee todellista työtä” ja joka ”tekee toiselle tämän johdon alaisena tietyn ajan työtä palkkaa vastaan”. Tähän ryhmään ei lueta mukaan henkilöitä, jotka tekevät ”ainoastaan epäolennaiseksi ja toisarvoiseksi katsottavaa vähäistä työtä”. Edellä alaviitteessä 13 mainittu asia Meeusen, tuomion 13 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.


69 – Asia C‑212/97, Centros, tuomio 9.3.1999 (Kok., s. I‑1459, 24 ja 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


70 – Ks. asiassa C‑73/08, Bressol, tuomio 13.4.2010 (Kok., s. I‑2735) 25.6.2009 esittämäni ratkaisuehdotuksen 154 kohta.


71 – Ks. EY 149 artiklan 2 kohta (nykyään SEUT 165 artiklan 2 kohta) ja opiskelijoiden, koulutuksessa olevien, vapaaehtoisten, opettajien ja kouluttajien liikkuvuudesta Euroopan yhteisössä 10.7.2001 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston suositus 2001/613/EY (EYVL L 215, s. 30).


72 – Tavoite edistää opiskelijoiden palaamista heidän lähtöjäsenvaltioon ulkomailla opiskelemisen jälkeen saattaa olla sellaisten jäsenvaltioiden huolena, joissa opiskelijoiden ulosvirtaus ylittää saapuvien opiskelijoiden lukumäärän. Ks. esim. apurahojen ja lainojen siirtämistä koskevan työryhmän raportti Bolognan seurantaryhmälle (http://www.ond.vlaanderen.be/hogeronderwijs/bologna/documents/WGR2007/Portability_of_grants_and_loans_final_report2007.pdf), s. 15, ja koulutukseen liittyvästä valtioiden rajat ylittävästä liikkuvuudesta yhteisössä: Liikkuvuutta koskeva eurooppalainen laatuperuskirja 18.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston suosituksen 2006/961/EY (EUVL L 394, s. 5) liite.


73 – Ks. edellä 100 kohta.


74 – Esimerkiksi tuen myöntämisen edellytykseksi saatetaan asettaa se, että opiskelija palaa työskentelemään Alankomaihin tietyksi vähimmäisajaksi.


75 – Ks. edellä 67–70 kohta.


76 – Ks. edellä 130–132 kohta.