Language of document : ECLI:EU:F:2013:10

EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)

30 päivänä tammikuuta 2013

Asia F‑87/11

Kari Wahlström

vastaan

Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtiva virasto (Frontex)

Henkilöstö – Väliaikainen toimihenkilö – Määräaikaisen työsopimuksen uusimatta jättäminen – Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 8 artikla – Menettely – Olennaisten menettelymääräysten rikkominen – Toimivalta

Aihe: SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuva kanne, jossa Kari Wahlström vaatii virkamiestuomioistuinta kumoamaan Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston (Frontex) pääjohtajan 10.12.2010 tekemän ja 16.12.2010 tiedoksi annetun päätöksen olla jatkamatta hänen väliaikaisen toimihenkilön työsopimustaan.

Ratkaisu: Päätös kumotaan. Frontex vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut

Tiivistelmä

1.      Henkilöstökanne – Määräajat – Alkamisajankohta – Tiedoksianto – Käsite – Vastaanottotodistuksin lähetetyllä kirjatulla kirjeellä osoitettu päätös – Tiedoksiantoa koskeva olettama

(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)

2.      Virkamiehet – Väliaikaiset toimihenkilöt – Palvelukseen ottaminen – Määräaikaisen työsopimuksen uusiminen – Asiaa koskeva Frontexin sisäinen ohje – Oikeusvaikutukset

(Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 8 artikla)

3.      Virkamiehet – Väliaikaiset toimihenkilöt – Palvelukseen ottaminen – Määräaikaisen työsopimuksen uusiminen – Menettely – Olennaisten menettelymääräysten rikkominen – Säännönvastaisuus, joka voi johtaa kumoamiseen – Edellytykset

(Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 8 artikla)

1.      Kun päätös annetaan tiedoksi vastaanottotodistuksin lähetetyllä kirjatulla kirjeellä, sen adressaatin katsotaan saaneen siitä tiedon allekirjoituksella, jonka hän merkitsee postin vastaanottotodistukseen. On kuitenkin mahdollista, että adressaatti ei voi allekirjoittaa kirjatun kirjeen vastaanottotodistusta, jos tämä ei ole asuinpaikallaan postin saapumisilmoituksen ajankohtana ja pidättyy kaikista toimenpiteistä eikä nouda kirjettä mainitussa säilyttämisajassa.

Tällaisessa tapauksessa on katsottava, että päätös on annettu asianmukaisesti tiedoksi sen adressaatille päivänä, jona kirjeen säilyttämisaika postissa päättyi. Jos hyväksyttäisiin se, että pidättymällä kaikista toimenpiteistä ja erityisesti jättämällä kirjatun kirjeen määräajassa noutamatta adressaatti voisi estää päätöksen säännönmukaisen tiedoksiannon kirjatulla kirjeellä, tähän tiedoksiantotapaan liittyviä takeita heikennettäisiin tuntuvasti, vaikka se on erityisen varma ja objektiivinen tapa antaa hallinnollisia toimia tiedoksi. Hallinnon olisi pakko käyttää muita tiedoksiantotapoja, jotka ovat joko vähemmän varmoja, kuten tiedoksianto tavallisella kirjeellä, tai kalliimpia tai jopa suhteettomia, kuten tiedoksianto haastemiehen välityksellä. Adressaatilla olisi tietty mahdollisuus vaikuttaa kanteen nostamisen määräajan alkamisajankohtaan, vaikka tällainen määräaika ei voi olla asianosaisten päätettävissä ja sen on oltava oikeusvarmuuden ja hyvän oikeudenhoidon vaatimusten mukainen.

Olettama, jonka mukaan adressaatti on saanut päätöksen tiedoksi sen määräajan päättyessä, jonka posti tavallisesti säilyttää kirjatun kirjeen, ei kuitenkaan ole ehdoton. Sen soveltaminen edellyttää, että hallinto näyttää tiedoksiannon tapahtuneen säännönmukaisesti kirjatulla kirjeellä, erityisesti toimittamalla saapumisilmoitus adressaatin ilmoittamaan viimeiseen osoitteeseen. Tämä olettama ei myöskään ole kumoamaton, sillä adressaatti voi pyrkiä osoittamaan, että hän ei ole voinut saada saapumisilmoitusta asianmukaisesti tietoonsa muun muassa sairauden tai tahdostaan riippumattoman ylivoimaisen esteen vuoksi.

(ks. 38–40 kohta)

Viittaukset:

Virkamiestuomioistuin: asia F‑25/10, AG v. parlamentti, 16.12.2010, 41, 43 ja 44 kohta

2.      Unionin toimielimen tai elimen päätös, joka on annettu tiedoksi sen koko henkilöstölle ja jolla on tarkoitus taata kyseessä oleville virkamiehille ja toimihenkilöille samanlainen kohtelu alalla, jolla kyseisellä toimielimellä tai elimellä on laaja harkintavalta henkilöstösääntöjen perusteella, on sisäinen ohje, jota on pidettävä hallinnon itse itselleen asettamana viitteellisenä käytännesääntönä, josta se ei voi poiketa täsmentämättä siihen johtaneita syitä, sillä muutoin se loukkaisi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.

Tällaisia sisäisiä ohjeita ovat suuntaviivat, joissa vahvistetaan tietty määrä sääntöjä Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston väliaikaisten toimihenkilöiden työsopimusten uusimisesta.

(ks. 56 ja 57 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑92/96, Monaco v. parlamentti, 9.7.1997, 46 kohta

Virkamiestuomioistuin: yhdistetyt asiat F‑99/07 ja F‑45/08, Bernard v. Europol, 7.7.2009, 79 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen

3.      Kun Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston pääjohtajan päätöksestä olla jatkamatta väliaikaisen toimihenkilön työsopimusta nostetun kanteen yhteydessä todettu toimivaltavirhe ei koske riidanalaisen päätöksen tekijää itseään eli pääjohtajaa, vaan henkilöitä, joita olisi pitänyt viraston suuntaviivojen mukaisesti kuulla väliaikaisen toimihenkilön työsopimuksen uusimista koskevassa menettelyssä, eli arvioijaa ja arvioinnin vahvistajaa, tällainen menettelyvirhe voi johtaa riidanalaisen päätöksen kumoamiseen ainoastaan, jos tämän menettelyvirheen näytetään voineen vaikuttaa päätöksen sisältöön.

Näin on silloin, jos ei voida sulkea pois mahdollisuutta, että arvioija ja arvioinnin vahvistaja, jotka on asianmukaisesti yksilöity ja joita on pyydetty lausumaan kyseisen väliaikaisen toimihenkilön työsuorituksista, olisivat voineet esittää erilaisia tai toisin perusteltuja ehdotuksia tämän työsopimuksen uusimisesta.

(ks. 58 ja 59 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: yhdistetyt asiat 209/78–215/78 ja 218/78, van Landewyck ym. v. komissio, 29.10.1980, 47 kohta

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑212/97, Hubert v. komissio, 9.3.1999, 53 kohta