UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto)
11 päivänä kesäkuuta 2019 (*)
Henkilöstö – Entiset virkamiehet – OLAFin tutkimus – Asia ”Eurostat” – Tosiseikkoihin, jotka voivat johtaa rikossyytteisiin, liittyvien tietojen toimittaminen kansallisille viranomaisille – Virkamiehille, joita asia mahdollisesti koskee, ei ole annettu tietoa etukäteen – Vahingot, joiden väitetään aiheutuneen OLAFin ja komission toiminnasta käsittelyn aikana – Aineeton, fyysinen ja aineellinen vahinko – Syy-yhteys
Asiassa T-138/18,
Fernando De Esteban Alonso, Euroopan komission entinen virkamies, kotipaikka Saint-Martin-de-Seignanx (Ranska), edustajanaan asianajaja C. Huglo,
kantajana,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään R. Striani ja J. Baquero Cruz,
vastaajana,
jossa on kyse SEUT 270 artiklaan perustuvasta vaatimuksesta kantajalle väitetysti aiheutuneen aineettoman, fyysisen ja aineellisen vahingon korvaamiseksi,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja D. Gratsias sekä tuomarit I. Labucka ja I. Ulloa Rubio (esittelevä tuomari),
kirjaaja: E. Coulon,
on antanut seuraavan
tuomion
Asiaa koskevat oikeussäännöt
1 Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF), joka perustettiin 28.4.1999 tehdyllä komission päätöksellä 1999/352/EY, EHTY, Euratom (EYVL 1999, L 136, s. 20), tehtäviin kuuluu muun muassa toteuttaa toimielimissä sisäisiä hallinnollisia tutkimuksia, joiden tarkoituksena on selvittää virkatoimintaan liittyviä vakavia tekoja, jotka voivat merkitä, että unionin virkamies tai muu sen henkilöstöön kuuluva on jättänyt noudattamatta velvollisuuksiaan tavalla, joka voi johtaa kurinpitotoimiin ja tarvittaessa rikossyytteisiin.
2 OLAFin tutkimuksista 25.5.1999 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa N:o 1073/1999 (EYVL 1999, L 136, s. 1) säädetään OLAFin henkilökuntaan kuuluvien toteuttamista tarkastuksista, todentamisista ja toimista. OLAF suorittaa ulkoisia tutkimuksia, jotka tapahtuvat unionin toimielinten ulkopuolella, ja sisäisiä tutkimuksia, jotka tapahtuvat näissä toimielimissä. Kyseinen asetus kumottiin OLAFin tutkimuksista 11.9.2013 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU, Euratom) N:o 883/2013 (EUVL 2013, L 248, s. 1).
3 Asetuksen N:o 1073/1999 johdanto-osan kymmenennessä perustelukappaleessa todettiin seuraavaa:
”näissä tutkimuksissa on noudatettava perustamissopimusta ja erityisesti yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehtyä pöytäkirjaa, yhteisöjen virkamiehiin ja muuhun henkilöstöön sovellettavia henkilöstösääntöjä – – sekä ottaen täysimääräisesti huomioon ihmisoikeudet ja perusvapaudet, erityisesti oikeudenmukaisuuden periaatteen ja noudattaen asianomaisen oikeutta tulla kuulluksi häntä koskevista seikoista ja periaatetta, jonka mukaan ainoastaan tutkinnan päätelmät voidaan perustaa todistettaviin seikkoihin; tätä varten toimielinten ja elinten on säädettävä sisäisiä tutkimuksia koskevista edellytyksistä ja yksityiskohtaisista säännöistä; tämän vuoksi on tarpeen muuttaa henkilöstösääntöjä virkamiesten ja muun henkilöstön oikeuksia ja velvoitteita sisäisissä tutkimuksissa koskevien säännösten sisällyttämiseksi niihin”.
4 Asetuksen N:o 1073/1999 johdanto-osan 13 perustelukappaleessa todettiin seuraavaa:
”toimivaltaisten kansallisten viranomaisten taikka tarvittaessa toimielinten tai elinten tehtävänä on päättää valmistuneen tutkinnan johdosta toteutettavista jatkotoimista [OLAFin] laatiman kertomuksen perusteella; tästä huolimatta [OLAFin] johtajalle olisi säädettävä velvollisuus toimittaa suoraan asianomaisen jäsenvaltion oikeusviranomaisille ne [OLAFin] sisäisten tutkimusten yhteydessä saamat tiedot seikoista, jotka saattavat johtaa rikossyytteisiin”.
5 Asetuksen N:o 1073/1999 johdanto-osan 16 perustelukappaleessa todettiin seuraavaa:
”sen varmistamiseksi, että viraston henkilökuntaan kuuluvien suorittamien tutkimusten tulokset otetaan huomioon, ja tarpeellisen seurannan varmistamiseksi olisi säädettävä, että tutkintakertomuksia voidaan käyttää todisteena hallinnollisissa tai oikeudellisissa menettelyissä; tätä varten ne on laadittava ottaen huomioon kansallisia hallinnollisia selvityksiä koskevat edellytykset”.
6 Asetuksen N:o 1073/1999 4 artiklassa säädettiin seuraavaa:
”Sisäiset tutkimukset
1. [OLAF] toteuttaa toimielimissä ja elimissä 1 artiklassa tarkoitetuilla aloilla sisäisiä hallinnollisia tutkimuksia – –.
Nämä sisäiset tutkimukset toteutetaan ottaen huomioon perustamissopimusten, erityisesti erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan määräykset sekä henkilöstösäännöt tässä asetuksessa ja kunkin toimielimen ja elimen päätöksissä säädettyjä edellytyksiä ja yksityiskohtaisia sääntöjä noudattaen. Toimielimet sopivat yhteisesti tällaisella päätöksellä luotavasta järjestelmästä.
– –
5. Jos tutkimuksessa ilmenee, että jäseneen, johtohenkilöön, virkamieheen tai muuhun henkilöstöön kuuluvaan voi kohdistua henkilökohtaisia epäilyjä, tästä ilmoitetaan toimielimelle tai elimelle, jonka palveluksessa hän on.
Tapauksissa, joissa tutkimukseen liittyvistä syistä on noudatettava ehdotonta salassapitoa tai joissa on turvauduttava kansallisen oikeusviranomaisen toimivaltaan kuuluviin tutkintamenetelmiin, tätä ilmoittamista voidaan lykätä.
– –”
7 Asetuksen N:o 1073/1999 9 artiklassa, jonka otsikko on ”Tutkintakertomus ja tutkinnan jatkotoimet”, säädettiin seuraavaa:
”1. [OLAF] laatii tutkimuksensa valmistuttua johtajan vastuulla loppukertomuksen, jossa ilmoitetaan erityisesti todetut seikat, mahdollinen taloudellinen vahinko ja tutkinnan päätelmät sekä johtajan suositukset jatkotoimiksi.
2. Näitä kertomuksia laadittaessa on otettava huomioon asianomaisen jäsenvaltion kansalliseen lainsäädäntöön sisältyvät menettelyä koskevat vaatimukset. Tapauksissa, joissa on tarpeen turvautua jäsenvaltion hallinnollisiin ja oikeudellisiin menettelyihin, näin laaditut kertomukset on hyväksyttävä todisteeksi samalla tavoin ja samoin edellytyksin kuin kansallisten hallinnollisten tarkastajien laatimat hallinnolliset kertomukset. Viraston kertomuksia arvioidaan samojen sääntöjen perusteella kuin kansallisten hallinnollisten tarkastajien laatimia hallinnollisia kertomuksia, ja ne ovat kansallisten viranomaisten kertomusten kanssa samanarvoiset.
3. Ulkoisesta tutkimuksesta laadittu kertomus ja kaikki siihen liittyvät tarpeelliset asiakirjat toimitetaan kyseisten jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille ulkoisia tutkimuksia koskevan säännöstön mukaisesti.
4. Sisäisestä tutkimuksesta laadittu kertomus ja kaikki siihen liittyvät tarpeelliset asiakirjat toimitetaan asianomaiselle toimielimelle tai elimelle. Toimielimet ja elimet toteuttavat sisäisten tutkimusten tulosten edellyttämät kurinpidolliset ja oikeudelliset jatkotoimet ja ilmoittavat [OLAFin] johtajalle toteutetuista tutkimuksen jatkotoimista johtajan kertomuksensa päätelmissä vahvistamassa määräajassa.”
8 Asetuksen N:o 1073/1999 10 artiklassa, jonka otsikko on ”[OLAFin] lähettämät tiedot”, säädettiin seuraavaa:
”1. Tämän asetuksen 8, 9 ja 11 artiklan sekä asetuksen (Euratom, EY) N:o 2185/96 säännösten soveltamista rajoittamatta [OLAF] voi milloin tahansa lähettää asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille ulkoisten tutkimusten yhteydessä saamiaan tietoja.
2. Tämän asetuksen 8, 9 ja 11 artiklan soveltamista rajoittamatta [OLAFin] johtaja lähettää asianomaisen jäsenvaltion oikeusviranomaisille [OLAFin] sisäisten tutkimusten yhteydessä saamat tiedot seikoista, jotka voivat johtaa rikossyytteisiin. [OLAFin] johtaja ilmoittaa tästä samanaikaisesti asianomaiselle jäsenvaltiolle, jollei tutkimukseen liittyvistä syistä muuta johdu.
3. [OLAF] voi milloin tahansa toimittaa asianomaiselle toimielimelle tai elimelle sisäisten tutkimusten yhteydessä saamiaan tietoja, tämän kuitenkaan rajoittamatta tämän asetuksen 8 ja 9 artiklan soveltamista.”
9 Petosten, lahjonnan ja yhteisöjen etua vahingoittavan muun laittoman toiminnan torjumista koskevien sisäisten tutkimusten edellytyksistä ja yksityiskohtaisista säännöistä 2.6.1999 tehdyn päätöksen 1999/396/EY, EHTY, Euratom (EYVL 1999, L 149, s. 57) 4 artiklassa säädetään asianomaisille ilmoittamista koskevista menettelytavoista seuraavaa:
”Jos ilmenee, että komission jäseneen, virkamieheen tai muuhun henkilöstöön kuuluvaan voi kohdistua henkilöön kohdistuvia epäilyjä, asianomaiselle on ilmoitettava tästä nopeasti, jos ilmoittaminen ei vaaranna tutkimusta. Nimeltä mainittua komission jäsentä, virkamiestä tai muuhun henkilöstöön kuuluvaa koskevia päätelmiä ei missään tapauksessa saa tehdä tutkimuksen valmistuttua ilman, että asianomaiselle on annettu tilaisuus tulla kuulluksi kaikista häntä koskevista seikoista.
Tapauksissa, joissa tutkimukseen liittyvistä syistä on noudatettava ehdotonta salassapitovelvollisuutta ja joissa on turvauduttava kansallisten oikeusviranomaisten toimivaltaan kuuluviin tutkintamenetelmiin, velvollisuutta antaa komission jäsenelle, virkamiehelle tai muuhun henkilöstöön kuuluvalle tilaisuus tulla kuulluksi voidaan lykätä puheenjohtajan tai pääsihteerin annettua asiaan suostumuksensa.”
10 Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 artiklassa, joka koskee oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, määrätään seuraavaa:
”2. Jokaista rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen.
3. Jokaisella rikoksesta syytetyllä on seuraavat vähimmäisoikeudet:
a) oikeus saada viipymättä yksityiskohtainen tieto häneen kohdistettujen syytteiden sisällöstä ja perusteista hänen ymmärtämällään kielellä;
b) oikeus saada riittävästi aikaa ja edellytykset valmistella puolustustaan;
– –”
11 Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (jäljempänä perusoikeuskirja) määrätään seuraavaa:
”41 artikla
Oikeus hyvään hallintoon
1. Jokaisella on oikeus siihen, että unionin toimielimet ja laitokset käsittelevät hänen asiansa puolueettomasti, oikeudenmukaisesti ja kohtuullisessa ajassa.
2. Tähän oikeuteen sisältyy erityisesti:
– a) jokaisen oikeus tulla kuulluksi ennen kuin häntä vastaan ryhdytään yksittäiseen toimenpiteeseen, joka vaikuttaa häneen epäedullisesti;
– b) jokaisen oikeus tutustua häntä koskeviin asiakirjoihin ottaen huomioon oikeutetun luottamuksellisuuden, salassapitovelvollisuuden ja liikesalaisuuden vaatimukset;
– c) hallintoelinten velvoite perustella päätöksensä.
3. Jokaisella on oikeus saada unionilta korvaus niistä vahingoista, joita unionin toimielimet tai sen henkilökuntaan kuuluvat ovat aiheuttaneet tehtäviään suorittaessaan, jäsenvaltioiden lainsäädännön yhteisten yleisten periaatteiden mukaisesti.
– –
48 artikla
Syyttömyysolettama ja oikeus puolustukseen
1. Jokaista syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen.
2. Jokaiselle syytetylle taataan oikeus puolustukseen.”
Tosiseikat
12 Kantajana oleva Fernando De Esteban Alonso on Euroopan komission entinen virkamies, joka on hoitanut muun muassa Euroopan unionin tilastotoimiston (jäljempänä Eurostat) tietotekniikan, julkaisutoiminnan ja ulkosuhteiden osaston johtajan tehtäviä.
13 Eurostat on vuodesta 1996 lähtien huolehtinut keräämiensä tilastotietojen jakamisesta yleisölle Euroopan unionin julkaisutoimiston avulla, ja julkaisutoimisto on perustanut myyntipisteiden verkoston (jäljempänä myyntipisteet). Eurostatin, Euroopan unionin julkaisutoimiston ja kunkin myyntipisteen väliset suhteet järjestettiin kolmen osapuolen sopimusten perusteella. Myyntipisteet määräsivät monimutkaisesta laskutusketjusta, jossa Eurostat sai enintään 55 prosenttia kaupan pidettyjen tilastojen laskutushinnasta.
14 Syyskuussa 1999 sisäisessä tarkastuksessa todettiin, että Eurostatin Eurocost-, Eurogramme-, Datashop-, Planistat- ja CESD Communautaire ‑nimisten yritysten kanssa tekemien sopimusten taloudelliseen hallinnointiin liittyi sääntöjenvastaisuuksia, joiden takia kaikkien varojen kohdalla ei noudatettu komission talousarviosäännöksiä. Tämän raportin perusteella komission varainhoidon valvonnan pääosasto saattoi asian OLAFin käsiteltäväksi 17.3.2000. OLAF käynnisti useita tutkimuksia, jotka koskivat muun muassa sopimuksia, jotka Eurostat oli tehnyt Eurocostin, Eurogrammen, Datashopin, Planistatin ja CESD Communautairen kanssa, sekä niille myönnettyjä tukia. Yhden tällaisen tutkimuksen aikana OLAF sai tietoja, joilla pyrittiin osoittamaan, että Luxemburgin (Luxemburg), Brysselin (Belgia) ja Madridin (Espanja) kanssa tehdyillä kolmen osapuolen sopimuksilla käyttöön otettu rahoitusjärjestelmä mahdollisti sellaisten määrien poistamisen unionin talousarvion tulopuolelta, jotka perustellusti kuuluivat sinne.
15 OLAFin pääjohtaja lähetti 19.3.2003 Ranskan oikeusviranomaisille kirjeen, joka koski ”sellaisia seikkoja koskevien tietojen lähettämistä, joita voidaan pitää rikosoikeudellisesti rangaistavina CMS nro IO/2002/0510 Eurostat/Datashop/Planistat”, sekä OLAFin kahden tutkijan muistion, joka oli osoitettu samana päivänä OLAFin pääjohtajalle ja joka koski ”sellaisten seikkojen esiin tuomista, joita voidaan pitää rikosoikeudellisesti rangaistavina CMS nro IO/2002/0510 Eurostat/Datashop/Planistat” (jäljempänä 19.3.2003 päivätty muistio). Tämän jälkeen tribunal de grande instance de Paris’n (Pariisin alioikeus, Ranska) virallinen syyttäjä aloitti 4.4.2003 tutkinnan kavalluksen salaamisen ja kavallukseen osallistumisen vuoksi.
16 OLAFin pääjohtaja osoitti 3.4.2003 komission pääsihteerille tiedoksi yhteenvetomuistion Eurostatia koskevista tutkimuksista.
17 Komissio teki 10.7.2003 tribunal de grande instance de Paris’n viralliselle syyttäjälle rikosilmoituksen X:stä. Komissio oli asiassa myös asianomistajana.
18 Asiaa Datashop – Planistat koskeva OLAFin sisäinen tutkimus päätettiin 25.9.2003. Tutkimuksen loppukertomus ja sen liitteet toimitettiin Ranskan oikeusviranomaiselle.
19 Komissio hyväksyi syyttäjän pyynnöstä 29.1.2004 kantajan vapauden kumoamisen Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan N:o 7 17 artiklan toisen kohdan mukaisesti. Komissio aloitti myöhemmin kurinpitomenettelyn kantajaa vastaan (nro 04/001).
20 Ranskan rikospoliisi kutsui 7.7.2008 kantajan tribunal de grande instance de Paris’n virallisen syyttäjän käskystä todistajaksi kuulemiseen komissioon liittyvien tekojen vuoksi oikeusapupyynnön nro 2268/03/19 täytäntöönpanon yhteydessä.
21 Kantaja pidätettiin kuulemisen aikana 9.9.2008, ja seuraavana päivänä 10.9.2008 hänet asetettiin syyteharkintaan kavallukseen osallistumisen vuoksi, koska hänen epäiltiin kavaltaneen ”L[uxemburgi]ssa, B[elgia]ssa ja E[spanja]ssa vuosina 1995–1997 – – osan yhteisön talousarvioon kuuluneista varoista perustaakseen rinnakkaisen kassan L[uxembourgi]n, B[rysseli]n ja M[adridi]n [yhteyspisteiden] yhteyteen, antaneen käskyjä näiden varojen käytöstä ja saaneen aikaan sen, että yhtiöltä [C] laskutettiin liikaa tilastotöistä”.
22 Hänen syyteharkintaan asettamisensa jälkeen kantaja esitti 15.9.2008 komissiolle ensimmäisen avustamispyynnön Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen, sellaisena kuin niitä sovelletaan käsiteltävän asian tosiseikkoihin (jäljempänä henkilöstösäännöt), 24 artiklan nojalla. Tämä pyyntö hylättiin 17.12.2008 tehdyllä komission päätöksellä.
23 Kantaja valitti 18.2.2009 avustamispyynnön hylkäämisestä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan nojalla. Avustamispyynnön hylkäämistä koskeva valitus hylättiin 1.4.2009 tehdyllä nimittävän viranomaisen päätöksellä.
24 Ranskan syyttäjäviranomainen teki 21.1.2013 syyttämättäjättämispäätöksen kaikkien syyteharkintaan asetettujen henkilöiden, myös kantajan, osalta. Tämän jälkeen tribunal de grande instance de Paris’n tutkintatuomari teki 9.9.2013 syyttämättäjättämispäätöksen (jäljempänä syyttämättäjättämispäätös).
25 Komissio valitti asianomistajana syyttämättäjättämispäätöksestä 17.9.2013.
26 Kantaja esitti 12.12.2013 komissiolle toisen henkilöstösääntöjen 24 artiklaan perustuvan avustamispyynnön. Se hylättiin 6.5.2014 tehdyllä komission päätöksellä.
27 Cour d’appel de Paris (Pariisin ylioikeus, Ranska) totesi 23.6.2014 antamassaan tuomiossa komission valituksen perusteettomaksi ja pysytti syyttämättäjättämispäätöksen voimassa lähinnä sillä perusteella, että ”esiin tulleissa seikoissa – – [oli] kyse unionin talousarviosääntöjen rikkomisesta”, jossa laiminlyötiin tarkastuksia ja suhtauduttiin välinpitämättömästi varainhoidon valvontaan”, että ”ainoastaan varainhoidon valvontaa koskevien säännösten ja yhteisön talousarviosääntöjen noudattamatta jättämisen perusteella ei [voitu] katsoa, että kyseessä on [varojen väärinkäyttö]”, että ”ei [ollut] riittävää näyttöä jonkinlaisista kavalluksista [ja] että kyseessä olevia tekoja ei voitu luokitella muuksi rikosoikeudellisesti rangaistavaksi teoksi, kuten väärennysten tekemiseksi ja käytöksi, – – teon tahallisuuden puuttuessa”.
28 Komissio teki 27.6.2014 kassaatiovalituksen tuomiosta, jolla syyttämättäjättämispäätös pysytettiin voimassa (ks. edellä 27 kohta).
29 Kantaja valitti 28.7.2014 toisesta avustamispyynnön hylkäämisestä henkilöstösääntöjen 24 artiklan nojalla. Tätä valitusta täydennettiin 18.8.2014. Nimittävä viranomainen hylkäsi kantajan täydennetyn valituksen 21.11.2014 tehdyllä päätöksellä.
30 Virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 24.2.2015 jättämällään kannekirjelmällä (asia F-35/15) kantaja nosti kanteen, jossa vaaditaan kumoamaan 21.11.2014 tehty nimittävän viranomaisen päätös, jolla hylättiin hänen henkilöstösääntöjen 24 artiklan nojalla tekemänsä valitus, joka koski avustamispyyntöä ja komission määräämistä maksamaan hänelle väliaikaisesti 17 242,51 euron suuruinen summa.
31 Virkamiestuomioistuin hylkäsi kanteen 15.7.2015 antamallaan määräyksellä De Esteban Alonso v. komissio (F‑35/15, EU:F:2015:87). Kantaja valitti kyseisestä päätöksestä 16.9.2015.
32 Komission kurinpitomenettelyistä ja ‑asioista vastaava toimisto antoi 10.4.2016 päivätyllä kirjeellä kantajalle tiedoksi päätöksensä lopettaa asian käsittely hänen osaltaan.
33 Ranskan Cour de cassation (ylin tuomioistuin) hylkäsi komission valituksen 15.6.2016 antamallaan tuomiolla.
34 Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi 9.9.2016 antamallaan tuomiolla De Esteban Alonso v. komissio (T‑557/15 P, ei julkaistu, EU:T:2016:456) kantajan 15.7.2015 annetusta tuomiosta De Esteban Alonso v. komissio (F‑35/15, EU:F:2015:87) tekemän valituksen.
35 Kantaja vaati 22.12.2016 komission toiminnasta aiheutuneiden vahinkojen korvaamista henkilösääntöjen 90 artiklan 1 kohdan nojalla. Nimittävä viranomainen hylkäsi kyseisen vaatimuksen perusteettomana 3.5.2017 tekemällään päätöksellä.
36 Kantaja valitti 1.8.2017 kyseisestä päätöksestä, jolla hylättiin hänen vaatimuksensa komission toiminnasta aiheutuneiden vahinkojen korvaamisesta.
37 Nimittävä viranomainen hylkäsi kyseisen vaatimuksen perusteettomana 29.11.2017 tekemällään päätöksellä.
Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset
38 Kantaja nosti käsiteltävän kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 28.2.2018 toimittamallaan kannekirjelmällä.
39 Unionin yleinen tuomioistuin kehotti 18.1.2019 työjärjestyksensä 89 artiklan 3 kohdan a ja d alakohdan mukaisena prosessinjohtotoimena komissiota vastaamaan kysymyksiin ja toimittamaan asiaa koskevia asiakirjoja. Komissio noudatti tätä vaatimusta 6.2.2019.
40 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 106 artiklan 3 kohdassa määrätään, että jos asianosaiset eivät ole esittäneet istunnon pitämistä koskevaa pyyntöä kolmen viikon kuluessa siitä, kun ilmoitus asian käsittelyn kirjallisen vaiheen päättämisestä on annettu tiedoksi, unionin yleinen tuomioistuin voi päättää ratkaista kanteen ilman asian käsittelyn suullista vaihetta. Unionin yleinen tuomioistuin katsoo saaneensa nyt esillä olevassa asiassa riittävästi tietoa asiakirjojen perusteella, ja se on, koska tällaista pyyntöä ei ole esitetty, päättänyt ratkaista asian ilman suullista käsittelyä.
41 Kantaja vaatii lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin
– velvoittaa OLAFin ”esittämään 19.3.2003 päivätyn asiaa Franchet ja Byk v. komissio (T‑48/05) koskevan muistion ja komission maksamaan hänelle 1 102 291,68 euroa korvauksena aiheutuneista aineettomista, fyysisistä ja aineellisista vahingoista”
– velvoittaa komission maksamaan 3 000 euroa kiinteistä kuluista ja korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
42 Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– toteaa kanteen perusteettomaksi ja hylkää sen kokonaisuudessaan
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
43 Kanteensa tueksi kantaja väittää, etteivät OLAF ja komissio ole noudattaneet hyvän hallinnon periaatetta, huolenpitovelvollisuutta eivätkä puolustautumisoikeuksia, sellaisina kuin ne on vahvistettu perusoikeuskirjassa ja asetuksessa N:o 1073/1999. Kantaja vetoaa lähinnä siihen, että OLAF ja komissio ovat toimineet virheellisesti, koska häntä ei kuultu ennen hänen syykseen luettujen seikkojen esittämistä Ranskan viranomaisille ja koska komissio jatkoi häntä koskevia rikossyytetoimia perusteettomasti. Kantajan mukaan näistä virheistä aiheutui hänelle vakavia aineellisia, aineettomia ja fyysisiä vahinkoja, joilla on suora syy-yhteys OLAFin ja komission tekemiin väitettyihin virheisiin.
44 Komissio kiistää kantajan väitteet.
Alustavat huomautukset
45 Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että virkamiehen tai toimihenkilön esittämän vahingonkorvausvaatimuksen yhteydessä unionin vastuun syntymisen edellytyksenä on tiettyjen edellytysten täyttyminen toimielinten moititun toiminnan lainvastaisuuden, vahingon tosiasiallisen syntymisen sekä toimielimen toiminnan ja väitetyn vahingon välisen syy-yhteyden osalta (ks. tuomio 16.12.2010, komissio v. Petrilli, T‑143/09 P, EU:T:2010:531, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Nämä kolme edellytystä ovat kumulatiivisia, mikä tarkoittaa sitä, että jos jokin niistä ei täyty, unionin ei voida katsoa olevan korvausvastuussa (tuomio 13.12.2018, UP v. komissio, T-706/17, ei julkaistu, EU:T:2018:924, 72 kohta).
46 Tältä osin on täsmennettävä, että SEUT 270 artiklan ja henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklan mukaisissa henkilöstöasioissa, myös niissä, joissa haetaan korvausta virkamiehelle tai toimihenkilölle aiheutuneesta vahingosta, noudatetaan erityisiä sääntöjä, jotka eroavat SEUT 268 artiklan ja SEUT 340 artiklan toisen kohdan mukaista sopimussuhteen ulkopuolista unionin vastuuta koskevista yleisperiaatteista johtuvista säännöistä. Henkilöstösäännöistä nimittäin ilmenee muun muassa, että unionin virkamies tai toimihenkilö on, päinvastoin kuin muut yksityishenkilöt, sidoksissa toimielimeen, jonka palveluksessa hän on, sellaisen työsuhteen kautta, jolle on ominaista erityisten vastavuoroisten oikeuksien ja velvollisuuksien tasapaino, jota toimielimen huolenpitovelvollisuus asianomaista henkilöä kohtaan kuvastaa. Tämän tasapainon pääasiallisena tarkoituksena on säilyttää luottamussuhde, jonka on oltava olemassa toimielinten ja virkamiesten välillä, jotta kansalaisille voidaan taata, että toimielimille kuuluvat yleistä etua koskevat tehtävät suoritetaan asianmukaisesti. Tästä johtuu, että kun unioni toimii työnantajana, sillä on laajempi vastuu, joka ilmenee velvollisuutena korvata henkilöstölleen vahingot, jotka ovat aiheutuneet unionin työnantajan ominaisuudessa toteuttamista lainvastaisista menettelyistä (ks. tuomio 16.12.2010, komissio v. Petrilli, T‑143/09 P, EU:T:2010:531, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
47 Käsiteltävässä asiassa kantaja väittää, että oikeuskäytännössä edellytetyt kolme sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymisen edellytystä täyttyy. Unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että on tutkittava ensinnäkin OLAFin ja komission väitettyä lainvastaista menettelyä koskevaa edellytystä, seuraavaksi vahinkoa koskevaa edellytystä ja lopulta kahden edellä mainitun seikan välistä syy-yhteyttä koskevaa edellytystä.
OLAFin ja komission menettelyn lainvastaisuus
48 Kantaja väittää, että sekä OLAF että komissio ovat menetelleet virheellisesti. Hän väittää tältä osin, etteivät ne ole noudattaneet hyvän hallinnon periaatetta, huolenpitovelvollisuutta eivätkä puolustautumisoikeuksia, sellaisina kuin ne on vahvistettu perusoikeuskirjassa ja asetuksessa N:o 1999/396.
49 Ensimmäiseksi kantaja väittää, että OLAF on loukannut hänen puolustautumisoikeuksiaan ja rikkonut päätöksen 1999/396 4 artiklaa. Hän toteaa ensinnäkin unionin yleisen tuomioistuimen katsoneen samaa asiaa Eurostat koskevassa 8.7.2008 antamassaan tuomiossa Franchet ja Byk v. komissio (T‑48/05, EU:T:2008:257, 124 kohta), että OLAFin Ranskan oikeusviranomaisille toimittama 19.3.2003 päivätty muistio koski sisäistä tutkimusta. Tässä yhteydessä kantaja toteaa häneen liittyvästä sisäistä tutkimusta koskevasta muistiosta, että hänelle olisi ennen muistion toimittamista pitänyt ilmoittaa ja häntä olisi pitänyt kuulla häntä koskevista seikoista päätöksen 1999/396 4 artiklan nojalla, mikä on tunnustettu unionin yleisen tuomioistuimen asiassa Franchet ja Byk v. komissio omaksumassa oikeuskäytännössä. Kantaja väittää lisäksi, että OLAF on OLAFin sisäisiä tutkimuksia koskevien sääntöjen mukaan syyllistynyt oikeussäännön, jolla annetaan yksityisille oikeuksia, riittävän ilmeiseen rikkomiseen, koska se ei lykännyt velvollisuutta antaa kantajalle tilaisuus tulla kuulluksi komission pääsihteerin antamalla suostumuksella, jos hallinto katsoi, ettei tutkimusta voitu antaa hänelle tiedoksi.
50 Toiseksi kantaja väittää, että komissio on rikkonut asetuksessa N:o 1073/1999 säädettyjä kurinpitomenettelyä koskevia sääntöjä, koska se osallistui Ranskan kansallisten tuomioistuinten oikeudenkäyntimenettelyihin asianomistajana, vaikka OLAFin sisäistä tutkimusta ei ollut saatettu päätökseen.
51 Kolmanneksi kantaja toteaa, että komissio on loukannut oikeutta hyvään hallintoon ja huolenpitovelvollisuutta, koska se jatkoi häntä koskevia syytetoimia ja saattoi asian Cour de cassationin käsiteltäväksi esittämättä häntä koskevia riittäviä todisteita.
52 Komissio väittää, ettei se ole tehnyt virhettä, jonka vuoksi se olisi korvausvastuussa, ja vaatii tämän kanneperusteen hylkäämistä.
OLAFin menettelyn lainvastaisuus
53 Kantaja väittää, että hänelle olisi pitänyt ilmoittaa ja että häntä olisi pitänyt kuulla häntä koskevista seikoista, ennen kuin OLAF toimitti 19.3.2003 päivätyn muistion Ranskan oikeusviranomaisille. Se perustaa väitteensä 8.7.2008 annettuun tuomioon Franchet ja Byk v. komissio (T‑48/05, EU:T:2008:257), jossa unionin yleinen tuomioistuin luokitteli OLAFin suorittaman tutkimuksen sisäiseksi tutkimukseksi ja katsoi, että päätöksen 1999/396 4 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla OLAF on syyllistynyt oikeussäännön, jolla annetaan yksityisille oikeuksia, riittävän ilmeiseen rikkomiseen, koska se ei ole noudattanut ilmoittamisvelvollisuuttaan.
54 Komissio väittää, ettei kantaja ollut kummassakaan päätöksen 1999/396 4 artiklassa säädetyssä tilanteessa, koska OLAFin kansallisille viranomaisille toimittamaan 19.3.2003 päivättyyn muistioon sisältyvissä tiedoissa ei syytetty häntä henkilökohtaisesti eikä mainittu häntä nimeltä.
55 Aluksi on muistutettava, että asianomaisille virkamiehille ilmoittamisesta säädetään ainoastaan sisäisten tutkimusten yhteydessä päätöksen 1999/396 4 artiklan mukaisesti. Tässä yhteydessä on todettava, että kuten unionin yleinen tuomioistuin vahvisti 8.7.2008 annetun tuomion Franchet ja Byk v. komissio (T-48/05, EU:T:2008:257) 124 kohdassa, asiaa Datashop – Planistat koskevien asiakirjojen toimittaminen Ranskan oikeusviranomaisille 19.3.2003 koski sisäistä tutkimusta. Kyseistä säännöstä voidaan näin ollen soveltaa myös käsiteltävässä asiassa.
56 Päätöksen 1999/396 4 artiklan ensimmäisestä kohdasta ilmenee, että asianomaiselle virkamiehelle on ilmoitettava nopeasti, että häneen voi kohdistua epäilyjä, jos ilmoittaminen ei vaaranna tutkimusta, eikä nimeltä mainittua komission virkamiestä koskevia päätelmiä missään tapauksessa saa tehdä tutkimuksen valmistuttua ilman, että asianosaiselle on annettu tilaisuus tulla kuulluksi kaikista häntä koskevista seikoista.
57 Näiden säännösten, joissa määritellään, miten asianomaisen virkamiehen puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen sovitetaan tällaisten tutkimusten luottamuksellisuuden vaatimuksiin, huomiotta jättäminen muodostaisi tutkintamenettelyyn sovellettavien olennaisten menettelymääräyksien rikkomisen (tuomio 8.7.2008, Franchet ja Byk v. komissio, T-48/05, EU:T:2008:257, 129 kohta).
58 Päätöksen 1999/396 4 artikla ei kuitenkaan koske nimenomaisesti tietojen toimittamista kansallisille oikeusviranomaisille, eikä siinä siis säädetä velvollisuudesta ilmoittaa asianomaiselle virkamiehelle ennakolta tällaisesta toimittamisesta. Asetuksen N:o 1073/1999 10 artiklan nojalla OLAF voi (ulkoiset tutkimukset) tai sen pitää (sisäiset tutkimukset) lähettää tietoja kansallisille oikeusviranomaisille. Tämä tietojen toimittaminen voi siis tapahtua ennen ”tutkimusten valmistuttua tehtyjä päätelmiä”, jotka tavallisesti sisällytetään tutkintakertomukseen (tuomio 8.7.2008, Franchet ja Byk v. komissio, T‑48/05, EU:T:2008:257, 130 kohta).
59 On kuitenkin muistutettava, että 8.7.2008 annetussa tuomiossa Franchet ja Byk v. komissio (T‑48/05, EU:T:2008:257, 132 kohta) unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei sillä hetkellä, kun tiedot toimitettiin kansallisille oikeusviranomaisille, ollut olemassa mitään asetuksen N:o 1073/1999 9 artiklassa tarkoitettua kertomusta, jonka OLAF olisi toimittanut komissiolle ja jossa kyseisen asian kantajia olisi syytetty henkilökohtaisesti. Unionin yleinen tuomioistuin totesi kuitenkin, että Ranskan kansallisille oikeusviranomaisille toimitettuun 19.3.2003 päivättyyn muistioon sisältyy ”päätelmiä, joissa mainitaan nimeltä” Yves Franchet ja Daniel Byk, ja että ennen asian Datashop – Planistat toimittamista Ranskan oikeusviranomaisille kyseisille henkilöille olisi päätöksen 1999/396 4 artiklan nojalla pitänyt ilmoittaa asiasta, ja heitä olisi pitänyt kuulla heitä koskevista seikoista (tuomio 8.7.2008, Franchet ja Byk v. komissio, T‑.48/05, EU:T:2008:257, 145 kohta).
60 Unionin yleinen tuomioistuin totesi asiassa Franchet ja Byk v. komissio, että vaikka päätöksen 1999/396 4 artiklassa säädetään poikkeuksesta tapauksissa, joissa tutkimukseen liittyvistä syistä on noudatettava ehdotonta salassapitovelvollisuutta, ja kyseisen poikkeuksen mukaan velvollisuutta antaa virkamiehelle tilaisuus tulla kuulluksi voidaan lykätä komission pääsihteerin annettua asiaan suostumuksensa, tämän poikkeuksen soveltamisedellytyksiä ei ollut noudatettu ja että OLAF on näin ollen syyllistynyt oikeussäännön, jolla annetaan yksityisille oikeuksia, riittävän ilmeiseen rikkomiseen, koska se ei ole noudattanut ilmoittamisvelvollisuuttaan.
61 Käsiteltävässä asiassa komissio väittää, ettei mainittua oikeuskäytäntöä voida soveltaa kantajaan, koska OLAFin kansallisille viranomaisille toimittamaan 19.3.2003 päivättyyn muistioon sisältyvissä tiedoissa ei syytetty häntä henkilökohtaisesti eikä mainittu häntä nimeltä.
62 Tässä yhteydessä on muistutettava, että päätöksen 1999/396 4 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään asianomaisille ilmoittamista koskevista menettelytavoista seuraavaa:
”Jos ilmenee, että komission jäseneen, virkamieheen tai muuhun henkilöstöön kuuluvaan voi kohdistua henkilöön kohdistuvia epäilyjä, asianomaiselle on ilmoitettava tästä nopeasti, jos ilmoittaminen ei vaaranna tutkimusta. Nimeltä mainittua komission jäsentä, virkamiestä tai muuhun henkilöstöön kuuluvaa koskevia päätelmiä ei missään tapauksessa saa tehdä tutkimuksen valmistuttua ilman, että asianomaiselle on annettu tilaisuus tulla kuulluksi kaikista häntä koskevista seikoista.”
63 Tätä säännöstä on kuitenkin tulkittava perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti siten, että siinä säädetään ensinnäkin yleisestä velvollisuudesta ilmoittaa asianomaiselle koko tutkimuksen ajan heti, jos ilmenee, että häneen voi kohdistua ”henkilöön kohdistuvia epäilyjä”, ellei ilmoittaminen ei vaaranna tutkimusta. Toiseksi tämä ilmoittamisvelvollisuus on sitäkin tärkeämpi (”[joka] tapauksessa”) silloin, kun on kyse ”nimeltä mainittua – – virkamiestä – – [koskevista päätelmistä]”. Tällaisessa tapauksessa kyseessä olevalle henkilölle on nimittäin annettava tilaisuus tulla kuulluksi kaikista häntä koskevista seikoista, ennen kuin OLAF tekee tutkimuksia koskevia päätelmiä, joissa hänet mainitaan nimeltä.
64 Näin ollen on tutkittava, ilmeneekö Ranskan oikeusviranomaisille 19.3.2003 päivätyssä muistiossa toimitetuista tiedoista, että kantajaan voi kohdistua ”henkilöön kohdistuvia epäilyjä”, vai voidaanko kyseisiä tietoja pitää päätöksen 1999/396 4 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuina kantajaa ”koskevi[n]a päätelmi[n]ä”.
65 Heti aluksi on todettava, että kantaja on vaatinut, että unionin yleinen tuomioistuin velvoittaa OLAFin esittämään ”kokonaisuudessaan” 19.3.2003 päivätyn muistion, joka on sisällytetty asian Franchet ja Byk v. komissio (T-48/05, EU:T:2008:257) asiakirja-aineistoon. Vaikka katsottaisiin, että tällä vaatimuksella kantaja vaatii lähinnä unionin yleistä tuomioistuinta toteuttamaan komissiota koskevan prosessinjohtotoimen, on kuitenkin todettava, että komissio liitti kyseisen muistion käsiteltävässä asiassa vastineeseensa (liite B.2) ja että unionin yleinen tuomioistuin pyysi muistion liitteiden luetteloa ja kyseisiä liitteitä prosessinjohtotoimien yhteydessä.
66 Aluksi on todettava, että OLAFin pääjohtaja totesi 19.3.2003 päivätyn muistion saatekirjeessä, että jollei Ranskan oikeusviranomaisten suorittamasta harkinnasta muuta johdu, ”vaikuttaa siltä, että OLAF on tuonut esiin petollista toimintaa, joka on aiheuttanut vahinkoa yhteisön talousarviolle ja joka voi olla rikosoikeudellisesti rangaistavaksi luokiteltavaa”, ja täsmensi, että ”tutkimus on osoittanut, että näistä seikoista ovat vastuussa Planistat Europe SA ‑yhtiön, jonka toimipaikka on Pariisissa, vetäjät, joita yhteisön virkamiehet ovat aktiivisesti avustaneet”.
67 Edellä mainitun kirjeen liitteenä olleessa 19.3.2003 päivätyssä muistiossa todettiin ”tutkimuksen kohteen taustan” yhteydessä 2.3 kohdassa, jonka otsikko on ”Tutkimuksen kuluessa tehdyt toteamukset”, että syyskuussa 1999 päivätyssä Eurostatin sisäisessä tilintarkastuskertomuksessa, joka koski Brysselissä, Luxemburgissa ja Madridissa sijaitsevia Datashopin toimipisteitä ja jonka perusteella OLAFin tutkimus alkoi, oli ”paljastunut useita sääntöjenvastaisuuksia kolmen Datashopin johdossa vuoden 1996 ja vuoden 1999 lopun välisenä aikana” ja että ”tässä tapauksessa merkittävä osa näiden kolmen Datashopin ilmoittamasta liikevaihdosta – 50–55 prosenttia – meni pimeään kassaan, jonka käyttö edellytti erään [Eurostatin] virkamiehen lupaa”.
68 Siinä todettiin lisäksi, että ”pimeää kassaa on käytetty myös tiettyjen Eurostatin virkamiesten, myös Bykin, ravintola-, hotelli- ja matkakulujen maksamiseen”.
69 Lisäksi muistion 3.1 kohdassa, jonka otsikko on ”Kavallus” ja jossa kuvataan rikoksia, todettiin seuraavaa:
”Se, että eräät yhteisön virkamiehet perustavat sellaisen taloudellisten toimijoiden verkoston, jonka yksi tavoite on pimittää komissiolta tuloja, jotka ovat peräisin yhteisön tuotteiden myynneistä tai yhteisön tilastoihin liittyvistä suorituksista, voi merkitä Ranskan rikoslain (Code pénal) 314-1 §:ssä määriteltyä ’varojen, omaisuuden tai esineiden’ kavaltamista. Kaikki rikkomisen osatekijät on toteutettu yhteisön virkamiesten, Planistat-yritysryhmän ja asianomaisten Datashopien johtajien yhteistoiminnassa. Yhteisön virkamiehet eivät ole voineet olla tietämättömiä voimassa olevasta varainhoitoasetuksesta, jonka mukaan he ovat velvollisia osoittamaan kaikki tulot.
Kyseiset yhteisön virkamiehet ovat lisäksi käyttäneet kyseiset rahasummat tarkoituksiin, jotka eivät liity yhteisön etuun, koska tätä rahaa on aivan ilmeisesti käytetty sellaisten kulujen maksamiseen, joista ei ole määrätty Planistat Europe SA ‑yhtiön ja komission välisessä sopimuksessa, tai jopa näiden virkamiesten henkilökohtaisiin menoihin. Petollinen tarkoitus ilmenee tästä varojen käytöstä muihin kuin yhteisön tarkoituksiin.”
70 Muistion 3.3 kohdassa, jonka otsikko on ”Rikoksentekijöiden yhteenliittäytyminen”, todettiin lopuksi seuraavaa:
”Rikoslain 450-1 §:n mukaan ’rikoksentekijöiden yhteenliittymällä tarkoitetaan ryhmää tai yhteenliittymää, joka on muodostettu yhden tai useamman rikoksen tai rikkomuksen, joista on säädetty vähintään viiden vuoden vankeusrangaistus, valmistelemiseksi yhdellä tai useammalla konkreettisella teolla – –’.
On pohdittava, voidaanko tätä luokittelua soveltaa myös tämän asian yhteydessä, koska yhteisön varojen anastamisen onnistuminen on edellyttänyt kavalluksen toteuttaneiden virkamiesten ja Planistatin ja Datashopien johdon yhteenliittymää.
– –”
71 Tältä osin on todettava, että sen 8.7.2008 annetussa tuomiossa Franchet ja Byk v. komissio (T‑48/05, EU:T:2008:257) jo todetun seikan lisäksi, että 19.3.2003 päivättyyn muistioon sisältyy ”päätelmiä, joissa mainitaan nimeltä” Franchet ja Byk, samasta muistiosta ilmenee päätöksen 1999/396 4 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuja muihin ”yhteisön virkamiehiin”, myös kantajaan, kohdistuvia epäilyjä. On nimittäin todettava, että ottaen huomioon muistioon sisältyvät ”yhteisön virkamiehiä” koskevat väitteet ja sen, että kantaja oli tietotekniikan, julkaisutoiminnan ja ulkosuhteiden osaston johtaja ja muistiossa nimeltä mainitun Bykin esimies, kantajan henkilökohtainen osallisuus oli erittäin todennäköistä, minkä vuoksi OLAFin olisi pitänyt ainakin ilmoittaa asiasta nopeasti viimeksi mainitulle. Tätä väitettä tukee se, että sen jälkeen, kun OLAFin johtaja oli toimittanut 19.3.2003 päivätyn muistion Ranskan oikeusviranomaisille, tribunal de grande instance de Paris’n virallinen syyttäjä aloitti 4.4.2003 kantajaa ja muita virkamiehiä koskevan tutkinnan kavalluksen salaamisen ja kavallukseen osallistumisen vuoksi ja että näiden tietojen toimittamisen jälkeen kantaja pidätettiin ja Ranskan oikeusviranomaiset asettivat hänet syyteharkintaan ilman, että hänelle ilmoitettiin asiasta tai että häntä kuultiin etukäteen.
72 Komissio väittää tässä yhteydessä, että koska OLAFin kertomuksessa mainittiin ainoastaan Eurostatissa työskentelevät ”yhteisön virkamiehet”, siinä viitattiin erittäin epämääräisesti osallisina olleisiin henkilöihin, ja ettei ketään näistä virkamiehistä voitu nimetä henkilökohtaisesti. Komission mukaan OLAF jätti Ranskan tuomioistuimille laajan harkintavallan toimitettuja tietoja koskevissa jatkotoimissa sekä tietojen että tutkinnan kohteen osalta.
73 On huomautettava, että toisin kuin komissio väittää, sekä tietojen kohde että tutkinnan kohteena olleiden henkilöllisyys ilmenivät selvästi OLAFin kertomuksesta, sillä siinä ei jätetty Ranskan tuomioistuimille laajaa harkintavaltaa kantajan osallisuuden suhteen.
74 Tietojen kohteesta voidaan nimittäin todeta, että tiedot olivat riittävän yksityiskohtaisia, kuten kertomuksen otsikosta ”sellaisten tosiseikkojen paljastaminen, jotka voidaan luokitella rikosoikeudellisesti rangaistaviksi” ja 2 kohdan ”tutkimuksen kohteen tausta” sisällöstä ilmenee.
75 Kantajan osallisuudesta on todettava ensinnäkin, että kertomuksessa tuodaan esiin Eurostatin johtajan ja kantajan esimiehen Franchet’n sekä yksikönpäällikön ja kantajan alaisen Bykin suora osallisuus. Koska kantaja siis sijoittuu hierarkiassa Franchet’n ja Bykin väliin, Ranskan syyttäjäviranomaiset väistämättä epäilivät kantajan olleen osallisena kuvailtuihin tosiseikkoihin, vaikka häntä ei mainita nimeltä kertomuksessa. Tätä väitettä tukee myös syyttämättäjättämispäätös, jossa korostetaan kantajan ja Bykin ammatillista suhdetta. Syyttämättäjättämispäätöksessä nimittäin todetaan, että Byk ”työskenteli vuodesta 1994 alkaen [kantajan] alaisuudessa” ja että kantaja oli ”Bykin esimies” (s. 13 ja 21).
76 Toiseksi kantajan osallisuus Eurostatissa hoitamiensa tehtäviensä ja roolinsa kautta ilmenee selvästi 19.3.2003 päivätyssä muistiossa esiin tuoduista lainvastaisista teoista, ja myös syyttämättäjättämispäätös tukee sitä. Maaliskuun 19. päivänä 2003 päivätyn muistion 2.3 kohdan, joka koskee ”tutkimuksen kuluessa tehtyjä toteamuksia”, neljännessä kappaleessa nimittäin todetaan, että ”tässä tapauksessa merkittävä osa näiden kolmen Datashopin ilmoittamasta liikevaihdosta – 50–55 prosenttia – meni pimeään kassaan, jonka käyttö edellytti erään [Eurostatin] virkamiehen lupaa”. Kuten syyttämättäjättämispäätöksen sivulta 9 kuitenkin ilmenee, ”MESSAGERIES DU LIVREN talousjohtaja pyysi Eurostatilta, jota – – tai DE ESTEBAN edustivat, lupaa maksaa osoitetut laskut”. On todettava, että kuten asiakirja-aineistosta ilmenee, tämän luvan pystyi antamaan ainoastaan viisi henkilöä, joista yksi mainitaan muistiossa nimeltä ja toinen on kantaja. Syyttämättäjättämispäätöksen sivulla 15 selitetään lisäksi, että ”vararahastoon liittyvät tapahtumat toteutettiin – – vuoteen 1998 asti Bykin esimiehenä olleen [kantajan] valvonnassa”. Näin ollen ei ollut mitään epäilyä OLAFin toimittamassa muistiossa kuvailtuihin tekoihin osallistuneiden henkilöiden henkilöllisyydestä. Sama pätee väitteisiin, joiden mukaan ”eräät yhteisön virkamiehet perustavat sellaisen taloudellisten toimijoiden verkoston, jonka yksi tavoite on pimittää komissiolta tuloja”, ja ”kyseiset yhteisön virkamiehet ovat käyttäneet kyseiset rahamäärät” (19.3.2003 päivätyn muistion s. 7, 3.1 kohta ”Kavallus”). Kuvailluilla osallisina olleilla henkilöillä oli nimittäin Eurostatissa hoitamien tehtäviensä ansiosta taloudellisten toimijoiden rooli ja siten samoin tehtäviensä ansiosta toimivalta käyttää kyseisiä rahamääriä. Näin ollen komission tietotekniikan, julkaisutoiminnan ja ulkosuhteiden osaston johtajana ja Bykin esimiehenä toimineen kantajan osallisuus ilmenee selvästi 9.3.2003 päivätyssä muistiossa kuvailluista tosiseikoista.
77 Näissä olosuhteissa on siis todettava, että OLAFin Ranskan oikeusviranomaisille 9.3.2003 päivätyssä muistiossa toimittamien tietojen perusteella kantaja olisi pitänyt tosiseikkojen tapahtuma-aikaan hoitamisensa tehtävien vuoksi rinnastaa OLAFin päätelmissä nimeltä mainittuihin henkilöihin.
78 Heinäkuun 8. päivänä 2008 annetun tuomion Franchet ja Byk v. komissio (T‑48/05, EU:T:2008:257) 148 ja 149 kohdassa todettiin lisäksi päätöksen 1999/396 4 artiklan toisessa kohdassa säädetystä tutkimukseen liittyvistä syistä noudatettavasta ehdotonta salassapitovelvollisuutta koskevasta poikkeuksesta, että vaikka OLAFin pääjohtaja totesi 3.4.2003 päivätyssä muistiossa, että ”Eurostatin ja Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimiston virkamiehet olivat osallisina asiassa, että tämä osa oli toimitettu Ranskan oikeusviranomaisille ja että päätöksen 1999/396 4 artiklan mukaista virkamiehille ilmoittamista piti lykätä, koska tutkimukseen liittyvistä syistä oli noudatettava ehdotonta salassapitovelvollisuutta”, komissio oli vahvistanut unionin yleiselle tuomioistuimelle antamassaan kirjallisessa vastauksessa, ettei sen pääsihteerillä ole ollut tilaisuutta antaa suostumustaan siihen, että Franchet’n ja Bykin tilaisuutta tulla kuulluksi lykätään.
79 Käsiteltävässä asiassa on todettava, että komissio vahvisti unionin yleisen tuomioistuimen esittämään kirjalliseen kysymykseen vastatessaan prosessinjohtotoimien yhteydessä, ettei sen pääsihteeri ollut käsitellyt kantajan tapausta, koska tätä ei ollut mainittu nimeltä OLAFin päätelmissä, ja ettei hänen tapaukseensa siksi sovelleta päätöksen 1999/396 4 artiklaa. Näin ollen OLAF ei olisi velvollinen antamaan hänelle tilaisuutta tulla kuulluksi eikä se myöskään voisi lykätä kantajan kuulemista. On kuitenkin huomautettava, että kuten edellä 77 kohdasta ilmenee, OLAFin Ranskan oikeusviranomaisille toimittamaan 19.3.2003 päivättyyn muistioon sisältyvien tietojen perusteella kantaja olisi pitänyt rinnastaa päätöksen 1999/396 4 artiklan ensimmäisen kohdan toisessa virkkeessä tarkoitettuihin OLAFin päätelmissä nimeltä mainittuihin henkilöihin.
80 Lisäksi on todettava, että oikeuskäytännön mukaan velvollisuus pyytää ja saada komission pääsihteerin suostumus ei ole pelkkä muodollisuus, joka voidaan tarvittaessa täyttää myöhemmässä vaiheessa. Vaatimus tällaisen suostumuksen saamisesta menettäisi nimittäin tällöin tarkoituksensa, joka on sen takaaminen, että asianomaisten virkamiesten puolustautumisoikeuksia kunnioitetaan, että heille ilmoittamista lykätään vain erittäin poikkeuksellisissa tapauksissa ja että poikkeuksellisen luonteen arviointi ei kuulu yksinomaan OLAFille vaan edellyttää myös komission pääsihteerin suorittamaa harkintaa (tuomio 8.7.2008, Franchet ja Byk v. komissio, T‑48/05, EU:T:2008:257, 151 kohta).
81 Näin ollen myöskään päätöksen 1999/396 4 artiklan toisessa kohdassa säädetyn kyseisen kuulemisen lykkäämisen mahdollistavan poikkeuksen soveltamisedellytykset eivät täyttyneet kantajan osalta, johon viitattiin implisiittisesti, mutta väistämättä 19.3.2013 päivätyssä muistiossa.
82 Näissä olosuhteissa OLAF rikkoi päätöksen 1999/396 4 artiklaa ja kantajan puolustautumisoikeuksia toimittaessaan asiaa Datashop – Planistat koskevat asiakirjat Ranskan oikeusviranomaisille.
83 Joka tapauksessa vaikka katsottaisiin, ettei kantajaa voida rinnastaa päätöksen 1999/396 4 artiklan ensimmäisen kohdan toisessa virkkeessä tarkoitettuun OLAFin päätelmissä nimeltä mainittuun henkilöön, on todettava, että kaiken edellä esitetyn perusteella olisi ainakin pitänyt katsoa, että kantaja oli henkilökohtaisesti osallisena käsiteltävään asiaan liittyviin tosiseikkoihin, minkä vuoksi hänelle olisi pitänyt ilmoittaa asiasta saman artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen mukaisesti nopeasti siltä osin kuin ei ollut osoitettu, että ilmoittaminen olisi vaarantanut tutkimuksen.
84 Tältä osin on todettava, ettei asiakirja-aineistosta ilmene mitään perustetta, joka voisi oikeuttaa sen, ettei OLAF ilmoittanut kantajalle. Vastineen liitteenä olevan 21.5.2003 pidetyn komission 1613. kokouksen pöytäkirjan mukaan komissio oli päinvastoin pannut merkille ”OLAFin aikomuksen kiirehtiä meneillään olevia tutkimuksiaan ja erityisesti antaa virkamiehille, joita se mahdollisesti pitää asiaan osallisina, tilaisuuden tulla kuulluiksi”. Tästä toteamuksesta ilmenee, ettei tässä vaiheessa ollut osoitettu mitään pakottavaa syytä noudattaa ehdotonta salassapitoa kyseisessä tutkimuksessa. Mikään asiakirja-aineiston seikka ei näytä myöskään osoittavan, että kantaja olisi voinut vaarantaa tutkimuksen, jos hänelle olisi ilmoitettu, että häneen voi kohdistua epäilyjä.
85 Näin ollen on katsottava, ettei OLAF ole noudattanut sillä päätöksen 1999/396 ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen nojalla olevaa velvollisuutta ilmoittaa kantajalle.
86 Sitä, missä määrin kantajan väittämä vahinko on voinut johtua todetuista lainvastaisuuksista, tarkastellaan jäljempänä 122 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa.
Komission menettelyn lainvastaisuus
87 Kantaja vetoaa kahteen perusteeseen. Ensinnäkin hän väittää, että ollessaan asianomistajana Ranskan tuomioistuimissa ennen OLAFin suorittaman tutkimuksen päättämistä komissio on rikkonut asetusta N:o 1073/1999 koskevia sääntöjä.
88 Toiseksi kantaja väittää, että komissio on loukannut oikeutta hyvään hallintoon ja huolenpitovelvollisuuttaan häntä kohtaan, koska se jatkoi häntä koskevia syytetoimia aina Cour de cassationiin asti esittämättä häntä koskevia riittäviä todisteita.
– Väite, jonka mukaan komissio ei ole noudattanut asetuksen N:o 1073/1999 säännöksiä, koska se oli asianomistajana Ranskan tuomioistuimissa ennen OLAFin suorittaman tutkimuksen päättämistä
89 Komission mielestä kyseinen väite on jätettävä tutkimatta, koska se esitettiin ensimmäisen kerran kantajan unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamassa kanteessa, eikä sitä ollut mainittu aiemmin oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa.
90 On muistutettava, että kuten vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, henkilöstösääntöjen 91 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun hallinnollisen valituksen ja sen jälkeen nostetun kanteen vastaavuutta koskeva sääntö, joka edellyttää tutkimatta jättämisen uhalla, että unionin tuomioistuimissa esitetyt, asianomaiselle vastaiseen toimeen suoraan kohdistetut kanneperusteet on esitetty jo oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä, jotta nimittävällä viranomaisella on ollut mahdollisuus saada tieto siitä, miltä osin asianomainen arvostelee riidanalaista päätöstä. Tämä sääntö on perusteltavissa oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn tavoitteella mahdollistaa sovintoratkaisu virkamiesten ja hallinnon välillä syntyvissä erimielisyyksissä (ks. tuomio 5.3.2015, Gyarmathy v. FRA, F-97/13, EU:F:2015:7, 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
91 Virkamiesten nostamissa kanteissa unionin tuomioistuimissa esitetyt vaatimukset saavat näin ollen sisältää vain samaan syyhyn perustuvia riitauttamisperusteita, johon perustuvat riitauttamisperusteet, joihin on vedottu valituksessa, joskin näitä riitauttamisperusteita voidaan kehitellä unionin tuomioistuimissa esittämällä perusteita ja perusteluja, jotka eivät välttämättä sisälly valitukseen mutta liittyvät siihen läheisesti (ks. tuomio 5.3.2015, Gyarmathy v. FRA, F‑97/13, EU:F:2015:7, 68 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
92 Lopuksi on korostettava, että koska oikeudenkäyntiä edeltävä menettely on luonteeltaan epävirallinen ja koska osapuolet toimivat yleensä tässä vaiheessa turvautumatta asianajajaan, hallinnon ei pidä tulkita valituksia suppeasti, vaan sen on päinvastoin tutkittava niitä avoimin mielin. Henkilöstösääntöjen 91 artiklan tarkoituksena ei myöskään ole rajata ehdottomalla ja lopullisella tavalla mahdollista oikeudenkäyntimenettelyä, kunhan kanteessa ei muuteta valituksen perustetta eikä kohdetta. Jotta henkilöstösääntöjen 91 artiklan 2 kohdassa säädetyllä oikeudenkäyntiä edeltävällä menettelyllä voidaan kuitenkin saavuttaa sille asetettu tavoite, nimittävällä viranomaisella on oltava riittävän tarkka tieto siitä, miltä osin asianosaiset arvostelevat riidanalaista päätöstä (ks. tuomio 5.3.2015, Gyarmathy v. FRA, F‑97/13, EU:F:2015:7, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
93 Käsiteltävässä asiassa on todettava, että sekä vahingonkorvausvaatimuksessa että valituksessa kantaja väittää OLAFin ja komission syyllistyneen lainvastaisuuksiin, koska ne eivät kuulleet häntä eivätkä ilmoittaneet hänelle OLAFin asiakirja-aineiston toimittamisesta Ranskan oikeusviranomaisille ja koska komissio jatkoi itsepintaisesti syytetoimia Ranskan tuomioistuimissa esittämättä uusia todisteita sen jälkeen, kun hänet oli todettu syyttömäksi syyttämättäjättämispäätöksessä. Hänen oikeudelliset perustelunsa jakautuvat siten kahteen osaan koko oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn ajan ja nivoutuvat unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetyssä kanteessa esitettyihin kolmeen väitteeseen. On kuitenkin todettava, että nimittävälle viranomaiselle 22.12.2016 esitetyssä vahingonkorvausvaatimuksessa kantaja riitautti sen tosiseikan, että ”komissio ryhtyi asianomistajaksi, vaikka sillä ei olisi ollut siihen velvollisuutta”, sen väitteen yhteydessä, joka koski komission toimimista lainvastaisesti, koska se jatkoi häntä koskevia syytetoimia hänen syyttömäksi toteamisensa jälkeen (kannekirjelmän 14 kohdan toinen kappale, s. 6, liite A 11). Nimittävän viranomaisen päätöksestä, jolla hylättiin hänen vahingonkorvausvaatimuksensa, 1.8.2017 tehdyssä valituksessa kantaja muistuttaa, että ”tämän 25.9.2003 päätetyn tutkimuksen perusteella tutkintatuomari – – antoi tämän päätöksen tiedoksi syyteharkintaan asetetuille henkilöille” (s. 5, liite A 13). Lisäksi kantaja väittää valituksessa, että ”Euroopan komissio menetteli todella itsepäisesti” häntä vastaan ”vireille pannussa rikosoikeudellisessa menettelyssä” (s. 6, liite A 13).
94 Edellä esitetystä seuraa, että vaikka toisen väitteen perusteluja, jotka liittyvät sen riitauttamiseen, että komissio oli asianomistajana Ranskan tuomioistuimissa ennen OLAFin suorittaman tutkimuksen päättämistä, ei ole esitetty valituksessa itsenäisenä väitteenä, kyseiset perustelut perustuvat samaan syyhyn kuin valituksessa esitetyt riitauttamisperusteet, ja ne on esitetty koko oikeudenkäyntiä edeltävän vaiheen aikana. Lisäksi nämä perustelut liittyvät läheisesti väitteeseen, joka koskee sitä, että komissio menetteli lainvastaisesti, koska se toteutti syytetoimia kantajaa vastaan ensinnäkin asianomistajana ja toiseksi jatkoi oikeudenkäyntimenettelyjä kantajaa vastaan, vaikka sillä ei ollut häntä koskevia riittäviä todisteita. Tämä väite on siis jätettävä tutkimatta edellä 91 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.
95 Näin ollen on tutkittava, onko komissio rikkonut asetuksen N:o 1073/1999 säännöksiä ollessaan asianomistajana Ranskan tuomioistuimissa ennen OLAFin suorittaman tutkimuksen päättämistä.
96 Komissio väittää tässä yhteydessä tehneensä rikosilmoituksen ja ryhtyneensä asianomistajaksi Ranskan tuomioistuimissa niiden Pariisin syyttäjäviranomaisen saamien tietojen perusteella, joiden mukaan komission on Ranskan rikosprosessilain (Code de procédure pénale) 113-8 artiklan säännösten mukaisesti tehtävä rikosilmoitus Pariisin syyttäjäviranomaiselle, jotta rahallinen vaade ei rajoitu yksinomaan Ranskassa tehtyihin kavalluksiin ja jotta se voi myös vaatia korvausta koko Luxemburgissa ja Brysselissä aiheutuneesta vahingosta (ks. liite B.11).
97 Asetuksen N:o 1073/1999 9 artiklan 4 kohdassa säädetään tältä osin sisäisten tutkimusten yhteydessä seuraavaa:
”Sisäisestä tutkimuksesta laadittu kertomus ja kaikki siihen liittyvät tarpeelliset asiakirjat toimitetaan asianomaiselle toimielimelle tai elimelle. Toimielimet ja elimet toteuttavat sisäisten tutkimusten tulosten edellyttämät kurinpidolliset ja oikeudelliset jatkotoimet ja ilmoittavat [OLAFin] johtajalle toteutetuista tutkimuksen jatkotoimista johtajan kertomuksensa päätelmissä vahvistamassa määräajassa.”
98 Tuomiossa Franchet ja Byk v. komissio (T‑48/05, EU:T:2008:257, 351 kohta) unionin yleinen tuomioistuin totesi kurinpitomenettelyistä, että komissio on rikkonut kurinpitomenettelyä koskevia sääntöjä, koska se aloitti Franchet’ta ja Bykiä vastaan kurinpitomenettelyn ennen kuin OLAFin tutkimukset oli saatu päätökseen. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin muistutti, että näiden sääntöjen tavoite on erityisesti asianomaisen virkamiehen suojaaminen varmistamalla, että nimittävällä viranomaisella on ennen kurinpitomenettelyn aloittamista käytettävissään täsmälliset ja merkitykselliset seikat, erityisesti hänen puolestaan puhuvat seikat, jotka on todettu OLAFin, jolla on käytössään laajat tutkintakeinot, suorittamissa tutkimuksissa. Tästä syystä mainitut kurinpitomenettelyä koskevat säännöt ovat oikeussääntöjä, joilla annetaan yksityisille oikeuksia.
99 Lisäksi henkilöstösääntöjen kurinpitomenettelyjä koskevassa liitteessä IX olevassa 25 artiklassa säädetään, että ”jos virkamies asetetaan syytteeseen samasta teosta, lopullinen päätös tehdään vasta, kun asiaa käsittelevä tuomioistuin on antanut lopullisen tuomionsa”.
100 Käsiteltävässä asiassa kantaja ei kuitenkaan riitauta sitä, että häntä vastaan aloitettiin kurinpitomenettely, vaan sen, että komissio pani häntä vastaan vireille tuomioistuinmenettelyjä, vaikka OLAFin tutkimusta ei ollut saatettu päätökseen. Pitää paikkansa, ettei ole nimenomaista sääntöä, jossa kiellettäisiin komissiota olemaan asianomistajana tai ajamasta rikossyytettä virkamiestä vastaan siihen asti, kunnes OLAF on laatinut lopullisen tutkintakertomuksensa, mutta edellä esitettyä kurinpitomenettelyjä koskevaa päättelyä voidaan soveltaa analogisesti myös kansallisiin syytetoimin, mikä on asetuksen N:o 1073/1999 tarkoituksen ja sanamuodon mukaista.
101 Asetuksen N:o 1073/1999 9 artiklan 2 ja 4 kohdassa nimittäin säädetään yhtäältä, että ”tapauksissa, joissa on tarpeen turvautua jäsenvaltion hallinnollisiin ja oikeudellisiin menettelyihin,– – laaditut kertomukset on hyväksyttävä todisteeksi samalla tavoin ja samoin edellytyksin kuin kansallisten hallinnollisten tarkastajien laatimat hallinnolliset kertomukset”, ja toisaalta, että ”toimielimet ja elimet toteuttavat sisäisten tutkimusten tulosten edellyttämät kurinpidolliset ja oikeudelliset jatkotoimet”.
102 Jos OLAF on toteuttanut asetuksessa N:o 1073/1999 tarkoitetun tutkimuksen, sen on siis kyseisten säännösten nojalla toteutettava tutkintakertomuksen edellyttämät oikeudelliset jatkotoimet siltä osin kuin kyseinen kertomus on kyseisen menettelyn kannalta tarpeellinen todiste.
103 Toukokuun 21. päivänä 2003 pitämässään kokouksessa (ks. 21.5.2003 pidetyn komission 1613. kokouksen pöytäkirja, s. 16 ja 17) komissio totesi asian Eurostat ja OLAFin tutkimuksen yhteydessä, että ”syyttömyysolettamaa on noudatettava” ja että ”sillä tässä vaiheessa käytettävissä olevien tietojen perusteella ei voida tehdä päätelmiä kyseisistä virkamiehistä”. Samasta pöytäkirjasta kuitenkin ilmenee, että se päätti ”olla asianomistajana tribunal de grande instance de Paris’n virallisen syyttäjän sen jälkeen, kun asia oli saatettu OLAFin käsiteltäväksi, aloittamassa menettelyssä”. Tätä varten ”se antaa talousarviosta vastaavan pääosaston tehtäväksi analysoida Eurostatin laatimien tarkastuskertomusten seurantatoimia varainhoitoa koskevien sääntöjen noudattamisen osalta”. Lisäksi kuten edellä 84 kohdassa todettiin, komissio ”panee merkille OLAFin aikomuksen kiirehtiä meneillään olevia tutkimuksiaan ja erityisesti antaa virkamiehille, joita se mahdollisesti pitää asiaan osallisina, tilaisuuden tulla kuulluiksi.” Komissio toteaa lisäksi, että OLAFin pääjohtaja odottaa näiden töiden tuloksia kesäkuun 2003 loppuun mennessä. Lopuksi se ”antaa pääsihteerin tehtäväksi koordinoida kyseisen asiakirja-aineiston eri osia sekä ehdottaa tarvittavia sisäisiä toimenpiteitä ja menettelyjä”.
104 Kyseisestä pöytäkirjasta ilmenee, että kyseisenä päivänä eli 21.5.2003 komissio tiesi, että kyseessä olevassa asiassa oli valvottava syyttömyysolettaman periaatteen noudattamista, sillä sen käytettävissä olevista tiedoista ei voitu päätellä nimeltä mainittujen virkamiesten eikä mahdollisesti asiaan osallisten virkamiesten, myöskään kantajan, syyllisyyttä. Lisäksi komissio päätti olla asianomistajana ja antaa tätä varten talousarviosta vastaavan pääosaston tehtäväksi analysoida Eurostatin tarkastuskertomusten seurantatoimia, ja se kiinnitti huomion siihen, että OLAF aikoi kiirehtiä tutkimuksiaan ja laatia tutkimusten tulokset kesäkuun 2003 loppuun mennessä. Tätä tarkoitusta varten komissio oli antanut pääsihteerin tehtäväksi koordinoida kyseisiä tietoja sekä ehdottaa tarvittavia sisäisiä toimenpiteitä ja menettelyjä.
105 Asiakirja-aineistosta kuitenkin ilmenee, että komissio teki 10.7.2003 rikosilmoituksen X:stä ja ryhtyi asianomistajaksi, vaikka OLAFin tutkimusta ei ollut saatettu päätökseen, ja ettei sillä ollut muita todisteita kuin OLAFin 19.3.2003 toimittamassa kertomuksessa esittämät todisteet (ks. liite B3, komission päätös X:ää koskevan rikosilmoituksen tekemisestä, 14 kohta).
106 OLAFin tutkimus päätettiin nimittäin 25.9.2003, ja loppukertomus liitteineen toimitettiin sittemmin Ranskan oikeusviranomaiselle (ks. liite B4, OLAFin loppukertomus 295/09/2003). On huomautettava, että tutkimuksen loppukertomuksessa OLAF väittää, että ”OLAFin toimitettua komission oikeudelliselle yksikölle 22.4.2003 päivätyn yksityiskohtaisen kertomuksen Euroopan komissio valtuutti oikeudellisen yksikön tekemään rikosilmoituksen aiheutuneen vahingon vuoksi”. On kuitenkin todettava, ettei kyseisessä 22.4.2003 päivätyssä yksityiskohtaisessa kertomuksessa (ks. liite B11, komission oikeudellisen yksikön tiedoksi annettava muistio) esitetä tietoja, aihetodisteita tai todisteita tosiseikoista ja rikosoikeudelliseen vastuuseen asetetuista virkamiehistä. Tässä OLAFin pääjohtajan kirjeessä ainoastaan muistutetaan, että Ranskan viranomaisille toimitettiin 19.3.2003 päivätty muistio, ja korostetaan, että OLAF sai Ranskan oikeusviranomaisilta tietoja, joiden perusteella se Ranskan rikosprosessilain 113-8 §:n mukaisesti katsoo tarpeelliseksi, että neuvosto tekee rikosilmoituksen Pariisin syyttäjäviranomaiselle, jotta rahallinen vaade ei rajoitu yksinomaan Ranskassa tehtyihin kavalluksiin ja jotta se voi myös vaatia korvausta koko Luxemburgissa ja Brysselissä aiheutuneesta vahingosta.
107 Lisäksi on todettava, että Ranskan rikosprosessilain 87 §:ssä säädetään asianomistajana olemisesta silloin, kun syyttäjä aloittaa tutkinnan, että ”asianomistajaksi voidaan ryhtyä milloin tahansa tutkinnan aikana”. Komission olisi näin ollen pitänyt odottaa OLAFin tutkimuksen päättämistä ennen asianomistajaksi ryhtymistä ja rikosilmoituksen tekemistä. Kuten 21.5.2003 päivätystä pöytäkirjasta ilmeni, komissiolle oli sitä paitsi ilmoitettu ”OLAFin aikomuksesta kiirehtiä meneillään olevia tutkimuksiaan” ja ”että OLAFin pääjohtaja odott[i] näiden töiden tuloksia kesäkuun 2003 loppuun mennessä”.
108 Näissä olosuhteissa on katsottava, ettei komissio olisi saanut ryhtyä asianomistajaksi ja tehdä rikosilmoitusta Ranskan kansallisissa tuomioistuimissa ennen samoja tekoja koskevan OLAFin tutkimuksen päättämistä, jotta asianomaisia virkamiehiä voitiin suojata. Vain, jos komissiolla olisi ollut käytettävissään OLAFin tutkimuksen päätelmät, se olisi voinut tehdä tietoon perustuvan päätöksen ottaen huomioon kaikki OLAFin esiin tuomat seikat ja mahdollisesti asianomaisten virkamiesten puolesta puhuvat täsmälliset ja merkitykselliset seikat.
109 Edellä esitetyn perusteella on todettava, että komissio on rikkonut asetusta N:o 1073/1999 ja erityisesti sen 9 artiklan 4 kohtaa ryhtyessään asianomistajaksi ja tehdessään rikosilmoituksia Ranskan tuomioistuimissa ennen OLAFin loppukertomuksen laadintaa ilman, että sillä oli käytettävissään 19.3.2003 päivätyssä muistiossa mahdollisesti tarkoitettujen henkilöiden, myös kantajan, puolesta puhuvia riittäviä ja ratkaisevia todisteita.
110 Sitä, missä määrin tämä lainvastaisuus aiheutti vahinkoa kantajalle, tarkastellaan jäljempänä 122 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa.
– Väite, joka koskee hyvää hallintoa koskevan oikeuden ja komission huolenpitovelvollisuuden loukkaamista sen perusteella, että komissio jatkoi syytetoimia esittämättä riittäviä todisteita
111 Tässä yhteydessä on muistutettava, että mahdollisuus turvata oikeutensa tuomioistuinteitse ja siihen liittyvä tuomioistuinten harjoittama valvonta ovat ilmausta kaikille jäsenvaltioille yhteisten valtiosääntöperinteiden taustalla olevasta yleisestä oikeusperiaatteesta, joka vahvistetaan myös ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 ja 13 artiklassa (tuomio 15.5.1986, Johnston, 222/84, EU:C:1986:206, 17 ja 18 kohta ja tuomio 17.7.1998, ITT Promedia v. komissio, T‑111/96, EU:T:1998:183, 60 kohta) sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa. Oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa on perusoikeus ja yleinen periaate, jolla taataan oikeuden kunnioittaminen, joten ainoastaan erityisen poikkeuksellisissa olosuhteissa toimielimen tuomioistuimessa nostama kanne voidaan katsoa virkavirheeksi (ks. vastaavasti tuomio 28.9.1999, Frederiksen v. parlamentti, T‑48/97, EU:T:1999:175, 97 kohta).
112 Käsiteltävässä asiassa on katsottava, että syyttämättäjättämispäätöksen ja cour d’appel de Paris’n tuomion sanamuodosta riippumatta käsiteltävän asian olosuhteet eivät vaikuta niin poikkeuksellisilta, että niiden perusteella voitaisiin päätellä, että valitus ja kassaatiovalitus olisivat edellä mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuja komission virkavirheitä. Lisäksi on todettava, ettei kantaja ole esittänyt seikkoja, joilla voitaisiin osoittaa komission syyllistyneen menettelynsä vuoksi tällaiseen virheeseen.
113 Tästä seuraa, ettei kantajalla ole perustetta vaatia korvausta aineellisesta, fyysisestä ja aineettomasta vahingosta, joka on aiheutunut siitä, että komissio oli riitauttanut syyttämättäjättämispäätöksen Ranskan rikostuomioistuimissa vuosina 2013–2016.
114 Hyvää hallintoa koskevan oikeuden ja komission huolenpitovelvollisuuden loukkaamisesta kantajan vastaisten syytetoimien jatkamisen vuoksi on muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan huolenpitovelvollisuus heijastaa oikeuksien ja velvollisuuksien tasapainoa viranomaisen ja julkishallinnon työntekijöiden välisissä suhteissa. Tämä tasapaino merkitsee muun muassa sitä, että kun viranomainen ratkaisee virkamiehen asemaa koskevan tapauksen, se ottaa huomioon kaikki sen päätökseen mahdollisesti vaikuttavat seikat ja että näin toimiessaan se ottaa huomioon paitsi yksikön myös kyseisen virkamiehen edun. Hallinnolla on viimeksi mainittu velvollisuus myös perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistetun hyvän hallinnon periaatteen nojalla (ks. vastaavasti tuomio 13.12.2017, Arango Jaramillo ym. v. EIP, T‑482/16 RENV, EU:T:2017:901, 131 kohta (ei julkaistu) oikeuskäytäntöviittauksineen).
115 Kuten edellä 112 kohdassa todettiin, komissio ei ole käsiteltävässä asiassa tehnyt virkavirhettä riitautettuaan syyttämättäjättämispäätöksen Ranskan rikostuomioistuimissa aina Cour de cassationiin asti puolustaakseen toimielimen taloudellisia etuja. Hallinnon huolenpitovelvollisuus kantajaa kohtaan ei myöskään missään tapauksessa voi aiheuttaa sille velvollisuutta olla puolustamatta toimielimen taloudellisia etuja ja näin ollen olla riitauttamatta Ranskan tuomioistuinten päätöksiä. Näin ollen tämä väite on hylättävä.
Väitettyjen vahinkojen tosiasiallisuus ja syy-yhteyden olemassaolo
116 Kun otetaan huomioon, että kysymys siitä, onko kantaja kärsinyt korvattavissa olevaa vahinkoa, ja kysymys todettujen lainvastaisuuksien ja väitetyn vahingon välisestä syy-yhteydestä liittyvät käsiteltävänä olevassa asiassa erittäin läheisesti toisiinsa, näitä kahta kysymystä on syytä tarkastella yhdessä.
117 Kantaja väittää aluksi, että hänelle on aiheutunut taloudellista vahinkoa, koska hänen mainettaan ja kunniaansa on loukattu häntä koskevilla vakavilla ja perusteettomilla syytöksillä, sekä aineetonta vahinkoa kärsimyksistä, jotka johtuivat siitä, että hallinto kohdisti häneen loputtomia ja hätiköityjä syytöksiä. Nämä aineelliset, aineettomat ja fyysiset vahingot johtuivat kantajan mukaan OLAFin tutkimuksia koskevien sääntöjen rikkomisesta sekä komission perusteettomasta ja kohtuuttomasta menettelystä häntä kohtaan.
118 Kantaja väittää erityisesti, että aineellisten vahinkojen osalta komission lainvastaisesta menettelystä aiheutui hänelle merkittäviä edustuskuluja. Tässä yhteydessä hän vaatii yhtäältä 39 293,38 euron suuruista summaa Ranskan ja unionin tuomioistuimissa aiheutuneista asianajokuluista ja toisaalta 872,74 euron suuruista summaa oikeudenkäyntimenettelyjen aikana aiheutuneista matkakuluista.
119 Seuraavaksi kantaja väittää, että hänen syyteharkintaan asettamisestaan ja häntä vastaan käydystä pitkästä rikosoikeudellisesta menettelystä on aiheutunut hänelle aineetonta vahinkoa. Kantajan mukaan häntä koskevan oikeudenkäyntimenettelyn vireillepano, vaikka OLAFin sisäistä tutkimusta ei ollut saatettu päätökseen, ja hänen syyttömyytensä kiistäminen kassaatiovalitukseen asti ilman riittävän täsmällisiä ja merkityksellisiä tietoja Ranskan tuomioistuinten todettua hänet syyttömäksi loukkasivat hänen kunniaansa ja vahingoittivat hänen ammatillista mainettaan. Kantajan mukaan häntä kohtaan toteutettu menettely sai hänen entiset kollegansa ja lähipiirinsä luulemaan, että hän oli osallisena talousskandaaliin. Tämän vuoksi hän vaatii 500 000 euron suuruista summaa korvaukseksi komission lainvastaisista menettelyistä aiheutuneesta aineettomasta vahingosta.
120 Lopuksi kantaja väittää, että unionin hallinnon syyksi luetuista vakavista virheistä aiheutui hänelle myös terveydellistä vahinkoa, koska häntä vastaan hätiköiden vireille pannun loputtoman rikosoikeudellisen menettelyn aiheuttaman pelon vuoksi hänelle kehittyi vakava sairaus, joka osoitettiin lääketieteellisellä lausunnolla. Tästä syystä kantaja vaatii 500 000 euron suuruista summaa korvauksena hänen terveydentilansa heikentymisestä aiheutuneesta fyysisestä vahingosta sekä 2 125 56 euron suuruista summaa korvauksena kaikista hänelle aiheutuneista lääkäritutkimuskuluista, jotka johtuvat komission kohtuuttoman ja perusteettoman menettelyn vuoksi kehittyneestä sairaudesta.
121 Komissio kiistää kantajan väitteet.
122 Aluksi on syytä palauttaa mieleen, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan vahingon, jotta se olisi korvattavissa, on aiheuduttava riittävän välittömästi moititusta toiminnasta (tuomio 4.10.1979, Dumortier ym. v. neuvosto, 64/76, 113/76, 167/78, 239/78, 27/79, 28/79 ja 45/79, EU:C:1979:223, 21 kohta; tuomio 27.6.2000, Meyer v. komissio, T‑72/99, EU:T:2000:170, 49 kohta ja tuomio 8.7.2008, Franchet ja Byk v. komissio, T‑48/05, EU:T:2008:257, 397 kohta). Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraa myös, että kantajan on näytettävä toteen syy-yhteys (ks. vastaavasti tuomio 30.1.1992, Finsider ym. v. komissio, C‑363/88 ja C-364/88, EU:C:1992:44, 25 kohta; tuomio 30.9.1998, Coldiretti ym. v. neuvosto ja komissio, T‑149/96, EU:T:1998:228, 101 kohta ja tuomio 8.7.2008, Franchet ja Byk v. komissio, T‑48/05, EU:T:2008:257, 397 kohta).
123 Tältä osin on muistettava, että yhtäältä OLAFin virheet, jotka voivat aiheuttaa unionin vastuun, ovat tietojen toimittaminen Ranskan oikeusviranomaisille kantajaa kuulematta tai ainakin sille tiedottaminen (ks. edellä 82 ja 85 kohta). Toisaalta komissio on tehnyt virheen, joka voi aiheuttaa unionin vastuun, ryhtyessään asianomistajaksi ja tehdessään kantajasta rikosilmoituksen ennen OLAFin tutkimuksen päätökseen saattamista (ks. edellä 108 kohta).
124 Kantaja vetoaa käsiteltävässä asiassa kolmeen erilliseen vahinkoon, toisin sanoen aineelliseen, aineettomaan ja fyysiseen vahinkoon. Näitä vahinkotyyppejä on syytä tarkastella peräkkäin sen arvioimiseksi, missä määrin on näytetty toteen yhtäältä niiden olemassaolo sekä toisaalta niiden ja OLAFin ja komission lainvastaisten menettelyjen välinen syy-yhteys.
Aineellinen vahinko
125 Kantaja väittää, että komission lainvastaisesta toiminnasta on aiheutunut hänelle merkittäviä edustuskuluja. Tässä yhteydessä hän vaatii yhtäältä 39 293,38 euron suuruista summaa Ranskan ja unionin tuomioistuimissa aiheutuneista asianajokuluista ja toisaalta 872,4 euron suuruista summaa oikeudenkäyntimenettelyjen aikana aiheutuneista matkakuluista.
126 Tältä osin on todettava, kuten komissio on aivan oikein todennut, että kantajalle puolustautumisesta aiheutuneet kulut eivät ole aineellista vahinkoa vaan oikeudenkäyntikuluja. On nimittäin palautettava mieleen, ettei asianosaisille oikeudenkäyntimenettelystä aiheutuneita kuluja voida sellaisenaan pitää oikeudenkäyntikuluista erillään korvattavana vahinkona (ks. vastaavasti tuomio 10.6.1999, komissio v. Montorio, C‑334/97, EU:C:1999:290, 54 kohta).
127 Kansallisissa tuomioistuimissa käytyihin oikeudenkäynteihin liittyvistä kuluista on lisäksi todettava, ettei niitä voida korvata käsiteltävän asian yhteydessä, koska tämän väitetyn vahingon ja OLAFin ja komission tekemien virheiden välillä ei ole syy-yhteyttä (ks. vastaavasti tuomio 10.6.2004, François v. komissio, T‑307/01, EU:T:2004:180, 109 kohta). Joka tapauksessa kysymys kansallisella tasolla aiheutuneiden kulujen korvaamisesta kuuluu kansallisen tuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan, ja koska unionin tasolla ei ole säädetty asiaa koskevista yhdenmukaistamistoimenpiteistä, kyseisen kansallisen tuomioistuimen on ratkaistava tällaiset kysymykset niihin sovellettavien kansallisen oikeuden säännösten mukaan (ks. vastaavasti tuomio 18.9.1995, Nölle v. neuvosto ja komissio, T‑167/94, EU:T:1995:169, 37 kohta).
128 Näin ollen on todettava, että kantajan vaatimus väitetyn aineellisen vahingon korvaamisesta on hylättävä.
Aineeton vahinko
129 Kantajan mukaan häntä koskevan oikeudenkäyntimenettelyn vireillepano, vaikka OLAFin sisäistä tutkimusta ei ollut saatettu päätökseen, ja hänen syyttömyytensä kiistäminen ilman riittävän täsmällisiä ja merkityksellisiä tietoja kassaatiovalitukseen asti Ranskan tuomioistuinten todettua hänet syyttömäksi loukkasivat hänen kunniaansa ja vahingoittivat hänen ammatillista mainettaan. Kantajan mukaan häntä kohtaan toteutettu menettely sai hänen entiset kollegansa ja lähipiirinsä luulemaan, että hän oli osallisena talousskandaaliin. Tämän vuoksi hän vaatii 500 000 euron suuruista summaa korvaukseksi komission lainvastaisista menettelyistä aiheutuneesta aineettomasta vahingosta.
130 Käsiteltävässä asiassa on aluksi todettava, että komission ryhtyminen asianomistajaksi ja rikosilmoituksen tekeminen Ranskan tuomioistuimissa ennen OLAFin tutkimuksen päättämistä loukkasivat kantajan kunniaa ja vahingoittivat hänen ammatillista mainettaan. Komission menettelystä aiheutui kantajalle nimittäin aineetonta vahinkoa, koska hänen uskottiin toimineen vilpillisesti hoitaessaan tehtäviään ja koska hänen lähipiirinsä ja kollegansa luulivat hänen olleen osallisena vilpillisiin tekoihin ja talousskandaaliin. Edellä 122 kohdassa mainitun oikeuskäytännön nojalla on näin ollen todettava, että tämä vahinko on komission lainvastaisen menettelyn välitön seuraus ja että tämän menettelyn ja kyseisen vahingon välillä on siten syy-yhteys.
131 Lisäksi siitä, että OLAF toimitti 19.3.2003 päivätyn kantajaan liittyvän muistion Ranskan oikeusviranomaisille kuulematta häntä tai edes ilmoittamatta hänelle, aiheutui hänelle aineetonta vahinkoa, koska hänelle ei annettu tilaisuutta tulla kuulluksi eikä hän ollut voinut puolustautua häneen kohdistuneiden syytösten perusteena olleiden tekojen yhteydessä. Kantajan kuulematta jättäminen herätti hänessä epäoikeudenmukaisuuden, voimattomuuden ja turhautumisen tunteen. On todettava, että nämä vahingot johtuvat OLAFin lainvastaisesta menettelystä ja että väitettyjen vahinkojen ja tapahtuneen lainvastaisen menettelyn välillä on siten syy-yhteys.
132 Kantajalle aiheutuneesta aineettomasta vahingosta, joka liittyy komission kassaatiovalitukseen asti jatkamiin syytetoimiin sen jälkeen, kun Ranskan tuomioistuimet olivat todenneet hänet syyttömäksi ensimmäisessä oikeusasteessa, on lopuksi todettava pitävän paikkansa, että tällainen epävarma tilanne on voinut aiheuttaa kantajalle häiriöitä hänen yksityiselämässään ja siten aineetonta vahinkoa, mutta kantaja ei ole kuitenkaan pystynyt osoittamaan kyseisen menettelyn lainvastaisuutta. Koska kyseiset väitteet eivät täytä yhtä kolmesta sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymisen edellytyksistä, vahingonkorvausvaatimukset on näin ollen hylättävä edellä 45 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti, eikä kahden muun edellytyksen täyttymistä ole tarpeen tutkia.
133 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että kantajalle on aiheutunut aineettomia vahinkoja, jotka ovat yhtäältä hänen kunniansa loukkaaminen ja ammatillisen maineensa vahingoittaminen sekä toisaalta mahdollinen epäoikeudenmukaisuuden, voimattomuuden ja turhautumisen tunne. Näin ollen on perusteltua päättää ex aequo et bono, että 62 000 euroa on riittävä korvaus kyseisestä vahingosta.
Fyysinen vahinko
134 Kantaja väittää, että unionin hallinnon syyksi luetuista vakavista virheistä aiheutui hänelle terveydellistä vahinkoa, koska häntä vastaan harkitsemattomasti vireille pannun rikosoikeudellisen menettelyn aiheuttaman pelon vuoksi hänelle kehittyi vakava sairaus, joka osoitettiin lääketieteellisellä lausunnolla. Näissä olosuhteissa hän vaatii 500 000 euron suuruista summaa korvauksena hänen terveydentilansa heikentymisestä aiheutuneesta fyysisestä vahingosta sekä 2 125,56 euron suuruista summaa korvauksena kaikista hänelle aiheutuneista tutkimuskuluista.
135 Käsiteltävässä asiassa on todettava, että kuten kantaja itse myönsi kirjelmissään, hänen terveydentilansa heikkeni ainoastaan 10.9.2008 eli hänen syyteharkintaan asettamisensa ja 15.6.2016 eli Cour de cassationin tuomion antamispäivän välisenä aikana. Vaikka oletettaisiin, että kantajan esittämät todisteet osoittaisivat hänen terveydentilansa heikentyneen häntä vastaan vireille pantujen rikosoikeudellisten menettelyjen seurauksena, tämä seikka ei kuitenkaan voi kyseenalaistaa sitä, ettei kantaja – kuten tästä tuomiosta ilmenee – ole osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että komissio on menetellyt lainvastaisesti riitauttaessaan syyttämättäjättämispäätöksen ensin muutoksenhaun yhteydessä ja sittemmin Cour de cassationissa.
136 Koska yksi kolmesta sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymisen edellytyksistä ei täyty, vahingonkorvausvaatimukset on näin ollen hylättävä edellä 45 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti, eikä kahden muun edellytyksen täyttymistä ole tarpeen tutkia.
Oikeudenkäyntikulut
”Kiinteitä kuluja” koskevat päätelmät
137 Kantaja on vaatinut, että komissio velvoitetaan maksamaan 3 000 euroa ”kiinteistä kuluista”.
138 Komissio ei ole ottanut tähän kantaa.
139 Käsiteltävässä asiassa on todettava, ettei kantaja täsmennä vaadittujen kiinteiden kulujen luonnetta. Kantaja vaatii hänelle oikeudenkäyntimenettelystä aiheutuneiden välttämättömien kulujen korvaamista, mutta on muistutettava, että unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 140 artiklan mukaan tällaiset kulut sisältyvät oikeudenkäyntikuluihin (ks. vastaavasti määräys 18.11.2013, Trabelsi v. neuvosto, T‑162/12, ei julkaistu, EU:T:2013:619, 32–36 kohta).
140 Kyseisiä kuluja on näin ollen tarkasteltava yhdessä niiden vaatimusten kanssa, jotka koskevat komission velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudenkäyntikulujen määrääminen
141 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 3 kohdan mukaan kukin asianosainen vastaa omista kuluistaan, jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi. Unionin yleinen tuomioistuin voi kuitenkin päättää, että asianosainen vastaa omista kuluistaan ja se velvoitetaan korvaamaan suhteellinen osuus vastapuolen kuluista, jos tämä on perusteltua asiassa ilmenneiden seikkojen vuoksi.
142 Koska käsiteltävässä asiassa vahingonkorvauskanne on pääasiallisesti hyväksytty, on asian erityinen asiayhteys huomioon ottaen asianmukaista päättää, että komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaa kantajalle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Komissio velvoitetaan suorittamaan Fernando De Esteban Alonsolle 62 000 euroa korvauksena hänelle aiheutuneesta aineettomasta vahingosta.
2) Kanne hylätään muilta osin.
3) Komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan De Esteban Alonson oikeudenkäyntikulut.
Gratsias | Labucka | Ulloa Rubio |
Julistettiin Luxemburgissa 11 päivänä kesäkuuta 2019.
Allekirjoitukset