VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO
(ensimmäinen jaosto)
9 päivänä maaliskuuta 2010
Asia F-33/09
Aglika Tzvetanova
vastaan
Euroopan komissio
Henkilöstö – Väliaikaiset toimihenkilöt – Palkkaus – Ulkomaankorvaus – Henkilöstösääntöjen VII liitteessä olevassa 4 artiklassa säädetyt edellytykset – Tavanomainen asuinpaikka ennen palvelukseentuloa – Oleskelu asemapaikassa opiskelijana viitekauden aikana – Harjoittelujaksot asemapaikan ulkopuolella viitekauden aikana – Todellisen asuinpaikan huomioon ottaminen
Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklaan perustuva kanne, jossa Tzvetanova, omaa sukua Sabeva, vaatii virkamiestuomioistuinta kumoamaan komission sen päätöksen, jolla kantajalta evättiin oikeus henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaiseen ulkomaankorvaukseen, sellaisena kuin tämä päätös käy ilmi henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimiston 10.7.2008 laatimasta asiakirjasta, jolla vahvistettiin kantajan henkilökohtaiset oikeudet.
Ratkaisu: Komission päätös, joka tehtiin 10.7.2008 ja jolla kantajalta evättiin oikeus henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 4 artiklan mukaiseen ulkomaankorvaukseen, kumotaan. Komissio velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Tiivistelmä
Virkamiehet – Palkkaus – Ulkomaankorvaus – Myöntämisedellytykset
(Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 4 artiklan 1 kohdan a alakohta)
Vaikka henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 4 artiklan 1 kohdan a alakohdassa käytetään sanoja ”asu[a]” tai ”harjoitta[a] pääasiallista ansiotoimintaansa”, tätä säännöstä on tulkittava siten, että siinä vahvistetaan ulkomaankorvauksen myöntämisen kannalta keskeisenä arviointiperusteena se, missä virkamiehellä on ollut vakituinen asuinpaikka (eikä kotipaikka tai pelkkä asuinpaikka) ennen palvelukseen tuloa. Vakituinen asuinpaikka on pysyväksi aiottu paikka, jonne asianosainen on keskittänyt pysyvästi tai tavanmukaisesti intressinsä.
Paikkakunnan rekisteriin merkitseminen on puhtaasti muodollinen seikka, jonka avulla ei voida osoittaa, että asianomainen henkilö on tosiasiallisesti asunut kyseisellä paikkakunnalla. Todistusvoimaa ei ole myöskään sellaisilla asiakirjoilla, joista käyvät ilmi asianomaisen suhteet johonkin tiettyyn maahan tai joissa jopa mainitaan osoite tässä maassa, kuten esimerkiksi kansalaisoikeuksien käyttämistä tai auton rekisteröintiä ja siihen liittyvien maksujen maksamista koskevat todistukset, jotka on laadittu ilman, että ne laatineet viranomaiset, luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt ovat tarkistaneet asianomaisen henkilön tosiasiallista asuinpaikkaa.
Lähtökohtaisesti ei voida olettaa, että asianomainen on sellaisen maassa oleskelun takia, jonka syynä on ollut muun muassa yliopisto-opintojen täydentäminen tai käytännön työharjoittelut, jotka kummatkin ovat määritelmän mukaisesti väliaikaisia ja henkilön opintoja täydentäviä, halunnut keskittää intressinsä tähän maahan. Ei kuitenkaan voida sulkea pois, että asianomaisella on tällaisen oleskelun johdosta ollut vakituinen asuinpaikka tässä maassa, jos, kun otetaan huomioon muut merkitykselliset seikat, se osoittaa, että asianomaisella henkilöllä on ollut kyseiseen maahan pysyviä sosiaalisia ja ammatillisia siteitä. Vaikka näihin muihin ”merkityksellisiin seikkoihin” kuuluu se, että opiskelija on opintojen päätyttyä jatkanut oleskelua opiskelumaassaan miltei keskeytyksettä ja jopa viitekauden keston ylittävän ajan, opintojen itsensä perusteella ei voida olettaa, että asianomainen on varmasti halunnut siirtää pysyvästi intressinsä opiskelumaahan, vaan niiden perusteella voidaan olettaa enintään, että kyseessä on ollut mahdollisuus, jonka toteutuminen on ollut vielä epävarmaa.
Virkamies menettää oikeuden ulkomaankorvaukseen vain jos hänellä on ollut vakituinen asuinpaikka maassa, jossa hänen asemapaikkansa sijaitsee, tai jos hän on harjoittanut siellä pääasiallista ansiotoimintaansa koko viitekauden ajan.
(ks. 39, 43, 45, 46, 48 ja 57 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia 201/88, Atala-Palmerini v. komissio, 10.10.1989 (Kok. s. 3109, 10 kohta)
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑18/91, Costacurta Gelabert v. komissio, 8.4.1992 (Kok., s. II‑1655, 42 kohta); asia T‑72/94, Diamantaras v. komissio, 14.12.1995 (Kok. H., s. I‑A‑285 ja II‑865, 48 kohta); asia T‑317/99, Lemaître v. komissio, 27.9.2000, (Kok. H., s. I‑A‑191 ja II‑867, 51 kohta); asia T‑60/00, Liaskou v. neuvosto, 3.5.2001 (Kok. H., s. I‑A‑107 ja II‑489, 52, 55 ja 56 kohta); yhdistetyt asiat T‑124/01 ja T‑320/01, Del Vaglio v. komissio, 4.6.2003 (Kok. H., s. I‑A‑157 ja II‑767, 85 kohta); asia T‑299/02, Dedeu i Fontcuberta v. komissio, 25.10.2005 (Kok. H., s. I‑A‑303 ja II‑1377, 66 kohta); T‑416/04, Kontouli v. neuvosto, 27.9.2006 (Kok. H., s. I‑A‑2‑181 ja II‑A‑2‑897, 90, 105 ja 106 kohta); asia T‑473/04, Asturias Cuerno v. komissio, 19.6.2007 (Kok. H., s. I‑A‑2‑139 ja II‑A‑2‑963, 73 ja 74 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)
Virkamiestuomioistuin: F‑134/06, Bordini v. komissio, 8.4.2008 (Kok. H., s. I‑A‑1‑87 ja II‑A‑1‑435, 74, 76 ja 77 kohta)