VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO
(ensimmäinen jaosto)
16 päivänä tammikuuta 2007
Asia F-126/05
Andrea Borbély
vastaan
Euroopan yhteisöjen komissio
Henkilöstö – Kulukorvaus – Asettautumiskorvaus – Päiväraha – Palvelukseentulosta aiheutuneet matkakulut – Palvelukseenottopaikka – Täysi harkintavalta
Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklan nojalla nostettu kanne, jossa Andrea Borbély vaatii yhtäältä komission sellaisen päätöksen kumoamista, jolla häneltä on evätty päiväraha, asettautumiskorvaus sekä korvaus hänen palvelukseenottonsa yhteydessä aiheutuneista matkakuluista, ja toisaalta komission velvoittamista suorittamaan kyseiset korvaukset sekä korvaamaan edellä mainitut matkakulut
Ratkaisu: Komission 2.3.2005 tekemä päätös kumotaan siltä osin kuin siinä kieltäydytään myöntämästä kantajalle henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua asettautumiskorvausta ja samassa liitteessä olevan 10 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua päivärahaa. Komissio velvoitetaan maksamaan kantajalle mainitut korvaukset voimassa olevien henkilöstösääntöjen mukaisesti, korotettuna viivästyskorolla, jona on Euroopan keskuspankin perusrahoitusoperaatioitaan varten kyseessä olevaa ajanjaksoa varten vahvistama korko korotettuna kahdella pisteellä, niistä päivistä lukien, jolloin korvaukset olisi pitänyt maksaa, ja siihen päivään asti, jolloin maksaminen tosiasiassa tapahtuu. Kanne hylätään muilta osin. Asianosaiset vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Tiivistelmä
1. Henkilöstö – Kulukorvaus – Asettautumiskorvaus – Päiväraha
(Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevat 5 ja 10 artikla; neuvoston asetus N:o 723/2004)
2. Henkilöstö – Kulukorvaus – Palvelukseenottopaikasta asemapaikkaan siirtymisestä aiheutuvat matkakulut
(Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevat 4 ja 5 artikla, 7 artiklan 1 kohdan a alakohta ja 10 artikla)
3. Henkilöstö – Kanne – Kohde – Hallintoviranomaiselle osoitettu määräys – Täysi toimivalta – Maksuvaatimus
(Henkilöstösääntöjen 91 artiklan 1 kohta; liitteessä VII olevat 5 ja 10 artikla)
1. Sitä, että virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen muuttamisesta annetulla asetuksella N:o 723/2004 on poistettu henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevasta 5 artiklasta ensimmäinen vaihtoehtoinen edellytys, jonka mukaan asettautumiskorvauksen myöntäminen edellytti oikeutta ulkomaankorvaukseen, voidaan tulkita enintään siten, että lainsäätäjä on halunnut, että asettautumiskorvauksen myöntämisedellytykset ovat yhtäläiset kaikille henkilöille, jotka tulevat yhteisön toimielimen palvelukseen sen jälkeen, kun he ovat asuneet tai työskennelleet sen valtion alueella, jossa kyseinen toimielin sijaitsee. Jatkossa henkilöt, jotka ovat ennen tuloaan yhteisön virkamieheksi työskennelleet jonkin valtion tai kansainvälisen järjestön palveluksessa, joutuvat samalla tavoin kuin muutkin yhteisön virkamiehet osoittamaan täyttävänsä henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevassa 5 artiklassa, sellaisena kuin se on muutettuna, määrätyn ainoan edellytyksen eli sen, että heidän on ollut vaihdettava asuinpaikkaa täyttääkseen henkilöstösääntöjen 20 artiklan mukaiset edellytykset. Tällainen kahden virkamiesten ryhmän rinnastaminen ei kuitenkaan missään tapauksessa merkitse sitä, että lainsäätäjä olisi halunnut muuttaa myös kyseisen edellytyksen sisältöä, joka ilmaistaan täysin samalla sanamuodolla sekä henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 5 artiklan vanhassa että uudessa versiossa. Käsite ”asuinpaikka” on siten edelleen ymmärrettävä siten, että sillä tarkoitetaan virkamiehen tai toimihenkilön etujen keskusta.
Todellinen asuinpaikka on vain yksi tekijä, joka muiden ohessa määrittää virkamiehen etujen keskuksen. Tätä näkemystä tukee henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 5 artiklan tarkoitus, jota asettautumiskorvauksen myöntämisedellytysten muutoksella ei ole muutettu eikä ole ollut tarkoitus muuttaa, eli korvata kulut, joita liittyy sellaisen vakinaistetun virkamiehen tilanteeseen, joka siirtyy väliaikaisesta asemasta lopulliseen asemaan ja joutuu siten järjestämään asiansa siten, että hän kykenee asumaan asemapaikassaan ja sopeutumaan sinne pysyvästi tarkemmin määrittelemättömäksi mutta huomattavan pitkäksi aikaa. Näin ollen tilapäisen asunnon olemassaolo siellä, missä toimielin sijaitsee, erityisesti työskentelyä varten, ei ole kaikissa tapauksissa ristiriidassa asettautumiskorvauksen tarkoituksen kanssa, sillä se vastaa niitä pakkotilanteita, jotka eivät normaalisti koske henkilöitä, joiden etujen keskus on sama kuin heidän asemapaikkansa.
Sama pätee välttämättä päivärahaan, jonka tarkoituksena on korvata kulut ja hankaluudet, joita aiheutuu koeajalla olevan virkamiehen väliaikaisesta tilanteesta esimerkiksi niissä tapauksissa, joissa hänen on säilytettävä samaan aikaan aikaisempi asuntonsa, erityisesti sen vuoksi, että on tulkittava samalla tavoin edellytystä, joka liittyy velvollisuuteen vaihtaa asuinpaikkaa henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevien 5 ja 10 artiklan yhteydessä.
(ks. 44 ja 47–49 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑74/95, Monteiro da Silva v. komissio, 12.12.1996 (Kok. H. 1996, s. I‑A‑583 ja II‑1559, 63 ja 64 kohta); asia T‑137/95, Mozzaglia v. komissio, 12.12.1996 (Kok. H. 1996, s. I‑A‑619 ja II‑1657, 57 kohta); asia T‑132/97, Collins v. alueiden komitea, 20.8.1998 (Kok. H. 1998, s. I‑A‑469 ja II‑1379, 41 kohta); asia T‑251/02, E v. komissio, 13.12.2004 (Kok. H. 2004, s. I‑A‑359 ja II‑1643, 100 kohta) ja asia T‑283/03, Recalde Langarica v. komissio, 13.9.2005 (Kok. H. 2005, s. I‑A‑235 ja II‑1075, 179 kohta).
2. Jotta otettaisiin huomioon henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 7 artiklan 1 kohdan a alakohdan tavoite, jonka mukaan työnantajana olevan yhteisön toimielimen on vastattava matkakustannuksista, joita virkamiehelle on aiheutunut pääsystä palvelukseenottopaikasta asemapaikkaan, virkamiehen vakituista asuinpaikkaa ja samalla hänen palvelukseenottopaikkansa määrittävää etujen keskusta määritettäessä on samalla tavoin kuin silloin, kun määritetään vakituista asuinpaikkaa henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 4 artiklan soveltamiseksi, annettava aivan erityinen merkitys asianomaisen todelliselle asuinpaikalle, erityisesti hänen toimipaikalleen palvelukseenottohetkellä. Virkamiehelle ei siten voi aiheutua tällaisia kuluja, jos hän oli jo palvelukseenottohetkellä nimenomaan ammatillisista syistä tulevassa asemapaikassaan, riippumatta siitä, mikä on henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevissa 5 ja 10 artiklassa tarkoitettu hänen etujensa keskus.
Tilanne ei olisi toisenlainen, vaikka tuleva virkamies olisi ollut poissa edelliseltä toimipaikaltaan lyhyen ajanjakson ennen palvelukseentuloaan käytettyään esimerkiksi oikeuttaan vuosilomaan ja palattuaan tämän jälkeen etujensa keskuksena olevaan maahan. Kuluja, joita hänelle tämän jälkeen aiheutuu palaamisesta aikaisempaan toimipaikkaan, joka olisi myös hänen yhteisön toimielimelle suorittamiensa tulevien tehtäviensä toimipaikka, ei voida korvata henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 7 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla. Näiden virkamiehen itsensä aiheuttamien kulujen korvaaminen ei näet vastaisi tämän määräyksen tavoitetta.
(ks. 66–68 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia C‑452/93 P, Magdalena Fernández v. komissio, 15.9.1994 (Kok. s. I‑4295, 22 kohta).
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑63/91, Benzler v. komissio, 10.7.1992 (Kok. s. II‑2095, 23 ja 24 kohta); em. asia Monteiro da Silva, 70 ja 71 kohta; asia T‑28/98, J v. komissio, 28.9.1999 (Kok. H. 1999, s. I‑A‑185 ja II‑973, 47 kohta) ja asia T‑299/02, Dedeu i Fontcuberta v. komissio, 25.10.2005 (Kok. H. 2005, s. I‑A‑303 ja II‑1377, 77 kohta).
3. Yhteisöjen tuomioistuimet eivät voi osoittaa määräyksiä yhteisön toimielimelle määräämällä sen toteuttamaan sellaisia toimenpiteitä, joita päätöksen kumoamista koskevan tuomion täytäntöönpano edellyttää, sillä muutoin hallintoviranomaisen harkintavalta tehtäisiin tyhjäksi. Yhteisöjen tuomioistuimilla on henkilöstösääntöjen 91 artiklan 1 kohdan toisen virkkeen mukaan taloudellisluonteisissa riidoissa täysi harkintavalta, jonka nojalla se voi velvoittaa vastaajana olevan toimielimen maksamaan tietyt määrät, tarvittaessa viivästyskorkoineen.
Sellaisen kumoamiskanteen yhteydessä, joka on kohdistettu siihen, että kantajalta on evätty asettautumiskorvaus ja päiväraha, vaatimukset, joiden mukaan hallinto pitäisi velvoittaa maksamaan näiden kahden korvauksen määrät viivästyskoroilla korotettuina, on riittävän täsmällinen, ja se on tutkittava, vaikka kantaja ei olekaan esittänyt laskelmaa vaadittavista määristä, sillä ne ovat suoraan ja objektiivisesti määritettävissä kahden selvän ja kiistattoman muuttujan perusteella eli kantajan peruspalkan ja sen perusteella, onko hänellä oikeus kotitalouslisään, kyseisenä aikana ja asianomaisten ajanjaksojen ajalta kunkin näitä korvauksia koskevan säännöksen osalta.
(ks. 71 ja 72 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T-94/92, X v. komissio, 9.6.1994 (Kok. H. 1994, s. I‑A‑149 ja II‑481, 33 kohta); asia T‑130/96, Aquilino v. neuvosto, 8.7.1998 (Kok. H. 1998, s. I‑A‑351 ja II‑1017, 39 kohta); asia T‑197/98, Rudolph v. komissio, 23.3.2000 (Kok. H. 2000, s. I‑A‑55 ja II‑241, 32 ja 33 kohta); asia T‑29/01, Puente Martín v. komissio, 18.9.2002 (Kok. H. 2002, s. I‑A‑157 ja II‑833, 87 kohta) ja asia T‑14/03, Di Marzio v. komissio, 2.3.2004 (Kok. H. 2004, s. I‑A‑43 ja II‑167, 63 kohta).