Asia C-157/15
Samira Achbita
ja
Centrum voor gelijkheid van kansen en voor racismebestrijding
vastaan
G4S Secure Solutions NV
(Hof van Cassatien esittämä ennakkoratkaisupyyntö)
Ennakkoratkaisupyyntö – Sosiaalipolitiikka – Direktiivi 2000/78/EY – Yhdenvertainen kohtelu – Uskontoon tai vakaumukseen perustuva syrjintä – Yrityksen työpaikkasäännöt, joissa kielletään työntekijöitä käyttämästä työpaikalla poliittisia, filosofisia tai uskonnollisia näkyviä tunnusmerkkejä – Välitön syrjintä – Ei ole – Välillinen syrjintä – Naispuoliselle työntekijälle osoitettu kielto käyttää islamilaista huivia
Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 14.3.2017
1. Sosiaalipolitiikka – Yhdenvertainen kohtelu työssä ja ammatissa – Direktiivi 2000/78 – Uskonnon käsite – Ulottuvuus
(Euroopan unionin perusoikeuskirjan 10 artiklan 1 kohta ja 52 artiklan 3 kohta; neuvoston direktiivin 2000/78 1 artikla)
2. Sosiaalipolitiikka – Yhdenvertainen kohtelu työssä ja ammatissa – Direktiivi 2000/78 – Uskontoon tai vakaumukseen perustuva syrjintä – Yksityisen yrityksen sisäinen sääntö, jossa kielletään kaikkien poliittisten, filosofisten tai uskonnollisten tunnusmerkkien näkyvä käyttäminen työpaikalla – Kielto käyttää islamilaista huivia – Ei ole välitöntä syrjintää – Mahdollisen välillisen syrjinnän olemassaolo – Perustelu oikeutetulla tavoitteella – Suhteellisuusperiaatteen noudattaminen – Kansallisen tuomioistuimen suorittama tarkastus
(Euroopan unionin perusoikeuskirjan 16 artikla; neuvoston direktiivin 2000/78 2 artiklan 2 kohdan a ja b alakohta)
1. Direktiivin 2000/78 1 artiklaan sisältyvästä käsitteestä ”uskonto” on huomattava, ettei direktiivissä ole mainitun käsitteen määritelmää.
Unionin lainsäätäjä on kuitenkin viitannut direktiivin 2000/78 johdanto-osan ensimmäisessä perustelukappaleessa perusoikeuksiin, sellaisina kuin ne taataan ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyssä 4.11.1950 Roomassa allekirjoitetussa yleissopimuksessa (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus), jonka 9 artiklan mukaan jokaisella on oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen ja tämä oikeus sisältää muun muassa vapauden tunnustaa uskontoaan tai uskoaan joko yksin tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti jumalanpalveluksissa, opettamalla, hartaudenharjoituksissa ja uskonnollisin menoin.
Samassa perustelukappaleessa unionin lainsäätäjä on viitannut myös jäsenvaltioiden yhteiseen valtiosääntöperinteeseen unionin oikeuden yleisinä periaatteina. Tällaisesta yhteisestä perinteestä ilmeneviin oikeuksiin, jotka on ilmaistu uudelleen Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (jäljempänä perusoikeuskirja), sisältyy perusoikeuskirjan 10 artiklan 1 kohdassa vahvistettu oikeus omantunnon ja uskonnon vapauteen. Mainitun määräyksen mukaan tämä oikeus sisältää vapauden vaihtaa uskontoa tai vakaumusta ja vapauden tunnustaa uskontoa tai vakaumusta joko yksin tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti jumalanpalveluksissa, opettamalla, hartaudenharjoituksissa ja uskonnollisin menoin. Kuten perusoikeuskirjan selityksistä (EUVL 2007, C 303, s. 17) ilmenee, perusoikeuskirjan 10 artiklan 1 kohdassa turvattu oikeus vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklassa turvattua oikeutta, ja perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan mukaisesti sen merkitys ja ulottuvuus ovat samat kuin viimeksi mainitulla oikeudella.
Koska Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja sitten perusoikeuskirjassa annetaan laaja merkitys käsitteelle ”uskonto” siltä osin kuin niissä sisällytetään kyseiseen käsitteeseen henkilöiden vapaus tunnustaa uskontoaan, on katsottava, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena on ollut käyttää samaa lähestymistapaa direktiivin 2000/78 antamisessa, joten tämän direktiivin 1 artiklaan sisältyvää käsitettä ”uskonto” on tulkittava siten, että siihen sisältyvät sekä forum internum eli se, että henkilöllä on vakaumus, että forum externum eli uskon julkinen tunnustaminen.
(ks. 25–28 kohta)
2. Yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista 27.11.2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/78/EY 2 artiklan 2 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että islamilaisen huivin käyttämistä koskeva kielto, joka perustuu yksityisen yrityksen sisäiseen sääntöön, jossa kielletään kaikkien poliittisten, filosofisten tai uskonnollisten tunnusmerkkien näkyvä käyttäminen työpaikalla, ei merkitse tässä direktiivissä tarkoitettua uskontoon tai vakaumukseen perustuvaa välitöntä syrjintää.
Tässä tapauksessa kyseessä olevassa sisäisessä säännössä viitataan näkyvän poliittisen, filosofisen tai uskonnollisen tunnusmerkin käyttämiseen ja siinä tarkoitetaan siis erotuksetta kaikkea tällaisten vakaumusten tunnustamista. Kyseisen säännön on näin ollen katsottava kohtelevan samalla tavoin kaikkia yrityksen työntekijöitä, kun sillä velvoitetaan yleisesti ja erotuksetta muun muassa neutraaliin pukeutumiseen, mikä sulkee pois tällaisten tunnusmerkkien käyttämisen.
Sen sijaan tällainen yksityisen yrityksen sisäinen sääntö voi merkitä direktiivin 2000/78 2 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettua välillistä syrjintää, jos on osoitettu, että siinä vahvistettu näennäisesti puolueeton velvollisuus merkitsee tosiasiallisesti sitä, että tiettyyn uskontoon kuuluvat tai tietyn vakaumuksen omaavat henkilöt saatetaan erityisen epäedulliseen asemaan, paitsi jos se on puolueettomasti perusteltavissa oikeutetulla tavoitteella, kuten sillä, että työnantaja pyrkii suhteissa asiakkaisiinsa poliittiseen, filosofiseen ja uskonnolliseen neutraliteettiin, ja jos tavoitteen saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat asianmukaisia ja tarpeellisia, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava.
Ensiksi oikeutetun tavoitteen olemassaoloa koskevasta edellytyksestä on todettava, että halua osoittaa suhteissa sekä julkisiin että yksityisiin asiakkaisiin poliittista, filosofista tai uskonnollista neutraliteettia on pidettävä oikeutettuna.
Työnantajan halu antaa neutraali kuva asiakkaisiin nähden liittyy perusoikeuskirjan 16 artiklassa tunnustettuun elinkeinovapauteen ja on lähtökohtaisesti oikeutettua erityisesti, kun työnantaja saattaa tähän tavoitteeseen pyrkimiseen osallisiksi vain työntekijät, joiden oletetaan joutuvan kontaktiin työnantajan asiakkaiden kanssa.
Toiseksi pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen sisäisen säännön asianmukaisuudesta on todettava, että se, että työntekijöitä kielletään käyttämästä näkyvästi poliittista, filosofista tai uskonnollista vakaumusta osoittavia tunnusmerkkejä, on omiaan varmistamaan neutraalisuuden käytännön asianmukaisen soveltamisen, kunhan tähän käytäntöön tosiasiallisesti pyritään johdonmukaisella ja järjestelmällisellä tavalla (ks. vastaavasti tuomio 10.3.2009, Hartlauer, C-169/07, EU:C:2009:141, 55 kohta ja tuomio 12.1.2010, Petersen, C-341/08, EU:C:2010:4, 53 kohta).
Kolmanneksi siltä osin kuin kyse on pääasiassa kyseessä olevan kiellon tarpeellisuudesta on tarkistettava, rajoittuuko tämä kielto siihen, mikä on ehdottomasti tarpeen. Tässä tapauksessa on tarkistettava, koskeeko kielto käyttää näkyvästi tunnusmerkkiä tai vaatetta, joka voidaan liittää uskontoon tai poliittiseen tai filosofiseen vakaumukseen, yksinomaan niitä G4S:n työntekijöitä, jotka ovat tekemisissä asiakkaiden kanssa. Jos näin on, kyseisen kiellon on katsottava olevan ehdottomasti tarpeen asetetun tavoitteen saavuttamiseksi.
Siltä osin kuin tässä tapauksessa on kyse siitä, että Achbitan kaltainen työntekijä kieltäytyy luopumasta islamilaisen huivin käyttämisestä työssään G4S:n asiakkaiden kanssa, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava, olisiko, kun otetaan huomioon yritykseen liittyvät rajoitteet ja ilman että sille aiheutuisi lisärasitetta, G4S:n ollut mahdollista tällaisessa kieltäytymistapauksessa ehdottaa hänelle sellaista työtehtävää, johon ei liity näköyhteyttä asiakkaisiin, hänen irtisanomisensa sijasta. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kaikkien asiakirja-aineistoon sisältyvien seikkojen perusteella otettava huomioon esillä olevat intressit ja rajoitettava kyseessä olevien vapauksien rajoitukset siihen, mikä on ehdottomasti tarpeen.
(ks. 30, 37, 38, 40 ja 42–44 kohta sekä tuomiolauselma)