JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MICHAL BOBEK
6 päivänä elokuuta 2020 (1)
Asia C‑195/20 PPU
Rikosoikeudenkäynti,
jossa vastaajana on XC,
Generalbundesanwalt beim Bundesgerichtshofin
osallistuessa asian käsittelyyn
(Ennakkoratkaisupyyntö – Bundesgerichtshof (liittovaltion ylin tuomioistuin, Saksa))
Ennakkoratkaisupyyntö – Oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa – Puitepäätös 2002/584/YOS – Eurooppalainen pidätysmääräys ja jäsenvaltioiden väliset luovuttamismenettelyt – 27 artiklan 2 ja 3 kohta – Erityissääntö – Soveltamisala – Etsityn henkilön syyttäminen muista kuin luovuttamisen perusteena olevista rikoksista – Kaksi saman jäsenvaltion eri rikoksista antamaa peräkkäistä eurooppalaista pidätysmääräystä – Oikeudelliset vaikutukset, jotka liittyvät siihen, että ensimmäisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion alueelta on poistuttu vapaaehtoisesti ja sen alueelle on palattu pakotettuna toisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella
I Johdanto
1. Puitepäätöksen 2002/584/YOS(2) 27 artiklan, jossa säädetään niin sanotusta ”erityissäännöstä”, mukaan luovutettua henkilöä ei saa syyttää, tuomita tai muuten riistää häneltä vapautta ennen kyseistä luovuttamista tehdystä muusta kuin luovuttamisen perusteena olleesta rikoksesta.
2. Käsiteltävässä asiassa Portugalin viranomaiset luovuttivat vastaajan ensimmäisen kerran Saksan viranomaisille eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanemiseksi. Suoritettuaan rangaistuksensa hän poistui vapaaehtoisesti Saksan alueelta. Tämän jälkeen hänestä annettiin toinen eurooppalainen pidätysmääräys, jonka nojalla Italian viranomaiset luovuttivat hänet Saksan viranomaisille. Italian viranomaiset antoivat suostumuksensa erityissäännöstä luopumiselle pääasiassa kyseessä olevia tekoja koskevia syytetoimia varten. Vastaaja väittää, että ensimmäisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoviranomaisina Portugalin viranomaisten olisi pitänyt antaa tällainen suostumus.
3. Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuinta pyydetään siis lähinnä lausumaan erityissäännön soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä sellaisessa erityisessä tilanteessa, jossa ensimmäisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena ollut henkilö poistuu vapaaehtoisesti pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion alueelta, minkä jälkeen kyseinen henkilö palaa pakotettuna toisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella: Onko katsottava, että tällainen henkilö saa vapaaehtoisesta poistumisestaan huolimatta edelleen erityissäännössä tarkoitettua suojaa ensimmäisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella? Vai onko pikemminkin katsottava, että koska ensimmäisen pidätysmääräyksen antaneen valtion alueelta on poistuttu vapaaehtoisesti, erityissääntöä voidaan arvioida vain tarvittaessa toisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella, jolloin ainoastaan toisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoviranomaiset voivat antaa suostumuksen syytetoimien laajentamiselle?
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
4. Puitepäätöksen 2002/584 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Eurooppalaisella pidätysmääräyksellä tarkoitetaan oikeudellista päätöstä, jonka jäsenvaltio on antanut etsityn henkilön kiinni ottamiseksi ja luovuttamiseksi toisen jäsenvaltion toimesta syytetoimenpiteitä tai vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanemista varten.”
5. Kyseisen puitepäätöksen 8 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä on oltava tietyt tiedot, muun muassa ”rikoksen luonne ja oikeudellinen luokittelu” ja ”kuvaus olosuhteista, joissa rikos on tehty”.
6. Kyseisen puitepäätöksen 13 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jos pidätetty ilmoittaa suostuvansa luovuttamiseen, suostumus ja tarvittaessa nimenomainen luopuminen 27 artiklan 2 kohdassa määriteltyyn erityissääntöön vetoamisesta annetaan täytäntöönpanosta vastaavalle oikeusviranomaiselle täytäntöönpanojäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaisesti.”
7. Saman puitepäätöksen 27 artikla on sen 3 luvussa, jonka otsikko on ”Luovuttamisen vaikutukset”. Se koskee (asianomaisen henkilön) mahdollista syytteeseenpanoa muista rikoksista, ja siinä säädetään seuraavaa:
”1. Kukin jäsenvaltio voi ilmoittaa Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristölle siitä, että sen suostumus syytteeseenpanoa, tuomitsemista tai säilöön ottamista varten vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanemiseksi ennen kyseistä luovuttamista tehdystä, muusta kuin luovuttamisen perusteena olleesta rikoksesta katsotaan annetuksi muiden samanlaisen ilmoituksen antaneiden jäsenvaltioiden osalta, mikäli täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen ei jossain erityistapauksessa päätä luovuttamisesta tekemässään päätöksessä toisin.
2. Lukuun ottamatta 1 ja 3 kohdassa tarkoitettuja tapauksia, luovutettua henkilöä ei saa syyttää, tuomita tai muuten riistää häneltä vapautta ennen kyseistä luovuttamista tehdystä muusta kuin luovuttamisen perusteena olleesta rikoksesta.
3. Edellä olevaa 2 kohtaa ei sovelleta seuraavissa tapauksissa:
a) jos henkilö, jolla on ollut tilaisuus poistua sen jäsenvaltion alueelta, johon hänet on luovutettu, ei ole poistunut sieltä 45 päivän kuluessa lopullisesta vapauttamisestaan tai on palannut alueelle sieltä poistuttuaan;
b) rikoksesta ei voi seurata vapaudenmenetystä käsittävää rangaistusta tai turvaamistoimenpidettä;
c) rikosoikeudenkäynti ei johda henkilön henkilökohtaisen vapauden rajoitusta koskevaan toimenpiteeseen;
d) henkilö joutuu muun kuin vapaudenriiston käsittävän rangaistuksen tai toimenpiteen kohteeksi, mukaan lukien taloudellinen rangaistus tai sellaisen sijasta määrätty toimenpide, vaikka se voisikin rajoittaa hänen henkilökohtaista vapauttaan;
e) henkilö on suostunut luovuttamiseensa sekä mahdollisesti luopunut vetoamasta erityissääntöön 13 artiklan mukaisesti;
f) henkilö on luovuttamisensa jälkeen nimenomaisesti luopunut vetoamasta erityissääntöön tiettyjen luovuttamista edeltäneiden tekojen osalta. Luopumisilmoitus annetaan pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion toimivaltaisille oikeusviranomaisille ja se kirjataan tämän valtion kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Luopumisilmoitus annetaan tavalla, josta ilmenee kyseisen henkilön antaneen sen vapaaehtoisesti ja täysin tietoisena seurauksista, joita tästä aiheutuu. Tätä varten henkilöllä on oikeus käyttää oikeudellista avustajaa;
g) henkilön luovuttanut täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen antaa suostumuksensa 4 kohdan mukaisesti.
4. Suostumusta on pyydettävä täytäntöönpanosta vastaavalta oikeusviranomaiselta liittäen pyyntöön 8 artiklan 1 kohdassa mainitut tiedot ja käännös 8 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Suostumus annetaan, jos rikoksesta, jonka perusteella sitä pyydetään, voitaisiin luovuttaa tämän puitepäätöksen määräysten nojalla. Suostumus on evättävä 3 artiklassa mainituilla perusteilla ja muuten se voidaan evätä ainoastaan 4 artiklassa mainituilla perusteilla. Päätös on tehtävä viimeistään 30 päivän kuluttua pyynnön vastaanottamisesta.
Edellä 5 artiklassa mainituissa tilanteissa on pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion annettava kyseisessä artiklassa säädetyt takuut.”
B Saksan oikeus
8. Kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetun lain (Gesetz über die internationale Rechtshilfe in Strafsachen), jolla eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehty puitepäätös on pantu täytäntöön, 83h §:ssä säädetään seuraavaa:
”1) Jäsenvaltion eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla luovuttamaa henkilöä ei saa
1. syyttää, tuomita tai muuten riistää häneltä vapautta ennen kyseistä luovuttamista tehdystä muusta kuin luovuttamisen perusteena olleesta rikoksesta eikä
2. luovuttaa edelleen, siirtää eikä poistaa kolmanteen valtioon.
2) Edellä olevaa 1 momenttia ei sovelleta seuraavissa tapauksissa:
1. jos luovutettu henkilö, jolla on ollut tilaisuus poistua tämän lain soveltamisalaan kuuluvalta alueelta, ei ole poistunut sieltä 45 päivän kuluessa lopullisesta vapauttamisestaan tai on palannut mainitulle alueelle sieltä poistuttuaan;
2. rikoksesta ei voi seurata vapaudenmenetystä käsittävää rangaistusta tai turvaamistoimenpidettä;
3. rikosoikeudenkäynti ei johda henkilön henkilökohtaisen vapauden rajoitusta koskevaan toimenpiteeseen;
4. luovutettu henkilö joutuu muun kuin vapaudenriiston käsittävän rangaistuksen tai toimenpiteen kohteeksi, vaikka se voisikin rajoittaa hänen henkilökohtaista vapauttaan; tai
5. luovuttamispyynnön vastaanottanut jäsenvaltio tai luovutettu henkilö on luopunut siihen vetoamisesta.
3) Luovuttamisen jälkeen tapahtunut henkilön luopuminen soveltamisesta kirjataan tuomioistuimen tai syyttäjäviranomaisen pöytäkirjaan. Luopumisilmoitus on peruuttamaton. Tästä on ilmoitettava luovutetulle henkilölle.”
III Tosiseikat, menettely ja ennakkoratkaisukysymys
9. Vastaaja on ollut Saksassa peräjälkeen syytettynä kolmessa asiassa, jotka koskevat erilaisia rikoksia: huumausaineiden kauppaa (teot A), Portugalissa tehtyä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä (teot B) ja myös Portugalissa yksin teoin tehtyjä törkeää raiskausta ja ryöstöntapaista kiristystä (teot C).
10. Vastaajaa syytettiin ensinnäkin huumausaineiden kaupasta, jossa oli kyse määristä, joita ei voida pitää vähäisinä (teot A). Amtsgericht Niebüll (Niebüllin alioikeus, Saksa) tuomitsi hänet 6.10.2011 kyseisistä teoista yhden vuoden ja yhdeksän kuukauden pituiseen yhteiseen vankeusrangaistukseen. Rangaistus määrättiin ehdollisena.
11. Tämän jälkeen vuonna 2016 vastaajaa vastaan aloitettiin Saksassa rikosoikeudenkäynti Portugalissa tapahtuneen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vuoksi (teot B). Staatsanwaltschaft Hannover (Hannoverin syyttäjäviranomainen, Saksa) antoi 23.8.2016 tällä perusteella eurooppalaisen pidätysmääräyksen (jäljempänä ensimmäinen eurooppalainen pidätysmääräys). Tribunal da Relação de Evora (Evoran ylioikeus, Portugali) salli vastaajan luovuttamisen Saksan oikeusviranomaisille kyseisestä rikoksesta. Vastaaja ei tässä yhteydessä luopunut erityissäännöstä. Portugalin viranomaiset luovuttivat vastaajan Saksan liittotasavaltaan 22.6.2017. Hän suoritti tämän jälkeen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä määrätyn, vuoden ja kolmen kuukauden pituisen vankeusrangaistuksen täysimääräisesti kyseisessä maassa. Elokuussa 2018 vastaaja määrättiin viiden vuoden kestävään valvontaan (Führungsaufsicht). Tämän ajanjakson aikana hänen piti ilmoittautua henkilökohtaisesti kerran kuukaudessa valvojalleen.
12. Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (teot B) määrätyn rangaistuksen täytäntöönpanon aikana Amtsgericht Niebüllin vuonna 2011 huumausaineiden kaupasta (teot A) määräämän rangaistuksen ehdollisuus peruutettiin. Staatsanwaltschaft Flensburg (Flensburgin syyttäjäviranomainen, Saksa) pyysi 22.8.2018 Tribunal da Relação de Evoralta erityissäännön soveltamisesta luopumista ja suostumusta Amtsgericht Niebüllin määräämän rangaistuksen täytäntöönpanoon.
13. Koska Tribunal da Relação de Évoralta ei saatu vastausta, vastaaja vapautettiin 31.8.2018. Hän matkusti Alankomaihin 18.9.2018 ja myöhemmin sieltä Italiaan. Staatsanwaltschaft Flensburg antoi 19.9.2018 vastaajasta eurooppalaisen pidätysmääräyksen (jäljempänä toinen eurooppalainen pidätysmääräys) Amtsgericht Niebüllin teoista A määräämän tuomion täytäntöönpanoa varten.
14. Vastaaja pidätettiin 27.9.2018 Italiassa. Italian viranomaiset antoivat suostumuksensa hänen luovuttamiseensa 10.10.2018. Vastaaja luovutettiin Saksan viranomaisille 18.10.2018.
15. Amtsgericht Braunschweig (Braunschweigin alioikeus, Saksa) antoi lopulta 5.11.2018 kansallisen pidätysmääräyksen (Untersuchungshaftbefehl) kolmannen vastaajaa koskevan asian (teot C), jossa kyseessä olleet teot tapahtuivat 2.9.2005, eli Portugalin Praia da Luzissa tehdyn 72-vuotiaaseen Yhdysvaltain kansalaiseen kohdistuneen yksin teoin tehtyjen raiskauksen ja ryöstöntapaisen kiristyksen esitutkintaa varten. Viimeksi mainittu asia johti käsiteltävään ennakkoratkaisupyyntöön.
16. Staatsanwaltschaft Braunschweig (Braunschweigin syyttäjäviranomainen, Saksa) pyysi 12.12.2018 Italian täytäntöönpanoviranomaista antamaan suostumuksensa myös siihen, että vastaajaa syytetään pääasiassa kyseessä olevista raiskauksesta ja ryöstöntapaisesta kiristyksestä (teot C). Corte d’appello di Milano (Milanon ylioikeus, Italia) antoi 22.3.2019 suostumuksensa tähän pyyntöön.
17. Vastaaja oli Saksassa tutkintavankeudessa 23.7.2019–11.2.2020 tämän ratkaisuehdotuksen 15 kohdassa tarkoitetun kansallisen pidätysmääräyksen nojalla. Tämän ajanjakson aikana Landgericht Braunschweig (Braunschweigin alueellinen alioikeus, Saksa) tuomitsi 16.12.2019 antamallaan tuomiolla vastaajan Portugalissa vuonna 2005 tehdyistä törkeästä raiskauksesta ja ryöstöntapaisesta kiristyksestä (teot C). Se määräsi hänelle seitsemän vuoden yhteisen vankeusrangaistuksen, jossa otetaan huomioon Amtsgericht Niebüllin vuonna 2011 antama tuomio. Vastaajan Italiassa luovuttamista varten säilössä viettämän ajan kokonaiskesto vähennettiin yhteisestä rangaistuksesta. Portugalin täytäntöönpanoviranomainen antoi lisäksi 21.1.2020 suostumuksensa Amtsgericht Niebüllin teoista A määräämän yhteisen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoon.
18. Vastaaja on ollut 12.2.2020 lähtien vangittuna Amtsgericht Niebüllin teoista A vuonna 2011 määräämän rangaistuksen täytäntöönpanemiseksi. Hän teki Landgericht Braunschweigin tuomiosta Revision-valituksen Bundesgerichtshofiin (liittovaltion ylin tuomioistuin, Saksa), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin. Hän väittää erityisesti, että kyseisen tuomion antamiseen johtanut menettely ei ollut sääntöjenmukainen, kun otetaan huomioon puitepäätöksen 2002/584 27 artiklassa säädetty erityissääntö. Koska Portugalin viranomaiset eivät antaneet suostumusta syytteiden nostamiseen Portugalissa tehdyistä raiskauksesta ja ryöstöntapaisesta kiristyksestä (teot C), Saksan viranomaisilla ei ollut oikeutta syyttää vastaajaa, ja prosessitoimet, kuten Amtsgericht Braunschweigin 5.11.2018 antama kansallinen pidätysmääräys, olivat siis lainvastaisia.
19. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan se, voidaanko esitutkintaa varten annettu kansallinen pidätysmääräys pysyttää vai onko se päinvastoin kumottava, riippuu siitä, oliko Saksan viranomaisilla oikeus syyttää vastaajaa Portugalissa vuonna 2005 yksin teoin tehdyistä törkeästä raiskauksesta ja ryöstöntapaisesta kiristyksestä (teot C).
20. Tässä tilanteessa Bundesgerichtshof on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko [puitepäätöksen 2002/584] 27 artiklan 2 ja 3 kohtaa tulkittava siten, että erityissääntö ei estä toimenpidettä, jolla rajoitetaan vapautta ennen luovuttamista tehdyn muun kuin luovuttamisen perusteena olleen teon vuoksi, kun henkilö on vapaaehtoisesti poistunut pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion alueelta luovuttamisen jälkeen, kun toinen täytäntöönpanojäsenvaltio on tämän jälkeen luovuttanut hänet uudelleen pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion alueelle uuden eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla ja kun tämä toinen täytäntöönpanojäsenvaltio on antanut tämän toisen teon osalta suostumuksensa syytteeseenpanoa, tuomitsemista ja täytäntöönpanoa varten?”
IV Kiireellinen menettely unionin tuomioistuimessa
21. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on pyytänyt tämän ennakkoratkaisupyynnön käsittelemistä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 107 artiklassa tarkoitetussa kiireellisessä menettelyssä. Se vetosi pyyntönsä tueksi siihen, että esitetty ennakkoratkaisukysymys koskee EUT-sopimuksen kolmannen osan V osaston soveltamisalaan kuuluvan puitepäätöksen tulkintaa. Se totesi myös, että ennakkoratkaisupyynnön esittämisajankohtana vastaaja oli vankilassa Amtsgericht Niebüllin huumausaineiden kaupasta (teot A) määräämän rangaistuksen täytäntöönpanemiseksi. Vaikka vastaaja olisi vapautettava ennenaikaisesti, hän olisi kuitenkin edelleen vangittuna Amtsgericht Braunschweigin antaman kansallisen pidätysmääräyksen nojalla Portugalissa yksin teoin tehtyjä raiskausta ja kiristystä (teot C) koskevan esitutkinnan suorittamiseksi. Tämän vankeuden laillisuus riippuu kuitenkin sen menettelyn sääntöjenmukaisuudesta, joka johti pääasiassa kyseessä olevaan Landgericht Braunschweigin teoista C antamaan tuomioon. Jos se ei ole sääntöjenmukainen, vastaaja olisi vapautettava.
22. Unionin tuomioistuimen neljäs jaosto päätti 25.5.2020 suostua pyyntöön.
23. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet vastaaja, Generalbundesanwalt beim Bundesgerichtshof (Bundesgerichtshofissa toimiva syyttäjäviranomainen, jäljempänä virallinen syyttäjä), Saksan hallitus ja Euroopan komissio. Ne kaikki, ja lisäksi Irlanti, esittivät suullisia huomautuksia 16.7.2020 pidetyssä istunnossa.
V Tarkastelu
24. Tämän ratkaisuehdotuksen rakenne on seuraavanlainen. Tarkastelen aluksi erityissääntöä puitepäätöksen 2002/584 27 artiklan sanamuodon, asiayhteyden ja tarkoituksen valossa. Keskityn erityisesti määrittelemään ne vaikutukset, joita asianomaisen henkilön vapaaehtoisella poistumisella eurooppalaisen pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion alueelta on erityissäännön soveltamiselle ja laajemmin luovuttamismenettelylle (A). Tämän jälkeen selitän, mitä erityissääntö edellyttää siinä tapauksessa, että asianomainen henkilö on luovutettu uudelleen pidätysmääräyksen antaneeseen jäsenvaltioon toisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen yhteydessä pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa (B).
A Erityissääntö ja vapaaehtoiseen poistumiseen pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion alueelta liittyvät vaikutukset
25. Käsiteltävässä asiassa vastaaja luovutettiin Saksan antaman ja Portugalin täytäntöön paneman ensimmäisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla Saksan alueelle, jossa hän suoritti kyseisessä pidätysmääräyksessä tarkoitetuista teoista määrätyn rangaistuksen (lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, teot B). Vankilasta vapauduttuaan hänet asetettiin valvontaan, mutta häntä ei kielletty poistumasta Saksan alueelta. Vastaaja poistui Saksasta vapaaehtoisesti ja matkusti ensin Alankomaihin ja sitten Italiaan. Italian viranomaiset luovuttivat hänet uudelleen Saksan viranomaisille viimeksi mainittujen antaman toisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella suorittamaan rangaistuksen, joka hänelle oli aiemmin tuomittu huumausaineiden kaupasta (teot A). Kyseiset viranomaiset suostuivat myöhemmin myös luopumaan erityissäännöstä ja sallimaan, että vastaajaa syytetään Saksassa yksin teoin tehdyistä törkeästä raiskauksesta ja kiristyksestä, jotka oli tehty Portugalissa ennen hänen ensimmäistä luovuttamistaan (teot C). Näiden tekojen vuoksi vastaajaan kohdistuu tällä hetkellä vapautta rajoittava toimenpide (Untersuchungshaft), joka liittyy tuomioon, josta hän on valittanut.
26. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ainoalla ennakkoratkaisukysymyksellään lähinnä, mitä oikeudellisia seurauksia liittyy yhtäältä siihen, että ensimmäisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla pidätysmääräyksen antaneeseen jäsenvaltioon luovutettu henkilö poistuu vapaaehtoisesti kyseisen jäsenvaltion alueelta, ja toisaalta siihen, että kyseinen henkilö palaa sinne pakotettuna toisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla.
27. Aloitan ensimmäisestä kohdasta: mitä vaikutuksia erityissääntöön on sillä, että henkilö, joka on luovutettu pidätysmääräyksen antaneeseen valtioon, poistuu vapaaehtoisesti kyseisen valtion alueelta?
28. Vastaajan ja Irlannin mukaan tällainen tilanne ei vaikuta erityissäännön soveltamiseen. Vastaaja ei luopunut tästä säännöstä poistumalla vapaaehtoisesti Saksan alueelta. Erityissääntöä sovelletaan vastaajan ja Irlannin mukaan edelleen yhtäältä siksi, että vastaaja oli edelleen valvonnan kohteena tekojen B vuoksi poistuessaan Saksan alueelta, ja toisaalta siksi, ettei hän palannut vapaaehtoisesti Saksan alueelle. Ensimmäisen luovuttamisen vaikutukset ovat siis edelleen voimassa.
29. Virallinen syyttäjä, Saksan hallitus, komissio ja ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ovat puolestaan yhtä mieltä siitä, että vastaajan vapaaehtoinen poistuminen pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion alueelta päättää ensimmäisen luovuttamismenettelyn, mikä aiheuttaa erityissäännön soveltamisen lakkaamisen. Erityissäännöllä suojattuja intressejä ei niiden mukaan voida enää vahingoittaa, kun henkilö poistuu vapaaehtoisesti jäsenvaltiosta, johon hänet alun perin luovutettiin. Henkilö, joka poistuu vapaaehtoisesti pidätysmääräyksen antaneesta jäsenvaltiosta, ei niiden mukaan voi enää vedota erityissäännössä tarkoitettuun suojaan myöskään palatessaan asianomaiseen jäsenvaltioon, koska uusi oleskelu pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa ei tällöin johdu enää aiemmin tapahtuneesta luovuttamisesta.
30. Olen samaa mieltä virallisen syyttäjän, Saksan hallituksen, komission ja ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kanssa. Mielestäni erityissääntö liittyy erottamattomasti sen tietyn eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoon, jonka yhteydessä se on ”aktivoitu” ja sitä voidaan näin ollen arvioida. Kyseistä sääntöä sovelletaan kyseisen pidätysmääräyksen yhteydessä ainoastaan siltä osin kuin asianomainen henkilö on pidätysmääräyksen antaneen valtion alueella oleskelun takia tämän valtion valvonnassa. Tästä johtuu, että erityissääntöä ei enää sovelleta siitä lähtien, kun asianomainen henkilö ei enää ole pidätysmääräyksen antaneen valtion lainkäyttövallan alainen sen vuoksi, että hän poistuu sen alueelta vapaaehtoisesti.
31. Tällainen tulkinta perustuu puitepäätöksen 2002/584 27 artiklan 2 kohdan sanamuotoon, asiayhteyteen ja tarkoitukseen.
1. Sanamuodon mukainen tulkinta
32. Puitepäätöksen 2002/584 27 artiklan 2 kohdan mukaan luovutettua henkilöä ei saa lähtökohtaisesti syyttää, tuomita tai muuten riistää häneltä vapautta ennen kyseistä luovuttamista tehdystä muusta kuin luovuttamisen perusteena olleesta rikoksesta.
33. Tämän säännöksen sanamuodosta itsessään ei ilmene, mitä vaikutuksia luovutetun henkilön vapaaehtoisella poistumisella pidätysmääräyksen antaneen valtion alueelta on erityissäännön soveltamiselle. Tämä sanamuoto viittaa kuitenkin selvästi siihen, että erityissääntö liittyy läheisesti luovutukseen (yksikössä) ja näin ollen tietyn eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoon. Se, että tätä sääntöä sovelletaan ”luovutetun henkilön” hyväksi, viittaa nimittäin siihen, että kyseisen henkilön on oltava sen jäsenvaltion alueella – tai juuri saapumassa sen jäsenvaltion alueelle –, joka on pyytänyt luovuttamista eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanemiseksi, tai ainakin kyseisen valtion tosiasiallisen valvonnan alaisena.
34. Edelleen sanamuodon tasolla puitepäätöksen 2002/584 3 luvun, johon 27 artikla kuuluu, otsikko on ”Luovuttamisen vaikutukset”. Myös tämä otsikko viittaa siihen, että kyseisen luvun säännökset koskevat vaikutuksia, joita on tiettyyn eurooppalaiseen pidätysmääräykseen perustuvalla tietyllä luovuttamisella.
2. Asiayhteyden mukainen tulkinta
35. Ensinnäkin, kun tarkastellaan puitepäätöksen 2002/584 27 artiklan sisäistä asiayhteyttä, kyseisen artiklan 3 kohdasta ilmenee, että erityissääntöä ei sovelleta tietyissä siinä tyhjentävästi luetelluissa tilanteissa.(3) Näin on ensinnäkin sellaisessa tilanteessa, jossa asianomainen henkilö on suostunut syytetoimien laajentamiseen. Tällaisessa tapauksessa on katsottava, että asianomainen henkilö on tällä suostumuksella vapaaehtoisesti hyväksynyt sen, että hän on pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion lainkäyttövallan alainen muiden tekojen osalta, vaikka hän ei missään tapauksessa ollut velvoitettu siihen. Näin on myös silloin, kun eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta vastaava viranomainen antaa itse suostumuksensa syytetoimien laajentamiselle.(4) Tässä toisessa tilanteessa, joka tunnetaan hyvin perinteistä luovuttamista koskevassa oikeudessa, korostuvat sekä kahdenvälinen ulottuvuus että jokaisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen taustalla olevat suvereniteettiin liittyvät näkökohdat: täytäntöönpanovaltio luopuu pidätysmääräyksen antaneen valtion hyväksi ius puniendin käyttämisestä muihin kuin luovuttamisen perusteena olleisiin rikoksiin.(5)
36. Ilmeisistä eroistaan huolimatta näillä kahdenlaisilla poikkeuksilla on ratkaiseva yhteinen tekijä: sen hyväksyminen, että luovuttamista edeltävät teot, joita kyseinen eurooppalainen pidätysmääräys ei koske, tulevat pidätysmääräyksen antaneen valtion ius puniendin alaisiksi. Toisin sanoen riippumatta siitä, luopuuko erityissääntöön vetoamisesta asianomainen henkilö vai täytäntöönpanojäsenvaltio, luopumisesta seuraa, että pidätysmääräyksen antaneella valtiolla on oikeus syyttää henkilöä, joka on fyysisesti sen lainkäyttövallan alaisena tietyn eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla, muista kuin luovuttamisen perusteena olleista rikoksista ja tuomita hänet niistä. Tästä seuraa, että erityissääntö toimii takeena luovutetulle henkilölle niin kauan kuin hän pysyy pidätysmääräyksen antaneen valtion alueella tämän pidätysmääräyksen vaikutuksesta eli sen pakottamana.
37. Toiseksi puitepäätöksen 2002/584 muodostaman järjestelmän osalta on todettava, että muiden säännösten sisällöstä ja logiikasta ilmenee, että kyseisen puitepäätöksen sääntöjä sovelletaan yhden ja saman luovuttamisen yhteydessä. Siten kyseisen puitepäätöksen 1 artiklan 1 kohdan mukaan eurooppalaisella pidätysmääräyksellä tavoiteltu erityinen tavoite on ”etsityn henkilön luovuttaminen toisen jäsenvaltion toimesta syytetoimenpiteitä tai vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanemista varten”. Saman puitepäätöksen 8 artiklan 1 kohdasta ja liitteestä ilmenee, että luovuttaminen koskee itsessään tiettyjä rikoksia, koska jokaisessa eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä on täsmennettävä kyseessä olevan rikoksen tai rikosten luonne ja oikeudellinen luokittelu ja kuvailtava olosuhteet, joissa se tai ne on tehty. Eurooppalainen pidätysmääräys oikeuttaa siis sen, että pidätysmääräyksen antanut jäsenvaltio syyttää asianomaista henkilöä rikoksista, joita se koskee, luovutuksen nimenomaisessa asiayhteydessä – eli siinä tilanteessa, että henkilö on pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion alueella pakotettuna. Asianomainen henkilö voi tässä samassa yhteydessä vedota erityissääntöön. Tästä seuraa loogisesti, että tätä sääntöä voidaan soveltaa vain yhden luovuttamisen konkreettisessa ja erityisessä yhteydessä. Sitä ei voida soveltaa poikkileikkaavasti toisen luovuttamisen yhteydessä sen jälkeen, kun asianomainen henkilö on poistunut alueelta, jolle hänet alun perin luovutettiin.(6)
3. Teleologinen tulkinta
38. Kun sanamuodon mukaisessa tulkinnassa ja asiayhteyden mukaisessa tulkinnassa korostetaan sitä läheistä yhteyttä, joka erityissäännöllä on luovutetun henkilön läsnäoloon pidätysmääräyksen antaneen valtion alueella tietyn eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanon yhteydessä, kyseisen säännön ja eurooppalaisen pidätysmääräyksen tavoitteet osoittavat, että tämä yhteys katkeaa siinä tapauksessa, että henkilö poistuu vapaaehtoisesti pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion alueelta. Koska valtiolla ei ole valtaa käyttää pakkokeinoja asianomaiseen henkilöön, tähän luovuttamiseen perustunut erityissääntö loogisesti ei enää ole sovellettavissa.
39. Unionin tuomioistuin on katsonut puitepäätöksen 2002/584 27 artiklan 2 kohdassa säädetyn erityissäännön tehtävistä, että tämä sääntö ”liittyy täytäntöönpanojäsenvaltion suvereniteettiin, ja etsityllä henkilöllä on säännön nojalla oikeus siihen, että häntä ei syytetä, tuomita tai muuten riistetä häneltä vapautta muusta kuin hänen luovuttamisensa perusteena olleesta rikoksesta”.(7) Erityissäännöllä on siten pääasiallisesti kaksi tavoitetta. Tällä säännöllä pyritään ensinnäkin – ja perinteisesti, siltä osin kuin kyseinen sääntö perustuu ensisijaisesti luovuttamista koskevaan oikeuteen(8) – turvaamaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanovaltion suvereniteetti, koska pannessaan pidätysmääräyksen täytäntöön se hyväksyy oman suvereniteettinsa käytön rajoittamisen (tai jopa siitä luopumisen) rikosasiassa toisen jäsenvaltion hyväksi. Unionin oikeuden erityisäännön tarkoituksena on toiseksi – ja enemmän perinteisestä luovuttamisen käsitteestä poiketen – taata asianomaisen henkilön oikeudet. Hänen ei pidä olla huolissaan syytetoimista hänen luovuttamistaan edeltävistä rikoksista, joita kyseisessä eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä ei ole nimenomaisesti mainittu. Muutoin kuin siinä tapauksessa, että hän nimenomaisesti luopuu vetoamasta erityissääntöön, tämän henkilön on voitava luottaa siihen, ettei häntä syytetä muista rikoksista koko sinä aikana, jona hän on pakotettuna pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion alueella.
40. Näistä kahdesta tavoitteesta seuraa käsiteltävän asian kannalta ratkaisevalla tavalla, että erityissäännöllä rajoitetaan pidätysmääräyksen antaneen valtion rikosoikeudellista toimivaltaa ja vältetään se, että kyseinen valtio loukkaisi täytäntöönpanovaltion toimivaltaa ja ylittäisi asianomaiseen henkilöön kohdistuvat oikeutensa. Pidätysmääräyksen antanut jäsenvaltio voisi nimittäin eri syistä haluta syyttää henkilöä sellaisista (lähtökohtaisesti aiemmista) teoista, joita eurooppalainen pidätysmääräys ei koske.(9)
41. Erityissäännön tavoitteita on itsessään arvioitava eurooppalaisen pidätysmääräyksen tarkoituksen kannalta. Pidätysmääräyksen tavoitteena on nimittäin asettaa asianomainen henkilö pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion potestasin alaiseksi niistä rikoksista, jotka siinä mainitaan, pakottamalla hänet kyseisen jäsenvaltion alueelle.(10) Koska erityissäännöllä suojataan asianomaista henkilöä pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion mahdollisilta pyrkimyksiltä laajentaa perusteettomasti rikosoikeudellista toimivaltaansa, tämä sääntö näyttää liittyvän erottamattomasti sellaisen tietyn eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoon, jonka ulottuvuus on määritelty täsmällisesti.
42. Näin ollen erityissääntöä sovelletaan ainoastaan luovuttamisen yhteydessä sen vaikutusten perusteella niin kauan kuin henkilö on pakotettuna pidätysmääräyksen antaneen valtion alueella. Vapaaehtoinen poistuminen tältä alueelta katkaisee kyseisen valtion ja luovuttamisen kohteena olevan henkilön välisen yhteyden. Asianomaisen henkilön tällainen toiminta johtaa siihen, että hän vapautuu kyseisen valtion potestasista. Näin ollen asianomaista ei enää lähtökohtaisesti suojata alkuperäisen luovuttamisen yhteydessä sovellettavalla erityissäännöllä.
43. Lyhyesti sanottuna on niin, että jos asianomainen henkilö on vapaaehtoisesti poistunut pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion alueelta, palataan lähtöruutuun. Tämä pätee koko tiettyyn eurooppalaiseen pidätysmääräykseen perustuvaan erityiseen luovuttamismenettelyyn eikä pelkästään erityissääntöön. Luovuttamisen tarkoituksena on nimittäin saada asianomainen henkilö pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion alueelle, jotta hänet tuomittaisiin ja/tai hän suorittaisi rangaistuksensa kyseisessä valtiossa. Kun tämä tavoite on saavutettu, luovuttamisen ”kierros” päättyy. Tästä seuraa, että koska erityissääntöä sovelletaan tämän kierroksen yhteydessä, sen itsensä soveltaminen loogisesti lakkaa.
B Pakotettuun paluuseen pidätysmääräyksen antaneen valtion alueelle liittyvät vaikutukset
44. Käsiteltävässä asiassa ei ole kiistetty sitä, että vastaaja poistui vapaaehtoisesti Saksan alueelta suoritettuaan rangaistuksen, joka hänelle oli määrätty teoista B (lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö), jotka oli mainittu siinä eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä, jonka nojalla Portugalin viranomaiset luovuttivat hänet ensimmäisen kerran. Näin ollen tähän kierrokseen sovellettavan erityissäännön soveltaminen lakkaa tämän pidätysmääräyksen myötä.
45. Käsiteltävä asia ei kuitenkaan koske pelkästään niitä vaikutuksia, joita erityissääntöön on sillä, että pidätysmääräyksen antaneeseen valtioon luovutettu henkilö on poistunut vapaaehtoisesti kyseisen valtion alueelta. Siinä on toinen tosiseikkoihin liittyvä erityispiirre, joka vaikuttaa pohjimmiltaan olleen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen epäilysten taustalla: asianomainen henkilö on palannut pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion alueelle pantaessa täytäntöön toinen eurooppalainen pidätysmääräys. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii myös sitä, mitä seurauksia liittyy siihen, että vastaaja on poistumisensa jälkeen ollut toisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena, mikä puolestaan on johtanut siihen, että vastaaja on palannut pakotettuna Saksan alueelle tällä kertaa Italian alueelta.
46. Onko tämä seikka sen luontoinen, että se niin sanotusti ”uudelleen aktivoisi” ensimmäiseen eurooppalaiseen pidätysmääräykseen perustuvan erityissäännön? Tällaisessa hypoteettisessa ”uudelleen aktivoinnin” tapauksessa pidätysmääräyksen antaneiden Saksan viranomaisten olisi saatava ensimmäisen täytäntöönpanojäsenvaltion (Portugalin tasavalta) suostumus syytetoimien laajentamiseksi pääasiassa kyseessä oleviin tekoihin C (yksin teoin tehdyt törkeä raiskaus ja kiristys), koska niitä ei ollut mainittu toisessa eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä. Tätä näkemystä puoltavat vastaaja ja Irlanti, joiden mukaan erityissääntö on edelleen voimassa Portugalin tasavaltaan nähden.
47. Päinvastaisessa tapauksessa toisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoviranomaisten (Italian viranomaiset) suostumus sitä vastoin riittäisi tällaiseen tarkoitukseen. Tämä on virallisen syyttäjän, Saksan hallituksen, komission ja ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen näkemys.
48. Menettelyn kaikki osapuolet ovat päätyneet näihin vastakkaisiin päätelmiin tukeutumalla laajasti puitepäätöksen 2002/584 27 artiklan 3 kohdan a alakohtaan, jonka mukaan erityissääntöä ei enää sovelleta, ”jos henkilö, jolla on ollut tilaisuus poistua sen jäsenvaltion alueelta, johon hänet on luovutettu, ei ole poistunut sieltä 45 päivän kuluessa lopullisesta vapauttamisestaan tai on palannut alueelle sieltä poistuttuaan”. Yhtäältä vastaajan ja Irlannin mielestä tällä säännöksellä säilytetään vastaajan hyväksi erityissäännössä tarkoitettu suoja ensimmäisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla, koska tässä säännöksessä edellytetään vapaaehtoista paluuta. Toisaalta virallinen syyttäjä, komissio ja ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttävät katsovan, että tätä erityissääntöä koskevaa poikkeusta sovelletaan myös pakotettuun paluuseen. Vaikka Saksan hallitus ei sulje pois tällaista tulkintaa, se epäilee kuitenkin, onko puitepäätöksen 2002/584 27 artiklan 3 kohdan a alakohdan tarkastelu tarpeen käsiteltävässä asiassa.
49. Mielestäni 27 artiklan 3 kohdan a alakohtaan vetoamisella ei ole merkitystä käsiteltävässä asiassa. Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa ei ole tarpeen eikä edes mahdollista nojautua mainitun 27 artiklan 3 kohdan a alakohtaan sen päätelmän tekemiseksi, että erityissääntöä ei enää sovelleta ensimmäisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla.
50. Ensinnäkin ja ensisijaisesti – kuten tämän ratkaisuehdotuksen edellisestä jaksosta ilmenee – käsiteltävän asian olosuhteissa ei ole tarpeen perustella puitepäätöksen 2002/584 27 artiklan 3 kohdan a alakohdalla sitä, ettei erityissääntöä sovelleta ensimmäisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen osalta, koska tämä soveltumattomuus johtuu yksinkertaisesti ensimmäisen luovuttamismenettelyn päättymisestä, joka liittyy erottamattomasti asianomaisen henkilön vapaaehtoiseen poistumiseen pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion alueelta. Tämä poistuminen on nimittäin katkaissut alueellisen yhteyden, joka mahdollistaa sen, että asianomainen henkilö voi vedota tehokkaasti erityissäännöllä annettuun suojaan koko sen ajanjakson ajan, jonka hän on pakotettuna tällä alueella. Se, ettei erityissääntöä voida soveltaa ensimmäisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla, ei siis johdu mistään puitepäätöksen 2002/584 27 artiklan 3 kohdassa säädetyistä poikkeuksista vaan siitä, että oikeudenkäynti kuuluu uuden kierroksen yhteyteen ja perustuu toiseen eurooppalaiseen pidätysmääräykseen.(11)
51. Toiseksi ja toissijaisesti puitepäätöksen 2002/584 27 artiklan 3 kohdan a alakohtaa ei voida missään tapauksessa soveltaa pakotetun paluun tapauksessa. Tämä säännös koskee ainoastaan asianomaisen henkilön vapaaehtoista poistumista, ja vastaavasti sen soveltaminen edellyttää myös tarvittaessa vapaaehtoista paluuta pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion alueelle. Kuten unionin tuomioistuin totesi asiassa, joka johti tuomioon West,(12) tässä säännöksessä osoitetaan, että asianomainen henkilö on implisiittisesti suostunut siihen, että hänet asetetaan pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion, joka on syyttänyt häntä ja tarvittaessa tuominnut hänet eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetuista rikoksista, lainkäyttövallan alaiseksi. Tämä implisiittinen suostumus on ilmeinen, kun henkilö päättää vapaasti jäädä alueelle sen sijaan, että hän lähtisi sieltä (täysin laillisesti) ja palaisi valtioon, jonka kansalainen hän on, asuinvaltioonsa tai valitsemaansa muuhun valtioon.
52. Mainitun 27 artiklan 3 kohdan a alakohdan sanamuodossa ei tosin mainita nimenomaisesti vapaaehtoista luonnetta siltä osin kuin on kyse asianomaisen henkilön mahdollisesta paluusta pidätysmääräyksen antaneen valtion alueelle. Katson kuitenkin vastaajan ja Irlannin tavoin, että ilmaisu ”on palannut alueelle sieltä poistuttuaan” viittaa vapaaehtoiseen eikä pakotettuun paluuseen,(13) mutta tämä on mielestäni myös ainut looginen tulkinta kyseisen säännöksen järjestelmän ja tarkoituksen kannalta.(14) Koska erityissäännöllä suojataan asianomaista henkilöä vain, kun hän on pakotettuna pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion alueella, sitä ei loogisesti voida soveltaa silloin, kun kyseinen henkilö on niin sanoakseni vapaa liikkumaan, siis joko jäämään kyseiseen valtioon, poistumaan sieltä tai jopa palaamaan sinne. Muunlainen tulkinta olisi synonyymi rankaisemattomuudelle, koska riittäisi, että asianomainen henkilö palaisi pakotettuna pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion alueelle, jotta hänen ei tarvitsisi olla huolissaan mahdollisista syytteistä aikaisemmista rikoksista, joista kukaan ei epäillyt häntä luovuttamishetkellä. Tällainen lähestymistapa on tuskin järkevä.
53. Vaikka vastaaja ja Irlanti ovat siis oikeassa katsoessaan, että puitepäätöksen 2002/584 27 artiklan 3 kohdan a alakohtaan perustuvan poikkeuksen soveltamisen edellytyksenä on vapaaehtoinen paluu, nämä osapuolet ovat sitä vastoin väärässä katsoessaan, että huolimatta siitä, että vastaaja poistui vapaaehtoisesti, hänen pakotettu paluunsa olisi uudelleen aktivoinut ensimmäiseen luovutukseen perustuvan erityissäännön.
54. Kolmanneksi on todettava, että tarpeeton vetoaminen kyseisen puitepäätöksen 27 artiklan 3 kohdan a alakohtaan näyttää liittyvän käsiteltävän asian tosiseikkoihin, sillä nämä tosiseikat aiheuttavat tiettyä sekaannusta, koska ne johtavat väärille urille. Ei nimittäin pidä antaa liikaa merkitystä sille puhtaasti olosuhteisiin liittyvälle seikalle, että asianomainen henkilö on pantaessa täytäntöön toista eurooppalaista pidätysmääräystä palannut ensimmäisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion (Saksa) alueelle. Olisi ennen kaikkea epäloogista tehdä tästä johtopäätös, jonka mukaan erityissääntö olisi tämän takia aktivoitu uudelleen ensimmäisen pidätysmääräyksen nojalla.
55. Seuraava esimerkki osoittaa selvästi, että erityissääntöä ei voida uudelleen aktivoida ensimmäisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla tilanteessa, jossa asianomaisesta henkilöstä on annettu uusi eurooppalainen pidätysmääräys sen jälkeen, kun hän on poistunut vapaaehtoisesti ensimmäisen pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion alueelta. Kuvitellaan, että tilanteessa, jossa ensimmäisen pidätysmääräyksen antaneen valtion alueelta on edelleen poistuttu vapaaehtoisesti, toisen pidätysmääräyksen antanut valtio on Tšekin tasavalta eikä Saksan liittotasavalta. Tällaisessa tilanteessa on tuskin ajateltavissa, että pidätysmääräyksen antaneiden Tšekin viranomaisten olisi pyydettävä Portugalin viranomaisilta suostumus syytetoimien laajentamiseksi koskemaan tekoja, joita ei ole mainittu Tšekin tasavallan Italiaan antamassa eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä ja jotka tapahtuivat ennen kuin Italian viranomaiset luovuttivat henkilön Tšekin viranomaisille. Tällaisessa tilanteessa huomataan selvästi, että ainoat osallisina olevat viranomaiset ovat Tšekin ja Italian viranomaiset. Vaikka kyseessä olevat teot olisivat tapahtuneet Portugalissa ja Portugalin viranomaiset olisivat ensimmäisen kerran luovuttaneet hänet (Saksan viranomaisille), siitä lähtien kun asianomainen henkilö poistui vapaaehtoisesti Saksasta Italiaan (eivätkä Portugalin viranomaiset tehneet häntä koskevaa luovuttamispyyntöä), ainoastaan Italian (täytäntöönpanosta vastaava) viranomainen on toimivaltainen antamaan (pidätysmääräyksen antaneille) Tšekin viranomaisille puitepäätöksen 2002/584 27 artiklan 3 kohdan g alakohdan mukaisen suostumuksen laajentaa syytteiden alaa. Tällainen tulkinta on looginen ja seuraa suoraan erityissäännön tehtävistä sekä sen tässä ratkaisuehdotuksessa(15) kuvatuista kahdenvälisestä ulottuvuudesta ja suvereniteettiin liittyvistä näkökohdista: sen välttämisestä, että (tietyn pidätysmääräyksen, jolla asianomainen henkilö asetetaan sen antaneen valtion potestasin alaiseksi) antanut valtio loukkaa (mainitun pidätysmääräyksen) täytäntöönpanojäsenvaltion suvereniteettia.(16)
56. Neljänneksi ja viimeiseksi unionin tuomioistuin on katsonut puitepäätöksen 2002/584 tavoitteesta nopeuttaa ja yksinkertaistaa jäsenvaltioiden välistä oikeudellista yhteistyötä,(17) ettei puitepäätöksen 27 ja 28 artiklaa – koska niissä vahvistetaan poikkeussääntöjä puitepäätöksen 1 artiklan 2 kohdassa ilmaistusta vastavuoroisen tunnustamisen periaatteesta – voida tulkita tavalla, joka johtaisi siihen, että vesitettäisiin puitepäätöksen tavoite.(18) Syytetoimien laajentamista ei voida siis tehdä vaikeammaksi velvoittamalla toisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen antanut viranomainen hankkimaan ensimmäisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoviranomaisen suostumus.
57. Käsiteltävässä asiassa tämä ongelma on tosin ratkaistavissa, koska Saksa on antanut molemmat eurooppalaiset pidätysmääräykset. Tilanne olisi kuitenkin toinen, jos eri valtiot olisivat antaneet pidätysmääräykset. Lisäksi vastaajan ja Irlannin puoltaman lähestymistavan epäloogiset seuraukset ilmenevät tällaisessa tilanteessa selvästi. Tarkastellaanpa tilannetta, jossa henkilöllä on rikosrekisteri. ”Viimeisen” jäsenvaltion, johon henkilö on luovutettu, täytyisi vuosia myöhemmin pyytää suostumusta kaikilta niiltä jäsenvaltioilta, joihin kyseinen henkilö on aiemmin luovutettu (ei vain yhdeltä vaan mahdollisesti kolmelta, neljältä, viideltä tai jopa useammalta jäsenvaltiolta). Kun otetaan huomioon tällaisen yrityksen vaikeus, voidaan olettaa, että henkilö nauttisi todellista rankaisemattomuutta kaikista aikaisemmista rikoksista, joita ei oltu havaittu ensimmäisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamishetkellä.
58. Edellä esitetystä seuraa, että pääasian olosuhteissa erityissääntö ei velvoita hankkimaan ensimmäisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanovaltiolta suostumusta syytetoimien laajentamiseen toisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen yhteydessä. Erityissäännöllä ei siten ole vaikutuksia ensimmäisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen osalta, eikä se, että asianomainen henkilö palaa pidätysmääräyksen antaneen valtion alueelle, ole omiaan uudelleen aktivoimaan tätä sääntöä.
59. Erityissääntöön voidaan kuitenkin edelleen vedota täysimääräisesti toisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla. Erityissääntöä on siis arvioitava siihen nähden, koska asianomainen henkilö on vastedes toisen pidätysmääräyksen antaneen valtion vallan alaisena. Sillä, onko tämä valtio sama kuin ensimmäisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen antanut valtio, ei ole merkitystä. Erityissääntöä sovellettaessa merkitystä on ainoastaan sillä, että asianomainen henkilö on toisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla tämän valtion ius puniendin alainen.
60. Kuten Saksan hallitus on korostanut, käsiteltävässä asiassa merkityksellinen poikkeus erityissäännöstä on siis puitepäätöksen 2002/584 27 artiklan 3 kohdan g alakohta toisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen yhteydessä: erityissääntöä ei sovelleta, jos ”henkilön luovuttanut täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen antaa suostumuksensa 4 kohdan mukaisesti”. Koska käsiteltävässä asiassa pääasiassa kyseessä olevat teot (teot C) ovat syytetoimien kohteena toisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen alan laajentamisen nojalla, erityissäännöstä luopuminen edellyttää siis toisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoviranomaisten (tässä tapauksessa Italian viranomaiset) suostumusta, joka mahdollistaa sen, että kyseisen pidätysmääräyksen antaneet viranomaiset (Saksan viranomaiset) voivat laillisesti ryhtyä tällaisiin syytetoimiin.(19)
61. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämään kysymykseen on näin ollen vastattava, että erityissääntö ei estä toimenpidettä, jolla rajoitetaan vapautta ennen ensimmäistä luovuttamista tehtyjen muiden kuin kyseisen luovuttamisen perusteena olleiden tekojen vuoksi, kun ensimmäisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena ollut henkilö on vapaaehtoisesti poistunut pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion alueelta, jos poistumisen jälkeen annetun toisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen yhteydessä tämän toisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoviranomaiset ovat antaneet suostumuksensa syytetoimien laajentamiseksi tekoihin, jotka johtivat pääasiassa kyseessä olevaan vapautta rajoittavaan toimenpiteeseen.
62. Lopuksi esitän kaksi huomautusta.
63. Unionin tuomioistuin on ensinnäkin katsonut tuomiossa West, että puitepäätöksen 28 artiklan 2 kohdan mukainen henkilön edelleen luovuttaminen edellyttää periaatteessa sen eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanojäsenvaltion suostumusta, jonka nojalla kyseinen henkilö on luovutettu.(20) Tästä tuomiosta ei voida kuitenkaan päätellä, että ensimmäisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoviranomaisen suostumus olisi tarpeen toisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoviranomaisen suostumuksen lisäksi. Toisin kuin käsiteltävässä asiassa, tuomioon West johtaneessa asiassa oli kyse sellaisen henkilön pakotetusta poistumisesta pidätysmääräyksen antaneen valtion alueelta, joka oli luovutettu peräkkäin useisiin jäsenvaltioihin, koska hänestä oli annettu useita eurooppalaisia pidätysmääräyksiä. Tässä eurooppalaisten pidätysmääräysten (peräkkäisessä) ketjussa sama jäsenvaltio oli peräkkäin pidätysmääräyksen antanut valtio ja täytäntöönpanovaltio.
64. Käsiteltävässä asiassa ei ole tällaista ketjua. Saksan liittotasavalta ei ole luovuttanut vastaajaa Italian tasavaltaan. Näin ollen Italian viranomaiset eivät ole saaneet toisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevaa toimivaltaa Saksan viranomaisilta (eivätkä varsinkaan Portugalin viranomaisilta). Kyseessä on ainoastaan kaksi peräkkäistä eurooppalaista pidätysmääräystä, joista ensimmäinen eroaa selvästi toisesta, koska vastaaja on poistunut vapaaehtoisesti Saksan alueelta.
65. Tilanne olisi ollut samankaltainen kuin asiassa, joka johti tuomioon West,(21) vain ja ainoastaan, jos ensimmäisen pidätysmääräyksen antaneet viranomaiset (Saksan viranomaiset) olisivat päättäneet toisesta luovuttamisesta toisen jäsenvaltion hyväksi ilman, että asianomainen henkilö olisi tällä välin poistunut vapaasti ja vapaaehtoisesti Saksan alueelta. Käsiteltävässä asiassa näin ei kuitenkaan ole tapahtunut.
66. Toiseksi vastaaja väitti, ettei hän voinut menettää mahdollisuutta vedota erityissääntöön, koska hän oli edelleen valvonnassa, jossa hänet velvoitettiin ilmoittautumaan henkilökohtaisesti kerran kuukaudessa valvojalleen. Häntä ei oltu näin ollen vielä vapautettu lopullisesti puitepäätöksen 2002/584 27 artiklan 3 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla.
67. Kyseinen väite on tehoton käsiteltävässä asiassa, koska mainitun 27 artiklan 3 kohdan a alakohtaa ei voida soveltaa käsiteltävän asian tosiseikkoihin. Käsiteltävässä asiassa ei siis ole merkitystä sillä, onko valvonnan alainen henkilö vapautettu lopullisesti tässä säännöksessä tarkoitetulla tavalla. Henkilö, joka poistuu vapaaehtoisesti pidätysmääräyksen antaneesta jäsenvaltiosta, ei nimittäin tarvitse erityissäännöllä annettavaa suojaa, koska hän ei ole enää lähtökohtaisesti ensimmäisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen antaneen valtion valvonnan alainen.(22)
68. Kysymys valvonnan vaikutuksista nousisi esiin vain sellaisessa hyvin erilaisessa tilanteessa, jossa vastaaja, ”jolla [olisi] ollut tilaisuus poistua [Saksan] alueelta, ei [olisi] poistunut sieltä 45 päivän kuluessa lopullisesta vapauttamisestaan”.(23) Tällaisessa tilanteessa olisi mahdollista Portugalin viranomaisten suostumuksen puuttuessa pohtia sitä, voisiko vastaaja häneen edelleen sovellettavan valvontatoimenpiteen vuoksi vedota vielä erityissäännöllä annettavaan suojaan ensimmäisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen yhteydessä puitepäätöksen 2002/584 27 artiklan 3 kohdan a alakohdan perusteella. Tällöin unionin tuomioistuimen olisi lausuttava lopullisen vapauttamisen käsitteestä. Tällainen keskustelu, jonka istunto on osoittanut kiehtovaksi, ei kuitenkaan ole tarpeen käsiteltävän asian olosuhteissa, koska vastaaja on poistunut vapaaehtoisesti Saksasta sen jälkeen, kun hänen rangaistuksensa teoista B (lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö) oli pantu täytäntöön. Näin ollen en tarkastele tätä näkökohtaa käsiteltävässä asiassa.
VI Ratkaisuehdotus
69. Ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Bundesgerichtshofin esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:
Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS, sellaisena kuin se on muutettuna 26.2.2009 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä 2009/299/YOS, 27 artiklan 2 kohdassa säädetty erityissääntö ei estä toimenpidettä, jolla rajoitetaan vapautta ennen ensimmäistä luovuttamista tehtyjen muiden kuin kyseisen luovuttamisen perusteena olleiden tekojen vuoksi, kun ensimmäisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena ollut henkilö on vapaaehtoisesti poistunut pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion alueelta, jos poistumisen jälkeen annetun toisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen yhteydessä tämän toisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoviranomaiset ovat antaneet suostumuksensa syytetoimien laajentamiseksi tekoihin, jotka johtivat pääasiassa kyseessä olevaan vapautta rajoittavaan toimenpiteeseen.