Language of document : ECLI:EU:C:2009:69

Asia C-185/07

Allianz SpA, aiemmin Riunione Adriatica di Sicurtà SpA

ja

Generali Assicurazioni Generali SpA

vastaan

West Tankers Inc.

(House of Lordsin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Ulkomaisten välitystuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano – Asetus (EY) N:o 44/2001 – Soveltamisala – Jäsenvaltion tuomioistuimen toimivalta antaa määräys, jolla kielletään asianosaista aloittamasta tai jatkamasta oikeudenkäyntiä toisen jäsenvaltion tuomioistuimessa, sillä perusteella, että tämä oikeudenkäynti on vastoin välityssopimusta – New Yorkin yleissopimus

Tuomion tiivistelmä

Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa – Tuomioistuimen toimivalta sekä tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano siviili- ja kauppaoikeuden alalla – Asetus N:o 44/2001 – Soveltamisala

(Neuvoston asetuksen N:o 44/2001 1 artiklan 2 kohdan d alakohta ja 5 artiklan 3 alakohta)

Se, että jäsenvaltion tuomioistuin antaa määräyksen, jonka tarkoitus on kieltää henkilöä aloittamasta tai jatkamasta oikeudenkäyntiä toisen jäsenvaltion tuomioistuimissa, sillä perusteella, että tällainen oikeudenkäynti on vastoin välityssopimusta, on tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili‑ ja kauppaoikeuden alalla annetun neuvoston asetuksen N:o 44/2001 vastaista.

Jos menettely kuuluu riidan kohteen perusteella, toisin sanoen pääasian menettelyssä turvattavien oikeuksien, kuten vahingonkorvausvaatimuksen, luonteen perusteella asetuksen N:o 44/2001 soveltamisalaan, myös esikysymys välityssopimuksen sovellettavuudesta ja myös sen pätevyydestä kuuluu tämän asetuksen soveltamisalaan.

Tästä seuraa, että toimivallan puutetta koskeva väite, joka perustui välityssopimuksen olemassaoloon, sekä kysymys tämän sopimuksen pätevyydestä kuuluvat mainitun asetuksen N:o 44/2001 soveltamisalaan ja että näin ollen on yksinomaan tuomioistuimen tehtävänä ratkaista tämä oikeudenkäyntiväite ja kysymys omasta toimivallastaan kyseisen asetuksen 1 artiklan 2 kohdan d alakohdan ja 5 artiklan 3 alakohdan mukaisesti.

Se, että ns. anti-suit injunction -määräyksellä estetään jäsenvaltion tuomioistuinta, joka on tavallisesti toimivaltainen ratkaisemaan riita-asian asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 3 alakohdan mukaisesti, lausumasta tämän asetuksen 1 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaisesti itse tämän asetuksen sovellettavuudesta sen käsiteltävänä olevaan riita-asiaan, riistää siltä väistämättä vallan tutkia kysymystä sen omasta kyseisen asetuksen mukaisesta toimivallasta.

Tästä seuraa aivan ensiksi, että anti-suit injunction -määräys ei ole sen yleisen periaatteen mukainen, jonka mukaan kukin tuomioistuin tutkii itse siihen sovellettavien sääntöjen nojalla, onko se toimivaltainen ratkaisemaan asian, joka on saatettu sen käsiteltäväksi. Tältä osin on syytä muistaa, että lukuun ottamatta muutamia rajoitettuja poikkeuksia asetuksessa N:o 44/2001 ei sallita sitä, että jäsenvaltion tuomioistuin tutkii toisen jäsenvaltion tuomioistuimen toimivaltaisuuden.

Koska tällainen anti-suit injunction ‑määräys estää toisen jäsenvaltion tuomioistuinta käyttämästä sille asetuksessa N:o 44/2001 annettua toimivaltaa, toisin sanoen valtaa päättää asetuksen n:o 44/2001 aineellisen soveltamisalan määrittävien sääntöjen – joihin asetuksen 1 artiklan 2 kohdan d alakohta kuuluu – perusteella, onko tämä asetus sovellettavissa, tällainen määräys on myös ristiriidassa sen keskinäisen luottamuksen kanssa, jota sopimusvaltiot osoittavat toistensa oikeusjärjestyksille ja lainkäyttöelimille ja johon asetuksen N:o 44/2001 toimivaltajärjestelmä perustuu.

Jos anti-suit injunction -määräyksellä estettäisiin kansallista tuomioistuinta tutkimasta itse esikysymystä välityssopimuksen pätevyydestä tai sovellettavuudesta, asianosainen voisi välttää oikeudenkäynnin pelkästään vetoamalla kyseiseen sopimukseen, ja kantaja, jonka mukaan sopimus on mitätön, vaikutusta vailla tai mahdoton täyttää, ei voisi saada asiaansa käsitellyksi siinä kansallisessa tuomioistuimessa, jossa hän on pannut asian vireille asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 3 alakohdan nojalla, jolloin häneltä riistettäisiin mahdollisuus turvautua sellaiseen oikeussuojan muotoon, johon hänellä on oikeus.

Tätä päätelmää tukee ulkomaisten välitystuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta New Yorkissa 10.6.1958 tehdyn yleissopimuksen II artiklan 3 kappale, jonka mukaan sen sopimusvaltion tuomioistuimen, jossa on pantu vireille asia, josta asianosaiset ovat tehneet välityssopimuksen, tulee toisen asianosaisen pyynnöstä kehottaa asianosaisia turvautumaan välimiesmenettelyyn, jollei se katso mainittua sopimusta mitättömäksi, vaikutusta vailla olevaksi tai mahdottomaksi täyttää.

(ks. 26–31, 33 ja 34 kohta sekä tuomiolauselma)