VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
26 päivänä helmikuuta 2013
Asia F‑124/10
Vassilliki Labiri
vastaan
Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK)
Henkilöstö – Avustamisvelvollisuus – Henkilöstösääntöjen 12 a artikla – Työpaikkakiusaaminen – Hallinnollinen tutkimus
Aihe: SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuva kanne, jossa Vassiliki Labiri vaatii virkamiestuomioistuinta kumoamaan Euroopan talous- ja sosiaalikomitean (ETSK) pääsihteerin 18.1.2010 tekemän päätöksen, jonka mukaan yhtäkään kantajan yksikönpäällikköä vastaan esitettyä todistetta ei hyväksytä ja jonka mukaan hallinnollinen tutkimusmenettely, jonka ETSK ja Euroopan unionin alueiden komitea olivat yhdessä aloittaneet kantajan tehtyä kantelun työpaikkakiusaamisesta, on ilman enempiä toimenpiteitä lopetettava.
Ratkaisu: Kumotaan 18.1.2010 tehty päätös. ETSK vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut
Tiivistelmä
1. Henkilöstökanne – Virkamiehelle vastainen toimi – Käsite – Päätös Euroopan unionin kahden erillisen elimen työpaikkakiusaamista koskevan kantelun seurauksena yhdessä aloittaman hallinnollisen tutkimusmenettelyn lopettamisesta ilman enempiä toimenpiteitä – Nimittävän viranomaisen, joka ei ole toimivaltainen kantajan osalta, tekemä päätös – Kuuluminen käsitteeseen
(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla; liite IX)
2. Henkilöstökanne – Oikeussuojan tarve – Virkamiehen, joka väittää joutuneensa työpaikkakiusaamisen kohteeksi, nostama kanne avustamispyynnön hylkäämisestä – Oikeussuojan tarpeen säilyminen
(Henkilöstösääntöjen 91 artikla)
3. Virkamiehet – Työpaikkakiusaaminen – Käsite – Asianomaisen henkilön ihmisarvoa loukkaava tai hänen työolojaan heikentävä menettely – Vaatimus menettelyn toistuvuudesta – Vaatimus menettelyn tahallisuudesta – Ulottuvuus – Vaatimusta kiusaajan pahansuovasta tarkoituksesta ei ole
(Henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohta)
1. Kumoamiskanteen kohteena voivat olla ainoastaan toimenpiteet, joilla on kantajaan nähden sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa suoraan ja välittömästi kantajan etuihin muuttaen tämän oikeusasemaa selvästi. Kun Euroopan unionin kaksi erillistä elintä on työpaikkakiusaamista koskevan kantelun seurauksena yhdessä aloittanut hallinnollisen tutkimusmenettelyn, oletetun kiusaajan toimielimen nimittävän viranomaisen, jolla ei ole kantajaan nähden toimivaltaa tämän henkilöä ja erityisesti työpaikkakiusaamistilanteita koskevissa asioissa, tekemä päätös tämän menettelyn lopettamisesta ilman enempiä toimenpiteitä on kantajalle vastainen toimi.
Henkilöstösääntöjen liitteessä IX olevasta 3 artiklasta ilmenee, että mahdollisista kurinpitotoimista päättämisen osalta toimivaltainen nimittävä viranomainen on tutkimusraportissa tarkoitetun asianomaisen virkamiehen eikä kantajan nimittävä viranomainen.
Unionin kahden eri elimen nimittävät viranomaiset voivat yhdessä aloittaa ja suorittaa hallinnollisen tutkimuksen, sellaisena kuin siitä säädetään henkilöstösääntöjen liitteessä IX. Siitä ajankohdasta lukien, kun nämä kaksi viranomaista eivät tee yhteistä lopullista päätöstä vaan tekevät kumpikin itsenäisen ja erillisen päätöksen, työpaikkakiusaamisen kohteeksi väitetysti joutuneen virkamiehen, joka on molempien elinten palveluksessa, on tehtävä valitus sille nimittävälle viranomaiselle, joka on ensin antanut tiedoksi tälle virkamiehelle vastaisen päätöksen, ja tarvittaessa nostettava kanne virkamiestuomioistuimessa tätä elintä vastaan.
(ks. 42 ja 51–53 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia 204/85, Stroghili v. tilintarkastustuomioistuin, 21.1.1987, 6 kohta
Virkamiestuomioistuin: asia F‑47/06, Aimi ym. v. komissio, 13.12.2006, 58 kohta ja asia F‑52/06, Pimlott v. Europol, 29.11.2007, 48 kohta
2. Luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön nostama kumoamiskanne voidaan ottaa tutkittavaksi ainoastaan, jos kantajalla on intressi saada riidanalainen toimi kumotuksi. Tällainen intressi edellyttää, että kyseisen toimen kumoamisella on itsessään oikeusvaikutuksia tai toisen muotoilun mukaan, että kanne on omiaan mahdollisesti tuottamaan sen nostajalle jotakin hyötyä.
Kun kyseessä on niinkin vakava asia kuin työpaikkakiusaaminen, on katsottava, että tällaisen työpaikkakiusaamisen kohteeksi väitetysti joutuneella virkamiehellä tai toimihenkilöllä, joka riitauttaa tuomioistuimessa toimielimen päätöksen kieltäytyä avustamispyynnön aineellisesta tutkimisesta, jota päätös tutkimuksen aloittamisesta tai muun asianmukaisen toimenpiteen toteuttamisesta edellyttää, säilyy lähtökohtaisesti kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksenä oleva oikeuskäytännössä vaadittu perusteltu intressi. Tämä pätee myös tapaukseen, jossa työpaikkakiusaamisesta kannellut virkamies ei ole saanut hyvitystä riidanalaisen päätöksen johdosta.
(ks. 56 ja 57 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia 53/85, AKZO Chemie ja AZKO Chemie UK v. komissio, 24.6.1986, 21 kohta
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: yhdistetyt asiat T‑480/93 ja T‑483/93, Antillean Rice Mills ym. v. komissio, 14.9.1995, 59 ja 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; asia T‑188/99, Euroalliages v. komissio, 20.6.2001, 26 kohta ja asia T‑310/00, MCI v. komissio, 28.9.2004, 44 kohta
Virkamiestuomioistuin: asia F‑43/09, van Heuckelom v. Europol, 30.9.2010, 31 kohta; asia F‑95/09, Skareby v. komissio, 8.2.2011, 25 kohta ja asia F‑42/10, Skareby v. komissio, 16.5.2012, 31 kohta
3. Henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa ei tehdä oletetun kiusaajan pahansuovasta tarkoituksesta työpaikkakiusaamisen luonnehtimisen kannalta välttämätöntä edellytystä. Tässä säännöksessä määritellään työpaikkakiusaaminen ”sopimattomaksi käytökseksi”, jonka osoittaminen edellyttää kahden kumulatiivisen edellytyksen täyttymistä. Ensimmäinen edellytys koskee tekoja, puheita, eleitä tai kirjoituksia, joiden esiintymisen on oltava ”pysyvää, toistuvaa tai järjestelmällistä” sekä ”tahallista”. Toinen edellytys, joka on erotettu ensimmäisestä rinnastuskonjunktiolla ”ja”, koskee sitä, että näillä puheilla, teoilla, eleillä tai kirjoituksilla loukataan henkilön persoonaa, ihmisarvoa taikka fyysistä tai henkistä koskemattomuutta.
Koska adjektiivi ”tahallinen” koskee ensimmäistä eikä jälkimmäistä edellytystä, on mahdollista tehdä kaksi päätelmää. Yhtäältä henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen puheiden, tekojen, eleiden tai kirjoitusten on oltava tahallisia, millä suljetaan tahaton käytös tämän säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Toisaalta ei sitä vastoin edellytetä, että näiden puheiden, tekojen, eleiden tai kirjoitusten tarkoituksena olisi ollut loukata jonkun henkilön persoonaa, ihmisarvoa taikka fyysistä tai henkistä koskemattomuutta. Toisin sanoen kyse voi olla henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa tarkoitetusta työpaikkakiusaamisesta vaikka kiusaaja ei olisi tarkoittanut teoillaan loukata uhrin ihmisarvoa tai heikentää tahallaan hänen työolojaan. Jo se riittää, että hänen toimistaan on objektiivisesti aiheutunut tällaisia seurauksia, siltä osin kuin ne ovat olleet tahallisia. Tältä osin työpaikkakiusaamiseksi luonnehtiminen edellyttää, että se vastaa riittävästi objektiivista todellisuutta siinä mielessä, että puolueeton ja järkevä, herkkyydeltään tavanomainen ja samoissa olosuhteissa toimiva tarkkailija pitäisi sitä kohtuuttomana ja moitittavana.
Henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdan vastaisesta tulkinnasta seuraisi, että tältä säännökseltä vietäisiin kokonaan tehokas vaikutus, koska on vaikeaa osoittaa työpaikkakiusaamista harjoittavan henkilön pahansuopa tarkoitus. Vaikka on tapauksia, joissa tällainen tarkoitus voidaan päätellä luonnollisesti tekijän toimista, on korostettava, että tällaiset tapaukset ovat harvinaisia ja että useimmissa tilanteissa oletettu kiusaaja pidättäytyy kaikesta sellaisesta, jonka perusteella voitaisiin olettaa hänen haluavan loukata uhrinsa ihmisarvoa tai heikentää hänen työolojaan.
(ks. 65–68 kohta)
Viittaukset:
Virkamiestuomioistuin: asia F‑52/05, Q v. komissio, 9.12.2008, 133–136 kohta ja em. asia Skareby v. komissio, 65 kohta