Language of document :

Ennakkoratkaisupyyntö, jonka Općinski sud u Zadru (Kroatia) on esittänyt 2.4.2019 – R. D. ja A. D. v. Raiffeisenbank St. Stefan-Jagerberg-Wolfsberg eGen

(asia C-277/19)

Oikeudenkäyntikieli: kroaatti

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin

Općinski sud u Zadru

Pääasian asianosaiset

Kantajat: R. D. ja A. D.

Vastaaja: Raiffeisenbank St. Stefan-Jagerberg-Wolfsberg eGen

Ennakkoratkaisukysymykset

Mikä on kuluttajan oikeuksista, neuvoston direktiivin 93/13/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY muuttamisesta sekä neuvoston direktiivin 85/577/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY kumoamisesta 25.10.2011 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2011/83/EU1 ja kuluttajille tarkoitetuista kiinteää asunto-omaisuutta koskevista luottosopimuksista ja direktiivien 2008/48/EY2 ja 2013/36/EU3 sekä asetuksen (EU) N:o 1093/20104 muuttamisesta 4.2.2014 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2014/17/ЕU5 perustuvan kuluttajansuojan ulottuvuus ja laajuus?

Ovatko kantajat kuluttajan oikeuksista, neuvoston direktiivin 93/13/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY muuttamisesta sekä neuvoston direktiivin 85/577/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY kumoamisesta 25.10.2011 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2011/83/EU ja kuluttajille tarkoitetuista kiinteää asunto-omaisuutta koskevista luottosopimuksista ja direktiivien 2008/48/EY ja 2013/36/EU sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta 4.2.2014 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2014/17/ЕU tarkoitettuja kuluttajia, kun otetaan huomioon, että vastaaja kiistää heidän olevan kuluttajia?

Ovatko kuluttajille myönnettävistä luotoista annetun lain 3 §:n 1 momentin a kohdan kansalliset säännökset ristiriidassa kuluttajille tarkoitetuista kiinteää asunto-omaisuutta koskevista luottosopimuksista ja direktiivien 2008/48/EY ja 2013/36/EU sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta 4.2.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/17/ЕU 4 artiklan kanssa ja direktiivin 2014/17/EU johdanto-osassa vahvistettujen kuluttajansuojaan liittyvien tavoitteiden ja päämäärien kanssa, kun otetaan huomioon, että siinä rajataan kuluttajansuojan yläraja tiettyyn määrään, eli 1 000 000,00 kunaan?

Onko kuluttajille tarkoitetuista kiinteää asunto-omaisuutta koskevista luottosopimuksista ja direktiivien 2008/48/EY ja 2013/36/EU sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta 4.2.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/17/ЕU 5 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että tilanne, jossa vastaaja, joka on Itävallan tasavaltaan rekisteröitynyt luottoyhtiö, jolla ei ole ollut Kroatian keskuspankin lupaa myöntää kuluttajille luottoja vuosina 2007 ja 2008 tai valtiovarainministeriön ZPP:n 22 §:n nojalla myöntämää erityislupaa ja jolla ei ole rekisteröityä edustajaa tai sivuliikettä Kroatian alueella, on luottosopimuksen mitättömyyden peruste ja merkitsee direktiivin mainittujen säännösten rikkomista, koska tällä tavalla (mahdollisesti) vaarannetaan luonnollisten henkilöiden kuluttajansuojaan liittyviä oikeuksia Kroatian alueella, kun otetaan huomioon, ettei vastaajaan kohdistunut valvontaa, josta laissa säädetään tarkoituksena suojella kuluttajaa ja luoda yhtenäiset standardit ja kriteerit kiinnelainojen myöntämiselle kuluttajille, kuten 4.2.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/17/EU johdanto-osassa todetaan?

Voidaanko katsoa, että kyseisessä tilanteessa on rikottu direktiivin 2014/17/EU 18, 19 ja 20 artiklaa, kun otetaan huomioon, että huolellisuutta ja vilpitöntä mieltä on pidettävä oikeudellisena standardina, eli että luottosopimuksen tekemisessä on rikottu mainittua direktiiviä, kun otetaan huomioon, että kyseinen luotto on myönnetty 9,4 prosentin todellisella korolla, kun taas vastaaja myöntää kotimaisille kuluttajille, joilla on Itävallan kansalaisuus, luottoja 4 prosentin korolla – Itävallan ABGB:n (Allgemeines Bürgerliches Gesetzbuch; Itävallan siviililaki) 1000 § – ja joka on lisäksi vaihtuva siten, että vastaaja luottolaitoksena vaihtaa korkoa yksipuolisesti, ja kun otetaan lisäksi huomioon, että vastaaja myöntää luottoja ainoastaan kiinnitysten perusteella?

Voidaanko katsoa, että asiassa on rikottu direktiivin 2014/17, luettuna yhdessä direktiivien 2008/48/EY ja 2013/36/EU ja asetuksen (EU) N:o 1093/2010 kanssa, säännöksiä – kun otetaan huomioon luottolaitoksista annetun lain 2 §:n ja 5 §:n 1 momentin 2 kohdan kansalliset säännökset – jos vastaajalle, joka on Itävallan oikeuden mukaan perustettuna luottolaitos, on annettu mahdollisuus ilman kansallisen viranomaisen lupaa ja valvontaa myöntää kuluttajille myönnettäviä luottoja Kroatian kansalaisille Kroatian alueella, ja voidaanko katsoa, ettei mainituilla kansallisilla säännöksillä ole tällaisessa tilanteessa annettu kuluttajan asemassa oleville luonnollisille henkilöille riittävää suojaa, josta säädetään direktiivin 2014/17/EU 5 artiklassa – Toimivaltaiset viranomaiset – , ja että vastaaja ei ole toiminut velvoiteoikeudellisista suhteista annetun lain 4 §:ssä säädettyjen huolellisuuden ja vilpittömän mielen periaatteiden mukaisesti, mistä seuraisi, että luottosopimuksen määräykset ovat mitättömiä?

Rasittaako luottosopimuksen tekemistä muotovirhe, eli onko pääasiassa rikottu direktiivin 2014/17/EU 13 §:ää, 14 §:ää ja 16 §:ää, kun on sovittu kerralla takaisin maksettavaa luottoa koskevan sopimuksen A §:stä – sivu 2, jossa lukee ”Todellinen vuosikorko 9,4 prosenttia. Maksuviivästyksen tapauksessa sovellettavan kuvitteellisen vuosikoron osalta katso tiskillä oleva taulu”.

Voidaanko katsoa, että sellaisessa tilanteessa, josta on kyse pääasiassa, on rikottu direktiivin 2014/17/EU 13, 14 ja 16 artiklaa, kun otetaan huomioon se, että riidanalaiset luottosopimukset ovat vakiosopimuksia, jotka on laadittu vastaajan etukäteen muotoilemille lomakkeille, jotka on painettu saksan kielellä ja joita ei kokonaisuudessaan ole käännetty kantajien äidinkielelle, ja se, että sopimuksen tekemistä on edeltänyt mainostaminen, josta on huolehtinut vastaajan (yhtiön) Kroatiassa toimivien sellaisten edustajien verkosto, joilta on vastaajan tavoin puuttunut Kroatian lainsäädännössä edellytetty Kroatian keskuspankin lupa luotonantoon tai valtiovarainministeriön lupa luottojen myöntämiseen kuluttajille Kroatian alueella?

Voidaanko katsoa, että sellaisessa tilanteessa, josta on kyse pääasiassa, on rikottu direktiivin 2014/17/EU, luettuna yhdessä direktiivien 2008/48/EY ja 2013/36/EU ja asetuksen (EU) N:o 1093/2010 kanssa, säännöksiä, kun vastaajalle, joka on Itävallan oikeuden mukaan perustettu luottolaitos, on kansallisissa säännöksissä, eli luottolaitoksista annetun lain 2 §:n 1, 2 ja 3 momentissa ja 5 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa, annettu mahdollisuus ilman kroatialaisten valvontaviranomaisten antamaa lupaa harjoittaa kuluttajille myönnettäviin luottoihin liittyvää ja Kroatian kansalaisille suunnattua toimintaa Kroatian alueella, ja voidaanko katsoa, ettei mainituilla kansallisilla säännöksillä ole tällaisessa tilanteessa annettu kuluttajan asemassa oleville luonnollisille henkilöille riittävää suojaa, josta säädetään direktiivin 2014/17/EU 5 artiklassa – Toimivaltaiset viranomaiset – , ja että vastaaja ei ole toiminut velvoiteoikeudellisista suhteista annetun lain 4 §:ssä säädettyjen huolellisuuden ja vilpittömän mielen periaatteiden mukaisesti, mistä seuraisi, että luottosopimuksen määräykset ovat mitättömiä?

Onko se, ettei Kroatian kansallisessa lainsäädännössä ollut silloin, kun luottosopimukset tehtiin vuosina 2007 ja 2008, asianmukaisia täytäntöönpanosäännöksiä, joissa olisi yksityiskohtaisesti säädetty mahdollisuuksista ja edellytyksistä sille, että Kroatian kansalaiset ottavat velkaa ulkomailta, aiheuttanut huomattavan epätasapainon yhtäältä luotonottajien aseman ja toisaalta pankkien aseman välillä, ja onko tämä oikeudellinen tyhjiö aiheuttanut sen, että luotonottajat ovat jääneet ilman suojaa, mikä olisi ristiriidassa 4.2.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/17/EU ja erityisesti sen 13 artiklan kanssa?

____________

1 Kuluttajan oikeuksista, neuvoston direktiivin 93/13/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY muuttamisesta sekä neuvoston direktiivin 85/577/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY kumoamisesta 25.10.2011 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/83/EU (EUVL 2011, L 304, s. 64).

2 Kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta 23.4.2008 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/48/EY EUVL 2008, L 133, s. 66).

3 Oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa ja luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta, direktiivin 2002/87/EY muuttamisesta sekä direktiivien 2006/48/EY ja 2006/49/EY kumoamisesta 26.6.2013 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/36/EU (EUVL 2013, L 176, s. 338).

4 Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan pankkiviranomainen) perustamisesta sekä päätöksen N:o 716/2009/EY muuttamisesta ja komission päätöksen 2009/78/EY kumoamisesta 24.3.2010 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1093/2010 (EUVL 2010, L 331, s. 12).

5 Kuluttajille tarkoitetuista kiinteää asunto-omaisuutta koskevista luottosopimuksista ja direktiivien 2008/48/EY ja 2013/36/EU sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta 4.2.2014 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/17/ЕU (EUVL 2014, L 60, s. 34).