Language of document : ECLI:EU:C:2014:2218

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

ELEANOR SHARPSTON

11 päivänä syyskuuta 2014 (1)

Asia C‑373/13

H.T.

vastaan

Land Baden-Württemberg

(Ennakkoratkaisupyyntö – Verwaltungsgerichtshof Baden-Württemberg (Saksa))

Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue – Turvapaikka ja maahanmuutto – Säännöt kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelyä pakolaisiksi koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä myönnetyn suojelun sisällöstä – Oleskeluluvan peruuttaminen direktiivin 2004/83/EY 24 artiklan 1 kohdan nojalla – Edellytykset – Kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen liittyvien erittäin painavien syiden käsite – Pakolaiseksi tunnustetun henkilön osallistuminen terroristijärjestön toimintaan





1.        Verwaltungsgerichtshof Baden-Württembergin (Baden-Württembergin hallintotuomioistuin) ennakkoratkaisupyynnössä tuodaan esille useita arkaluonteisia ja monitahoisia kysymyksiä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää ohjeistusta määrittelydirektiivin(2) 21 artiklan ja 24 artiklan 1 kohdan tulkintaan. Se haluaa selvittää, sovelletaanko kyseisiä säännöksiä silloin, kun jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset karkottavat määrittelydirektiivin nojalla pakolaisaseman saaneen henkilön ja peruuttavat hänen oleskelulupansa, ja jos näin on, niin miten niitä pitäisi soveltaa. Jos kyseisen pakolaisen joka tapauksessa annetaan oleskella kyseisen jäsenvaltion alueella, onko unionin oikeuden mukaista, ettei hänellä enää ole oleskelulupaa eikä hän siten kansallisen lainsäädännön mukaan ole (ainakaan kaikilta osin) oikeutettu tiettyihin etuihin, kuten työhönpääsyyn? Jos henkilö on karkotettu, koska hän on rikkonut kansallista lainsäädäntöä tukemalla terroristijärjestöä, mitkä tekijät on otettava huomioon sen osoittamiseksi, että on olemassa kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen liittyviä erittäin painavia syitä, jotka oikeuttavat kyseisen henkilön oleskeluluvan peruuttamisen?

 Kansainvälinen oikeus

 Pakolaisten oikeusasemasta tehty Geneven yleissopimus

2.        Pakolaisten oikeusasemaa koskeva Geneven yleissopimus(3) perustuu ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen, jossa tunnustetaan jokaisen vainon kohteeksi joutuneen oikeus hakea turvapaikkaa muissa maissa. Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdan 2 alakohdan ensimmäisen alakohdan mukaan pakolaisella tarkoitetaan henkilöä, ”jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, [joka] oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan”.

3.        Pakolaisaseman tunnustamista koskevien määräysten ohella Geneven yleissopimuksessa vahvistetaan tiettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia. Sen 2 artiklan mukaan jokaisella pakolaisella on oleskelumaataan kohtaan velvollisuuksia, jotka vaativat erityisesti, että hän noudattaa sen lakeja ja määräyksiä ja alistuu toimenpiteisiin, joihin on ryhdytty yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi.

4.        Geneven yleissopimuksessa vahvistetaan pakolaisaseman saaneille henkilöille tiettyjä vähimmäisoikeuksia. Sen mukaan sopimusvaltioiden on myönnettävä alueillaan laillisesti oleskeleville pakolaisille muiden muassa i) oikeus tehdä palkkatyötä;(4) ii) sama kohtelu kuin valtion omille kansalaisille palkkauksen (myös perhe-etuuksien) ja sosiaaliturvan osalta;(5) iii) oikeus valita asuinpaikkansa ja liikkua siellä vapaasti, kuitenkin niin, että samojen olosuhteiden vallitessa ulkomaalaisille yleensä määrättyjä rajoituksia sovelletaan.(6)

5.        Geneven yleissopimuksen 32 artiklassa (Maastakarkotus) kielletään sopimusvaltiota karkottamasta alueellaan laillisesti oleskelevaa pakolaista muista kuin kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen perustuvista syistä. Pakolainen voidaan karkottaa ainoastaan laillisessa järjestyksessä annetulla päätöksellä. Pakolaisen on sallittava riitauttaa karkottamispäätös esittämällä todisteita syyttömyytensä tueksi ja/tai valittaa päätöksestä, mikäli eivät pakottavat kansalliseen turvallisuuteen perustuvat syyt toisin vaadi. Karkottamispäätöksen täytäntöönpanoa odotettaessa sopimusvaltioiden on myönnettävä pakolaiselle kohtuullinen määräaika, jonka kuluessa hän voi koettaa saada asianomaisen maahantuloluvan toiseen maahan. Tämän määräajan kuluessa sopimusvaltiolla on oikeus ryhtyä pakolaisen suhteen tarpeellisiksi katsomiinsa sisäisiin toimenpiteisiin.

6.        Yleissopimukseen ei sisälly nimenomaista määräystä, joka koskisi pakolaisaseman peruuttamista.(7)

7.        Palauttamiskiellon periaate kuuluu Geneven yleissopimuksen perusperiaatteisiin. Sopimusvaltio ei saa karkottaa tai palauttaa (refouler) pakolaista sellaisten alueiden rajoille, joissa hänen henkeään tai vapauttaan uhataan rodun, uskonnon, kansalaisuuden ja tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen vuoksi.(8) Pakolainen ei kuitenkaan voi vedota palauttamiskiellon periaatteeseen, jos on perusteltua aihetta olettaa, että hän on vaaraksi oleskelumaansa turvallisuudelle, tai jos hänet on lainvoiman saaneella tuomiolla tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta ja on yhteiskunnalle vaarallinen sanotussa maassa.(9)

 Yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi

8.        Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen(10) 3 artiklassa kielletään kiduttaminen ja kohteleminen tai rankaiseminen epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla. Sen 8 artiklassa taataan oikeus yksityis- ja perhe-elämän suojaan. Euroopan ihmisoikeussopimuksen pöytäkirjan nro 7 1 artiklassa määrätään tietyistä ulkomaalaisten karkottamista koskevista oikeussuojakeinoista, kuten ulkomaalaisen oikeudesta esittää karkotuksensa vastaisia syitä, oikeudesta saada asiansa tutkituksi uudelleen ja oikeudesta tulla edustetuksi näissä tarkoituksissa.(11)

 Euroopan unionin oikeus

 Euroopan unionin perusoikeuskirja

9.        Euroopan unionin perusoikeuskirjan(12) 4 artiklassa määrätty kidutuksen sekä epäinhimillisen tai halventavan rangaistuksen ja kohtelun kielto on samansisältöinen kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa. Perusoikeuskirjan 7 artiklan mukaan ”jokaisella on oikeus siihen, että hänen yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiaan sekä viestejään kunnioitetaan”. Perusoikeuskirjan 18 artiklassa taataan Geneven yleissopimuksen ja EUT-sopimuksen määräysten mukaisesti oikeus turvapaikkaan. Sen 19 artiklassa vahvistetaan suoja palauttamis-, karkottamis- ja luovuttamistapauksissa. Ketään ei saa palauttaa, karkottaa tai luovuttaa sellaiseen maahan, jossa häntä vakavasti uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai halventava rangaistus tai kohtelu.(13) Perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa määrätään, että perusoikeuskirjassa tunnustettujen oikeuksien ja vapauksien käyttämistä voidaan rajoittaa ainoastaan lailla sekä suhteellisuusperiaatetta noudattaen. Rajoituksia voidaan säätää ainoastaan, jos ne ovat välttämättömiä ja vastaavat tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia. Perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdassa todetaan, että perusoikeuskirjassa tunnustettuja oikeuksia on tulkittava yhdenmukaisesti niiden vastaavien oikeuksien kanssa, jotka on taattu Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.

 Schengenin säännöstö

10.      Schengen-alue perustettiin vuonna 1985 tehdyllä Schengenin sopimuksella,(14) jossa allekirjoittajavaltiot sopivat poistavansa väliltään kaikki sisärajat ja perustavansa yhteisen ulkorajan. Schengen-alueella sovelletaan lyhytaikaisiin viisumeihin, turvapaikkahakemuksiin ja rajatarkastuksiin liittyviä yhteisiä sääntöjä ja menettelyjä. Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen(15) 1 artiklan määritelmän mukaan ”ulkomaalaisella” tarkoitetaan muuta henkilöä kuin jäsenvaltioiden kansalaista. Sen 5 artiklan 1 kappaleen mukaan ulkomaalaisen maahantulo sopimuspuolten alueelle enintään kolmen kuukauden oleskelua varten voidaan sallia, jos tietyt edellytykset täyttyvät. Sen 21 artiklan mukaan ulkomaalainen voi sen perusteella, että hänellä on sopimuspuolen myöntämä oleskelulupa, liikkua vapaasti enintään kolmen kuukauden ajan muiden sopimuspuolten alueella, jos hän täyttää 5 artiklan 1 kappaleen a, c ja e kohdassa tarkoitetut edellytykset.(16)

 Terroritekoihin sekaantuneisiin henkilöihin ja yhteisöihin kohdistuvat rajoittavat toimenpiteet

11.      Euroopan unioni määräsi ensimmäiset terroritekoihin sekaantuneisiin henkilöihin ja yhteisöihin kohdistuvat rajoittavat toimenpiteet joulukuussa 2001, Amerikan yhdysvaltoihin ja erityisesti New Yorkin World Trade Centeriin 11.9.2001 tehtyjen terrori-iskujen jälkeen. EU:n luettelo laadittiin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan VII luvun nojalla annetun YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman nro 1373 (2001) täytäntöön panemiseksi. Tässä tarkoituksessa neuvosto antoi yhteisen kannan 2001/931/YUTP (17) ja asetuksen N:o 2580/2001.(18) Ensin mainitussa vahvistetaan edellytykset terroritekoihin sekaantuneiden henkilöiden, ryhmien ja yhteisöjen luetteloon ottamiselle ja määritellään rikokset, joita pidetään terroritekoina. Jälkimmäisessä säädetään tiettyihin henkilöihin ja yhteisöihin kohdistuvista erityisistä rajoittavista toimenpiteistä terrorismin torjumiseksi.

 Yhteinen eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä ja määrittelydirektiivi

12.      Yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän (jäljempänä yhteinen turvapaikkajärjestelmä) tarkoituksena on panna Geneven yleissopimus täytäntöön.(19) Yhteistä turvapaikkajärjestelmää varten hyväksytyissä toimissa kunnioitetaan perusoikeuksia ja noudatetaan perusoikeuskirjan periaatteita.(20) Näiden toimien soveltamisalaan kuuluvien henkilöiden osalta jäsenvaltioita sitovat niistä kansainvälisen oikeuden välineistä johtuvat sitoumukset, joiden osapuolia ne ovat.(21) Yhteisen turvapaikkajärjestelmän tavoitteena on yhdenmukaistaa jäsenvaltioissa sovellettua lainsäädäntökehystä yhteisten vähimmäisvaatimusten pohjalta. Vähimmäisvaatimukset sisältävien toimien luonteeseen kuuluu, että jäsenvaltioilla on oikeus säätää tai pitää voimassa suotuisampia säännöksiä.(22) Yhteisen turvapaikkajärjestelmän pohjalta on hyväksytty useita toimia.(23) Järjestelmän tarkistuksen johdosta annettiin uusia sääntöjä vuonna 2013.(24)

13.      Määrittelydirektiivin tarkoituksena on säätää vähimmäisvaatimuksista ja yhteisistä perusteista pakolaisten ja muiden kansainvälistä suojelua todella tarvitsevien henkilöiden yksilöimistä, pakolaisaseman sisältöä ja etuja sekä oikeudenmukaista ja tehokasta turvapaikanhakumenettelyä varten.(25) Myönnetyn pakolaisaseman tunnustaminen on toteava toimenpide.(26)

14.      Käsiteltävän asian kannalta ovat merkityksellisiä seuraavat perustelukappaleet:

”(22) Yhdistyneiden Kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaiset teot mainitaan Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan johdanto-osassa ja 1 ja 2 artiklassa, ja ne sisältyvät muun muassa Yhdistyneiden Kansakuntien terrorismintorjuntaan liittyvistä toimenpiteistä antamiin päätöslauselmiin, joiden mukaan sekä terroriteot, -menetelmät ja -käytännöt että terroritekojen tietoinen rahoittaminen, suunnittelu ja tekoihin yllyttäminen ovat Yhdistyneiden Kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisia tekoja.

– –

(28)      Kansallisen turvallisuuden ja yleisen järjestyksen käsite kattaa myös tapaukset, joissa kolmannen maan kansalainen kuuluu kansainvälistä terrorismia tukevaan järjestöön tai tukee tällaista järjestöä. 

– –

(30)      Jäsenvaltiot voivat kansainvälisissä velvoitteissa asetetuissa rajoissa säätää, että työhönpääsyä, sosiaalista suojelua, terveydenhuoltoa ja kotouttamispalveluja koskevien etuuksien myöntäminen edellyttää aiemmin myönnettyä oleskelulupaa.”

15.      Pakolaisella tarkoitetaan Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdan 2 alakohtaa vastaavalla tavalla ”kolmannen maan kansalaista, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, poliittisten mielipiteiden tai tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen vuoksi ja joka oleskelee kansalaisuusmaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan, ja kansalaisuudetonta henkilöä, joka oleskelee entisen pysyvän asuinmaansa ulkopuolella edellä mainittujen seikkojen tähden ja on kykenemätön tai sanotun pelon vuoksi haluton palaamaan sinne ja jota 12 artikla ei koske”.(27) Pakolaisasemalla tarkoitetaan kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön tunnustamista pakolaiseksi jäsenvaltiossa.(28) Oleskeluluvalla tarkoitetaan ”jäsenvaltion viranomaisten myöntämää jäsenvaltion lainsäädännön mukaista lupaa, jonka perusteella kolmannen maan kansalaisella tai kansalaisuudettomalla henkilöllä on oikeus oleskella kyseisen jäsenvaltion alueella”.(29)

16.      Kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten arviointia käsittelevässä määrittelydirektiivin II luvussa tarkoitetut edellytykset täyttävälle henkilölle voidaan myöntää pakolaisasema, jos hän kykenee osoittamaan, että hän on joutunut tai hänellä on syytä pelätä joutuvansa 9 artiklassa tarkoitettujen vainoksi katsottavien tekojen kohteeksi.

17.      Tällaisten tekojen on oltava laatunsa vuoksi niin vakavia, että ne muodostavat vakavan loukkauksen ihmisen perusoikeuksia vastaan ja erityisesti niitä (Euroopan ihmisoikeussopimuksen 15 artiklan 2 kappaleessa määriteltyjä) oikeuksia vastaan, joista ei voida poiketa, tai sellainen kertymä erilaisia toimenpiteitä, joka on riittävän vakava muodostaakseen tällaisen loukkauksen ihmisen perusoikeuksia vastaan.(30) Vainoksi katsottavien tekojen määritelmään voivat sisältyä muun muassa fyysinen tai henkinen väkivalta.(31) Määrittelydirektiivin 10 artiklassa mainittujen syiden ja 9 artiklan nojalla vainoksi katsottavien tekojen välillä on oltava yhteys.(32)

18.      Direktiivin 10 artiklassa lueteltujen vainon syiden joukossa mainitaan rodun, uskonnon, kansallisuuden, yhteiskunnallisen ryhmän jäsenyyden ja poliittisen mielipiteen käsitteet.

19.      Määrittelydirektiivin 11 artiklassa säädetään, missä olosuhteissa pakolaisasema lakkaa. Kaikissa tapauksissa on tavalla tai toisella kyse siitä, että pakolainen on hakeutunut uudelleen kansalaisuusvaltionsa tai entisen asuinmaansa suojelukseen tai saa suojelua uudelta kansalaisuusvaltioltaan. Henkilö lakkaa olemasta pakolainen esimerkiksi, jos hän vapaaehtoisesti i) on turvautunut uudelleen kansalaisuusvaltionsa suojelukseen, ii) on saanut kansalaisuutensa takaisin, iii) on saanut toisen valtion kansalaisuuden ja saa uuden kansalaisuusvaltionsa suojelua tai iv) on asettunut uudelleen asumaan maahan, josta hän oli lähtenyt, tai jos hän v) ei voi enää kieltäytyä ottamasta vastaan kansalaisuusvaltionsa suojelua, koska olosuhteet, joiden vallitessa hänet tunnustettiin pakolaiseksi, ovat lakanneet olemasta, tai vi) hän voi kansalaisuutta vailla olevana henkilönä palata entiseen pysyvään asuinmaahansa sen vuoksi, että olosuhteet, joiden vallitessa hänet tunnustettiin pakolaiseksi, ovat lakanneet olemasta.

20.      Kolmannen maan kansalainen poissuljetaan määrittelydirektiivin soveltamisalasta, jos hän kuuluu 12 artiklan soveltamisalaan. Käsiteltävässä asiassa on merkitystä 12 artiklan 2 kohdassa säädetyllä poissulkemisella, joka tulee kyseeseen silloin, jos on vakavaa aihetta epäillä, että kyseinen henkilö on tehnyt rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen tai rikoksen ihmisyyttä vastaan siten kuin nämä rikokset on määritelty asiaankuuluvissa kansainvälisissä sopimuksissa;(33) on tehnyt törkeän muun kuin poliittisen rikoksen turvapaikkamaan ulkopuolella ennen kuin hänet otettiin maahan pakolaisena eli ennen pakolaisaseman myöntämiseen perustuvan oleskeluluvan myöntämishetkeä, ja tässä yhteydessä erityisen raa’at teot voidaan luokitella törkeiksi muiksi kuin poliittisiksi rikoksiksi, vaikka niillä väitettäisiin olleen poliittiset päämäärät; (34) tai on syyllistynyt Yhdistyneiden Kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan johdanto-osassa sekä 1 ja 2 artiklassa esitetyn mukaisesti.(35)

21.      Jäsenvaltiot voivat peruuttaa, lakkauttaa tai jättää uusimatta pakolaisaseman, jos 14 artiklassa säädetyt edellytykset täyttyvät. Ne voivat tehdä näin 14 artiklan 4 kohdan nojalla erityisesti silloin, kun on perusteltua syytä olettaa, että pakolainen on vaaraksi sen jäsenvaltion turvallisuudelle, jossa hän on,(36) tai jos hän on yhteiskunnalle vaarallinen kyseisessä jäsenvaltiossa, koska hänet on lainvoiman saaneella tuomiolla tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta.(37)

22.      Kansainvälisen suojelun sisältö määritetään määrittelydirektiivin VII luvussa. Kyseisen luvun säännöksillä ei rajoiteta Geneven yleissopimuksessa vahvistettujen oikeuksien soveltamista.(38) Niitä sovelletaan sekä pakolaisiin että henkilöihin, jotka voivat saada toissijaista suojelua, jollei toisin mainita.(39) Määrittelydirektiivin 20 artiklan 6 kohdan mukaan ”jäsenvaltiot voivat Geneven yleissopimuksen asettamissa rajoissa kaventaa tämän luvun nojalla sellaiselle pakolaiselle myönnettyjä etuuksia, jolle on myönnetty pakolaisasema sellaisen toiminnan perusteella, jonka ainoana tai pääasiallisena tarkoituksena on ollut luoda tarpeelliset edellytykset pakolaisaseman myöntämiselle”.(40) Missään muussa direktiivin yleisessä säännössä ei valtuuteta jäsenvaltioita rajoittamaan VII luvussa tarkoitettuja etuuksia.

23.      Määrittelydirektiivin 21 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on noudatettava palauttamiskiellon periaatetta kansainvälisten velvoitteidensa mukaisesti. Sen 21 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jos kansainväliset velvoitteet eivät sitä kiellä, ”jäsenvaltiot voivat palauttaa pakolaisen riippumatta siitä, onko tämä saanut virallisesti pakolaisaseman, jos a) on perusteltua syytä katsoa hänen olevan vaaraksi sen jäsenvaltion turvallisuudelle, jossa hän on, tai b) hän on yhteiskunnalle vaarallinen kyseisessä jäsenvaltiossa, koska hänet on lainvoiman saaneella tuomiolla tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta”. Määrittelydirektiivin 21 artiklan 3 kohdan mukaan ”jäsenvaltiot voivat kumota, peruuttaa tai jättää uusimatta [21 artiklan] 2 kohdassa tarkoitetun pakolaisen oleskeluluvan tai jättää oleskeluluvan myöntämättä hänelle”.

24.      Määrittelydirektiivin 24 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”jäsenvaltioiden on annettava pakolaisaseman saaneelle henkilölle oleskelulupa mahdollisimman pian sen jälkeen, kun hänelle on myönnetty tämä asema, jollei kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen liittyvistä erittäin painavista syistä muuta johdu ja sanotun rajoittamatta 21 artiklan 3 kohdan soveltamista. Oleskeluluvan on oltava voimassa vähintään kolme vuotta ja se on voitava uusia”.

25.      Jäsenvaltioiden on myös i) annettava pakolaisaseman saaneille henkilöille matkustusasiakirjat, jolleivät erittäin painavat kansalliseen turvallisuuteen ja yleiseen järjestykseen liittyvät syyt toisin vaadi;(41) ii) annettava heille lupa työskennellä toisen palveluksessa tai itsenäisenä ammatinharjoittajana;(42) iii) varmistettava, että heille tarjotaan toimintaa, kuten aikuisille tarkoitettua työllisyyskoulutusta, vastaavin edellytyksin kuin sen omille kansalaisille;(43) iv) varmistettava, että he saavat tarvittavan sosiaaliavun samoin edellytyksin kuin jäsenvaltion omat kansalaiset;(44) v) varmistettava, että heillä on mahdollisuus terveydenhuoltoon samoin edellytyksin kuin jäsenvaltion omilla kansalaisilla;(45) vi) varmistettava, että he saavat majoituksen samoin edellytyksin kuin muut niiden alueella laillisesti asuvat kolmansien maiden kansalaiset;(46) vii) sallittava pakolaisaseman saaneiden henkilöiden vapaa liikkuminen alueellaan samoin edellytyksin ja rajoituksin kuin niiden alueella laillisesti oleskelevien muiden kolmansien maiden kansalaisten osalta on säädetty;(47) viii) säädettävä kotouttamisohjelmista, joita ne pitävät tarkoituksenmukaisina, tai luotava ennakkoedellytykset, joilla taataan pääsy kyseisiin ohjelmiin.(48)

 Neuvoston direktiivi 2003/109

26.      Neuvoston direktiivi 2003/109/EY(49) perustuu yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa koskevan EY 63 artiklan 3 ja 4 kohtaan (nykyinen SEUT 79 artikla). Direktiivillä määritetään säännöt, joiden mukaisesti jäsenvaltio voi myöntää alueellaan laillisesti oleskelevalle kolmannen maan kansalaiselle pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman tai peruuttaa tällaisen aseman.(50) Jäsenvaltiot voivat myöntää pysyviä tai rajoittamattoman ajan voimassa olevia oleskelulupia suotuisammin edellytyksin kuin direktiivissä 2003/109 säädetään.(51) Kolmannen maan kansalaisella tarkoitetaan henkilöitä, jotka eivät ole nykyisen SEUT 20 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja unionin kansalaisia.(52) Pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EY-(nyt EU-)oleskeluluvalla tarkoitetaan oleskelulupaa, jonka kyseinen jäsenvaltio antaa kolmannen maan kansalaiselle myöntäessään hänelle pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman.(53) Pitkään oleskelleiden asemaa koskevaa direktiiviä sovelletaan pakolaisiin tai muuta määrittelydirektiivin 2 artiklan a alakohdassa tarkoitettua kansainvälistä suojelua tarvitseviin henkilöihin.(54) Jäsenvaltioiden on myönnettävä pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asema sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, jotka ovat oleskelleet kyseisen jäsenvaltion alueella laillisesti ja yhtäjaksoisesti viiden vuoden ajan.(55) Pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asema on pysyvä, mutta se voidaan peruuttaa tai menettää 9 artiklassa säädetyin edellytyksin.(56) Pitkään oleskelleelle kolmannen maan kansalaiselle direktiivin 2003/109 nojalla myönnettävä oleskelulupa on voimassa vähintään viisi vuotta, ja se uusitaan tarvittaessa hakemuksen perusteella ilman eri toimenpiteitä.(57)

27.      Pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asema voidaan peruuttaa tai menettää 9 artiklassa säädetyissä tapauksissa, kuten silloin, kun toteutetaan karkotustoimenpide(58) tai kun asianomainen henkilö aiheuttaa uhan yleiselle järjestykselle tekojensa vakavuuden vuoksi, sanotun uhan kuitenkaan muodostamatta syytä direktiivin 12 artiklassa tarkoitetulle karkottamiselle.(59) Päätös pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaa koskevan hakemuksen hylkäämisestä tai aseman peruuttamisesta on perusteltava, ja asianomaisella henkilöllä on oltava oikeus hakea siihen muutosta.(60) Pitkään oleskellutta kolmannen maan kansalaista on kohdeltava tasavertaisesti jäsenvaltion omien kansalaisten kanssa sosiaalietuuksien,(61) kuten palkkatyön harjoittamisen, alalla. Pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen karkottamista koskevat säännökset vahvistetaan 12 artiklassa. Jäsenvaltiot voivat tehdä päätöksen pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen karkottamisesta vain, jos hän ”muodostaa yleiselle järjestykselle tai yleiselle turvallisuudelle välittömän ja riittävän vakavan uhan”.(62)

 Kansalaisuusdirektiivi

28.      Direktiivissä 2004/38/EY(63) säädetään edellytyksistä, jotka koskevat muun muassa sitä, miten unionin kansalaiset ja heidän perheenjäsenensä voivat käyttää oikeutta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella.(64) Direktiivin VI luvussa säädetään maahantulo- ja oleskeluoikeuden rajoittamisesta yleiseen järjestykseen tai turvallisuuteen tai kansanterveyteen liittyvistä syistä. Siihen sisältyvässä 28 artiklassa, jonka otsikko on ”Suoja karkottamista vastaan”, säädetään seuraavaa:

”– –

2. Vastaanottava jäsenvaltio voi tehdä karkottamispäätöksen, joka koskee sellaista unionin kansalaista tai tämän perheenjäsentä, tämän kansalaisuudesta riippumatta, jolla on oikeus oleskella pysyvästi jäsenvaltion alueella, ainoastaan yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen liittyvistä vakavista syistä.  

3. Unionin kansalaisia koskevaa karkottamispäätöstä ei saa tehdä, ellei päätös perustu jäsenvaltioiden määrittämiin yleistä turvallisuutta koskeviin pakottaviin syihin, jos he:  

(a)      ovat oleskelleet vastaanottavassa jäsenvaltiossa edelliset kymmenen vuotta – –”

 Kansallinen lainsäädäntö

29.      Saksan liittotasavallan perustuslain (Grundgesetz für die Bundesrepublik Deutschland) 12 a §:ssä säädetään oikeudesta turvapaikkaan. Turvapaikanhakijoiden maahanpääsymenettelystä säädetään turvapaikkamenettelystä annetussa laissa (Asylverfahrensgesetz). Jos toimivaltaiset viranomaiset myöntävät hakijalle pakolaisaseman, hän saa tilapäisen oleskeluluvan. Sen jälkeen hänellä on oikeus samoihin sosiaaliturvaetuuksiin ja lapsilisiin kuin Saksan kansalaisilla. Lisäksi hän saa kotoutumisavustusta, johon sisältyy tiettyjä lisiä ja mahdollisuus osallistua kielikursseille.

30.      PKK:n(65) toiminta kiellettiin yhdistyksiä koskevista julkisoikeudellisista säännöksistä annetun lain (Gesetz zur Regelung des öffentlichen Vereinsrechts, jäljempänä Vereinsgesetz) nojalla. Vereinsgesetzin 20 §:n mukaan tämän kiellon rikkominen on rangaistavaa.

31.      Ulkomaalaisten oleskelusta, työskentelystä ja kotouttamisesta Saksan liittotasavallan alueella annetun lain (Gesetz über den Aufenthalt, die Erwerbstätigkeit und die Integration von Ausländern im Bundesgebiet, jäljempänä Aufenthaltsgesetz) mukaan Saksaan tulevilla ja siellä oleskelevilla kolmannen maan kansalaisilla on oltava oleskeluun oikeuttava asiakirja, kuten oleskelulupa tai sijoittautumislupa.(66) Oleskelulupa myönnetään ainoastaan määräajaksi.(67) Sijoittautumislupa on pysyvä oleskelulupa, joka oikeuttaa haltijansa harjoittamaan taloudellista toimintaa.(68)

32.      Jos toimivaltaiset viranomaiset myöntävät kolmannen maan kansalaiselle turvapaikan tai pakolaisaseman, niiden on annettava hänelle oleskelulupa.(69) Tällaisissa tapauksissa oleskelulupa voidaan antaa ja sitä voidaan jatkaa enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan.(70) Henkilöllä, jolla on tällainen oleskelulupa, on oikeus Aufenthaltsgesetzin 26 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuun sijoittautumislupaan.(71)

33.      Kolmannen maan kansalaisten, joilla ei ole oleskelulupaa ja oleskeluoikeutta, on poistuttava Saksasta.(72) Oleskelulupa raukeaa, kun sen voimassaoloaika päättyy, kun se peruutetaan tai kumotaan tai kun kolmannen maan kansalainen karkotetaan maasta.(73)

34.      Toimivaltainen viranomainen voi karkottaa kolmannen maan kansalaisen maasta, jos on syytä olettaa, että hän kuuluu (tai on kuulunut) järjestöön, joka tukee terrorismia, tai että hän on tukenut tällaista järjestöä; karkottamisen perusteeksi voi riittää myös aikaisempi kuuluminen tällaiseen organisaation tai sen tukeminen, jos nämä muodostavat ajankohtaisen uhkan.(74) Jos karkottamispäätös tehdään Aufenthaltsgesetzin 54 §:n 5 momentin nojalla, kyseisen henkilön on ilmoittauduttava paikallisella poliisiasemalla vähintään kerran viikossa, ja hänen liikkumisensa rajoitetaan hänen tapauksestaan vastaavan toimivaltaisen viranomaisen hallintoalueeseen.(75) Pakolaisilla on erityinen karkotussuoja, ja heidät voidaan poistaa maasta ainoastaan kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen liittyvistä vakavista syistä. Näistä syistä katsotaan yleensä olevan kyse muun muassa silloin, kun karkottamispäätös tehdään Aufenthaltsgesetzin 54 §:n 5 momentin perusteella.

35.      Karkottaminen johtaa automaattisesti oleskeluluvan peruuttamiseen. Uutta oleskelulupaa ei anneta, vaikka sen antamisedellytykset muutoin täyttyisivät.(76) Ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin toteaa, että tällä on vaikutuksia pakolaisen työhönpääsyyn ja muihin kansallisessa oikeudessa säädettyihin sosiaalioikeuksiin.

36.      Tietyissä olosuhteissa kolmannen maan kansalaista ei kuitenkaan voida karkottaa. Näin on muun muassa silloin, i) kun hänen henkensä tai vapautensa on Geneven yleissopimuksen mukaisesti uhattuna rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisten mielipiteiden vuoksi; ii) kun hän joutuisi kärsimään vakavaa haittaa; tai iii) kun hänen karkottamisensa olisi Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaista.(77) Karkotuksen täytäntöönpanoa voidaan lykätä muun muassa kansainvälisoikeudellisista tai humanitaarisista syistä niin kauan kuin kyseistä henkilöä on oikeudellisesti tai tosiasiallisesti mahdotonta saattaa rajalle (poistaa maasta); tänä aikana hänelle ei kuitenkaan myönnetä oleskelulupaa.(78) Karkotuksen täytäntöönpanon lykkääminen ei vaikuta kolmannen maan kansalaisen velvollisuuteen poistua Saksasta.(79) Toimivaltaiset viranomaiset antavat todistuksen karkotuksen täytäntöönpanon lykkäämisestä.(80)

 Tosiseikat, asian käsittelyn vaiheet ja ennakkoratkaisukysymykset

37.      Vuonna 1956 syntynyt H.T. on kurdiväestöön kuuluva Turkin kansalainen. Hän on elänyt Saksassa vuodesta 1989 alkaen vaimonsa, joka on niin ikään Turkin kansalainen, kanssa. Heidän kahdeksasta yhteisestä lapsestaan viidellä on Saksan kansalaisuus.

38.      Toimivaltaiset viranomaiset hyväksyivät H.T:n turvapaikkahakemuksen 24.6.1993. Päätöksessä otettiin huomioon H.T:n maanpaossa harjoittama poliittinen toiminta PKK:ssa tai sen tukemiseksi sekä se, että hän olisi vaarassa joutua vainottavaksi poliittisten mielipiteidensä takia, jos hänet palautettaisiin Turkkiin. H.T:llä on ollut 7.10.1993 lähtien pysyvä oleskelulupa Saksassa. Hänet on tunnustettu Geneven yleissopimuksessa tarkoitetuksi pakolaiseksi. Toimivaltaiset viranomaiset lakkauttivat 21.8.2006 H.T:n pakolaisaseman sillä perusteella, että Turkin poliittinen tilanne oli muuttunut eikä hänen siten katsottu enää voivan joutua vainon kohteeksi. Päätöksestä valitettiin Verwaltungsgericht Karlsruheen (Karlsruhen hallintotuomioistuin), joka kumosi sen 30.11.2007 antamallaan määräyksellä. H.T. sai siten pitää pakolaisasemansa.

39.      Myöhemmin toimivaltaiset viranomaiset panivat H.T:n Vereinsgesetzin 20 §:n nojalla syytteeseen PKK:n tukemisesta saatuaan kotietsinnässä todisteita häntä vastaan. Oikeudenkäynnissä todettiin, että H.T. oli kerännyt ja lähettänyt PKK:lle avustuksia ja jakanut ajoittain Serxwebûn-nimistä aikakauslehteä, joka on PKK:n julkaisu. Landgericht Karlsruhe (Karlsruhen alueellinen tuomioistuin) tuomitsi hänet tällä perusteella 3.12.2008 sakkorangaistukseen. Tämä tuomio tuli lainvoimaiseksi 8.4.2009 annetulla the Bundesgerichtshofin (liittovaltion tuomioistuin) tuomiolla, jolla hylättiin valitus.

40.      Regierungspräsidium Karlsruhe (Karlsruhen aluehallitus) teki 27.3.2012 Baden-Württembergin osavaltion nimissä päätöksen H.T:n karkottamisesta Saksan alueelta Aufenthaltsgesetzin 54 §:n 5 momentissa säädetyillä perusteilla (terrorismia tukevan järjestön tukeminen) (jäljempänä 27.3.2012 annettu päätös). Päätöksessä asetettiin H.T:lle (Aufenthaltsgesetzin 55 §:n mukaisesti) tiettyjä velvoitteita. Hänet muun muassa velvoitettiin ilmoittautumaan säännöllisesti paikalliselle poliisille, ja hänen oleskelupaikkansa rajoitettiin Mannheimin kaupunkiin. Toimivaltaiset viranomaiset päättivät kuitenkin lykätä karkottamispäätöksen täytäntöönpanoa(81) ottaen huomioon H.T:n pakolaisaseman ja pysyvän oleskeluoikeuden, hänen perhesiteensä sekä hänelle Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa taatun oikeuden perhe-elämään (vastaava tae sisältyy perusoikeuskirjan 7 artiklaan). Verwaltungsgericht Karlsruhe hylkäsi 7.8.2012 H.T:n 27.3.2012 annetusta päätöksestä nostaman kanteen.

41.      Tuomiosta valitettiin 28.11.2012 Verwaltungsgerichtshof Baden-Württembergiin. Valituksessaan H.T. väittää, i) ettei PKK ole terroristijärjestö; ii) että vaikka hän kurdina viettää Newrozin (kurdien uusivuosi) kaltaisia juhlia ja on osallistunut Saksassa PKK:hon liittyviin luvallisiin tilaisuuksiin, hän ei ole tukenut tätä järjestöä; iii) että 27.3.2012 tehdyssä päätöksessä ei otettu huomioon määrittelydirektiivin 21 ja 24 artiklan vaatimuksia; ja iv) ettei hänen karkottamisensa ole sallittua, jollei ole vakavia syitä olettaa, että hän on vaaraksi kansalliselle turvallisuudelle, mihin hänen tapauksessaan ei ole aihetta. Pääasian vastapuoli katsoo, etteivät määrittelydirektiivin 21 artikla sen paremmin kuin sen 24 artiklakaan ole esteenä H.T:n karkottamiselle Saksasta.

42.      Kansallinen tuomioistuin kaipaa ohjeistusta määrittelydirektiivin 21 ja 24 artiklan tulkintaan ja haluaa selvittää, miten Aufenthaltsgesetzin 56 §:n ilmaisua ”vakavat syyt” olisi tulkittava mainittujen säännösten perusteella. Se esittää näin ollen unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      a)      Onko määrittelydirektiivin 24 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan säännös jäsenvaltioiden velvollisuudesta myöntää oleskelulupa henkilöille, joille on myönnetty pakolaisasema, otettava huomioon myös jo myönnetyn oleskeluluvan peruuttamistilanteessa?

b)      Onko tätä säännöstä tulkittava näin ollen siten, että se on esteenä pakolaiseksi tunnustetun henkilön oleskeluluvan peruuttamiselle tai lakkauttamiselle (esimerkiksi kansalliseen oikeuteen perustuvan karkottamisen tapauksessa), kun määrittelydirektiivin 21 artiklan 3 kohdassa, luettuna yhdessä kyseisen artiklan 2 kohdan kanssa, tarkoitetut tai määrittelydirektiivin 24 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut ”kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen liittyviä erittäin painavia syitä” koskevat edellytykset eivät täyty?

2)      Jos kysymyksen 1 osakysymyksiin vastataan myöntävästi:

a)      Kuinka määrittelydirektiivin 24 artiklan 1 kohdan ensimmäiseen alakohtaan sisältyvää kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen liittyviin erittäin painaviin syihin perustuvaa poissulkemisperustetta on tulkittava suhteessa vaaraan, joka seuraa terroristijärjestön tukemisesta?

b)      Voiko kyse olla määrittelydirektiivin 24 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetuista kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen liittyvistä erittäin painavista syistä, kun pakolaiseksi tunnustettu henkilö on tukenut PKK:ta muun muassa keräämällä lahjoituksia ja osallistumalla säännöllisesti PKK:hon läheisesti liittyviin tapahtumiin, vaikka edellytykset poiketa Geneven pakolaissopimuksen 33 artiklan 2 kohtaan sisältyvästä palauttamiskiellosta ja näin ollen myös määrittelydirektiivin 21 artiklan 2 kohtaan sisältyvät edellytykset eivät täyty?

3)      Jos vastaus kysymykseen 1 a on kieltävä:

Onko pakolaiseksi tunnustetulle henkilölle myönnetyn oleskeluluvan lakkauttaminen tai peruuttaminen (esimerkiksi kansalliseen oikeuteen perustuvan karkottamisen tapauksessa) sallittua unionin oikeuden nojalla ainoastaan määrittelydirektiivin 21 artiklan 3 kohdan, luettuna yhdessä kyseisen artiklan 2 kohdan kanssa, (tai kyseisen direktiivin seuraajadirektiivin 2011/95/EU samansisältöisten säännösten) edellytysten täyttyessä?”

43.      H.T., Saksa, Kreikka, Italia ja Euroopan komissio ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia. Kaikki edellä mainitut Italiaa lukuun ottamatta osallistuivat 4.6.2014 pidettyyn istuntoon ja esittivät suullisia huomautuksia.

 Asian tarkastelu

 Alustavat huomautukset

44.      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan Geneven yleissopimus on pakolaisten suojelua koskevan kansainvälisen oikeudellisen järjestelmän kulmakivi.(82) Määrittelydirektiivi annettiin ohjeeksi jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille yleissopimuksen soveltamiseksi yhteisten käsitteiden ja perusteiden pohjalta.(83) Direktiivin säännöksiä on näin ollen tulkittava sen systematiikan ja tarkoituksen valossa sekä niin, että Geneven yleissopimusta ja muita SEUT 78 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja asiaa koskevia sopimuksia noudatetaan; sen tulkinnassa on kunnioitettava perusoikeuskirjassa tunnustettuja oikeuksia.(84)

45.      Ennen kuin henkilölle on myönnetty määrittelydirektiivissä tarkoitettu pakolaisasema, hänen tilanteeseensa sovelletaan muun muassa vastaanottodirektiiviä ja menettelydirektiiviä. Henkilö ei ole oikeutettu oleskelulupaan siksi ajaksi, kun hänen hakemustaan pakolaisaseman myöntämiseksi käsitellään.(85) H.T:lle on kuitenkin jo myönnetty määrittelydirektiivin mukainen pakolaisasema, ja hän on saanut oleskeluluvan. Harkitessaan maastakarkottamista jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on otettava huomioon Geneven yleissopimuksesta johtuva velvollisuutensa varmistaa, ettei ketään palauteta vainottavaksi, ja näin vahvistettava palauttamiskiellon periaate.(86) Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että toimivaltaiset viranomaiset ovat pitäneet tämän mielessä ja ettei käsiteltävässä asiassa sitä paitsi ole kyse H.T:n palauttamisesta vaan hänen karkottamisestaan Saksan alueelta ja siitä, voidaanko hänen oleskelulupansa siten kumota.

46.      Kansallisen tuomioistuimen kolmessa kysymyksessä on jonkin verran päällekkäisyyttä. Ymmärtääkseni niillä halutaan lähinnä selvittää, voidaanko jo myönnetty oleskelulupa peruuttaa, i) jos on olemassa joko määrittelydirektiivin 24 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen liittyviä erittäin painavia syitä tai perusteita soveltaa 21 artiklan 2 kohdassa palauttamiskiellon periaatteeseen säädettyä poikkeusta, vai ii) ainoastaan, jos on olemassa perusteita soveltaa 21 artiklan 2 kohdassa palauttamiskiellon periaatteeseen säädettyä poikkeusta (ensimmäinen ja kolmas ennakkoratkaisukysymys). Jos vastaus ensimmäiseen kysymykseen on i), kansallinen tuomioistuin tiedustelee, miten 24 artiklan 1 kohdan ilmaisua ”kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen liittyvät erittäin painavat syyt” olisi tulkittava (toinen ennakkoratkaisukysymys).

 H.T:n tilanne

47.      Koskevatko määrittelydirektiivin 21 artiklan 2 ja 3 kohta ja 24 artiklan 1 kohta(87) H.T:n tapauksessa kyseessä olevaa tilannetta? Tätä kysymystä on vaikea ratkaista abstraktisti, joten kertaan aluksi lyhyesti H.T:n tilanteen sellaisena kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on sen esittänyt.

48.      H.T. on tunnustettu määrittelydirektiivin 2 artiklan d alakohdassa tarkoitetuksi pakolaiseksi. Toimivaltaiset viranomaiset päättivät karkottaa H.T:n maasta sen jälkeen, kun hänet oli Vereinsgesetzin 20 §:n nojalla tuomittu rangaistukseen PKK:n tukemisesta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että PKK on terrorismia tukeva järjestö ja että H.T. on tukenut PKK:n toimintaa Aufenthaltsgesetzin 54 §:n 5 momentissa tarkoitetulla tavalla muun muassa keräämällä ja lähettämällä avustuksia tälle järjestölle. Nämä olosuhteet eivät kuitenkaan täytä määrittelydirektiivin 21 artiklan 2 kohdassa säädettyjä edellytyksiä. H.T:llä on näin ollen edelleen suoja palauttamista vastaan.

49.      Oleskelulupa, joka oikeuttaa H.T:n oleskelun Saksan alueella (ks. määrittelydirektiivin 2 artiklan j alakohta), on peruutettu, koska hänestä on tehty karkottamispäätös. Päätöksen täytäntöönpanoa on lykätty. H.T:n asemaa voitaisiin siis luonnehtia siten, että hänet on oikeudellisesti karkotettu, mutta hän oleskelee tosiasiallisesti edelleen laillisesti Saksassa, koska toimivaltaiset kansalliset viranomaiset ovat sallineet sen.(88)

50.      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan karkottamispäätöksen täytäntöönpano kuuluu toimivaltaisten kansallisten viranomaisten harkintavaltaan. Se katsoo, että H.T:n karkottamispäätöksen täytäntöönpanon lykkääminen on kansallisen lainsäädännön perusteella kohtuullista humanitaarisista syistä, jotka koskevat muun muassa oikeutta perhe-elämään,(89) sillä H.T:n ja hänen vaimonsa kahdeksasta lapsesta viidellä, jotka asuvat heidän kanssaan, on Saksan kansalaisuus.(90)

51.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin selittää, ettei karkottamispäätös välttämättä johda pakolaisen poistamiseen Saksasta. Kansallisen lainsäädännön mukaan tällaisesta päätöksestä kuitenkin seuraa, että pakolaisen oleskelulupa peruutetaan.(91) H.T. on edelleen määrittelydirektiivissä tarkoitettu pakolainen. Karkottamispäätöksen seurauksena hänellä ei kuitenkaan ole enää mahdollisuutta työntekoon, koulutukseen ja/tai sosiaalioikeuksiin. Saksan lainsäädännön mukaan näiden oikeuksien saaminen riippuu voimassa olevasta oleskeluluvasta eikä henkilön pakolaisasemasta. Toinen pääasian oikeudenkäynnissä esille tullut kysymys koskee sitä, onko direktiivin mukaista, että H.T:n läsnäoloa Saksassa ainoastaan ”siedetään” (Duldungen) nyt, kun hänen oleskelulupansa on peruutettu.

Sovelletaanko määrittelydirektiivin 21 artiklan 2 ja 3 kohtaa tai 24 artiklan 1 kohtaa?

52.      Ennakkoratkaisukysymykset 1 ja 3 koskevat sitä, voivatko jäsenvaltiot peruuttaa oleskeluluvan joko 21 artiklan 2 ja 3 kohdan tai 24 artiklan 1 kohdan nojalla vai voidaanko oleskelulupa peruuttaa ainoastaan 21 artiklan 3 kohdan nojalla, jos pakolaisella ei ole enää suojaa palauttamista vastaan (koska sovelletaan 21 artiklan 2 kohdan poikkeusta).

 Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

53.      H.T. väittää, että 21 ja 24 artiklassa on kyse kahdesta erillisestä ja tyhjentävästä järjestelmästä. Jos jäsenvaltio antaa pakolaiselle oleskeluluvan, 21 artiklan 3 kohdassa määritellään, millä edellytyksillä lupa voidaan myöhemmin peruuttaa, ja kytketään peruuttaminen palauttamisen vastaisen suojan menettämiseen (21 artiklan 2 kohta). Direktiivin 24 artiklan 1 kohdassa sitä vastoin määritellään ne velvollisuudet ja edellytykset, joita sovelletaan oleskeluluvan myöntämiseen (tai myöntämättä jättämiseen) sen jälkeen, kun pakolaisasema on myönnetty. Oleskelulupaa ei voida peruuttaa 24 artiklan 1 kohdan nojalla. Ei ole mitään perusteita soveltaa direktiivin 24 artiklan 1 kohtaa analogisesti tai vaihtoehtoisesti sen 21 artiklan 3 kohdan kanssa. Jos näin olisi, lainsäätäjä olisi sisällyttänyt 21 artiklan 3 kohtaan sisäisen viittauksen 24 artiklaan. Ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen on siten vastattava kieltävästi.

54.      Kaikki tässä oikeudenkäynnissä huomautuksia esittäneet jäsenvaltiot samoin kuin komissio katsovat, että pakolaisen oleskelulupa voidaan peruuttaa 24 artiklan 1 kohdan nojalla.

55.      Ne väittävät lähinnä, että 24 artiklan 1 kohdan sanamuodosta ilmenee implisiittisesti, että jäsenvaltioilla on harkintavalta kieltäytyä i) antamasta tai ii) uusimasta oleskelulupaa, jos tähän on olemassa kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen liittyviä erittäin painavia syitä. Näin ollen jäsenvaltioilla pitäisi loogisesti ja johdonmukaisesti olla myös toimivalta peruuttaa oleskelulupa, mikäli tällaisia syitä voidaan esittää. Myös sääntely systematiikan mukaan on johdonmukaista, että jäsenvaltioiden on voitava peruuttaa oleskelulupa ennen kuin se tulee uusittavaksi. Koska 21 artiklan 3 kohtaan on sisällytetty tällainen säännös, ei ole mitään syytä, etteikö samanlainen mahdollisuus voisi sisältyä myös 24 artiklan 1 kohtaan. Kolmanneksi 24 artiklan 1 kohdan suppeasta tulkinnasta seuraisi, etteivät jäsenvaltiot voisi koskaan peruuttaa oleskelulupaa, ellei niillä olisi samalla oikeutta palauttaa pakolaista. Sellainen tulkinta, jonka mukaan 24 artiklan 1 kohtaan ei sisälly toimivaltaa oleskeluluvan peruuttamiseen, johtaisi neljänneksi mielivaltaisiin tuloksiin. Jäsenvaltion oikeus kieltäytyä antamasta oleskelulupaa jossakin tietyssä yksittäistapauksessa olisi riippuvainen siitä, onko oleskeluluvan antamisen tai uusimisen ajankohtana (jolloin kieltäytyminen on mahdollinen) tai jonakin muuna ajankohtana (jolloin kieltäytyminen ei ole mahdollinen) tullut saataville tietoja, joiden perusteella voidaan vedota kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen liittyviin erittäin painaviin syihin. Kolmannen maan kansalainen, jolla on voimassa oleva oleskelulupa, voi lisäksi liikkua vapaasti Schengen-alueella.(92) Sen vuoksi on tärkeää, että jäsenvaltiot voivat peruuttaa oleskelulupia myös tilanteissa, joissa ei ole kyse palauttamisesta: tällä on vaikutuksia paitsi asianomaiseen valtioon myös kaikkiin Schengen-alueen valtioihin ja niiden yhteisiin ponnisteluihin kansainvälisen terrorismin torjumiseksi.

56.      Komissio katsoo, että kaikissa toimenpiteissä, joiden vaikutuksena on oleskeluluvan lakkaaminen, on noudatettava Geneven yleissopimuksen 33 artiklassa ja määrittelydirektiivin 21 artiklassa tarkoitettua palauttamiskiellon periaatetta.

 Määrittelydirektiivin 21 artiklan 2 ja 3 kohta

57.      Määrittelydirektiivin 21 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on noudatettava palauttamiskiellon periaatetta kansainvälisten velvoitteidensa mukaisesti. Tätä periaatetta ei määritellä itse direktiivissä, tosin sen johdanto-osan toisessa perustelukappaleessa viitataan Geneven yleissopimuksessa asetetun palauttamiskiellon vahvistamiseen ja selitetään, ettei ketään tulisi palauttaa vainottavaksi. Geneven yleissopimuksen 33 artiklan 1 kohdan mukaan palauttamiskiellon periaate tarkoittaa, ettei pakolaista saa karkottaa tai palauttaa (refouler) sellaisten alueiden rajoille, joissa hän joutuu vainottavaksi ja joissa hänen henkeään tai vapauttaan uhataan.(93) Palauttamisessa on siis kyse ainoastaan tilanteista, joissa jäsenvaltio, jonka suojelukseen pakolainen on turvautunut, karkottaa pakolaisen omalta alueeltaan ja palauttaa hänet sille alueelle (tai sen alueen rajalle), josta hän on paennut vainon vuoksi. Siinä ei ole kysymys karkottamisesta toiseen turvalliseen kolmanteen maahan.

58.      Direktiivin 21 artiklan 2 kohdan nimenomaisesta sanamuodosta ilmenee, että jäsenvaltioilla on, elleivät niiden kansainväliset velvoitteet sitä kiellä, harkintavalta palauttaa pakolainen, jos a) on perusteltua syytä katsoa hänen olevan vaaraksi sen jäsenvaltion turvallisuudelle, jossa hän on, tai jos b) hän on yhteiskunnalle vaarallinen kyseisessä jäsenvaltiossa, koska hänet on lainvoiman saaneella tuomiolla tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta (jäljempänä 21 artiklan 2 kohdan poikkeus). Tämä sanamuoto mukailee Geneven yleissopimuksen 33 artiklan 2 kohtaa. Direktiivin 21 artiklaan ei sisälly nimenomaista säännöstä, jossa säädettäisiin pakolaisten karkottamisesta tilanteissa, joissa ei ole kyse palauttamisesta.

59.      Jäsenvaltioiden kansainvälisistä velvoitteista on lisäksi todettava, että Geneven yleissopimuksen 32 artiklan 1 kohdan mukaan sopimusvaltioilla on oikeus karkottaa pakolainen kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen perustuvista syistä.(94) Tätä sanamuotoa ei ole käytetty direktiivin 21 artiklassa (ja se poikkeaa 24 artiklan 1 kohdan tekstistä).(95)

60.      Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ei määrätä oikeudesta pakolaisasemaan.(96) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on vakiintuneesti katsonut, että sopimusvaltioilla on oikeus valvoa alueellaan ulkomaalaisten maahantuloa, oleskelua ja karkottamista.(97) Se on kuitenkin todennut, että karkottamispäätökset voivat johtaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklaa koskeviin kysymyksiin ja siten olla perustana valtion vastuulle, mikäli on merkittäviä perusteita uskoa, että karkotukseen liittyy todellinen vaara pakolaisen joutumisesta kyseisen määräyksen vastaisen kohtelun kohteeksi. Tällaisissa tilanteissa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artikla sisältää velvollisuuden olla karkottamatta pakolaista kyseiseen maahan.(98)

61.      Nähdäkseni pakolaisen karkottaminen jäsenvaltion alueelta on laajempi käsite kuin palauttaminen, joka ei merkitse pelkästään henkilön maasta poistamista vaan myös hänen palauttamistaan maahan, jossa hän voi joutua vaaraan. Huomattakoon myös, että jos pakolaisen tilanne täyttää 21 artiklan 2 kohdan edellytykset, jäsenvaltiolla ei ole velvollisuutta palauttaa häntä. Pikemminkin sillä on valittavanaan kolme vaihtoehtoa: i) palauttaa pakolainen, ii) karkottaa hänet turvalliseen kolmanteen maahan tai iii) antaa hänen jäädä alueelleen.

62.      Silloin, kun sovelletaan 21 artiklan 2 kohdan poikkeusta, jäsenvaltiot voivat 21 artiklan 3 kohdan mukaan kumota, peruuttaa tai jättää uusimatta pakolaisen oleskeluluvan tai jättää oleskeluluvan myöntämättä hänelle. Kun pakolainen on määrätty palautettavaksi, hänelle ei ole enää tarpeen myöntää oleskelulupaa (tai tätä lupaa ei tarvitse enää olla tai tapauksen mukaan uusia). Tästä seuraa, että jollei 21 artiklan 2 kohdassa säädettyyn poikkeukseen voida vedota, silloin ei myöskään voida soveltaa 21 artiklan 3 kohtaa. Jos siis jäsenvaltio H.T:n tapauksessa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa ryhtyy pakolaista vastaan toimenpiteisiin muttei harkitse hänen palauttamistaan, koska 21 artiklan 2 kohdan poikkeuksen soveltamisedellytykset eivät täyty, kyseisen henkilön oleskelulupaa ei voida peruuttaa 21 artiklan 3 kohdan nojalla.(99) Nyt käsiteltävässä asiassa on olennaisesti kyse siitä, onko se, että jäsenvaltio tällaisissa olosuhteissa sittenkin peruuttaa pakolaisen oleskeluluvan, määrittelydirektiivin mukaista.

 Määrittelydirektiivin 24 artiklan 1 kohta

63.      Direktiivin 24 artiklan 1 kohdan pääsäännön mukaan jäsenvaltioiden on mahdollisimman pian annettava pakolaisaseman saaneelle henkilölle (uusittavissa oleva) oleskelulupa, jonka on oltava voimassa vähintään kolme vuotta, jollei kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen liittyvistä erittäin painavista syistä muuta johdu (24 artiklan 1 kohdassa säädetty poikkeus). Oleskeluluvan antaminen liitetään siis nimenomaisesti pakolaisaseman alkuperäiseen myöntämiseen tai oleskeluluvan uusimiseen.

64.      Direktiivin 24 artiklan 1 kohdan tarkoitus on (ainakin) kaksitahoinen. Sillä pyritään ensinnäkin yleisesti varmistamaan, että kyseisellä henkilöllä on esimerkiksi työhönpääsyä ja sosiaaliapua sekä asuinjäsenvaltioonsa kotoutumisen aloittamista varten tarvittavat hallinnolliset asiakirjat. Toisena tavoitteena on jättää jäsenvaltioille harkintavaltaa säätämällä rajallisesta poikkeuksesta pääsääntöön, jonka mukaan jäsenvaltiot ovat velvollisia antamaan oleskeluluvan tai uusimaan sen.

65.      Direktiivin 24 artiklan 1 kohtaa sovelletaan ”sanotun rajoittamatta 21 artiklan 3 kohdan soveltamista”. Tästä selvästikin seuraa, että kyseiset kaksi säännöstä kytkeytyvät toisiinsa ja ettei jäsenvaltioille 21 artiklan 3 kohdassa annettu (erillinen) oikeus kumota, peruuttaa tai jättää uusimatta pakolaisen oleskelulupa tai jättää se myöntämättä vaikuta 24 artiklan 1 kohdan soveltamiseen.

66.      Voivatko jäsenvaltiot sitten 24 artiklan 1 kohdan nojalla myös peruuttaa oleskeluluvan sen antamisen jälkeen mutta ennen sen tulemista uusittavaksi, jos tästä ei ole nimenomaista säännöstä?

67.      Mielestäni on perusteltua katsoa, että jäsenvaltioilla on toimivalta tehdä näin.

68.      Ensinnäkään 24 artiklan 1 kohdan sanamuodossa ei nimenomaisesti suljeta pois (lisä)mahdollisuutta peruuttamiseen. Toiseksi peruuttaminen myös vastaa kyseisen säännöksen tarkoitusta, sillä 24 artiklan 1 kohdassa sallitaan nimenomaisesti jäsenvaltioiden jättää oleskeluluvan myöntämättä sitä haettaessa tai uusittaessa, jos tähän on kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen liittyviä erittäin painavia syitä. Kolmanneksi kyseinen mahdollisuus on yhdenmukainen direktiivin systematiikan kanssa, koska 21 artiklan 3 kohdassa säädetään jo nimenomaisesti oleskeluluvan peruuttamisesta, jos 21 artiklan 2 kohdan edellytykset täyttyvät. Lainsäädäntöhistoriasta ilmenee neljänneksi, että neuvostossa kokoontuneet jäsenvaltiot lisäsivät 24 artiklan 1 kohdassa säädetyn poikkeuksen direktiiviin Saksan ehdotuksesta.(100) Kyseiset muutokset tehtiin Yhdysvaltoihin 11.9.2001 tehtyjen terrori-iskujen seurauksena, ja niiden tavoitteena oli torjua terrorismia rajoittamalla kolmansien maiden kansalaisten liikkumista Schengen-alueella ja näin hillitä kansalliseen turvallisuuteen ja yleiseen järjestykseen kohdistuvia uhkia.(101) Implisiittinen toimivalta myös oleskeluluvan peruuttamiseen tällaisissa olosuhteissa on täysin sopusoinnussa edellä mainitun tavoitteen kanssa. Tällaisen tulkinnan etuna on myös se, että sillä vältetään mahdolliset vääristymät, koska i) muutoin ratkaisevaksi tulee ajankohta, jolloin on saatu tieto siitä, onko olemassa kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen liittyviä erittäin painavia syitä, ja koska ii) se helpottaa määrittelydirektiivin tulkintaa rinnakkain pitkään oleskelleiden asemaa koskevan direktiivin kanssa siltä osin kuin jälkimmäisessä sallitaan pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman peruuttaminen karkotustoimenpiteen toteuttamisen seurauksena.(102)

69.      Päättelen tästä, että jos jäsenvaltio karkottaa pakolaisen sillä perusteella, että 24 artiklan 1 kohdassa säädetyn poikkeuksen edellytykset täyttyvät, se voi myös peruuttaa tämän oleskeluluvan. Tämä näkemys vastaa direktiivin systematiikkaa. Jos pakolainen joutuu poistumaan valtion alueelta karkottamispäätöksen seurauksena, hänellä ei tarvitse olla oleskelulupaa.

70.      On totta, ettei H.T. ole tällaisessa tilanteessa. Hänet on lainmukaisella päätöksellä karkotettu, mutta tosiasiallisesti hänen sallitaan oleskella Saksassa. Olen siitä huolimatta sitä mieltä, että jäsenvaltion viranomaisilla on 24 artiklan 1 kohdan perusteella oikeus ottaa huomioon hänen laillinen karkottamisensa ja peruuttaa oleskelulupa. Tarkastelen tämän näkemyksen seurauksia jäljempänä.(103)

71.      Mainitsen tässä ohimennen, että määrittelydirektiivi on uudelleenlaadittu direktiivillä 2011/95.(104) Uudelleenlaatimisen tarkoituksena on tavallisesti selkeyttää ja yksinkertaistaa tarkistettavaa säädöstä, vaikkakin tässä myöhemmällä direktiivillä tehtiin myös joitakin merkittäviä muutoksia. On sääli, ettei lainsäätäjä ole käyttänyt tilaisuutta hyväkseen selkeyttääkseen samalla 24 artiklan 1 kohdan soveltamisalaa (sen uudelleenlaadittu teksti on lähes samanlainen kuin alkuperäinen). On erityisen tärkeää, että yksilöiden perusoikeuksia koskevat lainsäännökset ovat selkeitä ja ymmärrettäviä, jotta yksityiset voivat saada tiedon oikeuksistaan ja jotta jäsenvaltioiden viranomaiset voivat hoitaa tehtävänsä asianmukaisesti.

72.      Yhteenvetona katson, että pakolaiselle annettu oleskelulupa voidaan peruuttaa sekä silloin, kun siihen on 24 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja kansalliseen turvallisuuteen ja yleiseen järjestykseen liittyviä erittäin painavia syitä, että (21 artiklan 3 kohdan nojalla) silloin, kun on perusteita soveltaa 21 artiklan 2 kohdassa säädettyä poikkeusta.

 Mitä määrittelydirektiivin 24 artiklan 1 kohdan poikkeuksella tarkoitetaan?

73.      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toinen kysymys jakautuu kahteen osakysymykseen. Tarkastelen ensin ensimmäistä osakysymystä, jossa on kaksi osaa. Mitä 24 artiklan 1 kohdan ilmauksella ”kansalliseen turvallisuuteen ja yleiseen järjestykseen liittyvät erittäin painavat syyt” tarkoitetaan? Onko kyseisen säännöksen ja 21 artiklan 2 kohdan välillä päällekkäisyyttä?

 Kansalliseen turvallisuuteen ja yleiseen järjestykseen liittyvät erittäin painavat syyt

74.      H.T. väittää, että 24 artiklan 1 kohdassa määritetyt perusteet oleskeluluvan antamisesta (tai uusimisesta) kieltäytymiselle ovat 21 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädettyjä tiukemmat. Hän katsoo, että tässä yhteydessä on hyödyllistä viitata analogisesti kansalaisuusdirektiivin 28 artiklaan, jossa perustetta, jolla jäsenvaltiot voivat tehdä alueellaan oleskelevasta unionin kansalaisesta karkottamispäätöksen, kuvataan ilmauksella ”yleistä turvallisuutta koskevat pakottavat syyt”. Jos lainsäätäjä olisi tarkoittanut, että tätä ilmausta ja määrittelydirektiivin 24 artiklan 1 kohdan sanoja ”erittäin painavat syyt” tulkitaan keskenään eri tavalla, se olisi tehnyt tämän selväksi säädöksen tekstissä.

75.      Huomautuksia esittäneiden jäsenvaltioiden kesken on kiistatonta, että määrittelydirektiivin 21 artiklan 2 ja 3 kohdan ja 24 artiklan 1 kohdan välillä on päällekkäisyyttä. Saksa katsoo, että 21 artiklan 2 kohdassa on asetettu poikkeuksen soveltamiselle tiukemmat perusteet kuin 24 artiklan 1 kohdassa, koska 21 artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta palauttamisesta aiheutuu pakolaiselle vakavammat seuraukset kuin pelkästä oleskeluluvan kumoamisesta (jälkimmäisessä tapauksessa pakolaisen ei välttämättä tarvitse poistua maan alueelta). Saksa siis pitää mainittuja säännöksiä toisiaan täydentävinä. Kreikka väittää, että ”erittäin painavien syiden” osoittamista koskevaa vaatimusta olisi tulkittava siten, että sitä on tarkoitettu sovellettavan ainoastaan poikkeustapauksissa, kuten kansalaisuusdirektiiviä koskevassa oikeuskäytännössä on katsottu. Italia katsoo, että määrittelydirektiivin 24 artiklan 1 kohtaan sisältyvää ilmaisua ”erittäin painavat syyt” olisi tulkittava väljemmin kuin sen 21 artiklan 2 kohdan ilmaisua ”perustellut syyt”.

76.      Komissio huomauttaa, että Geneven yleissopimuksen 33 artiklan 2 kappaleen saksankielisessä tekstissä käytetään termiä ”schwerwiegende Gründe”, toisin kuin englannin- ja ranskankielisissä versioissa, joissa lukee vastaavasti ”reasonable grounds” ja ”raisons sérieuses”. Myös määrittelydirektiivin 21 artiklan 2 kohdan saksankielinen teksti poikkeaa englannin- ja ranskankielisistä teksteistä ja Geneven yleissopimuksesta, sillä siinä viitataan ”perusteltuihin syihin” (stichhaltige Gründe), kun taas englannin- ja ranskankieliset tekstit noudattavat Geneven yleissopimuksen vastaavien kieliversioiden muotoilua. Komissio toteaa, että sanamuodon mukaisesti tulkittuna määrittelydirektiivin 21 artiklan 2 kohdan poikkeuksen soveltamisperusteille asetettu vaatimustaso on saksankielisessä tekstissä lievempi kuin englannin- ja ranskankielisissä teksteissä. Komissio katsoo, ettei tällainen tilanne vastaa lainsäätäjän tarkoitusta ja että pätevänä on näin ollen pidettävä englannin- ja ranskankielisissä versioissa asetettua vaatimustasoa.

77.      Vaikka 21 ja 24 artiklassa on kyse erillisistä järjestelmistä, niissä näyttää todellakin olevan päällekkäisyyttä siinä, että molemmat säännökset koskevat pakolaisen oleskeluluvan peruuttamista tai sen myöntämättä tai uusimatta jättämistä, ja tämä taas vaikuttaa pakolaisen oikeusasemaan siinä jäsenvaltiossa, jonka suojeluun hän turvautuu.

78.      Vaikka komissio on oikeassa siinä, että sekä Geneven yleissopimuksen 33 artiklan 2 kappaleen että määrittelydirektiivin 21 artiklan 2 kohdan englannin-, ranskan- ja saksankielisten versioiden välillä on eroja, tästä seikasta ei mielestäni ole mitään apua sen selvittämisessä, kuuluuko oleskeluluvan peruuttaminen H.T:n tapauksessa kyseessä olevan kaltaisissa tilanteissa direktiivin 24 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan.

79.      Johdonmukaisuuden vuoksi on lisättävä, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan säädöksen erikielisten versioiden poiketessa toisistaan kyseessä olevaa säännöstä on tulkittava ja sovellettava ottaen huomioon kaikilla Euroopan unionin virallisilla kielillä laaditut versiot(105) ja että säännöstä on tulkittava sen säännöstön yleisen systematiikan ja tavoitteen mukaan, jonka osa säännös on.(106) Määrittelydirektiivin 21 artikla perustuu Geneven yleissopimuksen 33 artiklaan. Englannin- ja ranskankieliset tekstit ovat yleissopimuksen todistusvoimaiset tekstit. Näiden Geneven yleissopimuksen kieliversioiden teksteissä käytettyjä ilmauksia ”reasonable grounds” ja ”raisons sérieuses” käytetään myös vastaavissa määrittelydirektiivin kieliversioissa. Näin ollen ne vastaavat mielestäni paremmin lainsäätäjän tarkoitusta.

80.      Sekä 21 että 24 artikla sisältyvät määrittelydirektiivin VII lukuun (Kansainvälisen suojelun sisältö), ja 20 artiklan 2 kohdan mukaan ”tätä lukua on sovellettava sekä pakolaisiin että henkilöihin, jotka voivat saada toissijaista suojelua, jollei toisin mainita”. VII luku sijoittuu ”Yleisiä säännöksiä”, ”Kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten arviointia”, ”Pakolaisaseman myöntämistä”, ”Pakolaisasemaa” ja ”Toissijaista suojeluasemaa” käsittelevien lukujen jälkeen. VII luvussa on siten tarkoitus määritellä etuudet, joita pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman saaneet henkilöt voivat tavoitella.

81.      Lähtökohtanani on (21 artiklan 1 kohdassa vahvistettu) pääsääntö, jonka mukaan pakolaisilla on yleensä suoja palauttamista vastaan. Direktiivin 21 artiklan 2 kohdan kaksi alakohtaa muodostavat yhdessä poikkeuksen tähän pääsääntöön. Näiden alakohtien mukaan on sallittua ”palauttaa pakolainen riippumatta siitä, onko tämä saanut virallisesti pakolaisaseman”, jos ”on perusteltua syytä katsoa hänen olevan vaaraksi sen jäsenvaltion turvallisuudelle, jossa hän on” (21 artiklan 2 kohdan a alakohta) tai jos ”hän on yhteiskunnalle vaarallinen kyseisessä jäsenvaltiossa, koska hänet on lainvoiman saaneella tuomiolla tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta” (21 artiklan 2 kohdan b alakohta). Direktiivin 21 artiklan 2 kohdassa säädetyn poikkeuksen soveltamisesta voi olla kyseiselle henkilölle hyvin kohtalokkaita seurauksia. Hänet voidaan palauttaa maahan, jossa hän saattaa joutua todelliseen vaaraan. (Tämä selittäisi myös sen, miksi 21 artiklan 2 kohta on luonteeltaan valinnainen: ”jäsenvaltiot voivat palauttaa”; siinä siis sallitaan muitakin vaihtoehtoja.)(107) Nimenomaan tästä syystä 21 artiklan 2 kohdassa säädetyn poikkeuksen kahden alakohdan sanamuoto on konkreettisempi kuin 24 artiklan 1 kohdan, joka on muotoilultaan melko abstrakti (”jollei kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen liittyvistä erittäin painavista syistä muuta johdu”). Tämä on johdonmukaista. Mahdolliset seuraukset pakolaiselle, joka jää (24 artiklan 1 kohdan soveltamisen seurauksena) vaille oleskelulupaa, ovat kylläkin epämiellyttäviä, mutta eivät läheskään yhtä vakavia kuin ne, joita aiheutuu palauttamissuojan menettämisestä (21 artiklan 2 kohdan soveltamisen seurauksena). Se, että pakolainen saattaa tuolloin menettää myös oleskelulupansa (21 artiklan 3 kohta), on vain ylimääräinen harmi.

82.      Voidaanko tähän kysymykseen tuoda (sekaannuksen ja hämmennyksen sijaan) lisävalaistusta tarkastelemalla määrittelydirektiivin muita säännöksiä, esimerkiksi ottamalla IV lukuun (Pakolaisasema) sisältyvä 14 artikla (Pakolaisaseman peruuttaminen, lakkauttaminen tai uusimatta jättäminen) mukaan tarkasteluun?

83.      Direktiivin 14 artiklan 4 kohdassa asetetaan kaksi mahdollista edellytystä, joilla ”jäsenvaltiot voivat peruuttaa, lakkauttaa tai jättää uusimatta valtion elimen, hallinnollisen elimen, tuomioistuimen tai lainkäyttöelimen pakolaiselle myöntämän aseman”. Nämä edellytykset, jotka esitetään ilman tai-konjunktiota (se on oletettavasti jäänyt epähuomiossa pois), todellakin vastaavat tarkasti 21 artiklan 2 kohdassa säädetyn poikkeuksen kahta alakohtaa. Tähän saakka kaikki on siis hyvin; tämä rinnastus ei kuitenkaan auta ratkaisemaan, kuinka tulkita 24 artiklan 1 kohtaa, jossa on kyse niiden henkilöiden oleskeluluvista, joilla on pakolaisasema (ei niiden, joilta se on poistettu). (En voi olla hieman surullisena huomauttamatta, että yhteisön lainsäädännön valmistelun laatua koskevista yhteisistä suuntaviivoista 22.12.1999 tehdyn toimielinten välisen sopimuksen(108) 6 kohdassa todetaan, että käytettyjen termien on oltava yhdenmukaisia säädöksen eri säännöksissä ja vastattava muissa, erityisesti samalla alalla annetuissa yhteisön säädöksissä käytettyjä termejä.)

84.      Tätä taustaa vasten en pidä erityisen hyödyllisenä keskittyä vertailemaan ”perusteltujen syiden” (14 artiklan 4 kohta ja 21 artiklan 2 kohta) ja ”erittäin painavien syiden” käsitteitä (24 artiklan 1 kohta). Kumpaakin ilmausta olisi tulkittava sen säännöksen asiayhteydessä, johon se kuuluu. Kunkin poikkeuksen sanamuotoa on tarkasteltava kokonaisuutena, ja koska ne ovat poikkeuksia unionin oikeudessa taattuihin oikeuksiin, niitä olisi tulkittava suppeasti.

85.      Sikäli kuin oikein tulkitsen, vaikuttaa siltä, että 24 artiklan 1 kohta on väljempi kuin 21 artiklan 2 kohta ja että 24 artiklan 1 kohdan poikkeusta voidaan soveltaa sellaisissakin olosuhteissa (henkilö saa pitää pakolaisasemansa, mutta häneltä viedään oleskelulupa), jotka eivät riittäisi perusteeksi 21 artiklan 2 kohdan soveltamiselle eivätkä avaisi mahdollisuutta palauttamissuojan menettämiseen.

86.      Nähdäkseni ”kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen liittyvillä erittäin painavilla syillä” on aina oltava objektiivinen ulottuvuus. On siis oltava uskottavia todisteita, jotka osoittavat, että syytä, johon vedotaan, voidaan kohtuullisesti pitää ”erittäin painavana”. Samalla ilmauksen ”erittäin painava” käyttöön liittyy tiettyä subjektiivisuutta sikäli, että asianomainen jäsenvaltio pitää kyseisiä syitä erittäin painavina nimenomaan sillä hetkellä, kun se ryhtyy toimiin. Tästä seuraa, etteivät samat syyt välttämättä ole kaikissa tapauksissa ”erittäin painavia”.(109)

87.      En koe tarpeelliseksi tai hyödylliseksi yrittää tehdä tässä analogiatulkintaa kansalaisuusdirektiiviin tai pitkään oleskelleiden asemaa koskevaan direktiiviin nähden.

88.      Ensiksi mainitusta on todettava, että on totta, että määrittelydirektiivi ja kansalaisuusdirektiivi hyväksyttiin samana päivänä. Vaikka unionin tuomioistuimen perustellusti soveltama tulkintamenetelmä antaa tarvittaessa mahdollisuuden tulkintaan, jolla otetaan huomioon kunkin direktiivin tarkoitus, jotta varmistetaan direktiivin tehokas vaikutus, on myös kiistatonta, että perusoikeuksia ja -periaatteita ei voida soveltaa eri tavalla sen mukaan, mihin alaan ne liittyvät, sillä muuten niiden perustava luonne menetetään.(110) Näiden kahden direktiivin välillä on kuitenkin merkittäviä eroja. Määrittelydirektiivi annettiin EY 63 artiklan (nykyisen SEUT 78 ja 79 artiklan) nojalla; se on osa yhteistä turvapaikkajärjestelmää, joka kuuluu EUT-sopimuksen V osaston (Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue) soveltamisalaan, ja (mikä tärkeintä) sitä on tulkittava Geneven yleissopimuksen mukaan. Kansalaisuusdirektiivi taas perustuu nykyisen EUT-sopimuksen toiseen osaan, joka koskee unionin kansalaisuutta ja syrjintäkieltoa. Nämä kaksi toimenpidettä ovat siis soveltamisalaltaan ja asiasisällöltään hyvin erilaisia.

89.      Pitkään oleskelleiden asemaa koskevasta direktiivistä on todettava, että vaikka se ei olekaan osa yhteistä turvapaikkajärjestelmää, sillä on sama alkuperä kuin määrittelydirektiivillä, sillä myös se juontaa juurensa Tampereella 15. ja 16.10.1999 pidettyyn Eurooppa-neuvoston kokoukseen. Direktiivin 2003/109 9 ja 12 artiklassa (”Pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman peruuttaminen tai menettäminen” ja ”Suoja karkottamista vastaan”) käytetty sanamuoto on kuitenkin jälleen kerran erilainen kuin määrittelydirektiivissä. Pitkään oleskelleiden asemaa koskevan direktiivin tarkastelu ei auta yhtenäisen tai systemaattisen lähestymistavan omaksumisessa syntyhistorian osalta. Siitä ei siis ole apua tässä tulkintatehtävässä.(111)

 Onko terrorismin tukeminen riittävä peruste 24 artiklan 1 kohdassa säädetyn poikkeuksen soveltamiselle?

90.      Toisen ennakkoratkaisukysymyksen toisessa osassa pyydetään ohjeistusta siihen, onko terroristijärjestön tukemista pidettävä määrittelydirektiivin 24 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna ”kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen liittyvänä erittäin painavana syynä” (ja jos on, niin missä olosuhteissa).

91.      Jäsenvaltiot ja komissio ovat huomautuksissaan yhtä mieltä siitä, että terroristijärjestön tukeminen voi täyttää 24 artiklan 1 kohdan poikkeuksen soveltamisedellytykset ja siten oikeuttaa pakolaisen oleskeluluvan peruuttamiseen (tai myöntämättä tai uusimatta jättämiseen). H.T. on eri mieltä ja katsoo, etteivät 24 artiklan 1 kohdan soveltamisedellytykset täyty, vaikka hänen todettaisiinkin rikkoneen kansallista lainsäädäntöä (tarkemmin sanottuna Vereinsgesetzin 20 §:ää).

92.      Yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 3 kohdassa määritellään, mikä muodostaa terroriteon.(112) PKK:n nimi mainitaan kyseisen asiakirjan ja asetuksen N:o 2580/2001 liitteissä olevissa luetteloissa. Määrittelydirektiivin johdanto-osan 28 perustelukappaleessa todetaan, että ”kansallisen turvallisuuden ja yleisen järjestyksen käsite kattaa myös tapaukset, joissa kolmannen maan kansalainen kuuluu kansainvälistä terrorismia tukevaan järjestöön tai tukee tällaista järjestöä”.(113)

93.      Yhteisen kannan 2001/931 ja/tai asetuksen N:o 2580/2001 luetteloon otetun ja niissä mainittuihin tekoihin syyllistyneen järjestön tukeminen voi täyttää 24 artiklan 1 kohdan poikkeuksen soveltamisedellytykset, mutta näin ei välttämättä aina ole. Ratkaisevaa on se, mitä ”tukemisella” täsmälleen tarkoitetaan.

94.      Kunkin yksittäistapauksen tosiseikkojen arviointi (joka kuuluu toimivaltaisille kansallisille elimille) on aloitettava kysymyksellä siitä, synnyttävätkö kyseisen järjestön suorittamat teot määrittelydirektiivin 24 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen liittyvän erittäin painavan syyn. Ensinnäkin on selvää, että terroritekoja, joille on ominaista esimerkiksi väkivalta siviiliväestöä kohtaan, on pidettävä törkeinä muina kuin poliittisina rikoksina, vaikka niillä väitettäisiin olevan poliittinen tavoite, ja että niiden voidaan siten katsoa muodostavan kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen liittyvän erittäin painavan syyn.(114) Toiseksi kansainväliset terroriteot ovat yleisesti ja valtion osallistumisesta riippumatta Yhdistyneiden Kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisia.(115)

95.      Unionin tuomioistuimella ei ole käytettävissään tietoja, jotka osoittaisivat, kuuluvatko PKK:n suorittamat teot jompaan kumpaan edellä määritellyistä luokista. Järjestön ottaminen yhteisen kannan 2001/931 liitteessä olevaan luetteloon viittaa ensi arviolta vahvasti siihen, että PKK joko on tai sen epäillään (vedoten todisteisiin, jotka voidaan puolestaan laillisesti riitauttaa) olevan terroristijärjestö.(116) Luetteloon ottaminen on siten yksi niistä tekijöistä, jotka kansallisella toimivaltaisella viranomaisella on oikeus ottaa huomioon, kun se tutkii ensimmäisessä vaiheessa, onko kyseinen järjestö syyllistynyt terroritekoihin.(117)

96.      On kuitenkin tarpeen muistuttaa, että yhteisellä kannalla 2001/931 ja määrittelydirektiivillä tavoitellaan aivan eri päämääriä. Sen vuoksi ei ole perusteltua, että toimivaltainen viranomainen silloin, kun se aikoo evätä henkilöltä pakolaisasemasta johtuvat määrittelydirektiivin VII luvussa taatut edut, tukeutuu päätöksessään yksinomaan siihen, että kyseinen henkilö on jollakin tavalla ilmaissut tukeaan järjestölle, joka sisältyy luetteloon, joka on laadittu erillään siitä asiayhteydestä, joka määrittelydirektiivillä ja Geneven yleissopimuksella otettiin käyttöön.(118)

97.      Entä sitten kyseisen henkilön osallistuminen luetteloon otetun järjestön ”tukemiseen”? Mikä on riittävä peruste 24 artiklan 1 kohdan poikkeuksen soveltamiselle?

98.      Minusta vaikuttaa ensinnäkin siltä, että jos tukemiseen on sisältynyt toimintaa, joka muodostaa uskottavan perusteen 21 artiklan 2 kohdan jompaan kumpaan alakohtaan sisältyvän poikkeuksen soveltamiselle, 24 artiklan 1 kohdan soveltamisedellytysten on väistämättä katsottava täyttyvän. Muiden tekojen luokittelemiseksi ei ole yhtä helppoa esittää selvää sääntöä. Koska 24 artiklan 1 kohdan poikkeus perustuu ”kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen liittyviin erittäin painaviin syihin”, toimivaltaisten viranomaisten ei selvästikään ole tarpeen osoittaa, että on (esimerkiksi) perusteltua syytä olettaa, että kyseinen henkilö on vaaraksi asianomaisen jäsenvaltion turvallisuudelle. Mielestäni tässä tarvitaan oikeudenmukainen ja puolueeton arvio siitä, missä määrin asianomaisen henkilön toiminnasta on ollut merkittävää tukea kyseiselle järjestölle. Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten olisi esimerkiksi varmistuttava siitä, onko asianomainen henkilö i) itse syyllistynyt terroritekoihin; ii) osallistunut terroritekojen suunnitteluun, ollut päättämässä niistä tai ohjannut muita tekemään tällaisia tekoja; tai iii) antanut tai hankkinut muille varoja terroritekojen suorittamista varten. (Haluaisin täsmentää, että vaikka jok’ikistä luetteloon otetulle järjestölle annettua avustusta, oli se miten pieni hyvänsä, on teknisesti pidettävä kyseisen järjestön ”rahoittamisena” – pienistä puroistahan kasvaa suuri joki –, niin henkilökohtaisesti pitäisin suhteettomana, jos 24 artiklan 1 kohdan poikkeusta käytettäisiin pakolaisen oleskeluluvan epäämiseen joidenkin satunnaisten pienten avustusten perusteella. Jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten tehtävä on arvioida kunkin yksittäistapauksen täsmälliset tosiseikat kansallisten tuomioistuinten valvonnan alaisuudessa.)

99.      Entä jos tällaisia tekoja ei ole tehty? Silloin on tutkittava, onko muuta erittäin painavaa syytä katsoa, että kansallinen turvallisuus tai yleinen järjestys on uhattuna. ”Erittäin painavilla syillä” tarkoitetaan tässä jokseenkin samaa kuin ”vakavilla syillä” – ne eivät ole yhtä merkittäviä kuin ”ylivoimaiset syyt”, mutta varmasti kuitenkin merkittävämpiä kuin ”mahdolliset syyt”. Tosiseikat on tutkittava ja arvioitava mahdollisimman huolellisesti, koska asianomaiselle henkilölle vastainen päätös voi johtaa hänen karkottamiseensa ja mahdollisesti hänen perusoikeuksiensa loukkaamiseen.

100. Huomautan sivumennen, että määrittelydirektiivin 2 artiklan d alakohdassa tarkoitettu pakolainen on voinut ”oleskella [kyseisen jäsenvaltion alueella] laillisesti ja yhtäjaksoisesti viiden vuoden ajan” (pitkään oleskelleiden asemaa koskevan direktiivin 4 artiklan 1 kohta) ja saattaa hakea direktiivin 2003/109 mukaista pitkään oleskelleen henkilön asemaa.(119) Pitkään oleskelleiden asemaa koskevan direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltiot ”voivat kieltäytyä myöntämästä pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaa yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen liittyvistä syistä”, ja tehdään selväksi, että ”asiaa koskevaa päätöstä tehdessään asianomainen jäsenvaltio ottaa huomioon yleistä järjestystä ja yleistä turvallisuutta uhkaavien rikosten vakavuuden tai laadun taikka asianomaisesta henkilöstä aiheutuvan vaaran ottaen samalla asianmukaisesti huomioon myös oleskelun keston ja mahdolliset siteet oleskelumaahan”. Pitkään oleskelleiden asemaa koskevan direktiivin 12 artiklan 1 kohdassa säädetään poikkeuksesta pitkään oleskelleelle henkilölle kuuluvaan suojaan karkottamista vastaan. Tätä poikkeusta sovelletaan, jos kyseinen henkilö ”muodostaa yleiselle järjestykselle tai yleiselle turvallisuudelle välittömän ja riittävän vakavan uhan”.

101. Selvyyden vuoksi mainitsen vielä, ettei kumpikaan näistä (pitkään oleskelleiden asemaa koskevassa direktiivissä säädetyistä) kahdesta perusteesta vastaa tarkasti määrittelydirektiivin 24 artiklan 1 artiklan poikkeuksen sanamuotoa.

102. Palaan 24 artiklan 1 kohtaan; kussakin yksittäistapauksessa suoritettavan tosiseikkojen arvioinnin kannalta ovat nähdäkseni merkityksellisiä seuraavat seikat: i) pakolaisen omat teot; ii) sen järjestön teot, jota hänen väitetään tukeneen; ja iii) mahdolliset muut seikat tai olosuhteet, jotka lisäävät kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen kohdistuvan uhkan todennäköisyyttä. Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten asia on arvioida tosiseikat kussakin yksittäistapauksessa kansallisten tuomioistuinten valvonnan alaisina.

103. Unionin tuomioistuimelle esitetystä asiakirja-aineistosta ilmenee H.T:n ilmaisseen tukeaan PKK:lle muun muassa osallistumalla laillisiin kokoontumisiin sekä viettämällä tilaisuuksia (kuten Newroz-juhlia), jotka vahvistavat hänen kulttuuri-identiteettiään kurdina.(120) Tällainen toiminta ei automaattisesti tarkoita, että H.T. itse tukisi terroristitoimintaa, eivätkä tämänluonteiset teot automaattisesti muodosta terroritekoja. Mielestäni vaatisi paljon enemmän, jotta voitaisiin perustellusti päätellä, että tällaisessa asemassa oleva henkilö on terroristi ja/tai on ollut kielletyn järjestön aktiivinen jäsen ja että 24 artiklan 1 kohdan edellytykset siten täyttyvät. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asia on kuitenkin tarkistaa ja arvioida kaikki nämä seikat.

 Mitä 24 artiklan 1 kohdan poikkeuksen soveltamisesta seuraa?

104. Jos 24 artiklan 1 kohdan poikkeusta sovelletaan ja jos vastaanottava jäsenvaltio päättää vedota siihen, tästä aiheutuu pakolaiselle sekä muodollisia että aineellisia seurauksia. Muodollisena seurauksena on luonnollisestikin se, ettei pakolaisella ole enää oleskelulupaa, joka osoittaisi, että kyseinen jäsenvaltio sallii hänen oleskella alueellaan(121) (vaikka hänen – kuten nyt tarkasteltavassa asiassa H.T:n – voidaan antaa jäädä valtion alueelle jollain muulla perusteella). Pakolainen kuitenkin säilyttää pakolaisasemansa(122) siihen asti, kunnes se mahdollisesti lakkautetaan.(123) Käsiteltävässä asiassa on selvää, että H.T. tunnustetaan yhä pakolaiseksi. Siinä asemassa hän on edelleen oikeutettu kaikille pakolaisille määrittelydirektiivin VII luvussa myönnettyihin merkittäviin etuihin. Tällaisia ovat suoja palauttamista vastaan,(124) perheen yhtenäisyyden säilyttäminen,(125) matkustusasiakirjat,(126) mahdollisuus työntekoon, koulutukseen, sosiaaliapuun, terveydenhuoltoon ja majoituksen saantiin,(127) liikkumisvapaus kyseisessä jäsenvaltiossa(128) sekä kotoutumispalvelut.(129)

105. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa oleskeluluvan peruuttamisen vaikuttavan pakolaiselle kansallisessa lainsäädännössä myönnettyihin oikeuksiin, koska se rajoittaa hänen oikeuttaa työntekoon, ammatilliseen koulutukseen ja muihin sellaisiin sosiaalioikeuksiin, joihin vaaditaan oleskelulupa.(130) Sillä on siten ilmeisiä vaikutuksia H.T:lle määrittelydirektiivin VII luvun mukaan kuuluvista aineellisista oikeuksista nauttimiseen.

106. Vaikka pakolaisen oleskelulupa on mahdollista peruuttaa 24 artiklan 1 kohdan poikkeusta sovellettaessa, mielestäni tässä yhteydessä ei ole sallittua evätä tai rajoittaa määrittelydirektiivin VII luvussa säädettyjä vähimmäistakeita, paitsi jos myös näiden etujen eväämiselle mahdollisesti asetut nimenomaiset edellytykset täyttyvät.(131) Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole esittänyt, että tässä olisi kyse sellaisesta tilanteesta. Tästä seuraa, ettei kyseisellä jäsenvaltiolla ole mitään harkintavaltaa siinä, jatketaanko näiden huomattavien etujen myöntämistä.

107. On totta, että määrittelydirektiivin johdanto-osan 30 perustelukappaleessa todetaan, että ”jäsenvaltiot voivat kansainvälisissä velvoitteissa asetetuissa rajoissa säätää, että työhönpääsyä, sosiaalista suojelua, terveydenhuoltoa ja kotouttamispalveluja koskevien etuuksien myöntäminen edellyttää aiemmin myönnettyä oleskelulupaa”. Pelkkä johdanto-osan perustelukappale ei kuitenkaan ole oikeudellinen perusta, jonka nojalla jäsenvaltiot voisivat rajoittaa VII luvussa taattuja etuja tilanteessa, jossa pakolaisen oleskelulupa kumotaan. Päinvastainen näkemys olisi vastoin säädöksissä olevien johdanto-osan perustelukappaleiden tarkoitusta.(132) Johdanto-osan perustelukappaleessa esitetään aineellisten säännösten perustelut. Se ei voi itsessään määrittää aineellista oikeutta: jos vastaava aineellinen säännös puuttuu (kuten tässä), johdanto-osan perustelukappaleella ei voi olla vaikutusta.

108. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asia on tutkia ja tarkistaa käsiteltävän asian tosiseikat sen arvioimiseksi, ovatko oleskeluluvan menettämisestä H.T:lle aiheutuneet seuraukset yhteensopivia hänelle pakolaisena määrittelydirektiivin nojalla kuuluvien jatkuvien oikeuksien kanssa, ja ryhtyä tarvittaessa toimiin näiden oikeuksien turvaamiseksi. Esitän seuraavat huomautukset ainoastaan siltä varalta, että niistä on jotakin apua.

109. Nähdäkseni H.T:lle Vereinsgesetzin 20 §:n rikkomisen seurauksena Saksassa asetetut liikkumisrajoitukset(133) eivät välttämättä ole ristiriidassa määrittelydirektiivin kanssa, sellaisena kuin sitä tulkitaan Geneven yleissopimuksen perusteella: jälkimmäisessä vahvistetaan, että pakolaisella on velvollisuus noudattaa sen valtion lakeja ja määräyksiä, josta hän hakee suojelua.(134) H.T:n oleskeluluvan peruuttamisen suorana seurauksena on se, ettei hänellä ole enää oikeutta liikkua vapaasti Schengen-alueella.(135) Olosuhteet, joissa 24 artiklan 1 kohdan poikkeusta sovelletaan, voivat merkitä myös sitä, ettei hänellä ole enää matkustusasiakirjaa, koska hän kuuluu 25 artiklan 1 kohdan poikkeuksen soveltamisalaan (ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole ottanut kantaa tähän seikkaan). VII luvussa taattuihin oikeuksiin, jotka koskevat mahdollisuutta työntekoon, koulutukseen, sosiaaliapuun, terveydenhuoltoon ja majoituksen saantiin, ei kuitenkaan ole säädetty nimenomaista poikkeusta.(136)

110. Jos – kuten tässä näyttäisi olevan – H.T. on yhä oikeutettu näihin huomattaviin etuihin, koska hänellä on edelleen pakolaisasema, tästä seuraa välttämättä, että asianomaisen jäsenvaltion on tehtävä tarvittavat järjestelyt, jotta mainitussa asemassa oleva henkilö pääsee nauttimaan näistä eduista. Jäsenvaltion asia on päättää, miten tämä käytännössä järjestetään.

111. Nähdäkseni jäsenvaltio voi missä tahansa yksittäistapauksessa valita (esimerkiksi) jonkin seuraavista toimintatavoista. Ensinnäkin se voi siitä huolimatta, että 24 artiklan 1 kohdan poikkeusta sovelletaan, päättää olla peruuttamatta pakolaisen oleskelulupaa (määrittelydirektiivin mukaan jäsenvaltioilla on aina vapaus säätää tai pitää voimassa suotuisampia säännöksiä).(137)

112. Vaihtoehtoisesti jäsenvaltio voi – kuten nyt on käynyt – päättää peruuttaa oleskeluluvan mutta sallia pakolaisen jäädä laillisesti alueelleen muilla perusteilla. Minulla ei ole tarkkaa tietoa siitä, onko (useilla) muilla jäsenvaltioilla mahdollisesti käytössä samanlaisia järjestelyjä kuin Saksan ”Duldungen” eli ”siedetty asema”, mutta ei liene epätodennäköistä, että näin voi olla.(138) Jos jäsenvaltio valitsee tämän vaihtoehdon, sen on otettava käyttöön asianmukainen mekanismi, jonka avulla pakolaiselle turvataan niiden VII luvussa säädettyjen etujen jatkuminen, joihin hän on edelleen oikeutettu. Jäsenvaltio ei kuitenkaan voi mielestäni asettaa pakolaista jonkinlaiseen oikeudelliseen limbukseen, jossa tosin siedetään pakolaisen läsnäoloa valtion alueella mutta viedään häneltä pakolaisasemasta johtuvat huomattavat edut (tai ainakin joitakin niistä). Tämä olisi ristiriidassa määrittelydirektiivin sanamuodon, tavoitteiden ja systematiikan kanssa. Myös tällaisen toimen oikeasuhteisuus vaikuttaa kyseenalaiselta, ja kaikkien jäsenvaltion 24 artiklan 1 kohtaa sovellettaessa toteuttamien toimien on oltava oikeasuhteisia.

113. Suhteellisuusperiaate (yksi unionin oikeuden yleisistä periaatteista) on merkityksellinen pohdittaessa unionin lainsäädännön tulkintaa.(139) Toimittaessa unionin oikeuden alalla kyseinen periaate edellyttää, että jäsenvaltion käyttämien keinojen on sovelluttava tavoitellun päämäärän saavuttamiseen.(140) Nyt käsiteltävässä asiassa pakolaisen oleskeluluvan peruuttaminen kuuluu kiistatta (määrittelydirektiiviin sisältyvän) unionin oikeuden soveltamisalaan, ja niin kuuluvat myös tällaisen peruuttamisen seuraukset siltä osin kuin ne voivat vaarantaa pakolaisaseman saaneiden henkilöiden oikeuden direktiivissä taattuihin huomattaviin etuihin. Vaikka tässä tavoiteltu päämäärä on oikeutettu (se vahvistetaan nimenomaisesti määrittelydirektiivin 24 artiklan 1 kohdassa), sitä seuraava määrittelydirektiivissä taattujen etujen menetys silloinkin, kun pakolainen edelleen oleskelee jäsenvaltion alueella, ei ole asianmukaista ja tarpeellista kyseisen päämäärän kannalta.

114. Jos kansallisten oikeussääntöjen soveltamisen lopputulos on se, että henkilöltä, jolla ei enää ole oleskelulupaa mutta joka edelleen tunnustetaan pakolaiseksi, viedään hänen pakolaisasemansa oikeuttamat huomattavat edut, kyseiset kansalliset säännöt eivät ole yhteensopivia direktiivin kanssa. Vakiintuneessa oikeuskäytännössä vahvistetaan, että jos kansallinen lainsäädäntö ristiriidassa direktiivin kanssa, kansallinen tuomioistuin, jonka tehtävänä on toimivaltansa rajoissa soveltaa unionin oikeussääntöjä, on velvollinen varmistamaan näiden oikeussääntöjen täyden vaikutuksen niin, että se tarvittaessa jättää omasta aloitteestaan soveltamatta kaikkia unionin oikeuden kanssa ristiriidassa olevia kansallisia säännöksiä.(141)

 Ratkaisuehdotus

115. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

Pakolaiselle annettu oleskelulupa voidaan peruuttaa, jos tähän on olemassa (kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelyä pakolaisiksi tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitseviksi henkilöiksi koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä myönnetyn suojelun sisällöstä) 29.4.2004 annetun neuvoston direktiivin 2004/83/EY 24 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen liittyviä erittäin painavia syitä tai jos on perusteita soveltaa kyseisen direktiivin 21 artiklan 2 kohdassa palauttamiskiellon periaatteeseen säädettyä poikkeusta.

Direktiivin 2004/83 24 artiklan 1 kohdan ilmaisulla ”kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen turvallisuuteen liittyvät erittäin painavat syyt” tarkoitetaan, että on vakavia syitä epäillä kansallisen turvallisuuden tai yleisen järjestyksen olevan uhattuna. Tämä ilmaisu on laajempi kuin direktiivin 21 artiklan 2 kohdassa säädetty edellytys eli se, että on perusteltu syy katsoa pakolaisen olevan vaaraksi kyseisen jäsenvaltion turvallisuudelle (21 artiklan 2 kohdan a alakohta), tai se, että hän on yhteiskunnalle vaarallinen kyseisessä valtiossa, koska hänet on lainvoiman saaneella tuomiolla tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta (21 artiklan 2 kohdan b alakohta).

Ennen päätöstä pakolaiselle annetun oleskeluluvan peruuttamisesta direktiivin 2004/83 24 artiklan 1 kohdan nojalla sillä perusteella, että hän on tukenut kiellettyä järjestöä, on tehtävä täsmällisten tosiseikkojen tapauskohtainen arviointi. Tämän arvioinnin kannalta ovat merkityksellisiä seuraavat seikat: i) pakolaisen omat teot, ii) sen järjestön teot, jota hänen väitetään tukeneen, ja iii) mahdolliset muut seikat tai olosuhteet, jotka lisäävät kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen kohdistuvan uhkan todennäköisyyttä. Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten asia on arvioida tosiseikat kussakin yksittäistapauksessa kansallisten tuomioistuinten valvonnan alaisina.

Kun jäsenvaltio päättää karkottaa pakolaisen mutta lykkää kyseisen päätöksen täytäntöönpanoa, on direktiivin 2004/83 vastaista kieltää kyseiseltä henkilöltä oikeus sen VII luvussa taattuihin etuihin, paitsi jos sovelletaan jotakin nimenomaista poikkeusta; kaikkien toimien, joita jäsenvaltio toteuttaa mainitun säännöksen tavoitteen saavuttamiseksi, on oltava oikeasuhteisia.

Henkilön pakolaisasema voidaan peruuttaa ainoastaan direktiivin 2004/83 nimenomaisten säännösten nojalla. Jos siis henkilö direktiivin perusteella säilyttää pakolaisasemansa, mutta hänelle pakolaisena direktiivin nojalla kuuluvat edut evätään kansallisten oikeussääntöjen vaikutuksesta, nämä kansalliset säännöt eivät ole yhteensopivia direktiivin 2004/83 kanssa. Jos kansallinen lainsäädäntö on ristiriidassa direktiivin kanssa, kansallinen tuomioistuin, jonka tehtävänä on toimivaltansa rajoissa soveltaa unionin oikeussääntöjä, on velvollinen varmistamaan näiden oikeussääntöjen täyden vaikutuksen niin, että se tarvittaessa jättää omasta aloitteestaan soveltamatta kaikkia unionin oikeuden kanssa ristiriidassa olevia kansallisia säännöksiä.


1 – Alkuperäinen kieli: englanti.


2 – Kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelyä pakolaisiksi tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitseviksi henkilöiksi koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä myönnetyn suojelun sisällöstä 29.4.2004 annettu neuvoston direktiivi 2004/83/EY (EUVL L 304, s. 12) (jäljempänä määrittelydirektiivi). Tämä direktiivi kumottiin ja korvattiin vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2011/95/EU (EUVL L 337, s. 9). Jälkimmäinen direktiivi tuli voimaan 21.12.2013 lukien, ks. jäljempänä alaviite 104. Määrittelydirektiivin 21 artiklan ja 24 artiklan 1 kohdan pääkohdat esitetään jäljempänä 23 ja 24 kohdassa.


3 – Pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus, joka allekirjoitettiin 28.7.1951 Genevessä (Yhdistyneiden Kansakuntien sopimuskokoelma, nide 189, s. 150, nro 2545 (1954)), tuli voimaan 22.4.1954. Sitä on täydennetty pakolaisten oikeusasemaa koskevalla pöytäkirjalla, joka tehtiin New Yorkissa 31.1.1967 ja joka tuli voimaan 4.10.1967. Tässä ratkaisuehdotuksessa Geneven yleissopimukseen ja pöytäkirjaan viitataan yhdessä ilmauksella ”Geneven yleissopimus”.


4 – 17 artikla.


5 – 24 artikla.


6 – 26 artikla.


7 – Voitaisiin kuitenkin ajatella, että tähän mahdollisuuteen viitataan implisiittisesti (esimerkiksi) 1 artiklan A kohdan ja 1 artiklan C kohdan määritelmien (edellytykset yleissopimuksen soveltamisen lakkaamiselle) tai, jos pakolaisasema on myönnetty ennen 1 artiklan F kohdassa tarkoitetun poissulkemisen oikeuttavien tapahtumien ilmituloa, 1 artiklan A kohdan ja 1 artiklan F kohdan määritelmien (sotarikollisten poissulkeminen jne.) rinnakkaisasettelulla.


8 – 33 artiklan 1 kohta.


9 – 33 artiklan 2 kohta.


10 – Tehty Roomassa 4.11.1950 (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus).


11 – Euroopan ihmisoikeussopimuksen 15 artiklan 2 kappaleen mukaan oikeudet, joista ei voida poiketa, ovat oikeus elämään (2 artikla), kidutuksen kielto, orjuuden ja pakkotyön kielto (3 ja 4 artikla) sekä henkilön oikeus siihen, ettei hänelle määrätä rangaistusta ilman sitä edeltävää asianmukaista tuomioistuinmenettelyä (7 artikla); ks. jäljempänä 17 kohta.


12 – EUVL C 83, s. 389 (jäljempänä perusoikeuskirja).


13 – 19 artiklan 2 kohta.


14 – Schengenin säännöstö – Benelux-talousliiton valtioiden, Saksan liittotasavallan ja Ranskan tasavallan hallitusten välinen sopimus tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta yhteisillä rajoilla (EYVL L 239, s. 13).


15 – Tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta yhteisillä rajoilla 14 päivänä kesäkuuta 1985 Benelux-talousliiton valtioiden, Saksan liittotasavallan ja Ranskan tasavallan hallitusten välillä tehdyn Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehty yleissopimus (EYVL L 239, s. 19).


16 – Ks. myös henkilöiden liikkumista rajojen yli koskevasta yhteisön säännöstöstä 15.3.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 562/2006 (Schengenin rajasäännöstö) (EUVL L 105, s. 1) 5 artikla, jota on äskettäin muutettu 22.10.2013 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1051/2013 (EUVL L 295, s. 1).


17 – Erityistoimenpiteiden toteuttamisesta terrorismin torjumiseksi 27.12.2001 annettu neuvoston yhteinen kanta 2001/931/YUTP (EYVL L 344, s. 93). Yhteisen kannan 2001/931 liitteessä olevaa luetteloa on hiljattain tarkistettu neuvoston päätöksellä 2014/72/YUTP (EUVL 2014, L 40, s. 56); Partiya Karkerên Kurdistan (Kurdistanin työväenpuolue) (jäljempänä PKK) mainitaan tarkistetun luettelon 16 kohdassa.


18 – Tiettyihin henkilöihin ja yhteisöihin kohdistuvista erityisistä rajoittavista toimenpiteistä terrorismin torjumiseksi 27.12.2001 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 2580/2001 (EYVL 2001, L 344, 28.12.2001, s. 70). Oikeudenkäynnissä PKK:n sisällyttäminen luetteloon todettiin laittomaksi lähinnä siitä syystä, ettei neuvosto ollut kaikilta osin perustellut sitä; ks. tuomio PKK v. neuvosto, T‑229/09, EU:T:2008:87, ks. myös tuomio E ja F, C‑550/09, EU:C:2010:382, 38 kohta. Neuvosto antoi kuitenkin myöhemmin uusia asetuksia kyseisen puutteen korjaamiseksi: ks. tiettyihin henkilöihin ja yhteisöihin kohdistuvista erityisistä rajoittavista toimenpiteistä terrorismin torjumiseksi annetun asetuksen (EY) N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdan täytäntöönpanosta sekä päätöksen 2009/62/EY kumoamisesta 15.6.2009 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 501/2009 (EUVL 2009, L 151, s. 14), jonka tarkistetussa luettelossa (17 kohta) mainitaan PKK:n nimi.


19 – Ks. johdanto-osan toinen ja kolmas perustelukappale.


20 – Ks. johdanto-osan kymmenes perustelukappale.


21 – Ks. johdanto-osan 11 perustelukappale.


22 – Ks. johdanto-osan kahdeksas perustelukappale.


23 – Alkuperäisiin yhteistä turvapaikkajärjestelmää koskeviin toimenpiteisiin sisältyvät turvapaikanhakijoiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vähimmäisvaatimuksista 27.1.2003 annettu neuvoston direktiivi 2003/9/EY (EUVL L 31, s. 18) (jäljempänä vastaanottodirektiivi). Sitä sovelletaan kaikkiin kolmansien maiden kansalaisiin ja kansalaisuudettomiin henkilöihin, jotka hakevat turvapaikkaa jäsenvaltioiden rajalla tai niiden alueella, niin kauan kun heidän sallitaan jäädä tälle alueelle turvapaikanhakijoina. Ks. pakolaisaseman myöntämistä tai poistamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista 1.12.2005 annettu neuvoston direktiivi 2005/85/EY (EUVL L 326, s. 13) (jäljempänä menettelydirektiivi), jota sovelletaan kaikkiin jäsenvaltioiden alueella tehtyihin turvapaikkahakemuksiin.


24 – En tässä luettele kaikkia yhteiseen turvapaikkajärjestelmään sisältyviä toimenpiteitä, koska ne eivät ole merkityksellisiä nyt käsiteltävän asian kannalta. Samasta syystä jätän mainitsematta myös vastaavat tarkistetut toimenpiteet.


25 – Ks. johdanto-osan 1–4, 6, 7, 8, 10, 11 ja 17 perustelukappale.


26 – Johdanto-osan 14 perustelukappale; ks. jäljempänä 15 kohta.


27 – 2 artiklan c alakohta; 12 artiklassa säädetyn poissulkemisen ulottuvuudesta ks. jäljempänä 19 kohta.


28 – 2 artiklan d alakohta.


29 – 2 artiklan j alakohta.


30 – 9 artiklan 1 kohta.


31 – 9 artiklan 2 kohta.


32 – 9 artiklan 3 kohta.


33 – 12 artiklan 2 kohdan a alakohta.


34 – 12 artiklan 2 kohdan b alakohta.


35 – 12 artiklan 2 kohdan c alakohta.


36 – 14 artiklan 4 kohdan a alakohta.


37 – 14 artiklan 4 kohdan b alakohta. Jäsenvaltiot voivat olla myöntämättä hakijalle pakolaisasemaa, jos 14 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua päätöstä ei ole vielä tehty (14 artiklan 5 kohta). Ks. menettelydirektiivin IV luku, jossa käsitellään pakolaisaseman peruuttamista.


38 – 20 artiklan 1 kohta.


39 – 20 artiklan 2 kohta.


40 – Direktiivin 20 artiklan 7 kohdassa on toinen samanlainen säännös henkilöistä, jotka voivat saada toissijaista suojelua.


41 – 25 artiklan 1 kohta.


42 – 26 artiklan 1 kohta.


43 – 26 artiklan 2 kohta.


44 – 28 artiklan 1 kohta.


45 – 29 artiklan 1 kohta.


46 – 31 artikla.


47 – 32 artikla.


48 – 33 artikla.


49 – Pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta 25.11.2003 annettu direktiivi (EUVL 2004, L 16, s. 44) (jäljempänä pitkään oleskelleiden asemaa koskeva direktiivi tai direktiivi 2003/109). Direktiiviä on sittemmin muutettu neuvoston direktiivin 2003/109/EY muuttamisesta sen soveltamisalan laajentamiseksi koskemaan kansainvälistä suojelua saavia henkilöitä 11.5.2011 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2011/51/EU (EUVL 2011, L 132, s. 1), joka tuli voimaan 20.5.2011.


50 – Ks. johdanto-osan 2 ja 11 perustelukappale ja 1 artikla.


51 – 13 artikla.


52 – 2 artiklan a alakohta (direktiivin alkuperäisessä tekstissä viitataan perustamissopimuksen 17 artiklan 1 kohtaan).


53 – 2 artiklan g alakohta.


54 – Pitkään oleskelleiden asemaa koskevaa direktiiviä on muutettu direktiivillä 2011/51. Ks. direktiivin 2011/51 johdanto-osan ensimmäisestä neljänteen perustelukappale ja 3 artikla.


55 – 4 artiklan 1 kohta.


56 – 8 artiklan 1 kohta.


57 – 8 artiklan 2 kohta.


58 – 9 artiklan 1 kohdan b alakohta.


59 – 9 artiklan 3 kohta.


60 – 10 artikla.


61 – 11 artikla.


62 – 12 artiklan 1 kohta.


63 – Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta 29.4.2004 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EUVL L 158, s. 77) (jäljempänä kansalaisuusdirektiivi).


64 – 1 artikla.


65 – PKK:lla on useita seuraajajärjestöjä, esimerkiksi Eniya Rizgariya Neteweyî ya Kurdistanê (ENRK), KADEK ja KONGRA-GEL. Tässä ratkaisuehdotuksessa käytetty nimitys PKK viittaa myös näihin organisaatioihin.


66 – 4 §:n 1 momentti. Ks. 1 §:n 2 momentin poikkeukset. Tässä ratkaisuehdotuksessa käytetään yleiskäsitteenä ”oleskelulupaa”.


67 – 7 momentti.


68 – 9 §:n 1 momentti.


69 – Aufenthaltsgesetzin 25 §:n 1 momenttia ei sovelleta, jos kyseinen kolmannen maan kansalainen on karkotettu turvallisuuteen ja yleiseen järjestykseen liittyvistä vakavista syistä.


70 – 26 §:n 1 momentti.


71 – 26 §:n 4 momentti.


72 – 50 §.


73 – 51 §:n 1 momentti.


74 – 54 §:n 5 momentti.


75 – 54 §:n a kohta.


76 – 11 § ja 25 §:n 2 momentti.


77 – 60 §:n 1 momentti.


78 – 60 a §:n 1 ja 2 momentti.


79 – 60 a §:n 3 momentti.


80 – 60 a §:n 4 momentti.


81 – Aufenthaltsgesetzin 60 a §:n nojalla.


82 – Tuomio Salahadin Abdulla ym., C‑175/08, C‑176/08, C‑178/08 ja C‑179/08, EU:C:2010:105, 52 kohta; tuomio Y ja Z, C‑71/11 ja C‑99/11, EU:C:2012:518, 47 kohta ja tuomio X, Y ja Z, C‑199/12, C‑200/12–C‑201/12, EU:C:2013:720, 39 kohta.


83 – Tuomio X, Y ja Z, EU:C:2013:72, tuomion 40 kohta.


84 – Tuomio X, Y ja Z, EU:C:2013:72, 40 kohta. Ks. myös perusoikeuskirjan 10 artikla.


85 – Ks. vastaanottodirektiivin 6 artikla ja menettelydirektiivin 7 artikla, molemmat mainittu edellä alaviitteessä 23.


86 – Tuomio N.S. ym., yhdistetyt asiat C‑411/10 ja C‑493/10, EU:C:2011:865, 7 kohta. ks. myös jäljempänä 57 kohta.


87 – Tekstin yksinkertaistamiseksi viittaan jäljempänä yleisesti 21 artiklan 2 ja 3 kohtaan tai (tapauksen mukaan) 24 artiklan 1 kohtaan liittämättä näihin mainintaa ”määrittelydirektiivi”.


88 – Ks. edellä 33, 34, 35 ja 40 kohta.


89 – Ks. edellä 37 ja 40 kohta.


90 – Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole tuonut esille kysymystä sellaisen kolmannen maan kansalaisen mahdollisista oikeuksista, jonka lapsista osa on unionin kansalaisia. Sen vuoksi tätä seikkaa ei ole tarpeen tarkastella enempää.


91 – Ks. edellä 34 kohta.


92 – Ks. edellä 10 kohta.


93 – Ks. edellä 7 kohta.


94 – Ulkomaalaisten karkottamiseen liittyvien menettelyllisten takeiden osalta ks. Euroopan ihmisoikeussopimuksen pöytäkirjan nro 7 1 artikla.


95 – Ks. jäljempänä 75 kohta ja sitä seuraavat kohdat, joissa tarkastelen, mitä ”erittäin painavilla syillä” tarkoitetaan.


96 – Ks. esim. asia Vilvarajah ym. v. Yhdistynyt kuningaskunta, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 30.10.1991, 102 kohta, A-sarja, nro 215.


97 – Asia 52077/10, S.F. ym. v. Ruotsi, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 15.5.2012, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.


98 – Asia Chahal v. Yhdistynyt kuningaskunta, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 15.11.1996, 74 kohta, Reports of Judgments and Decisions 1996-V, 74 kohta ja edellä alaviitteessä 97 mainittu asia S.F. ym. v. Ruotsi, tuomion 62 kohta; ks. myös asia 8139/09, Othman (Abu Qatada) v. Yhdistynyt kuningaskunta, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 17.1.2012, 258–261 kohta, ECHR 2012 (Extracts), jossa käsitellään Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa taattua oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.


99 – Ks. edellä 48 kohta.


100 – Ks. neuvoston asiakirja 8919/03, 12.5.2003, s. 24, jossa käsitellään ehdotuksen 22 artiklaa, josta sittemmin tuli määrittelydirektiivin 24 artikla.


101 – Sopimusvaltion alueella laillisesti oleskelevilla kolmannen maan kansalaisilla on oltava voimassa oleva oleskelulupa ja matkustusasiakirja voidakseen liikkua Schengen-alueella, ja he voivat oleskella sopimusvaltioiden alueella enintään 90 päivän ajan; ks. edellä 10 kohta.


102 – Ks. pitkään oleskelleiden asemaa koskevan direktiivin 9 artiklan 1 kohdan b alakohta.


103 – Ks. jäljempänä 104 kohta ja sitä seuraavat kohdat.


104 – Määrittelydirektiivi kumottiin ja korvattiin direktiivillä 2011/95, joka tuli voimaan 12.12.2013 eli pääasiassa kyseessä olevan karkottamispäätöksen tekemisen jälkeen (ks. edellä 40 kohta). Sitä ei näin ollen sovelleta mainittuun oikeudenkäyntiin.


105 – Tuomio Endendijk, C‑187/07, EU:C:2008:197, 22 kohta.


106 – Tuomio Endendijk, EU:C:2008:197, 24 kohta.


107 – Ks. edellä 62 kohta.


108 – EYVL 1999, C 73, s. 1 (jäljempänä yhteiset suuntaviivat). Tällaisten toimielinten välisten sopimusten oikeudellinen perusta on perussopimuksissa: ks. SEUT 295 artikla.


109 – Tuomio Jipa, C‑33/07, EU:C:2008:396, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.


110 – Ks. julkisasiamies Botin ratkaisuehdotus Tsakouridis, C‑145/09, EU:C:2010:322, 47 kohta.


111 – Ks. pitkään oleskelleiden asemaan koskevan direktiivin johdanto-osan toinen perustelukappale. Täydellisyyden vuoksi lisättäköön, ettei määrittelydirektiivin lainsäädäntöhistoria näytä antavan lisävalaistusta tähän kysymykseen, sillä direktiivin nykyinen 14 artikla sen paremmin kuin 21 artiklan 2 ja 3 kohtakaan eivät sisältyneet edellä alaviitteessä 100 mainittuun komission alkuperäiseen ehdotukseen.


112 – Ks. edellä 11 kohta.


113 – Ks. edellä alaviitteessä 100 mainittu neuvoston asiakirja 8919/03, 12.5.2003.


114 – Ks. tuomio B, C‑57/09 ja C‑101/09, EU:C:2010:661, 80 ja 81 kohta. Siinä käsitellään määrittelydirektiivin 12 artiklan 2 kohtaa, jota sovellan tässä analogisesti.


115 – Edellä alaviitteessä 114 mainittu tuomio B, EU:C:2010:661, 82 ja 83 kohta.


116 – Unionin tuomioistuinten nopeasti laajenevan, riitautettuja luetteloon ottamisesta tehtyjä päätöksiä käsittelevän oikeuskäytännön perusteella pitäisi varoa olettamasta automaattisesti, että järjestön täytyy olla terroristijärjestö, kun se kerran on otettu luetteloon: ks. edellä alaviite 18.


117 – Edellä alaviitteessä 114 mainittu tuomio B, EU:C:2010:661, 90 kohta.


118 – Ks. edellä alaviitteessä 114 mainittu tuomio B, EU:C:2010:661, 89 kohta.


119 – Ks. pitkään oleskelleiden asemaa koskevan direktiivin 5 ja 7 artikla.


120 – Ks. edellä 39, 41 ja 48 kohta.


121 – Ks. määrittelydirektiivin 2 artiklan j alakohta.


122 – Ks. määrittelydirektiivin 2 artiklan d alakohta.


123 – Henkilö saa pitää hänelle määrittelydirektiivin mukaisesti myönnetyn pakolaisaseman, paitsi jos sovelletaan (muun muassa) 11 artiklaa (Lakkaaminen) tai 14 artiklaa (Pakolaisaseman peruuttaminen, lakkauttaminen tai uusimatta jättäminen). Näissä tapauksissa pitäisi myös noudattaa menettelydirektiivin IV luvussa säädettyjä asianmukaisia menettelyjä. Osapuolten kesken on riidatonta, että mitään edellä mainituista ei sovelleta ja/tai ei ole tapahtunut nyt käsiteltävässä asiassa.


124 – 21 artikla.


125 – 23 artikla.


126 – 25 artikla.


127 – Vastaavasti 26, 27, 28, 29 ja 31 artikla.


128 – 32 artikla.


129      33 artikla.


130 – Ks. edellä 35 ja 48 kohta.


131 – Ks. erityisesti 20 artiklan 6 kohta (vastaava säännös niiden henkilöiden osalta, jotka voivat saada toissijaista suojelua, on 20 artiklan 7 kohta).


132 – Ks. edellä alaviitteessä 108 mainittujen yhteisten suuntaviivojen 10 kohta.


133 – Ks. edellä 40 kohta.


134 – Ks. edellä 3 kohta.


135 – Ks. edellä 10 kohta.


136 – Tai kotoutumispalvelut, joilla ei välttämättä ole tässä merkitystä ottaen huomioon, että H.T. on asunut Saksassa vuodesta 1989 lähtien.


137 – Ks. määrittelydirektiivin 3 artikla.


138–      Tässä tulee mieleen itselleni tutuimmassa kansallisessa oikeusjärjestyksessä käytetty ”väliaikaisen maahanpääsyn” käsite, joka tosin ei missään tapauksessa ole tämän suora vastine.


139 – Ks. esim. samapalkkaisuutta käsittelevästä oikeuskäytännöstä ks. esim. tuomio Cadman, C‑17/05, EU:C:2006:633, 31 ja 32 kohta.


140 – Tuomio Zhu ja Chen, C‑200/02, EU:C:2004:639, 32 ja 33 kohta.


141 – Tuomio Filipiak, C‑314/08, EU:C:2009:719, 81 kohta.