JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
YVES BOT
3 päivänä toukokuuta 2018 (1)
Asia C‑139/17 P
QuaMa Quality Management GmbH
vastaan
Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO)
Muutoksenhaku – EU-tavaramerkki – Asetus (EY) N:o 207/2009 – Asetus (EY) N:o 2868/95 – Aikaisemman tavaramerkin haltijan tekemä väite – Oikeus väitteen tekemiseen – Aikaisemman tavaramerkin luovutusta uudelle haltijalle koskeva rekisteröintimenettely – Valitus, jonka tutkittavaksi ottamisen edellytykset osittain puuttuvat ja joka on osittain perusteeton
I Johdanto
1. Käsiteltävän asian kohteena on valitus, jonka QuaMa Quality Management GmbH ‑niminen yhtiö (jäljempänä valittaja) on tehnyt unionin yleisen tuomioistuimen 17.1.2017 antamasta tuomiosta QuaMa Quality Management v. EUIPO – Microchip Technology (medialbo) (T-225/15, ei julkaistu, EU:T:2017:10; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi sen nostaman kanteen Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) neljännen valituslautakunnan 19.2.2015 antamasta päätöksestä,(2) joka koski Microchip Technology, Inc:n (jäljempänä väliintulija) ja Alexander Boppin välistä väitemenettelyä.
2. Valituksensa tueksi valittaja esittää kaksi valitusperustetta, joista ensimmäisen mukaan asiassa on rikottu asetuksen (EY) N:o 207/2009(3) 41 artiklan 1 kohtaa, joka koskee tavaramerkin rekisteröintiä vastaan tehtävää väitettä, ja toisen mukaan asiassa on rikottu tämän asetuksen 8 artiklan 1 kohdan b alakohtaa, jossa määritellään edellytykset, joiden täyttyessä kyseessä olevien tavaramerkkien välillä on sekaannusvaara.
3. Unionin tuomioistuimen pyynnöstä tässä ratkaisuehdotuksessa käsitellään ainoastaan ensimmäistä valitusperustetta.
4. Vaikka asiakirja-aineiston alustavan tarkastelun perusteella tämä ensimmäinen valitusperuste näyttäisi liittyvän oikeuskysymykseen, joka koskee väliintulijan oikeutta väitteen tekemiseen (asetuksen N:o 207/2009 41 artikla ja asetuksen (EY) N:o 2868/95(4) 15–19 sääntö), kun aikaisempi tavaramerkki luovutetaan uudelle haltijalle (asetuksen N:o 207/2009 17 artikla ja asetuksen N:o 2868/95 31 sääntö), tämän valitusperusteen perusteellisemmasta tarkastelusta ilmenee, ettei valittaja kykene osoittamaan, että asian tosiseikasto ja unionin yleiselle tuomioistuimelle esitetty selvitys olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla tai että valituksenalaisessa tuomiossa olisi tehty oikeudellista virhettä.
5. Tässä ratkaisuehdotuksessa ehdotan siten, että unionin tuomioistuin jättää ensimmäisen valitusperusteen, joka koskee asetuksen N:o 207/2009 41 artiklan 1 kohdan rikkomista, osittain tutkimatta ja hylkää sen osittain perusteettomana.
II Asian tausta ja oikeudenkäyntimenettely unionin yleisessä tuomioistuimessa
6. Käsiteltävän asian tausta on selostettu yksityiskohtaisesti valituksenalaisessa tuomiossa, johon tässä viitataan.(5) Tämän ratkaisuehdotuksen ymmärtämisen kannalta olennaiset ja tarpeelliset seikat voidaan tiivistää seuraavasti.
7. Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamassaan kanteessa valittaja esitti kaksi kanneperustetta.
8. Ensimmäisen kanneperusteensa tueksi valittaja väitti, että väite pitäisi hylätä, koska se oli esitetty asetuksen N:o 207/2009 41 artiklan 1 kohdassa asetetun määräajan jälkeen. Ajankohtana, jona väite tehtiin, aikaisemman tavaramerkin haltijaksi ei ollut rekisteröity väliintulijaa, vaan SMSC Europe GmbH. Koska väliintulija oli väitteen tekemiselle asetetun määräajan päättyessä tehnyt ainoastaan nimen- ja osoitteenmuutoshakemuksen eikä luovutuksen rekisteröintihakemusta, sillä ei ollut oikeutta väitteen tekemiseen asetuksen N:o 207/2009 17 artiklan 7 kohdan ja 41 artiklan 1 kohdan nojalla. Lisäksi valittaja väitti, että EUIPO ei voinut luokitella nimen- ja osoitteenmuutoshakemusta uudelleen tavaramerkin luovutusta koskevaksi hakemukseksi, minkä osoittavat ensimmäisen hakemuksen alkuperäinen hylkääminen väiteosastossa ja väliintulijan toisen hakemuksen tekeminen.
9. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi tämän kanneperusteen.
10. Unionin yleinen tuomioistuin toi valituksenalaisen tuomion 18–27 kohdassa esiin väitemenettelyn perustana olevat periaatteet ja luovutuksen rekisteröintihakemuksen tekemiselle asetetut edellytykset. Se päätteli niistä tämän tuomion 29 kohdassa asetuksen N:o 207/2009 17 artiklan 7 kohdan ja 41 artiklan 1 kohdan säännöksiin viitaten, että väitteen tekemiseen on oikeus luovutuksensaajilla, joita ei ole vielä merkitty rekisteriin haltijoina mutta joille aikaisempi tavaramerkki on luovutettu, edellyttäen, että EUIPO on vastaanottanut luovutuksen rekisteröintihakemuksen.
11. Koska väliintulija oli tosiasiallisesti korjannut nimen- ja osoitteenmuutoshakemuksen muodossa tehdyn luovutusta koskevan hakemuksen virheet ja esittänyt selvityksen oikeudestaan väitteen tekemiseen EUIPO:n asettamassa määräajassa, unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 35 kohdassa, että aikaisemman tavaramerkin haltijan nimen- ja osoitteenmuutoshakemuksen kanssa samanaikaisesti tehty väite oli esitetty asetuksen N:o 207/2009 41 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa määräajassa, kun otetaan huomioon tämän asetuksen 17 artiklan 7 kohdan ja asetuksen N:o 2868/95 31 säännön 1 ja 6 kohdan säännökset yhdessä luettuina.
12. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valittajan väitteen, jonka mukaan nimen- ja osoitteenmuutoshakemusta ei voitu luokitella uudelleen tavaramerkin luovutuksen rekisteröintihakemukseksi, ja katsoi valituksenalaisen tuomion 37 kohdassa, että EUIPO:n ei pidä pitäytyä pelkästään hakemuksen muodollisessa otsikoinnissa ottamatta sen sisältöä huomioon. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin toi esiin valituksenalaisen tuomion 38 kohdassa, että yhdestäkään asetusten N:o 207/2009 ja N:o 2868/95 säännöksestä ei seuraa, että oikean lomakkeen käyttäminen olisi hakemuksen pätevyyden välttämätön ennakkoedellytys. Tämän jälkeen se totesi valituksenalaisen tuomion 39 kohdassa, että väliintulijan tekemästä nimen- ja osoitteenmuutoshakemuksesta ilmeni selvästi hakemuksen koskevan aikaisemman tavaramerkin haltijan muuttamista. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 40 kohdassa, että se, että väiteosasto oli rekisteröinyt nämä kaksi hakemusta kahdella eri numerolla, ei vaikuttanut toteamukseen, jonka mukaan EUIPO:lla oli oikeus käsitellä nimen- ja osoitteenmuutoshakemus sen selvän sisällön vuoksi luovutuksen rekisteröintihakemuksena.
13. Näillä perusteilla unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 41 kohdassa, että EUIPO ei ollut tehnyt minkäänlaista virhettä tulkitessaan nimen- ja osoitteenmuutoshakemuksen asetuksen N:o 207/2009 17 artiklan 7 kohdassa tarkoitetuksi luovutuksen rekisteröintihakemukseksi.
14. Unionin yleinen tuomioistuin totesi siten valituksenalaisen tuomion 42 kohdassa, että valituslautakunta oli perustellusti katsonut, ettei pääasiassa ollut rikottu asetuksen N:o 207/2009 41 artiklan 1 kohtaa, sillä väliintulijalla oli oikeus väitteen tekemiseen 9.4.2013 ja tämä väite oli tehty asetetussa määräajassa.
15. Toisen kanneperusteensa tueksi valittaja väitti, että EUIPO:n valituslautakunta oli rikkonut asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohtaa, kun se ei ollut arvioinut asianmukaisesti sekaannusvaaraa kyseessä olevien tavaramerkkien välillä.
16. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi tämän kanneperusteen tutkittuaan kaikki valittajan esittämät väitteet, joka kohdistuivat merkityksellisen yleisön määrittämiseen, kyseessä olevien merkkien vertailuun ja sekaannusvaaran arvioimiseen kyseessä olevien tavaramerkkien välillä.
III Oikeudenkäyntimenettely unionin tuomioistuimessa ja asianosaisten vaatimukset
17. Valittaja teki unionin tuomioistuimen kirjaamoon 17.3.2017 toimittamallaan kirjelmällä valituksen, jossa se vaati unionin tuomioistuinta kumoamaan valituksenalaisen tuomion ja pääasian käsittelyn yhteydessä kumoamaan EUIPO:n neljännen valituslautakunnan 19.2.2015 tekemän päätöksen. Tämä valitus perustuu kahteen valitusperusteeseen, joista ensimmäinen koskee asetuksen N:o 207/2009 41 artiklan 1 kohdan rikkomista ja toinen tämän asetuksen 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomista.
18. EUIPO vaatii, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen kokonaisuudessaan perusteettomana ja velvoittaa valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
19. Väliintulija kehottaa unionin tuomioistuinta jättämään valituksen tutkimatta, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat kokonaisuudessaan, sekä velvoittamaan valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
IV Ensimmäisen valitusperusteen, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut asetuksen N:o 207/2009 41 artiklan 1 kohtaa, tarkastelu
20. Ensimmäisellä valitusperusteellaan valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on katsonut asetuksen N:o 207/2009 41 artiklan 1 kohdassa asetettujen edellytysten osalta, että väliintulijalla oli oikeus tehdä väite 9.4.2013. Valittajan mukaan yleinen tuomioistuin on pitänyt virheellisesti lähtökohtana sitä, että kyseisenä päivämääränä väliintulija oli tehnyt asianmukaisen hakemuksen tavaramerkin haltijan muutoksen rekisteröinnistä mutta oli tässä yhteydessä pelkästään erehtynyt lomakkeesta.
21. Tämän valitusperusteen voidaan tulkita jakautuvan kahteen osaan.
22. Ensimmäisen osan tueksi valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on ottanut vääristyneellä tavalla huomioon tosiseikaston ja sille esitetyn selvityksen ja erityisesti väliintulijan 9.4.2013 tekemän nimen- ja osoitteenmuutoshakemuksen sekä EUIPO:n 15.4.2013 väliintulijalle osoittaman kirjeen yhteydessä esittämän pyynnön.
23. Toisen osan tueksi valittaja väittää lisäksi, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt virheen todetessaan, että lomakkeen, jonka otsikkona on ”Recordal application” (rekisteriin merkitsemistä koskeva hakemus), toimittaminen oli riittävä näyttö aikaisemman tavaramerkin luovutuksesta uudelle haltijalle.
A Valitusperusteen ensimmäinen osa, joka koskee tosiseikaston ja unionin yleiselle tuomioistuimelle esitetyn selvityksen huomioon ottamista vääristyneellä tavalla
1 Asianosaisten lausumat
24. Valittaja väittää, että yleinen tuomioistuin on ottanut vääristyneellä tavalla huomioon tosiseikaston ja sille esitetyn selvityksen ja erityisesti väliintulijan 9.4.2013 tekemän nimen- ja osoitteenmuutoshakemuksen sekä EUIPO:n 15.4.2013 väliintulijalle osoittaman kirjeen yhteydessä esittämän pyynnön.
25. Väliintulijan 9.4.2013 tekemästä nimen- ja osoitteenmuutoshakemuksesta valittaja väittää, että sitä ei voitu luokitella uudelleen tavaramerkin luovutuksen rekisteröintihakemukseksi, koska sitä käsiteltiin uutena hakemuksena. EUIPO hylkäsi 9.7.2013 nimen- ja osoitteenmuutoshakemuksen, joka koski lisäksi SMSC Europen kaikkia 14:ää tavaramerkkiä, ja hyväksyi luovutuksen myöhemmän rekisteröintihakemuksen vasta väitteen tekemiselle asetetun määräajan jälkeen, mikä käy ilmi EUIPO:n 19.6.2013 väliintulijalle osoittamasta kirjeestä, jossa EUIPO ilmoittaa, että luovutuksen rekisteröintihakemus on päivätty 14.6.2013.
26. EUIPO:n 15.4.2013 väliintulijalle osoittamasta kirjeestä(6) valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on ottanut tämän kirjeen vääristyneellä tavalla huomioon katsoessaan, että EUIPO oli tässä yhteydessä pyytänyt väliintulijaa ”täyttämään luovutuksen rekisteröintihakemusta koskevan asianmukaisen lomakkeen”.(7) Valittaja väittää siten unionin yleisen tuomioistuimen esittäneen pääasian tosiseikat virheellisesti todetessaan, että EUIPO oli asettanut väliintulijalle määräajan ”selvityksen esittämiseksi sen oikeudesta väitteen tekemiseen sekä luovutuksen rekisteröintihakemuksen virheiden korjaamiseksi”.(8) Valittajan mukaan EUIPO oli todellisuudessa vain ilmoittanut väliintulijalle, että muutos ”näytti” koskevan haltijaa eikä rekisteröidyn haltijan nimeä ja osoitetta, ja pyytänyt sitä esittämään tältä osin ”huomautuksensa”. Valittaja väittää, että EUIPO ei siten ollut varma siitä, millä tavalla nimen- ja osoitteenmuutoshakemusta oli käsiteltävä.
27. Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi siten lainvastaisesti EUIPO:n pyyntöjä liian laajasti.
28. EUIPO ja väliintulija kiistävät kaikki nämä väitteet.
2 Asian arviointi
29. Mielestäni ensimmäinen peruste on jätettävä tutkimatta, kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen muutoksenhaun yhteydessä harjoittaman tuomioistuinvalvonnan luonne ja laajuus.
30. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 256 artiklan 1 kohdan ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla muutosta voidaan hakea vain oikeuskysymysten osalta ja muutoksenhaun perusteena voi olla unionin yleiseltä tuomioistuimelta puuttuva toimivalta, asian käsittelyssä unionin yleisessä tuomioistuimessa tapahtunut oikeudenkäyntivirhe tai unionin yleisessä tuomioistuimessa tapahtunut unionin oikeuden rikkominen. Lähtökohtaisesti ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on siis toisaalta toimivaltainen määrittämään tosiseikaston, lukuun ottamatta sellaisia tapauksia, joissa määritetyn tosiseikaston paikkansapitämättömyys käy ilmi unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta, ja toisaalta arvioimaan tätä tosiseikastoa. Tässä yhteydessä unionin tuomioistuin on SEUT 256 artiklan nojalla toimivaltainen harjoittamaan ainoastaan tämän tosiseikaston oikeudelliseen luonnehdintaan ja unionin yleisen tuomioistuimen sen pohjalta tekemiin oikeudellisiin päätelmiin kohdistuvaa valvontaa.(9)
31. Unionin tuomioistuimella ei näin ollen ole toimivaltaa määrittää asian tosiseikastoa eikä lähtökohtaisesti myöskään arvioida sitä selvitystä, johon unionin yleinen tuomioistuin on asian tosiseikastoa määrittäessään tukeutunut. Silloin, kun tämä selvitys on saatu asianmukaisesti ja todistustaakkaa sekä asian selvittämistä koskevia menettelysääntöjä ja yleisiä oikeusperiaatteita on noudatettu, ainoastaan unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida sille esitetyn selvityksen näyttöarvoa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että tuomioistuimelle esitetty selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tosiseikaston arviointi ei näin ollen ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen muutoksenhaun yhteydessä harjoittaman valvonnan piiriin.(10)
32. Kun valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on ottanut tosiseikaston ja sille esitetyn selvityksen huomioon vääristyneellä tavalla, unionin tuomioistuin voi harjoittaa valvontaansa.
33. Selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, jos on selvää, että tosiseikastoa ja olemassa olevaa selvitysaineistoa on arvioitu ilmeisen virheellisesti, kun unionin yleinen tuomioistuin on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti ”selvästi ylittänyt kohtuullisen arvioinnin rajat”.(11) Sen osoittamiseksi, että selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, ei riitä, että valittaja ehdottaa erilaista tulkintaa kuin minkä unionin yleinen tuomioistuin teki, vaan sen on ilmoitettava täsmällisesti ne seikat, jotka se katsoo unionin yleisen tuomioistuimen ottaneen huomioon vääristyneellä tavalla, ja osoitettava ne arviointivirheet, joiden takia unionin yleinen tuomioistuin on sen näkemyksen mukaan päätynyt ottamaan ne huomioon vääristyneellä tavalla. Tämän selvitysaineiston huomioon ottamisen vääristyneellä tavalla on ilmettävä selvästi asiakirja-aineistosta ilman, että asiassa olisi tarpeen arvioida uudelleen tosiseikastoa ja esitettyä selvitystä ja turvautua uusiin todisteisiin.
34. Näiden periaatteiden ja tämän oikeuskäytännön perusteella valitusperusteen ensimmäistä osaa ei mielestäni voida ottaa tutkittavaksi.
35. Valittaja on tosin yksilöinyt täsmällisesti seikat, jotka sen mielestä unionin yleinen tuomioistuin on ottanut huomioon vääristyneellä tavalla, eli väliintulijan 9.4.2013 tekemän nimen- ja osoitteenmuutoshakemuksen sekä EUIPO:n 15.4.2013 väliintulijalle osoittaman kirjeen yhteydessä esittämän pyynnön. Valittaja ei kuitenkaan ole kyennyt näyttämään, että nämä seikat olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla, sillä niihin perustuvat perustelut eivät nähdäkseni riitä osoittamaan, että unionin yleinen tuomioistuin olisi selvästi ylittänyt kohtuullisen arvioinnin rajat unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä edellytetyllä tavalla.
36. Valittajan väitteistä, joiden mukaan väliintulijan 9.4.2013 tekemä nimen- ja osoitteenmuutoshakemus on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, on todettava valittajan pyrkivän ainoastaan siihen, että sen unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämät argumentit tutkitaan uudelleen. Se vain toistaa unionin yleisessä tuomioistuimessa jo esittämänsä argumentit, jotta tosiseikasto arvioitaisiin uudelleen, mikä ei kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan, kuten on jo todettu.(12)
37. Väitteissään, jotka koskevat EUIPO:n 15.4.2013 väliintulijalle osoittaman kirjeen ottamista huomioon vääristyneellä tavalla, valittaja keskittää todellisuudessa arvostelunsa tapaan, jolla unionin yleinen tuomioistuin arvioi tämän kirjeen sisältöä, ja ehdottaa erilaista tulkintaa kuin minkä unionin yleinen tuomioistuin teki. Valittaja tekee siten oman arviointinsa tosiseikastosta ja unionin yleiselle tuomioistuimelle esitetystä selvityksestä mutta ei mielestäni kykene näyttämään unionin yleisen tuomioistuimen arviointia selvästi virheelliseksi.
B Valitusperusteen toinen osa, joka koskee väliintulijan oikeudesta väitteen tekemiseen esitetyn selvityksen virheellistä arviointia
1 Asianosaisten lausumat
38. Toisen perusteensa tueksi valittaja näyttää kritisoivan unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 30 kohdassa esittämää arviointia.
39. Tässä kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi seuraavaa:
”30 Käsiteltävässä asiassa on riidatonta, että väliintulija teki EUIPO:lle 9.4.2013 [nimen ja osoitteen muuttamista koskevan] hakemuksen yhdessä asetetussa määräajassa esittämänsä väitteen kanssa. Asetuksen N:o 2868/95 31 säännön 1 [kohdan] a–d alakohdassa luetellut tiedot, joiden täytyy sisältyä luovutusta koskevaan hakemukseen, ilmenivät väitteestä ja 9.4.2013 tehdystä [nimen- ja osoitteenmuutosta koskevasta] hakemuksesta. Vain asetuksen N:o 2868/95 31 säännön 5 kohdan ja EUIPO:n [menettelyjä koskevien] ohjeiden[(13)] E osan 3 osaston 1 luvun 3.5 kohdan mukainen riittävä näyttö luovutuksesta puuttui.”(14)
40. Valittaja pitää virheellisenä toteamusta, jonka mukaan lomakkeen, jonka otsikkona on ”Recordal application” (rekisteriin merkitsemistä koskeva hakemus), toimittaminen oli riittävä näyttö aikaisemman tavaramerkin luovutuksesta uudelle haltijalle. Valittajan mukaan asian selvittäminen edellytti väliintulijan näyttävän, että luovutus oli todella toteutettu väitteen tekemiselle asetetussa määräajassa eikä sen päätyttyä. Valittajan mukaan ”Recordal application” ‑lomake (rekisteriin merkitsemistä koskeva hakemus) tai mikään muu asiakirja-aineistoon sisältyvä seikka ei merkinnyt tällaista näyttöä.
41. EUIPO ja väliintulija kiistävät kaikki nämä väitteet.
2 Asian arviointi
42. Mielestäni tämä toinen peruste on hylättävä perusteettomana.
43. Tämä väite perustuu valituksenalaisen tuomion 30 kohdan virheelliseen tulkintaan. Unionin yleinen tuomioistuin on vain tuonut esiin tosiseikkoja, joita asianosaiset pitivät – kuten kyseisen kohdan alussa oleva ilmaisu ”on riidatonta” osoittaa – toteen näytettyinä ja joita ne eivät olleet riitauttaneet. Todetessaan, että ”vain asetuksen N:o 2868/95 31 säännön 5 kohdan ja EUIPO:n ohjeiden E osan 3 osaston 1 luvun 3.5 kohdan mukainen riittävä näyttö luovutuksesta puuttui”, unionin yleinen tuomioistuin on vain ottanut huomioon asetuksen N:o 2868/95 31 säännön 1 ja 5 kohdan sekä EUIPO:n ohjeet, eikä se ole millään tavoin todennut, että väliintulija olisi ”Recordal application” ‑lomakkeen (rekisteriin merkitsemistä koskeva hakemus) toimittaessaan esittänyt riittävästi EUIPO:n edellyttämää näyttöä luovutuksesta. Unionin yleisessä tuomioistuimessa ei ole tuotu esiin kysymystä siitä, merkitsikö tällaisen lomakkeen toimittaminen riittävää näyttöä näissä säännöksissä tarkoitetusta väliintulijan oikeudesta väitteen tekemiseen, eikä tätä kysymystä ole käsitelty.
44. Vaikka unionin yleisessä tuomioistuimessa olisi nimenomaisesti tuotu tämä seikka esiin, valittaja ei kiistä sitä, että asetuksen N:o 2868/95 31 säännön 1 kohdan a–d alakohdassa luetellut tiedot, jotka luovutusta koskevan hakemuksen on sisällettävä, ilmenivät jo väitteestä ja 9.4.2013 tehdystä nimen- ja osoitteenmuutoshakemuksesta, kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 30 kohdassa. Vaikka valittaja viittaa perusteluissaan lisäksi ”asian selvittämiseen”, se ei riitauta sitä, miten unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut ja soveltanut asetuksen N:o 2868/95 31 säännön 1 ja 5 kohtaa sekä EUIPO:n ohjeiden E osan 3 osaston 1 luvun 3.5 kohtaa ja erityisesti tämän asetuksen 31 säännön 5 kohtaa, josta ilmenee selvästi, että aikaisemman tavaramerkin rekisteröidyn haltijan ja sen, jolle oikeudet ovat siirtyneet, allekirjoitukset luovutuksen rekisteröintihakemuksessa ovat riittävä näyttö asetuksen N:o 207/2009 17 artiklassa tarkoitetusta luovutuksesta. Vaikka valittaja pyrkii tällä tavoin selittämään syitä, joiden vuoksi selvitys luovutuksesta ei sen mielestä riittänyt osoittamaan, että väliintulijalla olisi oikeus väitteen tekemiseen, valittaja ei ole yksilöinyt valituksenalaisessa tuomiossa yhtäkään oikeudellista virhettä.
45. Näillä perusteilla katson siten, että tämä valitusperusteen osa on perusteeton.
46. Kaiken edellä esitetyn perusteella katson, että ensimmäinen valitusperuste, joka koskee asetuksen N:o 207/2009 41 artiklan 1 kohdan rikkomista, on siten jätettävä osittain tutkimatta ja hylättävä osittain perusteettomana.
V Ratkaisuehdotus
47. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti:
Ensimmäinen valitusperuste jätetään osittain tutkimatta ja hylätään osittain perusteettomana.