EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS

(toinen jaosto)

17 päivänä syyskuuta 2014

Asia F‑21/10 DEP

Luigi Marcuccio

vastaan

Euroopan komissio

Henkilöstö – Oikeudenkäyntimenettely – Oikeudenkäyntikulujen vahvistaminen – Työjärjestyksen 92 artikla – Asianajajan toimiminen toimielimen edustajana – Asianajajan palkkiot – Korvattavat oikeudenkäyntikulut – Vaatimus saada viivästyskorkoja

Aihe:      Työjärjestyksen 92 artiklaan perustuva korvattavien oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskeva vaatimus, jonka Euroopan komissio on esittänyt asiassa T‑21/10, Marcuccio vastaan komissio, annetun määräyksen (EU:F:2011:24) johdosta.

Ratkaisu:      Niiden oikeudenkäyntikulujen kokonaismääräksi, jotka Luigi Marcuccion on korvattava Euroopan komissiolle korvattavina oikeudenkäyntikuluina asiassa F-21/10, Marcuccio vastaan komissio, vahvistetaan 3 065 euroa. Kohdassa 1 tarkoitettuun määrään lisätään viivästyskorot tämän määräyksen tiedoksiantamisen päivästä tosiasialliseen maksupäivään ja ne lasketaan Euroopan keskuspankin perusrahoitusoperaatioihinsa soveltaman sen korkokannan mukaisesti, joka on voimassa eräpäivän kuukauden ensimmäisenä kalenteripäivänä, korotettuna 3,5 prosenttiyksiköllä

Tiivistelmä

1.      Tuomioistuinmenettely – Oikeudenkäyntikulut – Vahvistaminen – Korvattavat oikeudenkäyntikulut – Asianosaisille asian käsittelystä aiheutuneet välttämättömät kustannukset – Toimielimen asianajajalleen maksamat palkkiot, jotka ovat asianosaisille asian käsittelystä aiheutuneita välttämättömiä kustannuksia – Oikeudenkäyntikulujen vahvistamista varten huomioon otettavat seikat

(Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan ensimmäinen kohta ja liitteessä I olevan 7 artiklan 1 kohta)

2.      Tuomioistuinmenettely – Oikeudenkäyntikulut – Vahvistaminen – Viivästyskorko

(Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 81–83 ja 92 artikla)

1.      Kuten Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan ensimmäisestä kohdasta, jota sovelletaan virkamiestuomioistuimeen kyseisen perussäännön liitteessä I olevan 7 artiklan 1 kohdan nojalla, käy ilmi, toimielimet voivat vapaasti käyttää apunaan asianajajaa. Tämän viimeksi mainitun palkkio sisältyy siis asian käsittelystä aiheutuneisiin välttämättömiin kustannuksiin, eikä toimielimen tarvitse osoittaa, että tällainen apu oli objektiivisesti perusteltua.

Sen summan määrittelemisen osalta, johon asti asianajajan palkkiot voidaan korvata, unionin tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa vahvistaa palkkioita, jotka asianosaiset ovat velvollisia maksamaan omille asianajajilleen, vaan niillä on toimivalta määrittää määrä, johon saakka oikeudenkäyntikulut korvaamaan velvoitettu asianosainen on velvollinen korvaamaan kyseiset palkkiot. Ratkaistessaan oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevan vaatimuksen unionin tuomioistuinten ei tarvitse ottaa huomioon asianajajien kansallisia palkkiosääntöjä eikä asianosaisen ja tämän asiamiesten tai avustajien mahdollista sopimusta asiasta.

Vastaavasti palkkion kiinteämääräisyys ei vaikuta virkamiestuomioistuimen arvioon korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrästä, koska tuomioistuimen arvio perustuu tuomioistuinten vakiintuneisiin arviointiperusteisiin ja täsmällisiin tietoihin, joita asianosaisten on sille toimitettava. Vaikka näiden tietojen puuttuminen ei estä virkamiestuomioistuinta vahvistamasta korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrää kohtuullisen arvion perusteella, siitä seuraa kuitenkin, että virkamiestuomioistuimen on välttämättä arvioitava esitettyjä vaatimuksia suppeasti.

Asianomaiselle toimielimelle korvattavien asianajajan palkkioiden määrää ei pidä arvioida ottamatta huomioon työtä, jota toimielimen yksiköissä on tehty ennen asian saattamista virkamiestuomioistuimen käsiteltäväksi. Koska kanne voidaan ottaa tutkittavaksi vasta, kun on tehty valitus, jonka nimittävä viranomainen on hylännyt, toimielimen yksiköt ovat mukana riita-asioiden käsittelyssä lähtökohtaisesti jo ennen kuin ne siirretään virkamiestuomioistuimen ratkaistavaksi.

Unionin tuomioistuinten on arvioitava oikeudenkäyntiä edeltävään menettelyyn liittyvän työn laajuuden osalta asianmukaisesti työn määrää, joka on ollut välttämätön pääasian oikeudenkäyntiä varten vahvistamalla asianajajan työtuntien määrä.

(ks. 18–20, 22 ja 30 kohta)

Viittaukset:

Unionin yleinen tuomioistuin: tuomio Marcuccio v. komissio (T‑278/07 P-DEP, EU:T:2013:269, 20 kohta) ja tuomio Marcuccio v. komissio (T‑366/10 P-DEP, EU:T:2014:63, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)

Virkamiestuomioistuin: tuomio Chatzidoukakis v. komissio (F‑84/10 DEP, EU:F:2014:41, 21, 22 ja 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)

2.      Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 92 artiklan nojalla virkamiestuomioistuin yksin on toimivaltainen yhtäältä toteamaan virkamiestuomioistuimen määräämistä oikeudenkäyntikuluista maksettavien viivästyskorkojen maksamista koskevan velvollisuuden ja toisaalta vahvistamaan, mitä korkokantaa on sovellettava.

Kyseisen työjärjestyksen 81–83 artiklasta käy ilmi, että määräystä ei sellaisenaan julisteta. Siitä on käytävä ilmi sen antamispäivä ja siitä tulee oikeudellisesti sitova siitä päivästä alkaen, jolloin se annetaan tiedoksi. Tästä seuraa, että asianosaisen, joka vaatii viivästyskorkoja määräyksen julistamispäivästä alkaen, on katsottava vaativan, että virkamiestuomioistuin lisää korvattaviin oikeudenkäyntikuluihin viivästyskorot vasta sen määräyksen tiedoksi antamisesta, jolla oikeudenkäyntikulujen määrä vahvistetaan. Näin ollen asianosaisella on oikeus tuomioistuimen vahvistamaan korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrään lisättäviin viivästyskorkoihin siitä alkaen, kun oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskeva määräys annetaan tiedoksi, ja siihen asti, kunnes mainitut kulut tosiasiallisesti maksetaan.

(ks. 34, 36 ja 37 kohta)

Viittaukset:

Unionin yleinen tuomioistuin: tuomio Marcuccio v. komissio (T‑450/10 P-DEP, EU:T:2014:32, 47 kohta)

Virkamiestuomioistuin: em. tuomio Chatzidoukakis v. komissio (EU:F:2014:41, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)