VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO
(täysistunto)

11 päivänä heinäkuuta 2007

Asia F-105/05

Dieter Wils

vastaan

Euroopan parlamentti

Henkilöstö – Virkamiehet – Eläkkeet – Henkilöstön eläkejärjestelmään maksettavan palkan osuuden korottaminen 1.5.2004 voimaan tulleiden henkilöstösääntöjen säännösten soveltamisen seurauksena

Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklan nojalla nostettu kanne, jossa Wils vaatii, että hänen tammikuun 2005 palkkalaskelmansa kumotaan siltä osin kuin siinä korotetaan henkilöstön eläkejärjestelmään maksettava palkan osuus 9,75 prosenttiin taannehtivasti 1.7.2004 lähtien henkilöstösääntöjen 1.5.2004 voimaan tulleen version mukaisesti

Ratkaisu: Kanne hylätään. Parlamentti vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan puolet kantajan oikeudenkäyntikuluista. Kantaja vastaa puolesta omista oikeudenkäyntikuluistaan. Neuvosto ja komissio, jotka tukevat väliintulijoina parlamentin vaatimuksia, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Tiivistelmä

1.      Henkilöstö – Kanne – Lainvastaisuusväite – Oikeussuojan tarve

(EY 241 artikla; henkilöstösääntöjen liite XII)

2.      Henkilöstö – Henkilöstösäännöt – Henkilöstösääntöjen muuttamisesta annettu asetus – Valmistelumenettely

3.      Henkilöstö – Eläkkeet – Eläkejärjestelmän rahoitus – Yhteisön eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon säilyttämistä koskevat yksityiskohtaiset säännöt

(Henkilöstösääntöjen liite XII)

4.      Henkilöstö – Eläkkeet – Eläkejärjestelmän rahoitus – Yhteisön eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon säilyttämistä koskevat yksityiskohtaiset säännöt

(Henkilöstösääntöjen liite XII)

5.      Henkilöstö – Eläkkeet – Eläkejärjestelmän rahoitus – Yhteisön eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon säilyttämistä koskevat yksityiskohtaiset säännöt

(Henkilöstösääntöjen liite XII)

6.      Henkilöstö – Periaatteet – Luottamuksensuoja – Edellytykset

1.      Kantaja voi EY 241 artiklan nojalla esittämällään lainvastaisuusväitteellä vedota sellaisten yleisesti sovellettavien yhteisön toimien lainvastaisuuteen, jotka eivät koske häntä erikseen, kuten virkamiehenä henkilöstösääntöjen lainvastaisuuteen. Edellytykseen siitä, että kanteen kohteena oleva yleisesti sovellettava toimi koskee kantajaa suoraan ja erikseen, ei voida vedota EY 241 artiklan perusteella esitettyä liitännäistä vaatimusta vastaan. Kanne, jolla riitautetaan liitännäisesti yleisesti sovellettavan yhteisön toimen lainmukaisuus, voidaan ottaa tutkittavaksi vain seuraavien kahden edellytyksen täyttyessä: yksittäinen toimi on annettu suoraan yleisesti sovellettavan toimen nojalla ja kantajalla on intressi riitauttaa pääasiassa nostetun kanteen kohteena olevan yksittäispäätöksen lainmukaisuus. Koska kantajan palkkalaskelmasta ilmenevästä henkilöstön eläkejärjestelmään maksettavan palkan osuuden korotuksesta on päätetty suoraan eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon säilyttämistä koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun henkilöstösääntöjen liitteen XII nojalla ja koska kantajalla on intressi vaatia tämän korotuksen kumoamista, tästä liitteestä esitetty lainvastaisuusväite voidaan ottaa tutkittavaksi.

Tältä osin se, että kantajan väitteissä vedotaan institutionaalisiin, poliittisiin ja ammattiyhdistysliikkeeseen liittyviin perusteisiin ja että ne eivät koske hänen henkilökohtaista tilannettaan, ei merkitse sitä, että näitä väitteitä ei voitaisi ottaa tutkittaviksi.

(ks. 35–38, 40 ja 41 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 85/82, Schloh v. neuvosto, 30.6.1983 (Kok. 1983, s. 2105, 14 kohta); yhdistetyt asiat C‑432/98 P ja C‑433/98 P, neuvosto v. Chvatal ym., 5.10.2000 (Kok. 2000, s. I‑8535, 33 kohta) ja asia C‑50/00 P, Unión de Pequeños Agricultores v. neuvosto, 25.7.2002 (Kok. 2002, s. I‑6677, 40 kohta).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: yhdistetyt asiat T‑35/05, T‑61/05, T‑107/05, T‑108/05 ja T‑139/05, Agne-Dapper ym. v. komissio ym., 29.11.2006 (Kok. H. 2006, s. I-A-2-291 ja II-A-2-1497, 42 ja 43 kohta).

2.      Yhteistoimintamenettelyä voidaan soveltaa ainoastaan komission neuvostolle antamiin ehdotuksiin, jotka koskevat henkilöstösääntöjen tai muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen muuttamista tai kyseisten henkilöstösääntöjen tai ehtojen palkka- tai eläkesäännösten soveltamista. Tämä ei kuitenkaan estä yhteistoimintakomiteaa ulottamasta yhteistoimintaa myös muihin kuin komission ehdotukseen sisältyviin asioihin ja ottamasta huomioon kaikkia ammattijärjestöjen, jäsenvaltioiden tai toimielinten esittämiä asian kannalta merkityksellisiä seikkoja varmistaakseen kolmikantaisen yhteistoimintatehtävänsä täyttämisen. Näin ollen yhteistoimintakomitea voi tutkia myös muutokset, joita neuvosto aikoo pyytää komissiota tekemään ensimmäiseen ehdotukseensa.

Lisäksi yhteistoimintamenettelyä sovelletaan komission ehdotuksiin ainoastaan yhteistoimintakomitean jäsenen sitä pyytäessä. Tällä säännöllä pyritään estämään yhteistoimintamenettely silloin, kun siitä ei näytä olevan hyötyä niille, jotka ovat sen toteuttamisesta vastuussa. Tällä tavoin yhteistoimintakomitea voi jättää tutkimatta komission muutosehdotukset silloin, kun yhteistoimintaa ensimmäisen ehdotuksen osalta on jo pidetty riittävänä.

Menettelyvirhe merkitsee toimen lainvastaisuutta ainoastaan, jos näytetään, että ilman tätä virhettä kyseinen toimi olisi voinut saada toisenlaisen sisällön. Näin ollen silloin, kun ei ole näytetty, että jos komission muutosehdotukseen olisi sovellettu yhteistoimintamenettelyä, kyseinen toimi olisi voinut saada toisenlaisen sisällön, tällainen virhe ei tee kyseisestä toimesta mitenkään lainvastaista.

(ks. 51–56 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑24/01, Staelen v. parlamentti, 5.3.2003 (Kok. H. 2003, s. I‑A‑79 ja II‑423, 53 kohta).

3.      Koska yhteisön eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattinen tasapaino, jonka yksityiskohtaiset säännöt määritellään henkilöstösääntöjen liitteessä XII, edellyttää pitkällä aikavälillä taloudellisen kehityksen ja rahoitusta koskevien muuttujien huomioon ottamista sekä monimutkaisten tilastollisten laskelmien tekemistä, yhteisön lainsäätäjällä on laaja harkintavalta sen päättäessä kyseisen eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattista tasapainoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä. Yhteisöjen tuomioistuinten valvonta henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevien säännösten osalta ulottuu siten ainoastaan ilmeisen arviointivirheen tutkimiseen.

Lisäksi suhteellisuusperiaatteen mukaan yhteisön säädöksen lainmukaisuus edellyttää, että säädöksen lainmukaisesti tavoiteltu päämäärä on toteutettavissa siinä säädettyjen keinojen avulla ja että näillä keinoilla ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi, koska silloin, kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on lähtökohtaisesti valittava vähiten rajoittava. Koska kysymys on kuitenkin alasta, jolla yhteisön lainsäätäjällä on laaja harkintavalta, joka vastaa sille perustamissopimuksessa annettua poliittista vastuuta, suhteellisuusperiaatteen noudattamisen valvonta rajoittuu pelkästään sen tutkimiseen, onko kyseinen toimenpide ilmeisen soveltumaton toimivaltaiselle toimielimelle asetetun tavoitteen saavuttamiseen.

Tuomioistuinvalvonta, vaikka se on rajattu, edellyttää, että yhteisön toimielimet voivat osoittaa yhteisöjen tuomioistuimille antaneensa toimen tosiasiallisesti harkintavaltaansa käyttäen, jolloin huomioon on otettava kaikki seikat ja olosuhteet, jotka ovat merkityksellisiä tällä toimella säänneltävän tilanteen kannalta. Tästä seuraa, että yhteisön lainsäätäjän on ainakin voitava esittää ja selittää selvästi ja yksiselitteisesti perustiedot, jotka on täytynyt ottaa huomioon riidanalaisten toimenpiteiden perusteina ja joista sen harkintavallan käyttö on riippunut.

Tältä osin sillä perusteella, että kantaja on esittänyt ilmeistä arviointivirhettä ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamista koskevien kanneperusteidensa tueksi riittävän täsmällisiä, objektiivisia ja yhtäpitäviä seikkoja, yhteisöjen tuomioistuimet voivat ryhtyä suoraan toimenpiteisiin näytön hankkimiseksi varmistaakseen, ettei yhteisön toimielin ole käyttänyt ilmeisen väärin tai epäasianmukaisesti laajaa harkintavaltaansa.

(ks. 70–73 ja 75–77 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia C‑274/99 P, Connolly v. komissio, 6.3.2001 (Kok. 2001, s. I‑1611, 113 kohta); asia C‑120/99, Italia v. neuvosto, 25.10.2001 (Kok. 2001, s. I‑7997, 44 ja 45 kohta) ja asia C‑310/04, Espanja v. neuvosto, 7.9.2006 (Kok. 2006, s. I‑7285, 122 ja 123 kohta).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑162/94, NMB Ranska ym. v. komissio, 5.6.1996 (Kok. 1996, s. II‑427, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja 70 kohta) ja asia T‑135/05, Campoli v. komissio, 29.11.2006 (Kok. H. 2006, s. I-A-2-297 ja II-A-2-1527, 143 kohta).

4.      Henkilöstösääntöjen 83 a artiklan 1 kohdan ja sen liitteessä XII olevan 4 artiklan 1 kohdan säännöksistä ilmenee, että tässä liitteessä esitetyn laskentamenetelmän tavoitteena on varmistaa yhteisön eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattinen tasapaino. Henkilöstösääntöjen 83 artiklan 2 kohdan ja liitteessä XII olevan 1 artiklan 1 kohdan ja 5 artiklan mukaan virkamiesten maksama osuus on vahvistettava tasolle, joka on riittävä yhden kolmanneksen rahoittamiseksi eläkejärjestelmän mukaisista menoista vakuutusmatemaattisella perusteella laskettuna.

Henkilöstösääntöjen liitteessä XII käytetään niin sanottuun ennakoituun etuusoikeusyksikköön perustuvaa vakuutusmatemaattista menetelmää, jonka mukaan kaikkien työtehtävissä toimivien vuoden aikana ansaitsemien eläkeoikeuksien vakuutusmatemaattisten arvojen yhteissummaa, jota kutsutaan rahoituskustannukseksi, verrataan heidän vuotuisten peruspalkkojensa yhteismäärään. Virkamiesten maksuosuus vastaa kolmannesta tästä suhteesta, kun otetaan huomioon henkilöstösääntöjen 83 artiklan 2 kohtaan perustuva yhteisön eläkejärjestelmän rahoituksen jakoperuste. Rahoituskustannuksen laskeminen edellyttää vakuutusmatemaattisia olettamia, toisin sanoen arvioita useiden kriteerien (korkokanta, kuolevuus, palkkakehitys jne.) tulevasta arvosta. Vakuutusmatemaattisten laskelmien tekemiseksi huomioon otettava korko määritellään henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevan 10 artiklan 2 kohdassa kuluvaa vuotta edeltävien 12 vuoden aikana todettujen keskimääräisten reaalikorkojen keskiarvoksi.

Se, että viitejaksoksi on valittu 12 vuotta 20 vuoden sijaan, ei vaikuta vakuutusmatemaattisen menetelmän lainmukaisuuteen. Aikaisemman ajanjakson perusteella lasketun keskimääräisten reaalikorkojen keskiarvon ennustettu arvo on joka tapauksessa likimääräinen tämän ajanjakson pituudesta riippumatta. Viitejakson pituus ei voi vaikuttaa vakuutusmatemaattiseen tasapainoon, edellyttäen, että kriteeriä ei muuteta pitkällä aikavälillä. Ainoastaan siinä tapauksessa, että tulevaisuudessa tätä jaksoa pidennettäisiin tai lyhennettäisiin korkotason kehityksen vuoksi vakuutusmatemaattisessa laskelmassa käytetyn keskimääräisten reaalikorkojen keskiarvon pitämiseksi alhaisena ja siten virkamiesten maksuosuuden pitämiseksi korkealla tasolla, laskentamenetelmän objektiivisuus voitaisiin saattaa kyseenalaiseksi ja vakuutusmatemaattisen tasapainon varmistamista avoimin ja kiistattomin perustein koskevan tavoitteen saavuttaminen vaikeutuisi. Näin ollen henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevan 10 artiklan 2 kohdassa ja 4 artiklan 6 kohdassa vahvistettu 12 vuoden jakso ei ole ilmeisen virheellinen eikä liioin ilmeisen soveltumaton.

(ks. 84, 86, 88, 97 ja 98 kohta)

5.      Lainsäätäjän käyttäessä laajaa harkintavaltaansa yhteisön eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon varmistamiseksi se, että huomioon otetaan talousarvioon liittyviä tekijöitä, ei ole lainvastaista. Niiden huomioon ottaminen on jopa välttämätöntä, sillä koska yhteisöllä ei ole eläkerahastoa, eläke-etuuksien maksaminen rasittaa yhteisöjen talousarviota henkilöstösääntöjen 83 artiklan 1 kohdan mukaisesti, vastaavasti kuin virkamiesten maksuosuudet muodostavat sen yhden tuloerän.

(ks. 126 kohta)

6.      Virkamiehet eivät voi vedota luottamuksensuojan periaatteeseen riitauttaakseen uuden yhteisön säännöksen lainmukaisuuden etenkään alalla, joka edellyttää jatkuvaa mukautumista taloudellisen tilanteen vaihteluihin.

Vaikka lainsäätäjä voi milloin tahansa tehdä henkilöstösääntöjen säännöksiin yleisen edun mukaiseksi arvioimiaan muutoksia ja antaa henkilöstösääntöjen säännöksiä, jotka ovat epäedullisempia kyseisille virkamiehille, kunhan tarvittaessa säädetään riittävän pituisesta siirtymäajasta, tämä edellyttää kuitenkin, että säännökset kohdistuvat tulevaan, eli sitä, että uutta lainsäädäntöä sovelletaan ainoastaan uusiin tilanteisiin ja aikaisemman lainsäädännön voimassa ollessa syntyneiden tilanteiden tuleviin vaikutuksiin.

Tästä syystä kantajalta ei voida evätä oikeutta vedota luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen sellaisen henkilöstösääntöjen muutoksen osalta, jolla muutetaan aikaisemman osalta toimielinten ja virkamiesten välistä, yhteisön eläkejärjestelmän maksuosuuksia koskevaa jakoperustetta.

(ks. 149, 150 ja 153 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 84/78, Tomadini, 16.5.1979 (Kok. 1979, s. 1801, 21 kohta); asia 112/80, Dürbeck, 5.5.1981 (Kok. 1981, s. 1095, 48 kohta) ja asia C‑368/89, Crispoltoni, 11.7.1991 (Kok. 1991, s. I‑3695, 21 kohta).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: yhdistetyt asiat T‑6/92 ja T‑52/92, Reinarz v. komissio, 26.10.1993 (Kok. 1993, s. II‑1047, 85 kohta); yhdistetyt asiat T‑98/92 ja T‑99/92, Di Marzio ja Lebedef v. komissio, 22.6.1994 (Kok. H. 1994, s. I‑A‑167 ja II‑541, 68 kohta); asia T‑177/95, Barraux ym. v. komissio, 11.12.1996 (Kok. H. 1996, s. I‑A‑541 ja II‑1451, 47 kohta) ja em. asia Campoli v. komissio, 85 kohta.