Language of document : ECLI:EU:F:2013:203

EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)

12 päivänä joulukuuta 2013 (*)

Henkilöstö – Parlamentin jäsenten valtuutetut avustajat – Sopimuksen ennenaikainen irtisanominen – Avustamispyyntö – Työpaikkakiusaaminen

Asiassa F‑129/12,

jossa on kyse SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuvasta kanteesta,

CH, Euroopan parlamentin jäsenen valtuutettu avustaja, kotipaikka Bryssel (Belgia), edustajinaan asianajajat L. Levi, C. Bernard-Glanz ja A. Tymen,

kantajana,

vastaan

Euroopan parlamentti, asiamiehinään S. Alves ja E. Taneva,

vastaajana,

VIRKAMIESTUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja H. Kreppel sekä tuomarit E. Perillo ja R. Barents (esittelevä tuomari),

kirjaaja: hallintovirkamies J. Tomac,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 9.7.2013 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

1        CH vaatii virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 31.10.2012 saapuneella kannekirjelmällä virkamiestuomioistuinta kumoamaan Euroopan parlamentin 19.1.2012 tekemän päätöksen, jolla irtisanottiin hänen parlamentin jäsenen valtuutetun avustajan työsopimuksensa, 15.3.2012 tehdyn päätöksen, jolla hänen avustamispyyntönsä hylättiin ja tarpeellisilta osin päätökset, joilla näistä päätöksistä tehdyt valitukset hylättiin, sekä velvoittamaan parlamentin maksamaan hänelle vahingonkorvauksena 120 000 euroa.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

2        Käsiteltävää asiaa koskevat oikeussäännöt ovat Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen (jäljempänä henkilöstösäännöt) 12 a artikla ja 24 artikla ja muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 2 artiklan c alakohta, 127 ja 130 artikla ja 139 artiklan 1 kohdan d alakohta.

3        Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan, jonka otsikko on ”Oikeudenmukaiset ja kohtuulliset työolot ja työehdot”, 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Jokaisella työntekijällä on oikeus terveellisiin, turvallisiin ja ihmisarvoisiin työoloihin ja työehtoihin.”

4        Perusoikeuskirjan 41 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeus hyvään hallintoon”, määrätään seuraavaa:

”1. Jokaisella on oikeus siihen, että unionin toimielimet, elimet ja laitokset käsittelevät hänen asiansa puolueettomasti, oikeudenmukaisesti ja kohtuullisessa ajassa.

2. Tähän oikeuteen sisältyy erityisesti:

a) jokaisen oikeus tulla kuulluksi ennen kuin häntä vastaan ryhdytään yksittäiseen toimenpiteeseen, joka vaikuttaa häneen epäedullisesti;

– –”

5        Tosiseikkojen tapahtuma-aikaan sovelletun parlamentin työjärjestyksen 9 artiklan 2 kohdassa todetaan seuraavaa:

”Jäsenten käyttäytymisen tulee ilmentää keskinäistä kunnioitusta, perustua Euroopan unionin keskeisissä asiakirjoissa määritettyihin arvoihin ja periaatteisiin ja kunnioittaa parlamentin arvokkuutta, eikä sen tule häiritä parlamentin toiminnan sujuvuutta eikä työrauhaa parlamentin rakennuksissa. – –”

6        Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen VII osaston soveltamisohjeiden (jäljempänä soveltamisohjeet), jotka parlamentin puhemiehistö on hyväksynyt 9.3.2009 tekemällään päätöksellä ja joita on viimeksi muutettu parlamentin puhemiehistön 13.12.2010 tekemällä päätöksellä, 20 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kun avustaja, jäsen tai jäsenryhmä, jota hän avustaa, aikovat päättää työsopimuksen ennen sen voimassaolon päättymistä, avustajan tai osapuolena olevan jäsenen on toimitettava pääsihteeristön toimivaltaiselle yksikölle kirjallinen pyyntö, jossa ilmoitetaan peruste tai perusteet, joiden vuoksi sopimuksen ennenaikaista päättämistä pyydetään.

Työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen tutkii pyynnön ja päättää sopimuksen joko muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 139 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaisesti noudattaen säädettyä irtisanomisaikaa tai muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 139 artiklan 3 kohdan mukaisesti noudattaen säädettyjä edellytyksiä.”

 Tosiseikat

7        Parlamentin jäsen B. otti 1.10.2004 kantajan palvelukseen parlamentin jäsenen avustajaksi työsopimuksella, jonka voimassaolon oli määrä päättyä vaalikauden 2004/2009 päättyessä. B:n edustajantoimen päätyttyä vuonna 2007 toinen parlamentin jäsen P. otti kantajan palvelukseen avustajaksi 1.12.2007 alkaen kyseisen vaalikauden päättymiseen asti vuonna 2009. Parlamentti otti kantajan palvelukseen muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 5 a artiklassa tarkoitettuna parlamentin jäsenen valtuutettuna avustajana 1.8.2009 alkaen avustamaan P:tä vaalikauden 2009/2014 loppuun saakka. Työsopimuksen mukaan hänet sijoitettiin tehtäväryhmän II palkkaluokkaan 14.

8        Kyseinen työsopimus korvattiin 1.9.2010 alkaen uudella työsopimuksella, jonka nojalla kantajan uudeksi palkkaluokaksi määritettiin tehtäväryhmän II palkkaluokka 11.

9        Kantajalle määrättiin 27.9.2011 alkaen sairausloma, jota jatkettiin 19.4.2012 saakka.

10      Kantajaa hoitava lääkäri A.G. laati 26.10.2011 todistuksen, jossa todettiin hänen kärsineen masennuksesta ja ahdistuneisuudesta, toistuvasta ”ruminaatiosta” ja syömishäiriöstä ja viitattiin kantajan ilmoitukseen, jonka mukaan hän oli joutunut työpaikkakiusaamisen uhriksi. Neuropsykiatri Y. G totesi lääkäri A. G:lle osoitetussa 20.11.2011 päivätyssä lausunnossa masennuksen ja ahdistuneisuuden jatkuvan. Brysselin (Belgia) Brugmann-keskussairaalan lääketieteellis-psykologisen asiantuntijayksikön johtaja lääkäri J. de M. totesi 22.11.2011 kantajan kärsivän reaktiivisesta työuupumuksesta ja ilmoitti, että kantajan masennuksen ja ahdistuneisuuden syynä oli ”koettu työpaikkakiusaaminen”.

11      Kantaja ilmoitti 28.11.2011 parlamentin asettamalle työpaikkakiusaamista ja sen ehkäisemistä käsittelevälle neuvoa-antavalle komitealle (jäljempänä työpaikkakiusaamista käsittelevä neuvoa-antava komitea) tilanteestaan ja P:n häneen kohdistamasta käytöksestä. Kantaja tiedusteli 6.12.2011 kaikilta kyseisen komitean jäseniltä menettelytavasta, jota on noudatettava kantelun tekemiseksi työpaikkakiusaamisesta. Kantaja lähetti 12.12.2011 päivätyssä sähköpostiviestissä kaikille työpaikkakiusaamista käsittelevän neuvoa-antavan komitean jäsenille sekä parlamentin pääsihteerille sähköpostiviestin, jonka hän oli samana päivänä lähettänyt P:lle ja jossa hän kuvaili terveydentilaansa P:n häneen kohdistaman työpaikkakiusaamisen seurauksena. Kantaja kääntyi 21.12.2011 päivätyllä sähköpostiviestillä kyseisen komitean puheenjohtajan puoleen pyytääkseen tapaamista.

12      Kantaja esitti 22.12.2011 asianajajiensa välityksellä henkilöstösääntöjen 24 artiklan mukaisen avustamispyynnön, jossa hän väitti joutuneensa P:n häneen kohdistaman työpaikkakiusaamisen uhriksi ja vaati etäännyttämistoimenpiteiden toteuttamista sekä hallinnollisen tutkimuksen aloittamista.

13      P. lähetti 6.1.2012 henkilöstön palvelukseenotto- ja siirtoyksikölle, joka toimii parlamentin pääsihteeristön henkilöstön pääosaston henkilöresurssien kehittämisosaston yhteydessä, kirjallisen pyynnön kantajan työsopimuksen irtisanomisesta. P. vahvisti tämän pyynnön 18.1.2012.

14      Kantajan työsopimus irtisanottiin 19.1.2012 tehdyllä päätöksellä 19.3.2012 alkaen luottamussuhteen katkeamisen vuoksi (jäljempänä irtisanomispäätös). Kantaja vapautettiin tehtävistään irtisanomisajaksi. Kyseisen päätöksen liitteenä olevassa kirjeessä toimivaltainen yksikönpäällikkö ilmoitti kantajalle, että hän oli vastaanottanut 18.1.2012 P:n pyynnön irtisanoa kantajan työsopimus. P. katsoi ensiksi, että kantajalla ei ollut tarvittavaa pätevyyttä seurata niiden parlamentin valiokuntien työtä, joiden jäsen hän oli, ja toiseksi, että kantaja käyttäytyi joskus sekä häntä että muita parlamentin jäseniä ja avustajia kohtaan tavalla, jota ei voida hyväksyä. Näistä syistä P. ei voinut enää luottaa kantajaan hänen avustajanaan jatkamisen suhteen.

15      Kantajan asianajajat pyysivät 23.1.2012 päivätyllä kirjeellä jäljennöstä irtisanomispyynnöstä, sellaisena kuin P. oli sen laatinut. Tämän pyynnön johdosta parlamentin toimivaltainen yksikkö toimitti heille 2.2.2012 päivätyllä kirjeellä luettelon, joka ei ollut tyhjentävä, esimerkeistä, jotka selittivät kantajan ja P:n välisen luottamussuhteen katkeamista.

16      Kantajan asianajajat muistuttivat 7.2.2012 päivätyllä kirjeellä, että kantajan esittämä avustamispyyntö oli jäänyt vaille vastausta.

17      Lääkäri Y. G. totesi 4.3.2012 päivätyssä lääkäri A. G:lle lähetetyssä kirjeessä kantajan masennuksen ja ahdistuneisuuden pahentuneen yhtäältä sen vuoksi, että parlamentti ei ollut tunnustanut ”koettua työpaikkakiusaamista”, ja toisaalta irtisanomispäätöksen vuoksi.

18      Parlamentin toimivaltainen pääjohtaja ilmoitti 15.3.2012 päivätyllä kantajan esittämää avustamispyyntöä koskevalla kirjeellä, ettei hän ota kantaa siihen, voidaanko henkilöstösääntöjen 24 artiklaa soveltaa vai ei, kun otetaan huomioon, että kantajan työsopimuksen irtisanomisen ja hänen pitkittyneen sairauspoissaolonsa vuoksi tämä pyyntö oli menettänyt kohteensa (jäljempänä avustamispyynnön hylkäämispäätös).

19      Kantaja teki 30.3.2012 irtisanomispäätöksestä valituksen henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan nojalla. Kantaja teki 22.6.2012 samalla perusteella valituksen avustamispyynnön hylkäämispäätöksestä.

20      Parlamentin pääsihteeri hyväksyi osittain irtisanomispäätöksestä tehdyn valituksen 20.7.2012 tehdyllä päätöksellä, jossa hän päätti, että kantajan työsopimuksen päättymispäivää siirretään 20.6.2012 asti hänen 19.4.2012 päättyneen sairauslomansa vuoksi muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 139 artiklan 1 kohdan d alakohdan viimeisen virkkeen mukaisesti.

21      Parlamentin pääsihteeri hylkäsi 8.10.2012 tehdyllä päätöksellä avustamispyynnön hylkäämispäätöksestä tehdyn valituksen.

 Asianosaisten vaatimukset

22      Kantaja vaatii, että virkamiestuomioistuin

–        kumoaa irtisanomispäätöksen,

–        kumoaa avustamispyynnön hylkäämispäätöksen,

–        kumoaa tarpeellisilta osin parlamentin pääsihteerin 20.7.2012 tekemän päätöksen, jolla hylättiin hänen irtisanomispäätöksestä 30.3.2012 tekemänsä valitus, ja parlamentin pääsihteerin 8.10.2012 tekemän päätöksen, jolla hylättiin hänen avustamispyynnön hylkäämispäätöksestä 22.6.2012 tekemänsä valitus,

–        velvoittaa parlamentin maksamaan hänelle vahingonkorvauksena 120 000 euroa ja

–        velvoittaa parlamentin korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut.

23      Parlamentti vaatii, että virkamiestuomioistuin

–        hylkää kanteen perusteettomana ja

–        velvoittaa kantajan korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

 Vaatimukset, jotka koskevat valitusten hylkäämispäätösten kumoamista

24      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan silloin, kun valituksen hylkäämisestä tehty päätös on vailla itsenäistä sisältöä, muodollisesti tällaiseen päätökseen kohdistuvien kumoamisvaatimusten vaikutuksena on, että tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetaan toimi, josta valitus on tehty (ks. vastaavasti asia 293/87, Vainker v. parlamentti, tuomio 17.1.1989, 8 kohta ja asia F‑104/07, Hoppenbrouwers v. komissio, tuomio 9.7.2009, 31 kohta). Koska 20.7.2012 tehty päätös, jolla hylättiin irtisanomispäätöksestä 30.3.2012 tehty valitus, sekä 8.10.2012 tehty päätös, jolla hylättiin avustamispyynnön hylkäämispäätöksestä 22.6.2012 tehty valitus, ovat vailla itsenäistä sisältöä, kumoamisvaatimusten on näin ollen katsottava kohdistuvan ainoastaan irtisanomispäätökseen ja avustamispyynnön hylkäämispäätökseen.

 Irtisanomispäätöksen ja avustamispyynnön hylkäämispäätöksen kumoamista koskevat vaatimukset

 Asianosaisten lausumat

–       Kantajan lausumat

25      Kantajan mukaan kyseessä olevan työpaikkakiusaamisen, kiusaajan ja irtisanomispäätöksen välillä on suora yhteys, sillä tämä päätös perustuu työpaikkakiusaamiseen syyllistyneen P:n pyyntöön. Kantaja huomauttaa, että työpaikkakiusaamista merkitsevät teot kuvailtiin täsmällisesti ja seikkaperäisesti ja mahdollisuuksien mukaan ne myös dokumentoitiin avustamispyynnössä ja valituksissa, joten P. ei voinut väittää olleensa tietämätön tilanteesta. P:n toiminnan osalta kantaja väittää hänen olleen jatkuvasti tyytymätön, mikä hänen mukaansa ilmeni hänen saavutustensa ja pätevyytensä järjestelmällisenä mustamaalaamisena, jatkuvana, loukkaavana ja ei-rakentavana arvosteluna hänen läsnä ollessaan tai kolmansien edessä ja hänen työnsä jatkuvana kyseenalaistamisena. Kantaja katsoo, että kyseenalaiseksi on asetettu paitsi hänen työnsä laatu, myös hänen henkilökohtaiset ominaisuutensa ja hänen ihmisarvonsa.

26      Tämän jälkeen kantaja antaa konkreettisia esimerkkejä P:n häneen kohdistamasta käytöksestä, jota hän pitää lainvastaisena, erityisesti mustamaalaamisesta kolmansille henkilöille. Kantaja katsoo, että asiassa F‑2/09, Menghi v. Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto (ENISA), 24.2.2010 annetun tuomion mukaisesti irtisanomispäätöstä rasittaa harkintavallan väärinkäyttö ja että se on kumottava. Kyseistä päätöstä ei nimittäin tehty kantajan mukaan siinä tarkoituksessa, että P voisi luopua avustajasta, johon luottamussuhde oli hävinnyt, vaan siinä tarkoituksessa, että P. voisi ”hankkiutua eroon” avustajasta, jonka avustamispyyntö olisi voinut aiheuttaa hänelle vahinkoa. Kantaja lisää, että työsopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen, jonka tutkittavaksi irtisanomispyyntö oli saatettu, tehtävänä oli arvioida P:n esittämien syiden pätevyys. Työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen ei voi vain vahvistaa jokaista parlamentin jäseneltä tulevaa irtisanomispyyntöä, joka kohdistuu tämän avustajaan, varsinkaan silloin, kun viimeksi mainittu on esittänyt avustamispyynnön. Irtisanomispäätöksestä tehdyn valituksen hylkäämispäätöksestä kantaja huomauttaa, että parlamentti paitsi kieltäytyi kumoamasta päätöstä, jota rasittaa selvästi harkintavallan väärinkäyttö, vaan se myös laiminlöi perusteluvelvollisuuttaan vähätellessään perustellusti esitettyjä aihetodisteita ja jättäessään ottamasta kantaa harkintavallan väärinkäyttöä koskevaan kysymykseen. Kantaja huomauttaa myös, että irtisanomispäätöksen pysyttäminen antoi sittemmin parlamentille mahdollisuuden perustella avustamispyynnön hylkäämispäätöstä sillä perusteella, että pyyntö oli menettänyt irtisanomisen vuoksi kohteensa. Lopuksi kantaja katsoo, että irtisanomispäätös on kumottava myös siltä osin kuin sillä rikotaan henkilöstösääntöjen 12 a artiklaa ja sitä taetta, joka tässä säännöksessä annetaan työntekijöille, jotka ovat tehneet ilmoituksen työpaikkakiusaamisesta.

27      Mitä tulee ilmeiseen arviointivirheeseen, kantaja kyseenalaistaa irtisanomispäätöksen tueksi esitetyt perusteet ja parlamentin kieltäytymisen tunnustamasta tätä virhettä. Kantaja muistuttaa, että lähes kahden vuoden yhteistyön jälkeen P. päätti pitää hänet palveluksessaan hänen ensimmäisen työsopimuksensa ehdoilla. Kantaja huomauttaa irtisanomispäätöksen tueksi esitetystä argumentista, jonka mukaan kantajan kollegoihinsa kohdistamaa käytöstä ei voida hyväksyä, ettei tämän väitteen osalta esitetty lainkaan näyttöä.

28      Avustamispyynnön hylkäämispäätöksen osalta kantaja mainitsee virkamiestuomioistuimen asiassa F‑95/09, Skareby vastaan komissio, 8.2.2011 antaman tuomion ja korostaa, että avustamispyyntö ei jää irtisanomispäätöksen vuoksi ipso facto vaille kohdetta. Vaikka hän myöntääkin, että pyydetyillä etäännyttämistoimenpiteillä ei ollut enää irtisanomisen jälkeen merkitystä, hän väittää, että henkilöstösääntöjen 24 artiklaa sovelletaan parlamentin jäsenten valtuutettuihin avustajiin ja että häneltä ei voida evätä apua ja näin ollen tutkimuksen aloittamista.

–       Parlamentin lausumat

29      Parlamentti on esittänyt alustavasti huomautuksia parlamentin jäsenten valtuutettujen avustajien asemasta. Se väittää ensimmäiseksi, että oikeuskäytäntöä, joka koskee muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 2 artiklan c alakohdan mukaisten väliaikaisen toimihenkilön työsopimusten irtisanomista, voidaan soveltaa analogisesti parlamentin jäsenten valtuutettujen avustajien irtisanomiseen, kun otetaan huomioon, että keskinäinen luottamus on olennainen yhteinen tekijä molemmille sopimustyypeille. Tältä osin parlamentti vetoaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T‑406/04, Bonnet vastaan yhteisöjen tuomioistuin, 17.10.2006 antamaan tuomioon ja virkamiestuomioistuimen yhdistetyissä asioissa F‑116/07, F‑13/08 ja F‑31/08, Tomas vastaan parlamentti, 7.7.2010 antamaan tuomioon. Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 139 artiklan 1 kohdan d alakohtaan ja soveltamisohjeiden 20 artiklan 2 kohtaan perustuvasta irtisanomismenettelystä parlamentti selittää, että silloin, kun työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen vastaanottaa parlamentin jäseneltä pyynnön, joka koskee parlamentin jäsenen valtuutetun avustajan työsopimuksen päättämistä luottamussuhteen katkeamisen vuoksi ennen työsopimuksen voimassaolon päättymistä, parlamentti voi ainoastaan todeta tämän katkeamisen ja hyväksyä irtisanomispyynnön. Työsopimukset tekemiseen toimivaltaisella viranomaisella ei nimittäin ole lainkaan harkintavaltaa tällaisen pyynnön täytäntöönpanon osalta. Mitä tulee soveltamisohjeiden 20 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaiseen tutkimiseen, jonka työsopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen on suoritettava kyseisestä pyynnöstä, parlamentti täsmentää, että kyseessä on ainoastaan hallinnollinen käsittely irtisanomisen valmistelemiseksi sekä menettelyn täytäntöönpano muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 139 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädettyä irtisanomisaikaa noudattaen. Parlamentin mukaan työsopimusten tekemiseen toimivaltaisella viranomaisella ei näin ollen ole lainkaan harkintavaltaa parlamentin jäsenen valtuutettua avustajaa koskevan, luottamussuhteen katkeamiseen perustuvan irtisanomispyynnön täytäntöönpanon osalta. Työsopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen harkintavalta P:n pyynnön osalta, joka koski kantajan työsopimuksen irtisanomista P:n ja kantajan välisen ammatillisen suhteen jatkumiselle välttämättömän luottamuksen menettämisen vuoksi, oli siis sidottua.

30      Parlamentti huomauttaa harkintavallan väärinkäytöstä ja työpaikkakiusaamisesta, että kantajan väitteisiin ja syytöksiin ei ole liitetty sellaista näyttöä, jonka avulla niiden todenperäisyys olisi mahdollista osoittaa, ja että hänen väitteensä, jonka mukaan irtisanomispäätöstä rasittaa harkintavallan väärinkäyttö, koska se tehtiin kiusaamistarkoituksessa, on hylättävä perusteettomana. Parlamentti lisää, että sen seikan avulla, että kannekirjelmään liitetyt lääkärinlausunnot osoittavat, että masennuksen ja ahdistuneisuuden, josta kantaja kärsii, syynä on ”koettu työpaikkakiusaaminen”, ei voida näyttää toteen tällaisen kiusaamisen olemassaoloa, koska nämä lausunnot perustuvat kantajan subjektiiviseen kuvaukseen työoloistaan. Parlamentti huomauttaa myös, että P. otti ensimmäisen kerran yhteyttä toimivaltaiseen yksikköön 28.11. ja 5.12.2011 välisenä aikana kantajan irtisanomisessa noudatettavan menettelyn osalta eli siis hyvissä ajoin ennen avustamispyynnön esittämistä. Tästä seuraa parlamentin mukaan, että työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen ei tehnyt irtisanomispäätöstä ”hankkiutuakseen eroon” kantajasta hänen esittämänsä avustamispyynnön johdosta. Lopuksi parlamentti kiistää väitteen, jonka mukaan irtisanomispäätöksestä tehdyn valituksen hylkäämispäätöstä ei ole perusteltu.

31      Ilmeisestä arviointivirheestä parlamentti toteaa, että kantaja, jonka tehtävänä oli erityisesti sen arvioiminen, oliko Euroopan verkko- ja tietoturvavirastoa (ENISA) koskevaan aineistoon esitettävä muutoksia, ei ollut osoittanut, että ehdotetut muutokset eivät olleet ”esityskelvottomia”. Näin ollen kantaja ei esittänyt näyttöä siitä, että työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen syyllistyi tällaiseen virheeseen. Parlamentti ei ollut myöskään irtisanomispäätöksessä syyttänyt kantajaa talous- ja raha-asioiden valiokunnan töiden huonosta seurannasta. Tältä osin parlamentti korostaa, että kantaja, joka kuului tehtäväryhmään II, oli määrätty suorittamaan pääasiallisesti kirjoitus- ja neuvonantotehtäviä. Työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen katsoi kuitenkin 2.2.2012 päivätyssä kirjeessä, että vaikka kantaja ”[oli] hyvin pätevä suorittamaan sihteeritehtäviä, hän ei osoit[tanut] poliittista arvostelukykyä – –, joka oli tarpeen, jotta olisi mahdollista – – avustaa tehokkaasti [P:tä] parlamentin valiokuntien [töiden] seurannassa”.

32      Avustamispyynnön hylkäämispäätöksestä parlamentti huomauttaa aluksi, että henkilöstösääntöjen 12 a ja 24 artiklaa ei sovelleta parlamentin jäseniin. Tämän jälkeen parlamentti väittää, että hallinnollisen tutkimuksen aloittamista koskevan pyynnön hylkääminen perustui kahteen seikkaan: yhtäältä tämä pyyntö oli menettänyt kohteensa kantajan irtisanomisen johdosta, ja toisaalta henkilöstösääntöjen 24 artiklaa ei sovelleta parlamentin jäseniin. Parlamentti katsoo näin ollen, ettei työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen voinut hyväksyä avustamispyyntöä. Näin ollen henkilöstösääntöjen 24 artiklan rikkomista koskeva kanneperuste on parlamentin mukaan hylättävä. Parlamentti lisää, että kantajan siirtäminen toisiin tehtäviin on joka tapauksessa suljettu pois, koska muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 5 a artiklan mukaisesti parlamentin jäsenet pyytävät itse hallintoa ottamaan palvelukseen valitsemansa avustajat.

 Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

–       Kantajan työsopimuksen irtisanominen

33      Perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan jokaisella on oikeus tulla kuulluksi ennen kuin häntä vastaan ryhdytään yksittäiseen toimenpiteeseen, joka vaikuttaa häneen epäedullisesti.

34      Sitä ei ole kiistetty, että käsiteltävässä asiassa irtisanomispäätös on yksittäinen toimenpide, joka vaikuttaa kantajaan epäedullisesti.

35      Asiakirjoista kuitenkin ilmenee, että työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen ei kuullut kantajaa ennen hänen työsopimuksensa irtisanomista. Parlamentti on nimenomaisesti vahvistanut tämän, kun siltä tiedusteltiin asiaa suullisessa käsittelyssä.

36      Parlamentin mukaan muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 2 artiklan c alakohdan mukaisten väliaikaisen toimihenkilön työsopimusten irtisanomista koskevasta oikeuskäytännöstä, jota sen mukaan voidaan soveltaa analogisesti parlamentin jäsenten valtuutettujen avustajien irtisanomiseen, ilmenee, että työsopimusten tekemiseen toimivaltaisella viranomaisella ei ole velvollisuutta kuulla parlamentin jäsenen valtuutettua avustajaa ennen kuin se tekee päätöksen hänen työsopimuksensa irtisanomisesta.

37      Siltä osin kuin parlamentti pyrkii vetoamaan virkamiestuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan silloin, kun irtisanomispäätös tehdään luottamuksen menettämisen vuoksi, asianomaisella ei ole menettelyllisiä takeita, kuten oikeutta tulla kuulluksi hallinnollisen menettelyn aikana, riittää kun todetaan, että Lissabonin sopimuksen voimaantulosta 1.12.2009 alkaen on otettava huomioon perusoikeuskirjan määräykset, joilla on sama oikeudellinen arvo kuin perustamissopimuksilla.

38      Jotta kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaaminen voisi käsiteltävässä asiassa johtaa irtisanomispäätöksen kumoamiseen, on kuitenkin vielä tutkittava, olisiko menettely voinut johtaa erilaiseen lopputulokseen, jos tätä lainvastaisuutta ei olisi tapahtunut. Virkamiestuomioistuin tarkastelee tätä kysymystä tämän tuomion 48 kohdassa.

39      Seuraavaksi on tarkasteltava parlamentin väitettä, jonka mukaan silloin, kun työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen saa parlamentin jäseneltä pyynnön, joka koskee parlamentin jäsenen valtuutetun avustajan työsopimuksen päättämistä luottamussuhteen katkeamisen vuoksi ennen työsopimuksen voimassaolon päättymistä, se voi ainoastaan todeta kyseisen katkeamisen ja hyväksyä irtisanomispyynnön, koska sillä ei ole lainkaan harkintavaltaa tämän pyynnön täytäntöönpanon osalta.

40      Tältä osin on huomattava, että soveltamisohjeiden 20 artiklan 2 kohdan mukaan parlamentin jäsenen, joka pyytää valtuutetun avustajan työsopimuksen irtisanomista, on ”vahvist[ettava] syy tai syyt” ja että toisen alakohdan mukaan työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen irtisanoo sopimuksen ”tutkittuaan pyynnön”. Näin ollen tästä artiklasta ilmenee, että työsopimusten tekemiseen toimivaltaisella viranomaisella on ainakin velvollisuus tutkia irtisanomispyynnön laillisuus. Päinvastaisessa tapauksessa parlamentin jäsenen velvollisuus ”täsmentää syy tai syyt” ja työsopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen velvollisuus tutkia pyyntö jäisi vaille merkitystä.

41      Näin ollen ja ilman, että on tarpeen ottaa kantaa työsopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen soveltamisohjeiden 20 artiklan 2 kohdan nojalla suorittaman tutkimuksen laajuuteen, riittää kun todetaan, että tämän artiklan sanamuoto edellyttää työsopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen tarkistavan, ettei tältä osin mahdollisesti esitetty syy loukkaa sisällöltään perusoikeuksia (ks. vastaavasti em. asia Bonnet v. yhteisöjen tuomioistuin, tuomion 52 kohta) eikä unionin ja sen toimihenkilöiden välisiä työsuhteita koskevia säännöksiä, sellaisena kuin niitä tulkitaan perusoikeuksien valossa. Tältä osin on mainittava, että parlamentti ilmoitti suullisessa käsittelyssä, että se tutki tosiasiallisesti kyseisen artiklan mukaisen tutkimuksen yhteydessä, kunnioitettiinko työsopimuksen irtisanomispyynnössä perusoikeuksia.

42      Tästä seuraa, että työsopimusten tekemiseen toimivaltaisella viranomaisella oli velvollisuus tutkia, oliko P:n 6.1.2012 päivätyn kantajan työsopimusta koskevan irtisanomispyynnön ja sen seikan välillä yhteys, että kantaja oli jättänyt 22.12.2011 henkilöstösääntöjen 24 artiklan mukaisesti avustamispyynnön, joka koski P:n häneen kohdistamaa väitettyä kiusaamista ja hallinnollisen tutkimuksen aloittamista.

43      Tältä osin parlamentti väittää, että tällainen mahdollisuus oli suljettu pois sen vuoksi, että P. oli ottanut yhteyttä toimivaltaisiin yksikköihin 28.11. ja 5.12.2011 välisenä aikana – toisin sanoen hyvissä ajoin ennen kuin kantaja esitti avustamispyynnön – saadakseen tiettyjä tietoja kantajan työsopimuksesta. On kuitenkin todettava, ettei parlamentti ole esittänyt vähäisintäkään näyttöä tästä.

44      Lisäksi on selvää, että 6.1.2012, jolloin P. pyysi kantajan työsopimuksen irtisanomista, työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen oli tietoinen kantajan toimittamista lääkärintodistuksista, joista ilmenee yksiselitteisesti, että niiden lääkäreiden mukaan, joiden puoleen kantaja oli kääntynyt, kantajan ongelmat, jotka olivat tehneet välttämättömäksi hänen määräämisensä sairauslomalle 27.9.2011 lähtien, olivat aiheutuneet työpaikkakiusaamisesta, jonka kohteeksi hän oli työpaikallaan joutunut. On myös kiistatonta, että kantaja lähetti 12.12.2011 P:lle sähköpostiviestin, jossa vedottiin liikarasitukseen, ”joka johtui P:n häneen kohdistamasta päivittäisestä kiusaamisesta”, ja että kantaja lähetti samana päivänä jäljennöksen sähköpostiviestistä parlamentin pääsihteerille ja työpaikkakiusaamista käsittelevälle neuvoa-antavalle komitealle. Lopuksi on todettava, että P. lähetti 19.12.2011 toimivaltaiseen yksikköön sähköpostiviestin, jossa mainittiin kantajan 12.12.2011 päivätty sähköpostiviesti, joka oli P:n mielestä ”erittäin loukkaava”. Tässä samassa sähköpostiviestissä P. toivoi myös saavansa tietoja parlamentin jäsenten valtuutettujen avustajien työsopimusten irtisanomista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä.

45      Virkamiestuomioistuin katsoo, että työsopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen olisi pitänyt edellä esiin tuotujen tosiseikkojen johdosta tutkia soveltamisohjeiden 20 artiklan 2 kohdan mukaisen tutkimuksensa yhteydessä, olisiko kantajan sopimuksen irtisanomispyynnöllä voinut olla yhteyttä tämän 22.12.2011 esittämään avustamispyyntöön vai ei. Työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen olisi voinut tunnustaa tämän tutkimisen vaikean ja herkän luonteen ja näin toimimalla täysin taata, että käsiteltävässä asiassa noudatetaan perusoikeuskirjan 31 artiklan 1 kohtaa, jonka mukaan jokaisella työntekijällä on oikeus terveellisiin, turvallisiin ja ihmisarvoisiin työoloihin ja työehtoihin.

46      On kuitenkin todettava, että parlamentin suullisessa käsittelyssä esittämien lausumien mukaan työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen oli saatuaan 6.1.2012 P:n pyynnön kantajan sopimuksen irtisanomisesta pidättynyt tutkimasta kyseistä pyyntöä ja oli odottanut sen 18.1. tapahtunutta vahvistamista. Virkamiestuomioistuin katsoo myös, että se, että työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen jätti suorittamatta soveltamisohjeiden 20 artiklan 2 kohdassa säädetyn irtisanomispyynnön tutkimisen vahvistaa sen seikan, että kantajan työsopimus irtisanottiin pyynnön vahvistamista seuranneena päivänä eli 19.1.2012 siitä huolimatta, että työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen oli täysin tietoinen siitä, että kantaja oli sairauslomalla.

47      On ilmeistä, että tästä seuraa, että työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen ei suorittanut P:n pyynnön johdosta vähäisintäkään tutkimusta varmistuakseen, oliko käsiteltävässä asiassa noudatettu muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 139 artiklan 1 kohdan d alakohdan viimeisen virkkeen säännöksiä, joiden mukaan kahden kuukauden irtisanomisaikaa, johon kantajalla oli oikeus, olisi pitänyt lykätä 19.4.2012 asti. Virkamiestuomioistuin toteaa myös, että työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen korjasi tämän virheen vasta 30.3.2012 päivättyyn valitukseen 20.7.2012 antamassaan vastauksessa.

48      Lopuksi on vielä syytä tutkia, olisiko kantajan kuuleminen ennen irtisanomispäätöksen tekemistä voinut mahdollistaa muunlaisen lopputuloksen. Tältä osin virkamiestuomioistuin katsoo, että jos kantajaa olisi kuultu, työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen olisi voinut saada enemmän tietoja tutkiakseen, liittyikö kantajan työsopimuksen irtisanomispyyntö hänen esittämäänsä avustamispyyntöön vai ei, ja taata siten täysin perusoikeuskirjan 31 artiklan 1 kohdan noudattamisen, kuten tämän tuomion 45 kohdassa todetaan.

49      Tästä seuraa, että tehdessään irtisanomispäätöksen käsiteltävän asian olosuhteissa työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen jätti jättänyt noudattamatta perusoikeuskirjan 31 artiklan 1 kohdan ja 41 artiklan 2 kohdan a alakohdan sekä soveltamisohjeiden 20 artiklan 2 kohdan mukaisia velvollisuuksiaan. Näin ollen kyseinen päätös on kumottava.

–       Avustamispyynnön hylkääminen

50      Aluksi on syytä tarkastella parlamentin väitettä, jonka mukaan henkilöstösääntöjen 12 a artiklaa ei sovelleta tämän toimielimen jäseniin, ja ettei se näin ollen voinut hyväksyä kantajan esittämää avustamispyyntöä.

51      Tämä väite on hylättävä. Vaikka pitää paikkansa, että henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 1 kohtaa sovelletaan ainoastaan virkamiehiin, on myös niin, että tämän säännöksen toisessa kohdassa viitataan ”virkamiehe[en], joka on joutunut työpaikkakiusaamisen uhriksi”, täsmentämättä mitenkään kiusaamista harjoittavaa tahoa. Tästä seuraa, että kyseisen säännöksen ensimmäisessä kohdassa ei sinänsä kielletä parlamenttia toimimasta silloin, kun oletettu kiusaaja on tämän toimielimen jäsen.

52      Seuraavaksi on syytä tarkastella parlamentin väitettä, jonka mukaan 22.12.2011 jätetty avustamispyyntö menetti kohteensa kantajan sopimuksen irtisanomisen johdosta.

53      Virkamiestuomioistuin katsoo, että tämä väite on käsittämätön. Jos kantaja nimittäin oli todella joutunut P:n häneen kohdistaman työpaikkakiusaamisen uhriksi ennen työsopimuksen irtisanomispäivää, nämä tosiseikat ovat kiistattomat eikä työsopimuksen irtisanominen voi tässä tilanteessa pyyhkiä niitä pois. Jos oletetaan, että parlamentti pyrkii tällä argumentilla väittämään, että avustamisvelvollisuus lakkaa olemasta asianomaisen virkamiehen tehtävien päättyessä, tällainen tulkinta on ilmeisen ristiriitainen kyseisen velvollisuuden tarkoituksen ja laajuuden kanssa. Perusoikeuskirjan 31 artiklan 1 kohdan valossa, jonka mukaan ”jokaisella työntekijällä on oikeus terveellisiin, turvallisiin ja ihmisarvoisiin työoloihin ja työehtoihin”, on nimittäin todettava, että avustamisvelvollisuuden olemassaolon tarkoitus ei ole pelkästään yksikön etu vaan myös, kuten kyseisen artiklan sanamuodosta ilmenee, asianomaisen etu. Tämä pitää sitä suuremmalla syyllä paikkansa silloin, kun avustamispyyntö tulee virkamieheltä, joka väittää joutuneensa sellaisen työpaikkakiusaamisen kohteeksi, jonka seuraukset voivat jatkua hänen tehtäviensä päättymisen jälkeenkin. Lisäksi parlamentti on ilmoittanut suullisessa käsittelyssä, että tämä argumentti, jonka mukaan avustamispyyntö oli menettänyt kohteensa pelkästään kantajan työsopimuksen irtisanomisen vuoksi, ei ollut hyvin muotoiltu.

54      Parlamentti väittää myös, että henkilöstösääntöjen 24 artiklaa ei voida soveltaa käsiteltävässä asiassa, koska väitetty kiusaaja on parlamentin jäsen.

55      Tältä osin riittää kun todetaan, että kyseinen väite perustuu henkilöstösääntöjen 24 artiklan ilmeisen virheelliseen tulkintaan. Tämän artiklan sanamuodon mukaan sen tarkoituksena on nimittäin suojella virkamiehiä kolmansien toimintaa vastaan. Käsiteltävässä asiassa väitetty kiusaaja on parlamentin jäsen, joka on suhteessa kiusaamisen väitettyyn kohteeseen kolmannen henkilön asemassa, koska hän ei kuulu parlamentin henkilöstöön.

56      Parlamentti väittää vielä, että henkilöstösääntöjen 24 artiklaa ei voida soveltaa P:n tapauksessa, sillä parlamentilla ei ole käytettävissään mitään pakottavaa keinoa jäseniinsä nähden.

57      Tämä argumentti on myös osoitus kyseisen artiklan ilmeisen virheellisestä tulkinnasta. Koska kyseessä on virkamiehen suojeleminen kolmansien toimia vastaan ja koska toimielimillä ei lähtökohtaisesti ole käytettävissään pakottavia keinoja kolmansia henkilöitä vastaan, henkilöstösäännöissä säädetään avustamisvelvollisuudesta, joka mahdollistaa hallinnolle virkamiehen avustamisen hänen hakiessaan suojaa sen jäsenvaltion oikeuskeinoilla, jossa moititut teot ovat tapahtuneet.

58      Lopuksi ja ilman, että on tarpeen ottaa kantaa parlamentin suullisessa käsittelyssä esittämään argumenttiin, jonka mukaan P:tä ei voitu pitää hänen parlamentin jäsenen asemansa vuoksi kantajan nähden kolmantena henkilönä, on muistutettava, että parlamentin työjärjestyksen 9 artiklan 2 kohdan mukaan, sellaisena kuin sitä sovellettiin tosiseikkojen tapahtuma-aikaan, ”jäsenten käyttäytymisen tulee ilmentää keskinäistä kunnioitusta, perustua – – unionin keskeisissä asiakirjoissa määritettyihin arvoihin ja periaatteisiin ja kunnioittaa parlamentin arvokkuutta – – ”. Näin ollen mikään ei estänyt parlamenttia vetoamasta edellä mainittuun artiklaan ja pyytämästä P:tä toimimaan yhteistyössä hallinnollisessa tutkimuksessa, jotta olisi tutkittu hänen väitetty työpaikkakiusaamista merkitsevä toimintansa, jonka kohteeksi kantaja väittää joutuneensa.

59      Lisäksi virkamiestuomioistuin toteaa, että tulkinnasta, jonka parlamentti on tehnyt henkilöstösääntöjen 12 a ja 24 artiklasta suhteessa parlamentin jäsenten valtuutettujen avustajien työsopimuksia koskevan sen sääntelyn kannalta, jonka mukaan työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen ei voi aloittaa hallinnollista tutkimusta sellaisen työpaikkakiusaamista koskevan tapauksen tutkimiseksi, jossa väitetty tekijä on parlamentin jäsen, eikä se voi avustaa parlamentin jäsenen valtuutettua avustajaa kun kyseessä on jäsenen toiminta, olisi seurauksena, että kyseiset artiklat menettäisivät tehokkaan vaikutuksensa ja että käsiteltävässä asiassa irtisanomispäätökseen ja avustamispyynnön hylkäämispäätökseen kohdistuva vähäinenkin laillisuusvalvonta olisi suljettu pois. Virkamiestuomioistuin katsoo, että tällainen tulkinta on ilmeisen ristiriitainen perusoikeuskirjan 31 artiklan 1 kohdan kanssa, jossa nimenomaan määrätään, että jokaisella työntekijällä on oikeus terveellisiin, turvallisiin ja ihmisarvoisiin työoloihin ja työehtoihin.

60      Tästä seuraa, että avustamispyynnön hylkäämispäätös on kumottava.

61      Koska irtisanomispäätös ja avustamispyynnön hylkäämispäätös on kumottu, muita kanneperusteita ei ole tarpeen tutkia.

 Vahingonkorvausvaatimukset

 Asianosaisten lausumat

62      Kantaja vaatii, että parlamentti on velvoittava korvaamaan hänelle irtisanomispäätöksestä ja avustamispyynnön hylkäämispäätöksestä väitetysti aiheutunut lääketieteellinen ja taloudellinen vahinko ja henkinen kärsimys, joiden kohtuulliseksi kokonaismääräksi on arvioitu 120 000 euroa.

63      Parlamentti vaatii, että tämä vaatimus on hylättävä.

 Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

64      Aluksi on huomautettava, että kun otetaan huomioon kantajan kirjelmät ja argumentit, on katsottava, että kantajan vaatiessa korvausta lääketieteellisestä ja taloudellisesta vahingosta ja henkisestä kärsimyksestä, hän vaatii taloudellista korvausta henkisestä kärsimyksestä, joka johtuu kyseessä olevista päätöksistä hänen terveydelleen, ihmisarvolleen ja ammatilliselle maineelleen aiheutuneesta vahingosta. Tältä osin on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan lainvastaisen toimen kumoaminen voi sellaisenaan olla kohtuullinen ja lähtökohtaisesti riittävä korvaus henkisestä kärsimyksestä, joka kantajalle on voinut tästä toimesta aiheutua (yhdistetyt asiat 44/85, 77/85, 294/85 ja 295/85, Hochbaum ja Rawes v. komissio, tuomio 9.7.1987, 22 kohta; asia T‑116/03, Montalto v. neuvosto, tuomio 9.11.2004, 127 kohta ja asia F‑6/07, Suvikas v. neuvosto, tuomio 8.5.2008, 151 kohta), jollei kantaja osoita, että hänelle on aiheutunut henkistä kärsimystä, joka on erotettavissa kumoamisen perusteena olevasta lainvastaisuudesta ja jota ei voida kokonaisuudessaan tällä kumoamisella korvata (ks. vastaavasti asia C‑343/87, Culin v. komissio, tuomio 7.2.1990, 27 ja 28 kohta ja asia T‑10/02, Girardot v. komissio, tuomio 6.6.2006, 131 kohta).

65      Virkamiestuomioistuin muistuttaa, että on selvää, että epäoikeudenmukaisuuden tunne ja ahdistus, joita henkilö kokee sen vuoksi, että hänen on saatettava päätökseen oikeudenkäyntiä edeltävä menettely ja sen jälkeen oikeudenkäynti saadakseen oikeutensa tunnustetuiksi, muodostaa vahingon, joka voidaan päätellä pelkästään siitä seikasta, että hallinto on toiminut lainvastaisella tavalla. Koska nämä vahingot ovat korvattavissa silloin, kun ne eivät tule hyvitetyiksi riidanalaisten päätösten kumoamisella (ks. vastaavasti asia F‑9/12, CC v. parlamentti, tuomio 11.7.2013, 128 kohta), virkamiestuomioistuin ottaa huomioon erittäin arveluttavat olosuhteet, joissa irtisanomispäätös ja avustamispyynnön hylkäämispäätös tehtiin, ja päättää, että käsiteltävän asian olosuhteissa tehdään oikeudenmukainen arvio kantajalle aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä, kun kohtuulliseksi korvaukseksi kyseisestä vahingosta vahvistetaan 50 000 euroa.

66      Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että parlamentti on velvoitettava maksamaan kantajalle 50 000 euroa.

 Oikeudenkäyntikulut

67      Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut, sanotun kuitenkaan rajoittamatta kyseisen työjärjestyksen 2 osaston 8 luvun muiden määräysten soveltamista. Saman artiklan 2 kohdan mukaan kohtuuden niin vaatiessa virkamiestuomioistuin voi päättää, että asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut vain osittain tai että tätä ei lainkaan velvoiteta korvaamaan oikeudenkäyntikuluja.

68      Tämän tuomion perusteluista seuraa, että parlamentti on hävinnyt asian. Lisäksi kantaja on vaatimuksissaan nimenomaisesti vaatinut, että parlamentti velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Asian olosuhteissa ei ole perusteltua soveltaa työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohtaa, minkä vuoksi parlamentti vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan kantajalle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Euroopan parlamentin 19.1.2012 tekemä päätös, jolla irtisanottiin kantajan parlamentin jäsenen valtuutetun avustajan työsopimus, kumotaan.

2)      Euroopan parlamentin 15.3.2012 tekemä päätös, jolla hylättiin kantajan 22.12.2011 esittämä avustamispyyntö, kumotaan.

3)      Euroopan parlamentti velvoitetaan maksamaan kantajalle 50 000 euroa.

4)      Euroopan parlamentti vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut.

Kreppel

Perillo

Barents

Julistettiin Luxemburgissa 12 päivänä joulukuuta 2013.

W. Hakenberg

 

      H. Kreppel

kirjaaja

 

      jaoston puheenjohtaja


* Oikeudenkäyntikieli: ranska.