EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS

(toinen jaosto)

12 päivänä joulukuuta 2013

Asia F‑47/13

JJ

vastaan

Euroopan unionin neuvosto

Henkilöstö – Virkamiehet – Ylennys – Vuoden 2012 ylennyskierros – Päätös olla ylentämättä kantajaa – Virkamiehen siirto toiseen toimielimeen sitä ylennyskierrosta edeltävällä ylennyskierroksella, jonka aikana mahdollinen ylennyspäätös olisi tullut voimaan – Toimielin, jolla on toimivalta päättää siirretyn virkamiehen ylentämisestä

Aihe:      SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuva kanne, jossa JJ vaatii virkamiestuomioistuinta kumoamaan Euroopan unionin neuvoston päätöksen olla ylentämättä häntä palkkaluokkaan AD 11 vuoden 2012 ylennyskierroksella ja velvoittamaan neuvoston korvaamaan tästä päätöksestä väitetysti aiheutuneen vahingon.

Ratkaisu:      Kanne hylätään, koska se on oikeudellisesti selvästi täysin perusteeton. JJ vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja hänet velvoitetaan korvaamaan Euroopan unionin neuvostolle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Tiivistelmä

1.      Virkamiehet – Ylennys – Ansioiden vertailu – Siirto toiseen toimielimeen ylennyskierrosta edeltäneen vuoden aikana – Vastaanottavan toimielimen toimivalta päättää ylennyksestä

(Henkilöstösääntöjen 45 artikla)

2.      Virkamiehet – Ylennys – Ansioiden vertailu – Hallinnon harkintavalta – Tuomioistuinvalvonnan rajat

(Henkilöstösääntöjen 45 artikla)

1.      Henkilöstösääntöjen 45 artiklan vaatimuksista seuraa, että jos virkamies voidaan ylentää sinä vuonna, jonka aikana hän siirtyy toiseen toimielimeen, hänen ylentämisestään päättämiseen toimivaltainen nimittävä viranomainen on hänen alkuperäisen toimielimensä nimittävä viranomainen. Sen arvioimista varten, onko virkamies ylennettävä taannehtivasti vuoden N tammikuun 1. päivänä ja yleisemmin vuoden N aikana, kyseisen viranomaisen on käytännössä vertailtava virkamiesten ansioita menneisyydessä, muun muassa vuoden N-1 aikana näiden virkamiesten suorituksista vuonna N-1 ja sitä aikaisempina vuosina laadittujen arviointikertomusten valossa. Muihin toimielimiin siirtyneiden virkamiesten ansioita on siis verrattava niiden virkamiesten ansioihin, jotka olivat heidän työtovereitaan vielä heidän siirtymistään edeltäneenä vuonna, ja tämän arvioinnin voi pätevästi tehdä vain heidän alkuperäinen toimielimensä.

Asia on sitä vastoin toisin jos virkamiehen siirto on tapahtunut sitä vuotta edeltävänä vuonna, jonka aikana virkamiehellä oli kelpoisuus tulla ylennetyksi 1. tammikuuta alkaen. Tässä tilanteessa virkamiehen vuoden N-1 ansioita ei voida vertailla vain hänen alkuperäisen toimielimensä työtovereiden ansioihin, koska hänen uuden toimielimensä työtovereiden ansiot on myös otettava huomioon. Tällaisessa tilanteessa vastaanottavan toimielimen nimittävän viranomaisen tehtävänä on päättää hänen ylentämisestään. Toimielinten välisen siirron kohteena olleen virkamiehen ansioiden ja kertomusten vertailu on vaikeampaa kuin vain vastaanottavan toimielimen virkamiesten välillä suoritettava vertailu, mutta se ei sellaisenaan ole mahdotonta tai syrjivää. Mainittu vertailu vaatii ylimääräistä vaivannäköä, jotta arvioinnit, jotka lähtökohtaisesti eivät välttämättä olleet vertailukelpoiset, saadaan sellaisiksi, eikä tällaisella menettelyllä voida katsoa loukattavan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.

(ks. 22–25 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑167/97, Skrikas v. parlamentti, 11.6.1998, 45 kohta

Virkamiestuomioistuin: asia F‑128/10, Mora Carrasco ym. v. parlamentti, 28.6.2011, 35 ja 39 kohta ja asia F‑38/11, Alari v. parlamentti, 5.7.2011, 31 kohta

2.      Nimittävällä viranomaisella on unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen 45 artiklan mukaisen ylennyspäätöksen yhteydessä laaja harkintavalta, ja unionin tuomioistuinten valvonnan on rajoituttava sen selvittämiseen, ettei hallinto ole ylittänyt sille asetettuja rajoja ja ettei se ole käyttänyt valtaansa ilmeisesti virheellisellä tavalla, kun otetaan huomioon keinot ja perusteet, joiden vuoksi hallinto on voinut päätyä tekemäänsä arviointiin. Virhe on ilmeinen kun se on helposti havaittavissa ja se voidaan todeta selvästi niiden arviointiperusteiden valossa, joita lainsäätäjä on tarkoittanut käytettäväksi ylennyspäätöksiä tehtäessä. Näin ollen selvitysaineiston, joka kantajan on esitettävä osoittaakseen, että hallinto on arvioinut tosiseikkoja ilmeisen virheellisesti siten, että päätöksen kumoaminen voi niiden vuoksi olla perusteltua, on oltava riittävää viemään hallinnon arvioinneilta uskottavuuden. Toisin sanoen ilmeistä virhettä koskeva peruste on hylättävä jos kantajan esittämistä seikoista huolimatta arvioinnin, joka on asetettu kyseenalaiseksi, voidaan edelleen katsoa olevan paikkansapitävä tai pätevä.

(ks. 31 ja 33 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑547/93, Lopes v. yhteisöjen tuomioistuin, 29.2.1996, 133 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen

Unionin yleinen tuomioistuin: asia T‑281/11 P, Canga Fano v. neuvosto, 16.5.2013, 41 kohta

Virkamiestuomioistuin: asia F‑104/09, Canga Fano v. neuvosto, 24.3.2011, 35 kohta ja asia F‑50/11, Buxton v. parlamentti, 18.4.2012, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen