UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto)
14 päivänä toukokuuta 2020 (*)
Sisällys
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Kansainvälinen oikeus
Unionin oikeus
Direktiivi 2008/115
Direktiivi 2013/32
Direktiivi 2013/33
Unkarin oikeus
Perustuslaki
Turvapaikkalaki
Valtion rajoista vuonna 2007 annettu laki nro LXXXIX
Kolmansien maiden kansalaisten maahantuloa ja oleskelua koskeva laki
Pääasiat ja ennakkoratkaisukysymykset
Asia C924/19 PPU
Asia C925/19 PPU
Kiireellinen menettely
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Viides kysymys
Ensimmäinen kysymys
Toinen kysymys
Tutkittavaksi ottaminen
Asiakysymys
Kolmas ja neljäs kysymys
Alustavat huomautukset
Se, onko kyseessä säilöönotto
– Säilöönoton käsite
– Pääasioissa kyseessä olevat kauttakulkualueelle sijoittamisen olosuhteet
Direktiiveissä 2013/32 ja 2013/33 säädetyt säilöönoton edellytykset
– Direktiivin 2013/32 43 artikla
– Direktiivin 2013/33 8 ja 9 artikla
Direktiivissä 2008/115 säädetyt säilöönoton edellytykset
Sääntöjenvastaisen säilöönoton seuraukset
Oikeudenkäyntikulut
Ennakkoratkaisupyyntö – Turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka – Direktiivi 2013/32/EU – Kansainvälistä suojelua koskeva hakemus – 33 artiklan 2 kohta – Tutkimatta jättämisen perusteet – 40 artikla – Myöhemmät hakemukset – 43 artikla – Rajamenettelyt – Direktiivi 2013/33/EU – 2 artiklan h alakohta sekä 8 ja 9 artikla – Säilöönotto – Laillisuus – Direktiivi 2008/115/EY – 13 artikla – Tehokkaat oikeussuojakeinot – 15 artikla – Säilöönotto – Laillisuus – Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin – Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artikla – Unionin oikeuden ensisijaisuuden periaate
Yhdistetyissä asioissa C‑924/19 PPU ja C‑925/19 PPU,
joissa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvista ennakkoratkaisupyynnöistä, jotka Szegedi Közigazgatási és Munkaügyi Bíróság (Szegedin hallinto- ja työtuomioistuin, Unkari) on esittänyt 18.12.2019 tekemillään päätöksillä, jotka ovat saapuneet unionin tuomioistuimeen samana päivänä, saadakseen ennakkoratkaisun asioissa
FMS ja
FNZ (C‑924/19 PPU) sekä
SA ja
SA junior (C‑925/19 PPU)
vastaan
Országos Idegenrendészeti Főigazgatóság Dél-alföldi Regionális Igazgatóság ja
Országos Idegenrendészeti Főigazgatóság,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (suuri jaosto),
toimien kokoonpanossa: presidentti K. Lenaerts, varapresidentti R. Silva de Lapuerta, jaostojen puheenjohtajat J.-C. Bonichot, A. Arabadjiev, E. Regan, S. Rodin, P. G. Xuereb ja I. Jarukaitis sekä tuomarit E. Juhász, M. Ilešič, D. Šváby, F. Biltgen, K. Jürimäe, C. Lycourgos (esittelevä tuomari) ja N. Wahl,
julkisasiamies: P. Pikamäe,
kirjaaja: hallintovirkamies I. Illéssy,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 13.3.2020 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– FNZ ja FMS, edustajinaan T. Kovács, B. Pohárnok ja G. Matevžič, ügyvédek,
– SA ja SA junior, edustajinaan B. Pohárnok ja G. Matevžič, ügyvédek,
– Unkarin hallitus, asiamiehinään M. Z. Fehér ja M. M. Tátrai,
– Euroopan komissio, asiamiehinään C. Cattabriga, M. Condou-Durande, Z. Teleki, A. Tokár ja J. Tomkin,
kuultuaan julkisasiamiehen 23.4.2020 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyynnöt koskevat seuraavien säännösten ja määräysten tulkintaa:
– jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi 16.12.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/115/EY (EUVL 2008, L 348, s. 98) 13, 15 ja 16 artikla
– kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU (EUVL 2013, L 180, s. 60) 6, 26, 33 ja 35 artikla, 38 artiklan 4 kohta sekä 40 ja 43 artikla
– kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vaatimuksista 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/33/EU (EUVL 2013, L 180, s. 96) 2 artiklan h alakohta sekä 8 ja 9 artikla ja
– Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 1, 4, 6, 18 ja 47 artikla sekä 52 artiklan 3 kohta.
2 Nämä pyynnöt on esitetty kahdessa asiassa, joista ensimmäisessä ovat vastakkain FMS ja FNZ sekä Országos Idegenrendészeti Főigazgatóság Dél-alfödi Regionális Igazgatóság (ulkomaalaisasioista vastaava valtakunnallinen viranomainen, Dél-alfödin alueviranomainen, Unkari; jäljempänä ulkomaalaisasioista ensimmäisenä asteena vastaava viranomainen), aiemmin Bevándorlási és Menekültügyi Hivatal Dél-alföldi Regionális Igazgatósága (maahanmuutto- ja turvapaikkaviranomainen, Dél-alfödin alueviranomainen, Unkari), ja Országos Idegenrendészeti Főigazgatóság (ulkomaalaisasioista vastaava valtakunnallinen viranomainen, Unkari; jäljempänä turvapaikka-asioista vastaava viranomainen), aiemmin Bevándorlási és Menekültügyi Hivatal (maahanmuutto- ja turvapaikkaviranomainen, Unkari), (C‑924/19 PPU) ja jälkimmäisessä SA ja SA junior sekä ulkomaalaisasioista ensimmäisenä asteena vastaava viranomainen ja turvapaikka-asioista vastaava viranomainen (C‑925/19 PPU) ja jotka koskevat näiden viranomaisten päätöksiä jättää FMS:n ja FNZ:n sekä SA:n ja SA juniorin turvapaikkahakemukset tutkimatta ja määrätä heidän maastapoistamisestaan, johon on liitetty yhden vuoden pituinen kielto tulla Unkarin alueelle ja oleskella siellä.
3 Näissä kahdessa asiassa on 1.4.2020 alkaen ollut toimivaltainen Szegedi Törvényszék (Szegedin tuomioistuin, Unkari), mistä tämä tuomioistuin on unionin tuomioistuimelle ilmoittanut peruuttamatta kuitenkaan kysymyksiä, jotka Szegedi Közigazgatási és Munkaügyi Bíróság (Szegedin hallinto- ja työtuomioistuin, Unkari) oli esittänyt.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Kansainvälinen oikeus
4 Euroopan yhteisön ja Serbian tasavallan välisen luvattomasti maassa oleskelevien henkilöiden takaisinottamista koskevan sopimuksen, joka on liitetty 8.11.2007 tehtyyn neuvoston päätökseen (EUVL 2007, L 334, s. 45; jäljempänä unionin ja Serbian välinen takaisinottosopimus), 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden takaisinotto”, määrätään seuraavaa:
”1. Serbia ottaa takaisin jäsenvaltion pyynnöstä ja edellyttämättä muita kuin tässä sopimuksessa tarkoitettuja muodollisuuksia takaisin kaikki kolmansien maiden kansalaiset ja kansalaisuudettomat henkilöt, jotka eivät ole täyttäneet tai eivät enää täytä maahantulon, oleskelun tai asumisen edellytyksiä pyynnön esittäneen jäsenvaltion alueella, jos esitetään näyttö tai voidaan esitetyn alustavan näytön perusteella olettaa, että
a) kyseisillä henkilöillä oli maahan tullessaan Serbian myöntämä voimassa oleva viisumi tai oleskelulupa; tai
b) kyseiset henkilöt ovat saapuneet laittomasti suoraan jäsenvaltioiden alueelle oleskeltuaan Serbian alueella tai kuljettuaan sen kautta.
– –”
Unionin oikeus
Direktiivi 2008/115
5 Direktiivin 2008/115 johdanto-osan 6, 13, 16, 17 ja 24 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(6) Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että kolmansien maiden kansalaisten laittoman oleskelun lopettamiseen sovelletaan oikeudenmukaista ja avointa menettelyä. EU-oikeuden yleisten periaatteiden mukaisesti tämän direktiivin nojalla tehtävät päätökset olisi tehtävä tapauskohtaisesti ja objektiivisin perustein, ja harkinnassa olisi otettava huomioon muitakin seikkoja kuin pelkkä laiton oleskelu. Tehdessään palauttamiseen liittyvät päätökset (eli palauttamispäätökset taikka mahdollista maahantulokieltoa tai maastapoistamista koskevat päätökset) vakiomuotoiselle lomakkeelle jäsenvaltioiden olisi kunnioitettava kyseistä periaatetta ja noudatettava täysimääräisesti kaikkia sovellettavia tämän direktiivin säännöksiä.
– –
(13) Pakkokeinojen käytössä olisi nimenomaisesti noudatettava oikeasuhteisuuden ja tehokkuuden periaatteita käytettyihin keinoihin ja tavoiteltuihin päämääriin nähden. – –
– –
(16) Säilöönottoa maastapoistamista varten olisi rajoitettava, ja siinä olisi noudatettava oikeasuhteisuuden periaatetta käytettyihin keinoihin ja tavoiteltuihin päämääriin nähden. Säilöönotto on perusteltu ainoastaan palauttamisen valmistelemiseksi tai henkilön poistamiseksi maasta, ja jos lievempien keinojen käyttäminen ei olisi riittävää.
(17) Säilöön otettuja kolmansien maiden kansalaisia olisi kohdeltava inhimillisellä ja ihmisarvoisella tavalla ja heidän perusoikeuksiaan kunnioittaen sekä kansainvälistä oikeutta ja kansallista lainsäädäntöä noudattaen. Säilöönotto olisi yleensä toteutettava erityisissä säilöönottolaitoksissa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta lainvalvontaviranomaisten suorittamaa kiinniottoa, josta säädetään kansallisessa lainsäädännössä.
– –
(24) Tässä direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja noudatetaan erityisesti [perusoikeuskirjassa] tunnustettuja periaatteita.”
6 Direktiivin 3 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan
– –
3) ’palauttamisella’ prosessia, jonka aikana kolmannen maan kansalainen palaa joko vapaaehtoisesti paluuvelvoitetta noudattaen tai pakotettuna
– alkuperämaahan, tai
– kauttakulkumaahan yhteisön tai kahdenvälisten takaisinottosopimusten tai muiden järjestelyjen mukaisesti, tai
– muuhun kolmanteen maahan, johon kyseinen kolmannen maan kansalainen päättää vapaaehtoisesti palata ja johon hänet hyväksytään;
4) ’palauttamispäätöksellä’ hallinnollista tai oikeudellista päätöstä tai muuta toimenpidettä, jolla kolmannen maan kansalaisen oleskelu todetaan laittomaksi ja jolla asetetaan tai todetaan velvoite poistua maasta;
– –”
7 Direktiivin 5 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on otettava tätä direktiiviä täytäntöön pannessaan asianmukaisesti huomioon
a) lapsen etu,
b) perhesuhteet,
c) asianomaisen kolmannen maan kansalaisen terveydentila,
ja noudatettava palauttamiskiellon periaatetta.”
8 Saman direktiivin 8 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet pannakseen täytäntöön palauttamispäätöksen, jos vapaaehtoista poistumista varten ei ole myönnetty aikaa 7 artiklan 4 kohdan mukaisesti tai jos paluuvelvoitetta ei ole noudatettu 7 artiklan mukaisesti myönnetyn ajan kuluessa.
– –
3. Jäsenvaltio voi erillisellä hallinnollisella tai oikeudellisella päätöksellä tai toimenpiteellä määrätä maastapoistamisesta.
– –”
9 Direktiivin 2008/115 9 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on lykättävä maastapoistamista
a) silloin, kun se loukkaisi palauttamiskiellon periaatetta – –
– –”
10 Kyseisen direktiivin 12 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Palauttamispäätökset sekä mahdollisesti annetut maahantulokieltoa ja maastapoistamista koskevat päätökset on annettava kirjallisina, ja niissä on mainittava ratkaisun tosiseikkoihin liittyvät ja oikeudelliset perusteet sekä käytettävissä olevat oikeussuojakeinot.”
11 Direktiivin 13 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeussuojakeinot”, säädetään seuraavaa:
”1. Asianomaiselle kolmannen maan kansalaiselle on annettava mahdollisuus käyttää tehokkaita oikeussuojakeinoja, jotta hän voi hakea muutosta 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun palauttamiseen liittyvään päätökseen tai hakea päätöksen uudelleen käsittelyä toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai hallintoviranomaisessa tai muussa toimivaltaisessa elimessä, jonka jäsenet ovat puolueettomia ja riippumattomia.
2. Edellä 1 kohdassa mainitulla viranomaisella tai elimellä on toimivalta tutkia 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen palauttamiseen liittyvien päätösten laillisuus sekä mahdollisuus väliaikaisesti lykätä niiden täytäntöönpanoa, jollei väliaikaista lykkäystä jo sovelleta kansallisen lainsäädännön nojalla.
3. Asianomaisella kolmannen maan kansalaisella on oltava mahdollisuus saada oikeudellista neuvontaa, oikeudellinen edustaja ja tarvittaessa kielellistä apua.
4. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tarpeellista oikeudellista apua ja/tai oikeudellinen avustaja annetaan pyynnöstä maksutta asiaan liittyvän, oikeusapuun sovellettavan kansallisen lainsäädännön tai kansallisten määräysten mukaisesti, ja jäsenvaltiot voivat säätää, että maksuttomaan oikeudelliseen apuun ja/tai oikeudelliseen avustajaan sovelletaan [pakolaisaseman myöntämistä tai poistamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista 1.12.2005 annetun neuvoston] direktiivin 2005/85/EY [(EUVL 2005, L 326, s. 13)] 15 artiklan 3–6 kohdassa säädettyjä edellytyksiä.”
12 Direktiivin 2008/115 15 artiklassa, jonka otsikko on ”Säilöönotto”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltiot voivat ottaa säilöön palauttamismenettelyjen kohteena olevan kolmannen maan kansalaisen palauttamisen valmistelemiseksi ja/tai henkilön poistamiseksi maasta vain, jos muita riittäviä mutta lievempiä keinoja ei voida soveltaa tehokkaasti tietyssä tapauksessa, erityisesti kun
a) on olemassa pakenemisen vaara; tai
b) asianomainen kolmannen maan kansalainen välttelee tai vaikeuttaa palauttamisen valmisteluja tai maastapoistamista.
Säilöönoton on oltava mahdollisimman lyhytaikainen ja sitä saa jatkaa vain niin kauan kuin asianmukaisella ripeydellä hoidettavat maastapoistamisjärjestelyt ovat kesken.
2. Säilöönottomääräyksen antaa hallinto- tai oikeusviranomainen.
Säilöönottomääräys on annettava kirjallisena ja siinä on mainittava ratkaisun tosiseikkoihin liittyvät ja oikeudelliset perusteet.
Jos säilöönottomääräyksen antaa hallintoviranomainen, jäsenvaltion on
a) joko säädettävä, että oikeusviranomainen tutkii viipymättä säilöönoton laillisuuden ja tekee siitä päätöksen mahdollisimman lyhyessä ajassa säilöönoton alkamisesta;
b) tai annettava asianomaiselle kolmannen maan kansalaiselle oikeus panna vireille menettely, jossa oikeusviranomainen tutkii viipymättä hänen säilöönottonsa laillisuuden ja tekee siitä päätöksen mahdollisimman lyhyessä ajassa kyseisen menettelyn alkamisesta. Tässä tapauksessa jäsenvaltion on välittömästi ilmoitettava asianomaiselle kolmannen maan kansalaiselle mahdollisuudesta tällaisen menettelyn vireillepanoon.
Asianomainen kolmannen maan kansalainen on vapautettava välittömästi, jos säilöönotto ei ole laillinen.
3. Joka tapauksessa säilöönottoa on tarkasteltava uudelleen kohtuullisin väliajoin joko asianomaisen kolmannen maan kansalaisen hakemuksesta tai viran puolesta. Jos säilöönoton kestoa jatketaan, uudelleen tarkastelut toteutetaan oikeusviranomaisen valvonnassa.
4. Kun käy ilmi, että kohtuullista mahdollisuutta maastapoistamisen toteuttamiseen ei enää ole oikeudellisten tai muiden näkökohtien vuoksi tai että 1 kohdassa säädetyt edellytykset eivät enää ole olemassa, säilöönotto ei ole enää perusteltua ja asianomainen henkilö on vapautettava välittömästi.
5. Säilöönottoa on jatkettava niin kauan kuin 1 kohdassa säädetyt edellytykset ovat olemassa ja niin kauan kuin se on tarpeen onnistuneen maastapoistamisen varmistamiseksi. Kunkin jäsenvaltion on säädettävä rajoitetusta säilöönottoajasta, joka ei saa ylittää kuutta kuukautta.
6. Jäsenvaltiot eivät saa jatkaa 5 kohdassa tarkoitettua aikaa muutoin kuin kansallisen lainsäädännön mukaisesti rajoitetuksi ajaksi, joka ei ole pidempi kuin kaksitoista kuukautta, jos niiden kohtuullisista pyrkimyksistä huolimatta maastapoistaminen todennäköisesti kestää kauemmin siitä syystä, että
a) asianomainen kolmannen maan kansalainen ei tee yhteistyötä; tai
b) kolmansista maista hankittavat tarpeelliset asiakirjat viivästyvät.”
13 Saman direktiivin 16 artiklassa, jonka otsikko on ”Säilöönoton edellytykset”, säädetään seuraavaa:
”1. Säilöönotto tapahtuu yleensä erityisissä säilöönottolaitoksissa. Jos jäsenvaltio ei voi järjestää säilöönotetun henkilön majoitusta erityisessä säilöönottolaitoksessa, vaan joutuu turvautumaan vankilamajoitukseen, säilöönotetut kolmannen maan kansalaiset on pidettävä erillään vangeista.
2. Säilöönotetuille kolmannen maan kansalaisille on pyynnöstä annettava asianmukaisen ajan kuluessa mahdollisuus ottaa yhteys oikeudellisiin edustajiin, perheenjäseniin ja toimivaltaisiin konsuliviranomaisiin.
3. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden asemaan. Kiireellistä terveydenhoitoa ja välttämätöntä sairaanhoitoa on annettava.
4. Asiaan liittyvillä ja toimivaltaisilla kansallisilla, kansainvälisillä ja valtioista riippumattomilla järjestöillä ja elimillä on oltava mahdollisuus vierailla 1 kohdassa tarkoitetuissa säilöönottolaitoksissa, jos niitä käytetään kolmansien maiden kansalaisten säilöönottoon tämän luvun mukaisesti. Tällaiset vierailut saattavat edellyttää viranomaisen lupaa.
5. Säilöönotetuille kolmansien maiden kansalaisille on järjestelmällisesti annettava tietoja kyseisen laitoksen säännöistä ja heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Tällä tarkoitetaan myös tietoja heidän kansallisen lainsäädännön mukaisesta oikeudestaan ottaa yhteyttä 4 kohdassa tarkoitettuihin järjestöihin ja elimiin.”
Direktiivi 2013/32
14 Direktiivin 2013/32 johdanto-osan 34 ja 38 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(34) Kansainvälisen suojelun tarvetta koskevien tutkintamenettelyjen olisi oltava sellaisia, että toimivaltaiset viranomaiset voivat tutkia kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset huolellisesti.
– –
(38) Monet kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset tehdään jäsenvaltion rajalla tai kauttakulkualueella ennen kuin hakijan maahantulosta on tehty päätös. Jäsenvaltioiden olisi voitava säätää menettelyistä, joissa tutkitaan edellytykset ottaa hakemus tutkittavaksi ja/tai hakemuksen sisältö ja jotka mahdollistavat sen, että tällaisista hakemuksista tehdään tarkasti määritellyissä olosuhteissa päätös kyseisissä paikoissa.”
15 Direktiivin 2 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
– –
c) ’hakijalla’ kolmannen maan kansalaista tai kansalaisuudetonta henkilöä, joka on tehnyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, josta ei ole vielä tehty lainvoimaista päätöstä;
– –
e) ’lainvoimaisella päätöksellä’ päätöstä siitä, myönnetäänkö kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle [vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston] direktiivin 2011/95/EU [(EUVL 2011, L 337, s. 9)] mukainen pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema ja johon ei enää sovelleta tämän direktiivin V luvussa säädettyjä oikeussuojakeinoja riippumatta siitä, vaikuttavatko nämä oikeussuojakeinot siten, että hakijat saavat jäädä asianomaisen jäsenvaltion alueelle odottamaan asiansa ratkaisua;
f) ’määrittävällä viranomaisella’ jäsenvaltion mitä tahansa lainkäyttöelimiin verrattavaa tai hallinnollista elintä, joka vastaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten tutkinnasta ja jolla on toimivalta tehdä niistä ensimmäinen päätös;
– –
q) ’myöhemmällä hakemuksella’ kansainvälistä suojelua koskevaa uutta hakemusta, joka tehdään sen jälkeen, kun aiemmasta hakemuksesta on tehty lainvoimainen päätös, mukaan lukien tapaukset, joissa hakija on nimenomaisesti peruuttanut hakemuksensa, ja tapaukset, joissa määrittävä viranomainen on hylännyt hakemuksen, joka on implisiittisesti peruutettu 28 artiklan 1 kohdan mukaisesti.”
16 Direktiivin 2013/32 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Pääsy menettelyyn”, säädetään seuraavaa:
”1. Kun henkilö tekee kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen viranomaiselle, joka on kansallisen lainsäädännön mukaan toimivaltainen rekisteröimään tällaiset hakemukset, rekisteröinti tapahtuu kolmen työpäivän kuluessa hakemuksen tekemisestä.
Jos kansainvälistä suojelua koskeva hakemus tehdään muille viranomaisille, jotka todennäköisesti vastaanottavat tällaisia hakemuksia mutta jotka eivät kansallisen lainsäädännön mukaan ole toimivaltaisia rekisteröimään niitä, jäsenvaltioiden on varmistettava, että rekisteröinti tapahtuu kuuden työpäivän kuluessa hakemuksen tekemisestä.
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että niillä muilla viranomaisilla, jotka todennäköisesti vastaanottavat kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia, kuten poliisilla, rajavartijoilla, maahanmuuttoviranomaisilla ja säilöönottoyksiköiden henkilöstöllä, on asiaankuuluvat tiedot ja että niiden henkilöstö saa tehtäviään ja vastuualueitaan vastaavan koulutuksen sekä ohjeet tiedottaa hakijoille, minne ja miten kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset voidaan jättää.
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että henkilöllä, joka on tehnyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, on tosiasiallinen mahdollisuus jättää se mahdollisimman pian. Jos hakija ei jätä hakemustaan, jäsenvaltiot voivat soveltaa 28 artiklaa.
3. Jäsenvaltiot voivat edellyttää, että kansainvälistä suojelua koskeva[t] hakemukset jätetään henkilökohtaisesti ja/tai määrättyyn paikkaan, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 2 kohdan soveltamista.
4. Sen estämättä, mitä 3 kohdassa säädetään, kansainvälistä suojelua koskeva hakemus katsotaan jätetyksi, kun asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat vastaanottaneet hakijan jättämän lomakkeen tai virallisen raportin, jos kansallisessa lainsäädännössä niin säädetään.
5. Kun 1 kohdassa säädettyä määräaikaa on käytännössä erittäin vaikea noudattaa sen takia, että suuri määrä kolmansien maiden kansalaisia tai kansalaisuudettomia henkilöitä tekee samanaikaisesti kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, jäsenvaltiot voivat säätää, että kyseistä määräaikaa pidennetään kymmeneen työpäivään.”
17 Direktiivin 26 artiklassa, jonka otsikko on ”Säilöönotto”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltiot eivät saa ottaa henkilöä säilöön ainoastaan sen vuoksi, että hän on hakija. Säilöönoton perusteiden ja olosuhteiden sekä säilöönotetuille hakijoille tarjolla olevien takeiden on oltava direktiivin [2013/33] mukaisia.
2. Jos hakija otetaan säilöön, jäsenvaltioiden on varmistettava, että nopea laillisuuden tutkiminen on mahdollista direktiivin [2013/33] mukaisesti.”
18 Saman direktiivin 33 artiklassa, jonka otsikko on ”Hakemukset, joilta puuttuvat tutkittavaksi ottamisen edellytykset”, säädetään seuraavaa:
”1. Niiden tapausten lisäksi, joissa hakemusta ei [kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja ‑menettelyjen vahvistamisesta 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston] asetuksen (EU) N:o 604/2013 [(EUVL 2013, L 180, s. 31)] mukaisesti tutkita, jäsenvaltiot eivät ole velvollisia tutkimaan, voidaanko hakijaa pitää henkilönä, joka voi saada kansainvälistä suojelua direktiivin [2011/95] mukaisesti, kun hakemukselta katsotaan puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset tämän artiklan mukaisesti.
2. Jäsenvaltiot voivat katsoa kansainvälistä suojelua koskevalta hakemukselta puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset ainoastaan, jos:
a) toinen jäsenvaltio on myöntänyt kansainvälistä suojelua;
b) jokin muu maa, joka ei ole jäsenvaltio, katsotaan 35 artiklan mukaisesti hakijan kannalta ensimmäiseksi turvapaikkamaaksi;
c) jokin muu maa, joka ei ole jäsenvaltio, katsotaan 38 artiklan mukaisesti hakijan kannalta turvalliseksi kolmanneksi maaksi;
d) hakemus on myöhempi hakemus, johon liittyen ei ole ilmennyt tai johon liittyen hakija ei ole esittänyt uusia tosiseikkoja tai perusteita, jotka liittyvät sen selvittämiseen, voidaanko hakijaa pitää direktiivin [2011/95] nojalla kansainvälistä suojelua saavana henkilönä; tai
e) hakijasta riippuvainen henkilö jättää hakemuksen sen jälkeen, kun hän on 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti hyväksynyt sen, että hänen tapauksensa käsitellään osana hänen puolestaan jätettyä hakemusta, eikä hakijasta riippuvaisen henkilön tilanteeseen liity mitään seikkoja, jotka muodostaisivat perusteen erilliselle hakemukselle.”
19 Direktiivin 2013/32 35 artiklassa, jonka otsikko on ”Ensimmäisen turvapaikkamaan käsite”, säädetään seuraavaa:
”Tietty valtio voidaan katsoa tietyn hakijan kannalta ensimmäiseksi turvapaikkamaaksi, jos:
a) hänet on tunnustettu tässä valtiossa pakolaiseksi ja tämän suojelun perusteet ovat hänen osaltaan edelleen voimassa; tai
b) hän kuuluu tässä valtiossa muuten riittävän suojelun piiriin, palauttamiskiellon periaate mukaan luettuna
edellyttäen, että hänet otetaan takaisin tähän valtioon.
Soveltaessaan ensimmäisen turvapaikkamaan käsitettä hakijan henkilökohtaiseen tilanteeseen jäsenvaltiot voivat ottaa huomioon 38 artiklan 1 kohdan. Hakijalla on oltava mahdollisuus riitauttaa ensimmäisen turvapaikkamaan käsitteen soveltaminen hänen henkilökohtaiseen tilanteeseensa.”
20 Saman direktiivin 38 artiklassa, jonka otsikko on ”Turvallisen kolmannen maan käsite”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltiot voivat soveltaa turvallisen kolmannen maan käsitettä vain, jos toimivaltaiset viranomaiset ovat vakuuttuneita siitä, että kansainvälistä suojelua hakevaa kohdellaan asianomaisessa kolmannessa maassa seuraavien periaatteiden mukaisesti:
a) hakijan henki tai vapaus ei ole uhattuna hänen rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, tiettyyn yhteiskuntaryhmään kuulumisensa tai poliittisten mielipiteidensä vuoksi;
b) direktiivissä [2011/95] määritellyn vakavan haitan vaaraa ei ole;
c) noudatetaan [pakolaisten oikeusasemaa koskevan Genevessä 28.7.1951 allekirjoitetun yleissopimuksen (Yhdistyneiden kansakuntien sopimuskokoelma, nide 189, s. 150, nro 2545 (1954)), sellaisena kuin se on muutettuna pakolaisten oikeusasemaa koskevalla New Yorkissa 31.1.1967 tehdyllä pöytäkirjalla] mukaista palauttamiskiellon periaatetta;
d) noudatetaan kieltoa poistaa hakija maasta, jos tällä rikottaisiin kansainvälisen oikeuden mukaista oikeutta suojeluun kidutukselta tai julmalta, epäinhimilliseltä tai halventavalta kohtelulta; ja
e) on olemassa mahdollisuus hakea pakolaisasemaa ja saada pakolaiseksi tunnustettuna [pakolaisten oikeusasemaa koskevan Genevessä 28.7.1951 allekirjoitetun yleissopimuksen (Yhdistyneiden kansakuntien sopimuskokoelma, nide 189, s. 150, nro 2545 (1954)), sellaisena kuin se on muutettuna pakolaisten oikeusasemaa koskevalla New Yorkissa 31.1.1967 tehdyllä pöytäkirjalla] mukaista suojelua.
2. Turvallisen kolmannen maan käsitteen soveltamisessa on noudatettava kansallisessa oikeudessa vahvistettuja sääntöjä, joihin kuuluvat:
a) säännöt, joiden mukaan hakijan ja asianomaisen kolmannen maan välillä on oltava yhteys, jonka perusteella hakijan olisi kohtuullista matkustaa tähän maahan;
b) säännöt menettelyistä, joita noudattaen toimivaltaiset viranomaiset voivat vakuuttua siitä, että turvallisen kolmannen maan käsitettä voidaan soveltaa tiettyyn maahan tai tiettyyn hakijaan. Näihin menettelyihin on kuuluttava asianomaisen maan turvallisuuden tapauskohtainen arviointi yksittäisen hakijan kannalta ja/tai maiden määrittäminen kansallisella tasolla yleensä turvallisiksi;
c) kansainvälisen oikeuden mukaiset säännöt, joiden nojalla voidaan yksilöllisesti tutkia, onko asianomainen kolmas maa turvallinen tietyn hakijan kannalta ja joiden nojalla hakija voi vähintään kiistää turvallisen kolmannen maan käsitteen soveltamisen sillä perusteella, että asianomainen kolmas maa ei ole turvallinen hänen henkilökohtaisessa tilanteessaan. Hakijalla on myös oltava mahdollisuus riitauttaa a alakohdassa tarkoitettu hakijan ja kolmannen maan välinen yhteys.
– –
4. Jos kolmas maa ei salli kyseisen hakijan saapua alueelleen, jäsenvaltioiden on varmistettava, että hän pääsee menettelyyn II luvun perusperiaatteiden ja takeiden mukaisesti.
– –”
21 Direktiivin 2013/32 40 artiklassa, jonka otsikko on ”Myöhempi hakemus”, säädetään seuraavaa:
”1. Jos jäsenvaltiossa kansainvälistä suojelua hakenut henkilö antaa lisäselvityksiä tai tekee myöhemmän hakemuksen samassa jäsenvaltiossa, tämän jäsenvaltion on tutkittava nämä lisäselvitykset tai myöhemmän hakemuksen aineisto edellisen hakemuksen tutkinnan tai hakemuksen perusteella annettua päätöstä koskevan uudelleentarkastelun tai muutoksenhaun yhteydessä edellyttäen, että toimivaltaiset viranomaiset voivat tällöin ottaa huomioon kaikki lisäselvityksiin tai myöhempään hakemukseen liittyvät tosiseikat ja harkita niitä.
2. Jotta voidaan tehdä päätös 33 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitetun kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ottamisesta tutkittavaksi, kansainvälistä suojelua koskeva myöhempi hakemus tutkitaan ensin alustavasti sen toteamiseksi, onko ilmennyt tai onko hakija esittänyt uusia seikkoja tai perusteita, jotka liittyvät sen selvittämiseen, voidaanko hakijaa pitää direktiivin [2011/95] nojalla kansainvälistä suojelua saavana henkilönä.
3. Jos 2 kohdassa tarkoitetun alustavan tutkinnan tuloksena todetaan, että sellaisia uusia seikkoja tai perusteita on ilmennyt tai että hakija on esittänyt sellaisia uusia seikkoja tai perusteita, jotka lisäävät merkittävästi sen todennäköisyyttä, että hakijaa pidetään direktiivin [2011/95] nojalla kansainvälistä suojelua saavana henkilönä, hakemuksen tutkintaa on jatkettava II luvun mukaisesti. Jäsenvaltiot voivat lisäksi säätää muita perusteita, joiden nojalla myöhemmän hakemuksen tutkintaa on jatkettava.
4. Jäsenvaltiot voivat säätää, että hakemuksen tutkintaa jatketaan vain, jos asianomainen hakija ei hänestä itsestään riippumattomista syistä saanut aiemmassa menettelyssä osoitetuksi tämän artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettuja tilanteita, erityisesti käyttämällä oikeuttaan tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin 46 artiklan nojalla.
5. Jos myöhemmän hakemuksen tutkintaa ei jatketa tämän artiklan nojalla, kyseiseltä hakemukselta on katsottava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaisesti.
6. Tässä artiklassa tarkoitettua menettelyä voidaan soveltaa myös
a) sellaisen hakijasta riippuvaisen henkilön osalta, joka jättää hakemuksen hyväksyttyään 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti aiemmin sen, että hänen tapauksensa käsitellään osana hänen puolestaan jätettyä hakemusta; ja/tai
b) naimattomaan alaikäiseen, joka jättää hakemuksen sen jälkeen kun hänen puolestaan on jätetty hakemus 7 artiklan 5 kohdan c alakohdan mukaisesti.
Näissä tapauksissa 2 kohdassa tarkoitetussa alustavassa tutkinnassa selvitetään, onko olemassa hakijasta riippuvaisen henkilön tai naimattoman alaikäisen tilanteeseen liittyviä seikkoja, jotka muodostavat perusteen erilliselle hakemukselle.
7. Jos henkilö, josta tehty siirtopäätös on pantava täytäntöön asetuksen [N:o 604/2013] mukaisesti, antaa lisäselvityksiä tai tekee myöhemmän hakemuksen siirtävässä jäsenvaltiossa, mainitussa asetuksessa määritellyn vastuussa olevan jäsenvaltion on tutkittava kyseiset lisäselvitykset tai myöhemmät hakemukset tämän direktiivin mukaisesti.”
22 Direktiivin 2013/32 43 artiklassa, jonka otsikko on ”Rajamenettelyt”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltiot voivat säätää II luvussa esitettyjen perusperiaatteiden ja takeiden mukaisesti menettelyistä, joita noudattaen jäsenvaltion rajalla tai kauttakulkualueilla voidaan ratkaista
a) kyseisissä paikoissa tehtyjen hakemusten ottaminen tutkittavaksi 33 artiklan nojalla; ja/tai
b) hakemuksen sisältö 31 artiklan 8 kohdan mukaisessa menettelyssä.
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 1 kohdassa tarkoitetuissa menettelyissä päätökset tehdään kohtuullisessa ajassa. Jos päätöstä ei ole tehty neljän viikon kuluessa, hakijan on annettava tulla kyseisen jäsenvaltion alueelle, jotta hänen hakemuksensa voidaan käsitellä tämän direktiivin muiden säännösten mukaisesti.
3. Jos maahan saapuu suuria määriä kolmansien maiden kansalaisia tai kansalaisuudettomia henkilöitä, jotka jättävät kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset rajalla tai kauttakulkualueella, minkä vuoksi 1 kohdan säännöksiä on mahdotonta soveltaa käytännössä kyseisissä paikoissa, näitä menettelyjä voidaan soveltaa myös silloin ja niin kauan kuin nämä kolmansien maiden kansalaiset tai kansalaisuudettomat henkilöt majoitetaan tavanomaiseen tapaan rajan tai kauttakulkualueen läheisyydessä sijaitseviin tiloihin.”
Direktiivi 2013/33
23 Direktiivin 2013/33 johdanto-osan 17 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Tässä direktiivissä säädetyt säilöönottoperusteet eivät rajoita kansallisessa oikeudessa sovellettavia muita säilöönottoperusteita, mukaan lukien rikosoikeudellisten menettelyjen yhteydessä, jotka eivät liity kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseen.”
24 Direktiivin 2 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
– –
b) ’hakijalla’ kolmannen maan kansalaista tai kansalaisuudetonta henkilöä, joka on tehnyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, jonka johdosta ei ole vielä tehty lopullista päätöstä;
– –
g) ’aineellisilla vastaanotto-olosuhteilla’ vastaanotto-olosuhteita, joihin kuuluvat majoitus, ruoka ja vaatetus luontoissuorituksina, rahallisena etuutena tai maksukuponkien muodossa tai niiden yhdistelmänä sekä päivittäisiin menoihin tarkoitettu raha;
h) ’säilöönotolla’ sitä, että jäsenvaltio sulkee hakijan tiettyyn paikkaan, jossa hakijalta on viety hänen liikkumisvapautensa;
– –”
25 Direktiivin 7 artiklassa, jonka otsikko on ”Asuinpaikka ja liikkumisvapaus”, säädetään seuraavaa:
”1. Hakijat voivat liikkua vapaasti vastaanottavan jäsenvaltion koko alueella tai tämän jäsenvaltion heille osoittamalla alueella. Osoitettu alue ei saa vaikuttaa yksityiselämän koskemattomuuteen ja sen on oltava riittävän laaja, jotta turvataan mahdollisuus tämän direktiivin mukaisiin etuihin.
2. Jäsenvaltio voi päättää hakijan asuinpaikasta yleisen edun, yleisen järjestyksen tai tarvittaessa hänen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa sujuvan käsittelyn perusteella.
3. Jäsenvaltio voi asettaa aineellisten vastaanotto-olosuhteiden tarjoamisen ehdoksi sen, että hakija tosiasiallisesti asuu tietyssä paikassa, jonka jäsenvaltio määrää. Tämä päätös, joka voi olla luonteeltaan yleinen, on tehtävä kussakin yksittäistapauksessa erikseen, ja sen on perustuttava kansalliseen oikeuteen.
4. Jäsenvaltioiden on säädettävä mahdollisuudesta myöntää hakijoille väliaikainen lupa poistua 2 ja 3 kohdassa tarkoitetusta asuinpaikasta ja/tai 1 kohdassa mainitulta osoitetulta alueelta. Päätökset on tehtävä kussakin yksittäistapauksessa erikseen, objektiivisesti ja puolueettomasti, ja kielteiset päätökset on perusteltava.
Hakijan ei tarvitse hakea lupaa tavatakseen sovitulla tavalla viranomaisia ja ollakseen paikalla tuomioistuimessa, jos hänen läsnäolonsa on välttämätöntä.
5. Jäsenvaltion on vaadittava hakijaa ilmoittamaan toimivaltaisille viranomaisille kulloinenkin osoitteensa ja ilmoittamaan näille osoitteen muutoksista mahdollisimman pian.”
26 Saman direktiivin 8 artiklassa, jonka otsikko on ”Säilöönotto”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltiot eivät saa ottaa ketään säilöön vain siitä syystä, että hän on [direktiivin 2013/32] mukainen hakija.
2. Jäsenvaltiot voivat tarpeen mukaan kunkin tapauksen yksilöllisen arvioinnin perusteella ottaa hakijan säilöön, jos lievempiä vaihtoehtoisia keinoja ei voida soveltaa tehokkaasti.
3. Hakija voidaan ottaa säilöön ainoastaan
a) jotta voidaan määrittää tai varmentaa henkilön henkilöllisyys tai kansalaisuus;
b) jotta voidaan määrittää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteet, joita ei voitaisi saada ilman säilöönottoa, erityisesti, jos on olemassa vaara, että hakija pakenee;
c) jotta menettelyn yhteydessä voidaan tehdä päätös hakijan oikeudesta tulla alueelle;
d) jos hänet on otettu säilöön [direktiivin 2008/115] mukaisen palauttamismenettelyn yhteydessä palauttamisen valmistelemiseksi ja/tai maasta poistamiseksi ja asianomainen jäsenvaltio voi todeta puolueettomin perustein, mukaan lukien se, että hakijalla on jo ollut mahdollisuus päästä turvapaikkamenettelyyn, että on perusteltua uskoa, että hakija tekee kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen lähinnä viivyttääkseen tai häiritäkseen palauttamispäätöksen täytäntöönpanoa;
e) silloin kun se on tarpeen kansallisen turvallisuuden tai yleisen järjestyksen vuoksi;
f) [asetuksen N:o 604/2013] 28 artiklan mukaisesti.
Säilöönoton perusteista on säädettävä kansallisessa lainsäädännössä.
4. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisessa lainsäädännössä on säännökset säilöönoton vaihtoehdoista, joita ovat esimerkiksi säännöllinen ilmoittautuminen viranomaisille, asianmukaisen rahavakuuden asettaminen tai velvollisuus pysytellä määrätyssä paikassa.”
27 Direktiivin 2013/33 9 artiklassa, jonka otsikko on ”Säilöön otetuille hakijoille myönnettävät takeet”, säädetään seuraavaa:
”1. Hakijan säilöönoton on oltava mahdollisimman lyhytkestoinen, ja hakijaa on pidettävä säilöön otettuna ainoastaan niin kauan kuin 8 artiklan 3 kohdassa säädetyt perusteet ovat sovellettavissa.
Edellä 8 artiklan 3 kohdassa säädettyjen säilöönottoperusteiden vuoksi tärkeät hallinnolliset menettelyt on hoidettava asianmukaisella huolellisuudella. Säilöönoton jatkamista ei voida perustella hallinnollisten menettelyjen viivästymisellä, joka ei johdu hakijasta.
2. Oikeus- tai hallintoviranomaisten on annettava hakijoiden säilöönottomääräykset kirjallisina. Säilöönottomääräyksessä on ilmoitettava määräyksen perusteena olevat tosiseikat ja oikeudelliset seikat.
3. Kun hallintoviranomaiset antavat säilöönottomääräyksen, jäsenvaltioiden on varmistettava viran puolesta tai hakijan pyynnöstä, että oikeusviranomainen tutkii viipymättä säilöönoton laillisuuden. Viran puolesta tehtävän säilöönoton laillisuuden tutkimisesta on päätettävä mahdollisimman nopeasti säilöönoton alkamisesta. Hakijan pyynnöstä siitä on päätettävä mahdollisimman nopeasti asiaankuuluvien menettelyjen aloittamisesta. Jäsenvaltioiden on tätä varten määritettävä kansallisessa lainsäädännössä määräaika laillisuuden tutkimiselle joko viran puolesta ja/tai hakijan pyynnöstä.
Mikäli laillisuuden tutkimisen yhteydessä osoittautuu, että säilöön ottamista on pidettävä laittomana, asianomainen hakija on vapautettava välittömästi.
4. Säilöön otetulle hakijalle on ilmoitettava välittömästi kirjallisesti kielellä, jota hän ymmärtää tai jota hänen voidaan kohtuudella olettaa ymmärtävän, säilöönoton perusteet ja kansallisen lainsäädännön mukaiset menettelyt, joilla säilöönottomääräykseen voidaan hakea muutosta, sekä mahdollisuudesta vaatia maksutonta oikeusapua ja edustusta.
5. Oikeusviranomaisen on tarkasteltava säilöönoton perusteita säännöllisin väliajoin viran puolesta ja/tai hakijan pyynnöstä, varsinkin jos säilöönotto pitkittyy, ilmenee merkityksellisiä seikkoja tai saadaan uusia tietoja, jotka saattavat vaikuttaa säilöönoton laillisuuteen.
6. Edellä 3 kohdassa tarkoitetuissa säilöönottomääräystä koskevissa laillisuuden tutkimistapauksissa jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijoilla on mahdollisuus saada oikeusapua ja oikeudellinen edustaja maksutta. Tällainen oikeusapu ja oikeudellinen edustus tarkoittaa vähintäänkin tarvittavien menettelyä koskevien asiakirjojen laatimista ja osallistumista kuulemiseen oikeusviranomaisissa hakijan puolesta.
Maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta saavat antaa kansallisen lainsäädännön mukaisesti hyväksytyt tai luvan saaneet riittävän pätevät henkilöt, joiden edut eivät ole tai voi mahdollisesti olla ristiriidassa hakijan etujen kanssa.
7. Jäsenvaltiot voivat myös säätää, että maksuton oikeusapu ja oikeudellinen edustus voidaan myöntää:
a) ainoastaan henkilöille, joilla ei ole riittäviä varoja; ja/tai
b) käyttämällä ainoastaan sellaisten oikeudellisten avustajien tai muiden neuvonantajien palveluja, jotka on kansallisessa lainsäädännössä erikseen nimetty avustamaan ja edustamaan kansainvälistä suojelua hakevia.
8. Jäsenvaltiot voivat lisäksi:
a) asettaa rahallisia ja/tai aikarajoituksia maksuttomalle oikeusavulle ja oikeudelliselle edustukselle edellyttäen, että tällaiset rajoitukset eivät mielivaltaisesti rajoita mahdollisuutta saada oikeusapua ja oikeudellista edustusta;
b) säätää, että palkkioiden ja muiden kustannusten osalta hakijoiden kohtelu ei saa olla edullisempi kuin jäsenvaltioiden omille kansalaisilleen oikeusapuun liittyvissä asioissa yleensä myöntämä kohtelu.
9. Jäsenvaltiot voivat vaatia kaikkien hakijan puolesta suoritettujen kulujen maksamista takaisin kokonaan tai osittain, jos ja kun hakijan taloudellinen tilanne on merkittävästi parantunut tai jos päätös kyseisten etuuksien myöntämisestä tehtiin hakijan toimittamien väärien tietojen perusteella.
10. Oikeusavun ja oikeudellisen edustajan saatavuutta koskevista menettelyistä on säädettävä kansallisessa lainsäädännössä.”
28 Direktiivin 10 artiklan, jonka otsikko on ”Säilöönotto-olosuhteet”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Hakijan säilöönotto on toteutettava lähtökohtaisesti erityisissä säilöönottoyksiköissä. Jos jäsenvaltio ei pysty tarjoamaan majoitusta erityisessä säilöönottoyksikössä ja sen on turvauduttava vankilamajoitukseen, säilöön otettu hakija on pidettävä erillään tavanomaisista vangeista ja on noudatettava tässä direktiivissä säädettyjä säilöönotto-olosuhteita koskevia säännöksiä.
Säilöön otetut hakijat on lähtökohtaisesti pidettävä erillään muista kolmansien maiden kansalaisista, jotka eivät ole tehneet kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta.
– –”
29 Direktiivin 17 artiklassa, jonka otsikko on ”Aineellisia vastaanotto-olosuhteita ja terveydenhoitoa koskevat yleiset säännökset”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että aineelliset vastaanotto-olosuhteet ovat hakijoiden saatavilla, kun he hakevat kansainvälistä suojelua.
– –
3. Jäsenvaltiot voivat asettaa kaikkien tai joidenkin aineellisten vastaanotto-olosuhteiden ja terveydenhuollon ehdoksi sen, että hakijalla ei ole riittäviä varoja hänen terveytensä kannalta riittävään elintasoon ja toimeentuloon.
– –”
30 Direktiivin 2013/33 18 artiklan, jossa selostetaan ”aineellisia vastaanotto-olosuhteita koskevat yksityiskohtaiset säännöt”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jos asuminen järjestetään luontoissuorituksena, tämän olisi tapahduttava jollain seuraavista tavoista tai niiden yhdistelmänä:
a) tiloissa, joita rajalla tai kauttakulkualueilla tehdyn kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyn ajan käytetään hakijoiden majoittamiseen;
b) vastaanottokeskuksissa, joiden tarjoama asumisen taso on asianmukainen;
c) yksityiskodeissa, erillisissä asunnoissa, hotelleissa tai muissa hakijoiden majoittamista varten mukautetuissa tiloissa.”
31 Direktiivin 26 artiklan, jonka otsikko on ”Muutoksenhaku”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tämän direktiivin mukaisten etujen myöntämistä, peruuttamista tai rajoittamista koskeviin päätöksiin tai 7 artiklan nojalla tehtyihin päätöksiin, jotka koskevat hakijaa henkilökohtaisesti, voidaan hakea muutosta kansallisessa lainsäädännössä säädettyjen menettelyjen mukaisesti. Ainakin päätöksentekomenettelyn viimeisessä vaiheessa on annettava mahdollisuus hakea muutosta tai uudelleenkäsittelyä oikeusviranomaisessa sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen osalta.”
Unkarin oikeus
Perustuslaki
32 Perustuslain (Alaptörvény) XIV §:n 4 momentissa säädetään seuraavaa:
”Unkari myöntää hakemuksesta turvapaikan henkilölle, jolla ei ole Unkarin kansalaisuutta ja johon kohdistuu vainoa tai joka perustellusti pelkää joutuvansa suoran vainon kohteeksi kansalaisuusmaassaan tai pysyvässä asuinmaassaan rotunsa, kansallisuutensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa taikka uskonnollisten tai poliittisten mielipiteidensä vuoksi, jollei kyseinen henkilö saa suojelua alkuperämaassaan eikä missään muussa maassa. Henkilö, jolla ei ole Unkarin kansalaisuutta ja joka on tullut Unkarin alueelle sellaisen maan kautta, jossa häneen ei kohdistunut vainoa tai jossa hänellä ei ollut suoraa vaaraa joutua vainotuksi, ei voi vaatia oikeutta turvapaikkaan.”
Turvapaikkalaki
33 Turvapaikkaoikeudesta vuonna 2007 annetun lain nro LXXX (menedékjogról szóló 2007. évi LXXX. törvény) (Magyar Közlöny 2007/83; jäljempänä turvapaikkalaki) 5 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Turvapaikanhakijalla on oikeus
a) tässä laissa säädettyjen edellytysten mukaisesti oleskella Unkarin alueella ja erityisen lainsäädännön mukaisesti saada oleskelulupa Unkarin alueelle
b) tässä laissa ja erityisessä lainsäädännössä säädettyjen edellytysten mukaisesti saada etuuksia, tukea ja majoitus
c) työskennellä vastaanottokeskuksen sijaintipaikassa tai julkisen työnantajan määrittämässä työpaikassa yhdeksän kuukauden kuluessa turvapaikkahakemuksen tekemisestä ja tämän määräajan jälkeen ulkomaan kansalaisiin sovellettavien yleisten sääntöjen mukaisesti. – –”
34 Lain 6 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Unkari myöntää pakolaisaseman ulkomaan kansalaiselle, joka täyttää perustuslain XIV §:n 4 momentin ensimmäisessä virkkeessä määritellyt edellytykset.”
35 Turvapaikkalain 12 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Unkari myöntää toissijaisen suojeluaseman ulkomaan kansalaiselle, joka ei täytä edellytyksiä, joilla hänet voidaan katsoa pakolaiseksi, mutta jolle aiheutuu vakavan haitan vaara, jos hän palaa alkuperämaahansa, ja joka ei voi tai ei tämän vaaran pelossa halua hakea suojelua alkuperämaassaan.”
36 Lain 45 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Palauttamiskiellon periaatetta sovelletaan, jos hakijaan kohdistuisi alkuperämaassaan vaara joutua vainotuksi tai perustuslain XIV §:n 3 momentissa tarkoitetun kohtelun kohteeksi rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisten mielipiteidensä vuoksi eikä sellaista turvallista kolmatta maata ole, joka ottaisi hänet vastaan.”
37 Turvapaikkalain, sellaisena kuin se on ollut voimassa 1.7.2018 lähtien, 51 §:n 2 momentin f kohdassa säädetään uudesta turvapaikkahakemuksen tutkimatta jättämisen perusteesta, joka määritellään seuraavasti:
”Hakemusta ei voida ottaa tutkittavaksi, jos hakija on saapunut Unkariin sellaisen maan kautta, jossa häneen ei kohdistu vainoa 6 §:n 1 momentin mukaisesti eikä vakavan haitan vaaraa 12 §:n 1 momentin mukaisesti tai jossa on taattu riittävä suojelu.”
38 Lain 51/A §:ssä säädetään seuraavaa:
”Jos turvallinen alkuperämaa tai turvallinen kolmas maa kieltäytyy ottamasta hakijaa vastaan tai takaisin, turvapaikka-asioissa toimivaltaisen viranomaisen on peruutettava päätöksensä ja toteutettava turvapaikkamenettely.”
39 Turvapaikkalain 71/A §:n, joka koskee rajamenettelyä, 1–7 momentissa säädetään seuraavaa:
”1) Jos ulkomaan kansalainen tekee hakemuksensa kauttakulkualueella
a) ennen kuin hän on saanut luvan tulla Unkarin alueelle tai
b) sen jälkeen, kun hänet on viety sellaisen laitoksen portille, joka on tarkoitettu järjestyksen turvaamiseksi valtion rajoista vuonna 2007 annetussa laissa nro LXXXIX (az államhatárról szóló 2007. évi LXXXIX. törvény) tarkoitetulla rajalla, sen jälkeen kun hänet on otettu kiinni Unkarin ulkorajalta, sellaisena kuin se on määritelty henkilöiden liikkumista rajojen yli koskevasta unionin säännöstöstä 9.3.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/399 (Schengenin rajasäännöstö) [(EUVL 2016, L 177, s. 1)] 2 artiklan 2 alakohdassa, tai rajamerkeistä laskettavan kahdeksan kilometrin rajavyöhykkeen sisäpuolella
tätä lukua sovelletaan, jollei jäljempänä olevista säännöksistä muuta johdu.
2) Hakijalla ei ole rajamenettelyssä 5 §:n 1 momentin a ja c kohdassa säädettyjä oikeuksia.
3) Turvapaikka-asioissa toimivaltainen viranomainen asettaa etusijalle hakemuksen tutkittavaksi ottamista koskevan ratkaisun ja tekee sen viimeistään kahdeksan päivän kuluessa hakemuksen jättämisestä. Turvapaikka-asioissa toimivaltainen viranomainen toteuttaa viipymättä menettelyn kuluessa annetun päätöksen tiedoksi antamiseksi tarvittavat toimenpiteet.
4) Jos hakemuksen jättämisestä on kulunut neljä viikkoa, ulkomaalaisasioissa toimivaltainen viranomainen antaa maahantuloluvan sovellettavan säännöksen mukaisesti.
5) Jos hakemusta ei ole jätettävä tutkimatta, ulkomaalaisasioissa toimivaltainen viranomainen antaa maahantuloluvan sovellettavan säännöksen mukaisesti.
6) Jos hakija on saanut luvan tulla Unkarin alueelle, turvapaikka-asioissa toimivaltainen viranomainen toteuttaa menettelyn yleisten säännösten mukaisesti.
7) Rajamenettelyä koskevia säännöksiä ei sovelleta haavoittuvassa asemassa oleviin henkilöihin.
– –”
40 Turvapaikkalain IX/A luku, joka koskee laajamittaisen maahantulon aiheuttamaa kriisitilannetta, sisältää muun muassa 80/I §:n i kohdan, jolla poiketaan lain 71/A §:n soveltamisesta.
41 Tässä samassa kyseisen lain luvussa on 80/J §, jossa säädetään seuraavaa:
”1. Turvapaikkahakemus on tehtävä henkilökohtaisesti toimivaltaiselle viranomaiselle ja yksinomaan kauttakulkualueella, paitsi jos turvapaikanhakija
a) on pakkokeinon tai henkilökohtaista vapautta rajoittavan toimenpiteen tai rangaistuksen kohteena
b) on turvapaikka-asioissa toimivaltaisen viranomaisen määräämän säilöönottotoimenpiteen kohteena
c) oleskelee laillisesti Unkarin alueella eikä pyydä majoitusta vastaanottokeskuksessa.
– –
4. Kauttakulkualueella oleskelevilla turvapaikanhakijoilla ei menettelyn aikana ole 5 §:n 1 momentin a ja c kohdassa tarkoitettuja oikeuksia.
– –”
42 Saman lain kyseisessä IX/A luvussa on 80/K §, jossa säädetään seuraavaa:
”1. Hylkäämispäätös, jonka perusteena on se, että hakemukselta puuttuvat tutkittavaksi ottamisen edellytykset, tai joka on annettu nopeutetussa menettelyssä, voidaan riitauttaa kolmen päivän määräajassa. Turvapaikka-asioissa toimivaltaisen viranomaisen on kolmen päivän kuluessa toimitettava tuomioistuimelle kannekirjelmä asiaa koskevine asiakirjoineen sekä vastinekirjelmä.
2. Turvapaikka-asioissa toimivaltainen viranomainen tekee päätöksen käytettävissään olevien tietojen perusteella tai päättää menettelyn, jos turvapaikanhakija
– –
d) lähtee kauttakulkualueelta.
– –
4. Päätöstä, jolla menettely päätetään edellä 2 momentin mukaisesti, ei voida riitauttaa hallintolainkäyttömenettelyssä.”
Valtion rajoista vuonna 2007 annettu laki nro LXXXIX
43 Valtion rajoista vuonna 2007 annetun lain nro LXXXIX (az államhatárról szóló 2007. évi LXXXIX. törvény) (Magyar Közlöny 2007. évi 88. Száma) 15/A §:ssä, joka koskee kauttakulkualueen käyttöön ottamista, säädetään seuraavaa:
”1) Edellä 5 §:n 1 momentissa tarkoitetulle alueelle voidaan perustaa kauttakulkualue tilapäiseksi oleskelupaikaksi turvapaikkaa tai toissijaista suojelua hakeville henkilöille – – ja paikaksi, jossa turvapaikka- ja ulkomaalaisasioita koskevat menettelyt toteutetaan ja jossa on tähän tarvittavat tilat.
2) Kauttakulkualueella oleva turvapaikanhakija voi tulla Unkarin alueelle,
a) jos turvapaikka-asioissa toimivaltainen viranomainen antaa päätöksen hänelle myönnettävästä kansainvälisestä suojelusta
b) jos turvapaikkamenettelylle asetetut edellytykset täyttyvät yleisten säännösten mukaisesti tai
c) jos asiassa on sovellettava turvapaikkalain 71/A §:n 4 ja 5 momentin säännöksiä.
2a) Laajamittaisen maahantulon aiheuttamassa kriisitilanteessa kauttakulkualueella olevalle turvapaikanhakijalle voidaan antaa lupa tulla Unkarin alueelle 2 momentin a ja b kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa.
– –
4) Toisin kuin 1 momentissa säädetään, laajamittaisen maahantulon aiheuttamassa kriisitilanteessa myös tilat, jotka sijaitsevat muussa kuin 5 §:n 1 momentissa mainitussa paikassa, voidaan osoittaa kauttakulkualueeksi.”
Kolmansien maiden kansalaisten maahantuloa ja oleskelua koskeva laki
44 Kolmansien maiden kansalaisten maahantulosta ja oleskelusta vuonna 2007 annetun lain nro II (A harmadik országbeli állampolgárok beutazásáról és tartózkodásáról szóló törvény) (Magyar Közlöny 2007. évi 1. Száma; jäljempänä kolmansien maiden kansalaisten maahantuloa ja oleskelua koskeva laki) 47 §:n 9 momentin a kohdassa säädetään seuraavaa:
”Ulkomaalaisasioissa toimivaltainen viranomainen voi – viran puolesta tai hakemuksesta – poistaa maahantulo- ja oleskelukiellon, jos tällainen kielto on asetettu kolmannen maan kansalaiselle – – turvapaikka-asioissa toimivaltaisen viranomaisen antaman palauttamispäätöksen yhteydessä tai tällaisen päätöksen seurauksena ja jos kyseinen kolmannen maan kansalaisen voi osoittaa lähteneensä Euroopan unionin jäsenvaltioiden alueelta täysin kyseisen palauttamispäätöksen mukaisesti – –”
45 Lain 62 §:ssä, joka koskee määrätyn asuinpaikan osoittamista, säädetään seuraavaa:
”1) Ulkomaalaisasioissa toimivaltainen viranomainen voi määrätä kolmannen maan kansalaisen asumaan määrätyssä paikassa, kun
– –
f) kyseisestä kolmannen maan kansalaisesta on tehty palauttamispäätös, eikä hänellä ole toimeentuloon tarvittavia aineellisia edellytyksiä eikä asuntoa
– –
3) Kolmannen maan kansalaiselle voidaan osoittaa pakollinen asuinpaikka yhteismajoituskeskuksessa tai vastaanottokeskuksessa, jos hän ei kykene itse huolehtimaan toimeentulostaan, hänellä ei ole sopivaa asuntoa, aineellisia edellytyksiä tai riittäviä tuloja eikä kutsua henkilöltä, jonka on huolehdittava hänestä, tai perheenjäseniä, jotka voivat olla velvollisia vastaamaan hänen elatuksestaan.
3a) Laajamittaisen maahantulon aiheuttamassa kriisitilanteessa myös kauttakulkualue voidaan osoittaa pakolliseksi asuinpaikaksi.”
46 Kolmansien maiden kansalaisten maahantuloa ja oleskelua koskevan lain 65 §:n, joka koskee palauttamista, 3b ja 4 momentissa säädetään seuraavaa:
”(3b) Mikäli ulkomaalaisasioissa toimivaltainen viranomainen muuttaa palauttamispäätöksessä ilmoitettua kohdemaata asianomaisen henkilön oman käyttäytymisen johdosta, erityisesti silloin, jos kolmannen maan kansalainen on ilmoittanut viranomaiselle totuudenvastaisia tosiseikkoja kansalaisuudestaan, tai sen johdosta, että muutos on perusteltu muiden paluumaahan vaikuttavien tosiseikkojen vuoksi, muuttamispäätöstä tai ‑määräystä voidaan vastustaa väitteellä. Tällainen väite voidaan esittää päätöksen tehneelle ulkomaalaisasioissa toimivaltaiselle viranomaiselle 24 tunnin kuluessa päätöksen tiedoksiannosta. Päätökseen, joka täytäntöönpanon vastustamista koskevasta väitteestä on annettu, ei voida hakea muutosta.
(4) Ulkomaalaisasioissa toimivaltainen viranomainen toimittaa viipymättä täytäntöönpanon vastustamista koskevan väitteen asian asiakirja-aineiston mukana toimivaltaiselle viranomaiselle kyseisen väitteen ratkaisemiseksi, ja tämä viimeksi mainittu viranomainen antaa ratkaisun kahdeksan päivän kuluessa.”
47 Unkarin hallitus oli alun perin sisällyttänyt kansalliseen lainsäädäntöön säännöksiä, jotka koskivat laajamittaisen maahantulon aiheuttamaa kriisitilannetta Etelä-Unkarin maakunnissa Serbian vastaisella rajalla, ja ulotti ne sitten koskemaan koko maan aluetta ja pidensi jatkuvasti niiden voimassaoloa laajamittaisen maahantulon aiheuttaman kriisitilanteen julistamisesta koskemaan koko Unkarin aluetta sekä kriisitilanteen julistamista, olemassaoloa ja päättymistä koskevista säännöistä annetun hallituksen asetuksen 41/2016 (III.9) (a tömeges bevándorlás okozta válsághelyzet Magyarország egész területére történő elrendeléséről, valamint a válsághelyzet elrendelésével, fennállásával és megszüntetésével összefüggő szabályokról szóló 41/2016. (III.9.) Korm. Rendelet) nojalla.
Pääasiat ja ennakkoratkaisukysymykset
Asia C‑924/19 PPU
48 FMS ja FNZ, jotka ovat täysi-ikäisiä Afganistanin kansalaisia, ovat aviopuolisoita. He tekivät 5.2.2019 Röszken (Unkari) kauttakulkualueella turvapaikkahakemuksen turvapaikka-asioista vastaavalle viranomaiselle.
49 Hakemuksensa tueksi FMS ja FNZ ilmoittivat lähteneensä noin kolme vuotta aikaisemmin poliittisista syistä Afganistanista Turkkiin kuukauden voimassa olleen viisumin perusteella ja Turkin viranomaisten jatkaneen tämän viisumin voimassaoloaikaa kuudella kuukaudella. Lisäksi he väittivät, että he olivat kulkeneet Bulgarian ja Serbian kautta ennen kuin he tulivat ensimmäisen kerran Unkariin, että he eivät olleet tehneet turvapaikkahakemusta missään muussa maassa ja että heitä ei ollut kohdeltu huonosti eikä heille ollut aiheutettu minkäänlaista direktiivin 2011/95 15 artiklassa tarkoitettua vakavaa haittaa.
50 Samana päivänä turvapaikka-asioista vastaava viranomainen määräsi FMS:n ja FNZ:n majoituspaikaksi Röszken kauttakulkualueen, jolla he ovat yhä edelleen.
51 Turvapaikka-asioista vastaava viranomainen jätti 25.4.2019 tekemällään hallintopäätöksellä turvapaikkalain 51 §:n 2 momentin f kohdan nojalla FMS:n ja FNZ:n turvapaikkahakemuksen tutkimatta – sen sisältöä tutkimatta – sillä perusteella, että nämä olivat tulleet Unkariin sellaisen kolmannen maan kautta, jonka alueella heihin ei ollut kohdistunut vainoa, joka olisi oikeuttanut pakolaisaseman tunnustamisen, tai vaaraa vakavasta haitasta, joka olisi oikeuttanut toissijaisen suojelun myöntämisen, ja että heille taattiin riittävä suojelu maissa, joiden kautta he olivat kulkeneet ennen saapumistaan Unkariin. Samalla päätöksellä kyseinen viranomainen totesi, ettei heidän tapauksessaan sovelleta palauttamiskiellon periaatetta Afganistanin osalta, ja määräsi heidät poistettaviksi maasta Serbiaan.
52 FMS ja FNZ tekivät kyseisestä päätöksestä valituksen Fővárosi Közigazgatási és Munkaügyi Bíróságiin (Budapestin hallinto- ja työtuomioistuin, Unkari), joka hylkäsi sen 14.5.2019 tekemällään päätöksellä tutkimatta, oliko heidän turvapaikkahakemuksensa perusteltu.
53 Ulkomaalaisasioista ensimmäisenä asteena vastaava viranomainen määräsi 17.5.2019 tekemällään päätöksellä kolmansien maiden kansalaisten maahantuloa ja oleskelua koskevan lain 62 §:n 3a momentin nojalla FMS:n ja FNZ:n oleskelemaan Röszken kauttakulkualueen sillä sektorilla, joka on varattu sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, joiden turvapaikkahakemus on hylätty. Ennakkoratkaisupyynnöstä asiassa C‑924/19 PPU ilmenee, että kyseisessä päätöksessä ei mainittu sen perusteita ja että ainoastaan kyseiselle viranomaiselle asetetun lakisääteisen tietojenantamisvelvollisuuden noudattamatta jättäminen voitiin riitauttaa yleisessä tuomioistuimessa.
54 Ulkomaalaisasioista ensimmäisenä asteena vastaava viranomainen otti samana päivänä yhteyttä Serbiaan palauttamisen osalta toimivaltaiseen poliisiviranomaiseen, jotta tämä toteuttaisi FMS:n ja FNZ:n takaisin Serbiaan ottamista varten tarvittavat toimenpiteet.
55 Toimivaltainen poliisiviranomainen ilmoitti 23.5.2019 ulkomaalaisasioista ensimmäisenä asteena vastaavalle viranomaiselle Serbian päätöksestä olla ottamatta FMS:ää ja FNZ:aa takaisin alueelleen, sillä koska nämä eivät olleet saapuneet laittomasti Unkarin alueelle Serbian alueelta, unionin ja Serbian välisen takaisinottosopimuksen 3 artiklan 1 kohdan soveltamisedellytykset eivät täyttyneet.
56 Ennakkoratkaisupyynnöstä asiassa C‑924/19 PPU ilmenee, että vaikka Serbia ei ottanut FMS:ää ja FNZ:aa takaisin alueelleen, turvapaikka-asioista vastaava viranomainen kieltäytyi tutkimasta, oliko heidän turvapaikkahakemuksensa perusteltu, sillä perusteella, että turvapaikkalain 51/A §:n nojalla turvapaikkahakemuksen käsittelyä jatketaan tapauksessa, jossa takaisinotosta kolmannen maan alueelle on kieltäydytty, ainoastaan, jos päätös hakemuksen tutkimatta jättämisestä perustuu turvallisen alkuperämaan käsitteeseen tai turvallisen kolmannen maan käsitteeseen.
57 Ulkomaalaisasioista ensimmäisenä asteena vastaava viranomainen muutti 3.6. ja 6.6.2019 antamillaan päätöksillä turvapaikka-asioista vastaavan viranomaisen 25.4.2019 antamaan päätökseen sisältynyttä palauttamispäätöstä kohdemaan osalta ja määräsi FMS:n ja FNZ:n maasta poistamisesta saatettuina Afganistaniin.
58 FMS ja FNZ vastustivat näitä muuttamispäätöksiä turvapaikka-asioista vastaavalle viranomaiselle, joka toimi ulkomaalaisasioista vastaavana viranomaisena, esittämällään väitteellä. Heidän väitteensä hylättiin 28.6.2019 tehdyillä päätöksillä, eikä näihin päätöksiin kolmansien maiden kansalaisten maahantuloa ja oleskelua koskevan lain 65 §:n 3b momentin nojalla voida hakea muutosta.
59 FMS ja FNZ vaativat ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle tekemässään valituksessa, että tämä kumoaa kyseiset väitteen hylkäämisestä tehdyt päätökset ja velvoittaa turvapaikka-asioista vastaavan viranomaisen toteuttamaan uuden menettelyn, koska ensinnäkin kyseisiä päätöksiä on pidettävä palauttamispäätöksinä, joihin on voitava hakea muutosta tuomioistuimelta, ja koska toiseksi nämä palauttamispäätökset ovat lainvastaisia. FMS ja FNZ nimittäin katsovat, että turvapaikka-asioista vastaavan viranomaisen olisi pitänyt tutkia heidän turvapaikkahakemuksensa sisältö, koska heitä ei ollut otettu takaisin Serbian alueelle ja koska turvapaikkalain 51 §:n 2 momentin f kohdassa otetaan käyttöön uusi turvallisen kauttakulkumaan käsite, mikä on unionin oikeuden vastaista.
60 Lisäksi FMS ja FNZ toimittivat ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle laiminlyöntiä koskevan hallintovalituksen, jossa sitä vaadittiin toteamaan, että ulkomaalaisasioista ensimmäisenä asteena vastaava viranomainen on laiminlyönyt velvollisuutensa, kun se ei ole osoittanut heille Röszken kauttakulkualueen ulkopuolella sijaitsevaa majoitusta.
61 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päätti käsitellä nämä kaksi asiaa yhdessä.
62 Kyseinen tuomioistuin katsoo ensinnäkin, että tutkimatta jättämisen peruste, johon FMS:n ja FNZ:n turvapaikkahakemuksen tutkimatta jättäminen perustui, on unionin oikeuden vastainen.
63 Se toteaa kuitenkin toiseksi, ettei sellaista oikeussääntöä ole, jossa edellytettäisiin nimenomaisesti FMS:n ja FNZ:n turvapaikkahakemuksen automaattista käsittelemistä uudelleen, siitäkään huolimatta, että sen seurauksena, että Serbia on kieltäytynyt ottamasta heitä vastaan, tutkimatta jättämisen peruste, johon heidän hakemuksensa tutkimatta jättäminen perustui, on menettänyt merkityksensä.
64 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo kuitenkin lisäksi, että vaikka turvapaikka-asioissa toimivaltainen viranomainen voi mahdollisessa uudessa käsittelyssä vedota direktiivin 2013/32 33 artiklan 1 kohdassa ja 2 kohdan b ja c alakohdassa säädettyyn tutkimatta jättämisen perusteeseen, turvapaikkahakemus voitaisiin jättää tutkimatta perusteilla, joissa viitataan mainitun direktiivin 35 ja 38 artiklaan, vain, jos asianomainen henkilö otetaan takaisin asianomaisen kolmannen maan alueelle. Sen mielestä tästä seuraa, että jos on täysin selvää, että maa, jonka alueelle kyseinen henkilö on poistettava maasta, ei ota tätä takaisin, turvapaikka-asioista vastaava viranomainen ei voi jättää turvapaikkahakemusta tutkimatta.
65 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo edellä esitetyn perusteella, että FMS:llä ja FNZ:lla on oikeus saada turvapaikkahakemuksensa käsitellyksi uudelleen ja että he kuuluvat vielä direktiivin 2013/32 soveltamisalaan.
66 Se pohtii näin ollen kolmanneksi, onko katsottava, että FMS ja FNZ on otettu säilöön direktiivissä 2013/32 tarkoitetulla tavalla, ja onko säilöönottoa mahdollisesti pidettävä laillisena, kun heidän tapauksessaan kyseisen direktiivin 43 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu neljän viikon määräaika on ylittynyt.
67 Vaikka FMS:llä ja FNZ:lla ei olisi oikeutta siihen, että heidän turvapaikkahakemuksensa käsitellään uudelleen, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii neljänneksi, onko kuitenkin katsottava, että heidät on otettu säilöön direktiivissä 2008/115 tarkoitetulla tavalla, ja jos näin on, onko tätä säilöönottoa pidettävä kyseisen direktiivin 15 artiklan mukaisena.
68 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tältä osin yhtäältä, että Röszken kauttakulkualuetta, joka sijaitsee Unkarin ja Serbian välisellä rajalla, ympäröi korkea piikkilangoitettu aita ja se sisältää metallikontteja, jotka on muun muassa tarkoitettu kyseisellä alueella olevien kolmansien maiden kansalaisten majoitukseen. Sen kontin pinta-ala, jossa FMS ja FNZ asuvat, on enintään 13 m², ja kontti on varustettu kerrossängyillä ja kaapeilla. Kauttakulkualueen sisä- ja ulkopuolella sekä kyseisen aidan välittömässä läheisyydessä on jatkuvasti poliiseja tai aseistettuja vartijoita.
69 Röszken kauttakulkualue on jaettu useisiin sektoreihin, joilla on tarkoitus majoittaa toisistaan erillään turvapaikanhakijat ja ne kolmansien maiden kansalaiset, joiden turvapaikkahakemus on hylätty. Nämä sektorit on erotettu toisistaan aidoilla, joten mahdollisuus siirtyä sektorilta toiselle on äärimmäisen rajallinen. Lisäksi ennakkoratkaisupyynnöstä asiassa C‑924/19 PPU ilmenee, että sektorilta on mahdollista poistua muille sektoreille vain kahdesti viikossa noin tunnin ajaksi.
70 FMS ja FNZ voivat poistua sektoriltaan vain, jos heidän läsnäoloaan edellytetään heitä koskevia menettelytoimia varten tai jos he menevät poliisien tai aseistettujen vartijoiden saattamina lääkärintarkastukseen tai ‑hoitoon johonkin kauttakulkualueen tähän tarkoitukseen varattuun konttiin. Mahdollisuus olla yhteydessä tämän alueen ulkopuolisiin henkilöihin – mukaan luettuina heidän asianajajansa – edellyttää etukäteen annettavaa lupaa. FMS ja FNZ eivät voi lähteä Röszken kauttakulkualueelta toiseen paikkaan Unkarissa.
71 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo toisaalta, että FMS:n ja FNZ:n tilanne eroaa tilanteesta, joka johti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 21.11.2019 antamaan tuomioon Ilias ja Ahmed v. Unkari (CE:ECHR:2019:1121JUD 004728715).
72 Se toteaa siten muun muassa, että kun FMS ja FNZ sijoitettiin Röszken kauttakulkualueen sille sektorille, joka on varattu niille kolmansien maiden kansalaisille, joiden turvapaikkahakemus on hylätty, he eivät Unkarin viranomaisten mukaan olleet turvapaikanhakijoita ja että he eivät tulleet tälle sektorille vapaasta tahdostaan eivätkä myöskään Serbiasta vaan kyseisen kauttakulkualueen turvapaikanhakijoille varatulta sektorilta.
73 Lisäksi sijoittaminen Röszken kauttakulkualueelle toteutettiin ilman perusteltua päätöstä ja arvioimatta sen tarvetta ja oikeasuhteisuutta, eikä sen laillisuuden riitauttamiseksi ole olemassa mitään tuomioistuinvalvontaa. Millään kansallisella oikeussäännöllä ei myöskään rajoiteta niille kolmansien maiden kansalaisille, joiden turvapaikkahakemus on hylätty, varatulla kauttakulkualueen sektorilla oleskelun kestoa.
74 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa edelleen, että FMS ja FNZ eivät voi lähteä laillisesti Röszken kauttakulkualueelta, sillä heidän lähtönsä on mahdollista vain siten, että heidät poistetaan maasta lentokoneella alkuperämaahansa, joka puolestaan on maan sisäisen aseellisen selkkauksen vallassa eikä se ole sopimuspuolena pakolaisten oikeusasemaa koskevassa 28.7.1951 Genevessä allekirjoitetussa yleissopimuksessa (Yhdistyneiden kansakuntien sopimuskokoelma, nide 189, s. 150, nro 2545 (1954)), sellaisena kuin se on muutettuna pakolaisten oikeusasemaa koskevalla New Yorkissa 31.1.1967 tehdyllä pöytäkirjalla. Heidän lähtönsä riippuu siis yksinomaan Unkarin viranomaisten ja heidän alkuperämaansa viranomaisten välisestä yhteistyöstä, kun otetaan huomioon, että he eivät voi mennä Serbiaan, koska heidät on nyt päätetty palauttaa alkuperämaahansa ja koska Serbian viranomaiset ovat päättäneet olla ottamatta heitä takaisin.
75 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että FMS:n ja FNZ:n sijoittaminen Röszken kauttakulkualueen sektorille, joka on varattu sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, joiden turvapaikkahakemus on hylätty, merkitsee sellaista säilöönottoa, joka ei ole unionin oikeudessa asetettujen vaatimusten mukainen. Se katsoo näin ollen, että perusoikeuskirjan 47 artiklan nojalla sen pitäisi voida turvaamistoimena velvoittaa vastuuviranomainen osoittamaan FMS:lle ja FNZ:lle hallintolainkäyttömenettelyn päättymiseen saakka sellainen kyseisen kauttakulkualueen ulkopuolella sijaitseva majoituspaikka, joka ei ole säilöönottopaikka.
76 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii viidenneksi siihen päätökseen kohdistuvan oikeussuojakeinon tehokkuutta, jolla ulkomaalaisasioista ensimmäisenä asteena vastaava viranomainen on muuttanut FMS:ään ja FNZ:aan kohdistetuissa palauttamispäätöksissä mainittua kohdemaata.
77 Kyseinen tuomioistuin nimittäin toteaa yhtäältä, että tähän päätökseen kohdistuvan väitteen käsittelee turvapaikka-asioista vastaava viranomainen, vaikka tämä toimii poliisista vastaavan ministerin alaisuudessa, kuuluu toimeenpanovaltaan eikä siis ole riippumaton ja puolueeton elin, ja toisaalta, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei voi asiaa koskevan Unkarin lainsäädännön perusteella tutkia kyseisestä väitteestä tehdyn hallintopäätöksen laillisuutta, sillä ainoana tätä viimeksi mainittua päätöstä koskevana valvontana on se valvontavalta, jota harjoittaa syyttäjäviranomainen, joka voi tarvittaessa riitauttaa tuomioistuimessa asiaa koskevan hallintopäätöksen laillisuuden.
78 Tällainen tilanne johtaa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan siihen, että palauttamispäätöksessä ilmoitetun kohdemaan muuttamisesta tehty päätös voidaan lopulta pitää voimassa, vaikka tilanteessa, jossa FMS:n ja FNZ:n osalta olisi toteutettava uusi turvapaikkamenettely, nämä eivät kuuluisi direktiivin 2008/115 vaan direktiivin 2013/32 soveltamisalaan.
79 Tässä tilanteessa Szegedi Közigazgatási és Munkaügyi Bíróság on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) [Uusi tutkimattajättämisperuste]
Voidaanko [direktiivin 2013/32] 33 artiklassa olevia tutkimatta jätettäviä hakemuksia koskevia säännöksiä tulkita siten, että niiden vastainen on kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan hakemus jätetään turvapaikkamenettelyssä tutkimatta, jos hakija on tullut Unkariin sellaisen maan alueelta, jossa häneen ei ole kohdistunut vainoa tai vaaraa vakavasta haitasta, tai jos maa, jonka kautta hakija on tullut Unkariin, takaa riittävän suojelun?
2) [Turvapaikkamenettelyn toimittaminen]
a) Onko [direktiivin 2013/32] 6 artiklaa ja 38 artiklan 4 kohtaa sekä tämän direktiivin johdanto-osan 34 perustelukappaletta, joka koskee velvollisuutta tutkia kansainvälisen suojelun saamiseksi tehty hakemus, tulkittava yhdessä perusoikeuskirjan 18 artiklan kanssa siten, että jäsenvaltion turvapaikkaviranomaisen on taattava hakijalle mahdollisuus saada turvapaikkamenettely vireille tilanteessa, jossa ensimmäisessä kysymyksessä tarkoitettuihin tutkimattajättämisperusteisiin vedoten viranomainen ei anna turvapaikkahakemukseen asiaratkaisua ja määrää hakijan palauttamisesta kolmanteen maahan, joka ei kuitenkaan ota hakijaa takaisin [alueelleen]?
b) Jos toisen kysymyksen a kohtaan vastataan myöntävästi, mitä tämä velvollisuus tarkkaan ottaen merkitsee? Merkitseekö se velvollisuutta taata mahdollisuus tehdä uusi turvapaikkahakemus, mihin liittyy kielto soveltaa [direktiivin 2013/32] 33 artiklan 2 kohdan d alakohdassa ja 40 artiklassa tarkoitettuja myöhemmän hakemuksen kielteisiä seuraamuksia, vai sitä, että turvapaikkamenettely on pantava vireille/toimitettava viran puolesta?
c) Jos toisen kysymyksen a kohtaan vastataan myöntävästi ja kun otetaan huomioon [direktiivin 2013/32] 38 artiklan 4 kohta, voiko jäsenvaltio tällaisessa uudessa menettelyssä, jos asian tosiseikasto on säilynyt muuttumattomana, arvioida uudelleen hakemuksen tutkimattajättämisperusteet (jolloin sillä on mahdollisuus soveltaa mitä tahansa [direktiivin 2013/32] III luvussa mainituista menettelyistä ja esimerkiksi vedota uudelleen tutkimattajättämisperusteisiin) vai onko sen annettava turvapaikkahakemukseen asiaratkaisu alkuperämaan osalta?
d) Seuraako [direktiivin 2013/32] 33 artiklan 1 kohdasta ja 2 kohdan b ja c alakohdasta sekä 35 ja 38 artiklasta, tulkittuina yhdessä perusoikeuskirjan 18 artiklan kanssa, että yksi kumulatiivisista tutkimattajättämisperusteista – jonka perusteella voidaan tehdä tällainen päätös – on se, että kolmas maa ottaa hakijan takaisin, vai onko tämän edellytyksen täyttymisen osalta riittävänä pidettävä sitä, että se tutkitaan vasta tällaista päätöstä täytäntöön pantaessa?
3) [Kauttakulkualue säilöönottopaikkana turvapaikkamenettelyissä] [Kolmas kysymys on merkityksellinen], jos turvapaikkamenettely on toiseen kysymykseen annetun vastauksen perusteella toimitettava.
a) Onko [direktiivin 2013/32] 43 artiklaa tulkittava siten, että sen vastainen on jäsenvaltion lainsäädäntö, joka antaa mahdollisuuden siihen, että hakija on yli neljän viikon ajan säilöönotettuna kauttakulkualueella?
b) Onko [direktiivin 2013/32] 26 artiklan perusteella sovellettavan [direktiivin 2013/33] 2 artiklan h alakohtaa tulkittava yhdessä perusoikeuskirjan 6 artiklan ja 52 artiklan 3 kohdan kanssa siten, että majoittaminen kauttakulkualueelle [direktiivin 2013/32] 43 artiklassa tarkoitettua neljän viikon määräaikaa pidemmäksi ajaksi pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa (vapaaehtoinen lähteminen alueelta mihinkään suuntaan ei ole lain mukaan mahdollista) on katsottava säilöönotoksi?
c) Voidaanko [direktiivin 2013/32] 26 artiklan perusteella sovellettavan [direktiivin 2013/33] 8 artiklan mukaisena pitää sitä, että hakija pidetään säilössä yli [direktiivin 2013/32] 43 artiklassa tarkoitetun neljän viikon ajan, jos näin toimitaan vain sen vuoksi, ettei hän kykene taloudellisten edellytysten puuttuessa itse huolehtimaan toimeentulostaan (majoituksestaan ja elatuksestaan)?
d) Voidaanko [direktiivin 2013/32] 26 artiklan perusteella sovellettavan [direktiivin 2013/33] 8 ja 9 artiklan mukaisena pitää sitä, että [direktiivin 2013/32] 43 artiklassa tarkoitetut neljä viikkoa ylittävä de facto säilössä pitämiseksi muodostuva majoittaminen ei perustu säilöönottomääräykseen, säilöönottomääräyksen ja säilössä pitämisen jatkamisen lainmukaisuutta ei voida saattaa oikeussuojakeinoin tuomioistuimen arvioitavaksi eikä de facto ‑säilöönottamisen tarvetta ja oikeasuhteisuutta tai sen mahdollisia vaihtoehtoja tutkita eikä säilössä pitämisen tarkkaa kestoa ja sen päättymisajankohtaa vahvisteta?
e) Voidaanko perusoikeuskirjan 47 artiklaa tulkita siten, että jos tapauksessa on ilmeistä, että kyseessä on lainvastainen säilössä pitäminen, jäsenvaltion tuomioistuin voi turvaamistoimena velvoittaa viranomaisen määräämään kolmannen valtion kansalaisen oleskelemaan hallintolainkäyttömenettelyn päättymiseen saakka kauttakulkualueen ulkopuolella paikassa, jota ei siis voida pitää säilöönottopaikkana?
4) [Kauttakulkualue ulkomaalaisten säilöönottopaikkana] [Neljäs kysymys on merkityksellinen], jos toiseen kysymykseen annettavan vastauksen perusteella on turvapaikkamenettelyn sijasta toimitettava ulkomaalaisasioita koskeva menettely.
a) Onko [direktiivin 2008/115] johdanto-osan 17 ja 24 perustelukappaletta sekä 16 artiklaa tulkittava yhdessä perusoikeuskirjan 6 artiklan ja 52 artiklan 3 kohdan kanssa siten, että majoittaminen kauttakulkualueella pääasiassa vallitsevan kaltaisissa olosuhteissa (vapaaehtoinen lähteminen alueelta mihinkään suuntaan ei ole lain mukaan mahdollista) on katsottava niissä tarkoitetuksi yksilöön kohdistuvaksi vapaudenriistoksi?
b) Voidaanko [direktiivin 2008/115] johdanto-osan 16 perustelukappaleen ja 15 artiklan 1 kohdan mukaisena, kun niitä tarkastellaan perusoikeuskirjan 6 artiklan ja 52 artiklan 3 kohdan kannalta, pitää sitä, että kolmannen valtion kansalainen otetaan säilöön vain, koska hänet on määrätty palautettavaksi eikä hän kykene taloudellisten edellytysten puuttuessa itse huolehtimaan toimeentulostaan (asumisestaan ja elatuksestaan)?
c) Voidaanko [direktiivin 2008/115] johdanto-osan 16 perustelukappaleen ja 15 artiklan 2 kohdan mukaisena, kun niitä tarkastellaan perusoikeuskirjan 6 artiklan, 47 artiklan ja 52 artiklan 3 kohdan kannalta, pitää sitä, että de facto säilössä pitämiseksi muodostuva majoittaminen ei perustu säilöönottomääräykseen, säilöönottamisen ja säilössä pitämisen lainmukaisuutta ei voida saattaa oikeussuojakeinoin tuomioistuimen arvioitavaksi eikä de facto ‑säilöönottamisen tarvetta ja oikeasuhteisuutta tai sen mahdollisia vaihtoehtoja tutkita?
d) Voidaanko [direktiivin 2008/115] 15 artiklan 1 ja 4–6 kohtaa sekä sen johdanto-osan 16 perustelukappaletta tulkita, kun niitä tarkastellaan perusoikeuskirjan 1, 4, 6 ja 47 artiklan kannalta, siten, että niiden vastaista on se, ettei säilössä pitämisen tarkkaa kestoa eikä sen päättymisen tarkkaa ajankohtaa määritetä?
e) Voidaanko unionin oikeutta tulkita siten, että jos on ilmeistä, että kyse on lainvastaisesta säilössä pitämisestä, jäsenvaltion tuomioistuin voi turvaamistoimena velvoittaa viranomaisen määräämään kolmannen valtion kansalaisen oleskelemaan hallintolainkäyttömenettelyn päättymiseen saakka kauttakulkualueen ulkopuolella paikassa, jota ei voida pitää säilöönottopaikkana?
5) [Tehokkaat oikeussuojakeinot palauttamispäätöksessä ilmoitetun kohdemaan muuttamisesta tehtyyn päätökseen]
Onko [direktiivin 2008/115] 13 artiklaa, jonka mukaan kolmannen maan kansalaiselle on annettava mahdollisuus käyttää tehokkaita oikeussuojakeinoja ”palauttamiseen liittyvän päätöksen” osalta, tulkittava yhdessä perusoikeuskirjan 47 artiklan kanssa siten, että muutoksenhaku kohdemaan muuttamispäätöksestä on käsiteltävä ainakin yhden kerran tuomioistuimessa siinä tapauksessa, ettei jäsenvaltion lainsäädännössä taattuja oikeussuojakeinoja voida pitää tehokkaina?”
Asia C‑925/19 PPU
80 SA ja hänen alaikäinen lapsensa SA junior ovat Iranin kansalaisia. He tekivät 5.12.2018 turvapaikkahakemuksen Röszken kauttakulkualueella turvapaikka-asioista vastaavalle viranomaiselle.
81 SA vetosi hakemuksensa tueksi siihen, että hän oli lähtenyt Iranin islamilaisesta tasavallasta kaksi ja puoli vuotta aikaisemmin erottuaan puolisostaan, että hän oli kokenut kristinuskon läheiseksi, joskaan häntä ei ole kastettu, ja että hän oli lapsuudessaan ollut perheenjäsentensä harjoittaman seksuaalisen väkivallan kohteena. Hän täsmensi myös, että syyt, joiden vuoksi hänen oli ollut pakko lähteä alkuperämaastaan, eivät ole poliittisia tai liity mahdolliseen kuulumiseen etniseen tai uskonnolliseen vähemmistöryhmään ja että hän oli tullut Unkariin Turkin, Bulgarian ja Serbian kautta.
82 SA ilmoitti vielä, että lähdettyään Iranin islamilaisesta tasavallasta Turkkiin ja vietettyään siellä kymmenen päivää hakematta tässä maassa turvapaikkaa hän oli oleskellut noin kolme kuukautta Bulgariassa. Lisäksi hän väitti, että saatuaan tietää, että hänet palautettaisiin Iraniin, jos hän ei tekisi Bulgariassa kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta, hän oli vastoin tahtoaan jättänyt siellä turvapaikkahakemuksen. Hän kertoi oleskelleensa myös Serbiassa yli kahden vuoden ajan siellä turvapaikkahakemusta jättämättä.
83 Turvapaikka-asioista vastaava viranomainen määräsi 5.12.2018 SA:n ja SA juniorin majoituspaikaksi Röszken kauttakulkualueen, jolla he ovat yhä edelleen.
84 Turvapaikka-asioista vastaava viranomainen jätti 12.2.2019 tekemällään hallintopäätöksellä turvapaikkalain 51 §:n 2 momentin f kohdan nojalla SA:n ja SA juniorin turvapaikkahakemuksen tutkimatta – sitä, oliko se perusteltu, tutkimatta – ja totesi, ettei heidän tapauksessaan sovelleta palauttamiskiellon periaatetta. Se määräsi heidät poistettaviksi maasta Serbiaan ja totesi, että heihin ei kohdistunut vakavan haitan vaaraa tai vainoa Turkissa, Bulgariassa ja Serbiassa ja että siellä oli taattu heille riittävä suojelu.
85 SA ja SA junior tekivät kyseisestä päätöksestä Fővárosi Közigazgatási és Munkaügyi Bíróságiin valituksen, joka hylättiin 5.3.2019 tehdyllä päätöksellä ilman, että mainittu tuomioistuin olisi antanut ratkaisua siitä, oliko heidän turvapaikkahakemuksensa perusteltu.
86 Ulkomaalaisasioista ensimmäisenä asteena vastaava viranomainen määräsi 27.3.2019 tekemällään päätöksellä SA:n ja SA juniorin oleskelemaan Röszken kauttakulkualueen sektorilla, joka on varattu niille kolmansien maiden kansalaisille, joiden turvapaikkahakemus on hylätty, kolmansien maiden kansalaisten maahantuloa ja oleskelua koskevan lain 62 §:n 3a momentin nojalla. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan siinä ei mainita perusteita tällaiselle päätökselle.
87 Ulkomaalaisasioista ensimmäisenä asteena vastaava viranomainen otti samana päivänä yhteyttä Serbiaan palauttamisen osalta toimivaltaiseen poliisiviranomaiseen, jotta tämä toteuttaisi SA:n ja SA juniorin takaisin Serbiaan ottamista varten tarvittavat toimenpiteet.
88 Toimivaltainen poliisiviranomainen ilmoitti 1.4.2019 ulkomaalaisasioista ensimmäisenä asteena vastaavalle viranomaiselle Serbian päätöksestä olla ottamatta SA:ta ja SA junioria takaisin alueelleen samoilla perusteilla kuin ne, jotka esitettiin tämän tuomion 55 kohdassa.
89 Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee asiassa C‑925/19 PPU, että vaikka Serbia ei ottanut SA:ta ja SA junioria takaisin alueelleen, turvapaikka-asioista vastaava viranomainen ei tutkinut, oliko heidän turvapaikkahakemuksensa perusteltu.
90 Ulkomaalaisasioista ensimmäisenä asteena vastaava viranomainen muutti 17.4.2019 tekemällään päätöksellä turvapaikka-asioista vastaavan viranomaisen 12.2.2019 tekemään päätökseen sisältynyttä palauttamispäätöstä kohdemaan osalta ja määräsi SA:n ja SA juniorin maasta poistamisesta saatettuina Iranin islamilaiseen tasavaltaan.
91 Nämä vastustivat tätä muuttamispäätöstä turvapaikka-asioista vastaavalle viranomaiselle, joka toimi ulkomaalaisasioista vastaavana viranomaisena, esittämällään väitteellä. Heidän väitteensä hylättiin 17.5.2019 tehdyllä päätöksellä.
92 SA ja SA junior tekivät ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle kaksi valitusta, jotka ovat identtiset niiden tämän tuomion 59 ja 60 kohdassa mainittujen valitusten kanssa, jotka pääasian valittajat ovat tehneet asiassa C‑924/19 PPU.
93 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päätti käsitellä nämä kaksi asiaa yhdessä ja päätti pääasiallisesti samoista tämän tuomion 62–78 kohdassa esitetyistä syistä lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle samat ennakkoratkaisukysymykset kuin asiassa C‑924/19 PPU, sellaisina kuin ne esitettiin tämän tuomion 79 kohdassa.
Kiireellinen menettely
94 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyysi nyt kyseessä olevien ennakkoratkaisupyyntöjen käsittelemistä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 107 artiklassa määrätyssä kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä.
95 Kyseinen tuomioistuin esitti pyyntönsä tueksi, että FMS, FNZ, SA ja SA junior (jäljempänä pääasioiden valittajat) ovat tällä hetkellä de facto vapaudenriiston kohteena.
96 Lisäksi kyseinen tuomioistuin totesi, että FMS:n ja FNZ:n säilöönoton olosuhteet ovat vaikeat varsinkin, kun ensin mainittu on 63- ja jälkimmäinen 58-vuotias, kun toinen heistä on diabeetikko ja kun he ovat olleet tosiasiallisesti säilöön otettuina 17.5.2019 lähtien. Sama tuomioistuin totesi myös, että SA junior on alaikäinen lapsi, jonka mielenterveys ja psyykkinen terveys ovat heikentyneet siitä lähtien, kun hän on oleskellut isänsä kanssa Röszken kauttakulkualueen sektorilla, joka on varattu sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, joiden turvapaikkahakemus on hylätty.
97 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin totesi vielä, että unionin tuomioistuimen vastauksilla esitettyihin kysymyksiin on välitön ja ratkaiseva vaikutus pääasioiden ratkaisemiseen, erityisesti pääasioiden valittajiin kohdistetun säilöönoton jatkamiseen.
98 Tältä osin on todettava ensinnäkin, että nyt käsiteltävät ennakkoratkaisupyynnöt koskevat direktiivien 2008/115, 2013/32 ja 2013/33 tulkintaa; nämä direktiivit kuuluvat EUT-sopimuksen kolmannen osan V osaston, joka koskee vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta, soveltamisalaan. Ennakkoratkaisupyynnöt voidaan siis käsitellä kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä.
99 Toiseksi kiireellisyysedellytyksestä on korostettava ensinnäkin, että tämä edellytys täyttyy erityisesti silloin, kun pääasiassa kyseessä olevaan henkilöön kohdistuu parhaillaan vapaudenriisto ja kun hänen säilössä pitämisensä riippuu pääasian ratkaisusta. Tältä osin asianomaisen tilannetta on arvioitava sellaisena kuin se on ajankohtana, jolloin tutkitaan pyyntö ennakkoratkaisupyynnön käsittelemisestä kiireellisessä menettelyssä (tuomio 17.3.2016, Mirza, C‑695/15 PPU, EU:C:2016:188, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
100 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kolmannen maan kansalaisen sijoittaminen säilöönottoyksikköön joko hänen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa aikana tai hänen poistamisekseen maasta on vapaudenriiston käsittävä toimenpide (tuomio 19.7.2012, Adil, C‑278/12 PPU, EU:C:2012:508, 34 ja 35 kohta; tuomio 10.9.2013, G. ja R, C‑383/13 PPU, EU:C:2013:533, 23 ja 25 kohta; tuomio 15.2.2016, N, C‑601/15 PPU, EU:C:2016:84, 40 ja 41 kohta; tuomio 17.3.2016, Mirza, C‑695/15 PPU, EU:C:2016:188, 31 ja 35 kohta ja määräys 5.7.2018, C ym., C‑269/18 PPU, EU:C:2018:544, 35 ja 37 kohta).
101 Nyt käsiteltävissä asioissa on niin, että pääasioiden valittajat asiassa C‑924 PPU ovat oleskelleet 17.5.2019 lähtien ja pääasioiden valittajat asiassa C‑925 PPU puolestaan 27.3.2019 lähtien Röszken kauttakulkualueen sektorilla, joka on varattu sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, joiden turvapaikkahakemus on hylätty.
102 Nyt käsiteltävät ennakkoratkaisupyynnöt koskevat muun muassa sitä, merkitseekö pääasioiden valittajien pitäminen tällä sektorilla direktiivissä 2008/115 tai direktiiveissä 2013/32 ja 2013/33 tarkoitettua ”säilöönottoa”, ja jos tähän vastataan myöntävästi, onko tällainen säilöönotto kyseisissä direktiiveissä säädettyjen takeiden mukainen.
103 Tästä seuraa yhtäältä, että kysymys vapaudenriiston olemassaolosta, joka on edellytys kiireellisen ennakkoratkaisumenettelyn aloittamiselle nyt käsiteltävissä asioissa, liittyy erottamattomasti näissä asioissa esitettyjen kysymysten tutkimiseen, ja toisaalta, että pääasioiden valittajien pitäminen kauttakulkualueen sektorilla, joka on varattu sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, joiden turvapaikkahakemus on hylätty, riippuu näihin kysymyksiin annettavasta vastauksesta.
104 Toiseksi ennakkoratkaisupyynnöistä ilmenee, että pääasioiden valittajat ovat tällä hetkellä sellaisten päätösten kohteena, joissa heidät velvoitetaan palaamaan alkuperämaahansa, joten heidät voidaan palauttaa sinne pikaisesti, vaikka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan mikään tuomioistuin ei ole koskaan tutkinut, ovatko kyseisten valittajien turvapaikkahakemuksen perusteena olevat syyt perusteltuja.
105 Niinpä ei voida sulkea pois sitä, että näiden päätösten, jotka on pysytetty päätöksillä, joiden kumoamista vaaditaan ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, mukaisesti pääasioiden valittajat poistetaan maasta alkuperämaahansa ennen sellaisen ennakkoratkaisumenettelyn päättymistä, joka ei ole ollut kiireellinen ennakkoratkaisumenettely, ja että tällainen maastapoistaminen voi altistaa heidät perusoikeuskirjan 18 artiklan ja 19 artiklan 2 kohdan vastaiselle kohtelulle.
106 Kolmanneksi asiassa C‑925/19 PPU esitetystä ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee myös, että toinen pääasian valittajista tässä asiassa on alaikäinen lapsi, jonka mielenterveys ja psyykkinen terveys heikkenevät sen takia, että hän oleskelee Röszken kauttakulkualueella. Tästä seuraa, että viivästyminen tuomioistuimen ratkaisun antamisessa pitkittäisi nykyistä tilannetta ja saattaisi siten haitata vakavasti tai jopa peruuttamattomasti kyseisen lapsen kehitystä (ks. vastaavasti tuomio 17.10.2018, UD, C‑393/18 PPU, EU:C:2018:835, 26 kohta).
107 Näissä olosuhteissa ja ottaen huomioon sen, mikä sisältö on näillä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämillä kysymyksillä, joilla voi olla ratkaiseva vaikutus sekä pääasioiden valittajien pitämiseen Röszken kauttakulkualueen sektorilla, joka on varattu sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, joiden turvapaikkahakemus on hylätty, että niiden päätösten tuomioistuinvalvontaan, joilla heidät on määrätty palautettaviksi alkuperämaahansa, unionin tuomioistuimen viides jaosto päätti 22.1.2020 esittelevän tuomarin ehdotuksesta ja julkisasiamiestä kuultuaan hyväksyä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyynnön nyt kyseessä olevien ennakkoratkaisupyyntöjen käsittelemisestä kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä.
108 Lisäksi nyt käsiteltävät asiat päätettiin palauttaa unionin tuomioistuimelle niiden jakamiseksi suurelle jaostolle.
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Viides kysymys
109 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee viidennellä kysymyksellään, joka on tutkittava ensiksi, pääasiallisesti, onko direktiivin 2008/115 13 artiklaa, luettuna perusoikeuskirjan 47 artiklan valossa, tulkittava siten, että yhtäältä se on esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jonka nojalla asianomainen kolmannen maan kansalainen voi riitauttaa sen, että hallintoviranomainen on muuttanut aiemmassa palauttamispäätöksessä mainittua kohdemaata, vain muutoksenhaulla hallintoviranomaisessa, jonka päätöksiin ei voida hakea muutosta tuomioistuimelta, ja että toisaalta mainitun 13 artiklan nojalla kyseisen tuomioistuimen on tällaisissa olosuhteissa todettava olevansa toimivaltainen ratkaisemaan muutoksenhaun, joka sen käsiteltäväksi on saatettu kyseisen muutoksen laillisuuden riitauttamiseksi.
110 Nyt käsiteltävissä tapauksissa on huomattava aluksi, että ennakkoratkaisupyyntöjen mukaan on niin, että turvapaikka-asioista vastaavan viranomaisen jätettyä pääasioiden valittajien hakemukset kansainvälisestä suojelusta tutkimatta ja annettua samanaikaisesti palauttamispäätökset, joissa heidät velvoitetaan lähtemään Unkarin alueelta Serbiaan, ulkomaalaisasioista ensimmäisenä asteena vastaava viranomainen on muuttanut näitä viimeksi mainittuja päätöksiä velvoittamalla kyseiset valittajat lähtemään Unkarin alueelta alkuperämaahansa eli FMS:n ja FNZ:n Afganistaniin ja SA:n ja SA juniorin Iraniin. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää lisäksi, että kyseiset valittajat ovat voineet riitauttaa muuttamispäätökset vain vastustamalla niitä kolmansien maiden kansalaisten maahantuloa ja oleskelua koskevan lain 65 §:n 3b momentissa tarkoitetulle viranomaiselle esittämällään väitteellä ja että tämän säännöksen viimeisen virkkeen mukaan päätöksiin, joilla turvapaikka-asioista vastaava viranomainen, joka toimii ulkomaalaisasioista vastaavana viranomaisena, on hylännyt kyseisten valittajien esittämät väitteet, ei voida hakea muutosta.
111 Direktiivin 2008/115 13 artiklan 1 kohdan mukaan asianomaiselle kolmannen maan kansalaiselle on annettava mahdollisuus käyttää tehokkaita oikeussuojakeinoja, jotta hän voi hakea muutosta palauttamispäätöksiin, jäsenvaltioiden alueelle tulon kieltämistä koskeviin päätöksiin ja maastapoistamispäätöksiin toimivaltaiselta tuomioistuimelta tai hallintoviranomaiselta tai muulta toimivaltaiselta elimeltä, jonka jäsenet ovat puolueettomia ja riippumattomia.
112 Ensiksi on tutkittava, onko päätös, jolla muutetaan aiemmassa palauttamispäätöksessä mainittua kohdemaata, yksi niistä päätöksistä, joiden osalta kyseisessä säännöksessä taataan tehokas oikeussuojakeino.
113 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksen tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös on, ja tarvittaessa sen syntyhistoria (tuomio 19.12.2019, Nederlands Uitgeversverbond ja Groep Algemene Uitgevers, C‑263/18, EU:C:2019:1111, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
114 Tältä osin on huomattava, että direktiivin 2008/115 3 artiklan 4 alakohdan mukaan ”palauttamispäätöksellä” tarkoitetaan hallinnollista tai oikeudellista päätöstä tai muuta toimenpidettä, jolla kolmannen maan kansalaisen oleskelu todetaan laittomaksi ja jolla asetetaan tai todetaan velvoite poistua maasta. Saman direktiivin 3 artiklan 3 alakohdan mukaan asianomaisen henkilön on tällaisen paluuvelvoitteen nojalla palattava joko alkuperämaahansa tai kauttakulkumaahan taikka muuhun kolmanteen maahan, johon hän päättää palata vapaaehtoisesti ja jonka alueelle hänet hyväksytään.
115 Direktiivin 2008/115 3 artiklan 4 alakohdan sanamuodostakin siis ilmenee, että paluuvelvoitteen asettaminen tai toteaminen on yksi palauttamispäätöksen kahdesta osatekijästä, eikä tällaista paluuvelvoitetta voida kyseisen artiklan 3 alakohdan perusteella ajatella ilman sellaisen määränpään yksilöimistä, jonka on oltava yksi kyseisessä 3 alakohdassa tarkoitetuista maista.
116 Tästä seuraa, että kun kansallinen toimivaltainen viranomainen muuttaa aiemmassa palauttamispäätöksessä mainittua kohdemaata, se tekee tähän palauttamispäätökseen niin olennaisen muutoksen, että sen on katsottava antaneen uuden, direktiivin 2008/115 3 artiklan 4 alakohdassa tarkoitetun palauttamispäätöksen.
117 Tällainen tulkinta saa tukea mainitun säännöksen asiayhteyden tarkastelusta.
118 Niinpä direktiivin 2008/115 5 artiklan nojalla on niin, että kun toimivaltainen kansallinen viranomainen aikoo tehdä palauttamispäätöksen, sen on muun muassa huolehdittava palauttamiskiellon periaatteen noudattamisesta (ks. vastaavasti tuomio 11.12.2014, Boudjlida, C‑249/13, EU:C:2014:2431, 49 kohta ja tuomio 8.5.2018, K. A. ym. (Perheenyhdistäminen Belgiassa), C‑82/16, EU:C:2018:308, 103 kohta).
119 Kuten julkisasiamies on pääasiallisesti todennut ratkaisuehdotuksensa 84 kohdassa, tällaisen periaatteen noudattamista on arvioitava sen maan kannalta, johon asianomainen henkilö aiotaan määrätä palautettavaksi. Tästä seuraa, että ennen kuin kohdemaata voidaan muuttaa, toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on arvioitava uudelleen palauttamiskiellon periaatteen noudattamista, mikä on tehtävä erillään siitä arvioinnista, joka sen on pitänyt suorittaa aiempaa palauttamispäätöstä antaessaan.
120 Toisin kuin Unkarin hallitus näyttää antavan ymmärtää, aiemman palauttamispäätöksen muutosta ei myöskään voida pitää direktiivin 2008/115 8 artiklassa tarkoitettuna tällaisen palauttamispäätöksen seurauksena tehtynä maastapoistamispäätöksenä. Kyseisestä 8 artiklasta nimittäin ilmenee, että maastapoistamispäätös tehdään palauttamispäätöksen panemiseksi täytäntöön, joten siinä on noudatettava tämän viimeksi mainitun päätöksen sisältöä. Tästä seuraa, että maastapoistamispäätöksellä ei voitaisi muuttaa sillä täytäntöön pantavassa palauttamispäätöksessä mainittua kohdemaata.
121 Tämän tuomion 116 kohdassa omaksuttu tulkinta vastaa myös direktiivin 2008/115 tavoitetta, joka on tehokkaan maastapoistamis- ja palauttamispolitiikan käyttöönotto kyseessä olevien henkilöiden perusoikeuksia ja ihmisarvoa täysimääräisesti kunnioittaen (tuomio 19.6.2018, Gnandi, C‑181/16, EU:C:2018:465, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
122 Aiemmassa palauttamispäätöksessä mainitun kohdemaan muuttamisesta tehdyn päätöksen rinnastamisesta uuteen palauttamispäätökseen nimittäin seuraa, että toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on tällaista palauttamispäätöksen muuttamista harkitessaan huolehdittava siitä, että kaikkia direktiivissä 2008/115 säädettyjä, palauttamispäätöksen tekemiseen sovellettavia menettelysääntöjä noudatetaan. Näin ollen tällaisella rinnastamisella voidaan taata maastapoistamis- ja palauttamispolitiikan toteuttaminen sekä tehokkaasti että asianomaisen henkilön perusoikeuksia kunnioittaen.
123 Edellä esitetystä seuraa, että aiemmassa palauttamispäätöksessä mainitun kohdemaan muutos merkitsee uutta direktiivin 2008/115 3 artiklan 4 alakohdassa tarkoitettua palauttamispäätöstä, jonka osalta asianomaisella kolmannen maan kansalaisella on oltava käytettävissään kyseisen direktiivin 13 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu tehokas oikeussuojakeino.
124 Niinpä toiseksi on määritettävä kyseisessä 13 artiklan 1 kohdassa taatun oikeussuojakeinon luonne.
125 Tältä osin on todettava ensiksi, että mainitun säännöksen sanamuodostakin ilmenee selvästi, että tällaisen oikeussuojakeinon on oltava palauttamispäätöksen kohteena olevan henkilön käytettävissä. Näin ollen – toisin kuin Unkarin hallitus näyttää väittävän – se, että kansallisen oikeuden nojalla palauttamispäätösten laillisuuden yleinen valvontavalta on annettu syyttäjäviranomaiselle, jolla yksin on toimivalta saattaa tarvittaessa tällainen päätös tuomioistuimen käsiteltäväksi, ei ole direktiivin 2008/115 13 artiklan 1 kohdassa säädetyt edellytykset täyttävä oikeussuojakeino.
126 Toiseksi on niin, että direktiivin 2008/115 13 artiklan 1 kohdan sanamuodosta ilmenee, että palauttamispäätökset on voitava riitauttaa käyttämällä tehokasta oikeussuojakeinoa tuomioistuimessa tai hallintoviranomaisessa tai muussa elimessä, jonka jäsenet ovat puolueettomia ja riippumattomia, mutta pelkästään tämän sanamuodon perusteella ei voida tehdä muita päätelmiä sen ”hallintoviranomaisen” ominaispiirteistä, jolta voidaan hakea muutosta palauttamispäätökseen.
127 Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä kuitenkin ilmenee, että direktiivin 2008/115 13 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun tehokkaan oikeussuojakeinon piirteet on määritettävä siten, että ne vastaavat perusoikeuskirjan 47 artiklaa, jonka mukaan jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava mainitussa artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa (tuomio 18.12.2014, Abdida, C‑562/13, EU:C:2014:2453, 45 kohta ja tuomio 19.6.2018, Gnandi, C‑181/16, EU:C:2018:465, 52 kohta).
128 On siis niin, että vaikka direktiivin 2008/115 13 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot tosiaan voivat säätää lainsäädännössään, että palauttamispäätökset riitautetaan viranomaisissa eikä tuomioistuimissa, tällainen mahdollisuus on silti toteutettava noudattaen perusoikeuskirjan 47 artiklaa, jossa edellytetään, kuten julkisasiamies on pääasiallisesti todennut ratkaisuehdotuksensa 94 kohdassa, että sellaisen viranomaisen, joka ei itse täytä 47 artiklassa asetettuja edellytyksiä, päätöstä valvoo myöhemmin tuomioistuin, jolla on muun muassa toimivalta tutkia kaikki merkitykselliset kysymykset (ks. analogisesti tuomio 16.5.2017, Berlioz Investment Fund, C‑682/15, EU:C:2017:373, 55 kohta ja tuomio 13.12.2017, El Hassani, C‑403/16, EU:C:2017:960, 39 kohta).
129 Niinpä perusoikeuskirjan 47 artiklalla asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus taata, että asianomainen kolmannen maan kansalainen voi jossain menettelyvaiheessa saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi minkä tahansa asian, jossa on kyse hallintoviranomaisen antaman palauttamispäätöksen riitauttamisesta (ks. analogisesti tuomio 13.12.2017, El Hassani, C‑403/16, EU:C:2017:960, 41 kohta).
130 Tästä seuraa, että kansallinen säännöstö, jonka nojalla hallinnollisen palauttamispäätöksen adressaatti ei voi riitauttaa tämän päätöksen sääntöjenmukaisuutta vähintään yhdessä oikeusasteessa, ei täytä direktiivin 2008/115 13 artiklan 1 kohdan ja perusoikeuskirjan 47 artiklan vaatimuksia (ks. vastaavasti tuomio 19.6.2018, Gnandi, C‑181/16, EU:C:2018:465, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
131 Ennakkoratkaisupyynnöistä ilmenee nyt käsiteltävissä asioissa, että asioissa merkityksellisen kansallisen säännöstön mukaan alkuperäisen palauttamispäätöksen muuttamisesta tehtyä hallintopäätöstä voidaan vastustaa vain esittämällä väite turvapaikka-asioista vastaavalle viranomaiselle ja että päätökseen, jolla tämä viranomainen hylkää väitteen, ei voida hakea mitään muutosta.
132 Tästä seuraa, että tällainen säännöstö sopisi direktiivin 2008/115 13 artiklan 1 kohdan kanssa yhteen vain, jos tällaiset väitteet ratkaissutta viranomaista voitaisiin pitää perusoikeuskirjan 47 artiklassa tarkoitettuna tuomioistuimena, mikä edellyttää, että kyseinen viranomainen täyttää mainitussa artiklassa tarkoitetun riippumattomuusvaatimuksen (ks. vastaavasti tuomio 27.2.2018, Associação Sindical dos Juízes Portugueses, C‑64/16, EU:C:2018:117, 37 ja 41 kohta; tuomio 25.7.2018, Minister for Justice and Equality (Tuomioistuinjärjestelmän puutteet), C‑216/18 PPU, EU:C:2018:586, 52 ja 53 kohta; tuomio 19.11.2019, A. K. ym. (Ylimmän tuomioistuimen kurinpitojaoston riippumattomuus), C‑585/18, C‑624/18 ja C‑625/18, EU:C:2019:982, 120 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 21.1.2020, Banco de Santander, C‑274/14, EU:C:2020:17, 56 ja 57 kohta).
133 Unionin tuomioistuimelle toimitetuista asiakirja-aineistoista ilmenee, ettei näin ole asia.
134 Ennakkoratkaisupyynnöistä nimittäin ilmenee, että turvapaikka-asioista vastaava viranomainen toimii poliisista vastaavan ministerin alaisuudessa ja kuuluu siis toimeenpanovaltaan.
135 Perusoikeuskirjan 47 artiklassa tarkoitetulle tuomioistuimelle tunnusomaisen riippumattomuuden vaatimuksen ulkoinen osatekijä edellyttää, että asianomainen elin huolehtii tehtävistään itsenäisesti olematta missään hierarkkisessa tai alisteisessa suhteessa mihinkään tahoon ja ottamatta vastaan määräyksiä tai ohjeita miltään taholta, ja se on täten suojattu sellaisilta ulkoisilta toimenpiteiltä tai painostuksilta, jotka voivat vaarantaa sen jäsenten päätöksenteon riippumattomuuden ja vaikuttaa heidän ratkaisuihinsa (tuomio 19.11.2019, A. K. ym. (Ylimmän tuomioistuimen kurinpitojaoston riippumattomuus), C‑585/18, C‑624/18 ja C‑625/18, EU:C:2019:982, 121 kohta ja tuomio 21.1.2020, Banco de Santander, C‑274/14, EU:C:2020:17, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
136 Erityisesti on niin, että oikeusvaltion toiminnalle tunnusomaisen vallanjako-opin mukaisesti tuomioistuinten riippumattomuus lainsäädäntö- ja toimeenpanovallasta on taattava (tuomio 19.11.2019, A. K. ym. (Ylimmän tuomioistuimen kurinpitojaoston riippumattomuus), C‑585/18, C‑624/18 ja C‑625/18, EU:C:2019:982, 124 kohta).
137 Tästä seuraa, että kansallinen säännöstö, jonka mukaan asianomaisen henkilön on riitautettava tämän tuomion 123 kohdassa kuvatun kaltainen päätös viranomaisessa, joka ei täytä perusoikeuskirjan 47 artiklassa asetettuja edellytyksiä, eikä tämän viranomaisen päätöksen myöhempää tuomioistuinvalvontaa ole taattu, ei sovi yhteen direktiivin 2008/115 13 artiklan 1 kohdan kanssa, ja lisäksi siinä jätetään huomiotta perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistetun oikeuden keskeinen sisältö siltä osin kuin sen seurauksena asianomainen menettää kaiken mahdollisuuden hakea tuomioistuimelta muutosta itseään koskevaan palauttamispäätökseen (ks. analogisesti tuomio 29.7.2019, Torubarov, C‑556/17, EU:C:2019:626, 72 kohta ja tuomio 19.11.2019, A. K. ym. (Ylimmän tuomioistuimen kurinpitojaoston riippumattomuus), C‑585/18, C‑624/18 ja C‑625/18, EU:C:2019:982, 165 kohta).
138 Kolmanneksi on tutkittava, sallitaanko unionin oikeudessa tällaisissa olosuhteissa se, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo olevansa toimivaltainen käsittelemään pääasioiden valittajien siinä tekemät valitukset, joissa vaaditaan kumottaviksi päätökset, joilla turvapaikka-asioista vastaava viranomainen, joka toimi ulkomaalaisasioista vastaavana viranomaisena, hylkäsi heidän väitteensä hallintopäätöksistä, joilla heidät velvoitetaan palaamaan alkuperämaahansa.
139 Tässä yhteydessä on korostettava ensinnäkin, että unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen nojalla on niin, että jos kansalliset tuomioistuimet eivät voi tulkita kansallista säännöstöä unionin oikeuden vaatimusten mukaisesti, niiden kaikkien velvollisuutena on niiden toimivaltaan kuuluvissa asioissa jäsenvaltion eliminä jättää soveltamatta kaikkia sellaisia kansallisia säännöksiä, jotka ovat ristiriidassa sellaisen unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen kanssa, jolla on välitön oikeusvaikutus niiden käsiteltäväksi saatetussa oikeusriidassa (tuomio 24.6.2019, Popławski, C‑573/17, EU:C:2019:530, 58 ja 61 kohta ja tuomio 19.11.2019, A. K. ym. (Ylimmän tuomioistuimen kurinpitojaoston riippumattomuus), C‑585/18, C‑624/18 ja C‑625/18, EU:C:2019:982, 160 ja 161 kohta).
140 Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että perusoikeuskirjan 47 artikla riittää itsessään eikä sitä tarvitse täsmentää unionin oikeuden tai kansallisen oikeuden säännöksillä, jotta yksityiset saisivat oikeuden, johon he voivat vedota sellaisenaan (tuomio 17.4.2018, Egenberger, C‑414/16, EU:C:2018:257, 78 kohta; tuomio 29.7.2019, Torubarov, C‑556/17, EU:C:2019:626, 56 kohta ja tuomio 19.11.2019, A. K. ym. (Ylimmän tuomioistuimen kurinpitojaoston riippumattomuus), C‑585/18, C‑624/18 ja C‑625/18, EU:C:2019:982, 162 kohta).
141 Sama pätee direktiivin 2008/115 13 artiklan 1 kohtaan, koska tässä säännöksessä tarkoitetun oikeussuojakeinon piirteet on määritettävä siten, että ne vastaavat perusoikeuskirjan 47 artiklaa, jossa toistetaan tehokasta tuomioistuimen antamaa oikeussuojaa koskeva periaate (ks. analogisesti tuomio 29.7.2019, Torubarov, C‑556/17, EU:C:2019:626, 55 ja 56 kohta ja tuomio 19.11.2019, A. K. ym. (Ylimmän tuomioistuimen kurinpitojaoston riippumattomuus), C‑585/18, C‑624/18 ja C‑625/18, EU:C:2019:982, 163 kohta).
142 Toiseksi on niin, että silloin kun unioni ei ole antanut asiaa koskevia säännöksiä, kunkin jäsenvaltion on määritettävä sisäisessä oikeusjärjestyksessään toimivaltaiset tuomioistuimet ja annettava menettelysäännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla turvataan unionin oikeusjärjestyksestä johdetut yksityisten oikeudet, mutta jäsenvaltiot vastaavat kuitenkin siitä, että kussakin tapauksessa kunnioitetaan mainittujen oikeuksien tehokasta oikeussuojaa koskevaa oikeutta, sellaisena kuin se on taattu perusoikeuskirjan 47 artiklassa (tuomio 19.11.2019, A. K. ym. (Ylimmän tuomioistuimen kurinpitojaoston riippumattomuus), C‑585/18, C‑624/18 ja C‑625/18, EU:C:2019:982, 115 kohta).
143 Tässä yhteydessä on palautettava mieleen, että vaikka unionin oikeudessa ei lähtökohtaisesti velvoiteta jäsenvaltioita ottamaan käyttöön kansallisissa tuomioistuimissaan muita oikeussuojakeinoja niiden oikeuksien suojaamiseksi, joita yksityisillä on unionin oikeuden perusteella, kuin ne, joista on säädetty kansallisessa oikeudessa (ks. vastaavasti tuomio 13.3.2007, Unibet, C‑432/05, EU:C:2007:163, 40 kohta ja tuomio 24.10.2018, XC ym., C‑234/17, EU:C:2018:853, 51 kohta), asia on kuitenkin toisin, jos kyseessä olevan kansallisen oikeusjärjestyksen rakenteesta ilmenee, ettei ole olemassa mitään sellaista tuomioistuimessa käytettävää oikeussuojakeinoa, jolla voitaisiin vaikka vain liitännäisestikin varmistaa yksityisillä unionin oikeuden perusteella olevien oikeuksien kunnioittaminen, tai jos yksityisten ainoana keinona saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa olisi se, että ne joutuvat rikkomaan lakia (ks. vastaavasti tuomio 13.3.2007, Unibet, C‑432/05, EU:C:2007:163, 41 kohta ja tuomio 3.10.2013, Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. parlamentti ja neuvosto, C‑583/11 P, EU:C:2013:625, 104 kohta).
144 Kansallisten tuomioistuinten asiana siis on todeta olevansa toimivaltaisia käsittelemään muutoksenhaku, jonka henkilö, jota asia koskee, on pannut vireille tälle unionin oikeudessa taattujen oikeuksien puolustamiseksi, jollei kansallisissa oikeudenkäyntisäännöissä säädetä tällaisesta muutoksenhausta vastaavassa tapauksessa (ks. analogisesti tuomio 3.12.1992, Oleificio Borelli v. komissio, C‑97/91, EU:C:1992:491, 13 kohta ja tuomio 19.12.2018, Berlusconi ja Fininvest, C‑219/17, EU:C:2018:1023, 46 kohta).
145 Niinpä se, ettei asianomaisen jäsenvaltion oikeudessa ole sellaista tuomioistuimessa käytettävää oikeussuojakeinoa, joka mahdollistaisi tämän tuomion 123 kohdassa kuvatun kaltaisen hallinnollisen palauttamispäätöksen laillisuuden tutkimisen unionin oikeuden kannalta, ei voi vapauttaa kansallista tuomioistuinta sillä olevasta velvollisuudesta varmistaa täysi tehokkuus direktiivin 2008/115 13 artiklan 1 kohdalle, joka voi välittömän oikeusvaikutuksensa johdosta yksinään olla sellaisenaan sovellettava toimivaltaperuste, jos mainittua säännöstä ei ole saatettu asianmukaisesti osaksi kansallista oikeusjärjestystä.
146 Tästä seuraa, että unionin oikeuden ensisijaisuuden periaate ja perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattu oikeus tehokkaaseen tuomioistuimen antamaan oikeussuojaan edellyttävät, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa olevansa toimivaltainen käsittelemään valitukset, jotka pääasioiden valittajat ovat panneet vireille turvapaikka-asioista vastaavan viranomaisen päätöksistä, joilla on hylätty heidän väitteensä hallintopäätöksistä, joilla heidät velvoitetaan palaamaan alkuperämaahansa, ja jättää tarvittaessa soveltamatta kaikkia kansallisia säännöksiä, joiden mukaan se ei saa näin toimia (ks. analogisesti tuomio 29.7.2019, Torubarov, C‑556/17, EU:C:2019:626, 74 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
147 Viidenteen kysymykseen on vastattava kaiken edellä esitetyn perusteella, että direktiivin 2008/115 13 artiklaa, luettuna perusoikeuskirjan 47 artiklan valossa, on tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jonka nojalla asianomainen kolmannen maan kansalainen voi riitauttaa sen, että hallintoviranomainen on muuttanut aiemmassa palauttamispäätöksessä mainittua kohdemaata, vain muutoksenhaulla hallintoviranomaisessa eikä tämän viranomaisen päätöksen myöhempää tuomioistuinvalvontaa ole taattu. Tällaisessa tilanteessa unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatetta ja perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattua oikeutta tehokkaaseen tuomioistuimen antamaan oikeussuojaan on tulkittava siten, että ne edellyttävät, että kansallinen tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi on saatettu muutoksenhaku kyseisestä kohdemaan muuttamisesta koostuvan palauttamispäätöksen laillisuuden riitauttamiseksi unionin oikeuden kannalta, toteaa olevansa toimivaltainen käsittelemään kyseisen muutoksenhaun.
Ensimmäinen kysymys
148 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivin 2013/32 33 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan jättää tutkimatta sillä perusteella, että hakija on saapunut asianomaisen jäsenvaltion alueelle sellaisen valtion alueen kautta, jossa häneen ei kohdistu vainoa tai direktiivin 2011/95 15 artiklan täytäntöönpanosta annetussa kansallisessa säännöksessä tarkoitettua vakavan haitan vaaraa tai jossa on taattu riittävä suojelu.
149 Direktiivin 2013/32 33 artiklan 1 kohdassa säädetään, että niiden tapausten lisäksi, joissa hakemusta ei asetuksen No 604/2013 mukaisesti tutkita, jäsenvaltiot eivät ole velvollisia tutkimaan, voidaanko hakijaa pitää henkilönä, joka voi saada kansainvälistä suojelua direktiivin 2011/95 mukaisesti, kun hakemukselta katsotaan puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset kyseisen artiklan mukaisesti. Tältä osin direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdassa luetellaan tyhjentävästi tilanteet, joissa jäsenvaltiot voivat katsoa kansainvälistä suojelua koskevalta hakemukselta puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset (tuomio 19.3.2019, Ibrahim ym., C‑297/17, C‑318/17, C‑319/17 ja C‑438/17, EU:C:2019:219, 76 kohta ja tuomio 19.3.2020, Bevándorlási és Menekültügyi Hivatal (Tompa), C‑564/18, EU:C:2020:218, 29 kohta).
150 Näin ollen on selvitettävä, voidaanko pääasioissa kyseessä olevan kaltaisesta kansallisesta säännöstöstä katsoa, että sillä pannaan täytäntöön jokin direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdassa säädetyistä tutkimatta jättämisen perusteista.
151 Tässä yhteydessä on heti alkuun todettava, ettei pääasioissa kyseessä olevalla kansallisella säännöstöllä, eli turvapaikkalain 51 §:n 2 momentin f kohdalla, voida panna täytäntöön kyseisen direktiivin 33 artiklan 2 kohdan a, d ja e alakohdassa säädettyjä tutkimatta jättämisen perusteita vaan että ainoastaan mainitun direktiivin 33 artiklan 2 kohdan b alakohdassa ensimmäisen turvapaikkamaan ja c alakohdassa turvallisen kolmannen maan osalta esitetyt tutkimatta jättämisen perusteet voidaan ottaa tässä tarkoituksessa huomioon (tuomio 19.3.2020, Bevándorlási és Menekültügyi Hivatal (Tompa), C‑564/18, EU:C:2020:218, 33 kohta).
152 Tässä asiayhteydessä on palautettava mieleen siltä osin kuin kyse on direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan c alakohdassa säädetystä turvallista kolmatta maata koskevasta tutkimatta jättämisen perusteesta, että kyseisen säännöksen mukaan jäsenvaltiot voivat katsoa kansainvälistä suojelua koskevalta hakemukselta puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset, jos jokin muu maa, joka ei ole jäsenvaltio, katsotaan kyseisen direktiivin 38 artiklan mukaisesti hakijan kannalta turvalliseksi kolmanneksi maaksi.
153 Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, direktiivin 2013/32 38 artiklasta ilmenee, että kyseisen direktiivin 33 artiklan 2 kohdan c alakohdan yhteydessä turvallisen kolmannen maan käsitteen soveltaminen edellyttää mainitun 38 artiklan 1–4 kohdassa säädettyjen kumulatiivisten edellytysten noudattamista (tuomio 19.3.2020, Bevándorlási és Menekültügyi Hivatal (Tompa), C‑564/18, EU:C:2020:218, 36, 40 ja 41 kohta).
154 Siltä osin kuin nyt käsiteltävissä asioissa on ensinnäkin kyse direktiivin 2013/32 38 artiklan 1 kohdassa säädetystä edellytyksestä, on todettava, että kun otetaan huomioon pääasioissa kyseessä olevan kansallisen säännöstön sanamuoto, on ilmeistä – mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava –, että kyseisessä säännöstössä tarkoitettuun ensimmäiseen tapaukseen perustuvan tutkimatta jättämisen perusteen soveltaminen edellyttää ainoastaan sitä, että asianomaisessa kolmannessa maassa noudatetaan vain osaa kyseisen direktiivin 38 artiklan 1 kohdassa ilmaistuista periaatteista, eikä etenkään vaatimusta siitä, että kyseisessä maassa noudatetaan palauttamiskiellon periaatetta, ole asetettu. Mainitun direktiivin 38 artiklan 1 kohdassa asetettu edellytys ei siis voi täyttyä (tuomio 19.3.2020, Bevándorlási és Menekültügyi Hivatal (Tompa), C‑564/18, EU:C:2020:218, 42 kohta).
155 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole esittänyt pääasioissa kyseessä olevassa kansallisessa säännöstössä tarkoitettuun toiseen tapaukseen perustuvan tutkimatta jättämisen perusteen osalta mitään tietoja kyseisessä säännöstössä edellytetyn ”riittävän suojelun” sisällöstä eikä etenkään siitä, kattaako tällainen suojelu kaikkien direktiivin 2013/32 38 artiklan 1 kohdassa ilmaistujen periaatteiden noudattamisen asianomaisessa kolmannessa maassa. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on tarkastaa, onko asia näin.
156 Siltä osin kuin on toiseksi kyse direktiivin 2013/32 38 artiklan 2 kohdassa mainituista edellytyksistä ja erityisesti edellytyksestä, joka koskee kansainvälisen suojelun hakijan ja asianomaisen kolmannen maan välillä olevaa yhteyttä, on todettava, että pääasioissa kyseessä olevassa kansallisessa säännöstössä tällaisen hakijan ja asianomaisen kolmannen maan välillä vahvistettu yhteys perustuu pelkästään siihen, että kyseinen hakija on kulkenut kyseisen maan alueen kautta (tuomio 19.3.2020, Bevándorlási és Menekültügyi Hivatal (Tompa), C‑564/18, EU:C:2020:218, 44 kohta).
157 Unionin tuomioistuin on todennut, että pelkästään se, että kansainvälisen suojelun hakija on kulkenut kolmannen maan alueen kautta, ei voi muodostaa kyseisessä 38 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua yhteyttä (tuomio 19.3.2020, Bevándorlási és Menekültügyi Hivatal (Tompa), C‑564/18, EU:C:2020:218, 45–47 kohta).
158 Lisäksi on niin, että direktiivin 2013/32 38 artiklan 2 kohdassa jäsenvaltioille asetettua velvollisuutta vahvistaa turvallisen kolmannen maan käsitteen soveltamiseksi säännöt menettelyistä, joita sovelletaan arvioitaessa tapauskohtaisesti, täyttääkö asianomainen kolmas maa edellytykset sille, että sitä voidaan pitää kyseisen hakijan kannalta turvallisena, sekä mainitun hakijan mahdollisuudesta riitauttaa yhteys kyseiseen kolmanteen maahan ei voitaisi oikeuttaa, jos pelkkä kansainvälisen suojelun hakijan kulkeminen asianomaisen kolmannen maan kautta muodostaisi tässä tarkoituksessa riittävän tai merkityksellisen yhteyden (tuomio 19.3.2020, Bevándorlási és Menekültügyi Hivatal (Tompa), C‑564/18, EU:C:2020:218, 48 ja 49 kohta).
159 Edellä esitetystä seuraa, että kansainvälisen suojelun hakijan kulkeminen asianomaisen kolmannen maan kautta ei voi merkitä direktiivin 2013/32 38 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettua ”yhteyttä”.
160 Niinpä pääasioissa kyseessä olevaa kansallista säännöstöä ei voida pitää kyseisen direktiivin 33 artiklan 2 kohdan c alakohdassa säädetyn turvallista kolmatta maata koskevan tutkimatta jättämisen perusteen soveltamisena (tuomio 19.3.2020, Bevándorlási és Menekültügyi Hivatal (Tompa), C‑564/18, EU:C:2020:218, 51 kohta).
161 Tällaista kansallista säännöstöä ei lopuksi voida myöskään pitää direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetyn ensimmäistä turvapaikkamaata koskevan tutkimatta jättämisen perusteen soveltamisena (tuomio 19.3.2020, Bevándorlási és Menekültügyi Hivatal (Tompa), C‑564/18, EU:C:2020:218, 52 kohta).
162 On näet riittävää todeta, että direktiivin 2013/32 35 artiklan ensimmäisen kohdan a ja b alakohdan sanamuodonkin mukaan tietty valtio voidaan katsoa tietyn kansainvälisen suojelun hakijan kannalta ensimmäiseksi turvapaikkamaaksi ainoastaan, jos hakija on tunnustettu tässä valtiossa pakolaiseksi ja tämän suojelun perusteet ovat hänen osaltaan edelleen voimassa tai jos hakija kuuluu mainitussa valtiossa muuten riittävän suojelun piiriin, palauttamiskiellon periaate mukaan luettuna, edellyttäen, että hänet otetaan takaisin tähän samaan valtioon (tuomio 19.3.2020, Bevándorlási és Menekültügyi Hivatal (Tompa), C‑564/18, EU:C:2020:218, 53 kohta).
163 Unionin tuomioistuimelle toimitetuista asiakirja-aineistoista ilmenee kuitenkin, että pääasioissa kyseessä olevassa kansallisessa säännöstössä säädetyn tutkimatta jättämisen perusteen soveltaminen ei edellytä sitä, että kansainvälisen suojelun hakijalla on asianomaisessa maassa pakolaisasema tai hän saa muutoin riittävää suojelua, joten olisi tarpeetonta tutkia suojelun tarvetta unionissa.
164 Näin ollen on pääteltävä, että turvapaikkalain 51 §:n 2 momentin f kohdan kaltaisella kansallisella säännöstöllä ei voida katsoa pantavan täytäntöön mitään direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdassa säädettyä tutkimatta jättämisen perustetta (tuomio 19.3.2020, Bevándorlási és Menekültügyi Hivatal (Tompa), C‑564/18, EU:C:2020:218, 55 kohta).
165 Ensimmäiseen kysymykseen on vastattava edellä esitetyn perusteella, että direktiivin 2013/32 33 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan jättää tutkimatta sillä perusteella, että hakija on saapunut asianomaisen jäsenvaltion alueelle sellaisen valtion kautta, jossa häneen ei kohdistu vainoa tai direktiivin 2011/95 15 artiklan täytäntöönpanosta annetussa kansallisessa säännöksessä tarkoitettua vakavan haitan vaaraa tai jossa on taattu riittävä suojelu.
Toinen kysymys
Tutkittavaksi ottaminen
166 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään pääasiallisesti, mitä päätelmiä on tehtävä turvapaikkahakemuksille varattavan kohtelun osalta siitä, että asianomainen kolmas maa kieltäytyy ottamasta hakijoita takaisin alueelleen sen jälkeen, kun nämä hakemukset on jätetty tutkimatta turvapaikkalain 51 §:n 2 momentin f kohdan nojalla. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii erityisesti sitä, onko direktiivin 2013/32 2 artiklan f alakohdassa tarkoitettu määrittävä viranomainen tällaisessa tilanteessa velvollinen käsittelemään viran puolesta uudelleen pääasioiden valittajien jo tekemät turvapaikkahakemukset vai voivatko nämä tällaisen uudelleenkäsittelyn puuttuessa tehdä uusia turvapaikkahakemuksia ja voidaanko tällaiset hakemukset mahdollisesti jättää uudelleen tutkimatta muilla perusteilla.
167 Vakiintuneessa oikeuskäytännössä katsotaan, että vaikka olettamana on, että kansallisen tuomioistuimen niiden oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella, joiden määrittämisestä se vastaa ja joiden paikkansapitävyyden selvittäminen ei ole unionin tuomioistuimen tehtävä, esittämillä unionin oikeuden tulkintaan liittyvillä kysymyksillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta, on silti niin, että SEUT 267 artiklalla luotu menettely on unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisen yhteistyön väline, jonka avulla unionin tuomioistuin esittää kansallisille tuomioistuimille ne unionin oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, joita nämä tarvitsevat ratkaistakseen käsiteltävikseen saatetut asiat. Ennakkoratkaisupyynnön esittämisen perusteena ei ole neuvoa-antavien lausuntojen esittäminen yleisistä tai hypoteettisista kysymyksistä vaan oikeusriidan todelliseen ratkaisemiseen erottamattomasti liittyvä tarve. Kuten SEUT 267 artiklan sanamuodosta itsestään ilmenee, pyydetyn ennakkoratkaisun on oltava tarpeen, jotta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi ”antaa päätöksen” käsiteltäväkseen saatetussa asiassa (tuomio 26.3.2020, Miasto Łowicz ja Prokurator Generalny zastępowany przez Prokuraturę Krajową (Tuomareita koskeva kurinpitojärjestelmä), C‑558/18 ja C‑563/18, EU:C:2020:234, 43–45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
168 Lisäksi unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artiklan c alakohdan nojalla on niin, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on esitettävä täsmällisesti ne syyt, joiden vuoksi se on ryhtynyt tarkastelemaan kysymystä unionin oikeuden tulkinnasta (tuomio 20.12.2017, Asociación Profesional Elite Taxi, C‑434/15, EU:C:2017:981, 28 kohta).
169 Nyt käsiteltävissä asioissa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltäviksi on saatettu yhtäältä valitukset niiden päätösten kumoamiseksi, joilla pääasioiden valittajat on velvoitettu palaamaan alkuperämaahansa, ja toisaalta laiminlyöntiä koskevat valitukset, jotka liittyvät heidän sijoittamiseensa Röszken kauttakulkualueelle.
170 On kuitenkin niin, että vaikka ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevien oikeusriitojen kohteena ei siis suoraan ole pääasioiden valittajien turvapaikkahakemusten käsittely, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämistä selityksistä ilmenee, että tämä katsoo tarpeelliseksi tutkia, voidaanko näitä valittajia edelleen pitää direktiiveissä 2013/32 ja 2013/33 tarkoitettuina kansainvälisen suojelun hakijoina, sen selvittämiseksi, onko heidän sijoittamisensa Röszken kauttakulkualueen sektorille, joka on varattu sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, joiden turvapaikkahakemus on hylätty, tutkittava kyseisissä direktiiveissä säädettyjen kansainvälisen suojelun hakijoiden säilöönotosta annettujen sääntöjen kannalta.
171 Tästä seuraa, että toisen kysymyksen a ja b kohdalla, joiden yhteydessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy, onko direktiivin 2013/32 2 artiklan f alakohdassa tarkoitettu määrittävä viranomainen velvollinen jatkamaan viran puolesta pääasioiden valittajien turvapaikkahakemusten käsittelyä vai voivatko nämä tällaisen käsittelyn puuttuessa silti tehdä uuden turvapaikkahakemuksen, on merkitystä pääasioiden ratkaisun kannalta, joten ne voidaan ottaa tutkittaviksi.
172 Toisen kysymyksen c ja d kohta sitä vastoin koskevat pääasiallisesti sitä, voidaanko pääasioiden valittajien tekemät turvapaikkahakemukset jättää uudelleen tutkimatta jollakin aiempaan menettelyyn liittymättömällä tutkimatta jättämisen perusteella, erityisesti jommallakummalla direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan b ja c alakohdassa säädetyistä perusteista, ja jos tähän vastataan myöntävästi, edellyttääkö heidän hakemuksensa jättäminen tutkimatta jommallakummalla näistä tutkimatta jättämisen perusteista sitä, että ensin on tarkistettu, että kolmas maa, johon nämä kaksi perustetta viittaavat, suostuu ottamaan heidät takaisin alueelleen.
173 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei kuitenkaan ole selittänyt, miksi se katsoo, ettei se voi ratkaista siinä vireillä olevia asioita saamatta ensin vastausta toisen kysymyksen c ja d kohtaan.
174 Tästä seuraa, että toisen kysymyksen c ja d kohta on jätettävä tutkimatta.
Asiakysymys
175 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisen kysymyksensä a ja b kohdalla pääasiallisesti, onko direktiivin 2013/32 6 artiklaa ja 38 artiklan 4 kohtaa, luettuina perusoikeuskirjan 18 artiklan valossa, tulkittava siten, että kun kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jäsenvaltion oikeuden nojalla jätetty tutkimatta sillä perusteella, että hakija on saapunut tämän jäsenvaltion alueelle sellaisen kolmannen maan kautta, jossa häneen ei kohdistunut vainoa tai vakavan haitan vaaraa tai jossa taattiin riittävä suojelu, ja kun sittemmin tämä viimeksi mainittu maa päättää olla ottamatta hakijaa takaisin alueelleen, direktiivin 2013/32 2 artiklan f alakohdassa tarkoitetun määrittävän viranomaisen on viran puolesta käsiteltävä hakemus uudelleen, vai onko mainittuja säännöksiä ja määräystä tulkittava siten, että tällaisissa olosuhteissa on niin, että jos asianomainen tekisi uuden hakemuksen, sitä ei voitaisi jättää tutkimatta mainitun direktiivin 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan perusteella kyseisen direktiivin 2 artiklan q alakohdassa tarkoitettuna ”myöhempänä hakemuksena”.
176 Nyt käsiteltävissä asioissa on huomattava, että sen jälkeen, kun turvapaikka-asioista vastaava viranomainen oli hylännyt pääasioiden valittajien turvapaikkahakemukset turvapaikkalain 51 §:n 2 momentin f kohdan nojalla ja kun tämä päätös oli pysytetty lainvoimaiseksi tulleella tuomioistuinratkaisulla, Unkarin viranomaiset ryhtyivät toimenpiteisiin, jotta kyseiset valittajat otettaisiin takaisin Serbian alueelle. Tämä kolmas maa kuitenkin kieltäytyi suostumasta tällaiseen pyyntöön sillä perusteella, että sen mukaan pääasioiden valittajat olivat tulleet unionin ja Serbian välisen takaisinottosopimuksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla Unkarin alueelle laillisesti.
177 Lisäksi on palautettava mieleen, että tämän tuomion 165 kohdan mukaan turvapaikkalain 51 §:n 2 momentin f kohtaan sisältyvän kaltainen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkimatta jättämisen peruste on direktiivin 2013/32 33 artiklan vastainen.
178 Niinpä unionin tuomioistuin ei voi tutkia, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ehdottaa, seurauksia, joita unionin oikeuden nojalla olisi mahdollisesti aiheuduttava siitä, että maa, johon pääasioiden valittajat oli kyseisen perusteen yhteydessä ohjattava, ei suostu ottamaan heitä takaisin alueelleen.
179 Vakiintuneessa oikeuskäytännössä kuitenkin katsotaan, että kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian, ja unionin tuomioistuimen on tätä silmällä pitäen tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen (tuomio 3.3.2020, Gómez del Moral Guasch, C‑125/18, EU:C:2020:138, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
180 Niinpä hyödyllisen vastauksen antamiseksi ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle toisen kysymyksen a ja b kohta on ymmärrettävä siten, että niillä tiedustellaan, onko direktiiviä 2013/32, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 18 artiklan ja SEU 4 artiklan 3 kohdasta ilmenevän vilpittömän yhteistyön periaatteen kanssa, tulkittava siten, että kun turvapaikkahakemus on päätetty hylätä unionin oikeuden vastaisen tutkimattajättämisperusteen nojalla ja tällainen päätös on pysytetty lainvoimaisella tuomioistuinratkaisulla, direktiivin 2013/32 2 artiklan f alakohdassa tarkoitettu määrittävä viranomainen on velvollinen käsittelemään viran puolesta kyseisen hakemuksen uudelleen, vai onko kyseistä direktiiviä tulkittava siten, että tällaisissa olosuhteissa on niin, että jos asianomainen tekisi uuden hakemuksen, sitä ei voitaisi jättää tutkimatta mainitun direktiivin 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan perusteella kyseisen direktiivin 2 artiklan q alakohdassa tarkoitettuna ”myöhempänä hakemuksena”.
181 Tähän kysymykseen vastaamiseksi on ensinnäkin selvitettävä, edellytetäänkö direktiivissä 2013/32, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 18 artiklan ja SEU 4 artiklan 3 kohdasta ilmenevän vilpittömän yhteistyön periaatteen kanssa, että kyseinen määrittävä viranomainen käsittelee viran puolesta uudelleen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, joka on päätetty hylätä direktiivin 2013/32 33 artiklan vastaisen tutkimattajättämisperusteen nojalla, kun tällainen päätös on pysytetty oikeusvoimaisella tuomioistuinratkaisulla.
182 Tässä yhteydessä on huomattava, että koska direktiivin 2013/32 33 artiklassa luetellaan tyhjentävästi – kuten tämän tuomion 149 kohdassa muistutettiin – tapaukset, joissa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan jättää tutkimatta, mainitussa artiklassa on muotoiltu sääntö, joka on sisällöltään sillä tavoin ehdoton ja riittävän täsmällinen, että yksityiset voivat vedota siihen ja tuomioistuin soveltaa sitä. Tästä seuraa, että kyseisellä artiklalla on välitön oikeusvaikutus (ks. analogisesti tuomio 25.7.2018, Alheto, C‑585/16, EU:C:2018:584, 98 ja 99 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
183 Velvollisuus jättää tarvittaessa soveltamatta unionin oikeuden sellaisen säännöksen tai määräyksen, jolla on välitön oikeusvaikutus, vastaista kansallista lainsäädäntöä kohdistuu kansallisten tuomioistuinten lisäksi kaikkiin sellaisiin valtion elimiin, mukaan luettuina hallintoviranomaiset, joiden tehtävänä on toimivaltansa rajoissa soveltaa unionin oikeutta (ks. vastaavasti tuomio 22.6.1989, Costanzo, 103/88, EU:C:1989:256, 30 ja 31 kohta; tuomio 4.12.2018, Minister for Justice and Equality ja Commissioner of An Garda Síochána, C‑378/17, EU:C:2018:979, 38 kohta ja tuomio 21.1.2020, Banco de Santander, C‑274/14, EU:C:2020:17, 78 kohta).
184 Tästä seuraa, että jäsenvaltion, jota direktiivi 2013/32 sitoo, hallintoviranomainen tai tuomioistuin ei voi jättää kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta tutkimatta turvapaikkalain 51 §:n 2 momentin f kohdassa säädetyn kaltaisen perusteen nojalla.
185 On kuitenkin muistutettava oikeusvoiman periaatteen tärkeydestä sekä unionin oikeusjärjestyksessä että kansallisissa oikeusjärjestyksissä. Sekä oikeusrauhan ja oikeussuhteiden vakauden että hyvän lainkäytön varmistamiseksi on näet tärkeää, että käytettävissä olevien oikeussuojakeinojen käytön tai näitä oikeussuojakeinoja varten säädettyjen määräaikojen päättymisen jälkeen lainvoimaisiksi tulleita tuomioistuinten ratkaisuja ei voida enää saattaa kyseenalaisiksi (tuomio 30.9.2003, Köbler, C‑224/01, EU:C:2003:513, 38 kohta; tuomio 24.10.2018, XC ym., C‑234/17, EU:C:2018:853, 52 kohta ja tuomio 2.4.2020, CRPNPAC ja Vueling Airlines, C‑370/17 ja C‑37/18, EU:C:2020:260, 88 kohta).
186 On myös korostettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että vaikka hallintoviranomaisen on sovellettava unionin tuomioistuimen tulkitsemaa unionin oikeussääntöä toimivaltansa rajoissa myös oikeussuhteisiin, jotka ovat syntyneet ja jotka on perustettu ennen kuin unionin tuomioistuin antaa tuomion tulkintapyynnöstä, on kuitenkin niin, että oikeusvarmuuden periaatteen mukaisesti unionin oikeudessa ei edellytetä, että hallintoviranomaisella olisi lähtökohtaisesti velvollisuus muuttaa hallintopäätöstä, josta on tullut lopullinen, kun muutoksenhakua varten säädetyt kohtuulliset määräajat ovat päättyneet tai kun kaikki muutoksenhakukeinot on käytetty. Kyseisen periaatteen noudattamisella voidaan välttää se, että hallintotoimet, joilla on oikeusvaikutuksia, voitaisiin rajoittamattoman ajan kyseenalaistaa (tuomio 13.1.2004, Kühne & Heitz, C‑453/00, EU:C:2004:17, 22 ja 24 kohta; tuomio 19.9.2006, i-21 Germany ja Arcor, C‑392/04 ja C‑422/04, EU:C:2006:586, 51 kohta ja tuomio 12.2.2008, Kempter, C‑2/06, EU:C:2008:78, 36 ja 37 kohta).
187 Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee silti myös, että hallintopäätöksen antamisesta vastaava hallintoviranomainen on kuitenkin SEU 4 artiklan 3 kohdasta ilmenevän vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaan velvollinen tutkimaan kyseisen päätöksen uudelleen ja mahdollisesti muuttamaan sitä, jos neljä edellytystä täyttyvät. Ensinnäkin hallintoviranomaisella on kansallisen lainsäädännön mukaan toimivalta muuttaa kyseistä päätöstä. Toiseksi kyseisestä päätöksestä on tullut lopullinen sitä viimeisenä oikeusasteena käsitelleen kansallisen tuomioistuimen tuomion takia. Kolmanneksi tämä tuomio perustui unionin tuomioistuimen tämän tuomion jälkeen antama oikeuskäytäntö huomioon ottaen virheelliseen unionin oikeuden tulkintaan, johon päädyttiin esittämättä unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymystä, vaikka SEUT 267 artiklan kolmannessa kohdassa määrätyt edellytykset täyttyivät. Neljänneksi kyseessä oleva henkilö on kääntynyt hallintoviranomaisen puoleen välittömästi saatuaan tietää kyseisestä oikeuskäytännöstä (ks. vastaavasti tuomio 13.1.2004, Kühne & Heitz, C‑453/00, EU:C:2004:17, 28 kohta ja tuomio 19.9.2006, i-21 Germany ja Arcor, C‑392/04 ja C‑422/04, EU:C:2006:586, 52 kohta).
188 Unionin tuomioistuin on täsmentänyt vielä tämän neljännen edellytyksen osalta, että jäsenvaltiot voivat oikeusvarmuuden periaatteen nimissä vaatia, että pyyntö lopulliseksi tulleen ja unionin oikeuden, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä myöhemmin tulkinnut, vastaisen hallintopäätöksen uudelleen tutkimisesta on esitettävä toimivaltaiselle hallintoviranomaiselle kohtuullisen ajan kuluessa (tuomio 12.2.2008, Kempter, C‑2/06, EU:C:2008:78, 59 kohta).
189 Tästä seuraa, että vaikka turvapaikka-asioista vastaava viranomainen voisikin kansallisen oikeuden nojalla tutkia uudelleen päätöksen, jolla kansainvälistä suojelua koskeva hakemus jätetään unionin oikeuden vastaisesti tutkimatta, unionin oikeudessa ei kuitenkaan edellytetä, että kyseisen viranomaisen olisi viran puolesta otettava tällainen hakemus käsiteltäväksi uudelleen.
190 Edellä esitetystä seuraa, että direktiivissä 2013/32, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 18 artiklan ja SEU 4 artiklan 3 kohdasta ilmenevän vilpittömän yhteistyön periaatteen kanssa, ei edellytetä, että direktiivin 2013/32 2 artiklan f alakohdassa tarkoitettu määrittävä viranomainen käsittelisi viran puolesta uudelleen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, josta on tehty hylkäämispäätös, joka on pysytetty lainvoimaisella tuomioistuinratkaisulla, ennen kuin kyseinen hylkäämispäätös on todettu unionin oikeuden vastaiseksi.
191 Toiseksi on selvitettävä, ovatko nämä samat unionin oikeuden säännökset ja määräykset esteenä sille, että kun ensimmäinen kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on unionin oikeuden vastaisesti päätetty hylätä ja tällainen päätös on pysytetty lainvoimaisella tuomioistuinratkaisulla, saman hakijan tekemä uusi turvapaikkahakemus voitaisiin jättää tutkimatta direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan nojalla kyseisen direktiivin 2 artiklan q alakohdassa tarkoitettuna ”myöhempänä” hakemuksena.
192 Tässä yhteydessä on korostettava, että se, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen hylkääminen unionin oikeuden vastaisella perusteella on pysytetty lainvoimaisella tuomioistuinratkaisulla, ei estä asianomaista tekemästä direktiivin 2013/32 2 artiklan q alakohdassa tarkoitettua myöhempää hakemusta. Niinpä tämä voi kyseisestä tuomioistuinratkaisusta huolimatta edelleen käyttää oikeuttaan, sellaisena kuin se vahvistetaan perusoikeuskirjan 18 artiklassa ja konkretisoidaan direktiiveissä 2011/95 ja 2013/32, saada kansainvälistä suojelua saavan henkilön aseman, kunhan unionin oikeudessa asetetut edellytykset täyttyvät.
193 Direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohdasta tosin ilmenee, että tällainen myöhempi hakemus voidaan jättää tutkimatta, jos tällaisesta hakemuksesta ei ole ilmennyt tai hakija ei ole esittänyt uusia tosiseikkoja tai perusteita, jotka liittyvät niiden edellytysten selvittämiseen, joiden on täytyttävä, jotta hakija voi saada kansainvälistä suojelua saavan henkilön aseman.
194 On kuitenkin niin, että unionin tuomioistuimen tuomio, jossa todetaan unionin oikeuden kanssa yhteensoveltumattomaksi sellainen kansallinen säännöstö, jonka nojalla kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan jättää tutkimatta sillä perusteella, että hakija on saapunut asianomaisen jäsenvaltion alueelle sellaisen valtion kautta, jossa häneen ei kohdistu vainoa tai vakavan haitan vaaraa tai jossa taataan riittävä suojelu, on kyseisen direktiivin 33 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitettu uusi peruste, joka liittyy kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelemiseen, joten kyseistä myöhempää hakemusta ei voida hylätä tämän viimeksi mainitun säännöksen nojalla.
195 Tällainen päätelmä on tehtävä silloinkin, kun edellisessä kohdassa mainittu hakija ei ole viitannut tällaiseen unionin tuomioistuimen tuomioon.
196 Lisäksi kansainvälisen suojelun hakijalle myönnetyn ja tämän tuomion 192 kohdassa mainitun oikeuden tehokas vaikutus vaarantuisi vakavasti, jos myöhempi hakemus voitaisiin jättää tutkimatta direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitetulla perusteella, vaikka ensimmäinen hakemus on hylätty unionin oikeuden vastaisesti.
197 Kyseisen säännöksen tällainen tulkinta nimittäin johtaisi siihen, että unionin oikeuden virheellinen soveltaminen voisi toistua jokaisen uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen yhteydessä eikä hakijalle olisi mahdollista taata sitä, että hänen hakemuksensa käsitellään rikkomatta unionin oikeutta. Tällaista estettä unionin oikeussääntöjen tosiasialliselle soveltamiselle kansainvälisen suojelun myöntämismenettelyn osalta ei voitaisi perustellusti oikeuttaa oikeusvarmuuden periaatteella (ks. analogisesti tuomio 2.4.2020, CRPNPAC ja Vueling Airlines, C‑370/17 ja C‑37/18, EU:C:2020:260, 95 ja 96 kohta).
198 Tältä osin direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohtaa on tulkittava siten, ettei sitä voida soveltaa kyseisen direktiivin 2 artiklan q alakohdassa tarkoitettuun myöhempään hakemukseen silloin, kun mainitun direktiivin 2 artiklan f alakohdassa tarkoitettu määrittävä viranomainen toteaa, että aiemman hakemuksen lopullinen hylkääminen on unionin oikeuden vastainen. Määrittävän viranomaisen on välttämättä tehtävä tällainen toteamus silloin, kun unionin oikeuden vastaisuus ilmenee – kuten nyt käsiteltävissä asioissa – unionin tuomioistuimen tuomiosta tai kun kansallinen tuomioistuin on todennut sen liitännäisesti.
199 On täsmennettävä, että sellaisen palauttamispäätöksen, joka on annettu sen jälkeen, kun kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on hylätty ja tällainen hylkäys on pysytetty oikeusvoimaisella tuomioistuinratkaisulla, laillisuutta koskevan tuomioistuinvalvonnan yhteydessä kansallinen tuomioistuin, jolta on haettu muutosta palauttamispäätökseen, voi unionin oikeuden nojalla ja kyseisen hylkäämisen pysyttävän tuomioistuinratkaisun oikeusvoiman estämättä tutkia liitännäisesti tällaisen hylkäämisen pätevyyden silloin, kun hylkäys perustuu unionin oikeuden vastaiseen perusteeseen.
200 Lopuksi on lisättävä, että nyt käsiteltävissä asioissa kyseinen määrittävä viranomainen antoi kummassakin pääasiassa päätöksen, jolla pääasioiden valittajien turvapaikkahakemus hylättiin, sekä päätöksen, jossa heidät velvoitetaan poistumaan Unkarin alueelta Serbiaan, yhdellä ja samalla toimella, kuten se voi direktiivin 2008/115 6 artiklan 6 kohdan nojalla tehdä (ks. vastaavasti tuomio 19.6.2018, Gnandi, C‑181/16, EU:C:2018:465, 49 kohta). Unionin tuomioistuimelle toimitetuista asiakirja-aineistoista ilmenee, että nämä samanaikaiset päätökset on pysytetty lainvoimaisilla tuomioistuinratkaisuilla.
201 Tällaisissa olosuhteissa on täsmennettävä sen varalta, että alkuperäisten palauttamispäätösten muuttamisesta ja pääasioiden valittajien velvoittamisesta palaamaan alkuperämaahansa tehdyt päätökset lopulta kumotaan, että tuomioistuinratkaisujen, joissa sekä turvapaikkahakemusten hylkäämispäätökset että näiden hylkäämispäätösten kanssa samanaikaisesti annetut palauttamispäätökset pysytetään, oikeusvoima ei voi olla esteenä sille, että kyseisten valittajien maastapoistamista lykätään, kuten direktiivin 2008/115 9 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan on sitä paitsi tehtävä silloin, kun maastapoistamisesta on päätetty palauttamiskiellon periaatteen vastaisesti.
202 Asian on oltava näin siinäkin tapauksessa, ettei alkuperäisten palauttamispäätösten antamisen jälkeen ole ilmennyt mitään uutta seikkaa, silloin kun – toisin kuin direktiivin 2008/115 5 artiklassa edellytetään – kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset hylännyt ja palauttamisesta määrännyt hallintoviranomainen ja kyseisten päätösten pätevyydestä lausunut tuomioistuin eivät kumpikaan ole asianmukaisesti tutkineet, noudattaako alkuperäisissä palauttamispäätöksissä mainittu kolmas maa palauttamiskiellon periaatetta.
203 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että toisen kysymyksen a ja b kohtaan on vastattava, että direktiiviä 2013/32, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 18 artiklan ja SEU 4 artiklan 3 kohdasta ilmenevän vilpittömän yhteistyön periaatteen kanssa, on tulkittava siten, että kun turvapaikkahakemuksesta on tehty hylkäämispäätös, joka on pysytetty lainvoimaisella tuomioistuinratkaisulla, ennen kuin kyseinen hylkäämispäätös on todettu unionin oikeuden vastaiseksi, direktiivin 2013/32 2 artiklan f alakohdassa tarkoitettu määrittävä viranomainen ei ole velvollinen käsittelemään viran puolesta kyseistä hakemusta uudelleen. Direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohtaa on tulkittava siten, että unionin tuomioistuimen tuomio, jossa todetaan unionin oikeuden kanssa yhteensoveltumattomaksi sellainen kansallinen säännöstö, jonka nojalla kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan jättää tutkimatta sillä perusteella, että hakija on saapunut asianomaisen jäsenvaltion alueelle sellaisen valtion kautta, jossa häneen ei kohdistu vainoa tai vakavan haitan vaaraa tai jossa taataan riittävä suojelu, on kyseisessä säännöksessä tarkoitettu uusi peruste, joka liittyy kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelemiseen. Lisäksi on niin, ettei mainittua säännöstä voida soveltaa kyseisen direktiivin 2 artiklan q alakohdassa tarkoitettuun myöhempään hakemukseen silloin, kun määrittävä viranomainen toteaa, että aiemman hakemuksen lopullinen hylkääminen on unionin oikeuden vastainen. Kyseisen viranomaisen on välttämättä tehtävä tällainen toteamus silloin, kun unionin oikeuden vastaisuus ilmenee unionin tuomioistuimen tuomiosta tai kun kansallinen tuomioistuin on todennut sen liitännäisesti.
Kolmas ja neljäs kysymys
Alustavat huomautukset
204 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii kolmannella ja neljännellä kysymyksellään, jotka on käsiteltävä yhdessä, miten direktiivien 2013/32 ja 2013/33 säännöksiä kansainvälisen suojelun hakijoiden säilöönotosta ja direktiivin 2008/115 säännöksiä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten säilöönotosta on tulkittava tutkittaessa sen laillisuutta, että pääasioiden valittajat on sijoitettu Röszken kauttakulkualueen sektorille, joka on varattu sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, joiden turvapaikkahakemus on hylätty.
205 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää lisäksi, että sen kolmanteen kysymykseen on vastattava vain, jos unionin tuomioistuimen mielestä pääasioiden valittajat ovat kuuluneet siitä päivästä lähtien, kun heidät sijoitettiin Röszken kauttakulkualueen sektorille, joka on varattu sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, joiden turvapaikkahakemus on hylätty, edelleen direktiivien 2013/32 ja 2013/33 soveltamisalaan, ja että käänteisesti sen neljänteen kysymykseen on vastattava vain, jos unionin tuomioistuimen mielestä kyseiset valittajat ovat mainitusta sijoittamisestaan lähtien kuuluneet direktiivin 2008/115 soveltamisalaan.
206 On siis selvitettävä, onko pääasioiden valittajien tilannetta arvioitava siitä päivästä lähtien, kun heidät sijoitettiin Röszken kauttakulkualueen kyseiselle sektorille, direktiivin 2008/115 vai direktiivien 2013/32 ja 2013/33 kannalta.
207 Tältä osin on huomattava ensinnäkin, että hallintopäätöksiin, joilla pääasioiden valittajien turvapaikkahakemukset hylättiin, ei enää voitu kohdistaa direktiivin 2013/32 V luvussa tarkoitettua muutoksenhakua ajankohtana, jolloin heidät sijoitettiin Röszken kauttakulkualueen sektorille, joka on varattu sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, joiden turvapaikkahakemus on hylätty. Niinpä on katsottava, että kyseisenä ajankohtana heidän kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksistaan oli tehty direktiivin 2013/32 2 artiklan e alakohdassa tarkoitettu lainvoimainen päätös.
208 Tästä seuraa, että kyseisestä ajankohdasta lähtien pääasioiden valittajat eivät enää olleet direktiivin 2013/32 2 artiklan c alakohdassa ja direktiivin 2013/33 2 artiklan b alakohdassa tarkoitettuja kansainvälisen suojelun hakijoita, joten he eivät enää kuuluneet näiden direktiivien soveltamisalaan.
209 Toiseksi on korostettava, että ellei kolmannen maan kansalaiselle ole myönnetty direktiivin 2008/115 6 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua oleskeluoikeutta tai ‑lupaa, hän on jäsenvaltion alueella direktiivissä 2008/115 tarkoitetulla tavalla laittomasti siitä lähtien, kun vastuuviranomainen on ensimmäisessä asteessa hylännyt hänen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa, riippumatta siitä, onko olemassa lupa jäädä kyseiselle alueelle odottamaan tästä hylkäämisestä tehtyä muutoksenhakua koskevan menettelyn päättymistä (tuomio 19.6.2018, Gnandi, C‑181/16, EU:C:2018:465, 59 kohta ja määräys 5.7.2018, C ym., C‑269/18 PPU, EU:C:2018:544, 47 kohta).
210 Koska unionin tuomioistuimelle toimitetuista asiakirja-aineistoista ei ilmene, että pääasioiden valittajilla olisi direktiivin 2008/115 6 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu oleskeluoikeus tai ‑lupa, heidän on katsottava oleskelleen Unkarin alueella laittomasti siitä päivästä lähtien, jona ensimmäisessä asteessa päätettiin heidän turvapaikkahakemuksensa hylkäämisestä. Niinpä he ovat kyseisestä päivästä lähtien kuuluneet direktiivin 2008/115 soveltamisalaan, koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on täsmentänyt, ettei heihin voida soveltaa mitään kyseisen direktiivin 2 artiklan 2 kohdassa säädetyistä poikkeuksista.
211 Lisäksi on niin, että koska pääasioiden valittajien turvapaikkahakemusten hylkäämisestä tehdyt hallintopäätökset on pysytetty tuomioistuinratkaisuilla, heidät voidaan lähtökohtaisesti ottaa säilöön maastapoistamista varten, kunhan direktiivissä 2008/115 tältä osin säädettyjä edellytyksiä noudatetaan.
212 Kolmanneksi on kuitenkin korostettava, että unionin tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa pääasian valittajat asiassa C‑925/19 PPU totesivat toisen heistä tehneen uuden turvapaikkahakemuksen. Kyseinen valittaja totesi, että tämä hakemus jätettiin tutkimatta, minkä hän on riitauttanut edelleen vireillä olevalla muutoksenhaulla muussa tuomioistuimessa kuin ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa.
213 Jos nämä tosiseikat pitävät paikkansa, minkä tarkistaminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana, kyseistä valittajaa on hänen uuden turvapaikkahakemuksensa tekopäivästä lähtien pidettävä uudelleen direktiivien 2013/32 ja 2013/33 soveltamisalaan kuuluvana kansainvälisen suojelun hakijana. Lisäksi on todettava, että vaikka kyseinen valittaja on siitä päivästä lähtien, jona hänen turvapaikkahakemuksensa hylättiin ensimmäisessä asteessa, kuulunut direktiivin 2008/115 soveltamisalaan, häneen ei voida kohdistaa tämän direktiivin 15 artiklaan perustuvaa säilöönottotoimenpidettä niin kauan kuin kyseisestä hylkäämisestä tehty muutoksenhaku on vireillä (tuomio 19.6.2018, Gnandi, C‑181/16, EU:C:2018:465, 61 ja 62 kohta).
214 On siis niin, että jotta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle voidaan antaa hyödyllinen vastaus, on vastattava sekä kolmanteen että neljänteen kysymykseen.
Se, onko kyseessä säilöönotto
215 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kolmannen kysymyksensä b kohdalla ja neljännen kysymyksensä a kohdalla pääasiallisesti, onko direktiivin 2013/33 2 artiklan h alakohtaa ja direktiivin 2008/115 16 artiklaa tulkittava siten, että kolmannen maan kansalaisen velvollisuus pysyä jatkuvasti jäsenvaltion ulkorajalla sijaitsevalla kauttakulkualueella, josta hän ei voi laillisesti lähteä omasta tahdostaan mihinkään suuntaan, merkitsee näissä direktiiveissä tarkoitettua ”säilöönottoa”.
– Säilöönoton käsite
216 Siltä osin kuin on ensiksi kyse direktiivissä 2013/33 tarkoitetusta käsitteestä ”säilöönotto”, tämän tuomion 113 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö huomioon ottaen on korostettava ensinnäkin, että kyseisen direktiivin 2 artiklan h alakohdan mukaan kyseisellä käsitteellä tarkoitetaan sitä, että jäsenvaltio sulkee kansainvälisen suojelun hakijan tiettyyn paikkaan, jossa hakijalta on viety hänen liikkumisvapautensa.
217 Tämän säännöksen sanamuodostakin siis ilmenee, että säilöönotto edellyttää liikkumisvapauden viemistä eikä sen pelkkää rajoittamista ja että sille on ominaista se, että asianomainen henkilö eristetään muusta väestöstä tiettyyn paikkaan.
218 Tällainen tulkinta saa toiseksi tukea kyseisen säännöksen syntyhistoriasta. Niinpä on huomattava direktiivin 2013/33 taustalla olevasta ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi turvapaikanhakijoiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vähimmäisvaatimuksista (KOM(2008) 815 lopullinen), että sen perustelujen 3 osaston 4 kohdasta ilmenee, että tällä direktiivillä käyttöön otettu säilöönoton oikeudellinen järjestelmä perustuu turvapaikanhakijoiden säilöönottoa koskevista toimenpiteistä 16.4.2003 annettuun Euroopan neuvoston ministerikomitean suositukseen ja turvapaikanhakijoiden säilöönotossa sovellettavista kriteereistä ja standardeista 26.2.1999 annettuihin Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun (UNHCR) suuntaviivoihin (ks. vastaavasti tuomio 15.2.2016, N., C‑601/15 PPU, EU:C:2016:84, 63 kohta ja tuomio 14.9.2017, K., C‑18/16, EU:C:2017:680, 46 kohta).
219 Yhtäältä kyseisessä suosituksessa turvapaikanhakijoiden säilöönottoa koskevat toimenpiteet määritellään siten, että niillä tarkoitetaan turvapaikanhakijoiden pitämistä tiukasti rajatulla tai rajoitetulla alueella, jolla heiltä on viety vapaus, ja siinä täsmennetään, että henkilöiden, joihin sovelletaan koti- tai asuinpaikkaa koskevia rajoituksia, ei yleensä katsota olevan säilöönottotoimenpiteiden kohteena.
220 Toisaalta kyseisissä UNHCR:n suuntaviivoissa turvapaikanhakijoiden säilöönotto määritellään vapaudenriistoksi tai eristämiseksi suljettuun paikkaan, josta turvapaikanhakija ei saa vapaasti lähteä, mukaan lukien muttei pelkästään vankilat tai varta vasten rakennetut yksiköt tai laitokset säilöönottoa, suljettua vastaanottoa tai pidättämistä varten, ja niissä täsmennetään, että vapaudenriiston (säilöönotto) ja liikkumisvapauden vähäisempien rajoitusten välinen ero liittyy tällaisten toimenpiteiden asteeseen tai intensiteettiin eikä niiden laatuun tai olemukseen.
221 Kolmanneksi asiayhteydestä, johon direktiivin 2013/33 2 artiklan h alakohta kuuluu, ilmenee myös, että säilöönotto on ymmärrettävä siten, että sillä tarkoitetaan viimesijaista pakkokeinoa, jossa ei tyydytä kansainvälisen suojelun hakijan liikkumisvapauden rajoittamiseen.
222 Niinpä kyseisen direktiivin 8 artiklan 2 kohdassa säädetään, että säilöönottotoimenpiteestä voidaan määrätä ainoastaan, jos lievempiä vaihtoehtoisia keinoja ei voida soveltaa tehokkaasti. Lisäksi kyseisen direktiivin 8 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisessa lainsäädännössä on säännökset säilöönoton vaihtoehdoista, joita ovat esimerkiksi säännöllinen ilmoittautuminen viranomaisille, asianmukaisen rahavakuuden asettaminen tai velvollisuus pysytellä määrätyssä paikassa. Tämä viimeksi mainittu säilöönoton vaihtoehto on ymmärrettävä siten, että siinä viitataan kansainvälisen suojelun hakijan liikkumisvapauden rajoituksiin, jotka sallitaan direktiivin 2013/33 7 artiklassa, kuitenkin niin, että mainitun artiklan mukaan tällaiset rajoitukset eivät saa vaikuttaa kyseisen hakijan yksityiselämän koskemattomuuteen ja niiden perusteella hakijalle osoitetun alueen on oltava riittävän laaja, jotta turvataan mahdollisuus tämän direktiivin mukaisiin etuihin.
223 Edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 2013/33 2 artiklan h alakohdassa tarkoitettu kansainvälisen suojelun hakijan säilöönotto on pakkokeino, jolla kyseiseltä hakijalta viedään hänen liikkumisvapautensa ja jolla hänet eristetään muusta väestöstä määräämällä hänet pysymään rajoitetulla ja suljetulla alueella jatkuvasti.
224 Toiseksi direktiivissä 2008/115 tarkoitetusta käsitteestä ”säilöönotto” on huomattava, että tätä käsitettä ei määritellä kyseisen direktiivin 16 artiklassa eikä sen missään muussakaan säännöksessä. Minkään seikan perusteella ei kuitenkaan voida katsoa, että unionin lainsäätäjä olisi halunnut antaa direktiivin 2008/115 asiayhteydessä käsitteelle ”säilöönotto” merkityksen, joka poikkeaisi tämän käsitteen merkityksestä direktiivin 2013/33 asiayhteydessä. Lisäksi direktiivissä 2013/33, erityisesti sen 8 artiklan 3 kohdan d alakohdassa, mainitaan nimenomaisesti tässä direktiivissä tarkoitettuina ”säilöönoton” hyväksyttävinä tapauksina se, jossa asianomainen kolmannen maan kansalainen on jo otettu säilöön direktiivin 2008/115 mukaisen palauttamismenettelyn yhteydessä, mikä tukee tulkintaa, jonka mukaan näissä kahdessa direktiivissä tarkoitettu käsite ”säilöönotto” kattaa yhden ja saman realiteetin.
225 Edellä esitetystä seuraa, että direktiivissä 2008/115 tarkoitettu laittomasti jäsenvaltion alueella oleskelevan kolmannen maan kansalaisen ”säilöönotto” on samanluonteinen pakkokeino kuin se, joka on määritelty direktiivin 2013/33 2 artiklan h alakohdassa ja kuvailtu tämän tuomion 223 kohdassa.
– Pääasioissa kyseessä olevat kauttakulkualueelle sijoittamisen olosuhteet
226 Kuten tämän tuomion 68–70 kohdassa todettiin, ennakkoratkaisupyynnöistä ilmenee, että pääasioiden valittajat ovat Unkarin alueelle tulonsa ajankohdasta lähtien joutuneet pysymään jatkuvasti Röszken kauttakulkualueella, jota ympäröi korkea piikkilangoitettu aita. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan kyseiset valittajat on majoitettu kontteihin, joiden pinta-ala on enintään 13 m². He eivät saa ilman lupaa ottaa vastaan vierailijoita kyseisen alueen ulkopuolelta, ja heidän liikkumistaan alueen sisällä on rajoitettu ja sitä valvovat alueella ja sen välittömässä läheisyydessä jatkuvasti olevat järjestyksenpidosta vastaavat henkilöt.
227 Kuten julkisasiamies on pääasiallisesti todennut ratkaisuehdotuksensa 167 kohdassa, unionin tuomioistuimelle toimitetuista asiakirja-aineistoista ilmenee siten, että pääasioiden valittajien sijoittaminen Röszken kauttakulkualueelle ei eroa säilöönottojärjestelmästä.
228 Tältä osin on korostettava, että Unkarin hallituksen kirjallisissa huomautuksissaan ja istunnossa esittämä argumentti, jonka mukaan pääasioiden valittajat voivat vapaasti lähteä Röszken kauttakulkualueelta mennäkseen Serbiaan, ei voi kyseenalaistaa arviointia, jonka mukaan valittajien sijoittaminen kyseiselle alueelle ei eroa säilöönottojärjestelmästä.
229 On nimittäin yhtäältä niin, että – ilman, että unionin tuomioistuimen asiana olisi nyt käsiteltävien asioiden yhteydessä lausua siitä, onko Serbian viranomaisten menettely unionin ja Serbian välisen takaisinottosopimuksen mukaista – ennakkoratkaisupyynnöistä ilmenee nimenomaisesti, eikä Unkarin hallitus sitä paitsi ole sitä kiistänyt, että pääasioiden valittajien mahdollinen tulo Serbiaan olisi tämän kolmannen maan mukaan lainvastaista, joten he altistuisivat siellä seuraamuksille. Niinpä muun muassa tästä syystä kyseisillä valittajilla ei voida katsoa olevan tosiasiallista mahdollisuutta lähteä Röszken kauttakulkualueelta.
230 Toisaalta on niin, kuten pääasian valittajat asiassa C‑925/19 PPU pääasiallisesti korostavat, että poistuessaan Unkarin alueelta kyseiset valittajat ovat vaarassa menettää kaikki mahdollisuudet saada pakolaisasema Unkarissa. Turvapaikkalain 80/J §:n mukaan nimittäin he voivat tehdä uuden turvapaikkahakemuksen ainoastaan jommallakummalla eli Röszken tai Tompan (Unkari) kauttakulkualueella. Lisäksi saman lain 80/K §:stä ilmenee, että turvapaikka-asioista vastaava viranomainen voi tehdä päätöksen kansainvälistä suojelua koskevan menettelyn päättämisestä, jos hakija lähtee jommaltakummalta kyseisistä alueista, eikä tätä päätöstä voida riitauttaa hallintolainkäyttömenettelyssä.
231 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että kolmannen kysymyksen b kohtaan ja neljännen kysymyksen a kohtaan on vastattava, että direktiivejä 2008/115 ja 2013/33 on tulkittava siten, että kolmannen maan kansalaiselle asetettua velvollisuutta pysyä jatkuvasti sellaisella rajoitetulla ja suljetulla kauttakulkualueella, jonka sisällä kyseisen kansalaisen liikkumista on rajoitettu ja sitä valvotaan ja josta viimeksi mainittu ei voi laillisesti lähteä omasta tahdostaan mihinkään suuntaan, merkitsee sellaista vapaudenriistoa, joka on ominaista kyseisissä direktiiveissä tarkoitetulle ”säilöönotolle”.
Direktiiveissä 2013/32 ja 2013/33 säädetyt säilöönoton edellytykset
– Direktiivin 2013/32 43 artikla
232 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kolmannen kysymyksensä a kohdalla pääasiallisesti, onko direktiivin 2013/32 43 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä kansainvälisen suojelun hakijan säilössä pitämiselle kauttakulkualueella yli neljän viikon ajan.
233 Aluksi on korostettava, että Unkarin hallitus kiistää sen, että pääasioiden valittajien turvapaikkahakemukset olisivat olleet direktiivin 2013/32 43 artiklan täytäntöönpanosta annettuihin kansallisiin säännöksiin perustuvan tutkintamenettelyn kohteena.
234 On kuitenkin palautettava mieleen, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on ainoana toimivaltainen tulkitsemaan kansallista oikeutta sekä toteamaan ja arvioimaan käsiteltävänään olevan oikeusriidan tosiseikat ja tekemään näistä ne päätelmät, joita sen annettavana oleva ratkaisu edellyttää (ks. vastaavasti tuomio 11.12.2007, Eind, C‑291/05, EU:C:2007:771, 18 kohta ja tuomio 30.1.2020, I.G.I., C‑394/18, EU:C:2020:56, 50 kohta). Tästä seuraa, että asian kannalta merkityksellisen kansallisen lainsäädännön soveltamisen osalta unionin tuomioistuimen on pitäydyttävä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen vahvistamissa seikoissa, eivätkä pääasian osapuolten esittämät oletukset sido sitä (ks. vastaavasti tuomio 8.6.2016, Hünnebeck, C‑479/14, EU:C:2016:412, 36 kohta ja tuomio 2.4.2020, Coty Germany, C‑567/18, EU:C:2020:267, 22 kohta).
235 Tämä täsmennys huomioon ottaen on korostettava ensinnäkin, että direktiivin 2013/32 43 artiklan 1 kohdassa annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus säätää rajoillaan tai kauttakulkualueillaan sovellettavista erityisistä menettelyistä, jotta ne voivat antaa ratkaisun kyseisissä paikoissa tehdyn kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ottamisesta tutkittavaksi kyseisen direktiivin 33 artiklan nojalla tai ratkaista tällaisen hakemuksen aineellisesti jossakin mainitun direktiivin 31 artiklan 8 kohdassa säädetyistä tapauksista, kunhan nämä menettelyt ovat saman direktiivin II luvussa esitettyjen perusperiaatteiden ja takeiden mukaisia. Direktiivin 2013/32 43 artiklan 2 kohdan mukaan nämä erityiset menettelyt on toteutettava kohtuullisessa ajassa, kuitenkin niin, että jos päätöstä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen hylkäämisestä ei ole tehty neljän viikon kuluessa, asianomaisen jäsenvaltion on annettava hakijan tulla alueelleen, ja hänen hakemuksensa on käsiteltävä tämän neljän viikon määräajan kuluessa yleisesti sovellettavan menettelyn mukaisesti.
236 Direktiivin 2013/32 johdanto-osan 38 perustelukappaleesta ilmenee myös, että tällaisen rajalla toteutettavan menettelyn tarkoituksena on antaa jäsenvaltioille mahdollisuus tehdä päätös jäsenvaltion rajalla tai kauttakulkualueella tehdyistä kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista ennen kuin jäsenvaltio tekee päätöksen hakijoiden tulosta alueelleen.
237 Jäsenvaltiot saavat näin ollen velvoittaa kansainvälisen suojelun hakijat pysymään niiden rajoilla tai jollakin niiden kauttakulkualueista enintään neljän viikon ajan, jotta ne voivat tutkia ennen päätöksen tekemistä hakijoiden maahantulo-oikeudesta, onko heidän hakemuksensa jätettävä direktiivin 2013/32 33 artiklan nojalla tutkimatta tai onko se todettava perusteettomaksi kyseisen direktiivin 31 artiklan 8 kohdan mukaisesti.
238 Tällaisesta tilanteesta säädetään direktiivin 2013/33 8 artiklan 3 kohdan c alakohdassa, jonka nojalla jäsenvaltio voi ottaa kansainvälisen suojelun hakijan säilöön, jotta menettelyn yhteydessä voidaan tehdä päätös hänen oikeudestaan tulla jäsenvaltion alueelle. Lisäksi direktiivin 2013/33 10 artiklan 5 kohdassa ja 11 artiklan 6 kohdassa viitataan nimenomaisesti yksityiskohtaisiin sääntöihin, jotka koskevat kansainvälisen suojelun hakijan säilöönottoa rajavartioasemalla tai kauttakulkualueella sovellettaessa direktiivin 2013/32 43 artiklassa tarkoitettuja erityisiä menettelyjä.
239 Tästä seuraa, että direktiivin 2013/32 43 artiklassa sallitaan se, että jäsenvaltiot ottavat direktiivin 2013/33 2 artiklan h alakohdassa tarkoitetulla tavalla ”säilöön” niiden rajoille tulevat kansainvälisen suojelun hakijat kyseisessä 43 artiklassa säädetyin edellytyksin ja siinä säädettyjen menettelyjen tehokkuuden takaamiseksi.
240 Kyseisen 43 artiklan 1 ja 2 kohdasta ilmenee, että näihin säännöksiin perustuva säilössä pitäminen saa kestää enintään neljä viikkoa. Vaikka ajankohtaa, josta tämä aika alkaa kulua, ei ole siinä täsmennetty, on katsottava, että tällainen aika alkaa direktiivin 2013/32 6 artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämispäivästä, ja tätä päivää on pidettävä ajankohtana, jona tällaisen hakemuksen tutkintamenettely alkaa.
241 Tästä seuraa, että kansainvälisen suojelun hakijan säilössä pitämistä kauttakulkualueella yli neljän viikon ajan, joka alkaa kulua direktiivin 2013/32 6 artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta hänen hakemuksensa jättämisestä, ei voida oikeuttaa kyseisen direktiivin 43 artiklan 1 ja 2 kohdan nojalla.
242 On kuitenkin huomattava toiseksi, että direktiivin 2013/32 43 artiklan 3 kohdassa säädetään, että jos maahan saapuu suuria määriä kansainvälisen suojelun hakijoita, minkä vuoksi jäsenvaltioiden tämän direktiivin 43 artiklan 1 kohdan nojalla säätämiä erityisiä menettelyjä on mahdotonta soveltaa niiden rajoilla tai niiden kauttakulkupaikoissa, näitä menettelyjä voidaan soveltaa edelleen silloin ja niin kauan kuin asianomaiset kansainvälisen suojelun hakijat majoitetaan tavanomaiseen tapaan kyseisten rajojen tai kauttakulkualueiden läheisyydessä sijaitseviin tiloihin.
243 Direktiivin 2013/32 43 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat siis kansainvälisen suojelun hakijoiden suurien määrien erityistilanteessa jatkaa kyseisen artiklan 1 kohdassa säädettyjen menettelyjen soveltamista, vaikka neljän viikon aika, jonka kuluessa nämä menettelyt on tavallisesti toteutettava saman artiklan 2 kohdan mukaisesti, on ylittynyt.
244 Kyseisen direktiivin 43 artiklan 3 kohdan sanamuodostakin kuitenkin ilmenee, että tällaisia menettelyjä voidaan jatkaa vain niin kauan kuin kansainvälisen suojelun hakijat majoitetaan kyseisen artiklan 2 kohdassa säädetyn neljän viikon ajan päätyttyä tavanomaiseen tapaan rajan tai kauttakulkualueen läheisyydessä sijaitseviin tiloihin.
245 Kun direktiivin 2013/32 43 artiklan 3 kohdassa edellytetään, että nämä hakijat majoitetaan tavanomaisissa olosuhteissa, siinä on välttämättä suljettu pois se, että he voisivat pysyä säilöön otettuina. Kansainvälisen suojelun hakijoiden tavanomaisen majoituksen edellytyksiä nimittäin säännellään direktiivin 2013/33 17 ja 18 artiklassa, joiden mukaan jokaisella kansainvälisen suojelun hakijalla on lähtökohtaisesti oikeus rahalliseen etuuteen, jonka avulla hän voi huolehtia asumisestaan, tai luontoissuorituksena järjestettävään majoitukseen muussa paikassa kuin säilöönottoyksikössä.
246 Tästä seuraa, että jäsenvaltio ei direktiivin 2013/32 43 artiklan 3 kohdan nojalla voi ottaa kansainvälisen suojelun hakijoita säilöön rajoillaan tai jollakin kauttakulkualueistaan ajaksi, joka olisi pidempi kuin tämän tuomion 241 kohdassa mainitut neljä viikkoa, silloinkaan, kun kansainvälisen suojelun hakijoiden suurten määrien vuoksi direktiivin 43 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja menettelyjä on mahdotonta soveltaa kyseisessä ajassa.
247 On kuitenkin lisättävä, että vaikka nämä hakijat voivat direktiivin 2013/32 43 artiklan 2 kohdan nojalla lähtökohtaisesti tulla vapaasti asianomaisen jäsenvaltion alueelle kyseisen neljän viikon ajan päätyttyä, mainitun artiklan 3 kohdassa annetaan silti kyseiselle jäsenvaltiolle lupa rajoittaa heidän liikkumisvapautensa koskemaan sen rajojen tai kauttakulkualueiden läheisyydessä sijaitsevaa aluetta direktiivin 2013/33 7 artiklan mukaisesti.
248 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että kolmannen kysymyksen a kohtaan on vastattava, että direktiivin 2013/32 43 artiklaa on tulkittava siten, että siinä ei sallita kansainvälisen suojelun hakijan pitämistä säilössä kauttakulkualueella neljää viikkoa kauemmin.
– Direktiivin 2013/33 8 ja 9 artikla
249 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kolmannen kysymyksensä c ja d kohdalla pääasiallisesti, onko direktiivin 2013/33 8 ja 9 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että ensinnäkin kansainvälisen suojelun hakija otetaan säilöön pelkästään sillä perusteella, ettei hän kykene huolehtimaan toimeentulostaan, toiseksi säilöönotto toteutetaan antamatta ensin säilöönottomääräystä ja tutkimatta tällaisen toimenpiteen tarvetta ja oikeasuhteisuutta, kolmanneksi näin säilöön otetulla hakijalla ei ole käytössään mitään oikeussuojakeinoa säilöön ottamisensa ja säilössä pitämisensä laillisuuden riitauttamiseksi ja neljänneksi säilössä pitämisen tarkkaa kestoa ei ole vahvistettu.
250 Ensinnäkin on huomattava, että direktiivin 2013/33 8 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa luetellaan tyhjentävästi ne eri perusteet, joilla kansainvälisen suojelun hakijan säilöönotto voidaan oikeuttaa, ja että kukin näistä perusteista vastaa tiettyä tarvetta ja on luonteeltaan itsenäinen (tuomio 15.2.2016, N., C‑601/15 PPU, EU:C:2016:84, 59 kohta ja tuomio 14.9.2017, K., C‑18/16, EU:C:2017:680, 42 kohta).
251 Kuten julkisasiamies on korostanut ratkaisuehdotuksensa 189 kohdassa, mikään tämän direktiivin 8 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa mainituista perusteista ei koske sellaisen kansainvälisen suojelun hakijan tilannetta, joka ei kykene huolehtimaan toimeentulostaan.
252 Lisäksi on niin, että vaikka onkin totta, kuten mainitun direktiivin johdanto-osan 17 perustelukappaleessa todetaan, että kyseisessä direktiivissä säädetyt säilöönottoperusteet eivät rajoita kansallisessa oikeudessa sovellettavia muita säilöönottoperusteita, mukaan lukien rikosoikeudellisten menettelyjen yhteydessä, jotka eivät liity kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseen, jäsenvaltioiden on tällaisista säilöönottoperusteista säätäessään silti huolehdittava siitä, että direktiivin 2013/33 periaatteita ja tavoitetta noudatetaan (ks. analogisesti tuomio 6.12.2011, Achughbabian, C‑329/11, EU:C:2011:807, 46 kohta).
253 Direktiivin 2013/33 17 artiklan 3 kohdasta ilmenee, että jäsenvaltioiden on varmistettava aineellisten vastaanotto-olosuhteiden saatavuus kullekin sellaiselle kansainvälisen suojelun hakijalle, jolla ei ole riittäviä varoja terveytensä kannalta riittävään elintasoon ja toimeentuloon.
254 Tästä seuraa, että kansainvälisen suojelun hakijalle, jolla ei ole varoja toimeentuloon, on myönnettävä joko rahallinen etuus, jonka avulla hän voi huolehtia asumisestaan, tai luontoissuorituksena järjestettävä majoitus jossakin mainitun direktiivin 18 artiklassa tarkoitetuista paikoista, jotka eivät saa olla saman direktiivin 10 artiklassa tarkoitettuja säilöönottoyksiköitä. Niinpä mainitussa 18 artiklassa tarkoitetun luontoissuorituksena järjestettävän majoituksen myöntämisestä sellaiselle kansainvälisen suojelun hakijalle, jolla ei ole varoja toimeentuloon, ei voi seurata, että tämä menettäisi liikkumisvapautensa, jollei hänelle saman direktiivin 20 artiklan nojalla mahdollisesti määrättävistä seuraamuksista muuta johdu (ks. vastaavasti tuomio 12.11.2019, Haqbin, C‑233/18, EU:C:2019:956, 52 kohta).
255 On siis riittävää todeta, että – tarvitsematta pohtia sitä, onko kansainvälisen suojelun hakijan säilöönotto sillä perusteella, ettei tämä kykene huolehtimaan toimeentulostaan, hänen kansainvälisen suojelun hakijan asemastaan riippumaton säilöönottoperuste – tällainen peruste on joka tapauksessa vastoin niiden aineellisten vastaanotto-olosuhteiden keskeistä sisältöä, jotka hänelle on myönnettävä hänen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa tutkinnan ajaksi, joten kyseinen peruste ei ole direktiivin 2013/33 periaatteiden eikä tavoitteen mukainen.
256 Edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 2013/33 8 artiklan 3 kohdan ensimmäinen alakohta on esteenä sille, että kansainvälisen suojelun hakija otetaan säilöön pelkästään sillä perusteella, ettei hän kykene huolehtimaan toimeentulostaan.
257 Toiseksi direktiivin 2013/33 9 artiklan 2 kohdan mukaan oikeus- tai hallintoviranomaisen on annettava kansainvälisen suojelun hakijasta säilöönottomääräys kirjallisena ja säilöönottomääräyksessä on lisäksi ilmoitettava määräyksen perusteena olevat tosiseikat ja oikeudelliset seikat.
258 Lisäksi kyseisen direktiivin 8 artiklan 2 kohdan mukaan säilöönotto voidaan toteuttaa vain tarpeen mukaan kunkin tapauksen yksilöllisen arvioinnin perusteella, jos lievempiä vaihtoehtoisia keinoja ei voida soveltaa tehokkaasti. Tästä seuraa, että kansalliset viranomaiset voivat ottaa kansainvälisen suojelun hakijan säilöön vasta selvitettyään tapauskohtaisesti, onko tällainen säilöönotto oikeassa suhteessa sillä tavoiteltuihin päämääriin (tuomio 14.9.2017, K., C‑18/16, EU:C:2017:680, 48 kohta).
259 Edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 2013/33 8 artiklan 2 ja 3 kohta ja 9 artiklan 2 kohta ovat esteenä sille, että kansainvälisen suojelun hakija otetaan säilöön ilman tällaisen toimenpiteen tarpeen ja oikeasuhteisuuden etukäteistä tutkimista ja ilman sellaista hallinto- tai oikeusviranomaisen antamaa säilöönottomääräystä, jossa ilmoitetaan tämän määräyksen perusteena olevat tosiseikat ja oikeudelliset seikat.
260 Kolmanneksi direktiivin 2013/33 9 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa edellytetään, että kun hallintoviranomainen antaa kansainvälisen suojelun hakijasta säilöönottomääräyksen, jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeusviranomainen tutkii viipymättä säilöönoton laillisuuden viran puolesta tai säilöön otetun henkilön pyynnöstä. Lisäksi kyseisen direktiivin 9 artiklan 5 kohdassa säädetään, että oikeusviranomaisen on tarkasteltava säilössä pitämisen perusteita säännöllisin väliajoin viran puolesta tai asianomaisen hakijan pyynnöstä.
261 Edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 2013/33 9 artiklan 3 ja 5 kohta ovat esteenä sille, ettei jäsenvaltio säädä minkäänlaisesta kansainvälisen suojelun hakijasta annetun hallinnollisen säilöönottomääräyksen laillisuutta koskevasta tuomioistuinvalvonnasta.
262 Neljänneksi direktiivin 2013/33 9 artiklan 1 kohdassa säädetään, että kansainvälisen suojelun hakijan säilöönoton on oltava mahdollisimman lyhytkestoinen, hakijaa on pidettävä säilöön otettuna ainoastaan niin kauan kuin hänen säilöönottonsa peruste on sovellettavissa ja tämän säilöönottoperusteen vuoksi tärkeät hallinnolliset menettelyt on hoidettava asianmukaisella huolellisuudella eikä säilöönoton jatkamista voida perustella kyseisten menettelyjen viivästymisellä, joka ei johdu hakijasta.
263 Missään direktiivin 2013/33 säännöksessä sitä vastoin ei vahvisteta tiettyä määräaikaa, jonka jälkeen jäsenvaltioiden olisi lakattava pitämästä kansainvälisen suojelun hakijoita säilössä. Tässä yhteydessä on huomattava, että vaikka direktiiviehdotuksen (KOM(2008) 815 lopullinen) 9 artiklassa säädettiin nimenomaisesti, että säilöönottomääräyksessä olisi mainittava säilössä pitämisen tarkka enimmäiskesto, tällaista vaatimusta ei ole direktiivin 2013/33 lopullisessa tekstissä.
264 On kuitenkin lisättävä, että kansainvälisen suojelun hakijan säilössä pitämisen enimmäiskeston vahvistamatta jättäminen on hänen vapautta koskevan oikeutensa, sellaisena kuin se vahvistetaan perusoikeuskirjan 6 artiklassa, mukaista vain, jos hakijalla on, kuten direktiivin 2013/33 9 artiklassa edellytetään, tehokkaat menettelylliset takeet, joiden perusteella hänen säilössä pitämisensä voidaan lopettaa heti, kun se lakkaa olemasta tarpeen tai oikeassa suhteessa sillä tavoiteltuun päämäärään. Erityisesti on niin, että kun kansainvälisen suojelun hakijan säilössä pitämiselle ei ole asetettu ajallista rajoitusta, direktiivin 2013/32 2 artiklan f alakohdassa tarkoitetun määrittävän viranomaisen on toimittava asianmukaisella ripeydellä (ks. analogisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 22.6.2017, S.M.M. v. Yhdistynyt kuningaskunta, CE:ECHR:2017:0622JUD 007745012, 84 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
265 Tästä seuraa, ettei direktiivin 2013/33 9 artikla ole esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jossa ei säädetä määräajasta, jonka päätyttyä kansainvälisen suojelun hakijan säilössä pitäminen katsottaisiin automaattisesti sääntöjenvastaiseksi, kunhan kyseinen jäsenvaltio varmistaa yhtäältä, että säilössä pitäminen kestää vain niin kauan kuin sen oikeuttava peruste on sovellettavissa, ja toisaalta, että tämän perusteen vuoksi tärkeät hallinnolliset menettelyt hoidetaan huolellisesti.
266 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että kolmannen kysymyksen c ja d kohtaan on vastattava, että direktiivin 2013/33 8 ja 9 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että ensinnäkin kansainvälisen suojelun hakija otetaan säilöön pelkästään sillä perusteella, ettei hän kykene huolehtimaan toimeentulostaan, toiseksi säilöönotto toteutetaan antamatta ensin perusteltua säilöönottomääräystä ja tutkimatta tällaisen toimenpiteen tarvetta ja oikeasuhteisuutta ja kolmanneksi mitään kyseisestä hakijasta annetun hallinnollisen säilöönottomääräyksen laillisuutta koskevaa tuomioistuinvalvontaa ei ole. Kyseisen direktiivin 9 artiklaa on sitä vastoin tulkittava siten, ettei siinä edellytetä, että jäsenvaltiot vahvistaisivat säilössä pitämiselle enimmäiskeston, kunhan niiden kansallisessa oikeudessa taataan, että säilössä pitäminen kestää vain niin kauan kuin sen oikeuttava peruste on sovellettavissa ja tämän perusteen vuoksi tärkeät hallinnolliset menettelyt hoidetaan huolellisesti.
Direktiivissä 2008/115 säädetyt säilöönoton edellytykset
267 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee neljännen kysymyksensä b, c ja d kohdalla pääasiallisesti, onko direktiivin 2008/115 15 ja 16 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että ensinnäkin kolmannen maan kansalainen otetaan säilöön pelkästään sillä perusteella, että hänestä on tehty palauttamispäätös eikä hän kykene huolehtimaan toimeentulostaan, toiseksi säilöönotto toteutetaan antamatta ensin säilöönottomääräystä ja tutkimatta tällaisen toimenpiteen tarvetta ja oikeasuhteisuutta, kolmanneksi säilöön otetulla hakijalla ei ole käytössään mitään oikeussuojakeinoa säilöön ottamisensa ja säilössä pitämisensä laillisuuden riitauttamiseksi ja neljänneksi säilössä pitämisen tarkkaa kestoa ei ole vahvistettu.
268 Ensinnäkin direktiivin 2008/115 15 artiklan 1 kohdasta ilmenee nimenomaisesti, että jäsenvaltion alueella laittomasti oleskelevan kolmannen maan kansalaisen säilöönotto voi, jos muita riittäviä mutta lievempiä keinoja ei voida soveltaa tehokkaasti, olla perusteltua ainoastaan kyseisen kansalaisen palauttamisen valmistelemiseksi ja/tai hänen poistamisekseen maasta erityisesti silloin, kun on olemassa pakenemisen vaara tai kun kyseinen kansalainen välttelee tai vaikeuttaa palauttamisen valmisteluja tai maastapoistamista.
269 Niinpä ainoastaan niissä tapauksissa, joissa maasta poistamisena toteutettavan palauttamispäätöksen täytäntöönpanon katsotaan tapauskohtaisen arvioinnin perusteella vaarantuvan asianomaisen henkilön käytöksen johdosta, jäsenvaltiot voivat määrätä vapaudenmenetyksestä ottamalla henkilön säilöön (tuomio 28.4.2011, El Dridi, C‑61/11 PPU, EU:C:2011:268, 39 kohta).
270 Näin ollen se, että kolmannen maan kansalaisesta on tehty palauttamispäätös eikä hän kykene huolehtimaan toimeentulostaan, ei riitä siihen, että hänet otetaan säilöön direktiivin 2008/115 15 artiklan nojalla.
271 Tällainen tilanne nimittäin ei kuulu niihin tilanteisiin, jotka voisivat uhata palauttamis- ja maastapoistamismenettelyjen tehokkuutta, jos säilöönotosta ei määrättäisi (ks. vastaavasti tuomio 30.11.2009, Kadzoev, C‑357/09 PPU, EU:C:2009:741, 68 ja 70 kohta).
272 Edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 2008/115 15 artikla on esteenä sille, että kolmannen maan kansalainen otetaan säilöön pelkästään sillä perusteella, että hänestä on tehty palauttamispäätös eikä hän kykene huolehtimaan toimeentulostaan.
273 Toiseksi direktiivin 2008/115 15 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että säilöönottomääräyksen antaa hallinto- tai oikeusviranomainen ja se on annettava kirjallisena ja siinä on mainittava määräyksen tosiseikkoihin liittyvät ja oikeudelliset perusteet. Näiden perusteiden ilmoittamista koskeva velvollisuus on tarpeen sekä sitä varten, että asianomainen henkilö voi puolustaa oikeuksiaan parhain mahdollisin edellytyksin ja päättää kaikista asiaan vaikuttavista seikoista tietoisena, onko asian saattaminen toimivaltaisen tuomioistuimen käsiteltäväksi tarkoituksenmukaista, että sitä varten, että tämä viimeksi mainittu kykenee täysimääräisesti harjoittamaan kyseessä olevaan päätökseen kohdistuvaa laillisuusvalvontaa (tuomio 5.6.2014, Mahdi, C‑146/14 PPU, EU:C:2014:1320, 41 ja 45 kohta).
274 Lisäksi – kuten direktiivin 2008/115 johdanto-osan 13, 16 ja 24 perustelukappaleessa todetaan – kyseisen direktiivin nojalla määrättävä säilöönotto on tiukasti rajattu sen IV luvun säännöksissä, jotta voidaan varmistaa yhtäältä suhteellisuusperiaatteen noudattaminen käytettyihin keinoihin ja tavoiteltuihin päämääriin nähden ja toisaalta kolmansien maiden asianomaisten kansalaisten perusoikeuksien kunnioittaminen. Niinpä direktiivin 15 artiklan 1 kohdan ensimmäisestä alakohdasta ilmenee, että säilöönotosta voidaan määrätä vasta sitten, kun on tutkittu, ovatko muut lievemmät keinot riittäviä. Lisäksi – kuten saman direktiivin johdanto-osan kuudennessa perustelukappaleessa vahvistetaan – kyseisen direktiivin nojalla tehtävät päätökset, mukaan lukien säilöönottomääräykset, on unionin oikeuden yleisten periaatteiden mukaisesti tehtävä tapauskohtaisesti ja objektiivisin perustein (ks. vastaavasti tuomio 5.6.2014, Mahdi, C‑146/14 PPU, EU:C:2014:1320, 55 ja 70 kohta).
275 Edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 2008/115 15 artiklan 1 ja 2 kohta ovat esteenä sille, että jäsenvaltion alueella laittomasti oleskeleva kolmannen maan kansalainen otetaan säilöön tutkimatta ensin tällaisen toimenpiteen tarvetta ja oikeasuhteisuutta ja antamatta säilöönottomääräystä, jossa ilmoitetaan määräyksen tosiseikkoihin liittyvät ja oikeudelliset perusteet.
276 Kolmanneksi direktiivin 2008/115 15 artiklan 2 kohdan kolmannessa alakohdassa säädetään, että jos säilöönottomääräyksen antaa hallintoviranomainen, jäsenvaltion on säädettävä, että oikeusviranomainen tutkii viipymättä säilöönoton laillisuuden joko viran puolesta tai asianomaisen kolmannen maan kansalaisen pyynnöstä. Lisäksi saman direktiivin 15 artiklan 3 kohdassa säädetään, että jos säilöönoton kestoa jatketaan, säilöönottoa on tarkasteltava uudelleen kohtuullisin väliajoin ja uudelleentarkastelu on toteutettava oikeusviranomaisen valvonnassa.
277 Edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 2008/115 15 artiklan 2 ja 3 kohta ovat esteenä sille, ettei jäsenvaltio säädä sen alueella laittomasti oleskelevasta kolmannen maan kansalaisesta annetun hallinnollisen säilöönottomääräyksen laillisuutta koskevasta tuomioistuinvalvonnasta.
278 Neljänneksi direktiivin 2008/115 15 artiklan 1 kohdan viimeisestä alakohdasta ja 4 kohdasta ilmenee, että laittomasti oleskelevan kolmannen maan kansalaisen säilöönoton on oltava mahdollisimman lyhytaikainen ja sitä saa jatkaa vain niin kauan kuin asianmukaisella ripeydellä hoidettavat maastapoistamisjärjestelyt ovat kesken, kuitenkin niin, että kun käy ilmi, että kohtuullista mahdollisuutta maastapoistamisen toteuttamiseen ei enää ole tai että säilöönoton oikeuttaneet edellytykset eivät enää ole olemassa, säilöönotto ei ole enää perusteltua ja kyseinen henkilö on vapautettava välittömästi.
279 Lisäksi saman direktiivin 15 artiklan 5 ja 6 kohdassa säädetään, että kunkin jäsenvaltion on säädettävä rajoitetusta säilöönottoajasta, joka ei saa ylittää kuutta kuukautta, ja tätä aikaa saadaan jatkaa vain rajoitetuksi ajaksi, joka ei ole pidempi kuin kaksitoista kuukautta, ja ainoastaan tapauksissa, joissa kansallisten viranomaisten kohtuullisista pyrkimyksistä huolimatta maastapoistaminen todennäköisesti kestää kauemmin siitä syystä, että asianomainen kolmannen maan kansalainen ei tee yhteistyötä tai kolmansista maista hankittavat tarpeelliset asiakirjat viivästyvät. Kyseisen enimmäisajan ylittäminen ei missään tapauksessa ole sallittua, joten säilöön otettu henkilö on joka tapauksessa välittömästi vapautettava, kun säilöönoton kahdeksantoista kuukauden pituinen enimmäisaika tulee täyteen (ks. vastaavasti tuomio 30.11.2009, Kadzoev, C‑357/09 PPU, EU:C:2009:741, 60 ja 69 kohta).
280 Tästä seuraa, että direktiivin 2008/115 15 artiklan 1 kohta sekä 4–6 kohta ovat esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jossa yhtäältä ei säädetä, että laittomasti oleskelevan kolmannen maan kansalaisen säilöönottoa pidetään automaattisesti sääntöjenvastaisena 18 kuukauden pituisen enimmäisajan päätyttyä, ja jossa toisaalta ei varmisteta, että säilöönottoa saa jatkaa vain niin kauan kuin asianmukaisella ripeydellä hoidettavat maastapoistamisjärjestelyt ovat kesken.
281 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että neljännen kysymyksen b, c ja d kohtaan on vastattava, että direktiivin 2008/115 15 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että ensinnäkin kolmannen maan kansalainen otetaan säilöön pelkästään sillä perusteella, että hänestä on tehty palauttamispäätös eikä hän kykene huolehtimaan toimeentulostaan, toiseksi säilöönotto toteutetaan antamatta ensin perusteltua säilöönottomääräystä ja tutkimatta tällaisen toimenpiteen tarvetta ja oikeasuhteisuutta, kolmanneksi mitään hallinnollisen säilöönottomääräyksen laillisuutta koskevaa tuomioistuinvalvontaa ei ole ja neljänneksi säilöönotto saa kestää yli 18 kuukautta ja sitä voidaan jatkaa, vaikka maastapoistamisjärjestelyt eivät enää ole kesken tai niitä ei enää hoideta asianmukaisella ripeydellä.
Sääntöjenvastaisen säilöönoton seuraukset
282 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kolmannen kysymyksensä e kohdalla ja neljännen kysymyksensä e kohdalla pääasiallisesti, onko unionin oikeutta ja erityisesti perusoikeuskirjan 47 artiklaa tulkittava siten, että kun kansainvälisen suojelun hakijan tai jäsenvaltion alueella laittomasti oleskelevan kolmannen maan kansalaisen säilöönotto on selvästi unionin oikeuden sääntöjen vastainen, jäsenvaltion tuomioistuin voi turvaamistoimena velvoittaa toimivaltaisen kansallisen viranomaisen osoittamaan säilössä laittomasti pidetylle henkilölle majoituspaikan, joka ei ole säilöönottopaikka.
283 Aluksi on korostettava, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan hallintopäätös, jolla pääasioiden valittajat määrättiin sijoitettaviksi Röszken kauttakulkualueen turvapaikanhakijoille varatulle sektorille, ja päätös, jolla heidät määrättiin sijoitettaviksi tämän kauttakulkualueen sektorille, joka on varattu sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, joiden turvapaikkahakemus on hylätty, eivät kumpikaan voi olla tuomioistuinvalvonnan kohteena.
284 Unionin tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa Unkarin hallitus esitti kuitenkin tiettyjä menettelysäännöksiä, jotka sen mukaan mahdollistaisivat sen, että sijoittamiseen tälle kauttakulkualueelle voidaan kohdistaa unionin oikeuden vaatimukset täyttävää tuomioistuinvalvontaa.
285 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen, joka yksin on toimivaltainen tulkitsemaan kansallista oikeutta, asiana viime kädessä on selvittää, onko tuomioistuimella kansallisen oikeuden nojalla mahdollisuus tutkia pääasioiden valittajien Röszken kauttakulkualueelle sijoittamisen ja heidän siellä pitämisensä laillisuus.
286 Unionin tuomioistuimen on kuitenkin pitäydyttävä – kuten tämän tuomion 234 kohdassa pääasiallisesti korostettiin – ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen vahvistamissa seikoissa, eivätkä pääasian osapuolten esittämät oletukset sido sitä.
287 Niinpä unionin tuomioistuimen asiana on selvittää ensimmäiseksi, voiko ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin – jos se pitää pääasioiden valittajien sijoittamista Röszken kauttakulkualueen sektorille, joka on varattu sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, joiden turvapaikkahakemus on hylätty, säilöönottona – unionin oikeuden nojalla todeta olevansa toimivaltainen tutkimaan tällaisen säilöönoton sääntöjenmukaisuuden siitä huolimatta, ettei mitään tällaisen tuomioistuinvalvonnan harjoittamisen mahdollistavaa kansallista säännöstä ole.
288 Tältä osin on huomattava ensinnäkin, että direktiivin 2008/115 15 artikla on ehdoton ja riittävän täsmällinen, joten sillä on välitön oikeusvaikutus (ks. vastaavasti tuomio 28.4.2011, El Dridi, C‑61/11 PPU, EU:C:2011:268, 46 ja 47 kohta ja tuomio 5.6.2014, Mahdi, C‑146/14 PPU, EU:C:2014:1320, 54 kohta). Samankaltaisista syistä myös direktiivin 2013/33 9 artiklalla on katsottava olevan tällainen vaikutus.
289 Lisäksi direktiivin 2008/115 15 artiklan 2 kohdan kolmannessa alakohdassa ja direktiivin 2013/33 9 artiklan 3 kohdassa konkretisoidaan kyseessä olevalla alalla perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattu oikeus tehokkaaseen tuomioistuimen antamaan oikeussuojaan. Kuten tämän tuomion 140 kohdassa korostettiin, kyseinen 47 artikla riittää itsessään eikä sitä tarvitse täsmentää unionin oikeuden tai kansallisen oikeuden säännöksillä, jotta yksityiset saisivat oikeuden, johon he voivat vedota sellaisenaan.
290 Toiseksi kansallinen säännöstö, jossa ei varmisteta mitään sellaisen hallintopäätöksen, jolla määrätään kansainvälisen suojelun hakijan tai laittomasti oleskelevan kolmannen maan kansalaisen säilöönotosta, laillisuutta koskevaa tuomioistuinvalvontaa, merkitsee paitsi – kuten tämän tuomion 261 ja 277 kohdassa todettiin – direktiivin 2008/115 15 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan ja direktiivin 2013/33 9 artiklan 3 kohdan rikkomista myös perusoikeuskirjan 47 artiklassa taatun tehokasta tuomioistuimen antamaa oikeussuojaa koskevan oikeuden keskeisen sisällön huomiotta jättämistä siltä osin kuin se estää absoluuttisesti sen, että tuomioistuin lausuisi säilöön otetulle kolmannen maan kansalaiselle unionin oikeudessa taattujen oikeuksien ja vapauksien kunnioittamisesta.
291 Niinpä ja tämän tuomion 138–146 kohdassa esitettyjä syitä vastaavista syistä unionin oikeuden ensisijaisuuden periaate ja perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattu oikeus tehokkaaseen tuomioistuimen antamaan oikeussuojaan edellyttävät, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, jos sen mielestä pääasioiden valittajat on otettu säilöön, olevansa toimivaltainen tutkimaan tällaisen säilöönoton sääntöjenmukaisuuden jättämällä tarvittaessa soveltamatta kaikkia kansallisia säännöksiä, joiden mukaan se ei saa näin toimia.
292 On korostettava toiseksi, että direktiivin 2008/115 15 artiklan 2 kohdan viimeisessä alakohdassa ja direktiivin 2013/33 9 artiklan 3 kohdan viimeisessä alakohdassa säädetään nimenomaisesti, että jos säilöönottoa pidetään laittomana, asianomainen henkilö on vapautettava välittömästi.
293 Tästä seuraa, että tällaisessa tapauksessa kansallisen tuomioistuimen on voitava korvata hallintoviranomaisen säilöönottomääräys omalla ratkaisullaan ja määrätä joko säilöönotolle vaihtoehtoisesta toimenpiteestä tai asianomaisen henkilön vapauttamisesta (ks. vastaavasti tuomio 5.6.2014, Mahdi, C‑146/14 PPU, EU:C:2014:1320, 62 kohta). Säilöönotolle vaihtoehtoisesta toimenpiteestä määrääminen on kuitenkin mahdollista vain, jos asianomaisen henkilön säilöönoton oikeuttanut peruste oli ja on edelleen pätevä mutta säilöönotto ei ole tai ei enää ole tarpeen tai oikeasuhteinen kyseisen perusteen kannalta.
294 Näin ollen ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin saa direktiivin 2008/115 15 artiklan 2 kohdan ja direktiivin 2013/33 9 artiklan 3 kohdan nojalla määrätä – jollei mikään muu tuomioistuin ole kansallisen oikeuden nojalla toimivaltainen – pääasioiden valittajien välittömästä vapauttamisesta, jos sen mielestä heidän sijoittamisensa Röszken kauttakulkualueen sektorille, joka on varattu sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, joiden turvapaikkahakemus on hylätty, merkitsee säilöönottoon sovellettavien unionin oikeuden säännösten ja määräysten vastaista säilöönottoa.
295 Kolmanneksi siltä osin kuin kyse on mahdollisuudesta määrätä turvaamistoimina, että toimivaltaisen hallintoviranomaisen on osoitettava pääasioiden valittajille majoitus, on todettava ensinnäkin kansainvälisen suojelun hakijan osalta, että vaikka direktiivin 2013/33 9 artiklan 3 kohdan viimeisessä alakohdassa säädetään vain, että tällainen hakija on välittömästi vapautettava, jos hänen säilöönottonsa on laiton, hänellä on silti vapauduttuaankin edelleen kansainvälisen suojelun hakijan asema, joten hän voi vedota aineellisiin vastaanotto-olosuhteisiin mainitun direktiivin 17 artiklan mukaisesti. Kuten tämän tuomion 245 kohdassa todettiin, tällaisiin aineellisiin vastaanotto-olosuhteisiin kuuluu sellaisen rahallisen etuuden myöntäminen, jonka avulla kyseinen hakija voi huolehtia asumisestaan, tai luontoissuorituksena järjestettävä majoitus.
296 Lisäksi direktiivin 2013/33 26 artiklasta ilmenee, että kansainvälisen suojelun hakijalla on oltava mahdollisuus hakea muutosta päätöksiin, jotka koskevat muun muassa aineellisten vastaanotto-olosuhteiden myöntämistä. Tuomioistuimen, joka on kansallisen oikeuden nojalla toimivaltainen käsittelemään tällaisen muutoksenhaun, asiana siis on huolehtia siitä, että kansainvälisen suojelun hakijan oikeutta majoitukseen kunnioitetaan hänen hakemuksensa käsittelyn aikana, kuitenkin niin, että – kuten tämän tuomion 254 kohdassa muistutettiin – tällaisessa majoituksessa ei saa olla de facto kyse säilöönotosta.
297 Lopuksi on muistutettava, että vakiintuneessa oikeuskäytännössä katsotaan, että unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluvaa oikeudenkäyntiasiaa käsittelevän kansallisen tuomioistuimen on voitava määrätä turvaamistoimista sellaisen myöhemmän tuomioistuinratkaisun täyden tehokkuuden turvaamiseksi, joka koskee unionin oikeuteen perustuvien oikeuksien olemassaoloa (ks. mm. tuomio 19.6.1990, Factortame ym., C‑213/89, EU:C:1990:257, 21 kohta ja tuomio 15.1.2013, Križan ym., C‑416/10, EU:C:2013:8, 107 kohta.).
298 Tästä seuraa, että direktiivin 2013/33 26 artiklassa edellytetään, että kansainvälisen suojelun hakija, jonka säilöönotto on päättynyt, voi vedota kansallisen oikeuden nojalla toimivaltaisessa tuomioistuimessa oikeuteensa saada joko rahallinen etuus, jonka avulla hän voi huolehtia asumisestaan, tai luontoissuorituksena järjestettävä majoitus, ja kyseisellä tuomioistuimella on unionin oikeuden nojalla mahdollisuus määrätä turvaamistoimista sen lopullista ratkaisua odotettaessa.
299 On vielä lisättävä, että tämän tuomion 138–146 kohdassa esitettyjä syitä vastaavista syistä unionin oikeuden ensisijaisuuden periaate ja perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattu oikeus tehokkaaseen tuomioistuimen antamaan oikeussuojaan edellyttävät, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa olevansa toimivaltainen käsittelemään tämän tuomion edellisessä kohdassa tarkoitetun muutoksenhaun, jollei mikään muu tuomioistuin ole kansallisen oikeuden nojalla toimivaltainen käsittelemään sitä.
300 Toiseksi sellaisten kolmansien maiden kansalaisten, joiden turvapaikkahakemus on hylätty, osalta on huomattava, että direktiivin 2008/115 15 artiklan 2 kohdan viimeisessä alakohdassa säädetään direktiivin 2013/33 9 artiklan 3 kohdan viimeisen alakohdan tavoin vain siitä, että asianomainen henkilö on välittömästi vapautettava, jos hänen säilöönottonsa on laiton.
301 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että kolmannen kysymyksen e kohtaan ja neljännen kysymyksen e kohtaan on vastattava seuraavasti:
– Unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatetta ja perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattua oikeutta tehokkaaseen tuomioistuimen antamaan oikeussuojaan on tulkittava siten, että ne edellyttävät, että kansallinen tuomioistuin toteaa olevansa toimivaltainen – jollei kansainvälisen suojelun hakijoista tai kolmansien maiden kansalaisista, joiden turvapaikkahakemus on hylätty, annetun hallinnollisen säilöönottomääräyksen laillisuutta koskevasta tuomioistuinvalvonnasta ole kansallisia säännöksiä – lausumaan tällaisen säilöönoton laillisuudesta, ja niiden nojalla kyseinen tuomioistuin saa määrätä asianomaisten henkilöiden välittömästä vapauttamisesta, jos sen mielestä säilöönotto merkitsee unionin oikeuden vastaista säilöönottoa.
– Direktiivin 2013/33 26 artiklaa on tulkittava siten, että siinä edellytetään, että kansainvälisen suojelun hakija, jonka laittomana pidetty säilöönotto on päättynyt, voi vedota kansallisen oikeuden nojalla toimivaltaisessa tuomioistuimessa oikeuteensa saada joko rahallinen etuus, jonka avulla hän voi huolehtia asumisestaan, tai luontoissuorituksena järjestettävä majoitus, ja kyseisellä tuomioistuimella on unionin oikeuden nojalla mahdollisuus määrätä turvaamistoimista sen lopullista ratkaisua odotettaessa.
– Unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatetta ja perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattua oikeutta tehokkaaseen tuomioistuimen antamaan oikeussuojaan on tulkittava siten, että niiden mukaan kansallisen tuomioistuimen on silloin, kun direktiivin 2013/33 17 artiklassa tarkoitettua majoitusoikeutta koskevasta tuomioistuinvalvonnasta ei ole kansallisia säännöksiä, todettava olevansa toimivaltainen käsittelemään tällaisen oikeuden takaamiseen tarkoitetun muutoksenhaun.
Oikeudenkäyntikulut
302 Pääasioiden asianosaisten osalta asioiden käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevien asioiden käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asiat seuraavasti:
1) Jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi 16.12.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/115/EY 13 artiklaa, luettuna Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan valossa, on tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jonka nojalla asianomainen kolmannen maan kansalainen voi riitauttaa sen, että hallintoviranomainen on muuttanut aiemmassa palauttamispäätöksessä mainittua kohdemaata, vain muutoksenhaulla hallintoviranomaisessa eikä tämän viranomaisen päätöksen myöhempää tuomioistuinvalvontaa ole taattu. Tällaisessa tilanteessa unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatetta ja perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattua oikeutta tehokkaaseen tuomioistuimen antamaan oikeussuojaan on tulkittava siten, että ne edellyttävät, että kansallinen tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi on saatettu muutoksenhaku kyseisestä kohdemaan muuttamisesta koostuvan palauttamispäätöksen laillisuuden riitauttamiseksi unionin oikeuden kannalta, toteaa olevansa toimivaltainen käsittelemään kyseisen muutoksenhaun.
2) Kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU 33 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan jättää tutkimatta sillä perusteella, että hakija on saapunut asianomaisen jäsenvaltion alueelle sellaisen valtion kautta, jossa häneen ei kohdistu vainoa tai – vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU 15 artiklan täytäntöönpanosta annetussa kansallisessa säännöksessä tarkoitettua – vakavan haitan vaaraa tai jossa on taattu riittävä suojelu.
3) Direktiiviä 2013/32, luettuna yhdessä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 18 artiklan ja SEU 4 artiklan 3 kohdasta ilmenevän vilpittömän yhteistyön periaatteen kanssa, on tulkittava siten, että kun turvapaikkahakemuksesta on tehty hylkäämispäätös, joka on pysytetty lainvoimaisella tuomioistuinratkaisulla, ennen kuin kyseinen hylkäämispäätös on todettu unionin oikeuden vastaiseksi, direktiivin 2013/32 2 artiklan f alakohdassa tarkoitettu määrittävä viranomainen ei ole velvollinen käsittelemään viran puolesta kyseistä hakemusta uudelleen. Direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohtaa on tulkittava siten, että unionin tuomioistuimen tuomio, jossa todetaan unionin oikeuden kanssa yhteensoveltumattomaksi sellainen kansallinen säännöstö, jonka nojalla kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan jättää tutkimatta sillä perusteella, että hakija on saapunut asianomaisen jäsenvaltion alueelle sellaisen valtion kautta, jossa häneen ei kohdistu vainoa tai vakavan haitan vaaraa tai jossa taataan riittävä suojelu, on kyseisessä säännöksessä tarkoitettu uusi peruste, joka liittyy kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelemiseen. Lisäksi on niin, ettei mainittua säännöstä voida soveltaa kyseisen direktiivin 2 artiklan q alakohdassa tarkoitettuun myöhempään hakemukseen silloin, kun määrittävä viranomainen toteaa, että aiemman hakemuksen lopullinen hylkääminen on unionin oikeuden vastainen. Kyseisen viranomaisen on välttämättä tehtävä tällainen toteamus silloin, kun unionin oikeuden vastaisuus ilmenee unionin tuomioistuimen tuomiosta tai kun kansallinen tuomioistuin on todennut sen liitännäisesti.
4) Direktiiviä 2008/115 ja kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vaatimuksista 26.6.2013 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2013/33/EU on tulkittava siten, että kolmannen maan kansalaiselle asetettua velvollisuutta pysyä jatkuvasti sellaisella rajoitetulla ja suljetulla kauttakulkualueella, jonka sisällä kyseisen kansalaisen liikkumista on rajoitettu ja sitä valvotaan ja josta viimeksi mainittu ei voi laillisesti lähteä omasta tahdostaan mihinkään suuntaan, merkitsee sellaista vapaudenriistoa, joka on ominaista kyseisissä direktiiveissä tarkoitetulle ”säilöönotolle”.
5) Direktiivin 2013/32 43 artiklaa on tulkittava siten, että siinä ei sallita kansainvälisen suojelun hakijan pitämistä säilössä kauttakulkualueella neljää viikkoa kauemmin.
6) Direktiivin 2013/33 8 ja 9 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että ensinnäkin kansainvälisen suojelun hakija otetaan säilöön pelkästään sillä perusteella, ettei hän kykene huolehtimaan toimeentulostaan, toiseksi säilöönotto toteutetaan antamatta ensin perusteltua säilöönottomääräystä ja tutkimatta tällaisen toimenpiteen tarvetta ja oikeasuhteisuutta ja kolmanneksi mitään kyseisestä hakijasta annetun hallinnollisen säilöönottomääräyksen laillisuutta koskevaa tuomioistuinvalvontaa ei ole. Kyseisen direktiivin 9 artiklaa on sitä vastoin tulkittava siten, ettei siinä edellytetä, että jäsenvaltiot vahvistaisivat säilössä pitämiselle enimmäiskeston, kunhan niiden kansallisessa oikeudessa taataan, että säilössä pitäminen kestää vain niin kauan kuin sen oikeuttava peruste on sovellettavissa ja tämän perusteen vuoksi tärkeät hallinnolliset menettelyt hoidetaan huolellisesti.
7) Direktiivin 2008/115 15 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että ensinnäkin kolmannen maan kansalainen otetaan säilöön pelkästään sillä perusteella, että hänestä on tehty palauttamispäätös eikä hän kykene huolehtimaan toimeentulostaan, toiseksi säilöönotto toteutetaan antamatta ensin perusteltua säilöönottomääräystä ja tutkimatta tällaisen toimenpiteen tarvetta ja oikeasuhteisuutta, kolmanneksi mitään hallinnollisen säilöönottomääräyksen laillisuutta koskevaa tuomioistuinvalvontaa ei ole ja neljänneksi säilöönotto saa kestää yli 18 kuukautta ja sitä voidaan jatkaa, vaikka maastapoistamisjärjestelyt eivät enää ole kesken tai niitä ei enää hoideta asianmukaisella ripeydellä.
8) Unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatetta ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattua oikeutta tehokkaaseen tuomioistuimen antamaan oikeussuojaan on tulkittava siten, että ne edellyttävät, että kansallinen tuomioistuin toteaa olevansa toimivaltainen – jollei kansainvälisen suojelun hakijoista tai kolmansien maiden kansalaisista, joiden turvapaikkahakemus on hylätty, annetun hallinnollisen säilöönottomääräyksen laillisuutta koskevasta tuomioistuinvalvonnasta ole kansallisia säännöksiä – lausumaan tällaisen säilöönoton laillisuudesta, ja niiden nojalla kyseinen tuomioistuin saa määrätä asianomaisten henkilöiden välittömästä vapauttamisesta, jos sen mielestä säilöönotto merkitsee unionin oikeuden vastaista säilöönottoa.
Direktiivin 2013/33 26 artiklaa on tulkittava siten, että siinä edellytetään, että kansainvälisen suojelun hakija, jonka laittomana pidetty säilöönotto on päättynyt, voi vedota kansallisen oikeuden nojalla toimivaltaisessa tuomioistuimessa oikeuteensa saada joko rahallinen etuus, jonka avulla hän voi huolehtia asumisestaan, tai luontoissuorituksena järjestettävä majoitus, ja kyseisellä tuomioistuimella on unionin oikeuden nojalla mahdollisuus määrätä turvaamistoimista sen lopullista ratkaisua odotettaessa.
Unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatetta ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattua oikeutta tehokkaaseen tuomioistuimen antamaan oikeussuojaan on tulkittava siten, että niiden mukaan kansallisen tuomioistuimen on silloin, kun direktiivin 2013/33 17 artiklassa tarkoitettua majoitusoikeutta koskevasta tuomioistuinvalvonnasta ei ole kansallisia säännöksiä, todettava olevansa toimivaltainen käsittelemään tällaisen oikeuden takaamiseen tarkoitetun muutoksenhaun.
Allekirjoitukset