Language of document :

Valitus, jonka České dráhy a.s. on tehnyt 16.8.2018 unionin yleisen tuomioistuimen (kahdeksas jaosto) asiassa T-621/16, České dráhy v. komissio, 20.6.2018 antamasta tuomiosta

(asia C-539/18 P)

Oikeudenkäyntikieli: tšekki

Asianosaiset

Valittaja: České dráhy a.s. (edustajat: K. Muzikář ja J. Kindl, advokát)

Muu osapuoli: Euroopan komissio

Asian kohde

Unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-621/16 20.6.2018 antama tuomio on kumottava.

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kyseisellä tuomiolla SEUT 263 artiklaan perustuvan kanteen, jossa České dráhy oli vaatinut asiassa AT.40401–Twins 22.6.2016 annetun komission päätöksen K(2016) 3993 lopullinen kumoamista.

Vaatimukset

České dráhy vaatii, että unionin tuomioistuin

kumoaa Euroopan unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-621/16, České dráhy v. komissio, 20.6.2018 antaman tuomion, EU:T:2018:367;

kumoaa asiassa AT.40401–Twins 22.6.2016 annetun komission päätöksen C(2016) 3993 final;

velvoittaa Euroopan komission korvaamaan České dráhylle asiassa T-621/16 aiheutuneet oikeudenkäyntikulut sekä kulut, jotka sille aiheutuvat tästä valituksesta.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

České dráhy esittää valituksensa tueksi neljä perustetta.

1.    Ensimmäisen valitusperusteen mukaan jos unionin tuomioistuin hyväksyy České dráhyn asiassa T-325/16 tekemän valituksen, sen pitäisi hyväksyä nyt esillä oleva valitus.

Unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-325/16 20.6.2018 antamasta tuomiosta tekemässään valituksessa České dráhy vaatii kaikkien niiden päätösten kumoamista, joissa komissio määräsi, että České dráhyn pääkonttori oli tarkastettava huhtikuussa 2006. Komission 22.6.2016 tekemä päätös, jota České dráhy tuossa asiassa vaatii kumottavaksi, annettiin edellä mainitun tarkastuksen aikana takavarikoitujen asiakirjojen perusteella. Tästä seuraa, että jos unionin tuomioistuin hyväksyy České dráhyn asiassa T-325/16 annetusta tuomiosta tekemän valituksen (toisin sanoen jos unionin tuomioistuin toteaa, että komission edellä mainittu tarkastus oli täysin lainvastainen), sen pitäisi myös kumota komission 22.6.2016 tekemä riidanalainen päätös.

2.    Toinen valitusperuste perustuu siihen seikkaan, että unionin yleinen tuomioistuin ei tutkinut, takavarikoitiinko ne asiakirjat, joiden perusteella toinen tarkastus määrättiin, ensimmäisen tarkastuksen lainvastaisen osan yhteydessä, ja siihen, että kyseinen tuomioistuin ratkaisi asian aivan kuin ensimmäinen tarkastus olisi määrätty täysin lainmukaisesti.

Toisen tarkastuksen määräämisen perusteena olevat asiakirjat takavarikoitiin (ensimmäistä tarkastusta) edeltäneessä, České dráhyn pääkonttorissa toimitetussa komission tarkastuksessa. Unionin yleinen tuomioistuin kumosi asiassa T-325/16 antamallaan tuomiolla komission ensimmäisen tarkastuksen toimittamisesta tekemän päätöksen siltä osin kuin tämä ei koskenut tappiollista saalistushinnoittelukäytäntöä Praha–Ostrava-osuudella. Kantaja on vakuuttunut siitä, että asiakirjat, joiden perusteella komissio määräsi toisen tarkastuksen toimitettavaksi, takavarikoitiin ensimmäisen tarkastuksen lainvastaisen osan yhteydessä (komissio ei olisi saanut tietoa näistä asiakirjoista, jos se olisi toimittanut ensimmäisen tarkastuksen yksinomaan lainmukaiseksi katsotussa laajuudessa), joten niitä ei olisi pitänyt käyttää perustana toista tarkastusta määrättäessä. Unionin yleinen tuomioistuin ei tutkinut näitä kysymyksiä.

3.    Kolmas valitusperuste, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen arvio siitä, liittyivätkö kyseiset asiakirjat, joiden perusteella komission määräsi toisen tarkastuksen toimitettavaksi, tappiolliseen saalistushinnoittelukäytäntöön Praha–Ostrava-osuudella, perustui väärään oikeusnormiin.

Unionin yleinen tuomioistuin tukeutui väärään oikeusnormiin, jonka mukaan käytännössä kaikki České dráhyn pääkonttorissa olleet asiakirjat voivat liittyä kyseisen yhtiön Praha–Ostrava-osuudella harjoittamaan tappiolliseen saalistushinnoittelukäytäntöön (kyseisen oikeusnormin mukaan komission tappiolliseen saalistushinnoittelukäytäntöön kohdistama valvonta on käytännössä rajatonta). Unionin yleinen tuomioistuin päätyi tämän väärän oikeusnormin perusteella siihen, että komissiolla oli ensimmäisessä tarkastuksessa ollut oikeus takavarikoida asiakirjat, joiden nojalla se sitten määräsi toisen tarkastuksen.

4.    Neljäs valitusperuste, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen oikeudenkäyntikuluista antama tuomiolauselma on virheellinen.

Kantaja väittää, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt hyväksyä kanne kokonaisuudessaan ja että sen olisi myös pitänyt velvoittaa komissio korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

____________