Language of document :

Ennakkoratkaisupyyntö, jonka Corte suprema di cassazione (Italia) on esittänyt 19.2.2019 – Presidenza del Consiglio dei Ministri v. BV

(asia C-129/19)

Oikeudenkäyntikieli: italia

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin

Corte suprema di cassazione

Pääasian asianosaiset

Valittaja: Presidenza del Consiglio dei Ministri

Vastavalittaja: BV

Ennakkoratkaisukysymykset

[Nyt tarkasteltavan pääasian kaltaisessa tilanteessa, jossa on kyse Italiassa vakituisesti asuvan Italian kansalaisen lainsäätäjänä toimivaa Italian valtiota vastaan nostamasta vahingonkorvauskanteesta, joka perustuu siihen, että valtio on jättänyt panematta täytäntöön ja/tai pannut virheellisesti täytäntöön ja/tai pannut puutteellisesti täytäntöön rikoksen uhreille maksettavista korvauksista 29.4.2004 annetun neuvoston direktiivin 2004/80/EY1 mukaiset velvollisuudet ja erityisesti sen 12 artiklan 2 kohdassa jäsenvaltioille asetetun velvollisuuden, jonka mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että ne ottavat 1.7.2005 mennessä (kuten direktiivin 18 artiklan 1 kohdassa säädetään) käyttöön yleisen korvausjärjestelmän, jolla kaikkien tahallisten väkivaltarikosten (myös seksuaalisen väkivaltarikoksen, jollaisen uhriksi kantaja oli joutunut) uhreille pystytään varmistamaan oikeudenmukaiset ja riittävät korvaukset siinä tapauksessa, etteivät nämä voi saada varsinaisilta syyllisiltä vahingonkorvausta koko kärsitystä vahingosta,] Euroopan unionin tuomioistuimelta pyydetään vastausta seuraaviin kysymyksiin:

Tilanteessa, jossa rikoksen uhreille maksettavista korvauksista 29.4.2004 annettua neuvoston direktiiviä 2004/80/EY ei ole pantu kansallisesti täytäntöön määräajassa (ja/tai se on pantu täytäntöön puutteellisesti) ja jossa kyseisellä direktiivillä ei ole välittömiä oikeusvaikutuksia (non self-executing) siltä osin kuin kyse on siinä säädetyn väkivaltarikosten uhreja koskevan korvausjärjestelmän perustamisesta ja jossa syntyy rajatylittävissä tilanteissa oleville henkilöille, joita direktiivi yksinomaan koskee, oikeus saada jäsenvaltiolta vahingonkorvausta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä (mm. tuomioissa Francovich ja Brasserie du Pêcheur ja Factortame III) vahvistettujen periaatteiden nojalla, velvoittaako [Euroopan unionin] oikeus katsomaan, että vastaava jäsenvaltion vastuu vallitsee myös suhteessa muihin kuin rajatylittävissä tilanteissa oleviin henkilöihin (toisin sanoen jäsenvaltiossa asuviin henkilöihin), jotka eivät olisi olleet direktiivin täytäntöönpanosta johtuvien etujen suoria saajia mutta joiden olisi – samaten [Euroopan unionin] oikeuteen kuuluvan yhdenvertaisuusperiaatteen tai syrjintäkiellon periaatteen loukkaamisen välttämiseksi – pitänyt ja ollut mahdollista hyötyä direktiivistä (eli edellä mainitusta korvausjärjestelmästä) sen tehokkaan vaikutuksen takaamiseksi, jos direktiivi olisi pantu täytäntöön oikea-aikaisesti ja täydellisesti?

Siinä tapauksessa, että edellä esitettyyn kysymykseen vastataan myöntävästi:

Voidaanko tahallisten väkivaltarikosten (ja nimenomaisesti rikoslain 609-bis §:ssä tarkoitetun seksuaalisen väkivaltarikoksen) uhreille maksettava korvaus, jonka määräksi on vahvistettu 31.8.2017 annetussa sisäministeriön asetuksessa [joka on annettu 7.7.2016 annetun lain nro 122, ”Italian kuulumisesta Euroopan unioniin johtuvien velvoitteiden täyttämiseksi annetut säännökset – Eurooppalaki 2015–2016”, sellaisena kuin se on myöhemmin (20.11.2017 annetun lain nro 167 6 §:llä ja 30.12.2018 annetun lain nro 145 1 §:n 593–596 momentilla) muutettuna, 11 §:n 3 momentin nojalla] kiinteä 4 800 euron määrä, katsoa direktiivin 2004/80 12 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuksi oikeudenmukaiseksi ja riittäväksi korvaukseksi uhrille?

____________

1 Rikoksen uhreille maksettavista korvauksista 29.4.2004 annettu neuvoston direktiivi 2004/80/EY (EUVL 2004, L 261, s. 15).