Language of document :

Kanne 23.10.2019 – Euroopan komissio v. Itävallan tasavalta

(asia C-787/19)

Oikeudenkäyntikieli: saksa

Asianosaiset

Kantaja: Euroopan komissio (asiamiehet: J. Jokubauskaitė ja M. Wasmeier)

Vastaaja: Itävallan tasavalta

Vaatimukset

Kantaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta

toteamaan, että Itävallan tasavalta ei ole noudattanut yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 28.11.2006 annetun neuvoston direktiivin 2006/112/EY1 73 ja 306–310 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se on jättänyt matkatoimistoihin sovellettavan erityisen arvonlisäverojärjestelmän ulkopuolelle matkustuspalvelut, joita tarjotaan verovelvollisille, jotka käyttävät kyseisiä palveluja liiketoimintaansa varten, ja sallinut matkatoimistojen, jotka kuuluvat kyseisen järjestelmän piiriin, määrittävän arvonlisäveron perustansa kiinteämääräisesti palveluryhmittäin ja yhteisesti koko verotusjakson aikana suoritettuja palveluita varten

velvoittamaan Itävallan tasavallan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Kantaja väittää, että Itävallassa säädetyt matkustuspalveluita koskevat arvonlisäveron laskentasäännöt eivät ole direktiivin 2006/112 mukaisia. Kyseisen direktiivin 306–310 artiklassa säädetään erityisjärjestelmästä, jonka mukaan matkustuspalveluita, jotka matkatoimisto suorittaa asiakkaalle pidetään yhtenä palveluna. Itävallan oikeudessa poiketaan tästä lainvastaisesti.

Kantaja väittää ensimmäiseksi, että verovelvollisia, jotka käyttävät matkustuspalveluita liiketoimintaansa varten, ei voida vapauttaa tämän erityisjärjestelmän soveltamisesta. Unionin tuomioistuin katsoi 26.9.2013 antamassaan tuomiossa komissio v. Espanja (C-189/11, EU:C:2013:587), että mainittua järjestelmää ei sovelleta pelkästään yksityisille loppukuluttajille tarjottuihin palveluihin vaan myös verovelvollisille yrityksille tarjottuihin palveluihin. Jäsenvaltiot eivät voi rajoittaa järjestelmän soveltamista ainoastaan ensin mainittuun luokkaan. Tämä vahvistettiin unionin tuomioistuimen 8.2.2018 antamassa tuomiossa komissio v. Saksa (C-380/16, EU:C:2018:76).

Kantaja väittää toiseksi, että Itävallan arvonlisävero-oikeudessa säädetty laskentatapa ei ole direktiivin 2006/112 mukainen. Mainitun direktiivin 73 sekä 306–310 artiklan nojalla veron perusta on määritettävä erikseen kutakin matkaa varten. Itävallan oikeudessa kuitenkin sallitaan voittomarginaalin määrittäminen kiinteämääräisesti palveluryhmittäin tai yhteisesti koko verotusjakson aikana suoritettuja palveluita varten. Unionin tuomioistuin on edellä mainituissa tuomioissa vahvistanut myös sen, että tällainen kiinteämääräinen määritystapa ei ole yhteisen arvonlisäverojärjestelmän mukainen.

____________

1 EUVL 2006, L 347, s. 1.