EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS

(ensimmäinen jaosto)

21 päivänä huhtikuuta 2015

Asia F‑31/11 DEP

BI

vastaan

Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus (Cedefop)

Henkilöstö – Oikeudenkäyntimenettely – Oikeudenkäyntikulujen vahvistaminen – Asianajajan toimiminen unionin elimen edustajana – Kiinteämääräinen palkkio – Korvattavat oikeudenkäyntikulut – Kantajan taloudellinen tilanne 

Aihe:      Oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskeva vaatimus, jonka Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus (Cedefop) on esittänyt 7.3.2012 annetun määräyksen BI v. Cedefop (F‑31/11, EU:F:2012:28) seurauksena.

Ratkaisu:      Niiden oikeudenkäyntikulujen määräksi, jotka BIn on korvattava Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskukselle asiassa F-31/11 korvattavina oikeudenkäyntikuluina, vahvistetaan 5 000 euroa.

Tiivistelmä

1.      Oikeudenkäyntimenettely – Oikeudenkäyntikulut – Vahvistamista koskeva vaatimus – Vaatimuksen esittämisen määräaika – Velvollisuus esittää vahvistamista koskeva vaatimus kohtuullisessa ajassa

(Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 92 artiklan 1 kohta)

2.      Oikeudenkäyntimenettely – Oikeudenkäyntikulut – Vahvistaminen – Korvattavat oikeudenkäyntikulut – Asianosaisille asian käsittelystä aiheutuneet välttämättömät kustannukset – Käsite – Unionin toimielimen tai elimen asianajalleen maksamat palkkiot sisältyvät näihin kustannuksiin – Kantajien yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ei ole loukattu sillä perusteella, että joissakin asioissa käytetään asianajajan palveluita ja toisissa ei

(Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan ensimmäinen kohta ja liitteessä I olevan 7 artiklan 1 kohta; virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 91 artiklan b alakohta)

3.      Oikeudenkäyntimenettely – Oikeudenkäyntikulut – Vahvistaminen – Korvattavat oikeudenkäyntikulut – Asianosaisille asian käsittelystä aiheutuneet välttämättömät kustannukset – Toimielimen asianajalleen maksamat palkkiot sisältyvät näihin kustannuksiin – Oikeudenkäyntikulujen vahvistamisessa huomioon otettavat seikat –Oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen velvoitetun asianosaisen taloudellinen tilanne ei kuulu näihin seikkoihin

(Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan ensimmäinen kohta ja liitteessä I olevan 7 artiklan 1 kohta; virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 91 artiklan b alakohta)

1.      Oikeudenkäyntikulujen vahvistamista on haettava kohtuullisen ajan kuluessa, minkä jälkeen niiden korvaamiseen velvoitettu asianosainen voi olettaa velkojan luopuneen oikeudestaan. Kuluneen ajan kohtuullisuutta on arvioitava kunkin asian ominaispiirteiden perusteella ja sen perusteella, mikä merkitys oikeusriidalla on asianosaiselle, asian monitahoisuuden perusteella sekä vastapuolina olevien asianosaisten käyttäytymisen perusteella.

Asianosaisten käyttäytymisen osalta on todettava, että vaikka muutoksenhaulla ei olekaan lykkäävää vaikutusta, on ymmärrettävää, että se asianosainen, jolla on oikeus vaatia oikeudenkäyntikulujen korvaamista, odottaa muutoksenhaulle asetetun määräajan päättymistä ennen oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksensa esittämistä.

(ks. 14 ja 16 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: määräys Dietz v. komissio (126/76 DEP, EU:C:1979:158, 1 kohta)

Unionin tuomioistuin: uudelleenkäsittely Arango Jaramillo ym. v. EIP (C‑334/12 RX‑II, EU:C:2013:134, 28, 30 ja 33 kohta)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: määräys Air France v. komissio (T‑2/93 DEP, EU:T:1996:48, 10 kohta ja sitä seuraavat kohdat)

Virkamiestuomioistuin: määräys BI v. Cedefop (F‑31/11, EU:F:2012:28)

2.      Unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan ensimmäisen kohdan, jota sen liitteessä I olevan 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti sovelletaan asian käsittelyyn virkamiestuomioistuimessa, mukaan siltä osin kuin kyse on tavasta, jolla unionin toimielimet haluavat itseään edustettavan tai avustettavan unionin tuomioistuimissa, ne voivat vapaasti valita, haluavatko ne käyttää apunaan asianajajaa. Tämän asianajajan palkkio kuuluu asian käsittelystä aiheutuneiden välttämättömien kustannusten käsitteen piiriin, eikä toimielimen tarvitse osoittaa, että kyseisen asianajajan osallistuminen oli objektiivisesti perusteltua. Unionin perussäännön tämän määräyksen soveltamiseksi unionin elimet on rinnastettava unionin toimielimiin.

Sillä seikalla, että unionin elin käyttää asiamiestä ja ulkopuolista asianajajaa, ei ole merkitystä kyseessä olevien oikeudenkäyntikulujen mahdolliseen korvattavuuteen, koska niitä ei voida evätä mistään periaatteellisesta syystä. Sillä voi kuitenkin olla vaikutusta määritettäessä asian käsittelystä aiheutuneiden loppujen lopuksi korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrää. Kyse ei näin ollen voi olla kantajien yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamisesta, kun unionin toimielin tai elin päättää käyttää asianajajan palveluita joissakin asioissa, kun taas joissakin toisissa asioissa tätä toimielintä tai elintä edustavat sen asiamiehet.

Muunlainen arviointi, jossa edellytettäisiin unionin toimielimeltä tai elimeltä, jotta se voi käyttää oikeuttaan vaatia korvattavaksi asianajajalle maksettu palkkio kokonaan tai osittain, että se osoittaa objektiivisen tarpeen käyttää asianajajan palveluita, merkitsisi todellisuudessa unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan ensimmäisessä kohdassa taatun vapauden rajoittamista epäsuorasti, ja se merkitsisi unionin tuomioistuimille velvollisuutta korvata omalla arviollaan toimielinten ja niiden yksiköiden organisoinnista vastaavien elinten suorittama arvio. Tällainen tehtävä ei kuitenkaan ole yhteensopiva unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan ensimmäisen kohdan kanssa eikä sen sisäisen järjestäytymisvallan kanssa, joka unionin toimielimillä ja elimillä on unionin tuomioistuinten käsittelemien, niitä koskevien asioiden hallinnoinnissa. Tästä seuraa, että se, että unionin elimellä on oikeudellinen yksikkö, ei ole vaikutusta sellaisten oikeudenkäyntikulujen korvattavuuteen, jotka muodostuvat tämän elimen maksamaan palkkioon asianajajalle, joka ei kuulu sen henkilöstöön.

(ks. 30–33 kohta)

Viittaukset:

Unionin tuomioistuin: määräys Internationaler Hilfsfonds v. komissio (C‑554/11 P‑DEP, EU:C:2013:706, 17 kohta)

Unionin yleinen tuomioistuin: määräys Longinidis v. Cedefop (T‑283/08 P‑DEP, EU:T:2014:1083, 24–26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)

Virkamiestuomioistuin: määräys Chatzidoukakis v. komissio (F‑84/10 DEP, EU:F:2014:41, 21 kohta)

3.      Unionin tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa vahvistaa palkkioita, jotka asianosaisten on maksettava omille asianajajilleen, vaan sen on määritettävä, mikä määrä tästä palkkiosta voidaan periä oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen velvoitetulta osapuolelta. Ratkaistessaan oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevan vaatimuksen unionin tuomioistuinten ei tarvitse ottaa huomioon asianajajien kansallisia palkkiosääntöjä eikä asianosaisen ja tämän asiamiesten tai avustajien mahdollista sopimusta asiasta.

Koska asianajajien palkkioista ei ole annettu unionin oikeussääntöjä, tuomioistuimen on vapaasti arvioitava asiassa esille tulleita seikkoja ja otettava tältä osin huomioon oikeudenkäynnin kohde ja luonne, sen merkitys unionin oikeuden kannalta ja asian vaikeusaste, oikeudenkäynnin asiamiehiltä tai avustajilta edellyttämän työn määrä ja oikeudenkäynnissä kyseessä olleet asianosaisten taloudelliset intressit.

Vaikka asianajajan suorittamista palveluista ja tämän niihin käyttämästä ajasta ei olisi selvitystä, kun palkkio vahvistetaan kiinteämääräisenä, pelkästään vastineen laatimisen perusteella voidaan päätellä, että tämä asianajaja on suorittanut virkamiestuomioistuimessa käytävää oikeudenkäyntiä vasten tarvittavia toimia ja palveluita. Palkkion kiinteämääräisyys ei vaikuta virkamiestuomioistuimen arvioon korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrästä, koska tuomioistuimen arvio perustuu tuomioistuinten vakiintuneisiin arviointiperusteisiin ja täsmällisiin tietoihin, joita asianosaisten on sille toimitettava. Vaikka näiden tietojen puuttuminen ei estä virkamiestuomioistuinta vahvistamasta korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrää kohtuullisen arvion perusteella, siitä seuraa kuitenkin, että virkamiestuomioistuimen on välttämättä arvioitava esitettyjä vaatimuksia suppeasti.

Oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen velvoitetun asianosaisen taloudellinen tilanne ei kuulu kriteereihin, joiden perusteella unionin tuomioistuimet vahvistavat korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrän oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevassa menettelyssä.

(ks. 35, 36, 41, 42 ja 48 kohta)

Viittaukset:

Unionin yleinen tuomioistuin: määräys Marcuccio v. komissio (T‑278/07 P‑DEP, EU:T:2013:269, 20 kohta) ja määräys Longinidis v. Cedefop (EU:T:2014:1083, 67 kohta)

Virkamiestuomioistuin: tuomio Blais v. EKP (F‑6/08, EU:F:2008:160, 111–116 kohta); määräys Martinez Erades v. EUH (F‑64/12 DEP, EU:F:2013:111, 21 kohta) ja määräys Chatzidoukakis v. komissio (EU:F:2014:41, 22 ja 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)