Language of document :

Valitus, jonka NRW.Bank on tehnyt 4.9.2019 unionin yleisen tuomioistuimen (laajennettu kahdeksas jaosto) asiassa T-466/16, NRW.Bank v. SRB, 26.6.2019 antamasta tuomiosta

(asia C-662/19 P)

Oikeudenkäyntikieli: saksa

Asianosaiset

Valittaja: NRW.Bank (edustajat: J. Seitz, J. Witte ja D. Flore, Rechtsanwälte)

Muut osapuolet: yhteinen kriisinratkaisuneuvosto (SRB), Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan komissio

Vaatimukset

Valittaja vaatii, että unionin tuomioistuin

1.    kumoaa Euroopan unionin yleisen tuomioistuimen 26.6.2019 asiassa T-466/16 antaman tuomion ja kumoaa ensimmäisen oikeusasteen vastaajan ja valituksen vastapuolen päätöksen valittajan vuosimaksusta rakenneuudistusrahastoon rahoitusvuonna 2016

2.    toissijaisesti kumoaa ensimmäisessä kohdassa mainitun tuomion ja palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen

3.    velvoittaa valituksen vastapuolen korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Valittaja vetoaa kahteen valitusperusteeseen:

Ensimmäiseksi unionin yleisen tuomioistuimen kannan vastaisesti valittajan kumoamiskannetta ei ollut tehty myöhässä SEUT 263 artiklan 6 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Vastapuolen päätös valittajan vuosimaksusta rakenneuudistusrahastoon vuonna 2016 perustuu nimittäin kahteen perättäiseen vastapuolen päätökseen, ˮensimmäiseen SRB:n päätökseenˮ ja ˮtoiseen SRB:n päätökseenˮ. Molemmat SRB:n päätökset osoitettiin pelkästään Bundesanstalt für Finanzmarktstabilitätille (Saksan liittotasavallan rahoitusjärjestelmän vakaudesta huolehtiva viranomainen, jäljempänä FMSA) eikä niistä ilmoitettu suoraan valittajalle eikä niitä myöskään annettu tälle tiedoksi. Valittaja väittää saaneensa tiedon SRB:n päätösten oletetusta olemassaolosta (mutta ei niiden sisällöstä) pelkästään FMSA:n kustakin maksuilmoituksesta eli ˮensimmäisestä FMSA:n ilmoituksestaˮ ja ˮtoisesta FMSA:n ilmoituksestaˮ.

Unionin yleisen tuomioistuimen käsityksen vastaisesti merkityksellinen hetki kumoamiskanteen nostamisen määräajan laskemiselle on näin ollen pelkästään päivämäärä, jona toinen FMSA:n ilmoitus saapui valittajalle. Toisella SRB:n päätöksellä nimittäin korvattiin ensimmäinen SRB:n päätös.

Vaikka oletettaisiin, ettei toisella SRB:n päätöksellä korvattu täysin ensimmäistä SRB:n päätöstä vaan vain muutettiin sitä, huomioon otettava kanteen nostamisen määräaika alkaisi oikeuskäytännön mukaan vain toisen FMSA:n ilmoituksen vastaanottamisesta.

Valittaja väittää lisäksi, ettei sillä ollut, vastoin unionin tuomioistuimen toteamusta, esillä olevan asian erityiset olosuhteet huomioon ottaen velvollisuutta pyytää ensimmäistä SRB:n päätöstä saadakseen tällä tavoin tietoonsa sen sisällön ja perustelut. Tällaista velvollisuutta ei nimittäin joka tapauksessa ole silloin, kun – kuten tässä tapauksessa – on epävarmuutta sekä kyseisen henkilön ominaisuudesta että oletetun pyynnöntekovaatimuksen kohteesta.

Lopuksi on todettava, että jo luottamuksensuojan, ja myös joka tapauksessa anteeksiannettavan erehdyksen perusteella on katsottava, että kanteen nostamisen määräaikaa on noudatettu.

Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen todetessaan, ettei valittaja ole esittänyt toisen SRB:n päätöksen osalta perusteita eikä väitteitä. Tämä toteamus loukkaa Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan toisesta kohdasta ilmenevää valittajan oikeutta tulla kuulluksi. Unionin yleinen tuomioistuin sivuutti useat valittajan kannanotot eikä ottanut niitä huomioon ratkaisussaan, ja epäsi tällä tavoin valittajan oikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

____________