VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
7 päivänä kesäkuuta 2011
Asia F‑64/10
Andreas Mantzouratos
vastaan
Euroopan parlamentti
Henkilöstö – Virkamiehet – Ylennys – Vuoden 2009 ylennyskierros – Päätös ylentämättä jättämisestä – Lainvastaisuusväitteen tutkittavaksi ottaminen – Ansioiden vertailu – Ilmeinen arviointivirhe
Aihe: SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuva kanne, jossa Andreas Mantzouratos vaatii virkamiestuomioistuinta kumoamaan Euroopan parlamentin päätöksen, jolla hänet jätettiin ylentämättä palkkaluokkaan AD 13 vuoden 2009 ylennyskierroksella, ja sellaisten virkamiesten ylennyspäätökset, joilla oli vähemmän ansiopisteitä kuin hänellä tämän saman ylennyskierroksen yhteydessä.
Ratkaisu: Kanne hylätään. Asianosaiset vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Tiivistelmä
1. Virkamiehet – Kanne – Oikeussuojan tarve – Kanne toisen virkamiehen ylennyspäätöksestä – Tutkittavaksi ottaminen
(Henkilöstösääntöjen 91 artikla)
2. Oikeudenkäyntimenettely – Kannekirjelmä – Muotovaatimukset
(Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 35 artiklan 1 kohdan e alakohta)
3. Virkamiehet – Kanne – Edeltävä hallinnollinen valitus – Valituksen ja kanteen vastaavuus
(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)
4. Virkamiehet – Asianomaiselle vastainen päätös – Perusteluvelvollisuus – Mahdollisuus perustella ylentämättä jättämistä koskeva päätös oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa – Seuraukset
(Henkilöstösääntöjen 25 artiklan toinen alakohta ja 90 artiklan 2 kohta)
5. Virkamiehet – Ylennys – Ansioiden vertailu
(Henkilöstösääntöjen 45 artikla)
6. Oikeudenkäyntimenettely – Uusien perusteiden esittäminen käsittelyn kuluessa – Käsittelyn kuluessa esille tulleesta seikasta johtuva peruste
(Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 43 artiklan 1 kohta)
7. Virkamiehet – Ylennys – Ansioiden vertailu
(Henkilöstösääntöjen 45 artikla)
8. Virkamiehet – Ylennys – Ansioiden vertailu
(Henkilöstösääntöjen 45 artikla)
9. Virkamiehet – Ylennys – Edellytykset – Viitekynnyksen saavuttaneet virkamiehet – Oikeutta automaattiseen ylennykseen ei ole
(Henkilöstösääntöjen 45 artikla)
10. Oikeudenkäyntimenettely – Oikeudenkäyntikulut – Vaatimus oikeudenkäyntikulujen määräämisestä lain mukaan
(Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 1 kohta)
1. Virkamiehillä, jotka voidaan ylentää määrättyyn palkkaluokkaan, on lähtökohtaisesti henkilökohtainen intressi riitauttaa muiden virkamiesten ylentämistä kyseiseen palkkaluokkaan koskevat päätökset.
(ks. 15 kohta)
Viittaukset:
Virkamiestuomioistuin: asia F‑53/08, Bouillez ym. v. neuvosto, 5.5.2010, 80 kohta
2. Vaikka unionin tuomioistuimet eivät voi viran puolesta perustella päätöstään perusteella, johon asianosaiset eivät ole vedonneet, paitsi jos se kuuluu oikeusjärjestyksen perusteisiin, sen on kuitenkin tulkittava kantajan perusteet niiden asiasisältöön nähden eikä niiden lainmukaiseen luokitukseen nähden edellyttäen kuitenkin, että nämä perusteet käyvät riittävän selkeästi ilmi kannekirjelmästä. Terminologisista kysymyksistä riippumatta tämän yhteenvedon on kuitenkin oltava riittävän selvä ja täsmällinen, jotta vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ratkaista asian tarpeen vaatiessa ilman muita tietoja.
(ks. 16 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: yhdistetyt asiat 19/60, 21/60, 2/61 ja 3/61, Fives Lille Cail ym. v. korkea viranomainen, 15.12.1961 ja asia C‑78/03 P, komissio v. Aktionsgemeinschaft Recht und Eigentum, 13.12.2005, 45 kohta
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑145/98, ADT Projekt v. komissio, 24.2.2000, 66 kohta
Unionin yleinen tuomioistuin: asia T‑577/08, Proges v. komissio, 26.3.2010, 21 kohta
3. Vaikka lainvastaisuusväitteet koskisivatkin muuta oikeudellista syytä kuin sitä, joka valituksessa on mainittu, niiden jättäminen tutkimatta vastaavuutta koskevan säännön rikkomisen vuoksi rikkoisi tasapainon, joka vallitsee virkamiehen menettelyllisten oikeuksien suojan ja oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn tarkoituksen välillä, mikä olisi virkamiehen kannalta suhteeton ja epäoikeutettu seuraamus. Koska lainvastaisuusväite on luonteeltaan olennaisesti oikeudellinen samoin kuin se päättely, joka johtaa asianosaisen etsimään tällaista lainvastaisuutta ja vetoamaan siihen, valituksen tehnyttä virkamiestä tai toimihenkilöä, jolla ei välttämättä ole soveltuvaa oikeudellista asiantuntemusta, ei voida vaatia esittämään tällaista väitettä oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa sillä uhalla, että hänen kanteensa jätettäisiin muussa tapauksessa tutkimatta. Asian laita on näin erityisesti, koska lainvastaisuusväitteen esittäminen oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa tuskin johtaisi siihen, että valittajan vaatimukset hyväksytään kyseisessä vaiheessa, sillä on epätodennäköistä, että hallinto jättäisi soveltamatta voimassa olevan, ylemmäntasoista oikeussääntöä mahdollisesti rikkovan säännöksen pelkästään siinä tarkoituksessa, että riita-asia voitaisiin ratkaista ilman tuomioistuinkäsittelyä.
Yleisesti sovellettavien päätösten lainvastaisuuteen voidaan kuitenkin vedota vain jos riidanalaisen toimenpiteen ja yleisesti sovellettavien päätösten välillä on suora oikeudellinen yhteys. Lainvastaisuusväitteen avulla voidaan liitännäisesti asettaa kyseenalaiseksi vain sellaisten lainsäädäntötoimien pätevyys, jotka muodostavat sen päätöksen oikeudellisen perustan, jonka kumoamista kantaja vaatii.
Sen määrittelemiseksi, otetaanko kantajan lainvastaisuusväite tutkittavaksi, on siis määriteltävä, mikä on riidanalaisen toimenpiteen oikeudellinen perusta. Tältä osin riitautetun yksittäistoimenpiteen ja kyseessä olevan yleisesti sovellettavan toimenpiteen suora oikeudellinen yhteys voidaan päätellä toteamuksesta, että riitautettu toimenpide perustuu ensisijaisesti johonkin sen toimenpiteen osaan, jonka laillisuus on kiistetty, vaikka tämä viimeksi mainittu ei muodollisesti ole sen oikeudellinen perusta. Kun nimittävä viranomainen hylkää valituksen hylkäämispäätöksessä aineellisten kysymysten osalta kaikki perustelut, jotka kantaja on esittänyt jotakin toimenpidettä koskevan lainvastaisuusväitteen tueksi, kyseinen toimenpide muodostaa tavallisesti kyseessä olevan päätöksen oikeudellisen perustan.
(ks. 22, 25 ja 26 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia 92/78, Simmenthal v. komissio, 6.3.1979, 36 kohta
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: yhdistetyt asiat T‑6/92 ja T‑52/92, Reinarz v. komissio, 26.10.1993, 56 ja 57 kohta; asia T‑343/02, Schintgen v. komissio, 22.4.2004, 25 kohta ja asia T‑308/04, Ianniello v. komissio, 20.11.2007, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen
Virkamiestuomioistuin: asia F‑45/07, Mandt v. parlamentti, 1.7.2010, 121 kohta
4. Hallinnolla on mahdollisuus perustella ylentämättä jättämistä koskeva päätös oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa. Tätä mahdollisuutta käyttäessään hallinto kuitenkin epää asianomaisilta virkamiehiltä mahdollisuuden tehdä valitus riidanalaisen päätöksen perusteluista tietoisina ja esittää väitteensä niiden mukaisesti. Näin ollen tilanteessa, jossa virkamies on saanut päätöksen perustelut tietoonsa vasta valituksen hylkäämisvaiheessa, häntä vastaan ei voi vedota siihen, että valituksen ja kanteen vastaavuutta koskevaa periaatetta ei ole noudatettu.
(ks. 23 kohta)
Viittaukset:
Virkamiestuomioistuin: asia F‑125/07, Hau v. parlamentti, 29.9.2009, 24 kohta
5. Euroopan parlamentissa ei myönnetä ansiopisteitä kaikkien samassa palkkaluokassa olevien ylennyskelpoisten virkamiesten vertailun päätteeksi pääsihteerille varattuja pisteitä koskevaa poikkeusta lukuun ottamatta. Näin ollen hallinto ei voi ylentää virkamiestä yksinomaan näiden ansiopisteiden myöntämisen perusteella. Jos virkamiehelle myönnetään kolme ansiopistettä hänen ansioistaan tehdyn vuosittaisen arvion päätteeksi ylennyksiä ja urasuunnittelua koskevista toimintalinjoista 6.7.2005 tehdyn Euroopan parlamentin puhemiehistön päätöksen, sellaisena kuin se on muutettuna, I.3.1 kohdan mukaisesti, tätä kuitenkin voidaan pitää merkittävänä tietona vertailtaessa myöhemmin saman palkkaluokan virkamiesten ansioita heidän ylentämistään varten henkilöstösääntöjen 45 artiklan mukaisesti.
Toimintalinjoista tehdyssä päätöksessä mainittu suosittelua koskeva peruste, jonka avulla voidaan erotella kaksi sellaista hakijaa, jotka ovat muun muassa saaneet yhtä monta ansiopistettä, ei ole ristiriidassa henkilöstösääntöjen 45 artiklan kanssa, koska pääosastojen toteuttama ylennyskelpoisten virkamiesten luokittelu perustuu näiden työntekijöiden ammatillisiin ominaisuuksiin. Lisäksi ensiarvoisen tärkeiden tehtävien suorittamista koskeva arviointiperuste ei myöskään ole ristiriidassa henkilöstösääntöjen 45 artiklan kanssa, koska sen avulla voidaan palkita sellaisen virkamiehen hyvä tulos, jolle on uskottu vaikea ja tärkeä tehtävä.
Tehtävien vastuullisuuden tasoa koskeva arviointiperuste ei voi koskea vain sitä, kuinka monta työntekijää virkamiehellä on alaisuudessaan, tai yleisemmin sitä, kuinka tärkeissä johtotehtävissä virkamies toimii.
On kuitenkin niin, että vaikka yksikönpäällikön tehtävien hoitaminen ei voi olla ainoa peruste arvioitaessa ylennyskelpoisten virkamiesten tehtävien vastuullisuuden tasoa, se on nimittävän viranomaisen tehtäviin tältä osin kuuluvassa vertailussa merkityksellinen arviointiperuste.
(ks. 45, 52, 54 ja 55 kohta)
Viittaukset:
Unionin yleinen tuomioistuin: asia T‑175/09 P, neuvosto v. Stols, 16.12.2010, 48 kohta
6. Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 43 artiklan 1 kohdassa kielletään uusiin perusteisiin vetoaminen ensimmäisen kirjelmien vaihdon jälkeen, paitsi jos ne perustuvat oikeudenkäynnin aikana esille tulleisiin seikkoihin. Asian laita on samalla tavoin kun on kyse väitteestä, johon on vedottu kanneperusteen tueksi. Kyseisessä määräyksessä ei myöskään suljeta pois sitä, että nämä seikat on saatettu saada selville prosessinjohtotoimen avulla. Kyseisen määräyksen mukaista prekluusiota on myös tulkittava suppeasti, koska sillä rajoitetaan kyseessä olevan asianosaisen mahdollisuutta esittää seikkoja, jotka ovat välttämättömiä hänen vaatimustensa menestymiseksi.
(ks. 48 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑43/07 P, Neophytou v. komissio, 13.10.2008, 75–91 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen
7. Nimittävällä viranomaisella on laaja harkintavalta ylennyskelpoisten virkamiesten ansioiden vertailussa ja tuomioistuinvalvonnan on rajoituttava koskemaan sitä, onko hallintoviranomainen, kun otetaan huomioon ne keinot ja perusteet, joihin se on voinut perustaa arvionsa, pitäytynyt sallituissa rajoissa, ja ettei se ole käyttänyt harkintavaltaansa ilmeisen väärin. Tuomioistuimet eivät siten voi korvata omalla arvioinnillaan nimittävän viranomaisen hakijoiden ansioista ja pätevyydestä suorittamaa arviota.
(ks. 63 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑132/03, Casini v. komissio, 15.9.2005, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen
Unionin yleinen tuomioistuin: em. asia neuvosto v. Stols, 48 kohta
8. Harkintavaltaa, joka hallinnolle on myönnetty henkilöstösääntöjen 45 artiklan mukaista ylennyskelpoisten virkamiesten ansioiden vertailua varten, rajoittaa tarve vertailla hakemukset tarkasti ja puolueettomasti yksikön edun mukaisesti ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta noudattaen. Käytännössä tämä vertailu on suoritettava yhdenvertaisin perustein, ja siinä on käytettävä toisiinsa verrattavissa olevia tietolähteitä ja tietoja.
Tältä osin samalla kun turvataan nimittävälle viranomaiselle kuuluvan harkintavallan tehokas vaikutus, ylentämättä jääneen virkamiehen ansioiden arvioinnissa on tapahtunut ilmeinen virhe, kun virhe on helposti havaittavissa ja se voidaan todeta selvästi niiden arviointiperusteiden valossa, joita lainsäätäjä on tarkoittanut käytettäväksi ylennyspäätöksiä tehtäessä.
(ks. 64 ja 65 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: em. asia Casini v. komissio, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen
Virkamiestuomioistuin: asia F‑104/09, Canga Fano v. neuvosto, 24.3.2011, 29–35 kohta
9. Vaikka ylennyksiä ja urasuunnittelua koskevista toimintalinjoista 6.7.2005 tehdyssä Euroopan parlamentin puhemiehistön päätöksessä, sellaisena kuin se on muutettuna, säädetään viitekynnyksestä, joka riippuu vuosina ilmaistusta keskimääräisestä ajasta, jonka virkamies on ollut tietyssä palkkaluokassa, henkilöstösääntöjen 45 artiklan mukaan ylennettävät on valittava. Tästä päätöksestä ei näin ollen voida johtaa periaatetta, jonka mukaan virkamies on ylennettävä, kun hänen ansionsa eivät vähene, tai jatkuvan urakehityksen periaatetta, jonka mukaan hallinto olisi velvollinen ylentämään virkamiehen automaattisesti vain sen takia, että hän on saavuttanut tietyn virkaiän palkkaluokassa.
(ks. 70 kohta)
Viittaukset:
Virkamiestuomioistuin: asia F‑68/09, Barbin v. parlamentti, 15.2.2011, 90 ja 91 kohta
10. Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Vaatimusta, jonka mukaan oikeudenkäyntikuluista määrätään lain mukaan, ei voida pitää vaatimuksena velvoittaa asian hävinnyt asianosainen korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
(ks. 76 kohta)
Viittaukset:
Virkamiestuomioistuin: asia F‑141/07, Maniscalco v. komissio, 10.7.2008, 30–33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen