EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO

(kolmas jaosto)

18 päivänä syyskuuta 2013

Asia F‑76/12

Sabine Scheidemann

vastaan

Euroopan komissio

Henkilöstö – Virkamies – Toimielinten välinen siirto – Henkilöstösääntöjen 43 ja 45 artikla – Ylennys – Ansiopisteet – Yhdenvertainen kohtelu – Toimielinten itsenäisyys

Aihe:      SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuva kanne, jossa Sabine Scheidemann vaatii virkamiestuomioistuinta yhtäältä kumoamaan Euroopan komission 13.10.2011 tekemän päätöksen, joka koskee hänelle Euroopan parlamentissa kertyneiden ansiopisteiden muuttamista, ja vuoden 2011 arviointi- ja ylennyskierroksen yhteydessä ylennetyistä virkamiehistä laaditun luettelon (julkaistu 27.10.2011 hallinnollisissa tiedotteissa nro 48-2011) siltä osin kuin hänen nimeään ei mainita siinä, ja toisaalta velvoittamaan komission maksamaan korvauksena hänelle tästä päätöksestä väitetysti aiheutuneesta aineellisesta vahingosta vahingonkorvausta, jonka kohtuulliseksi määräksi on arvioitu väliaikaisesti 20 000 euroa

Ratkaisu:      Kanne hylätään. Sabine Scheidemann vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja hänet velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut

Tiivistelmä

Virkamiehet – Ylennys – Ansioiden vertailu – Hallinnon harkintavalta – Ulottuvuus – Toimielinten itsenäisyys – Toimielimestä toiseen siirtynyt virkamies – Ansioiden arviointia ja ylennystä koskevaa jaettua toimivaltaa ei ole – Velvollisuutta soveltaa aiemman toimielimen sisäisiä säännöksiä, jotka koskevat ansiopisteiden myöntämistä ja ylennystä, ei ole

(Henkilöstösääntöjen 43, 45 ja 110 kohta)

Vaikka sen periaatteen mukaisesti, jonka mukaan henkilöstö muodostaa yhden kokonaisuuden, sellaisena kuin tämä periaate on vahvistettu Amsterdamin sopimuksen 9 artiklan 3 kohdassa, unionin kaikkien toimielinten kaikkiin virkamiehiin sovelletaan samoja henkilöstösääntöjä, tämä periaate ei merkitse sitä, että toimielinten pitäisi käyttää niille henkilöstösäännöissä annettua harkintavaltaa samalla tavoin. Henkilöstöhallinnossa niihin sovelletaan päinvastoin itsenäisyysperiaatetta. Henkilöstösääntöjen 43 artiklassa viitataan sitä paitsi tältä osin kunkin toimielimen antamiin yleisiin täytäntöönpanosäännöksiin, joilla on tarkoitus vahvistaa, millä tavoin virkamiehen pätevyydestä, tehokkuudesta ja käytöksestä viranhoidossa laaditaan arviointikertomus. Lisäksi henkilöstösääntöjen 110 artiklassa sallitaan yleisesti toimielimille tiettyjä muotomääräyksiä noudattaen sellaisten yleisten täytäntöönpanosäännösten antaminen, joilla vahvistetaan henkilöstösääntöjen täytäntöönpanon varmistamiseksi tarpeelliset yksityiskohtaiset säännöt poikkeustapauksissa eli silloin kun henkilöstösääntöjen säännökset ovat niin epäselviä ja epätäsmällisiä, että niitä ei voi soveltaa ilman mielivaltaa. Kuten henkilöstösääntöjen 2 artiklan 2 kohdasta käy ilmi, henkilöstösäännöissä ei siten säädetä henkilöstön ansioiden arviointia ja ylennyksiä koskevasta jaetusta toimivallasta, erityisesti toimielinten välisen siirron tapauksessa, ja kullakin toimielimellä on oikeus antaa henkilöstösääntöjen 43 ja 45 artiklan täytäntöönpanemiseksi omat sääntönsä henkilöstösääntöjen 110 artiklan mukaisesti annetuilla yleisillä täytäntöönpanosäännöksillä.

Jos virkamiehen siirryttyä toiseen toimielimeen uudelle toimielimelle asetettaisiin velvollisuus soveltaa ansiopisteiden määrittämiseksi aiemman toimielimen sisäisiä ansiopisteiden myöntämistä ja ylennystä koskevia säännöksiä ja erityisesti soveltamistoimenpiteitä, tämä johtaisi uuden toimielimen virkamiesten erilaiseen kohteluun ansioiden arvioinnissa sen mukaan, ovatko he siirtyneet toimielimestä toiseen. Tältä osin toimielinten on varmistettava yhtäältä, ettei tehtäväkierto haittaa siihen osallistuvien virkamiesten urakehitystä, ja toisaalta, ettei toiseen tehtävään siirrettyä virkamiestä rangaista ylennyskierroksella.

(ks. 26–28 ja 32 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑156/95, Echauz Brigaldi ym. v. komissio, 9.7.1997, 53 kohta

Virkamiestuomioistuin: asia F‑46/09, V v. parlamentti, 5.7.2011, 135 kohta