JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MICHAL BOBEK
16 päivänä tammikuuta 2020 (1)
Asia C‑615/18
UY,
muuna osapuolena
Staatsanwaltschaft Offenburg
(Ennakkoratkaisupyyntö – Amtsgericht Kehl (alioikeus, Kehl, Saksa))
Ennakkoratkaisupyyntö – Oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa – Direktiivi 2012/13/EU – Tiedonsaantioikeus rikosoikeudellisissa menettelyissä – Oikeus saada tietoja syytteestä – Ajokiellon määrääminen – Velvollisuus nimetä asiamies asiakirjojen tiedoksiantoa varten – Syytetyn tuottamuksellisuus
I Johdanto
1. Heinäkuussa 2017 kuljettaja, jonka vakinainen asuinpaikka on Puolassa, oli osallisena Saksassa tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa. Syyttäjänviraston määräyksestä hän nimesi asiamiehen, jolla on valtuudet ottaa vastaan tiedoksi annettavia tuomioistuinasiakirjoja hänen puolestaan Saksassa; valittu henkilö kuului toimivaltaisen alioikeuden henkilöstöön. Koska kuljettaja oli jatkanut matkaansa onnettomuuden jälkeen, hänelle annettiin myöhemmin rangaistusmääräys, jossa hänelle määrättiin sakko ja kolmen kuukauden pituinen ajokielto. Rangaistusmääräys annettiin tiedoksi asiamiehelle, joka välitti sen edelleen kirjeitse kuljettajalle Puolaan. Ei ole tiedossa, saiko kuljettaja tosiasiallisesti kirjeen. Rangaistusmääräystä ei vastustettu, joten siitä tuli lainvoimainen.
2. Muutamaa kuukautta myöhemmin poliisin Saksassa tekemässä tarkastuksessa havaittiin, että kuljettaja ajoi kuorma-autoa, vaikka hänelle aiemmin määrätty ajokielto oli edelleen voimassa. Häntä vastaan aloitettiin näin ollen rikosoikeudellinen menettely ajo-oikeudetta ajamisen takia.
3. Näiden tosiseikkojen perusteella käsiteltävässä asiassa nousee esille kaksi oikeudellista kysymystä. Ensimmäinen koskee tiedoksiantoa ensimmäisessä rikosoikeudellisessa menettelyssä: onko tiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä 22.5.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/13/EU(2) 6 artikla, jossa vahvistetaan oikeus saada tietoja syytteestä, esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan henkilölle, joka ei asu kyseisessä jäsenvaltiossa, annettu rangaistusmääräys tulee lainvoimaiseksi kahden viikon kuluttua siitä, kun se on annettu tiedoksi asiamiehelle, jos vastaaja ei ole saanut tietoa määräyksestä? Toinen kysymys koskee vaikutusta, joka tiedoksiannolla (tai sen laiminlyönnillä) ensimmäisessä rikosoikeudellisessa menettelyssä on toiseen rikosoikeudelliseen menettelyyn: onko direktiivin 2012/13 6 artikla esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa siinä tapauksessa, että ulkomailla asuvalle henkilölle on annettu rangaistusmääräys, josta hän ei ole saanut tietoa, sen, ettei kyseinen henkilö ole aiemmin yrittänyt selvittää menettelyn lopputulosta asiamieheltä, voidaan katsoa merkitsevän tuottamuksellisuutta, joka voi johtaa uuteen rikosoikeudelliseen menettelyyn häntä vastaan?
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
4. Direktiivin 2012/13 johdanto-osan 27 ja 28 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(27) Rikoksesta syytetylle olisi annettava syytteestä kaikki tarvittavat tiedot, jotta hän voi valmistella puolustustaan ja jotta voidaan turvata menettelyn oikeudenmukaisuus.
(28) Epäillylle tai syytetylle annettavat tiedot rikoksesta, josta häntä epäillään tai syytetään, olisi annettava viipymättä ja viimeistään, ennen kuin poliisi tai muu toimivaltainen viranomainen ensimmäistä kertaa virallisesti kuulee epäiltyä tai syytettyä, ja haittaamatta meneillään olevaa tutkintaa. – –”
5. Direktiivin 2012/13 2 artiklan, joka koskee direktiivin soveltamisalaa, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tätä direktiiviä sovelletaan henkilöön siitä lähtien, kun jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat antaneet hänelle tiedon siitä, että häntä epäillään tai syytetään rikoksesta, siihen saakka, kun menettely on saatettu päätökseen, mikä tarkoittaa sen kysymyksen lopullista ratkaisemista, onko epäilty tai syytetty syyllistynyt rikokseen, tarvittaessa tuomitseminen ja mahdollisen muutoksenhaun ratkaiseminen mukaan lukien.”
6. Direktiivin 2012/13 3 artiklan, joka koskee oikeutta saada tietoja oikeuksista, 1 kohdan c alakohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäillyille ja syytetyille annetaan viipymättä tietoja vähintään seuraavista prosessuaalisista oikeuksista, sellaisina kuin näitä oikeuksia sovelletaan niiden kansallisen oikeuden mukaan niiden tehokkaan käytön mahdollistamiseksi:
– –
c) oikeus saada syytettä koskevat tiedot 6 artiklan mukaisesti;
– –”
7. Direktiivin 2012/13 6 artiklan, joka koskee oikeutta saada tietoja syytteestä, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäillylle tai syytetylle annetaan tiedot rikoksesta, josta häntä epäillään tai syytetään. Nämä tiedot on annettava viipymättä ja niin yksityiskohtaisina kuin on tarpeen menettelyn oikeudenmukaisuuden ja henkilön puolustautumisoikeuden tehokkaan käytön takaamiseksi.”
B Kansallinen oikeus
8. Saksan rikoslain (Strafgesetzbuch) 44 §:ssä säädetään seuraavaa:
”(1) Jos henkilölle on määrätty vapausrangaistus tai sakkoa rikoksesta, johon hän syyllistyi ajaessaan moottoriajoneuvoa tai rikkomalla moottoriajoneuvon kuljettajan velvollisuuksia, tuomioistuin voi kieltää häntä kuljettamasta kaikkia moottoriajoneuvoja tai tietyn tyyppistä moottoriajoneuvoa tieliikenteessä yhdestä kolmeen kuukauden ajan. Ajokielto on määrättävä yleensä tapauksissa, joissa kuljettaja on tuomittu 315c §:n 1 momentin 1 kohdan a alakohdan tai 3 momentin taikka 316 §:n nojalla, jos ajolupaa ei ole peruutettu 69 §:n mukaisesti.
(2) Ajokielto tulee voimaan, kun tuomiosta tulee lainvoimainen. – –”
9. Saksan rikosprosessilain (Strafprozessordnung, jäljempänä StPO) 44 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Jos henkilö oli ilman omaa syytään estynyt noudattamasta määräaikaa, menetetty määräaika on palautettava hänelle hakemuksesta. Henkilön on katsottava olevan syytön muutoksenhaulle asetetun määräajan noudattamatta jättämiseen, jos hänelle ei ole ilmoitettu muutoksenhakukeinoista 35a §:n ensimmäisen ja toisen virkkeen, 319 §:n 2 momentin kolmannen virkkeen tai 346 §:n 2 momentin kolmannen virkkeen mukaisesti.”
10. StPO:n 45 §:ssä säädetään seuraavaa:
”(1) Hakemus menetetyn määräajan palauttamiseksi on jätettävä siihen tuomioistuimeen, jossa määräaikaa olisi pitänyt noudattaa, viikon kuluessa siitä, kun syy määräajan noudattamatta jättämiselle on poistunut. Määräajan noudattamiseksi riittää, että hakemus jätetään ajoissa siihen tuomioistuimeen, jonka on käsiteltävä hakemus.
(2) Hakemuksen perusteena olevat tosiseikat on näytettävä toteen hakemuksen jättämisajankohtana tai hakemusta koskevan menettelyn kuluessa. Laiminlyöty toimi on toteutettava hakemuksen jättämiselle asetetun määräajan kuluessa. Jos näin tehdään, menetetty määräaika voidaan palauttaa myös ilman hakemusta.”
11. StPO:n 132 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”(1) Jos esitutkinnan kohteena oleva henkilö, jota vahvasti epäillään rikoksesta, ei pysyvästi asu tai oleskele tämän lain soveltamisalueella eivätkä pidätysmääräyksen edellytykset täyty, voidaan rikosprosessin toteutumisen varmistamiseksi määrätä, että mainitun henkilön
1. on asetettava vakuus, joka kattaa suuruudeltaan ennakoidun sakon määrän sekä menettelykulut, ja
2. on valtuutettava henkilö, joka asuu toimivaltaisen tuomioistuimen tuomiopiirissä, vastaanottamaan tiedoksiantoja.
– –”
12. StPO:n 407 §:ssä puolestaan säädetään seuraavaa:
”(1) Menettelyissä rikosasioita käsittelevissä tuomioistuimissa ja lautamiestuomioistuinten toimivaltaan kuuluvissa asioissa vähäisten rikosten osalta voidaan päättää oikeudellisista seuraamuksista yleisen syyttäjän kirjallisesta hakemuksesta ilman oikeudenkäyntiä kirjallisella rangaistusmääräyksellä. Yleinen syyttäjä esittää tällaisen hakemuksen, jos hän esitutkinnan tulosten perusteella katsoo, ettei oikeudenkäynti ole tarpeen. Hakemuksesta on käytävä täsmällisesti ilmi vaadittavat oikeudelliset seuraamukset. Sillä nostetaan virallinen kanne.
(2) Rangaistusmääräyksellä voidaan määrätä ainoastaan seuraavia seuraamuksia, erikseen tai yhdessä:
1. sakkorangaistus, rangaistusvaroitus, ajokielto, perusteettoman edun palautus, menettämisseuraamus, tuhoaminen, käyttökelvottomaksi tekeminen, tuomion julkistaminen ja sakkorangaistus, joka määrätään oikeushenkilölle tai henkilöiden yhteenliittymälle,
2. ajo-oikeuden epääminen enintään kahden vuoden ajaksi,
– –
(3) Syytetyn kuuleminen tuomioistuimessa ennen rangaistusmääräyksen antamista (33 §:n 3 kohta) ei ole tarpeen.”
13. StPO:n 410 §:ssä säädetään seuraavaa:
”(1) Syytetty voi vastustaa rangaistusmääräystä kahden viikon kuluessa sen tiedoksisaannista rangaistusmääräyksen antaneessa tuomioistuimessa kirjallisesti tai tuomioistuimen kanslian pitämään pöytäkirjaan sisältyvällä ilmoituksella. – –
(2) Vastustus voidaan rajoittaa koskemaan määrättyjä kohtia.
(3) Jos rangaistusmääräystä ei ole asetetussa määräajassa vastustettu, se vastaa lainvoimaista tuomiota.”
III Tosiseikat, asian käsittelyn vaiheet ja ennakkoratkaisukysymykset
14. Amtsgericht Garmisch-Partenkirchen (alioikeus, Garmisch-Partenkirchen, Saksa) antoi 21.8.2017 syytetylle, joka on vakinaisesti Puolassa asuva ammattikuljettaja, rangaistusmääräyksen liikennepaon vuoksi. Syytetylle määrättiin sakkorangaistus ja kolmen kuukauden pituinen ajokielto.
15. Syytetty oli antanut rikoksen tekopäivänä eli 11.7.2017 syyttäjänviraston määräyksestä tiedoksiantojen vastaanottovaltuutuksen Amtsgericht Garmisch-Partenkirchenin henkilöstöön kuuluvalle henkilölle (asiamies). Tiedoksiantojen vastaanottovaltuutuksen antamista koskeva lomake oli saksankielinen, mutta syytetyn sukulainen käänsi lomakkeen tiedot hänelle puhelimitse. Lomakkeeseen sisältyi asiamiehen nimi ja hallinnollinen osoite sekä maininta siitä, että lakisääteiset määräajat alkavat kulua jo siitä päivästä, jona tiedoksianto asiamiehelle tapahtuu. Lomakkeeseen ei sisältynyt muita yksityiskohtia tämän valtuutuksen oikeudellisista ja tosiasiallisista seurauksista, etenkään syytetyn velvollisuudesta tiedustella asiamieheltä asiakirjojen tiedoksiannosta.
16. Rangaistusmääräys ja sen puolankielinen käännös annettiin tiedoksi asiamiehelle 30.8.2017. Asiamies lähetti rangaistusmääräyksen tavallisella kirjeellä edelleen tiedossa olevaan syytetyn osoitteeseen Puolaan. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan ei ole tiedossa, saiko syytetty rangaistusmääräyksen.
17. Koska rangaistusmääräystä ei vastustettu, se tuli lainvoimaiseksi 14.9.2017. Ajokielto tuli näin voimaan.
18. Ajokiellon ollessa edelleen voimassa poliisi pysäytti 14.12.2017 syytetyn, kun tämä ajoi kuorma-autoa yleisellä tiellä Kehlissä, Saksassa.
19. Pääasiassa Amtsgericht Kehlin (alioikeus, Kehl, Saksa), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, on ratkaistava Staatsanwaltschaft Offenburgin (Offenburgin syyttäjänvirasto, Saksa) esittämä hakemus antaa syytetylle uusi rangaistusmääräys tuottamuksellisen ajo-oikeudetta ajon vuoksi ja määrätä hänelle 40 päiväsakon suuruinen sakkorangaistus, yhden päiväsakon ollessa 50 euroa, sekä kolmen kuukauden pituinen ajokielto.
20. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin olettaa, että poliisin 14.12.2017 tekemään tarkastukseen saakka syytetty ei ollut tietoinen rangaistusmääräyksestä eikä siten ajokiellosta. Edellä esitetyn perusteella ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma siitä, onko syytettyyn sovellettava kansallinen lainsäädäntö yhteensopiva unionin oikeuden kanssa, joten se päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko Euroopan unionin oikeutta, erityisesti direktiiviä 2012/13 sekä SEUT 21, SEUT 45, SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa, tulkittava siten, että niiden vastaisena pidetään jäsenvaltion säännöstöä, jonka mukaan rikosoikeudellisessa menettelyssä voidaan – vain siksi, että syytetyn asuinpaikka ei ole kyseisessä vaan jossakin toisessa jäsenvaltiossa – määrätä, että syytetyn on nimettävä asiamies hänelle osoitetun rangaistusmääräyksen tiedoksi antamista varten, mistä seuraa, että rangaistusmääräyksestä tulee lainvoimainen ja että siten luodaan oikeudellinen edellytys syytetyn myöhemmän toiminnan rangaistavuudelle (Tatbestandswirkung), siinäkin tapauksessa, että syytetty ei tosiasiallisesti tiennyt rangaistusmääräyksestä, eikä ole vastaavalla tavalla varmistettu, että syytetty tosiasiallisesti saa tiedon rangaistusmääräyksestä, kuten toimitaan rangaistusmääräyksen tiedoksi antamiseksi silloin, kun syytetyn asuinpaikka on kyseisessä jäsenvaltiossa?
2) Mikäli ensimmäiseen kysymykseen vastataan kieltävästi: Onko Euroopan unionin oikeutta, erityisesti direktiiviä 2012/13 sekä SEUT 21, SEUT 45, SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa, tulkittava siten, että niiden vastaisena pidetään jäsenvaltion säännöstöä, jonka mukaan rikosoikeudellisessa menettelyssä voidaan – vain siksi, että syytetyn asuinpaikka ei ole kyseisessä vaan jossakin toisessa jäsenvaltiossa – määrätä, että syytetyn on nimettävä asiamies hänelle osoitetun rangaistusmääräyksen tiedoksi antamista varten, mistä seuraa, että rangaistusmääräyksestä tulee lainvoimainen ja että siten luodaan oikeudellinen edellytys syytetyn myöhemmän toiminnan rangaistavuudelle (Tatbestandswirkung) ja että ajettaessa syytettä tästä rikoksesta syytetylle asetetaan sen varmistamiseksi, että hän tosiasiallisesti saa tiedon rangaistusmääräyksestä, subjektiivisesti tarkasteltuna enemmän velvollisuuksia kuin silloin, kun syytetyn asuinpaikka on kyseisessä jäsenvaltiossa, jolloin syytteen ajaminen syytetyn tuottamuksellisuuden vuoksi on mahdollista?”
21. Kirjallisia huomautuksia esittivät Saksan hallitus ja Euroopan komissio. Nämä osapuolet esittivät myös suullisia lausumia 16.10.2019 pidetyssä istunnossa.
IV Asian tarkastelu
22. Tämän ratkaisuehdotuksen rakenne on seuraavanlainen. Tarkastelen ensin sovellettavaa lainsäädäntöä koskevaa kahta alustavaa kysymystä (A). Sen jälkeen käsittelen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämiä kysymyksiä (B) ja esitän lopuksi useita loppuhuomautuksia laajemmasta lainsäädäntöympäristöstä, joka ulottuu käsiteltävää asiaa laajemmalle (C).
A Alustavat huomautukset
1. Direktiivi 2012/13 ja/tai perussopimuksen määräykset?
23. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa kysymyksissään yhtäältä direktiiviin 2012/13 ja toisaalta SEUT 21, SEUT 45, SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaan. Sikäli kuin kyse on direktiivistä 2012/13, mahdolliset yhteensopivuuteen liittyvät ongelmat yksilöidään selkeästi ennakkoratkaisupyynnössä, mukaan lukien asiaa koskeva oikeuskäytäntö(3) ja sen käsiteltävään asiaan sovellettavuuden (tai soveltumattomuuden) tarkastelu. Sitä vastoin vapaata liikkuvuutta koskevat perussopimuksen määräykset mainitaan ainoastaan ennakkoratkaisukysymyksissä. Ennakkoratkaisupyynnössä ei selitetä tai käsitellä sitä, miten ja miksi ne ovat merkityksellisiä käsiteltävän asian kannalta.
24. Pääasiassa kyseessä olevassa rajat ylittävässä tilanteessa voisi tulla esille kysymyksiä mahdollisesta syytetyn välillisestä syrjinnästä, kun otetaan huomioon erilaiset säännöt tuomioistuinasiakirjojen tiedoksi antamiselle Saksassa asuville ja ulkomaille asuville henkilöille. Samaan tapaan voitaisiin ajatella, että rikosoikeudellisen menettelyn aloittaminen ulkomaista kuljettajaa vastaan siksi, että hän rikkoi ajokieltoa, josta hän ei ollut tietoinen, voisi merkitä estettä hänen vapaalle liikkuvuudelleen.(4)
25. Tämän luonteisia kysymyksiä ei kuitenkaan yksilöidä tai tuoda esille ennakkoratkaisupyynnössä.(5) Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on sen sijaan rajannut asian ja osapuolet ovat käsitelleet sitä tässä menettelyssä siten, että se on ainoastaan jatkumoa unionin tuomioistuimen äskettäiselle tuomioihin Covaci ja Tranca(6) perustuvalle oikeuskäytännölle ja koskee siten direktiiviä 2012/13.
26. Poiketen tilanteesta, jossa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin yksilöi tosiseikkoja koskevat ja oikeudelliset ongelmat muttei liitä niitä asiaa koskevaan unionin oikeuden säännökseen tai määräykseen ja joka unionin tuomioistuimella on toimivalta korjata soveltamalla unionin oikeuden säännöstä tai määräystä, jota ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole maininnut,(7) ei nähdäkseni ole mahdollista toimia päinvastoin. Unionin tuomioistuimen tehtävä ei ole loihtia tosiseikkoja ja mahdollisia ongelmia, joita ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole maininnut.
27. Lähestyn näin ollen käsiteltävää asiaa siten, että se koskee ainoastaan kyseessä olevan kansallisen lainsäädännön yhteensopivuutta direktiivin 2012/13 säännösten kanssa ja on siten jatkumoa unionin tuomioistuimen tuomioihin Covaci ja Tranca perustuvalle oikeuskäytännölle. Palaan kuitenkin käsiteltävässä asiassa esille tuleviin laajempiin kysymyksiin tämän ratkaisuehdotuksen viimeisessä jaksossa (C).
2. Direktiivin 2012/13 6 artikla ja käsiteltävän asian erityispiirteet
28. Asioista, joissa annettiin tuomiot Covaci ja Tranca, käsiteltävän asian erottaa kahden toisiinsa liittyvän mutta muodollisesti erillisen (rikos)oikeudellisen menettelyn olemassaolo. Tuomioissa Covaci ja Tranca kyseessä olleet rangaistusmääräykset annettiin saman rikosoikeudellisen menettelyn yhteydessä, jossa direktiivin 2012/13 6 artiklaa väitettiin rikotun.
29. Käsiteltävässä asiassa on sitä vastoin kaksi rikosoikeudellista menettelyä: Amtsgericht Garmisch-Partenkirchenissä vireillä ollut menettely, joka koski liikennepakoa, ja ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä oleva menettely, joka koskee sitä, että syytetty kuljetti ajoneuvoa rikkoen ajokieltoa, joka hänelle oli määrätty ensimmäisen menettelyn päätteeksi.
30. Näissä olosuhteissa esille nousee kahdentyyppisiä kysymyksiä.
31. Ensinnäkin direktiivin 2012/13 säännöksiä sovelletaan selkeästi jälkimmäiseen rikosoikeudelliseen menettelyyn eli siihen, joka on parhaillaan vireillä ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa. Niiden sovellettavuuteen ensiksi mainittuun menettelyyn, joka ei ole enää vireillä, voisi kuitenkin liittyä joitain epäilyjä. Kyseinen menettely näet – ainakin periaatteessa – päättyi muodollisesti, kun rangaistusmääräys, jota ei vastustettu kahden viikon kuluessa, tuli lainvoimaiseksi.
32. Tämä liittyy toiseen kysymykseen. Direktiivin 2012/13 6 artiklan 1 kohdassa säädetään syytetyn oikeudesta saada viipymättä tietoja syytteestä menettelyn oikeudenmukaisuuden ja henkilön puolustautumisoikeuden tehokkaan käytön takaamiseksi. Mitä ilmaisu ”tietoja syytteestä” tarkasti ottaen tarkoittaa vireillä olevan (toisen) menettelyn osalta? Tietoihin syytteestä ei liity ilmeistä ongelmaa kyseisessä toisessa rikosoikeudellisessa menettelyssä, koska ei ole väitetty, ettei syytetty tiedä, mistä häntä nyt syytetään, ja ettei hän näin ollen voi käyttää puolustautumisoikeuksiaan. Varsinainen ongelma on itse asiassa ensimmäisessä rikosoikeudellisessa menettelyssä annetun rangaistusmääräyksen tiedoksianto (sen laatu). Voi kuitenkin olla älyllisesti jossain määrin haastavaa luonnehtia tätä kysymystä syytettä koskevien tietojen puuttumiseksi parhaillaan vireillä olevassa (toisessa) rikosoikeudellisessa menettelyssä.
33. On täysin selvää, että vaatii ponnisteluja pitää sitä, ettei aiemman langettavan rikosoikeudellisen ratkaisun tiedoksiantoa mahdollisesti suoritettu tehokkaasti, merkityksellisenä syytettä koskevien tietojen kannalta toisessa, sitä seuranneessa ja siihen liittyvässä rikosoikeudellisessa menettelyssä ja näin ollen katsoa sen kuuluvan direktiivin 2012/13 6 artiklan soveltamisalaan. Kyseinen artikla laadittiin ehkä siten, että sitä sovelletaan erilaisiin tiedoksiannon muotoihin, mutta selvästikin yhden ja saman rikosoikeudellisen menettelyn sisällä. Tätä kysymystä voi kuitenkin olla mahdollista lähestyä tällä tavalla ottaen huomioon seuraavat seikat.
34. Ensinnäkin 2 artiklan mukaan direktiiviä 2012/13 sovelletaan ”henkilöön siitä lähtien, kun jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat antaneet hänelle tiedon siitä, että häntä epäillään tai syytetään rikoksesta, siihen saakka, kun menettely on saatettu päätökseen, mikä tarkoittaa sen kysymyksen lopullista ratkaisemista, onko epäilty tai syytetty syyllistynyt rikokseen, tarvittaessa tuomitseminen ja mahdollisen muutoksenhaun ratkaiseminen mukaan lukien”.(8)
35. Laajasti laadittua 2 artiklaa ei voida tulkita siten, että siinä jätetään direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle tilanteet, joissa on tehty mahdollisesti lopullinen ratkaisu mutta menettely avataan myöhemmin uudelleen kansallisen lainsäädännön nojalla.(9) Kyseistä 2 artiklaa ei voida itsessään ja sinänsä tulkita siten, että siinä asetetaan velvollisuus avata menettely uudelleen. Jos kansallisessa lainsäädännössä säädetään mahdollisuudesta avata menettely uudelleen sen jälkeen, kun tällainen tilanne on syntynyt, se kuitenkin kuuluu myös uudelleen direktiivin 2012/13 soveltamisalaan.
36. Lisäksi, kun otetaan huomioon direktiivin tavoitteet(10) ja 2 artiklan sanamuoto, käsitettä ”mahdollisen muutoksenhaun ratkaiseminen”(11) on tulkittava laajasti. Tämä käsite voisi siten käsittää muutoksenhaut, joita voidaan luonnehtia kansallisessa oikeusjärjestyksessä ylimääräisiksi tai erityisiksi. Lisään myös, että ”lopullinen ratkaiseminen” ei tarkasti ottaen ole lopullinen, kun se kyseenalaistetaan myöhemmässä menettelyssä.
37. Toiseksi, kuten tuomiossa Covaci jo todettiin,(12) rangaistusmääräysmenettely on erityinen, yksinkertaistettu menettely. Kuten myös StPO:n 407 §:stä ilmenee,(13) käytännössä on todennäköistä, että ajankohta, jona syytetty saa kaikki tiedot rikoksesta, josta häntä syytetään, on tosiasiassa ajankohta, jona hän vastaanottaa rangaistusmääräyksen, josta, ellei sitä vastusteta, tulee välittömästi lopullinen langettava ratkaisu.
38. Näin ollen, jos kansallisessa lainsäädännössä säädetään mahdollisuudesta aloittaa rikosoikeudellinen menettely uudelleen, kuten pääasiassa vaikuttaa olevan, direktiiviä 2012/13 voidaan soveltaa uudelleen heti, kun menettely aloitetaan uudelleen. Näin on oltava sitäkin suuremmalla syyllä, kun kyse on nimenomaisesti yksinkertaistetusta rikosoikeudellisesta menettelystä, jossa eri menettelyvaiheet voivat sulautua yhdeksi ja jossa itse asiassa syytteestä, jota ei vastusteta, tulee lopullinen tuomio.
B (Ulkomaalaisten) oikeus saada tietoja syytteestä
39. Direktiivin 2012/13 johdanto-osan 14 perustelukappaleen ja 1 artiklan mukaan siinä vahvistetaan säännöt, jotka koskevat epäiltyjen ja syytettyjen oikeutta saada tietoja heidän oikeuksistaan rikosoikeudellisissa menettelyissä ja heitä koskevasta syytteestä. Kuten johdanto-osan 40 perustelukappaleessa täsmennetään, direktiivissä 2012/13 säädetään vähimmäissäännöistä ja annetaan siten jäsenvaltioille mahdollisuus parantaa epäiltyjen ja syytettyjen suojan tasoa. Jäsenvaltiot eivät sitä vastoin selvästikään voi poiketa näistä vähimmäissäännöistä,(14) joiden on vastattava vähintäänkin Euroopan ihmisoikeussopimuksessa, sellaisena kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on sitä tulkinnut, taattuja sääntöjä.(15)
40. Direktiivi 2012/13 on tuloshakuinen väline: siinä otetaan käyttöön useita oikeuksia, jotka on taattava epäillyille tai syytetyille. Jäsenvaltioille annetaan kuitenkin laaja harkintavalta sen tavan suhteen, jolla nämä oikeudet pannaan täytäntöön niiden oikeusjärjestyksissä. On siten jäsenvaltioiden asia menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteen mukaisesti antaa yksityiskohtaisia sääntöjä tästä noudattaen samalla vastaavuuden ja tehokkuuden vaatimuksia.
1. Tuomiot Covaci ja Tranca
41. Nämä yleiset näkökohdat pätevät myös direktiivin 2012/13 6 artiklan yksittäisiin säännöksiin, joita unionin tuomioistuin jo tutki tuomioissa Covaci ja Tranca vastatessaan neljään ennakkoratkaisupyyntöön, joita useat saksalaiset ensimmäisen asteen tuomioistuimet olivat esittäneet. Kyseisissä tuomioissa unionin tuomioistuin totesi, että direktiivissä 2012/13 ei säännellä menettelytapoja, joilla tiedot syytteestä on annettava tiedoksi epäillylle tai syytetylle.(16) Tämän asian säänteleminen jätetään siten jäsenvaltioille edellyttäen kuitenkin, että kaksi edellytystä täyttyy. Ensiksi nämä menettelytavat eivät voi tehdä 6 artiklasta tehotonta ja siten haitata direktiivin 2012/13 tavoitteiden saavuttamista.(17) Toiseksi näillä menettelytavoilla ei saa syrjiä ulkomailla asuvia epäiltyjä tai syytettyjä.(18)
42. Näitä periaatteita soveltaessaan unionin tuomioistuin ensinnäkin hyväksyi sen, että jäsenvaltio voi lähtökohtaisesti säännellä eri tavalla tuomioistuinasiakirjojen tiedoksiantoa alueellaan asuville henkilöille ja näiden asiakirjojen tiedoksiantoa ulkomailla asuville henkilöille. Tästä syystä unionin tuomioistuin ei nähnyt estettä kyseessä olleen kaltaiselle jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka mukaan rikosoikeudellisessa menettelyssä syytetyn henkilön, joka ei asu tässä jäsenvaltiossa, on valtuutettava asiamies tuomioistuinratkaisujen tiedoksiantoa varten.(19) Unionin tuomioistuin myös hyväksyi, että näissä tilanteissa tuomioistuinratkaisun vastustamisen määräaika voi alkaa kulua siitä ajankohdasta, jona ratkaisu annetaan tiedoksi asiamiehelle, eikä siitä ajankohdasta, jona syytetty henkilö tosiasiallisesti saa tiedon siitä.(20)
43. Toiseksi unionin tuomioistuin lisäsi, että tällainen erilainen kohtelu ei saisi heikentää epäillyn tai syytetyn puolustautumisoikeuksien tehokasta käyttämistä eikä asettaa häntä tilanteeseen, jossa hänellä ei tosiasiallisesti olisi käytettävissään tuomioistuinratkaisun vastustamiseksi asetettua määräaikaa kokonaisuudessaan.(21) Kyseessä olleesta kansallisesta lainsäädännöstä unionin tuomioistuin totesi, että vaikka kansallisessa oikeudessa säädetään, että rangaistusmääräyksen vastustamiseksi asetettu määräaika alkaa siitä hetkestä, jolloin määräys annetaan tiedoksi asiamiehelle, kansallisessa oikeudessa sallitaan myös se, että mainittu henkilö hakee menetetyn määräajan palauttamista, kun hän saa tiedon rangaistusmääräyksestä. Tämän mekanismin ansiosta syytetyllä on käytettävissään koko kahden viikon määräaika rangaistusmääräyksen vastustamiseksi. Unionin tuomioistuin katsoi näin ollen, että kansallisten tuomioistuinten on tulkittava kansallista oikeutta ja erityisesti menettelyä menetetyn määräajan palauttamiseksi ja tämän menettelyn käyttämiselle asetettuja edellytyksiä tavalla, joka vastaa direktiivin 2012/13 6 artiklassa asetettuja edellytyksiä.(22)
2. Yhdenmukainen tulkinta ja tulos käsiteltävässä asiassa
44. Käsiteltävässä asiassa esille tuleva kysymys kiteytyy siihen, voidaanko edellä esitettyjä periaatteita soveltaa myös nyt tarkasteltavassa tapauksessa. Toisin sanoen kyse on siitä, taataanko pääasiassa kyseessä olevassa tilanteessa kansallisessa lainsäädännössä, jos sitä tulkitaan yhdenmukaisesti direktiivin 2012/13 kanssa, riittävä suoja oikeudelle saada tietoja syytteestä henkilöille, jotka eivät asu siinä jäsenvaltiossa, jossa tutkinta ja syytteen nostaminen tapahtuvat.
45. Saksan hallitus väittää, että aivan kuten tuomioissa Covaci ja Tranca, kyseessä olevaa kansallista lainsäädäntöä olisi pidettävä yhteensopivana unionin oikeuden kanssa, koska sitä voidaan tulkita tavalla, jolla varmistetaan direktiivin 2012/13 6 artiklan noudattaminen. Saksan hallitus huomauttaa, että rangaistusmääräyksestä, joka tulee lainvoimaiseksi (vastustamiselle asetetun määräajan päättyessä, kun se on annettu tiedoksi asiamiehelle), tulee täytäntöönpanokelpoinen muttei välttämättä lopullinen. Henkilölle, joka on ilman omaa syytään estynyt noudattamatta menettelyllistä määräaikaa, voidaan näet hakemuksesta tai viran puolesta palauttaa menetetty määräaika. Tätä periaatetta voidaan soveltaa myös pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen tilanteeseen.
46. Saksan hallitus myöntää, että määräaika, jonka kuluessa syytetty voi hakea menetetyn määräajan palauttamista, on lähtökohtaisesti vain viikko. Se kuitenkin lisää olevan yleisesti hyväksyttyä, että tällaista määräaikaa voidaan tulkita joustavasti, mikä tarkoittaa, että sitä voidaan jatkaa vastaamaan sitä (pitempää) määräaikaa, jota ei voitu noudattaa. Saksan hallitus lisäksi korostaa, että usein tällainen asianosaisen pyyntö on tarpeeton, koska tuomioistuin, jonka tietoon tulee este, jonka vuoksi syytetty ei voinut noudattaa määräaikaa, palauttaa tyypillisesti menetetyn määräajan omasta aloitteestaan.
47. Henkilöä, joka on pääasiassa syytettynä olevan henkilön kaltaisessa tilanteessa, vastaan ei myöskään voida Saksan hallituksen mukaan nostaa syytettä sellaisen ajokiellon perusteella, josta hän ei ollut tietoinen. Saksan hallitus huomauttaa, että lähtökohtaisesti henkilön voidaan katsoa toimineen ”tuottamuksellisesti”, jos hän rikkoi menettelyllään huolellisuusvelvoitetta. Näin on vain, jos tosiseikat, joista henkilöä moititaan, olivat hänelle ennakoitavissa ja vältettävissä. Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tapauksessa huolellisuusvelvoitteen luonnetta ja laajuutta olisi kuitenkin arvioitava direktiivin 2012/13 valossa. Siltä osin kuin kuljettajalla ei ollut velvollisuutta pyytää asiamieheltä tietoja vireillä olevasta menettelystä, kuljettajan ei voida katsoa toimineen tuottamuksellisesti eikä siten rikkoneen huolellisuusvelvoitetta.
48. Lopuksi Saksan hallitus toteaa, että StPO:n 47 §:n 2 momentin, luettuna yhdessä StPO:n 456c §:n 2 momentin kanssa, mukaan pääasiassa kuljettajana olevan kaltainen henkilö voi hakea ajokiellon lykkäämistä heti, kun se tulee hänen tietoonsa, jos kyseinen kielto vastaa hänen tapauksessaan ammattikuljettajana kieltoa harjoittaa ammattia.
49. Siten, kun kyse on konkreettisista vastauksista ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämiin kahteen kysymykseen, Saksan hallitus väittää lähinnä, että kansallisen lainsäädännön mukaisesti i) kuljettajan kaikki menettelylliset oikeudet palautetaan täysimääräisesti, kun hänelle annetaan tiedoksi ensimmäisessä menettelyssä annettu rangaistusmääräys, ja ii) kuljettajan rikosoikeudellinen vastuu sellaisen ajokiellon rikkomisesta, josta hän ei ollut tietoinen, on poissuljettu, mikä tarkoittaa, ettei häntä voida syyttää rikoksesta toisessa rikosoikeudellisessa menettelyssä.
50. Useat ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämät toteamukset herättävät epäilyjä tällaisesta kansallisen lainsäädännön tulkinnasta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa useisiin kansallisen lainsäädännön säännöksiin, jotka koskevat tuomioistuinratkaisujen tiedoksiantoa ja jotka pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen tilanteeseen sovellettuina osoittautuvat ongelmallisiksi käytännössä ja mahdollisesti unionin oikeuden vastaisiksi.
51. Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin selittää, tuomioistuinratkaisujen tiedoksiantoa Saksassa asuville henkilöille koskevat hyvin tarkat ja tiukat säännöt.(23) Kun otetaan huomioon tämän lainsäädännön tiukat vaatimukset, joiden täyttymistä tuomioistuimen on arvioitava viran puolesta, on käytännössä varmaa, että jos asiasta on pienintäkään epäilystä, tiedoksiantoa pidetään pätemättömänä. Tämä pätee vieläkin suuremmalla syyllä rangaistusmääräykseen, joka, ellei sitä vastusteta, vastaa lopullista langettavaa rikosoikeudellista ratkaisua.
52. Sitä vastoin, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin myös huomauttaa, säännöt, jotka koskevat tuomioistuinratkaisujen tiedoksiantoa Saksan ulkopuolella asuville henkilöille asiamiehen välityksellä, ovat verrattain löyhät ja voivat aiheuttaa huomattavaa epävarmuutta. Syytetty ei voi vaikuttaa siihen, välitetäänkö asiakirja tosiasiallisesti edelleen, ja jos, niin milloin, minne ja millä tavalla. Asiamies ei ole velvollinen välittämään rangaistusmääräystä edelleen tavalla, joka mahdollistaa sen todentamisen, tavoittaako rangaistusmääräys todellakin henkilön, jolle se on osoitettu (esimerkiksi käyttämällä kirjattua kirjettä). Näissä olosuhteissa on paljon suurempi todennäköisyys siihen, että syytetty saa tiedon tuomioistuinratkaisusta vasta pitkän ajan kuluttua siitä, kun se on tullut lainvoimaiseksi, tai ettei syytetty ole siitä lainkaan tietoinen.
53. Kirjallisissa huomautuksissaan ja suullisissa lausumissaan Saksan hallitus esittää silmiinpistävän erilaisen tulkinnan kyseessä olevasta kansallisesta lainsäädännöstä. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esille tuomat huolenaiheet, jotka koskevat tämän lainsäädännön yhteensopivuutta direktiivin 2012/13 säännösten kanssa, voidaan sen mukaan etenkin hälventää yhdenmukaisella tulkinnalla.
54. Unionin tuomioistuimen tehtävä ei ole sovitella eriäviä näkemyksiä kansallisen lainsäädännön oikeasta tulkinnasta. Vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ja Saksan hallitus ovat avoimesti eri mieltä useiden kansallisen lainsäädännön säännösten oikeasta tulkinnasta, huomautan, että sikäli kuin kyse on kyseessä olevan nimenomaisen tapauksen asianmukaisesta lopputuloksesta, ne ovat pohjimmiltaan samaa mieltä: on suojattava oikeuksia, joita kuljettajalla on direktiivin 2012/13 6 artiklan nojalla. Tämä tarkoittaa ensinnäkin sitä, että kuljettajan menettelylliset oikeudet ensimmäisessä rikosoikeudellisessa menettelyssä on palautettava täysimääräisesti sen jälkeen, kun rangaistusmääräys on annettu hänelle tiedoksi asianmukaisesti. Toiseksi kuljettajaa ei voida pitää toisessa menettelyssä rikosoikeudellisessa vastuussa aiemmin annetun ajokiellon rikkomisesta. Hänen ei nimittäin voida katsoa toimineen tuottamuksellisesti siksi, ettei hän ole yrittänyt ottaa yhteyttä asiamieheen saadakseen tietoa vireillä olevasta rikosoikeudellisesta menettelystä.
55. Siten, koska asian lopputuloksesta, joka olisi myös pääosin yhteensopiva unionin tuomioistuimen äskettäin tuomioissa Covaci ja Tranca omaksuman näkemyksen kanssa, vallitsee itse asiassa yksimielisyys, käsiteltävän asian tarkastelu on mahdollista lopettaa tähän. Joitakin selventäviä varaumia lukuun ottamatta en siten pidä käsiteltävää asiaa hyvänä tilaisuutena mukauttaa, kehittää tai nyansoida tuomioihin Covaci ja Tranca perustuvan oikeuskäytännön perusperiaatteita.(24) Tämän ei kuitenkaan pitäisi ymmärtää tarkoittavan sitä, ettei kansallisen lainsäädännön yhteensopivuuteen unionin oikeuden kanssa voi liittyä ongelmia muissa tilanteissa, kuten jäljempänä tämän ratkaisuehdotuksen viimeisessä jaksossa (C) selitetään.
3. Varaumat
56. Unionin tuomioistuimen tuomioissa Covaci ja Tranca antamaan vastaukseen sisältyi jo useita ”kyllä, mutta” ‑kohtia.(25) Nyt tarkasteltavan tapauksen asetelma lisää entisestään näiden mutta-kohtien määrää ja venyttää koko mainituissa asioissa esitetyn tulkinnan äärirajoilleen.
57. Direktiivin 2012/13 6 artiklalta ei voida riistää sen tehokkuutta. Lisäksi tapa, jolla kyseinen artikla pannaan täytäntöön, ei saa syrjiä muissa unionin jäsenvaltioissa asuvia epäiltyjä ja syytettyjä. Oikeus saada tietoa syytteestä on mahdollisesti yksi kaikkein perustavimmista oikeuksista, joita henkilöllä olisi oltava, kun häntä epäillään tai syytetään rikoksesta.(26) On selvää, ettei henkilö voi käyttää puolustautumisoikeuksiaan riittävästi, jos hänelle ei anneta tietoja häntä vastaan esitetystä syytteestä. Tässä mielessä oikeus saada tietoja syytteestä on sekä ajallisesti että loogisesti aivan ensimmäinen oikeus, joka rikostutkinnan tai rikosoikeudellisen menettelyn kohteena olevalle henkilölle olisi taattava.
58. On näin ollen ratkaisevaa, että epäillyn tai syytetyn, jonka oikeutta saada tietoja syytteestä on loukattu, aiempi asema palautetaan. Sillä, miten tämä saavutetaan kussakin järjestelmässä, ei ole juurikaan merkitystä unionin oikeuden kannalta,(27) kunhan se tapahtuu nopeasti ja tehokkaasti.
59. Aiemmin vallinneen tilanteen palauttamisen on merkittävä ensinnäkin sitä, että rangaistusmääräys annetaan tiedoksi syytetylle (uudelleen) siten, että menettelyllisestä näkökulmasta hän on siinä samassa tilanteessa, jossa hän olisi ollut, jos ensimmäinen tiedoksianto olisi tehty oikein. Nyt tarkasteltavassa tapauksessa kuljettajalla on oltava kahden viikon määräaika rangaistusmääräyksen vastustamiseen, ennen kuin määräys tulee lainvoimaiseksi.
60. Toiseksi, ellei rangaistusmääräystä anneta tiedoksi asianmukaisesti, ja siihen saakka, kunnes näin tapahtuu, rangaistusmääräys ei ole täytäntöönpanokelpoinen, ja sen noudattamatta jättämisestä johtuvat vahingolliset vaikutukset on poistettava. Tämän on käsitettävä syytetyn mahdollisuus rangaistusmääräyksessä määrättyjen toimenpiteiden välittömään lykkäämiseen, jos menetetyn määräajan palauttamista koskevalla menettelyllä ei ole lykkäävää vaikutusta.(28) Tämä on erityisen tärkeää käsiteltävässä asiassa: syytetty on ammattikuljettaja, ja hänelle määrätyn ajokiellon perusteettomasta jatkamisesta ennen aiemmin vallinneen tilanteen palauttamista voi aiheutua hänelle huomattavaa haittaa.
61. Rangaistusmääräyksen vaikutusten poistaminen tarkoittaa myös sitä, ettei syytettyä vastaan voida nostaa syytettä rangaistusmääräyksessä määrättyjen toimenpiteiden (tahallisesta tai tuottamuksellisesta) noudattamatta jättämisestä. Käsiteltävässä asiassa kuljettajaa ei voida pitää vastuussa ajokiellon tuottamuksellisesta rikkomisesta. Sillä ei ole merkitystä, ettei hän pyytänyt asiamieheltä tietoja vireillä olevasta menettelystä. Direktiivin 2012/13 6 artiklasta ilmenee selvästi, että velvollisuus antaa epäillylle tai syytetylle tietoja syytteestä on jäsenvaltioiden viranomaisilla. Mitään kyseisen direktiivin säännöstä ei voida tulkita siten, että siinä sälytetään suoraan tai välillisesti osa tästä taakasta epäillyn tai syytetyn omille harteille.
62. Lisäksi, kun on todettu, ettei kuljettajalla ollut mitään velvoitetta tiedustella ensimmäisen menettelyn lopputulosta, rikosoikeudellinen vastuu toisessa menettelyssä on poissuljettu, koska väitetystä rikoksesta eli ajokiellon rikkomisesta puuttuu subjektiivinen osatekijä. Kuljettaja ei syyllistynyt mihinkään (joko tahallisesti tai tuottamuksellisesti). Maalaisjärkikin sanoo, että jos kuljettajalle ei ilmoitettu hänelle määrätystä ajokiellosta, häntä ei voida myöhemmin syyttää tämän kiellon rikkomisesta.
63. Selventääkseni asiaa totean, että syytettyä ei voida pitää rikosoikeudellisessa vastuussa toisessa menettelyssä riippumatta siitä, päättääkö hän vastustaa ensimmäisessä menettelyssä annettua rangaistusmääräystä sen jälkeen, kun menetetty menettelyllinen määräaika on palautettu. Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin perustellusti huomauttaa, toisenlainen päätelmä johtaisi näet paradoksaaliseen tulokseen: vaikka syytetty hyväksyisi häntä vastaan ensimmäisessä menettelyssä esitetyt syytteet ja rangaistusmääräyksestä johtuvat oikeudelliset seuraukset, hänen olisi silti pakko vastustaa rangaistusmääräystä vain estääkseen toisen syytteen nostamisen. Tästä aiheutuisi syytetylle ylimääräinen menettelyllinen taakka ja lisäkustannuksia, joilta Saksassa asuva henkilö yleensä välttyy.
64. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: direktiivin 2012/13 6 artikla ei ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan henkilölle, joka ei asu kyseisessä jäsenvaltiossa, annettu rangaistusmääräys saa lainvoiman sen jälkeen, kun se on annettu tiedoksi asiamiehelle, vaikka syytetty ei ole tietoinen rangaistusmääräyksestä, edellyttäen, että i) rangaistusmääräys annetaan asianmukaisesti tiedoksi syytetylle sen jälkeen, kun hän tulee siitä tietoiseksi, ja menetetty määräaika palautetaan hänelle täysimääräisesti ja että ii) syytettyä ei voida pitää rikosoikeudellisessa vastuussa rangaistusmääräyksessä määrättyjen toimenpiteiden noudattamatta jättämisestä sen perusteella, ettei hän tiedustellut asiamieheltä aiemman menettelyn lopputulosta.
C Loppuhuomautukset (rajoittamattomasta tulkinnasta ja tulevista tapauksista)
65. Tämä ei ole ensimmäinen asia, jossa saksalainen tuomioistuin on pyytänyt unionin tuomioistuinta varmistamaan, onko kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö yhteensopiva direktiivin 2012/13 säännösten kanssa. Alle viiden vuoden aikana tästä aiheesta on esitetty aiemmin peräti neljä ennakkoratkaisupyyntöä, jotka johtivat tuomioiden Covaci ja Tranca antamiseen.
66. Unionin tuomioistuimen näissä asioissa vahvistamia periaatteita voidaan luonnollisesti soveltaa myöhemmissä asioissa. Kansallista lainsäädäntöä ei voida pitää yhteensopimattomana unionin oikeuden kanssa niin kauan kuin ensiksi mainittua voidaan tulkita yhdenmukaisesti viimeksi mainitun kanssa unionin lainsäätäjän tarkoittaman tavoitteen saavuttamiseksi. On pidettävä mielessä, että SEU 4 artiklan 3 kohdan nojalla jäsenvaltioiden viranomaisten (oikeuslaitos mukaan lukien) on tulkittava kansallista lainsäädäntöä mahdollisimman pitkälle kyseessä olevan direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti direktiivillä tavoitellun tuloksen saavuttamiseksi ja noudatettava tällä tavoin SEUT 288 artiklan kolmatta kohtaa.(29)
67. Tästä huolimatta, ja kun otetaan huomioon kohtuudella ymmärrettävissä olevat oikeudelliset näkemyserot kansallisella tasolla, on myönnettävä, että ymmärrän ja jaan useat ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämät epäilyt.
68. Ensinnäkin Saksan hallituksen väitteessä venytetään yhdenmukaisen tulkinnan periaatetta sen kohtuullisiin rajoihin asti, ellei niiden ylikin. Ennakkoratkaisupyynnössään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vetoaa kansallisessa lainsäädännössä säädettyihin selkeisiin ja täsmällisiin määräaikoihin. Saksan hallituksen vastaus on, että näitä säännöksiä voidaan ”tulkita uudelleen” unionin oikeuden noudattamiseksi. Vain yhden esimerkin mainitakseni: voiko kansallinen tuomioistuin yhdenmukaisen tulkinnan avulla sivuuttaa StPO:n 45 §:n 1 momenttiin sisältyvän selvän vaatimuksen, jonka mukaan menetetyn määräajan palauttamista on haettava yhden viikon kuluessa siitä, kun este, jonka vuoksi määräaikaa ei noudatettu, on poistunut, ja sen sijaan tulkita tätä säännöstä siten, että määräaika on kaksi viikkoa?
69. Voidaan vain palauttaa mieleen, että yhdenmukaisen tulkinnan periaate ei voi olla perustana kansallisen oikeuden contra legem ‑tulkinnalle.(30) Tämä rajoitus ymmärretään tietenkin todennäköisesti eri tavalla eri oikeusjärjestyksissä. Minun (ehkä perusteettoman positivistisen ja sanamuotoon perustuvan) näkemykseni mukaan siinä, että yksi viikko ymmärretään kahdeksi viikoksi, kuten minkä tahansa täsmällisten määräaikojen tapauksessakin, voitaisiin tuskin sanoa olevan kyse tulkinnasta. Voiko yhdenmukainen tulkinta muuttaa yhden kahdeksi? Hämmennystäni tästä seikasta lisää entisestään se, että kun Saksan hallitukselta tiedusteltiin istunnossa, onko tästä olemassa ennakkotapausta, se viittasi väitteensä tueksi yhteen akateemiseen kommentaariin ja antoi ymmärtää, että jokainen saksalainen tuomari lukee tämän kommentaarin (ja oletettavasti on samaa mieltä siitä).
70. Toiseksi pohdin, eikö se, että direktiivin 2012/13 6 artiklan noudattaminen voidaan varmistaa vain tulkitsemalla useita kansallisen lainsäädännön säännöksiä unionin oikeuden valossa ja joitakin niistä jokseenkin intuition vastaisesti, edellytä sitä, että kansallisilla tuomioistuimilla ja lainvalvontaviranomaisilla on erityisen laaja tietämys unionin oikeudesta (ja kenties myös runsaasti oikeudellista luovuutta). Jos näin todellakin on, mitä unionin oikeuden ja oikeuskäytännön vaadittavan tietämyksen osalta voidaan vain kiittää ja ihailla, esille tulee väistämättä toinen kysymys: ennakoitavuus ja oikeusvarmuus paitsi näiden toimijoiden myös ja erityisesti asiaan mahdollisesti liittyvien unionin kansalaisten kannalta. Itsestään selvän esimerkin mainitakseni: jos saksalaiset tuomioistuimet itse ovat epävarmoja sovellettavien menettelysääntöjen asianmukaisesta tulkinnasta, kuten ainakin käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö osoittaa, miten puolalaisen kuljettajan voidaan odottaa ymmärtävän oikeudellisen asemansa ja pystyvän toimimaan (lyhyessä ajassa) puolustaakseen oikeuksiaan? Älkäämme unohtako, että kyseessä olevat kansalliset menettelyt ovat luonteeltaan rikosoikeudellisia.(31)
71. Kolmanneksi tuomiot Covaci ja Tranca koskivat tilanteita, joissa direktiivin 2012/13 6 artiklan mahdollinen rikkominen tapahtui samassa menettelyssä, jossa kyseessä ollut rangaistusmääräys annettiin. Unionin tuomioistuimen mainituissa asioissa esittämien toteamusten soveltaminen tilanteisiin, joissa direktiivin 2012/13 6 artiklan mahdollinen rikkominen tietyssä menettelyssä vaikuttaa muihin, myöhempiin kansallisiin menettelyihin, ei kuitenkaan vaikuta yhtä yksinkertaiselta, kuten käsiteltävä asia osoittaa.
72. Syytetyn oikeuden saada tietoja syytteestä loukkaaminen rikosoikeudellisessa menettelyssä voi hyvinkin – kuten Saksan hallitus väittää – tehdä tyhjäksi siihen liittyvän rikosoikeudellisen menettelyn. Pohdin kuitenkin, voisiko tilanne olla toinen, jos esimerkiksi siihen liittyvä, myöhempi menettely koskisi hallintotoimien toteuttamista. Entä mahdolliset yksityisoikeudelliset vahingonkorvauskanteet, jotka perustuvat (ensimmäisen) rangaistusmääräyksen lainvoimaisuuteen? Entäpä välilliset seurannaisvaikutukset henkilön yksityiselämään?(32) Onko kansallisessa lainsäädännössä käytössä muita mekanismeja, joilla voitaisiin myös suojella epäiltyä tai syytettyä riittävästi direktiivin 2012/13 6 artiklan vastaisesti toteutetun rikosoikeudellisen menettelyn kielteisiltä vaikutuksilta hallinnollisella ja yksityisoikeudellisella tasolla? Ellei, vastaavuus voisi muodostua ongelmaksi näissä tilanteissa.
73. Tämän kysymyksen myötä palataan siihen, mistä lähdettiin: kysymykseen vastaavuudesta ja asiakirjojen tiedoksiannon laatuun rikosasioissa. Tämä kysymys, mahdollisimman karkeasti ilmaistuna, voitaisiin esittää seuraavasti: onko (edelleen) oikeutettua kohdella unionin kansalaisia, jotka eivät asu Saksassa, oletusarvoisesti karkureina ja kodittomina henkilöinä(33) ja ottaa näiden henkilöiden osalta käyttöön oikeudellinen fiktio, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että valtion viranomaiset antavat asiakirjat tiedoksi omille työntekijöilleen, joilla ilmeisestikin on ainoastaan hyvin ”vähäinen” velvollisuus tällaisten asiakirjojen edelleen välittämisessä? Tarkoittaako tämä käytännön kannalta ja jokseenkin erityisessä rangaistusmääräystä koskevassa tapauksessa, että Saksan alueella asuvat henkilöt nauttivat korkeatasoista oikeudellista suojaa, kun taas muita unionin kansalaisia ei suojella juuri lainkaan?
74. Voitaisiin näin ollen kyseenalaistaa, miten kauan nykyinen kaksijakoinen lähestymistapa luonteeltaan rikosoikeudellisten tuomioistuinratkaisujen tiedoksiantoon on vielä perusteltavissa sekä unionin että kansallisella tasolla.
75. Unionin tasolla tapahtuu huomattavaa edistystä vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen luomisessa ja erityisemmin rikosoikeuden alalla tehtävässä oikeudellisessa yhteistyössä. Kuten SEUT 82 artiklan 1 kohdassa määrätään, tämä politiikka perustuu tuomioistuinten tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen, ja siihen kuuluu jäsenvaltioiden lakien ja asetusten lähentäminen useilla asiaa koskevilla aloilla. Direktiivi 2012/13 on yksi SEUT 82 artiklan 2 kohdan nojalla ja niin kutsutun Tukholman ohjelman(34) yhteydessä toteutetuista välineistä. Unionin lainsäätäjä tarkastelee parhaillaan useita ehdotuksia uusiksi lainsäädäntövälineiksi tällä alalla tavoitteena vahvistaa entisestään keskinäisen luottamuksen periaatetta ja lisätä jäsenvaltioiden viranomaisten välistä hallinnollista ja oikeudellista yhteistyötä.
76. Samanaikaisesti palveluja – postipalvelut mukaan luettuina – koskevat markkinat yhdistyvät yhä enemmän. Tässä yhteydessä ei ehkä ole tarpeen käsitellä seikkaperäisesti säännöksiä, jotka koskevat postipalvelujen tarjoamista Euroopan unionissa.(35) Riittää, kun huomautetaan muun muassa, että yritysten, joilla on yleispalveluvelvoitteita, on noudatettava useita unionin oikeudesta johtuvia velvollisuuksia, joilla pyritään takaamaan tietyn laatuisten sekä kotimaan- että ulkomaanpalvelujen vähimmäisvalikoima.(36) Mielestäni on paljonpuhuvaa, että kun Saksan hallitusta pyydettiin istunnossa selittämään syitä sen erilaiseen (ja monimutkaiseen) järjestelmään, joka koskee rikosasioissa laadittavien tuomioistuinasiakirjojen tiedoksiantoa ulkomailla, ja sitä, miksi ei ole mahdollista lähettää kirjattua kirjettä toiseen jäsenvaltioon, Saksan hallitus vastasi vain, että järjestelmä luotiin kauan sitten.
77. Tämä kehitys huomioon ottaen tulevaisuudessa tulee todennäköisesti uudelleen esille vastaavuuteen ja oikeasuhteisuuteen liittyviä ongelmia. Epäilen, että jatkossa on aina vain vaikeampaa väittää, että kirjatun kirjeen lähettäminen toiseen jäsenvaltioon on yleensä hitaampaa ja/tai epävarmempaa kuin sen lähettäminen johonkin toiseen paikkaan samassa jäsenvaltiossa. Joka tapauksessa, vaikka näin olisikin, voidaan oikeutetusti pohtia, oliko näiden kahden tilanteen välinen ero niin merkittävä, että se oikeuttaa kyseessä olevalla kansallisella lainsäädännöllä käyttöön otetun kaltaisen järjestelmän. Kyseessä olevassa kansallisessa lainsäädännössä kohdellaan, aina ja automaattisesti, ketä tahansa unionin kansalaista, joka ei asu Saksassa, karkurina tai henkilönä, jonka kotipaikka ei ole tiedossa. Ulkomailla asuvia henkilöitä koskeva vähemmän äärimmäinen (tai pikemminkin oikeasuhteisempi) järjestelmä on varmastikin mahdollinen.
78. Lisäksi tällaista unionin oikeuden mukaisen oikeussuojan tasoa on entistäkin vaikeampi oikeuttaa, kun otetaan huomioon muut asiakirjojen rajat ylittävää tiedoksiantoa koskevat sääntelyt. Jäsenvaltioilta esimerkiksi edellytetään erityistä tarkkuutta luonteeltaan siviili- ja kauppaoikeudellisten oikeudenkäyntiasiakirjojen tiedoksiannossa ulkomaille asetuksen (EY) N:o 1393/2007(37) säännösten mukaisesti. Tässä sääntelyssä, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut, pienilläkin virheillä oikeudenkäyntiasiakirjojen tiedoksi antamisessa, kuten sillä, ettei liitteessä olevaa lomaketta toimiteta asianmukaisella kielellä, voi olla kauaskantoisia seurauksia menettelylle.(38)
79. On tietysti niin, että siviili- ja kauppaoikeudellisten tuomioistuinasiakirjojen tiedoksianto on yhdenmukaistettu, kun taas rikosoikeudellisten tuomioistuinasiakirjojen tiedoksiantoa ei suureksi osaksi ole yhdenmukaistettu. Niin muodollisesti oikea kuin tämä peruste onkin, se korostaa sen järjestelmän outoutta, jossa taataan siviilioikeudellisten tuomioistuinasiakirjojen tiedoksiannolle erittäin korkeatasoinen suoja muttei juuri mitään suojaa rikosoikeudellisten tuomioistuinasiakirjojen tiedoksiannolle.
80. Lisäksi kyseisen jäsenvaltion näkökulmasta voitaisiin myös pohtia, missä määrin tuomioissa Covaci ja Tranca löydetty ratkaisu, jota tässä asiassa mahdollisesti kommentoidaan tarkemmin ja vahvistetaan, on minkään jäsenvaltion ja siinä annettujen tuomioistuinratkaisujen täytäntöönpanokelpoisuuden etujen mukaista. Onko jäsenvaltion näkökulmasta suotavaa, i) että siinä annettuja luonteeltaan rikosoikeudellisia tuomioistuinratkaisuja, jotka annetaan tiedoksi muissa unionin jäsenvaltioissa asuville henkilöille, uhkaa joutuminen ikuiseen oikeudelliseen limboon; ii) että näitä ratkaisuja ei ehkä voida panna täytäntöön tai menettely voidaan avata uudelleen milloin tahansa, kun henkilöt, joille ratkaisut on osoitettu, tulevat niistä tietoisiksi ja vastustavat niitä; iii) että näiden ratkaisujen perusteella toteutetut myöhemmät oikeudelliset toimet, ovatpa ne sitten luonteeltaan rikosoikeudellisia, hallinnollisia tai yksityisoikeudellisia, saatetaan riitauttaa tai ne voivat olla jopa mitättömiä tai iv) että näitä ratkaisuja ei todennäköisesti tunnusteta eikä panna täytäntöön toisissa jäsenvaltioissa, koska näiden täytäntöönpanojäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat pitää ongelmallisina rikosasioissa annettuja ratkaisuja, jotka on itse asiassa annettu kyseisen henkilön poissa ollessa ja tietämättä ja joiden osalta kyseinen henkilö ei siten voinut käyttää puolustautumisoikeuksiaan?(39) Kun otetaan huomioon tällaiset rakenteelliset ongelmat, eikö olisi minkä tahansa jäsenvaltion, vaikka se toimisi yksin, etujen mukaista tutkia ongelman todellista syytä, nimittäin asiakirjojen tiedoksiannon kyseenalaista laatua, sen sijaan, että paikkaillaan järjestelmää seuraavan yksittäistapauksen olosuhteiden mukaan?
81. Yhteenvetona on todettava, että unionin tuomioistuin ei todennäköisesti tarkastele oikeuskäytäntöään uudelleen (eikä sen pitäisi tehdä niin) kevyin perustein, etenkään kysymyksissä, joista on lausuttu vasta äskettäin. Katson kuitenkin, että käsiteltävä asia on äärimmäinen tapaus, jossa unionin tuomioistuin voi vielä todeta kansallisen lainsäädännön, johon liittyy selkeästi ongelmia muissa jäsenvaltioissa kuin Saksassa asuvien unionin kansalaisten oikeussuojan kannalta, yhteensopivaksi unionin oikeuden kanssa. Jos unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi tulee jatkossa muita tämänkaltaisia asioita, mikä vahvistaa jo tunnistettujen ongelmien olemassaolon ja viittaa uusiin puutteisiin koko menettelyssä, unionin tuomioistuimen saattaa olla pakko harkita uudelleen koko oikeuskäytännön alaa, myös sen perustana olevaa olettamaa siitä, että vaikka kaksi tiedonantojärjestelmää eroaa toisistaan huomattavasti oikeussuojan kannalta, niitä voidaan jotenkin pitää ”erillisinä mutta samanveroisina”.(40) Myöhemmissä asioissa esitettävä oikeudellinen ja tosiseikkoihin perustuva näyttö voi osoittaa, etteivät nämä perusolettamat ole kenties olleet oikeita. Yksi asia on selvä: (oikeudelliseen) fiktioon perustuvan tiedoksiannon ei saa antaa tehdä unionin kansalaisten oikeuksien oikeussuojasta myös fiktiota.
V Ratkaisuehdotus
82. Ehdotan näin ollen, että unionin tuomioistuin vastaa Amtsgericht Kehlin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
– Tiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä 22.5.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/13/EU 6 artikla ei ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan henkilölle, joka ei asu kyseisessä jäsenvaltiossa, annettu rangaistusmääräys saa lainvoiman sen jälkeen, kun se on annettu tiedoksi asiamiehelle, jolla on valtuudet ottaa vastaan tiedoksi annettavia asiakirjoja, vaikka syytetty ei ole tietoinen rangaistusmääräyksestä, edellyttäen että i) rangaistusmääräys annetaan asianmukaisesti tiedoksi syytetylle sen jälkeen, kun hän tulee siitä tietoiseksi, ja menetetty määräaika palautetaan hänelle täysimääräisesti ja että ii) syytettyä ei voida pitää rikosoikeudellisessa vastuussa rangaistusmääräyksessä määrättyjen toimenpiteiden noudattamatta jättämisestä sen perusteella, ettei hän tiedustellut asiamieheltä, jolla on valtuudet ottaa vastaan tiedoksi annettavia asiakirjoja, aiemman menettelyn lopputulosta.