JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MANUEL CAMPOS SÁNCHEZ-BORDONA
15 päivänä marraskuuta 2018 (1)
Yhdistetyt asiat C‑487/17–C‑489/17
Alfonso Verlezza,
Riccardo Traversa,
Irene Cocco,
Francesco Rando,
Carmelina Scaglione,
Francesco Rizzi,
Antonio Giuliano,
Enrico Giuliano,
Refecta Srl,
E. Giovi Srl,
Vetreco Srl,
SE.IN Srl (C‑487/17),
Carmelina Scaglione (C‑488/17) ja
MAD Srl (C‑489/17),
sekä muina osapuolina
Procuratore della Repubblica del Tribunale di Roma ja
Procuratore generale della Repubblica presso la Corte suprema di cassazione
(Ennakkoratkaisupyynnöt – Corte suprema di cassazione (ylin tuomioistuin, Italia))
Ennakkoratkaisupyyntö – Ympäristö – Direktiivi 2008/98/EY – Jätteet – Päätös 2000/532/EY – Euroopan jäteluettelo – Jätteiden luokittelu – Rinnakkaisnimikkeet – Jätteet, joille voidaan antaa sekä vaarallisuutta että vaarattomuutta osoittava jätekoodi – Yhdyskuntajätteiden mekaanisesta käsittelystä peräisin olevat jätteet
1. Lähinnä kemianteollisuudesta peräisin olevien vaarallisten jätteiden osuus unionissa tuotetun jätteen kokonaismäärästä ei ole järin merkittävä, mutta siitä voi aiheutua hyvinkin suuria ympäristövaikutuksia, ellei jätehuoltoa hoideta ja valvota asianmukaisesti. Vaarallisia aineita saattaa esiintyä etenkin yhdyskuntajätteiden mekaanisessa käsittelyssä syntyvissä jätteissä siten kuin nyt käsiteltävien ennakkoratkaisupyyntöjen taustalla olevissa riita-asioissa.
2. Ellen erehdy, unionin tuomioistuinta pyydetään ensimmäistä kertaa lausumaan jätteiden luokittelusta päätökseen 2000/532/EY(2) sisältyvässä eurooppalaisessa jäteluettelossa (jäljempänä jäteluettelo) mainittuihin rinnakkaisnimikkeisiin.(3) Sen on annettava tulkintaohjeet, joiden avulla ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi ratkaista, ovatko Italiassa vireillä olevissa rikosoikeudellisissa menettelyissä syytettyinä olevat henkilöt syyllistyneet jätteiden laittomaan kauppaan, kun ne ovat luokitelleet vaarallisia jätteitä vaarattomiksi.
I Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
1. Direktiivi 2008/98/EY(4)
3. Direktiivin 2008/98 3 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan
1) ’jätteellä’ mitä tahansa ainetta tai esinettä, jonka haltija poistaa käytöstä, aikoo poistaa käytöstä tai on velvollinen poistamaan käytöstä;
2) ’vaarallisella jätteellä’ jätettä, jolla on yksi tai useampi liitteessä III lueteltu vaarallinen ominaisuus;
– –
6) ’jätteen haltijalla’ jätteen tuottajaa taikka luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jonka hallussa jäte on;
7) ’kauppiaalla’ mitä tahansa yritystä, joka toimii toimeksiantajana jätteen ostossa ja sen jälkeisessä myynnissä, mukaan lukien kauppiaat, jotka eivät ota jätettä fyysisesti haltuunsa;
8) ’välittäjällä’ mitä tahansa yritystä, joka järjestää jätteen hyödyntämisen tai loppukäsittelyn toisten puolesta, mukaan lukien välittäjät, jotka eivät ota jätettä fyysisesti haltuunsa;
9) ’jätehuollolla’ jätteen keräystä, kuljetusta, hyödyntämistä ja loppukäsittelyä, mukaan lukien tällaisten toimintojen valvonta ja loppusijoituspaikkojen jälkihoito sekä kauppiaana tai välittäjänä toteutetut toimet;
10) ’keräyksellä’ jätteen kokoamista, mukaan lukien jätteen alustava lajittelu ja alustava varastointi sen kuljettamiseksi jätteenkäsittelylaitokseen;
– –”
4. Direktiivin 7 artiklassa, jonka otsikko on ”Jäteluettelo”, säädetään seuraavaa:
”1. Toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia, ja jotka koskevat päätöksellä 2000/532/EY laaditun jäteluettelon saattamista ajan tasalle, hyväksytään 39 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen. Jäteluetteloon sisällytetään vaaralliset jätteet ja siinä otetaan huomioon jätteen alkuperä ja koostumus sekä tarvittaessa vaarallisten aineiden pitoisuuksien raja-arvot. Jäteluettelo on sitova siltä osin kuin on kyse vaaralliseksi jätteeksi katsottavan jätteen määrittelystä. Aineen tai esineen sisällyttäminen luetteloon ei tarkoita, että se on kaikissa tapauksissa jätettä. Aine tai esine katsotaan jätteeksi ainoastaan, jos se on 3 artiklan 1 alakohdassa olevan määritelmän mukainen.
2. Jäsenvaltio voi pitää jätettä vaarallisena jätteenä, vaikka sitä ei ole sellaiseksi merkitty jäteluetteloon, jos sillä on yksi tai useampi liitteessä III lueteltu ominaisuus. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava tällaisista tapauksista komissiolle viipymättä. Niiden on sisällytettävä tapaukset 37 artiklan 1 kohdan mukaiseen kertomukseen ja annettava komissiolle kaikki asiaankuuluvat tiedot. Saatujen ilmoitusten perusteella luetteloa tarkistetaan, jotta voidaan päättää sen mukauttamisesta.
3. Jos jäsenvaltio voi esittää selvityksen, joka osoittaa, että tietyllä luetteloon vaaralliseksi jätteeksi merkityllä jätteellä ei ole liitteessä III lueteltuja ominaisuuksia, se voi katsoa kyseisen jätteen olevan vaaratonta jätettä. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava tällaisista tapauksista komissiolle viipymättä ja esitettävä komissiolle tarvittava selvitys. Saatujen ilmoitusten perusteella luetteloa tarkistetaan, jotta voidaan päättää sen mukauttamisesta.
4. Vaarallisen jätteen luokitteleminen vaarattomaksi jätteeksi ei voi perustua jätteen laimentamiseen tai sekoittamiseen vaarallisten aineiden alkuperäisten pitoisuuksien alentamiseksi vaaralliselle jätteelle asetettujen raja-arvojen alapuolelle.
– –
6. Jäsenvaltio voi pitää jätettä vaarattomana jätteenä 1 kohdassa tarkoitetun jäteluettelon mukaisesti.
– –”
5. Direktiivin 2008/98, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EU) N:o 1357/2014,(5) liitteeseen III sisältyy luettelo ominaisuuksista, jotka tekevät jätteistä vaarallisia. Testausmenetelmistä siinä säädetään seuraavaa:
”Käytettävät menetelmät on esitetty neuvoston asetuksessa (EY) N:o 440/2008 ja muissa asiaankuuluvissa [Euroopan standardointikomitean (CEN)] asiakirjoissa tai muissa kansainvälisesti tunnustetuissa testausmenetelmissä ja ohjeissa.”
2. Päätös 2000/532
6. Päätöksen 2000/532 liitteessä olevan otsakkeen ”Arviointi ja luokittelu” 2 kohdassa (”Jätteen luokitteleminen vaaralliseksi”) säädetään seuraavaa:
”Kaikkien jäteluettelossa asteriskilla (*) merkittyjen jätteiden katsotaan olevan direktiivin 2008/98/EY mukaisia vaarallisia jätteitä, ellei sovelleta mainitun direktiivin 20 artiklaa.
Sellaisiin jätteisiin, joille voitaisiin antaa sekä vaarallisuutta että vaarattomuutta osoittava jätekoodi, sovelletaan seuraavaa:
– Yhdenmukaistetussa jäteluettelossa vaaralliseksi merkitty nimike, jossa on viitattu erityisesti tai yleisesti ’vaarallisiin aineisiin’, voidaan liittää jätteeseen ainoastaan, jos jätteet sisältävät näitä vaarallisia aineita, jotka aiheuttavat sen, että jätteellä on yksi tai useampi vaaraominaisuuksista HP 1–HP 8 ja/tai HP 10–HP 15, sellaisina kuin ne on lueteltu direktiivin 2008/98/EY liitteessä III. Vaaraominaisuuden HP 9 ’tartuntavaarallinen’ arviointi on suoritettava jäsenvaltioiden asiaankuuluvan lainsäädännön tai viiteasiakirjojen mukaisesti.
– Vaaraominaisuutta voidaan arvioida selvittämällä aineen pitoisuus jätteessä, kuten on yksilöity direktiivin 2008/98/EY liitteessä III, tai ellei asetuksessa (EY) N:o 1272/2008 muuta yksilöidä, suorittamalla testi asetuksen (EY) N:o 440/2008 tai muiden kansainvälisesti tunnustettujen testimenetelmien ja ohjeiden mukaisesti, ottaen huomioon asetuksen (EY) N:o 1272/2008 7 artikla eläimillä ja ihmisillä suoritettavien testien osalta.
– –”
B Italian oikeus
7. Asetuksen nro 152/2006(6) 184 §:ssä säädettiin jätteiden luokittelusta niiden alkuperän mukaan yhdyskunta- ja erityisjätteisiin. Jälkimmäiset luokiteltiin niiden vaarallisuuden mukaan vaarallisiin ja vaarattomiin jätteisiin. Muu kuin kotitalousjäte, jota pidettiin vaarallisena jätteenä, oli merkitty erikseen asteriskilla liitteessä D olevassa luettelossa.
8. Asetuksen nro 152/2006 neljännessä osassa olevassa liitteessä D säädettiin, että jätteistä on laadittava unionin oikeuden mukainen luettelo.
9. Saman asetuksen 184 §:n 4 momentin alkuperäisessä versiossa säädettiin direktiivin 75/442/ETY,(7) direktiivin 91/689/ETY(8) ja päätöksen 2000/532 mukaisen jäteluettelon laatimisesta ministeriöiden välisellä päätöksellä. Siinä täsmennettiin, että tulevan päätöksen antamiseen saakka sovellettaisiin 9.4.2002 annettua Ministro dell’Ambiente y de la Tutela del Territorion (ympäristöministeriö, Italia) ohjetta, joka sisältyi edellä mainittuun liitteeseen D.
10. Liitettä D muutettiin myöhemmin useaan otteeseen:
– ensinnäkin 3.12.2010 annetulla asetuksella nro 205,(9) jossa liitteen otsikoksi merkittiin ”3.5.2000 tehdyn komission päätöksen 2000/532/EY mukainen jäteluettelo”
– toiseksi ympäristöalalla toteutettavista poikkeuksellisista ja kiireellisistä toimenpiteistä 24.3.2012 annetulla lailla nro 28(10)
– kolmanneksi 11.8.2014 annetulla lailla nro 116,(11) johon sisältyi muun muassa ympäristöalalla toteutettavia kiireellisiä toimenpiteitä.
11. Viimeksi mainitulla lailla muutettiin liitteen D johdanto-osaa lisäämällä siihen perustelukappaleet, joita tarkastelen jäljempänä.(12)
12. Etelä-Italian taloudellisen kasvun edellyttämistä kiireellisistä säännöksistä (Disposizioni urgenti per la crescita economica nel Mezzogiorno)(13) 20.6.2017 annetulla asetuksella nro 91/2017, joka on ollut voimassa 21.6.2017 lähtien mutta jota ei vielä tämän ennakkoratkaisupyynnön esittämisajankohtana ollut muunnettu laiksi, 9 §:llä poistettiin asetuksen nro 152/2006 neljännessä osassa olevasta liitteestä D 1–7 kohta ja korvattiin ne seuraavalla sanamuodolla:
”Jätteiden luokittelusta huolehtii tuottaja, joka antaa niille asianmukaisen CER-koodin päätökseen 2014/955/EU ja 18.12.2014 annettuun komission asetukseen (EU) N:o 1357/2014 sisältyvien säännösten mukaisesti.”
II Pääasiat ja ennakkoratkaisukysymykset
13. Ennakkoratkaisukysymykset on esitetty kolmessa rikosoikeudellisessa menettelyssä, jossa noin kolmeakymmentä henkilöä syytetään asetuksen nro 152/2006 260 §:ssä tarkoitetusta jätteiden laittomaan kauppaan liittyvästä järjestäytyneestä toiminnasta.
14. Syytettyihin kuuluu kaatopaikkojen hoitajia, jätteiden varastointiyhtiöitä, ammatinharjoittajia ja analyysilaboratorioita. Näitä syytetään siitä, että nämä olisivat laittomassa tarkoituksessa luokitelleet rinnakkaisnimikkeisiin kuuluvia jätteitä vaarattomiksi toimittamalla osittaisia ja pintapuolisia analyyseja, jotka eivät olleet tyhjentäviä. Kyseiset jätteet käsiteltiin kaatopaikoilla vaarattomina jätteinä.
15. Todistusaineiston hankkimiseksi Rooman tutkintatuomari määräsi 22.11.2016 ja 16.1.2017 virallisen syyttäjän pyynnöstä pakkohaltuunottoon useita kaatopaikkoja, joissa jätteitä oli käsitelty (kuitenkin niin, että käyttöoikeus säilyi). Hän myös määräsi omistajille vakuustakavarikoita tai hukkaamiskieltoja ja nimesi kuudeksi kuukaudeksi toimitsijamiehen valvomaan kaatopaikkoja ja jätteiden tuotanto- ja keruupaikkoja.
16. Tribunale di Roma – Sezione per il riesame dei provvedimenti di sequestro (Rooman alioikeus – takavarikkotoimenpiteistä tehtyjä valituksia käsittelevä jaosto, Italia) ratkaisi 28.2.2017 tiettyjen syytettyinä olevien henkilöiden tekemät valitukset. Se kumosi edellä mainitut takavarikot kolmella erillisellä päätöksellä, koska se oli eri mieltä virallisen syyttäjän tulkinnasta, joka perustui olettamaan kyseisten jätteiden vaarallisuudesta.
17. Procuratore della Repubblica presso il Tribunale di Roma – Direzione distrettuale antimafia (Rooman alioikeudessa toimiva valtionsyyttäjä – mafiaa koskevia asioita käsittelevä alueellinen viranomainen, Italia) riitautti kyseiset ratkaisut Corte suprema di cassazionessa (ylin tuomioistuin, Italia) väittäen, että Tribunale di Roma oli tulkinnut väärin rinnakkaisnimikkeisiin kuuluvien jätteiden luokittelua koskevia kansallisia ja unionin säännöksiä, kun se oli hyväksynyt puolustuksen esittämät väitteet.
18. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että sen toteamiseksi, onko kyseiset rinnakkaiskoodeilla merkityt jätteet määritetty ja luokiteltu asianmukaisesti, on tarpeen saada selvennystä päätöksen 2014/955 ja asetuksen N:o 1357/2014 soveltamisalaan. Vain siten voidaan yksilöidä ne (kemialliset, mikrobiologiset jne.) analyysit, jotka tarvitaan sen määrittämiseksi, onko tällaisissa jätteissä vaarallisia aineita, jotta ne voitaisiin määrittää ja tämän jälkeen luokitella antamalla niille vaaraa tai vaarattomuutta osoittava koodi.
19. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lisää, että rinnakkaiskoodeihin kuuluvien jätteiden luokittelusta käydään Italiassa laajaa keskustelua:
– Osassa oikeuskirjallisuutta on esitetty nk. ”varmuusteesi” tai ”vaarallisuusolettama”, joka on saanut vaikutteita ennalta varautumisen periaatteesta ja jossa oletetaan näin ollen jätteen olevan vaarallinen, jollei toisin ole todistettu.(14)
– Toinen suuntaus kannattaa päinvastaista ”todennäköisyysteesiä”, jonka mukaan kestävän kehityksen periaate edellyttää sitä, että jätteiden vaarallisuus vahvistetaan etukäteen asianmukaisin analyysein.(15)
20. Corte suprema di cassazione viittaa lailla nro 116/2014 tehtyjen muutosten osalta omaan oikeuskäytäntöönsä. Siinä on vahvistettu periaate, jonka mukaan silloin, kun kyse on rinnakkaiskoodeihin kuuluvista jätteistä, jätteen tuottajalla tai haltijalla on velvollisuus jätteen luokittelemiseksi ja vaarallisuutta tai vaarattomuutta osoittavan koodin antamiseksi toimituttaa tarvittavat analyysit mahdollisten vaarallisten aineiden ja pitoisuuksille asetettujen raja-arvojen ylittymisen toteamiseksi. Ainoastaan silloin, kun konkreettisesti todetaan, ettei jäte sisällä vaarallisia aineita tai etteivät kyseiset raja-arvot ylity, jäte voidaan luokitella vaarattomaksi.(16)
21. Koska kansallinen tuomioistuin on epävarma asiaa koskevien unionin oikeussääntöjen tulkinnasta, se on päättänyt esittää unionin tuomioistuimelle kolme ennakkoratkaisupyyntöä. Ennakkoratkaisukysymykset ovat samat kaikissa kolmessa asiassa, ja ne ovat seuraavat:
”1) Kun jätteitä luokitellaan rinnakkaiskoodeihin, onko päätöksen [2000/532] liitettä ja [direktiivin 2008/98 liitettä III] tulkittava siten, että mikäli jätteen koostumusta ei tunneta, jätteen tuottajan on suoritettava alustava luonnehdinta, ja jos on, miten laajalti?
2) Onko vaarallisia aineita koskevan tutkimuksen perustuttava edeltä käsin määrättyihin, yhtenäisiin menetelmiin?
3) Onko vaarallisia aineita koskevan tutkimuksen perustuttava sellaiseen perusteelliseen ja edustavaan menetelmään, jossa otetaan huomioon jätteen koostumus, jos tämä jo tunnetaan tai se on yksilöity luonnehdintavaiheessa, vai voidaanko vaarallisia aineita koskeva tutkimus sitä vastoin suorittaa todennäköisyysperusteiden mukaan ottamalla huomioon sellaiset aineet, jotka voisivat järkevästi katsoen sisältyä kyseiseen jätteeseen?
4) Jos on epävarmaa, onko jätteessä vaarallisia aineita, tai tätä on mahdotonta varmuudella todeta, onko kyseinen jäte kuitenkin luokiteltava vaaralliseksi jätteeksi ja onko sitä käsiteltävä sellaisena ennalta varautumista koskevan periaatteen nojalla?”
22. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet Procuratore generale della Repubblica presso la Corte suprema di cassazione (Corte suprema di cassazionessa toimiva valtionsyyttäjä), Vetreco srl., Francesco Rando, MAD srl., Alfonso Verlezza, Antonio ja Enrico Giuliano, Italian hallitus ja Euroopan komissio.
23. Francesco Randon, E. Giovi Srl:n, Vetrecon, MAD:n, Italian hallituksen, komission ja Procuratore della Repubblica presso il Tribunale di Roman (Tribunale di Romassa toimiva valtionsyyttäjä) edustajat esittivät suulliset lausumansa 6.9.2018 pidetyssä istunnossa.
III Vastaukset ennakkoratkaisukysymyksiin
A Tutkittavaksi ottaminen
24. Corte suprema di cassazionessa toimiva valtionsyyttäjä, Rando ja Vetreco ovat esittäneet useita väitteitä, joiden perusteella ne vaativat, että ennakkoratkaisukysymykset jätetään tutkimatta.
25. Randon mukaan kysymyksiä ei voida ottaa tutkittaviksi, koska ne perustuvat lain nro 116/2014 soveltamiseen ja koska se on direktiivin 98/34/EY(17) 8 artiklassa tarkoitettu tekninen määräys, jota ei – koska sitä ei ole ilmoitettu komissiolle – sovelleta yksityisiin oikeussubjekteihin.
26. Olen tästä eri mieltä. Rinnakkaiskoodeihin kuuluvien jätteiden luokittelua koskeva Italian säännös, joka sisältyy lakiin nro 116/2014, annettiin jätteiden luokittelua koskevan unionin lainsäädännön täytäntöön panemiseksi ja soveltamiseksi. Olipa kyseinen laki sitten direktiivissä 98/34 tarkoitettu tekninen määräys tai ei, direktiivin 8 artiklan 1 kohdassa ja 10 artiklan 1 kohdassa vapautetaan jäsenvaltiot velvollisuudesta ilmoittaa komissiolle teknisistä määräyksistä, jotka ne ovat antaneet yhdenmukaistettujen unionin oikeussääntöjen täytäntöön panemiseksi. Sen määrittäminen, onko Italian laki tekninen määräys, on joka tapauksessa asiakysymys, johon ei kuulu vastata ennakkoratkaisukysymysten tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä tarkasteltaessa.
27. Loput oikeudenkäyntiväitteet koskevat käsiteltävien asioiden tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen kuvausta (joka väitteiden esittäjien mukaan on riittämätön):
– Rando toteaa, ettei ennakkoratkaisupyynnössä (asia C‑489/17) täsmennetä, että Rando oli vastuussa jätteiden toimituksista tietyille kaatopaikoille, ja ettei siihen sisälly ainuttakaan direktiivin 1999/31/EY ja päätöksen 2003/33/EY(18) soveltamista koskevaa kysymystä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei myöskään ole maininnut tosiseikkoina kemiallisia analyyseja, joiden nojalla laboratorio luokitteli jätteet CED-koodiin 19 12 12 (vaarattomien jätteiden rinnakkaiskoodi).
– Vetreco väittää, että ennakkoratkaisukysymykset ovat tarpeettomia, koska ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on itsellään oikeuskäytäntöä rinnakkaiskoodeihin kuuluvien jätteiden luokitusperusteista. Sen olisi siis tyydyttävä arvioimaan tosiseikat ja soveltamaan omaa oikeuskäytäntöään, joten unionin tuomioistuimeen ei ole tarpeen vedota.
– Corte suprema di cassazionessa toimivan valtionsyyttäjän mukaan ennakkoratkaisukysymyksissä ei yksilöidä tarkasti niitä unionin oikeussääntöjä, joita niissä pyydetään tulkitsemaan, sillä ainoastaan niistä ensimmäisessä viitataan yleisesti päätökseen 2014/955 ja asetukseen N:o 1357/2014. Kysymykset eivät myöskään täytä itse riittävyyttä koskevia vaatimuksia, koska niitä ei voida ymmärtää sellaisinaan tarvitsematta tutustua niiden perusteluihin. Ennakkoratkaisupyynnössä ei selosteta vuosina 2013, 2014 ja 2015 tapahtuneita tosiseikkoja, ja ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ainoastaan ilmaisee olevansa epävarma tietyn päätöksen 2014/955 liitteessä II olevassa 2 kohdassa esiintyvän ilmauksen tulkinnasta.
28. Yksikään näistä oikeudenkäyntiväitteistä ei mielestäni ole riittävä, jotta nämä kolme ennakkoratkaisupyyntöä voitaisiin niiden perusteella jättää tutkimatta. Oikeuskäytännössä on toistuvasti todettu, että unionin tuomioistuin voi kieltäytyä ratkaisemasta kansallisen tuomioistuimen esittämän ennakkoratkaisukysymyksen ainoastaan silloin, kun on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden säännösten ja määräysten tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin.(19)
29. On kansallisen tuomioistuimen – ei suinkaan käsiteltävien asioiden osapuolten – tehtävä esittää unionin tuomioistuimelle ne kysymykset, joiden tulkinnasta se on epävarma. Näin ollen kansallinen tuomioistuin voi Randon asiassa jättää esittämättä kysymyksiä direktiivistä 1999/31 ja päätöksestä 2003/33, jos se ei pidä sitä välttämättömänä. Kansallinen tuomioistuin voi myös esittää lisää kysymyksiä, jos se katsoo, että sen aiempaa oikeuskäytäntöä on aiheellista mukauttaa tai verrata ennakkoratkaisukysymykseen annettavasta vastauksesta johtuvaan oikeuskäytäntöön. Unionin tuomioistuimella on joka tapauksessa vapaus viitata muihin kuin ennakkoratkaisupyynnössä mainittuihin unionin oikeussääntöihin, mikäli se pitää niitä merkityksellisinä ennakkoratkaisukysymyksiin annettavien vastausten kannalta.
30. Käsiteltävissä asioissa esitetyt kysymykset osoittavat, että pyydetyllä unionin oikeussääntöjen tulkitsemisella on kiistaton yhteys riidan kohteeseen, mikä ilmenee kansallisen tuomioistuimen esittämistä selvityksistä. Lisäksi ennakkoratkaisupyynnöissä on olennaisin osin esitetty vireillä oleviin rikosoikeudenkäynteihin liittyvät tosiseikat ja oikeudelliset seikat ja riittävän perusteellinen kuvaus sovellettavista Italian oikeussäännöistä. On totta, että tosiseikkojen kuvauksessa olisi voitu antaa enemmän tietoja jätelajeista ja suoritetuista analyyseista. Mikään ei kuitenkaan ole estänyt asianosaisia esittämästä huomautuksiaan, ja uskoakseni unionin tuomioistuimella on käytettävissään riittävästi tietoja, jotta se voi antaa ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle hyödyllisen vastauksen.
31. Näin ollen unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artiklan vaatimukset täyttyvät.
B Asiakysymys
32. Jätteiden luokittelu on ratkaisevan tärkeää niiden elinkaaren jokaisessa vaiheessa tuotannosta loppukäsittelyyn asti. Luokituksesta riippuvat sekä jätehuollosta tehtävät päätökset että jätteiden keruun toteutettavuus ja taloudellinen kannattavuus, kierrätyksen tai hävityksen välillä tehtävä valinta ja tapauksen mukaan kierrätystapa.
33. Jätteen luokittelulla vaaralliseksi on merkittävät oikeudelliset seuraukset,(20) sillä direktiivissä 2008/98 asetetaan vaarallisten jätteiden huollolle tiukat vaatimukset. Siinä muun muassa velvoitetaan osoittamaan jätteiden jäljitettävyys jäsenvaltion perustaman järjestelmän mukaisesti (17 artikla), kielletään vaarallisten jätteiden sekoittaminen (18 artikla), asetetaan niille erityisiä merkintä- ja pakkausvelvoitteita (19 artikla) ja säädetään, että vaarallisia jätteitä voidaan käsitellä ainoastaan tähän osoitetuissa laitoksissa, joilla on siihen (23–25 artiklan mukainen) erityinen lupa.(21)
34. Kolmella ensimmäisellä kysymyksellään, joihin voidaan vastata yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa selvittää, miten direktiivissä 2008/98 (sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 1357/2014) ja päätöksessä 2000/532 (sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä 2014/955) säännellään rinnakkaiskoodeilla merkittyjen jätteiden luokittelussa noudatettavaa menettelyä. Neljännessä kysymyksessään se tiedustelee, edellyttääkö ennalta varautumisen periaate sitä, että jos on epävarmaa, onko jätteessä vaarallisia aineita, tai jos tätä on mahdotonta tietää varmasti, se on luokiteltava rinnakkaiskoodilla vaaralliseksi.
35. Kysymysten merkitys tarkentuu, kun niitä tarkastellaan seuraavien ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa käydyissä menettelyissä esitettyjen väitteiden valossa:
– Valtionsyyttäjän mukaan jätteen tuottajan tai sen haltijan vastuulla on luokitella jätteet tyhjentävien analyysien perusteella ennalta varautumista koskevan periaatteen mukaisesti. Syyttäjä viittaa unionin suuntaviivoihin ja kansallisiin teknisiin käsikirjoihin ja väittää, että Italian lainsäädännössä säädetyllä menetelmällä täydennetään teknisesti päätöstä 2014/955 ja asetusta N:o 1357/2014.
– Syytetyt väittävät, että tutkinta ja syytteet perustuvat lain hengen vastaiseen olettamaan, jonka mukaan rinnakkaiskoodeilla merkityt jätteet ovat vaarallisia, minkä vääräksi osoittaminen on käytännössä mahdotonta. Niiden mukaan olemassa ei ole minkäänlaista menetelmää, joka soveltuisi kaikkien tai lähes kaikkien jätteessä olevien ainesosien tunnistamiseen, joten niiden luokitteleminen näyteanalyysien perusteella on asianmukaista. Lisäksi 1.6.2015 lähtien on sovellettu päätöstä 2014/955 ja asetusta N:o 1357/2014, joita tulkitaan siten, että vaarallisuutta koskevissa analyyseissa on otettava huomioon yksinomaan ”tuotantoprosessin kannalta merkitykselliset” aineet.(22)
1. Ensimmäinen, toinen ja kolmas ennakkoratkaisukysymys
36. Asiakirja-aineiston ja osapuolten kirjallisten ja istunnossa esittämien huomautusten mukaan käsiteltävät asiat koskevat ainoastaan yhdyskuntajätteiden biomekaanisessa käsittelyssä syntyviä jätteitä,(23) joiden vaarallisuudesta ei ole selvyyttä ja jotka tästä syystä voidaan luokitella rinnakkaiskoodeihin. Jos ne sisältävät vaarallisia aineita tai aineita, joilla on vaaraominaisuuksia, ne luokitellaan vaarallisen jätteen rinnakkaiskoodiin 19 12 11*, ja jollei viitteitä vaarallisuudesta ole, vaarattoman jätteen rinnakkaiskoodiin 19 12 12.(24)
37. On tärkeää selventää, etteivät ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykset koske sellaisten sekalaisten yhdyskuntajätteiden luokittelua, jotka oletetaan direktiivin 2008/98 20 artiklan nojalla vaarattomiksi ja joihin ei siten sovelleta vaarallisia jätteitä koskevia pääasiallisia rajoituksia.(25)
38. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen epäilykset koskevat siis sellaisen yhdyskuntajätteiden mekaanisessa käsittelyssä syntyvän jätteen luokittelua, jota ei saa sekoittaa kaatopaikoille vietäviin sekalaisiin yhdyskuntajätteisiin. Tällä erottelulla on nähdäkseni seuraavat seuraukset:
– Kaatopaikkoja ja jätteiden kaatopaikkakelpoisuutta koskevia oikeussääntöjä ei sovelleta jätteisiin, jotka syntyvät yhdyskuntajätteiden mekaanisessa käsittelyssä.(26)
– Sekalaisten yhdyskuntajätteiden vaarattomuusolettamaa ei voida soveltaa niiden mekaanisessa käsittelyssä syntyviin jätteisiin. Siinä syntyvät jätteet voivat nimittäin sisältää aineita, joilla on vaaraominaisuuksia, yksinkertaisesti siitä syystä, että sekalaisten yhdyskuntajätteiden joukkoon on vahingossa joutunut vaarallisia aineita sisältäviä tuotteita, kuten paristoja tai tulostimen mustekasetteja, tai muita vastaavia jätteitä.
39. Rajaan siis analyysini jätteisiin, joiden vaarallisuudesta ei ole varmuutta ja jotka tästä syystä voidaan luokitella rinnakkaiskoodeihin; erityisesti pääasioissa riitautetun kaltaisiin jätteisiin, jotka ovat syntyneet yhdyskuntajätteiden biomekaanisessa käsittelyssä.
40. Direktiivin 2008/98 3 artiklan mukaan ”jätteellä” tarkoitetaan ”mitä tahansa ainetta tai esinettä, jonka haltija poistaa käytöstä, aikoo poistaa käytöstä tai on velvollinen poistamaan käytöstä”, ja ”vaarallisella jätteellä” tarkoitetaan ”jätettä, jolla on yksi tai useampi direktiivin 2008/98 liitteessä III lueteltu vaarallinen ominaisuus”; näitä ominaisuuksia mukautettiin tieteen kehitykseen asetuksella N:o 1357/2014, jota on sovellettu 1.6.2015 lähtien.(27)
41. Jätteiden luokittelun ja niiden vaaralliseksi määrittämisen vaikeus selittää, miksi unionin lainsäätäjä on laatinut jäteluettelon helpottamaan tämäntyyppisten tavaroiden tuottajien ja haltijoiden päätöksentekoa.
42. Direktiivin 2008/98 7 artiklan 1 kohdassa säädetään, että luetteloon sisällytetään vaaralliset jätteet ja siinä otetaan huomioon jätteen alkuperä ja koostumus sekä tarvittaessa vaarallisten aineiden pitoisuuksien raja-arvot. Lisäksi siinä todetaan, että luettelo on lähtökohtaisesti(28) sitova siltä osin kuin on kyse vaaralliseksi jätteeksi katsottavan jätteen määrittelystä. Luettelo on siten jäsenvaltioille pakollinen mutta ei kuitenkaan lopullinen eikä ehdoton, koska direktiivillä 2008/98 toteutettu yhdenmukaistaminen ei ole luonteeltaan tyhjentävä.(29)
43. Jäteluettelo otettiin käyttöön päätöksellä 2000/532,(30) jota tarkistettiin direktiivin 2008/98 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti päätöksellä 2014/955,(31) jolla jäteluetteloa mukautettiin tieteen kehitykseen ja yhdenmukaistettiin uuden kemikaalilainsäädännön kanssa.(32)
44. Jäteluettelon mukaisessa luokittelussa kukin jätetyyppi luokitellaan eurooppalaiseksi jätekoodiksi (EWC)(33) kutsutulla kuusinumeroisella koodilla sen mukaan, onko jäte vaarallista vai ei. Jäteluettelossa on kolmentyyppisiä nimikkeitä:
– ”aina vaarallisiksi luokiteltavat nimikkeet” (AH-nimikkeet): jätteet [asteriskilla (*) merkityt], joille annetaan AH-nimike, luokitellaan vaarallisiksi ilman lisäarviointia.
– ”aina vaarattomiksi luokiteltavat nimikkeet” (ANH-nimikkeet): jätteet, joille annetaan ANH-nimike, luokitellaan vaarattomiksi ilman lisäarviointia.
– ”rinnakkaisnimikkeet”: jos jätettä ei ole luokiteltu kumpaankaan edellisistä, se voidaan lähtökohtaisesti luokitella vaaralliseen tai vaarattomaan nimikkeeseen kulloisenkin tapauksen ja jätteen koostumuksen mukaan. Rinnakkaisnimikkeet voidaan määritellä kahdeksi tai useammaksi toisiinsa liittyväksi nimikkeeksi, joista toinen on vaarallinen ja toinen ei; niitä kutsutaan vaarattomiksi luokiteltaviksi rinnakkaisnimikkeiksi (MH) [merkitty asteriskilla (*)] ja vaarattomiksi luokiteltaviksi rinnakkaisnimikkeiksi (MNH).
45. Kun jätteen koostumus on tiedossa, tuottaja luokittelee sen jäteluettelon mukaisesti joko MH- tai MNH-nimikkeeseen. Luokittelu on kuitenkin paljon monimutkaisempaa silloin, kun kyse on rinnakkaisnimikkeisiin luokiteltavista jätteistä, koska niiden tuottajan tai haltijan on suoritettava luokittelua varten lisäarviointeja, jotta se voi lopulta antaa niille joko MH- tai MNH-nimikkeen. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetussa riita-asiassa on kyse näistä jälkimmäisestä.
46. Kertomansa mukaan Corte suprema di cassazionen on sovellettava asetuksen nro 152/2006, sellaisena kuin se on muutettuna lailla nro 116/2014, neljännen osan liitteessä D olevia 4, 5 ja 6 kohtaa, joissa vahvistetaan menettely rinnakkaisnimikkeisiin luokiteltavien jätteiden vaarallisuuden määrittämiseksi Italiassa. Niiden vaarallisuus määritetään kolmivaiheisessa menettelyssä (seuraavassa järjestyksessä):
– jätteeseen sisältyvät ainesosat tunnistetaan käyttämällä tuottajan täyttämää lomaketta, kemiallisesta prosessista olevia tietoja ja jätenäytteitä ja analyyseja
– tällaisiin ainesosiin liittyvät vaarat määritetään ottamalla huomioon vaarallisten aineiden ja valmisteiden pakkausmerkintöihin liittyvä unionin lainsäädäntö, eurooppalaiset ja kansainväliset tietolähteet ja tuotteiden, joista jäte on peräisin, turvallisuuslomake; ja
– lopuksi määritetään, aiheuttavatko jätteeseen sisältyvien ainesosien pitoisuudet vaaraominaisuuksia, vertaamalla kemiallisissa analyyseissa todettuja pitoisuuksia kyseisille ainesosille ominaisille vaaramerkinnöille asetettuun raja-arvoon tai tekemällä testejä sen tarkistamiseksi, onko kyseisellä jätteellä määrättyjä vaaraominaisuuksia.
47. Lisäksi tästä lainsäädännöstä ilmeni, että jos jätteen kemiallisissa analyyseissa ei kyetä tunnistamaan kaikkia sen muodostavia ainesosia, jätteen vaaraominaisuuksien tunnistamisen perusteeksi on ennalta varautumista koskevan periaatteen mukaisesti otettava vaarallisimmat yhdisteet. Jos jätteen sisältämiä ainesosia tai vaaraominaisuuksia ei ole määritetty edellä mainitun menettelyn mukaisesti tai jos niitä ei voida tunnistaa, jäte on luokiteltava vaaralliseksi MH-nimikkeellä (merkittävä asteriskilla (*)).
48. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa tietää, voidaanko tämänkaltaista kansallista lainsäädäntöä pitää yhteensopivana direktiivin 2008/98 ja päätöksen 2000/532 kanssa, sellaisena kuin niitä on muutettu asetuksella N:o 1357/2014 ja päätöksellä 2014/955.
49. Edellä esittämilläni perusteilla Italian lainsäädäntö vaikuttaa lähtökohtaisesti aivan unionin oikeuden mukaiselta.
50. Direktiivin 2008/98 3 artiklan 2 alakohdan mukaan vaarallisuuden arvioimiseksi on ensinnäkin tiedettävä jätteen koostumus, jotta voidaan tunnistaa sen sisältämät vaaralliset aineet, joilla on yksi tai useampi liitteessä III luetelluista 15 vaarallisesta ominaisuudesta (HP 1–HP 15). Jos jätteen koostumus ei ole tiedossa, tuottajan tai haltijan tehtävä on teettää sen selvittämiseksi tarvittavat tutkimukset.
51. Jätteen koostumusta selvitettäessä on otettava huomioon, että eurooppalaisessa jäteluettelossa luokitus määräytyy jätteen alkuperän (nimenomaisen prosessin tai toiminnon, jossa se syntyi) ja sen tyypin (tai tyyppien, jos jäte on sekalaista) mukaan. Koostumuksen selvittämiseksi tehtävissä tutkimuksissa on voitava tunnistaa jätteen alkuperä ja/tai tyyppi, jotta helpotetaan sen luokittelua johonkin jäteluettelon nimikkeistä.
52. On useita tapoja, joilla jätteen tuottaja tai haltija voi hankkia tietoa sen koostumuksesta, siinä esiintyvistä vaarallisista aineista ja sillä mahdollisesti olevista vaarallisuusominaisuuksista. Niitä ovat seuraavat:(34)
– tiedot ”jätettä tuottavasta” valmistus- tai kemiallisesta prosessista ja sen panosaineista ja välituotteista, asiantuntijalausunnot mukaan lukien; hyödyllisiä lähteitä saattavat olla esimerkiksi BREF-asiakirjat,(35) teollisten prosessien käsikirjat, prosessikuvaukset ja tuottajan toimittamat panosmateriaaliluettelot;
– aineen tai esineen alkuperäisen tuottajan ennen aineen tai esineen muuttumista jätteeksi toimittamat tiedot, kuten käyttöturvallisuustiedotteet, tuotteen merkinnät tai tuoteselosteet;
– jäsenvaltioista saatavilla olevat jäteanalyysien tietokannat; ja
– jätteiden näytteenotto ja kemiallinen analyysi.
53. Kun tuottaja on kerännyt tietoa jätteen koostumuksesta, sen on arvioitava, luokitellaanko tunnistetut aineet vaarallisiksi (tavallisesti näin ei ole) tai onko niillä vaarallisuusominaisuuksia (tavallisesti – ja myös nyt tarkasteltavassa tapauksessa – näin on). Aineiden luokituksen on tapahduttava asetuksen (EY) N:o 1272/2008(36) mukaisesti, kun taas se, sisältävätkö jätteet vaarallisia aineita, on arvioitava direktiivin 2008/98 liitteen III mukaisesti.(37)
54. YK:n laatiman maailmanlaajuisesti yhdenmukaistetun kemikaalien luokitus- ja merkintäjärjestelmän (Globally Harmonised System of Classification and Labelling of Chemicals, GHS) käyttöön ottamiseksi unionissa annetussa asetuksessa N:o 1272/2008 määritetään yksityiskohtaiset kriteerit aineiden arvioimiseksi ja niiden vaaraluokituksen määrittämiseksi.
55. Tämän asetuksen 1 artiklan 3 kohdan mukaan jätteet eivät ole aineita, seoksia tai esineitä; siinä säädettyjä velvoitteita ei siten sovelleta jätteiden tuottajiin tai haltijoihin. Sen liitteessä VI säädetään kuitenkin vaarallisten aineiden yhdenmukaistetusta luokituksesta, jota on käytettävä jätteiden luokituksessa, koska monissa rinnakkaisnimikkeissä viitataan nimenomaisesti ”vaarallisiin aineisiin”.(38)
56. Jätteen tuottajan tai haltijan tehtävä on selvittää direktiivin 2008/98 liitteen III mukaisesti, onko jätteessä vaarallisia aineita, ja – kuten jo edellä totesin – tässä liitteessä kuvaillaan 15 ominaisuutta, jotka tekevät jätteistä vaarallisia.(39) Nämä vaarallisuusominaisuudet voidaan selvittää a) laskemalla, saavuttavatko tai ylittävätkö tarkasteltavana olevassa jätteessä esiintyvien aineiden pitoisuudet vaaralausekekoodeihin perustuvat raja-arvot (yksittäin ominaisuuksista HP 4–HP 14 riippuen); tai b) suoralla testauksella, jolla määritetään, onko jätteellä jokin tietty vaaraominaisuus (asianmukaista vaaraominaisuuksien HP 1–HP 4 määrittämisessä).(40)
57. Päätöksen 2000/532 liitteessä olevassa jätteiden vaaraominaisuuksien arviointia koskevassa kohdassa (1 kohdan viimeinen virke) todetaan, että ”jos jätteen vaarallinen ominaisuus on arvioitu testillä ja käyttämällä direktiivin 2008/98/EY liitteessä III ilmoitettuja vaarallisten aineiden pitoisuuksia, testin tulokset jäävät voimaan”.
58. Jos jätteellä on yksi tai useita näistä 15 vaaraominaisuudesta, tuottajan tai haltijan on luokiteltava se vaarallisen jätteen rinnakkaisnimikkeeseen (MH). Jos näitä ominaisuuksia ei ole, jäte voidaan luokitella vaaralliseksi myös, jos se sisältää jäteluettelon liitteessä (2 kohdan kolmas luetelmakohta) mainittuja POP-yhdisteitä(41) yli asetuksen (EY) N:o 850/2004(42) liitteessä IV säädettyjen pitoisuusarvojen.
59. Edellä esitetyn perusteella on hylättävä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen todennäköisyysteesiksi kutsuma olettama, jonka mukaan tuottaja voi harkintansa mukaan luokitella jätteen joko vaarallisuutta tai vaarattomuutta osoittaviin rinnakkaisnimikkeisiin, koska kaikkien jätteisiin sisältyvien aineiden yksilöiminen testauksella on mahdotonta ja koska niille kaikille lopulta annetaan MH-nimike.
60. Kuten jo selitin, unionin lainsäädännössä edellytetään, että tuottaja tai haltija määrittää perustellusti jätteen koostumuksen ja että se tämän jälkeen tutkii näin tunnistettujen aineiden vaarallisuuden, jotta voitaisiin niiden pitoisuusarvojen perusteella selvittää, kuuluvatko ne direktiivin 2008/98 liitteeseen III vai asetuksen N:o 850/2004 liitteeseen IV. Tästä syystä on hylättävä myös ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitsema ”varmuusteesi tai vaarallisuusolettama”, joka velvoittaisi määrittämään tyhjentävästi jätteen koostumuksen ja kaikki mahdolliset sen sisältämät vaaralliset aineet ja niiden pitoisuudet ainoana mahdollisena perusteena olla luokittelematta jätettä vaaralliseksi.
61. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma päätöksen 2000/532, sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä 2014/955, liitteessä olevan otsakkeen ”Arviointi ja luokittelu” 2 kohtaan sisältyvien kahden ilmauksen tulkinnasta. Tämän säännöksen italiankielisen version mukaan ”– – l’iscrizione di una voce nell’elenco armonizzato di rifiuti contrassegnata come pericolosa, con un riferimento specifico o generico a ’sostanze pericolose’, è opportuna solo quando questo rifiuto contiene sostanze pericolose pertinenti che determinano nel rifiuto una o più delle caratteristiche di pericolo – –”. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin selittää, että joidenkin tulkintojen mukaan ilmausten ”opportuna” ja ”pertinenti” käyttö rinnakkaisnimikkeiden yhteydessä vahvistaa, että arvioinnissa voidaan käyttää harkintavaltaa ja että vaarallisuutta arvioidaan ainoastaan suhteessa jätteen vaarallisuusluokittelun kannalta merkityksellisiin ainesosiin.
62. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan(43) säännöksen eri kieliversioita on verrattava keskenään sen määrittämiseksi, onko niiden välillä eroja, ja jos on, säännöstä on tulkittava sen lainsäädännön systematiikan ja tavoitteen mukaan, jonka osa säännös on.
63. Kyseisen säännöksen espanjan-,(44) portugalin-,(45) ranskan-(46) ja englanninkielisissä(47) versioissa säädetään yhteneväisesti, että rinnakkaisnimikkeisiin luokiteltujen jätteiden sisällyttäminen yhdenmukaistettuun jäteluetteloon on perusteltua tai asianmukaista vain, jos ”– – jätteet sisältävät vaarallisia aineita, jotka aiheuttavat sen, että jätteellä on yksi tai useampi vaaraominaisuuksista – –”. Jäte, jolle annetaan rinnakkaisnimike, luokitellaan siis MH-nimikkeeseen vain siinä tapauksessa, että se sisältää aineita, jotka antavat sille yhden tai useampia direktiivin 2008/98 liitteessä III mainituista 15 vaaraominaisuudesta. Kyse ei siten ole mistään harkinnanvaraisuudesta tai vaihtoehtoisuudesta. Nähdäkseni nämä kieliversiot vastaavat täysin säännöksen tarkoitusta ja yleistä systematiikkaa.
64. On todettava, ettei direktiiviin 2008/98 ja päätökseen 2000/532 sisälly nimenomaisia ja suoria mainintoja analyysi- ja testausmenetelmistä, joita tuottajan tai haltijan on käytettävä jätteen myrkyllisyyden tai vaarallisuuden arvioimisessa ja sen luokittelussa rinnakkaisnimikkeeseen (toinen ennakkoratkaisukysymys), sillä näitä menetelmiä ei ole yhdenmukaistettu unionin oikeudessa. Direktiivin 2008/98, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 1357/2014, liitteen III lopussa kuitenkin täsmennetään, että käytettävät testausmenetelmät ”– – on esitetty neuvoston asetuksessa (EY) N:o 440/2008 ja muissa asiaankuuluvissa CEN:in asiakirjoissa tai muissa kansainvälisesti tunnustetuissa testausmenetelmissä ja ohjeissa”.
65. Päätöksen 2000/532 liitteessä olevan otsakkeen ”Arviointi ja luokitus” 2 kohdassa esitetään myös joitakin lisätäsmennyksiä analyyseista ja testausmenetelmistä:
– toisesta luetelmakohdasta ilmenee, että vaaraominaisuutta voidaan arvioida selvittämällä aineen pitoisuus jätteessä tai suorittamalla testi asetuksen (EY) N:o 440/2008(48) tai muiden kansainvälisesti tunnustettujen testimenetelmien ja ohjeiden mukaisesti, ellei asetuksessa N:o 1272/2008 muuta yksilöidä
– viidennessä luetelmakohdassa mainitaan, että ”seuraavat asetuksen (EY) N:o 1272/2008 liitteeseen VI sisällytetyt huomautukset voidaan tarvittaessa ottaa huomioon määriteltäessä jätteiden vaaraominaisuuksia: – 1.1.3.1 Aineiden tunnistetietoja, luokitusta ja merkintöjä koskevat huomautukset: Huomautukset B, D, F, J, L, M, P, Q, R ja U. – 1.1.3.2. Seosten luokitusta ja merkintöjä koskevat huomautukset: Huomautukset 1, 2, 3 ja 5”.
66. Kummassakin ennakkoratkaisupyynnössä esitetään näkemys siitä, minkätyyppisiin kemiallisiin testeihin ja analyyseihin(49) jätteiden tuottajat tai haltijat voivat turvautua arvioidakseen jätteiden sisältämien aineiden vaarallisuutta. Tähän ovat luonnollisestikin päteviä ne kemiallisiin aineisiin ja valmisteisiin REACH-asetuksen nojalla sovellettavat testausmenetelmät, joista säädetään asetuksessa N:o 440/2008. Samaten ovat päteviä ne jätteiden vaaraominaisuuksien testaus- ja laskentamenetelmät, jotka komissio on maininnut vuonna 2018 antamansa tiedonannon liitteessä III.(50)
67. Tiedonannon liitteessä 4 luetellaan CEN-menetelmät ja ‑standardit, joita erityyppisillä kemiallisilla analyyseilla tapahtuvassa jätteiden määrittelyssä on noudatettava.(51)
68. Katson kuitenkin, että myös muut kansainvälisissä, unionin tai kansallisissa säännöissä hyväksytyt testausmenetelmät(52) ovat päteviä jätteen sisältämien aineiden vaarallisuuden tai vaarattomuuden määrittämiseen. Sekä direktiivin 2008/98, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 1357/2014, liitteen III lopussa että päätöksen 2000/532 liitteessä olevan otsakkeen ”Arviointi ja luokittelu” 2 kohdan toisessa luetelmakohdassa nimittäin vahvistetaan, että arvioinnissa voidaan turvautua ”muihin kansainvälisesti tunnustettuihin testimenetelmiin”. Muistutan vielä, että päätöksen 2000/523 liitteessä olevan otsakkeen ”Arviointi ja luokittelu” 1 kohdan viimeisen virkkeen mukaan testin tulokset ovat näiden vaarallisten aineiden laskentamenetelmään nähden etusijalla.
69. Kemiallisten testien ja analyysien laajuudesta totean edellä esitetyn mukaisesti, että analyysit voidaan tehdä otantatesteillä, kunhan taataan täysin testien tehokkuus ja edustavuus. Nämä takeet annetaan esimerkiksi soveltamalla Euroopan standardointikomitean (CEN) aihetta ”Jätteen määrittely – jätemateriaalien näytteenotto” koskevia standardeja ja teknisiä eritelmiä.(53)
70. Edellä esitetyn perusteella direktiivin 2008/98 7 artiklaa ja liitettä III ja päätöksen 2000/532 liitteessä olevan otsakkeen ”Arviointi ja luokittelu” 2 kohtaa ”Jätteen luokitteleminen vaaralliseksi” on tulkittava siten, että rinnakkaiskoodilla merkityn jätteen tuottajalla tai haltijalla on velvollisuus selvittää sen koostumus ja tämän jälkeen määrittää laskennan tai testauksen avulla, sisältääkö se vaarallisia aineita tai direktiivin 2008/98 liitteessä III tai asetuksen N:o 850/2004 liitteessä IV lueteltuja vaaraominaisuuksia. Tässä yhteydessä on merkityksellistä, että käytetään asetuksessa N:o 440/2008 säädettyjä taikka kansainvälisesti tunnustettuja tai jäsenvaltion kansallisessa lainsäädännössä hyväksyttyjä näytteenottomenetelmiä ja kemiallisia analyysi- ja testausmenetelmiä.
2. Neljäs ennakkoratkaisukysymys
71. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa tietää, edellyttääkö ennalta varautumisen periaate sitä, että jos on epävarmaa, onko jätteessä vaarallisia aineita, tai jos tätä on mahdotonta varmuudella todentaa, jäte luokitellaan vaaralliseksi luokiteltavaan rinnakkaisnimikkeeseen (MH).
72. SEUT 191 artiklan 2 kohdan mukaan unionin ympäristöpolitiikka perustuu ennalta varautumisen periaatteelle ja myös periaatteille, joiden mukaan ennalta ehkäiseviin toimiin olisi ryhdyttävä, ympäristövahingot olisi torjuttava ensisijaisesti niiden lähteellä ja saastuttajan olisi maksettava. Ennalta varautumisen periaate on riskinhallintaväline, jota voidaan käyttää, kun ei ole tieteellistä varmuutta tietyn toiminnan ihmisten terveydelle tai ympäristölle mahdollisesti aiheuttamasta riskistä, ja joka mahdollistaa ennalta ehkäisevien toimenpiteiden toteuttamisen ennen kuin tämä uhka toteutuu.(54)
73. Ennalta varautumisen (tai ennakkovarautumisen) periaate mainitaan muun muassa direktiivin 2008/98 4 artiklan 2 kohdan viimeisessä alakohdassa,(55) kun taas saman direktiivin 1 ja 13 artiklassa viitataan jäsenvaltioiden velvollisuuteen toteuttaa tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jätehuolto tapahtuu vaarantamatta ihmisten terveyttä ja vahingoittamatta ympäristöä.
74. Edellä jo mainitsinkin, että jätteen luokittelu MH-rinnakkaisnimikkeeseen vaikuttaa suuresti tuleviin jätehuoltovalintoihin (uudelleenkäytön, kierrätyksen, mahdollisen hyödyntämisen tai loppukäsittelyn välillä). Kuten komissio vahvistaa, ennalta varautumisen periaate ei kuitenkaan johda automaattisesti tähän luokitukseen, jos pelkästään epäillään, että jätteissä on direktiivin 2008/98 liitteessä III tai asetuksen N:o 850/2004 liitteessä IV mainittuja vaaraominaisuuksia.
75. Määrittääkseen, onko jätteelle asianmukaista antaa MH- vai MNH-nimike, omistajan tai haltijan on sovellettava rinnakkaisnimikkeisiin kuuluvien jätteiden luokittelumenettelyä määrittämällä ensin jätteen koostumus ja, jos siinä todetaan aineita, joilla on vaaraominaisuuksia, laskemalla näiden aineiden pitoisuusarvot tai tekemällä vastaavat testit.
76. Jätteen tuottaja tai haltija ei kuitenkaan voi käyttää ennalta varautumisen periaatetta verukkeena sille, että se jättää soveltamatta direktiivissä 2008/98 ja päätöksessä 2000/532 säädettyä rinnakkaisnimikkeisiin kuuluvien jätteiden luokittelumenettelyä. Jäsenvaltioilla on lupa uudelleenluokitella vaaraton jäte vaaralliseksi tai päinvastoin, mutta niiden on ilmoitettava tällaisista tapauksista komissiolle, jotta tämä voi tarvittaessa tarkistaa jäteluetteloa direktiivin 2008/98 7 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti. Vaikka jäsenvaltioille on asetettu tämä rajoitus, yksityiset oikeussubjektit eivät voi oikeuttaa kyseisellä periaatteella sitä, että ne luokittelevat jätteitä edellä mainituissa unionin oikeussäännöissä tarkoitetun menettelyn ulkopuolella.
77. Nähdäkseni unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö vahvistaa tämän.(56) Ennalta varautumisen periaatteen oikea soveltaminen nimittäin ”edellyttää ensinnäkin niiden mahdollisesti kielteisten vaikutusten tunnistamista, joita kyseisten ainesosien tai elintarvikkeiden ehdotetulla käyttämisellä on terveyteen, ja toiseksi terveysriskien kattavaa arviointia, joka perustuu luotettavimpiin käytettävissä oleviin tieteellisiin tietoihin ja kansainvälisen tutkimuksen tuoreimpiin tuloksiin”.(57) Tästä syystä ”suojatoimenpiteitä – – ei voida pätevästi perustella riskiä koskevalla puhtaasti hypoteettisella lähestymistavalla, joka perustuu pelkkiin tieteellisesti vielä tarkistamattomiin olettamuksiin. Tällaisia suojatoimenpiteitä voidaan sitä vastoin – niiden väliaikaisesta luonteesta huolimatta ja vaikka ne olisivat luonteeltaan ennalta ehkäiseviä – toteuttaa vain, jos ne perustuvat mahdollisimman täydelliseen riskinarviointiin ja kun otetaan huomioon yksittäistapauksen erityisolosuhteet, jotka osoittavat näiden toimenpiteiden olevan tarpeen.”(58)
78. Myöskään pelkkä epäily jätteen vaarallisuudesta ei ole riittävä peruste sen luokittelemiseen MH-nimikkeeseen ennalta varautumisen periaatteeseen vedoten. Jos näin olisi, kaikki jätteet, joille on annettu rinnakkaiskoodi, olisi luokiteltava vaarallisiksi. Mielestäni tällainen luokittelu edellyttää kuitenkin aina jätteen koostumuksen yksityiskohtaista analyysia, minkä jälkeen on vielä tarkistettava, ovatko sen sisältämät aineet mahdollisesti vaarallisia. Direktiivissä 2008/98 ja päätöksessä 2000/532 säädetyssä menettelyssä asetetaan ennalta varautumisen periaatteeseen vetoamiselle samanlaiset edellytykset kuin ne, jotka unionin tuomioistuin on vahvistanut.
79. Yhdyn siihen Italian hallituksen näkemykseen, jonka mukaan tuottajalla tai haltijalla ei ole velvollisuutta analysoida tyhjentävästi kaikkia jätteen mahdollisesti sisältämiä asetuksen N:o 1272/2008 mukaisia vaarallisia aineita ja kaikkia mahdollisia direktiivin 2008/98 liitteessä III tarkoitettuja vaaraominaisuuksia. Samaa mieltä on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, jonka käsityksen mukaan kaikkien niiden aineiden tasapuolinen selvittäminen, joita kyseisiin jätteisiin voisi teoreettisesti sisältyä, ei ole tarpeen, vaan tarpeen on kyseisten aineiden asianmukainen tunnistaminen, joka perustuu jätteiden tarkan koostumuksen määrittämiseen ja näin tunnistettujen aineiden vaarallisuuden arvioimiseen.
80. Lisäksi direktiivin 2008/98 4 artiklan 2 kohdan viimeisessä alakohdassa mainittu teknisen ja taloudellisen hyväksyttävyyden periaate estää vaatimasta tuottajalta ehdottoman tyhjentävää analyysia jätteen koostumuksesta ja sen sisältämien aineiden kaikista vaaraominaisuuksista. Tällainen velvoite olisi myös suhteeton.
81. Mielestäni ennalta varautumisen periaate oikeuttaisi luokittelemaan jätteen MH-rinnakkaisnimikkeeseen, jos sen koostumuksen analysointi ja/tai sen ainesosien vaaraominaisuuksien arvioiminen osoittautuu jätteen tuottajasta tai haltijasta riippumattomista syistä mahdottomaksi. Tässä tapauksessa jätteestä aiheutuisi kansanterveydelle tai ympäristölle todellista vaaraa, joka oikeuttaisi rajoittavana toimenpiteenä luokittelemaan jätteen MH-rinnakkaisnimikkeeseen sen vaarallisuuden ”neutraloimiseksi”.(59)
IV Ratkaisuehdotus
82. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Corte suprema di Cassazionen esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
Jätteistä ja tiettyjen direktiivien kumoamisesta 19.11.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY 7 artiklaa ja liitettä III, sellaisina kuin ne ovat muutettuina asetuksella (EU) N:o 1357/2014, ja jätteistä annetun neuvoston direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan a alakohdan mukaisen jäteluettelon laatimisesta tehdyn komission päätöksen 94/3/EY ja vaarallisista jätteistä annetun neuvoston direktiivin 91/689/ETY, 1 artiklan 4 kohdan mukaisen vaarallisten jätteiden luettelon laatimisesta tehdyn neuvoston päätöksen 94/904/EY korvaamisesta 3.5.2000 tehdyn komission päätöksen 2000/532/EY, sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä 2014/955/EU, liitteessä olevan otsakkeen ”Arviointi ja luokittelu” 2 kohtaa ”Jätteen luokitteleminen vaaralliseksi” on tulkittava seuraavasti:
1) Jätteen tuottajalla tai haltijalla on velvollisuus selvittää sen koostumus ja tämän jälkeen määrittää laskennan tai testauksen avulla, sisältääkö se vaarallisia aineita tai direktiivin 2008/98 liitteessä III tai asetuksen (EY) N:o 850/2004 liitteessä IV lueteltuja vaaraominaisuuksia. Tässä yhteydessä on merkityksellistä, että käytetään asetuksessa (EY) N:o 440/2008 säädettyjä taikka kansainvälisesti tunnustettuja tai jäsenvaltion kansallisessa lainsäädännössä hyväksyttyjä näytteenottomenetelmiä ja kemiallisia analyysi- ja testausmenetelmiä.
2) Jätteen tuottaja tai haltija ei kuitenkaan voi käyttää ennalta varautumisen periaatetta verukkeena sille, että se jättää soveltamatta direktiivissä 2008/98 ja päätöksessä 2000/532 säädettyä rinnakkaisnimikkeisiin kuuluvien jätteiden luokittelumenettelyä, paitsi jos jätteiden koostumuksen ja/tai niiden ainesosien vaaraominaisuuksien analysointi osoittautuu mahdottomaksi.