UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kahdeksas jaosto)
7 päivänä toukokuuta 2019 (*)
EU-tavaramerkki – Hakemus sanamerkin vita rekisteröimiseksi EU-tavaramerkiksi – Ehdottomat hylkäysperusteet – Erottamiskyvyn puuttuminen – Kuvailevuus – Ominaisuuden käsite – Värin nimi – Asetuksen (EU) 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan b ja c alakohta
Asiassa T-423/18,
Fissler GmbH, kotipaikka Idar-Oberstein (Saksa), edustajinaan asianajajat G. Hasselblatt ja K. Middelhoff,
kantajana,
vastaan
Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO), asiamiehinään W. Schramek ja D. Walicka,
vastaajana,
jossa on kyse kanteesta, joka on nostettu EUIPO:n viidennen valituslautakunnan 28.3.2018 tekemästä päätöksestä (asia R 1326/2017‑5), joka koskee hakemusta sanamerkin vita rekisteröimisestä EU-tavaramerkiksi,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. M. Collins sekä tuomarit M. Kancheva (esittelevä tuomari) ja G. De Baere,
kirjaaja: E. Coulon,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 6.7.2018 jätetyn kannekirjelmän,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 24.9.2018 jätetyn vastauskirjelmän,
ottaen huomioon asian siirtämisen uudelle esittelevälle tuomarille, joka kuuluu kahdeksanteen jaostoon,
ottaen huomioon, etteivät asianosaiset ole esittäneet istunnon järjestämistä koskevaa pyyntöä kolmen viikon kuluessa siitä, kun asian käsittelyn kirjallisen vaiheen päättymisestä ilmoitettiin, ja päätettyään unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 106 artiklan 3 kohdan mukaisesti ratkaista kanteen ilman asian käsittelyn suullista vaihetta,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1 Kantaja Fissler GmbH jätti 27.9.2016 Euroopan unionin teollisoikeuksien virastoon (EUIPO) EU-tavaramerkin rekisteröintihakemuksen Euroopan unionin tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna (korvattu Euroopan unionin tavaramerkistä 14.6.2017 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2017/1001 (EUVL 2017, L 154, s. 1)), nojalla.
2 Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin numerolla 15857188, on sanamerkki vita.
3 Tavarat, joita varten rekisteröintiä haettiin, kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan, 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkiin 7, 11 ja 21, ja ne vastaavat näiden luokkien osalta seuraavaa kuvausta:
– luokka 7: ”Keittiökoneet, sähkökäyttöiset; edellä mainittujen tavaroiden varaosat ja tarvikkeet”
– luokka 11: ”Painekasarit, sähkökäyttöiset; edellä mainittujen tavaroiden varaosat ja tarvikkeet”
– luokka 21: ”Välineet ja ‑säilytysastiat keittiö- ja kotitalouskäyttöön; keittokattilasarjat; ei-sähkökäyttöiset paineastiat ruuanvalmistukseen; edellä mainittujen tavaroiden varaosat ja tarvikkeet”.
4 Tutkija epäsi 28.4.2017 tekemällään päätöksellä mainittuja tavaroita varten haetun tavaramerkin rekisteröinnin sillä perusteella, että merkki on asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan c alakohdassa (josta on tullut asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan c alakohta) tarkoitetulla tavalla kuvaileva ja että siltä puuttuu saman asetuksen 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa (josta on tullut asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan b alakohta) tarkoitettu erottamiskyky.
5 Kantaja teki 20.6.2017 EUIPO:lle valituksen tutkijan päätöksestä asetuksen N:oo207/2009 58–64 artiklan (joista on tullut asetuksen 2017/1001 66–71 artikla) nojalla.
6 EUIPO:n viides valituslautakunta hylkäsi valituksen 28.3.2018 tekemällään päätöksellä (jäljempänä riidanalainen päätös). Se katsoi ensinnäkin kohdeyleisön osalta, että mainitut tavarat oli suunnattu ennen kaikkea suurelle yleisölle mutta osittain myös asiantuntevalle yleisölle, kuten kokeille, ja että tarkkaavaisuusaste vaihteli keskimääräisestä korkeaan. Se lisäsi, että koska haettu tavaramerkki on ruotsin kielen sana, lähtökohtana oli pidettävä Euroopan unionin ruotsinkielistä yleisöä.
7 Toiseksi valituslautakunta totesi haetun tavaramerkin kuvailevuudesta ensin, että sanamerkki vita on määräinen monikkomuoto sanasta ”vit”, joka tarkoittaa ruotsiksi ”valkoinen”. Seuraavaksi se katsoi, että asetuksen N:o 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan c alakohtaa sovellettaessa ei ollut ratkaisevaa tietää, oliko valkoinen väri tavallinen näissä tavaroissa, vaan oli riittävää, että kyseiset tavarat voivat olla valkoisia ja että merkki voi olla niitä kuvaileva. Valituslautakunta korosti, että vaikka valkoinen väri ei ollutkaan sähköisissä ja muissa kuin sähköisissä (eli sähkökäyttöisissä ja ei-sähkökäyttöisissä) kasareissa ja muissa kotitalousvälineissä kaikkein tavallisin, se oli niissä ainakin melko tavanomainen, ja katsoi tämän osoittavan, että keskivertokuluttaja yhdistää mainitut tavarat valkoiseen väriin ja pitää siis haettua tavaramerkkiä kuvailevana. Lisäksi valituslautakunta totesi, että tiettyjä keittiövälineitä ja kodinkoneita kutsutaan usein nk. valkoisiksi tavaroiksi englannin (white goods) ja ruotsin kielellä (vitvaror). Verkko-osoitteessa http://www.vitvara.n.nu/vad-ar-vitvaror olevalta internetsivustolta saadun otteen perusteella se päätteli, että osaa mainituista tavaroista, kuten sähkökäyttöisiä keittiökoneita ja sähkökäyttöisiä painekasareita, voitiin yhteisesti nimittää nk. valkoisiksi tavaroiksi. Se täsmensi, että vaikka tämä ei ollut mahdollista, koska valkoisiksi tavaroiksi kutsutaan ennen kaikkea suuria kodinkoneita, kuten pyykin- ja astianpesukoneita, tämä kuitenkin osoittaa selvästi, että valkoinen väri yhdistettiin yleisesti kotitalousvälineisiin. Se totesi lopuksi, että haettu tavaramerkki oli puhtaasti kuvaileva.
8 Kolmanneksi, siltä osin kuin on kyse haetun tavaramerkin erottamiskyvyn puuttumisesta, valituslautakunta katsoi, että kohdeyleisö ymmärsi haetun tavaramerkin pelkkänä objektiivisena viestinä siitä, että mainittuja tavaroita oli saatavana valkoisina. Se päätteli siitä, että mainittu tavaramerkki oli puhtaasti kuvaileva ja että sillä ei näin ollut lainkaan erottamiskykyä. Sen mukaan mikä tahansa keittiökoneiden tai keittokattilasarjojen valmistaja saattoi valmistaa tuotteitaan valkoisina, eikä kyseinen tavaramerkki ollut omiaan erottamaan kantajan tavaroita muiden yritysten tavaroista. Lisäksi valituslautakunta hylkäsi kantajan vetoamisen muihin rekisteröityihin tavaramerkkeihin, jotka muodostuvat yksinomaan väreistä.
Asianosaisten vaatimukset
9 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen
– velvoittaa EUIPO:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
10 EUIPO vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
11 Kantaja vetoaa kanteensa tueksi kahteen kanneperusteeseen, jotka koskevat asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan c alakohdan ja saman asetuksen 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomista. Se väittää lähinnä, että haettu tavaramerkki ei ole mainittujen tavaroiden osalta kuvaileva ja että sillä on niiden osalta vaadittava erottamiskyky.
Alustava toteamus, joka koskee kohdeyleisön määrittelyä
12 Aluksi on aiheellista määritellä näiden kahden ehdottoman hylkäysperusteen arvioinnin kannalta merkityksellinen yleisö.
13 Valituslautakunta katsoi riidanalaisen päätöksen 13–15 kohdassa yhtäältä, että mainittujen tavaroiden keskivertokuluttaja oli ensisijaisesti tavallinen kuluttaja eli suuri yleisö, mutta osaksi myös asiantunteva yleisö, kuten kokit, ja että tarkkaavaisuusaste vaihteli siis keskimääräisestä korkeaan. Sen mukaan hylkäysperusteita koskevasta oikeuskäytännöstä ilmeni lisäksi, että jos tavarat ja palvelut oli tarkoitettu sekä keskivertokuluttajille että asiantuntevalle yleisölle, se yleisö, jonka tarkkaavaisuusaste on alhaisin, oli otettava huomioon, ja että käsiteltävässä asiassa perusteena oli käytettävä suuren yleisön tarkkaavaisuusastetta. Lopuksi valituslautakunta täsmensi, että vaikka merkki oli suunnattu asiantuntevalle yleisölle, joka oli tavallista tarkkaavaisempaa, se ei tarkoittanut merkin erottamiskyvyn lisääntymistä, sillä vaikka keskivertokuluttaja ei ymmärrä merkin kuvailevaa merkitystä, asiantunteva yleisö voi ymmärtää sen välittömästi (ks. vastaavasti tuomio 11.10.2011, Chestnut Medical Technologies v. SMHV (PIPELINE), T‑87/10, ei julkaistu, EU:T:2011:582, 27 ja 28 kohta).
14 Tältä osin oikeuskäytännöstä ilmenee, että kohdeyleisön erikoistuneisuus voi vaikuttaa määräävästi merkin erottamiskyvyn arvioimisessa sovellettaviin oikeudellisiin arviointiperusteisiin. Vaikka on totta, että erikoistuneen kohdeyleisön tarkkaavaisuusaste on jo määritelmän mukaisesti korkeampi kuin keskivertokuluttajan, siitä ei välttämättä seuraa, että merkin heikompi erottamiskyky riittää, kun kohdeyleisö on erikoistunut. Vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön perustuva periaate, jonka mukaan sen arvioimiseksi, onko tavaramerkki erottamiskykyinen vai ei, huomioon on otettava sen synnyttämä kokonaisvaikutelma, voitaisiin nimittäin kyseenalaistaa, jos merkin erottamiskyvyn kynnys riippuisi yleisesti kohdeyleisön erikoistumisen asteesta (ks. tuomio 12.7.2012, Smart Technologies v. SMHV, C‑311/11 P, EU:C:2012:460, 48–50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Sama pätee arvioitaessa merkin kuvailevuutta.
15 Käsiteltävässä asiassa valituslautakunta on siis perustellusti tukeutunut suuren yleisön haetusta tavaramerkistä saamaan vaikutelmaan eikä ole myöntänyt, että asiantuntevan yleisön, kuten kokkien, vaikutelmilla olisi erityistä vaikutusta.
16 Toisaalta valituslautakunta totesi riidanalaisen päätöksen 16 kohdassa, että asetuksen 2017/1001 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti merkkiä ei rekisteröidä, vaikka rekisteröinnin esteet olisivat olemassa ainoastaan osassa unionia. Se katsoi, että koska haettu tavaramerkki on ruotsin kielen sana, sen soveltuvuus suojan saamiseen oli heti aluksi arvioitava unionin ruotsinkielisen yleisön perusteella.
17 Tältä osin, ottamatta tässä vaiheessa kantaa siihen, mielletäänkö haettu tavaramerkki tosiasiallisesti ruotsin kielen sanaksi, on riittävää todeta, että ehdottomat hylkäysperusteet, joihin tutkija ja valituslautakunta vetoavat, liittyvät ruotsin kieleen, joten niiden arvioinnin kannalta merkityksellinen yleisö on unionin ruotsinkielinen yleisö eli ruotsalainen tai suomalainen kuluttaja (ks. vastaavasti tuomio 9.7.2014, Pågen Trademark v. SMHV (gifflar), T‑520/12, ei julkaistu, EU:T:2014:620, 19 ja 20 kohta).
Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan c alakohdan rikkomista
18 Ensimmäisessä kanneperusteessa kantaja väittää ensinnäkin, että haetulla tavaramerkillä ei erikseen käytettynä ole mitään nimenomaista kuvailevaa sisältöä ja että vaikuttaa siis epätodennäköiseltä, että ruotsalaiset kuluttajat tosiasiallisesti ymmärtäisivät sanan ”vita” merkitsevän valkoista. Se moittii EUIPO:ta siitä, ettei se ole ottanut riittävästi huomioon sitä, ettei haettu tavaramerkki koske adjektiivia ”vit” (valkoinen) sen perusmuodossa, joka ilmenee sanakirjoista, vaan sanaa ”vita” yksinään tarkasteltuna. Kantajan mukaan tätä sanaa ei kuitenkaan ruotsin kielessä käytetä koskaan yksinään vaan aina sen jäljessä olevan substantiivin yhteydessä, johon kyseinen sana liittyy. Siltä osin kuin on kyse sanan ”vita” käyttämisestä yksinään EUIPO ei ole osoittanut, että olisi olemassa mitään ensisijaista sisältöä, joka liittyy asianomaisten tavaroiden tiettyihin ominaisuuksiin, eikä ole esittänyt mitään tähän viittaavaa näyttöä. Ruotsalainen kuluttaja ei siis tunnista suoralta kädeltä sanaa ”vita” yksinään käytettynä eikä näin ollen yhdistä sitä suoraan sanaan ”valkoinen”. Kantaja väittää lisäksi, ettei sanan ”vita” merkitys ole selvä ja että se edellyttää tulkintaa, koska kyseinen sana voi liittyä eri tilanteisiin ja voi merkitä useissa kielissä eri asioita, muun muassa ”elämää” tai ”elämänmuotoa” niin latinaksi kuin italiaksikin.
19 Toiseksi kantaja väittää, että vaikka käytettäisiin perusteena ruotsalaista kuluttajaa ja pidettäisiin lähtökohtana sitä periaatetta, että sana ”vita” yhdistetään väriä koskevaan ilmaukseen, ei ole totta, että ilmauksella valkoisesta väristä olisi puhtaasti kuvaileva merkitys mainittujen tavaroiden osalta, sillä kohdeyleisön näkökulmasta sanan ”vita” ja mainittujen tavaroiden välillä ei ole riittävän suoraa ja konkreettista yhteyttä. Tämä koskee sen mukaan muun muassa painekeittimiä ja kasareita, jotka valmistetaan lähes yksinomaan ruostumattomasta teräksestä ja joissa ei tavallisesti käytetä valkoista väriä. Mainittuja tavaroita ei kantajan mukaan myöskään voida pitää nk. valkoisina tavaroina, koska kyseisellä ilmauksella tarkoitetaan kodinkoneita, kuten jääkaappeja, pakastimia, pesukoneita ja kuivausrumpuja, mutta sitä ei käytetä esimerkiksi painekeittimistä, kasareista, paistinpannuista tai kulhoista. Kohdeyleisö yhdistää siis viimeksi mainitut tavarat ruostumattomasta teräksestä valmistettuihin tavaroihin, eikä värien nimillä ole merkitystä. Kun otetaan huomioon, ettei värien nimillä ei ole merkitystä mainittujen tuotteiden alalla ja ettei kohdeyleisö yhdistä ruoanvalmistuslaitteisiin mitään tiettyjä värejä, mitään väriä ei myöskään sen nimestä riippumatta mielletä kyseisten tavaroiden ominaisuudeksi. Sillä, että mainitut tavarat voivat olla myös valkoisia, ei siis kantajan mukaan ole merkitystä, sillä ratkaiseva arviointiperuste on pikemminkin se, voidaanko merkkiä käyttää tähän tarkoitukseen ja mieltääkö kohdeyleisö, että se voidaan ymmärtää jotakin kyseisten tavaroiden ominaisuutta kuvailevaksi ilmaukseksi.
20 Siten kantaja väittää, että ruotsalainen keskivertokuluttaja ei päättele heti ja asiaa enempää pohtimatta, että sana ”vita” koskee valkoista keittiövälinettä. Sen mukaan kyseisen kuluttajan on päinvastoin pohdittava asiaa useassa vaiheessa voidakseen päätellä tavaran värin kyseisen värin nimityksestä itsestään. Mainitulle kuluttajalle ei myöskään ilmene selvästi, mihin tavaran osaan väriä koskeva ilmaus on yhdistettävä, kun otetaan huomioon, että kasarit, paistinpannut, keittiökoneet tai kulhot koostuvat tavallisesti useista osista tai ainakin sisä- ja ulkopuolesta. Kantajan mukaan kyseinen kuluttaja ei siis pelkästään väriä koskevan ilmauksen perusteella päättele asiaa enempää pohtimatta, onko mainituissa tuotteissa valkoisia osia, ovatko ne kokonaan valkoisia vai onko vain esimerkiksi niiden sisäosa valkoinen.
21 Kolmanneksi kantaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin ja EUIPO ovat toistuvasti todenneet, että sanalla ”vita” ei ollut kuvailevaa merkitystä asianomaisten tavaroiden osalta ja että sen erottamiskyky oli siis keskimääräinen, koska siltä puuttui suora yhteys tai suhde kyseisiin tavaroihin ja huolimatta sanan ”vita” viittaamisesta elinvoimaan (ks. tuomio 14.1.2016, The Cookware Company v. SMHV – Fissler (VITA+VERDE), T‑535/14, ei julkaistu, EU:T:2016:2, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
22 Kantaja päättelee, että sana ”vita” yksinään käytettynä ei merkitse ruotsalaisille kuluttajille valkoista, eikä sillä myöskään lukuisien merkitystensä ja tulkitsemistarpeensa takia ole mitään ensisijaista kuvailevaa sisältöä, joka on yhteydessä yleisön kannalta merkitykselliseen ominaisuuteen ja liittyy tavaroihin, joita varten rekisteröintiä haetaan. Se lisää, että pelkästään se, että jokin seikka on abstraktilla tavalla omiaan ilmaisemaan ominaisuutta, ei ole riittävä peruste asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetulle vapaana pitämisen tarpeelle.
23 EUIPO kiistää kantajan väitteet ja katsoo ensimmäisen kanneperusteen olevan tehoton. Se väittää, että merkkiä on konkreettisesti tarkasteltava mainittuihin tavaroihin nähden ja että kuluttajat havaitsevat EU-tavaramerkin suoraan niiden tavaroiden yhteydessä, joihin se on kiinnitetty, esimerkiksi tehdessään ostoksia tai mainonnassa. EUIPO:n mukaan kantajan väite, jonka mukaan järkevän merkityksen antaminen haetulle merkille edellyttää asian pohtimista useassa vaiheessa, ei ole vakuuttava, ja siltä osin kuin tavarat ovat valkoisia, sen väite, jonka mukaan ruotsinkielisten kuluttajien ei ole helppo tunnistaa tavaroiden ominaisuuksia merkistä, on myös perusteeton.
24 EUIPO toteaa, että sana ”vita”, jota käytetään ruotsin kielessä adjektiivina, vastaa saksan kielen sanaa ”weiße” tai ranskan kielen sanaa ”blanche” ja ettei ruotsinkielinen yleisö tarvitse käännöstä. Se lisää, että sanan ”vita” käyttäminen myös muissa kielissä ei muuta mitenkään ruotsia äidinkielenään puhuvien mielleyhtymää. Vaikka EUIPO myöntää, että sanaa ”vita” ei tavallisesti käytetä yksinään, se korostaa, että tavaroihin liittyvässä konkreettisessa tarkastelussa merkin ei ole välttämätöntä olla ilmaus ”valkoiset sähkökäyttöiset keittiökoneet” ja että kohdeyleisö havaitsee tavarat ja lisää ne merkkiin mielessään. Se väittää, että ruotsinkielinen kohdeyleisö tietää värin voivan merkitä tavaroihin liittyvää ominaisuutta ja käsittävän informatiivisen viestin, josta ilmenee, että kyse on valkoisista eikä muunvärisistä tavaroista, esimerkiksi teräksenharmaista.
25 EUIPO katsoo, ettei se ole velvollinen näyttämään toteen, että haettu tavaramerkki voisi osoittaa jonkin tavaroiden ominaisuuden, sillä asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan c alakohta ei sen mukaan koske merkin nykyistä käyttöä. Vaikka se ei kiistä sitä, että on olemassa paljon kasareita ja muita keittiöön liittyviä tavaroita, jotka on valmistettu teräksestä, se väittää kuitenkin, että mainituissa tavaroissa käytetään myös muita värejä, kuten valkoista, joten valkoinen painekeitin ei ole epätavallinen tai silmiinpistävä. EUIPO lisää, että vaikka valkoista käytettäisiin harvoin kodinkoneissa, se ei olisi ristiriidassa sen kanssa, että kyse voi olla näiden tavaroiden olennaisesta ominaisuudesta. Se väittää, että väri voi olla tärkeä hankintaperuste, jopa että sitä on pidettävä olennaisena ominaisuutena ja ettei mikään estä sitä, että edellä mainitut tavarat ovat kokonaan tai pääosin valkoisia.
26 EUIPO väittää, ettei ominaisuus ole välttämättä olennainen osatekijä tai hankintaperuste ja että oikeuskäytännön mukaan asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu hylkäysperuste on tehokas riippumatta siitä, kuvaako merkki mainittujen tavaroiden olennaista vai toissijaista ominaisuutta tai jopa mitä tahansa ominaisuutta. Se lisää, että merkkiin on sovellettava hylkäysperustetta, jos ainakin yksi sen mahdollisista merkityksistä on sellainen, että se ilmaisee asianomaisten tavaroiden jonkin ominaisuuden. EUIPO:n mukaan näin on kuitenkin käsiteltävässä asiassa, koska haettua tavaramerkkiä ei ole tarpeen tulkita eikä se käynnistä monimutkaista pohdintaprosessia ottaen huomioon, että sanaa ”vita” käytetään ruotsin kielessä adjektiivina sanan ”valkoinen” yhtenä muotona. EUIPO ”ei siis ymmärrä”, miksi mainitun sanan havaitseminen käynnistäisi tällaisen pohdintaprosessin, sillä sen viesti on yksinkertainen ja informatiivinen eikä epämääräinen tai epäselvä. Myöskään aikaisempia rekisteröintejä koskevat asiat eivät ole sen mukaan vertailukelpoisia eikä niillä ole sitovaa vaikutusta käsiteltävässä asiassa.
27 Asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan seuraavia merkkejä ei rekisteröidä: tavaramerkit, jotka muodostuvat yksinomaan sellaisista merkeistä tai merkinnöistä, joita voidaan elinkeinotoiminnassa käyttää osoittamaan tavaroiden tai palvelujen lajia, laatua, määrää, käyttötarkoitusta, arvoa tai maantieteellistä alkuperää, tavaroiden valmistusajankohtaa tai palvelujen suoritusajankohtaa taikka muita tavaroiden tai palvelujen ominaisuuksia. Saman artiklan 2 kohdan mukaan 1 kohtaa sovelletaan, vaikka rekisteröinnin esteet olisivat olemassa ainoastaan osassa unionia.
28 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan merkin kuuluminen kyseisen säännöksen tarkoittaman kiellon soveltamisalaan edellyttää, että merkin ja niiden tavaroiden tai palvelujen välillä, joita varten rekisteröintiä haetaan, on olemassa riittävän suora ja konkreettinen yhteys, jotta kohdeyleisö voi heti ja asiaa tarkemmin pohtimatta havaita, että merkillä kuvaillaan mainittuja tavaroita tai palveluja tai niiden tiettyä ominaisuutta (tuomio 22.6.2005, Metso Paper Automation v. SMHV (PAPERLAB), T‑19/04, EU:T:2005:247, 25 kohta; tuomio 12.5.2016, Chung-Yuan Chang v. EUIPO – BSH Hausgeräte (AROMA), T‑749/14, ei julkaistu, EU:T:2016:286, 23 kohta ja tuomio 25.10.2018, Devin v. EUIPO – Haskovo (DEVIN), T‑122/17, EU:T:2018:719, 18 kohta).
29 Kuvailevuutta arvioitaessa on yhtäältä otettava huomioon ne tavarat ja palvelut, joita varten merkki halutaan rekisteröidä ja toisaalta se, miten kohderyhmä eli näiden tavaroiden tai palveluiden kuluttajat havaitsevat merkin (ks. vastaavasti tuomio 27.2.2002, Ellos v. SMHV (ELLOS), T‑219/00, EU:T:2002:44, 29 kohta; tuomio 12.5.2016, AROMA, T‑749/14, ei julkaistu, EU:T:2016:286, 24 kohta ja tuomio 17.1.2019, Ecolab USA v. EUIPO (SOLIDPOWER), T‑40/18, ei julkaistu, EU:T:2019:18, 25 kohta).
30 Lisäksi sanamerkkiin on sovellettava asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettua hylkäysperustetta, jos ainakin yksi sen mahdollisista merkityksistä on sellainen, että se ilmaisee asianomaisten tavaroiden tai palvelujen ominaisuuden (tuomio 23.10.2003, SMHV v. Wrigley, C‑191/01 P, EU:C:2003:579, 32 kohta ja tuomio 12.5.2016, AROMA, T‑749/14, ei julkaistu, EU:T:2016:286, 29 kohta).
31 Lopuksi asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan c alakohdan taustalla olevan yleisen edun mukaista on taata, että niiden tavaroiden tai palvelujen, joita varten merkin rekisteröintiä tavaramerkiksi haetaan, yhtä tai useampaa ominaisuutta kuvaavia merkkejä voivat vapaasti käyttää kaikki talouden toimijat, jotka tarjoavat tällaisia tavaroita tai palveluja (tuomio 10.3.2011, Agencja Wydawnicza Technopol v. SMHV, C‑51/10 P, EU:C:2011:139, 37 kohta). Tällä säännöksellä estetään se, että ainoastaan yksi yritys saisi käyttää tällaisia merkkejä tai ilmauksia sen vuoksi, että ne on rekisteröity tavaramerkiksi (tuomio 23.10.2003, SMHV v. Wrigley, C‑191/01 P, EU:C:2003:579, 31 kohta) ja se, että jokin yritys monopolisoisi kuvailevan termin käytön muiden yritysten – sen kilpailijat mukaan luettuna – vahingoksi, jolloin niiden käytettävissä niiden omien tavaroiden kuvaamiseen oleva sanavarasto supistuisi (tuomio 16.10.2014, Larrañaga Otaño v. SMHV (GRAPHENE), T‑458/13, EU:T:2014:891, 18 kohta; tuomio 7.12.2017, Colgate-Palmolive v. EUIPO (360°), T‑332/16, ei julkaistu, EU:T:2017:876, 17 kohta ja tuomio 25.10.2018, DEVIN, T‑122/17, valitus vireillä, EU:T:2018:719, 19 kohta).
32 Näiden periaatteiden valossa on lausuttava kantajan ensimmäisestä kanneperusteesta, joka koskee asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan c alakohdan rikkomista. Tätä varten on tarkasteltava vuorotellen ruotsin kielen sanan ”vita” merkitystä ja kyseisen merkityksen ja mainittujen tavaroiden välistä yhteyttä.
Sanan ”vita” merkitys ruotsin kielessä
33 Kantaja väittää, että ruotsinkielinen kuluttaja ei tunnista suoralta kädeltä sanaa ”vita” yksinään käytettynä eikä näin ollen yhdistä sitä suoraan sanan ”valkoinen” merkitykseen. Se väittää lisäksi, että mainitulla sanalla voi olla eri merkityksiä useissa kielissä, muun muassa ”elämä” tai ”elämänmuoto” niin latinan kuin italian kielessä.
34 Riidanalaisen päätöksen 20 kohdassa valituslautakunta totesi sanan ”vita” olevan valkoista tarkoittavan ruotsin kielen sanan ”vit” määräinen muoto ja monikkomuoto.
35 Tältä osin on todettava, että vaikka on totta, että sana ”vita” ei ole samanlainen kuin sen epämääräinen perusmuoto ”vit”, joka ilmenee ruotsin kielen sanakirjoista, on kuitenkin katsottava, että ruotsinkielinen kuluttaja tunnistaa edellä mainitun sanan suoralta kädeltä adjektiiviksi ”valkoinen” sen monikkomuodossa ja määräisessä yksikkömuodossa silloinkin, kun sitä käytetään yksinään. Pelkästään se seikka, että kyseisen sanan yhteydessä ei ole substantiivia, ei voi estää mainittua kuluttajaa tunnistamasta sitä, kun kyseessä on niinkin tavallinen adjektiivi kuin valkoinen tai valkoiset.
36 Lisäksi, vaikka onkin totta, että sanalla ”vita” voi olla erilaisia merkityksiä useissa kielissä, muun muassa ”elämä” tai ”elämänmuoto” niin latinan kuin italian kielessä, tällainen seikka on kuitenkin tehoton käsiteltävässä asiassa, koska ruotsin kielen merkitys ”valkoinen” tai ”valkoiset” on edellä 30 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti ”ainakin yksi sen mahdollisista merkityksistä”.
37 On siis hylättävä kantajan väitteet, joilla se pyrkii kyseenalaistamaan sen merkityksen, jonka valituslautakunta on näin vahvistanut sanalle ”vita” ruotsinkielisen kohdeyleisön osalta.
38 Myöskään kantajan mainitsemalla oikeuskäytännöllä (ks. edellä 21 kohta), joka koskee sanan ”vita” kuvailevuuden puuttumista, ei ole merkitystä käsiteltävässä asiassa, sillä se koskee sitä, miten italialainen, espanjalainen, ranskalainen, saksalainen, portugalilainen ja romanialainen yleisö mieltää mainitun sanan, kun taas käsiteltävässä asiassa on kyse kyseisen sanan merkityksestä ruotsalaiselle ja suomalaiselle yleisölle.
Ruotsin kielen sanan ”vita” merkityksen ja mainittujen tavaroiden välinen yhteys
39 Kantaja väittää, että kohdeyleisön näkökulmasta ruotsin kielen sanan ”vita” ja mainittujen tavaroiden välillä ei ole olemassa riittävän suoraa ja konkreettista yhteyttä. Sen mukaan valkoista väriä ei tavallisesti käytetä näissä tavaroissa, jotka valmistetaan lähes yksinomaan ruostumattomasta teräksestä. Mainittuja tavaroita ei myöskään voida pitää nk. valkoisina tavaroina eli kodinkoneina.
40 Riidanalaisen päätöksen 21–23 kohdassa valituslautakunta on perustellut haetun tavaramerkin kuvailevuutta lähinnä kahdella syyllä. Mainittuja tuotteita on melko yleisesti saatavana valkoisena, vaikka se ei ole kaikkein tavallisin väri. Toiseksi näitä tavaroita kutsutaan ruotsiksi usein nimellä ”vitvaror” (valkoiset tavarat).
41 Ensinnäkin kun on kyse siitä, miten tavallista mainittujen tavaroiden valmistaminen valkoisina on, on aluksi tarkasteltava sitä, voidaanko tällaista käyttöä luonnehtia kyseisten tavaroiden ominaisuudeksi oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.
42 Tältä osin on muistutettava, että käyttämällä asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan c alakohdassa termejä ”lajia, laatua, määrää, käyttötarkoitusta, arvoa tai maantieteellistä alkuperää, tavaroiden valmistusajankohtaa tai palvelujen suoritusajankohtaa taikka muita tavaroiden tai palvelujen ominaisuuksia” unionin lainsäätäjä on yhtäältä osoittanut, että näiden kaikkien termien on katsottava vastaavan tavaroiden tai palvelujen ominaisuuksia, ja toisaalta tarkentanut, ettei tämä luettelo ole tyhjentävä, joten myös muut tavaroiden tai palvelujen ominaisuudet voidaan ottaa huomioon (tuomio 10.3.2011, Agencja Wydawnicza Technopol v. SMHV, C‑51/10 P, EU:C:2011:139, 49 kohta; tuomio 10.7.2014, BSH v. SMHV, C‑126/13 P, ei julkaistu, EU:C:2014:2065, 20 kohta ja tuomio 17.1.2019, SOLIDPOWER, T‑40/18, ei julkaistu, EU:T:2019:18, 22 kohta).
43 Unionin lainsäätäjän valitsema termi ”ominaisuus” korostaa, että asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetut merkit ovat vain niitä, joita käytetään niiden tavaroiden tai palvelujen, joita varten rekisteröintiä haetaan, tietyn ominaispiirteen, jonka kohdeyleisö voi helposti tunnistaa, osoittamiseen. Näin ollen merkin rekisteröinti tulisi evätä kyseisen säännöksen nojalla vain, jos kohtuudella on odotettavissa, että kohdeyleisö todella katsoo merkin kuvailevan jotakin näistä ominaisuuksista (ks. tuomio 10.3.2011, Agencja Wydawnicza Technopol v. SMHV, C‑51/10 P, EU:C:2011:139, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio 10.7.2014, BSH v. SMHV, C‑126/13 P, ei julkaistu, EU:C:2014:2065, 21 ja 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio 11.10.2018, M&T Emporia Ilektrikon-Ilektronikon Eidon v. SMHV (fluo.), T‑120/17, ei julkaistu, EU:T:2018:672, 24 kohta; tuomio 12.12.2018, Bischoff v. EUIPO – Miroglio Fashion (CARACTÈRE), T‑743/17, ei julkaistu, EU:T:2018:911, 25 kohta ja tuomio 17.1.2019, SOLIDPOWER, T‑40/18, ei julkaistu, EU:T:2019:18, 23 kohta).
44 Vaikka merkitystä ei myöskään ole sillä, ovatko tällaiset ominaisuudet kaupallisesti olennaisia vai ainoastaan toissijaisia ominaisuuksia (tuomio 16.10.2014, GRAPHENE, T‑458/13, EU:T:2014:891, 20 kohta; ks. myös analogisesti tuomio 12.2.2004, Koninklijke KPN Nederland, C‑363/99, EU:C:2004:86, 102 kohta), asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetun ominaisuuden on kuitenkin oltava ”objektiivinen ja tavaran luonteesta johtuva piirre” (tuomio 6.9.2018, Bundesverband Souvenir – Geschenke – Ehrenpreise v. EUIPO, C‑488/16 P, EU:C:2018:673, 44 kohta) sekä kyseisen tuotteen tai palvelun kannalta ”olennainen ja pysyvä” (tuomio 23.10.2015, Geilenkothen Fabrik für Schutzkleidung v. SMHV (Cottonfeel), T‑822/14, ei julkaistu, EU:T:2015:797, 32 kohta; tuomio 5.7.2016, Bundesverband Souvenir – Geschenke – Ehrenpreise v. EUIPO – Freistaat Bayern (NEUSCHWANSTEIN), T‑167/15, ei julkaistu, EU:T:2016:391, 30 kohta ja tuomio 11.10.2018, fluo., T‑120/17, ei julkaistu, EU:T:2018:672, 40 kohta).
45 Käsiteltävässä asiassa on todettava, että valkoinen väri ei ole mainittujen tavaroiden (kuten keittiökoneet, sähkökäyttöiset kasarit ja kotitalousvälineet) ”olennainen” ja ”luonteesta johtuva” ominaisuus, vaan puhtaasti satunnainen ja sattumanvarainen ominaisuus, joka voi mahdollisesti olla vain murto-osalla niistä ja on joka tapauksessa vailla minkäänlaista suoraa ja välitöntä yhteyttä niiden luonteeseen. Tällaisia tavaroita on nimittäin saatavana hyvin monen värisinä, myös valkoisina, ilman, että kyseisellä värillä on minkäänlaista etusijaa muihin väreihin nähden. Valituslautakunta myöntää sen itse, koska sen riidanalaisen päätöksen 23 kohdassa mainitseman internetsivuston mukaan ”[kotitalousvälineitä] on nykyisin kaikenvärisinä”.
46 Yksistään sitä seikkaa, että tavaramerkin kattamia tavaroita olisi saatavana valkoisina suhteellisen tavanomaisesti ja muiden värien ohella, ei ole riitautettu, vaan se on tehoton, koska pelkästään tästä syystä ei ole edellä 43 mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla ”kohtuudella” odotettavissa, että kohdeyleisö todella tunnistaa valkoisen värin yhdeksi kyseisten tavaroiden olennaisen ja luonteesta johtuvan ominaisuuden kuvaukseksi.
47 Kantaja väittää siis perustellusti, että on merkityksetöntä, että tavaramerkin kattamia tavaroita voi olla myös valkoisina, koska ratkaiseva arviointiperuste on pikemminkin tietää, mieltääkö kohdeyleisö, että merkki voidaan ymmärtää jotakin kyseisten tavaroiden ominaisuutta kuvailevaksi ilmaukseksi.
48 Näin ei kuitenkaan ole käsiteltävässä asiassa, koska ruotsinkielinen kohdeyleisö ei voi ymmärtää sanaa ”vita”, jonka mielletään tarkoittavan ”valkoinen” tai ”valkoiset”, jotakin mainittujen tavaroiden olennaista ja luoteesta johtuvaa ominaisuutta kuvailevaksi ilmaukseksi.
49 Lisäksi käsiteltävä asia on erotettava 9.12.2008 annettuun tuomioon Colgate-Palmolive v. SMHV – CMS Hasche Sigle (VISIBLE WHITE) (T‑136/07, ei julkaistu, EU:T:2008:553, 42 ja 43 kohta) johtaneesta asiasta, jossa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että kohdeyleisö saattoi sanojen ”näkyvä” ja ”valkoinen” perusteella heti ja asiaa tarkemmin pohtimatta mieltää asianomaisten tuotteiden eli hammastahnojen ja suuvesien perusominaisuuden kuvauksen siten, että niiden käyttö tuo esiin hampaiden valkoisen värin. Kyseisessä asiassa ”näkyvä valkoisuus” kuvaili asianomaisten tuotteiden olennaista ja luonteesta johtuvaa ominaisuutta eli niiden käytön tavoitetta tai tarkoitusta. Käsiteltävä asia on erotettava myös 7.7.2011 annettuun tuomioon Cree v. SMHV (TRUEWHITE) (T‑208/10, ei julkaistu, EU:T:2011:340, 23 kohta) johtaneesta asiasta, jossa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että ilmauksen ”truewhite” voitiin kokonaisuutena katsoa viittaavan todelliseen valkoisuuteen ja että käytettäessä kyseistä tavaramerkkiä loistediodeista (LED) se pelkästään kuvasi mainittujen tavaroiden keskeistä ominaisuutta eli niiden kykyä tuottaa niin valkoista valoa, että sen voitiin katsoa vastaavan luonnonvaloa. Kyseisessä asiassa ”todellinen valkoisuus” eli luonnonvaloon verrattava valkoisuus kuvasi myös asianomaisten tavaroiden olennaista ja luonteesta johtuvaa ominaisuutta eli niiden laatua.
50 Toiseksi, siltä osin kuin on kyse ruotsin kielessä käytettävästä tavanomaisesta nimityksestä ”vitvaror”, johon EUIPO viittaa kuvatakseen mainittuja tavaroita, on heti aluksi korostettava, että sanan ”vita” (joka tarkoittaa ”valkoinen” tai ”valkoiset”) ja sanan ”vitvaror” (joka tarkoittaa kodinkoneita) välillä on vain välillinen yhteys, joka edellyttää kohdeyleisöltä tulkintaa ja pohdintaa.
51 Lisäksi on todettava, että ruotsin kielessä tavanomaista nimitystä ”vitvaror” käytetään yksinomaan suurista kodinkoneista (kuten jääkaapit, liedet, astianpesukoneet, pyykinpesukoneet, kuivausrummut jne.) eikä pienistä kodinkoneista (kuten keittiökoneet, sähkökäyttöiset kasarit, kahvinkeittimet, leivänpaahtimet jne.), joiden koossa ja siirreltävyydessä on huomattava ero.
52 Valituslautakunta hyväksyy itsekin tämän toteamuksen ja tämän huomattavan eron myöntäessään riidanalaisen päätöksen 23 kohdassa, että ”ennen kaikkea suuria kodinkoneita, kuten [esimerkiksi] pyykin- ja astianpesukoneita, nimitetään valkoisiksi tavaroiksi”. Se lisää kuitenkin virheellisesti tämän osoittavan, että valkoinen väri yhdistetään yleisesti kotitalousvälineisiin, sillä kyse voi olla enintään välillisestä – eikä suorasta ja konkreettisesta – yhteydestä kohdeyleisön mielessä.
53 Siten siirtymä, jonka valituslautakunta teki ensin adjektiivista ”valkoinen” tai ”valkoiset” valkoisiin tavaroihin ja toiseksi suurista kodinkoneista pieniin kodinkoneisiin tai keittiövälineisiin muodostaa vain kaksinkertaisen välillisen yhteyden, joka edellyttää asian pohtimista useassa vaiheessa, eikä suoraa ja konkreettista yhteyttä kohdeyleisön mielessä.
54 Mainittuihin tavaroihin tai johonkin niiden ominaisuuteen liittyvä mielleyhtymä, jonka kohdeyleisö voisi saada sanasta ”vita” yhdistämällä sen ensinnäkin ruotsin kielen sanaan ”vitvaror” tai suuriin kodinkoneisiin ja sen jälkeen vielä pieniin kodinkoneisiin, on sitäkin suuremmalla syyllä kaksinkertaisesti välillinen, eikä mainitulla yleisöllä ole mahdollisuutta mieltää sitä heti ja asiaa enempää pohtimatta asianomaisten tuotteiden tai jonkin niiden ominaisuuden kuvaukseksi. Tällainen yhteys on ” liian epäselvä ja epämääräinen” (ks. vastaavasti tuomio 27.2.2002, ELLOS, T‑219/00, EU:T:2002:44, 43 ja 44 kohta) tehdäkseen merkistä ”vita” kuvailevan.
55 Lisäksi käsiteltävä asia on erotettava 16.3.2006 annettuun tuomioon Telefon & Buch v. SMHV – Herold Business Data (WEISSE SEITEN) (T‑322/03, EU:T:2006:87, 95–99 kohta) johtaneesta asiasta, jossa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että sanayhdistelmästä weiße Seiten (joka tarkoittaa ”valkoiset sivut”) oli saksan kielessä tullut ”yksityishenkilöiden puhelinluettelon” synonyymi, ja sitä voitiin näin ollen pitää kuvailevana myös niiden tavaroiden osalta, joiden tavallinen nimitys se on tällaisen luettelon synonyymina, eikä kyseisen luettelon sivujen valkoisen värin vuoksi. Kyseisessä asiassa riidanalainen tavaramerkki oli itsessään tavanomainen nimitys päinvastoin kuin sana ”vita”, jonka katsotaan tarkoittavan kodinkoneita, ja se kuvasi suoraan asianomaisia tavaroita eikä toista tavaroiden luokkaa, kuten käsiteltävässä asiassa pienet kodinkoneet verrattuna suuriin kodinkoneisiin.
56 Näin ollen kumpikaan perusteista, johon valituslautakunta vetoaa (ks. edellä 40 kohta), ei riitä osoittamaan edellä 28 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettua riittävän suoraa ja konkreettista yhteyttä ruotsin kielen sanan ”vita” ja mainittujen tavaroiden välillä. Valituslautakunta ei ole osoittanut, että havaitessaan haetun tavaramerkin kohdeyleisö mieltäisi sen heti ja asiaa enempää pohtimatta mainittujen tavaroiden tai jonkin niiden olennaisen ja niiden luonteesta johtuvan ominaisuuden kuvaukseksi.
57 Sana ”vita” ei siis kuvaile asianomaisten tavaroiden ominaisuutta eikä siten kuulu asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetyn hylkäysperusteen soveltamisalaan.
58 Tästä seuraa, että valituslautakunta on rikkonut asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan c alakohtaa todetessaan virheellisesti, että haetun tavaramerkin ja sen kattamien tavaroiden välillä oli riittävän suora ja konkreettinen yhteys, jotta se voi olla kuvaileva niiden osalta.
59 Ensimmäinen kanneperuste on siis hyväksyttävä.
Toinen kanneperuste, joka koskee asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomista
60 Toisessa kanneperusteessa kantaja väittää, että koska kohdeyleisö ei miellä haetun tavaramerkin sisällön olevan puhtaasti kuvaileva ja mainittuihin tavaroihin liittyvä ja koska kyseinen tavaramerkki täyttää alkuperän osoittamista koskevan tehtävänsä täysimääräisesti, ei ole syytä evätä siltä erottamiskykyä kokonaisuudessaan eikä hyväksyä asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettua ehdotonta hylkäysperustetta. Kantaja toteaa erityisesti, ettei ole vaarannettu mainitun artiklan tavoitetta eli yleisön suojelua monopolisoinnilta, sillä muut markkinatoimijat eivät ole riippuvaisia sanan ”vita” käytöstä siinä konkreettisessa muodossa, jossa sitä on haettu.
61 Kantaja lisää, että värejä koskevien ilmausten – sikäli kuin sana ”vita” mielletään sellaiseksi – erottamiskykyä puoltaa muun muassa värien nimille haettujen EU-tavaramerkkien rekisteröintien suuri määrä. Tämä osoittaa sen mukaan, että värin nimi voidaan merkityksellisten kuluttajien näkökulmasta mieltää osoitukseksi alkuperästä silloinkin, kun tavaramerkin kattaman tavaran väri vastaa mainittua värin nimeä (kuten EU-tavaramerkit nro 3115136 BLUE parranajokoneita, nro 3757663 WHITE ompelukoneita, nro 1078989 ORANGE keittiö- ja kodinkoneita ja ‑välineitä ja nro 12131314 PURPLE makeisia varten).
62 Kantaja päättelee tästä, että haetulta tavaramerkiltä ei puutu asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettua vaadittavaa erottamiskykyä mainittujen tuotteiden osalta.
63 EUIPO kiistää kantajan väitteet ja katsoo toisen kanneperusteen olevan tehoton. Se väittää, että haetulla tavaramerkillä tarkoitetaan tavaroiden väriä ja että sitä pidetään informatiivisena viittauksena asianomaisten tavaroiden väriin, joten alkuperän osoittaminen ja erottamiskyky eivät ole sen tehtäviä. Se lisää, että sillä, että yhdyssanojen osana olevaa sanaa ”vita” pidettiin erottamiskykyisenä päätöksissä, jotka eivät selvästikään koskeneet ruotsin kieltä ja ruotsinkielistä yleisöä, ei ole merkitystä käsiteltävässä asiassa.
64 Tältä osin on muistutettava, että jokainen asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdassa luetelluista ehdottomista rekisteröinnin hylkäysperusteista on itsenäinen verrattuna muihin ja edellyttää erillistä tarkastelua, vaikka niiden soveltamisalat ovat ilmeisellä tavalla osittain päällekkäisiä. Lisäksi mainittuja hylkäysperusteita on tulkittava niiden jokaisen taustalla oleva yleinen etu huomioon ottaen (ks. analogisesti tuomio 8.4.2003, Linde ym., C‑53/01–C‑55/01, EU:C:2003:206, 67 ja 71 kohta; tuomio 12.2.2004, Koninklijke KPN Nederland, C‑363/99, EU:C:2004:86, 68 ja 69 kohta; ks. myös vastaavasti tuomio16.9.2004, SAT.1 v. SMHV, C‑329/02 P, EU:C:2004:532, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
65 Tästä seuraa, että siitä, että tavaramerkki ei kuulu jonkun tällaisen ehdottoman hylkäysperusteen soveltamisalaan, ei voida päätellä, että se ei voi kuulua jonkun toisen hylkäysperusteen soveltamisalaan. Ei siis voida erityisesti tehdä päätelmää, jonka mukaan tavaramerkiltä ei puutu erottamiskyky tiettyjen tavaroiden tai palvelujen osalta, pelkästään sillä perusteella, että kyseinen tavaramerkki ei kuvaile näitä tavaroita tai palveluja (ks. analogisesti tuomio 8.4.2003, Linde ym., C‑53/01–C‑55/01, EU:C:2003:206, 68 kohta ja tuomio 12.2.2004, Koninklijke KPN Nederland, C‑363/99, EU:C:2004:86, 70 ja 71 kohta).
66 Asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan taustalla oleva yleinen etu koskee nimittäin kuluttajan suojelemista antamalla tälle mahdollisuuden erottaa ilman sekaannusvaaraa tavaramerkin kattamat tavarat tai palvelut sen alkuperän osoittamista koskevan tehtävän mukaisesti, kun taas 7 artiklan 1 kohdan c alakohtaan sisältyvän säännön taustalla oleva yleinen etu keskittyy kilpailijoiden suojelemiseen siltä vaaralta, että yksi toimija monopolisoi tällaisien tuotteiden tai palvelujen ominaisuuksia kuvailevat merkinnät (ks. edellä 31 kohta).
67 Näin ollen käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisella merkillä, joka ei ole kuvaileva, ei myöskään ole erottamiskykyä. Tällaisessa tapauksessa on vielä tutkittava, puuttuuko tavaramerkiltä sen ominaispiirteisiin kuuluva erottamiskyky, toisin sanoen varmistettava, voiko se täyttää tavaramerkin keskeisen tehtävän eli taata kuluttajalle tai loppukäyttäjälle sen, että tavaramerkillä varustetulla tavaralla tai palvelulla on tietty alkuperä, jolloin kuluttaja tai loppukäyttäjä voi tavaramerkin perusteella erottaa ilman sekaannusvaaraa tämän tavaran tai palvelun muista tavaroista ja palveluista, joilla on toinen alkuperä (ks. vastaavasti tuomio 5.2.2015, nMetric v. SMHV (SMARTER SCHEDULING), T‑499/13, ei julkaistu, EU:T:2015:74, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 12.5.2016, AROMA, T‑749/14, ei julkaistu, EU:T:2016:286, 57 kohta).
68 Asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan tavaramerkkejä, joilta puuttuu erottamiskyky, ei rekisteröidä. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kyseisessä säännöksessä tarkoitettujen tavaramerkkien katsotaan olevan kykenemättömiä täyttämään tavaramerkille asetettua keskeistä tehtävää eli yksilöimään tavaran tai palvelun kaupallista alkuperää niin, että kuluttaja voi myöhempiä hankintoja tehdessään hankkia lisää kyseisellä tavaramerkillä varustettuja tavaroita tai palveluita, jos hän on pitänyt niitä hyvinä, tai olla hankkimatta niitä, jos hän ei ole tyytyväinen niihin (ks. tuomio 12.5.2016, AROMA, T‑749/14, ei julkaistu, EU:T:2016:286, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio 14.12.2017, GeoClimaDesign v. EUIPO – GEO (GEO), T‑280/16, ei julkaistu, EU:T:2017:913, 56 kohta ja tuomio 12.12.2018, CARACTÈRE, T‑743/17, ei julkaistu, EU:T:2018:911, 49 kohta).
69 Erottamiskykyä on arvioitava yhtäältä suhteessa niihin tavaroihin tai palveluihin, joille tavaramerkin rekisteröintiä on haettu, ja toisaalta suhteessa siihen, miten kohdeyleisö, joka muodostuu kyseisten tavaroiden tai palvelujen kuluttajista, mieltää tavaramerkin (ks. tuomio 21.1.2010, Audi v. SMHV, C‑398/08 P, EU:C:2010:29, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio 12.5.2016, AROMA, T‑749/14, ei julkaistu, EU:T:2016:286, 59 kohta; tuomio 14.12.2017, GEO, T‑280/16, ei julkaistu, EU:T:2017:913, 57 kohta ja tuomio 12.12.2018, CARACTÈRE, T‑743/17, ei julkaistu, EU:T:2018:911, 50 kohta).
70 Käsiteltävässä asiassa valituslautakunta katsoi riidanalaisen päätöksen 29 kohdassa, että kohdeyleisö ymmärsi haetun tavaramerkin pelkkänä objektiivisena viestinä siitä, että mainittuja tavaroita oli saatavana valkoisina. Se päätteli siitä, että mainittu tavaramerkki oli puhtaasti kuvaileva ja että sen seurauksena siltä puuttui täysin erottamiskyky. Sen mukaan mikä tahansa keittiökoneiden tai keittokattilasarjojen valmistaja saattoi valmistaa tuotteitaan valkoisina, eikä kyseinen tavaramerkki ollut omiaan erottamaan kantajan tavaroita muiden yritysten tavaroista.
71 Ensimmäisen kanneperusteen tarkastelun yhteydessä kuitenkin todettiin, että valkoinen väri ei ole mainittujen tavaroiden olennainen ja luonteesta johtuva ominaisuus ja että pelkästään se seikka, että kyseisiä tavaroita on saatavana muiden värien lisäksi valkoisina, on tehoton, koska ei ole pelkästään sen takia kohtuudella odotettavissa, että kohdeyleisö todella mieltää valkoisen värin kyseisten tavaroiden olennaisen ja luonteesta johtuvan ominaisuuden kuvauksena (ks. edellä 45–47 kohta).
72 Näin ollen siltä osin kuin valituslautakunta päätteli, että haetulta tavaramerkiltä puuttuu erottamiskyky pelkästään sen seurauksena, että sen väitetään olevan puhtaasti kuvaileva, mitä ei ole näytetty toteen, on todettava tämän päätelmän perustuvan virheelliseen olettamaan ja olevan siis perusteeton.
73 Lisäksi, siltä osin kuin valituslautakunta päätteli haetun tavaramerkin erottamiskyvyn puuttumisen siitä, että se ymmärretään pelkäksi objektiiviseksi viestiksi, jonka mukaan tavaramerkin kattamia tavaroita on saatavana valkoisina, on todettava, että ruotsinkielinen kohdeyleisö ei miellä haetun tavaramerkin sisältävän tavaramerkin kattamien tavaroiden olennaisen ominaisuuden kuvausta eikä voi yhdistää sitä suoraan kyseisiin tavaroihin. Sana ”vita” edellyttää päinvastoin ruotsalaisilta ja suomalaisilta kuluttajilta jonkin verran tulkintaa. Nämä eivät ymmärrä haettua tavaramerkkiä pelkkänä objektiivisena viestinä, jonka mukaan mainittuja tavaroita on saatavana valkoisina, vaan pikemminkin osoituksena niiden alkuperästä. Näin on sitäkin suuremmalla syyllä, että tavaramerkki kiinnitetään kaikenvärisiin tavaroihin, ei ainoastaan valkoisiin.
74 Hylkäysperuste, johon käsiteltävässä asiassa vedotaan, ei siis voi estää sitä, että haettu tavaramerkki voi kohdeyleisön mielessä olla omiaan osoittamaan asianomaisten tavaroiden kaupallisen alkuperän ja erottamaan ne muiden yritysten tavaroista.
75 Tästä seuraa, että valituslautakunta on rikkonut asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan b alakohtaa todetessaan virheellisesti sen hylkäämisperusteen nojalla, johon käsiteltävässä asiassa on vedottu, että haetulta tavaramerkiltä puuttuu erottamiskyky mainittuihin tavaroihin nähden.
76 Myös toinen kanneperuste on siis hyväksyttävä.
77 Edellä esitetyn perusteella kanne on hyväksyttävä kokonaisuudessaan ja riidanalainen päätös on siten kumottava.
Oikeudenkäyntikulut
78 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.
79 Koska EUIPO on hävinnyt asian, se on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut tämän vaatimusten mukaisesti.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) viidennen valituslautakunnan 28.3.2018 tekemä päätös (asia R 1326/2017‑5) kumotaan.
2) EUIPO velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Julistettiin Luxemburgissa 7 päivänä toukokuuta 2019.
Allekirjoitukset
Sisällys