VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)
10 päivänä syyskuuta 2009
Asia F-139/07
Rinse van Arum
vastaan
Euroopan parlamentti
Henkilöstö – Virkamiehet – Arviointi – Arviointikertomus – Henkilöstösääntöjen 90 artiklassa tarkoitetun valituksen ulottuvuus
Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklaan perustuva kanne, jossa van Arum vaatii ensinnäkin ensisijaisesti, että hänen arviointikierroksella 2005 laaditusta arviointikertomuksestaan poistetaan tietyt huomautukset ja lisätään muita seikkoja, ja toissijaisesti, että kyseinen arviointikertomus kumotaan, tai ainakin, että kaikki arviointikertomuksen sisältöön liittyvät todisteet määrätään toimitettaviksi hänelle, ja toiseksi, että virkamiestuomioistuin ottaa kantaa sen käsiteltäväksi saatettuihin riidanalaisiin tosiseikkoihin ja arviointeihin, ja toiseksi, että se velvoittaa parlamentin maksamaan hänelle yhden euron suuruisen vahingonkorvauksen.
Ratkaisu: Kanne hylätään. Asianosaiset vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Tiivistelmä
1. Virkamiehet – Arviointi – Arviointikertomus – Perusteluvelvollisuus – Ensimmäisen arvioijan velvollisuus perustella huomautuksensa tai arviointinsa – Velvollisuutta ei ole
(Henkilöstösääntöjen 43 artikla)
2. Virkamiehet – Arviointi – Arviointikertomus – Ansiopisteiden myöntämistä koskevan päätöksen tekeminen ilman lopullista versiota arviointikertomuksesta
(Henkilöstösääntöjen 43 artikla)
3. Virkamiehet – Arviointi – Arviointikertomus – Tuomioistuinvalvonta
(Henkilöstösääntöjen 43 artikla)
4. Virkamiehet – Arviointi – Arviointikertomus – Perusteluvelvollisuus – Ulottuvuus
(Henkilöstösääntöjen 43 artikla)
5. Virkamiehet – Henkilökansio – Velvollisuus ilmoittaa virkamiehelle päätöksestä sisällyttää siihen hänen arviointikertomuksensa
(Henkilöstösääntöjen 26 artikla)
6. Oikeudenkäyntimenettely – Oikeudenkäyntikulut – Vaatimus oikeudenkäyntikulujen määräämisestä lain mukaan
(Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 1 kohta)
1. Virkamiehelle vastaisia toimia voivat olla arviointikertomus ja siten tähän kertomukseen liitetyt lopulliset huomautukset, ja näin ollen perusteluvelvollisuus koskee niitä eikä erityisesti ensimmäisen arvioijan esittämiä huomautuksia tai arviointeja. Se, että arviointikomitea ei mahdollisesti ole esittänyt perusteluja, ei näin ollen vaikuta kyseisen arviointikertomuksen laillisuuteen.
(ks. 44 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑110/04, Sequeira Wandschneider v. komissio, 7.3.2007 (Kok. H., s. I‑A‑2‑0000 ja II‑A‑2‑0000, 108 kohta)
2. Kun nimittävä viranomainen tekee päätöksen ansiopisteiden myöntämisestä, vaikka sillä ei ole vielä käytettävissään lopullista versiota virkamiehen arviointikertomuksesta pelkästään sen vuoksi, että virkamies on tehnyt sisäisen valituksen, kyseinen päätös on implisiittisesti tehty sillä varauksella, ettei arviointikierroksen lopullisesta tuloksesta oikeussuojakeinojen mahdollisen käytön jälkeen muuta johdu. Näin ollen hallinnon on mahdollista muuttaa virkamiehelle myönnettyjen ansiopisteiden lukumäärää, jos tämän tekemän sisäisen valituksen tai mahdollisen valituksen seurauksena osoittautuu, että arviointikertomusta on muutettava. Ansiopisteiden myöntämistä koskevan päätöksen tekeminen ennen arviointikertomuksen lopulliseksi tulemista ei ole riittävä peruste olettaa, että kyseinen päätös on vaikuttanut sisäisen valituksen lopputulokseen ja siten arviointikertomukseen, koska ansiopisteiden myöntämistä koskevaa päätöstä, joka on välttämättä tehty sillä varauksella, ettei arviointikertomuksen lopullisesta tuloksesta muuta johdu, olisi voitu muuttaa, jos lopullinen arviointikertomus olisi poikennut sen väliaikaisesta versiosta.
(ks. 47 ja 48 kohta)
Viittaukset:
Virkamiestuomioistuin: asia F‑47/07, Behmer v. parlamentti, 10.9.2009 (Kok. H., s. I‑A‑1‑0000 ja II‑A‑1‑0000, 78 ja 79 kohta)
3. Arviointikertomuksessa ilmaistaan arvioijien vapaasti ilmaisema mielipide. Yhteisöjen tuomioistuimet eivät näin ollen voi tarkastaa näitä arviointeja objektiivisesti, eikä niiden asiana ole korvata omalla arvioinnillaan arvioitavan henkilön työn arvioinnista vastaavien henkilöiden suorittamaa arviointia. Yhteisön toimielimillä on laaja harkintavalta niiden arvioidessa virkamiestensä työtä. Arviointikertomuksessa virkamiehestä esitetyt arvoarvostelmat eivät kuulu tuomioistuinvalvonnan piiriin, joka kohdistuu ainoastaan mahdollisiin muotovirheisiin, arvioijan arvioinneissaan tekemiin ilmeisiin virheisiin sekä mahdolliseen harkintavallan väärinkäyttöön. Nimittävä viranomainen ei voi myöskään korvata omalla arvioinnillaan virkamiehen työn arvioinnista vastaavien arvioijien suorittamaa arviointia, sillä nimittävä viranomainen ei – sen enempää kuin yhteisöjen tuomioistuimetkaan – välttämättä tunne kunkin virkamiehen täsmällistä tilannetta. Näin ollen kyseisen viranomaisen suorittama valvonta, joka koskee arvioijien virkamiehistä tekemiä arviointeja, voi rajoittua ilmeiseen virheeseen. Tätä viranomaista ei siten voida moittia siitä, että se ei ole oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn aikana korvannut omalla arvioinnillaan arvioijan tekemää arviointia kantajan suorituksista, vastannut kaikkiin kantajan riitauttamiin kohtiin ja tutkinut kaikkia tämän esittämiä oikeudellisia väitteitä.
(ks. 56 ja 62 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: yhdistetyt asiat 6/79 ja 97/79, Grassi v. neuvosto, 3.7.1980 (Kok., s. 2141, 15 kohta)
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑18/93, Marcato v. komissio, 26.10.1994 (Kok. H., s. I‑A‑215 ja II‑681, 45 kohta); asia T‑179/02, Pflugradt v. EKP, 20.5.2003 (Kok. H., s. I‑A‑149 ja II‑733, 46 kohta); asia T‑285/04, Andrieu v. komissio, 13.7.2006 (Kok. H., s. I‑A‑2‑161 ja II‑A‑2‑775, 99 kohta) ja asia T‑249/04, Combescot v. komissio, 12.9.2007 (Kok. H., s. I‑A‑2‑0000 ja II‑A‑2‑0000, 78 kohta)
4. Arviointikertomuksen perustelut ilmenevät lähtökohtaisesti pätevyyttä, tehokkuutta ja käytöstä viranhoidossa koskevista eri kohdista. Arviointikertomuksen perustelut voivat kuitenkin perustua myös hallinnon esittämiin täsmennyksiin itse kertomuksen ulkopuolella, kuten arviointimenettelyyn liittyvän oikeudenkäyntiä edeltävän sisäisen menettelyn yhteydessä. Arviointikertomusta on pidettävä riittävän perusteltuna, huolimatta joidenkin kyseisen kertomuksen ensimmäisessä versiossa esitettyjen huomautusten mahdollisesta poistamisesta, jos kantaja on voinut arvioida sitä, kuinka perustellusti arvioijat ovat kokonaisuudessaan arvioineet hänen suorituksiaan.
Henkilöstösääntöjen 43 artiklassa ei säädetä mitään mahdollisesta velvollisuudesta esittää tosiseikkoja arviointikertomuksessa olevien huomautusten tueksi. Sitä vastoin arvioijalla on laaja harkintavalta arvioitavien virkamiesten työn arvioimiseksi. Tällainen harkintavalta edellyttää, että arvioijilla ei ole velvollisuutta esittää arviointikertomuksessa kaikkia arviointia tukevia asian kannalta merkityksellisiä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja tai tutkia kaikkia arvioitavan virkamiehen riitauttamia seikkoja ja vastata niihin. Tätä johtopäätöstä ei saata kyseenalaiseksi se, että henkilöstöarviointioppaassa on pakottavia sääntöjä, jotka hallinto on itse itselleen asettanut ja joita sen on noudatettava. Kyseisessä oppaassa vahvistettua sääntöä, jonka mukaan arvioitavan virkamiehen suoritusten arviointiin erinomaisiksi tai riittämättömiksi on liitettävä tosiseikkoja koskevia huomautuksia, ei ole rikottu, kun arvioija ei ole esittänyt tällaisia huomautuksia katsottuaan, että arvioitavan virkamiehen suoritukset eivät olleet erityisen erinomaisia saati erityisen riittämättömiä.
(ks. 80, 82, 88–91 ja 96 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑1/91, Della Pietra v. komissio, 16.7.1992 (Kok., s. II‑2145, 32 kohta); em. asia Marcato v. komissio, 45 kohta; asia T‑380/94, AIUFFASS ja AKT v. komissio, 12.12.1996 (Kok., s. II‑2169, 57 kohta); em. asia Pflugradt v. EKP, 46 kohta; asia T‑258/03, Mausolf v. Europol, 1.3.2005 (Kok. H., s. I‑A‑45 ja II‑189, 25 kohta); asia T‑193/03, Piro v. komissio, 10.5.2005 (Kok. H., s. I‑A‑121 ja II‑547, 59 kohta) ja asia T‑50/04, Micha v. komissio, 25.10.2005 (Kok. H., s. I‑A‑339 ja II‑1499, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen sekä 39 ja 40 kohta)
5. Henkilöstösääntöjen 26 artiklan tarkoituksena on ainoastaan antaa virkamiehelle mahdollisuus esittää huomautuksensa kaikista hänen hallinnollista asemaansa koskevista asiakirjoista ja kaikista hänen pätevyyttään, tehokkuuttaan ja käytöstään koskevista arvioinneista. Siten tilanteessa, jossa hallinto on toimittanut virkamiehelle hänen arviointikertomuksensa ennen sen sisällyttämistä hänen henkilökansioonsa ja jossa virkamies on voinut esittää sen osalta huomautuksensa, henkilöstösääntöjen 26 artiklaa ei voida katsoa tältä osin rikotun. Vaikka henkilöstösääntöjen 26 artiklan mukaan hallinnon on ilmoitettava virkamiehelle henkilökansioon sisällytettävän asiakirjan sisältö, siinä ei velvoiteta sitä ilmoittamaan itse sisällyttämistä koskevasta päätöksestä.
(ks. 133–135 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: yhdistetyt asiat T‑78/96 ja T‑170/96, W v. komissio, 28.5.1998 (Kok. H., s. I‑A‑239 ja II‑745, 99 kohta); asia T‑77/99, Ojha v. komissio, 6.3.2001 (Kok. H., s. I‑A‑61 ja II‑293, 56–61 kohta) ja yhdistetyt asiat T‑155/03, T‑157/03 ja T‑331/03, Cwik v. komissio, 13.12.2005 (Kok. H., s. I‑A‑411 ja II‑1865, 50–52 ja 73 kohta)
6. Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on tätä vaatinut. Vaatimusta, jonka mukaan oikeudenkäyntikuluista määrätään lain mukaan, ei voida pitää vaatimuksena velvoittaa asian hävinnyt asianosainen korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
(ks. 146 ja 148 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia C‑30/91 P, Lestelle v. komissio, 9.6.1992 (Kok., s. I‑3755, 38 kohta) ja asia C‑470/00 P, parlamentti v. Ripa di Meana ym., 29.4.2004 (Kok., s. I‑4167, 86 kohta)
Virkamiestuomioistuin: asia F‑141/07, Maniscalco v. komissio, 10.7.2008 (Kok. H., s. I‑A‑1‑0000 ja II‑A‑1‑0000, 30–33 kohta)