Language of document : ECLI:EU:C:2019:110

UNIONIN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (ensimmäinen jaosto)

12 päivänä helmikuuta 2019 (*)

Ennakkoratkaisupyyntö – Kiireellinen ennakkoratkaisumenettely – Oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa – Direktiivi (EU) 2016/343 – 4 artikla – Julkiset viittaukset syyllisyyteen – Tutkintavankeutta koskeva päätös – Muutoksenhakukeinot – Päätöksen lainmukaisuuden valvonnassa noudatettava menettely – Syyttömyysolettaman kunnioittaminen – SEUT 267 artikla – Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan toinen kohta – Oikeus saada asiansa käsitellyksi kohtuullisen ajan kuluessa – Kansallinen sääntely, jolla rajoitetaan kansallisten tuomioistuinten valtuutta pyytää ennakkoratkaisua unionin tuomioistuimelta tai jolla ne velvoitetaan antamaan ratkaisu ennakkoratkaisupyyntöön annettavaa vastausta odottamatta – Kyseisen sääntelyn noudattamatta jättämisestä määrättävät kurinpitoseuraamukset

Asiassa C‑8/19 PPU,

jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Spetsializiran nakazatelen sad (rikosasioita käsittelevä erityistuomioistuin, Bulgaria) on esittänyt 27.12.2018 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 7.1.2019, saadakseen ennakkoratkaisun rikosasiassa, jossa vastaajana on

RH,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja J.-C. Bonichot sekä tuomarit C. Toader (esittelevä tuomari), A. Rosas, L. Bay Larsen ja M. Safjan,

julkisasiamies: Y. Bot,

kirjaaja: A. Calot Escobar,

ottaen huomioon ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen 27.12.2018 esittämän pyynnön, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 7.1.2019, käsitellä ennakkoratkaisupyyntö kiireellisessä menettelyssä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 107 artiklan mukaisesti,

ottaen huomioon 16.1.2019 tehdyn ensimmäisen jaoston päätöksen, jolla pyyntö hyväksyttiin,

on antanut seuraavan

määräyksen

1        Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 267 artiklan, Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklan ensimmäisen ja toisen kohdan sekä eräiden syyttömyysolettamaan liittyvien näkökohtien ja läsnäoloa oikeudenkäynnissä koskevan oikeuden lujittamisesta rikosoikeudellisissa menettelyissä 9.3.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/343 (EUVL 2016, L 65, s. 1) 4 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä direktiivin johdanto-osan 16 perustelukappaleen kanssa, tulkintaa.

2        Tämä pyyntö on esitetty RH:ta vastaan vireille pannussa rikosprosessissa, jossa on kyse RH:n tutkintavankeuden jatkamisesta.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Euroopan ihmisoikeussopimus

3        Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 5 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeus vapauteen ja turvallisuuteen”, määrätään seuraavaa:

”1.      Jokaisella on oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Keneltäkään ei saa riistää hänen vapauttaan, paitsi seuraavissa tapauksissa ja lain määräämässä järjestyksessä:

– –

c)      henkilö pidätetään tai hänen vapautensa riistetään lain nojalla hänen saattamisekseen toimivaltaisen oikeusviranomaisen tutkittavaksi, milloin on syytä epäillä hänen syyllistyneen rikokseen tai jos katsotaan välttämättömäksi estää häntä tekemästä rikosta tai pakenemasta teon jälkeen;

– –

4.      Jokaisella, jolta on riistetty hänen vapautensa pidättämällä tai muuten, on oikeus vaatia tuomioistuimessa, että hänen vapaudenriistonsa laillisuus tutkitaan viipymättä ja että hänet vapautetaan, mikäli toimenpide ei ole laillinen.

– –”

4        Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan, jonka otsikko on ”Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin”, 1 kappaleessa määrätään seuraavaa:

”Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. – –”

 Unionin oikeus

5        Direktiivin 2016/343 johdanto-osan 16 perustelukappale on muotoiltu seuraavasti:

”Syyttömyysolettamaa loukattaisiin, jos viranomaisen julkisissa lausumissa tai muissa kuin syyllisyyttä koskevissa oikeusviranomaisen päätöksissä viitattaisiin epäiltyyn tai syytettyyn syyllisenä, vaikka kyseisen henkilön syyllisyyttä ei ole laillisesti näytetty toteen. Tällaisissa lausumissa ja oikeusviranomaisten päätöksissä ei saisi antaa ymmärtää, että henkilö on syyllinen. Tämän ei pitäisi vaikuttaa syyttäjän toimiin, joiden tavoitteena on näyttää toteen epäillyn tai syytetyn syyllisyys, kuten syytteeseenpanoon, eikä oikeusviranomaisten päätöksiin, joiden seurauksena ehdollinen rangaistus pannaan täytäntöön, edellyttäen, että oikeutta puolustukseen kunnioitetaan. Tämän ei pitäisi myöskään vaikuttaa menettelyyn liittyviin ennakollisiin päätöksiin, joita oikeusviranomaiset tai muut toimivaltaiset viranomaiset tekevät ja jotka perustuvat epäilyihin tai syyllisyyttä tukevaan näyttöön, kuten tutkintavankeutta koskeviin päätöksiin, edellyttäen, että kyseisissä päätöksissä ei viitata epäiltyyn tai syytettyyn syyllisenä. Toimivaltainen viranomainen voi ennen menettelyyn liittyvän ennakollisen päätöksen tekemistä joutua tarkistamaan, että epäiltyä tai syytettyä vastaan on olemassa riittävästi syyllisyyttä tukevaa näyttöä, jonka perusteella kyseinen päätös on perusteltu, ja päätöksessä voidaan viitata tähän näyttöön.”

6        Direktiivin 4 artiklan, jonka otsikko on ”Julkiset viittaukset syyllisyyteen”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että viranomaisen julkisissa lausumissa ja muissa kuin syyllisyyttä koskevissa oikeusviranomaisten päätöksissä ei viitata epäiltyyn tai syytettyyn syyllisenä, niin kauan kuin hänen syyllisyyttään ei ole laillisesti näytetty toteen. Tämä ei vaikuta syyttäjän toimiin, joiden tavoitteena on näyttää toteen epäillyn tai syytetyn syyllisyys, eikä menettelyyn liittyviin ennakollisiin päätöksiin, joita oikeusviranomaiset tai muut toimivaltaiset viranomaiset tekevät ja jotka perustuvat epäilyihin tai syyllisyyttä tukevaan näyttöön.”

7        Direktiivin 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Todistustaakka”, säädetään seuraavaa:

”1.      Jäsenvaltioiden on varmistettava, että todistustaakka epäillyn tai syytetyn syyllisyydestä on syyttäjällä. Tämä ei vaikuta tuomarin tai toimivaltaisen tuomioistuimen velvoitteeseen etsiä sekä syyllisyyden puolesta että sitä vastaan puhuvaa näyttöä eikä puolustuksen oikeuteen esittää näyttöä asiassa sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

2.      Jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäselvyys syyllisyydestä on luettava epäillyn tai syytetyn eduksi, myös silloin kun tuomioistuin arvioi kysymystä siitä, onko asianomainen henkilö vapautettava syytteestä.”

 Bulgarian oikeus

8        Rikosprosessilain (Nakazatelno protsesualen kodeks, jäljempänä NPK) 22 §:n mukaan rikosasiat on tutkittava ja ratkaistava kohtuullisen ajan kuluessa, erityisesti silloin kun epäilty on vangittuna.

9        NPK:n 56 §:n 1 momentin ja 63 §:n 1 momentin mukaan tutkintavankeuteen määräämisestä voidaan päättää ja tutkintavankeutta voidaan jatkaa, jos on todennäköisiä syitä olettaa, että epäilty on tehnyt rikoksen.

10      NPK:n 65 §:n 4 momentissa säädetään, että jos epäilty esittää tuomioistuimessa väitteen siitä, etteivät lailliset edellytykset hänen tutkintavankeutensa jatkamiselle täyty, mukaan lukien sen edellytyksen, että on edelleen todennäköisiä syitä olettaa, että hän on tehnyt kyseessä olevan rikoksen, tuomioistuimen on vastattava hänen väitteisiinsä ja arvioitava, ovatko nämä syyt edelleen olemassa.

11      NPK:n 489 §:n 2 momentin mukaan asianosaiset voivat silloin, kun kyse on ennakkoratkaisumenettelystä, ja vaikka pääasian käsittelyä on ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa lykätty, vaatia tutkintavankeudesta tehdyn päätöksen muuttamista, ja tuomioistuimen on lausuttava tästä vaatimuksesta pääasiaratkaisulla.

 Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

12      RH:n on epäiltynä osallisuudesta järjestäytyneen rikollisryhmän suunnittelemiin murhiin eli teosta, jonka rikostunnusmerkistöstä säädetään rikoslain (Nakazatelen kodeks, jäljempänä NK) 321 §:n 3 momentissa ja 321 §:n 2 momentissa. Tällaisesta rikoksesta voidaan määrätä vankeutta 3–10 vuotta.

13      RH määrättiin 22.10.2018 tutkintavankeuteen, koska ensimmäinen oikeusaste ja valitusaste olivat kumpikin katsoneet, että oli todennäköisiä syitä olettaa, että hän oli syyllistynyt rikokseen, josta häntä syytettiin.

14      RH:n asianajaja saattoi 20.12.2018 ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltäväksi vaatimuksen päämiehensä vapauttamisesta NPK:n 56 §:n 1 momentin ja 63 §:n 1 momentin mukaisesti sillä perusteella, ettei ollut todennäköisiä syitä olettaa hänen olleen osallisena kyseiseen rikokseen.

15      Tutkintavankeudesta tehdyn päätöksen lainmukaisuuden osalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että vastaus kysymykseen RH:n vapauttamisesta riippuu yksinomaan siitä, onko todennäköisiä syitä olettaa, että hän on kyseessä olevan rikoksen tekijä.

16      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole kahdesta syystä varma siitä, miten kysymys on ratkaistava. Yhtäältä tutkiessaan, onko todennäköisiä syitä olettaa, että henkilö on tehnyt kyseisen rikoksen, sen on ollut hyvin vaikea muotoilla päätöstään niin, ettei se anna RH:sta kuvaa syyllisenä mutta vastaa kuitenkin samalla tämän asiamiehen esittämiin vastaväitteisiin.

17      Uusimman kansallisen oikeuskäytännön mukaan on näet niin, että tutkintavankeudesta tehdyn päätöksen lainmukaisuutta tutkittaessa ja selvitettäessä, onko todennäköisiä syitä olettaa, että epäilty tai syytetty on tehnyt teot, joista häntä syytetään, on tehtävä alustava arviointi siitä, onko syyte näytetty.

18      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa tässä yhteydessä siihen, että tutkintavankeudesta tehtävää päätöstä koskevan kansallisen lainsäädännön tulkinnasta on jo esitetty ennakkoratkaisupyyntö, joka ratkaistiin 19.9.2018 annetulla tuomiolla Milev (C‑310/18 PPU, EU:C:2018:732). Siinä oli kyse tapauksesta, jossa ennakkoratkaisupyynnön ja pääasian käsittelyn lykkäämisen jälkeen epäilty pyysi kaksi kertaa tutkintavankeudesta tehdyn päätöksen lainmukaisuuden ottamista uudelleen käsiteltäväksi samoilla perusteilla kuin ne, jotka oli esitetty kyseisessä ennakkoratkaisupyynnössä.

19      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii toisaalta sitä, toimiiko se unionin oikeuden ja erityisesti kohtuullisen ajan kuluessa annettavaa ratkaisua koskevan velvoitteensa mukaisesti pyytäessään nyt ennakkoratkaisua ja lykätessään oikeudenkäyntiä käsiteltäväkseen saatetussa asiassa. Syynä tälle epäilylle on se, että vaikka NPK:n 489 §:n 2 momentissa ei säädetäkään nimenomaisesti siitä, että sen on lausuttava tutkintavankeudesta tehdyn päätöksen muuttamispyynnöstä, uudessa oikeuskäytännössä on tulkittu mainittua säännöstä niin, ettei ennakkoratkaisun pyytäminen ole mahdollista.

20      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tuomioistuin, joka käsitteli 19.9.2018 annetun tuomion Milev (C‑310/18 PPU, EU:C:2018:732) taustalla olleen asian, oli pyytänyt ennakkoratkaisua ja lykännyt asian käsittelyä ylimmän oikeusasteen pakottavista ohjeista huolimatta, mikä puolestaan oli johtanut kurinpitomenettelyyn Visshia sadeben savetissa (oikeuslaitoksen toimintaa ja tuomioistuinten riippumattomuutta valvova elin, Bulgaria) sen velvoitteen laiminlyönnin vuoksi, joka koskee asian ratkaisemista kohtuullisen ajan kuluessa.

21      Spetsializiran nakazatelen sad (rikosasioita käsittelevä erityistuomioistuin, Bulgaria) on tässä tilanteessa päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko kansallisen lainsäädännön eli NPK:n 489 §:n 2 momentin tulkinta, joka velvoittaa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ottamaan suoraan kantaa tutkintavankeuden laillisuuteen rikosprosessissa sen sijaan, että se odottaisi unionin tuomioistuimen antamaa vastausta, kun kyseinen tuomioistuin on pyytänyt ennakkoratkaisua kyseisen tutkintavankeuden laillisuudesta, SEUT 267 artiklan ja perusoikeuskirjan 47 artiklan toisen kohdan mukainen?

Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan kieltävästi:

2)      a)      Kun otetaan huomioon direktiivin 2016/343 johdanto-osan 16 perustelukappaleen viimeinen virke, onko kansallisen tuomioistuimen tulkittava kansallista oikeuttaan siten, että sen on ennen tutkintavankeuden jatkamista koskevan päätöksen tekemistä ’tarkistettava, että – – on olemassa riittävästi syyllisyyttä tukevaa näyttöä, jonka perusteella kyseinen päätös on perusteltu’?

b)      Kun syytetyn puolustaja esittää tutkintavankeuden jatkamista koskevan tuomioistuinvalvonnan yhteydessä perustellun ja varteenotettavan väitteen kiistääkseen nimenomaan tämän ’syyllisyyttä tukevan riittävän näytön’ olemassaolon, onko kansallinen tuomioistuin perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisessä kohdassa vahvistetun tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan vaatimuksen mukaisesti velvollinen vastaamaan tähän?

c)      Rikkooko kansallinen tuomioistuin [direktiivin 2016/343] 4 artiklaa, luettuna yhdessä sen 3 artiklan kanssa, sellaisena kuin sitä on tulkittu [19.9.2018 annetussa] tuomiossa Milev [(C‑310/18, EU:C:2018:732)], kun se perustelee päätöksensä tutkintavankeuden jatkamisesta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöllä, joka koskee Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen c kohtaa, ja toteaa nimenomaan syytteen tueksi olevan näyttöä, jolla ’neutraali ja objektiivinen tarkkailija voidaan saada vakuuttuneeksi siitä, että kyseinen henkilö on voinut tehdä rikoksen’, sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 4 kappaleella, erityisesti ottamalla tosiasiallisesti ja aidosti kantaa syytetyn puolustajan väitteisiin, joilla tutkintavankeuden laillisuus on kiistetty?”

 Kiireellinen ennakkoratkaisumenettely

22      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on pyytänyt esittämänsä ennakkoratkaisupyynnön käsittelemistä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 107 artiklassa määrätyssä kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä.

23      Tässä yhteydessä korostettava, että esitetty ennakkoratkaisupyyntö koskee direktiivin 2016/343 tulkintaa, ja kyseinen direktiivi kuuluu EUT-sopimuksen kolmannen osassa olevan, vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevan V osaston määräysten alaan. Se voidaan siis ottaa käsiteltäväksi Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 a artiklassa ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 107 artiklassa tarkoitetussa kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä.

24      Unionin tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä on kiireellisyysedellytyksen osalta todettu, että huomioon on otettava se, että pääasiassa kyseessä oleva henkilöön kohdistuu parhaillaan vapaudenmenetys ja että hänen vapaudenriistonsa jatkaminen riippuu pääasian ratkaisusta (tuomio 6.12.2018, IK (Oheisseuraamuksen täytäntöönpano), C‑551/18 PPU, EU:C:2018:991, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

25      Kuten edellä 12–14 kohdassa todetaan, RH on pääasiassa epäiltynä osallisuudesta järjestäytyneen rikollisryhmän suunnittelemiin murhiin, ja hänet määrättiin 22.10.2018 tutkintavankeuteen. RH:n asianajaja esitti 20.12.2018 ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle pyynnön päämiehensä vapauttamiseksi väittäen, ettei ”todennäköisiä syitä olettaa” tämän osallisuudesta kyseiseen rikokseen ollut olemassa.

26      Tästä seuraa, että RH:n pitäminen tutkintavankeudessa riippuu unionin tuomioistuimen ratkaisusta, koska sen vastauksella ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin voi olla välitön vaikutus siihen, mihin tutkintavankeuden osalta päädytään.

27      Unionin tuomioistuimen ensimmäinen jaosto on näin ollen esittelevän tuomarin ehdotuksesta ja julkisasiamiestä kuultuaan päättänyt 16.1.2019 hyväksyä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyynnön sen esittämän ennakkoratkaisupyynnön käsittelemisestä kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä.

 Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu

28      Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 99 artiklassa määrätään, että jos ennakkoratkaisukysymykseen annettava vastaus on selvästi johdettavissa oikeuskäytännöstä tai jos ennakkoratkaisukysymykseen annettavasta vastauksesta ei ole perusteltua epäilystä, unionin tuomioistuin voi esittelevän tuomarin ehdotuksesta ja julkisasiamiestä kuultuaan milloin tahansa päättää ratkaista asian perustellulla määräyksellä.

29      Kyseistä työjärjestyksen määräystä on sovellettava nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön yhteydessä.

 Ensimmäinen kysymys

30      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ensimmäinen kysymys koskee asiallisesti sitä, onko SEUT 267 artiklaa ja perusoikeuskirjan 47 artiklan toista kohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle sääntelylle, sellaisena kuin sitä on kansallisessa oikeuskäytännössä tulkittu, joka johtaa siihen, että kansallisen tuomioistuimen on lausuttava tutkintavankeudesta tehdyn päätöksen lainmukaisuudesta ilman mahdollisuutta pyytää ennakkoratkaisua unionin tuomioistuimelta tai odottaa sen vastausta tähän pyyntöön.

31      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tämän kansallisen sääntelyn tarkoituksena on, ettei loukata epäillyn tai syytetyn oikeutta saada tällaisen tutkintavankeudesta tehdyn päätöksen lainmukaisuutta koskeva pyyntö tutkituksi kohtuullisen ajan kuluessa, ja tämän sääntelyn noudattamista on tehostettu sillä, että kyseisen tuomioistuimen jäsenille voidaan määrätä kurinpitoseuraamus, mikäli sääntelyä ei noudateta.

32      Todettakoon ensimmäiseksi, että tämä rikosasian vastaajina oleville henkilöille kuuluva oikeus saada asiansa käsitellyksi kohtuullisen ajan kuluessa on vahvistettu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa ja perusoikeuskirjan 47 artiklan toisessa kohdassa tuomioistuinmenettelyjen osalta. Rikosasioissa tätä oikeutta on kunnioitettava paitsi tuomioistuinmenettelyssä myös valmistelevassa vaiheessa siitä hetkestä alkaen, kun asianomaiseen henkilöön kohdistetaan rikosepäily tai syyte (ks. vastaavasti tuomio 5.6.2018, Kolev ym., C‑612/15, EU:C:2018:392, 70 ja 71 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33      Vastaavasti on muistettava, että jos ennakkoratkaisukysymys esitetään kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa, joka koskee pidätettyä henkilöä, unionin tuomioistuin tekee ratkaisunsa SEUT 267 artiklan neljännen kohdan mukaisesti mahdollisimman pian.

34      Tämän osalta todettakoon, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 a artiklalla käyttöön otettu kiireellinen ennakkoratkaisumenettely on yksi niistä mekanismeista, joilla pyritään toteuttamaan jokaiselle kuuluva oikeus saada asiansa käsitellyksi kohtuullisen ajan kuluessa.

35      Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 a artiklassa määrättyjen kaltaisilla menettelyillä tähdätään nimenomaisesti siihen, että tätä perusoikeuskirjan 47 artiklan toisessa kohdassa vahvistettua oikeutta kunnioitetaan.

36      Toiseksi mainittakoon niiden valtuuksien osalta, jotka koskevat ennakkoratkaisupyynnön esittämistä tai unionin tuomioistuimen vastauksen odottamista, että SEUT 267 artiklan toisessa kohdassa määrätään, että jäsenvaltion tuomioistuin voi esittää unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymyksiä, jos se katsoo, että kysymys on ratkaistava, jotta se voi antaa päätöksen.

37      Ennakkoratkaisupyyntö perustuu tuomioistuinten väliseen vuoropuheluun, jonka käynnistyminen riippuu täysin siitä arvioinnista, jonka kansallinen tuomioistuin tekee ennakkoratkaisupyynnön merkityksellisyydestä ja tarpeellisuudesta (tuomio 16.12.2008, Cartesio, C‑210/06, EU:C:2008:723, 91 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 1.2.2017, Tolley, C‑430/15, EU:C:2017:74, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

38      Kansallisilla tuomioistuimilla on mitä laajin valtuus saattaa asia unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi, jos ne katsovat, että niiden käsiteltävänä olevassa asiassa on ratkaistava kysymyksiä unionin oikeussääntöjen tulkinnasta tai pätevyyden arvioinnista (ks. vastaavasti tuomio 22.6.2010, Melki ja Abdeli, C‑188/10 ja C‑189/10, EU:C:2010:363, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

39      Kansalliset tuomioistuimet voivat vapaasti käyttää tätä mahdollisuutta missä tahansa asianmukaiseksi katsomassaan oikeudenkäyntimenettelyn vaiheessa. Kansallisten tuomioistuinten yksinomaiseen toimivaltaan kuuluu nimittäin päättää siitä, mikä on sopivin ajankohta ennakkoratkaisukysymyksen esittämiseen unionin tuomioistuimelle (tuomio 5.7.2016, Ognyanov, C‑614/14, EU:C:2016:514, 17 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40      Unionin tuomioistuin on jo todennut, että SEUT 267 artiklalla kaikille kansallisille tuomioistuimille annettua toimivaltaa pyytää ennakkoratkaisua unionin tuomioistuimelta ei voida kyseenalaistaa soveltamalla kansallisia oikeussääntöjä, joilla sallitaan valitusta käsittelevän tuomioistuimen muotoilla uudelleen päätös ennakkoratkaisupyynnön esittämisestä unionin tuomioistuimella, sivuuttaa tällainen päätös ja velvoittaa kyseisen päätöksen tehneen tuomioistuimen jatkamaan sitä kansallisen lainsäädännön mukaista menettelyä, jota oli lykätty (ks. vastaavasti tuomio 16.12.2008, Cartesio, C‑210/06, EU:C:2008:723, 95 ja 98 kohta).

41      Todettakoon aluksi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tarpeeseen odottaa unionin tuomioistuimen vastausta ennakkoratkaisupyyntöön tai mahdollisuuteen ratkaista pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa vapauttamista koskeva pyyntö, joka on esitetty sillä välin, kun ennakkoratkaisupyyntö on unionin tuomioistuimen tutkittavana, ettei mikään estä ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta vapauttamasta epäiltyä tai syytettyä, etenkin silloin, kun sen käytettävissä olevat todisteet puoltavat tätä.

42      Lisäksi on otettava huomioon työjärjestyksen 100 artiklan 1 kohta, jossa määrätään, että ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella säilyy mahdollisuus peruuttaa ennakkoratkaisupyyntönsä siihen asti, kun tuomion julistamispäivä annetaan tiedoksi asian osapuolille.

43      Vastaavasti unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on vakiintuneesti todettu, että unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluvaa asiaa käsittelevän kansallisen tuomioistuimen on voitava määrätä väliaikaisista toimenpiteistä sellaisen myöhemmän tuomioistuinratkaisun täyden tehokkuuden turvaamiseksi, jolla ratkaistaan sellaisten oikeuksien olemassaolo, joihin on vedottu unionin oikeuden perusteella. SEUT 267 artiklalla käyttöön otetun järjestelmän tehokas vaikutus (effet utile) heikentyisi, jos kansallinen tuomioistuin, joka lykkää asian ratkaisemista siihen asti, kun unionin tuomioistuin on vastannut sen esittämään kysymykseen, ei voisi määrätä väliaikaisista toimenpiteistä ennen kuin se on tehnyt päätöksensä unionin tuomioistuimen antaman vastauksen pohjalta (ks. vastaavasti tuomio 19.6.1990, Factortame ym., C‑213/89, EU:C:1990:257, 21 ja 22 kohta)

44      Unionin tuomioistuin voi puolestaan milloin tahansa tarkistaa, että sen toimivaltaisuuden edellytykset ovat yhä olemassa, niin kuin sen työjärjestyksen 100 artiklan 2 kohdasta käy ilmi.

45      Oikeuskäytännössä on näet vakiintuneesti todettu, että SEUT 267 artiklan sanamuodon ja rakenteen perusteella ennakkoratkaisumenettely edellyttää muun muassa, että kansallisessa tuomioistuimessa todella on vireillä oikeusriita, jossa tämän on annettava ratkaisu, jossa otetaan huomioon ennakkoratkaisutuomio (määräys 5.6.2014, Antonio Gramsci Shipping ym., C‑350/13, EU:C:2014:1516, 10 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

46      Todettakoon kolmanneksi kurinpitoseuraamusten uhasta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitsemassa tilanteessa, jossa ylimmän oikeusasteen antamia pakottavia ohjeita ei noudateta, ja ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen riippumattomuudesta, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kansallisen tuomioistuimen riippumattomuus on olennaista erityisesti sen tuomioistuinten välisen yhteistyöjärjestelmän moitteettomalle toiminnalle, jota SEUT 267 artiklan mukainen ennakkoratkaisumenettely edustaa, siltä osin kuin unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti tämän menettelyn voi saattaa vireille vain elin, jonka tehtävänä on soveltaa unionin oikeutta ja joka täyttää muun muassa tämän riippumattomuuden vaatimuksen (tuomio 25.7.2018, Minister for Justice and Equality, nk. LM, (Tuomioistuinjärjestelmän puutteet), C‑216/18 PPU, EU:C:2018:586, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

47      Todettakoon tämän osalta, että aivan niin kuin kyseessä olevan lainkäyttöelimen jäsenten erottamattomuus tai se, että heidän palkkionsa on vastattava tasoltaan heidän hoitamiensa tehtävien merkitystä, riippumattomuusvaatimus edellyttää myös, että lainkäyttötehtäviä hoitavia henkilöitä koskeva kurinpitojärjestelmä tarjoaa tarvittavat takeet siitä, että vältetään tällaisen järjestelmän käyttäminen tuomioistuinratkaisujen sisällön poliittisena valvontamekanismina (ks. vastaavasti tuomio 25.7.2018, Minister for Justice and Equality, nk. LM, (Tuomioistuinjärjestelmän puutteet), C‑216/18 PPU, EU:C:2018:586, 64 ja 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tuomioistuinten riippumattomuuden vaatimukseen kuuluu erottamattomana osana se, ettei niiden jäseniin voida kohdistaa kurinpitoseuraamuksia esimerkiksi sellaisen toimintamahdollisuuden käyttämisestä, joka koskee ennakkoratkaisupyynnön esittämistä unionin tuomioistuimelle tai päätöstä odottaa tähän pyyntöön annettavaa vastausta ennen pääasiaratkaisun antamista niiden käsiteltävänä olevassa asiassa ja joka kuuluu niiden yksinomaiseen toimivaltaan (ks. vastaavasti tuomio 5.7.2016, Ognyanov, C‑614/14, EU:C:2016:514, 17 ja 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

48      Edellä todetun perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että SEUT 267 artiklaa ja perusoikeuskirjan 47 artiklan toista kohtaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle sääntelylle, sellaisena kuin sitä on kansallisessa oikeuskäytännössä tulkittu, joka johtaa siihen, että kansallisen tuomioistuimen on lausuttava tutkintavankeudesta tehdyn päätöksen lainmukaisuudesta ilman mahdollisuutta pyytää ennakkoratkaisua unionin tuomioistuimelta tai odottaa sen vastausta tähän pyyntöön.

 Toinen kysymys

49      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toinen kysymys koskee asiallisesti sitä, onko direktiivin 2016/343 4 artiklaa tulkittava yhdessä sen johdanto-osan 16 perustelukappaleen kanssa siten, että syyttömyysolettamaan perustuvat vaatimukset edellyttävät, että kun toimivaltainen tuomioistuin arvioi todennäköisiä syitä – joiden perusteella epäillyn tai syytetyn voidaan olettaa tehneen rikoksen, josta häntä syytetään – voidakseen lausua tutkintavankeudesta tehdyn päätöksen lainmukaisuudesta, se punnitsee keskenään asiassa esitettyjä syyllisyyttä tukevia ja sitä vastaan puhuvia todisteita ja perustelee päätöksensä lausumalla – sen lisäksi, että se ilmoittaa seikat, jotka se on päättänyt ottaa huomioon asiassa – asianomaisen henkilön puolustuksen esittämistä vastaväitteistä.

50      Vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on tietoinen tulkinnasta, jonka unionin tuomioistuin on vahvistanut 19.9.2018 antamassaan tuomiossa Milev (C‑310/18 PPU, EU:C:2018:732), kun se kerran viittaa siihen nimenomaisesti, se katsoo, etteivät unionin tuomioistuimen siinä antamat selitykset riitä vastauksiksi sen esittämiin kysymyksiin.

51      Unionin tuomioistuin totesi mainitussa tuomiossaan, että direktiivin 2016/343 3 artiklaa ja 4 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä sellaisten oikeusviranomaisen tutkintavankeuden jatkamisesta tekemän päätöksen kaltaisten menettelyyn liittyvien ennakollisten päätösten tekemiselle, jotka perustuvat epäilyihin tai syyllisyyttä tukevaan näyttöön, kunhan kyseisissä päätöksissä ei viitata vangittuna olevaan henkilöön syyllisenä; kyseisessä direktiivissä ei sitä vastoin säännellä edellytyksiä, joilla päätökset tutkintavankeudesta voidaan tehdä.

52      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pohdinnat sijoittuvat Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kohdan c alakohdassa käytetystä käsitteestä ”milloin on syytä epäillä” muodostuvaan laajempaan asiayhteyteen ja vaikuttavat perustuvan erityisesti direktiivin 2016/343 johdanto-osan 16 perustelukappaleen viimeiseen virkkeeseen, jossa todetaan, että ”toimivaltainen viranomainen voi ennen menettelyyn liittyvän ennakollisen päätöksen tekemistä joutua tarkistamaan, että epäiltyä tai syytettyä vastaan on olemassa riittävästi syyllisyyttä tukevaa näyttöä, jonka perusteella kyseinen päätös on perusteltu, ja päätöksessä voidaan viitata tähän näyttöön”.

53      Direktiivin 2016/343 johdanto-osan 16 perustelukappale vastaa sisällöltään direktiivin 4 artiklaa, siltä osin kuin mainitussa perustelukappaleessa pyritään tarkemmin selittämään tämän artiklan tavoitteet, mikä puolestaan merkitsee sitä, että 16 perustelukappaleen toista virkettä on arvioitava tämän koko perustelukappaleen ja direktiivin 4 artiklan kannalta.

54      Direktiivin 2016/343 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Julkiset viittaukset syyllisyyteen”, ja direktiivin johdanto-osan 16 perustelukappaleen 1.–4. virkkeessä keskitytään vaatimukseen siitä, ettei viranomaisten julkisissa lausumissa eikä muissa kuin syyllisyyttä koskevissa oikeusviranomaisen päätöksissä viitata epäiltyyn tai syytettyyn syyllisenä. Direktiivin 2016/343 4 artiklan 1 kohdan toisessa virkkeessä säädetään lisäksi nimenomaisesti, että säännös on ymmärrettävä siten, ”ettei [se] vaikuta syyttäjän toimiin, joiden tavoitteena on näyttää toteen epäillyn tai syytetyn syyllisyys, eikä menettelyyn liittyviin ennakollisiin päätöksiin, joita oikeusviranomaiset tai muut toimivaltaiset viranomaiset tekevät ja jotka perustuvat epäilyihin tai syyllisyyttä tukevaan näyttöön”.

55      Vaikka direktiivin 2016/343 johdanto-osan 16 perustelukappaleen ensimmäisessä ja toisessa virkkeessä onkin vain muistutettu tarpeesta syyttömyysolettaman turvaamiseen julkisissa lausumissa, sen kolmannessa ja neljännessä virkkeessä todetaan vielä kerran, että julkisilta lausumilta edellytetty varovaisuus ei vaikuta syytetoimiin tai menettelyyn liittyviin ennakollisiin päätöksiin eli esimerkiksi tutkintavankeudesta tehtyihin päätöksiin.

56      Direktiivin 6 artiklan, jonka otsikko on ”Todistustaakka”, 1 kohdan toisessa virkkeessä säädetään lisäksi nimenomaisesti, että säännös on ymmärrettävä siten, ettei se vaikuta tuomarin tai toimivaltaisen tuomioistuimen velvoitteeseen etsiä sekä syyllisyyden puolesta että sitä vastaan puhuvaa näyttöä eikä puolustuksen oikeuteen esittää näyttöä asiassa sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

57      Jos siis syytettä tukevan ja sitä vastaan puhuvan näytön tutkinnan jälkeen kansallinen tuomioistuin tulee siihen tulokseen, että on todennäköisiä syitä epäillä henkilön syyllistyneen tekoihin, joista häntä syytetään, ja tekee tähän perustuvan alustavan päätöksen, ei tämä merkitse sitä, että epäiltyyn tai syytettyyn olisi direktiivin 2016/343 4 artiklassa tarkoitetulla tavalla viitattu syyllisenä näihin tekoihin.

58      Direktiivin 4 artiklan 1 kohdan toisesta virkkeestä käy näet ilmi, että säännös on ymmärrettävä niin, ettei se vaikuta menettelyyn liittyviin ennakollisiin päätöksiin, joita oikeusviranomaiset tekevät, ja direktiivin johdanto-osan 16 perustelukappaleessa tällaisiin ennakollisiin päätöksiin luetaan tutkintavankeutta koskevat päätökset (ks. vastaavasti tuomio 19.9.2018, Milev, C‑310/18 PPU, EU:C:2018:732, 44 kohta).

59      Joka tapauksessa on muistettava, että kun otetaan huomioon, että direktiivillä 2016/343 pyritään vähimmäistason yhdenmukaistamiseen, sitä ei voida tulkita siten, että se olisi täydellinen ja kattava säädös, jonka tavoitteena on vahvistaa kaikki edellytykset tutkintavankeutta koskevan päätöksen tekemiselle, olipa kyse sitten erilaisten todisteiden arvioinnissa noudatettavista menettelytavoista tai tällaisen päätöksen perustelujen laajuudesta (tuomio 19.9.2018, Milev, C‑310/18 PPU, EU:C:2018:732, 47 kohta).

60      Toiseen kysymykseen on edellä todetun perusteella vastattava, että direktiivin 2016/343 4 ja 6 artiklaa on tulkittava yhdessä direktiivin johdanto-osan 16 perustelukappaleen kanssa siten, että syyttömyysolettamaan perustuvat vaatimukset eivät ole esteenä sille, että kun toimivaltainen tuomioistuin arvioi todennäköisiä syitä – joiden perusteella epäillyn tai syytetyn voidaan olettaa tehneen rikoksen, josta häntä syytetään – voidakseen lausua tutkintavankeudesta tehdyn päätöksen lainmukaisuudesta, se punnitsee keskenään asiassa esitettyjä syyllisyyttä tukevia ja sitä vastaan puhuvia todisteita ja perustelee päätöksensä lausumalla – sen lisäksi, että se ilmoittaa seikat, jotka se on päättänyt ottaa huomioon asiassa – asianomaisen henkilön puolustuksen esittämistä vastaväitteistä, kunhan tässä päätöksessä ei viitata vangittuna olevaan henkilöön syyllisenä.

 Oikeudenkäyntikulut

61      Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      SEUT 267 artiklaa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan toista kohtaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle sääntelylle, sellaisena kuin sitä on kansallisessa oikeuskäytännössä tulkittu, joka johtaa siihen, että kansallisen tuomioistuimen on lausuttava tutkintavankeudesta tehdyn päätöksen lainmukaisuudesta ilman mahdollisuutta pyytää ennakkoratkaisua unionin tuomioistuimelta tai odottaa sen vastausta tähän pyyntöön.

2)      Eräiden syyttömyysolettamaan liittyvien näkökohtien ja läsnäoloa oikeudenkäynnissä koskevan oikeuden lujittamisesta rikosoikeudellisissa menettelyissä 9.3.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/343 4 ja 6 artiklaa on tulkittava yhdessä sen johdanto-osan 16 perustelukappaleen kanssa siten, että syyttömyysolettamaan perustuvat vaatimukset eivät ole esteenä sille, että kun toimivaltainen tuomioistuin arvioi todennäköisiä syitä – joiden perusteella epäillyn tai syytetyn voidaan olettaa tehneen rikoksen, josta häntä syytetään – voidakseen lausua tutkintavankeudesta tehdyn päätöksen lainmukaisuudesta, se punnitsee keskenään asiassa esitettyjä syyllisyyttä tukevia ja sitä vastaan puhuvia todisteita ja perustelee päätöksensä lausumalla – sen lisäksi, että se ilmoittaa seikat, jotka se on päättänyt ottaa huomioon asiassa – asianomaisen henkilön puolustuksen esittämistä vastaväitteistä, kunhan tässä päätöksessä ei viitata vangittuna olevaan henkilöön syyllisenä.

Allekirjoitukset


*      Oikeudenkäyntikieli: bulgaria.