EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)

30 päivänä huhtikuuta 2009 (*)

Henkilöstö – Parlamentin istunnoissa työskentelevät ylimääräiset toimihenkilöt – Tutkittavaksi ottaminen – Oikeudenkäyntiä edeltävä menettely – EY 283 artikla – Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 78 artikla – Lainvastaisuusväite – Yhdenvertainen kohtelu – Työpaikan pysyvyys – Direktiivi 1999/70 – Määräaikaiset sopimukset – Mahdollisuus vedota määräaikaiseen sopimukseen

Asiassa F‑65/07,

jossa on kyse EY 236 ja EA 152 artiklaan perustuvasta kanteesta,

Laleh Aayhan, kotipaikka Strasbourg (Ranska), ja 79 muuta entistä istunnoissa työskentelevää ylimääräistä toimihenkilöä, joiden nimet mainitaan liitteessä, edustajanaan asianajaja R. Blindauer,

kantajina,

vastaan

Euroopan parlamentti, asiamiehinään alun perin M. Mustapha-Pacha ja R. Ignătescu, sittemmin R. Ignătescu ja S. Seyr,

vastaajana,

VIRKAMIESTUOMIOISTUIN (toinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja H. Kanninen sekä tuomarit I. Boruta ja S. Van Raepenbusch (esittelevä tuomari),

kirjaaja: hallintovirkamies R. Schiano,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 13.11.2008 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Aayhan ja 79 muuta Euroopan parlamentin entistä istunnoissa työskentelevää ylimääräistä toimihenkilöä vaativat virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 29.6.2007 toimittamassaan kanteessa tuomioistuinta muun muassa kumoamaan sopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen 20.4.2007 tekemän päätöksen, jolla hylättiin heidän 19.12.2006 päivätty väitetty ”hallinnollinen valituksensa”, jossa vaadittiin, että peräkkäisiä määräaikaisia sopimuksia, joita kukin heistä oli tehnyt parlamentin kanssa, pidettäisiin yhtenä toistaiseksi voimassa olevana osa-aikaisena sopimuksena, että asianomaiset otettaisiin tällä perusteella takaisin parlamentin palvelukseen ja että he saisivat korvauksen, joka ”vastaisi” palkallista lomaoikeutta, joka heille oli kertynyt kaikilta työskentelyjaksoilta.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

1.     Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot

2        Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen (jäljempänä palvelussuhteen ehdot) 52 artiklan toisen virkkeen mukaan ”uutta ylimääräistä henkilökuntaa ei saa ottaa palvelukseen 31 päivän joulukuuta 2006 jälkeen”.

3        Palvelussuhteen ehtojen 58 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään seuraavaa:

”Ylimääräisellä toimihenkilöllä on oikeus kahden arkipäivän lomaan täyttä palveluskuukautta kohti; lomaa ei myönnetä 15 päivää tai puolta kuukautta lyhyemmästä palvelusajasta.”

4        Palvelussuhteen ehtojen 78 artiklassa, joka kuuluu III osastoon ”Ylimääräiset toimihenkilöt”, säädetään seuraavaa:

”Tämän osaston säännöksistä poiketen ylimääräisiin toimihenkilöihin, jotka – – parlamentti on palkannut istuntojensa työskentelyn ajaksi, sovelletaan kyseisen toimielimen, Euroopan neuvoston ja WEU:n parlamentaarisen yleiskokouksen välisessä sopimuksessa vahvistettuja palvelukseenotto- ja palkkaehtoja, kun kyseisen henkilöstön kanssa tehdään työsopimuksia.

Edellä tarkoitetun sopimuksen määräykset sekä kaikki niihin myöhemmin tehtävät muutokset saatetaan toimivaltaisten budjettivallan käyttäjien tietoon viimeistään kuukautta ennen määräysten tai muutosten voimaantuloa.

Niihin ylimääräisiin toimihenkilöihin, joita komissio ottaa konferenssitulkeiksi yhteisön toimielinten ja virastojen palvelukseen, sovelletaan – – parlamentin palveluksessa oleviin konferenssitulkkeihin sovellettavia palvelukseen ottamista ja palkkausta koskevia edellytyksiä.

Tämän artiklan säännöksiä sovelletaan 31 päivään joulukuuta 2006, josta päivästä asianomaiseen henkilöstön sovelletaan 90 artiklassa säädettyä menettelyä noudattaen vahvistettuja ehtoja.”

5        Palvelussuhteen ehtojen 90 artiklassa, joka kuuluu IV osaston ”Sopimussuhteiset toimihenkilöt” 5 lukuun ”3 B artiklassa tarkoitettuja sopimussuhteisia toimihenkilöitä koskevat erityissäännökset”, säädetään seuraavaa:

”Poiketen siitä, mitä tässä osastossa säädetään, – – parlamentin tai yhteisön toimielinten ja virastojen puolesta, komission konferenssitulkiksi palkkaamiin sovelletaan 28 päivänä heinäkuuta 1999 – – parlamentin, komission ja [Euroopan yhteisöjen] tuomioistuimen toimielinten puolesta, ja ammattia edustavien järjestöjen välillä tehdyssä sopimuksessa vahvistettuja ehtoja.

Kyseiseen sopimukseen tehtävät, [Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen muuttamisesta 22.3.2004 annetun] neuvoston asetuksen N:o 723/2004 [(EUVL L 124, s. 1)] voimaantulon vuoksi tarvittavat muutokset on hyväksyttävä ennen 31 päivää joulukuuta 2006 78 artiklassa säädettyä menettelyä noudattaen. Muutokset kyseiseen sopimukseen 31 päivän joulukuuta 2006 jälkeen on tehtävä toimielinten yhteisellä sopimuksella.”

6        Palvelussuhteen ehtojen 91 artiklassa, joka kuuluu niin ikään IV osastoon ”Sopimussuhteiset toimihenkilöt” ja sen 6 lukuun ”Työehdot”, säädetään, että ”sovelletaan 16–18 artiklan säännöksiä soveltuvin osin”. Erityisesti palvelussuhteen ehtojen 16 artiklan ensimmäisessä kohdassa viitataan muun muassa työajan pituuden osalta Euroopan yhteisöjen henkilöstöön sovellettavien henkilöstösääntöjen (jäljempänä henkilöstösäännöt) ”55–61 artiklan” säännöksiin, kun puolestaan henkilöstösääntöjen 55 a artiklan 4 kohdassa viitataan osa-aikatyötä koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen osalta henkilöstösääntöjen liitteeseen IV a, jonka 1 artiklan kolmannen kohdan kolmannessa virkkeessä määrätään seuraavaa:

”Osa-aikatyön on oltava vähintään puolet normaalista työajasta.”

2.     Määräaikaista työtä koskeva puitesopimus

7        Määräaikaista työtä koskevassa puitesopimuksessa, joka on tehty 18.3.1999 (jäljempänä puitesopimus) ja joka on Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY), Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE) ja julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) tekemästä määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta 28.6.1999 annetun neuvoston direktiivin 1999/70/EY (EYVL L 175, s. 43) liitteenä, todetaan johdanto-osan toisessa ja kolmannessa perustelukappaleessa muun muassa seuraavaa:

–        Puitesopimuksen osapuolet tunnustavat, että yhtäältä toistaiseksi voimassa olevat työsopimukset ovat ja tulevat olemaan työnantajien ja työntekijöiden välillä vallitseva työsuhdemuoto, jolla vaikutetaan kyseisten työntekijöiden elämän laatuun ja parannetaan toimintakykyä, mutta että toisaalta määräaikaiset työsopimukset vastaavat tietyissä olosuhteissa sekä työnantajien että työntekijöiden tarpeita.

–        Puitesopimuksessa esitetään määräaikaiseen työsuhteeseen liittyvät yleiset periaatteet ja vähimmäisvaatimukset muun muassa siten, että luodaan yleiset puitteet sen varmistamiseksi, että määräaikaisessa työsuhteessa olevia työntekijöitä kohdellaan samalla tavalla suojelemalla heitä syrjintää vastaan ja että ehkäistään väärinkäytökset, jotka johtuvat perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden käytöstä, samalla kun siinä jätetään jäsenvaltioiden ja työmarkkinaosapuolten tehtäväksi huolehtia kyseisten periaatteiden ja määräysten soveltamista koskevista järjestelyistä, jotta otettaisiin huomioon kunkin jäsenvaltion tilanne ja tiettyjen alojen ja ammattien, myös kausiluontoisen työn, olosuhteet.

–        Puitesopimuksen allekirjoittaneiden sopimuspuolten mukaan määräaikaisten työsopimusten käytön perustuminen perusteltuihin syihin on tapa estää työntekijöiden vahingoksi koituvia väärinkäytöksiä.

8        Puitesopimuksen 1 lausekkeen mukaan puitesopimuksen tarkoituksena on

”a)      parantaa määräaikaisen työn laatua varmistamalla syrjimättömyyden periaatteen soveltaminen;

b)      laatia puitteet sellaisten väärinkäytösten ehkäisemiseksi, jotka johtuvat perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden käytöstä.”

9        Puitesopimuksen 5 lausekkeessa määrätään seuraavaa:

”1. Perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden väärinkäytösten estämiseksi jäsenvaltioiden kuultuaan työmarkkinaosapuolia kansallisen lainsäädännön, työehtosopimusten tai käytännön mukaan ja/tai työmarkkinaosapuolten on otettava käyttöön erityisten alojen ja/tai työntekijäryhmien tarpeiden mukaan yksi tai useita seuraavista toimenpiteistä, jos käytettävissä ei ole vastaavia oikeudellisia toimenpiteitä väärinkäytösten estämiseksi:

a)      perustellut syyt tällaisen työsopimuksen tai työsuhteen uudistamista varten;

b)      perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden enimmäiskokonaiskesto;

c)      tällaisten työsopimusten tai työsuhteiden uudistamisten lukumäärä.

2. Jäsenvaltiot kuultuaan työmarkkinaosapuolia ja/tai työmarkkinaosapuolet määrittävät tarvittaessa, millä edellytyksillä määräaikaisia työsopimuksia tai työsuhteita

a)      pidetään perättäisinä;

b)      pidetään toistaiseksi voimassa olevina työsopimuksina tai työsuhteina.”

 Riidan taustalla olevat tosiseikat

10      Kaikki kantajat ovat entisiä ylimääräisiä toimihenkilöitä, jotka parlamentti on ottanut useaan kertaan palvelukseensa, joka kerta määräaikaisella sopimuksella istuntojensa ajaksi palvelussuhteen ehtojen 78 artiklan mukaisesti päiväkotiapulaisen, lastentarhanopettajan, konekirjoittajan, teknikon, keittiöapulaisen, kieltenopettajan, eteisapulaisen, muuttoapulaisen, vahtimestarin, monistajan tai avustajan tehtäviin taikka muihin tehtäviin.

11      Koska parlamentti aikoi turvautua 1.1.2007 alkaen vuokrahenkilöstöön täyttääkseen henkilöstötarpeensa istuntokausien aikana, kantajien neuvonantaja osoitti 18.9.2006 pääosaston (PO) Henkilöstöasiat pääjohtajalle kirjeen, johon sisältyi tiettyjä väitteitä, jotka oli kohdistettu istunnoissa työskenteleviin ylimääräisiin toimihenkilöihin siihen saakka sovellettuun järjestelmään erityisesti heidän sopimustensa keston ja palkallista lomaa koskevan oikeuden osalta, sekä parlamentin aikomukseen muuttaa 1.1.2007 alkaen istunnoissa työskentelevien ylimääräisten toimihenkilöiden vanhat sopimukset vuokratyösopimuksiksi. Kantajien asiamies vaati lopuksi, että heidän määräaikaiset sopimuksensa istunnoissa työskentelevinä ylimääräisinä toimihenkilöinä luokiteltaisiin uudelleen toistaiseksi voimassa oleviksi osa-aikaisesti (tarkemmin sanoen yksi neljäsosa normaalista työajasta) työskentelevän sopimussuhteisen toimihenkilön sopimuksiksi palvelussuhteen ehtojen 3 a tai 3 b artiklan nojalla, että hänen asiakkaansa saavat palkallista lomaa vastaavan korjauksen ja että kaikki sopimussuhteet sen vuokrahenkilöstöä välittävän yhtiön kanssa lopetetaan, jota parlamentti aikoi käyttää.

12      Sen jälkeen kun Henkilöstöasioiden PO:n pääjohtaja oli tavannut kantajien neuvonantajan 9.10.2006, hän vastasi 26.10.2006 päivätyllä kirjeellä lähinnä, että oli mahdotonta ottaa istunnoissa työskenteleviä ylimääräisiä toimihenkilöitä palvelukseen sopimussuhteisiksi toimihenkilöiksi palvelussuhteen ehtojen 3 a tai 3 b artiklan nojalla ja että vuokratyöntekijöiden käyttö parlamentin istuntojen asianmukaisen kulun varmistamiseksi Strasbourgissa (Ranska) oli sallittua sekä palvelussuhteen ehtojen että Ranskan lainsäädännön nojalla.

13      Kantajat esittivät 19.12.2006 päivätyllä kirjeellä väitetyn hallinnollisen valituksen 26.10.2006 tehdystä päätöksestä, jolla hylättiin 18.9.2006 päivätty hakemus siitä, että sopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen peruuttaisi kyseisen päätöksen ja ”näin ollen kaikkia kantajien ja parlamentin välisiä määräaikaisia sopimuksia pitäisi pitää yhtenä toistaiseksi voimassa olevana sopimuksena, jonka voimassaoloaika ulottuu 1.1.2007 jälkeenkin, kaikki nämä toimihenkilöt pitäisi ottaa uudelleen palvelukseen toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella – – ja jokaiselle kantajana olevalle toimihenkilölle pitäisi myöntää oikeus korvaukseen, joka vastaa sellaista palkallista lomaoikeutta, jonka he ovat työllään ansainneet, kaikilta niiltä ajanjaksoilta, jotka he ovat työsuhteensa alusta työskennelleet”.

14      Henkilöstöasioiden PO:n pääjohtaja piti 19.12.2006 päivättyä kirjettä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna ”hakemuksena”, minkä jälkeen hän vastasi 20.4.2007, että ei voisi vastata siihen myöntävästi.

15      Kantajat tekivät 20.4.2007 tehdystä hylkäävästä päätöksestä hallinnollisen valituksen 21.6.2007.

16      Sopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen hylkäsi viimeksi mainitun hallinnollisen valituksen 25.10.2007 tekemällään päätöksellä.

 Asian käsittelyn vaiheet ja asianosaisten vaatimukset

17      Parlamentti on esittänyt virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 29.11.2007 toimittamallaan erillisellä asiakirjalla kanteesta oikeudenkäyntiväitteen, joka perustuu sen mukaan Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 114 artiklaan. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestystä sovelletaan Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen perustamisesta 2.11.2004 tehdyn neuvoston päätöksen 2004/752/EY, Euratom (EUVL L 333, s. 7) 3 artiklan 4 kohdan nojalla virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen voimaantuloon asti soveltuvin osin virkamiestuomioistuimeen.

18      Kantajat esittivät virkamiestuomioistuimen kirjaamoon faksitse 21.1.2008 saapuneella kirjeellä (jonka alkuperäiskappale toimitettiin 24.1.2008) huomautuksia oikeudenkäyntiväitteestä.

19      Virkamiestuomioistuin määräsi 13.3.2008 antamallaan määräyksellä siitä, että parlamentin esittämä oikeudenkäyntiväite käsiteltäisiin pääasian yhteydessä 1.11.2007 eli oikeudenkäyntiväitteen esittämistä edeltävästä ajankohdasta alkaen sovelletun työjärjestyksen 78 artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti.

20      Kantajat vaativat, että virkamiestuomioistuin

–        kumoaa parlamentin 20.4.2007 tekemän päätöksen, jolla hylättiin heidän 19.12.2006 päivätty hallinnollinen valituksensa.

Näin ollen sen on

–        luokiteltava kaikki heidän ja parlamentin väliset määräaikaiset sopimukset uudelleen yhdeksi toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi

–        todettava, että parlamentilla on velvollisuus ottaa heidät takaisin palvelukseensa toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella

–        todettava ja määrättävä, että parlamentin toimihenkilöillä, joita kutsutaan istunnoissa työskenteleviksi ylimääräisiksi toimihenkilöiksi, on oikeus korvaukseen, joka vastaa sellaista palkallista lomaoikeutta, jonka he ovat työllään ansainneet, kaikilta niiltä ajanjaksoilta, jotka he ovat työsuhteensa alusta työskennelleet

–        velvoittaa parlamentin maksamaan jokaiselle heistä 2 000 euron summa sellaisia kantajien oikeudenkäyntikuluja, joita ei yleensä voida lukea oikeudenkäyntikuluihin

–        velvoittaa parlamentin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

21      Parlamentti vaatii, että virkamiestuomioistuin

–        toteaa, että oletetun laiminlyöntikanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat selvästi

–        toteaa kumoamiskanteen perusteettomaksi

–        jättää tutkimatta kantajien vaatimuksen, jonka mukaan kaikki heidän ja parlamentin väliset määräaikaiset sopimukset pitäisi luokitella uudelleen yhdeksi toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi

–        jättää tutkimatta vaatimuksen, jonka mukaan parlamentin pitäisi ottaa kaikki kyseessä olevat toimihenkilöt takaisin palvelukseensa toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella

–        hylkää perusteettomana vaatimuksen, jonka mukaan kantajille pitäisi myöntää korvaus, joka vastaa palkallista lomaoikeutta

–        jättää tutkimatta vaatimuksen, jonka mukaan kullekin kantajalle pitäisi korvata 2 000 euron summa sellaisia kantajien ”oikeudenkäyntikuluja, joita ei yleensä voida lukea oikeudenkäyntikuluihin”

–        päättää oikeudenkäyntikuluista lain mukaisesti.

22      Kantajat vaativat virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 21.1.2008 faksitse saapuneessa kannekirjelmässään (jonka alkuperäiskappale toimitettiin 28.1.2008) muun muassa heidän 27.6.2007 tekemänsä hallinnollisen valituksen hylkäämisestä 25.10.2007 tehdyn päätöksen kumoamista (asia, joka on kirjattu numerolla F‑10/08).

23      Virkamiestuomioistuin kehotti istunnossa kantajia esittämään viimeisen sopimuksen, jonka he olivat tehneet parlamentin kanssa ennen heidän 19.12.2006 päivätyn väitetyn hallinnollisen valituksensa tekemistä työskentelemisestä istunnoissa ylimääräisinä toimihenkilöinä. Tätä vaatimusta noudatettiin virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 26.11.2008 faksilla saapuneella kirjeellä (jonka alkuperäiskappale toimitettiin 1.12.2008). Parlamentti esitti huomautuksensa tästä kirjeestä 12.12.2008, jolloin suullinen käsittely päätettiin ja nyt käsiteltävä asia jätettiin päätettäväksi.

 Kanteen tutkittavaksi ottaminen

1.     Asianosaisten lausumat

24      Parlamentin mielestä kanteen tutkimisedellytykset puuttuvat selvästi.

25      Parlamentti näet katsoo, että ensimmäinen, 18.9.2006 päivätty kantajien asiamiehen kirje on vain kokoelma ajatuksia, jotka koskevat muun muassa palvelussuhteen ehtojen 78 artiklan laillisuutta, istunnoissa työskentelevien ylimääräisten toimihenkilöiden oikeusasemaa ja parlamentin ratkaisua käyttää vuokratyöntekijöitä 1.1.2007 lähtien.

26      Kyseiseen kirjeeseen ei sen mielestä sisälly mitään täsmällistä ja virallista sopimusten tekemiseen toimivaltaiselle viranomaiselle osoitettua kehotusta tehdä kantajia koskeva päätös, ja sen lopussa oli Henkilöstöasioiden PO:n pääjohtajalle esitetty tapaamisehdotus asian käsittelemiseksi. Tällainen tapaaminen järjestettiin 9.10.2006.

27      Henkilöstöasioiden PO:n pääjohtajan 26.10.2006 päivätty vastaus ei ole luonteeltaan päätös, eikä sillä ole ollut muuta tarkoitusta kuin esittää tiivistelmä parlamentin kannasta kyseisen tapaamisen aikana esitettyihin tärkeimpiin seikkoihin.

28      Sitä vastoin 19.12.2006 päivätty kantajien kirje sisältää täsmällisiä vaatimuksia, ja sitä olisi pidettävä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna hakemuksena eikä hallinnollisena valituksena, koska tuohon mennessä parlamentti ei ollut tehnyt minkäänlaista kantajille vastaista päätöstä.

29      Parlamentti huomauttaa näin ollen, että kantajat kykenivät pätevästi tekemään 21.6.2007 hallinnollisen valituksen 20.4.2007 tehdystä sopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen päätöksestä, jolla kyseinen hakemus hylättiin. Hallinnollinen valitus hylättiin sopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen 25.10.2007 tekemällä päätöksellä.

30      Pitäisi näin ollen katsoa, että 29.6.2007 nostettu kanne on nostettu liian aikaisin, koska oikeudenkäyntiä edeltänyttä menettelyä ei ollut tuohon mennessä vielä viety päätökseen, ja se olisi siis jätettävä tutkimatta.

31      Tämän jälkeen parlamentti kiistää kannekirjelmän vaatimusten tutkimisedellytysten täyttymisen, kun niissä vaaditaan yhtäältä, että kaikki määräaikaiset sopimukset, joita kantajat olivat tehneet parlamentin kanssa, luokiteltaisiin uudelleen yhdeksi toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi, ja toisaalta, että virkamiestuomioistuin katsoisi, että parlamentilla on velvollisuus ottaa kaikki kyseessä olevat toimihenkilöt takaisin palvelukseensa toistaiseksi voimassa olevilla sopimuksilla.

32      Parlamentin mukaan ainoastaan sopimusten tekemiseen toimivaltaisella viranomaisella on oikeus ottaa väliaikainen tai ylimääräinen toimihenkilö palvelukseen. EY 230 artiklalla yhteisöjen tuomioistuimelle myönnetyn kumoamista koskevan toimivallan perusteella yhteisöjen tuomioistuin ei ole myöskään toimivaltainen antamaan toimielimille kehotuksia. Parlamentti lisää, että EY 233 artiklassa määrätään tuomiovaltaa käyttävän viranomaisen ja toimeenpanovaltaa käyttävän viranomaisen välisestä toimivallan jaosta, jonka mukaan toimielimen, jonka toimi on kumottu, on määriteltävä kumoamistuomion täytäntöön panemiseksi tarvittavat toimenpiteet käyttämällä harkintavaltaansa yhteisöjen tuomioistuinten laillisuusvalvonnan alaisena ja noudattamalla tältä osin sekä täytäntöön pantavan tuomion tuomiolauselmaa ja tuomion perusteluja että yhteisön oikeussääntöjä.

33      Parlamentti katsoi lopuksi istunnossa, että kanne oli jätettävä tutkimatta myös sen vuoksi, että määräaikaisia väliaikaisen toimihenkilön sopimuksia, joita kantajat olivat tehneet parlamentin kanssa, ei ollut koskaan riitautettu henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklan mukaisessa määräajassa.

34      Kantajat sitä vastoin arvioivat, että 18.9.2006 päivätty kirje on henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu hakemus. He ilmoittavat kuitenkin nostaneensa uuden kanteen 25.10.2007 tehdystä päätöksestä siltä varalta, että 18.9.2006 päivättyä kirjettä olisi pidettävä hakemuksena.

2.     Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

35      Aluksi on muistutettava siitä, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti kirjeen tai muistion täsmällinen luonnehdinta henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi hakemukseksi kuuluu yksinomaan virkamiestuomioistuimelle eikä riipu asianosaisten tahdosta (ks. esim. asia T-115/92, Hogan v. parlamentti, määräys 15.7.1993, Kok., s. II-895, 36 kohta ja asia T-132/97, Collins v. alueiden komitea, määräys 20.8.1998, Kok. H., s. I‑A‑469 ja II‑1379, 12–16 kohta).

36      Tässä tapauksessa on selvää, että kantajat ovat vaatineet 18.9.2006 päivätyllä kirjeellä, että heidän kaikkien määräaikaiset sopimukset, jotka koskivat työskentelyä istunnoissa ylimääräisinä toimihenkilöinä, luokiteltaisiin uudelleen yhdeksi toistaiseksi voimassa olevaksi osa-aikaisen sopimussuhteisen toimihenkilön sopimukseksi palvelussuhteen ehtojen 3 a tai 3 b artiklan nojalla, että heille maksettaisiin korvaus, joka vastaa palkallista lomaoikeutta työskentelyjaksoilta ja että kaikki sopimussuhteet sen vuokratyötä tarjoavan yrityksen kanssa, jota parlamentti on aikonut käyttää, purettaisiin. Tätä kirjettä on pidettävä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna hakemuksena.

37      Se, että tähän hakemukseen sisältyi parlamentin ”henkilöstöstä vastaavalle johtajalle” osoitettu kutsu ”keskustelemaan” asiasta, ei kyseenalaista sen oikeudellista luonnehdintaa.

38      Näin ollen on katsottava, että 19.12.2006 päivätty kirje on hallinnollinen valitus, joka on kohdistettu 26.10.2006 tehtyyn päätökseen, jolla hylättiin 18.9.2006 esitetty hakemus, ja että tästä hallinnollisesta valituksesta tehtiin 20.4.2007 nimittävän viranomaisen hylkäävä päätös.

39      Toiseksi on tutkittava sitä, ovatko kantajat siten esittäessään henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun hakemuksen panneet oikeudenkäyntiä edeltävän hallinnollisen menettelyn asianmukaisesti täytäntöön, siten kuin siitä säädetään henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklassa, joihin palvelussuhteen 46 artiklassa viitataan.

40      Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on tältä osin katsottu, että kun kyseessä on nimittävän viranomaisen tekemä päätös, joka on virkamiehelle vastainen toimi, virkamiehen ei pidä silloin, kun hän haluaa vaatia tämän toimen kumoamista, muuttamista tai peruuttamista, esittää henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua hakemusta vaan käyttää 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua hallinnollista valitusta koskevaa menettelyä (ks. vastaavasti asia T-14/91, Weyrich v. komissio, määräys 7.6.1991, Kok., s. II‑235, 32 ja 34 kohta; asia T-11/01, Mascetti v. komissio, määräys 1.4.2003, Kok. H., s. I‑A‑117 ja II‑579, 33 kohta ja asia F-27/05, Le Maire v. komissio, tuomio 28.6.2006, Kok. H., s. I‑A‑1‑47 ja II‑A‑1‑159, 36 kohta).

41      Kuten tämän tuomion 36 kohdasta tässä tapauksessa ilmenee, kantajat halusivat 18.9.2006 päivätyllä hakemuksellaan saada hallinnon yhtäältä muuttamaan heidän peräkkäiset sopimuksensa, joiden nojalla he työskentelivät istunnoissa ylimääräisinä toimihenkilöinä, yhdeksi toistaiseksi voimassa olevaksi sopimussuhteisen toimihenkilön sopimukseksi palvelussuhteen ehtojen 3 a tai 3 b artiklan nojalla ja toisaalta määräämään maksettavaksi heille korvausta vahingosta, joka on aiheutunut siitä, että he eivät ole saaneet palkallista lomaa aikaisemmilta työskentelyjaksoilta.

42      Parlamentti on esittänyt ensimmäisen seikan osalta istunnossa lähinnä, että kantajien olisi pitänyt käyttää määräajassa henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan mukaista hallinnollista valitusta koskevaa menettelyä ainakin viimeisen työskentelyä istunnoissa ylimääräisenä toimihenkilönä koskevan sopimuksensa osalta siltä osin kuin sitä ei ollut tehty toistaiseksi voimassa olevaksi.

43      Normaalisti sopimuksen vaikutukset alkavat sen allekirjoittamisesta. Määräaika hallinnollisen valituksen tekemiseen henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla on siten laskettava allekirjoituspäivästä (yhdistetyt asiat T-137/99 ja T-18/00, Martínez Páramo ym. v. komissio, tuomio 11.7.2002, Kok. H., s. I‑A‑119 ja II‑639, 56 kohta). Tässä tapauksessa olisi siis ollut ajateltavissa, että kantajat tekevät virallisesti hallinnollisen valituksen jostain viimeisestä sopimuksestaan istunnon ylimääräisenä toimihenkilönä siltä osin kuin sitä ei ollut tehty toistaiseksi voimassa olevaksi eikä se perustunut palvelussuhteen ehtojen 3 a tai 3 b artiklaan.

44      Kun otetaan huomioon kantajien esittämien väitteiden ja niiden tueksi esitettyjen perustelujen luonne sekä parlamentin istunnoissa työskentelevinä ylimääräisinä toimihenkilöinä suoritetut työskentelyjaksot kokonaisuutena, oli kuitenkin myös täysin sallittua, että he aluksi kehottivat henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklassa järjestetyn oikeussuojajärjestelmän perusteella henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla hakemuksella parlamenttia käyttämään harkintavaltaansa kaikista siinä yhteydessä esitetyistä väitteistä ja perusteluista tietoisena ja tekemään virallisen päätöksen mahdollisuudesta luokitella kaikki riidanalaiset sopimukset toistaiseksi voimassa oleviksi sopimuksiksi, mikä päätös voitiin tämän jälkeen riitauttaa hallinnollisella valituksella ja sen jälkeen tarvittaessa kanteella.

45      Vaikka parlamentin väite pitäisi hyväksyä tältä osin, on joka tapauksessa todettava, että kantajien 19.12.2006 tekemää hallinnollista valitusta voidaan kohteensa ja sisältönsä osalta helposti tulkita siten, että se on kohdistettu istunnoissa työskentelevien ylimääräisten toimihenkilöiden viimeisiin sopimuksiin, jotka oli tehty kolmen edellisen kuukauden aikana parlamentin ja kantajien välillä, sillä kantajat ovat esittäneet jäljennökset näistä sopimuksista virkamiestuomioistuimen pyynnöstä. Se, että nämä sopimukset esitettiin suullisen käsittelyn viimeisessä vaiheessa ilman että vastaajakaan olisi esittänyt tästä huomautuksia, ei aiheuta sitä, että kannekirjelmää ei voitaisi virallisesti tutkia.

46      Koska kantajien korvausvaatimukset perustuvat parlamentin väitettyyn virheelliseen menettelyyn siltä osin kuin tämä epäsi vuosien ajan kantajilta palkallisen lomaoikeuden kokonaan, kun istunnoissa työskentelevien ylimääräisten toimihenkilöiden sopimukset tehtiin hyvin lyhytaikaisiksi, on todettava 18.9.2006 päivätyn hakemuksen toisesta osasta, että kantajien olisi pitänyt esittää henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 mukainen hakemus, jolla se olisi kehottanut sopimusten tekemiseen toimivaltaista viranomaista korvaamaan väitetyn vahingon, ja jatkaa tarvittaessa menettelyä hallinnollisella valituksella, joka olisi kohdistettu hakemuksen hylkäävään päätökseen. Tässä tapauksessa on tapahtunut juuri näin, kuten tämän tuomion 41–44 kohdasta ilmenee.

47      On siis katsottava, että nyt käsiteltävä kanne on kohdistettu 26.10.2006 tehtyyn päätökseen, jolla hylättiin 18.9.2006 tehty hakemus (jäljempänä riidanalainen päätös), sekä siltä osin kuin kyseessä on vaatimus siitä, että määräaikaisiksi tehdyt peräkkäiset istunnoissa työskentelevien ylimääräisten toimihenkilöiden sopimukset luokiteltaisiin uudelleen toistaiseksi voimassa oleviksi sopimussuhteisten toimihenkilöiden sopimuksiksi palvelussuhteen ehtojen 3 a ja 3 b artiklan nojalla, että siltä osin kuin kyseessä on korvausvaatimus.

48      Kolmanneksi ja viimeiseksi on annettava ratkaisu kanteen tiettyjen vaatimusten ulottuvuudesta tai tutkimisedellytysten täyttymisestä.

49      Kantajat vaativat, että virkamiestuomioistuin erityisesti

”–      kumoaa parlamentin 20.4.2007 tekemän nimenomaisen päätöksen, jolla hylättiin heidän 19.12.2006 päivätty hallinnollinen valituksensa.

Näin ollen sen on

–        luokiteltava kaikki heidän ja parlamentin väliset määräaikaiset sopimukset uudelleen yhdeksi toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi;

–        todettava, että parlamentilla on velvollisuus ottaa heidät takaisin palvelukseensa toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella;

–        todettava ja määrättävä, että parlamentin toimihenkilöillä, joita kutsutaan istunnoissa työskenteleviksi ylimääräisiksi toimihenkilöiksi, on oikeus korvaukseen, joka vastaa sellaista palkallista lomaoikeutta, jonka he ovat työllään ansainneet, kaikilta niiltä ajanjaksoilta, jotka he ovat työsuhteensa alusta työskennelleet”.

50      Kantajat vaativat edellä mainitulla ensimmäisellä vaatimuksellaan heidän hallinnollisen valituksensa hylkäämisestä 20.4.2007 tehdyn päätöksen kumoamista. Tässä yhteydessä on muistettava, että oikeuskäytännön mukaan hallinnollinen valitus ja se, että hallinto hylkää sen nimenomaisesti tai implisiittisesti, kuuluu olennaisena osana monimutkaiseen menettelyyn. Vaikka virkamiestuomioistuimessa nostettu kanne kohdistetaan virallisesti hallinnollisen valituksen hylkäämiseen, sen vaikutuksena on näin ollen se, että virkamiehelle vastainen toimi, josta hallinnollinen valitus on tehty, saatetaan virkamiestuomioistuimen käsiteltäväksi (asia 293/87, Vainker v. parlamentti, tuomio 17.1.1989, Kok., s. 23, 8 kohta; asia C-343/87, Culin v. komissio, tuomio 7.2.1990, Kok., s. I‑225, 7 kohta; asia T-36/94, Capitanio v. komissio, tuomio 16.10.1996, Kok. H., s. I‑A‑449 ja II‑1279, 33 kohta ja asia T-375/02, Cavallero v. komissio, tuomio 7.6.2005, Kok. H., s. I‑A‑151 ja II‑673, 59 kohta). Tässä tapauksessa on siis katsottava, että kanne on kohdistettu 26.10.2006 tehtyyn päätökseen, jolla hylättiin kantajien 18.9.2006 esittämä hakemus.

51      Kantajat vaativat todellisuudessa edellä mainituilla toisella ja kolmannella vaatimuksellaan, että virkamiestuomioistuin osoittaisi asianomaiselle toimielimelle kehotuksia tai ratkaisisi asian lain mukaisesti.

52      Yhteisöjen tuomioistuin ei voi henkilöstösääntöjen 91 artiklan nojalla nostetun kanteen yhteydessä tehdä periaatteellisia julistuksia tai toteamuksia eikä osoittaa yhteisön toimielimille kehotuksia, koska se tekisi muutoin hallintoviranomaisen etuoikeudet tyhjiksi (ks. vastaavasti asia T-156/89, Valverde Mordt v. yhteisöjen tuomioistuin, tuomio 27.6.1991, Kok., s. II‑407, 150 kohta; asia T-583/93, P v. komissio, tuomio 8.6.1995, Kok. H. s. I‑A‑137 ja II‑433, 17 ja 18 kohta ja asia F-55/05, Voigt v. komissio, määräys 16.5.2006, Kok. H. s. I‑A‑1‑15 ja II‑A‑1‑51, 25 kohta).

53      Edellä mainitut toinen ja kolmas vaatimus on siten jätettävä tutkimatta.

54      Neljännestä vaatimuksesta on lopuksi todettava, että siinä ainoastaan toistetaan edellä tämän tuomion 36 ja 46 kohdassa esitetty 18.9.2006 päivätyn hakemuksen toisen osan sisältö sellaisena kuin se hylättiin 26.10.2006 tehdyllä päätöksellä, josta nyt käsiteltävä kanne on nostettu. Neljäs vaatimus on siten sama kuin ensimmäinen, siten kuin sitä on edellä täsmennetty.

 Kumoamisvaatimus

1.     Asianosaisten lausumat

55      Kantajien kumoamiskanteensa tueksi esittämien perustelujen on katsottava perustuvan palvelussuhteen ehtojen 78 artiklasta esitettyyn lainvastaisuusväitteeseen.

56      Kantajat arvioivat, että kun palvelussuhteen ehtojen 78 artiklassa on määrätty siitä, että istunnoissa työskenteleviin ylimääräisiin toimihenkilöihin sovelletaan parlamentin, Euroopan neuvoston ja Länsi-Euroopan unionin (WEU) parlamentaarisen yleiskokouksen välisessä sopimuksessa (jäljempänä sopimus) vahvistettuja palvelukseenotto- ja palkkaehtoja, tämä toimihenkilöiden ryhmä on tämän seurauksena suljettu virkamiehiin sekä sopimussuhteisiin ja ylimääräisiin toimihenkilöihin sovellettavan yhteisön lainsäädännön soveltamisalan ulkopuolelle ja he jäävät jopa kaikkien sekä valtion että yhteisön oikeuslähteiden soveltamisalan ulkopuolelle.

57      Tästä seuraa kantajien mukaan, että istunnoissa työskentelevät ylimääräiset toimihenkilöt ovat työskennelleet vuosien ajan oikeudettomassa tilassa.

58      EY 283 artiklan mukaisesti Euroopan unionin neuvoston olisi pikemminkin pitänyt vahvistaa asianomaisiin toimihenkilöihin sovellettavat palvelussuhteen ehdot, jotka olisi mukautettu heidän tehtäviensä erityisolosuhteisiin, kuin jättää heidät kokonaan ilman asemaa, kuten palvelussuhteen ehtojen 78 artiklan soveltamisesta seuraa.

59      Kantajat lisäävät, että noin 300 toimihenkilön kohtalon jättäminen vain kolmen työnantajan hyvän tahdon varaan merkitsee oikeudellista erehdystä, vaikka nämä työnantajat ovatkin julkisyhteisöjä, koska parlamentin, Euroopan neuvoston ja WEU:n parlamentaarisen yleiskokouksen välinen sopimus ei ole oikeuslähde. Tämä sopimus on sopimusoikeuden lähde vain näiden kolmen toimielinten välisissä suhteissa mutta ei niissä suhteissa, joita niillä on henkilöstöönsä. Sopimuksella ei ole arvoa lainsäädäntönä, henkilöstösääntöinä eikä sopimuksena.

60      Näin ollen palvelussuhteen ehtojen 78 artiklan määräyksiä ei voida soveltaa, ja koska sovellettavaa kansallista lainsäädäntöä ei ole, on sovellettava Euroopan unionin perustana olevia periaatteita.

61      Kantajat vetoavat tässä yhteydessä ensinnäkin Euroopan sosiaaliseen peruskirjaan, joka allekirjoitettiin Torinossa 18.10.1961 ja jolla taataan oikeudenmukaiset työolot palkan ja työajan pituuden osalta sekä kielletään kaikki syrjintä.

62      He väittävät tässä yhteydessä, että ainoa objektiivinen ero, joka voitaisiin todeta istunnoissa työskentelevien ylimääräisten toimihenkilöiden ja toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella palvelukseen otettujen toimihenkilöiden muiden ryhmien välillä, olisi ero, joka johtuu parlamentin täysistuntojen erityisestä toimintatavasta Strasbourgissa. Parlamentilla on siten oikeus ottaa istunnoissa työskenteleviä ylimääräisiä toimihenkilöitä palvelukseen vain viideksi päiväksi kuukaudessa, kun otetaan huomioon heidän tehtäviensä erityisluonne. Heitä ei voida kuitenkaan tältä osin asettaa epävarmaan asemaan ja jättää pelkästään kolmen julkisen työnantajan tahdon varaan, vaikka ne toimisivatkin yhdessä.

63      Parlamentti on siten syrjinyt keskenään toimihenkilöitä, jotka harjoittavat samantyyppisiä tehtäviä, vaikka tätä syrjintää ei voida perustella objektiivisesti eikä EY 283 artiklalla voida jättää yhtä toimihenkilöryhmää henkilöstöoikeudellisen aseman saamista koskevan oikeuden soveltamisalan ulkopuolelle.

64      Kantajat lisäävät, että istunnoissa työskentelevät ylimääräiset toimihenkilöt otetaan palvelukseen pysyviin tehtäviin erityisen työskentelysyklin mukaan eikä epävarmoihin tehtäviin.

65      Toiseksi kantajat vetoavat 25.6.1958 tehtyyn Kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleissopimukseen nro 111, joka koskee työmarkkinoilla ja ammatinharjoittamisen yhteydessä tapahtuvaa syrjintää, ja 22.6.1982 tehtyyn Kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleissopimukseen nro 158, joka koskee työnantajan toimesta tapahtuvaa palvelussuhteen päättämistä, ja erityisesti sen 4 artiklaan, jonka mukaan ”palvelussuhdetta ei saa päättää, ellei siihen ole pätevää perustetta, joka liittyy työntekijän taitoon tai käytökseen tai joka perustuu yrityksen, laitoksen tai toimipaikan toimintaedellytyksiin”.

66      Tässä tapauksessa parlamentilla on järjestelmässä, jonka se on ottanut käyttöön istunnoissa työskentelevien ylimääräisten toimihenkilöiden osalta, ainakin mahdollisuus päästä näistä toimihenkilöistä eroon kunkin viiden päivän sopimuksen päättyessä ilman että asianomaisilla olisi mahdollisuus käyttävät tehokkaasti oikeussuojakeinoja. Lisäksi heidän tehtäviensä ulkoistaminen vuokrahenkilöstöyritykselle merkitsee perusteetonta irtisanomista, koska se sisältää parlamentin kanssa tehdyn työsopimuksen päättämisen.

67      Kantajat vetoavat kolmanneksi puitesopimukseen, jonka johdanto-osan toisesta perustelukappaleesta ilmenee heidän mukaansa, että toistaiseksi voimassa olevat sopimukset ovat vallitseva työsuhdemuoto työnantajien ja työntekijöiden välillä. Kantajat korostavat, että ainoastaan työskentely toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa takaa työntekijälle todellisen oikeudellisen tilan, työpaikan pysyvyyden ja hänen perusoikeuksiensa takeet.

68      Kantajat arvioivat lopuksi, että asiassa T-109/96, Gebhard vastaan parlamentti, 16.7.1998 annettu tuomio (Kok., s. II‑2785) on annettu ennen direktiiviä 1999/70, eivätkä sen kohteena olleet istunnoissa työskentelevien ylimääräisten toimihenkilöiden palvelussuhteen ehdot. Lisäksi, toisin kuin kyseisen tuomion 41 kohdasta ilmenee, istunnoissa työskentelevien ylimääräisten toimihenkilöiden toimet eivät täyttäneet hetkittäisiä henkilöstötarpeita.

69      Parlamentti huomauttaa, että kantajat pyrkivät kanteellaan väittämään, että yhteisön lainsäätäjä olisi laiminlyönyt EY 283 artiklan mukaisen velvoitteensa luoda istunnoissa työskenteleville ylimääräisille toimihenkilöille omat palvelussuhteen ehdot. Kannetta olisi siis pidettävä laiminlyöntikanteena. Parlamentin mielestä tämä kanne pitäisi jättää tutkimatta edellä esitetyistä syistä.

70      Kanne olisi ensinnäkin pitänyt ainakin kohdistaa neuvostoon, joka on EY 283 artiklan mukaan lainsäätäjä asianomaisella alalla.

71      Toiseksi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan laiminlyöntikanteen nostaminen on mahdollista vain, jos kyseisen toimielimen laiminlyönti jatkuu senkin jälkeen, kun sille on annettu kehotus toimia, ja siten vain, jos toimielin on ollut toimettomana tai antaa väliaikaisen vastauksen. Laiminlyöntikanne ei ole mahdollinen silloin, jos toimielin omaksuu toisen kannan kuin siltä vaadittiin, missä tapauksessa asianomaisen käytettävissä on kumoamiskanne.

72      Koska parlamentti ei ole tässä tapauksessa 19.12.2006 päivätyn kirjeen lähettämisen ja 21.6.2007 päivätyn hallinnollisen valituksen tekemisen jälkeen ollut toimettomana eikä ole antanut väliaikaista vastausta, ainoa kanne, jonka nostamiseen kantajilla oli oikeus, oli kumoamiskanne.

73      Kolmanneksi laiminlyöntikanne on EY 230 artiklan neljännen kohdan mukaan tutkittava vain, jos kantaja on toimen adressaattina. Kuten vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, laiminlyöntikanne pitäisi siis jättää tutkimatta, jos siinä vaaditaan yleistä ja normatiivista määräystä eikä toimea, joka koskisi kantajaa suoraan ja erikseen.

74      Tässä tapauksessa kanne koski kaikkiin istunnoissa työskenteleviin ylimääräisiin toimihenkilöihin sovellettavan uuden järjestelmän käyttöönottoa.

75      Neljänneksi parlamentti epäilee, onko laiminlyöntikanteen nostaminen virkamiestuomioistuimessa mahdollista. Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen perustamisesta 24.10.1988 tehdyn päätöksen 88/591/EHTY, ETY, Euratom (EYVL L 319, s. 1) 3 artiklan 1 kohdan mukaan toimivalta tutkia luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden jotain toimielintä vastaan nostamat laiminlyöntikanteet kuuluu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle. Ei näytä siltä, että tätä toimivallan jakoa olisi muutettu virkamiestuomioistuimen perustamisen yhteydessä.

76      Parlamentti arvioi toissijaisesti, siltä varalta, että virkamiestuomioistuin tutkisi laiminlyöntikanteen, että lainsäätäjä ei ole syyllistynyt laiminlyöntiin ja että kanne on näin ollen hylättävä perusteettomana. EY 283 artikla on näet pantu täytäntöön sillä, että neuvosto on antanut palvelussuhteen ehdot, jotka sisältävät 78 artiklan, joka koskee nimenomaan istunnoissa työskentelevien ylimääräisten toimihenkilöiden tilannetta.

77      Kantajien väitteet, joiden mukaan istunnoissa työskentelevät ylimääräiset toimihenkilöt olisi asetettu oikeudettomaan tilaan, eivät vastaa todellisuutta. Nämä toimihenkilöt kuuluvat parlamentin mukaan ylimääräisten toimihenkilöiden ryhmään, jota koskee palvelussuhteen ehtojen III osasto, ja, tämän rajoittamatta heidän palvelukseenottoaan ja palkkaustaan koskevien poikkeussäännösten soveltamista, heillä on kaikki ylimääräisten toimihenkilöiden oikeudet ja heitä koskevat kaikki ylimääräisten toimihenkilöiden velvoitteet: he ovat siten saaneet sosiaaliturvan, he ovat maksaneet veroja ja he olisivat halutessaan voineet muiden ylimääräisten toimihenkilöiden tavoin ottaa työttömyysvakuutuksen.

78      Parlamentti epäilee, että kantajien esittämää lainvastaisuusväitettä, joka perustuu palvelussuhteen ehtojen 78 artiklan yhteensopimattomuuteen tiettyjen kansainvälisten sopimusten kanssa, ei voida tutkia, koska riidanalaisten yksittäispäätösten ja yleisen toimen, jonka lainvastaisuuteen vedotaan, välillä ei ole oikeudellista yhteyttä. Kanteen kohteena olevia yksittäispäätöksiä ovat näet 20.4.2007 päivätyt sopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen epäävät päätökset, jotka koskivat kantajien sopimusten uutta luokittelua. Tässä vaiheessa tämän hallinnollisen päätöksen ja palvelussuhteen ehtojen 78 artiklan, joka ei ole 1.1.2007 jälkeen enää sovellettavissa, välillä ei ollut enää mitään yhteyttä.

79      Lisäksi palvelussuhteen ehtoja sovelletaan kaikkiin oikeussubjekteihin, myös toimielimiin, koska kyseessä on yhteisön lainsäätäjän antama asetus. Näin ollen parlamentin olisi pitänyt panna palvelussuhteen ehtojen määräykset täytäntöön ottaessaan palvelukseensa istunnoissa työskenteleviä ylimääräisiä toimihenkilöitä, koska oikeuskäytännön mukaan yhteisön toimiin sovelletaan pätevyysolettamaa siihen saakka, kunnes yhteisön tuomioistuimet kumoavat ne tai toteavat ne lainvastaisiksi.

80      Parlamentti huomauttaa joka tapauksessa, että Torinossa 18.10.1961 allekirjoitetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan noudattamista valvoo Euroopan neuvoston Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea ja että yleiseen kansainväliseen oikeuteen kuuluvat ILO:n yleissopimukset eivät ole yhteisön oikeuden oikeuslähde, sillä näitä yleissopimuksia ei ole tehty yhteisön tasolla. Koska ne eivät sido yhteisöä, kantajilla ei ole oikeutta vedota siihen, että palvelussuhteen ehtojen 78 artikla on ristiriidassa niiden määräysten kanssa. Lisäksi yleissopimukset, joihin vedotaan, eivät kuulu yhteisön oikeusjärjestykseen, joten niillä ei voida antaa kantajille oikeuksia heidän suhteissaan parlamentin kanssa.

81      Parlamentti vetoaa lopuksi edellä mainitussa asiassa Gebhard vastaan parlamentti annettuun tuomioon, josta ilmenee, että ”palvelussuhteen ehtojen 78 artiklan tarkoituksena on siten se, että Euroopan yhteisöjen parlamentti voi täyttää hetkittäiset ja mittavat lisähenkilöstötarpeensa, joita sen eri elimien istuntojen sujuminen edellyttää” (41 kohta). Parlamentti korostaa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi kyseisessä tuomiossa, että ”parlamentti ei näin ollen ole ylittänyt neuvoston sille palvelussuhteen ehtojen 78 artiklassa antaman poikkeusmahdollisuuden rajoja antaessaan tämän säännöksen nojalla istunnoissa toimiviin tulkkeihin sovellettavan sisäisen säännöstön” (43 kohta).

82      Tällaista päätelmää voitaisiin soveltaa myös lainsäädäntöön, joka koskee istunnoissa toimivia ylimääräisiä toimihenkilöitä yleisesti, koska palvelussuhteen ehtojen 78 artiklassa määrätty poikkeus kattaa kaikki ylimääräiset toimihenkilöt, jotka parlamentti ottaa palvelukseensa istuntokausien ajaksi.

83      Parlamentti lisää, että edellä mainittu asiassa Gebhard vastaan parlamentti annettu tuomio on vahvistettu direktiivin 1999/70 antamisen jälkeisessä oikeuskäytännössä (asia T-275/01, Alvarez Moreno v. parlamentti, tuomio 10.6.2004, Kok. H., s. I‑A‑171 ja II‑765, asia T-276/01, Garroni v. parlamentti, tuomio 10.6.2004, Kok. H., s. I‑A‑177 ja II‑795 ja asia F-10/06, André v. komissio, tuomio 14.12.2006, Kok. H., s. I‑A‑1‑183 ja II‑A‑1‑755).

2.     Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

84      Kantajat esittävät palvelussuhteen ehtojen 78 artiklan osalta lainvastaisuusväitteen tukeakseen riidanalaisesta päätöksestä nostamaansa kumoamiskannetta, joka koskee sitä, että riidanalaisia sopimuksia ei ole luokiteltu uudelleen toistaiseksi voimassa oleviksi osa-aikaisiksi sopimuksiksi eikä niissä ole nojauduttu palvelussuhteen ehtojen 3 a ja 3 b artiklaan.

85      Aluksi on muistutettava siitä, että palvelussuhteen ehtojen 78 artiklassa sallitaan poikkeaminen ylimääräisiä toimihenkilöitä koskevasta järjestelmästä, sellaisena kuin se on määritelty palvelussuhteen ehtojen III osastossa, sillä siinä sallitaan se, että parlamentti rajoittaa istuntojen järjestämiseen tarvittavien ylimääräisten toimihenkilöiden palvelukseenottojakson istuntojensa työskentelyjaksojen keston mukaan. Kuten yhteisöjen tuomioistuin on näet huomauttanut asiassa 43/84, Maag vastaan komissio, 11.7.1985 antamassaan tuomiossa (Kok., s. 2581, 19 kohta) komission palvelukseensa ottamien freelance-tulkkien osalta, ylimääräisten toimihenkilöiden järjestelmää ei voida lähtökohtaisesti soveltaa sitoumuksiin, jotka ovat lyhytaikaisia mutta jotka toistuvat tiheästi vuodesta toiseen. Vaikka palvelussuhteen ehtojen 78 artiklaan sisältyvää poikkeusta ei olisi ollut, tilanne olisi ollut sama, koska kyseessä olisi ollut henkilöstön palvelukseen ottaminen yksinomaan parlamentin istuntojen ajaksi.

86      Kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinkin on korostanut edellä mainitussa asiassa Gebhard vastaan parlamentti antamassaan tuomiossa (40 ja 41 kohta), palvelussuhteen ehtojen 78 artiklan tarkoituksena on se, että parlamentti voi täyttää hetkittäiset ja mittavat henkilöstötarpeensa, joita sen eri elimien istuntojen sujuminen edellyttää. Tätä varten kyseisessä säännöksessä viitataan palvelukseenottoehtoihin, joista ne kolme eurooppalaista toimielintä tai järjestöä, joita asia erityisesti koskee, olivat aikaisemmin sopineet parlamentaarista toimintaa varten tarpeellisen lisähenkilökunnan osalta. Palvelussuhteen ehtojen 78 artiklan toisessa kohdassa täsmennetään, että sopimuksen määräykset sekä kaikki niihin myöhemmin tehtävät muutokset saatetaan toimivaltaisten budjettivallan käyttäjien tietoon viimeistään kuukautta ennen määräysten tai muutosten voimaantuloa.

 Lainvastaisuusväitteen tutkittavaksi ottaminen

87      Tässä yhteydessä on muistutettava siitä, että oikeuskäytännössä on katsottu, että jotta lainvastaisuusväite voitaisiin tutkia, riidan kohteena olevan yksittäistoimen ja säännöksen, josta lainvastaisuusväite on esitetty, välillä on oltava riittävän läheinen yhteys, jolloin toisen soveltamatta jättäminen vaikuttaisi välttämättä toisen laillisuuteen (ks. vastaavasti asia 32/65, Italia v. neuvosto ja komissio, tuomio 13.7.1966, Kok., s. 563 ja 594, Kok. Ep. I, s. 299 ja yhdistetyt asiat C-432/98 P ja C-433/98 P, neuvosto v. Chvatal ym., tuomio 5.10.2000, Kok., s. I‑8535, 33 kohta).

88      Koska kanne on tässä tapauksessa kohdistettu 18.9.2006 päivätyn kantajien hakemuksen hylkäämiseen ja kyseinen hakemus koski sitä, että heidän peräkkäiset määräaikaiset sopimuksensa työskentelystä istunnoissa ylimääräisenä toimihenkilönä luokiteltaisiin uudelleen yhdeksi ainoaksi osa-aikaiseksi ja toistaiseksi voimassa olevaksi sopimussuhteisen toimihenkilön sopimukseksi palvelussuhteen ehtojen 3 a tai 3 b artiklan nojalla, on todettava, että riidanalainen päätös esitetään tehdyn palvelussuhteen ehtojen 78 artiklan nojalla, joten jos tämä artikla osoitettaisiin lainvastaiseksi millä tahansa perusteella, sen pitäisi välttämättä vaikuttaa kantajien hakemuksen hylkäämiseen.

89      Kuitenkin siinä tapauksessa, että palvelussuhteen ehtojen 78 artikla olisi lainvastainen ja olisi todettava, että sitä ei voida soveltaa nyt käsiteltävään asiaan, kantajien esittämä lainvastaisuusväite ei voisi tältä osin johtaa riidanalaisen päätöksen kumoamiseen, jos ilmenisi, että palvelussuhteen ehtoihin ei sisälly erityissäännöstä, joka voisi olla riittävä oikeudellinen perusta täyttämään kantajien vaatimuksen toistaiseksi voimassa olevan ja osa-aikaisen sopimuksen tekemisestä. Kantajat ovat nojautuneet tässä tapauksessa tältä osin hakemuksessaan palvelussuhteen ehtojen 3 a tai 3 b artiklaan. Vaikka siis tämä kysymys liittyy enemmän kantajien esittämän lainvastaisuusväitteen tehokkuuteen ja siten sen perusteltavuuteen kuin sen tutkimisedellytysten täyttymiseen, on jo sen tutkimisen yhteydessä hyödyllistä tutkia, ovatko 3 a ja 3 b artikla ensi arviolta asianmukaisia edellä mainituksi riittäväksi oikeudelliseksi perustaksi, jotta kyettäisiin määrittämään, mistä nyt käsiteltävässä asiassa on todellisuudessa kysymys.

90      Palvelussuhteen ehtojen mukaan ainoastaan 2 artiklan a tai c kohdassa tarkoitetun väliaikaisen toimihenkilön tai 3 a artiklassa tarkoitetun sopimussuhteisen toimihenkilön sopimus voidaan tehdä toistaiseksi voimassa olevaksi palvelussuhteen ehtojen 8 ja 85 artiklan edellytysten mukaisesti. Kantajat eivät voi selvästikään vaatia palvelussuhteen ehtojen 2 artiklan c kohdassa tarkoitettua sopimusta, joka koskee väliaikaisen toimihenkilön ottamista palvelukseen avustamaan perustamissopimuksissa määrättyä tehtävää hoitavaa henkilöä. Koska heidän palveluksensa täyttävät tilapäisiä, hyvin lyhytkestoisia ja kuukaudesta toiseen toistuvia tarpeita, he eivät voi myöskään vaatia asemaa palvelussuhteen ehtojen 2 artiklan a kohdassa tarkoitettuna väliaikaisena toimihenkilönä, jolla on yhteisön hallinnon palveluksessa ”kutakin toimielintä koskevan talousarvion pääluokan liitteenä olevaan henkilöstötaulukkoon sisältyvä” pysyvä toimi, joka ei ole, kuten yhteisöjen tuomioistuin korosti edellä mainitussa asiassa Maag vastaan komissio antamassaan tuomiossa (17 kohta), sovitettavissa yhteen ylimääräisen henkilöstön tehtävien kanssa.

91      Palvelussuhteen ehtojen 3 a artikla, jossa sallitaan myös toistaiseksi voimassa olevien ja osa-aikaisten sopimusten tekeminen, koskee puolestaan sellaisen toimihenkilön palvelukseen ottamista, joka ei hoida ”asianomaista toimielintä koskevan talousarvion pääluokan liitteenä olevassa henkilöstötaulukossa esitettyä” tointa ja joka on palkattu esimerkiksi ”ruumiillisen työn tekemiseksi tai hallinnollisten avustavien tehtävien suorittamiseksi”. Siinä tapauksessa, että palvelussuhteen ehtojen 78 artiklan soveltamisesta pitäisi luopua sen lainvastaisuuden vuoksi, ei voitaisi ensi arviolta pitää mahdottomana, että palvelussuhteen ehtojen 3 a artiklan soveltaminen voisi täyttää kantajien vaatimuksen, jonka mukaan heidän kanssaan pitäisi tehdä toistaiseksi voimassa oleva sopimus, jonka mukaan työaika on yksi neljäsosa normaalista työajasta.

92      Parlamentti vetoaa kuitenkin siihen, että henkilöstösääntöjen liitteessä IV a olevan 1 artiklan kolmannessa kohdassa, johon viitataan henkilöstösääntöjen 55 a artiklan 4 kohdassa, jota sovelletaan analogisesti sopimussuhteisiin toimihenkilöihin (kuten myös väliaikaisiin toimihenkilöihin) palvelussuhteen ehtojen 16 ja 91 artiklan mukaisesti, kun näitä säännöksiä luetaan yhdessä, määrätään, että osa-aikatyö ei voi olla vähemmän kuin puolet normaalista työajasta. Tämän määräyksen mukaan parlamentti ei siis voi missään tapauksessa tehdä yksinomaan istuntokausien aikana työskentelevän henkilöstön kanssa sopimussuhteisen toimihenkilön sopimuksia, joiden mukaan työaika on yksi neljäsosa normaalista työajasta.

93      Tätä tulkintaa henkilöstösääntöjen liitteessä IV a olevan 1 artiklan kolmannesta kohdasta ei voida hyväksyä. Henkilöstösääntöjen 55 a artikla, jonka soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt määritellään kyseisessä liitteessä, koskee näet ainoastaan virkamiehen hakemusta saada työskennellä osa-aikaisesti. Siinä ei määrätä olosuhteista, joissa toimielin voisi tehdä aloitteen osa-aikaisen sopimuksen tekemisestä kyseisessä määräyksessä tarkoitetun toiminnan luonteen vuoksi.

94      Edellä esitetystä ilmenee, että kantajien esittämän lainvastaisuusväitteen tarkoituksena ei ole ainoastaan palvelussuhteen ehtojen 78 artiklan laillisuuden riitauttaminen vaan sen toisena seurauksena voisi olla se, että kun tätä artiklaa ei voitaisi soveltaa, parlamentti saattaisi turvautua istuntojensa aikana muihin sopimusluonteisiin ratkaisuihin, joiden ulkopuolelle ei voida ensi arviolta jättää turvautumista palvelussuhteen ehtojen 3 a artiklaan, täyttääkseen hetkittäiset ja huomattavat henkilöstötarpeensa.

95      Koska yhtäältä riidanalainen päätös ja toisaalta palvelussuhteen ehtojen 78 artikla, josta lainvastaisuusväite on esitetty, ovat riittävän läheisessä yhteydessä toisiinsa, on siis katsottava, että kantajat voivat kiistää liitännäisesti palvelussuhteen ehtojen 78 artiklan laillisuuden.

 Lainvastaisuusväitteen perusteltavuus

96      Kantajat väittävät palvelussuhteen ehtojen 78 artiklasta esittämässään lainvastaisuusväitteessä, että yhteisön lainsäätäjä ei ole laatinut istunnoissa työskenteleviä ylimääräisiä toimihenkilöitä koskevaa erityistä sääntelyä, joka olisi mukautettu heidän tehtäviensä erityisiin olosuhteisiin, ja on luopunut henkilöstösääntöjen antamisesta viittaamalla parlamentin, Euroopan neuvoston ja WEU:n parlamentaarinen yleiskokouksen väliseen sopimuksen. Kantajat on siten pidetty oikeudettomassa tilassa ja epävarmassa työsuhteessa, vaikka heidät oli otettu palvelukseen vastaamaan kylläkin hetkittäisiin mutta jatkuviin tarpeisiin. Palvelussuhteen ehtojen 78 artikla on tältä osin lainvastainen eri syistä:

–        yhteisön lainsäätäjä on ensinnäkin tällä tavoin luopunut henkilöstösääntöjä koskevasta vastuustaan EY 283 artiklan vastaisesti

–        se on toiseksi syrjinyt keskenään yhtäältä toimihenkilöitä, joita koskee täydellinen ja vakaa sääntelyjärjestelmä, ja toisaalta istunnoissa työskenteleviä ylimääräisiä toimihenkilöitä Torinossa 18.10.1961 allekirjoitetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan ja ILO:n yleissopimuksen nro 111 vastaisesti

–        kolmanneksi se on loukannut oikeutta työpaikan pysyvyyteen, jota kantajat ovat voineet vaatia, ILO:n yleissopimuksen nro 158 ja direktiivin 1999/70 vastaisesti.

 EY 283 artiklan väitetty rikkominen

97      Tässä yhteydessä on huomautettava, että istunnoissa työskentelevät ylimääräiset toimihenkilöt kuuluvat ylimääräisiä toimihenkilöitä koskevan palvelussuhteen ehtojen III osaston soveltamisalaan, ja siitä poiketaan ainoastaan kyseisessä sopimuksessa vahvistettujen palvelukseenotto- ja palkkaehtojen osalta. Tämä merkitsee sitä, että III osaston muita määräyksiä, jotka koskevat muun muassa työoloja ja sosiaaliturvaa, sovelletaan edelleen riippumatta erityisistä sisäisistä säännöistä, joita parlamentin hallinto tai pääsihteeri antavat ja joilla pyritään panemaan täytäntöön tai täydentämään palvelussuhteen ehtojen sääntöjä.

98      Vaikuttaa siis siltä, että 31.12.2006 saakka henkilöstö, jota parlamentti oli ottanut palvelukseensa täyttääkseen henkilöstötarpeensa istuntojen aikana, kuului varmasti palvelussuhteen ehtojen soveltamisalaan. On näin ollen virheellistä väittää, että yhteisön lainsäätäjä olisi luopunut täyttämästä henkilöstösääntöjä koskevaa lainsäädännöllistä vastuutaan.

99      Se, että lainsäätäjä viittaa istunnoissa työskentelevien ylimääräisten toimihenkilöiden palvelukseenotto- ja palkkaehtojen osalta sopimukseen, ei voi tarkoittaa sitä, että se olisi luopunut käyttämästä EY 283 artiklassa annettua toimivaltaa henkilöstösääntöjen ja palvelussuhteen ehtojen antamiseen. Päinvastoin nimenomaan käyttäessään tätä toimivaltaa neuvosto, joka ottaa huomioon kolmen eurooppalaisen järjestön yhteiset intressit ja tarpeet niiden päätöksentekoelinten istuntojen asianmukaisen kulun osalta, on katsonut, että sen velvollisuutena on yhdenmukaistaa parlamentin istuntojen työskentelyn ajaksi palvelukseen otettavien toimihenkilöiden palvelukseenotto- ja palkkaehdot kyseisten kolmen toimielimen tai järjestön kanssa sovittujen ehtojen kanssa, tämän rajoittamatta palvelussuhteen ehtojen 78 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettua budjettivalvontaa. Lisäksi edellytetään, että itse sopimuksessa, johon 78 artiklan toisessa kohdassa viitataan, ei rikota ylemmäntasoista yhteisön oikeussääntöä, mikä tutkitaan jäljempänä kantajien esittämien muiden väitteiden osalta.

100    On siis katsottava, että EY 283 artiklan rikkomista koskeva väite ei ole tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen mukainen, joten se on hylättävä.

 Väitetty syrjintäkiellon periaatteen loukkaaminen

101    Väitteestä, jonka mukaan syrjintäkiellon periaatetta, sellaisena kuin se on taattu Torinossa 18.10.1961 allekirjoitetussa Euroopan sosiaalisessa peruskirjassa ja ILO:n yleissopimuksessa nro 111, olisi loukattu, on muistutettava, ilman että olisi tarpeen antaa ratkaisua näiden kahden kansainvälisen instrumentin sovellettavuudesta ja ulottuvuudesta, joihin kantajat ovat vedonneet, että yhdenvertaisen kohtelun periaate ja syrjintäkiellon periaate ovat yhteisön oikeusjärjestyksen perustavanlaatuisia periaatteita.

102    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, jota sovelletaan yhteisön virkamiesoikeudessa, loukataan silloin, jos kahta henkilöryhmää, joiden tosiasialliset ja oikeudelliset tilanteet eivät eroa olennaisesti toisistaan, kohdellaan eri tavoin palvelukseen ottamisen yhteydessä ja jos tällaiselle erilaiselle kohtelulle ei ole objektiivisia perusteita (asia C-389/98 P, Gevaert v. komissio, tuomio 11.1.2001, Kok., s. I‑65, 54 kohta; asia T-100/92, La Pietra v. komissio, tuomio 15.3.1994, Kok. H., s. I‑A‑83 ja s. II‑275, 50 kohta; asia T-66/95, Kuchlenz-Winter v. komissio, tuomio 16.4.1997, Kok., s. II‑637, 55 kohta; yhdistetyt asiat T-66/95 ja T-221/97, Mellett v. yhteisöjen tuomioistuin, tuomio 21.7.1998, Kok. H., s. I‑A‑449 ja s. II‑1305, 129 kohta ja asia T-415/06 P, De Smedt v. komissio, tuomio 9.7.2007, 52 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

103    Niiden toimihenkilöiden tilanne, jotka on otettu palvelukseen parlamentin hetkittäisten ja huomattavien henkilöstötarpeiden täyttämiseksi yksinomaan sen istuntokausien ajaksi, ei ole rinnastettavissa niiden toimihenkilöiden tilanteeseen, joita on otettu palvelukseen sellaisten jatkuvien ja päivittäisten tarpeiden täyttämiseksi, jotka edellyttävät virkamiehistä ja tarvittaessa palvelussuhteen ehtojen 3 a tai 3 b artiklassa tarkoitetuista väliaikaisista toimihenkilöistä tai sopimussuhteisista toimihenkilöistä koostuvaa henkilöstöä.

104    Lisättäköön vielä, että yhteisöjen palvelukseensa ottamien eri henkilöryhmien asemien välisiä eroja ei voida kyseenalaistaa, koska tietyillä näistä ryhmistä voi olla etuja, joita ei myönnetä muille. Jokainen henkilöstöryhmä vastaa näet yhteisön hallinnon perusteltuja tarpeita ja niiden tehtävien luonnetta (yhdistetyt asiat 118/82–123/82, Celant ym. v. komissio, tuomio 6.10.1983, Kok., s. 2995, 22 kohta ja em. asia De Smedt v. komissio, määräyksen 55 kohta).

105    Neuvosto on erityisesti perustaessaan istunnoissa työskentelevien ylimääräisten toimihenkilöiden erityisen ryhmän käyttänyt vapauttaan säännellä erityisellä tavalla tätä toimihenkilöryhmää parlamentin erityistarpeiden ja heidän tehtäviensä luonteen mukaan samalla tavoin kuin se on käyttänyt tätä vapauttaan konferenssitulkkien erityisryhmän osalta, sillä myös se voidaan kutsua työskentelemään lyhyiden ajanjaksojen ajaksi ja täyttämään hetkittäisiä tai satunnaisiakin tarpeita.

106    Syrjintäkiellon periaatteen loukkaamista koskeva väite on näin ollen hylättävä.

 Työpaikan pysyvyys

107    Aluksi on huomautettava, että työpaikan pysyvyyttä koskevan oikeuden loukkaamista koskeva väite, jonka mukaan palvelussuhteen ehtojen 78 artiklassa sallittaisiin se, että parlamentti pääsee eroon istunnoissa työskentelevästä ylimääräisestä toimihenkilöstä kunkin sopimuksen päättyessä epäämällä häneltä työnantajien ja työntekijöiden välinen vallitseva työsuhdemuoto eli toistaiseksi voimassa oleva sopimus, johtaa todellisuudessa siihen, että on pohdittava, velvoitetaanko jossain oikeussäännössä tai ylemmän tasoisessa oikeusperiaatteessa, että parlamentin on vahvistaessaan istunnoissa työskentelevien ylimääräisten toimihenkilöiden palvelukseenottoehdot käytettävä toistaiseksi voimassa olevia mutta osa-aikaisia työsuhteita.

108    Kantajat vetoavat tässä yhteydessä lähinnä seuraaviin seikkoihin:

–        yhtäältä ILO:n yleissopimuksen nro 158 4 artiklaan, jonka mukaan ”palvelussuhdetta ei saa päättää, ellei siihen ole pätevää perustetta, joka liittyy työntekijän taitoon tai käytökseen tai joka perustuu yrityksen, laitoksen tai toimipaikan toimintaedellytyksiin”

–        toisaalta puitesopimukseen ja erityisesti sen johdanto-osan toiseen perustelukappaleeseen ja yleisten huomioiden 6 kohtaan, josta ilmenee, että toistaiseksi voimassa olevat sopimukset ovat ”vallitseva työsuhdemuoto työnantajien ja työntekijöiden välillä”, mille on ominaista työpaikan pysyvyys, kun puolestaan määräaikaiset työsopimukset vastaavat ainoastaan tietyissä olosuhteissa sekä työnantajien että työntekijöiden tarpeita.

109    ILO:n yleissopimuksen nro 158 4 artiklalla ei voi sellaisenaan olla merkitystä tässä tapauksessa, koska yksistään sen nojalla ei voida ratkaista kysymystä siitä, onko parlamentilla oikeus tehdä ylimääräistä toimihenkilöä koskeva sopimus vain parlamentin istunnon ajaksi. Vaikka näet tähän kysymykseen pitäisi vastata myöntävästi, kunkin määräaikaisen sopimuksen keston päättymistä ei voitaisi tältä osin pitää irtisanomisena, joka pitäisi perustella erityisesti toimihenkilön taidolla tai käytöksellä tai parlamentin toimintaedellytyksillä, koska kyseessä olisi sopimuksen päättyminen sen määräajan täyttymisen vuoksi.

110    Puitesopimuksen rikkomista koskevan väitteen tutkiminen edellyttää, että ensin tutkitaan, voidaanko direktiiviin 1999/70 vedota yhteisön toimielintä vastaan.

–       Voiko virkamies tai toimihenkilö vedota direktiiviin 1999/70 yhteisön toimielintä vastaan?

111    Aluksi on todettava, että direktiivit osoitetaan jäsenvaltioille eikä yhteisön toimielimille. Näin ollen direktiivin 1999/70 säännösten ja sen liitteenä olevan puitesopimuksen määräysten ei ole sellaisenaan katsottava asettavan velvoitteita neuvostolle sen ja sen henkilöstön välisissä suhteissa (ks. vastaavasti asia C-25/02, Rinke, tuomio 9.9.2003, Kok., s. I‑8349, 24 kohta ja asia T-495/04, Belfass v. neuvosto, tuomio 21.5.2008, 43 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

112    Tämä seikka ei voi kuitenkaan kokonaan sulkea pois mahdollisuutta vedota direktiiviin toimielinten ja niiden virkamiesten tai toimihenkilöiden välisissä suhteissa.

113    Direktiivin säännökset voisivat ensinnäkin velvoittaa toimielintä välillisesti, jos ne ovat ilmaisu yhteisön yleisestä oikeusperiaatteesta, jota sen on sovellettava sellaisenaan (ks. vastaavasti em. asia Rinke, tuomion 25–28 kohta, joka koskee miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta mahdollisuuksissa työhön, ammatilliseen koulutukseen ja uralla etenemiseen sekä työoloissa 9.2.1976 annettua neuvoston direktiiviä 76/207/ETY (EYVL L 39, s. 40).

114    Vaikka työpaikan pysyvyys ymmärretään keskeiseksi elementiksi työntekijöiden suojelussa (asia C-144/04, Mangold, tuomio 22.11.2005, Kok., s. I‑9981, 64 kohta ja asia C-268/06, Impact, tuomio 15.4.2008, 87 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa), se ei ole tässä tapauksessa kuitenkaan yleinen oikeusperiaate, jonka perusteella voitaisiin arvioida jonkin toimielimen toimen laillisuutta. Direktiivistä 1999/70 ja puitesopimuksesta ei varsinkaan ilmene millään tavoin, että työpaikan pysyvyys olisi nostettu pakottavaksi oikeussäännöksi. Muutoin direktiivin johdanto-osan kuudennessa ja seitsemännessä perustelukappaleessa, samoin kuin itse puitesopimuksen johdanto-osan ensimmäisessä johdantokappaleessa ja viidennessä perustelukappaleessa korostetaan tarvetta saavuttaa tasapaino joustavuuden ja turvallisuuden välillä.

115    Työpaikan pysyvyys on sitä vastoin päämäärä, jota puitesopimuksen allekirjoittaneet osapuolet tavoittelevat, kun sen 1 lausekkeen b kohdassa määrätään, että sen tarkoituksena on ”laatia puitteet sellaisten väärinkäytösten ehkäisemiseksi, jotka johtuvat perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden käytöstä”.

116    Toiseksi direktiivi voisi sitoa toimielintä myös, jos se on aikonut organisatorisen itsehallintonsa perusteella ja henkilöstösääntöjen mukaisesti panna täytäntöön erityisen direktiivissä säädetyn velvoitteen, tai siinä tapauksessa, että kansallisessa yleisesti sovellettavassa toimessa viitataan nimenomaisesti yhteisön lainsäätäjän perustamissopimusten mukaisesti toteuttamiin toimenpiteisiin. Esimerkiksi henkilöstösääntöjen 1e artiklan 2 kohdassa säädetään, että virkamiehille ”on järjestettävä sellaiset asianmukaiset terveys- ja turvallisuusnormit täyttävät työolot, jotka ovat vähintään samantasoiset kuin perustamissopimuksen mukaisesti näillä aloilla hyväksyttyihin toimenpiteisiin sovellettavat vähimmäisvaatimukset”. Viimeksi mainittua säännöstä sovelletaan analogisesti väliaikaisiin toimihenkilöihin ja sopimussuhteisiin toimihenkilöihin palvelussuhteen ehtojen 10 artiklan ensimmäisen kohdan ja 80 artiklan 4 kohdan mukaisesti.

117    On kuitenkin todettava, että direktiivin 1999/70 varsinaisena tarkoituksena ei ole työympäristön parantaminen vahvistamalla työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden suojelua vaan lähentää lainsäädäntöä ja kansallisia käytäntöjä työsuhteiden kestoon liittyvien työolojen alalla.

118    Kolmanneksi ja joka tapauksessa on muistettava, että EY 10 artiklassa vahvistettu lojaalin yhteistyön periaate velvoittaa jäsenvaltioita toteuttamaan kaikki toimenpiteet yhteisön oikeuden ulottuvuuden ja tehokkuuden varmistamiseksi (asia C-262/97, Engelbrecht, tuomio 26.9.2000, Kok., s. I‑7321, 38 kohta), minkä lisäksi se velvoittaa myös yhteisön toimielimiä toimimaan lojaalisti yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa (asia 230/81, Luxemburg v. parlamentti, tuomio 10.2.1983, Kok., s. 255, Kok. Ep. VII, s. 17, 37 kohta; asia C-383/00, komissio v. Saksa, tuomio 14.5.2002, Kok., s. I‑4219, 18 kohta; asia C-275/00, First ja Franex, tuomio 26.11.2002, Kok., s. I‑10943, 49 kohta; asia C-344/01, Saksa v. komissio, tuomio 4.3.2004, Kok., s. I‑2081, 79 kohta ja asia C-511/03, Ten Kate Holding Musselkanaal ym., tuomio 20.10.2005, Kok., s. I‑8979, 28 kohta) ja toimielinten kesken (ks. vastaavasti asia C-65/93, parlamentti v. neuvosto, tuomio 30.3.1995, Kok., s. I‑643, 23 kohta).

119    Tällä perusteella toimielinten tehtävänä on varmistaa kaikin mahdollisin keinoin oman sisäisen politiikkansa ja yhteisön tasolla harjoittamansa sekä erityisesti jäsenvaltioihin kohdistamansa lainsäädäntötoiminnan johdonmukaisuus. Toimielinten on siten työnantajana toimiessaan otettava huomioon säännökset, joissa vahvistetaan esimerkiksi vähimmäissääntöjä, joilla pyritään parantamaan työntekijöiden elin- ja työoloja jäsenvaltioissa yhdenmukaistamalla lainsäädäntöä ja kansallisia käytäntöjä, ja erityisesti yhteisön lainsäätäjän tahto tehdä työpaikan pysyvyydestä yksi keskeinen tavoite Euroopan unionin työsuhteissa. Tämä velvoite on erityisen tärkeä sen vuoksi, että asetuksella N:o 723/2004 toteutetun hallinnollisen uudistuksen yhteydessä on lisätty suuntausta siihen, että Euroopan yhteisöjen henkilöstö on sopimussuhteessa.

120    Kun kyseessä on erityisesti puitesopimus, jolla pyritään lähentämään kansallisia lainsäädäntöjä ja käytäntöjä määräämällä määräaikaista työtä koskevista vähimmäissäännöistä, parlamentin tehtävänä on näin ollen tulkita palvelussuhteen ehtojen säännöksiä parlamenttia koskevan lojaalin yhteistyön velvoitteen mukaisesti mahdollisimman pitkälle puitesopimuksen sanamuodon ja päämäärän mukaisesti, jotta saavutettaisiin sen päämäärä.

121    Viime kädessä seuraukset, jotka on johdettu edellä lojaalin yhteistyön velvoitteesta, perustuvat tässä tapauksessa myös vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan tulkittaessa yhteisön oikeussääntöä on otettava huomioon sen sanamuodon lisäksi myös sen asiayhteys ja sillä lainsäädännöllä tavoiteltu päämäärä, johon se kuuluu, sekä yhteisön oikeussääntöjen kokonaisuus (ks. vastaavasti asia 283/81, Cilfit ym., tuomio 6.10.1982, Kok., s. 3415, Kok. Ep. VI, s. 537, 20 kohta; asia 293/82, Merck, tuomio 17.11.1983, Kok., s. 3781, 12 kohta ja yhdistetyt asiat T-22/02 ja T-23/02, Sumitomo Chemical ja Sumika Fine Chemicals v. komissio, tuomio 6.10.2005, Kok., s. II‑4065, 47 kohta). Toimielin ei siten voi soveltaessaan ja tulkitessaan sopimusten kestoon liittyviä palvelussuhteen ehtojen säännöksiä jättää yhteisön tasolla hyväksyttyjä määräaikaista työtä koskevia vähimmäismääräyksiä huomiotta.

122    Edellä esitetyn perusteella on hylättävä lainvastaisuusväite, jonka kantajat ovat esittäneet palvelussuhteen ehtojen 78 artiklasta, sillä direktiivi 1999/70 ei voi olla sellaisenaan perustana lainvastaisuusväitteelle, joka on esitetty henkilöstösäännöt ja palvelussuhteen ehdot sisältävän neuvoston asetuksen jostain säännöksestä, joka osoittautuu puitesopimuksen vastaiseksi.

123    Kantajat voivat kuitenkin vedota kyseiseen direktiiviin ja puitesopimukseen, joka sillä pannaan täytäntöön, nyt käsiteltävään asiaan liittyvissä olosuhteissa ja edellä 118–121 kohdassa vahvistetuissa rajoissa parlamenttia vastaan, jotta henkilöstösääntöjen ja palvelussuhteen ehtojen säännöksiä tulkittaisiin mahdollisimman pitkälle puitesopimukseen perustuvien vaatimusten mukaisesti.

124    Edellä suoritettu kantajien esittämien puitesopimuksen määräysten tutkiminen ei anna missään tapauksessa mahdollisuutta päätellä, että parlamentti ei olisi noudattanut palvelussuhteen ehtojen 78 artiklaa, kun sitä tulkitaan siihen sisältyvien päämäärien ja vähimmäismääräysten mukaisesti.

–       Puitesopimuksen sisältö

125    Ensinnäkin on todettava, että direktiivi 1999/70 ja puitesopimus on tarkoitettu sovellettaviksi viranomaisten ja muiden julkisen sektorin yritysten ja laitosten kanssa tehtyihin määräaikaisiin työsopimuksiin ja työsuhteisiin (asia C‑212/04, Adeneler ym., tuomio 4.7.2006, Kok., s. I‑6057, 54–57 kohta; asia C‑53/04, Marrosu ja Sardino, tuomio 7.9.2006, Kok., s. I‑7213, 39 kohta ja asia C‑180/04, Vassallo, tuomio 7.9.2006, Kok., s. I‑7251, 32 kohta).

126    Puitesopimuksessa lähdetään tältä osin liikkeelle siitä, että toistaiseksi voimassa olevat työsopimukset ovat vallitseva työsuhdemuoto, mutta myönnetään kuitenkin, että määräaikaiset työsopimukset ovat tyypillisiä tietyillä toimialoilla tai tietyissä ammateissa ja toiminnoissa (ks. puitesopimuksen yleisten huomioiden 6 ja 8 kohta ja em. asia Adeneler ym., tuomion 61 kohta).

127    Tästä seuraa, että työpaikan pysyvyyttä pidetään työntekijöiden suojelun keskeisenä elementtinä (ks. em. asia Mangold, tuomion 64 kohta), kun taas määräaikaiset työsopimukset vastaavat vain tietyissä olosuhteissa sekä työnantajien että työntekijöiden tarpeita (ks. puitesopimuksen johdanto-osan toinen perustelukappale ja yleisten huomioiden 8 kohta ja em. asia Adeneler ym., tuomion 62 kohta).

128    Tässä tarkoituksessa puitesopimuksella pyritään sääntelemään tähän viimeksi mainittuun ryhmään kuuluvien työsuhteiden, jollaisia pidetään työntekijöihin kohdistuvien väärinkäytösten mahdollisena alkusyynä, perättäistä käyttämistä ottamalla käyttöön tietty määrä vähimmäissuojasäännöksiä, joilla pyritään estämään työntekijöiden aseman heikkeneminen (ks. em. asia Adeneler ym., tuomion 63 kohta).

129    Esimerkiksi puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdalla pyritään erityisesti estämään ”perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden” väärinkäytökset.

130    Tätä varten kyseisessä lausekkeessa asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus sisällyttää kansalliseen oikeusjärjestykseensä yksi tai useampia mainitun lausekkeen 1 kohdan a–c alakohdassa luetelluista toimenpiteistä, jos kyseisessä jäsenvaltiossa ei jo ole vastaavia oikeudellisia säännöksiä, joilla on tarkoitus ehkäistä tehokkaasti määräaikaisten työsopimusten väärinkäytöksiä (em. asia Adeneler ym., tuomion 65 kohta). Puitesopimuksessa ei sen sijaan aseteta jäsenvaltioille yleistä velvollisuutta säätää, että määräaikaiset työsopimukset on muutettava toistaiseksi voimassa oleviksi sopimuksiksi sen jälkeen kun niitä on uusittu tietty määrä kertoja tai tietty työskentelyjakso on saatettu päätökseen, eikä siinä myöskään määrätä niistä täsmällisistä edellytyksistä, joilla määräaikaisia työsopimuksia voidaan käyttää (ks. vastaavasti em. asia Adeneler ym., tuomion 91 kohta ja em. asia Marrosu ja Sardino, tuomion 47 kohta).

131    Puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdassa mainittuihin toimenpiteisiin kuuluvat a alakohdassa ”perustellut syyt tällaisen työsopimuksen tai työsuhteen uudistamista varten”.

132    Puitesopimuksen allekirjoittaneet osapuolet ovat näet katsoneet, että määräaikaisten työsopimusten käytön perustuminen perusteltuihin syihin on tapa estää väärinkäytöksiä (ks. puitesopimuksen yleisten huomioiden 7 kohta).

133    Tässä tapauksessa asiakirja-aineistosta ilmenee kokonaisuutena, että parlamentti vetoaa tässä tapauksessa lähinnä nimenomaan ”perusteltuihin syihin” perustellakseen sitä, että istunnoissa työskentelevien ylimääräisten toimihenkilöiden sopimukset uusitaan parlamentin kunkin istunnon yhteydessä.

134    Yhteisöjen tuomioistuin on katsonut edellä mainitussa asiassa Adeneler ym. antamansa tuomion 69 kohdassa, että puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu käsite ”perustellut syyt” on ymmärrettävä siten, että sillä tarkoitetaan määrätylle toiminnalle ominaisia täsmällisiä ja konkreettisia olosuhteita, jotka ovat sellaisia, että niillä voidaan tuossa nimenomaisessa yhteydessä perustella perättäisten määräaikaisten työsopimusten käyttöä. Nämä olosuhteet voivat olla muun muassa seurausta niiden työtehtävien erityisluonteesta, joiden suorittamiseksi nämä sopimukset on tehty, sekä näille tehtäville luontaisista ominaispiirteistä tai mahdollisesti jäsenvaltion toiminnasta, kun se pyrkii perusteltuun sosiaalipoliittiseen päämäärään (em. asia Adeneler ym., tuomion 70 kohta).

135    Parlamentti on vedonnut tässä tapauksessa perustellusti siihen, että riidanalaisten määräaikaisten sopimusten uusiminen täytti siinä mielessä todellisen tarpeen, että ne olivat välttämättömiä sille annettujen tehtävien hoitamiseksi. Palvelussuhteen ehtojen 78 artiklan soveltaminen antoi näet sille 1.1.2007 saakka mahdollisuuden täyttää hetkittäiset ja huomattavat henkilöstötarpeensa ainoastaan istuntojen ajaksi. On kiistatonta, että parlamentin Strasbourgissa harjoittaman toiminnan huomattava kasvu rajatun neljän tai viiden päivän jakson ajan kuukaudessa aiheuttaa huomattavan muutoksen sen henkilöstötarpeisiin, sillä henkilöstöä määrätään sekä täsmällisiin että hyvin erilaisiin tehtäviin, kuten päiväkotiapulaisen, lastentarhanopettajan, konekirjoittajan, teknikon, keittiöapulaisen, kieltenopettajan, eteisapulaisen, muuttoapulaisen, vahtimestarin, monistajan tai avustajan tehtäviin taikka muihin tehtäviin. Vaikka tällaiset tarpeet olivat ennustettavissa, toiminnan lisäys ei ollut kuitenkaan pysyvää ja jatkuvaa. Tällaiset seikat ovat pätevästi voineet olla puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohdan kannalta peruste turvautua peräkkäisiin määräaikaisiin ylimääräisen toimihenkilön sopimuksiin.

136    Kuten kantajat ovat huomauttaneet, palvelussuhteen ehtojen 58 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan ylimääräinen toimihenkilö saa oikeuden palkalliseen lomaan vain sillä edellytyksellä, että hänen palvelusaikansa on vähintään 15 päivää tai puoli kuukautta, joten istunnoissa työskentelevillä ylimääräisillä toimihenkilöillä ei ole lainkaan oikeutta palkalliseen lomaan yksinomaan sitä syystä, että heidät on otettu palvelukseen erittäin lyhyillä sopimuksilla, joiden pituus on lyhyempi kuin vähimmäisjakso.

137    Kantajat eivät ole kuitenkaan esittäneet lainvastaisuusväitettä palvelussuhteen ehtojen 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta. Virkamiestuomioistuimen ei siten pidä tutkia tätä kysymystä, koska muutoin se ylittäisi riidan rajat, sellaisiksi kuin kantajat ovat ne asettaneet.

138    Edellä esitetyn perusteella kantajien palvelussuhteen ehtojen 78 artiklasta esittämää lainvastaisuusväitettä ei voida hyväksyä eikä parlamentti ole jättänyt kyseisen artiklan ulottuvuutta huomiotta direktiivin 1999/70 valossa. Tästä syystä kumoamisvaatimus on hylättävä.

 Korvausvaatimus

1.     Asianosaisten lausumat

139    Kantajat vaativat parlamentin velvoittamista maksamaan työskentelyjaksoilta palkallisia lomia vastaavan korvauksen sekä suorittamaan kullekin heistä 2 000 euroa sellaisista oikeudenkäyntikuluista, ”joita ei yleensä voida lukea oikeudenkäyntikuluihin”.

140    Parlamentti vastaa, että palvelussuhteen ehtojen 58 artiklan mukaan ylimääräisellä toimihenkilöllä on oikeus kahden arkipäivän lomaan täyttä palveluskuukautta kohti eikä lomaa myönnetä 15 päivää tai puolta kuukautta lyhyemmästä palvelusajasta. Näin ollen istunnoissa työskentelevät ylimääräiset toimihenkilöt, jotka työskentelevät enintään viisi päivää kuukaudessa, eivät voi vaatia palkallista lomaa. Ei ole näin ollen tarpeen myöntää kantajille minkäänlaista korvausta.

141    Lisäksi parlamentti korostaa, että virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 94 artiklan mukaan parlamentin kanssa käytävä oikeudenkäynti on maksuton. Työjärjestyksessä ei myöskään määrätä mahdollisuudesta korvata häviävälle osapuolelle oikeudenkäyntikuluja, ”joita ei yleensä voida lukea oikeudenkäyntikuluihin”. Tällaisia kuluja koskeva maksuvaatimus pitäisi siis jättää tutkimatta.

2.     Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

142    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhteisön vastuun syntyminen edellyttää kaikkien seuraavien edellytysten täyttymistä: toimielinten moitittu toiminta on lainvastaista, vahinko on todella syntynyt ja toiminnan ja väitetyn vahingon välillä on syy-yhteys (asia 111/86, Delauche v. komissio, tuomio 16.12.1987, Kok., s. 5345, 30 kohta; yhdistetyt asiat T-331/00 ja T-115/01, Bories ym. v. komissio, tuomio 27.11.2003, Kok. H., s. I‑A‑309 ja II‑1479, 192 kohta ja asia F-107/06, Berrisford v. komissio, tuomio 10.10.2007, 109 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Jos yksi näistä edellytyksistä ei täyty, vahingonkorvauskanne hylätään kokonaisuudessaan, ilman että on tarpeen tutkia muita edellytyksiä.

143    Kantajat eivät ole esittäneet parlamentin moititun toiminnan lainvastaisuuden osalta kanteissaan mitään muita perusteluja kuin sen, jonka ne ovat esittäneet tukeakseen lainvastaisuusväitettään, jonka ne ovat esittäneet palvelussuhteen ehtojen 78 artiklasta kumoamisvaatimuksensa yhteydessä. Kuten tämän tuomion 96 kohdasta ilmenee, tämä väite perustuu lähinnä kolmeen seikkaan eli EY 283 artiklan rikkomiseen, syrjintäkiellon periaatteen loukkaamiseen ja työpaikan pysyvyyttä koskevan oikeuden loukkaamiseen. Lainvastaisuusväite on hylätty, koska mitään sen tueksi esitettyjä seikkoja ei ole hyväksytty.

144    Vahingonkorvausvaatimus on näin ollen hylättävä, koska kantajat eivät ole näyttäneet parlamentin toiminnan lainvastaisuutta toteen oikeudellisesti riittävällä tavalla.

 Oikeudenkäyntikulut

145    Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 122 artiklan nojalla kyseisen työjärjestyksen II osaston 8 luvun oikeudenkäyntikuluja ja oikeudenkäyntimaksuja koskevia määräyksiä sovelletaan ainoastaan asioihin, jotka on pantu vireille virkamiestuomioistuimessa tämän työjärjestyksen voimaantulopäivästä eli 1.11.2007 lukien. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen tältä osin merkityksellisiä määräyksiä sovelletaan soveltuvin osin asioihin, jotka ovat olleet vireillä virkamiestuomioistuimessa ennen tätä päivämäärää.

146    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Työjärjestyksen 88 artiklassa määrätään kuitenkin, että yhteisöjen ja niiden henkilöstön välisissä riita-asioissa toimielinten on vastattava omista kustannuksistaan. Koska kantajat ovat hävinneet asian, on määrättävä, että jokainen asianosainen vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIN (toinen jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      Jokainen asianosainen vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Kanninen Boruta Van Raepenbusch

Julistettiin Luxemburgissa 30 päivänä huhtikuuta 2009.

W. Hakenberg       H. Kanninen

kirjaaja       jaoston puheenjohtaja

Tämän päätöksen teksti ja siinä mainittujen yhteisöjen tuomioistuinten päätösten tekstit, joita ei vielä ole julkaistu oikeustapauskokoelmassa, ovat saatavilla yhteisöjen tuomioistuimen seuraavalla internet-sivulla: www.curia.europa.eu

Sisällys

Asiaa koskevat oikeussäännöt

1.  Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot

2.  Määräaikaista työtä koskeva puitesopimus

Riidan taustalla olevat tosiseikat

Asian käsittelyn vaiheet ja asianosaisten vaatimukset

Kanteen tutkittavaksi ottaminen

1.  Asianosaisten lausumat

2.  Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

Kumoamisvaatimus

1.  Asianosaisten lausumat

2.  Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

Lainvastaisuusväitteen tutkittavaksi ottaminen

Lainvastaisuusväitteen perusteltavuus

EY 283 artiklan väitetty rikkominen

Väitetty syrjintäkiellon periaatteen loukkaaminen

Työpaikan pysyvyys

–  Voiko virkamies tai toimihenkilö vedota direktiiviin 1999/70 yhteisön toimielintä vastaan?

–  Puitesopimuksen sisältö

Korvausvaatimus

1.  Asianosaisten lausumat

2.  Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

Oikeudenkäyntikulut

LIITE

Kantajien suuren määrän huomioon ottaen heidän nimiään ei toisteta tässä liitteessä.

* Oikeudenkäyntikieli: ranska.