UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kuudes jaosto)

13 päivänä syyskuuta 2018 (*)

Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka – Ukrainan tilannetta epävakauttavien Venäjän toimien johdosta toteutettavat rajoittavat toimenpiteet – Kantajan omistavan yhteisön nimen kirjaaminen sellaisten yhteisöjen luetteloon ja pysyttäminen sellaisten yhteisöjen luettelossa, joihin rajoittavia toimenpiteitä sovelletaan – Perusteluvelvollisuus – Puolustautumisoikeudet – Oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan – EU:n ja Turkin välinen assosiaatiosopimus – Perusoikeudet – Oikeasuhteisuus

Asiassa T‑798/14,

DenizBank A.Ş., kotipaikka Istanbul (Turkki), edustajinaan O. Jones, D. Heaton, barristers, R. Mattick, S. Utku, solicitors, ja M. Lester, QC,

kantajana,

vastaan

Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään ensin S. Boelaert ja A. de Elera-San Miguel Hurtado, sitten S. Boelaert ja P. Mahnič Bruni,

vastaajana,

jota tukee

Euroopan komissio, asiamiehinään D. Gauci, L. Havas ja F. Ronkes Agerbeek,

väliintulijana,

jossa vaaditaan kumoamaan SEUT 263 artiklan perusteella ensinnäkin rajoittavista toimenpiteistä Ukrainan tilannetta epävakauttavien Venäjän toimien johdosta 31.7.2014 annettu neuvoston päätös 2014/512/YUTP (EUVL 2014, L 229, s. 13), sellaisena kuin se on muutettuna 8.9.2014 annetulla neuvoston päätöksellä 2014/659/YUTP (EUVL 2014, L 271, s. 54), 4.12.2014 annetulla neuvoston päätöksellä 2014/872/YUTP (EUVL 2014, L 349, s. 58), 21.12.2015 annetulla neuvoston päätöksellä (YUTP) 2015/2431 (EUVL 2015, L 334, s. 22), 1.7.2016 annetulla neuvoston päätöksellä (YUTP) 2016/1071 (EUVL 2016, L 178, s. 21) ja 19.12.2016 annetulla neuvoston päätöksellä (YUTP) 2016/2315 (EUVL 2016, L 345, s. 65), ja toiseksi rajoittavista toimenpiteistä Ukrainan tilannetta epävakauttavien Venäjän toimien johdosta 31.7.2014 annettu neuvoston asetus (EU) N:o 833/2014 (EUVL 2014, L 229, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 8.9.2014 annetulla neuvoston asetuksella (EU) N:o 960/2014 (EUVL 2014, L 271, s. 3) ja 4.12.2014 annetulla neuvoston asetuksella (EU) N:o 1290/2014 (EUVL 2014, L 349, s. 20), niiltä osin kuin nämä säädökset koskevat kantajaa,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja G. Berardis (esittelevä tuomari) sekä tuomarit D. Spielmann ja Z. Csehi,

kirjaaja: hallintovirkamies L. Grzegorczyk,

ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa ja 16.11.2017 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

1        Kantajana on turkkilainen liikepankki DenizBank A.Ş., jonka kotipaikka on Istanbul (Turkki) ja josta yli 50 prosenttia omistaa venäläinen vähittäispankki Sberbank of Russia OAO (jäljempänä Sberbank), jonka kotipaikka on Moskova (Venäjä).

2        Euroopan unionin neuvosto tuomitsi 20.2.2014 erittäin voimakkain sanankääntein väkivallan käytön Ukrainassa. Se vaati väkivaltaisuuksien välitöntä lopettamista sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien täysimääräistä kunnioittamista Ukrainassa. Neuvosto suunnitteli myös ihmisoikeusloukkauksista, väkivallasta ja kohtuuttomasta voimankäytöstä vastuussa oleviin henkilöihin kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden käyttöönottoa.

3        Neuvosto tuomitsi 3.3.2014 pidetyssä ylimääräisessä kokouksessa Venäjän asevoimien hyökkäykset, jotka olivat loukanneet selkeästi Ukrainan suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta, sekä Venäjän federaation liittokokouksen liittoneuvoston (Soviet Federatsii Federal’nogo Sobrania Rossiskoï Federatsii) 1.3.2014 antaman luvan käyttää asevoimia Ukrainan alueella. Euroopan unioni kehotti Venäjän federaatiota vetämään joukkonsa välittömästi niiden pysyviin tukikohtiin Venäjää koskevien kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti.

4        Neuvosto hyväksyi 5.3.2014 rajoittavia toimenpiteitä, jotka kohdistettiin Ukrainan valtiolle kuuluvien väärinkäytettyjen varojen jäädyttämiseen ja takaisinsaantiin.

5        Euroopan unionin jäsenvaltioiden valtionpäämiehet tai hallitusten päämiehet vahvistivat 6.3.2014 neuvoston 3.3.2014 antamat päätelmät. He tuomitsivat jyrkästi sen, että Venäjän federaatio oli ilman edeltävää provokaatiota loukannut Ukrainan suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta, ja kehottivat Venäjän federaatiota vetämään viipymättä asevoimansa takaisin niiden pysyviin tukikohtiin asiaankuuluvien sopimusten mukaisesti. Unionin valtionpäämiehet tai hallitusten päämiehet totesivat, että jos Venäjän federaatio toteuttaa mitä tahansa muita toimia Ukrainan tilanteen epävakauttamiseksi, siitä aiheutuu kauaskantoisia lisäseurauksia unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Venäjän federaation välisiin suhteisiin useilla eri talouden aloilla. He vetosivat Venäjän federaatioon, jotta tämä sallisi viipymättä kansainvälisten tarkkailijoiden pääsyn alueelle, ja korostivat, että Ukrainan kriisin ratkaisun pitäisi perustua maan alueelliseen koskemattomuuteen, suvereniteettiin ja itsenäisyyteen sekä kansainvälisten normien ehdottomaan noudattamiseen.

6        Krimin autonomisen tasavallan parlamentti ja Sevastopolin kaupunginhallitus – molemmat ovat Ukrainan tasavallan alaisia hallintoalueita – järjestivät 16.3.2014 kansanäänestyksen Krimin asemasta. Krimin väestöä pyydettiin kertomaan kansanäänestyksessä, haluaisiko se Krimin liittyvän oikeussubjektiksi Venäjän federaatioon vai haluaisiko se, että vuoden 1992 perustuslaki ja Krimin asema Ukrainan alaisena hallintoalueena palautettaisiin voimaan. Krimin autonomisessa tasavallassa julkaistun äänestystuloksen mukaan 96,77 prosenttia kannatti alueen liittämistä Venäjän federaatioon ja äänestysprosentti oli ollut 83,1.

7        Neuvosto antoi 17.3.2014 uudet Ukrainaa koskevat päätelmät. Se tuomitsi ankarasti 16.3.2014 pidetyn, Venäjän federaatioon liittymistä koskevan Krimin kansanäänestyksen, sillä se katsoi kansanäänestyksen toteutetun selvästi Ukrainan perustuslakia rikkoen. Neuvosto vaati Venäjän federaatiota toteuttamaan viipymättä toimenpiteitä kriisin liennyttämiseksi, vähentämään välittömästi joukkojensa määrän kriisiä edeltäneelle tasolle ja vetämään ne tukikohtiinsa kansainvälisten sitoumustensa mukaisesti, käynnistämään suorat neuvottelut Ukrainan hallituksen kanssa ja hyödyntämään kaikkia asiaankuuluvia kansainvälisiä mekanismeja rauhanomaisen neuvotteluratkaisun aikaan saamiseksi noudattaen täysimääräisesti kahden- ja monenvälisiä sitoumuksiaan, joissa se on luvannut taata Ukrainan suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden. Neuvosto pahoitteli tässä yhteydessä, ettei Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto ollut pystynyt antamaan päätöslauselmaa Venäjän federaation käyttämän veto-oikeuden johdosta. Lisäksi se kehotti Venäjän federaatiota pidättymään kaikista Krimin liittämiseen liittyvistä toimista, jotka rikkovat kansainvälistä oikeutta.

8        Neuvosto antoi samana päivänä SEU 29 artiklan perusteella päätöksen 2014/145/YUTP rajoittavista toimenpiteistä Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien tai uhkaavien toimien johdosta (EUVL 2014, L 78, s. 16) sekä SEUT 215 artiklan perusteella asetuksen (EU) N:o 269/2014 Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien tai uhkaavien toimien johdosta määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä (EUVL 2014, L 78, s. 6), ja niillä se asetti matkustusrajoituksia henkilöille, jotka olivat vastuussa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävistä tai uhkaavista toimista, ja jäädytti näiden henkilöiden varoja, ja nämä toimenpiteet koskivat myös heidän lähellään olevia henkilöitä ja yhteisöjä.

9        Venäjän federaatio tunnusti 17.3.2014 virallisesti Krimillä 16.3.2014 järjestetyn kansanäänestyksen tuloksen. Kansanäänestyksen jälkeen Krimin korkein oikeus ja Sevastopolin kaupunginhallitus julistivat Krimin Ukrainasta itsenäiseksi ja pyysivät Krimin liittämistä Venäjän federaatioon. Venäjän presidentti allekirjoitti samana päivänä asetuksen, jossa Krimin tasavalta tunnustettiin suvereeniksi ja itsenäiseksi valtioksi.

10      Eurooppa-neuvosto palautti perjantaina 21.3.2014 mieleen unionin jäsenvaltioiden valtionpäämiesten tai hallitusten päämiesten 6.3.2014 antaman lausuman ja pyysi Euroopan komissiota ja jäsenvaltioita valmistelemaan mahdollisia kohdennettuja toimenpiteitä.

11      Neuvosto päätti 23.6.2014, että Krimiltä tai Sevastopolista peräisin olevien tavaroiden tuonti unioniin olisi kiellettävä, lukuun ottamatta niitä Krimiltä tai Sevastopolista peräisin olevia tavaroita, joista Ukrainan hallitus on antanut alkuperätodistuksen.

12      Malaysia Airlinesin lennolla MH17 olleen lentokoneen tuhoutumiseen johtaneen, 17.7.2014 Donetskissa (Ukraina) tapahtuneen onnettomuuden jälkeen neuvosto pyysi komissiota ja Euroopan ulkosuhdehallintoa (EUH) viimeistelemään mahdollisiin kohdennettuihin toimenpiteisiin liittyvät valmistelut ja esittämään viimeistään 24.7.2014 ehdotuksia toimenpiteistä, jotka koskevat muun muassa pääomamarkkinoille pääsyä, puolustusta, kaksikäyttötuotteita ja arkaluonteisia teknologioita erityisesti energia-alalla.

13      Vaikka maaliskuussa 2014 oli asetettu matkustusrajoituksia ja jäädytetty tiettyjen luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden varoja, neuvosto antoi 31.7.2014 Ukrainan tilanteen vakavuuden vuoksi SEU 29 artiklan nojalla päätöksen 2014/512/YUTP rajoittavista toimenpiteistä Ukrainan tilannetta epävakauttavien Venäjän toimien johdosta (EUVL 2014, L 229, s. 13) tarkoituksenaan ottaa käyttöön kohdennettuja rajoittavia toimenpiteitä pääomamarkkinoille pääsyn, puolustuksen, kaksikäyttötuotteiden ja arkaluonteisten teknologioiden alalla erityisesti energiasektorilla.

14      Neuvosto katsoi viimeksi mainittujen toimenpiteiden kuuluvan EUT-sopimuksen soveltamisalaan ja niiden täytäntöönpanon edellyttävän unionin tason lainsäädäntöä, joten se antoi SEUT 215 artiklan 2 kohdan nojalla asetuksen (EU) N:o 833/2014 rajoittavista toimenpiteistä Ukrainan tilannetta epävakauttavien Venäjän toimien johdosta (EUVL 2014, L 229, s. 1), ja siihen sisältyi yksityiskohtaisempia säännöksiä päätöksen 2014/512 säännösten täytäntöön panemiseksi sekä unionin tasolla että jäsenvaltioissa.

15      Kyseisten rajoittavien toimenpiteiden tavoitteena ilmoitettiin olevan niiden kustannusten lisääminen, joita Venäjän federaatiolle aiheutuu Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävistä toimista, sekä konfliktin rauhanomaisen ratkaisun edistäminen. Tätä varten päätöksellä 2014/512 otettiin käyttöön erityisesti tiettyjen, Venäjän öljysektorille tarkoitettujen tuotteiden ja arkaluonteisten teknologioiden vientiä koskevia kieltoja sekä tiettyjen kyseisen sektorin toimijoiden pääsyä unionin pääomamarkkinoille koskevia rajoituksia.

16      Tämän jälkeen neuvosto antoi 8.9.2014 päätöksen 2014/659/YUTP päätöksen 2014/512 muuttamisesta (EUVL 2014, L 271, s. 54) sekä asetuksen (EU) N:o 960/2014 asetuksen N:o 833/2014 muuttamisesta (EUVL 2014, L 271, s. 3) laajentaakseen erinäisiä rahoitusvälineitä koskevan 31.7.2014 päätetyn kiellon soveltamisalaa sekä asettaakseen pääomamarkkinoille pääsyä koskevia lisärajoituksia.

17      Päätöksen 2014/512, sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä 2014/659, 1 artiklan 1 kohdan sanamuoto on seuraava:

”1.       Kielletään sellaisten joukkovelkakirjojen, osakkeiden tai vastaavien rahoitusvälineiden osalta suora tai välillinen osto tai myynti, suora tai välillinen investointipalvelujen tarjoaminen, liikkeeseenlaskussa avustaminen tai muu kaupankäynti, joiden maturiteetti on yli 90 päivää ja jotka on laskettu liikkeeseen 1 päivän elokuuta 2014 jälkeen ja 12 päivään syyskuuta 2014 mennessä, tai joiden maturiteetti on yli 30 päivää ja jotka on laskettu liikkeeseen 12 päivän syyskuuta 2014 jälkeen, ja jotka ovat seuraavien liikkeeseen laskemia:

a)      liitteessä I luetellut merkittävät rahoituslaitokset tai kehittämisrahoituslaitokset, jotka ovat sijoittautuneet Venäjälle ja yli 50-prosenttisesti julkisomisteisia tai julkisessa määräysvallassa 1 päivästä elokuuta 2014;

b)      unionin ulkopuolelle sijoittautuneet oikeushenkilöt, yhteisöt tai elimet, jotka ovat yli 50-prosenttisesti liitteessä I lueteltujen yhteisöjen omistuksessa; tai

c)      tämän kohdan b alakohdassa tarkoitettuun luokkaan kuuluvien tai liitteessä I lueteltujen yhteisöjen puolesta tai johdolla toimivat oikeushenkilöt, yhteisöt tai elimet.”

18      Sberbankin nimi on merkitty päätöksen 2014/512, sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä 2014/659, liitteessä I olevaan 1 kohtaan.

19      Asetuksen N:o 833/2014, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 960/2014, 5 artiklan 1–3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.      Kielletään epäsuora tai välillinen osto, myynti, sijoituspalvelujen tarjoaminen tai liikkeeseenlaskussa avustaminen tai kaikenlainen muu käsittely, jonka kohteena ovat sellaiset siirtokelpoiset arvopaperit ja rahamarkkinavälineet, joiden maturiteetti on yli 90 päivää ja jotka on laskettu liikkeeseen 1 päivän elokuuta 2014 ja 12 päivän syyskuuta 2014 välisenä aikana taikka joiden maturiteetti on yli 30 päivää ja jotka on laskettu liikkeeseen 12 päivän syyskuuta 2014 jälkeen ja joiden liikkeeseenlaskijana on

a)      liitteessä III lueteltu Venäjälle sijoittautunut merkittävä luottolaitos tai muu liitteessä III lueteltu Venäjälle sijoittautunut merkittävä laitos, jonka nimenomaisena tehtävänä on edistää Venäjän talouden kilpailukykyä, sen monipuolistamista ja investointien lisäämistä ja joka on yli 50-prosenttisesti julkisomisteinen tai julkisessa määräysvallassa 1 päivänä elokuuta 2014; tai

b)      unionin ulkopuolelle sijoittautunut oikeushenkilö, yhteisö tai elin, jonka omistusoikeuksista liitteessä III lueteltu yhteisö omistaa suoraan tai välillisesti yli 50 prosenttia; tai

c)      edellä b alakohdassa tarkoitetun tai liitteessä III luetellun yhteisön puolesta tai johdolla toimiva oikeushenkilö, yhteisö tai elin.

– –

3.       Kielletään suora tai välillinen uusien lainojen tai luottojen myöntäminen tai osallistuminen järjestelyyn sellaisen uuden lainan tai luoton myöntämiseksi, jonka maturiteetti on yli 30 päivää, 1 ja 2 kohdassa tarkoitetulle oikeushenkilölle, yhteisölle tai elimelle 12 päivän syyskuuta 2014 jälkeen, lukuun ottamatta lainoja tai luottoja, joiden erityisenä ja dokumentoituna tavoitteena on tarjota rahoitusta sellaiseen unionin ja Venäjän väliseen tavaroiden ja muiden kuin rahoituspalvelujen tuontiin tai vientiin, jota kiellot eivät koske, tai lainoja, joiden erityisenä ja dokumentoituna tavoitteena on tarjota hätärahoitusta sellaisten unioniin sijoittautuneiden oikeushenkilöiden vakavaraisuus- ja likviditeettikriteerien täyttämiseksi, joiden omistusoikeuksista liitteessä III mainittu yhteisö omistaa yli 50 prosenttia.”

20      Sberbankin nimi on merkitty asetuksen N:o 833/2014 liitteeseen III.

21      Neuvosto antoi 4.12.2014 päätöksen 2014/872/YUTP, jolla muutettiin päätöstä 2014/512 ja päätöstä 2014/659 (EUVL 2014, L 349, s. 58), sekä asetuksen (EU) N:o 1290/2014, jolla muutettiin asetusta N:o 833/2014 ja asetusta N:o 960/2014 (EUVL 2014, L 349, s. 20).

22      Asetuksen N:o 1290/2014 hyväksymisen jälkeen asetuksen N:o 833/2014 5 artiklan 3 kohtaa muutettiin seuraavasti:

”3.      Kielletään suora tai välillinen uusien lainojen tai luottojen myöntäminen tai osallistuminen järjestelyyn sellaisen uuden lainan tai luoton myöntämiseksi, jonka maturiteetti on yli 30 päivää, 1 tai 2 kohdassa tarkoitetulle oikeushenkilölle, yhteisölle tai elimelle 12 päivän syyskuuta 2014 jälkeen.

Kieltoa ei sovelleta seuraaviin:

a)      lainat tai luotot, joiden erityisenä ja dokumentoituna tavoitteena on tarjota rahoitusta sellaiseen unionin ja jonkin kolmannen valtion väliseen tavaroiden ja muiden kuin rahoituspalvelujen tuontiin tai vientiin, jota kiellot eivät koske, mukaan lukien sellaisiin kolmannesta valtiosta hankittaviin tavaroihin ja palveluihin liittyvät menot, jotka ovat tarpeen vienti- tai tuontisopimuksen täytäntöönpanoa varten; tai

b)      lainat, joiden erityisenä ja dokumentoituna tavoitteena on tarjota hätärahoitusta sellaisten unioniin sijoittautuneiden oikeushenkilöiden vakavaraisuus- ja likviditeettikriteerien täyttämiseksi, joiden omistusoikeuksista liitteessä III mainittu yhteisö omistaa yli 50 prosenttia.”

23      Neuvosto antoi 21.12.2015 päätöksen (YUTP) 2015/2431, jolla muutettiin päätöstä 2014/512 (EUVL 2015, L 334, s. 22). Neuvosto antoi 1.7.2016 päätöksen (YUTP) 2016/1071, jolla muutettiin päätöstä 2014/512 (EUVL 2016, L 178, s. 21). Neuvosto antoi vielä 19.12.2016 päätöksen (YUTP) 2016/2315, jolla muutettiin päätöstä 2014/512 (EUVL 2016, L 345, s. 65).

 Oikeudenkäynti ja asianosaisten vaatimukset

24      Kantaja nosti nyt käsiteltävän kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 5.12.2014 jättämällään kannekirjelmällä.

 Väliintulo

25      Komissio toimitti 14.4.2015 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon hakemuksen, jossa se pyysi saada osallistua oikeudenkäyntiin väliintulijana tukeakseen neuvoston vaatimuksia.

26      Unionin yleisen tuomioistuimen yhdeksännen jaoston puheenjohtaja hyväksyi väliintulohakemuksen 30.6.2015 antamallaan määräyksellä.

27      Komissio esitti väliintulokirjelmän 24.8.2015.

28      Kantaja ja neuvosto esittivät väliintulokirjelmää koskevat huomautuksensa tätä varten asetetussa määräajassa 9.10.2015 ja 1.9.2015.

 Menettelyn lykkääminen väliaikaisesti

29      Unionin yleisen tuomioistuimen yhdeksännen jaoston puheenjohtaja päätti 12.3.2015 kuulla asianosaisia ja väliintulijaa mahdollisesta menettelyn väliaikaisesta lykkäämisestä siihen asti, kunnes unionin tuomioistuin antaisi ratkaisunsa asiassa C-72/15, Rosneft. Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamon kirjeessä, joka oli päivätty 23.3.2015, asetettiin asianosaisille ja väliintulijalle määräaika tätä varten.

30      Neuvosto ja kantaja esittivät huomautuksensa menettelyn mahdollisesta lykkäämisestä unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 27.3.2015 ja 7.4.2015 jättämillään asiakirjoilla.

31      Unionin yleisen tuomioistuimen yhdeksännen jaoston puheenjohtaja päätti 29.10.2015 unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan a alakohdan perusteella lykätä asian käsittelyä siitä syystä, että asiassa C-72/15, Rosneft, kyseessä olevat säännökset, joiden ulottuvuutta ja pätevyyttä unionin tuomioistuinta oli pyydetty arvioimaan, olivat osittain samat kuin nyt käsiteltävässä asiassa.

32      Kun tuomio Rosneft (C-72/15, EU:C:2017:236) annettiin 28.3.2017, menettelyn lykkäys päättyi työjärjestyksen 71 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

33      Asianosaisia kehotettiin tässä yhteydessä esittämään huomautuksensa siitä, millaisia johtopäätöksiä 28.3.2017 annetusta tuomiosta Rosneft (C-72/15, EU:C:2017:236) olisi tehtävä käsiteltävän kanteen yhteydessä esitettyjen kanneperusteiden ja perusteluiden osalta. Asianosaiset vastasivat tähän pyyntöön asetetussa määräajassa.

 Kanteen tarkistaminen

34      Kantaja tarkisti kannettaan unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 16.2.2015 jättämällään kirjelmällä niin, että se vaatii myös päätöksen 2014/872 ja asetuksen N:o 1290/2014 kumoamista.

35      Neuvosto esitti huomautuksensa tästä kirjelmästä unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 24.2.2015 toimittamallaan asiakirjalla.

36      Kantaja tarkisti kannettaan unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 24.12.2015 jättämällään kirjelmällä niin, että se vaatii myös päätöksen 2015/2431 kumoamista siltä osin kuin sillä jatketaan päätöksellä 2014/512 säädettyjen rajoittavien toimenpiteiden soveltamista.

37      Kantaja tarkisti kannettaan unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 13.4.2017 jättämällään kirjelmällä niin, että se vaatii myös päätöksen 2016/1071 ja päätöksen 2016/2315 kumoamista siltä osin kuin näillä jatketaan päätöksellä 2014/512 säädettyjen rajoittavien toimenpiteiden soveltamista.

38      Neuvosto ei esittänyt huomautuksia näistä kirjelmistä.

 Muutos jaostojen kokoonpanossa

39      Kun unionin yleisen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanoa muutettiin, esittelevä tuomari siirrettiin kuudenteen jaostoon, johon myös käsiteltävä asia tämän vuoksi siirrettiin työjärjestyksen 27 artiklan 5 kohdan mukaisesti.

 Asianosaisten vaatimukset

40      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa yhtäältä päätöksen 2014/512, sellaisena kuin sen voimassaoloa on jatkettu tai sitä on muutettu päätöksellä 2014/659, päätöksellä 2014/872, päätöksellä 2015/2431, päätöksellä 2016/1071 ja päätöksellä 2016/2315 (jäljempänä riidanalainen päätös), ja toisaalta asetuksen N:o 833/2014, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 960/2014 ja asetuksella N:o 1290/2014, (jäljempänä riidanalainen asetus; jäljempänä yhteisesti riidanalaiset toimet) niiltä osin kuin nämä säädökset koskevat kantajaa ja niitä ei voida tulkita siten, ettei kantaja kuulu niiden soveltamisalaan

–        velvoittaa neuvoston korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

41      Neuvosto vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen, koska se ei osittain kuulu unionin yleisen tuomioistuimen toimivaltaan, ja toteaa, että sitä ei voida ottaa tutkittavaksi, tai hylkää kanteen joka tapauksessa perusteettomana

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Neuvosto on täsmentänyt kirjallisessa vastauksessaan kysymykseen, jonka unionin yleinen tuomioistuin esitti 28.3.2017 annetun tuomion Rosneft (C-72/15, EU:C:2017:236) jälkeen, ettei se kyseenalaista enää unionin yleisen tuomioistuimen toimivaltaa valvoa riidanalaisen päätöksen laillisuutta siltä osin kuin riidanalainen päätös sisältää SEUT 275 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettuja rajoittavia toimenpiteitä, mikä on vahvistettu istunnossa.

42      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin hylkää kanteen.

 Oikeudellinen arviointi

43      Kantaja esittää kanteensa tueksi neljä kanneperustetta, joista ensimmäinen koskee neuvostolle kuuluvan, SEUT 296 artiklan toisessa kohdassa määrätyn perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, toinen puolustautumisoikeuksien ja tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden loukkausta, kolmas 12.9.1963 allekirjoitetun Euroopan talousyhteisön ja Turkin välisen assosiaatiosopimuksen (jäljempänä Ankaran sopimus) sekä 23.11.1970 allekirjoitettujen lisäpöytäkirjan ja rahoituspöytäkirjan (jäljempänä yhteisesti Ankaran sopimukset) rikkomista ja neljäs perusoikeuksien sekä syrjintäkiellon periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen perusteetonta loukkaamista. Kantaja esittää lisäksi SEUT 277 artiklaan perustuvan lainvastaisuusväitteen, joka koskee riidanalaisen päätöksen 1 artiklaa ja asetuksen N:o 960/2014 1 artiklan 5 kohtaa.

44      Aluksi on tutkittava, voidaanko kanne ottaa tutkittavaksi.

 Tutkittavaksi ottaminen

45      Neuvoston mukaan riidanalaisten toimien kumoamista koskeva kantajan vaatimus on hylättävä, koska kanne ei täytä SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa määrättyjä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä.

46      Neuvosto katsoo ensinnäkin, etteivät riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa ja riidanalaisen asetuksen 5 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa (jäljempänä yhteisesti asianomaiset riidanalaisten toimien säännökset) säädetyt toimenpiteet koske kantajaa suoraan SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla. Neuvosto väittää tässä yhteydessä, että vaikka kantaja kuuluu kyseisten toimenpiteiden soveltamisalaan, toimenpiteet eivät kuitenkaan koske sitä suoraan. Riidanalaisen asetuksen 5 artiklan 1 kohdassa ei kielletä asianomaisia yhteisöjä laskemasta liikkeeseen rahoitusvälineitä, vaan siinä kielletään unionin toimivaltaan kuuluvia luonnollisia henkilöitä ja oikeushenkilöitä ostamasta tai myymästä sijoituspalveluja tai avustamasta kyseisten rahoitusvälineiden liikkeeseenlaskussa. Kantaja on neuvoston mukaan yhteisö, joka voi laskea liikkeeseen rahoitusvälineitä, mutta kantaja ei ole osoittanut toimivansa asianomaisten rahoitusvälineiden liikkeeseenlaskua koskevaan kieltoon liittyvien palveluiden markkinoilla, kuten oli asiassa, jossa annettiin 6.9.2011 määräys Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. parlamentti ja neuvosto (T-18/10, EU:T:2011:419).

47      Neuvosto esittää toiseksi toissijaisesti, etteivät asianomaiset riidanalaisten toimien säännökset koske kantajaa myöskään erikseen. Kantajaa ei nimittäin ole mainittu nimeltä kyseisten toimien liitteissä. Vaikka yhteisöt, joihin kyseisiä toimenpiteitä voidaan soveltaa, ovat yksilöitävissä, tämäkään seikka ei ole ratkaiseva. Lisäksi se seikka, että yleisesti sovellettavaa toimenpidettä sovelletaan vain muutamiin yhteisöihin tai että toimenpiteet vaikuttavat enemmän tiettyihin toimijoihin kuin näiden kilpailijoihin, ei riitä osoittamaan, että toimenpide koskee kyseisiä yhteisöjä erikseen.

48      Kantaja kiistää nämä argumentit.

49      Tässä yhteydessä on muistettava, että SEUT 263 artiklan neljännen kohdan mukaan luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi ensimmäisessä ja toisessa kohdassa määrätyin edellytyksin nostaa kanteen hänelle osoitetusta toimesta tai toimesta, joka koskee häntä suoraan ja erikseen, sekä sääntelytoimesta, joka koskee häntä suoraan ja joka ei edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä. SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toisessa osassa täsmennetään siis, että jos riidanalaista toimea ei ole osoitettu sille luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, joka nostaa siitä kumoamiskanteen, kanteen tutkittavaksi ottaminen edellyttää sitä, että tuo toimi koskee kantajaa suoraan ja erikseen. Lissabonin sopimuksella lisättiin SEUT 263 artiklan neljänteen kohtaan kolmas osa, jossa lievennetään luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden nostamien kumoamiskanteiden tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä. Kyseisen osan mukaan luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden nostamien kumoamiskanteiden tutkittavaksi ottaminen ei nimittäin edellytä sitä, että toimi koskee niitä erikseen, vaan siinä otetaan käyttöön kyseinen oikeussuojakeino sellaisen ”sääntelytoimen” osalta, joka ei edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä ja joka koskee kantajaa suoraan (ks. vastaavasti tuomio 3.10.2013, Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. parlamentti ja neuvosto, C‑583/11 P, EU:C:2013:625, 56 ja 57 kohta).

50      Ensinnäkin edellytyksestä, jonka mukaan toimen on koskettava kantajaa suoraan, on muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 263 artiklan neljännen kohdan mukainen edellytys siitä, että toimen pitää koskea luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä suoraan, edellyttää, että riidanalaisella unionin toimella on välittömiä vaikutuksia yksityisen oikeusasemaan ja ettei se jätä niille, joille se on osoitettu ja joiden tehtävänä on sen toimeenpano, ollenkaan harkintavaltaa, jolloin toimeenpano on puhtaasti automaattista ja perustuu yksinomaan unionin lainsäädäntöön eikä edellytä välissä olevien sääntöjen soveltamista (ks. vastaavasti tuomio 13.3.2008, komissio v. Infront WM, C‑125/06 P, EU:C:2008:159, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

51      Käsiteltävässä asiassa riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 1 kohdan a alakohdassa ja riidanalaisen asetuksen 5 artiklan 1 kohdan a alakohdassa kielletään kaikkia unionin toimijoita toteuttamasta tietyntyyppisiä rahoitusliiketoimia niiden Venäjälle sijoittautuneiden luottolaitosten kanssa, jotka täyttävät mainituissa artikloissa säädetyt edellytykset ja joiden nimet on kirjattu riidanalaisen päätöksen liitteeseen I tai riidanalaisen asetuksen liitteeseen III. Riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ja riidanalaisen asetuksen 5 artiklan 1 kohdan b alakohdassa kielletään mainittuja toimijoita toteuttamasta kyseisiä toimia sellaisen unionin ulkopuolelle sijoittautuneen luonnollisen henkilön, yhteisön tai elimen kanssa, josta yli 50 prosenttia omistaa yhteisö, jonka nimi on kirjattu riidanalaisten toimien asiaankuuluviin liitteisiin.

52      Näin ollen on todettava, että asianomaiset riidanalaisten toimien säännökset koskevat kantajaa suoraan. Kyseisiä rajoittavia toimenpiteitä sovelletaan nimittäin siihen suoraan, mikä on välitön seuraus siitä, että se on yli 50-prosenttisesti mainittujen toimien luetteloihin kirjatun Sberbankin omistama, eikä toimenpiteiden täytäntöönpanosta vastaaville adressaateille jää asiassa ollenkaan harkintavaltaa. Tässä yhteydessä on merkityksetöntä, ettei kyseisissä säännöksissä kielletä kantajaa toteuttamasta näitä toimia unionin ulkopuolella. On nimittäin kiistatonta, että asianomaisissa riidanalaisten toimien säännöksissä asetetaan unionin pääomamarkkinoille pääsyä koskevia, kantajaan kohdistuvia rajoituksia.

53      Myös neuvoston väite, jonka mukaan kantajan oikeusasemaan ei kohdistu välitöntä vaikutusta, koska riidanalaisilla toimilla käyttöön otettuja toimenpiteitä sovelletaan ainoastaan unioniin sijoittautuneisiin toimijoihin, on hylättävä. Vaikka on totta, että riidanalaisissa toimissa asetettuja kieltoja sovelletaan ensisijaisesti luottolaitoksiin ja muihin rahalaitoksiin, jotka ovat sijoittautuneet unioniin, niiden tavoitteena on vaikuttaa ja ne myös vaikuttavat suoraan kantajan kaltaisiin yhteisöihin, joiden toimintaa kyseisten toimenpiteiden soveltaminen rajoittaa. On selvää, että kyseisten toimenpiteiden soveltaminen on unioniin sijoittautuneiden toimijoiden tehtävä, sillä unionin toimielinten antamia toimia ei ole lähtökohtaisesti tarkoitettu sovellettaviksi unionin ulkopuolella. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteivät yhteisöihin, joihin riidanalaiset toimet vaikuttavat, sovellettavat rajoittavat toimenpiteet koskisi niitä suoraan. Kun unionin toimijoita kielletään toteuttamasta tietyntyyppisiä toimia unionin ulkopuolelle sijoittautuneiden yhteisöjen kanssa, näitä yhteisöjä kielletään itse asiassa toteuttamasta kyseisiä toimia unionin toimijoiden kanssa. Lisäksi jos tähän liittyvä neuvoston väite hyväksyttäisiin, olisi katsottava, etteivät rajoittavat toimenpiteet koske suoraan luetteloon merkittyjä henkilöitä, joiden osalta näitä toimenpiteitä sovelletaan, edes yksittäistapauksia koskevien varojen jäädyttämisen ollessa kyseessä, sillä toimenpiteiden soveltaminen on ensisijaisesti unionin jäsenvaltioiden ja niiden toimivaltaan kuuluvien luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden tehtävä.

54      Neuvosto myös perustelee tässä yhteydessä väitettään turhaan 6.9.2011 annetulla määräyksellä Inuit Tapiriit Kanatami ym. vastaan parlamentti ja neuvosto (T-18/10, EU:T:2011:419). Kyseisessä asiassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi nimittäin, että hyljetuotteiden kaupasta 16.9.2009 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1007/2009 (EUVL 2009, L 286, s. 36) vaikuttaa ainoastaan niiden kantajien oikeusasemaan, jotka toimivat hyljetuotteiden unionin markkinoille saattamisen alalla ja joita koskee yleinen kielto saattaa kyseisiä tuotteita markkinoille, toisin kuin niiden kantajien kohdalla, jotka eivät toimi kyseisten tuotteiden markkinoille saattamisen alalla ja/tai jotka kuuluvat asetuksella N:o 1007/2009 säädetyn poikkeuksen piiriin, koska inuiittiyhteisöjen ja muiden alkuperäisyhteisöjen toimeentulonsa edistämiseksi harjoittamasta perinteisestä hylkeenpyynnistä peräisin olevien hyljetuotteiden saattaminen unionin markkinoille on edelleen lähtökohtaisesti sallittua (ks. vastaavasti määräys 6.9.2011, Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. parlamentti ja neuvosto, T-18/10, EU:T:2011:419, 79 kohta). Käsiteltävässä asiassa on todettava sitä vastoin, että kantaja toimii asianomaisissa riidanalaisten toimien säännöksissä tarkoitettujen rahoituspalvelujen markkinoilla eikä joillakin muilla, kyseisten palveluiden tarjontaketjun aikaisempaan tai myöhempään vaiheeseen sijoittuvilla markkinoilla, kuten neuvosto väittää. Kantajan on nimittäin mahdotonta toteuttaa tiettyjä kiellettyjä rahoitusliiketoimia unioniin sijoittautuneiden toimijoiden kanssa juuri näiden riidanalaisten toimien vuoksi, mutta tällaisten toimien puuttuessa sillä olisi oikeus niitä toteuttaa.

55      Näin ollen on todettava, että asianomaiset riidanalaisten toimien säännökset koskevat kantajaa suoraan, niiltä osin kuin ne koskevat sitä.

56      Toiseksi on tuotava esille, että SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toisessa osassa määrätty edellytys, jonka mukaan toimen on koskettava henkilöä erikseen, täyttyy käsiteltävässä asiassa niin ikään, eikä ole tarpeen tutkia, edellyttävätkö riidanalaiset toimet täytäntöönpanotoimenpiteitä.

57      Tässä yhteydessä on nimittäin muistettava, että rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien henkilöiden tai yhteisöjen merkitseminen luetteloon antaa kyseiselle henkilölle tai yhteisölle, siltä osin kuin toimenpidettä voidaan verrata sen osalta yksittäistapausta koskevaan päätökseen, oikeuden saada asiansa käsitellyksi unionin tuomioistuimissa SEUT 263 artiklan neljännen kohdan, johon SEUT 275 artiklan toisessa kohdassa viitataan, nojalla (ks. vastaavasti tuomio 28.11.2013, neuvosto v. Manufacturing Support & Procurement Kala Naft, C‑348/12 P, EU:C:2013:776, 50 kohta; tuomio 1.3.2016, National Iranian Oil Company v. neuvosto, C‑440/14 P, EU:C:2016:128, 44 kohta ja tuomio 28.3.2017, Rosneft, C-72/15, EU:C:2017:236, 103 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

58      Käsiteltävässä asiassa Sberbank, jonka nimi on kirjattu riidanalaisen päätöksen liitteessä I ja riidanalaisen asetuksen liitteessä III oleviin luetteloihin, omistaa kantajasta yli 50 prosenttia, joten kantaja kuuluu yhteisöihin, joihin asianomaisissa riidanalaisten toimien säännöksissä säädettyjä rajoittavia toimenpiteitä sovelletaan.

59      Lisäksi on muistettava, että kun päätös vaikuttaa sellaiseen henkilöryhmään, jonka jäsenet olivat tiedossa tai yksilöitävissä toimen tekoajankohtana tämän ryhmän jäsenille ominaisten kriteerien perusteella, kyseisen toimen voidaan katsoa koskevan niitä erikseen taloudellisten toimijoiden rajoitettuun ryhmään kuuluvina henkilöinä (ks. vastaavasti tuomio 13.3.2008, komissio v. Infront WM, C‑125/06 P, EU:C:2008:159, 71 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

60      Käsiteltävässä asiassa kantaja kuuluu sellaisten toimijoiden rajattuun ryhmään, joiden oikeuksiin riidanalaisten toimien hyväksyminen on vaikuttanut, sillä kantajaan sovelletaan unionin pääomamarkkinoille pääsyä koskevia rajoituksia siksi, että se on unionin ulkopuolelle sijoittautunut oikeushenkilö, yhteisö tai elin, joka on yli 50-prosenttisesti riidanalaisen päätöksen liitteessä I tai riidanalaisen asetuksen liitteessä III mainitun yhteisön omistama.

61      On siis pääteltävä, että kantajan kanne, jolla se vaatii asianomaisilla riidanalaisten toimien säännöksillä käyttöön otettujen rajoittavien toimenpiteiden kumoamista sitä itseään koskevilta osin, otetaan tutkittavaksi.

 Asiakysymys

62      Unionin yleinen tuomioistuin katsoo kumoamisperusteista, että ensin on tutkittava ensimmäinen kanneperuste, joka koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä; sitten toinen kanneperuste, joka koskee puolustautumisoikeuksien ja tehokasta tuomioistuinvalvontaa koskevan oikeuden loukkaamista; sen jälkeen neljäs kanneperuste, joka koskee kantajan perusoikeuksien sekä syrjintäkiellon periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamista, ja viimeiseksi kolmas kanneperuste, joka koskee Ankaran sopimusten rikkomista.

 Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee SEUT 296 artiklan toisessa kohdassa määrätyn perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä

63      Ensimmäisessä kanneperusteessaan kantaja väittää, ettei neuvosto ole perustellut asianmukaisella eikä riittävällä tavalla kantajan sisällyttämistä riidanalaisten toimien soveltamisalaan, mikä on vastoin SEUT 296 artiklan toista kohtaa.

64      Kantaja väittää, ettei ole saanut neuvostolta kirjettä eikä tiedoksiantoa, jossa sille olisi ilmoitettu sen sisällyttämisestä riidanalaisten toimien soveltamisalaan, eikä sille ole ilmoitettu etenkään perusteista, joiden vuoksi neuvosto halusi sisällyttää sen kyseisten toimien soveltamisalaan, eikä esitetty tätä tukevia todisteita. Kantaja katsoo tässä yhteydessä, ettei sillä seikalla, ettei kyseisiä riidanalaisten toimien säännöksiä voida luokitella varojen jäädyttämistoimenpiteiksi, ole merkitystä, koska kyseiset säännökset ovat rajoittavia toimenpiteitä, jotka vaikuttavat kielteisesti luonnollisiin henkilöihin ja oikeushenkilöihin, joihin niitä sovelletaan erikseen. Neuvoston olisi siis pitänyt esittää kantajalle perustelut, joiden nojalla kantaja voitiin sisällyttää riidanalaisten toimien soveltamisalaan, eikä kyseisten toimenpiteiden julkaiseminen Euroopan unionin virallisessa lehdessä ollut riittävää.

65      Neuvosto katsoo ensisijaisesti, ettei perusteluvelvollisuuteen liittyviä oikeuskäytännön kriteerejä, joihin kantaja viittaa, voida soveltaa käsiteltävässä asiassa. Kyseiset toimenpiteet eivät nimittäin liity varojen jäädyttämiseen vaan yleisesti sovellettaviin toimenpiteisiin tai toimiin. Tässä yhteydessä perusteluvelvollisuus täyttyy siis, kun toimen johdanto-osassa ilmoitetaan yhtäältä toimen antamiseen johtanut kokonaistilanne ja toisaalta toimella tavoiteltavat yleiset päämäärät. Neuvosto tuo esille, että riidanalaisen asetuksen johdanto-osa vastaa näitä oikeuskäytännön kriteerejä.

66      Toissijaisesti neuvosto väittää noudattaneensa perusteluvelvollisuutta kantajan mainitseman oikeuskäytännön mukaisesti. Neuvosto väittää, että kantajan useissa kannekirjelmänsä kohdissa esittämät väitteet osoittavat kantajan tuntevan täysin sen asiayhteyden, jossa kyseiset toimenpiteet on toteutettu, sekä syyt, jotka ovat johtaneet kantajan sisällyttämiseen riidanalaisten toimien soveltamisalaan.

67      Komissio on neuvoston kanssa samaa mieltä siitä, että riidanalaiset toimet täyttävät perusteluvelvollisuuden. Komission mukaan syyt, joiden johdosta rajoittavat toimenpiteet on annettu kantajan osalta, on kerrottu yksityiskohtaisesti riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1–12 perustelukappaleessa. Komissio tuo lisäksi esille, että rajoittavien toimenpiteiden soveltaminen kantajaan on perusteltua kantajan aseman vuoksi ja tosiasiallisesti, sillä kantaja täyttää asianomaisissa riidanalaisten toimien säännöksissä säädetyt kriteerit. Ainoastaan sillä, että kantaja täyttää kyseiset kriteerit, on merkitystä, eikä riidanalaisten toimien liitteissä mainittujen yhteisöjen lisäämistä ole näin ollen tarpeen perustella yhteisökohtaisesti.

68      SEUT 296 artiklan toisen kohdan mukaan ”säädökset perustellaan – –”.

69      Lisäksi Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja), jolle on annettu SEU 6 artiklan 1 kohdassa sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksille, 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan perusteella hyvää hallintoa koskevaan oikeuteen sisältyy muun muassa ”hallintoelinten velvollisuus perustella päätöksensä”.

70      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 296 artiklan ja perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukainen perusteluvelvollisuus määräytyy riidanalaisen toimen luonteen ja sen asiayhteyden mukaan, jossa se on toteutettu. Perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimen toteuttaneen toimielimen päättely siten, että sille, jota toimi koskee, selviävät sen syyt ja että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimen laillisuuden. Perusteluvelvollisuutta on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella (ks. tuomio 14.4.2016, Ben Ali v. neuvosto, T-200/14, ei julkaistu, EU:T:2016:216, 94 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

71      Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, koska tutkittaessa sitä, täyttävätkö toimen perustelut SEUT 296 artiklan ja perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan vaatimukset, on otettava huomioon niiden sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt. Näin ollen yhtäältä asianomaiselle vastainen toimi on riittävästi perusteltu silloin, kun se on toteutettu asianomaisen tuntemassa asiayhteydessä, jonka perusteella asianomainen voi ymmärtää häntä koskevan toimen merkityksen. Toisaalta toimen perustelujen täsmällisyyden on oltava oikeassa suhteessa niihin aineellisiin mahdollisuuksiin ja teknisiin tai määräaikoja koskeviin edellytyksiin, joiden rajoissa se on tehtävä (ks. tuomio 14.4.2016, Ben Ali v. neuvosto, T-200/14, ei julkaistu, EU:T:2016:216, 95 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

72      Kantajan väitteestä, jonka mukaan riidanalaiset toimet olisi pitänyt antaa sille tiedoksi erikseen, on todettava ensinnäkin, että tällainen väite kuuluu pikemmin puolustautumisoikeuksien loukkaamista koskevaan kanneperusteeseen, joten sitä tarkastellaan sen yhteydessä.

73      Tarkasteltaessa erityisesti neuvostoa koskevan perusteluvelvollisuuden laajuutta käsiteltävässä asiassa on muistettava toiseksi, että kantaja vaatii asianomaisten riidanalaisten toimien säännösten kumoamista ainoastaan niiltä osin kuin ne koskevat sitä itseään. Tässä yhteydessä on todettava, että kyseisiin säännöksiin perustuvien rajoittavien toimenpiteiden kohde on määritelty viittaamalla nimenomaisiin yhteisöihin, sillä säännöksissä kielletään muun muassa erilaisten rahoitusliiketoimien toteuttaminen riidanalaisen päätöksen liitteessä I ja riidanalaisen asetuksen liitteessä II mainittujen yhteisöjen, myös Sberbankin, osalta sekä niiden oikeushenkilöiden, yhteisöjen ja elinten osalta, jotka ovat yli 50-prosenttisesti kyseisiin liitteisiin merkityn yhteisön omistamia, mikä on selvästi kantajan tilanne suhteessa Sberbankiin. Rajoittavat toimenpiteet siis koskevat kantajaa erikseen (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 28.3.2017, Rosneft, C-72/15, EU:C:2017:236, 100 ja 119 kohta).

74      Oikeuskäytännössä on täsmennetty, että erikseen sovellettavan rajoittavan toimenpiteen määräävän neuvoston toimen perusteluissa on mainittava paitsi tämän toimenpiteen oikeudellinen perusta myös erityiset ja konkreettiset syyt, joiden perusteella neuvosto katsoo harkintavaltaansa käyttäessään, että asianomaiseen on kohdistettava tällainen toimenpide (ks. vastaavasti tuomio 3.7.2014, National Iranian Tanker Company v. neuvosto, T-565/12, EU:T:2014:608, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

75      Neuvoston esittämä väite, jonka mukaan käsiteltävässä asiassa ei voida soveltaa oikeuskäytännön kriteerejä, jotka koskevat velvollisuutta perustella toimet, joissa säädetään yhteisöä erikseen koskevia rajoittavia toimenpiteitä, on siis hylättävä.

76      Edellä 71 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti on kuitenkin pidettävä mielessä asiayhteys, jossa rajoittavat toimenpiteet on hyväksytty, sekä kaikki asianomaisella alalla sovellettavat oikeussäännöt.

77      Käsiteltävässä asiassa on todettava ensinnäkin, että asianomaisiin riidanalaisten toimien säännöksiin perustuvat rajoittavat toimenpiteet sijoittuvat kantajan tuntemaan asiayhteyteen; kyse on riidanalaisten toimien antamista edeltäneistä kansainvälisistä jännitteistä, kuten on selostettu edellä 2–12 kohdassa. Riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1–8 perustelukappaleesta sekä riidanalaisen asetuksen johdanto-osan toisesta perustelukappaleesta käy lisäksi ilmi, että riidanalaisten toimien tavoitteeksi ilmoitetaan niiden kustannusten lisääminen, joita Venäjän federaatiolle aiheutuu Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävistä toimista, sekä konfliktin rauhanomaisen ratkaisun edistäminen. Kyseisissä toimissa osoitetaan siis kokonaistilanne, joka johti niiden antamiseen, ja ne yleiset tavoitteet, jotka toimilla halutaan saavuttaa (tuomio 28.3.2017, Rosneft, C-72/15, EU:C:2017:236, 123 kohta).

78      Toiseksi on muistettava, että asianomaisissa riidanalaisten toimien säännöksissä kielletään unionin toimijoilta suora tai välillinen osto tai myynti, suora tai välillinen investointipalvelujen tarjoaminen, liikkeeseenlaskussa avustaminen tai muu kaupankäynti sellaisten joukkovelkakirjojen, osakkeiden tai vastaavien rahoitusvälineiden osalta, joiden maturiteetti on yli 90 päivää ja jotka on laskettu liikkeeseen 1 päivän elokuuta 2014 jälkeen ja 12 päivään syyskuuta 2014 mennessä tai joiden maturiteetti on yli 30 päivää ja jotka on laskettu liikkeeseen 12 päivän syyskuuta 2014 jälkeen ja jotka ovat kyseisissä säännöksissä säädetyt edellytykset täyttävien oikeushenkilöiden liikkeeseen laskemia; tällaisia oikeushenkilöitä ovat ne, jotka ovat yli 50-prosenttisesti Venäjän valtion omistamia tai sen määräysvallassa ja joiden nimet on kirjattu riidanalaisen päätöksen liitteeseen I ja riidanalaisen asetuksen liitteeseen III, ja ne oikeushenkilöt, yhteisöt ja elimet, jotka ovat yli 50-prosenttisesti kyseisiin liitteisiin kirjattujen yhteisöjen omistamia (katso edellä 17 ja 19 kohta). Kyseisiin liitteisiin ei sisälly mitään erillistä perustelua kustakin luetteloon merkitystä yhteisöstä.

79      On kuitenkin katsottava, että ne ”erityiset ja konkreettiset syyt”, joiden perusteella neuvosto on katsonut harkintavaltaansa käyttäessään, että kyseiset toimenpiteet on kohdistettava kantajaan, edellä 74 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla, ovat käsiteltävässä asiassa asianomaisissa riidanalaisten toimien säännöksissä vahvistettuja kriteereitä.

80      Rajoittavat toimenpiteet on kohdistettu riidanalaisten toimien nojalla kantajaan nimittäin juuri siitä syystä, että kantaja on yli 50-prosenttisesti kyseisten toimien liitteeseen kirjatun yhteisön, tässä tapauksessa Sberbankin, omistama.

81      Tässä yhteydessä on tuotava esille, että samojen seikkojen käyttäminen perusteluna annettaessa useita henkilöitä koskevia rajoittavia toimenpiteitä ei poissulje sitä, että kyseiset seikat voivat riittää erityiseksi perusteluksi kunkin asianomaisen henkilön kohdalla (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 27.2.2014, Ezz ym. v. neuvosto, T-256/11, EU:T:2014:93, 115 kohta).

82      Kantajan kannekirjelmäänsä liittämistä todisteista käy lisäksi ilmi, että kantaja oli ymmärtänyt täysin, että kyseiset riidanalaiset toimenpiteet on kohdistettu siihen siksi, että se on yli 50-prosenttisesti Sberbankin omistama.

83      Näiden seikkojen perusteella on pääteltävä, että neuvosto on perustellut asianomaiset riidanalaisten toimien säännökset riittävällä tavalla siltä osin kuin niitä sovelletaan kantajaan, joten ensimmäinen kanneperuste on hylättävä perusteettomana.

 Toinen kanneperuste, joka koskee puolustautumisoikeuksien ja tehokasta tuomioistuinvalvontaa koskevan oikeuden loukkaamista

84      Toisessa kanneperusteessa kantaja väittää, että puolustautumisoikeuksia – myös oikeutta tulla kuulluksi – sekä oikeutta unionin yleisen tuomioistuimen harjoittamaan tehokkaaseen tuomioistuinvalvontaan on loukattu, kun huomioon otetaan yhtäältä, ettei riidanalaisia toimia ole annettu kantajalle tiedoksi erikseen, ja toisaalta, että neuvosto ei ole esittänyt mitään todistetta niiden syiden tueksi, joilla se on perustellut rajoittavat toimenpiteet kantajan osalta, eikä se ole antanut kantajalle tilaisuutta esittää asiasta huomautuksia. Kantajan mukaan neuvosto oli antanut tiedoksi asiakirjoja, jotka liittyivät päätökseen sisällyttää kantaja riidanalaisten toimien soveltamisalaan, eikä niistä ilmene, että päätös perustuisi tosiseikkoihin.

85      Neuvosto kiistää kantajan väitteet ja katsoo, että koska asianomaiset riidanalaisten toimien säännökset eivät ole ”kohdennettuja” rajoittavia toimenpiteitä eivätkä ne koske kantajaa suoraan ja erikseen, neuvoston ei tarvinnut antaa asiaa tiedoksi kantajalle erikseen. Kantaja ei ole myöskään osoittanut, miten sille osoitetun tiedoksiannon puuttuminen on loukannut sen puolustautumisoikeuksia käsiteltävässä asiassa. Sitä paitsi kantaja oli pyytänyt saada sitä itseään koskevat asiakirjat tutustuttaviksi samana päivänä, jona oli nostanut kanteen, eli 5.12.2014. Neuvosto oli vastannut kyseiseen pyyntöön 29.1.2015 eli puolitoista kuukautta kyseisen pyynnön vastaanottamiseen jälkeen. Neuvosto katsoo näin ollen voivansa tukeutua unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jossa sallitaan mahdollisuus ottaa huomioon kantajalle kanteen nostamisen jälkeen toimitetut asiakirjat.

86      On muistettava, että puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen ja oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan ovat perusoikeuksia, jotka ovat erottamaton osa unionin oikeusjärjestystä ja joiden kannalta unionin tuomioistuinten on valvottava pääsääntöisesti täysimääräisesti kaikkien unionin toimien laillisuutta (ks. vastaavasti tuomio 24.5.2016, Good Luck Shipping v. neuvosto, T-423/13 ja T-64/14, EU:T:2016:308, 47 ja 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

87      Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen vahvistetaan nimenomaisesti perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdassa, ja se sisältää oikeuden tulla kuulluksi rajoittavien toimenpiteiden antamista edeltävässä menettelyssä sekä oikeuden tutustua asiakirjoihin siten, että otetaan huomioon oikeutetut luottamuksellisuuden vaatimukset (ks. vastaavasti tuomio 28.11.2013, neuvosto v. Fulmen ja Mahmoudian, C‑280/12 P, EU:C:2013:775, 60 kohta ja tuomio 15.6.2017, Kiselev v. neuvosto, T-262/15, EU:T:2017:392, 139 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

88      Tehokasta oikeussuojaa koskeva oikeus, joka taataan perusoikeuskirjan 47 artiklassa, edellyttää, että asianomaisen on voitava saada tieto häntä koskevan päätöksen perusteluista joko suoraan päätöksestä itsestään tai ilmoituksella asianomaisen pyynnöstä, millä ei puututa toimivaltaisen tuomioistuimen oikeuteen vaatia kyseessä olevaa viranomaista ilmoittamaan ne, jotta asianomainen voi puolustaa oikeuksiaan parhain mahdollisin edellytyksin ja päättää kaikista asiaan vaikuttavista seikoista tietoisena, onko asian saattaminen toimivaltaisen tuomioistuimen käsiteltäväksi tarkoituksenmukaista, ja jotta viimeksi mainittu kykenee täysimääräisesti harjoittamaan kyseessä olevaan päätökseen kohdistuvaa laillisuusvalvontaa (ks. tuomio 24.5.2016, Good Luck Shipping v. neuvosto, T-423/13 ja T-64/14, EU:T:2016:308, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

89      Kyseisen ilmoituksen yhteydessä unionin toimivaltaisen viranomaisen on annettava henkilölle mahdollisuus ilmaista tehokkaasti näkemyksensä häntä vastaan esitetyistä perusteista (ks. vastaavasti tuomio 18.7.2013, komissio ym. v. Kadi, C‑584/10 P, C‑593/10 P ja C‑595/10 P, EU:C:2013:518, 112 kohta).

90      Kantajan väitteitä on tarkasteltava nimenomaan näiden periaatteiden valossa.

91      Aluksi on hylättävä neuvosto väite, jonka mukaan käsiteltävässä asiassa ei voida soveltaa oikeuskäytäntöä, joka koskee yhteisöä erikseen koskevia rajoittavia toimenpiteitä, koska kyseiset toimenpiteet ovat yleisesti sovellettavia eivätkä kohdennettuja rajoittavia toimenpiteitä. Unionin yleisen tuomioistuimen toimivalta johtuu riidanalaisen päätöksen osalta nimittäin nimenomaan siitä seikasta, että käsiteltävä kanne koskee SEUT 275 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettujen, luonnollisiin henkilöihin tai oikeushenkilöihin kohdistettujen rajoittavien toimenpiteiden laillisuuden valvontaa, kuten unionin tuomioistuin on todennut 28.3.2017 antamassaan tuomiossa Rosneft (C-72/15, EU:C:2017:236).

92      Kantajan väitteestä, jonka mukaan neuvoston olisi pitänyt ilmoittaa sille riidanalaisista toimista erikseen, koska kyseisissä toimissa säädetään sitä koskevista rajoittavista toimenpiteistä, on huomautettava ensinnäkin, että se, ettei riidanalaisia toimia ole annettu erikseen tiedoksi, ei yksinään oikeuta kyseessä olevien tointen kumoamista, vaikka sillä onkin vaikutusta siihen hetkeen, josta kanteen nostamisen määräaika alkaa kulua. Kantaja ei kuitenkaan vetoa tässä yhteydessä mihinkään väitteeseen, jolla pyrittäisiin osoittamaan, että käsiteltävässä asiassa siitä, ettei näitä toimia annettu erikseen tiedoksi, olisi ollut seurauksena hänen oikeuksiensa loukkaaminen, joka oikeuttaisi kyseisten toimien kumoamisen häntä koskevilta osin (ks. vastaavasti tuomio 5.11.2014, Mayaleh v. neuvosto, T-307/12 ja T-408/13, EU:T:2014:926, 122 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

93      Tarkasteltaessa toiseksi rajoittavien toimenpiteiden hyväksymistä kantajan osalta koskevien todisteiden tiedoksiannon laiminlyöntiä, johon neuvoston väitetään syyllistyneen, on tutkittava erikseen ne alkuperäiset toimet, joiden nojalla rajoittavia toimenpiteitä on kohdistettu kantajaan ensimmäisen kerran sen vuoksi, että Sberbankin nimi on kirjattu riidanalaisten toimien liitteissä oleviin luetteloihin (jäljempänä alkuperäiset toimet), ja myöhemmät toimet, joilla nämä toimenpiteet on vahvistettu.

94      Alkuperäisten toimien kohdalla on muistettava ensinnäkin, että oikeuskäytännössä on tunnustettu, että varojen jäädyttämistä koskevan alkuperäisen päätöksen osalta neuvoston velvollisuutena ei ole ilmoittaa ennakolta asianomaiselle henkilölle tai yhteisölle syitä, joiden vuoksi se aikoo sisällyttää kyseisen henkilön tai yhteisön nimen asianomaiseen luetteloon. Jotta tällaisen toimenpiteen tehokkuutta ei vaarannettaisi, sillä on nimittäin sen luonteen vuoksi oltava yllättävä vaikutus ja sitä on sovellettava välittömästi alkavin vaikutuksin. Tällaisessa tapauksessa riittää lähtökohtaisesti, että toimielin ilmoittaa asianomaiselle henkilölle tai yhteisölle syyt ja antaa oikeuden tulla kuulluksi päätöstä tehtäessä tai välittömästi sen jälkeen (tuomio 21.12.2011, Ranska v. People’s Mojahedin Organization of Iran, C‑27/09 P, EU:C:2011:853, 61 kohta).

95      Neuvostolle esitettiin istunnossa tähän liittyviä kysymyksiä, joihin vastatessaan se väitti, ettei edellä 94 kohdassa mainittua oikeuskäytäntöä voida soveltaa käsiteltävässä asiassa, koska nyt kyseessä olevat rajoittavat toimenpiteet koskevat yleisesti sovellettavia unionin pääomamarkkinoille pääsyn rajoituksia, eivät yksittäistapauksia koskevia varojen jäädyttämistoimenpiteitä käsitteen suppeassa merkityksessä. Toissijaisesti neuvosto katsoo, että vaikka tätä oikeuskäytäntöä voitaisiin soveltaa käsiteltävässä asiassa, sillä ei ollut mitään velvollisuutta kuulla kantajaa ennen alkuperäisten toimien hyväksymistä eikä ilmoittaa tuossa vaiheessa kantajalle sitä koskevista todisteista.

96      Tällaista tulkintaa ei voida hyväksyä.

97      On nimittäin muistettava, että puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen rajoittavan toimenpiteen antamista edeltävässä menettelyssä on perusoikeus, joka johtuu suoraan perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdasta (ks. edellä 87 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

98      Koska kantajaan asianomaisten riidanalaisten toimien säännösten nojalla kohdistuvat rajoitukset ovat kantajaa erikseen koskevia rajoittavia toimenpiteitä (ks. edellä 73 kohta) ja koska kyseisten toimien tehokkuuden takaavan yllättävän vaikutuksen tarvetta ei ole osoitettu, neuvoston olisi pitänyt näin ollen ilmoittaa perusteet, jotka koskivat kyseisten toimenpiteiden soveltamista kantajan osalta, ennen riidanalaisten toimien antamista.

99      On muistettava kuitenkin, että perusteena, jonka nojalla neuvosto on hyväksynyt käsiteltävässä asiassa rajoittavia toimenpiteitä kantajan osalta ja joka sisältyy asianomaisiin riidanalaisten toimien säännöksiin, on se, että kantaja on unionin ulkopuolelle sijoittautunut oikeushenkilö, yhteisö tai elin, josta riidanalaisten toimien liitteeseen kirjattu yhteisö omistaa vähintään 50 prosenttia.

100    Kantaja ei ole kuitenkaan selittänyt, missä määrin se, ettei neuvosto ilmoittanut ennakkoon tietyistä asiakirja-aineistoon sisältyvistä, kyseisiä perusteita koskevista seikoista, olisi vaikuttanut kantajan puolustautumisoikeuksiin tai tehokasta oikeussuojaa koskevaan oikeuteen siten, että alkuperäiset toimet voitaisiin tämän perusteella kumota.

101    On nimittäin syytä muistaa, että puolustautumisoikeuksien loukkaaminen johtaa toimen kumoamiseen vain, jos menettely olisi ilman kyseistä sääntöjenvastaisuutta voinut johtaa erilaiseen lopputulokseen (ks. vastaavasti tuomio 18.9.2014, Georgias ym. v. neuvosto ja komissio, T-168/12, EU:T:2014:781, 106 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 15.6.2017, Kiselev v. neuvosto, T-262/15, EU:T:2017:392, 153 kohta).

102    Kantaja ei ole selittänyt käsiteltävässä asiassa, mihin perusteisiin tai seikkoihin se olisi voinut vedota, jos se olisi saanut kyseiset asiakirjat aikaisemmin, eikä se ole osoittanut myöskään, että kyseiset perusteet tai seikat olisivat voineet johtaa sen tapauksessa toiseen lopputulokseen. Kantaja ei voi nimittäin väittää perustellusti olleensa alkuperäisten toimien antamisen aikaan tietämätön siitä, että se oli yli 50-prosenttisesti Sberbankin omistama. Alkuperäisiä toimia ei siis voida kumota kyseisen väitteen perusteella.

103    Toiseksi on todettava niistä myöhemmistä toimista, joilla rajoittavat toimenpiteet pysytettiin kantajan osalta voimassa, että oikeuskäytännössä on täsmennetty, että annettaessa päätös, jolla henkilön tai yhteisön nimi säilytetään rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien henkilöiden tai yhteisöjen luettelossa, neuvoston on kunnioitettava kyseisen henkilön tai yhteisön oikeutta saada tietoonsa sitä vastaan esitetty näyttö ja oikeutta tulla kuulluksi ennen päätöksen antamista, jos neuvosto vetoaa sen suhteen uusiin seikkoihin eli seikkoihin, joita ei mainita alkuperäisessä päätöksessä, jolla nimi kirjattiin kyseiseen luetteloon (ks. vastaavasti tuomio 21.12.2011, Ranska v. People’s Mojahedin Organization of Iran, C‑27/09 P, EU:C:2011:853, 63 kohta ja tuomio 18.6.2015, Ipatau v. neuvosto, C‑535/14 P, EU:C:2015:407, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

104    Rajoittavien toimenpiteiden kohdistamisessa kantajaan sovelletut kriteerit ovat sisältyneet käsiteltävässä asiassa jo alun alkaen riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 1 kohdan b alakohtaan ja riidanalaisen asetuksen 5 artiklan 1 kohdan b alakohtaan. Kyseiset rajoittavat toimenpiteet on kohdistettu kantajaan nimittäin siitä syystä, että Sberbank, joka on Venäjälle sijoittautunut merkittävä luottolaitos, joka on ollut yli 50-prosenttisesti julkisomisteinen tai julkisessa määräysvallassa 1.8.2014 ja jonka nimi on kirjattu riidanalaisen päätöksen liitteessä I ja riidanalaisen asetuksen liitteessä III oleviin luetteloihin, omistaa kantajasta yli 50 prosenttia. Nämä seikat olivat kantajan tiedossa, eikä niitä voinut pitää uusina edellä mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.

105    On vielä muistettava, että kun asianomaiselle henkilölle on ilmoitettu riittävän tarkat tiedot, joiden avulla henkilö voi tehokkaasti ilmaista kantansa neuvoston sitä vastaan esittämistä seikoista, puolustautumisoikeuksien kunnioittamista koskeva periaate ei merkitse sitä, että viimeksi mainitulla on velvollisuus antaa oma-aloitteisesti mahdollisuus tutustua asiaan liittyviin asiakirjoihin. Neuvoston on annettava oikeus tutustua kaikkiin hallinnollisiin asiakirjoihin, jotka eivät ole luottamuksellisia ja jotka koskevat kyseessä olevaa toimenpidettä, ainoastaan asianomaisen pyynnöstä (ks. tuomio 14.10.2009, Bank Melli Iran v. neuvosto, T-390/08, EU:T:2009:401, 97 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

106    Käsiteltävässä asiassa on todettava, että neuvosto on täyttänyt kyseisen velvollisuuden ja vastannut kantajan 5.12.2014 esittämään tietopyyntöön 29.1.2015 päivätyllä kirjeellä. Neuvosto on antanut tässä yhteydessä tutustuttavaksi hallussaan olevat asiakirjat, jotka liittyvät sen päätökseen hyväksyä rajoittavia toimenpiteitä kantajan osalta.

107    On siis katsottava, että kyseisten seikkojen tiedoksi antaminen tapahtui kohtuullisessa ajassa ja oli riittävää, niin että kantaja saattoi vedota oikeuksiinsa tehokkaasti ja kantajan puolustautumisoikeuksia kunnioitettiin.

108    Kolmas kanneperuste on siis hylättävä kokonaisuudessaan.

 Neljäs kanneperuste, joka koskee syrjintäkiellon periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamista sekä kantajan perusoikeuksien perusteetonta ja suhteetonta rajoittamista

109    Kantaja väittää, että neuvoston on osoitettava, että riidanalaiset toimet ovat syrjimättömiä ja oikeasuhteisia keinoja, joiden avulla hyväksyttävä päämäärä voidaan saavuttaa. Kantajan mukaan riidanalaisista toimista johtuvat rajoittavat toimenpiteet rajoittavat kohtuuttomasti kantajan perusoikeuksia, koska ne estävät kantajaa harjoittamasta vapaasti taloudellista toimintaa, vaikkei kantajan oikeuksien rajoittaminen tällä tavoin ole tarpeen eikä asianmukaista neuvoston tavoittelemien päämäärien saavuttamiseksi.

110    Neuvosto, jota komissio tukee, kiistää nämä väitteet.

111    Ensinnäkin on muistettava, että perusoikeuskirjan 16 artiklan mukaan ”elinkeinovapaus tunnustetaan unionin oikeuden sekä kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisesti”.

112    Toiseksi perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Jokaisella on oikeus nauttia laillisesti hankkimastaan omaisuudesta sekä käyttää, luovuttaa ja testamentata sitä. Keneltäkään ei saa riistää hänen omaisuuttaan muutoin kuin yleisen edun sitä vaatiessa laissa säädetyissä tapauksissa ja laissa säädettyjen ehtojen mukaisesti ja siten, että hänelle suoritetaan kohtuullisessa ajassa oikeudenmukainen korvaus omaisuuden menetyksestä. Omaisuuden käyttöä voidaan säännellä lailla siinä määrin kuin se on yleisen edun mukaan välttämätöntä.”

113    On tietenkin totta, että käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaiset rajoittavat toimenpiteet rajoittavat kiistatta oikeuksia, jotka kuuluvat kantajalle perusoikeuskirjan 16 ja 17 artiklan nojalla (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 22.9.2016, NIOC ym. v. neuvosto, C‑595/15 P, ei julkaistu, EU:C:2016:721, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

114    Kantajan mainitsemat perusoikeudet eivät kuitenkaan ole ehdottomia, ja niitä voidaan siis rajoittaa perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa vahvistetuin edellytyksin (ks. vastaavasti tuomio 28.11.2013, neuvosto v. Manufacturing Support & Procurement Kala Naft, C‑348/12 P, EU:C:2013:776, 121 kohta ja tuomio 27.2.2014, Ezz ym. v. neuvosto, T-256/11, EU:T:2014:93, 195 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

115    Tässä yhteydessä on muistettava, että perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan mukaan perusoikeuskirjassa tunnustettujen oikeuksien ja vapauksien käyttämistä voidaan rajoittaa yhtäältä ainoastaan ”lailla” sekä ”kyseisten oikeuksien ja vapauksien keskeistä sisältöä kunnioittaen” ja suhteellisuusperiaatteen mukaisesti rajoituksia voidaan toisaalta säätää ainoastaan, jos ne ovat ”välttämättömiä” ja vastaavat tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia.

116    Asianomaisten perusoikeuksien käyttöä koskevan rajoituksen on siis täytettävä kolme edellytystä, jotta se on unionin oikeuden mukainen. Ensinnäkin rajoitus on otettava käyttöön lailla. Toisin sanoen kyseessä olevalla toimenpiteellä on oltava lakisääteinen perusta. Toiseksi rajoituksella on oltava yleisen edun mukainen tavoite, jonka unioni on sellaiseksi tunnustanut. Kolmanneksi rajoitus ei saa olla kohtuuton. Sen on yhtäältä oltava tarpeellinen ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Toisaalta kyseisen oikeuden tai vapauden ”keskeistä sisältöä” eli ydintä ei saa loukata (ks. tuomio 30.11.2016, Rotenberg v. neuvosto, T-720/14, EU:T:2016:689, 170–173 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

117    On todettava, että kyseiset kolme edellytystä täyttyvät käsiteltävässä asiassa.

118    Ensinnäkin kyseiset rajoittavat toimenpiteet on ”otettu käyttöön lailla”, sillä ne sisältyvät yleisesti sovellettaviin toimiin, niillä on selkeä oikeusperusta unionin oikeudessa ja ne on perusteltu riittävällä tavalla (ks. edellä 78–93 kohta).

119    Toiseksi riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1–8 perustelukappaleesta ja riidanalaisen asetuksen johdanto-osan toisesta perustelukappaleesta käy ilmi, että kyseisten toimien ilmoitettuna tavoitteena on lisätä niistä toimenpiteistä aiheutuvia kustannuksia, joilla Venäjän federaatio pyrkii heikentämään Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, sekä edistää konfliktin rauhanomaista ratkaisua. Tällainen tavoite on sopusoinnussa rauhan ja kansainvälisen turvallisuuden säilyttämistä koskevan tavoitteen kanssa SEU 21 artiklassa unionin ulkoiselle toiminnalle asetettujen tavoitteiden mukaisesti (tuomio 28.3.2017, Rosneft, C-72/15, EU:C:2017:236, 115 kohta).

120    Kolmanneksi on todettava suhteellisuusperiaatteesta, että kyseinen periaate edellyttää unionin oikeuden yleisenä periaatteena, että unionin toimielinten säädöksillä, päätöksillä ja muilla toimenpiteillä ei ylitetä niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista kyseessä olevalla säännöstöllä tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseksi ja tähän soveltuvaa. Silloin, kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on siis valittava vähiten rajoittava, eivätkä toimenpiteistä aiheutuvat haitat saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (ks. tuomio 30.11.2016, Rotenberg v. neuvosto, T-720/14, EU:T:2016:689, 178 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

121    Oikeuskäytännössä täsmennetään tässä yhteydessä, että suhteellisuusperiaatteen noudattamista koskevan tuomioistuinvalvonnan yhteydessä unionin lainsäätäjällä on katsottava olevan laaja harkintavalta aloilla, joilla siltä edellytetään poliittisten, taloudellisten ja sosiaalisten valintojen tekemistä ja joilla sen on suoritettava monitahoisia arviointeja. Näillä aloilla toteutettu toimenpide voidaan siis katsoa lainvastaiseksi ainoastaan, jos kyseinen toimenpide on ilmeisen soveltumaton toimivaltaisen toimielimen tavoitteleman päämäärän saavuttamiseen (ks. tuomio 28.3.2017, Rosneft, C-72/15, EU:C:2017:236, 146 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

122    Kantaja arvioi ensinnäkin, etteivät riidanalaisten toimien nojalla siihen kohdistetut rajoittavat toimenpiteet auta saavuttamaan kyseisillä toimilla tavoiteltua päämäärää, joka on paineen kohdistaminen Venäjän hallitukseen rajoittamalla neuvoston yksilöimien venäläisten julkisten pankkien pääsyä pääomamarkkinoille, koska kantajalla ei ole mitään tekemistä niiden toimien kanssa, joita Venäjä on toteuttanut Ukrainan tilanteen epävakauttamiseksi.

123    Sillä seikalla, ettei kantajalla ole mitään tekemistä Venäjän Ukrainan tilanteen epävakauttamiseksi toteuttamien toimien kanssa, ei ole kuitenkaan merkitystä, koska rajoittavia toimenpiteitä ei ole kohdistettu siihen tästä syystä vaan siksi, että Sberbank omistaa siitä yli 50 prosenttia ja Sberbank on itse venäläinen julkinen pankki, jonka nimi on kirjattu riidanalaisten toimien liitteisiin.

124    Lisäksi on totta, että rajoittavilla toimenpiteillä on lähtökohtaisesti vaikutuksia omaisuudensuojaan ja vapaaseen ammatinharjoittamiseen ja että niillä aiheutetaan siten vahinkoa tahoille, jotka eivät ole millään tavalla vastuussa siitä tilanteesta, joka on seuraamusten asettamisen perustana. Kohdennetuilla rajoittavilla toimenpiteillä on niiden kohteena oleviin yhteisöihin sitäkin suuremmalla syyllä tällainen vaikutus (ks. tuomio 28.3.2017, Rosneft, C-72/15, EU:C:2017:236, 149 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

125    On kuitenkin tuotava esille, että riidanalaisilla toimilla tavoiteltujen päämäärien, joita ovat Ukrainan alueellisen koskemattomuuden, suvereniteetin ja itsenäisyyden suojeleminen sekä konfliktin rauhanomaisen ratkaisun edistäminen Ukrainassa ja jotka ovat osa rauhan ja kansainvälisen turvallisuuden ylläpitämistä koskevaa laajempaa tavoitetta SEU 21 artiklassa unionin ulkoiselle toiminnalle asetettujen tavoitteiden mukaisesti, tärkeys voi oikeuttaa huomattavatkin kielteiset seuraukset tietyille toimijoille, jotka eivät ole millään tavalla vastuussa kyseisiin seuraamuksiin johtaneesta tilanteesta (ks. vastaavasti tuomio 28.3.2017, Rosneft, C-72/15, EU:C:2017:236, 149 ja 150 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

126    Toisin kuin kantaja väittää, rajoittavien toimenpiteiden ja neuvoston niillä tavoitteleman päämäärän välillä on toiseksi järkevä suhde. Siltä osin kuin kyseisenä päämääränä on etenkin niiden kustannusten lisääminen, joita Venäjän federaatiolle aiheutuu Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävistä toimista, lähestymistapa, jossa kohteeksi otetaan julkiset venäläiset pankit, on nimittäin johdonmukainen mainitun päämäärän kanssa, eikä sitä voida missään tapauksessa pitää ilmeisen soveltumattomana tavoiteltuun päämäärään nähden (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 28.3.2017, Rosneft, C-72/15, EU:C:2017:236, 147 kohta).

127    Neuvosto saattoi nimittäin katsoa perustellusti, että kyseisen päämäärän saavuttamiseksi toimenpiteet oli kohdistettava paitsi Venäjälle sijoittautuneisiin merkittäviin luottolaitoksiin tai kehitysrahoituslaitoksiin, jotka ovat olleet yli 50-prosenttisesti julkisomisteisia tai julkisessa määräysvallassa 1.8.2014 ja joiden nimi on kirjattu liitteeseen I (riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 1 alakohta), myös kaikkiin unionin ulkopuolelle sijoittautuneisiin oikeushenkilöihin, yhteisöihin ja elimiin, joista liitteeseen I kirjattu yhteisö omistaa yli 50 prosenttia (riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 1 kohdan b alakohta), taikka riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetun yhteisön tai liitteessä I lueteltujen yhteisöjen puolesta tai johdolla toimiviin oikeushenkilöihin, yhteisöihin tai elimiin (riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 1 kohdan c alakohta). Jos kantajan kaltaiset yhteisöt eivät sisältyisi riidanalaisissa toimissa säädettyjen rajoittavien toimenpiteiden soveltamisalaan, kyseisten toimien liitteissä luetellut venäläiset yhteisöt voisivat helposti kiertää kieltoja toteuttamalla toimet tytäryhtiöidensä tai puolestaan toimivien yhteisöjen välityksellä (ks. vastaavasti tuomio 13.3.2012, Melli Bank v. neuvosto, C‑380/09 P, EU:C:2012:137, 58 kohta).

128    Tässä yhteydessä sillä seikalla ei ole merkitystä, ettei kantaja ehkä voi suorittaa varainsiiroja Sberbankin puolesta siitä syystä, että Turkin pankkisääntelyviranomainen valvoo kantajan toimintaa. Vaikka asia olisi näin, neuvosto saattoi nimittäin tästä huolimatta katsoa perustellusti, että Sberbankin sekä sen yli 50-prosenttisesti omistamien yhteisöjen, kuten kantajan, unionin pääomamarkkinoille pääsyn rajoittaminen oli omiaan edistämään riidanalaisilla toimilla tavoiteltua päämäärää, joka on Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävistä toimista Venäjän federaatiolle aiheutuvien kustannusten lisääminen ja konfliktin rauhanomaisen ratkaisun edistäminen. Jos kantaja joutuisi kyseisten rajoittavien toimenpiteiden johdosta talousvaikeuksiin, olisi nimittäin sen osakkaiden ja viime kädessä Venäjän valtion pelastettava se varoineen, mikä on edellä mainitun päämäärän mukaista.

129    Kolmanneksi on tuotava esille, että neuvoston toteuttamat toimenpiteet ovat käsiteltävässä asiassa kohdennettuja taloudellisia seuraamuksia, joita ei voida pitää talous- ja rahoitussuhteiden keskeyttämisenä kokonaan kolmannen maan kanssa, vaikka neuvostolla on tähän toimivalta SEUT 215 artiklan nojalla.

130    Näissä olosuhteissa ja kun otetaan huomioon erityisesti neuvoston Ukrainan konfliktin johdosta toteuttamien rajoittavien toimenpiteiden muuttuminen asteittain ankarammiksi, kantajan elinkeinovapauteen ja omaisuudensuojaan puuttumista ei siis voida pitää suhteettomana (ks. vastaavasti tuomio 28.3.2017, Rosneft, C-72/15, EU:C:2017:236, 150 kohta).

131    Mikään muu kantajan esittämistä väitteistä ei vaikuta sellaiselta, että sillä voitaisiin kyseenalaistaa tämä päätelmä.

132    Kantaja tuo ensinnäkin esille, ettei se voinut käyttää riidanalaisen asetuksen 5 artiklan 3 kohdassa säädettyä poikkeusta, jota sovelletaan ainoastaan unionin ja Venäjän välisessä tuonnissa ja viennissä. Kantajan mukaan tämä osoittaa, ettei kantajaa olisi pitänyt sisällyttää rajoittavien toimenpiteiden soveltamisalaan ja että nämä toimenpiteet syrjivät kantajaa suhteessa Sberbankiin ja ovat suhteettomia.

133    Tässä yhteydessä on todettava, että asetuksen N:o 833/2014 5 artiklan 3 kohdan a alakohdassa säädettyä poikkeusta sovelletaan tosiaan, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 960/2014 (ks. edellä 19 kohta), ainoastaan niihin lainoihin tai luottoihin, joiden erityisenä ja dokumentoituna tavoitteena on tarjota rahoitusta sellaiseen unionin ja Venäjän väliseen – ei siis unionin ja Turkin kaltaisen kolmannen maan väliseen – tavaroiden ja muiden kuin rahoituspalveluiden tuontiin tai vientiin, jota kiellot eivät koske. On kuitenkin tuotava esille, että kyseinen säännös on ollut voimassa alkuperäisessä versiossaan ainoastaan 8.9.2014–6.12.2014 eli asetuksen N:o 1290/2014 voimaantulopäivään saakka. Neuvosto päätti nimittäin muuttaa kyseisen säännöksen tekstiä viimeksi mainitulla asetuksella siten, että sen soveltamisalaa laajennettiin ja siihen sisällytettiin myös lainat tai luotot, joiden erityisenä ja dokumentoituna tavoitteena on tarjota rahoitusta sellaiseen unionin ja jonkin kolmannen valtion väliseen tavaroiden ja muiden kuin rahoituspalvelujen tuontiin tai vientiin, jota kiellot eivät koske. Vaikka oletettaisiin, että kyseinen säännös on voinut olla asetuksessa N:o 960/2014 säädetyssä muodossaan syrjivä tai suhteeton, kantaja ei kuitenkaan selitä, miten sen soveltaminen alle kolmen kuukauden ajan saattaisi johtaa asianomaisten riidanalaisten toimien säännösten kumoamiseen, sillä nämä säännökset ovat tavoiteltujen päämäärien mukaisia ja oikeasuhteisia niihin nähden (ks. edellä 121–130 kohta). Kyseinen väite on siis joka tapauksessa hylättävä tehottomana.

134    Lisäksi vaikka oletettaisiin, että tällainen väite on tehokas, kantaja katsoo virheellisesti, että riidanalaisen asetuksen 5 artiklan 3 kohdan b alakohta on jopa asetuksen N:o 1290/2014 mukaisessa muodossaan (ks. edellä 22 kohta) syrjivä, koska siinä sallitaan unioniin sijoittautuneen Sberbankin tytäryhtiön hätärahoitus, kun taas yksikään kantajan tytäryhtiöistä ei voisi hätärahoitusta saada. On nimittäin muistettava, että tällainen väite perustuu kyseisen säännöksen hypoteettiseen tulkintaan, jonka mukaan siinä tarkoitetaan ainoastaan unionin yhteisöjä, jotka ovat jonkin riidanalaisessa toimessa mainitun yhteisön suoraan omistamia eivätkä tällaisen yhtiön välillisesti omistamia. On kuitenkin muistettava, että kun yhtä säännöstä on mahdollista tulkita useammalla tavalla, on säännöstä tulkittava mahdollisuuksien mukaan kyseisen säännöksen tavoitteiden valossa ja unionin oikeuden mukaisesti (ks. vastaavasti tuomio 28.3.2017, Rosneft, C-72/15, EU:C:2017:236, 141 kohta ja tuomio 13.7.2011, Schindler Holding ym. v. komissio, T-138/07, EU:T:2011:362, 149 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

135    Koska kantaja tuo esille, että kyseisen poikkeuksen soveltamisalan rajaaminen tällä tavoin johtaisi siihen, ettei kantajan pitäisi kuulua asianomaisten riidanalaisten toimien säännösten soveltamisalaan, on lisäksi todettava, että tällainen vaatimus edellyttää unionin yleisen tuomioistuimen toteamusta tai lausumaa. On kuitenkin muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin yleisellä tuomioistuimella ei ole toimivaltaa antaa vahvistustuomiota SEUT 263 artiklaan perustuvan laillisuusvalvonnan yhteydessä (ks. tuomio 12.2.2015, Akhras v. neuvosto, T-579/11, ei julkaistu, EU:T:2015:97, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

136    Toiseksi kantajan väitteestä, jonka mukaan kantajalle aiheutuneet vakavat seuraukset, jotka ovat vahingoittaneet kantajan kilpailuasemaa Turkissa, ovat joka tapauksessa suhteettomia, olipa kyseisillä toimenpiteillä tavoiteltu päämäärä millainen tahansa, on riittävää todeta, ettei ainoastaan se seikka, että kyseisillä rajoittavilla toimenpiteillä voi olla kielteisiä vaikutuksia kantajaan ja erityisesti kantajan kilpailuasemaan Turkissa, riitä osoittamaan toimenpiteiden olevan suhteettomia (ks. edellä 124 kohta).

137    Kantaja katsoo kolmanneksi, ettei näin paljon vahinkoa aiheuttavien toimenpiteiden toteuttaminen ollut välttämätöntä, koska rajoitukset koskivat riidanalaisen asetuksen 5 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla kaikkia Sberbankin puolesta tai johdolla toimivia yhteisöjä. Rajoittavien toimenpiteiden toteuttamista kantajan osalta ei siis voida perustella ainoastaan sillä seikalla, että kantaja on yli 50-prosenttisesti Sberbankin omistama.

138    Tässä yhteydessä se seikka, että rajoitukset koskevat riidanalaisen asetuksen 5 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla jokaista Sberbankin puolesta tai johdolla toimivaa yhteisöä, ei ole riittävä, jotta voitaisiin päätellä, ettei neuvosto voinut säätää samalla mainitun asetuksen 5 artiklan 1 kohdan b alakohdassa, että kyseiset rajoittavat toimenpiteet koskevat myös kaikkia yhteisöjä, jotka ovat yli 50-prosenttisesti mainitun asetuksen liitteessä III mainitun yhteisön omistamia. Neuvostolla on nimittäin tässä yhteydessä laaja harkintavalta, joten Sberbankin ja sen yli 50-prosenttisesti omistamien yhteisöjen unionin pääomamarkkinoille pääsyn rajoittaminen ei ollut ilmeisen suhteetonta riidanalaisten toimien päämäärään nähden (ks. edellä 15 kohta).

139    Neljänneksi kantaja katsoo virheellisesti, että riidanalaisen asetuksen 5 artiklan 3 kohdan b alakohdassa säädetty poikkeus on syrjivä suhteessa unioniin sijoittautuneisiin yhteisöihin. On nimittäin tuotava esille, ettei kantajan tilannetta voida verrata unionin yhteisöjen tai elinten tilanteeseen. Unionin yhteisöt ja elimet kuuluvat suoraan unionin oikeuden soveltamisalaan, ja niillä on velvollisuus noudattaa riidanalaisen asetuksen säännöksiä ja panna ne täytäntöön; riidanalainen asetus on kaikilta osin sitova ja suoraan sovellettava kaikissa jäsenvaltioissa. Riidanalaisen asetuksen 12 artiklan mukaisesti ne eivät siis voi etenkään toteuttaa toimenpiteitä, joilla pyritään kiertämään kyseisissä toimissa säädetyt kiellot, toisin kuin kantajan kaltaiset yhteisöt, jotka eivät kuulu unionin oikeuden soveltamisalaan. Joka tapauksessa on niin, että vaikka yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaaminen voitaisiin näyttää toteen, on todettava, että yhdenvertaisen kohtelun periaate on sovitettava yhteen laillisuusperiaatteen kanssa, jonka mukaan kukaan ei voi edukseen vedota lainvastaisuuteen, joka hyödyttää jotakuta toista (ks. tuomio 16.10.2014, LTTE v. neuvosto, T-208/11 ja T-508/11, EU:T:2014:885, 71 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

140    Viidenneksi kantaja väittää virheellisesti, että neuvostolla oli velvollisuus ottaa sen erityistilanne huomioon siksi, että kantaja toimii Turkista käsin. Kantaja on nimittäin perusteltua sisällyttää kyseisten rajoittavien toimenpiteiden soveltamisalaan asianomaisten riidanalaisten toimien säännösten mukaisesti, koska se on yhteisö, josta riidanalaisten toimien liitteissä mainittu Sberbank omistaa yli 50 prosenttia. Lisäksi kysymystä siitä, voidaanko riidanalaisten toimien pätevyys kyseenalaistaa kantajan esille ottamien Ankaran sopimusten määräysten perusteella, tarkastellaan kolmannen kanneperusteen yhteydessä.

141    Kuudenneksi edellä esitetystä ensimmäisen ja toisen kanneperusteen tarkastelusta käy ilmi, ettei neuvosto ole kyseiset rajoittavat toimenpiteet määrätessään laiminlyönyt perusteluvelvollisuuttaan eikä loukannut kantajan puolustautumisoikeuksia tai oikeutta tehokkaaseen tuomioistuinvalvontaan. Ei siis voida päätellä, että kantajan oikeuksia olisi rajoitettu suhteettomasti.

142    Kantajan oikeudesta hyvään maineeseen on tuotava vielä esille, että rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevan henkilön maineelle näiden toimenpiteiden perusteena olevista syistä aiheutuva vahinko ei merkitse itsessään suhteetonta puuttumista kyseisen henkilön omaisuudensuojaan ja elinkeinovapauteen. Koska kantajan maineelle väitetysti aiheutuneen vahingon ja käsiteltävän kanneperusteen kohteena olevien perusoikeuksien loukkausten välistä yhteyttä ei ole tarkennettu, kyseinen väite on tehoton. Toisaalta on syytä muistaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan omaisuudensuoja, elinkeinovapaus ja oikeus maineen suojaamiseen eivät ole ehdottomia oikeuksia, vaan niiden käyttöä voidaan rajoittaa perustellusti unionin yleisen edun mukaisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Kyseisillä rajoittavilla toimenpiteillä tavoiteltujen päämäärien tärkeys riittää siis oikeuttamaan asianomaisten henkilöiden tai yhteisöjen maineelle aiheutuvat huomattavatkin kielteiset seuraukset (ks. tuomio 30.6.2016, Al Matri v. neuvosto, T-545/13, ei julkaistu, EU:T:2016:376, 167 ja 168 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

143    Edellä esitettyjen seikkojen perusteella neljäs kanneperuste on hylättävä.

 Kolmas kanneperuste, joka koskee Ankaran sopimusten rikkomista

144    Kantaja väittää kolmannessa kanneperusteessaan, että Ankaran sopimuksen 19 artiklaa, sen lisäpöytäkirjan 41 artiklan 1 kappaletta, 50 artiklan 3 kappaletta ja 58 artiklaa sekä sen rahoituspöytäkirjan 6 artiklaa on rikottu. Kantajan mukaan kyseisillä määräyksillä on välitön vaikutus, sillä niihin sisältyy riittävän selkeitä ja täsmällisiä velvoitteita, joiden täytäntöönpano tai oikeusvaikutusten syntyminen eivät edellytä muita toimenpiteitä.

145    Kantaja katsoo ensinnäkin, että Ankaran sopimuksen 41 artiklan 1 kappaleessa määrätty palvelujen tarjoamisen vapaus, joka on analoginen SEUT 56 artiklassa määrätyn vapauden kanssa, on uhattuna, jos toimenpide saattaa vaikeuttaa kyseisen vapauden käyttöä tai tehdä siitä vähemmän houkuttelevaa, kuten käsiteltävässä asiassa on selvästi käynyt. Kantaja väittää toiseksi, että jos vapauden rajoittamiseen oikeuttava poikkeus on olemassa, poikkeusta on sovellettava Ankaran sopimuksen 9 artiklassa ja sen lisäpöytäkirjan 58 artiklassa, joissa kielletään kaikenlainen kansallisuuteen perustuva syrjintä, tarkoitetulla tavalla syrjimättömästi. Kolmanneksi kyseiset rajoittavat toimenpiteet rikkovat Ankaran sopimuksen lisäpöytäkirjan 50 artiklan 3 kappaleessa tarkoitettua pääomien vapaata liikkuvuutta koskevia määräyksiä. Neljänneksi kyseiset toimenpiteet ovat vastoin Ankaran sopimuksen rahoituspöytäkirjan 6 artiklan 1 kappaletta, joka koskee mahdollisuutta saada rahoitusta Euroopan investointipankilta (EIP).

146    Neuvosto, jota komissio tukee, kiistää nämä väitteet.

147    SEUT 216 artiklan 2 kohdasta käy ilmi, että Ankaran sopimuksen ja sen lisäpöytäkirjojen kaltaiset unionin tekemät sopimukset sitovat unionin toimielimiä ja jäsenvaltioita. Näin ollen nämä sopimukset ovat ensisijaisia unionin johdetun oikeuden toimiin nähden. Tästä seuraa, että se, että unionin johdetun oikeuden toimi on ristiriidassa kansainvälisen oikeuden tällaisten sääntöjen kanssa, voi vaikuttaa toimen pätevyyteen (ks. analogisesti tuomio 3.6.2008, Intertanko ym., C-308/06, EU:C:2008:312, 42 ja 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

148    Näin ollen riidanalaisten toimien pätevyyttä voidaan tutkia käsiteltävässä asiassa Ankaran sopimuksen ja sen lisäpöytäkirjojen valossa, kuitenkin vain sillä ehdolla, että yhtäältä tämä ei ole kyseisen sopimuksen luonteen eikä sen yleisen rakenteen vastaista ja toisaalta määräykset, joihin vedotaan, ovat sisältönsä puolesta ehdottomia ja riittävän täsmällisiä (ks. vastaavasti tuomio 3.6.2008, Intertanko ym., C-308/06, EU:C:2008:312, 43 ja 45 kohta ja tuomio 4.2.2016, C & J Clark International ja Puma, C-659/13 ja C-34/14, EU:C:2016:74, 84 kohta).

149    Käsiteltävässä asiassa on kuitenkin niin, että vaikka oletettaisiin, ettei Ankaran sopimuksen ja sen lisäpöytäkirjojen rakenne estä riidanalaisten toimien pätevyyden tutkimista kyseisiin sopimuksiin nähden ja että kaikki määräykset, joihin vedotaan, vaikuttavat sisältönsä puolesta ehdottomilta ja riittävän täsmällisiltä, kantajan väitteet on hylättävä.

150    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin perussopimusten määräysten nojalla tekemät kansainväliset sopimukset ovat nimittäin unionin osalta unionin toimielinten toimia (ks. vastaavasti tuomio 16.6.1998, Racke, C-162/96, EU:C:1998:293, 41 kohta ja tuomio 25.2.2010, Brita, C-386/08, EU:C:2010:91, 39 kohta). Tämän perusteella tällaiset sopimukset muodostavat voimaan tultuaan olennaisen osan unionin oikeusjärjestystä (ks. vastaavasti tuomio 30.4.1974, Haegeman, 181/73, EU:C:1974:41, 5 kohta). Tämän vuoksi niiden määräysten on oltava täysin yhdenmukaisia perussopimusten määräysten ja niistä johtuvien perustuslaillisten periaatteiden kanssa (ks. vastaavasti tuomio 3.9.2008, Kadi ja Al Bakaraat International Foundation v. neuvosto ja komissio, C‑402/05 P ja C‑415/05 P, EU:C:2008:461, 285 kohta). Tämä unionin tekemien kansainvälisten sopimusten ensisijaisuus unionin johdetun oikeuden toimiin nähden ei siis koske unionin primaarioikeutta (ks. vastaavasti tuomio 3.9.2008, Kadi ja Al Bakaraat International Foundation v. neuvosto ja komissio, C‑402/05 P ja C‑415/05 P, EU:C:2008:461, 308 kohta).

151    Vaikka Ankaran sopimuksissa ei ole nimenomaista määräystä, jonka mukaan sopimuspuoli voi toteuttaa tarpeellisiksi katsomansa toimenpiteet olennaisten turvallisuusetujensa suojelemiseksi, neuvosto voi siis rajoittaa Ankaran sopimuksista johtuvia oikeuksia sille SEU 29 artiklassa ja SEUT 215 artiklassa annetun toimivallan nojalla edellyttäen, etteivät tällaiset rajoitukset ole syrjiviä eivätkä suhteettomia, kuten kantaja sitä paitsi itsekin myöntää.

152    Tässä yhteydessä on todettava ensinnäkin, ettei Ankaran sopimuksen 9 artiklaan ja sen lisäpöytäkirjan 58 artiklaan perustuvaa väitettä, jonka mukaan kyseiset toimenpiteet ovat syrjiviä, voida hyväksyä. Kantajan tilannetta Sberbankin yli 50-prosenttisesti omistamana pankkina ei nimittäin voida rinnastaa muiden Turkissa toimivien pankkien tilanteeseen, sillä näitä pankkeja ei omista kyseisten rajoittavien toimenpiteiden kohteena oleva venäläinen yhteisö. Kantajan tilannetta ei voida verrata myöskään muiden unionin alueelle sijoittautuneiden rahalaitosten tilanteisiin (ks. edellä 139 kohta).

153    Toiseksi on todettava, etteivät myöskään Ankaran sopimuksen 19 artiklaan, sen lisäpöytäkirjan 41 artiklan 1 kappaleeseen ja 50 artiklan 3 kappaleeseen sekä sen rahoituspöytäkirjan 6 artiklan 1 kappaleeseen perustuvien sijoittautumisvapauden, palvelujen tarjoamisen vapauden ja pääomien vapaan liikkuvuuden rajoittamista koskevat kantajan väitteet voi menestyä.

154    Tässä yhteydessä on varmistettava, onko neuvosto toiminut oikeuskäytännössä määriteltyä suhteellisuusperiaatetta kunnioittaen (ks. vastaavasti tuomio 4.12.2015, Emadi v. neuvosto, T-274/13, ei julkaistu, EU:T:2015:938, 206 kohta).

155    On todettava, että käsiteltävässä asiassa esille otetut rajoitukset, jos ne katsotaan toteen näytetyiksi, voidaan perustella SEU 29 artiklan ja SEUT 215 artiklan nojalla annettujen riidanalaisten toimien päämäärillä, joita ovat Ukrainan alueellisen koskemattomuuden, suvereniteetin ja itsenäisyyden heikentämiseen pyrkivien Venäjän toimien kustannusten lisääminen ja konfliktin rauhanomaisen ratkaisun edistäminen. Tällainen tavoite on sopusoinnussa rauhan ja kansainvälisen turvallisuuden säilyttämistä koskevan tavoitteen kanssa SEU 21 artiklassa unionin ulkoiselle toiminnalle asetettujen tavoitteiden mukaisesti (tuomio 28.3.2017, Rosneft, C-72/15, EU:C:2017:236, 115 kohta).

156    Lisäksi on huomautettava, ettei kyseisissä rajoittavissa toimenpiteissä määrätä keskeyttämään taloudelliset suhteet ja rahoitussuhteet kokonaan tai osittain Turkin tasavallan vaan Venäjän federaation kanssa hyväksyttävänä ulkopolitiikan välineenä SEU 21 artiklassa määrättyjen unionin ulkoisen toiminnan tavoitteiden mukaisesti. Toisin sanoen kyseisiä rajoittavia toimenpiteitä sovelletaan kantajaan ainoastaan siitä syystä, että kantaja on yhteisö, josta yli 50 prosenttia omistaa puolestaan venäläinen yhteisö Sberbank, jonka nimi on kirjattu riidanalaisten toimien liitteissä oleviin luetteloihin, ei siitä syystä, että se on Turkkiin sijoittautunut yritys.

157    Tällaiset toimenpiteet ovat kohdennettuja ja määräaikaisia, joten kantaja ei voi väittää, että sille aiheutuvia kielteisiä vaikutuksia olisi pidettävä suhteettomina. SEU 29 artiklalla tavoiteltujen päämäärien merkitys on nimittäin sen luonteinen, että niillä voidaan perustella huomattavatkin kielteiset vaikutukset, joita aiheutuu tietyille toimijoille, jotka eivät ole millään tavalla vastuussa kyseisiin seuraamuksiin johtaneesta tilanteesta (ks. vastaavasti tuomio 30.7.1996, Bosphorus, C-84/95, EU:C:1996:312, 23 kohta). Muilta osin edellä esitetystä neljännen kanneperusteen tutkimisesta käy ilmi, että kyseisillä rajoittavilla toimenpiteillä voidaan taata tavoitellun hyväksyttävän päämäärän toteutuminen eivätkä ne mene pidemmälle kuin on tarpeen kyseisen päämäärän saavuttamiseksi (ks. edellä 115–142 kohta).

158    Käsiteltävässä asiassa esille otetut Ankaran sopimusten asiaankuuluvien määräysten rikkomiset, joita unioni on tehnyt, jos ne katsotaan toteen näytetyiksi, ovat perusteltuja ja oikeasuhteisia kyseisillä toimenpiteillä tavoiteltuihin päämääriin nähden.

159    Kolmas kanneperuste on näin ollen hylättävä perusteettomana.

 Riidanalaisen päätöksen 1 artiklaa ja asetuksen N:o 960/2014 1 artiklan 5 kohtaa koskeva lainvastaisuusväite

160    Kantaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta toteamaan riidanalaisen päätöksen 1 artiklan ja asetuksen N:o 960/2014 1 artiklan 5 kohdan, jolla on muutettu asetuksen N:o 833/2014 5 artiklaa, olevan lainvastaisia SEUT 277 artiklan perusteella.

161    Neuvosto, jota komissio tukee, kiistää tämän vaatimuksen.

162    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että kun yhteisö riitauttaa sitä koskevien rajoittavien toimenpiteiden oikeasuhteisuuden, sen on vedottava vaatiessaan niiden toimien kumoamista, joilla kyseiset toimenpiteet on otettu käyttöön tai pysytetty voimassa, kyseisten toimien perusteena olevien yleisesti sovellettavien säännösten soveltamatta jättämiseen esittämällä SEUT 277 artiklassa tarkoitetun lainvastaisuusväitteen (ks. vastaavasti tuomio 15.9.2016, Yanukovych v. neuvosto, T-346/14, EU:T:2016:497, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

163    Käsiteltävässä asiassa on kuitenkin huomautettava, ettei kantaja ole esittänyt mitään erillistä väitettä aiemmin esittämiensä lisäksi.

164    Tämän kanneperusteen tutkittavaksi ottamista ei näin ollen ole tarpeen tarkastella, vaan on vain viitattava edellä esitettyihin huomautuksiin ja hylättävä kantajan esittämä lainvastaisuusväite samoin perustein.

165    Lainvastaisuusväite on siis hylättävä, samoin kuin kanne kokonaisuudessaan, eikä kanteen tarkistamiseksi esitettyjen vaatimusten tutkittavaksi ottamisesta ole tarpeen lausua.

 Oikeudenkäyntikulut

166    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian, se on neuvoston vaatimusten mukaisesti velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

167    Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan nojalla jäsenvaltiot ja toimielimet, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Komissio vastaa siis omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      DenizBank A. Ş. vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Euroopan unionin neuvoston oikeudenkäyntikulut.

3)      Euroopan komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Berardis Spielmann Csehi

Julistettiin Luxemburgissa 13 päivänä syyskuuta 2018.

Allekirjoitukset

*      Oikeudenkäyntikieli: englanti.