VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)
30 päivänä syyskuuta 2010
Asia F-29/09
Giorgio Lebedef ja Trevor Jones
vastaan
Euroopan komissio
Henkilöstö – Virkamiehet – Palkkaus – Henkilöstösääntöjen 64 artikla – Henkilöstösääntöjen liitteessä XI olevan 3 artiklan 5 kohdan ensimmäinen alakohta ja 9 artikla – Korjauskerroin – Yhdenvertainen kohtelu
Aihe: EY236 ja EA 152 artiklaan perustuva kanne, jossa Giorgio Lebedef ja Trevor Jones vaativat virkamiestuomioistuinta kumoamaan komission väitetyn päätöksen, jolla kieltäydyttiin saattamasta Luxembourgissa (Luxemburg) työskentelevien virkamiesten ostovoima Brysselissä (Belgia) työskentelevien virkamiesten ostovoiman tasolle, ja toissijaisesti kumoamaan heidän palkkalaskelmansa vuoden 2008 kesäkuusta alkaen.
Ratkaisu: Kanne hylätään. Kantajat velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut lukuun ottamatta Euroopan unionin neuvoston oikeudenkäyntikuluja. Euroopan unionin neuvosto, joka on asiassa väliintulijana, vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Tiivistelmä
1. Lainvastaisuusväite – Säädökset, päätökset ja muut toimet, joiden lainvastaisuuteen voidaan vedota
(EY 230 artiklan toinen alakohta, EY 236 ja EY 241 artikla; SEUT 236 artiklan toinen alakohta, SEUT 270 ja SEUT 277 artikla)
2. Virkamiehet – Kanne – Virkamiehelle vastainen toimi – Käsite – Palkkalaskelma
(SEUT 265 artikla; henkilöstösääntöjen 90 artikla ja 91 artiklan 1 kohta sekä liitteessä XI olevan 3 artiklan 5 kohdan 1 alakohta)
3. Virkamiehet – Palkkaus – Korjauskertoimet – Vahvistaminen – Neuvoston toimivaltuudet – Harkintavallan rajat – Yhdenvertaisen kohtelun periaatteen noudattaminen – Tuomioistuinvalvonnan rajat
(Henkilöstösääntöjen 64 ja 65 artikla)
4. Virkamiehet – Palkkaus – Korjauskertoimet – Belgiaa ja Luxemburgia varten sovellettavan korjauskertoimen puuttuminen – Yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaaminen – Todistustaakka
(Henkilöstösääntöjen liitteessä XI olevan 3 artiklan 5 kohdan 1 alakohta)
5. Virkamiehet – Periaatteet – Luottamuksensuoja – Edellytykset
1. EY 241 artiklassa (josta on muutettuna tullut SEUT 277 artikla) määrätään, että vaikka määräaika säädöstä koskevan kanteen nostamiseksi on päättynyt, asianosainen voi riidassa, joka koskee tässä määräyksessä tarkoitetun asetuksen lainmukaisuutta, vedota EY 230 artiklan toisessa kohdassa (josta on muutettuna tullut SEUT 263 artiklan toinen kohta) mainittuihin perusteisiin erityisesti täytäntöönpanotoimesta nostamansa kanteen tueksi. Tämä liitännäinen oikeussuojakeino vastaa yleistä periaatetta, jolla pyritään takaamaan se, että kaikilla henkilöillä on tai on ollut mahdollisuus riitauttaa unionin toimi, joka on perustana heille vastaiselle päätökselle. EY 241 artiklassa vahvistettua sääntöä on ehdottomasti sovellettava unionin tuomioistuimissa EY 236 artiklan (josta on muutettuna tullut SEUT 270 artikla) nojalla vireille pannuissa riita-asioissa.
EY 241 artiklassa annettu mahdollisuus vedota siihen, ettei asetusta voida soveltaa, ei kuitenkaan ole itsenäinen kanneoikeus, ja sitä voidaan käyttää vain liitännäisesti, jolloin pääasian kanteen nostamisoikeuden puuttumisesta tai pääasian kanteen tutkimatta jättämisestä seuraa, että myös lainvastaisuusväite on jätettävä tutkimatta.
(ks. 29 ja 30 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia 92/78, Simmenthal v. komissio, 6.3.1979 (Kok., s. 777); asia 33/80, Albini v. neuvosto ja komissio, 16.7.1981 (Kok., s. 2141, 17 kohta); asia 262/80, Andersen ym. v. parlamentti, 19.1.1984 (Kok., s. 195); asia C‑11/00, komissio v. EKP, 10.7.2003 (Kok., s. 7147, 74–78 kohta) ja yhdistetyt asiat 89/86 ja 91/86, Étoile commerciale ja CNTA v. komissio, 7.7.1987 (Kok., s. 3005, 22 kohta)
2. Palkkalaskelma ei voi luonteeltaan ja kohteeltaan olla lähtökohtaisesti henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa ja 91 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu asianomaiselle vastainen toimi, koska se ainoastaan ilmentää virkamiehen henkilökohtaiseen ja oikeudelliseen tilanteeseen liittyvien aiempien hallinnollisten päätösten taloudellista ulottuvuutta. Jos palkkalaskelmasta kuitenkin ilmenee selkeästi sellaisen yksittäistapausta koskevan hallinnollisen päätöksen olemassaolo ja sisältö, joka on tähän saakka jäänyt huomaamatta siksi, ettei siitä ole ilmoitettu virallisesti asianomaiselle, taloudellisia oikeuksia koskevan laskelman sisältävää palkkalaskelmaa voidaan pitää asianomaiselle vastaisena toimena, josta voidaan tehdä valitus ja tarvittaessa nostaa kanne, jonka tekemistä koskevat määräajat alkavat kulua palkkalaskelman vaikutuksesta.
Tältä osin kanteessa, jossa on tarkoitus moittia toimielintä lähinnä siitä, ettei se ole tehnyt tarvittavia poliittisia aloitteita, jotta Luxemburgille voitaisiin tulevaisuudessa vahvistaa erityinen korjauskerroin, mikä edellyttää henkilöstösääntöjen liitteessä XI olevan 3 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan kumoamista, on virkamiesten kanneoikeuden säilyttämiseksi myönnettävä, että virkamiehet voivat riitauttaa palkkalaskelmansa esittämällä henkilöstösääntöjen säännöksestä, jolla heidän taloudelliset oikeutensa vahvistetaan, lainvastaisuusväitteen, joka perustuu erityisesti yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen.
Koska henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdan nojalla ainoastaan virkamiehet voivat tehdä nimittävänä viranomaisena toimivalle hallintoviranomaiselle hakemuksen heitä koskevan uuden päätöksen tekemisestä, ei tällainen hakemus kuulu kyseisen säännöksen soveltamisalaan, sillä poliittista aloitetta ei voida pitää ”virkamieheen liittyvänä päätöksenä”.
Kun otetaan huomioon menettelylliset hankaluudet, joita yksityisellä olisi nostaa laiminlyöntikanne SEUT 265 artiklan nojalla toimielintä vastaan unionin lainsäätäjän antaman asetuksen säännöksen kumoamiseksi, on kuitenkin niin, että jos virkamieheltä kiellettäisiin oikeus riitauttaa palkkalaskelmansa tosiseikoissa tapahtuneen muutoksen, kuten taloudellisten olosuhteiden muutoksen, johdosta esittämällä tässä yhteydessä lainvastaisuusväitteen henkilöstösääntöjen säännöksestä, josta on kyseessä olevan virkamiehen mukaan tullut lainvastainen olosuhteiden muutoksen vuoksi, vaikka säännös vaikutti pätevältä sen antamisen hetkellä, niin olisi käytännössä mahdotonta nostaa kanne, jonka tarkoituksena on varmistaa unionin oikeudessa tunnustetun yhdenvertaisen kohtelun yleisen periaatteen noudattaminen, jolloin oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan loukattaisiin kohtuuttomasti.
(ks. 33 ja 40–42 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia C‑107/91, ENU v. komissio, 16.2.1993 (Kok., s. I‑599, 16 ja 17 kohta)
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑181/97, Meyer ym. v. yhteisöjen tuomioistuin, 24.3.1998 (Kok. H., s. I‑A‑151 ja II‑481) ja asia T‑354/03, Reggimenti v. parlamentti, 16.2.2005 (Kok. H., s. I‑A‑33 ja II‑147, 38 ja 39 kohta)
Virkamiestuomioistuin: asia F‑103/05, Pickering v. komissio, 23.4.2008 (Kok. H., s. I‑A‑1‑101 ja II‑A‑1‑527, 72 ja 75 kohta) ja asia F‑112/05, Bain ym. v. komissio, 23.4.2008 (Kok. H., s. I‑A‑1‑111 ja II‑A‑1‑579, 73 ja 76 kohta)
3. Henkilöstösääntöjen 64 ja 65 artiklassa tarkoitettujen, virkamiesten palkkoihin vaikuttavien korjauskertoimien tarkoituksena on taata kaikkien virkamiesten yhdenmukaisen ostovoiman säilyminen heidän asemapaikastaan riippumatta yhdenvertaisen kohtelun periaatteen mukaisesti.
Neuvoston tehtävänä on henkilöstösääntöjen 65 artiklan 2 kohdan mukaisesti todeta, ovatko elinkustannukset huomattavan erilaiset eri asemapaikkojen välillä, ja mukauttaa tarvittaessa korjauskertoimia tätä vastaavasti. Myös lainsäätäjän on noudatettava yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, joka on tarkoitus taata vahvistamalla kyseiset korjauskertoimet.
Yhdenvertaisen kohtelun periaate ei kuitenkaan voi edellyttää, että virkamiesten ostovoima on heidän asemapaikastaan riippumatta täysin sama, vaan tarkastelun kohteena olevien kahden asemapaikan elinkustannusten on oltava huomattavan yhdenmukaiset. Unionin lainsäätäjällä on tältä osin laaja harkintavalta aiheen monimutkaisuuden vuoksi, ja unionin tuomioistuimet voivat ainoastaan tutkia, että toimielimet ovat pysyneet kohtuullisuuden rajoissa suhteessa ratkaisujensa taustalla oleviin näkökohtiin ja että ne eivät ole käyttäneet harkintavaltaansa ilmeisen virheellisesti.
(ks. 62, 63 ja 67 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia 194/80, Benassi v. komissio, 19.11.1981 (Kok., s. 2815, 5 kohta); asia C‑301/90, komissio v. neuvosto, 23.1.1992 (Kok., s. I‑221, 19, 24 ja 25 kohta) ja asia C‑187/03 P, Drouvis v. komissio, 29.4.2004, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: yhdistetyt asiat T‑544/93 ja T‑566/93, Abello ym. v. komissio, 7.12.1995 (Kok. H., s. I‑A‑271 ja II‑815, 76 kohta)
4. Luxemburgissa työskentelevien virkamiesten nostaman sellaisen kanteen yhteydessä, jossa väitetään, että heitä on kohdeltu syrjivästi, kun tälle jäsenvaltiolle ei ole vahvistettu korjauskerrointa henkilöstösääntöjen liitteessä XI olevan 3 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan nojalla, kantajia ei näin ollen voida vaatia osoittamaan unionin tuomioistuimissa oikeudellisesti riittävällä tavalla, että Luxemburgin elinkustannukset ovat nousseet huomattavasti ja pysyvästi Brysseliin verrattuna, jotta voitaisiin todeta virkamiesten eriarvoinen kohtelu heidän asemapaikkansa perusteella. Kantajien on ainoastaan esitettävä riittävän merkityksellisiä seikkoja, joiden perusteella voidaan havaita ostovoiman mahdollinen vääristyminen siten, että todistustaakka siirtyy vastaajana olevalle toimielimelle ja että hallinnollisten tutkimusten teettäminen Eurostatilla voidaan tarvittaessa perustella.
Lisäksi tilanteessa, jossa vastaajana olevaa toimielintä moititaan siitä, että se on soveltanut henkilöstösääntöjen liitteessä XI olevan 3 artiklan 5 kohdan ensimmäistä alakohtaa tutkimatta Brysselin ja Luxemburgin välistä mahdollista ostovoiman vääristymistä, tuomioistuinvalvonta ei rajoitu ainoastaan ilmeisen arviointivirheen toteamiseen vaan sen yhteydessä on selvitettävä, ovatko asianomaiset esittäneet auktoritatiivisesta lähteestä peräisin olevia ja riittävällä tavalla perusteltuja riittäviä seikkoja, kuten lukuihin perustuvia tutkimuksia, joiden perusteella tutkimus voidaan toteuttaa.
(ks. 64, 66 ja 68 kohta)
5. Jos hallintoviranomainen ei ole tehnyt virkamiehelle täsmällisiä vakuutteluja, virkamies ei missään tapauksessa voi vedota luottamuksensuojan periaatteeseen riitauttaakseen henkilöstösääntöjen säännöksen lainmukaisuuden ja vastustaakseen sen soveltamista. Hallintoviranomaisen lupaukset, joissa ei oteta huomioon henkilöstösääntöjen säännöksiä, eivät voi synnyttää luottamuksensuojaa sille, jolle ne on osoitettu.
(ks. 72 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑123/89, Chomel v. komissio, 27.3.1990 (Kok., s. II‑131, 26–30 kohta) ja asia T‑175/03, Schmitt v. AER, 7.7.2004 (Kok. H., s. I‑A‑211 ja II‑939, 46 ja 47 kohta)