EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)

16 päivänä toukokuuta 2012

Asia F‑42/10

Carina Skareby

vastaan

Euroopan komissio

Henkilöstö – Avustamisvelvollisuus – Henkilöstösääntöjen 12 a ja 24 artikla – Työpaikkakiusaaminen esimiehen taholta

Aihe:      SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuva kanne, jossa Carina Skareby vaatii virkamiestuomioistuinta kumoamaan 23.7.2009 tehdyn komission päätöksen, jolla hylättiin hänen avustamispyyntönsä työpaikkakiusaamista koskevan kantelun osalta, ja tarvittaessa kumoaa hänen valituksensa hylkäämisestä 19.2.2010 tehdyn nimittävän viranomaisen päätöksen.

Ratkaisu: Kanne hylätään. Kantaja vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja hänet velvoitetaan korvaamaan kolme neljäsosaa komission oikeudenkäyntikuluista. Komissio vastaa yhdestä neljäsosasta omia oikeudenkäyntikulujaan.

Tiivistelmä

1.      Virkamiehet – Kanne – Oikeussuojan tarve – Kanne, jonka on nostanut virkamies, joka on väitetysti joutunut työpaikkakiusaamisen uhriksi, ja joka koskee avustamispyynnön hylkäämisestä tehtyä päätöstä – Oikeussuojan tarpeen säilyttäminen siitä huolimatta, että tosiseikat tapahtuivat paljon aikaisemmin, että niiden uusiutumisen vaaraa ei ole, sekä korvausvaatimuksen säilyttäminen

(Henkilöstösääntöjen 91 artikla)

2.      Virkamiehet – Kurinpitojärjestelmä – Kurinpitomenettelyn aloittamista edeltävä tutkinta – Hallinnon harkintavalta – Ulottuvuus

(Henkilöstösääntöjen liite IX)

3.      Virkamiehet – Työpaikkakiusaaminen – Käsite – Toiminta, jolla pyritään loukkaamaan asianomaisen henkilön ihmisarvoa tai heikentämään hänen työolojaan – Toiminnan toistuvuuden edellytys – Toiminnan tahallisuuden edellytys – Ulottuvuus – Kiusaajan pahansuopaa tarkoitusta koskevaa edellytystä ei ole

(Henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohta)

4.      Virkamiehet – Asianomaiselle vastainen päätös – Perusteluvelvollisuus – Soveltamisala – Perustelujen puutteellisuus – Asian korjaaminen oikeudenkäynnin aikana – Edellytykset

(Henkilöstösääntöjen 25 artiklan 2 kohta)

1.      Kun on kyse niinkin vakavasta asiasta kuin työpaikkakiusaamisesta, on katsottava, että virkamies, joka väittää joutuneensa työpaikkakiusaamisen uhriksi ja joka riitauttaa tuomioistuimessa toimielimen päätöksen kieltäytyä tutkimasta avustamispyyntöä aineellisen kysymyksen osalta, säilyttää lähtökohtaisesti oikeutetun intressin, jota oikeuskäytännössä edellytetään, jotta kanne voidaan ottaa tutkittavaksi, vaikka virkamies ei vaadi korvausta väitetystä kiusaamisesta aiheutuneesta vahingosta tai kurinpitomenettelyn aloittamista oletettua kiusaajaa vastaan, ja kun kiusaaminen on oletetusti päättynyt useita vuosia aikaisemmin.

Asia on ratkaistava näin ensinnäkin työpaikkakiusaamisen vakavuuden takia, koska tällaisella toiminnalla voi olla äärimmäisen tuhoisia vaikutuksia henkilön terveydentilaan. Työntekijällä, joka väittää joutuneensa työpaikkakiusaamisen kohteeksi, säilyy oikeussuojan tarve riippumatta siitä, jatkuuko tällainen kiusaaminen tai esittääkö kyseinen virkamies tai toimihenkilö työpaikkakiusaamisen uhriksi joutumista koskevan väitteensä perusteella muita vaatimuksia, erityisesti vahingonkorvausvaatimuksia, tai aikooko tämä esittää niitä tai onko tällä ainoastaan oikeus niiden esittämiseen. Sillä, että hallinto mahdollisesti toteaa työpaikkakiusaamisen olemassaolon, voi sellaisenaan olla suotuisia vaikutuksia kiusatun henkilön toipumisprosessissa.

(ks. 29, 31 ja 32 kohta)

Viittaukset:

Virkamiestuomioistuin: asia F‑80/08, Wenig v. komissio, 30.11.2009, 35 kohta

2.      Hallinnolla on laaja harkintavalta sille uskottujen hallinnollisten tutkimusten suorittamisessa. Erityisesti koska tämän yksikön resurssit ovat rajalliset, sen on tutkittava sen käsiteltäväksi saatetut asiat oikeasuhteisesti, eli siten, että se voi käyttää kuhunkin asiaan kohtuullisen osan käytettävissään olevasta ajasta. Hallinnolla on myös laaja harkintavalta sen arvioidessa todistajien tekemän yhteistyön laatua ja hyödyllisyyttä.

(ks. 38 kohta)

Viittaukset:

Virkamiestuomioistuin: yhdistetyt asiat F‑124/05 ja F‑96/06, A ja G v.komissio, 13.1.2010, 173 kohta

3.      Henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa ei viitata millään tavoin siihen, että oletetun kiusaajan pahansuopa tarkoitus olisi välttämätön edellytys työpaikkakiusaamiseksi luonnehtimiselle. Tässä säännöksessä määritellään työpaikkakiusaamisella tarkoitettavan ”sopimatonta käytöstä”, jonka osoittaminen edellyttää kahden päällekkäisen edellytyksen täyttymistä. Ensimmäinen edellytys koskee puheita, tekoja, eleitä tai kirjoituksia, joiden on oltava ”pysyvää, toistuvaa tai järjestelmällistä” sekä ”tahallista”. Toinen edellytys, joka on erotettu ensimmäisestä prepositiolla ”ja”, edellyttää sitä, että näillä puheilla, teoilla, eleillä tai kirjoituksilla ”loukataan henkilön persoonaa, ihmisarvoa taikka fyysistä tai henkistä koskemattomuutta”. Koska adjektiivi ”tahallinen” koskee ensimmäistä edellytystä eikä jälkimmäistä, tästä voidaan tehdä kaksi päätelmää. Yhtäältä henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen puheiden, tekojen, eleiden tai kirjoitusten on oltava tahallisia, millä suljetaan tahaton käytös tämän säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Toisaalta ei sitä vastoin edellytetä, että näiden puheiden, tekojen, eleiden ja kirjoitusten tarkoituksena olisi ollut loukata jonkun henkilön persoonaa, ihmisarvoa taikka fyysistä tai henkistä koskemattomuutta. Toisin sanoen henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa tarkoitettua työpaikkakiusaamista voi olla olemassa, vaikka kiusaaja ei olisi tarkoittanut teoillaan loukata uhrin ihmisarvoa tai heikentää tahallaan hänen työolojaan. Jo se riittää, että hänen toimistaan on objektiivisesti aiheutunut tällaisia seurauksia, siltä osin kuin ne ovat olleet tahallisia.

Jotta riidanalaisia toimia voitaisiin pitää työpaikkakiusaamisena, niistä on täytynyt ”objektiivisesti aiheutua seurauksia”, jotka merkitsevät uhrin ihmisarvon loukkaamista tai tämän työolojen heikkenemistä. Koska kyseisten toimien on henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdan nojalla oltava sopimattomia, tästä seuraa, että työpaikkakiusaamiseksi luonnehtiminen edellyttää, että se vastaa riittävästi objektiivista todellisuutta siinä mielessä, että puolueeton ja järkevä, herkkyydeltään tavanomainen ja samoissa olosuhteissa toimiva tarkkailija pitäisi sitä kohtuuttomana ja moitittavana.

(ks. 63 ja 65 kohta)

Viittaukset:

Virkamiestuomioistuin: asia F‑26/09, N v. parlamentti, 9.3.2010, 72 kohta

4.      Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, sillä tutkittaessa sitä, täyttävätkö päätöksen perustelut perustamissopimuksen 25 artiklan vaatimukset, on otettava huomioon päätöksen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt.

Perustelujen alkuperäistä riittämättömyyttä voidaan sen sijaan korjata vielä oikeudenkäynninkin aikana esitetyillä täydentävillä täsmennyksillä, kun asianomaisella virkamiehellä oli jo ennen kanteensa nostamista tiedossaan seikkoja, jotka muodostavat alun perusteluille.

(ks. 74 ja 75 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑132/03, Casini v. komissio, 15.9.2005, 36 kohta ja asia T‑66/05, Sack v. komissio, 11.12.2007, 65 kohta

Virkamiestuomioistuin: asia F‑89/09, Gagalis v. neuvosto, 1.12.2010, 67 kohta ja asia F‑4/10, Nastvogel v. neuvosto, 13.9.2011, 66 kohta