Valitus, jonka Euroopan komissio on tehnyt 15.2.2019 unionin yleisen tuomioistuimen (kolmas jaosto) asiassa T-743/16 RENV, CX v. komissio, 13.12.2018 antamasta tuomiosta
(asia C-131/19 P)
Oikeudenkäyntikieli: ranska
Asianosaiset
Valittaja: Euroopan komissio (asiamiehet: G. Berscheid, T. S. Bohr ja C. Ehrbar)
Muu osapuoli: CX
Vaatimukset
Unionin yleisen tuomioistuimen 13.12.2018 asiassa T-743/16 RENV antama tuomio CX v. komissio on kumottava siltä osin kuin sillä on kumottu kurinpitoseuraamuksena tehty irtisanomispäätös
asia on palautettava unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta se lausuu muista valitusperusteista
oikeudenkäyntikuluista on määrättävä myöhemmin.
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Ensimmäinen valitusperuste: Virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen liitteessä IX olevien 4 ja 22 artiklan noudattamatta jättäminen tulkitsemalla virheellisesti oikeuden saapua henkilökohtaisesti asian käsittelyyn ulottuvuutta.
Ensimmäisen valitusperusteen tueksi esitetyt väitteet jakautuvat useaan osaan.
Ensimmäisessä osassa komissio väittää, että tuomiossa ei ole noudatettu virkamiehen kyvyttömyyteen saapua asian käsittelyyn sovellettavia oikeudellisia perusteita, perusteluvelvollisuutta ja todistustaakkaa koskevia sääntöjä.
Toisessa osassa komissio väittää, että tuomiossa on sovellettu virheellisesti toisiaan tukevien aihetodisteiden käsitettä sen toteamiseksi, että virkamies oli kyvytön saapumaan istuntoihin, ja että unionin yleinen tuomioistuin on tutkinut epätäydellisesti merkityksellisiä todisteita.
Kolmannessa osassa komissio väittää, että tuomiossa on otettu vääristyneellä tavalla huomioon kaksi todistetta.
Toinen valitusperuste: virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen liitteessä IX olevien 4 ja 22 artiklan noudattamatta jättäminen tulkitsemalla virheellisesti oikeuden tulla kuulluksi kirjallisesti tai edustajan välityksellä ulottuvuutta.
Toisen valitusperusteen tueksi esitetyt väitteet jakautuvat kahteen osaan.
Ensimmäinen osa koskee oikeudellisten perusteiden, joita sovelletaan arvioitaessa virkamiehen kyvyttömyyttä esittää huomautuksia kirjallisesti tai edustajan välityksellä, noudattamatta jättämistä, perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämistä, todistustaakkaa koskevien sääntöjen noudattamatta jättämistä siltä osin kuin oli kyse virkamiehen kyvyttömyydestä puolustautua istunnoissa sekä käsitteen toisiaan tukevat aihetodisteet virheellistä soveltamista.
Toinen osa koskee virkamiehen puolustautumiskyvyttömyydestä esitettyjä ristiriitaisia perusteluja.
Kolmas valitusperuste: perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättäminen siltä osin kuin oli kyse oikeuden tulla kuulluksi loukkaamisen seurauksista
Unionin yleinen tuomioistuin ei ole perustellut syitä, joiden vuoksi kuulluksi tulemisen puuttumista koskeva menettelyllinen säännöstenvastaisuus johtaa riidanalaisen päätöksen kumoamiseen.
____________