VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)
4 päivänä kesäkuuta 2009
Yhdistetyt asiat F-134/07 ja F-8/08
Vahan Adjemian ym.
vastaan
Euroopan yhteisöjen komissio
Henkilöstö – Sopimussuhteiset toimihenkilöt – Työsopimuksen kesto – Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 88 artikla – Komission 28.4.2004 tekemä päätös, joka koskee määräaikaisen henkilöstön sopimusten enimmäiskestoa komission yksiköissä – Direktiivi 1999/70 – Sovellettavuus toimielimiin
Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklaan perustuvat kanteet, joissa Vahan Adjemian ja 180 muuta komission sopimussuhteista toimihenkilöä vaativat asiassa F-134/07 toteamaan lainvastaisiksi komission päätökset, muun muassa 28.4.2004 tehdyn päätöksen, jotka koskevat määräaikaisen henkilöstön sopimusten enimmäiskestoa komission yksiköissä, ja tarvittaessa toteamaan lainvastaiseksi myös Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan siltä osin kuin siinä rajoitetaan sopimussuhteisten toimihenkilöiden sopimusten kestoa, sekä kumoamaan komission 22.8., 5.9., 30.10. ja 28.11.2007 tekemät päätökset, joilla kieltäydyttiin pääasiallisesti tekemästä tai uudistamasta kantajien sopimusta toistaiseksi, ja kumoamaan tarvittaessa komission päätökset, joilla vahvistettiin kantajien työsuhteen ehdot siltä osin kuin kyse on heidän palvelukseen ottamisestaan tai sen jatkamisesta määräajaksi; asiassa F‑8/08 Colette Renier vaatii kumoamaan komission 11.4.2007 tekemän päätöksen, jolla rajoitetaan hänen sopimussuhteisen toimihenkilön työsopimuksensa kesto ajanjaksolle 16.4.2007–15.12.2008.
Ratkaisu: Asia F-134/07, Adjemian ym. vastaan komissio, ja asia F‑8/08, Renier vastaan komissio, yhdistetään tuomion antamista varten. Kanteet hylätään. Vahan Adjemian, Erika Adorno ja Angela Baranzini sekä 178 muuta kantajaa, joiden nimet sisältyvät tämän tuomioon liitteisiin I, II ja III, vastaavat kaikista asiaan F-134/07 liittyvistä oikeudenkäyntikuluista eli omista oikeudenkäyntikuluistaan sekä komission oikeudenkäyntikuluista tässä asiassa. Renier vastaa kaikista asiaan F-8/08 liittyvistä oikeudenkäyntikuluista eli omista oikeudenkäyntikuluistaan sekä komission oikeudenkäyntikuluista tässä asiassa. Euroopan unionin neuvosto, joka tukee väliintulijana komission vaatimuksia molemmissa asioissa, vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Tiivistelmä
1. Oikeudenkäyntimenettely – Kannekirjelmä – Muotomääräykset – Oikeudenkäynnin kohteen yksilöinti – Yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista
(Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan 1 kohta ja liitteessä I olevan 7 artiklan 3 kohta; virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 35 artiklan 1 kohdan e alakohta)
2. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Direktiivit – Velvoitteiden asettaminen suoraan yhteisön toimielimille niiden ja niiden henkilöstön välisissä suhteissa – Ulkopuolelle jääminen – Mahdollisuus vedota direktiiviin
(EY 10 ja EY 249 artikla)
3. Sosiaalipolitiikka – EAY:n, UNICE:n ja CEEP:n määräaikaista työtä koskeva puitesopimus – Direktiivi 1999/70 – Työpaikan pysyvyys
(Perusoikeuskirjan 30 artikla; neuvoston direktiivi 1999/70)
4. Virkamiehet – Muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot – Sopimussuhteinen ylimääräinen toimihenkilö
(Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 88 artikla)
5. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Perustelut – Velvollisuus – Ulottuvuus – Uuden sopimussuhteisten toimihenkilöiden ryhmän perustaminen
(EY 253 artikla; muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 3 a ja 3 b artikla; neuvoston asetus N:o 723/2004)
1. Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 35 artiklan 1 kohdan e alakohdan nojalla kannekirjelmän on sisällettävä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevat perusteet ja perustelut, joihin vedotaan. Näiden seikkojen on oltava riittävän selkeitä ja täsmällisiä, jotta vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja jotta tuomioistuin voi ratkaista kanteen tarvittaessa ilman muita tietoja. Oikeusvarmuuden ja hyvän oikeudenkäytön takaamiseksi on tarpeen, että olennaiset tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin kanne perustuu, ilmenevät johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi itse kannekirjelmän tekstistä, jotta kanne voidaan ottaa tutkittavaksi. Näin on varsinkin silloin, kun Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön liitteessä I olevan 7 artiklan 3 kohdan mukaan menettelyn kirjallinen vaihe virkamiestuomioistuimessa sisältää lähtökohtaisesti vain yhden kirjelmien vaihdon, paitsi jos kyseinen tuomioistuin päättää toisin. Viimeksi mainittu virkamiestuomioistuimen menettelyn erityispiirre selittää sen, että – toisin kuin Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tai yhteisöjen tuomioistuimen osalta – perusteita ja perusteluja ei saa esittää kannekirjelmässä yhteenvedon muodossa.
(ks. 76 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑85/92, De Hoe v. komissio, 28.4.1993 (Kok., s. II‑523, 20 kohta)
Virkamiestuomioistuin: asia F‑1/08, Nijs v. tilintarkastustuomioistuin, 26.6.2008 (Kok. H., s. I‑A‑1‑0000 ja II‑A‑1‑0000, 24 ja 25 kohta), josta on vireillä valitus ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, asia T‑376/08 P
2. Direktiivien, jotka osoitetaan jäsenvaltioille eikä yhteisön toimielimille, ei ole katsottava asettavan sellaisenaan velvoitteita kyseisille toimielimille niiden ja niiden henkilöstön välisissä suhteissa. Tämä seikka ei voi kuitenkaan kokonaan sulkea pois mahdollisuutta vedota direktiiviin toimielinten ja niiden virkamiesten tai toimihenkilöiden välisissä suhteissa. Direktiivin säännökset voivat ensinnäkin velvoittaa toimielintä välillisesti, jos ne ovat ilmaisu yhteisön yleisestä oikeusperiaatteesta, jota sen on sovellettava sellaisenaan. Toiseksi direktiivi voi sitoa toimielintä myös, jos se on aikonut organisatorisen itsehallintonsa perusteella ja henkilöstösääntöjen mukaisesti panna täytäntöön erityisen direktiivissä säädetyn velvoitteen tai jos kansallisessa yleisesti sovellettavassa toimessa viitataan nimenomaisesti yhteisön lainsäätäjän perustamissopimusten mukaisesti toteuttamiin toimenpiteisiin. Kolmanneksi toimielinten on niillä EY 10 artiklan toisen kohdan nojalla olevan lojaalin yhteistyön velvoitteen mukaisesti otettava huomioon työnantajana toimiessaan yhteisön tasolla annetut säännökset.
(ks. 86 ja 90–93 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia C‑25/02, Rinke, 9.9.2003 (Kok., s. I‑8349, 24 ja 25–28 kohta)
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑495/04, Belfass v. neuvosto, 21.5.2008 (Kok., s. II‑781, 43 kohta)
Virkamiestuomioistuin: asia F‑65/07, Aayhan ym. v. parlamentti, 30.4.2009 (Kok. H., s. I‑A‑1‑0000 ja II‑A‑1‑0000, 116 ja 118 kohta)
3. Vaikka työpaikan pysyvyyttä pidetään työntekijän suojelun keskeisenä elementtinä, se ei muodosta yleistä oikeusperiaatetta, jonka mukaan voitaisiin arvioida toimielimen toimen lainmukaisuutta. EAY:n, UNICE:n ja CEEP:n määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta annetusta direktiivistä 1999/70 ja kyseisestä puitesopimuksesta ei varsinkaan ilmene millään tavoin, että työpaikan pysyvyys olisi nostettu pakottavaksi oikeussäännöksi. Muutoin direktiivin johdanto-osan kuudennessa ja seitsemännessä perustelukappaleessa samoin kuin puitesopimuksen johdanto-osan ensimmäisessä johdantokappaleessa ja viidennessä perustelukappaleessa korostetaan tarvetta saavuttaa joustavuuden ja turvallisuuden välinen tasapaino. Puitesopimuksessa ei myöskään aseteta yleistä velvollisuutta säätää, että määräaikaiset työsopimukset on muutettava toistaiseksi voimassa oleviksi työsopimuksiksi sen jälkeen, kun niitä on uusittu tietty määrä kertoja tai tietty työskentelyjakso on saatettu päätökseen.
Työpaikan pysyvyys on sitä vastoin puitesopimuksen allekirjoittaneiden osapuolten tavoite; puitesopimuksen 1 lausekkeen b alakohdassa määrätään, että sen tarkoituksena on ”laatia puitteet sellaisten väärinkäytösten ehkäisemiseksi, jotka johtuvat perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden käytöstä”.
Lisäksi on niin, että vaikka perusoikeuskirjan 30 artiklassa määrätään, että ”jokaisella työntekijällä on oikeus suojaan perusteettomalta irtisanomiselta”, kyseisessä artiklassa ei tuomita määräaikaisten sopimusten ketjuttamista. Määräaikaisen työsopimuksen päättyminen pelkästään sen määräajan täyttymisen vuoksi ei myöskään muodosta varsinaisesti irtisanomista, joka olisi erityisesti perusteltava työkyvyn, käytöksen tai toimielimen toimintaedellytysten osalta.
(ks. 99, 100 ja 104 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia C‑144/04, Mangold, 22.11.2005 (Kok., s. I‑9981, 64 kohta); asia C‑212/04, Adeneler ym., 4.7.2006 (Kok., s. I‑6057, 91 kohta); asia C‑53/04 Marrosu ja Sardino, 7.9.2006 (Kok., s. I‑7213, 47 kohta) ja asia C‑268/06, Impact, 15.4.2008 (Kok., s. I‑2483, 87 kohta)
Virkamiestuomioistuin: em. asia Aayhan ym. v. parlamentti, 115 kohta
4. Jokaisella sopimussuhteisen ylimääräisen toimihenkilön toimella on vastattava lyhytaikaisiin tai ajoittaisiin tarpeisiin. Hallintoyksikössä, jossa on merkittävä määrä henkilöstöä, tällaisten tarpeiden toistuminen on väistämätöntä muun muassa siksi, että virkamiehet eivät ole aina käytettävissä, että työn määrä kasvaa olosuhteiden mukaan tai että jokaisen pääosaston on ajoittain välttämätöntä saada apua henkilöiltä, joilla on erityistä ammattitaitoa tai erityisiä tietoja. Nämä olosuhteet ovat objektiivisia syitä, joilla voidaan perustella sekä ylimääräisten toimihenkilöiden sopimusten määräaikaisuutta että niiden uudistamista kyseisten tarpeiden ilmaantumisen mukaan.
(ks. 132 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia C‑150/03 P, Hectors v. parlamentti, 23.9.2004 (Kok., s. I‑8691; julkisasiamies Ruiz-Jarabo Colomerin ratkaisuehdotus, Kok. s. I‑8694, 25 kohta)
5. Kun otetaan huomioon se, että yleisesti sovellettavan toimen osalta riittää, kun perusteluissa osoitetaan yhtäältä kokonaistilanne, joka johti toimen antamiseen, ja toisaalta ne yleiset tavoitteet, joihin toimella pyritään, sekä se, että jos tällaisesta toimesta käy pääosin ilmi toimielimen tavoittelema päämäärä, olisi kohtuutonta vaatia, että erilaiset tekniset valinnat perustellaan erikseen, henkilöstösääntöjen sekä muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen muuttamisesta annetun asetuksen N:o 723/2004 perustelut ovat niukkuudestaan huolimatta riittävät sen tavoitteen osalta, johon pyritään muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 3 a ja 3 b artiklassa tarkoitetun uuden sopimussuhteisten toimihenkilöiden ryhmän perustamisella.
(ks. 139 ja 141 kohta)
Viittaukset:
Virkamiestuomioistuin: asia F‑43/05, Chassagne v. komissio, 23.1.2007 (Kok. H., s. I‑A‑1‑0000 ja II‑A‑1‑0000, 105 ja 106 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)