Language of document : ECLI:EU:C:2018:189

UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kymmenes jaosto)

15 päivänä maaliskuuta 2018 (*)

Ennakkoratkaisupyyntö – Siirtotyöläisten sosiaaliturva – Asetus (ETY) N:o 1408/71 – 12 ja 46 a–46 c artikla – Samanlaiset etuudet – Käsite – Päällekkäisyyttä estävä sääntö – Käsite – Edellytykset – Kansallinen oikeussääntö, jossa säädetään pysyvän täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavaa eläkettä täydentävästä etuudesta vähintään 55-vuotiaille työntekijöille – Täydentävän etuuden maksamisen keskeyttäminen, jos työntekijä on työssä tai saa vanhuuseläkettä

Asiassa C‑431/16,

jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Tribunal Superior de Justicia de Castilla y León (Kastilia ja Léonin ylioikeus, Espanja) on esittänyt 11.5.2016 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 2.8.2016, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa

Instituto Nacional de la Seguridad Social (INSS) ja

Tesorería General de la Seguridad Social (TGSS)

vastaan

José Blanco Marqués,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (kymmenes jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja E. Levits sekä tuomarit M. Berger ja F. Biltgen (esittelevä tuomari),

julkisasiamies: E. Tanchev,

kirjaaja: hallintovirkamies L. Carrasco Marco,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 13.9.2017 pidetyssä istunnossa esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

–        Instituto Nacional de la Seguridad Social (INSS) ja Tesorería General de la Seguridad Social (TGSS), edustajinaan A. Trillo García ja M. Baró Pazos, letrados,

–        Espanjan hallitus, asiamiehenään V. Ester Casas,

–        Euroopan komissio, asiamiehinään L. Lozano Palacios ja D. Martin,

päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Ennakkoratkaisupyyntö koskee sosiaaliturvajärjestelmän soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14.6.1971 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna 2.12.1996 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 118/97 (EYVL 1997, L 28, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 17.6.2008 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 592/2008 (EUVL 2008, L 177, s. 1) (jäljempänä asetus N:o 1408/71), 4, 12 ja 46 a–46 c artiklan sekä sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004 (EUVL 2004, L 166, s. 1) 3, 10 ja 53–55 artiklan tulkintaa.

2        Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat yhtäältä Instituto Nacional de la Seguridad Social (INSS) (kansallinen sosiaaliturvalaitos) ja Tesorería General de la Seguridad Social (TGSS) (yleinen sosiaaliturvakassa) ja toisaalta José Blanco Marqués ja jossa on kyseessä INSS:n päätös keskeyttää hänelle myönnetyn, pysyvän täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavaa eläkettä täydentävän etuuden maksaminen sillä perusteella, että hän saa vanhuuseläkettä Sveitsistä.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Unionin oikeus

3        Asetuksen N:o 1408/71 johdanto-osan 21 perustelukappaleessa todetaan, että ”siirtotyöläisten ja heidän jälkeenjääneidensä suojelemiseksi etuuksien pienentämistä, keskeyttämistä ja peruuttamista koskevien kansallisten lainsäädäntöjen säännösten liian ankaralta soveltamiselta on tarpeellista liittää asetukseen – – säännös, jossa säädetään tarkasti näiden säännösten soveltamisesta”.

4        Mainitun asetuksen 1 artiklan j alakohdan mukaan ”lainsäädännöllä” tarkoitetaan ”jokaisen jäsenvaltion osalta lakeja, asetuksia ja muita määräyksiä sekä kaikkia muita täytäntöönpanotoimenpiteitä, nykyisiä tai tulevia, jotka liittyvät – – sosiaaliturvan aloihin tai järjestelmiin”.

5        Mainitun asetuksen 4 artiklan, jonka otsikko on ”Asiallinen ulottuvuus”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä asetusta sovelletaan kaikkeen lainsäädäntöön, joka koskee seuraavia sosiaaliturvan aloja:

a)      sairaus- ja äitiysetuuksia;

b)      työkyvyttömyysetuuksia, mukaan lukien ne, joiden tarkoituksena on ansiokyvyn ylläpitäminen tai parantaminen;

c)      vanhuusetuuksia;

d)      jälkeenjääneiden etuuksia;

e)      työtapaturma- ja ammattitautietuuksia;

f)      kuolemantapauksen johdosta annettavia avustuksia;

g)      työttömyysetuuksia; ja

h)      perhe-etuuksia.”

6        Saman asetuksen 12 artiklassa, jonka otsikko on ”Etuuksien päällekkäisyyden estäminen”, säädetään seuraavaa:

”1.      Tällä asetuksella ei anneta eikä pysytetä oikeutta useisiin samanlaisiin etuuksiin yhden ja saman pakollisen vakuutuskauden perusteella. Tätä säännöstä ei kuitenkaan sovelleta työkyvyttömyyden, vanhuuden, kuoleman (eläkkeet) eikä ammattitaudin perusteella suoritettuihin etuuksiin, jotka kahden tai useamman jäsenvaltion laitokset ovat myöntäneet 41 artiklan, 43 artiklan 2 ja 3 kohdan, 46, 50 ja 51 artiklan tai 60 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti.

2.      Jollei tässä asetuksessa toisin säädetä, etuuksien pienentämistä, keskeyttämistä tai peruuttamista koskevia jäsenvaltion lainsäädännön säännöksiä voidaan soveltaa muiden sosiaaliturvaetuuksien ollessa päällekkäisiä tai muun tulon vuoksi, vaikka tällaiset etuudet saavutettiin toisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan tai tällainen tulo ansaittiin toisen jäsenvaltion alueella.

3.      Jäsenvaltion säännöksiä etuuden vähentämiseksi, keskeyttämiseksi tai peruuttamiseksi tapauksessa, [jossa] työkyvyttömyysetuuksia tai ennenaikaisia vanhuusetuuksia saava henkilö harjoittaa ammatillista toimintaa, voidaan soveltaa tällaisen henkilön vahingoksi, vaikka hän harjoittaa toimintaansa toisen jäsenvaltion alueella.

– –”

7        Asetuksen N:o 1408/71 46 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.      Jos jäsenvaltion lainsäädännön mukaan vaaditut edellytykset etuuksia koskevan oikeuden saamiseksi ovat täyttyneet ilman, että 45 artiklan tai 40 artiklan 3 kohdan säännösten soveltaminen on välttämätöntä, sovelletaan seuraavia sääntöjä:

a)      toimivaltainen laitos laskee sille kuuluvan etuuden määrän:

i)      yhtäältä ainoastaan sen soveltaman lainsäädännön säännösten mukaan;

ii)      toisaalta soveltaen 2 kohdan säännöksiä;

– –”

8        Mainitun asetuksen 46 a artiklassa, jonka otsikko on ”Työkyvyttömyyden, vanhuuden tai jälkeenjääneisyyden perusteella jäsenvaltioiden lainsäädännön mukaisesti myönnettyjen etuuksien pienentämistä, keskeyttämistä tai peruuttamista koskevia yleisiä säännöksiä”, säädetään seuraavaa:

”1.      Tässä luvussa samanlaisten etuuksien päällekkäisyydellä tarkoitetaan: kaikkien sellaisten työkyvyttömyys-, vanhuus- ja jälkeenjääneiden etuuksien päällekkäisyyttä, jotka on laskettu tai myönnetty saman henkilön osalta täyttyneiden vakuutus- tai asumiskausien perusteella.

2.      Tässä luvussa erilaisten etuuksien päällekkäisyydellä tarkoitetaan kaikkien sellaisten etuuksien päällekkäisyyttä, joiden ei voida katsoa olevan 1 kohdan mukaan samanlaisia.

3.      Seuraavia sääntöjä sovelletaan sellaisten pienentämistä, keskeyttämistä tai peruuttamista koskevien säännösten soveltamiseen, joista säädetään jäsenvaltion lainsäädännössä työkyvyttömyys-, vanhuus- tai jälkeenjääneen etuuden ollessa päällekkäinen samanlaisen etuuden, erilaisen etuuden tai muun tulon kanssa:

a)      [e]tuudet, jotka on ansaittu toisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan, tai toisessa jäsenvaltiossa ansaittu muu tulo otetaan huomioon vain, jos ensiksi mainitun jäsenvaltion lainsäädännössä säädetään ulkomailla ansaittujen etuuksien tai tulon huomioonottamisesta;

b)      huomioon otetaan toisesta jäsenvaltiosta myönnettävien etuuksien määrä ennen verojen, sosiaaliturvamaksujen ja muiden henkilökohtaisten pidätysten vähentämistä;

c)      huomioon ei oteta niiden toisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan ansaittujen etuuksien määrää, jotka on myönnetty vapaaehtoisen vakuutuksen tai jatkuvan valinnaisen vakuutuksen perusteella;

d)      jos pienentämistä, keskeyttämistä tai peruuttamista koskevia säännöksiä sovelletaan vain yhden jäsenvaltion lainsäädännön nojalla siksi, että se, jonka etua asia koskee, saa samanlaisia tai erilaisia etuuksia toisten jäsenvaltioiden lainsäädännön mukaan tai muiden jäsenvaltioiden alueella ansaittua muuta tuloa, ensiksi mainitun jäsenvaltion lainsäädännön mukaan maksettavaa etuutta voidaan alentaa vain muiden jäsenvaltioiden lainsäädännön mukaan maksettavien etuuksien tai niiden alueella ansaitun tulon määrällä.”

9        Mainitun asetuksen 46 b artiklassa, jonka otsikko on ”Erityissäännöksiä, joita sovelletaan samanlaisten etuuksien ollessa päällekkäisiä kahden tai useamman jäsenvaltion lainsäädännön mukaan”, säädetään seuraavaa:

”1.      Jäsenvaltion lainsäädännön säännöksiä, jotka koskevat etuuksien pienentämistä, keskeyttämistä tai peruuttamista, ei sovelleta etuuteen, jotka on laskettu 46 artiklan 2 kohdan säännösten mukaisesti.

2.      Jäsenvaltion lainsäädännön säännöksiä, jotka koskevat etuuksien pienentämistä, keskeyttämistä tai peruuttamista, sovelletaan 46 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdan säännösten mukaisesti laskettuun etuuteen ainoastaan, jos kysymyksessä oleva etuus on:

a)      joko etuus, jota tarkoitetaan liitteessä IV olevassa D osassa ja jonka määrä on riippumaton täyttyneiden vakuutus- tai asumiskausien kestosta;

tai

– –

Etuudet, joita tarkoitetaan a ja b alakohdassa, luetellaan liitteessä IV olevassa D osassa.”

10      Asetus N:o 1408/71 on kumottu ja korvattu 1.5.2010 alkaen asetuksella N:o 883/2004. Viimeksi mainitun asetuksen 90 artiklan 1 kohdan mukaan asetus N:o 1408/71 pysyi kuitenkin voimassa ja sen oikeusvaikutukset säilyivät muun muassa seuraavien sopimusten osalta: ”[2.5.1992 tehty] sopimus Euroopan talousalueesta [(EYVL 1994, L 1, s. 3)] sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton välinen sopimus henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta[, joka allekirjoitettiin Luxemburgissa 21.6.1999 ja hyväksyttiin Euroopan yhteisön puolesta seitsemän sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton kanssa 4.4.2002 tehdyllä neuvoston ja, tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen osalta, komission päätöksellä 2002/309/EY, Euratom (EYVL 2002, L 114, s. 1; jäljempänä EY:n ja Sveitsin välinen sopimus)] ja muut sopimukset, joissa viitataan asetukseen (ETY) N:o 1408/71, niin kauan kuin kyseisiä sopimuksia ei muuteta tämän asetuksen perusteella”.

11      EY:n ja Sveitsin välisen sopimuksen 8 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Sopimuspuolet sääntelevät liitteen II mukaisesti sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista erityisesti seuraavien tavoitteiden varmistamiseksi:

a)      yhdenvertainen kohtelu;

b)      sovellettavan lainsäädännön määrittäminen;

c)      kansallisten lainsäädäntöjen mukaisesti huomioon otettavien kausien laskeminen yhteen etuuksien saamiseksi ja säilyttämiseksi sekä niiden laskemiseksi;

d)      etuuksien maksaminen sopimuspuolten alueella asuville henkilöille;

e)      viranomaisten ja laitosten keskinäinen avunanto ja hallinnollinen yhteistyö.”

12      EY:n ja Sveitsin välisen sopimuksen 20 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Jos liitteessä II ei toisin määrätä, Sveitsin ja Euroopan yhteisön jäsenvaltioiden sosiaaliturvaa koskevien kahdenvälisten sopimusten soveltaminen lakkautetaan tämän sopimuksen voimaantulosta siltä osin, kuin tällä sopimuksella säännellään samaa asiaa.”

13      EY:n ja Sveitsin välisen sopimuksen liitteessä II, joka koskee sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista, olevassa 1 artiklassa määrätään seuraavaa:

”1.      Sopimuspuolet sopivat, että ne soveltavat keskenään sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisen alalla yhteisön säädöksiä joihin viitataan, sellaisina kuin ne ovat voimassa tämän sopimuksen allekirjoittamispäivänä ja tässä liitteessä olevassa A osassa mukautettuina, tai niitä vastaavia sääntöjä.

2.      Käsitteellä ’jäsenvaltio(t)’, joka esiintyy tässä liitteessä olevassa A osassa mainituissa säädöksissä, tarkoitetaan yhteisön säädösten piiriin kuuluvien valtioiden lisäksi myös Sveitsiä.”

14      Mainitussa liitteessä olevassa A osassa viitataan muun muassa asetukseen N:o 1408/71.

15      EY:n ja Sveitsin välisen sopimuksen liite II saatettiin ajan tasalle henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta tehdyllä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton sopimuksella perustetun sekakomitean 31.3.2012 annetulla päätöksellä N:o 1/2012 (EUVL 2012, L 103, s. 51).

16      Tällä tavalla muutettu liite II tuli voimaan 1.4.2012 ja siinä viitataan sekä asetukseen N:o 883/2004 että myös asetukseen N:o 1408/71 ”niiltä osin kuin siihen viitataan [asetuksessa N:o 883/2004] tai kun kyseessä oleva tapaus on tapahtunut aiemmin”.

 Espanjan oikeus

17      Yleisen sosiaaliturvalain (Ley General de la Seguridad Social), sellaisena kuin sen konsolidoitu toisinto hyväksyttiin 20.6.1994 annetulla kuninkaan asetuksella (Real Decreto Legislativo) 1/1994 (BOE nro 154, 29.6.1994, s. 20658), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä LGSS), 136 ja 137 §:ssä säädetään henkilöille, jotka ovat pysyvästi täysin työkyvyttömiä työskentelemään tavanomaisessa ammatissaan, sosiaalisena suojeluna myönnettävästä loppuelämän ajan maksettavasta eläkkeestä, jolla suojellaan sellaisten työntekijöiden toimeentuloa, jotka ovat sairauden tai työtapaturman tai muun tapaturman vuoksi menettäneet kykynsä työskennellä tavanomaisessa ammatissaan mutta jotka kykenevät edelleen toimimaan joissain muissa ammateissa.

18      LGSS:n 139 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”Taloudellinen etuus, joka maksetaan pysyvän täyden työkyvyttömyyden tapauksessa, muodostuu elinikäisestä eläkkeestä, joka voidaan poikkeuksellisesti korvata kiinteämääräisellä korvauksella, kun etuudensaaja on alle 60-vuotias.

Työntekijöille, jotka on todettu pysyvästi täysin työkyvyttömiksi työskentelemään tavanomaisessa ammatissaan, maksetaan edellisessä kohdassa säädettyä eläkettä, jota korotetaan sovellettavan lainsäädännön nojalla määritetyllä prosenttimäärällä, jos heidän ikänsä, puutteellisen yleis- tai erikoispätevyytensä ja asuinpaikkansa sosiaalisten ja ammatillisten olosuhteiden perusteella voidaan olettaa, että heillä on vaikeuksia löytää työtä alalla, joka poikkeaa heidän aikaisemmasta tavanomaisesta ammatistaan.

– –”

19      Yleisestä sosiaaliturvajärjestelmästä suoritettavista etuuksista 21.6.1972 annetun lain 24/1972 soveltamisesta 23.6.1972 annetun asetuksen 1646/1972 (Decreto 1646/1972 para la aplicación de la ley 24/1972, de 21 de junio, en materia de prestaciones del Régimen General de la Seguridad Social (BOE n.º 154, de 28 de junio de 1972)) (jäljempänä asetus 1646/1972) 6 §:n 1–3 momentista käy ilmi, että henkilöille, jotka ovat pysyvästi täysin työkyvyttömiä työskentelemään tavanomaisessa ammatissaan, maksettavaa eläkettä korotetaan täydentävällä etuudella, jonka suuruus on 20 prosenttia eläkkeen määrää määritettäessä huomioon otettavasta laskentaperusteesta (jäljempänä 20 prosentin täydentävä etuus), kun työntekijä on vähintään 55‑vuotias.

20      Koska tämä täydentävä etuus perustuu kuitenkin siihen olettamaan, että vähintään 55‑vuotiaiden henkilöiden on erityisen vaikeaa löytää työtä jossain muussa ammatissa kuin siinä, jossa he ovat työskennelleet ja johon heidät on todettu pysyvästi täysin työkyvyttömiksi, asetuksen 1646/1972 6 §:n 4 momentin nojalla mainitun täydentävän etuuden maksaminen ”keskeytetään siksi ajaksi, kun kyseinen työntekijä on työssä”.

21      Sitä vastoin pysyvän täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavan eläkkeen saaminen sellaisenaan on yhteensopivaa jonkin toisen ammatin harjoittamisen kanssa.

22      LGSS:n 143 §:n 4 momentissa säädetään, että kun pysyvän täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavan eläkkeen saaja täyttää 65 vuotta, tästä eläkkeestä tulee vanhuuseläke. Tällä nimityksen muutoksella ei kuitenkaan ole vaikutusta mainitun etuuden soveltamisedellytyksiin.

 Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

23      José Blanco Marqués, joka on syntynyt 3.2.1943, saa sillä perusteella, että hän on pysyvästi täysin työkyvytön työskentelemään sähköteknikon ammatissa kaivoksissa sellaisen muun sairauden kuin ammattitaudin vuoksi, jonka olemassaolo vahvistettiin 3.6.1998 annetulla tuomioistuimen tuomiolla, Espanjan sosiaaliturvajärjestelmästä eläkettä, joka myönnettiin hänelle 13.1.1998 lukien. Eläkeoikeutta määritettäessä ja sen määrää vahvistettaessa otettiin huomioon ainoastaan Espanjan sosiaaliturvajärjestelmään suoritetut maksut. Koska asianomainen oli päätöksen voimaantulohetkellä yli 55-vuotias, hänelle myönnettiin asetuksen 1646/1972 6 §:n 1–3 momentin nojalla 20 prosentin täydentävä etuus.

24      Blanco Marqués sai 65 vuotta täytettyään vanhuuseläkettä Sveitsin sosiaaliturvajärjestelmästä 1.3.2008 lukien. Kyseinen eläke myönnettiin hänelle siten, että huomioon otettiin ainoastaan hänen Sveitsin pakolliseen järjestelmään suorittamansa sosiaaliturvamaksut.

25      INSS poisti 24.2.2015 tekemällään päätöksellä Blanco Marquésin saaman 20 prosentin täydentävän etuuden 1.2.2015 lukien sillä perusteella, että tämä täydentävä etuus ei sopinut yhteen vanhuuseläkkeen kanssa ja vaati häntä palauttamaan 17 340,95 euroa, joka vastasi täydentävää etuutta, joka oli maksettu 1.2.2011 ja 31.1.2015 välisenä kautena, jolta saatava ei ollut vanhentunut.

26      Blanco Marqués riitautti mainitun päätöksen Juzgado de lo Social n° 1 de Ponferradassa (Ponferradan sosiaalituomioistuin, Espanja). Mainittu tuomioistuin kumosi tuon päätöksen 28.9.2015 antamallaan ratkaisulla ja katsoi, että 20 prosentin täydentävä etuus ei sopinut yhteen Sveitsistä saatavan vanhuuseläkkeen kanssa, koska asetuksen N:o 1408/71 46 a artiklan 3 kohdan a alakohdan tai asetuksen N:o 883/2004 53 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaan kyseessä voi olla yhteensopimattomuus vain, jos kansallisessa lainsäädännössä säädetään ulkomailla saatujen etuuksien tai tulojen huomioon ottamisesta. Espanjan oikeudessa ei kuitenkaan ole tällaista sääntöä.

27      INSS haki tähän ratkaisuun muutosta Tribunal Superior de Justicia de Castilla y Leónilta (Kastilia ja Léonin ylioikeus, Espanja) ja totesi, että Tribunal Supremon (ylin tuomioistuin, Espanja) oikeuskäytännön mukaan 20 prosentin täydentävän etuuden maksamista ei keskeytetä ainoastaan asetuksen 1646/1972 6 §:n 4 momentissa nimenomaisesti säädetyssä tapauksessa eli kun etuuden saaja on työssä, vaan myös, jos viimeksi mainittu saa vanhuuseläkettä toisesta jäsenvaltiosta tai Sveitsistä, koska tällainen vanhuuseläke on palkkatulot korvaavaa tuloa.

28      Näiden seikkojen perusteella Tribunal Superior de Justicia de Castilla y León on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko katsottava, että [asetuksen 1646/1972] 6 §:n 4 momenttiin sisältyvän kaltainen kansallinen oikeussääntö, jossa säädetään, että täydentävän etuuden, jonka suuruus on 20 prosenttia eläkkeen perusmäärästä, maksaminen eläkkeensaajille, jotka ovat pysyvästi täysin työkyvyttömiä työskentelemään tavanomaisessa ammatissaan ja jotka ovat yli 55-vuotiaita, ’keskeytetään siksi ajaksi, jonka työntekijä on työssä’, on [asetuksen N:o 1408/71] 12, 46 a–46 c artiklassa sekä [asetuksen N:o 883/2004] 5 ja 53–55 artiklassa tarkoitettu päällekkäisyyttä estävä sääntö, kun otetaan huomioon, että Tribunal Supremo on katsonut, että kyseisessä kansallisessa oikeussäännössä vahvistettu yhteensopimattomuus ei koske ainoastaan työsuoritusta vaan myös vanhuuseläkkeen nostamista?

2)      Mikäli edelliseen kysymykseen vastataan myöntävästi, onko [asetuksen N:o 1408/71] 46 a artiklan 3 kohdan a alakohtaa ja [asetuksen N:o 883/2004] 53 artiklan 3 kohdan a alakohtaa tulkittava siten, että riidanalaisen etuuden ja Euroopan unionin jostakin toisesta jäsenvaltiosta tai Sveitsistä saatavan eläkkeen päällekkäisyyttä estävää sääntöä voidaan soveltaa vain silloin, jos on olemassa lain tasoinen Espanjan oikeussääntö, jossa vahvistetaan nimenomaisesti, että Espanjan sosiaaliturvaan kuuluvat vanhuus-, työkyvyttömyys- ja jälkeenjääneiden etuudet eivät sovi yhteen etuudensaajan ulkomailta saamien etuuksien tai tulojen kanssa? Vai voidaanko nimenomaisen lain säännöksen puuttuessa päällekkäisyyttä estävää sääntöä soveltaa Euroopan unionin jostakin toisesta jäsenvaltiosta tai Sveitsistä peräisin oleviin eläkkeisiin [asetuksen N:o 1408/71] 12 artiklan ja [asetuksen N:o 883/2004] 5 artiklan mukaisesti, kun kansallisessa oikeuskäytännössä on omaksuttu tulkinta, jonka mukaan riidanalainen etuus ja Espanjan kansallisen oikeuden mukainen vanhuuseläke eivät sovi yhteen?

3)      Mikäli edelliseen kysymykseen annettava vastaus puoltaa Espanjan päällekkäisyyttä estävän säännön soveltamista (oikeuskäytännössä laajennetulla tavalla) nyt käsiteltävään asiaan, vaikka laissa ei säädetä nimenomaisesti, että se koskisi ulkomailta saatavia etuuksia tai tuloja, onko katsottava, että 20 prosentin täydentävä etuus, jonka Espanjan sosiaaliturvalainsäädännön mukaan saavat työntekijät, joiden todetaan olevan pysyvästi täysin työkyvyttömiä työskentelemään tavanomaisessa ammatissaan ja jotka ovat yli 55-vuotiaita, on edellä kuvatulla tavalla samanlainen vai erilainen etuus kuin Sveitsin sosiaaliturvajärjestelmän vanhuuseläke? Onko [asetuksen N:o 1408/71] 4 artiklan 1 kohdan ja [asetuksen N:o 883/2004] 3 artiklan 1 kohdan sosiaaliturvan eri alojen määritelmä yhteisönlaajuinen vai onko noudatettava kutakin konkreettista etuutta koskevaa kansallisen lainsäädännön mukaista määritelmää? Mikäli määritelmä on yhteisönlaajuinen, onko tämän oikeudenkäynnin kohteena olevaa täydentävää etuutta, jonka suuruus on 20 prosenttia pysyvän täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavan eläkkeen perusmäärästä, pidettävä työkyvyttömyysetuutena vai työttömyysetuutena, kun otetaan huomioon, että se täydentää eläkettä, jota suoritetaan henkilöille, jotka ovat pysyvästi täysin työkyvyttömiä työskentelemään tavanomaisessa ammatissaan, sillä perusteella, että yli 55-vuotiaiden on hankala löytää muuta työtä, ja että tämän täydentävän etuuden maksaminen keskeytetään, jos etuudensaaja on työssä?

4)      Jos katsotaan, että nämä kaksi etuutta ovat samanlaisia ja että Espanjan työkyvyttömyyseläkkeen tai sitä täydentävän etuuden määrittämiseksi ei ole otettu huomioon kausia, joiden aikana maksuja on suoritettu jossakin toisessa valtiossa, onko katsottava, että täydentävä etuus, jonka suuruus on 20 prosenttia pysyvän täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavan Espanjan eläkkeen perusmäärästä, on etuus, johon sovelletaan päällekkäisyyttä estäviä sääntöjä, koska sen määrä ei riipu vakuutus- tai asumiskausien pituudesta, kuten [asetuksen N:o 1408/71] 46 b artiklan kolmannessa luetelmakohdassa ja [asetuksen N:o 883/2004] 54 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetään? Voidaanko päällekkäisyyttä estävää sääntöä soveltaa, vaikka kyseistä etuutta ei mainita [asetuksen N:o 1408/71] liitteessä IV olevassa D osassa eikä [asetuksen N:o 883/2004] liitteessä IX?

5)      Mikäli edelliseen kysymykseen vastataan myöntävästi, voidaanko soveltaa oikeussääntöä, joka sisältyy [asetuksen N:o 1408/71] 46 a artiklan 3 kohdan d alakohtaan ja [asetuksen N:o 883/2004] 53 artiklan 3 kohdan d alakohtaan ja jonka mukaan Espanjan sosiaaliturvaetuutta voidaan pienentää vain jonkin toisen valtion, tässä tapauksessa Sveitsin ’lainsäädännön mukaan maksettavien etuuksien määrällä’?

6)      Mikäli katsotaan, että nämä kaksi etuutta ovat erilaisia, ja koska ei ole todettu, että Sveitsi soveltaisi mitään päällekkäisyyttä estävää sääntöä, voidaanko [asetuksen N:o 1408/71] 46 c artiklan ja [asetuksen N:o 883/2004] 55 artiklan mukaan pienentämistä soveltaa täysimääräisenä Espanjan täydentävään etuuteen, jonka suuruus on 20 prosenttia pysyvän täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavasta eläkkeestä, vai onko sen määrä jaettava tai suhteutettava pro rata ‑säännön mukaan? Onko kummassakin tapauksessa sovellettava rajoitusta, joka perustuu [asetuksen N:o 1408/71] 46 a artiklan 3 kohdan d alakohtaan ja [asetuksen N:o 883/2004] 53 artiklan 3 kohdan d alakohtaan ja jonka mukaan Espanjan sosiaaliturvaetuutta voidaan pienentää vain jonkin toisen valtion, tässä tapauksessa Sveitsin, ’lainsäädännön mukaan maksettavien etuuksien määrällä’”?

 Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu

 Alustavia huomautuksia

29      Koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa kysymyksissään sekä asetuksen N:o 1408/71 että asetuksen N:o 883/2004 säännöksiin, aluksi on määritettävä, mitä asetusta voidaan ajallisesti soveltaa pääasiassa kyseessä olevaan tilanteeseen.

30      Tässä yhteydessä unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta käy ilmi, että päätös pysyvän täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavan espanjalaisen eläkkeen myöntämisestä tehtiin vuonna 1998 ja päätös sveitsiläisen vanhuuseläkkeen myöntämisestä vuonna 2008. Koska nämä kaksi päätöstä, joihin kyseiset eläkkeet perustuvat, on tehty ennen asetuksen N:o 883/2004 voimaantuloa, ainoastaan asetuksen N:o 1408/71 säännökset ovat merkityksellisiä pääasiassa.

 Ensimmäinen kysymys

31      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään pääasiallisesti, onko asetuksen 1646/1972 6 §:n 4 momenttiin sisältyvä Espanjan oikeussääntö, sellaisena kuin Tribunal Supremo on sitä tulkinnut, ja jonka mukaan 20 prosentin täydentävän etuuden maksaminen keskeytetään siksi ajaksi, jonka työntekijä on työssä tai saa vanhuuseläkettä, asetuksen N:o 1408/71 12 artiklassa tarkoitettu etuuksien pienentämistä koskeva säännös.

32      Aluksi on todettava, että kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään 20 prosentin täydentävän etuuden kaltaisesta, pysyvän täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavaa eläkettä täydentävästä etuudesta, kuuluu asetuksen N:o 1408/71 aineelliseen soveltamisalaan.

33      Mainitun asetuksen 4 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan tätä asetusta on näet sovellettava kaikkiin ”työkyvyttömyysetuuksi[in], mukaan lukien ne, joiden tarkoituksena on ansiokyvyn ylläpitäminen tai parantaminen”.

34      Lisäksi mainitun asetuksen 1 artiklan t alakohdan mukaan ilmaisuja ”etuudet” ja ”eläkkeet” on tulkittava mahdollisimman laajasti siten, että niillä tarkoitetaan kaikkia etuuksia ja eläkkeitä, mukaan lukien kaikki niiden osat, jotka maksetaan julkisista varoista, arvon säilyttäviä korotuksia ja lisäavustuksia.

35      Asetuksen N:o 1408/71 12 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun etuuksien pienentämistä koskevan säännöksen osalta unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä käy ilmi, että kansallista sääntöä on pidettävä tällaisena säännöksenä, jos siinä säädetty laskentatapa vaikuttaa siten, että sen eläkkeen määrä, jota asianomainen voi vaatia, pienenee sillä perusteella, että hän saa jotakin etuutta toisesta jäsenvaltiosta (ks. vastaavasti tuomio 7.3.2002, Insalaca, C‑107/00, EU:C:2002:147, 16 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 7.3.2013, van den Booren, C‑127/11, EU:C:2013:140, 28 kohta).

36      Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, että asetuksen 1646/1972 6 §:n 4 momentin, sellaisena kuin sitä on tulkittu Tribunal Supremon oikeuskäytännössä, mukaan 20 prosentin täydentävän etuuden maksaminen keskeytetään sekä, kun työntekijä saa palkkaa, että myös, kun hän saa vanhuuseläkettä, jonka katsotaan olevan palkkatulot korvaavaa tuloa. Lisäksi saman oikeuskäytännön mukaan kotimaisten vanhuuseläkkeiden ja toisesta jäsenvaltiosta tai Sveitsistä saatujen eläkkeiden välillä ei ole tehtävä eroa, siten, että molemmat eläkkeet on otettava huomioon samalla tavalla tätä säännöstä sovellettaessa.

37      Tästä seuraa, että on katsottava, että pääasiassa kyseessä oleva kansallinen sääntö koskee etuuksia, joita asianomainen saa toisesta jäsenvaltiosta tai Sveitsistä, koska viimeksi mainitun valtion osalta on todettava, että asetusta N:o 1408/71 sovellettaessa Sveitsin valaliitto on rinnastettava Euroopan unionin jäsenvaltioon (tuomio 18.11.2010, Xhymshiti, C‑247/09, EU:C:2010:698, 31 kohta).

38      Lisäksi on kiistatonta, että mainitun kansallisen säännöksen soveltaminen vaikuttaa siten, että niiden etuuksien kokonaismäärä, joita asianomainen voi vaatia, pienenee.

39      Unionin tuomioistuin on jo katsonut, että kansallista oikeussääntöä, jonka mukaan kaivostyöläisen vanhuuseläkkeen lisää vähennetään sellaisen eläkkeen määrällä, jota se, jonka etua asia koskee, voi vaatia toisen jäsenvaltion järjestelmän perusteella, on pidettävä asetuksen N:o 1408/71 12 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuna etuuksien pienentämistä koskevana säännöksenä (tuomio 22.10.1998, Conti, C‑143/97, EU:C:1998:501, 30 kohta).

40      Tässä yhteydessä INSS:n ja TGSS:n väitteestä, jonka mukaan pääasiassa kyseessä oleva kansallinen oikeussääntö jää asetuksen N:o 1408/71 soveltamisalan ulkopuolelle siitä syystä, että siinä ilmaistaan pelkkä yhteensopimattomuutta koskeva sääntö, on todettava, että unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että kansallisia pienentämistä koskevia säännöksiä ei voida jättää asetuksessa N:o 1408/71 säädettyjen soveltamisedellytysten ja ‑rajoitusten ulkopuolelle luokittelemalla ne laskentasäännöiksi tai todistelusäännöiksi (ks. vastaavasti tuomio 22.10.1998, Conti, C‑143/97, EU:C:1998:501, 24 kohta ja tuomio 18.11.1999, Van Coile, C‑442/97, EU:C:1999:560, 27 kohta).

41      Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kansallinen säännös, jonka mukaan pysyvän täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavaa eläkettä täydentävän etuuden maksaminen keskeytetään siksi ajaksi, jona tämän etuuden saaja saa vanhuuseläkettä toisesta jäsenvaltiosta tai Sveitsistä, on asetuksen N:o 1408/71 12 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu etuuksien pienentämistä koskeva säännös.

 Toinen kysymys

42      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään pääasiallisesti, onko asetuksen N:o 1408/71 46 a artiklan 3 kohdan a alakohtaa tulkittava siten, että siinä mainittu käsite ”ensiksi mainitun jäsenvaltion lainsäädännössä” on ymmärrettävä ilmaisun suppeassa merkityksessä, vai kattaako se myös kansallisen ylimmän tuomioistuimen siitä tekemän tulkinnan.

43      Mainitun säännöksen mukaan ”etuudet, jotka on ansaittu toisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan, tai toisessa jäsenvaltiossa ansaittu muu tulo otetaan huomioon vain, jos ensiksi mainitun jäsenvaltion lainsäädännössä säädetään ulkomailla ansaittujen etuuksien tai tulon huomioonottamisesta”.

44      Lisäksi asetuksen N:o 1408/71 1 artiklan j alakohdan mukaan ”lainsäädännöllä” tarkoitetaan jokaisen jäsenvaltion osalta lakeja, asetuksia ja muita määräyksiä sekä kaikkia muita täytäntöönpanotoimenpiteitä, nykyisiä tai tulevia, jotka liittyvät sosiaaliturvan aloihin tai järjestelmiin.

45      Kuten nyt annettavan tuomion 27 kohdasta käy ilmi, on niin, että vaikka asetuksen 1646/1972 6 §:n sanamuodossa säädetään 20 prosentin täydentävän etuuden maksamisen keskeyttämisestä vain tapauksissa, joissa pysyvän täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavan eläkkeen saaja on työssä, tätä säännöstä on tulkittu kansallisessa oikeuskäytännössä siten, että siinä säädetty maksamisen keskeyttäminen koskee myös tapauksia, joissa asianomainen henkilö saa vanhuuseläkettä joko kansallisesta sosiaaliturvajärjestelmästä tai toisen jäsenvaltion tai Sveitsin sosiaaliturvajärjestelmästä.

46      Siitä, onko kansallisen ylimmän tuomioistuimen jostakin lain säännöksestä tekemän tulkinnan katsottava olevan asetuksen N:o 1408/71 1 artiklan j alakohdassa tarkoitettua lainsäädäntöä, on muistutettava, että kansallisten lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten sisältöä on arvioitava siinä valossa, miten kansalliset tuomioistuimet niitä tulkitsevat (tuomio 8.6.1994, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, C‑382/92, EU:C:1994:233, 36 kohta).

47      Vaikka yksittäisiä tai vähemmistössä olevia tuomioistuinten ratkaisuja ei voida ottaa huomioon, tämä ei päde kansallisen ylimmän tuomioistuimen vahvistaman oikeuskäytännön tulkinnan osalta (ks. vastaavasti tuomio 9.12.2003, komissio v. Italia, C‑129/00, EU:C:2003:656, 32 kohta).

48      Näissä olosuhteissa toiseen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 1408/71 46 a artiklan 3 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että siinä mainittu käsite ”ensiksi mainitun jäsenvaltion lainsäädännössä” on ymmärrettävä niin, että se kattaa myös kansallisen ylimmän tuomioistuimen kansallisesta lain säännöksestä tekemän tulkinnan.

 Kolmas kysymys

49      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kolmannella kysymyksellään pääasiallisesti, onko katsottava, että 20 prosentin täydentävä etuus, joka on myönnetty työntekijälle, joka saa Espanjan lainsäädännön mukaan pysyvän täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavaa eläkettä, on asetuksessa N:o 1408/71 tarkoitetulla tavalla samanlainen vai erilainen etuus kuin vanhuuseläke, jonka sama työntekijä on ansainnut Sveitsissä.

50      Tähän kysymykseen vastaamiseksi on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sosiaaliturvaetuuksia on pidettävä samanlaisina silloin, kun niiden tarkoitus ja päämäärä sekä laskentaperusteet ja myöntämisedellytykset ovat samanlaisia. Sitä vastoin yksinomaan muodollisia erityispiirteitä ei voi pitää etuuksien luokittelussa olennaisina tekijöinä (ks. vastaavasti tuomio 5.7.1983, Valentini, 171/82, EU:C:1983:189, 13 kohta; tuomio 11.8.1995, Schmidt, C‑98/94, EU:C:1995:273, 24 ja 31 kohta sekä tuomio 18.7.2006, De Cuyper, C‑406/04, EU:C:2006:491, 25 kohta).

51      Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että 20 prosentin täydentävän etuuden tarkoituksen ja päämäärän osalta ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, että kyseisellä etuudella pyritään suojelemaan erityisen haavoittuvaisten henkilöiden ryhmää eli 55–65-vuotiaita työntekijöitä, jotka on todettu pysyvästi täysin työkyvyttömiksi ja joiden on vaikea löytää työtä, joka poikkeaa heidän aikaisemmin harjoittamastaan ammatista.

52      Tämän päämäärän saavuttamiseksi näille työntekijöille myönnetään pysyvän täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavaa eläkettä täydentävä etuus, jonka määrä vahvistetaan tämän työkyvyttömyyseläkkeen määrää määritettäessä huomioon otettavan laskentaperusteen perusteella.

53      Edellä esitetystä seuraa, että 20 prosentin täydentävällä etuudella ja pysyvän täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavalla eläkkeellä, jota ensin mainitulla etuudella täydennetään lain nojalla, on samankaltaisia erityispiirteitä kuin vanhuusetuuksilla, koska niillä pyritään takaamaan sellaisten työntekijöiden toimeentulo, jotka ovat pysyvästi täysin kyvyttömiä työskentelemään tavanomaisessa ammatissaan ja joilla tietyn iän saavutettuaan olisi lisäksi vaikeuksia löytää työtä alalla, joka poikkeaa heidän tavanomaisesta ammatistaan.

54      Pysyvän täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettava eläke ja 20 prosentin täydentävä etuus eroavat juuri tällä perusteella työttömyysetuudesta, jolla on tarkoitus kattaa tulonmenetys, joka työntekijälle voi aiheutua hänen työpaikkansa menettämisen johdosta, vaikka hän on edelleen työkykyinen (ks. vastaavasti tuomio 18.7.2006, De Cuyper, C‑406/04, EU:C:2006:491, 27 kohta).

55      On näet niin, että toisin kuin työttömyysetuudella, jonka tarkoituksena on mahdollistaa se, että asianomainen henkilö pysyy työmarkkinoilla sen ajan, jolloin hän ei työskentele, pysyvän täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavalla eläkkeellä ja 20 prosentin täydentävällä etuudella pyritään järjestämään kyseiselle henkilölle taloudellinen toimeentulo aikana, joka alkaa pysyvän täyden työkyvyttömyyden toteamisesta henkilön täytettyä 55 vuotta ja päättyy hänen saavuttaessaan vanhuuseläkeiän.

56      Siten tapauksessa, jossa pysyvän täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavan eläkkeen saaja onnistuu pääsemään uudelleen työmarkkinoille työhön, joka poikkeaa hänen aikaisemmin tekemästään työstä, hänen oikeutensa saada pysyvän täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavaa eläkettä säilyy sellaisenaan ja vain 20 prosentin täydentävän etuuden maksaminen keskeytetään tämän uuden työssäolon vuoksi, jonka avulla hän voi kattaa osan menettämiään työtuloja.

57      Näin ollen 20 prosentin täydentävän etuuden maksamisen keskeyttämisellä pyritään ainoastaan mukauttamaan pysyvän täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavan eläkkeen myöntämisedellytykset etuuden saajan tilanteeseen, eikä tämän etuuden siksi voida katsoa olevan erilainen kuin nyt annettavan tuomion 53 kohdassa selostettu etuus.

58      Tätä toteamusta tukee se seikka, että Espanjan lainsäädännössä pysyvä työkyvyttömyyseläke rinnastetaan laskennallisesti vanhuuseläkkeeseen asianomaisen saavuttaessa vanhuuseläkeiän.

59      Tässä yhteydessä on muistutettava, että unionin tuomioistuin on jo katsonut, että jos työntekijä saa jäsenvaltion lainsäädännön nojalla työkyvyttömyysetuuksia, jotka on muunnettu vanhuuseläkkeeksi, ja toisen jäsenvaltion lainsäädännön nojalla työkyvyttömyysetuuksia, joita ei ole vielä muunnettu vanhuuseläkkeeksi, vanhuuseläkkeen ja työkyvyttömyysetuuksien on katsottava olevan samanlaisia (tuomio 2.7.1981, Celestre ym.,116/80, 117/80 ja 119/80–121/80, EU:C:1981:159, 11 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 18.4.1989, Di Felice, 128/88, EU:C:1989:153, 13 kohta).

60      Tästä seuraa, että 20 prosentin täydentävän etuuden, joka myönnetään työntekijälle, joka saa Espanjan lainsäädännön nojalla pysyvän täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavaa eläkettä, ja saman työntekijän Sveitsissä ansaitseman vanhuuseläkkeen on katsottava olevan samanlaisia, sekä aikana, joka alkaa pysyvän täyden työkyvyttömyyden toteamisesta henkilön täytettyä 55 vuotta ja päättyy hänen saavuttaessaan vanhuuseläkeiän, että aikana, joka alkaa, kun vanhuuseläkeikä on saavutettu.

61      Näin ollen kolmanteen kysymykseen on vastattava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen, pysyvän täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavaa eläkettä täydentävän etuuden, joka on myönnetty työntekijälle jäsenvaltion lainsäädännön nojalla, ja saman työntekijän Sveitsistä saaman vanhuuseläkkeen on katsottava olevan asetuksessa N:o 1408/71 tarkoitetulla tavalla samanlaisia.

 Neljäs ja viides kysymys

62      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee neljännellä ja viidennellä kysymyksellään pääasiallisesti – siinä tapauksessa, että kyseisten kahden etuuden on katsottava olevan samanlaisia –, mitä asetuksen N:o 1408/71 samanlaisten etuuksien päällekkäisyyttä koskevia erityissäännöksiä on sovellettava.

63      Tässä yhteydessä on muistutettava, että asetuksen N:o 1408/71 12 artiklan 2 kohdasta seuraa, että jollei tässä asetuksessa toisin säädetä, päällekkäisyyttä estäviä jäsenvaltion lainsäädännön sääntöjä voidaan soveltaa niiden henkilöiden osalta, joille maksetaan tämän jäsenvaltion etuutta, jos he voivat saada muita sosiaaliturvaetuuksia, vaikka tällaiset etuudet saavutettaisiin toisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan (tuomio 7.3.2002, Insalaca, C‑107/00, EU:C:2002:147, 22 kohta ja tuomio 7.3.2013, van den Booren, C‑127/11, EU:C:2013:140, 29 kohta).

64      Asetuksen N:o 1408/71 46 b artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetään työkyvyttömyys-, vanhuus- ja jälkeenjääneiden etuuksia koskevien erityissäännösten osalta, että päällekkäisyyttä estäviä jäsenvaltion lainsäädännön säännöksiä sovelletaan tämän asetuksen 46 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdan säännösten mukaisesti laskettuun etuuteen ainoastaan, jos kaksi kumulatiivista edellytystä täyttyvät eli jos ensinnäkin etuuden määrä on riippumaton täyttyneiden vakuutus- tai asumiskausien kestosta ja jos toiseksi kysymyksessä oleva etuus on etuus, jota tarkoitetaan liitteessä IV olevassa D osassa.

65      Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta käy ilmi, että pääasiassa kyseessä olevat etuudet täyttävät asetuksen N:o 1408/71 46 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdassa asetetun kriteerin, koska kumpikin kansallinen laitos on laskenut eläkkeet ainoastaan soveltamansa lainsäädännön säännösten nojalla, ilman että oli tarpeen soveltaa kausien yhteenlaskemista tai pro rata ‑sääntöä koskevaa menetelmää.

66      Näistä kahdesta kumulatiivisesta edellytyksestä taas on todettava, että vaikka kirjallisia huomautuksia esittäneet osapuolet ovat erimielisiä siitä, riippuuko 20 prosentin täydentävän etuuden määrä täyttyneen vakuutuskauden pituudesta, mikä on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana selvittää, on kuitenkin selvää, että tällaista etuutta ei mainita nimenomaisesti asetuksen N:o 1408/71 liitteessä IV olevassa D osassa.

67      Edellä esitetyn perusteella neljänteen ja viidenteen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 1408/71 46 b artiklan 2 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että asetuksen 1646/1972 6 §:stä johtuvan säännön kaltaista päällekkäisyyttä estävää kansallista sääntöä ei voida soveltaa etuuteen, joka lasketaan asetuksen N:o 1408/71 46 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdan mukaisesti, jos tätä etuutta ei mainita mainitun asetuksen liitteessä IV olevassa D osassa.

 Kuudes kysymys

68      Kun otetaan huomioon kahteen edeltävään kysymykseen annettu vastaus, kuudenteen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

 Oikeudenkäyntikulut

69      Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kymmenes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kansallinen säännös, jonka mukaan pysyvän täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavaa eläkettä täydentävän etuuden maksaminen keskeytetään siksi ajaksi, jona tämän etuuden saaja saa vanhuuseläkettä toisesta jäsenvaltiosta tai Sveitsistä, on sosiaaliturvajärjestelmän soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14.6.1971 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna 2.12.1996 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 118/97, sellaisena kuin se on muutettuna 17.6.2008 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 592/2008, 12 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu etuuksien pienentämistä koskeva säännös.

2)      Asetuksen N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna asetuksella N:o 118/97, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 592/2008, 46 a artiklan 3 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että siinä mainittu käsite ”ensiksi mainitun jäsenvaltion lainsäädännössä” on ymmärrettävä niin, että se kattaa myös kansallisen ylimmän tuomioistuimen kansallisesta lain säännöksestä tekemän tulkinnan.

3)      Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen, pysyvän täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavaa eläkettä täydentävän etuuden, joka on myönnetty työntekijälle jäsenvaltion lainsäädännön nojalla, ja saman työntekijän Sveitsistä saaman vanhuuseläkkeen on katsottava olevan asetuksessa N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna asetuksella N:o 118/97, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 592/2008, tarkoitetulla tavalla samanlaisia.

4)      Asetuksen N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna asetuksella N:o 118/97, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 592/2008, 46 b artiklan 2 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että yleisestä sosiaaliturvajärjestelmästä suoritettavista etuuksista 21.6.1972 annetun lain 24/1972 soveltamisesta 23.6.1972 annetun asetuksen 1646/1972 (Decreto 1646/1972 para la aplicación de la ley 24/1972, de 21 de junio, en materia de prestaciones del Régimen General de la Seguridad Social) 6 §:stä johtuvan säännön kaltaista päällekkäisyyttä estävää kansallista sääntöä ei voida soveltaa etuuteen, joka lasketaan asetuksen N:o 1408/71 46 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdan mukaisesti, jos tätä etuutta ei mainita mainitun asetuksen liitteessä IV olevassa D osassa.

Allekirjoitukset


*      Oikeudenkäyntikieli: espanja.