UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)
11 päivänä maaliskuuta 2020 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Kuluttajansuoja – Direktiivi 93/13/ETY – Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot – Valuuttamääräinen lainasopimus – 4 artiklan 1 kohta – Kaikkien muiden sopimusehtojen huomioon ottaminen riitautetun ehdon kohtuuttomuutta arvioitaessa – 6 artiklan 1 kohta – Sopimuksessa olevien ehtojen kohtuuttomuuden tutkiminen viran puolesta kansallisessa tuomioistuimessa – Tutkinnan laajuus
Asiassa C‑511/17,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Fővárosi Törvényszék (Budapestin alioikeus, Unkari) on esittänyt 18.7.2017 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 21.8.2017, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Györgyné Lintner
vastaan
UniCredit Bank Hungary Zrt.,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. Prechal (esittelevä tuomari), presidentti K. Lenaerts, joka hoitaa kolmannen jaoston tuomarin tehtäviä, sekä tuomarit L. S. Rossi, J. Malenovský ja F. Biltgen,
julkisasiamies: E. Tanchev,
kirjaaja: hallintovirkamies R. Şereş,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 19.9.2019 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– UniCredit Bank Hungary Zrt., edustajinaan Z. Lajer, Á. Szőke ja J. Pettkó-Szandtner, ügyvédek,
– Unkarin hallitus, asiamiehenään M. Z. Fehér,
– Euroopan komissio, asiamiehinään L. Havas ja N. Ruiz García,
kuultuaan julkisasiamiehen 19.12.2019 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (EYVL 1993, L 95, s. 29) 6 artiklan 1 kohdan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty riita-asiassa, jossa vastakkain ovat Györgyné Lintner ja UniCredit Bank Hungary Zrt. (jäljempänä UniCredit Bank) ja jossa on kyse valuuttamääräisen kiinnelainasopimuksen tiettyjen ehtojen kohtuuttomuudesta.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
3 Direktiivin 93/13 johdanto-osan 21. perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet, jotta vältettäisiin kohtuuttomien ehtojen esiintyminen elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa; jos tällaisia ehtoja kuitenkin esiintyy sopimuksissa, ne eivät sido kuluttajaa, ja sopimus sitoo edelleen osapuolia samoin ehdoin, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja.”
4 Direktiivin 93/13 4 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Sopimusehdon kohtuuttomuutta arvioidaan ottaen huomioon sopimuksen kohteena olevien tavaroiden ja palvelujen luonne ja viitaten sopimuksentekohetkellä kaikkiin sopimuksen tekoon liittyviin olosuhteisiin sekä kaikkiin muihin sopimuksen ehtoihin tai toiseen sopimukseen, josta se on riippuvainen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 7 artiklan soveltamista.”
5 Direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja.”
6 Direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on kuluttajien ja kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi varmistettava, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa.”
7 Direktiivin 93/13 8 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltiot voivat antaa tai pitää voimassa tämän direktiivin soveltamisalalla perustamissopimuksen mukaisia tiukempia säännöksiä varmistaakseen kuluttajalle suojelun korkeamman tason.”
Unkarin oikeus
8 Vuonna 1952 siviiliprosessista annetun lain nro III (polgári perrendtartásról szóló 1952. évi III. törvény), sellaisena kuin se oli voimassa pääasian tosiseikkojen tapahtumahetkellä (jäljempänä siviiliprosessilaki), 3 §:n 2 momentissa säädettiin seuraavaa:
”Asianosaisten esittämät vaatimukset ja oikeudelliset lausumat sitovat tuomioistuinta, ellei laissa toisin säädetä. Tuomioistuin ei ota huomioon asianosaisen esittämiä vaatimuksia ja niiden perusteita niiden muodon vaan sisällön perusteella. – –”
9 Siviiliprosessilain 23 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Alioikeuden toimivaltaan kuuluvat:
– –
k) asiat, joissa vaaditaan kohtuuttomia sopimusehtoja sisältävien sopimusten toteamista pätemättömäksi.
– –”
10 Lain 73/A §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Oikeudenkäyntiasiamiehen käyttö on pakollista
– –
b) asioissa, jotka kuuluvat alioikeuden toimivaltaan ensimmäisen asteen tuomioistuimena, asian jokaisessa menettelyvaiheessa muutoksenhakuvaihe mukaan lukien – –”
11 Siviiliprosessilain 215 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Tuomioistuin ei voi tuomita muuta tai enempää kuin kanteessa tai vastauskirjelmässä on vaadittu; tätä sääntöä sovelletaan myös päävaateeseen nähden liitännäisiin vaatimuksiin (korko, kulut jne.).”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
12 Lintner teki 13.12.2007 UniCredit Bankin kanssa valuuttamääräisen kiinnelainasopimuksen. Sopimuksessa on ehtoja, jotka antavat UniCredit Bankille oikeuden sen yksipuoliseen muuttamiseen.
13 Lintner nosti 18.7.2012 Fővárosi Törvényszékissä (Budapestin alioikeus, Unkari) kanteen, jossa hän vaati muun muassa direktiivin 93/13 perusteella, että mainitut sopimusehdot todetaan pätemättömiksi takautuvin vaikutuksin. Kyseinen alioikeus hylkäsi kanteen 29.8.2013 antamallaan tuomiolla.
14 Fővárosi Ítélőtábla (Budapestin ylioikeus, Unkari) kumosi tuomion 1.4.2014 antamallaan määräyksellä Lintnerin valituksesta ja palautti asian Fővárosi Törvényszékin käsiteltäväksi. Fővárosi Ítélőtábla totesi määräyksessään, että direktiiviä 93/13 koskevassa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on systemaattisesti viitattu periaatteeseen, jonka mukaan tuomioistuimen on kuluttajasopimuksia koskevissa asioissa tutkittava viran puolesta niihin otettujen ehtojen kohtuuttomuus. Se täsmensi määräyksessään tämän osalta, että sen direktiivistä ja sitä koskevasta oikeuskäytännöstä omaksuman käsityksen mukaan direktiivin tehokas soveltaminen on mahdollista vain, jos kansallinen tuomioistuin tutkii viran puolesta riidanalaisen sopimuksen kokonaisuudessaan. Tästä syystä se esitti, että Fővárosi Törvényszékin pitäisi pyytää kantajaa ilmoittamaan, haluaako tämä vedota määräyksessä tarkasteltujen ehtojen tai sellaisten muiden sopimusehtojen kohtuuttomuuteen, jotka eivät olleet alun perin hänen kanteensa kohteena, ja katsoiko hän sopimuksen sitovan häntä senkin jälkeen, kun kyseiset ehdot olisi sivuutettu.
15 Otettuaan ensin asian uudelleen käsiteltäväkseen Fővárosi Törvényszék päätti asian käsittelyn 7.12.2015 antamallaan määräyksellä sillä perusteella, ettei Lintner ollut vastannut pyyntöön, jolla häntä oli kehotettu esittämään vaatimus ”pätemättömyyden oikeusvaikutusten soveltamisesta” sellaisen pääasiassa kyseessä olevan kaltaisia valuuttamääräisiä lainasopimuksia koskevan ad hoc ‑lainsäädännön mukaisesti, joka oli annettu vuonna 2014 eli siinä tarkoitettujen lainasopimusten tekemisen jälkeen. Tähän lainsäädäntöön kuuluu muun muassa rahalaitosten kuluttajien kanssa tekemiä lainasopimuksia koskevissa asioissa annettuihin Kúrian (ylin tuomioistuin, Unkari) yhdenmukaistamisratkaisuihin liittyvistä eräistä kysymyksistä vuonna 2014 annettu laki nro XXXVIII (Kúriának a pénzügyi intézmények fogyasztói kölcsönszerződéseire vonatkozó jogegységi határozatával kapcsolatos egyes kérdések rendezéséről szóló 2014. évi XXXVIII. törvény, jäljempänä DH1‑laki) ja rahalaitosten kuluttajien kanssa tekemiä lainasopimuksia koskevissa asioissa annettuihin Kúrian yhdenmukaistamisratkaisuihin liittyvistä eräistä kysymyksistä vuonna 2014 annetussa laissa nro XXXVIII vahvistetuista tilitystä koskevista ja eräistä muista säännöksistä vuonna 2014 annettu laki nro XL (Kúriának a pénzügyi intézmények fogyasztói kölcsönszerződéseire vonatkozó jogegységi határozatával kapcsolatos egyes kérdések rendezéséről szóló 2014. évi XXXVIII. törvényben rögzített elszámolás szabályairól és egyes egyéb rendelkezésekről szóló 2014. évi XL. törvény, jäljempänä DH2‑laki), joissa on säännökset tiettyjen sellaisten näihin sopimuksiin otettujen ehtojen kohtuuttomuuden toteamisesta, jotka koskevat oikeutta sopimuksen yksipuoliseen muuttamiseen ja asianomaisen valuutan osto- ja myyntikurssien välistä erotusta, ja siitä, mitä kohtuuttomuuden toteamisesta on katsottava seuraavan.
16 Fővárosi Ítélőtábla sai 29.3.2016 käsiteltäväkseen Lintnerin tekemän uuden valituksen ja pysytti edellä mainitun Fővárosi Törvényszékin antaman määräyksen DH1- ja DH2‑laeissa tarkoitettujen sopimusehtojen osalta mutta kumosi sen muilta osin ja palautti asian Fővárosi Törvényszékille uuttaa ratkaisua varten.
17 Fővárosi Ítélőtábla totesi tässä yhteydessä, että vaikkei DH1- ja DH2-laeissa tarkoitetuista ehdoista enää voidakaan antaa lainkäyttöratkaisua, Fővárosi Törvényszékin piti Lintnerin vaatimukset huomioon ottaen kuitenkin tutkia kyseisen sopimuksen ne ehdot, jotka koskivat sopimusasiakirjojen virallistamista notaarilla, sopimuksen irtisanomisperusteita ja tiettyjä kuluttajan maksettavaksi määrättyjä kuluja.
18 Fővárosi Törvényszék, jonka on lausuttava kyseisistä ehdoista, toteaa, että sen on näin viran puolesta tutkittava sopimusehtoja, joita Lintner ei ole moittinut ensimmäisessä oikeusasteessa ja joiden osalta hän ei ollut kanneperusteissaankaan tuonut esiin tosiseikkoja, joiden perusteella olisi voitu katsoa, että hän vaati myös Fővárosi Ítélőtáblan tarkoittamien sopimusehtojen kohtuuttomuuden toteamista.
19 Tästä syystä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii sitä, onko sen yhtäältä tutkittava kaikki sopimusehdot, joista vain jotkin ovat olleet kuluttajan nostaman kanteen kohteena, ja onko se tällaista tutkintaa suorittaessaan sidottu kantajan vaatimuksiin. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa tämän osalta unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön ja erityisesti 4.6.2009 annettuun tuomioon Pannon GSM (C‑234/08, EU:C:2009:350), jossa todetaan, että sopimusehtojen kohtuuttomuuden arviointia viran puolesta voidaan perustella sillä, että kuluttaja ei ole tietoinen oikeuksistaan tai että kuluttaja jättää vetoamasta oikeuksiinsa tuomioistuinmenettelystä hänelle aiheutuvien kustannusten vuoksi. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa, että Unkarin oikeudessa menettelyt, joilla tähdätään sopimusehtojen toteamiseen kohtuuttomiksi, voi panna vireille vain oikeudenkäyntiasiamiehen avustuksella.
20 Fővárosi Törvényszék on tämän vuoksi päättänyt lykätä asian ratkaisua ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko [direktiivin 93/13] 6 artiklan 1 kohtaa – kun otetaan huomioon myös kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään oikeudenkäyntiasiamiehen käytön pakollisuudesta – tulkittava siten, että jokainen sopimusehto on tutkittava erikseen siltä kannalta, voidaanko sitä pitää kohtuuttomana, riippumatta siitä, onko kaikkien sopimusehtojen tutkiminen todellisuudessa tarpeen kanteessa esitetyn vaatimuksen ratkaisemiseksi?
2) Vai onko [direktiivin 93/13] 6 artiklan 1 kohtaa tulkittava, toisin kuin ensimmäisessä kysymyksessä on esitetty, siten, että vaatimuksen perustana olevan ehdon kohtuuttomuuden toteamiseksi on tutkittava kaikki muut sopimusehdot?
3) Jos toiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, voiko se merkitä sitä, että jotta kyseessä oleva sopimusehto voidaan todeta kohtuuttomaksi, sopimusta on tarkasteltava kokonaisuutena, eli ettei sopimuksen jokaisen osatekijän kohtuuttomuutta ole tarpeen tutkia erikseen, kanteessa riitautetusta sopimusehdosta riippumattomana?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Ensimmäinen kysymys
21 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ensimmäinen kysymys koskee asiallisesti sitä, onko direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että kansallisen tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi kuluttaja on saattanut kanteen, jolla tähdätään tiettyjen sellaisten sopimusehtojen toteamiseen kohtuuttomiksi, jotka on otettu kuluttajan elinkeinonharjoittajan kanssa tekemään sopimukseen, on viran puolesta tutkittava erikseen kaikki muut sellaiset sopimusehdot, joita kuluttaja ei ole riitauttanut, selvittääkseen sen, voidaanko niitä pitää kohtuuttomina.
22 Ennakkoratkaisupyynnön mukaan Lintner oli vaatinut ainoastaan niiden ehtojen toteamista kohtuuttomiksi, jotka antoivat UniCredit Bankille oikeuden pääasiassa kyseessä olevan lainasopimuksen yksipuoliseen muuttamiseen. Oikeudenkäyntimenettelyn tässä vaiheessa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin joutuu kuitenkin ratkaisemaan kysymyksen siitä, onko sen direktiivin 93/13 nojalla viran puolesta ulotettava käsiteltävänään oleva asia, niin kuin Fővárosi Ítélőtábla on valituksesta antamassaan määräyksessä edellyttänyt, koskemaan kyseisen sopimuksen niiden ehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden arviointia, jotka koskevat sopimusasiakirjojen virallistamista notaarilla, sopimuksen irtisanomisen perusteita ja tiettyjä Lintnerin vastattavaksi määrättyjä kuluja, vaikka pääasian kantaja ei ollut alun perin kanteessaan riitauttanut näitä ehtoja.
23 Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivillä 93/13 toteutettu suojajärjestelmä perustuu ajatukseen siitä, että kuluttaja on elinkeinonharjoittajaan nähden heikompi osapuoli sekä neuvotteluaseman että tietojen puolesta, mikä johtaa siihen, että kuluttaja joutuu sitoutumaan elinkeinonharjoittajan ennakolta laatimiin sopimusehtoihin ilman, että hän voisi vaikuttaa niiden sisältöön (ks. mm. tuomio 4.6.2009, Pannon GSM, C‑243/08, EU:C:2009:350, 22 kohta ja tuomio 17.5.2018, Karel de Grote – Hogeschool Katholieke Hogeschool Antwerpen, C‑147/16, EU:C:2018:320, 26 kohta).
24 Unionin tuomioistuin on myös katsonut, että tämän heikomman aseman takia kohtuuttomat ehdot eivät kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan sido kuluttajia. Kuten oikeuskäytännöstä ilmenee, kyseessä on pakottava säännös, jolla pyritään korvaamaan muodollinen tasapaino, joka sopimuksessa perustetaan sopimuspuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välille, todellisella tasapainolla, jolla voidaan palauttaa sopimuspuolten välinen yhdenvertaisuus (tuomio 17.5.2018, Karel de Grote – Hogeschool Katholieke Hogeschool Antwerpen, C‑147/16, EU:C:2018:320, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
25 Varmistaakseen kyseisessä direktiivissä tarkoitetun suojan unionin tuomioistuin on korostanut, että kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välistä epätasa-arvoista tilannetta voidaan tasoittaa ainoastaan sopimuspuolten ulkopuolisella aktiivisella toiminnalla (tuomio 9.11.2010, VB Pénzügyi Lízing, C‑137/08, EU:C:2010:659, 48 kohta ja tuomio 17.5.2018, Karel de Grote – Hogeschool Katholieke Hogeschool Antwerpen, C‑147/16, EU:C:2018:320, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
26 Ensiksikin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisella tuomioistuimella on aina, kun sillä on käytössään tämän edellyttämät oikeudelliset seikat ja tosiseikat, velvollisuus viran puolesta tutkia direktiivin 93/13 soveltamisalaan kuuluvan sopimusehdon kohtuuttomuus ja näin korjata sitä epätasapainoa, joka vallitsee kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välillä (tuomio 17.5.2018, Karel de Grote – Hogeschool Katholieke Hogeschool Antwerpen, C‑147/16, EU:C:2018:320, 29 kohta ja tuomio 20.9.2018, OTP Bank ja OTP Faktoring, C‑51/17, EU:C:2018:750, 87 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
27 Näin ollen pakollinen tutkinta, joka asiaa käsittelevän kansallisen tuomioistuimen on direktiivin 93/13 nojalla toimitettava viran puolesta, kohdistuu ensin vain niihin sopimusehtoihin, joiden kohtuuttomuus on todettavissa siitä aineistosta ilmi käyvien oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella, joka sillä on käytössään. Näin on siksi, että ellei sillä ole käytössään kaikkia näitä seikkoja, se ei kykene suorittamaan tätä tutkintaa (ks. vastaavasti tuomio 13.9.2018, Profi Credit Polska, C‑176/17, EU:C:2018:711, 46 ja 47 kohta).
28 Tällaisen tutkinnan on pysyttävä riita-asian kohteen rajoissa, millä tarkoitetaan tulosta, johon asianosainen väitteillään pyrkii sitä varten esitettyjen vaatimusten ja perusteiden valossa.
29 Todettakoon aluksi, että vaikka direktiivillä tavoiteltu kuluttajansuoja edellyttää kansallisen tuomioistuimen aktiivisia toimia, suojan tarjoaminen edellyttää kuitenkin välttämättä, että jokin sopimuksen osapuolista on pannut vireille tuomioistuinmenettelyn (ks. vastaavasti tuomio 1.10.2015, ERSTE Bank Hungary, C‑32/14, EU:C:2015:637, 63 kohta).
30 Tämän jälkeen on muistettava, että suoja, jonka kansallisen tuomioistuimen oletetaan tarjoavan kuluttajalle direktiivin nojalla toimilla, joihin se ryhtyy viran puolesta, ei voi olla niin tehokas, että näin sivuutettaisiin tai ylitettäisiin riita-asian kohteen rajat, sellaisena kuin asianosaiset ovat sen määritelleet väitteillään sitä varten esittämiensä perusteiden valossa, eli kansallisen tuomioistuimen ei tarvitse laajentaa riita-asiaa yli sille esitettyjen vaatimusten ja perusteiden arvioimalla erikseen sellaisen sopimuksen kaikkien muiden ehtojen kohtuuttomuutta, jonka ehdoista vain jotkut ovat sen käsiteltäväksi saatetun kanteen kohteena.
31 Tätä näkemystä on pidettävä perusteltuna erityisesti siksi, että määräämisperiaate, jonka mukaan asianosaiset määrittelevät riita-asian kohteen, ja ne ultra petita ‑kielto, jonka mukaan tuomioistuin ei saa tuomita enempää kuin asianosaiset ovat vaatineet, eli periaatteet, joihin myös Unkarin hallitus on asiassa toimitetussa istunnossa viitannut, saatettaisiin sivuuttaa, jos kansallisten tuomioistuinten pitäisi direktiivin 93/13 nojalla jättää huomiotta tai ylittää riita-asian kohteen rajat, jotka on vahvistettu asianosaisten vaatimuksilla ja perusteilla, kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 43 ja 51 kohdassa myös todennut.
32 Kansallisen tuomioistuimen on siis käsiteltäväkseen saatetun riita-asian kohteen rajoissa viran puolesta tutkittava sopimusehto kuluttajalle direktiivin 93/13 nojalla tarjottavan suojan vuoksi, jotta vältettäisiin se, etteivät kuluttajan vaatimukset tulisi hylätyksi mahdollisesti lainvoimaiseksi jo tulleella ratkaisulla, kun ne olisi voitu hyväksyä, jos kuluttaja ei tietämättömyytensä vuoksi olisi jättänyt vetoamatta ehdon kohtuuttomuuteen.
33 Lisäksi on todettava, että jotta kuluttaja kykenisi saamaan direktiivin 93/13 hänelle tarjoaman suojan täysimääräisenä eikä suojan tehokasta vaikutusta rajoitettaisi, kansallisen tuomioistuimen ei pidä ymmärtää sen käsiteltäväksi saatettuja vaatimuksia muodollisesti, vaan sen on päinvastoin arvioitava vaatimusten sisältöä niiden tueksi esitettyjen perusteiden valossa.
34 Edellä 27–33 kohdassa esiin tuoduista näkökohdista seuraa, että vain ne sopimusehdot, jotka liittyvät riita-asian kohteeseen sellaisena kuin asianosaiset ovat sen vaatimuksillaan ja perusteillaan määritelleet, kuuluvat, vaikka niitä ei olisikaan mainittu kuluttajan kanteessa, asiaa käsittelevälle kansalliselle tuomioistuimelle kuuluvan viran puolesta suoritettavaa tutkintaa koskevan velvollisuuden piiriin, ja niiden mahdollinen kohtuuttomuus on tutkittava aina, kun kansallisella tuomioistuimella on tiedossaan tämän edellyttämät oikeudelliset seikat ja tosiseikat.
35 Tämän viran puolesta suoritettavaa tutkintaa koskevan velvollisuuden noudattamisen osalta on todettava seuraavaksi, että vaikka tällainen tutkinta on rajattava edellisessä kohdassa tarkoitettuihin ehtoihin, tämän perusteella ei kuitenkaan voida katsoa, että asiaa käsittelevän tuomioistuimen pitäisi tätä tutkintaa suorittaessaan pitäytyä kaikissa olosuhteissa yksinomaan niissä oikeudellisissa seikoissa ja tosiseikoissa, joihin asianosaiset ovat vedonneet, tutkinnan rajaamiseksi ehtoihin, joiden kohtuuttomuudesta voidaan muodostaa lopullinen käsitys yksinomaan näiden seikkojen perusteella.
36 Unionin tuomioistuin on näet useita kertoja todennut, että kansallisen tuomioistuimen on ryhdyttävä viran puolesta selvittämistoimiin voidakseen todeta, kuuluuko sen käsiteltävänä olevan riita-asian kohteena olevassa elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä tehdyssä sopimuksessa oleva ehto direktiivin 93/13 soveltamisalaan (ks. vastaavasti tuomio 9.11.2010, VB Pénzügyi Lízing, C‑137/08, EU:C:2010:659, 56 kohta ja tuomio 7.11.2019, Profi Credit Polska, C‑419/18 ja C‑483/18, EU:C:2019:930, 66 kohta).
37 Vastaavasti ja kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 61–64 kohdassa todennut, vaikka kansalliselle tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta ilmi käyvien oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella on perusteltua syytä epäillä tiettyjä sellaisia ehtoja kohtuuttomiksi, joita kuluttaja ei ole kanteessaan tarkoittanut mutta jotka liittyvät riita-asian kohteeseen, ilman että kuitenkaan olisi mahdollista muodostaa tästä lopullista näkemystä, kansallisen tuomioistuimen on ryhdyttävä tarvittaessa viran puolesta selvittämistoimiin aineiston täydentämiseksi pyytämällä asianosaisilta kontradiktorisen menettelyn vaatimusten mukaisesti, että ne toimittavat tarvittavat selvitykset ja asiakirjat.
38 Tästä seuraa, että kansallisen tuomioistuimen on ryhdyttävä viran puolesta edellisessä kohdassa tarkoitetun kaltaisiin selvittämistoimiin, sikäli kuin aineistosta jo ilmi käyvien oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella voidaan ajatella olevan perusteltua syytä epäillä tiettyjä sellaisia ehtoja kohtuuttomiksi, jotka liittyvät riita-asian kohteeseen, vaikkei kuluttaja olekaan riitauttanut niitä, ja sikäli kuin tutkinnan, johon kansallisella tuomioistuimella on näin ollen viran puolesta velvollisuus, suorittaminen edellyttää tällaisiin selvittämistoimiin ryhtymistä.
39 Edellä 22 kohdassa esiin tuotujen seikkojen perusteella vaikuttaa siltä, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lähtee käsiteltävässä tapauksessa siitä olettamasta, etteivät ehdot, joita Lintner ei ole riitauttanut, liity pääasian kohteeseen, koska se, millä tavoin hänen väitteisiinsä, joiden kohteena ovat erityisesti ne ehdot, joiden nojalla UniCredit Bank voi yksipuolisesti muuttaa sopimusta, on vastattava, ei riipu millään tavoin näistä ehdoista tehtävästä ratkaisusta. Tässä tapauksessa direktiiviin 93/13 perustuva viran puolesta tapahtuvaa tutkintaa koskeva velvollisuus ei ulotu mainittuihin ehtoihin, ellei muuta johdu selvityksestä, joka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on mahdollisesti tehtävä riita-asian kohteen tarkentamisen osalta Lintnerin esittämien vaatimusten ja perusteiden johdosta. Tämä toteamus ei kuitenkaan vaikuta siihen, että Lintnerillä saattaa sovellettavan kansallisen oikeuden nojalla olla mahdollisuus nostaa uusi kanne niiden sopimusehtojen osalta, jotka eivät olleet hänen alun perin nostamansa kanteen kohteena, tai laajentaa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltävänä olevan riita-asian kohdetta tämän tuomioistuimen pyynnöstä tai omasta aloitteestaan.
40 Sillä, että Lintneriä edustaa asianajaja, ei ole merkitystä edellä suoritetun tarkastelun kannalta, koska yleisluontoinen kysymys sen tutkinnan laajuudesta, joka asiaa käsittelevän kansallisen tuomioistuimen on viran puolesta suoritettava, on ratkaistava sivuuttamalla yksittäiseen oikeudenkäyntiin liittyvät konkreettiset seikat (ks. analogisesti tuomio 4.10.2007, Rampion ja Godard, C‑429/05, EU:C:2007:575, 62 ja 65 kohta).
41 Lopuksi on vielä todettava ensiksikin, että jäsenvaltiot voivat direktiivin 93/13 8 artiklan nojalla ”antaa tai pitää voimassa tämän direktiivin soveltamisalalla perustamissopimuksen mukaisia tiukempia säännöksiä varmistaakseen kuluttajalle suojelun korkeamman tason”. Jäsenvaltiot voivat siis vapaasti kansallisessa oikeudessaan säätää viran puolesta suoritettavan tutkinnan laajemmaksi kuin tutkinta, joka kansallisten tuomioistuinten on suoritettava tämän direktiivin nojalla, niiden näkökohtien mukaisesti, joista on tehty selkoa edellä 28–38 kohdassa.
42 Toiseksi siinä tapauksessa, että kansallinen tuomioistuin toteaa sen jälkeen, kun se on katsonut sellaisten tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen perusteella, jotka ovat sen tiedossa tai jotka se on saanut tietoonsa sen tässä yhteydessä viran puolesta toteuttamien selvittämistoimien seurauksena, että ehto kuuluu direktiivin soveltamisalaan, viran puolesta suorittamansa arvioinnin päätteeksi, että kyseinen ehto on kohtuuton, sen on pääsääntöisesti ilmoitettava tästä asianosaisille ja kehotettava niitä keskustelemaan tästä kontradiktorisesti kansallisissa menettelysäännöissä määrätyllä tavalla (ks. vastaavasti tuomio 21.2.2013, Banif Plus Bank, C‑472/11, EU:C:2013:88, 31 ja 32 kohta ja tuomio 7.11.2019, Profi Credit Polska, C‑419/18 ja C‑483/18, EU:C:2019:930, 70 kohta).
43 Kolmanneksi kansallisen tuomioistuimen ei tarvitse direktiivin nojalla olla soveltamatta kyseistä ehtoa, ellei kuluttaja ole sen jälkeen, kun tuomioistuin on kuluttajalle tästä ilmoittanut, halunnut vedota ehdon kohtuuttomuuteen ja sitomattomuuteen (tuomio 4.6.2009, Pannon GSM, C‑243/08, EU:C:2009:350, 33 kohta).
44 Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kansallisen tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi kuluttaja on saattanut kanteen, jolla tähdätään tiettyjen sellaisten sopimusehtojen toteamiseen kohtuuttomiksi, jotka on otettu kuluttajan elinkeinonharjoittajan kanssa tekemään sopimukseen, ei ole viran puolesta tutkittava erikseen kaikkia muita sellaisia sopimusehtoja, joita kuluttaja ei ole riitauttanut, selvittääkseen sen, voidaanko niitä pitää kohtuuttomina, vaan vain ne ehdot, jotka liittyvät riita-asian kohteeseen sellaisena kuin asianosaiset ovat sen rajanneet, aina silloin, kun kansallisella tuomioistuimella on tiedossaan tämän edellyttämät oikeudelliset seikat ja tosiseikat, joita on tarpeen vaatiessa täydennetty selvittämistoimilla.
Toinen ja kolmas kysymys
45 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toinen ja kolmas kysymys, jotka on tutkittava yhdessä, koskevat asiallisesti sitä, onko direktiivin 93/13 4 artiklan 1 kohtaa ja 6 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että vaikka on niin, että sellaisen sopimusehdon kohtuuttomuutta arvioitaessa, joka on ollut kuluttajan esittämien vaatimusten perustana, huomioon on otettava kaikki muut sellaisen sopimuksen ehdot, jonka kuluttaja on tehnyt elinkeinonharjoittajan kanssa, tällainen huomioon ottaminen merkitsee sellaisenaan sitä, että asiaa käsittelevällä kansallisella tuomioistuimella on velvollisuus viran puolesta tutkia kaikkien näiden ehtojen mahdollinen kohtuuttomuus.
46 Tämän osalta unionin tuomioistuin on muistuttanut, että kansallisen tuomioistuimen on direktiivin 93/13 4 artiklan 1 kohdan mukaan otettava sopimusehdon, johon sen käsiteltäväksi saatettu vaatimus perustuu, mahdollisen kohtuuttomuuden arvioinnissa huomioon kaikki muut kyseisen sopimuksen ehdot (tuomio 21.2.2013, 21.2.2013, Banif Plus Bank, C‑472/11, EU:C:2013:88, 41 kohta).
47 Tällainen velvollisuus ottaa huomioon kaikki muut elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä tehdyn sopimuksen ehdot selittyy sillä, että riitautetun ehdon tutkinnassa on otettava huomioon kaikki seikat, joilla saattaa olla merkitystä ehdon ymmärtämiseksi asiayhteydessään, koska sopimuksen sisällöstä riippuen voi olla niin, että kyseisen ehdon kohtuuttomuuden arvioinnin kannalta saattaa olla tarpeen arvioida elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kaikkien ehtojen kumulatiivinen vaikutus (ks. vastaavasti tuomio 21.4.2016, Radlinger ja Radlingerová, C‑377/14, EU:C:2016:283, 95 kohta).
48 Kuten ensimmäistä ennakkoratkaisukysymystä tarkasteltaessa esiin tuoduista näkökohdista käy ilmi ja kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 75 kohdassa myös todennut, tästä ei kuitenkaan seuraa, että kansallisella tuomioistuimella on velvollisuus tutkia viran puolesta tällaiset muut sopimusehdot toisistaan riippumattomasti niiden mahdollisen kohtuuttomuuden osalta sen arvioinnin puitteissa, jonka se tekee direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan perusteella.
49 Edellä esitetyt näkökohdat huomioon ottaen toiseen ja kolmanteen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 93/13 4 artiklan 1 kohtaa ja 6 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että vaikka on niin, että sellaisen sopimusehdon kohtuuttomuutta arvioitaessa, joka on ollut kuluttajan esittämien vaatimusten perustana, huomioon on otettava kaikki muut sellaisen sopimuksen ehdot, jonka kuluttaja on tehnyt elinkeinonharjoittajan kanssa, tällainen huomioon ottaminen ei sellaisenaan merkitse sitä, että asiaa käsittelevällä kansallisella tuomioistuimella on velvollisuus tutkia viran puolesta kaikkien näiden ehtojen mahdollinen kohtuuttomuus.
Oikeudenkäyntikulut
50 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 6 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kansallisen tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi kuluttaja on saattanut kanteen, jolla tähdätään tiettyjen sellaisten sopimusehtojen toteamiseen kohtuuttomiksi, jotka on otettu kuluttajan elinkeinonharjoittajan kanssa tekemään sopimukseen, ei ole viran puolesta tutkittava erikseen kaikkia muita sellaisia sopimusehtoja, joita kuluttaja ei ole riitauttanut, selvittääkseen sen, voidaanko niitä pitää kohtuuttomina, vaan vain ne ehdot, jotka liittyvät riita-asian kohteeseen sellaisena kuin asianosaiset ovat sen rajanneet, aina silloin, kun kansallisella tuomioistuimella on tiedossaan tämän edellyttämät oikeudelliset seikat ja tosiseikat, joita on tarpeen vaatiessa täydennetty selvittämistoimilla.
2) Direktiivin 93/13 4 artiklan 1 kohtaa ja 6 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että vaikka on niin, että sellaisen sopimusehdon kohtuuttomuutta arvioitaessa, joka on ollut kuluttajan esittämien vaatimusten perustana, huomioon on otettava kaikki muut sellaisen sopimuksen ehdot, jonka kuluttaja on tehnyt elinkeinonharjoittajan kanssa, tällainen huomioon ottaminen ei sellaisenaan merkitse sitä, että asiaa käsittelevällä kansallisella tuomioistuimella on velvollisuus tutkia viran puolesta kaikkien näiden ehtojen mahdollinen kohtuuttomuus.
Allekirjoitukset