JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
HENRIK SAUGMANDSGAARD ØE
4 päivänä helmikuuta 2016 (1)
Asia C‑481/14
Jørn Hansson
vastaan
Jungpflanzen Grünewald GmbH
(Ennakkoratkaisupyyntö – Oberlandesgericht Düsseldorf (Düsseldorfin ylin alueellinen tuomioistuin, Saksa))
Ennakkoratkaisupyyntö – Teollis- ja tekijänoikeudet – Yhteisön kasvinjalostajanoikeudet – Oikeuksien loukkaaminen – Asetus (EY) N:o 2100/94 – 94 artikla – Kohtuullinen palkkio – Oikeuden haltijalle aiheutuneen vahingon korvaaminen – Oikeuden loukkaajan saama hyöty – 97 artikla – Kansallisen oikeuden täydentävä soveltaminen – Direktiivi 2004/48/EY – 2 artiklan 1 kohta – Soveltamisala – 13 artikla – Vahingonkorvaukset – Kiinteä lisäsumma – Hypoteettinen maksu – Oikeuden loukkaajan saama voitto – 14 artikla – Oikeudenkäyntikulujen ja muiden kulujen korvaaminen
I Johdanto
1. Käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö koskee yhteisön kasvinjalostajanoikeuksista 27.7.1994 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2100/94(2) 94 artiklan sekä teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/48/EY(3) 13 artiklan 1 kohdan tulkintaa.
2. Ennakkoratkaisupyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat Jørn Hansson, joka on valkotähtisilmiin kuuluvaa kasvilajiketta koskevan yhteisön kasvinjalostajanoikeuden haltija, ja Jungpflanzen Grünewald GmbH (jäljempänä Jungpflanzen Grünewald) ja joka koskee Hanssonille tämän lajikkeen jälleenmyynnistä ilman lupaa väitetysti aiheutuneen vahingon korvaamista.
3. Oberlandesgericht Düsseldorf (Düsseldorfin ylin alueellinen tuomioistuin) tiedustelee unionin tuomioistuimelta, mikä on sen vahingon laajuus, jonka korvaamista loukkaamisen uhriksi joutunut yhteisön kasvinjalostajanoikeuden haltija voi vaatia, ja millä menetelmällä tällainen vahinko olisi arvioitava ja korvattava.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Asetus N:o 2100/94
4. Asetuksen N:o 2100/94 13 artiklan 2 kohdassa määritellään toimet, joita ei voida toteuttaa ilman yhteisön kasvinjalostajanoikeuden haltijan lupaa ja joihin kuuluvat muun muassa suojatun lajikkeen tuotanto, lisäys ja kaupan pitäminen.
5. Näiden toimien luvaton toteuttaminen on asetuksen 94 artiklassa tarkoitettua oikeuksien loukkaamista, josta säädetään mainitussa artiklassa seuraavaa:
”1. Kaikkia niitä vastaan, jotka:
a) suorittavat ilman asianmukaista lupaa jonkin 13 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun toimen kasvinjalostajanoikeuksin suojatun lajikkeen suhteen,
tai
b) eivät käytä 17 artiklan 1 kohdan mukaista lajikenimeä oikein tai jättävät ilmoittamatta 17 artiklan 2 kohdan mukaiset tarvittavat tiedot,
tai
c) käyttävät 18 artiklan 3 kohdan vastaisesti yhteisön kasvinjalostajanoikeuksin suojattua lajikenimeä tai nimeä, joka voidaan sekoittaa mainittuun nimeen,
omistaja voi ryhtyä oikeustoimiin [loukkauksen] lopettamiseksi tai kohtuullisen [hyvityksen] maksamiseksi tai molempiin.
2. Kaikkien, jotka toimivat tahallaan tai tuottamuksesta, tulee lisäksi [korvata] omistajan kärsimä vahinko. Jos [tuottamus] on [vähäinen], omistajan oikeutta [korvaukseen] voidaan vastaavasti pienentää, [korvaus] ei kuitenkaan saa olla pienempi kuin [oikeudenloukkaajan loukkauksesta] saama hyöty.”
6. Asetuksen 97 artiklassa, jonka otsikko on ”[Oikeuksien loukkaamiseen] sovellettava täydentävä kansallinen oikeus”, säädetään seuraavaa:
”1. Jos [oikeudenloukkaaja] on 94 artiklan merkityksessä saanut [oikeuksien loukkaamisesta] jotakin hyötyä omistajan tai käyttöluvan saajan kustannuksella, 101 tai 102 artiklan mukais[et] toimivaltaiset tuomioistuimet soveltavat korvausvaatimusten suhteen kansallista oikeuttaan, mukaan lukien niiden kansainvälinen yksityisoikeus.
2. Edellä olevaa 1 kohtaa sovelletaan myös toimiin, jotka voivat saada alkunsa 95 artiklassa tarkoitettujen tiettyjen toimien suorittamisesta tai suorittamatta jättämisestä kasvinjalostajanoikeushakemuksen julkaisemisen ja hakemuksesta tehdyn päätöksen välisenä aikana.
3. Kaikilta muilta osin kasvinjalostajanoikeuksien vaikutukset määritellään yksinomaan tämän asetuksen säännöksin.”
7. Saman asetuksen 103 artiklassa säädetään menettelysääntöjen osalta, että sovelletaan sen jäsenvaltion, jonka kansallinen tuomioistuin on toimivaltainen, vastaaviin kansallisiin omistusoikeuksiin liittyviä samantyyppistä tointa koskevia menettelysääntöjä.
8. Asetuksen N:o 2100/94 107 artiklan mukaisesti ”jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen valvomiseksi, että kansallisen lainsäädännön [oikeudenloukkauksia] koskevia säännöksiä voidaan soveltaa myös yhteisön kasvinjalostajanoikeuksia loukkaavissa tapauksissa.”
B Direktiivi 2004/48
9. Direktiivin 2004/48 johdanto-osan kymmenennen perustelukappaleen mukaan direktiivin tavoitteena on ”lähentää [jäsenvaltioiden] lainsäädäntöjä, jotta voidaan varmistaa teollis- ja tekijänoikeuksien suojan korkea, yhdenvertainen ja yhdenmukainen taso sisämarkkinoilla”.
10. Direktiivin johdanto-osan 26 perustelukappaleessa täsmennetään seuraavaa:
”Loukkauksesta aiheutuneiden vahinkojen korvaamiseksi olisi tapauksissa, joissa loukkaaja tiesi tai hänellä oli riittävät perusteet tietää, että hän oli ryhtynyt loukkaavaan tekoon, oikeudenhaltijalle myönnettävien vahingonkorvausten määrässä otettava huomioon kaikki asiaankuuluvat näkökohdat, kuten oikeudenhaltijan tulonmenetykset ja loukkaajan saama perusteeton etu sekä tarvittaessa oikeudenhaltijalle loukkauksen johdosta aiheutunut aineeton vahinko. Vaihtoehtoisesti, jos esimerkiksi tosiasiallisen vahingon suuruutta on vaikea määritellä, vahingonkorvauksen määrä voisi perustua esimerkiksi niiden rojaltien tai vastaavien maksujen määrään, jotka loukkaaja olisi joutunut suorittamaan, jos hän olisi pyytänyt lupaa käyttää kyseistä teollis- tai tekijänoikeutta. Tarkoituksena ei ole säätää rankaisevista korvauksista, vaan vahingonkorvauksesta, joka perustuu objektiivisiin perusteisiin ja jossa otetaan huomioon oikeudenhaltijalle koituneet muun ohessa tutkimuksista ja tunnistamisesta aiheutuneet kulut.”
11. Direktiivin 2 artiklan, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä säädettyjä toimenpiteitä, menettelyjä ja oikeussuojakeinoja sovelletaan 3 artiklan mukaisesti kaikkiin yhteisön lainsäädännössä ja/tai kyseisen jäsenvaltion lainsäädännössä säädettyjen teollis- ja tekijänoikeuksien loukkauksiin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta yhteisön tai jäsenvaltioiden lainsäädännössä säädettyjen tai säädettävien keinojen käyttämistä, sikäli kuin mainitut keinot ovat edullisempia oikeudenhaltijoille.”
12. Direktiivin 3 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen on oltava ”tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia”.
13. Direktiivin 2004/48 13 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset oikeusviranomaiset määräävät vahingon kärsineen osapuolen hakemuksesta loukkaajan, joka tiesi tai jolla oli riittävät perusteet tietää ryhtyneensä loukkaavaan tekoon, maksamaan oikeudenhaltijalle vahingonkorvauksen, joka vastaa tälle loukkauksen johdosta koitunutta toisasiallista vahinkoa.
Määrittäessään vahingonkorvauksen oikeusviranomaisten on:
a) otettava huomioon kaikki asianmukaiset näkökohdat, kuten vahingon kärsineelle osapuolelle aiheutuneet kielteiset taloudelliset seuraukset, saamatta jäänyt voitto mukaan lukien, loukkaajaan saama perusteeton etu ja soveltuvissa tapauksissa muita kuin taloudellisia tekijöitä, kuten oikeudenhaltijalle loukkauksen johdosta aiheutunut aineeton vahinko;
tai
b) vaihtoehtona a kohdan säännökselle oikeusviranomaiset voivat soveltuvissa tapauksissa määrittää vahingot kiinteänä määränä esimerkiksi vähintään niiden rojaltien tai maksujen määrän perusteella, jotka oikeudenloukkaaja olisi joutunut suorittamaan, jos se olisi pyytänyt lupaa käyttää kyseistä teollis- ja tekijänoikeutta.
2. Jos oikeudenloukkaaja ei ole tietoisesti ryhtynyt loukkaavaan tekoon tai ryhtyi loukkaavaan tekoon ilman, että hänellä oli riittävät perusteet tietää ryhtyvänsä siihen, jäsenvaltiot voivat säätää, että oikeusviranomaiset voivat määrätä voitot perittäviksi takaisin tai maksettavaksi vahingonkorvauksen, joka voi olla ennalta määrätty.”
14. Direktiivin 14 artiklan mukaan ”jäsenvaltioiden on varmistettava, että kohtuulliset ja oikeasuhteiset oikeudenkäyntikulut ja muut oikeudenkäynnin voittaneelle osapuolelle aiheutuneet kulut kuuluvat yleensä oikeudenkäynnin hävinneen maksettaviksi, jollei se ole kohtuutonta”.
III Pääasia, ennakkoratkaisukysymykset ja oikeudenkäynti unionin tuomioistuimessa
15. Hansson on valkotähtisilmiin kuuluvan kasvilajikkeen EU 4282, jonka lajikenimi on ”Lemon Symphony”, yhteisön kasvinjalostajanoikeuden haltija. Jungpflanzen Grünewald piti vuosina 2002–2009 kaupan ilman oikeudenhaltijan lupaa valkotähtisilmiä lajikenimellä ”Summerdaisy’s Alexander”.
16. Hansson katsoi tämän loukkaavan suojattua lajiketta koskevaa kasvinjalostajanoikeuttaan ja vaati Landgericht Düsseldorfia (Düsseldorfin alueellinen tuomioistuin) kieltämään turvaamistoimena yritystä käyttämästä tätä lajiketta. Sekä Landgericht Düsseldorf että muutoksenhakuvaiheessa Oberlandesgericht Düsseldorf (Düsseldorfin ylin alueellinen tuomioistuin) hylkäsivät vaatimuksen siksi, ettei Hansson ollut esittänyt riittävää näyttöä oikeuden loukkaamisesta. Hänet velvoitettiin vastaamaan oikeudenkäyntikuluista kummassakin oikeusasteessa.
17. Tätä seuranneessa pääasian menettelyssä Bundesgerichtshof (liittovaltion tuomioistuin) totesi lopullisesti oikeuden loukkaamisen.
18. Hansson kääntyi tämän jälkeen uudelleen Landgericht Düsseldorfin (Düsseldorfin alueellinen tuomioistuin) puoleen vaatiakseen korvauksia vahingosta, jota hän väitti loukkaamisesta itselleen aiheutuneen. Hän vaati, että hänelle maksetaan
– 66 231,74 euron summa, joka saadaan, kun suojattua lajiketta koskevissa lupasopimuksissa sovitut maksut kerrotaan niiden tämän lajikkeen kappaleiden määrällä, joita pääasian vastapuoli piti kaupan vuosina 2002–2009
– 33 115,89 euron summa, joka on puolet edellä mainitusta summasta, loukkaamisesta maksettavana lisämaksuna, jonka tarkoituksena on ottaa huomioon tämän yksittäistapauksen olosuhteet ja välttää loukkaajan suosiminen suhteessa käyttöluvan saajiin
– 6 067,35 euron summa, jonka tarkoituksena on korvata kulut, jotka ovat aiheutuneet oikeudenhaltijan siirtymisestä asianajajansa kanssa pidettyihin kokouksiin, ja aika, joka on kulunut näihin siirtymisiin ja asian valmisteluun ja
– näihin kolmeen summaan lisättävät viivästyskorot.
19. Landgericht Düsseldorf (Düsseldorfin alueellinen tuomioistuin) tuomitsi pääasian vastapuolen maksamaan näistä summista ensimmäisen viivästyskorkoineen. Se kuitenkin kieltäytyi lisäämästä summaan loukkaamisesta maksettavaa lisämaksua, koska maksu olisi sen mielestä ollut luonteeltaan rankaiseva lisä, jollaisesta ei ole säädetty sen paremmin asetuksessa N:o 2100/94 tai direktiivissä 2004/48 kuin kansallisessa oikeudessakaan. Se hylkäsi myös vaatimuksen Hanssonille aiheutuneiden muiden kulujen ja hänen käyttämänsä ajan korvaamisesta. Se korosti tästä erityisesti, että yksityisen oikeussubjektin henkilökohtaisesti toteuttamat asian valmistelutoimet eivät lähtökohtaisesti oikeuta korvaukseen sen paremmin oikeudenkäyntikulujen vahvistamismenettelyssä kuin asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdankaan nojalla.
20. Molemmat asianosaiset ovat valittaneet tuomiosta Oberlandesgericht Düsseldorfiin (Düsseldorfin ylin alueellinen tuomioistuin). Ne lähinnä riitauttavat ensimmäisessä oikeusasteessa suoritetun arvioinnin korvaussummasta, johon Hanssonilla on oikeus kyseisen asetuksen 94 artiklan 1 ja 2 kohdan nojalla.
21. Hansson väittää erityisesti, että Landgericht Düsseldorf (Düsseldorfin alueellinen tuomioistuin) laski väärin mainitun 94 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kohtuullisen palkkion, kun se käytti perustana ainoastaan suojattua lajiketta koskevissa lupasopimuksissa tavanomaisesti sovittua maksua, vaikka kyseistä maksua olisi useiden seikkojen perusteella pitänyt korottaa lisämaksulla. Toissijaisesti Hansson väittää, että hänellä on mainitun artiklan 2 kohdan nojalla oikeus paitsi kyseisen maksun perusteella vahvistettuun kohtuulliseen palkkioon myös korvaukseen loukkaajan saamasta hyödystä, joka vastaa 66 703,14 euron summaa.
22. Jungpflanzen Grünewald riitauttaa puolestaan niiden lupamaksujen tavanomaisuuden, joiden perusteella ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin laski asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kohtuullisen palkkion. Lisäksi se vastaa pääasian valittajan valituksensa tueksi esittämiin perusteluihin väittämällä, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi kohtuullista palkkiota laskiessaan korottaa luvanvaraisesta tuotannosta maksettavaa tavanomaista maksua kiinteällä lisämaksulla. Se kiistää myös tiettyjä seikkoja, joihin Hansson vetoaa mainitun maksun korottamista koskevan vaatimuksensa tueksi.
23. Pääasian vastapuoli väittää lisäksi, ettei se toteuttanut loukkaavia toimia vilpillisessä mielessä ja että tuottamus oli enintään vähäistä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää kuitenkin katsovansa, että vastapuoli on toiminut vilpillisessä mielessä.
24. Tässä tilanteessa Oberlandesgericht Düsseldorf (Düsseldorfin ylin alueellinen tuomioistuin) on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko kohtuullisen palkkion, joka yhteisön kasvinjalostajanoikeuden loukkaajan on asetuksen [N:o 2100/94] 94 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla maksettava tämän oikeuden haltijalle toteuttaessaan ilman asianmukaista lupaa saman asetuksen 13 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja toimia ja joka määritetään sen tavanomaisen maksun perusteella, joka kyseisillä markkinoilla peritään tavanomaisesta luvasta toteuttaa asetuksen [2100/94] 13 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja toimia, lisäksi aina maksettava tietty kiinteämääräinen loukkaamisesta maksettava lisämaksu? Voidaanko tämä käytäntö johtaa direktiivin [2004/48] 13 artiklan 1 kohdan toisesta virkkeestä?
2) Onko kohtuullisen palkkion, joka yhteisön kasvinjalostajanoikeuden loukkaajan on asetuksen [N:o 2100/94] 94 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla maksettava tämän oikeuden haltijalle toteuttaessaan ilman asianmukaista lupaa saman asetuksen 13 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja toimia ja joka määritetään sen tavanomaisen maksun perusteella, joka kyseisillä markkinoilla peritään tavanomaisesta luvasta toteuttaa [asetuksen N:o 2100/94] 13 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja toimia, lisäksi otettava tapauskohtaisesti huomioon palkkiota korottavasti seuraavat olosuhteet tai seikat:
a) Lajikkeella, jota koskevaa oikeutta loukattiin, oli merkityksellisenä ajankohtana ainutlaatuinen asema markkinoilla tiettyjen ominaisuuksiensa vuoksi, kun markkinoilla tavanomaisesti kannettava lupamaksu perustuu kyseisen lajikkeen osalta tehtyihin lupasopimuksiin ja selvityksiin.
Jos tämä seikka otetaan käsiteltävässä asiassa huomioon:
Voidaanko palkkiota korottaa ainoastaan silloin, kun kyseisen lajikkeen ainutlaatuisen aseman perusteena olevat ominaispiirteet käyvät ilmi lajikkeen kuvauksesta?
b) Kyseistä lajiketta oli jo pidetty hyvin menestyksekkäästi kaupan siinä vaiheessa, kun lajike, jolla oikeuksia loukattiin, tuotiin markkinoille, minkä ansiosta loukkaaja säästi oikeutta loukkaavan lajikkeen markkinoilletulon kustannuksissa, kun markkinoilla tavanomaisesti kannettava lupamaksu perustuu kyseisen lajikkeen osalta tehtyihin lupasopimuksiin ja tilityksiin.
c) Oikeuden loukkaaminen oli kyseisen lajikkeen tapauksessa keskimääräistä laajempaa, kun otetaan huomioon loukkaamisen kesto ja myydyt kappalemäärät.
d) Oikeudenloukkaajan ei käyttöluvan saajan tavoin tarvitse pelätä joutuvansa maksamaan lupamaksua (jota hän ei voi vaatia takaisin) siinä tapauksessa, että kyseistä lajiketta koskevat oikeudet julistetaan myöhemmin mitättömäksi tätä koskevan hakemuksen perusteella.
e) Oikeudenloukkaajalla ei ollut velvollisuutta laatia selvitys neljännesvuosittain, toisin kuin käyttöluvan saajat tavanomaisesti tekevät.
f) Kasvinjalostajanoikeuden haltija kantaa inflaatioriskin, joka aiheutuu tuomioistuinmenettelyjen pitkästä kestosta.
g) Kasvinjalostajanoikeuden haltija ei voi tuomioistuinmenettelyn vireillepanon välttämättömyyden vuoksi ennakoida kyseisestä lajikkeesta saatavia tuloja samalla tavoin kuin myöntäessään kyseistä lajiketta koskevia lupia.
h) Kasvinjalostajanoikeuden haltijaan kohdistuu loukkaamisen yhteydessä sekä tuomioistuinmenettelyyn liittyvä yleinen prosessuaalinen riski että riski siitä, ettei oikeuden täytäntöönpano lopulta onnistukaan suhteessa loukkaajaan.
i) Kasvinjalostajanoikeuden loukkaaja epää omavaltaisilla toimillaan oikeuden haltijalta vapauden päättää, salliiko hän loukkaajan käyttää kyseistä lajiketta.
3) Onko kohtuullisen palkkion, joka loukkaajan on asetuksen [N:o 2100/94] 94 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla maksettava yhteisön kasvinjalostajanoikeuden haltijalle toteuttaessaan ilman asianmukaista lupaa saman asetuksen 13 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja toimia, määrittämisessä otettava huomioon myös vuosittain maksettavaan palkkioon sovellettava tavanomainen viivästyskorko, jos voidaan olettaa, että järkevät sopimuspuolet olisivat sopineet tällaisesta korosta?
4) Onko vahinko, joka loukkaajan ’tulee lisäksi korvata’ yhteisön kasvinjalostajanoikeuden haltijalle asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan ensimmäisen virkkeen nojalla, kun se toteuttaa ilman asianmukaista lupaa saman asetuksen 13 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja toimia, määritettävä sen tavanomaisen maksun perusteella, joka kyseisillä markkinoilla peritään tavanomaisesta luvasta toteuttaa kyseisen asetuksen 13 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja toimia?
5) Jos neljänteen kysymykseen vastataan myöntävästi:
a) Onko vahingon, joka loukkaajan ’tulee lisäksi korvata’ yhteisön kasvinjalostajanoikeuden haltijalle tapauskohtaisesti asetuksen [N:o 2100/94] 94 artiklan 2 kohdan ensimmäisen virkkeen nojalla ja joka lasketaan markkinoilla myönnettävän tavanomaisen luvan perusteella, määrittämisessä otettava huomioon toisen kysymyksen a–i kohdassa mainitut olosuhteet ja seikat ja/tai se, että kasvinjalostajanoikeuden haltija joutuu tuomioistuinmenettelyn välttämättömyyden vuoksi käyttämään tietyn verran aikaa loukkaamisen toteen näyttämiseen ja asian eteenpäinviemiseen sekä suorittamaan kasvinjalostajanoikeuden loukkaamiselle tyypilliset tutkimukset, perusteina, jotka oikeuttavat markkinoilla tavanomaisesti perittävän maksun korotuksen?
b) Onko vahingon, joka loukkaajan ’tulee lisäksi korvata’ asetuksen [N:o 2100/94] 94 artiklan 2 kohdan ensimmäisen virkkeen nojalla ja joka määritetään markkinoilla myönnettävän tavanomaisen luvan perusteella, lisäksi aina perittävä tietty kiinteämääräinen loukkaamisesta maksettava lisämaksu? Voidaanko tämä käytäntö johtaa direktiivin [2004/48] 13 artiklan 1 kohdan toisesta virkkeestä?
c) Onko vahingon, joka loukkaajan ’tulee lisäksi korvata’ asetuksen [N:o 2100/94] 94 artiklan 2 kohdan ensimmäisen virkkeen nojalla ja joka määritetään markkinoilla myönnettävän tavanomaisen luvan perusteella, määrittämisessä otettava huomioon myös vuosittain maksettavaan palkkioon sovellettava tavanomainen viivästyskorko, jos voidaan olettaa, että järkevät sopimuspuolet olisivat sopineet tällaisesta korosta?
6) Onko asetuksen [N:o 2100/94] 94 artiklan 2 kohdan ensimmäistä virkettä tulkittava siten, että loukkaajan saama voitto on tässä säännöksessä tarkoitettua vahinkoa, joka loukkaajan ’tulee lisäksi korvata’ ja josta voidaan asetuksen [N:o 2100/94] 94 artiklan 1 kohdan mukaisen kohtuullisen palkkion lisäksi vaatia korvausta, vai voidaanko asetuksen [N:o 2100/94] 94 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä virkkeessä tarkoitetusta loukkaajan vilpillisessä mielessä saamasta voitosta vaatia korvausta ainoastaan vaihtoehtona 94 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulle kohtuulliselle palkkiolle?
7) Onko asetuksen [N:o 2100/94] 94 artiklan 2 kohtaan perustuvan vahingonkorvausoikeuden kanssa ristiriidassa sellainen kansallinen säännöstö, jonka mukaan kasvinjalostajanoikeuden haltija ei voi aineelliseen oikeuteen vetoamalla vaatia, että hänelle korvataan loukkaamista koskevassa välitoimimenettelyssä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut, jotka hänet on lainvoimaisesti määrätty maksamaan, vaikka hän voittaa samaa loukkaamista koskevan pääasian myöhemmän oikeudenkäynnin?
8) Onko asetuksen [N:o 2100/94] 94 artiklan 2 kohtaan perustuvan vahingonkorvausta koskevan oikeuden kanssa ristiriidassa sellainen kansallinen säännöstö, jonka mukaan vahinkoa kärsinyt osapuoli ei voi vaatia oikeudenkäyntikulujen vahvistamismenettelyn tiukkojen rajojen ulkopuolella korvausta ajasta, jonka hän on käyttänyt vahingonkorvausvaatimusta koskevaan oikeusprosessiin ja sen valmisteluun, jos se ei ylitä tällaiseen prosessiin tavanomaisesti kuluvaa aikaa?”
25. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet Hansson, Jungpflanzen Grünewald ja Euroopan komissio, jotka osallistuivat myös 12.11.2015 pidettyyn istuntoon.
IV Asian tarkastelu
A Alustavat huomautukset
26. Käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuinta pyydetään selventämään asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 ja 2 kohdan välistä suhdetta; kyseisessä artiklassa määritetään yhteisön kasvinjalostajanoikeuden haltijan vahingonkorvausta koskevan oikeuden laajuus tilanteissa, joissa tälle on aiheutunut vahinkoa tahallisesta (tai tuottamuksellisesta) tai tahattomasta (ja tuottamuksettomasta) oikeuden loukkaamisesta. Samalla unionin tuomioistuimella on tilaisuus täsmentää menetelmiä, joilla tällaisen korvauksen määrä lasketaan.
27. Aivan aluksi täsmennän mainitun asetuksen 94 artiklan yleistä tavoitetta ja tämän säännöksen 1 ja 2 kohdan erityisiä tavoitteita. Tämän jälkeen rajaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksiä erottamalla toisistaan korvattavan vahingon osatekijöiden määrittämisen ja ne menetelmät, joilla voidaan määrittää vahingon suuruus ja sitä kautta korvauksen määrä.
1. Asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan tavoitteet
28. Asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 kohdassa, jota ensimmäiset kolme ennakkoratkaisukysymystä koskevat, oikeudenloukkaaja velvoitetaan maksamaan loukkaamisen kohteeksi joutuneelle oikeudenhaltijalle kohtuullinen palkkio asettamatta mitään subjektiivisia edellytyksiä. Saman artiklan 2 kohdan, jota ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää tulkitsemaan neljännestä kahdeksanteen kysymyksessä, mukaan loukkaaja on lisäksi velvollinen korvaamaan oikeudenhaltijalle loukkaamisesta aiheutuneen ”vahingon”, jos se on toiminut tahallaan tai tuottamuksesta.
29. Tarkasteltaessa kyseisen artiklan tavoitteita ja sen kahden kohdan välistä suhdetta asetuksen 94 artiklan 2 kohdan, etenkin sen tanskan-, englannin- ja portugalinkielisten toisintojen,(4) sanamuodosta on apua kolmella tapaa.
30. Ensinnäkin ilmaisujen ”eventuel yderligere opstået skade”, ”any further damage” ja ”quaisquer danos suplementares” käyttö viittaa mielestäni siihen, että tarkoituksena on taata oikeudenhaltijalle loukkaamisesta aiheutuneen vahingon korvaaminen kokonaisuudessaan, eli toisin sanoen palauttaa oikeudenhaltijan tilanne sellaiseksi kuin se olisi ollut ilman loukkaamista.(5)
31. Toiseksi kyseisen 2 kohdan muotoilu viittaa siihen, että korvaustavoitteeseen pyritään paitsi asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdassa myös sen 1 kohdassa. Ilmaisut ”eventuel yderligere opstået skade”, ”any further damage” ja ”quaisquer danos suplementares” viittaavat nimittäin siihen, että mainitussa 1 kohdassa tarkoitetun kohtuullisen palkkion maksamisen tarkoituksena on korvata tietty osa oikeudenhaltijalle aiheutuneesta vahingosta.(6) Unionin tuomioistuin on tuomiossa Geistbeck todennutkin, että 94 artiklalla on kokonaisuutena tarkasteltuna ”tarkoitus korvata – – oikeuden omistajan – – kärsimä vahinko”.(7)
32. Kolmanneksi tästä sanamuodosta käy ilmi 2 kohdassa tarkoitetun korvauksen ylimääräinen luonne siinä mielessä, että se kattaa kaiken vahingon, jota ei ole vielä korvattu asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Mainitulla säännöksellä estetään siis eri vahingon perusteiden huomioon ottaminen kahteen kertaan. Ne ovat siten joko perusteita, jotka jokaisen loukkaajan on korvattava 1 kohdan nojalla, tai perusteita, jotka ainoastaan tahallaan tai tuottamuksesta toimineen loukkaajan on korvattava 2 kohdan nojalla.
33. Mainitun artiklan sanamuodosta ja asetuksen N:o 2100/94 systematiikasta voidaan lisäksi päätellä, että artiklan ainoana tavoitteena on varmistaa oikeudenhaltijalle aiheutuneen vahingon korvaaminen kokonaisuudessaan.
34. Ilmaisun ”korvata – – kärsimä vahinko” käyttäminen estää mielestäni nimittäin tulkinnat, joiden mukaan kyseisen säännöksen tavoite olisi rangaista myöntämällä oikeudenhaltijalle korvaus, joka on hänelle aiheutuneen vahingon korvaamiseksi välttämätöntä määrää suurempi.
35. Asetuksen N:o 2100/94 muissa säännöksissä sen sijaan sallitaan asettaa loukkaajalle mainitun vahingon korvaamisen lisäksi myös muita velvoitteita. Rankaisemisen tavoite voidaan siis saavuttaa rikosoikeudellisilla seuraamuksilla, jotka perustuvat asetuksen 107 artiklan(8) mukaisesti Euroopan unionissa toteutetun yhdenmukaistamisen puuttuessa jäsenvaltioiden sisäiseen oikeuteen.(9) Mainitun asetuksen 97 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat mennä puhtaasti korvaukseen perustuvaa tavoitetta pidemmälle säätämällä valtionsisäisessä oikeudessaan loukkaajan saaman hyödyn palauttamisesta oikeudenhaltijan tai käyttöluvan saajan kustannuksella siten, että palautuksen määrä ylittää oikeudenhaltijalle aiheutuneen vahingon määrän – käsittelen tätä seikkaa kuudennen kysymyksen tarkastelun yhteydessä.
2. Korvattavien vahingon perusteiden määrittämisen ja vahingon korvaamismenetelmän välinen ero
36. Ennen asian tarkastelua on mielestäni hyödyllistä korostaa yhtäältä korvattavien vahingon osatekijöiden määrittämisen ja toisaalta vahingon suuruuden ja vahingonkorvauksen määrän määrittämisen välistä eroa.
37. Korvattavien vahingon perusteiden määrittämiseksi on selvennettävä asetuksen N:o 2100/94 94 artiklassa vahinkoa kärsineelle oikeudenhaltijalle myönnetyn vahingonkorvausoikeuden laajuutta, eli toisin sanoen yksilöitävä ne vahingon perusteet, joiden korvaamista haltija voi vaatia joko kyseisen artiklan 1 tai 2 kohdan nojalla. Ratkaiseva on siis artiklalla tavoiteltu tulos.
38. Tähän asiayhteyteen liittyvät toinen ja kolmas kysymys, jotka koskevat 94 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kohtuullisen palkkion laskemisessa huomioon otettavien tekijöiden määrittelemistä. Siihen liittyvät myös viidennen kysymyksen a ja c kohta sekä seitsemäs ja kahdeksas kysymys, jotka koskevat kyseisen artiklan 2 kohdassa korvattavaksi tarkoitetun vahingon määrittämistä.
39. Vahingon suuruuden ja vahingonkorvauksen määrän määrittääkseen kansallisten tuomioistuinten on valittava tapauskohtaisesti menetelmä, jolla voidaan määrittää korvattavan vahingon suuruus ja sitä kautta loukkaajan maksettavaksi tulevan korvauksen suuruus. Valinta voi osoittautua hankalaksi, kun otetaan huomioon, että eri vahingon perusteista on vaikea esittää näyttöä.
40. Tutkin tästä näkökulmasta ensimmäistä ja neljättä kysymystä sekä viidennen kysymyksen b kohtaa, joilla ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko korvaus, johon oikeudenhaltijalla on oikeus asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 ja/tai 2 kohdan nojalla, laskettava kyseisillä markkinoilla suojattua lajiketta koskevissa lupasopimuksissa sovitun maksun perusteella, jota tarvittaessa korotetaan kiinteällä lisämaksulla. Myös kuudes kysymys, joka koskee loukkaajan saaman hyödyn palauttamista, liittyy pohjimmiltaan kyseisessä säännöksessä tarkoitetun korvauksen laskentamenetelmään.
41. Mainitussa 94 artiklassa ei kuitenkaan käsitellä yksityiskohtaisesti niitä menetelmiä, joilla arvioidaan vahinko ja määritetään vahingonkorvaus. Mielestäni tämä johtuu siitä, ettei asetuksen N:o 2100/94 päätarkoituksena ole yhdenmukaistaa oikeuksien loukkaamisesta määrättäviä siviilioikeudellisia seuraamuksia. Tämä on sen sijaan direktiivin 2004/48 tavoitteena, joten se voi tarjota tarkempaa tietoa näistä menetelmistä. Mielestäni tästä syystä on ensiksi tutkittava, sovelletaanko mainittua direktiiviä yhteisön kasvinjalostajanoikeuden loukkaamiseen, ja jos sovelletaan, selvennettävä kyseisen direktiivin ja mainitun asetuksen välistä yhteyttä.
B Direktiivin 2004/48 sovellettavuus yhteisön kasvinjalostajanoikeuksiin ja sen yhteys asetukseen N:o 2100/94
1. Yhteisön kasvinjalostajanoikeuksien kuuluminen direktiivin 2004/48 soveltamisalaan
42. Kuten direktiivin 2004/48 2 artiklan 1 kohdasta käy ilmi, direktiiviä sovelletaan horisontaalisesti kaikkiin unionin ja/tai jäsenvaltioiden lainsäädännössä säädettyjen teollis- ja tekijänoikeuksien loukkauksiin. Katson Hanssonin ja komission(10) tavoin, että yhteisön kasvinjalostajanoikeudet kuuluvat näihin oikeuksiin.
43. Pääasian vastapuolen asetuksen N:o 2100/94 97 artiklan 3 kohtaa koskevat perustelut eivät kyseenalaista tätä toteamusta.
44. Vastapuoli väittää pääasiallisesti yhtäältä, ettei direktiivin 2004/48 säännöksiä sovelleta yhteisön kasvinjalostajanoikeuksiin, koska asetuksen N:o 2100/94 97 artiklan 3 kohdassa säädetään, että lukuun ottamatta mainitun artiklan 1 ja 2 kohdassa säädettyä ”kasvinjalostajanoikeuksien vaikutukset määritellään yksinomaan tämän asetuksen säännöksin”.
45. Tältä osin asetuksen 97 artiklan otsikosta (”– – sovellettava täydentävä kansallinen oikeus”) seuraa mielestäni, että kyseisen artiklan 3 kohdassa suljetaan pois ainoastaan kansallisen oikeuden soveltaminen muttei unionin oikeuden muiden säädösten, kuten direktiivin 2004/48, jota ei edes ollut annettu asetuksen antamisen hetkellä, soveltamista.(11)
46. Toisaalta Jungpflanzen Grünewald väittää, että asetuksen 97 artiklan 3 kohta estää myös direktiivin 2004/48 täytäntöönpanevien kansallisten säännösten soveltamisen yhteisön kasvinjalostajanoikeuksiin.
47. Tämä näkemys on mielestäni perusteeton, kun tarkastellaan mainitun säännöksen tavoitetta, sellaisena kuin se on kuvattu asetuksen N:o 2100/94 johdanto-osan 23. perustelukappaleessa, eli asetuksen tehtävän selkeyttämistä suhteessa ”jäsenvaltioiden yhdenmukaistamattomiin sääntelyjärjestelmiin”. Tästä näkökulmasta asetuksen 97 artiklassa tarkoitettu kansallinen oikeus ei käsitä direktiivin 2004/48 täytäntöönpanevaa kansallista oikeutta.
2. Direktiivin 2004/48 ja asetuksen N:o 2100/94 välinen yhteys
48. Direktiivin 2004/48 2 artiklan 1 kohdan mukaan direktiivissä yhdenmukaistetaan teollis- ja tekijänoikeuksien suojaa ainoastaan vähimmäistasoisesti, rajoittamatta kansallisesta lainsäädännöstä tai unionin oikeudesta johtuvia oikeudenhaltijalle edullisempia säännöksiä.(12)
49. Käsiteltävässä asiassa asetuksessa N:o 2100/94 myönnetty suoja on direktiivin antamaa suojaa laajempi, sillä asetuksen 94 artiklan 1 kohdan mukaan loukkaajan on maksettava kohtuullinen palkkio, vaikka se ei olisi toiminut tahallaan tai tuottamuksesta. Direktiivin 13 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat sen sijaan päättää sallivatko ne toimivaltaisten tuomioistuinten määrätä korvauksen maksamisesta oikeudenhaltijalle, kun loukkaaja ei ole tietoisesti ryhtynyt loukkaavaan tekoon tai ryhtyi siihen ilman riittäviä perusteita tietää ryhtyvänsä siihen.(13)
50. Direktiivin 2004/48 13 artiklan 1 kohdasta poiketen mainitun asetuksen missään säännöksessä ei kuitenkaan täsmennetä loukkaamisesta aiheutuneen vahingon korvauksen määrittämismenettelyä. Asetuksessa N:o 2100/94 ei käsitellä myöskään oikeudenkäyntikulujen korvaamista, toisin kuin direktiivin 14 artiklassa.
51. Näin ollen en ole vakuuttunut siitä, että asetuksen 94 artikla ja sitä seuraavat artiklat muodostavat komission väittämän erityissäännöksen suhteessa direktiiviin ja erityisesti sen 13 ja 14 artiklaan. Mielestäni ne ovat pikemminkin luonteeltaan täydentäviä säännöksiä. Niitä olisi siis sovellettava samanaikaisesti yhteisön kasvinjalostajanoikeuksien loukkaamistapauksissa. Osoitan tältä osin, ettei pääasiassa kyseessä olevien kahden säädöksen säännösten välillä ole ristiriitaa, joka estäisi niiden rinnakkaisuuden.
52. Direktiivi 2004/48 voi olla myös merkityksellinen asiayhteyteen liittyvä seikka, joka on tarvittaessa otettava huomioon asetuksen N:o 2100/94 tulkinnan yhteydessä.(14) Asetuksen asiayhteyteen perustuvan tulkinnan nimissä ei kuitenkaan pidä luoda sellaisia välittömästi sovellettavia oikeuksia, joista siinä ei säädetä, johtamalla ne kyseisestä direktiivistä.
3. Direktiivin 2004/48 sovellettavuus pääasiassa
53. Jungpflanzen Grünewald väittää kuitenkin, ettei direktiiviä 2004/48 voida soveltaa pääasiassa, koska sitä ei ole riittävällä tavalla saatettu osaksi Saksan oikeutta. Sen mukaan direktiivin täytäntöönpanosta annettua lainsäädäntöä sovelletaan ainoastaan kansallisiin kasvinjalostajanoikeuksiin eikä yhteisön kasvinjalostajanoikeuksiin. Direktiivien horisontaalisen vaikutuksen puuttumista koskevan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön(15) mukaisesti kyseisen direktiivin säännöksiä ei voida soveltaa suoraan yksityisten oikeussubjektien välisiin suhteisiin.
54. Unionin tuomioistuimella ei ole toimivaltaa lausua käsiteltävässä asiassa siitä, onko direktiivi 2004/48 saatettu asianmukaisella ja riittävällä tavalla osaksi Saksan oikeutta.
55. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin joka tapauksessa tulkittava kansallista oikeutta tämän direktiivin mukaisesti,(16) kunhan merkityksellisten kansallisten säännösten sanamuoto ei sitä estä.(17) Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole käsiteltävässä asiassa viitannut mihinkään valtionsisäisen oikeuden säännökseen, joka ei olisi sopusoinnussa direktiivin 13 ja 14 artiklan kanssa siten kuin niitä on tässä ratkaisuehdotuksessa tulkittu.
C Ensimmäinen, toinen ja kolmas ennakkoratkaisukysymys, jotka koskevat asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kohtuullisen palkkion määrittämistä
56. Kolmella ensimmäisellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, käsittääkö asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu kohtuullinen palkkio ainoastaan kyseisillä markkinoilla suojattua lajiketta koskevissa lupasopimuksissa sovitun maksun (jäljempänä tavanomainen maksu) vai tämän maksun sellaisena kuin i) sitä on mukautettu, jotta voidaan ottaa huomioon muita seikkoja, jotka erottavat loukkaajan tilanteen käyttöluvan saajan tilanteesta (toinen kysymys), ii) siihen on lisätty viivästyskorot (kolmas kysymys) ja/tai iii) sitä on korotettu kiinteällä lisämaksulla (ensimmäinen kysymys).
57. Mainitun 94 artiklan 1 kohdan tavoitteiden näkökulmasta selitän ensiksi puoltamaani näkemystä, jonka mukaan tässä säännöksessä tarkoitettu kohtuullinen palkkio vastaa sitä maksua, joka loukkaajan olisi pitänyt maksaa oikeudenhaltijalle, jos se olisi pyytänyt tältä lupaa käyttää suojattua lajiketta, kun otetaan huomioon kaikki käsiteltävän asian olosuhteet, jotka järkevät sopimuspuolet olisivat tavanomaisesti ottaneet huomioon (jäljempänä hypoteettinen maksu), ja joka ei aina vastaa tavanomaista maksua. Tämän jälkeen selitän syyt, joiden takia – vaikka edellä kuvatun kohtuullisen palkkion määrittäminen ei välttämättä edellytä tavanomaisen maksun korottamista kiinteällä lisämaksulla – tällainen korottamiskäytäntö tulisi sallia, kunhan korottamisen tarkoituksena on ainoastaan kuvastaa niitä erityisolosuhteita, jotka erottavat loukkaajan tilanteen vastaavan käyttöluvan saajien tilanteesta.
1. Kohtuullisen palkkion rinnastaminen hypoteettiseen maksuun
58. Unionin tuomioistuin on jo selventänyt tuomiossa Geistbeck, että asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 kohdalla on tarkoitus kompensoida loukkaajan saamaa hyötyä siitä, ettei se ole suorittanut kyseisen lajikkeen lupaan perustuvasta tuotannosta perittävää maksua.(18) Oikeudenhaltijan näkökulmasta tämän säännöksen tarkoituksena on siis taata haltijalle korvaus sen takia, ettei se ole saanut tällaista maksua loukkaajan toiminnasta, ”eikä se koske korvausta muista vahingoista kuin niistä, jotka liittyvät [kohtuullisen] hyvityksen maksamatta jättämiseen”.(19)
59. Mainitusta tuomiosta käy nähdäkseni ilmi, että vahinko, joka 94 artiklan 1 kohdan tarkoituksena on kompensoida, vastaa maksamatta jäänyttä maksua, joka ei ole tavanomainen maksu vaan se hypoteettinen maksu, joka loukkaajan olisi pitänyt maksaa käsiteltävän asian olosuhteissa, jos se olisi pyytänyt lupaa käyttää suojeltua lajiketta.(20)
60. Unionin tuomioistuin täsmensi tässä tuomiossaan yhtäältä, että luvanvaraisesta tuotannosta perittävä tavanomainen maksu muodostaa kohtuullisen palkkion laskentaperustan.(21) Näin ollen tämä summa on ainoastaan lähtökohta, jota on mukautettava yksittäistapauksen olosuhteiden mukaisesti.(22)
61. Toisaalta unionin tuomioistuin korosti tarvetta välttää sitä, että kohtuullisen palkkion määrän määrittämisellä suositaan loukkaajaa suhteessa käyttöluvan saajaan, joka on maksanut kaikki sille kuuluvat maksut.(23) Tällainen tilanne syntyisi, jos kumpikin olisi velvollinen maksamaan saman maksun, vaikka tietyt loukkaajan tilanteelle ominaiset seikat olisivat oikeuttaneet korkeamman maksun määrittämisen, jos tämä olisi tehnyt oikeudenhaltijan kanssa lupasopimuksen.
62. Kohtuullisen palkkion määrän on mielestäni vastattava loukkaajan tilanteen erityisiä olosuhteita suhteessa siihen tilanteeseen, jossa käyttöluvan saajat olivat lupasopimuksia tehdessään, jos toimivaltainen tuomioistuin katsoo, että järkevät sopimuspuolet olisivat ottaneet nämä olosuhteet huomioon. Sen sijaan niitä seikkoja, jotka on jo otettu huomioon näissä sopimuksissa hyväksytyn tavanomaisen maksun määrässä, ei voida ottaa huomioon toistamiseen kohtuullisen palkkion laskemisen yhteydessä siten, että niiden perusteella korotetaan tätä määrää.
63. Kansallisilla tuomioistuimilla on parhaat mahdollisuudet arvioida kaikkia käsiteltävän asian tosiseikaston kannalta merkityksellisiä olosuhteita, joten niillä olisi oltava laaja harkintavalta, kun ne yksilöivät näitä olosuhteita ja määrittävät niiden perusteella kyseisen maksun määrän. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on käsiteltävässä asiassa jo esittänyt kantansa toisessa kysymyksessä esille ottamiensa tekijöiden huomioimisesta. En aio korvata tätä arviointia omalla arvioinnillani vaan esitän ainoastaan muutamia yleisiä toteamuksia:
– Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että tavanomaisen maksun määrässä on jo otettu huomioon loukkaajan suojatun lajikkeen ainutlaatuisesta asemasta saama hyöty, sen kaupallinen menestys ja aloituskulujen säästyminen sekä loukkaamisen kesto ja laajuus. Jos tilanne on tämä, yhdyn tuomioistuimen päätelmään siitä, ettei maksun määrää ole perusteltua mukauttaa näiden tekijöiden perusteella.
– Jos loukkaamisesta olisi sen ajallisen ja määrällisen ulottuvuuden vuoksi aiheutunut kohtuullisen palkkion maksamatta jäämiseen liittyvän vahingon lisäksi myös jotakin erityistä haittaa, sen korvaamisen täytyisi tapahtua asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 kohdan sijasta sen 2 kohdan mukaisesti, siltä osin kuin todetaan siinä tarkoitettu subjektiivinen osatekijä.(24) Haittaa voi aiheutua esimerkiksi mahdollisesta kilpailun vääristymisestä markkinoilla ja sitä seuraavasta hintojen alentumisesta, joka saa käyttöluvan saajat vaatimaan sovittujen maksujen alentamista, mihin Hansson viittasikin kirjallisissa huomautuksissaan.
– Se, ettei loukkaajaan kohdistu sitä riskiä, että se maksaa maksun, jota se ei kuitenkaan voi saada takaisin, jos kyseistä lajiketta koskevat oikeudet mitätöidään, riittää mielestäni erottamaan loukkaajan tilanteen käyttöluvan saajan tilanteesta, jos vastaavissa lupasopimuksissa ei sovita maksujen palauttamisesta tällaisessa tilanteessa.
– Myös se, etteivät samat sopimusvelvoitteet sido loukkaajaa ja käyttöluvan saajaa muun muassa kirjanpidon alalla, riittää mielestäni perusteeksi sille, että loukkaajalta vaaditaan toisenlaista maksua kuin käyttöluvan saajalta.
– Sama pätee haittaan, jota oikeudenhaltijalle aiheutuu siitä, että loukkaaja maksaa kohtuullisen palkkion yleensä huomattavasti myöhemmin kuin käyttöluvan saaja. Haitaksi voidaan lukea mahdolliset kielteiset vaikutukset oikeudenhaltijan kassavirtaan ja inflaatioriski, minkä lisäksi oikeudenhaltija ei pysty ennakoimaan suojeltua lajiketta koskevien oikeuksien loukkaajalta kyseisen lajikkeen käytöstä saatavia tuloja. Kansalliset tuomioistuimet voivat mielestäni ottaa huomioon nämä olosuhteet lisäämällä kohtuullisen palkkion määrään niitä viivästyskorkoja vastaavan määrän, joista järkevät sopimuspuolet olisivat sopineet (vaikka vertailukohtana oleviin lupasopimuksiin ei olisi lisätty tällaista ehtoa). Ne voivat harkintavaltaansa käyttäessään myös korottaa kohtuullisen palkkion määrää, jos nämä korot eivät niiden mielestä ole riittävä korvaus.
– Tuomioistuinmenettelyyn ja loukkaajalle kielteisen päätöksen täytäntöönpanon laiminlyöntiin liittyvät riskit ovat sen sijaan olemassa myös oikeudenhaltijan ja käyttöluvan saajan välisessä sopimussuhteessa. Komissio on lisäksi todennut, että nämä riskit on yleensä jo otettu huomioon luvanvaraisesta tuotannosta perittävän tavanomaisen maksun määrässä.
– Se, että oikeudenhaltija on hypoteettisen maksun määrittämisen yhteydessä niin sanotusti pakotettu tekemään fiktiivisen sopimuksen loukkaajan kanssa, ei mielestäni sekään kuulu 94 artiklan 1 kohdan nojalla korvattavaan vahinkoon. Vapaus valita sopimuspuoli ei mielestäni sellaisenaan nimittäin vaikuta lupasopimuksessa sovitun maksun määrään.
– Oikeuksia loukkaavien kappaleiden markkinoille tulosta aiheutuva oikeudenhaltijan lupapolitiikan mahdollinen vääristyminen ei nähdäkseni ole suoraan yhteydessä kohtuullisen palkkion maksamatta jäämiseen. Siitä voidaan sen sijaan tarvittaessa vaatia korvausta asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
2. Mahdollisuus korottaa tavanomaista maksua kiinteällä lisäsummalla
64. Edellä on täsmennetty asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 kohdan nojalla korvattavan vahingon laajuutta. Käsittelen seuraavaksi menetelmää, jonka mukaisesti määritetään vahingon korvaavan kohtuullisen palkkion määrä: onko tämä määrä laskettava (tai voidaanko se laskea) siten, että luvanvaraisesta tuotannosta perittävää tavanomaista maksua korotetaan kiinteällä lisämaksulla?
65. Vaikka Oberlandesgericht Düsseldorf (Düsseldorfin ylin alueellinen tuomioistuin) ei määrittele kiinteän lisämaksun käsitettä ensimmäisessä kysymyksessään, se kuitenkin viittaa muualla ennakkoratkaisupyynnössään tiettyjen seikkojen perusteella määritettävään teoreettiseen määrään. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tarkoittaa nähdäkseni määrää, joka lisätään tavanomaisen maksun määrään kohtuullisuusnäkökohtien perusteella, kun näyttöä ei ole sen vahingon jokaisesta osatekijästä, joka oikeudenhaltijalle tosiasiassa aiheutui kohtuullisen palkkion maksamatta jäämisestä.
66. Aivan aluksi on todettava, ettei mainitun 94 artiklan 1 kohdassa velvoiteta loukkaajaa maksamaan tällaista lisämaksua. Kohtuullinen palkkio mielestäni nimittäin vastaa sellaista hypoteettista maksua, josta järkevät sopimuspuolet olisivat sopineet, kun huomioon otetaan kaikki merkitykselliset seikat. Nämä seikat eivät kuitenkaan välttämättä ole peruste korottaa laskentaperustaksi otetun tavanomaisen maksun määrää aina samassa suhteessa tai ylipäänsä lainkaan.
67. Tällaista velvollisuutta ei aseteta myöskään direktiivin 2004/48 13 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan b alakohdassa, jossa säädetään, että kansalliset tuomioistuimet voivat määrittää oikeudenhaltijalle aiheutuneen vahingon kiinteänä määränä ”vähintään” hypoteettisen maksun määrän perusteella. Sen lisäksi, että tässä säännöksessä tarkoitetaan yksinomaan tilannetta, jossa loukkaaja ”tiesi tai [sillä] oli riittävät perusteet tietää ryhtyneensä loukkaavaan tekoon”, siinä ainoastaan velvoitetaan jäsenvaltiot varmistamaan, että tuomioistuimet voivat turvautua tällaiseen menetelmään vaihtoehtona menetelmälle, jossa vahingonkorvaukset määritetään ottamalla huomioon ”kaikki asianmukaiset näkökohdat”, jotka on kuvattu direktiivin 13 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan a alakohdassa. Kansalliset tuomioistuimet päättävät sen sijaan siitä, mitä menetelmää ne noudattavat kussakin konkreettisessa tapauksessa.
68. Vaikka ensimmäisen kysymyksen sanamuodossa viitataan ainoastaan mahdolliseen velvollisuuteen lisätä tavanomaisen maksun määrään kiinteä lisämaksu, mielestäni on tarpeen tarkastella myös sitä, onko kansallisilla tuomioistuimilla ainakin mahdollisuus toimia näin.
69. Hansson on tältä osin vedonnut siihen, että on vaikea ilmaista määrällisesti kunkin sellaisen seikan merkitystä, jonka järkevät sopimuspuolet ottaisivat tavanomaisesti huomioon määrittäessään luvanvaraisesta tuotannosta perittävää maksua. Myös ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on huomauttanut, että hypoteettisen maksun määrää ei lähtökohtaisesti voida osoittaa tai laskea tarkkaan. Tästä syystä kansalliset tuomioistuimet voivat mielestäni määrittää kohtuullisen määrän korottamalla tavanomaista maksua tarvittaessa kiinteällä lisämaksulla.
70. Kohtuullista palkkiota ei nähdäkseni voida kuitenkaan laskea sellaisen kiinteän määrän perusteella, joka ylittää tavanomaisen maksun määrän, ellei tämän kiinteän määrän tarkoituksena ole yksinomaan kompensoida tällaisen palkkion maksamatta jäämisestä aiheutunutta vahinkoa. Kiinteä lisäsumma voi toisin sanoen ainoastaan kuvastaa niitä olosuhteita, jotka järkevät sopimuspuolet olisivat tavanomaisesti ottaneet huomioon ja jollaisia kuvataan edellä tämän ratkaisuehdotuksen 63 kohdassa. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on pääasiassa siis arvioitava kohtuullisuusnäkökohtien ja merkityksellisiksi katsomiensa seikkojen perusteella, onko Hanssonin vaatima lisämaksu asianmukainen siten, että sillä voidaan saavuttaa tämä tavoite, ja se voi tarvittaessa määrittää asianmukaisena pitämänsä lisämaksun määrän.
71. Tällaisessa korotuksessa ei sen sijaan voida huomioida muita oikeudenhaltijalle aiheutuneen vahingon osatekijöitä, sillä ne korvataan asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 kohdan sijasta 2 kohdan mukaisesti. Sillä ei etenkään voi olla rangaistusluonteista tavoitetta.(25) Mainitun artiklan 1 kohdassa tarkoitetaan nimittäin yhtä lailla tahattomasti tai tuottamuksetta toiminutta loukkaajaa, joten tässä yhteydessä tavoitteena ei voi olla varoittaminen eikä etenkään rankaiseminen.(26)
D Neljäs, viides ja kuudes ennakkoratkaisukysymys, jotka koskevat vahingon korvaamista asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan mukaisesti
72. Tarkastelen seuraavaksi muita kysymyksiä siten, että erotan toisistaan yhtäältä korvattavan vahingon osatekijöiden määrittelyn ja toisaalta menetelmän, jonka mukaisesti arvioidaan korvattava vahinko ja sitä kautta määritetään korvauksen määrä.
1. Asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan mukaisesti korvattavien vahingon perusteiden määrittäminen
73. Viidennen kysymyksen a ja c kohdalla sekä seitsemännellä ja kahdeksannella kysymyksellä (joita käsittelen erikseen jäljempänä tämän ratkaisuehdotuksen 105–123 kohdassa) pyydetään selventämään niitä vahingon perusteita, joista oikeudenhaltija voi vaatia korvausta asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan nojalla loukkaajan toimittua tahallaan tai tuottamuksesta. Kuuluvatko näihin toisessa kysymyksessä esitetyt seikat (siltä osin kuin niitä ei vielä ole otettu huomioon saman artiklan 1 kohdan soveltamisen yhteydessä), loukkaamisen toteamiseen ja oikeustoimien valmisteluun käytetty aika sekä tietyt oikeudenhaltijan oikeuksien oikeussuojaan liittyvät muut kulut?(27)
74. Kuten totesin edellä tämän ratkaisuehdotuksen 32 kohdassa, 94 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu korvaus on luonteeltaan ylimääräinen siinä mielessä, että se kattaa kaikki ne oikeudenhaltijalle aiheutuneen vahingon osatekijät, joita ei vielä ole otettu huomioon tämän artiklan 1 kohdan yhteydessä.
75. Jos kansallinen tuomioistuin siis katsoo, etteivät tietyt toisessa kysymyksessä luetellut seikat muodosta vahinkoa, joka liittyy 1 kohdassa tarkoitetun kohtuullisen palkkion maksamatta jäämiseen, ne on tarvittaessa korvattava asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan nojalla.
76. Näihin seikkoihin voivat sisältyä erityisesti se, että oikeudenhaltijan vapautta valita sopimuspuolet on rajoitettu, koska tämä voi vaatia loukkaamistapauksessa korvausta vasta jälkikäteen, sekä tähän liittyvä lupakäytäntöjen vääristyminen. Niihin kuuluvat mielestäni myös markkinoilla vallitsevan kilpailun vääristyminen erityisen pitkäaikaisen ja laaja-alaisen loukkaamisen vuoksi.
77. Katson sen sijaan, ettei asetuksen 94 artiklan 2 kohdassa säädetä tutkimuksiin ja tuomioistuinmenettelyn valmisteluun kuluneen ajan ja resurssien eikä oikeudenkäyntikulujen tai oikeudenhaltijan oikeuksien puolustamiseen liittyvien muiden kulujen korvaamisesta. Käsittelen tätä seikkaa seitsemännen ja kahdeksannen kysymyksen tarkastelun yhteydessä (tämän ratkaisuehdotuksen 105–123 kohta).
2. Asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun vahingonkorvauksen määrittämismenetelmä
78. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii neljännellä kysymyksellä ja viidennen kysymyksen b kohdalla selvittämään, onko asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu korvaus laskettava (tai voidaanko se laskea) luvanvaraisesta tuotannosta perittävän tavanomaisen maksun perusteella (vaikka sen perusteella on jo laskettu artiklan 1 kohdassa tarkoitettu kohtuullinen palkkio), jota tarvittaessa korotetaan kiinteällä maksulla.
a) Alustavat huomautukset
79. Mainitun 94 artiklan 2 kohdassa ei täsmennetä menetelmää, jonka mukaisesti loukkaamisen uhriksi joutuneelle oikeudenhaltijalle aiheutunut vahinko arvioidaan. Tästä syystä tukeudun direktiivin 2004/48 13 artiklan 1 kohtaan, jossa säädetään yhteisön kasvinjalostajanoikeuksiin sovellettavan suojan vähimmäistasosta.
80. Kyseisen kohdan ensimmäisessä alakohdassa, joka koskee oikeudenhaltijan vahingonkorvausoikeuden laajuutta, jäsenvaltiot velvoitetaan varmistamaan, että tietoisesti toiminut loukkaaja maksaa oikeudenhaltijalle vahingonkorvauksen, joka vastaa tälle tosiasiassa aiheutunutta vahinkoa. Mainitun 13 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa jäsenvaltiot velvoitetaan varmistamaan, että toimivaltaisten tuomioistuinten käytössä on kaksi vaihtoehtoista menetelmää, joiden avulla ne voivat saavuttaa ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun tuloksen.(28)
81. Direktiivin 2004/48 13 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan a alakohdan mukaan näistä menetelmistä ensimmäinen perustuu siihen, että huomioon otetaan kaikki asianmukaiset näkökohdat, kuten kielteiset taloudelliset seuraukset, joihin kuuluvat oikeudenhaltijan saamatta jäänyt voitto sekä loukkaajan saama perusteeton etu, ja tiettyjä muita kuin taloudellisia tekijöitä, kuten oikeudenhaltijalle aiheutunut aineeton vahinko.
82. Toinen menetelmä käsittää tämän säännöksen b alakohdan mukaan sen, että määritetään ”vahingot kiinteänä määränä esimerkiksi vähintään niiden rojaltien tai maksujen määrän perusteella, jotka oikeudenloukkaaja olisi joutunut suorittamaan, jos se olisi pyytänyt lupaa käyttää kyseistä teollis- ja tekijänoikeutta”. Yhteisön kasvinjalostajanoikeuksien tapauksessa tämä vähimmäismäärä vastaa siis asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 kohdan mukaisesti lasketun hypoteettisen maksun määrää. Kuten direktiivin johdanto-osan 26 perustelukappaleessa korostetaan, tätä menetelmää käytetään erityisesti silloin, kun oikeudenhaltijalle tosiasiassa aiheutunutta vahinkoa on vaikea osoittaa.
83. Saksankielisessä oikeuskirjallisuudessa on tältä osin toistuvasti korostettu niitä käytännön ongelmia, joita liittyy loukkaajan saamaan voittoon tai oikeudenhaltijalle aiheutuneeseen tappioon perustuvan vahingonkorvauksen määrittämiseen, lähinnä kun ajatellaan todistustaakan kohdistumista ja tarvittavan näytön hankkimiseen käytettävissä olevien resurssien puutetta. Tällaisessa tilanteessa hypoteettiseen maksuun perustuvaa menetelmää pidetään käytännössä tehokkaimpana.(29) Tiettyjen kirjoittajien mukaan tuomioistuimet käyttävätkin usein tätä keinoa.(30) Näin pääteltiin myös teollis- ja tekijänoikeuksien loukkausten eurooppalaisen seurantakeskuksen (European Observatory on Infringements of Intellectual Property Rights) toteuttamassa tutkimuksessa, jossa käsiteltiin teollis- ja tekijänoikeuksien alan siviilioikeudellisia vahingonkorvauksia.(31)
84. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna hypoteettinen maksu ja loukkaajan saama voitto ovat nähdäkseni vaihtoehtoisia perusteita, joiden pohjalta voidaan arvioida oikeudenhaltijalle tosiasiassa aiheutunutta vahinkoa, kun olemassa ei ole riittävää näyttöä kaikista vahingon osatekijöistä.(32) Direktiivin 2004/48 13 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa säädetyillä eri menetelmillä on siis sama tavoite eli kyseisen vahingon asianmukaisen korvauksen arviointi. Kyseisessä säännöksessä kansallisille tuomioistuimille annetaan lisäksi harkintavalta käyttää sitä menetelmää, joka on niiden mielestä asianmukainen asian olosuhteet ja käytettävissä olevat todistuskeinot huomioon ottaen.
b) Mahdollisuus laskea vahingonkorvaus tavanomaisen maksun perusteella korottamalla sitä tarvittaessa kiinteällä lisämaksulla
85. Neljäs kysymys ja viidennen kysymyksen b kohta liittyvät sanamuotonsa perusteella ainoastaan siihen, onko olemassa velvollisuus laskea asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu korvaus tavanomaisen maksun määrän perusteella, jota on korotettu kiinteällä lisämaksulla. Tällainen velvollisuus on mielestäni ristiriidassa sen harkintavallan kanssa, joka on direktiivin 2004/48 13 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa annettu kansallisille tuomioistuimille niiden valitessa vahingonkorvauksen määrittämismenetelmää. Mielestäni ne voivat yhtäältä arvioida vahingon, joka liittyy kohtuullisen palkkion maksamatta jäämiseen, kiinteänä määränä tavanomaisesta maksusta lasketun hypoteettisen maksun perusteella (säännöksen b alakohdassa kuvatun menetelmän mukaisesti), ja toisaalta oikeudenhaltijalle aiheutuneen muun vahingon muiden merkityksellisten tekijöiden perusteella (säännöksen a alakohdassa kuvatun menetelmän mukaisesti).
86. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykset liittyvät mielestäni myös siihen, onko olemassa mahdollisuus määrittää 94 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu vahingonkorvaus korottamalla tavanomaista maksua kiinteällä lisämaksulla.
87. Pääasian vastapuoli ja komissio katsovat tästä, että koska tavanomaisen maksun perusteella lasketaan jo 1 kohdassa tarkoitettu kohtuullinen palkkio, sitä ei voida ottaa lähtökohdaksi kyseisen 94 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua korvausta laskettaessa.
88. Mielestäni kansalliset tuomioistuimet eivät ole velvollisia määräämään loukkaajaa maksamaan kahta erillistä summaa 94 artiklan 1 ja 2 kohdan nojalla, kun loukkaaminen on tapahtunut tahallaan tai tuottamuksesta. Kokonaisuutena tarkasteltuna kyseisessä artiklassa pyritään korvaamaan oikeudenhaltijalle aiheutunut vahinko, joten käytännössä mikään ei päinvastoin estä tuomioistuimia määräämästä kertasummana maksettavasta korvauksesta, jolla kompensoidaan sekä kohtuullisen palkkion maksamatta jäämiseen liittyvä vahinko että muut vahingon osatekijät.
89. Muistutan tästä, että direktiivin 2004/48 13 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan b alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on sallittava toimivaltaisten tuomioistuinten määrittää vahingonkorvaus kiinteänä määränä käyttämällä perusteena vähintään hypoteettista maksua, joka lasketaan lähtökohtaisesti tavanomaisen maksun perusteella. Kuten tämän säännöksen sanamuodosta ilmenee, sitä sovelletaan tilanteessa, jossa loukkaaja ”tiesi tai [sillä] oli riittävät perusteet tietää ryhtyneensä loukkaavaan tekoon”, ja tätä tilannetta tarkoitetaan myös asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdassa. Yhteisön kasvinjalostajanoikeuksien alalla tällainen kiinteämääräisen korvauksen mahdollisuus kattaa näin ollen nähdäkseni kaiken oikeudenhaltijalle aiheutuneen vahingon, eikä sitä ole rajattu ainoastaan kohtuullisen palkkion maksamatta jäämiseen liittyvään vahinkoon, jonka korvaamisesta säädetään 94 artiklan 1 kohdassa.
90. Kun kansalliset tuomioistuimet määrittävät kyseisen 94 artiklan 1 ja 2 kohdan nojalla kertasummana maksettavan korvauksen tavanomaisen maksun perusteella, oikeudenhaltijalle aiheutuneen koko vahingon korvaamista koskeva tavoite edellyttää nähdäkseni kuitenkin, että ne mukauttavat korvauksen määrää siten, että se vastaa vahingon määrää mahdollisimman tarkkaan. Tällä tulkinnalla varmistetaan lisäksi 94 artiklan 2 kohdan tehokas vaikutus. Mainitun artiklan 1 kohdassa, sellaisena kuin olen sitä tulkinnut edellä tämän ratkaisuehdotuksen 58–71 kohdassa, säädetään jo nimittäin oikeudenhaltijalle maksettavasta määrästä, joka vastaa sellaista tavanomaista maksua, jota on tarvittaessa mukautettu niiden seikkojen perusteella, jotka erottavat loukkaajan tilanteen vastaavien käyttölupien saajien tilanteesta.
91. Tämä näkemys on sopusoinnussa myös direktiivin 2004/48 13 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan kanssa, jonka mukaan vahingonkorvauksen on vastattava oikeudenhaltijalle tosiasiassa aiheutunutta vahinkoa. Kuten julkisasiamies Wathelet kuitenkin totesi ratkaisuehdotuksessaan asiassa Liffers, hypoteettisen maksun määrä ei aina kuvasta tätä vahinkoa kokonaisuudessaan.(33)
92. Seuraavaksi on selvitettävä, voidaanko tavanomaisen maksun määrää korottaa kiinteällä lisämaksulla.
93. Oberlandesgericht Düsseldorf (Düsseldorfin ylin alueellinen tuomioistuin) huomauttaa, että tällainen lisämaksu olisi luonteeltaan rankaiseva. Siltä osin kuin se tarkoittaa tällä määrän korottamista siten, että tarkoituksena on antaa oikeudenhaltijalle vahingonkorvaus, jolla on jokin muu tavoite kuin tosiasiassa aiheutuneen vahingon korvaaminen, tällainen korotus ei mielestäni sisälly asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan korvaustavoitteeseen. Kansallinen tuomioistuin ei siis nähdäkseni voi määrätä tällaisen lisämaksun maksamisesta oikeudenhaltijalle.
94. Rankaisevuuden käsite voi kuitenkin aiheuttaa epäselvyyttä, sillä kansallinen tuomioistuin luonnehtii rankaisevaksi myös vahingonkorvauksen, jonka tavoitteena on kompensoida loukkaamisesta tosiasiassa aiheutunutta vahinkoa mutta joka on (jopa huomattavasti) tavanomaista maksua suurempi.
95. Mainitun asetuksen tai direktiivin 2004/48 säännöksissä ei mielestäni kummassakaan kielletä tällaista korvausta. Asetuksessa säädetään tuloksesta eli oikeudenhaltijalle aiheutuneen vahingon korvaamisesta kokonaisuudessaan muttei siitä, mitä menetelmää tavoitteen saavuttamiseksi on käytettävä. Direktiivissä puolestaan säädetään 2 artiklan 1 kohdan mukaisesti ainoastaan oikeudenhaltijan oikeuksien suojan vähimmäistasosta rajoittamatta oikeudenhaltijalle suotuisampien kansallisten tai unionin oikeuden säännösten soveltamista. Vaikka direktiivissä ei siis velvoiteta jäsenvaltioita määräämään vahingonkorvauksista hypoteettisen maksun (joka on puolestaan laskettu tavanomaisen maksun perusteella) määrää suurempana kiinteänä määränä, siinä ei myöskään kielletä tätä.(34) Tällainen mahdollisuus päinvastoin seuraa nimenomaisesti direktiivin 13 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan b alakohdasta, jossa viitataan ”vähintään” hypoteettista maksua vastaavaan kiinteään määrään.(35) Tätä näkemystä tukee myös direktiivin johdanto-osan 26 perustelukappale, jossa täsmennetään, että vaikka mainitussa säännöksessä ei aseteta velvollisuutta säätää ”rankaisevista” vahingonkorvauksista, sen tarkoituksena on ”säätää – – vahingonkorvauksesta, joka perustuu objektiivisiin perusteisiin – –”.
96. Edellä esitetyn perusteella katson, että kansallinen tuomioistuin voi määrittää asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun vahingonkorvauksen, jonka tarkoituksena on korvata oikeudenhaltijalle aiheutunut vahinko kokonaisuudessaan, ottamalla laskentaperustaksi luvanvaraisesta tuotannosta perittävän tavanomaisen maksun määrän ja korottamalla sitä kohtuullisuusnäkökohtien ja merkityksellisiksi katsomiensa seikkojen perusteella kiinteällä lisäsummalla, jotta korvaus kuvastaisi kaikkia vahingon osatekijöitä.(36)
c) Oikeudenloukkaajan saaman voiton palauttaminen
97. Kuudennella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko loukkaajan saama voitto vahinkoa, josta oikeudenhaltija voi vaatia korvausta asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan nojalla tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti määritetyn kohtuullisen palkkion lisäksi, vai maksetaanko tästä voitosta korvaus ainoastaan vaihtoehtona kohtuulliselle palkkiolle.
98. Muistutan aluksi, että asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan puhtaasti korvauksiin liittyvän tavoitteen vuoksi oikeudenhaltija voi vaatia korvausta ainoastaan loukkaamisesta tosiasiassa aiheutuneesta vahingosta.
99. Oikeudenloukkaajan saama voitto ei sellaisenaan ole tämän vahingon osatekijä. Kuten edellä tämän ratkaisuehdotuksen 84 kohdassa todetaan, loukkaajan saama hyöty tai voitto ovat sekä asetuksen 94 artiklan 2 kohdan että direktiivin 2004/48 13 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan a alakohdan yhteydessä hypoteettisen maksun tavoin ainoastaan vaihtoehtoisia perusteita, joiden pohjalta voidaan arvioida oikeudenhaltijalle tosiasiassa aiheutunutta vahinkoa, jos näyttöä ei ole kaikista vahingon osatekijöistä.(37) Toisin sanoen viittaukset hypoteettiseen maksuun tai loukkaajan saamaan voittoon tarjoavat kansallisille tuomioistuimille välineitä, joiden avulla ne pystyvät arvioimaan vahingon ja määrittämään sitä kautta korvauksen määrän.
100. Tällaisessa tilanteessa katson, etteivät nämä tuomioistuimet voi asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan nojalla määrätä, että oikeudenhaltijalle maksetaan samalla sekä hypoteettisen maksun määrää vastaava kohtuullinen palkkio että loukkaajan saamaa voittoa vastaava määrä, sillä muussa tapauksessa mennään pidemmälle kuin säännöksen korvaustavoite edellyttää.
101. Tästä huolimatta voiton määrä voi käytännössä olla suurempi kuin se hypoteettinen maksu, johon oikeudenhaltijalla on oikeus asetuksen 94 artiklan 1 kohdan nojalla korvauksena kohtuullisen palkkion maksamatta jäämiseen liittyvästä vahingosta. Tällaisessa tilanteessa jäljelle jäävä vahinko, jonka korvaamista oikeudenhaltija voi vaatia säännöksen 2 kohdan nojalla, voidaan arvioida suhteessa siihen voiton määrään, joka ylittää hypoteettisen maksun määrän.(38) Tällainen mahdollisuus on kuitenkin ainoastaan tarjottu kansallisille tuomioistuimille, jos ne katsovat sen asianmukaiseksi keinoksi arvioida oikeudenhaltijalle tosiasiassa aiheutunut vahinko.
102. Tästä on aiheellista korostaa, että kun otetaan huomioon asetuksen 94 artiklan korvaustavoite, tämän artiklan 2 kohdan toinen virke ei tarkoita, toisin kuin komissio väittää, että loukkaajan saaman hyödyn määrä on vähimmäismäärä, jota kansallisten tuomioistuinten on noudatettava silloinkin, kun se on oikeudenhaltijalle aiheutunutta vahinkoa suurempi.(39) Mielestäni mainitussa virkkeessä kansallisille tuomioistuimille annetaan ainoastaan harkintavaltaa pienentää korvauksen määrää tosiasiassa aiheutunutta vahinkoa pienemmäksi kohtuullisuusnäkökohtien perusteella, kun loukkaajan tuottamus on ollut vähäistä. Tästä näkökulmasta viittaus loukkaajan saamaan hyötyyn tarkoittaa yksinomaan sitä, että tällaisen kohtuullisuustoimenpiteen toteuttamisessa kansalliset tuomioistuimet eivät voi rajata korvauksen määrää siten, että sillä ei kompensoida oikeudenhaltijalle aiheutunutta vahinkoa kokonaisuudessaan eikä se edes kata loukkaajan saamaa voittoa. Jos saadun voiton määrä on vahinkoa suurempi, näiden tuomioistuinten on sen sijaan rajattava korvauksen määrä vastaamaan mainitun vahingon määrää.(40)
103. Kun direktiivin 2004/48 13 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan a alakohdassa säädetään, että kansallisten tuomioistuinten ”on otettava huomioon” kaikki asianmukaiset näkökohdat, kuten loukkaajan saama perusteeton etu, siinä ei kuitenkaan aseteta tälle edulle vähimmäismäärää eikä siitä tehdä pakottavaa vahingon arviointiperustetta. Nähdäkseni tässä säännöksessä ainoastaan annetaan kansalliselle tuomioistuimelle harkintavaltaa sen arvioidessa vahingon suuruutta asianmukaisina pitämiensä perusteiden, kuten saadun voiton, mukaisesti.(41)
104. Vaikka asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdassa ja direktiivin 2004/48 13 artiklan 1 kohdassa ei siis myönnetä oikeudenhaltijalle oikeutta saada palautuksena loukkaajan saama voitto siltä osin kuin se on oikeudenhaltijalle aiheutuneen vahingon määrää suurempi, tällainen oikeus voidaan sen sijaan vahvistaa jäsenvaltioiden sisäisessä oikeudessa asetuksen 97 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Kyseisen säännöksen mukaan asetuksen kanssa voidaan soveltaa samanaikaisesti niitä kansallisia sääntöjä, joiden mukaan loukkaajan omistajan tai käyttöluvan saajan kustannuksella saama hyöty on palautettava, eikä tässä yhteydessä oteta huomioon subjektiivisia seikkoja. Kuten komissio huomauttaa, tässä yhteydessä loukkaajan saama voitto ei ole toimenpide, jolla voidaan määrittää oikeudenhaltijalle aiheutuneen vahingon suuruus, vaan kansalliseen oikeuteen perustuvan palautuskanteen varsinainen kohde. Tästä huolimatta 97 artiklan 1 kohdan tulkintaan liittyy tiettyjä ongelmia, jotka ulottuvat käsiteltävää asiaa laajemmalle.(42)
E Seitsemäs ja kahdeksas kysymys, jotka koskevat oikeudenkäyntikulujen ja oikeudenhaltijan oikeuksien puolustamiseen liittyvien muiden kulujen korvaamista
105. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kahdella viimeisellä kysymyksellään lähinnä, onko asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohta esteenä kansalliselle sääntelylle, jonka mukaan loukkaamisesta vahinkoa kärsineellä oikeudenhaltijalla ei ole oikeutta saada korvausta välitoimimenettelystä aiheutuneista kustannuksista, kun hän häviää kyseisen menettelyn mutta voittaa pääasian menettelyn (seitsemäs kysymys) tai korvausta ajasta, jonka hän on käyttänyt tuomioistuinmenettelyn valmistelutöihin, kunhan se ei ylitä tällaiseen menettelyyn tavanomaisesti kuluvaa aikaa (kahdeksas kysymys).(43)
106. Näihin kysymyksiin vastaamiseksi on ensiksi selvitettävä, sisältyvätkö oikeudenkäyntikulut ja tuomioistuinmenettelyn valmisteluun liittyvät muut kustannukset 94 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun korvattavaan vahinkoon.
107. Hanssonin ja komission mielestä tähän kysymykseen on vastattava myöntävästi mainitun säännöksen ja direktiivin 2004/48 13 artiklan sanamuotojen perusteella, sillä niissä säädetään oikeudenhaltijalle aiheutuneen vahingon korvaamisesta ilman rajoituksia. Komissio väitti lisäksi istunnossa, että yhteisön kasvinjalostajanoikeuksien erityispiirteiden, jotka liittyvät erityisesti vaikeuksiin esittää näyttöä loukkaamisesta, vuoksi asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että sen nojalla korvattava vahinko käsittää oikeudenkäyntikulut sekä loukkaamisen toteamiseen ja tutkimiseen liittyvät kustannukset.
108. Näiden säännösten tarkastelu laajemmassa asiayhteydessään puoltaa kuitenkin vastakkaista ratkaisua.
109. Vaikka asetuksessa ei käsitellä oikeudenkäyntikulujen ja muiden tuomioistuinmenettelyyn liittyvien kulujen korvaamista, muissa teollis- ja tekijänoikeuksien suojaa koskevissa unionin oikeuden säädöksissä näistä kuluista säädetään säännöksissä, jotka ovat erillisiä niistä säännöksistä, joissa säädetään loukkaamisesta oikeudenhaltijalle aiheutuneen vahingon korvaamisesta. Direktiivissä 2004/48 säädetäänkin oikeudenkäyntikulujen ja ”muiden oikeudenkäynnin voittaneelle osapuolelle aiheutuneiden kulujen” korvaamisesta vahingonkorvauksia koskevasta 13 artiklasta erillisessä säännöksessä, nimittäin 14 artiklassa. Direktiivin valmisteluasiakirjoissa mainitaan, että ”muut kulut” käsittävät erityisesti loukkaamisen toteamiseen liittyvät tutkimuskulut ja asiantuntijakulut.(44) Mainitussa 14 artiklassa säädetään lisäksi oikeudenkäyntikulujen ja muiden oikeudenkäynnin hävinneelle osapuolelle aiheutuneiden kulujen korvaamisesta ainoastaan, jos ne ovat kohtuullisia ja oikeasuhteisia(45) ja jos niiden korvaaminen ei ole kohtuutonta. Sopimus yhdistetystä patenttituomioistuimesta sisältää vastaavan määräyksen.(46)
110. Kuten käy ilmi teollis- ja tekijänoikeuksien loukkausten eurooppalaisen seurantakeskuksen toteuttamasta tutkimuksesta, jossa käsiteltiin teollis- ja tekijänoikeuksien alan siviilioikeudellisia vahingonkorvauksia, jäsenvaltioiden sisäiset oikeudet eivät noudata yhteisiä periaatteita, joiden mukaan olisi taattava laajempi oikeus oikeudenkäyntikulujen ja muiden tuomioistuinmenettelyyn liittyvien kulujen korvaamiseen eikä etenkään niiden korvaamiseen kokonaisuudessaan samalla tavoin kuin minkä tahansa muun oikeudenhaltijalle aiheutuneen vahingon osatekijän tapauksessa. Kyseisen tutkimuksen mukaan useimmissa jäsenvaltioissa oikeudenkäyntikuluista ja muista kuluista määrätään erityisissä oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevissa säännöissä, jotka ovat vahingonkorvausvastuuta koskevista yleisistä säännöksistä erilliset säännöt.(47) Ottamatta kantaa näiden sääntöjen yhdenmukaisuuteen suhteessa direktiivin 2004/48(48) 14 artiklan säännöksiin huomautan, että näissä säännöissä yleensä rajoitetaan oikeudenkäyntikulujen ja muiden kulujen korvaamista sulkemalla korvauksen piiristä tietyt kululuokat, säätämällä enimmäismääristä tai -tariffeista tai säilyttämällä kansallisten tuomioistuinten harkintavalta kohtuullisuusnäkökohtien huomioon ottamisessa tai näiden menetelmien yhdistelmällä.(49)
111. Edellä esitetyn perusteella ja koska asetuksen N:o 2100/94 tekstissä ei toisin todeta, mielestäni ei ole perusteltua syytä soveltaa yhteisön kasvinjalostajanoikeuden haltijaan suotuisampaa oikeudenkäyntikulujen ja muiden oikeudenkäynnin valmisteluun liittyvien kulujen korvausjärjestelmää kuin mitä sovelletaan muihin teollis- ja tekijänoikeuksien haltijoihin yleensä. Ei myöskään ole poissuljettua, että loukkaamisen selvittäminen ja varsinainen tuomioistuinmenettely ovat yhtä työläitä ja kalliita myös näiden muiden oikeuksien, tai ainakin osan niistä, suojaamisen yhteydessä.
112. Katson siis, että asetuksen 94 artiklan 2 kohdassa, luettuna asiayhteydessään, oikeudenhaltijalle ei myönnetä oikeutta korvaukseen oikeudenkäyntikuluista ja muista kuluista, jotka liittyvät oikeusteitse tapahtuneeseen oikeuksien puolustamiseen. Näiden kulujen korvaaminen määräytyy nähdäkseni jäsenvaltioiden sisäisen oikeuden ja tarvittaessa direktiivin 2004/48 täytäntöönpanosta annettujen säännösten mukaisesti.
113. Muistutan tästä komission tavoin, että direktiivin 14 artiklan mukaisesti oikeudenkäynnin hävinnyt osapuoli voidaan velvoittaa maksamaan oikeudenkäynnin voittaneen osapuolen kohtuulliset ja oikeasuhteiset oikeudenkäyntikulut ja muut kulut, vaikka hävinnyt osapuoli ei olisi toiminut tahallaan tai tuottamuksesta.
114. Tällaisessa tilanteessa on mielestäni tarkoituksenmukaista tarkastella seitsemättä ja kahdeksatta kysymystä myös tämän säännöksen näkökulmasta, jotta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle voidaan antaa hyödyllinen vastaus, vaikka tämä ei olekaan maininnut säännöstä ennakkoratkaisupyynnössään.(50)
115. Seitsemännestä kysymyksestä katson, että direktiivin 2004/48 14 artiklaa sovelletaan erikseen yhtäältä välitoimimenettelyyn ja toisaalta pääasian menettelyyn, koska niissä on kyse eri kanteista, joilla on eri kohde. Välitoimimenettelyn tavoitteena on nimittäin määrätä välitoimesta, kun taas pääasian menettely koskee varsinaista loukkaamisen toteamista. Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, välitoimihakemuksen tarkoituksena oli käsiteltävässä asiassa kieltää Jungpflanzen Grünewaldia väliaikaisesti jatkamasta riidanalaista toimintaansa. Hakemuksen hyväksyminen edellytti, että todistelua koskevien tarkkojen vaatimusten mukaisesti osoitetaan paitsi oikeudenhaltijan oikeuden todennäköinen olemassaolo myös kiireellisyysedellytyksen täyttyminen.
116. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Hanssonin välitoimihakemus hylättiin sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että muutoksenhakuvaiheessa. Mainitun 14 artiklan mukaan asian hävinnyt hakija vastaa siis lähtökohtaisesti hakemukseensa liittyvistä oikeudenkäyntikuluista, vaikka hän myöhemmin voittaisi pääasian oikeudenkäynnin.
117. Kyseinen säännös ei ole esteenä kansalliselle säännölle, jonka mukaan kantaja, joka voittaa pääasian oikeudenkäynnin hävittyään välitoimimenettelyn, ei voi saada korvausta välitoimimenettelyyn liittyvistä kuluista.
118. Kahdeksanteen kysymykseen vastaamiseksi on selvitettävä, kattaako direktiivin 2004/48 14 artiklassa tarkoitettu muiden kulujen käsite myös oikeudenkäynnin valmisteluun, esimerkiksi asianajajien kanssa pidettyihin kokouksiin ja niihin liittyviin matkoihin, käytetyn ajan.
119. Kuten korostin tämän ratkaisuehdotuksen 109 kohdassa, direktiivin valmisteluasiakirjoista ilmenee, että komissio tarkoitti muiden kulujen käsitteellä erityisesti teollis- ja tekijänoikeuksia koskeviin riita-asioihin liittyviä tutkimus- ja asiantuntijakuluja.(51)
120. Unionin tuomioistuin on lisäksi täsmentänyt, että kun 14 artiklassa vahvistetaan oikeudenkäyntikulujen korvaamisen edellytykset, jotka ovat erityisen suotuisat teollis- ja tekijänoikeuksien haltijoiden kannalta, sillä pyritään ehkäisemään se, että nämä jättäisivät ryhtymättä oikeudelliseen menettelyyn oikeuksiensa turvaamiseksi.(52)
121. Katson tästä, kuten julkisasiamies Mengozzi totesi ratkaisuehdotuksessa Realchemie Nederland, että oikeudelliseen menettelyyn ryhtymättä jäämisen riski, joka tällä säännöksellä pyritään ehkäisemään, perustuu teollis- ja tekijänoikeuksiin liittyvien menettelyjen ja todistelun erityispiirteisiin, sillä näissä asioissa tutkimus- ja asiantuntijakulut voivat olla hyvin merkittävät.(53)
122. Oikeudenhaltijan asianajajien kanssa pitämiin kokouksiin ja niihin siirtymiseen käyttämä aika ei kuitenkaan nähdäkseni liity erityisen tiiviisti teollis- ja tekijänoikeuksia koskeviin riita-asioihin eikä se aiheuta riskiä siitä, että oikeudelliseen menettelyyn ei ryhdytä.
123. Katson näin ollen, ettei direktiivin 2004/48 14 artikla ole esteenä myöskään sellaiselle kansalliselle säännöstölle, jossa rajoitetaan mahdollisuutta saada korvaus oikeustoimen valmisteluun käytetystä ajasta.
V Ratkaisuehdotus
124. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Oberlandesgericht Düsseldorfin (Düsseldorfin ylin alueellinen tuomioistuin) ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
1) Yhteisön kasvinjalostajanoikeuksista 27.7.1994 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2100/94 94 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kohtuullinen palkkio vastaa sen maksun määrää, joka loukkaajan olisi pitänyt maksaa yhteisön kasvinjalostajanoikeuksien haltijalle, jos se olisi pyytänyt tältä lupaa käyttää suojattua lajiketta, kun otetaan huomioon kaikki käsiteltävän asian olosuhteet, jotka järkevät sopimuspuolet olisivat tavanomaisesti ottaneet huomioon. Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on yksilöidä nämä olosuhteet ja määrittää sen perusteella kohtuullisen palkkion määrä. Harkintavaltaansa käyttäessään tämä tuomioistuin voi muun muassa ottaa huomioon oikeuksien loukkaamisesta kuluneen ajan lisäämällä kohtuullisen palkkion määrään viivästyskorot.
2) Sen paremmin asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 kohdassa kuin teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/48/EY 13 artiklan 1 kohdassakaan kansallista tuomioistuinta ei velvoiteta määrittämään kohtuullisen palkkion määrää korottamalla kyseisillä markkinoilla suojattua lajiketta koskevissa lupasopimuksissa sovittua maksua kiinteällä lisämaksulla. Mainituissa säännöksissä ei kuitenkaan estetä kansallista tuomioistuinta toimimasta näin, jos se katsoo sen asianmukaiseksi keinoksi arvioida sen maksun määrä, joka loukkaajan olisi pitänyt maksaa, jos tämä olisi pyytänyt oikeudenhaltijalta lupaa käyttää suojattua lajiketta, kun otetaan huomioon kaikki käsiteltävän asian olosuhteet, jotka järkevät sopimuspuolet olisivat tavanomaisesti ottaneet huomioon. Tällaista kiinteää lisämaksua ei sen sijaan voida lisätä muussa tarkoituksessa asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 kohdan yhteydessä.
3) Sen paremmin asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdassa kuin direktiivin 2004/48 13 artiklan 1 kohdassakaan kansallista tuomioistuinta ei velvoiteta määrittämään vahingonkorvauksen määrää, jonka tarkoituksena on korvata oikeudenhaltijalle aiheutunut vahinko kokonaisuudessaan, kyseisillä markkinoilla suojattua lajiketta koskevissa lupasopimuksissa sovitun maksun perusteella. Nämä säännökset eivät kuitenkaan estä kyseistä tuomioistuinta ottamasta tällaista maksua lähtökohdaksi vahingonkorvausta laskiessaan ja mukauttamasta sitä tarvittaessa, jos se pitää tätä tarpeellisena loukkaamisesta oikeudenhaltijalle tosiasiassa aiheutuneen vahingon korvaamiseksi kokonaisuudessaan.
4) Sen paremmin asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdassa kuin direktiivin 2004/48 13 artiklan 1 kohdassakaan kansallista tuomioistuinta ei velvoiteta, jos se päättää määrittää vahingonkorvauksen, jonka tarkoituksena on korvata oikeudenhaltijalle aiheutunut vahinko kokonaisuudessaan, kyseisillä markkinoilla suojattua lajiketta koskevissa lupasopimuksissa sovitun maksun perusteella, korottamaan tätä maksua kiinteällä lisämaksulla. Nämä säännökset eivät kuitenkaan estä kyseistä tuomioistuinta toimimasta näin, jos se pitää sitä tarpeellisena loukkaamisesta oikeudenhaltijalle tosiasiassa aiheutuneen vahingon korvaamiseksi. Tällaista kiinteää lisämaksua ei sen sijaan voida lisätä muussa tarkoituksessa.
5) Asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että loukkaajan saama voitto ei ole sellaista oikeudenhaltijalle aiheutunutta vahinkoa, jonka korvaamista tämä voi vaatia kyseisen säännöksen nojalla asetuksen 94 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kohtuullisen palkkion lisäksi. Kansallinen tuomioistuin voi kuitenkin ottaa huomioon saadun voiton määrän arvioidessaan oikeudenhaltijalle aiheutunutta vahinkoa ja määrittäessään sen perusteella korvauksen määrän.
6) Sen paremmin asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohta kuin direktiivin 2004/48 14 artiklakaan eivät ole esteenä kansalliselle sääntelylle, jonka mukaan oikeudenhaltijalla ei ole oikeutta korvaukseen loukkaamista koskevassa välitoimimenettelyssä aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista, vaikka tämä myöhemmin voittaisi pääasian oikeudenkäynnin.
7) Sen paremmin asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohta kuin direktiivin 2004/48 14 artiklakaan eivät ole esteenä kansalliselle sääntelylle, jonka mukaan oikeudenhaltijalla ei ole oikeutta korvaukseen loukkaamisen johdosta vireille pannun oikeustoimen valmisteluun kuluneesta ajasta.