Asia T-351/03
Schneider Electric SA
vastaan
Euroopan yhteisöjen komissio
Sopimussuhteen ulkopuolinen yhteisön vastuu – Vahinko, jota yritykselle on aiheutunut yhteisön oikeuden riittävän ilmeisestä rikkomisesta, joka rasittaa yrityskeskittymän soveltuvuutta yhteismarkkinoille koskevaa valvontamenettelyä
Tuomion tiivistelmä
1. Oikeudenkäyntimenettely – Kannekirjelmä – Muotovaatimukset
(Yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ensimmäinen kohta ja 53 artiklan ensimmäinen kohta; ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohta)
2. Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu – Vastuun syntymisen edellytykset – Riittävän ilmeinen yhteisön oikeuden rikkominen
(EY 288 artiklan toinen kohta)
3. Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu – Vastuun syntymisen edellytykset – Riittävän ilmeinen yhteisön oikeuden rikkominen
(EY 288 artiklan toinen kohta)
4. Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu – Vastuun syntymisen edellytykset – Riittävän ilmeinen yhteisön oikeuden rikkominen
(EY 288 artiklan toinen kohta)
5. Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu – Vastuun syntymisen edellytykset – Päätös, jolla todetaan yrityskeskittymä yhteismarkkinoille soveltumattomaksi
(EY 288 artiklan toinen kohta)
6. Kilpailu – Yrityskeskittymät – Hallinnollinen menettely – Väitetiedoksianto – Välttämätön sisältö – Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen
(Neuvoston asetuksen N:o 4064/89 18 artiklan 1 ja 3 kohta)
7. Kilpailu – Yrityskeskittymät – Niiden virkamiesten ryhmien samanlaisuus, jotka hoitavat yrityskeskittymän valvonnan eri vaiheita, näiden eri vaiheiden välillä tapahtuneesta kumoamisesta huolimatta
(Neuvoston asetuksen N:o 4064/89 18 artiklan 3 ja 4 kohta)
8. Kilpailu – Yrityskeskittymät – Riittävän ilmeinen yhteisön oikeuden rikkominen
(Neuvoston asetuksen N:o 4064/89 8 artiklan 4 kohta)
9. Kilpailu – Yrityskeskittymät – Yhteismarkkinoille soveltuvuuden arviointi – Se, että komissio ottaa huomioon kansallisen oikeuden mukaan sallitut sopimukset, jotka sitovat keskittymän osapuolina olevia yrityksiä
(Neuvoston asetuksen N:o 4064/89 2 artikla)
10. Kilpailu – Yrityskeskittymät – Komission suorittama tutkinta – Päätös aloittaa tarkempi tutkintamenettely – Edellytykset
(Neuvoston asetuksen N:o 4064/89 2 artiklan 3 kohta, 6 artiklan 1 kohta ja 8 artiklan 3 kohta)
11. Kilpailu – Yrityskeskittymät – Hallinnollinen menettely – Päätös aloittaa tarkempi tutkintamenettely
(Neuvoston asetuksen N:o 4064/89 6 artiklan 1 kohdan c alakohta)
12. Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu – Vastuun syntymisen edellytykset – Lainvastaisuus – Vahinko – Syy-yhteys
(EY 288 artiklan toinen kohta)
13. Kilpailu – Yrityskeskittymät – Yhteismarkkinoille soveltuvuuden arviointi – Olettaman puuttuminen
(Neuvoston asetuksen N:o 4064/89 2 ja 10 artikla)
14. Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu – Vastuun syntymisen edellytykset – Lainvastaisuus – Vahinko – Syy-yhteys
(EY 288 artiklan toinen kohta)
15. Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu – Vastuun syntymisen edellytykset – Lainvastaisuus – Vahinko – Syy-yhteys
(EY 288 artiklan toinen kohta)
16. Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu – Vastuun syntymisen edellytykset – Lainvastaisuus – Vahinko – Syy-yhteys
(EY 288 artiklan toinen kohta; neuvoston asetuksen N:o 4064/89 7 artiklan 3 kohta)
17. Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu – Vahinko – Korvaus
(EY 288 artiklan toinen kohta)
1. Yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ensimmäisessä kohdassa, jota sovelletaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa käytävään menettelyyn kyseisen perussäännön 53 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla, ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdassa määrätään, että kannekirjelmässä on mainittava oikeudenkäynnin kohde ja yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista. Näiden mainintojen on oltava riittävän selkeitä ja täsmällisiä, jotta vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja jotta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi tarvittaessa ratkaista kanteen nojautumatta muihin tietoihin. Oikeusvarmuuden ja hyvän lainkäytön takaamiseksi kanteen tutkittavaksi ottaminen edellyttää, että kanteen perusteina olevat olennaiset tosiseikat ja oikeudelliset seikat ilmenevät ainakin pääpiirteittäin mutta silti johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi itse kannekirjelmän tekstistä.
Jotta kannekirjelmä täyttäisi nämä edellytykset, siinä on niissä tapauksissa, joissa vaaditaan korvausta yhteisön toimielimen aiheuttamista vahingoista, mainittava ne seikat, joiden perusteella voidaan yksilöidä kantajan moitearvioinnin kohteena oleva toimielimen toiminta, syyt, joiden perusteella kantaja katsoo, että toiminnan ja sille väitetysti aiheutuneen vahingon välillä on syy-yhteys, sekä tämän vahingon laatu ja laajuus.
(ks. 92–94 kohta)
2. EY 288 artiklan toisen kohdan mukaan yhteisö on sopimussuhteen ulkopuolisessa vastuussa elintensä lainvastaisesta toiminnasta ainoastaan, jos seuraavat edellytykset täyttyvät: toimielinten moitittu toiminta on lainvastaista, vahinko on todella syntynyt ja toiminnan ja väitetyn vahingon välillä on syy-yhteys.
Kun vahingonkorvauskanteen perustaksi vedotaan lainsäädäntötoimen lainvastaisuuteen, tämän lainvastaisuuden on merkittävä riittävän ilmeistä sellaisen oikeussäännön rikkomista, jolla annetaan oikeuksia yksityisille, jotta sopimussuhteen ulkopuolinen yhteisön vastuu voisi syntyä. Tältä osin ratkaiseva peruste on yhteisön toimielimen harkintavallalle asetettujen rajojen selvä ja vakava ylittäminen.
Sopimussuhteen ulkopuolista yhteisön vastuuta koskevassa järjestelmässä otetaan muun muassa huomioon säänneltävien tilanteiden monitahoisuus, lainsäädännön soveltamis- tai tulkintavaikeudet ja erityisesti riidanalaisen säädöksen antaneen toimielimen harkintavalta.
Jos kyseessä olevan toimielimen harkintavalta on oleellisesti vähentynyt tai jopa olematon, jo pelkästään yhteisön oikeuden rikkomisen voidaan katsoa olevan riittävän ilmeinen yhteisön oikeuden rikkominen.
Sama pätee silloin, jos vastaajana oleva toimielin ei ole noudattanut yleistä huolellisuusvelvoitettaan tai soveltaa vääristyneellä tavalla merkityksellisiä aineellisia sääntöjä tai menettelysääntöjä.
(ks. 113–118 kohta)
3. Jos sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun syntymisen edellytyksenä olevan yhteisön oikeuden ilmeisen rikkomisen käsite ymmärrettäisiin siten, että se käsittää kaikki virheet tai tuottamuksen, jotka ovat kyllä jossain määrin vakavia mutta jotka eivät ole luonteeltaan tai laajuudeltaan vieraita sellaisen toimielimen normaalille käyttäytymiselle, jonka tehtävänä on valvoa monimutkaisten, herkkien ja merkittävää tulkinnanvaraa sisältävien kilpailusääntöjen soveltamista, koko kilpailun sääntelijän tehtävän hoitaminen voitaisiin vaarantaa yhteisön yleisen edun vastaisesti.
Riittävän ilmeisenä yhteisön oikeuden rikkomisena, joka synnyttäisi sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun, ei siten voida pitää sellaisen lakiin perustuvan velvoitteen laiminlyöntiä, joka on sinänsä valitettava mutta joka voidaan selittää toimielimeen ja sen virkamiehiin kohdistuvilla objektiivisilla pakotteilla, jotka johtuvat yrityskeskittymien valvontaa koskevista säännöksistä.
Oikeus korvaukseen toimielimen käyttäytymisestä johtuvista vahingoista on sitä vastoin mahdollinen silloin, jos tämä käyttäytyminen sisältää selvästi oikeussäännön vastaisen toimen, joka aiheuttaa vakavaa vahinkoa toimielimen ulkopuolisille eduille ja jota ei voida perustella eikä selittää erityisillä pakotteilla, jotka objektiivisesti kohdistuvat yksikköön sen toimiessa normaalisti.
Tällainen sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun syntymisen kynnyksen määritelmä on omiaan suojaamaan harkintavaltaa ja arvioinnin vapautta, jota yhteisön kilpailun sääntelijällä on yleisen edun nimissä oltava sekä sen tarkoituksenmukaisuuspäätöksissä että sen tulkitessa ja soveltaessa yhteisön primäärioikeuden ja johdetun oikeuden sovellettavia säännöksiä, ilman että kolmannet osapuolet voisivat kuitenkaan joutua vastaamaan räikeiden ja anteeksiantamattomien laiminlyöntien seurauksista.
(ks. 121–125 kohta)
4. Ei ole lähtökohtaisesti mahdotonta, että kilpailupolitiikan yhteydessä tehtyjen päätösten taustalla olevaa taloudellista analyysia rasittavat selvät ja vakavat virheet voivat olla riittävän ilmeisiä oikeussääntöjen rikkomisia, jotka synnyttävät sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun.
Ennen tällaista toteamusta on kuitenkin selvitettävä, annetaanko puutteellisella analyysilla rikotulla säännöllä yksityisille oikeuksia. Vaikka tietyt periaatteet ja tietyt säännöt, joita kilpailuanalyysissa on noudatettava, ovatkin sääntöjä, joilla annetaan oikeuksia yksityisille, kaikkia primäärioikeuden tai johdetun oikeuden sääntöjä tai oikeuskäytäntöön perustuvia sääntöjä, joita komission on noudatettava taloudellisissa arvioinneissaan, ei kuitenkaan voida heti ensi arviolta pitää tällaisina.
Tilanteen tai toimenpiteen kilpailuoikeudelliseksi luonnehtimiseksi tarvittavat taloudelliset analyysit ovat yleensä sekä tosiseikkojen osalta että niiden kuvaukseen perustuvien päätelmien osalta monimutkaisia ja monitahoisia älyllisiä lausuntoja, joihin saattaa jäädä tiettyjä puutteita, kuten likiarvoja, epäjohdonmukaisuuksia ja jopa tiettyjä laiminlyöntejä, kun otetaan huomioon toimielimelle asetetut määräaikoihin liittyvät rajoitteet. Tämä pätee erityisesti silloin, kun analyysi kohdistuu tulevaisuuteen, kuten yrityskeskittymien valvonnan yhteydessä. Asiakirjojen tai johdonmukaisuuden puutteen vakavuus ei voi näin ollen aina olla riittävä seikka aiheuttamaan yhteisön vastuun syntymistä.
Komissiolla on harkintavaltaa yhteisön kilpailupolitiikan hallinnan säilyttämiseksi, mikä merkitsee sitä, että siltä ei voida odottaa täysin vakaata ja muuttumatonta käytäntöä merkityksellisiä sääntöjä sovellettaessa ja että sillä on vastaavasti tiettyä harkintavaltaa, kun se valitsee käytettävissään olevia ekonometrisiä keinoja sekä ilmiön tutkimiseen soveltuvia lähestymistapoja, sillä edellytyksellä, että nämä valinnat eivät ole selvästi taloustieteessä hyväksyttyjen sääntöjen vastaisia ja että niitä toteutetaan johdonmukaisesti.
(ks. 129–132 kohta)
5. Päätöstä, jolla todetaan yrityskeskittymä yhteismarkkinoille soveltumattomaksi, rasittavat virheet, joilla ei ole ollut seurauksia menettelyn jatkolle ja jotka eivät etenkään ole vieneet keskittymän osapuolina olevilta yrityksiltä mahdollisuutta saada puoltava päätös keskittymän toteuttamiselle, ovat yksinään soveltumattomia aiheuttamaan erityistä vahinkoa osapuolille ja näin ollen synnyttämään sopimuksen ulkopuolisen yhteisön vastuun.
(ks. 134, 138 ja 139 kohta)
6. Koska yhteisön laajuisen keskittymän osapuolina olevat yritykset ovat niiden etuihin merkittävällä tavalla vaikuttavien viranomaisten päätösten adressaatteja, niiden on kyettävä esittämään hyödyllisellä tavalla näkemyksensä ja saatava tätä tarkoitusta varten riittävän ajoissa olennaisilta osin tiedot vastaväitteistä, joita komissio esittää niiden ilmoitettua keskittymää vastaan.
Väitetiedoksianto on tältä osin erityisen merkityksellinen, koska sen nimenomaisena tarkoituksena on antaa asianomaisille yrityksille mahdollisuus reagoida sääntelytoimielimen ilmaisemiin huoliin yhtäältä ilmaisemalla näkemyksensä niiden osalta ja toisaalta harkitsemalla sellaisten toimenpiteiden esittämistä komissiolle, joilla korjataan ilmoitetun keskittymän kielteiset vaikutukset.
Nämä takeet, jotka kuuluvat yhteisön oikeusjärjestyksessä hallinnollisten menettelyjen toteuttamiselle asetettuihin perustavanlaatuisiin takeisiin, ovat erityisen merkityksellisiä yrityskeskittymien valvonnan yhteydessä.
Se, että komissio on laatinut väitetiedoksiannon siten, että yritys ei voi tietää, että ellei se esitä korjaustoimenpiteitä, sillä ei ole mitään mahdollisuutta saada keskittymää julistetuksi yhteismarkkinoille soveltuvaksi, merkitsee yrityskeskittymien valvonnasta annetun asetuksen N:o 4064/89 18 artiklan 1 ja 3 kohdan selvää ja vakavaa rikkomista. Tätä puolustautumisoikeuksien loukkaamista ei voida perustella eikä selittää niillä erityisillä rajoitteilla, jotka objektiivisesti arvioiden kohdistuvat komission yksikköihin.
(ks. 147–149, 152, 154 ja 170 kohta)
7. Se, että kaikki virkamiesten ryhmät, jotka hoitavat yrityskeskittymän valvonnan eri vaiheita, tai osa niistä on samoja, ei merkitse sitä, että komissio olisi rikkonut riittävän ilmeisellä tavalla oikeussääntöä, jonka tarkoituksena on antaa oikeuksia yksityisille.
Vaikka näet on totta, että se, että noudatetaan oikeusalamaisten oikeutta siihen, että riippumaton ja puolueeton tuomioistuin tutkii heidän asiansa, taataan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa, johon viitataan Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklan 2 kohdassa, ja vahvistetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan toisessa kohdassa, ja että oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on selvästi sääntö, jonka tarkoituksena on antaa oikeuksia oikeusalamaisille, ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa ei kuitenkaan kielletä sitä, että asiassa toimivat ensin sellaiset hallintoelimet, jotka eivät kaikilta osin täytä määräyksiä, joita sovelletaan tuomioistuimissa käytävään menettelyyn, kunhan oikeus puolueettomaan tuomioistuimeen taataan.
Keskittymien valvonnan osalta kumoamiskanne, josta määrätään EY 230 artiklassa komission asetuksen N:o 4064/89 8 artiklan 3 ja 4 artiklan nojalla tekemien päätösten osalta, on oikeussuojakeino, johon liittyvät ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa vaaditut takeet.
Mikään oikeussääntö tai periaate ei myöskään estä sitä, että komissio antaa samojen virkamiesten tehtäväksi yrityskeskittymän uudelleen tutkimisen, joka tehdään sellaisen tuomion täytäntöön panemiseksi, jolla kumotaan päätös, jossa tämä keskittymä todettiin yhteismarkkinoille soveltumattomaksi.
Ei voida asettaa puolueettomuusvelvoitteesta johtuvaksi yleisperiaatteeksi sitä, että hallintoelimellä tai lainkäyttöelimellä olisi ensimmäisen päätöksen kumoamisen jälkeen velvollisuus siirtää asia toisen viranomaisen tai tämän viranomaisen muulla tavoin muodostaman elimen käsiteltäväksi.
(ks. 181–186 ja 188 kohta)
8. Kun yrityskeskittymä on jo toteutettu siinä vaiheessa, kun komissio toteaa sen yhteismarkkinoille soveltumattomaksi, yrityskeskittymien valvonnasta annetun asetuksen N:o 4064/89 8 artiklan 4 kohdassa annetaan toimielimelle valtuudet määrätä kaikista asianmukaisista toimenpiteistä tehokkaan kilpailun edellytysten palauttamiseksi.
Kun selvitetään sitä, onko komissio rikkonut kyseistä säännöstä selvästi ja vakavasti, kun se on vaatinut keskittymän osapuolina olevien kahden yrityksen erottamista siten, että kohdeyritys säilytetään entisessä laajuudessaan, ja kieltänyt kaiken myöhemmän toiminnan luovuttamisen, on tutkittava erottamisen yksityiskohtaiset säännöt ottamalla huomioon muun muassa ilmoituksen tehneiden yritysten asemat asianomaisilla markkinoilla, niiden markkinaosuuksien ero niiden lähimpien kilpailijoiden markkinaosuuksiin nähden ja niiden tavaramerkkien tunnettuus kyseisillä markkinoilla sekä tarkastettava, ettei erottamispäätöksen täytäntöönpanon määräaika ole ollut selvästi liian lyhyt.
(ks. 199–203 ja 209 kohta)
9. Kun komissio käyttää valvontavaltaa, jota sillä on annettaessa ratkaisu yhteisön laajuisten keskittymien soveltuvuudesta yhteismarkkinoille, se ei voi jättää huomiotta ilmoituksen tehneitä osapuolia sitovia sopimuksia, kunhan niiden sopimusmääräykset ovat sovellettavan kansallisen oikeuden mukaan sallittuja.
(ks. 221 kohta)
10. On riittävää, että vallitsee vakavia epäilyksiä keskittymän soveltuvuudesta yhteismarkkinoille, jotta voidaan tehdä päätös tarkemman tutkintamenettelyn aloittamisesta yrityskeskittymien valvonnasta annetun asetuksen N:o 4064/89 6 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla, kun puolestaan komissiolta edellytetään näyttöä määräävän markkina-aseman luomisesta tai vahvistamisesta kyseisen asetuksen 2 artiklan 3 kohdan nojalla, jos se toteaa keskittymän yhteismarkkinoille soveltumattomaksi 8 artiklan 3 kohdan nojalla.
(ks. 235, 249 ja 250 kohta)
11. Yrityskeskittymien valvonnan osalta on todettava, että vaikka puolustautumisoikeuksia on noudatettava ennen kaikkien sellaisten päätösten tekemistä, jotka saattavat olla asianomaisille yrityksille vastaisia, päätös tarkemman tutkintamenettelyn aloittamisesta ei ole sellainen epäedullinen toimi, jonka laillisuus riippuisi näiden oikeuksien kunnioittamisesta.
(ks. 240 kohta)
12. Jotta sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun yhteydessä kyettäisiin määrittämään vahinko, joka johtuu jonkin yhteisön toimielimen tuottamuksellisesta toiminnasta, on otettava huomioon vastuun syntymisen aiheuttavan velvoitteiden laiminlyönnin vaikutukset eikä sen toimen vaikutuksia, johon se kuuluu, siltä osin kuin toimielin olisi voinut hyväksyä tai sen olisi pitänyt hyväksyä vaikutuksiltaan samanlainen toimi oikeussääntöä rikkomatta.
Syy-yhteyden tarkastelu ei toisin sanoen voi perustua siihen virheelliseen lähtökohtaan, jonka mukaan toimielin olisi ilman lainvastaista toimea pidättäytynyt toimimasta tai olisi toteuttanut päinvastaisen toimen, mikä voisi myös merkitä sen osalta lainvastaista käyttäytymistä, vaan siinä on edettävä vertaamalla keskenään tilannetta, johon asianomainen kolmas osapuoli on joutunut tuottamuksellisen toiminnan johdosta, ja tilannetta, joka sille olisi aiheutunut oikeussääntöä noudattaneen toimielimen käyttäytymisestä.
Silloin kun tuottamuksellinen seikka, joka on vahingonkorvausvaatimuksen perustana, kuuluu päätökseen, jonka vaikutuksesta hakijalta evätään lupa tai jokin muu edullinen toimenpide, tuottamuksen vaikutuksia tarkasteltaessa sekä todellista tilannetta ja rekonstruoitua oikeudellista tilannetta vertailtaessa ei voida olettaa, että ilman todettua virhettä hakija olisi välttämättä saanut luvan tai hyötynyt muusta sellaisesta edullisesta toimenpiteestä, jota se vaati.
Samalla tavoin silloin, kun puolustautumisoikeuksia on loukattu siten, että se rasittaa päätöstä, jolla yrityskeskittymä todetaan yhteismarkkinoille soveltumattomaksi, ei voida olettaa, että ilman tätä loukkaamista ilmoitettu keskittymä olisi julistettu nimenomaisesti tai implisiittisesti yhteismarkkinoille soveltuvaksi, vaan on arvioitava niitä vaikutuksia, joita todetulla virheellä on saattanut olla päätöksen sisältöön.
Yhteisön syyksi luettavaa vahinkoa ei siis voida päätellä soveltumattomuuspäätöksen luoman tilanteen ja sellaisen tilanteen välisestä vertailusta, jossa keskittymä on hyväksytty nimenomaisesti tai hiljaisesti, lukuun ottamatta sellaista tapausta, että yhteisön tuomioistuimet kykenisivät toteamaan, että komissio on todennut yhteismarkkinoille soveltumattomuuden välittömästi ja varmasti sen seurauksena, että sen on todettu jättäneen noudattamatta laillisia velvoitteitaan.
Lisäksi ei voida pitää mahdottomana, että vaikka osapuolilla ei ole oikeutta siihen, että keskittymä julistetaan yhteismarkkinoille soveltuvaksi, niiltä on voitu evätä vakavasti otettava mahdollisuus saada myönteinen päätös, mutta tällaisen mahdollisuuden toteutuminen voi kuitenkin liittyä parametreihin, jotka ovat liian sattumanvaraisia, jotta ne voisivat olla vakuuttavan määrällisen arvioinnin kohteena ja johtaa korvauksen maksamiseen.
Ei siis ole olemassa riittävän läheistä syy-yhteyttä keskittymän osapuolena olevan yrityksen puolustautumisoikeuksien loukkaamisen ja mahdollisen soveltuvuuspäätöksen epäämisen välillä, jotta yhteisön vastuu voisi syntyä sen vuoksi, että yrityksellä on ollut velvollisuus luovuttaa kohdeyrityksestä omistamansa varat, eikä näin ollen myöskään riittävän läheistä syy-yhteyttä, jotta voitaisiin hyväksyä yhteisön vastattavaksi vahinko, joka on yhtä suuri kuin sen arvonmenetyksen kokonaisarvo, joka näille varoille aiheutui sillä välillä kun ne hankittiin ja kun ne myöhemmin luovutettiin.
(ks. 263–267, 278, 280, 282, 283, 286 ja 292 kohta)
13. Yrityskeskittymien valvonnasta annetulla asetuksella N:o 4064/89 ei luoda minkäänlaista olettamaa ilmoitetun keskittymän soveltuvuudesta yhteismarkkinoille, vaan komission tehtävänä on kussakin tapauksessa muodostaa selvä mielipide tästä soveltuvuudesta ja tehdä päätös sen mukaisesti.
Keskittymää pidetään hiljaisesti yhteismarkkinoille soveltuvana etenkin silloin, kun komissio ei ole tehnyt päätöstä tarkemman tutkintamenettelyn aloittamisesta asetuksen 10 artiklan 1 kohdassa vahvistetussa yhden kuukauden määräajassa eikä antanut ratkaisua keskittymän soveltuvuudesta yhteismarkkinoille 10 artiklan 3 kohdassa asetetussa neljän kuukauden määräajassa.
(ks. 275 ja 276 kohta)
14. Oikeudellisten sekä vero- ja pankkialan asiantuntijoiden konsultointipalkkioita sekä muita hallinnollisia kuluja, jotka ovat aiheutuneet yritykselle sellaisen komission päätöksen täytäntöönpanosta, jolla kaksi yhteismarkkinoille soveltumattomaksi julistetun keskittymän osapuolena olevaa yritystä määrätään erotettaviksi toisistaan, ei voida pitää seurauksena lainvastaisuudesta, johon komissio syyllistyi tehdessään soveltumattomuuspäätöksen.
Soveltumattomuuspäätöksen lainvastaisuus ja siten erottamispäätöksen lainvastaisuus eivät näet merkitse sitä, että keskittymä pitäisi julistaa yhteismarkkinoille soveltuvaksi, eivätkä sitä, että yritykset voisivat jatkaa sulautuneen yksikön muodostamista. Ei siis voida olettaa, että hallinnollisia kuluja, joita yritykselle normaalisti aiheutuisi varojen erottamisen toteuttamiseksi, ei olisi aiheutunut, jos toimielin olisi tehnyt laillisen päätöksen.
Sitä vastoin erilaiset konsultointikulut, palkkiot ja hallintokulut, joita yritykselle aiheutuu osallistumisesta keskittymän valvontamenettelyyn, joka on pitänyt aloittaa uudelleen sen johdosta, että komission päätös, jolla kyseinen keskittymä julistetaan yhteismarkkinoille soveltumattomaksi, on kumottu, liittyvät toimielimen virheelliseen menettelyyn riittävän syy-yhteyden kautta siten, että oikeus korvaukseen syntyy.
Yhteisöjen tuomioistuinten harjoittamaan laillisuusvalvontaan liittyvistä oikeudenkäynneistä aiheutuvien kulujen on katsottava tulevan katetuiksi oikeudenkäyntikuluista tehtävillä päätöksillä, jotka tehdään tarvittaessa nimenomaan tämäntyyppisiin kuluihin sovellettavien erityisten prosessisääntöjen perusteella päätöksissä, joilla lopetetaan oikeudenkäynti ja viedään päätökseen erityiset menettelyt, joista on säädetty siltä varalta, että oikeudenkäyntikulujen määrä riitautetaan. Näissä menettelyissä suljetaan pois se, että kanteessa, joka koskee sopimussuhteen ulkopuolista yhteisön vastuuta, voitaisiin vaatia samoja summia tai summia, jotka ovat aiheutuneet samaa tarkoitusta varten, myös niiden henkilöiden osalta, jotka ovat hävinneet asian ja joutuneet vastaamaan oikeudenkäyntikuluista.
(ks. 293, 294 ja 297–302 kohta)
15. Silloin kun päätöstä, jolla todetaan yrityskeskittymä yhteismarkkinoille soveltumattomaksi, rasittava yhteisön oikeuden ilmeinen rikkominen liittyy myyjän hallussa olevien luovutettavan yrityksen pääomavarojen luovutushinnan alennukseen riittävän välittömän syy-yhteyden perusteella, yhteisön on korvattava myyjälle tämän johdosta aiheutunut vahinko. Vahinko voi olla yhtä suuri kuin ero, joka vallitsee sovitun luovutushinnan ja sen hinnan välillä, jonka myyjä olisi voinut saada luovutuksensaajalta, jos sillä olisi ollut käytettävissään keskittymän ensimmäisen valvontamenettelyn päätteeksi laillinen päätös keskittymän soveltuvuudesta yhteismarkkinoille.
(ks. 316, 317 ja 322 kohta)
16. Kun yritys hankkii sekä kansallisen oikeuden että yhteisön kilpailuoikeuden kannalta täysin laillisesti määräysvallan toisessa yrityksessä julkisella vaihtotarjouksella vetoamalla poikkeukseen, joka on tehty asetuksen N:o 4064/89 7 artiklan 3 kohdassa keskittymien toteuttamisen lykkäävää vaikutusta koskevasta periaatteesta, se kantaa kuitenkin riskin siitä, että keskittymän valvonta johtaisi asetuksessa vahvistettujen määräaikojen päätyttyä päätökseen, jolla keskittymä todetaan yhteismarkkinoille soveltumattomaksi, ja vastaavaan velvollisuuteen, jonka mukaan jo sulautuneiden yritysten varat on erotettava toisistaan. Vaikka se ei lisäksi keskittymän ominaispiirteisiin nähden voinut olla tietämättä sitä, että toteutetulla sulautumalla saatettaisiin ainakin luoda määräävä asema yhteismarkkinoiden merkittävällä osalla tai vahvistaa sitä, jolloin komissio kieltäisi sen tällä perusteella mainitun asetuksen 2 artiklan 3 kohdan nojalla, tästä voidaan päätellä, että se on itse osallistunut oman vahinkonsa syntymiseen ottamalla todellisen riskin siitä, että oikeudellisesti täysin asianmukainen keskittymä julistetaan jälkikäteen yhteismarkkinoille soveltumattomaksi ja näin ollen hankitut varat joudutaan mahdollisesti myymään.
Tällaisessa tilanteessa yrityksen voidaan katsoa olevan vastuussa yhdestä kolmanneksesta korvattavasta vahingosta, jota sille on aiheutunut luovutuksensaajalle myönnetyn luovutushinnan alennuksen johdosta.
(ks. 328–330, 332 ja 334 kohta)
17. Kuten niistä jäsenvaltioiden lainsäädännön yhteisistä periaatteista ilmenee, joihin viitataan EY 288 artiklan toisessa kohdassa, korkovaatimus on yleensä hyväksyttävissä vahingonkorvausvaatimuksen yhteydessä.
Oikeusalamaiselle yhteisön elinten lainvastaisen menettelyn vuoksi aiheutuneen vahingon korvaamisella pyritään näet palauttamaan vahinkoa kärsineen omaisuus ennalleen siinä määrin kuin mahdollista.
Näin ollen silloin, kun sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun edellytykset täyttyvät, yhteisön tuomioistuimet eivät voi jättää huomiotta epäedullisia seurauksia, jotka ovat aiheutuneet vahingon syntymispäivän ja korvauksen maksamispäivän välisen ajanjakson kulumisesta, koska on otettava huomioon todettu rahan arvon aleneminen.
Sen ajanjakson päättymispäivän, joka antaa oikeuden tähän rahan arvon tarkistukseen, on lähtökohtaisesti oltava sama kuin sen tuomion julistamispäivä, jolla todetaan velvollisuus korvata kantajan kärsimä vahinko.
Jos vahingonkorvausvaade ei kyseisen tuomion julistamispäivänä ole kuitenkaan määrältään varma eikä se ole määriteltävissä toteennäytettyjen objektiivisten seikkojen perusteella, viivästyskorot eivät kuitenkaan voi alkaa juosta kyseisestä päivästä vaan vasta tämän vahingon määrän toteavan tuomion julistamispäivästä, mikäli maksu viivästyy, ja siihen saakka, kunnes korvaus on kokonaan maksettu.
Tästä seuraa, että sen korvauksen määrää, joka kantajalle on maksettava, on tarkistettava vahingon määrän toteavan tuomion julistamispäivään saakka, minkä jälkeen siihen lisätään viivästyskorot viimeksi mainitusta päivästä siihen saakka, kunnes korvaus on kokonaan maksettu.
Sovellettava korko lasketaan niiden korkojen perusteella, jotka Euroopan keskuspankki vahvistaa perusrahoitusoperaatioita varten ja jotka olivat voimassa näiden kahden asianomaisen ajanjakson aikana, korotettuna kahdella prosenttiyksiköllä, siltä osin kuin tämä korkokanta ei ole korkeampi kuin kantajan vaatimuksissaan esittämä prosentin korko.
(ks. 340–346 kohta)