Valitus, jonka HeidelbergCement on tehnyt 22.5.2014 unionin yleisen tuomioistuimen (seitsemäs jaosto) asiassa T-203/11, HeidelbergCement v. Euroopan komissio, 14.3.2014 antamasta tuomiosta
(Asia C-247/14 P)
Oikeudenkäyntikieli: saksa
Asianosaiset
Valittaja: HeidelbergCement AG (edustajat: Rechtsanwalt U. Denzel, Rechtsanwalt C. von Köckritz ja Rechtsanwalt P. Pichler)
Muu osapuoli: Euroopan komissio
Vaatimukset
Valittaja vaatii unionin tuomioistuinta
kumoamaan valituksenalaisen tuomion;
kumoamaan 31.3.2011 tehdyn komission päätöksen K(2011) 2361 lopullinen (COMP/39520 – Sementti ja sementtituotteet) valittajaa koskevilta osin SEUT 263 artiklan neljännen kohdan nojalla;
toiseen vaatimuskohtaan nähden toissijaisesti palauttamaan asian unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä lausuu unionin tuomioistuimen tuomion oikeudellisesta arvioinnista; ja
joka tapauksessa velvoittamaan komission korvaamaan valittajalle unionin yleisessä tuomioistuimessa ja unionin tuomioistuimessa käydyissä menettelyissä aiheutuvat oikeudenkäyntikulut.
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Valitus koskee unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-302/11 14.3.2011 antamaa tuomiota. Kyseisellä tuomiolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valittajan kanteen asiassa COMP/39520 – Sementti ja sementtituotteet 31.3.2011 tehdystä komission päätöksestä K(2011) 2361 lopullinen.
Valittaja vetoaa kaikkiaan seitsemään valitusperusteeseen.
Valittaja väittää ensinnäkin, ettei unionin yleinen tuomioistuin tutkinut asianmukaisesti asetuksen N:o 1/20031 18 artiklan 3 kohdan mukaista velvollisuutta ilmoittaa tietojensaantipyynnön tarkoitus, ja että se sovelsi tätä säännöstä virheellisesti. Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei analysoinut riittävästi tietojensaantipyynnön sisältöä eikä ottanut huomioon komission perusteluvelvollisuuden asettamia vaatimuksia.
Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen arvioidessaan, että asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan 3 kohdalla voidaan rajoittaa SEUT 296 artiklan toisesta kohdasta seuraavaa perusteluvelvollisuutta. Tämän vuoksi unionin yleinen tuomioistuin ei tutkinut aineellisesti väitettä, joka koski perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä valinnassa tehdä tietojensaantipyyntöä koskeva päätös. Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään tutkinut asianmukaisella tavalla väitettä, joka koski laiminlyöntiä perustella asetettu määräaika. Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio sisältää valittajan mukaan perusteluja, jotka ovat sanamuodoltaan samoja kuin sen rinnakkaisessa menettelyssä erisisältöisen väitteen osalta esittämät perustelut.
Kolmanneksi valittaja väittää, ettei unionin yleinen tuomioistuin tutkinut asianmukaisella tavalla asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettua ”tarpeellisuutta”, sillä kyseinen tuomioistuin katsoi, ettei komission tehtävänä ole kuvata yksityiskohtaisesti kaikkia merkityksellisiä seikkoja. Lisäksi kyseinen tuomioistuin asetti valittajan mukaan perustelemattomia vaatimuksia yhteydestä vakavaa kilpailusääntöjen rikkomista koskevan olettaman ja pyydettyjen tietojen tarpeellisuuden välillä. Unionin yleinen tuomioistuin myös tulkitsi virheellisesti asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan 3 kohdan ensimmäistä virkettä, kun se katsoi, ettei ollut tarpeen varmistaa, että pyydetyt tiedot olivat asianmukaisia. Valittajan mukaan tällä loukattiin myös asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan 3 kohdan kolmannesta virkkeestä seuraavaa muutoksenhakuoikeutta.
Valittaja väittää neljänneksi, että unionin yleinen tuomioistuin teki virheen, kun se piti asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan 3 kohdan ensimmäistä virkettä oikeudellisena perustana komission vaatimukselle sellaisten tietojen valmistelemisesta, kokoamisesta ja käsittelemisestä, joita valittajalla ei ollut hallussaan.
Viidenneksi valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi vastaamiselle asetetun määräajan lyhyyttä koskevan kanneperusteen ainoastaan viittaamalla abstraktisti valittajan taloudellisiin voimavaroihin ja siten tukeutuen riittämättömiin ja epäjohdonmukaisiin perusteluihin.
Kuudenneksi valittaja katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin jätti ottamatta huomioon Euroopan unionin oikeudellisten toimien täsmällisyyttä koskevan kriteerin, kun se arvioi tietojensaantipyynnön olevan riittävän täsmällinen vaikka oli itse todennut, että tietojensaantipyyntöön sisältyvät kysymykset oli muotoiltu epämääräisesti. Kyseinen tuomioistuin ei myöskään tutkinut väitteitä, jotka koskivat erityisesti täsmällisyyden puutetta, ja loukkasi muutoksenhakuoikeutta (ks. asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan 3 kohdan kolmas virke).
Seitsemänneksi valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi valittajan puolustautumisoikeuksia, kun se katsoi, että valittajan piti esittää arvioita, joita komissio voisi käyttää taloudellisessa analyysissä, jolla pyritään osoittamaan unionin kartelleja koskevien oikeussäännösten rikkominen.
____________1 Perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1/2003 (EYVL L 1, s. 1).