Asia C‑103/11 P

Euroopan komissio

vastaan

Systran SA ja Systran Luxembourg SA

Muutoksenhaku – EY 225 artiklan 1 kohta, EY 235 artikla ja EY 288 artiklan toinen kohta – Sopimussuhteen ulkopuolista Euroopan yhteisön vastuuta koskeva kanne – Oikeusriidan sopimussuhteen ulkopuolisen luonteen arviointi – Unionin tuomioistuinten toimivalta

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (ensimmäinen jaosto) 18.4.2013

1.        Tuomioistuinmenettely – Suullisen käsittelyn uudelleen aloittamista koskeva vaatimus – Vaatimus saada toimittaa huomautuksia julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksessa esitetyistä oikeudellisista seikoista – Uudelleen aloittamisen edellytykset

(Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artikla; unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 83 artikla)

2.        Vahingonkorvauskanne – Unionin tuomioistuinten toimivalta – Rajat – Väitetyn vastuun luonne – Tuomioistuimen tutkintavelvollisuus – Kanne, joka edellyttää sopimusperusteisten oikeuksien ja velvoitteiden arviointia – Välityslausekkeen puuttuminen – Kansallisten tuomioistuinten toimivalta

(EY 235 artikla, EY 240 artikla ja EY 288 artiklan toinen kohta)

1.        Ks. tuomion teksti.

(ks. 41 kohta)

2.        Sen määrittämiseksi, mikä on toimivaltainen tuomioistuin ratkaisemaan sellaisen erityisluonteisen kanteen, joka on nostettu yhteisöä vastaan tämän vahingonkorvausvastuun toteamiseksi, on tutkittava, onko tämän kanteen kohteena sopimussuhteeseen perustuva yhteisön vastuu vai sen sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu.

Tältä osin EY 235 artiklassa ja EY 288 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetun sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun käsitettä, joka on luonteeltaan itsenäinen, on tulkittava siten, että otetaan huomioon sen päämäärä eli unionin tuomioistuinten ja kansallisten tuomioistuinten välisen toimivallanjaon mahdollistaminen. Silloin, kun unionin tuomioistuinten käsiteltävänä on vahingonkorvauskanne, niiden on aluksi ennen pääasian ratkaisemista selvitettävä se, ovatko ne toimivaltaisia, tarkastelemalla väitetyn vastuun luonnetta ja siten itse kyseessä olevan oikeusriidan luonnetta.

Unionin tuomioistuimet eivät voi suorittaa tätä tarkastelua pelkästään sellaisten oikeussääntöjen perusteella, joihin asianosaiset ovat vedonneet. Niillä on velvollisuus tutkia, perustuuko vahingonkorvausvaatimus, joka on niiden käsiteltävänä olevan vahingonkorvauskanteen kohteena, objektiivisesti ja yleisesti sopimusperusteisiin vai sopimussuhteen ulkopuolisiin oikeuksiin ja velvoitteisiin. Näiden tuomioistuinten on tässä yhteydessä asiakirja-aineistosta ilmenevien seikkojen kuten sen oikeussäännön, jota väitetään rikotun, väitetyn vahingon luonteen, moititun menettelyn ja asianosaisten välisten oikeussuhteiden tarkastelun perusteella selvitettävä, onko asianosaisten välillä oikeusriidan kohteeseen liittyvää todellista sopimusoikeudellista asiayhteyttä, jonka perusteellinen tutkiminen on välttämätöntä mainitun kanteen ratkaisemiseksi.

Mikäli mainittujen seikkojen alustavasta tarkastelusta käy ilmi, että yhden tai useamman, asianosaisten välillä kyseisessä asiassa tehdyn sopimuksen sisällön tulkinta on tarpeen sen ratkaisemiseksi, ovatko kantajan vaatimukset oikeutettuja, mainittujen tuomioistuinten on lopetettava oikeusriidan tutkiminen siihen ja todettava, ettei niillä ole toimivaltaa ratkaista asiaa, jos kyseisiin sopimuksiin ei ole otettu välityslauseketta. Tällaisessa tapauksessa yhteisöä vastaan ajetun vahingonkorvauskanteen tutkiminen edellyttäisi sopimusperusteisten oikeuksien ja velvoitteiden arvioimista, mikä kuuluu EY 240 artiklan nojalla kansallisten tuomioistuinten toimivaltaan.

(ks. 61–64, 66 ja 67 kohta)