UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (muutoksenhakujaosto)

21 päivänä syyskuuta 2011 (*)

Muutoksenhaku – Henkilöstö – Toimihenkilöt – Määräaikainen palvelussopimus – Kieltäytyminen uuden palvelussopimuksen tekemisestä tai palvelussopimuksen uusimisesta toistaiseksi voimassa olevaksi – Määräaikaista työtä koskeva puitesopimus – Direktiivi 1999/70/EY – Muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen 88 artikla – Komission päätös määräaikaisen henkilöstön sopimusten enimmäiskestosta komission yksiköissä

Asiassa T‑325/09 P,

jossa on kyse valituksesta, jossa vaaditaan Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen (toinen jaosto) yhdistetyissä asioissa F-134/07 ja F-8/08, Adjemian ym. vastaan komissio, 4.6.2009 antaman tuomion (ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa) kumoamista,

Vahan Adjemian, kotipaikka Angera (Italia), sekä 175 Euroopan komission nykyistä ja entistä toimihenkilöä, joiden nimet mainitaan liitteessä, edustajinaan asianajajat S. Orlandi, A. Coolen, J-N. Louis ja É. Marchal,

valittajina,

ja jossa muina osapuolina ovat

Euroopan komissio, asiamiehinään J. Currall ja D. Martin,

vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,

jota tukee

Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään M. Bauer ja K. Zieleśkiewicz,

väliintulijana ensimmäisessä oikeusasteessa,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (muutoksenhakujaosto),

toimien kokoonpanossa: presidentti M. Jaeger sekä tuomarit I. Pelikánová (esittelevä tuomari) ja L. Truchot,

kirjaaja: hallintovirkamies C. Kristensen,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 18.2.2011 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Valituksessaan, joka on tehty unionin tuomioistuimen perussäännön liitteessä I olevan 9 artiklan perusteella, valittajat vaativat unionin yleistä tuomioistuinta kumoamaan Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen (toinen jaosto) yhdistetyissä asioissa F‑134/07 ja F‑8/08, Adjemian ym. vastaan komissio, 4.6.2009 antaman tuomion (ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jossa tämä on hylännyt kanteet, joissa sitä vaadittiin ensinnäkin kumoamaan Euroopan yhteisöjen komission päätökset, joissa kieltäydyttiin tekemästä muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen (jäljempänä palvelussuhteen ehdot) 3 b artiklassa tarkoitettujen avustavia tehtäviä hoitavien sopimussuhteisten toimihenkilöiden tehtäviä koskevia uusia palvelussopimuksia tai uusimasta kantajien tällaisia aikaisempia palvelussopimuksia toistaiseksi voimassa oleviksi (jäljempänä riitautetut yksittäispäätökset), ja toiseksi toteamaan määräaikaisen henkilöstön sopimusten enimmäiskestosta komission yksiköissä 28.4.2004 tehdyn komission päätöksen C (2004) 1597, joka on julkaistu 24.6.2004 hallinnollisissa tiedotteissa nro 75-2004 (jäljempänä 28.4.2004 tehty päätös), ja tarvittaessa palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan lainvastaiseksi.

 Tosiseikat

2        Asian taustalla olevat tosiseikat on selostettu valituksenalaisen tuomion 11–21 kohdassa.

 Asian käsittely ensimmäisessä oikeusasteessa ja valituksenalainen tuomio

3        Asian F‑134/07 kantajat, joiden nimet mainitaan valituksenalaisen tuomion liitteissä I, II ja III, vaativat virkamiestuomioistuimessa 3.12.2007 nostamassaan kanteessa ensinnäkin, että komission päätökset, jotka koskevat määräaikaisen henkilöstön sopimusten enimmäiskestoa komission yksiköissä ja joihin 28.4.2004 tehty päätös kuuluu, on todettava lainvastaisiksi samoin kuin tarvittaessa palvelussuhteen ehtojen 88 artikla, siltä osin kuin tässä rajoitetaan avustavia tehtäviä hoitavien sopimussuhteisten toimihenkilöiden palvelussopimusten kestoa, ja toiseksi, että komission 22.8., 5.9., 30.10. ja 28.11.2007 tekemät päätökset, joissa se kieltäytyi tekemästä uusia palvelussopimuksia tai uusimasta heidän aikaisempia palvelussopimuksiaan toistaiseksi voimassa oleviksi, on kumottava, sekä kolmanneksi, että komission päätökset, joissa vahvistetaan heidän työehtonsa, on tarvittaessa kumottava, siltä osin kuin heidän uudet palvelussopimuksensa tehtiin määräajaksi tai aikaisemmat palvelussopimuksensa uusittiin määräajaksi.

4        Asiassa F‑8/08 Colette Renier vaati virkamiestuomioistuimessa 22.1.2008 nostamassaan kanteessa, että komission 11.4.2007 tekemä päätös on kumottava, siltä osin kuin hänen uuden palvelussopimuksensa, joka koski avustavia tehtäviä hoitavan sopimussuhteisen toimihenkilön tointa, kestoksi rajattiin 16.4.2007–15.12.2008.

5        Komissio esitti virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 18.1.2008 toimittamallaan erillisellä asiakirjalla asiassa F-134/07 oikeudenkäyntiväitteen. Kantajat esittivät huomautuksensa oikeudenkäyntiväitteestä 15.2.2008. Virkamiestuomioistuin päätti 8.5.2008 antamassaan määräyksessä käsitellä oikeudenkäyntiväitteen pääasian yhteydessä.

6        Euroopan unionin neuvosto pyysi virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 14.2.2008 saapuneessa kirjeessään saada osallistua asian F-8/08 oikeudenkäyntiin tukeakseen komission vaatimuksia. Virkamiestuomioistuimen toisen jaoston puheenjohtaja hyväksyi pyynnön 14.4.2008 antamallaan määräyksellä.

7        Neuvosto vaati virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 26.5.2008 saapuneessa pääasiaa koskevassa väliintulokirjelmässään asiassa F‑8/08, että kanteessa esitetty väite palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan lainvastaisuudesta on hylättävä perusteettomana. Kantajan huomautukset väliintulokirjelmästä saapuivat virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 8.9.2008. Komissio ei esittänyt huomautuksia väliintulokirjelmästä.

8        Neuvosto pyysi virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 4.4.2008 saapuneessa kirjeessään saada osallistua asian F-134/07 oikeudenkäyntiin tukeakseen komission vaatimuksia. Virkamiestuomioistuimen toisen jaoston puheenjohtaja hyväksyi pyynnön 7.5.2008 antamallaan määräyksellä.

9        Neuvosto vaati virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 23.7.2008 saapuneessa väliintulokirjelmässään asiassa F‑134/07, että kanteessa esitetty väite palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan lainvastaisuudesta on jätettävä tutkimatta neljän kantajan osalta ja että se on joka tapauksessa tai muiden kantajien osalta hylättävä perusteettomana. Komissio vaati väliintulokirjelmästä esittämissään huomautuksissa, jotka toimitettiin virkamiestuomioistuin kirjaamoon 5.9.2008, että kanne on jätettävä tutkimatta tai toissijaisesti hylättävä perusteettomana. Kantajien huomautukset väliintulokirjelmästä toimitettiin virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 8.9.2008.

10      Asianosaisia kuultuaan virkamiestuomioistuimen toisen jaoston puheenjohtaja yhdisti 18.11.2008 antamallaan määräyksellä asiat F‑134/07 ja F‑8/08 suullista käsittelyä varten.

11      Valituksenalaisessa tuomiossa virkamiestuomioistuin yhdisti asiat F‑134/07 ja F‑8/08, hylkäsi kanteet ja määräsi, että kantajat vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan ja että niiden on kunkin omassa asiassaan korvattava komission oikeudenkäyntikulut.

 Valitus

 Oikeudenkäyntimenettely

12      Valittajat tekivät tämän valituksen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 17.8.2009 toimittamallaan kirjelmällä.

13      Valituskirjelmää korjattiin 7.9.2009 ja täydennettiin 7.10.2009.

14      Kolmen valittajan peruutettua valituksensa muutoksenhakujaoston puheenjohtaja poisti asian osittain rekisteristä 30.10.2009.

15      Komissio toimitti vastineensa 15.1.2010.

16      Neuvosto toimitti 10.2.2010 vastineensa unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 141 artiklan mukaisesti.

17      Kirjallinen käsittely päättyi 15.2.2010, mikä annettiin tiedoksi valittajille 23.2.2010. Valittajat eivät pyytäneet lupaa vastauksen esittämiseen työjärjestyksen 143 artiklan perusteella.

18      Valittajat esittivät 25.2.2010 päivätyllä kirjeellään työjärjestyksen 146 artiklan perusteella perustellun pyynnön, että heitä kuultaisiin oikeudenkäynnin suullisessa vaiheessa.

19      Unionin yleinen tuomioistuin (muutoksenhakujaosto) päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn ja esittää työjärjestyksen 64 artiklan mukaisena prosessinjohtotoimenpiteenä asianosaisille kirjallisen kysymyksen. Nämä vastasivat kysymykseen asetetussa määräajassa.

20      Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin suullisiin kysymyksiin kuultiin 18.2.2011 pidetyssä istunnossa.

 Asianosaisten ja väliintulijan vaatimukset

21      Valittajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa valituksenalaisen tuomion,

–        hyväksyy heidän virkamiestuomioistuimessa esittämänsä kumoamisvaatimukset ja

–        velvoittaa komission korvaamaan sekä tässä oikeusasteessa että virkamiestuomioistuimessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

22      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää valituksen perusteettomana ja

–        velvoittaa valittajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

23      Neuvosto vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää valituksen perusteettomana ja

–        velvoittaa valittajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

24      Valituksella pyritään siihen, että valituksenalainen tuomio kumottaisiin koko tuomiolauselmansa osalta. Valittajat vetoavat valituksensa tueksi viiteen valitusperusteeseen.

25      Ensimmäinen valitusperuste perustuu oikeudelliseen virheeseen ja Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen (jäljempänä henkilöstösäännöt) 90 ja 91 artiklan rikkomiseen sekä siihen, että valituksenalaisen tuomion perusteluissa on loukattu oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan, siltä osin kuin virkamiestuomioistuin on päättänyt, että asiassa F‑134/07 nostetun kanteen oli katsottava kohdistuvan vain hallinnollisten valitusten kohteena olleisiin päätöksiin eikä näiden valitusten hylkäämisestä tehtyihin päätöksiin.

26      Toinen valitusperuste perustuu oikeudelliseen virheeseen, joka koskee valituksenalaisen tuomion perusteluja, joiden johdosta virkamiestuomioistuin on päättänyt, että Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY), Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE) ja julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) tekemästä määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta 28.6.1999 annettu neuvoston direktiivi 1999/70/EY (EYVL L 175, s. 43; jäljempänä puitesopimus) ei sellaisenaan voinut luoda komissiolle velvollisuuksia eikä olla perustana palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan ja 28.4.2004 tehdyn päätöksen lainvastaisuutta koskeville väitteille.

27      Kolmas valitusperuste perustuu oikeudelliseen virheeseen, joka koskee valituksenalaisen tuomion perusteluja, joiden johdosta virkamiestuomioistuin on hylännyt palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan ja 28.4.2004 tehdyn päätöksen lainvastaisuutta koskevat väitteet, joiden mukaan EY 139 artiklan 2 kohdan mukaisesti direktiivillä 1999/70 täytäntöön pannussa puitesopimuksessa asetettuja määräaikaiseen työsuhteeseen liittyviä tavoitteita ja vähimmäisvaatimuksia ei ole otettu huomioon.

28      Neljäs valitusperuste perustuu oikeudelliseen virheeseen, joka koskee valituksenalaisen tuomion perusteluja, joiden johdosta virkamiestuomioistuin on hylännyt palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan lainvastaisuutta koskevan väitteen, jonka mukaan perusteluvelvollisuus on lyöty laimin.

29      Viides valitusperuste perustuu oikeudelliseen virheeseen, joka koskee valituksenalaisen tuomion perusteluja, joiden johdosta virkamiestuomioistuin on hylännyt väitteet, joilla riitautettujen yksittäispäätöksen lainmukaisuus kyseenalaistetaan suoraan.

 Ensimmäinen valitusperuste

30      Ensimmäisessä valitusperusteessaan valittajat väittävät, että virkamiestuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen ja rikkonut henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklaa sekä loukannut valittajien oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin katsoessaan valituksenalaisen tuomion 40 kohdassa, etteivät hallinnollisten valitusten hylkäämisestä tehdyt päätökset olleet henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklassa tarkoitettuja valittajille vastaisia toimia, koska niissä pelkästään vahvistettiin riitautetut yksittäispäätökset, ja ettei niillä siten ollut itsenäistä sisältöä.

31      Erittäin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklasta seuraa, että kanne, jonka henkilöstösäännöissä tarkoitettu henkilö on nostanut nimittävän viranomaisen päätöksestä tai siitä, ettei nimittävä viranomainen ole toteuttanut henkilöstösäännöissä edellytettyä toimenpidettä, voidaan ottaa tutkittavaksi vain, jos asianomainen on ensin tehnyt nimittävälle viranomaiselle hallinnollisen valituksen, joka on ainakin osittain hylätty nimenomaisesti tai implisiittisesti. Palvelussuhteen ehtojen 117 artiklan nojalla tätä oikeuskäytäntöä sovelletaan analogisesti myös kanteeseen, jonka toimihenkilö nostaa viranomaisen, jolla on oikeus tehdä palvelukseenottoa koskevat sopimukset (jäljempänä palvelussopimukset tekevä viranomainen), päätöksestä tai siitä, ettei tämä viranomainen ole toteuttanut palvelussuhteen ehdoissa edellytettyä toimenpidettä.

32      Hallinnollinen valitus ja sen nimenomainen tai implisiittinen hylkääminen kuuluvat siten olennaisena osana monitahoiseen menettelyyn ja ovat vain edellytys sille, että asia voidaan saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Vaikka kanne koskee muodollisesti hallinnollisen valituksen hylkäämistä, se vaikuttaa näin ollen siten, että asianomaiselle vastainen toimi, josta hallinnollinen valitus oli tehty, saatetaan tuomioistuimen käsiteltäväksi (asia 293/87, Vainker v. parlamentti, tuomio 17.1.1989, Kok., s. 23, 7 ja 8 kohta), paitsi jos hallinnollisen valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen ulottuvuus poikkeaa kyseisen valituksen kohteena olleen toimen ulottuvuudesta (asia T‑281/04, Staboli v. komissio, tuomio 25.10.2006, Kok. H., s. I‑A‑2‑251 ja II‑A‑2‑1303, 26 kohta). Useaan otteeseen on katsottu, että nimenomainen päätös, jolla hallinnollinen valitus on hylätty, ei voinut sen sisältö huomioon ottaen olla kantajan riitauttaman toimen vahvistava päätös. Näin on silloin, kun päätöksessä, jolla valitus hylätään, kantajan tilanne tutkitaan uudelleen uusien oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella tai kun sillä muutetaan tai täydennetään alkuperäistä päätöstä. Näissä tapauksissa valituksen hylkääminen on tuomioistuinvalvonnan piiriin kuuluva toimi, jonka tuomioistuin ottaa huomioon arvioidessaan riitautetun toimen laillisuutta (asia T-258/01, Eveillard v. komissio, tuomio 10.6.2004, Kok. H., s. I‑A‑167 ja II‑747, 31 kohta; asia T-375/02, Cavallaro v. komissio, tuomio 7.6.2005, Kok. H., s. I‑A‑151 ja II‑673, 63–66 kohta ja asia T‑377/08 P, komissio v. Birkoff, tuomio 9.12.2009, 50–59 ja 64 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa) tai jota se pitää asianomaiselle vastaisena toimena, joka on korvannut riitautetun toimen (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat 33/79 ja 75/79, Kuhner v. komissio, tuomio 28.5.1980, Kok., s. 1677, 9 kohta; yhdistetyt asiat T‑338/00 ja T‑376/00, Morello v. komissio, tuomio 12.12.2002, Kok. H., s. I‑A‑301 ja II‑1457, 35 kohta ja asia T-389/02, Sandini v. yhteisöjen tuomioistuin, tuomio 14.10.2004, Kok. H., s. I‑A‑295 ja II‑1339, 49 kohta).

33      Koska asianomaisen on henkilöstösääntöjen tai palvelussuhteen ehtojen järjestelmässä tehtävä hallinnollinen valitus päätöksestä, jonka hän riitauttaa, ja nostettava kanne päätöksestä, jossa valitus on hylätty, unionin tuomioistuin on katsonut, että kanne voidaan ottaa tutkittavaksi siitä riippumatta, kohdistuuko se pelkästään valituksen kohteena olleeseen päätökseen vai valituksen hylkäämisestä tehtyyn päätökseen vai molempiin yhdessä, kunhan valitus on tehty ja kanne nostettu henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklassa säädetyissä määräajoissa (224/87, Koutchoumoff v. komissio, tuomio 26.1.1989, Kok., s. 99, 7 kohta). Prosessiekonomian periaatteen mukaan tuomioistuin voi kuitenkin päättää, ettei vaatimuksista, jotka kohdistuvat valituksen hylkäämisestä tehtyyn päätöksen, ole aihetta lausua erikseen, jos se toteaa, että näillä vaatimuksilla ei ole itsenäistä sisältöä ja että ne tosiasiallisesti vastaavat vaatimuksia, jotka kohdistuivat päätökseen, josta hallinnollinen valitus oli tehty (ks. vastaavasti edellä 32 kohdassa mainittu asia Vainker v. parlamentti, tuomion 7 ja 8 kohta). Näin voi olla erityisesti silloin, kun tuomioistuin toteaa, että hallinnollisen valituksen hylkäämisestä tehdyllä päätöksellä – mahdollisesti implisiittisyytensä vuoksi – pelkästään vahvistetaan valituksen kohteena ollut päätös, ja kun sen kumoamisella ei näin ollen ole asianomaisen oikeudelliseen tilanteeseen mitään sellaista vaikutusta, joka poikkeaisi valituksen kohteena olleen päätöksen kumoamisen vaikutuksesta.

34      Tässä tapauksessa valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee, että virkamiestuomioistuin on edellä 32 kohdassa mainitussa asiassa Vainker vastaan parlamentti annettuun tuomioon perustuvan oikeuskäytännön perusteella katsonut pääasiallisesti, ettei vaatimuksista, joita asian F‑134/07 kantajat kohdistivat päätöksiin, joissa heidän hallinnolliset valituksensa oli hylätty, ollut aihetta lausua, koska vaatimuksilla ei ollut itsenäistä sisältöä.

35      Liitteessä mainitut asian F‑134/07 kantajat arvostelevat ensimmäisessä valitusperusteessaan virkamiestuomioistuinta nimenomaan siitä, ettei tämä lausunut vaatimuksista, jotka kohdistuivat heidän hallinnollisten valitustensa hylkäämisestä tehtyihin päätöksiin. He väittävät, että nämä päätökset olivat uusia päätöksiä, koska palvelussopimukset tekevä viranomainen oli tehnyt ne tutkittuaan heidän hallinnollista, oikeudellista ja henkilökohtaista tilannettaan perusteellisesti.

36      Kuten komissio on perustellusti todennut, asianomaiset valittajat eivät esitä ensimmäisen valitusperusteensa tueksi mitään sellaista perustelua tai todistetta, jonka perusteella voitaisiin todeta, että heidän hallinnollisten valitustensa hylkäämisestä tehdyt nimenomaiset päätökset eivät niiden sisältö huomioon ottaen olisi olleet riitautetut yksittäispäätökset vahvistavia päätöksiä. Tämä ei kuitenkaan vaikuta tuomioiden perustelemista koskevaan velvollisuuteen, joka virkamiestuomioistuimella on unionin tuomioistuimen perussäännön 36 artiklan mukaan, jota sovelletaan siihen tämän perussäännön liitteessä I olevan 7 artiklan 1 kohdan nojalla, sekä sen oman työjärjestyksen 79 artiklan mukaan. Oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että virkamiestuomioistuimen tuomiot on perusteltava riittävästi, jotta asianomaiset saavat selville syyt, joiden vuoksi se ei ole hyväksynyt heidän väitteitään ja perustelujaan, ja jotta unionin yleinen tuomioistuin pystyy tutkimaan tuomion laillisuuden (ks. analogisesti asia C‑397/03 P, Archer Daniels Midland ja Archer Daniels Midland Ingredients v. komissio, tuomio 18.5.2006, Kok., s. I‑4429, 60 kohta ja asia C‑311/05 P, Naipes Heraclio Fournier v. SMHV, tuomio 4.10.2007, 51–53 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

37      Asianomaiset valittajat eivät kylläkään ole vedonneet valituksensa tueksi valitusperusteeseen, jonka mukaan valituksenalaista tuomiota ei ole kyseessä olevilta osin perusteltu tai sen perustelut ovat riittämättömiä. Unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin voi työjärjestyksensä 113 artiklan nojalla milloin tahansa tutkia omasta aloitteestaan, onko asia jätettävä tutkimatta ehdottoman prosessinedellytyksen puuttumisen vuoksi. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perustelujen puuttuminen tai niiden riittämättömyys merkitsee olennaisen menettelymääräyksen rikkomista ja sitä on pidettävä sellaisena oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvana perusteena, jonka tuomioistuin voi ottaa tai joka sen pitää ottaa huomioon omasta aloitteestaan (ks. asia C‑89/08 P, komissio v. Irlanti ym., tuomio 2.12.2009, Kok., s. I‑11245, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), kunhan se on ensin kehottanut asianosaisia esittämään huomautuksensa (ks. uudelleenkäsittely asiassa C‑197/09 RX‑II, M v. Euroopan lääkevirasto, tuomio 17.12.2009, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

38      Asianomaiset valittajat ovat unionin yleisen tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen (ks. edellä 19 kohta) antamassaan vastauksessa väittäneet, että virkamiestuomioistuin on laiminlyönyt unionin tuomioistuimen perussäännön liitteessä I olevan 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun perusteluvelvollisuuden, koska se ei ole esittänyt valituksenalaisessa tuomiossa seikkoja, jotka se otti huomioon katsoessaan yhtäältä, että valittajat olivat osoittaneet, että heillä oli intressi vaatia heidän hallinnollisten valitustensa hylkäämisestä tehtyjen päätösten kumoamista, ja toisaalta, että kanteen oli katsottava kohdistuvan vain päätöksiin, joista edellä mainitut valitukset oli tehty, eli riitautettuihin yksittäispäätöksiin.

39      Komission mukaan virkamiestuomioistuimen ei tarvinnut esittää päätelmälleen, jonka mukaan hallinnollisten valitusten hylkäämisestä tehdyillä päätöksillä ei ollut itsenäistä sisältöä, mitään erityisiä perusteluja tosiseikat tai oikeudelliset seikat huomioon ottaen. Viimeksi mainituilla päätöksillä ei ollut tutkittu asianomaisten tilannetta uudelleen uusien tosiseikkojen tai oikeudellisten seikkojen perusteella. Näissä päätöksissä esitetyillä lisäperusteluilla ei myöskään ollut muuta tarkoitusta kuin riitautettujen yksittäispäätösten vahvistaminen niin, että samalla vastataan asianomaisten hallinnollisissa valituksissaan esittämiin perusteisiin.

40      Neuvosto toteaa vastauksessaan, ettei virkamiestuomioistuin ollut velvollinen esittämään syitä, joiden vuoksi se katsoi, ettei hallinnollisten valitusten hylkäämisestä tehdyillä päätöksillä ollut itsenäistä sisältöä, koska ei ollut tosiseikkoja eikä oikeudellisia seikkoja, jotka olisivat tässä tapauksessa viitanneet siihen, että tästä olisi voinut olla epäilyjä. Neuvosto katsoo joka tapauksessa, ettei valituksenalaista tuomiota pidä kumota perustelujen väitetyn puuttumisen vuoksi, koska tällä ei ollut mitään vaikutusta tuomion sisältöön.

41      Toisin kuin komissio ja neuvosto väittävät tässä asiassa, virkamiestuomioistuin oli velvollinen esittämään valituksenalaisessa tuomiossa tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joiden perusteella se pääasiallisesti katsoi, että lausunnon antaminen sen käsiteltäväksi saatetussa kanteessa esitetyistä vaatimuksista raukeaa. Virkamiestuomioistuin ei ole valituksenalaisen tuomion 40 kohdassa kuitenkaan esittänyt syitä, joiden johdosta se katsoi, että asian F‑134/07 kantajien ”kumoamisvaatimuksilla, jotka kohdistuivat muodollisesti” heidän hallinnollisten valitustensa hylkäämisestä tehtyihin päätöksiin, ”ei ollut itsenäistä sisältöä” suhteessa vaatimuksiin, joita nämä kantajat olivat kohdistaneet riitautettuihin yksittäispäätöksiin.

42      Kun virkamiestuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 40 kohdassa todennut, ”ettei voida kiistää, että edellä mainituilla kantajilla on intressi vaatia heidän hallinnollisten valitustensa hylkäämisestä tehtyjen päätösten kumoamista samaan aikaan kuin heille vastaisten tointen [eli riitautettujen yksittäispäätösten] kumoamista”, se on sitä paitsi antanut vaikutelman, että asian olosuhteissa vain ensin tehtyjen päätösten kumoaminen voisi tuottaa heille etua (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C‑501/06 P, C‑513/06 P, C‑515/06 P ja C‑519/06 P, GlaxoSmithKline Services, tuomio 6.10.2009, Kok., s. I‑9291, 23 kohta), joka eroisi määritelmällisesti edusta, jota jälkimmäisten päätösten kumoaminen tuottaisi heille.

43      Koska valituksenalaisen tuomion perustelut ovat puutteelliset ja jopa ristiriitaiset, unionin yleinen tuomioistuin ei pysty tutkimaan, onko virkamiestuomioistuin voinut perustellusti katsoa, että lausunnon antaminen raukeaa niiden vaatimusten osalta, joita asianomaiset kantajat olivat kohdistaneet heidän hallinnollisten valitustensa hylkäämisestä tehtyihin päätöksiin, eikä näin ollen ratkaisemaan ensimmäistä valitusperustetta.

44      Tästä seuraa, että valituksenalainen tuomio on perusteluvelvollisuuden laiminlyönnin vuoksi kumottava, siltä osin kuin siinä katsotaan, että lausunnon antaminen raukeaa niiden vaatimusten osalta, joita asian F‑134/07 kantajat, joiden nimet mainitaan tämän tuomion liitteessä, olivat kohdistaneet heidän hallinnollisten valitustensa hylkäämisestä tehtyihin päätöksiin.

 Toinen valitusperuste

45      Toisessa valitusperusteessaan valittajat väittävät, että virkamiestuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on hylätessään valittajien väitteet, joiden mukaan palvelussuhteen ehtojen 88 artikla ja 28.4.2004 tehty päätös ovat lainvastaisia, koska niissä annetaan toimielimille toimivalta tehdä perättäisiä määräaikaisia palvelussopimuksia, tukeutunut valituksenalaisen tuomion 85–87 kohdassa etenkin toteamukseen, että yleisesti direktiivissä ja erityisesti direktiivissä 1999/70 ei voitu sellaisenaan asettaa toimielimille ja tässä tapauksessa komissiolle velvollisuuksia.

46      On ensiksi vastattava komission ja neuvoston tästä valitusperusteesta esittämiin oikeudenkäyntiväitteisiin, jotka perustuvat yhtäältä siihen, että valitusperusteessa esitetään EY 10 artiklan rikkomista koskeva väite, joka kohdistuu nimenomaisesti komission ehdottamaan hallinnolliseen uudistukseen, jonka neuvosto hyväksyi henkilöstösääntöjen ja palvelussuhteen ehtojen muuttamisesta 22.3.2004 antamallaan asetuksella (EY) N:o 723/2004 (EUVL L 124, s. 1), eikä valituksenalaiseen tuomioon, ja toisaalta siihen, että valitusperusteessa esitetään virkamiestuomioistuimen tekemää oikeudellista virhettä koskeva väite, jonka tueksi ei ole esitetty mitään oikeudellisia perusteluja.

47      Kuten edellä 45 kohdassa on todettu, valituskirjelmästä ilmenee kuitenkin, että toinen valitusperuste kohdistuu valituksenalaiseen tuomioon ja perustuu oikeudellisiin perusteluihin, jotka täyttävät työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan c alakohdassa asetetut edellytykset.

48      Tästä seuraa, että komission ja neuvoston oikeudenkäyntiväitteet on hylättävä perusteettomina.

49      Siltä osin kuin on toiseksi kysymys valitusperusteen asiasisällöstä, on tähdennettävä, että neuvosto on EY 283 artiklan mukaisesti vahvistanut palvelussuhteen ehdot henkilöstösääntöjen ja palvelussuhteen ehtojen vahvistamisesta sekä yhteisöjen virkamiehiin tilapäisesti sovellettavien erityisten toimenpiteiden laatimisesta 29.2.1968 annetulla neuvoston asetuksella (ETY, Euratom, EHTY) N:o 259/68 (EYVL L 56, s. 1), jota on muutettu useaan kertaan. Tällä asetuksella pyritään – kuten sen 1 artiklasta ilmenee – sääntelemään Euroopan yhteisöjen ja niiden henkilöstön välisiä oikeudellisia suhteita. EY 249 artiklan toisen kohdan mukaan asetuksen säännökset, muun muassa palvelussuhteen ehtojen 88 artikla, pätevät yleisesti ja ovat kaikilta osiltaan velvoittavia, ja niitä sovelletaan sellaisinaan kaikissa jäsenvaltioissa.

50      On samoin todettava, että kuten 28.4.2004 tehdyn päätöksen ensimmäisestä perustelukappaleesta ilmenee, päätös on tehty niiden sääntöjen täytäntöön panemiseksi, joilla säännellään komission ja sen sopimussuhteisen määräaikaisen henkilöstön suhteita. Päätöksessä on tarkoitus vahvistaa sääntöjä, jotka koskevat sen laajan harkintavallan käyttämistä, joka komissiolla on palvelussopimukset tekevänä viranomaisena palvelussuhteen ehdoissa asetetuissa puitteissa, ja se on tämän perusteella sisäinen ohje, vaikka sitä ei voidakaan pitää palvelussuhteen ehtojen 126 artiklassa tarkoitettuna yleisenä täytäntöönpanomääräyksenä. Näin ollen 28.4.2004 tehtyä päätöstä on pidettävä käytännesääntönä, jonka komissio on asettanut itselleen ja josta se ei voi syitä esittämättä poiketa, sillä muutoin se loukkaa yhdenvertaisen kohtelun periaatetta (ks. analogisesti asia T‑2/90, Ferreira de Freitas v. komissio, tuomio 7.2.1991, Kok., s. II‑103, 56 ja 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

51      Kuten virkamiestuomioistuin on perustellusti huomauttanut valituksenalaisen tuomion 86 kohdassa, direktiivi 1999/70 on sitä vastoin osoitettu jäsenvaltioille eikä toimielimille. Tämän vuoksi ei voida katsoa, että direktiivin säännöksissä sellaisinaan asetettaisiin toimielimille velvollisuuksia, jotka koskevat niiden lainsäädäntö- tai päätöksentekovallan käyttöä (ks. vastaavasti ja analogisesti asia C‑25/02, Rinke, tuomio 9.9.2003, Kok., s. I‑8349, 24 kohta ja asia T‑495/04, Belfass v. neuvosto, tuomio 21.5.2008, Kok., s. II‑781, 43 kohta).

52      Tästä seuraa, että direktiivin 1999/70 säännöksistä, joilla puitesopimus pannaan täytäntöön, ei voi sellaisinaan seurata neuvostolle tai komissiolle velvollisuuksia, jotka koskevat sitä, miten nämä käyttävät lainsäädäntö- tai päätöksentekovaltaansa säännelläkseen Euroopan yhteisöjen ja niiden henkilöstön suhteita. Direktiivin säännökset eivät sellaisinaan myöskään voi olla perusta palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan tai 28.4.2004 tehdyn päätöksen lainvastaisuutta koskevalle väitteelle.

53      Toinen valitusperuste on siten hylättävä perusteettomana.

 Kolmas valitusperuste

54      Kolmannessa valitusperusteessaan valittajat katsovat, että virkamiestuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on valituksenalaisen tuomion 118 kohdassa hylännyt väitteet, joiden mukaan palvelussuhteen ehtojen 88 artikla ja 28.4.2004 tehty päätös ovat lainvastaisia, koska niissä ei ole otettu huomioon direktiivillä 1999/70 täytäntöön pannussa puitesopimuksessa asetettuja määräaikaiseen työsuhteeseen liittyviä tavoitteita ja vähimmäisvaatimuksia.

55      Tämä valitusperuste nostaa itse asiassa esiin kysymyksen siitä, voidaanko – ja millä edellytyksillä – direktiiviin 1999/70, jolla puitesopimus pannaan täytäntöön, vedota sellaisen toimielimiä sitovan velvollisuuden olemassaolon toteamiseksi tai ulottuvuuden täsmentämiseksi, joka voisi itsessään toimia perustana lainvastaisuusväitteelle, joka kohdistuu riitautettujen yksittäispäätöksen perustana käytettyihin palvelussuhteen ehtojen 88 artiklaan ja 28.4.2004 tehtyyn päätökseen, siltä osin kuin nämä estävät sen, että palvelussopimukset tekevä viranomainen voisi muuttaa perättäiset määräaikaiset palvelussopimukset, jotka koskevat vakinaisten tehtävien pysyvää hoitamista, toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi.

56      Tältä osin on täsmennettävä, että vaikka direktiivin 1999/70 säännöksistä, joilla puitesopimus pannaan täytäntöön, ei voi sellaisinaan seurata neuvostolle tai komissiolle velvollisuuksia, jotka koskevat sitä, miten nämä käyttävät lainsäädäntö- tai päätöksentekovaltaansa säännelläkseen Euroopan yhteisöjen ja niiden henkilöstön suhteita, eivätkä nämä säännökset voi myöskään olla perusta palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan tai 28.4.2004 tehdyn päätöksen lainvastaisuutta koskevalle väitteelle (ks. edellä 52 kohta), tässä direktiivissä asetettuihin sääntöihin tai ilmaistuihin periaatteisiin voidaan tästä huolimatta vedota näitä toimielimiä vastaan, silloin kun säännöt ja periaatteet ovat itsessään vain erityinen ilmaus EY:n perustamissopimuksen perustavanlaatuisista säännöistä ja yleisistä periaatteista, jotka velvoittavat kyseisiä toimielimiä suoraan (ks. vastaavasti edellä 51 kohdassa mainittu asia Rinke, tuomion 24–28 kohta). Oikeusyhteisössä oikeuden yhdenmukainen soveltaminen on nimittäin perusvaatimus (yhdistetyt asiat C‑453/03, C‑11/04, C‑12/04 ja C‑194/04, ABNA ym., tuomio 6.12.2005, Kok., s. I‑10423, 104 kohta) ja laillisuusperiaate koskee kaikkia oikeussubjekteja. Toimielinten on siten noudatettava niihin sovellettavia EY:n perustamissopimuksen sääntöjä ja yleisiä oikeusperiaatteita samalla tavalla kuin kaikkien oikeussubjektien (ks. vastaavasti asia C‑185/95 P, Baustahlgewebe v. komissio, tuomio 17.12.1998, Kok., s. I‑8417, 18–21 kohta ja asia T‑195/08, Antwerpse Bouwwerken v. komissio, tuomio 10.12.2009, Kok., s. II‑4439, 55 kohta).

57      Edellä mainitusta oikeuskäytännöstä seuraa, että palvelussuhteen sääntöjä ja 28.4.2004 tehtyä päätöstä on tulkittava mahdollisimman suuressa määrin niin, että oikeutta sovelletaan yhdenmukaisesti ja että ne ovat sopusoinnussa direktiivillä 1999/70 täytäntöön pantujen puitesopimuksen tavoitteiden ja määräysten kanssa, kuten virkamiestuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 117 ja 118 kohdassa, mutta vain siltä osin kuin nämä tavoitteet ja määräykset ovat itsessään erityinen ilmaus EY:n perustamissopimuksen perustavanlaatuisista säännöistä ja yleisistä oikeusperiaatteista, jotka velvoittavat toimielimiä suoraan.

58      Tässä asiassa virkamiestuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 122 ja 123 kohdassa, että ”puitesopimuksella pyrit[tiin] rajoittamaan [määräaikaisten] työsuhteiden ryhmän perättäistä käyttöä, jota pidetään työntekijöihin kohdistuvien väärinkäytösten mahdollisena alkusyynä, ottamalla käyttöön tietty määrä vähimmäissuojasäännöksiä, joilla pyritään estämään työntekijöiden aseman heikkeneminen”, ja että ”puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdassa pyrit[tiin] erityisesti ’[p]erättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden väärinkäytösten estämise[een]’”.

59      Oikeuden väärinkäytön kiellon periaate, jonka mukaan kukaan ei saa vedota oikeussääntöihin käyttääkseen niitä väärin, kuuluu yleisiin oikeusperiaatteisiin, joiden noudattamisen tuomioistuimet varmistavat (ks. vastaavasti asia C‑162/07, Ampliscientifica ja Amplifin, tuomio 22.5.2008, Kok., s. I‑4019, 27, 30 ja 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja asia T‑271/04, Citymo v. komissio, tuomio 8.5.2007, Kok., s. II‑1375, 107 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

60      On lisäksi todettava, että oikeudellisten kehysten luominen sen estämiseksi, että oikeutta käytetään väärin turvautumalla perättäisiin määräaikaisiin työsopimuksiin tai -suhteisiin, on tavoite, jonka lainsäätäjä on tunnustanut direktiivissä 1999/70 ja jonka täyttämiseen se on kannustanut. Se, että oikeuden väärinkäyttöön tällä alalla puututaan, vastaa lisäksi tavoitteisiin, joita yhteisö ja jäsenvaltiot ovat, ottaen huomioon sosiaaliset perusoikeudet sellaisina kuin ne ovat Torinossa 18.10.1961 allekirjoitetussa Euroopan sosiaalisessa peruskirjassa ja vuoden 1989 työntekijöiden sosiaalisia perusoikeuksia koskevassa yhteisön peruskirjassa, asettaneet itselleen EY 136 artiklassa ja joihin kuuluvat työntekijöiden elin- ja työolojen kohentaminen sekä heidän riittävä sosiaalinen suojelemisensa.

61      Tästä seuraa, että kun lainsäätäjä käyttää EY 283 artiklaan perustuvaa lainsäädäntövaltaansa vahvistaakseen palvelussuhteen ehdot ja kun palvelussopimukset tekevä viranomainen käyttää laajaa harkintavaltaansa palvelussuhteen ehtojen säännöksissä asetetuissa puitteissa, niiden on Euroopan yhteisöjen ja näiden henkilöstön välisiä suhteita säänteleviä sääntöjä antaessaan tai täytäntöön pannessaan estettävä perättäisten määräaikaisten palvelussopimusten tekemisestä mahdollisesti johtuva oikeuden väärinkäyttö niiden EY 136 artiklassa tarkoitettujen tavoitteiden mukaisesti, jotka koskevat työntekijöiden elin- ja työolojen kohentamista ja heidän riittävää sosiaalista suojelemistaan.

62      Koska virkamiestuomioistuin on valituksenalaisessa tuomiossa siten todennut, että direktiivillä 1999/70 täytäntöön pannun puitesopimuksen ja tarkemmin sen 5 lausekkeen 1 kohdan tavoitteet ja vähimmäisvaatimukset olivat erityisiä ilmauksia oikeuden väärinkäytön kiellon periaatteesta, joka on yleinen oikeusperiaate, virkamiestuomioistuimella oli perusteltua syytä selvittää palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan ja 28.4.2004 tehdyn päätöksen lainvastaisuutta koskevia väitteitä aineellisesti tutkiessaan, missä määrin kyseistä artiklaa ja päätöstä voitiin tulkita puitesopimuksen tavoitteiden ja vähimmäisvaatimusten mukaisesti ja viime kädessä oikeuden väärinkäytön kiellon periaatteen mukaisesti.

63      Tästä seuraa, että komission ja neuvoston päinvastaiset väitteet ja perustelut on hylättävä perusteettomina.

64      Näin ollen on vielä tutkittava, onko virkamiestuomioistuin tehnyt valittajien väittämin tavoin oikeudellisen virheen, kun se on valituksenalaisen tuomion 118 kohdassa hylännyt palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan ja 28.4.2004 tehdyn päätöksen lainvastaisuutta koskevat väitteet, vaikka kyseistä artiklaa ja päätöstä ei ollut tulkittu tai – joka tapauksessa – ei pystytty tulkitsemaan direktiivillä 1999/70 täytäntöön pannun puitesopimuksen määräaikaista työtä koskevien tavoitteiden ja vähimmäisvaatimusten mukaisesti, koska artikla ja päätös eivät olleet sen toimielimiä sitovan velvollisuuden mukaisia, jonka perusteella näiden on lainsäädäntö- tai päätöksentekovaltaansa käyttäessään estettävä perättäisten määräaikaisten palvelussopimuksen väärinkäyttö henkilöstöalalla.

65      On kuitenkin otettava huomioon, että valittajat ovat kiistäneet palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan ja 28.4.2004 tehdyn päätöksen laillisuuden esittämällä EY 241 artiklassa tarkoitetun lainvastaisuusväitteen asiassa, joka koskee niiden riitautettujen yksittäispäätösten laillisuutta, joissa palvelussopimukset tekevä viranomainen on kieltäytynyt tekemästä avustavia tehtäviä hoitavien sopimussuhteisten toimihenkilöiden tehtäviä koskevia uusia palvelussopimuksia tai uusimasta valittajien tällaisia aikaisempia palvelussopimuksia toistaiseksi voimassa olevina sopimuksina ja tehnyt ne määräaikaisina. EY 241 artiklassa annettu mahdollisuus vedota siihen, ettei riitautetun soveltamistoimen oikeudellisena perustana olevaa asetusta tai yleisesti sovellettavaa tointa voida soveltaa, ei kuitenkaan ole itsenäinen kanneoikeus, vaan sitä voidaan käyttää vain liitännäisesti. EY 241 artiklaan ei voida vedota, jos pääasiallista kanneoikeutta ei ole (asia 33/80, Albini v. neuvosto ja komissio, tuomio 16.7.1981, Kok., s. 2141, 17 kohta; yhdistetyt asiat 87/77, 130/77, 22/83, 9/84 ja 10/84, Salerno ym. v. komissio ja neuvosto, tuomio 11.7.1985, Kok., s. 2523, 36 kohta ja asia T‑154/94, CSF ja CSME v. komissio, tuomio 22.10.1996, Kok., s. II‑1377, 16 kohta). Tästä seuraa, että tämä valitusperuste voi koskea vain sitä, onko virkamiestuomioistuin tehnyt valituksenalaisessa tuomiossa oikeudellisen virheen katsoessaan, että palvelussuhteen ehtojen 88 artiklalla ja 28.4.2004 tehdyllä päätöksellä ei loukattu neuvoston ja komission velvollisuutta estää lainsäädäntö- tai päätöksentekovaltaansa käyttäessään oikeuden väärinkäyttö, joka johtuu perättäisten määräaikaisten palvelussopimusten tekemisestä, koska kyseisessä artiklassa ja päätöksessä ei aseteta palvelussopimukset tekevälle viranomaiselle velvollisuutta muuttaa perättäiset määräaikaiset palvelussopimukset, jotka ovat koskeneet vakinaisten tehtävien pysyvää hoitamista, toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi.

66      Tältä osin on korostettava, että vaikka lainsäätäjän on estettävä tehokkaasti se, että palvelussopimukset tekevä viranomainen käyttää perättäisiä määräaikaisia sopimuksia väärin, tällä viranomaisella kuitenkin on EY 249 artiklan toisen kohdan nojalla täysi vapaus valita tältä osin sopivimmat muodot ja keinot. Direktiivin 1999/70 säännöksistä, sellaisina kuin niitä on täsmennetty oikeuskäytännössä, ilmenee siten, että velvollisuus estää perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai -suhteiden tekemisestä johtuva oikeuden väärinkäyttö voidaan täyttää eri tavoin ja erityisesti toteuttamalla toimenpiteitä, joissa joko säädetään, että tällaisten työsopimusten tai -suhteiden uusimisen on oltava perusteltua objektiivisten syiden vuoksi, tai rajoitetaan perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai -suhteiden enimmäiskokonaiskestoa taikka rajoitetaan tällaisten työsopimusten tai -suhteiden uusimiskertojen määrää. On sitä vastoin todettu, ettei tämän velvollisuuden noudattaminen edellytä, että on säädettävä määräaikaisten työsopimusten muuttamisesta toistaiseksi voimassa oleviksi, ainakaan jos kyseisessä lainsäädännössä säädetään toimenpiteistä, joilla on tarkoitus estää tehokkaasti perättäisten määräaikaisten sopimusten väärinkäyttö, ja toimenpiteistä, joilla tällaisesta väärinkäytöstä pystytään määräämään asianmukaisesti seuraamus ja samalla poistamaan asianomaiselle henkilölle aiheutuneet vahingot (ks. vastaavasti ja analogisesti asia C‑212/04, Adeneler ym., tuomio 4.7.2006, Kok., s. I‑6057, 91 ja 102 kohta ja asia C‑53/04, Marrosu ja Sardino, tuomio 7.9.2006, Kok., s. I‑7213, 47 ja 53 kohta).

67      Jäljempänä olevista 77–86 kohdasta ilmenee kuitenkin, että palvelussuhteen ehtojen säännöksissä, jotka koskevat väliaikaisen toimihenkilön, ylimääräisen toimihenkilön, sopimussuhteisen toimihenkilön tai avustavia tehtäviä hoitavan sopimussuhteisen toimihenkilön palvelussopimuksen tekemistä ja uusimista, palvelussopimukset tekevää viranomaista kielletään tekemästä perättäisiä määräaikaisia palvelussopimuksia, jotka koskevat vakinaisten tehtävien pysyvää hoitamista. Jäljempänä olevasta 87 kohdasta ilmenee lisäksi, että jos palvelussopimukset tekevä viranomainen on tehnyt perättäisiä määräaikaisia sopimuksia vakinaisten tehtävien pysyvästä hoitamisesta, tämä väärinkäyttö voidaan korjata ja asianomaiselle aiheutunut haitta voidaan poistaa luokittelemalla palvelussopimus uudelleen palvelussuhteen ehtojen säännösten mukaisesti, mikä voi johtaa erityisesti siihen, että perättäiset määräaikaiset palvelussopimukset muuttuvat toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi.

68      Virkamiestuomioistuin ei siten ole tehnyt valituksenalaisessa tuomiossa valittajien väittämää oikeudellista virhettä, kun se on katsonut, että palvelussuhteen ehtojen 88 artiklalla ja 28.4.2004 tehdyllä päätöksellä ei loukattu neuvoston ja komission velvollisuutta estää tehokkaasti oikeuden väärinkäyttö, joka voi seurata siitä, että palvelussopimukset tekevä viranomainen tekee perättäisiä määräaikaisia palvelussopimuksia, jotka koskevat vakinaisten tehtävien pysyvää hoitamista, ja niiden velvollisuutta määrätä tehokkaasti seuraamus tästä väärinkäytöstä.

69      Kolmas valitusperuste on tämän vuoksi hylättävä perusteettomana.

 Neljäs valitusperuste

70      Neljännessä valitusperusteessaan valittajat väittävät, että virkamiestuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen hylätessään palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan lainvastaisuutta koskevan väitteen, joka perustui perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin, katsoen, että asetuksen N:o 723/2004 36 perustelukappaleeseen sisältyvät perustelut riittivät osoittamaan, että tavoite, johon uuden avustavia tehtäviä hoitavien sopimussuhteisten toimihenkilöiden ura-alueen perustamisella pyrittiin, oli perusteltu, ja lisäksi, että erityisiä perusteluja ei edellytetty, koska palvelussuhteen ehtojen 88 artiklalla luettuna yhdessä palvelussuhteen ehtojen 3 b artiklan kanssa – viimeksi mainittu puolestaan luettuna puitesopimuksen 5 lausekkeen valossa – ei vahingoitettu määräaikaista työtä koskevia puitesopimuksen tavoitteita eikä rikottu puitesopimuksessa tällaisen työn osalta asetettuja vähimmäisvaatimuksia.

71      Koska valittajat riitauttavat sen, ettei palvelussopimukset tekevä viranomainen tehnyt uusia palvelussopimuksia tai uusinut heidän aikaisempia palvelussopimuksiaan toistaiseksi voimassa oleviksi, on todettava, että valittajat arvostelevat palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan perustelujen puuttumiseen perustuvalla lainvastaisuusväitteellään sitä, ettei lainsäätäjä tuonut esiin syitä, joiden vuoksi se ei asettanut palvelussopimukset tekevälle viranomaiselle yleistä velvollisuutta muuttaa perättäisiä määräaikaisia palvelussopimuksia, jotka koskevat vakinaisten tehtävien pysyvää hoitamista, toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi.

72      Virkamiestuomioistuin on tämän lainvastaisuusväitteen hylätäkseen todennut valituksenalaisen tuomion 141 kohdassa, että tässä tapauksessa ei edellytetty erityisiä perusteluja etenkään sen vuoksi, että – kuten valituksenalaisen tuomion 134 kohdassa on todettu – palvelussuhteen ehtojen 88 artiklalla ei vahingoiteta määräaikaista työtä koskevia puitesopimuksen tavoitteita eikä rikota puitesopimuksessa tällaisen työn osalta asetettuja vähimmäisvaatimuksia.

73      Siltä osin kuin neljättä valitusperustetta voidaan tulkita niin, että siinä tuodaan esiin itse asiassa oikeudellinen virhe, jonka virkamiestuomioistuin on tehnyt, kun se ei ole valituksenalaisessa tuomiossa todennut, että lainsäätäjän oli EY 253 artiklassa määrätyn perusteluvelvollisuuden nojalla esitettävä syyt, joiden vuoksi se ei ollut asettanut palvelussopimukset tekevälle viranomaiselle yleistä velvollisuutta muuttaa perättäiset määräaikaiset palvelussopimukset, jotka koskevat vakinaisten tehtävien pysyvää hoitamista, toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi, on korostettava, että kuten edellä olevasta 67 kohdasta ilmenee, virkamiestuomioistuin on perustellusti katsonut valituksenalaisen tuomion 134 kohdassa pääasiallisesti, ettei lainsäätäjän tarvinnut säätää tällaisesta velvollisuudesta, koska palvelussuhteen ehtojen säännösten perusteella on mahdollista estää tehokkaasti oikeuden väärinkäyttö, joka voi seurata siitä, että palvelussopimukset tekevä viranomainen tekee perättäisiä määräaikaisia palvelussopimuksia, jotka koskevat vakinaisten tehtävien pysyvää hoitamista, ja määrätä tehokkaasti seuraamus tästä väärinkäytöstä, ja koska nämä säännökset voivat tilanteen mukaan jopa johtaa siihen, että nämä palvelussopimukset muuttuvat toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi. Virkamiestuomioistuin on siten samaten perustellusti katsonut valituksenalaisen tuomion 141 ja 142 kohdassa, ettei lainsäätäjän tarvinnut esittää syitä, joiden vuoksi se ei ollut säätänyt kyseisestä yleisestä velvollisuudesta.

74      Neljäs valitusperuste on näin ollen hylättävä perusteettomana.

 Viides valitusperuste

75      Viidennessä valitusperusteessaan valittajat väittävät, että virkamiestuomioistuin on tehnyt useita oikeudellisia virheitä valituksenalaisen tuomion perusteluissa, joiden perusteella se on hylännyt väitteet, joilla kyseenalaistettiin suoraan niiden riitautettujen yksittäispäätösten laillisuus, joissa palvelussopimukset tekevä viranomainen oli kieltäytynyt tekemästä uusia palvelussopimuksia tai uusimasta valittajien aikaisempia palvelussopimuksia toistaiseksi voimassa oleviksi.

76      Jotta voitaisiin vastata valittajien viidennessä valitusperusteessa esittämiin väitteisiin, on muistutettava henkilöstöalan eri palvelussopimustyyppien käsitteistä ja tunnuspiirteistä, tai täsmennettävä näitä, sellaisina kuin näistä sopimustyypeistä säädetään henkilöstösäännöissä tai palvelussuhteen ehdoissa.

77      Aluksi on korostettava, että henkilöstösääntöjen 1 a artiklan 1 kohdassa tarkoitettu käsite ”vakinai[nen] vir[ka] – – yh[dessä] yhteisöjen toimielimistä” kattaa vain virat, jotka on nimenomaisesti määrätty ”vakinaisiksi” talousarviossa tai joista on siinä käytetty samantapaista nimitystä (asia 18/63, Schmitz v. ETY, tuomio 19.3.1964, Kok., s. 163, erityisesti s. 192 ja yhdistetyt asiat T‑137/99 ja T‑18/00, Martinez Paramo ym. v. komissio, tuomio 11.7.2002, Kok., s. I‑A‑119 ja II‑639, 96 kohta). Mikä tahansa muu tulkinta kasvattaisi huomattavasti budjettiviranomaisen hyväksymien vakinaisten virkojen määrää ja mitätöisi siten sekä tämän toimivaltuudet että tarkoitukset (em. asia Schmitz v. ETY, s. 192).

78      Henkilöstösääntöjen 1 a artiklan 1 kohdasta ja palvelussuhteen ehtojen 2–5 artiklasta yhdessä luettuina ilmenee seuraavaksi, että toimielinten vakinaiset virat täytetään lähtökohtaisesti virkamiehillä ja että toimihenkilöt voivat hoitaa näitä virkoja siis vain poikkeuksellisesti.

79      On siten todettava, että vaikka palvelussuhteen ehtojen 2 artiklan b ja d alakohdassa säädetään nimenomaisesti, että väliaikaiset toimihenkilöt voidaan palkata hoitamaan vakinaista tointa, tässä artiklassa täsmennetään myös, että tämä voi olla vain väliaikaista tai tilapäistä. Palvelussuhteen ehtojen 8 artiklan toisessa kohdassa säädetään lisäksi, että väliaikaisen toimihenkilön palvelussopimus tehdään tällöin enintään neljäksi vuodeksi ja se voidaan uusia vain kerran kahdeksi vuodeksi. Tämän ajanjakson päätyttyä väliaikaisen toimihenkilön tehtävät päättyvät joko siten, että hänen palvelussuhteensa päättyy, tai siten, että hänet nimitetään virkamieheksi henkilöstösäännöissä vahvistetuin edellytyksin. Tällä poikkeuksella periaatteesta, jonka mukaan vakinaiset virat täytetään nimittämällä niihin virkamies, ei voi olla muuta tarkoitusta kuin yksikön tarpeiden täyttäminen tietyssä tapauksessa (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat 341/85, 251/86, 258/86, 259/86, 262/86, 266/86, 222/87 ja 232/87, van der Stijl ja Cullington v. komissio, tuomio 28.2.1989, Kok., s. 511, 28 ja 33 kohta). Poikkeusta voidaan lisäksi käyttää vain, jos toimielimessä on vapaa vakinainen virka, josta on etukäteen määrätty talousarviossa (edellä 77 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Martinez Paramo ym. v. komissio, tuomion 97 kohta).

80      On lisäksi todettava, että vaikka palvelussuhteen ehtojen 3 artiklan b alakohdassa ja 3 b artiklan ensimmäisen kohdan b alakohdassa säädetään, että ylimääräiset toimihenkilöt ja avustavia tehtäviä hoitavat sopimussuhteiset toimihenkilöt voidaan palkata korvaamaan tiettyjä virkamiehiä tai vakinaista tehtävää hoitavia väliaikaisia toimihenkilöitä, sen jälkeen kun on tutkittu mahdollisuus täyttää kyseiset virat toimielimen virkamiehillä, yhtäältä palvelussuhteen ehtojen 51 ja 53 artiklassa ja toisaalta niiden 88 artiklassa täsmennetään, että heidän palvelussopimuksensa on tehtävä määräajaksi, ja samalla rajoitetaan palvelussopimuksen uusimismahdollisuuksia ja palvelussuhteen mahdollista tosiasiallista kestoa. Tämä tekee kyseisestä palvelussuhteesta epävarman, mikä vastaa juuri sen tarkoitusta, joka on korvata tilapäisesti tehtäviensä hoitamisesta estynyt virkamies, joka voi olla viranhaltija tai viransijainen (ks. vastaavasti asia 17/78, Deshormes v. komissio, tuomio 1.2.1979, Kok., s. 189, 37 kohta).

81      Toimet, jotka sisältyvät kutakin toimielintä koskevan talousarvion pääluokan liitteenä olevaan henkilöstötaulukkoon ja jotka budjettiviranomaiset ovat luokitelleet väliaikaisiksi, on palvelussuhteen ehtojen 2 artiklan a alakohdan 9 artiklan mukaan täytettävä väliaikaisilla toimihenkilöillä. Koska nämä toimet sisältyvät henkilöstötaulukkoon, ne vastaavat viranomaisen määrittelemiä vakinaisia tehtäviä, jotka eivät budjettiviranomaisen tekemän valinnan perusteella kuitenkaan vastaa edellä 77 kohdassa määriteltyä ”vakinaista virkaa”, joka kuuluu edellä 78 kohdassa ilmaistun periaatteen mukaisesti täyttää virkamiehellä. On siis mahdollista säätää, että tällaisia toimia koskevat palvelussopimukset voidaan palvelussuhteen ehtojen 8 artiklan ensimmäisen kohdan mukaisesti tehdä toistaiseksi. Kun palvelussopimus on tehty määräajaksi, se voidaan uusia vain kerran määräajaksi, ja jos se uusitaan uudelleen, siitä tulee toistaiseksi voimassa oleva.

82      On vielä todettava, että toimet, jotka eivät sisälly kutakin toimielintä koskevan talousarvion pääluokan liitteenä olevaan henkilöstötaulukkoon ja joista palkka maksetaan näin ollen asianomaisen toimielimen talousarvioon tätä tarkoitusta varten varatuista kokonaismäärärahoista palvelussuhteen ehtojen 3 artiklan ja 79 artiklan 1 kohdan mukaisesti, eivät vastaa viranomaisen määrittelemiä vakinaisia tehtäviä eivätkä näin ollen edellä 77 kohdassa määriteltyä ”vakinaista virkaa” tai edellä 81 kohdassa määriteltyä väliaikaista tointa. Ennen kuin asetuksella N:o 723/2004 annettuja palvelussuhteen ehtojen uusia säännöksiä alettiin soveltaa, nämä toimet oli palvelussuhteen ehtojen 3 artiklan mukaan täytettävä ylimääräisillä toimihenkilöillä. Palvelussuhteen ehtojen 52 artiklan mukaan 31.12.2006 jälkeen palvelukseen ei saa ottaa uutta ylimääräistä henkilökuntaa, ja toimiin, jotka eivät ole vakinaisia eivätkä väliaikaisia ja jotka on aikaisemmin täytetty ylimääräisillä toimihenkilöillä, on palvelussuhteen ehtojen 3 a artiklan 1 kohdan ja 3 b artiklan ensimmäisen kohdan a alakohdan mukaan otettava joko sopimussuhteisia toimihenkilöitä tai avustavia tehtäviä hoitavia sopimussuhteisia toimihenkilöitä.

83      Siltä osin kuin on kysymys toimista, jotka eivät ole vakinaisia eivätkä väliaikaisia ja jotka sijoittuvat Euroopan unionissa johonkin sen toimielimeen, on vastedes erotettava toisistaan toimet, jotka koskevat ruumiillisen työn tekemistä taikka hallinnollisten avustavien tehtävien suorittamista, ja toimet, jotka koskevat muiden tehtävien tai töiden suorittamista. Ensin mainitut toimet on palvelussuhteen ehtojen 3 a artiklan a alakohdan mukaan täytettävä sopimussuhteisilla toimihenkilöillä ja jälkimmäiset palvelussuhteen ehtojen 3 b artiklan ensimmäisen kohdan a alakohdan mukaan avustavia tehtäviä hoitavilla sopimussuhteisilla toimihenkilöillä. Viimeksi mainitut tointen tyypit, jotka on tarkoitus täyttää avustavia tehtäviä hoitavilla sopimussuhteisilla toimihenkilöillä, ovat lähtökohtaisesti jo luonteensa puolesta epävarmoja toimia, koska ne vastaavat asianomaisen toimielinten tehtäviä, jotka ovat lyhytkestoisia tai joilla täytetään kiireellinen tarve, eikä asianmukaista talousarvioon otettua tointa ole heti käytettävissä, tai joita ei ole määritelty selvästi (ks. vastaavasti ja analogisesti edellä 80 kohdassa mainittu asia Deshormes v. komissio, tuomion 37 kohta; asia 106/80, Fournier v. komissio, tuomio 19.11.1981, Kok., s. 2759, 9 kohta ja yhdistetyt asiat 225/81 ja 241/81, Toledano Laredo ja Garilli v. komissio, tuomio 23.2.1983, Kok., s. 347, 6 kohta).

84      Avustavia tehtäviä hoitavien sopimussuhteisten toimihenkilöiden palvelussopimusten luonteen mukaisesti on säädetty, että nämä sopimukset tehdään määräajaksi. Näiden sopimusten uusimismahdollisuuksia sekä näihin sopimuksiin perustuvan palvelussuhteen mahdollista tosiasiallista kestoa on lisäksi rajoitettu.

85      Sitä vastoin toimet, jotka eivät ole vakinaisia eivätkä väliaikaisia ja jotka on palvelussuhteen ehtojen 3 a artiklan a alakohdan mukaisesti täytettävä sopimussuhteisilla toimihenkilöillä, eivät ole jo luonteensa puolesta epävarmoja, koska ne vastaavat asianomaisessa toimielimessä suoritettavaa ruumiillista työtä taikka hallinnollisia avustavia tehtäviä, jotka voivat olla pysyviä ja selvästi määriteltyjä, kuten palvelussuhteen ehtojen 80 artiklan 3 kohdasta ilmenee. Vaikka palvelussuhteen ehtojen 85 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään, että sopimussuhteisten toimihenkilöiden palvelussopimukset tehdään määräajaksi, tässä artiklassa säädetään myös, että määräaikaisen palvelussuhteen kokonaisaika ei saa ylittää kymmentä vuotta ja että tapauksesta riippuen yhden tai useamman uusimisen jälkeen sopimus voidaan uusia vain toistaiseksi.

86      Edellä todetusta ilmenee, että avustavia tehtäviä hoitavien sopimussuhteisten toimihenkilöiden palvelussopimusten pääasiallinen tunnuspiirre on niiden ajallinen epävarmuus, mikä vastaa näiden sopimusten nimenomaista tarkoitusta, joka on sellaisten tehtävien, jotka ovat epävarmoja joko luonnostaan tai sen vuoksi, ettei viralla ole vakinaista haltijaa, täyttäminen tilapäisellä henkilöstöllä. Palvelussopimukset tekevä viranomainen ei siis voi käyttää tätä järjestelmää antaakseen tehtäviä, jotka vastaavat edellä 77 kohdassa määriteltyä ”vakinaista virkaa”, tai tehtäviä, jotka vastaavat kutakin toimielintä koskevan talousarvion pääluokan liitteenä olevaan henkilöstötaulukkoon sisältyvää tointa ja jonka budjettiviranomaiset ovat luokitelleet väliaikaiseksi (ks. edellä 81 kohta), tai palvelussuhteen ehtojen 3 a artiklan a alakohdassa tarkoitetun ruumiillisen työn tai hallinnollisia avustavia tehtäviä pitkiksi ajoiksi tällaisen henkilöstön hoidettavaksi, jolloin tällaista henkilöstöä käytettäisiin epätavanomaisesti ja siitä aiheutuisi pitkittynyttä epävarmuutta (ks. vastaavasti ja analogisesti edellä 80 kohdassa mainittu asia Deshormes v. komissio, tuomion 37 ja 38 kohta ja asia 43/84, Maag v. komissio, tuomio 11.7.1985, Kok., s. 2581, 18 ja 19 kohta). Tällaisella henkilöstön käytöllä nimittäin rikottaisiin oikeuden väärinkäytön kiellon periaatetta, jota sovelletaan, kun palvelussopimukset tekevä viranomainen tekee perättäisiä määräaikaisia palvelussopimuksia henkilöstöalalla (ks. edellä 71 kohta ja sitä seuraavat kohdat). Se olisi myös vastoin henkilöstöalan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta (asia C‑227/04 P, Lindorfer v. neuvosto, tuomio 11.9.2007, Kok., s. I‑6767, 63 kohta ja asia C‑71/07 P, Campoli v. komissio, tuomio 17.7.2008, Kok., s. I‑5887, 50 kohta), jonka mukaan toimihenkilöihin, jotka on objektiivisesti asetettu samanlaisiin olosuhteisiin tai tilanteisiin, on sovellettava samoja sääntöjä.

87      Vaikka olisi henkilöstösääntöjen ja palvelussuhteen ehtojen säännösten vastaista, että toimihenkilöt voitaisiin pelkästään sen vuoksi, että heille on pitkiä aikoja osoitettuja tehtäviä, jotka vastaavat edellä 77 kohdassa määriteltyä ”vakinaista virkaa”, luokitella henkilöstösääntöjen 1 a artiklan 1 kohdassa tarkoitetuiksi virkamiehiksi, ei sitä vastoin ole mitään estettä sille, että tuomioistuin, jonka ratkaistavana on palvelussuhteen ehtojen 117 artiklan ja henkilöstösääntöjen 91 artiklan perusteella nostettu kanne, toimihenkilön hoitamat tehtävät ja tosiseikat huomioon ottaen luokittelee lainmukaisesti väliaikaisen toimihenkilön palvelusopimukseksi sopimuksen, joka on muodollisesti ylimääräisen toimihenkilön, sopimussuhteisen toimihenkilön tai avustavia tehtäviä hoitavan sopimussuhteisen toimihenkilön palvelussopimus, jonka puitteissa toimihenkilö on tosiasiallisesti hoitanut tehtäviä, jotka vastaavat vakinaista virkaa (ks. vastaavasti edellä 80 kohdassa mainittu asia Deshormes v. komissio, tuomion 44–53 kohta) tai toimielintä koskevan talousarvion pääluokan liitteenä olevaan henkilöstötaulukkoon sisältyvää tointa, jonka budjettiviranomainen on luokitellut väliaikaiseksi (ks. edellä 81 kohta). Mikään ei myöskään estä sitä, että tuomioistuin toimihenkilön hoitamat tehtävät ja tosiseikat huomioon ottaen lainmukaisesti luokittelee sopimuksen, joka on muodollisesti palvelussuhteen ehtojen 3 b artiklassa tarkoitettu avustavia tehtäviä hoitavan sopimussuhteisen toimihenkilön palvelussopimus, jonka puitteissa toimihenkilö on tosiasiallisesti suorittanut palvelussuhteen ehtojen 3 a artiklan a alakohdassa tarkoitettua ruumiillista työtä tai hallinnollisia avustavia tehtäviä, palvelussuhteen ehtojen 3 a artiklassa tarkoitetuksi sopimussuhteisen toimihenkilön palvelussopimukseksi. Viimeksi mainituissa tapausvaihtoehdoissa voisi myös tulla kysymykseen, että perättäiset määräaikaiset palvelussopimukset saatetaan palvelussuhteen ehtojen 8 artiklan ensimmäisen kohdan tai 85 artiklan nojalla luokitella uudelleen toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi, joka koskee tosiasiallisesti palvelussuhteen ehtojen 2 artiklan a tai c alakohdassa tarkoitettua väliaikaisen toimihenkilön tointa tai palvelussuhteen ehtojen 3 a artiklassa tarkoitettua sopimussuhteisen toimihenkilön tointa.

88      Tämä edellyttää kuitenkin, että asianomainen toimihenkilö on esittänyt palvelussopimukset tekevälle viranomaiselle pyynnön ensinnäkin siitä, että palvelusaika, joka on muodollisesti täyttynyt ylimääräisen toimihenkilön, sopimussuhteisen toimihenkilön tai avustavia tehtäviä hoitavan sopimussuhteisen toimihenkilön palvelussopimuksen perusteella, tunnustetaan väliaikaisen toimihenkilön palvelusajaksi tai että palvelusaika, joka on muodollisesti täyttynyt väliaikaisen toimihenkilön, ylimääräisen toimihenkilön tai avustavia tehtäviä hoitavan sopimussuhteisen toimihenkilön palvelussopimuksen perusteella, tunnustetaan sopimussuhteisen toimihenkilön palvelusajaksi, ja toiseksi siitä, että hänen perättäiset määräaikaiset palvelussopimuksensa luokitellaan palvelussuhteen ehtojen 8 artiklan ensimmäisen kohdan tai 85 artiklan nojalla uudelleen toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi, joka koskee tosiasiallisesti palvelussuhteen ehtojen 2 artiklan a tai c alakohdassa tarkoitettua väliaikaisen toimihenkilön tointa tai palvelussuhteen ehtojen 3 a artiklassa tarkoitettua sopimussuhteisen toimihenkilön tointa. Asianomaisen toimihenkilön on lisäksi näytettävä toteen yhtäältä, että toimet, jotka vastaavat hänen tosiasiallisesti suorittamiaan tehtäviä, sisältyivät kyseisenä aikana toimielintä koskevan talousarvion pääluokan liitteenä olevaan henkilöstötaulukkoon ja että toimet olivat käytettävissä, ja toisaalta, että tehtävät, joita hän hoiti ylimääräisenä toimihenkilönä, sopimussuhteisena toimihenkilönä tai avustavia tehtäviä hoitavana sopimussuhteisena toimihenkilönä, vastasivat viranomaisen määrittelemiä vakinaisia tehtäviä (ks. vastaavasti edellä 83 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Toledano Laredo ja Garilli v. komissio, tuomion 7 ja 12 kohta) tai palvelussuhteen ehtojen 3 a artiklan a alakohdassa tarkoitettua ruumiillista työtä tai hallinnollisia avustavia tehtäviä. Koska palvelussuhteen ehdoissa ei ole mitään säännöstä, jossa säädettäisiin erityisistä todistelua koskevista yksityiskohtaisista säännöistä, asianomainen toimihenkilö voi osoittaa millä tahansa ratkaisevalla todisteella hoitaneensa viranomaisen määrittelemiä vakinaisia tehtäviä (edellä 83 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Toledano Laredo ja Garilli v. komissio, tuomion 13 kohta) tai suorittaneensa palvelussuhteen ehtojen 3 a artiklan a alakohdassa tarkoitettua ruumiillista työtä tai hallinnollisia avustavia tehtäviä. Asianomaisen toimihenkilön on lisäksi näytettävä toteen millä tahansa keinolla, että palvelussuhteen ehtojen 8 artiklan ensimmäisessä kohdassa tai 85 artiklassa asetetut edellytykset siihen, että määräaikainen palvelussopimus muuttuu toistaiseksi voimassa olevaksi, täyttyvät hänen kohdallaan.

89      Valittajien viidennessä valitusperusteessa esittämiin väitteisiin vastattaessa on otettava huomioon edellä esiin tuodut oikeussäännöt.

90      Ensiksi on vastattava viidennessä valitusperusteessa esitettyihin väitteisiin, jotka kohdistuvat siihen, että virkamiestuomioistuin on valituksenalaisessa tuomiossa hylännyt asian F‑8/08 kantajan väitteet, jotka kohdistuivat erääseen riitautetuista yksittäispäätöksistä eli päätökseen, jolla uuden sopimuksen, jolla kyseinen kantaja otettiin palvelukseen ylimääräiseksi sopimussuhteiseksi toimihenkilöksi, kestoa rajattiin niin, että sopimus päättyi 15.12.2008.

91      Siltä osin kuin valittajat arvostelevat virkamiestuomioistuinta pääasiallisesti siitä, ettei tämä ole riidanalaisen päätöksen lainmukaisuutta tutkiessaan todennut, ettei 28.4.2004 tehdystä päätöksestä ilmenevää kuuden vuoden sääntöä sovelleta, koska se rajoittaa lainvastaisesti palvelussopimukset tekevän viranomaisen mahdollisuutta tehdä avustavia tehtäviä hoitavan sopimussuhteisen toimihenkilön uutta palvelussopimusta koko palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan mukaiseksi ajaksi, on todettava, että asian F‑8/08 kantaja oli valituksenalaisen tuomion 54 kohdasta ilmenevin tavoin arvostellut komissiota siitä, että tämä oli estänyt kantajaa pääsemästä toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen piiriin ja hyötymästä todellisesta uramahdollisuudesta, koska se oli riidanalaisella päätöksellä tarjonnut hänelle vain uutta määräaikaista avustavia tehtäviä hoitavan sopimussuhteisen toimihenkilön palvelussopimusta, joka päättyy 15.12.2008. Valituksenalaisen tuomion 41–57 kohdasta ei myöskään ilmene, että asian F‑8/08 kantaja olisi esittänyt 28.4.2004 tehdystä päätöksestä ilmenevää kuuden vuoden sääntöä koskevan lainvastaisuusväitteen sen perusteella, että tämän säännön soveltaminen rajoitti palvelussopimukset tekevän viranomaisen mahdollisuutta tehdä uutta avustavia tehtäviä hoitavan sopimussuhteisen toimihenkilön palvelussopimusta koko palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan mukaiseksi ajaksi. Tästä seuraa, etteivät valittajat voi viidennessä valitusperusteessa arvostella virkamiestuomioistuinta siitä, että tämä olisi tehnyt oikeudellisen virheen, koska se ei lausunut 28.4.2004 tehdystä päätöksestä ilmenevän kuuden vuoden säännön lainmukaisuudesta suhteessa palvelussuhteen ehtojen 88 artiklaan.

92      Siltä osin kuin valittajat arvostelevat virkamiestuomioistuinta siitä, ettei tämä ole todennut, että riidanalaista päätöstä ei ollut perusteltu palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan kannalta, on lisäksi korostettava, että kuten valittajat itsekin myöntävät kirjelmissään, asian F‑8/08 kantajan uuden palvelussopimuksen, joka koski avustavia tehtäviä hoitavan sopimussuhteisen toimihenkilön tointa, kestoa oli päätöksestä 28.4.2004 ilmenevän kuuden vuoden säännön mukaisesti rajoitettu niin, että sopimus päättyi 15.12.2008. Virkamiestuomioistuimen ei kuitenkaan kuulunut tutkia, oliko tätä sääntöä tässä tapauksessa oltava soveltamatta sen vuoksi, että se rajoitti palvelussopimukset tekevän viranomaisen mahdollisuutta tehdä uutta avustavia tehtäviä hoitavan sopimussuhteisen toimihenkilön palvelussopimusta koko palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan mukaiseksi ajaksi.

93      Väitteestä, jonka mukaan virkamiestuomioistuin ei tutkinut kaikista sille esitetyistä palvelussopimuksista ja sopimusten muutoksista, oliko asian F‑8/08 kantaja hoitanut komission tavanomaiseen toimintaan liittyviä vakinaisia tehtäviä, on lopuksi tähdennettävä, että edellä 88 kohdassa esitettyjen periaatteiden mukaan kyseisen kantajan kuului pyytää, että palvelusaika, joka oli täyttynyt muodollisesti ylimääräisen toimihenkilön tai avustavia tehtäviä hoitavan sopimussuhteisen toimihenkilön palvelusopimuksen perusteella, on tunnustettava väliaikaisena tai sopimussuhteisena toimihenkilönä täyttyneeksi palvelusajaksi, ja osoittaa millä tahansa keinolla, että kaikki edellytykset siihen, että hänen perättäiset määräaikaiset palvelussopimuksensa voivat muuttua toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi, täyttyivät hänen kohdallaan. Virkamiestuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 144 kohdassa esittämistä toteamuksista ilmenee kuitenkin, ettei tässä tapauksessa ollut näin. Kuten virkamiestuomioistuin on lisäksi perustellusti muistuttanut valituksenalaisen tuomion 77 ja 144 kohdassa, sen tehtävänä ei ollut etsiä ja selvittää kanteen liitteistä, sisältyikö niihin seikkoja, jotka olisivat täyttäneet kanteessa olevat puutteet, koska liitteillä on vain puhtaasti todistuksellinen ja täydentävä tehtävä (asia T‑333/99, X v. EKP, tuomio 18.10.2001, Kok., s. II‑3021, 190 kohta; asia T‑31/99, ABB Asea Brown Boveri v. komissio, tuomio 20.3.2002, Kok., s. II‑1881, 113 kohta ja asia T‑345/05, Mote v. parlamentti, tuomio 15.10.2008, Kok., s. II‑2849, 75 kohta). Valittajien väite ei näin ollen ole perusteltu.

94      Toiseksi on vastattava kaikkiin viidennen valitusperusteen väitteisiin, jotka koskevat sitä, että virkamiestuomioistuin on valituksenalaisessa tuomiossa hylännyt liitteessä mainittujen asian F‑134/07 kantajien väitteet, jotka kohdistuivat heidän työsuhteen ehtojensa vahvistamisesta tehtyihin yksittäispäätöksiin, siltä osin kuin näissä rajoitettiin heidän palvelussopimustensa kestoa palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan ja 28.4.2004 tehdystä päätöksestä ilmenevän kuuden vuoden säännön perusteella ja/tai hylättiin kantajien pyyntö, että heidän palvelussopimustaan jatkettaisiin toistaiseksi.

95      Siltä osin kuin valittajat arvostelevat virkamiestuomioistuinta pääasiallisesti siitä, että se on rikkonut EY 253 artiklaa, koska se ei ole todennut valituksenalaisen tuomion 148 kohdassa, että päätösten, joissa palvelussopimukset tekevä viranomainen oli kieltäytynyt tekemästä uusia palvelussopimuksia tai uusimasta valittajien aikaisempia palvelussopimuksia, jotka koskivat avustavia tehtäviä hoitavien sopimussuhteisten toimihenkilöiden toimia, toistaiseksi voimassa oleviksi ottaen huomioon palvelussuhteen ehtojen 88 artiklassa vahvistetut rajat ja 28.4.2004 tehdystä päätöksestä ilmenevän kuuden vuoden säännön, perustelut puuttuivat tai olivat puutteelliset, kun huomioon otetaan puitesopimukseen sisältyvät määräaikaista työtä koskevat yleisperiaatteet tai vähimmäisvaatimukset, on muistutettava, että palvelussuhteen ehdot ja 28.4.2004 tehty päätös vastaavat vaatimuksiin, jotka seuraavat oikeuden väärinkäytön kiellon periaatteesta, jota sovelletaan perättäisten määräaikaisten palvelussopimusten tekemiseen henkilöstöalalla (edellä 67 kohta), koska niiden avulla pystytään estämään tehokkaasti se, että perättäisiä määräaikaisia sopimuksia käytetään väärin vakinaisten tehtävien pysyvään hoitamiseen, ja määräämään tämäntyyppisestä väärinkäytöstä asianmukaisesti seuraamus ja samalla poistamaan asianomaiselle henkilölle aiheutuneet vahingot. Perättäisten määräaikaisten palvelussopimusten tapauksessa palvelussopimukset tekevä viranomainen ei näin ollen ole joka kerta, kun se kieltäytyy tekemästä uutta palvelussopimusta tai uusimasta aikaisempaa palvelussopimusta toistaiseksi voimassa olevaksi, velvollinen perustelemaan tätä muutoin kuin viittaamalla relevantteihin palvelussopimuksen säännöksiin ja tarvittaessa 28.4.2004 tehtyyn päätökseen. Tästä seuraa, ettei valittajilla ole perusteita arvostella virkamiestuomioistuinta siitä, ettei tämä ole todennut, että niiden päätösten perustelut puuttuivat tai olivat puutteelliset, joissa palvelussopimukset tekevä viranomainen kieltäytyi tekemästä liitteessä mainittujen asian F‑134/07 kantajien kanssa uusia palvelussopimuksia tai uusimasta heidän aikaisempia palvelussopimuksiaan toistaiseksi voimassa oleviksi ottaen huomioon palvelussuhteen ehtojen 88 artiklassa ja 28.4.2004 tehdyssä päätöksessä tältä osin vahvistetut rajoitukset, kun huomioon otetaan oikeuden väärinkäytön kiellon periaate, jota sovelletaan perättäisten määräaikaisten palvelussopimusten tekemiseen henkilöstöalalla.

96      Siltä osin kuin näitä väitteitä on lisäksi tulkittava niin, että virkamiestuomioistuin on lainvastaisesti jättänyt ottamatta huomioon, että liitteessä mainitut asian F‑134/07 kantajat olivat hoitaneet viranomaisen vakinaisia tehtäviä ylimääräisenä toimihenkilönä, sopimussuhteisena toimihenkilönä tai avustavia tehtäviä hoitavana sopimussuhteisena toimihenkilönä tai suorittaneet palvelussuhteen ehtojen 3 a artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua ruumiillista työtä tai hallinnollisia avustavia tehtäviä avustavia tehtäviä hoitavana sopimussuhteisena toimihenkilönä, edellä todetusta ilmenee, että palvelussuhteen ehtojen alalla seuraamus oikeuden väärinkäytöstä, jonka valittajat väittävät tapahtuneen, on, että heidän perättäiset määräaikaiset palvelussopimuksensa luokitellaan uudelleen niin, että huomioon otetaan heidän palvelusaikanaan tosiasiallisesti hoitamansa tehtävät ja palveluaikojen kesto. Tämä edellyttää, että valittajat osoittavat, että kaikki tällaisen uudelleenluokittelun edellytykset täyttyvät heidän osaltaan (ks. edellä 88 kohta). Tässä tapauksessa sen enempää valituksenalaisesta tuomiosta kuin viidennestä valitusperusteesta ei ilmene, että valittajat olisivat pyytäneet, että palvelusajat, jotka ovat muodollisesti täyttyneet ylimääräisen toimihenkilön, sopimussuhteisen toimihenkilön tai avustavia tehtäviä hoitavan sopimussuhteisen toimihenkilön palvelussopimuksen perusteella, tunnustettaisiin väliaikaisen toimihenkilön palvelusajoiksi, tai että palvelusajat, jotka ovat muodollisesti täyttyneet avustavia tehtäviä hoitavan sopimussuhteisen toimihenkilön palvelussopimuksen perusteella, tunnustettaisiin sopimussuhteisen toimihenkilön palvelusajoiksi, että he olisivat vedonneet edukseen palvelussuhteen ehtojen 8 artiklan ensimmäisen kohdan tai 85 artiklan säännöksiin, jotta heidän perättäiset määräaikaiset palvelussopimuksensa muutettaisiin toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi, ja että he olisivat näitä pyyntöjä tukeakseen esittäneet kaikki tältä osin vaaditut todisteet.

97      Tästä seuraa, että viides valitusperuste on hylättävä.

98      Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että valituksenalainen tuomio on kumottava siltä osin kuin siinä todetaan, että lausunnon antaminen raukeaa niiden vaatimusten osalta, joita liitteessä mainitut asian F‑134/07 kantajat olivat kohdistaneet hallinnollisten valitustensa hylkäämisestä tehtyihin päätöksiin.

99      Valitus on hylättävä muilta osin.

 Valituksenalaisen tuomion osittaisen kumoamisen vaikutukset

100    Unionin tuomioistuimen perussäännön liitteessä I olevan 13 artiklan 1 kohdassa määrätään, että jos muutoksenhaku todetaan aiheelliseksi, unionin yleinen tuomioistuin voi kumotessaan virkamiestuomioistuimen päätöksen ratkaista asian itse, jos tämä on ratkaisukelpoinen. Tässä tapauksessa tilanne on tämä niiden vaatimusten osalta, joita liitteessä mainitut asian F‑134/07 kantajat olivat kohdistaneet hallinnollisten valitustensa hylkäämisestä tehtyihin päätöksiin (ks. edellä 44 ja 98 kohta).

101    Asiakirja-aineistosta ilmenee, että liitteessä mainittujen asian F‑134/07 kantajien hallinnollisten valitusten hylkäämisestä tehdyissä nimenomaisissa päätöksissä otetaan nimenomaisesti kantaa oikeuskysymyksiin ja tosiseikkoja koskeviin kysymyksiin, joita ei ollut tutkittu riitautetuissa yksittäispäätöksissä. Hallintoviranomainen nimittäin on hallinnollisissa valituksissa esitettyihin lainvastaisuusväitteisiin vastatessaan ottanut vasta näissä päätöksissä ensimmäistä kertaa kantaa siihen, ovatko riitautetut yksittäispäätökset lainmukaisia palvelussuhteen ehdot ja 28.4.2004 tehty päätös huomioon ottaen, ja siihen, ettei direktiivillä 1999/70 täytäntöön pantuja puitesopimuksen määräyksiä voida soveltaa komission ja asianomaisten kantajien välisiin työsuhteisiin. Asianomaisilla kantajilla oli siten intressiä vaatia hallinnollisten valitustensa hylkäämistä tehtyjen päätösten kumoamista, jotta he olisivat pystyneet riitauttamaan näiden arviointien paikkansapitävyyden.

102    On kuitenkin huomautettava, että virkamiestuomioistuin on valituksenalaisessa tuomiossa lausunut kaikista kanneperusteista ja väitteistä, joihin asianomaiset kantajat olivat ensimmäisessä oikeusasteessa vedonneet tukeakseen sekä vaatimuksiaan, että heidän hallinnollisten valitustensa hylkäämisestä tehdyt päätökset on kumottava, että vaatimuksiaan, että riitautetut yksittäispäätökset on kumottava. On lisäksi todettava, että siltä osin kuin valitusperusteilla on pyritty riitauttamaan se, että virkamiestuomioistuin on valituksenalaisessa tuomiossa hylännyt nämä perusteet ja väitteet, valitusperusteet hylätään nyt annettavassa tuomiossa.

103    Syyt, joiden vuoksi valituksenalaisessa tuomiossa oli perusteltua hylätä kanneperusteet ja väitteet, joihin liitteessä mainitut asian F‑134/07 kantajat olivat vedonneet, tai joiden vuoksi nyt annettavassa tuomiossa on perusteltua pysyttää virkamiestuomioistuimen päätös hylätä nämä kanneperusteet ja väitteet, siltä osin kuin ne kohdistuivat riitautettuihin yksittäispäätöksiin, tekevät näiden perusteiden ja väitteiden hylkäämisen perustelluksi, siltä osin kuin nämä kohdistuvat kantajien hallinnollisten valitusten hylkäämisestä tehtyihin päätöksiin.

104    Liitteessä mainittujen asian F‑134/07 kantajien kanne on siis hylättävä, siltä osin kuin kanteessa vaaditaan heidän hallinnollisten valitustensa hylkäämisestä tehtyjen päätösten kumoamista.

 Oikeudenkäyntikulut

105    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 148 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, että jos valitus on perusteltu ja unionin yleinen tuomioistuin ratkaisee itse riidan, se päättää oikeudenkäyntikuluista.

106    Saman työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan, jota sovelletaan kyseisen työjärjestyksen 144 artiklan nojalla valitusmenettelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

107    Koska valittajat ovat hävinneet asian, on komission ja neuvoston vaatimusten mukaisesti määrättävä, että valittajat vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan ja heidän on korvattava komissiolle ja neuvostolle tässä oikeusasteessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (muutoksenhakujaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen (toinen jaosto) yhdistetyissä asioissa F‑134/07 ja F‑8/08, Adjemian ym. vastaan komissio, 4.6.2009 antama tuomio kumotaan, siltä osin kuin siinä katsotaan, että lausunnon antaminen raukeaa niiden vaatimusten osalta, joita asian F‑134/07 kantajat, joiden nimet mainitaan liitteessä, olivat kohdistaneet hallinnollisten valitustensa hylkäämisestä tehtyihin päätöksiin.

2)      Valitus hylätään muilta osin.

3)      Asian F‑134/07 kantajien, joiden nimet mainitaan liitteessä, kanne hylätään, siltä osin kuin kanteessa vaaditaan kantajien hallinnollisten valitusten hylkäämisestä tehtyjen päätösten kumoamista.

4)      Vahan Adjemian ja 175 Euroopan komission nykyistä ja entistä toimihenkilöä, joiden nimet mainitaan liitteessä, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja heidän on korvattava komissiolle ja Euroopan unionin neuvostolle tässä oikeusasteessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Jaeger Pelikánová Truchot

Julistettiin Luxemburgissa 21. päivänä syyskuuta 2011.

Allekirjoitukset

Liite

Matteo Ambietti, kotipaikka Gallarate (Italia),

Elisabetta Avanti, kotipaikka Vedano Olona (Italia),

Daniela Baiguera, kotipaikka Cadrezzate (Italia),

Douglas James Beare, kotipaikka Azzale (Italia),

Valentina Benzi, kotipaikka Varese (Italia),

Maria Nicoletta Berta, kotipaikka Buguggiate (Italia),

Conrad Bielsky, kotipaikka Ispra (Italia),

Maria Bielza Diaz‑Caneja, kotipaikka Ispra,

Roberta Bino, kotipaikka Ispra,

Kristin Boettcher, kotipaikka Ranco (Italia),

Valeria Boschini, kotipaikka Taino (Italia),

Mounir Bouhifd, kotipaikka Arolo di Leggiuno (Italia),

Cristina Brovelli, kotipaikka Ispra,

Daniela Brovelli, kotipaikka Ranco,

Clementine Burnley, kotipaikka Taino,

Daniela Buzica, kotipaikka Ispra,

Giovanni Calderone, kotipaikka Leggiuno (Italia),

Marco Canonico, kotipaikka Refrancore (Italia),

Stefano Casalegno, kotipaikka Angera (Italia),

Javier Castro Jimenez, kotipaikka Ispra,

Denise Cecconello, kotipaikka Cocquio Trevisago (Italia),

Francesca Cellina, kotipaikka Varese,

Francesca Cenci, kotipaikka Travedona Monate (Italia),

Laura Cerotti, kotipaikka Dairago (Italia),

Houtai Choumane, kotipaikka Laveno (Italia),

Graziella Cimino Reale, kotipaikka Guidonia Montecelio (Italia),

Marco Clerici, kotipaikka Legnano (Italia),

Bruno Combal, kotipaikka Besozzo (Italia),

Costanza Giulia Conte, kotipaikka Ispra,

Tatiana Conti, kotipaikka Vedano Olona,

Domenica Cortellini, kotipaikka Brebbia (Italia),

Orna Cosgrove, kotipaikka Varese,

Giulio Cotogno, kotipaikka Rovellesca (Italia),

Cristina Croera, kotipaikka Taino,

Ana Maria Cruz Naranjo, kotipaikka Cardana di Besozzo (Italia),

Barbara Cuniberti, kotipaikka Angera,

Bianca D’Alimonte, kotipaikka Sesto Calende (Italia),

Miranta Dandoulaki, kotipaikka Ateena (Kreikka),

Alexander De Meij, kotipaikka Leggiuno,

Wim Decoen, kotipaikka Brebbia,

Christiane Deflandre, kotipaikka Travedona Monate,

Riccardo Del Torchio, kotipaikka Gemonio (Italia),

Elena Demicheli, kotipaikka Sesto Calende,

Manuela Di Lorenzo, kotipaikka Sangiano (Italia),

Stefano Donadello, kotipaikka Arsago Seprio (Italia),

Anna Donato, kotipaikka Taino,

Bruno Duarte De Matos E Sousa Pereira, kotipaikka Ispra,

Sami Dufva, kotipaikka Biandronno (Italia),

Wesley Duke, kotipaikka Gavirate (Italia),

Diego Escudero Rodrigo, kotipaikka Taino,

Claudio Forti, kotipaikka Malgesso (Italia),

Monica Gandini, kotipaikka Buguggiate,

Aliki Georgakaki, kotipaikka Alkmaar (Alankomaat),

Giovanni Giacomelli, kotipaikka Laveno,

Alessandra Giallombardo, kotipaikka Gavirate,

Nadia Giboni, kotipaikka Brebbia,

Maria Giovanna Giordanelli, kotipaikka Vergiate (Italia),

Maria Giuseppina Grillo, kotipaikka Sangiano,

Manuela Grossi, kotipaikka Ranco,

Laurence Guy-Mikkelsen, kotipaikka Angera,

Rachel Margaret Harvey-Kelly, kotipaikka Cardana di Besozzo,

Paul Hasenohr, kotipaikka Arolo di Leggiuno,

Ulla Marjaana Helminen, kotipaikka Laveno,

Gea Huykman, kotipaikka Anna Paulowna (Alankomaat),

Elisabeth Marie Cecile Joossens, kotipaikka Biandronno,

Lyudmila Kamburska, kotipaikka Ranco,

Maria Cristina La Fortezza, kotipaikka Arsago Seprio,

Debora Lacchin, kotipaikka Brebbia,

Rafal Leszczyna, kotipaikka Varese,

Amin Lievens, kotipaikka Taino,

Silvia Loffelholz, kotipaikka Gavirate,

Davide Lorenzini, kotipaikka Varese,

Chiara Macchi, kotipaikka Casalzuigno (Italia),

Andrew John Edgar MacLean, kotipaikka Varese,

Andrea Magistri, kotipaikka Ispra,

Alessia Maineri, kotipaikka Varese,

Simone Malfara, kotipaikka Ispra,

Adriana Marino, kotipaikka Taino,

Patrizia Masoin, kotipaikka Bryssel (Belgia),

Matteo Mazzuccato, kotipaikka Legnano,

Stefania Minervino, kotipaikka Cittiglio (Italia),

Eduardo Luis Montes Torralbo, kotipaikka Ispra,

Davide Moraschi, kotipaikka Sevilla (Espanja),

Claudio Moroni, kotipaikka Besozzo,

Giovanni Narciso, kotipaikka Ispra,

Andrew Darren Nelson, kotipaikka Angera,

Elisa Nerboni, kotipaikka Angera,

Isabella Claudia Neugebauer, kotipaikka Arolo di Leggiuno,

Francesca Nicoli, kotipaikka Laveno,

Victor Alexander Nievaart, kotipaikka Alkmaar,

Magdalena Novackova, kotipaikka Alkmaar,

Joanna Nowak, kotipaikka Ispra,

Victoria Wendy O’Brien, kotipaikka Angera,

Davide Orto, kotipaikka Gallarate,

Alessio Ossola, kotipaikka Brebbia,

Silvia Parnisari, kotipaikka Arona (Italia),

Manuela Pavan, kotipaikka San Felice (Italia),

Immaculada Pizzaro Moreno, kotipaikka Sevilla,

Marina Pongillupi, kotipaikka Ranco,

Marsia Pozzato, kotipaikka Sesto Calende,

Elisa Pozzi, kotipaikka Taino,

Giovanna Primavera, kotipaikka Angera,

Michele Rinaldin, kotipaikka Sesto Calende,

Alice Ripoli, kotipaikka Gavirate,

Emanuela Rizzardi, kotipaikka Laveno,

Michela Rossi, kotipaikka Taino,

Andrew Rowlands, kotipaikka Bodio (Italia),

Helen Salak, kotipaikka Cocquio Trevisago,

Jaime Sales Saborit, kotipaikka Ispra,

Maria Sonia Salina, kotipaikka Vergiate,

Anne Marie Sanchez Cordeil, kotipaikka Besozzo,

Ferruccio Scaglia, kotipaikka Oleggio (Italia),

Niels Schulze, kotipaikka Sesto Calende,

Francesca Serra, kotipaikka Cadrezzate,

Penka Shegunova, kotipaikka Geel (Belgia),

Donatella Soma, kotipaikka Ispra,

Monica Squizzato, kotipaikka Inarco (Italia),

Alan Steel, kotipaikka Laveno,

Robert Oleij Strobl, kotipaikka Ranco,

Marcel Suri, kotipaikka Brebbia,

Malcolm John Taberner, kotipaikka Monvalle (Italia),

Martina Telo, kotipaikka Vicenza (Italia),

Saara Tetri, kotipaikka Cittiglio,

Barbara Claire Thomas, kotipaikka Cocquio Trevisago,

Donatella Turetta, kotipaikka Ranco,

Adamo Uboldi, kotipaikka Cardana di Besozzo,

Monica Vaglica, kotipaikka Osmate (Italia),

Paulo Valente De Jesus Rosa, kotipaikka Travedona Monate,

Corinna Valli, kotipaikka Leggiuno,

Federica Vanetti, kotipaikka Cittiglio,

Christophe Vantongelen, kotipaikka Besozzo,

Irene Vernacotola, kotipaikka Legnano,

Ottaviano Veronese, kotipaikka Segrate (Italia),

Patricia Vieira Lisboa, kotipaikka Angera,

Maria Pilar Vizcaino Martinez, kotipaikka Monvalle,

Giulia Zerauschek, kotipaikka Trieste (Italia),

Marco Zucchelli, kotipaikka Ternate (Italia),

Erika Adorno, kotipaikka Travedona Monate,

Valeria Bossi, kotipaikka Comerio (Italia),

Barbara Cattaneo, kotipaikka Leggiuno,

Claudia Cavicchioli, kotipaikka Caravate (Italia),

Fatima Doukkali, kotipaikka Varese,

Orla Huryley, kotipaikka Ranco,

Romina La Micela, kotipaikka Besozzo,

Lucia Martinez Simon, kotipaikka Ranco,

Daniela Piga, kotipaikka Roggiano (Italia),

Pamela Porcu, kotipaikka Cittiglio,

Silvia Sciacca, kotipaikka Varese,

Sarah Solda, kotipaikka Brebbia,

Cristina Zocchi, kotipaikka Bregano (Italia),

Angela Baranzini, kotipaikka Besozzo,

Elly Bylemans, kotipaikka Balen (Belgia),

Sabrina Calderini, kotipaikka Solbiate Arno (Italia),

Davide Capuzzo, kotipaikka Vergiate,

Ivano Caravaggi, kotipaikka Besozzo,

Elisa Dalle Molle, kotipaikka Ranst (Belgia),

Wendy De Vos, kotipaikka Grand-Bigard (Belgia),

Volkmar Ernst, kotipaikka Weingarten (Saksa),

Matteo Fama, kotipaikka Sangiano (Italia),

Arianna Farfaletti Casali, kotipaikka Varese,

Sasa Gligorijevic, kotipaikka Monvalle,

Raffaella Magi Galluzzi, kotipaikka Varese,

Sophie Mühlberger, kotipaikka Karlsruhe (Saksa),

Pamela Muscillo, kotipaikka Varese,

Jan Paepen, kotipaikka Balen,

Marco Paviotti, kotipaikka Bagnaria Arsa (Italia),

Slavka Prvakova, kotipaikka Alkmaar (Alankomaat),

Andreas Ratzel, kotipaikka Linkenheim (Saksa),

Thierry Romero, kotipaikka Strasbourg (Ranska),

Jose Pablo Solans Vila, kotipaikka Monvalle,

Susan Wray, kotipaikka Tuitjenhorn (Alankomaat),

Sven Wurzer, kotipaikka Linkenheim,

Sylvia Zamana, kotipaikka Castricum (Alankomaat),

Uwe Zweigner, kotipaikka Leopoldshafen (Saksa),

Colette Renier, kotipaikka Bryssel.

* Oikeudenkäyntikieli: ranska.