Asia C‑573/12

Ålands vindkraft AB

vastaan

Energimyndigheten

(Förvaltningsrätten i Linköpingin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Ennakkoratkaisupyyntö – Kansallinen tukijärjestelmä, jossa luovutuskelpoisia vihreitä sertifikaatteja myönnetään laitoksille, jotka tuottavat sähköä uusiutuvista energialähteistä – Sähköntoimittajien ja tiettyjen sähkönkäyttäjien velvollisuus palauttaa vuosittain toimivaltaiselle viranomaiselle tietty kiintiömäärä vihreitä sertifikaatteja – Vihreiden sertifikaattien epääminen kyseisen jäsenvaltion ulkopuolella sijaitsevilta tuotantolaitoksilta – Direktiivi 2009/28/EY – 2 artiklan toisen kohdan k alakohta ja 3 artiklan 3 kohta – Tavaroiden vapaa liikkuvuus – SEUT 34 artikla

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 1.7.2014

1.        Tuomioistuinmenettely – Suullinen käsittely – Aloittaminen uudelleen – Edellytykset

(Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 83 artikla)

2.        Ympäristö – Uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistäminen – Direktiivi 2009/28 – Kansallisia tukijärjestelmiä koskevat säännöt – Tukijärjestelmä – Käsite – Kansallinen tukijärjestelmä, jossa myönnetään luovutuskelpoisia vihreitä sertifikaatteja laitoksille, jotka tuottavat uusiutuvista energialähteistä peräisin olevaa sähköä – Järjestelmä, jossa asetetaan sähköntoimittajille ja tietyille sähkönkäyttäjille velvollisuus palauttaa vuosittain toimivaltaiselle viranomaiselle tietty määrä vihreitä sertifikaatteja, on direktiivissä tarkoitettu tukijärjestelmä – Vihreiden sertifikaattien epääminen kyseisen jäsenvaltion ulkopuolella sijaitsevilta tuotantolaitoksilta – Sallittavuus

(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/28 2 artiklan toisen kohdan k alakohta ja 3 artiklan 3 kohta)

3.        Tavaroiden vapaa liikkuvuus – Määrälliset rajoitukset – Vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet – Kansallinen tukijärjestelmä, jossa myönnetään luovutuskelpoisia vihreitä sertifikaatteja laitoksille, jotka tuottavat uusiutuvista energialähteistä peräisin olevaa sähköä – Sähköntoimittajien ja tiettyjen sähkönkäyttäjien velvollisuus palauttaa vuosittain toimivaltaiselle viranomaiselle tietty määrä vihreitä sertifikaatteja, tai muussa tapauksessa niiden on maksettava hallinnollinen seuraamusmaksu – Vihreiden sertifikaattien epääminen kyseisen jäsenvaltion ulkopuolella sijaitsevilta tuotantolaitoksilta – Sallittavuus – Oikeuttaminen – Uusiutuvien energialähteiden käytön edistäminen sähköntuotannossa

(SEUT 34 artikla)

4.        Euroopan unionin oikeus – Periaatteet – Oikeusvarmuus – Uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan sähkön tuotantoa koskeva kansallinen tukijärjestelmä – Tukitoimien varaaminen koskemaan ainoastaan vihreän sähkön tuotantoa kyseisen jäsenvaltion omalla alueella – Alueellisesta soveltamisalasta ei säädetä nimenomaisesti kyseisessä säännöstössä – Oikeusvarmuuden periaatteen noudattaminen – Kansallisen tuomioistuimen tutkintavelvollisuus

1.        Ks. tuomion teksti.

(ks. 35 kohta)

2.        Uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä sekä direktiivien 2001/77 ja 2003/30 muuttamisesta ja myöhemmästä kumoamisesta annetun direktiivin 2009/28 2 artiklan toisen kohdan k alakohdan ja 3 artiklan 3 kohdan säännöksiä on tulkittava siten, että niissä sallitaan jäsenvaltion ottavan käyttöön tukijärjestelmän, jonka nojalla uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan sähkön tuottajille voidaan myöntää luovutuskelpoisia sertifikaatteja vain kyseisen valtion alueella tuotetun uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan sähkön perusteella ja jossa asetetaan sähköntoimittajille ja tietyille sähkönkäyttäjille velvollisuus palauttaa vuosittain toimivaltaiselle viranomaiselle sellainen määrä tällaisia sertifikaatteja, joka vastaa tiettyä osaa niiden sähkön kokonaismyynnistä tai ‑käytöstä.

Yhtäältä tällaisella tukijärjestelmällä on sellaiset ominaispiirteet, joita edellytetään, jotta sen voidaan katsoa olevan direktiivin 2009/28 2 artiklan toisen kohdan k alakohdassa ja 3 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu ”tukijärjestelmä”. Toisaalta unionin lainsäätäjän tarkoituksena ei ollut velvoittaa jäsenvaltioita, jotka ovat valinneet tukijärjestelmän, jossa käytetään vihreitä sertifikaatteja, ulottamaan tukijärjestelmänsä koskemaan toisen jäsenvaltion alueella tuotettua vihreää sähköä.

(ks. 48, 53 ja 54 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)

3.        SEUT 34 artiklaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka nojalla uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan sähkön tuottajille voidaan myöntää luovutuskelpoisia sertifikaatteja vain kyseisen jäsenvaltion alueella tuotetun uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan sähkön perusteella ja jossa asetetaan sähköntoimittajille ja tietyille sähkönkäyttäjille velvollisuus palauttaa vuosittain toimivaltaiselle viranomaiselle sellainen määrä tällaisia sertifikaatteja, joka vastaa tiettyä osaa niiden sähkön kokonaismyynnistä tai ‑käytöstä, tai muussa tapauksessa niiden on maksettava erityinen maksu.

On totta, että tällainen lainsäädäntö voi rajoittaa muista jäsenvaltioista peräisin olevan, erityisesti vihreän, sähkön maahantuontia ja se on näin ollen tuonnin määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaava toimenpide, joka on lähtökohtaisesti ristiriidassa SEUT 34 artiklasta seuraavien unionin oikeuden velvoitteiden kanssa.

Tällaisella kansallisella lainsäädännöllä tavoitellulla uusiutuvien energialähteiden käytön edistämistä sähköntuotannossa koskevalla tavoitteella voidaan kuitenkin lähtökohtaisesti oikeuttaa mahdolliset tavaroiden vapaan liikkuvuuden rajoitukset.

Yhtäältä unionin oikeuden nykytilassa tällaisella säännöstöllä perustetun alueellisen rajoituksen voidaan sinänsä katsoa olevan tarpeen, jotta voidaan saavuttaa kyseinen oikeutettu päämäärä. Vaikka onkin totta, että a priori vaikuttaa siltä, että vihreän sähkön tuotannon ja kulutuksen lisäämisen taustalla oleva ympäristönsuojelutavoite voidaan toteuttaa unionissa riippumatta siitä, missä jäsenvaltiossa sijaitsevasta laitoksesta kyseinen lisäys on peräisin, on kuitenkin niin, että erityisesti siksi, että unionin oikeudessa ei ole yhdenmukaistettu vihreää sähköä koskevia kansallisia tukijärjestelmiä, jäsenvaltiot saavat kuitenkin lähtökohtaisesti rajoittaa tällaiset tukijärjestelmänsä koskemaan vihreän sähkön tuotantoa omalla alueellaan.

Lisäksi jäsenvaltio voi unionin oikeuden nykytilassa oikeutetusti katsoa, että tällaisella alueellisella rajoituksella ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen, jotta voidaan saavuttaa vihreän sähkön tuotannon ja välillisesti kulutuksen kasvattamista unionissa koskeva tavoite.

Toisaalta tällainen säännöstö täyttää muiden ominaispiirteidensä perusteella, kun niitä arvioidaan yhdessä alueellisen rajoituksen kanssa, kokonaisuutena katsottuna suhteellisuusperiaatteesta johtuvat vaatimukset.

(ks. 75, 82, 92–94, 104, 105 ja 119 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)

4.        Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on selvittää, ottaen huomioon kaikki merkitykselliset seikat, joihin saattaa kuulua muun muassa unionin oikeuden se sääntelykokonaisuus, johon uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan sähkön tuotannon tukemista koskeva kansallinen lainsäädäntö, jossa varataan tukitoimet koskemaan ainoastaan vihreän sähkön tuotantoa kyseisen jäsenvaltion omalla alueella, kuuluu, täyttääkö mainittu lainsäädäntö alueellisen soveltamisalansa osalta oikeusvarmuuden periaatteesta johtuvat vaatimukset.

(ks. 132 kohta ja tuomiolauselman 3 kohta)