UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu toinen jaosto)
23 päivänä marraskuuta 2011 (*)
Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka – Tiettyihin henkilöihin ja yhteisöihin kohdistuvat terrorismin torjumiseksi toteutetut rajoittavat toimenpiteet – Yhteinen kanta 2001/931/YUTP ja asetus (EY) N:o 2580/2001 – Varojen jäädyttämistä koskevan toimenpiteen kumoaminen unionin yleisen tuomioistuimen tuomiolla – Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu – Sellaisen oikeussäännön riittävän ilmeinen rikkominen, jolla annetaan oikeuksia yksityisille
Asiassa T‑341/07,
Jose Maria Sison, kotipaikka Utrecht (Alankomaat), edustajinaan asianajajat J. Fermon, A. Comte, H. Schultz, D. Gürses ja W. Kaleck,
kantajana,
vastaan
Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään M. Bishop, E. Finnegan ja R. Szostak,
vastaajana,
jota tukevat
Alankomaiden kuningaskunta, asiamiehinään C. Wissels, M. de Mol, Y. de Vries, M. Noort, J. Langer ja M. Bulterman,
ja
Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta, asiamiehinään S. Behzadi Spencer ja I. Rao,
ja
Euroopan komissio, asiamiehinään aluksi S. Aalto ja S. Boelaert, sittemmin S. Boelaert ja S. Van Nuffel,
väliintulijoina,
jossa on nyttemmin kyse vahingonkorvauskanteesta, jolla kantaja vaatii sen jälkeen, kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin antoi 30.9.2009 tuomion asiassa T-341/07, Sison vastaan neuvosto (Kok., s. II-3625), korvausta sellaisesta vahingosta, jota hän väittää kärsineensä sellaisten rajoittavien toimenpiteiden perusteella, joita hänen osaltaan on toteutettu osana terrorismin torjuntaa,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu toinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja N. J. Forwood (esittelevä tuomari) sekä tuomarit F. Dehousse, M. Prek, J. Schwarcz ja A. Popescu,
kirjaaja: hallintovirkamies N. Rosner,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 30.3.2011 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1 Käsiteltävän oikeusriidan ensimmäisten vaiheiden osalta viitataan yhtäältä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T‑47/03, Sison vastaan neuvosto, 11.7.2007 antamaan tuomioon (ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa, jäljempänä Sison I -tapaus) sekä toisaalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T‑341/07, Sison vastaan neuvosto, 30.11.2009 antamaan välituomioon (Kok., s. II‑3625, jäljempänä Sison II -tapaus).
Menettely
2 Jose Maria Sison nosti käsiteltävän kanteen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 10.9.2007 toimittamallaan kannekirjelmällä. Kanteessa vaadittiin aluksi yhtäältä tiettyihin henkilöihin ja yhteisöihin kohdistuvista erityisistä rajoittavista toimenpiteistä terrorismin torjumiseksi annetun asetuksen (EY) N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdan täytäntöönpanosta sekä päätösten 2006/379/EY ja 2006/1008/EY kumoamisesta 28.6.2007 tehdyn neuvoston päätöksen 2007/445/EY (EUVL L 169, s. 58) osittaista kumoamista EY 230 artiklan nojalla ja toisaalta vahingonkorvausta EY 235 ja EY 288 artiklan nojalla.
3 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin (seitsemäs jaosto) päätti 13.11.2007 ratkaista asian EY 230 artiklan mukaisen kumoamiskanteen osalta nopeutetussa menettelyssä. Asianosaisten pyynnöstä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen seitsemännen jaoston puheenjohtaja päätti samana päivänä antamallaan määräyksellä lykätä asian käsittelyä EY 235 ja EY 288 artiklaan perustuvan vahingonkorvauskanteen osalta siihen saakka, kun EY 230 artiklaan perustuvasta kumoamiskanteesta annettaisiin tuomio.
4 Edellä 1 kohdassa mainitussa Sison II -tapauksessa annetulla tuomiolla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi kaikki kantajaan kanteen nostamisen jälkeen kohdistetut erityiset rajoittavat toimenpiteet (varojen jäädyttäminen) eli päätöksen 2007/445, asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdan täytäntöönpanosta sekä päätöksen 2007/445/EY kumoamisesta 20.12.2007 tehdyn neuvoston päätöksen 2007/868/EY (EUVL L 340, s. 100), päätöksen 2007/868/EY muuttamisesta 29.4.2008 tehdyn neuvoston päätöksen 2008/343/EY (EUVL L 116, s. 25), asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdan täytäntöönpanosta sekä päätöksen 2007/868/EY kumoamisesta 15.7.2008 tehdyn neuvoston päätöksen 2008/583/EY (EUVL L 188, s. 21), asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdan täytäntöönpanosta sekä päätöksen 2008/583/EY kumoamisesta 26.1.2009 tehdyn neuvoston päätöksen 2009/62/EY (EUVL L 23, s. 25) ja asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdan täytäntöönpanosta sekä päätöksen 2009/62/EY kumoamisesta 15.6.2009 annetun neuvoston asetuksen N:o 501/209 (EUVL L 151, s. 14) kantajaa koskevilta osin. Koska tuomio ei päättänyt asian käsittelyä, siinä määrättiin, että oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.
5 Edellä 1 kohdassa mainitussa Sison II -tapauksessa annetun tuomion julistamisen jälkeen asian käsittelyä jatkettiin EY 235 ja EY 288 artiklaan perustuvan vahingonkorvauskanteen osalta.
6 Koska Euroopan unionin neuvosto ei esittänyt vastinettaan määräajassa, unionin yleinen tuomioistuin (seitsemäs jaosto) pyysi kantajaa esittämään huomautuksensa siitä, olisiko asian käsittelyä jatkettava työjärjestyksen 122 artiklan 1 kohdan mukaisesti.
7 Kantaja pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 8.2.2010 toimittamallaan kirjeellä, että unionin yleinen tuomioistuin hyväksyisi neuvoston vastineen sen myöhästymisestä huolimatta, jotta käsittelyssä voitaisiin edetä tavanomaisen kontradiktorisen menettelyn mukaisesti. Unionin yleinen tuomioistuin (seitsemäs jaosto) hyväksyi pyynnön samana päivänä, ja asian käsittelyä jatkettiin tavanomaisessa järjestyksessä.
8 Koska unionin yleisen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanoa muutettiin, esittelevä tuomari siirrettiin toiseen jaostoon, jonka käsiteltäväksi tämä asia näin ollen siirrettiin.
9 Unionin yleisen tuomioistuimen täysistunto teki työjärjestyksensä 14 artiklan 1 kohdan ja 51 artiklan 1 kohdan nojalla päätöksen siitä, että tämä asia, joka oli alun perin annettu toisen jaoston käsiteltäväksi, siirretään laajennetun toisen jaoston käsiteltäväksi.
10 Esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella unionin yleinen tuomioistuin (laajennettu toinen jaosto) päätti aloittaa suullisen käsittelyn ja esitti työjärjestyksensä 64 artiklan mukaisena prosessinjohtotoimenpiteenä asianosaisille ja muille osapuolille kysymyksiä ja pyysi niitä vastaamaan niihin kirjallisesti. Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyttä kuningaskuntaa lukuun ottamatta nämä vastasivat pyyntöön määräajassa.
11 Asianosaisten ja muiden osapuolten paitsi Yhdistyneen kuningaskunnan lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin 30.3.2011 pidetyssä istunnossa.
Asianosaisten vaatimukset
12 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– määrää Euroopan komission korvaamaan kantajalle EY 235 ja EY 288 artiklan nojalla 291 427,97 euroa sekä 200,87 euroa kuussa tuomion julistamiseen asti sekä korot lokakuusta 2002 lukien siihen saakka, kunnes koko maksu on suoritettu;
– velvoittaa neuvoston korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
13 Neuvosto, jota väliintulijat tukevat, vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää vahingonkorvauskanteen perusteettomana;
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
Tutkittavaksi ottaminen
14 Kantaja väittää kirjelmissään, että hänellä on oikeus vaatia korvausta kaikista neuvoston lokakuusta 2002 lähtien toteuttamista varojen jäädyttämistä koskevista toimenpiteistä aiheutuneiksi väitetyistä vahingoista tekemättä eroa sen mukaan, liittyykö vahinko edellä 1 kohdassa mainitussa Sison I -tapauksessa kyseessä olleisiin päätöksiin vai nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä oleviin päätöksiin.
15 Siltä osin kuin on kyse erityisesti edellä 1 kohdassa mainitussa Sison I -tapauksessa riitautetuista päätöksistä, kantaja väittää kirjelmissään, että koska kyseisellä tuomiolla oli taannehtiva vaikutus, hänet olisi pitänyt palauttaa siihen oikeudelliseen asemaan, jossa hän oli ennen kyseisten päätösten hyväksymistä. Lisäksi on selvästi näytetty toteen, että edellä 1 kohdassa mainitussa Sison II -tapauksessa annetulla tuomiolla kumottujen päätösten aineellinen lainvastaisuus rasitti samalla tavalla jo edellä 1 kohdassa mainitussa Sison I -tapauksessa riitautettuja päätöksiä, vaikka jälkimmäisessä asiassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin saattoikin ulottaa tuomioistuinvalvontansa ainoastaan menettelyllisten takeiden noudattamiseen eikä tästä syystä voinut määrätä seuraamuksia päätösten aineellisesta lainvastaisuudesta (ks. edellä 1 kohdassa mainittu Sison I -tapaus, tuomion 225 kohta).
16 Neuvosto ei ole kirjelmissään kiistänyt edellä esitettyä tulkintaa tämän vahingonkorvauskanteen ulottuvuudesta.
17 Unionin yleinen tuomioistuin tutki kuitenkin viran puolesta, täyttääkö edellä 1 kohdassa mainitussa Sison I -tapauksessa riitautetuista päätöksistä aiheutuneiksi väitetyn vahingon korvaamista koskeva vaatimus tutkittavaksi ottamisen edellytykset. Se kehotti 21.2.2011 tekemällään prosessinjohtotoimella osapuolia lausumaan kirjallisesti kantansa siitä, voiko edellä 1 kohdassa mainitun Sison I -tapauksessa annetun tuomion oikeusvoima estää kantajaa vaatimasta EY 235 ja EY 288 artiklan perusteella toistamiseen korvausta vahingosta, joka vastaa sitä vahinkoa, josta samoin perustein esitetty aiempi vahingonkorvausvaatimus on hylätty kyseisellä tuomiolla (edellä 1 kohdassa mainittu Sison I -tapaus, tuomion 243 kohta).
18 Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 8.3.2011 toimittamissaan kirjallisissa huomautuksissa kantaja katsoo, ettei edellä 1 kohdassa mainitussa Sison I -tapauksessa annetun tuomion oikeusvoima estä häntä nostamasta vahingonkorvauskannetta siinä muodossa kuin se esitetään oikeudenkäyntiasiakirjoissa. Kantaja väittää, että niitä tosiasia- ja oikeuskysymyksiä, joita kanne koskee, ei ”nimenomaisesti tai väistämättä ratkaistu” edellä 1 kohdassa mainitussa Sison I -tapauksessa annetulla tuomiolla. Tarkemmin sanottuna tuomiossa ei tutkittu neuvoston toiminnasta 29.5.2006 jälkeen aiheutuneita vahinkoja eikä vahinkoja, jotka johtuivat neuvoston toimien ”aineellisesta lainvastaisuudesta”. Kantajan mukaan nyt käsiteltävän oikeusvoimaa koskevaan poikkeukseen perustuvan vahingonkorvauskanteen hylkääminen loukkaisi hänen Nizzassa 7.12.2000 annetun Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa (EUVL C 364, s. 1) taattua oikeuttaan siihen, että hänellä on käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot puolueettomassa tuomioistuimessa.
19 Neuvosto ja Alankomaat vastasivat 8.3.2011 ja Euroopan komissio vastasi 7.3.2011 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon jättämissään kirjallisissa huomautuksissa myöntävästi unionin yleisen tuomioistuimen esittämään kysymykseen.
20 Tässä yhteydessä on muistutettava, että oikeudenkäyntiväite, jonka mukaan edeltävän tuomion oikeusvoima voi estää kanteen tutkittavaksi ottamisen, jos tällaisen tuomion antamiseen johtaneen kanteen asianosaiset ovat olleet samat ja jos sillä on ollut sama kohde ja samat perustelut, on ehdoton (ks. asia T‑164/01, Lucaccioni v. komissio, tuomio 26.2.2003, Kok. H., s. I‑A‑67 ja II‑367, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), ja tuomioistuimella on oikeus ja velvollisuuskin tutkia se viran puolesta. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeusvoima ulottuu ainoastaan niihin tosiasia- ja oikeuskysymyksiin, jotka tuomioistuimen päätöksellä nimenomaisesti tai väistämättä on ratkaistu (ks. yhdistetyt asiat C‑238/99 P, C‑244/99 P, C‑245/99 P, C‑247/99 P, C‑250/99 P–C‑252/99 P ja C‑254/99 P, Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomio 15.10.2002, Kok., s. I‑8375, 44 kohta ja asia C‑462/05, komissio v. Portugali, tuomio 12.6.2008, Kok., s. I‑4183, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
21 Verrattaessa edellä 1 kohdassa mainitussa Sison I -tapauksessa sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun perusteella korvattavaksi vaadittuja vahinkoja (ks. tuomion 228 kohta) joihinkin nyt käsiteltävässä asiassa saman vastuun perusteella korvattavaksi vaadituista vahingoista (ks. suullista käsittelyä varten laadittu kertomus, 38, 41 ja 49 kohta) havaitaan, että nämä vahingot ovat ajallisesti osittain päällekkäisiä, koska ne kaikki ovat tapahtuneet lokakuun 2002 ja edellä 1 kohdassa mainitussa Sison I -tapauksessa annetun tuomion julistamispäivän välisenä aikana. Lisäksi kantaja itse toteaa kirjelmissään, että kaikki vahingot aiheutuivat samasta neuvoston toiminnan aineellisesta lainvastaisuudesta (ks. edellä 15 kohta).
22 On muistutettava, että edellä 1 kohdassa mainitussa Sison I -tapauksessa antamassaan tuomiossa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei katsonut voivansa tutkia, oliko neuvoston toiminnan lainvastaisuutta koskeva edellytys täyttynyt ja erityisesti oliko neuvosto tehnyt ilmeisen arviointivirheen päättäessään käytettävissään olleiden tietojen perusteella jäädyttää kantajan varat tai oliko se selvällä ja vakavalla tavalla ylittänyt harkintavaltansa rajat (edellä 1 kohdassa mainittu Sison I -tapaus, tuomion 242 kohta), ja se totesi, että vahingonkorvausvaatimus oli joka tapauksessa hylättävä, koska esille tuotujen vahinkojen – sellaisina kuin ne luetellaan tuomion 228 kohdassa – syntymistä ja laajuutta sen enempää kuin vahinkojen ja vahingonkorvausvaatimuksen tueksi esitettyjen aineellisten lainvastaisuuksien välistä syy-yhteyttäkään ei ollut näytetty toteen oikeudellisesti riittävällä tavalla (edellä 1 kohdassa mainittu Sison I -tapaus, tuomion 243 ja 251 kohta).
23 Toisin kuin kantaja väittää, näitä näkökohtia, jotka liittyvät näytön puuttumiseen esille tuotujen vahinkojen syntymisestä ja laajuudesta sekä näiden vahinkojen ja aineellisten lainvastaisuuksien välisen syy-yhteyden olemassaolosta, ei voida luokitella unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnin kannalta ”toissijaisiksi” tai ”tarpeettomiksi”. Lisäksi kantaja väittää virheellisesti, ettei hänellä ollut oikeutta valittaa tuomiosta, jolla hänen samoilla perusteilla nostamansa vahingonkorvauskanne hylättiin. Oikeusvoiman periaate on jäsenvaltioiden oikeuksille yhteinen yleisperiaate, jonka soveltamista ei nyt käsiteltävässä asiassa voida missään tapauksessa luonnehtia Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan vastaiseksi.
24 Tästä seuraa, että lokakuun 2002 ja edellä 1 kohdassa mainitussa Sison I -tapauksessa annetun tuomion julistamispäivän eli 11.7.2007 välisen ajanjakson osalta tuomioon liittyvä oikeusvoima estää kantajaa vaatimasta EY 235 ja EY 288 artiklan nojalla uudelleen korvausta vahingosta, joka vastaa sitä vahinkoa, josta samoin perustein esitetty aiempi vahingonkorvausvaatimus on hylätty kyseisellä tuomiolla (ks. vastaavasti asia C‑277/95 P, Lenz v. komissio, määräys 28.11.1996, Kok., s. I‑6109, 52–54 kohta; asia C‑440/07 P, komissio v. Schneider Electric, määräys 9.6.2010, 52 ja 53 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa; asia T‑237/00, Reynolds v. parlamentti, tuomio 8.12.2005, Kok. H., s. I‑A‑385 ja II‑1731, 193 kohta ja yhdistetyt asiat T‑457/04 ja T‑223/05, Camar v. komissio, tuomio 15.10.2008, 79 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
25 Nyt tarkasteltava vahingonkorvauskanne on siis hylättävä perusteettomana siltä osin kuin siinä vaaditaan korvausta edellä 1 kohdassa mainitussa Sison I -tapauksessa riitautetuista päätöksistä väitetysti aiheutuneista vahingoista.
Oikeudellinen perusta
Alustavat huomautukset sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun syntymisestä ja Sison II -tapauksessa annetun tuomion ulottuvuudesta
26 Kantajan mukaan kaikki kolme EY 235 ja EY 288 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetun sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun syntymiselle asetettua edellytystä täyttyvät nyt tarkasteltavassa asiassa. Kantaja katsoo, että riidanalaisten päätösten lainvastaisuus merkitsee tässä tapauksessa sellaisen oikeussäännön, jolla on tarkoitus antaa yksityisille oikeuksia, riittävän ilmeistä rikkomista ja että niiden lainvastaisuudesta on aiheutunut hänelle riittävän suoraan neljänlaista vahinkoa, jonka korvaamista kantaja vaatii korkoineen.
27 Neuvosto väittää, ettei mikään yhteisön vastuun syntymiselle asetetuista kolmesta edellytyksestä täyty.
28 Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, kuten vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että EY 288 artiklan toisen kohdan mukaan yhteisö on sopimussuhteen ulkopuolisessa vastuussa elintensä lainvastaisesta menettelystä ainoastaan, jos seuraavat edellytykset täyttyvät: toimielinten moitittu toiminta on lainvastaista, vahinko on todella syntynyt ja toiminnan ja väitetyn vahingon välillä on syy-yhteys (ks. yhdistetyt asiat C-120/06 P ja C-121/06 P, FIAMM ja FIAMM Technologies v. neuvosto ja komissio, tuomio 9.9.2008, Kok., s. I-6513, 106 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; asia T‑351/03, Schneider Electric v. komissio, tuomio 11.7.2007, Kok., s. II‑2237, 113 kohta ja edellä 1 kohdassa mainittu Sison I -tapaus, tuomion 232 kohta).
29 Näiden kolmen edellytyksen kumulatiivisuus tarkoittaa, että jos yksi niistä jää täyttymättä, vahingonkorvauskanne on hylättävä kokonaisuudessaan, eikä ole tarpeen tutkia muita edellytyksiä (asia C-122/01 P, T. Port v. komissio, tuomio 8.5.2003, Kok., s. I-4261, 30 kohta; edellä 28 kohdassa mainittu asia Schneider Electric v. komissio, tuomion 120 kohta ja edellä 1 kohdassa mainittu Sison I -tapaus, tuomion 233 kohta).
30 Unionin yleinen tuomioistuin katsoo aiheelliseksi tutkia ensin, onko neuvoston toiminnan lainvastaisuutta koskeva sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun syntymisen edellytys täyttynyt.
31 Tästä on huomautettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan pelkästään oikeudellisen toimen lainvastaisuutta – kuten nyt riitautettujen päätösten lainvastaisuutta 27.12.2001 annetun neuvoston asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdan [EYVL L 344, s. 70, oikaisu EUVL 2007, L 164, s. 36] ja erityistoimenpiteiden toteuttamisesta terrorismin torjumiseksi 27.12.2001 annetun neuvoston yhteisen kannan 2001/931/YUTP 1 artiklan 4 kohdan (EYVL L 344, s. 93) perusteella – koskevan toteamuksen perusteella ei voida katsoa, vaikka kyseinen lainvastaisuus onkin sinänsä valitettava, että yhteisön vastuun syntymisen edellytys, joka koskee yhteisön toimielinten moititun toiminnan lainvastaisuutta, on täyttynyt (ks. vastaavasti asia C-282/05 P, Holcim (Deutschland) v. komissio, tuomio 19.4.2007, Kok., s. I-2941, 47 kohta; asia T-56/00, Dole Fresh Fruit International v. neuvosto ja komissio, tuomio 6.3.2003, Kok., s. II-577, 72–75 kohta ja asia T-212/03, MyTravel v. komissio, tuomio 9.9.2008, Kok., s. II-1967, 43 ja 85 kohta).
32 Oikeuskäytännön mukaan näet vahingonkorvauskanne on tarkoitettu itsenäiseksi oikeussuojakeinoksi, jolla on oma tehtävänsä oikeussuojakeinojen järjestelmässä ja jonka nostamisen edellytykset määräytyvät sen erityisen tarkoituksen perusteella (yhdistetyt asiat 197/80–200/80, 243/80, 245/80 ja 247/80, Ludwigshafener Walzmühle Erling ym. v. neuvosto ja komissio, tuomio 17.12.1981, Kok., s. 3211, 4 kohta; ks. myös vastaavasti asia 175/84, Krohn Import-Export v. komissio, tuomio 26.2.1986, Kok., s. 753, Kok. Ep. VIII, s. 495, 32 kohta). Kun kumoamiskanteella ja laiminlyöntikanteella vaaditaan sen toteamista, että oikeudellisesti sitova toimi on lainvastainen tai että tällainen toimi on jätetty toteuttamatta, vahingonkorvauskanteen tarkoituksena on toimielimen syyksi luettavan lainvastaisen toimen tai lainvastaisen menettelyn aiheuttaman vahingon korvaaminen (yhdistetyt asiat T-3/00 ja T-337/04, Pitsiorlas v. neuvosto ja EKP, tuomio 27.11.2007, Kok., s. II-4779, 283 kohta). Vahingonkorvauskanteella ei siten pyritä varmistamaan mistä tahansa lainvastaisuudesta aiheutuneen vahingon korvaamista (asia T‑429/05, Artegodan v. komissio, tuomio 3.3.2010, 51 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
33 Jotta voidaan katsoa, että toimielimen moititun toiminnan lainvastaisuutta koskeva sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun syntymisen edellytys täyty, oikeuskäytännössä edellytetään, että näytetään toteen, että on rikottu riittävän ilmeisesti oikeussääntöä, jolla on tarkoitus ”antaa yksityisille oikeuksia” (asia C-352/98 P, Bergaderm ja Goupil v. komissio, tuomio 4.7.2000, Kok., s. I-5291, 42 kohta; edellä 31 kohdassa mainittu asia Holcim (Deutschland) v. komissio, tuomion 47 kohta ja edellä 1 kohdassa mainittu Sison I -tapaus, tuomion 234 kohta), tai aiemman sanamuodon mukaan ”yksityisiä suojaavaa” oikeussääntöä (asia C‑282/90, Vreugdenhil v. komissio, tuomio 13.3.1992, Kok., s. I‑1937, 19 kohta ja asia C‑390/95 P, Antillean Rice Mills ym. v. komissio, tuomio 11.2.1999, Kok., s. I‑769, 58 ja 59 kohta) tai oikeussääntöä, ”jonka tarkoituksena on suojata yksityisiä” (yhdistetyt asiat T‑332/00 ja T‑350/00, Rica Foods v. komissio, tuomio 14.11.2002, Kok., s. II‑4755, 222 kohta ja asia T‑4/01, Renco v. neuvosto, tuomio 25.2.2003, Kok., s. II‑171, 60 kohta). Unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että nämä kolme ilmausta ovat ainoastaan muunnelmia yhdestä ja samasta oikeuskäsitteestä, josta tässä tuomiossa käytetään jäljempänä muotoa ”oikeussääntö, jolla on tarkoitus antaa yksityisille oikeuksia”.
34 Tältä osin on huomautettava, että edellä 33 kohdassa mainitussa asiassa Bergaderm ja Goupil vastaan komissio annetussa tuomiossa tarkoitetulla yhteisön oikeuden riittävän ilmeistä rikkomista koskevalla edellytyksellä pyritään kyseisen lainvastaisen toimen luonteesta riippumatta välttämään se, että uhka siitä, että kyseessä oleva toimielin saattaisi joutua vastaamaan vahingoista, joihin asianomaiset henkilöt vetoavat, estää kyseistä toimielintä käyttämästä täysimääräisesti toimivaltaansa yleisen edun mukaisesti sekä normatiivisessa toiminnassaan tai talouspoliittisia valintoja sisältävässä toiminnassaan että hallinnollisen toimivaltansa alalla, siten että räikeiden ja anteeksiantamattomien laiminlyöntien seuraukset jäisivät yksityisten vastattaviksi (ks. vastaavasti edellä 28 kohdassa mainittu asia Schneider Electric v. komissio, tuomion 125 kohta; edellä 31 kohdassa mainittu asia MyTravel v. komissio, tuomion 42 kohta ja edellä 32 kohdassa mainittu asia Artegodan v. komissio, tuomion 55 kohta).
35 Ratkaiseva peruste, jotta tämän edellytyksen voidaan katsoa täyttyvän, on asianomaisen toimielimen harkintavallalle asetettujen rajojen selvä ja vakava ylittäminen (edellä 33 kohdassa mainittu asia Bergaderm ja Goupil v. komissio, tuomion 43 kohta; edellä 31 kohdassa mainittu asia Holcim (Deutschland) v. komissio, tuomion 47 kohta ja edellä 1 kohdassa mainittu Sison II -tapaus, tuomion 235 kohta). Sen määrittämiseksi, onko kyseessä tällainen rikkominen, on siis ratkaisevaa harkintavalta, joka kyseisellä toimielimellä oli (ks. asia C-198/03 P, komissio v. CEVA ja Pfizer, tuomio 12.7.2005, Kok., s. I-6357, 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Oikeuskäytännössä vahvistetuista arviointiperusteista ilmenee, että jos kyseessä olevan toimielimen harkintavalta on erittäin vähäinen tai jopa olematon, jo pelkän yhteisön oikeuden rikkomisen voidaan näin ollen katsoa muodostavan riittävän ilmeisen rikkomisen (edellä 33 kohdassa mainittu asia Bergaderm ja Goupil v. komissio, tuomion 44 kohta; asia C-312/00 P, komissio v. Camar ja Tico, tuomio 10.12.2002, Kok., s. I-11355, 54 kohta; asia C-440/07 P, komissio v. Schneider Electric, tuomio 16.7.2009, Kok., s. I-6413, 160 kohta ja yhdistetyt asiat T‑198/95, T‑171/96, T‑230/97, T‑174/98 ja T‑225/99, Comafrica ja Dole Fresh Fruit Europe v. komissio, tuomio 12.7.2001, Kok., s. II-1975, 134 kohta).
36 Edellä mainitussa oikeuskäytännössä ei kuitenkaan vahvisteta mitään automaattista yhteyttä yhtäältä sen, että asianomaisella toimielimellä ei ole harkintavaltaa, ja toisaalta sen välillä, että rikkominen luonnehditaan yhteisön oikeuden riittävän ilmeiseksi rikkomiseksi (edellä 32 kohdassa mainittu asia Artegodan v. komissio, tuomion 59 kohta).
37 Vaikka asianomaisen toimielimen harkintavallan laajuus on ratkaiseva, se ei kuitenkaan ole yksinomainen arviointiperuste. Tältä osin unionin tuomioistuin on toistuvasti huomauttanut, että sen EY 288 artiklan toisen kohdan perusteella antamassa oikeuskäytännössä otetaan lisäksi muun muassa huomioon säänneltävien tilanteiden monitahoisuus ja lainsäädännön soveltamis- tai tulkintavaikeudet [edellä 33 kohdassa mainittu asia Bergaderm ja Goupil v. komissio, tuomion 40 kohta; edellä 35 kohdassa mainittu asia komissio v. Camar ja Tico, tuomion 52 kohta; edellä 35 kohdassa mainittu asia komissio v. CEVA ja Pfizer, tuomion 62 kohta; edellä 31 kohdassa mainittu asia Holcim (Deutschland) v. komissio, tuomion 50 kohta; edellä 35 kohdassa mainittu asia komissio v. Schneider Electric, tuomion 161 kohta ja edellä 31 kohdassa mainittu asia MyTravel v. komissio, tuomion 38 kohta].
38 Erityisesti silloin, kun komission harkintavalta on vähäinen (asia T‑28/03, Holcim (Deutschland) v. komissio, tuomio 21.4.2005, Kok., s. II‑1357, 100 kohta) tai erittäin vähäinen tai jopa olematon (edellä 35 kohdassa mainittu asia komissio v. Schneider Electric, tuomion 166 kohta), unionin tuomioistuin on vahvistanut oikeaksi unionin yleisen tuomioistuimen arvion siitä, että säänneltävien tilanteiden monitahoisuus otetaan huomioon sen arvioimiseksi, onko väitetty yhteisön oikeuden rikkominen ollut riittävän ilmeinen (edellä 31 kohdassa mainittu asia Holcim (Deutschland) v. komissio, tuomion 51 kohta ja edellä 35 kohdassa mainittu asia komissio v. Schneider Electric, tuomion 160 kohta).
39 Tästä seuraa, että yhteisön vastuu voi syntyä pelkästään sen perusteella, että toimielimen todetaan syyllistyneen sääntöjenvastaisuuteen, jollaista tavanomaisesti varovainen ja huolellinen viranomainen ei vastaavissa olosuhteissa olisi tehnyt (edellä 32 kohdassa mainittu asia Artegodan v. komissio, tuomion 62 kohta).
40 Unionin tuomioistuimien tehtävänä on siis sen jälkeen, kun ne ovat ensin selvittäneet, oliko asianomaisella toimielimellä harkintavaltaa, ottaa huomioon säänneltävän tilanteen monitahoisuus, lainsäädännön soveltamis- tai tulkintavaikeudet, rikotun oikeusnormin selkeys ja täsmällisyys sekä virheen tahallisuus tai anteeksiantamattomuus (ks. vastaavasti edellä 35 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Comafrica ja Dole Fresh Fruit Europe v. komissio, tuomion 138 ja 149 kohta ja asia T-364/03, Medici Grimm v. neuvosto, tuomio 26.1.2006, Kok., s. II-79, 79 ja 87 kohta; ks. myös analogisesti jäsenvaltion sopimussuhteen ulkopuolisesta vastuusta yhteisön oikeuden rikkomisen osalta asia C‑424/97, Haim, tuomio 4.7.2000, Kok., s. I-5123, 41–43 kohta). Joka tapauksessa yhteisön oikeuden rikkominen on selvästi ilmeinen silloin, kun sitä on jatkettu huolimatta jäsenyysvelvoitteiden laiminlyönnin toteavasta tuomiosta, ennakkoratkaisupyyntöä koskevasta tuomiosta tai asiaa koskevasta vakiintuneesta oikeuskäytännöstä, joiden perusteella kyseistä toimintaa on pidettävä yhteisön oikeuden rikkomisena (ks. vastaavasti asia C‑524/04, Test Claimants in the Thin Cap Group Litigation, tuomio 13.3.2007, Kok., s. I‑2107, 120 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
41 Tässä tapauksessa kantaja vetoaa yhtäältä asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdan ja yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohdan rikkomiseen ja toisaalta perusoikeuksiensa, etenkin yksityiselämän suojan ja omaisuuden suojan loukkaamiseen.
42 Neuvosto ensinnäkin väittää, etteivät asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohta ja yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohta ole oikeussääntöjä, joilla on tarkoitus antaa yksityisille oikeuksia, ja ettei niiden rikkominen ainakaan ole riittävän ilmeinen nyt tarkasteltavan asian olosuhteissa. Toiseksi se väittää, ettei kantajan perusoikeuksien loukkaamista ole oikeudellisesti riittävällä tavalla näytetty toteen.
43 Tässä yhteydessä on tärkeää huomauttaa, että edellä 1 kohdassa mainitussa Sison II -tapauksessa antamassaan tuomiossa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hyväksyi asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdan ja yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohdan rikkomista koskevan kanneperusteen (tuomion 122 ja 138 kohta). Tätä rikkomista on siten pidettävä totena, minkä asianosaisetkin myöntävät. Perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä (edellä 1 kohdassa mainittu Sison II -tapaus, tuomion 71 kohta) ja tosiseikkojen ilmeistä arviointivirhettä (edellä 1 kohdassa mainittu Sison II -tapaus, tuomion 89 ja 122 kohta) koskevat kanneperusteet ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin sen sijaan hylkäsi. Edellä 1 kohdassa mainitussa Sison II -tapauksessa annetussa tuomiossa ei myöskään lausuta mitään suhteellisuusperiaatteen, yhteisön oikeuden yleisperiaatteiden ja perusoikeuksien loukkaamista koskevista kanneperusteista (edellä 1 kohdassa mainittu Sison II -tapaus, tuomion 123 ja 138 kohta).
44 Käsiteltävässä asiassa on siis ensin tarkastettava edellä esitettyjen oikeuskäytännössä vahvistettujen arviointiperusteiden nojalla, rikkoiko neuvosto riittävän ilmeisellä tavalla oikeussääntöjä, joiden tarkoituksena on antaa yksityisille oikeuksia, kun se jätti noudattamatta asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohtaa ja yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohtaa. Sen jälkeen on tutkittava, onko nyt väitetty kantajan perusoikeuksien loukkaaminen näytetty toteen, ja jos on, onko tämä loukkaus riittävän ilmeinen.
Yhteisön vastuun syntyminen asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdan ja yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohdan rikkomisen perusteella
45 Neuvoston väitteet huomioon ottaen on ensinnäkin tutkittava, onko näiden säännösten tavoitteena antaa edellä 33 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla oikeuksia yksityisille, kuten kantaja väittää.
46 Toisin kuin kantaja väittää, asiassa C‑229/05 P, PKK ja KNK vastaan neuvosto, 18.1.2007 annetussa tuomiossa (Kok., s. I‑439, 110 ja 111 kohta) ei esitetä sellaisia toteamuksia, joilla olisi merkitystä nyt tarkasteltavan asian kannalta. Tämä tuomio koskee kumoamiskannetta, eikä siinä lausuta mitään siitä, onko tarkasteltavien säännösten tarkoituksena antaa oikeuksia yksityisille.
47 Oikeuskäytännöstä kuitenkin ilmenee, että tämä edellytys täyttyy, kun rikotulla oikeussäännöllä, jonka olennainen sisältö koskee yleisiä etuja, varmistetaan myös asianomaisten henkilöiden omien etujen suoja (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat 5/66, 7/66 ja 13/66–24/66, Kampffmeyer ym. v. komissio, tuomio 14.7.1967, Kok., s. 317, 340 kohta; asia T‑209/00, Lamberts v. Euroopan oikeusasiamies, tuomio 10.4.2002, Kok., s. II-2203, 87 kohta ja edellä 32 kohdassa mainittu asia Artegodan v. komissio, tuomion 72 kohta).
48 Toisin kuin neuvosto, joka tukeutuu erityisesti asiassa T‑256/07, People’s Mojahedin Organization of Iran vastaan neuvosto, 23.10.2008 annettuun tuomioon (Kok., s. II‑3019, ns. PMOI I -tapaus) väittää, kyseisillä oikeussäännöillä ei pyritä rajoittamaan yhteisön ja jäsenvaltioiden toimivaltaa yhteisellä kannalla 2001/931 käyttöön otetussa varojen jäädyttämistä koskevassa menettelyssä noudatetussa kaksitasoisessa yhteistyöjärjestelyssä määrittämällä, mitkä kansalliset päätökset voivat johtaa yhteisön toimenpiteeseen (ks. tältä osin edellä mainittu PMOI I -tapaus, tuomion 133 kohta).
49 Siinä asetuksella N:o 2580/2001 perustetussa järjestelmässä, jonka tarkoituksena on yhteisessä kannassa 2001/931 tarkoitettujen tiettyihin henkilöihin ja yhteisöihin kohdistuvien erityisten rajoittavien toimenpiteiden täytäntöönpano terrorismin torjumiseksi yhteisön tasolla, ja erityisesti kyseisen asetuksen 2 artiklan 3 kohdassa, kun sitä luetaan yhdessä yhteisen kannan 1 artiklan 4 kohdan kanssa, määritellään pikemminkin ne oikeudelliset edellytykset, joiden perusteella yhteisö voi toteuttaa tällaisia toimenpiteitä, ja yhteisön toimivaltaa pidetään tässä itsestään selvänä (edellä 1 kohdassa mainittu Sison II -tapaus, tuomion 91 kohta ja sitä seuraavat kohdat). Kyse ei siis ole pelkistä toimivallan jakoa tai oikeusperustaa koskevista säännöistä, kuten neuvoston mainitsemissa asioissa tai edellä 32 kohdassa mainitussa asiassa Artegodan vastaan komissio annetussa tuomiossa. Näihin asioihin perustuvalla oikeuskäytännöllä ei siis ole merkitystä nyt tarkasteltavan asian kannalta.
50 Lisäksi on kantajan tapaan huomautettava, että nämä asianomaisten henkilöiden koko omaisuuden jäädyttämistä koskevat rajoittavat toimenpiteet merkitsevät selvästi viranomaisten puuttumista kyseisten toimenpiteiden kohteena oleville henkilöille kuuluvien perusoikeuksien käyttämiseen. Vaikka se, onko tällainen puuttuminen nyt tarkasteltavan kaltaisissa tapauksissa oikeutettua, onkin erillinen kysymys, joka on tarvittaessa selvitettävä siinä yhteydessä, kun tutkitaan näiden oikeuksien väitettyä loukkaamista, jo sillä, että viranomaisten puuttuminen perusoikeuksien käyttämiseen sallitaan ainoastaan tietyin edellytyksin, jotka on määritetty perusoikeuksien suojeluun liittyvissä määräyksissä [ks. yksityiselämän suojan osalta esimerkiksi Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 8 artiklan 2 kohta], on tiettyjä vaikutuksia näiden edellytysten täytäntöönpanosta annettujen sääntöjen asemaan.
51 Vaikka asetuksen N:o 2580/2001, kun sitä tarkastellaan yhdessä yhteisen kannan 2001/931 kanssa, ensisijaisena tarkoituksena on siis antaa neuvostolle mahdollisuus asettaa yksityisten oikeuksille tiettyjä rajoituksia kansainvälisen terrorismin torjumisen yhteydessä, niillä asetuksen säännöksillä ja yhteisen kannan määräyksillä, joissa määritellään tyhjentävästi edellytykset tällaisten rajoitusten asettamiselle – kuten asetuksen 2 artiklan 3 kohdalla luettuna yhdessä yhteisen kannan 1 artiklan 4 kohdan kanssa –, pyritään sen sijaan ensisijaisesti suojelemaan asianomaisten henkilöiden omia etuja rajoittamalla mainittujen, heihin laillisesti kohdistettavien rajoittavien toimenpiteiden soveltamisalaa, laajuutta tai ankaruutta.
52 Kyseisillä säännöksillä ja määräyksillä siis suojataan niiden henkilöiden, joihin tällaisia toimenpiteitä voidaan soveltaa, omia etuja, ja siitä syystä niitä on pidettävä oikeussääntöinä, joilla on tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille edellä 33 kohdassa mainitussa vakiintuneessaoikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla. Jos asetuksen 2 artiklan 3 kohdassa, luettuna yhdessä yhteisen kannan 1 artiklan 4 kohdan kanssa, tarkoitetut aineelliset edellytykset eivät täyty, kyseisellä yksityisellä on nimittäin oikeus siihen, ettei häneen sovelleta kyseisiä toimenpiteitä. Tämä oikeus merkitsee väistämättä, että yksityinen, johon sovelletaan rajoittavia toimenpiteitä muilla kuin kyseisissä säännöksissä määritellyillä edellytyksillä, voivat vaatia korvausta tällaisilla toimenpiteillä aiheutetuista vahingollisista seurauksista, jos osoitetaan, että toimenpiteet perustuvat neuvoston soveltamien aineellisoikeudellisten sääntöjen riittävän ilmeiseen rikkomiseen (ks. vastaavasti edellä 31 kohdassa mainittu asia MyTravel v. komissio, tuomion 48 kohta).
53 Toiseksi on oikeussääntöjen riittävän ilmeistä rikkomista koskevan edellytyksen osalta ensin määritettävä neuvostolla nyt tarkasteltavassa asiassa olleen harkintavallan laajuus.
54 Tässä yhteydessä on huomattava, että neuvostolla on laaja harkintavalta sellaisten seikkojen osalta, jotka se voi ottaa huomioon, kun se toteuttaa taloudellisia ja rahoituksellisia seuraamuksia merkitseviä toimenpiteitä EY 60, EY 301 ja EY 308 artiklan nojalla yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta hyväksytyn yhteisen kannan mukaisesti, ja että tämä harkintavalta koskee erityisesti sellaisten tarkoituksenmukaisuuteen liittyvien näkökohtien arviointia, joihin tällaiset päätökset perustuvat (ks. edellä 1 kohdassa mainittu Sison II -tapaus, tuomion 97 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Neuvostoa kuitenkin sitovat tietyt asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdassa ja yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohdassa luetellut lakisääteiset edellytykset, jotka vaikuttavat varojen jäädyttämistä koskevan toimenpiteen soveltamiseen johonkin tiettyyn henkilöön, ryhmään tai yhteisöön (ks. edellä 1 kohdassa mainittu Sison II -tapaus, tuomion 92 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
55 Asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdan mukaan neuvosto laatii yksimielisesti luettelon niistä henkilöistä, ryhmistä ja yhteisöistä, joihin tätä asetusta sovelletaan, sekä tarkastelee ja muuttaa sitä yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4–6 kohdan määräysten mukaisesti. Kyseinen luettelo on näin ollen laadittava yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohdan määräysten mukaisesti tarkkojen tietojen tai sellaisten asiaan liittyvien seikkojen perusteella, jotka osoittavat, että toimivaltainen viranomainen on tehnyt kyseisiä henkilöitä, ryhmiä tai yhteisöjä koskevan päätöksen, riippumatta siitä, koskeeko päätös terroritekoa, sen yritystä, siihen osallistumista tai sen edistämistä koskevan esitutkinnan tai syytteeseenpanon aloittamista luotettavien ja uskottavien todisteiden tai näytön perusteella tai tällaisista teoista tuomitsemista. ”Toimivaltaisella viranomaisella” tarkoitetaan oikeusviranomaista tai, jos oikeusviranomaisilla ei ole toimivaltaa tällä alalla, vastaavaa asiassa toimivaltaista viranomaista. Lisäksi yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 6 kohdan määräysten mukaan luettelossa olevien henkilöiden ja yhteisöjen nimet tarkistetaan säännöllisin väliajoin, vähintään kuitenkin kerran puolessa vuodessa, sen varmistamiseksi, että niiden säilyttäminen luettelossa on perusteltua.
56 Edellä 1 kohdassa mainitussa Sison II -tapauksessa antamansa tuomion 93 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin muistuttaa, että se on aikaisemmissa tuomioissaan päätellyt näistä säännöksistä olevan ilmeistä, että sen tarkistaminen, että on olemassa edellä mainittua määritelmää vastaava kansallisen viranomaisen päätös, on olennainen ennakkoedellytys sille, että neuvosto voi tehdä varojen jäädyttämistä koskevan alkuperäisen päätöksen, kun taas sen tarkistaminen, mitä seurauksia kyseisestä päätöksestä on kansallisella tasolla, on välttämätöntä silloin, kun on kyse varojen jäädyttämistä koskevan myöhemmän päätöksen tekemisestä.
57 Tämän vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella neuvostolla ei ole lainkaan harkintavaltaa, kun se arvioi, onko jossakin tietyssä tapauksessa kyse sellaisista tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista, jotka voivat vaikuttaa siihen, miten varojen jäädyttämistä koskevaa toimenpidettä sovelletaan henkilöön, ryhmään tai yhteisöön, sellaisina kuin ne määritetään asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdassa, luettuna yhdessä yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohdan kanssa. Tämä pätee erityisesti tarkistettaessa, onko olemassa sellaisia tarkkoja tietoja tai asiaan liittyviä seikkoja, jotka osoittavat, että kyseisestä henkilöstä on tehty yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohdan määritelmää vastaava kansallisen viranomaisen päätös, ja myöhemmin tarkistettaessa, mitä seurauksia kyseisestä päätöksestä on kansallisella tasolla (ks. edellä 1 kohdassa mainittu Sison II -tapaus, tuomion 96 kohta sekä Organisation des Modjahedines du peuple d’Iranin / People’s Mojahedin Organization of Iranin varojen jäädyttämistä koskeviin asioihin liittyvä oikeuskäytäntö).
58 Toisin kuin kantaja väittää, tämä seikka ei kuitenkaan yksinään riitä sen toteamiseksi, että näiden säännösten rikkominen on nyt tarkasteltavassa asiassa riittävän ilmeinen synnyttääkseen yhteisön vastuun. Kuten edellä näet jo huomautettiin (ks. edellä 37–39 kohta), tuomioistuimien tehtävänä on ottaa huomioon myös säänneltävän tilanteen oikeudellinen ja tosiasiallinen monitahoisuus ja kyseisen lainsäädännön soveltamis- tai tulkintavaikeudet.
59 Tässä yhteydessä on lisäksi huomautettava, että asetuksessa N:o 2580/2001 ja yhteisessä kannassa 2001/931 määriteltyjen rajoittavien toimenpiteiden tarkoituksena on panna yhteisön tasolla täytäntöön Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston 28.9.2001 hyväksymä päätöslauselma 1373 (2001), johon sisältyy laaja-alaisia strategioita terrorismin torjumiseksi ja erityisesti terrorismin rahoituksen estämiseksi (edellä 1 kohdassa mainittu Sison I -tapaus, tuomion 4–12 kohta).
60 Kuten yhteisöjen tuomioistuin on jo todennut toisen sellaisen järjestelmän yhteydessä, joka koskee luonteeltaan taloudellisia rajoittavia yhteisön toimenpiteitä, joilla myös pantiin täytäntöön Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan VII luvun nojalla antamia päätöslauselmia, kansainväliseen rauhaan ja turvallisuuteen kohdistuvien, terroriteoista aiheutuvien uhkien torjunta Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan mukaisesti ”kaikkia keinoja käyttäen” merkitsee kansainväliselle yhteisölle sellaista merkitykseltään perustavanlaatuista yleisen edun mukaista tavoitetta, joka periaatteessa oikeuttaa nyt tarkasteltavan kaltaisten rajoittavien toimenpiteiden kohdistamisen tiettyihin henkilöihin (yhdistetyt asiat C‑402/05 P ja C‑415/05 P, Kadi ja Al Barakaat International Foundation v. neuvosto ja komissio, tuomio 3.9.2008, Kok., s. I‑6351, 361–363 kohta, jäljempänä ns. Kadi-tapaus). Tämän yleisen edun mukaisen tavoitteen perustava merkitys ja ne erityisvaatimukset, joita sen puolustaminen YK:n turvallisuusneuvoston voimakkaan kehotuksen mukaisesti ”kaikkia keinoja käyttäen” asettaa unionin toimielimille, ovat niin ikään tekijöitä, jotka edellä 34 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella on tärkeää ottaa huomioon.
61 Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleisen tuomioistuimen on siis tutkittava säänneltävän tilanteen oikeudellinen ja tosiasiallinen monitahoisuus erityisesti kantajan tapauksessa sekä asetuksen N:o 2580/2001 ja yhteisen kannan 2001/931 asiaankuuluvien säännösten soveltamiseen tai tulkitsemiseen liittyvät erityiset vaikeudet ottamalla huomioon erityisesti yleisten etujen mukaisten tavoitteiden ensisijaisuus, voidakseen todeta, onko oikeudellinen virhe, johon neuvosto on syyllistynyt, sellainen sääntöjenvastaisuus, jota tavanomaisesti varovainen ja huolellinen viranomainen ei olisi vastaavissa olosuhteissa tehnyt (ks. edellä 39 kohta).
62 Vaikka asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdan sekä yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohdan rikkominen on näytetty selkeästi toteen (edellä 1 kohdassa mainittu Sison II -tapaus, tuomion 113 kohta), on tässä asiayhteydessä otettava huomioon vielä kyseisten sääntöjen tulkitsemiseen ja soveltamiseen käsiteltävässä asiassa liittyvät erityiset ongelmat. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että kyseisissä säännöissä varojen jäädyttämistä koskeville toimenpiteille asetettujen edellytysten kirjaimelliseen ja systemaattiseen tulkintaan liittyvät ongelmat saattavat – kun otetaan huomioon varojen jäädyttämistä koskeva yhteisön järjestelmän kokonaisuus ja sillä tavoitellut yleisen edun mukaiset päämäärät – kohtuudella selittää samankaltaisen ennakkotapauksen puuttuessa sen oikeudellisen virheen, johon neuvosto syyllistyi näiden säännösten soveltamisessa nojautumalla virheellisesti Raad van Staten (Alankomaiden ylimmän oikeusasteen hallintotuomioistuin) 21.2.1995 antamaan tuomioon (jäljempänä Raad van Staten tuomio) sekä arrondissementsrechtbank te ’s-Gravenhagen (Haagin piirituomioistuin) Sector Bestuursrechtin, Rechtseenheidskamer Vreemdelingenzakenin (hallinto-oikeudellisen osaston oikeuden yhtenäisestä soveltamisesta ulkomaalaisasioissa vastaavan jaoston) 11.9.1997 tekemään päätökseen (jäljempänä rechtbankin päätös).
63 Heti alkuun on todettava, että tarkasteltavien säännösten ja määräysten sanamuoto on erityisen epäselvä. Yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohdan mukaan ”toimivaltaisella viranomaisella” tarkoitetaan ”oikeusviranomaista, tai jos oikeusviranomaisilla ei ole toimivaltaa tässä kohdassa tarkoitetulla alalla, vastaavaa asiassa toimivaltaista viranomaista”. Missään ei kuitenkaan määritellä, mitkä voisivat olla tällaisia ”[kyseisessä] kohdassa tarkoitetulla alalla” toimivaltaista oikeusviranomaista ”vastaavia asiassa toimivaltaisia viranomaisia” eli viranomaisia, jotka tekevät erityisesti terroritekoa koskevan tutkinnan tai syytteeseenpanon aloittamista koskevia päätöksiä. On lisäksi vaikea kuvitella, että oikeusviranomaisilla ”ei olisi toimivaltaa” tällä alalla unionin jäsenvaltiossa, joka on sentään oikeusvaltio ja oikeusunionin jäsen. Terroritekoja koskevan ”tutkinnan tai syytteeseenpanon aloittamista” koskevan päätöksen ja ”tällaisista teoista tuomitsemista” koskevan päätöksen käsitteet ovat vastaavasti yhtä vaikeaselkoisia. Yhteisessä kannassa ei myöskään täsmennetä, onko näitä käsitteitä tulkittava viittaamalla ja nojautumalla kansalliseen oikeuteen vai katsotaanko niillä olevan unionin oikeudessa itsenäinen sisältö, jolloin ainoastaan unionin tuomioistuimilla olisi toimivalta tulkita niitä. Kummassakin tapauksessa on epävarmaa, kuvaavatko näiden määräysten eri kieliversiot samaa kansallista todellisuutta. Joissakin kieliversioissa on nimittäin saatettu käyttää puhtaasti rikosoikeudellisia käsitteitä ja joissakin taas käsitteitä, joita voidaan tulkita laajemmin kuin pelkästään rikosoikeudellisesti.
64 Lisäksi on huomautettava, että nyt tarkasteltavassa asiassa ei suinkaan kyseenalaisteta neuvoston vastuuta kyseiset säännökset ja määräykset laatineena lainsäädäntövallan käyttäjänä vaan hallintoviranomaisena, joka vastaa niiden täytäntöönpanosta.
65 Edellä mainitut kyseisiin säännöksiin ja määräyksiin liittyvät tulkintavaikeudet ovat kuitenkin väistämättä vaikeuttaneet merkittävästi niiden täytäntöönpanoa, mistä kertoo asiaa koskeva laaja oikeuskäytäntö [ks. edellä 1 kohdassa mainittujen Sison I- ja Sison II -tapausten lisäksi asia T‑228/02, Organisation des Modjahedines du peuple d’Iran v. neuvosto, tuomio 12.12.2006 (Kok., s. II‑4665, ns. OMPI-tapaus); asia T‑327/03, Al-Aqsa v. neuvosto, tuomio 11.7.2007 (ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa, ns. Al-Aqsa I -tapaus); edellä 48 kohdassa mainittu PMOI I -tapaus; asia T‑284/08, People’s Mojahedin Organization of Iran v. neuvosto, tuomio 4.12.2008 (Kok., s. II‑3487, asiassa on vireillä valitus asianumerolla C‑27/09 P, ns. PMOI II -tapaus); yhdistetyt asiat T‑37/07 ja T‑323/07, El Morabit v. neuvosto, tuomio 2.9.2009 (ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa); asia T‑348/07, Al-Aqsa v. neuvosto, tuomio 9.9.2010 (ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa, ns. Al-Aqsa II -tapaus) ja asia T‑49/07, Fahas v. neuvosto, tuomio 7.12.2010 (ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa)]. Unionin yleinen tuomioistuin on siis vasta useiden vuosien kuluessa, nämä kymmenisen oikeustapausta tutkittuaan saanut vähitellen työstettyä järkevät ja johdonmukaiset ohjeet kyseisten säännösten tulkintaan. Oikeuskäytännön vaiheittainen muotoutuminen havainnollistuu erityisen selvästi edellä 1 kohdassa mainitussa Sison II -tapauksessa annetun tuomion 91 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa, joissa esitetään yhteenveto aiemmista asiaa koskevista tuomioista.
66 Erityisesti on aluksi huomautettava, ettei edellä 1 kohdassa mainitussa Sison I -tapauksessa annetussa tuomiossa lausuta mitään siitä, voidaanko Raad van Staten tuomiota ja rechtbankin päätöstä pitää asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdassa ja yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuina toimivaltaisen kansallisen viranomaisen päätöksinä (ks. tältä osin edellä 1 kohdassa mainittu Sison I -tapaus, tuomion 242 kohta). Neuvosto ei siis ole mitenkään voinut käyttää tätä tuomiota edellä 40 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuna ennakkotapauksena tehdessään nyt riitautettuja päätöksiä.
67 Edellä 1 kohdassa mainitussa Sison I -tapauksessa annetun tuomion 46–70 kohdassa ja edellä 1 kohdassa mainitussa Sison II -tapauksessa annetun tuomion 88, 90 ja 100–106 kohdassa, joihin tässä viitataan, sitä vastoin tutkitaan perusteellisesti niiden kansallisten viranomaisten päätösten sisältöä, ulottuvuutta ja asiayhteyttä, joihin riidanalaiset päätökset perustuvat.
68 Siltä osin kuin on kyse näiden kansallisten päätösten luokittelusta asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdan ja yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohdan mukaan edellä 1 kohdassa mainitussa Sison II -tapauksessa annetun tuomion 107 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa on huomautettava, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin antoi ensimmäisen kerran vasta Sison II -tapauksessa annetun tuomion 111 kohdassa joitakin yleisiä tulkinta- ja soveltamisohjeita näistä säännöistä. Se ”katso[i]”, että kun otetaan huomioon kyseessä olevien määräyksen ja säännöksen sanamuoto, asiayhteys ja tarkoitus ja kansallisten viranomaisten merkittävä osa asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdassa säädetyssä varojen jäädyttämistä koskevassa menettelyssä, ”esitutkinnan tai syytteeseenpanon aloittamista” koskevan päätöksen on, jotta neuvosto voisi siihen pätevästi vedota, sisällyttävä sellaiseen kansalliseen menettelyyn, jonka tarkoituksena on suoraan ja pääasiallisesti ennalta ehkäisevän tai rangaistuksenomaisen toimenpiteen kohdistaminen asianomaiseen terrorismin torjumisen nimissä ja sillä perusteella, että asianomainen on osallistunut terrorismiin. Se täsmensi, että tätä vaatimusta ei täytä kansallisen oikeusviranomaisen päätös, jossa lausutaan ainoastaan liitännäisesti ja epäsuorasti asianomaisen osallisuudesta tällaiseen toimintaan, sellaisen oikeusriidan yhteydessä, joka koskee esimerkiksi siviilioikeudellisia oikeuksia ja velvollisuuksia.
69 Nyt tarkasteltavassa tapauksessa edellä 1 kohdassa mainitussa Sison II -tapauksessa annetun tuomion 113 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin päättelee edellä esittämänsä suppean tulkinnan perusteella, ettei Raad van Statessa ja rechtbankissa käytyjen oikeudenkäyntien tarkoituksena ollut missään määrin se, että kantajaa olisi rangaistu mahdollisesta osallisuudesta terroritekoihin, vaan ne koskivat ainoastaan oikeusasioiden valtiosihteerin tekemän sellaisen päätöksen laillisuusvalvontaa, jolla kieltäydyttiin tunnustamasta kantajan pakolaisasemaa ja myöntämästä hänelle oleskelulupaa Alankomaihin.
70 Edellä 1 kohdassa mainitussa Sison II -tapauksessa annetun tuomion 114 kohdassa kuitenkin myös todetaan, että vaikka Raad van State ja rechtbank saivat kyseisten oikeudenkäyntien yhteydessä tietoonsa Alankomaiden sisäisen turvallisuuspalvelun (jäljempänä BVD) aineiston, joka koski kantajan väitettyä osallisuutta terroristien toimintaan Filippiineillä, ne eivät kuitenkaan päättäneet aloittaa kyseisten seikkojen perusteella kantajan osalta esitutkintaa tai vielä vähemmän aloittaa syytteeseenpanoa.
71 Lisäksi on korostettava, että – toisin kuin kantaja väittää – rechtbank hyväksyi Alankomaiden oikeusasioiden valtiosihteerin päätöksen, jolla kieltäydyttiin tunnustamasta kantajan pakolaisasemaa ja myöntämästä hänelle oleskelulupaa Alankomaihin pääasiallisesti sillä perusteella, että kantaja oli johtanut tai yrittänyt johtaa Alankomaista käsin New People’s Armya (NPA), Filippiinien kommunistisen puolueen (CPP) aseellista siipeä, joka oli vastuussa suuresta määrästä terroritekoja Filippiineillä, vasta Raad van Staten tuomion antamisen jälkeen ja tutustuttuaan ensin BVD:n aineistoon (ks. edellä 1 kohdassa mainittu Sison I -tapaus, tuomion 63, 66 ja 68–70 kohta). Neuvosto ei siis tehnyt arviointivirhettä viitatessaan näihin tosiseikkoihin eikä ylittänyt sille kuuluvan harkintavallan rajoja.
72 Lopuksi on muistutettava, että edellä 1 kohdassa mainitussa Sison II ‑tapauksessa (tuomion 88, 89 ja 122 kohta) ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi tosiseikkojen ilmeisen virheellistä arviointia koskevan väitteen. Se totesi erityisesti, että riidanalaisten päätösten liitteenä olevissa perusteluissa esitettyjen tosiseikkoja koskevien väitteiden paikkansapitävyyttä tukevat asianmukaisesti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle esitetyt oikeudenkäyntiaineistoon sisältyvät tiedot ja erityisesti sellaiset toteamukset, jotka Raad van State on suvereenia tuomiovaltaansa käyttäen tehnyt ja rechtbank toistanut. Kyseiset tosiseikkoja koskevat väitteet liittyvät kantajan osallistumiseen Filippiineillä tehtyihin terroritekoihin, koska se toimi kommunistisen puolueen ja NPA:n johtajana, sekä hänen yhteyksiinsä muiden terroristijärjestöjen johtajiin (ks. tältä osin edellä 1 kohdassa mainittu Sison I -tapaus, tuomion 46–70 kohta, jotka esitetään myös edellä 1 kohdassa mainitussa Sison II -tapauksessa annetun tuomion 106 kohdassa).
73 Näin ollen on katsottava, että kun otetaan huomioon ensinnäkin tilanteen ratkaisemiseksi edellytettävän oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen arvioinnin monitahoisuus, toiseksi asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdan, luettuna yhdessä yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohdan kanssa, soveltamiseen ja tulkitsemiseen liittyvät vaikeudet käsiteltävän asian olosuhteissa ja edellä 1 kohdassa mainitussa Sison II -tapauksessa annetun tuomion julistamista edeltävän aikaisemman oikeuskäytännön puuttuessa sekä kolmanneksi asetuksessa säädettyjen kansainvälisen terrorismin torjuntaa koskevien yleisen edun mukaisten tavoitteiden perustava merkitys, se, että neuvosto rikkoi kyseisiä säännöksiä, on – siitä huolimatta, että se on selvästi näytetty toteen – selitettävissä tätä toimielintä sitovilla erityisillä velvoitteilla ja vastuilla ja merkitsee sääntöjenvastaisuutta, jonka tavanomaisesti varovainen ja huolellinen viranomainen olisi vastaavissa olosuhteissa voinut tehdä.
74 Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdan ja yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohdan rikkomista nyt tarkasteltavassa asiassa ei – vaikka se on selvästi näytetty toteen – voida pitää sellaisena yhteisön oikeuden riittävän ilmeisenä rikkomisena, joka voi synnyttää sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun kantajaa kohtaan.
Yhteisön vastuun syntyminen kantajan perusoikeuksien väitetyn loukkaamisen perusteella
75 Nyt tarkasteltavassa asiassa perusoikeudet, joita kantaja väittää loukatun, ovat kiistatta sellaisia oikeussääntöjä, joilla on tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille. Tällaisten oikeussääntöjen rikkominen on siis omiaan synnyttämään sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun, jos rikkominen näytetään toteen ja on riittävän ilmeinen.
76 Tässä yhteydessä kantaja ei kuitenkaan ole vedonnut siihen, että asetuksella N:o 2580/2001 käyttöön otettu varojen jäädyttämistä koskeva yleinen järjestelmä olisi perusoikeuksien kannalta lainvastainen, vaan ainoastaan siihen, että asetusta on käsiteltävän asian erityisolosuhteissa sovellettu virheellisesti, mikä on johtanut kantajan perusoikeuksien loukkaamiseen.
77 Unionin tuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistetaan selvästi velvollisuus kunnioittaa asianomaisten henkilöiden perusoikeuksia tässä järjestelmässä ja muissa vastaavissa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmien täytäntöön panemiseksi perustetuissa järjestelmissä (omaisuudensuojasta ks. edellä 60 kohdassa mainittu Kadi-tapaus, tuomion 361–366 kohta ja yhdistetyt asiat T‑246/08 ja T‑332/08, Melli Bank v. neuvosto, tuomio 9.7.2009, Kok., s. II‑2629, 111 ja 112 kohta; yksityis- ja perhe-elämän suojasta ks. asia T‑253/02, Ayadi v. neuvosto, tuomio 12.7.2006, Kok., s. II‑2139, 126 kohta, jota muutoksenhakutuomioistuimena toiminut unionin tuomioistuin ei kumonnut; syyttömyysolettamasta ks. edellä 65 kohdassa mainitut asia El Morabit v. neuvosto, tuomion 40 kohta ja asia Fahas v. neuvosto, tuomion 64–68 kohta).
78 Kantajan perusoikeuksia ei siis loukannut asetuksessa N:o 2580/2001 säädettyjen rajoittavien toimenpiteiden määrääminen sinänsä, vaan ainoastaan se, että riidanalaisilla päätöksillä kantajaan kohdistettiin tällaisia toimenpiteitä edellytyksillä, jotka olivat ristiriidassa niiden asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdassa, luettuna yhdessä yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohdan kanssa, mainittujen edellytysten kanssa, joilla nimenomaan pyritään rajoittamaan viranomaisten mahdollisuuksia puuttua perusoikeuksien käyttämiseen (ks. edellä 50 ja 51 kohta).
79 Edellä kuitenkin jo todettiin, että sitä, etteivät riidanalaiset päätökset täyttäneet asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdassa lueteltuja edellytyksiä, ei lainvastaisuudestaan huolimatta voida pitää sellaisena riittävän ilmeisenä yhteisön oikeuden rikkomisena, joka olisi omiaan synnyttämään sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun kantajaa kohtaan.
80 Koska kantajan perusoikeuksien väitetty loukkaaminen liittyy erottamattomasti edellä mainittuun lainvastaisuuteen ja aiheutuu ainoastaan siitä, ei senkään voida katsoa olevan riittävän ilmeinen ollakseen omiaan synnyttämään sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun nyt tarkasteltavan asian erityisolosuhteissa (ks. vastaavasti edellä 32 kohdassa mainittu asia Artegodan v. komissio, tuomion 131, 132 ja 136 kohta).
81 Tähän on lisättävä, että Euroopan unionin perusoikeuskirja ja Euroopan ihmisoikeussopimus, joissa jokaiselle taataan oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan, eivät estä asettamasta sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun syntymisen edellytykseksi nyt tarkasteltavan kaltaisissa olosuhteissa sitä, että kantajan perusoikeuksien loukkaus on riittävän ilmeinen. Erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen pöytäkirjassa 1 taattujen oikeuksien osalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on lisäksi ottanut huomioon erilaisia sopimussuhteen ulkopuolista yhteisön vastuuta koskevan ”vahingonkorvauskanteen yhteydessä toteen näytettävistä seikoista johtuvia rajoituksia”, joihin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sisältyy edellytys perusoikeuksien loukkauksen olemassaolosta, ja tullut siihen tulokseen, että yhteisön oikeus tarjoaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen järjestelmässä taattua vastaavan perusoikeuksien suojan (ks. asia Bosphorus Hava Yollari Turizm ve Ticaret Anonim Şirketi v. Irlanti, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 30.6.2005, Recueil des arrêts et décisions 2005-VI, § 88, 163 ja 165).
82 Kaikista edellä esitetyistä seikoista seuraa, että neuvoston moititun toiminnan lainvastaisuutta koskeva sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun syntymisen edellytys ei täyty käsiteltävässä asiassa.
83 Kanne on näin ollen hylättävä, eikä muita sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun syntymisen edellytyksiä ole tarpeen tutkia.
Oikeudenkäyntikulut
84 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 1 kohdan mukaan oikeudenkäyntikuluja koskeva ratkaisu annetaan tuomiossa tai määräyksessä, jolla asian käsittely päätetään. Tämän määräyksen nojalla edellä 1 kohdassa mainitussa Sison II -tapauksessa määrättiin, että oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.
85 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 3 kohdassa määrätään, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi tai jos tähän on erityisiä syitä, unionin yleinen tuomioistuin voi määrätä oikeudenkäyntikulut jaettaviksi asianosaisten kesken tai määrätä, että kukin vastaa omista kuluistaan. Työjärjestyksen 87 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot ja toimielimet, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.
86 Nyt tarkasteltavassa tapauksessa neuvosto on hävinnyt asian kumoamisvaatimuksen ja kantaja vahingonkorvausvaatimuksen osalta. Koska kumoamis- ja vahingonkorvauskanteita on käsitelty erillisinä koko asian käsittelyn ajan, edellä mainittuja määräyksiä sovelletaan oikein, kun päätetään, että neuvosto on velvoitettava korvaamaan pääasian asianosaisille kumoamiskanteesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut ja että kantaja puolestaan on velvoitettava korvaamaan pääasian asianosaisille kaikki vahingonkorvauskanteesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. Lisäksi on päätettävä, että Alankomaiden kuningaskunta, Yhdistynyt kuningaskunta ja komissio vastaavat kukin omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu toinen jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Vahingonkorvauskanne hylätään.
2) Euroopan unionin neuvosto vastaa kumoamiskanteeseen liittyvien oikeudenkäyntikulujen osalta omista kuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan tältä osin Jose Maria Sisonin oikeudenkäyntikulut.
3) Sison vastaa vahingonkorvauskanteeseen liittyvien oikeudenkäyntikulujen osalta omista kuluistaan, ja hänet velvoitetaan korvaamaan tältä osin neuvoston oikeudenkäyntikulut.
4) Alankomaiden kuningaskunta, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta ja Euroopan komissio vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Julistettiin Luxemburgissa 23 päivänä marraskuuta 2011.
Allekirjoitukset