Asia C‑234/12

Sky Italia Srl

vastaan

Autorità per le Garanzie nelle Comunicazioni

(Tribunale amministrativo regionale per il Lazion esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Televisiotoiminta – Direktiivi 2010/13/EU – 4 artiklan 1 kohta ja 23 artiklan 1 kohta – Mainospalat – Kansallinen lainsäädäntö, jossa maksutelevisiotoiminnan harjoittajien osalta säädetään mainontaan käytettävissä olevasta enimmäislähetysajasta, joka on lyhyempi kuin maksuttoman televisiolähetystoiminnan harjoittajien osalta säädetty enimmäislähetysaika – Yhdenvertainen kohtelu – Palvelujen tarjoamisen vapaus

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 18.7.2013

1.        Palvelujen tarjoamisen vapaus – Televisiolähetystoiminta – Direktiivi 2010/13 – Vähimmäissääntöjen vahvistaminen ilman kansallisen lainsäädännön täydellistä harmonisointia

(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2010/13)

2.        Palvelujen tarjoamisen vapaus – Televisiolähetystoiminta – Direktiivi 2010/13 – Kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään sellaisista televisiomainontalähetysten enimmäisajoista, jotka ovat maksutelevisiotoiminnan harjoittajien osalta lyhyemmät kuin maksuttoman televisiolähetystoiminnan harjoittajien osalta – Hyväksyttävyys – Edellytys – Suhteellisuusperiaatteen noudattaminen – Tarkistaminen kansallisen tuomioistuimen toimesta

(SEUT 56 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/13 4 artiklan 1 kohta)

3.        Ennakkoratkaisukysymykset – Unionin tuomioistuimen toimivalta – Velvollisuus esittää unionin tuomioistuimelle riittävästi tietoja asiaan liittyvistä tosiseikoista ja lainsäädännöstä – Velvollisuuden ulottuvuus kilpailun alalla – Tutkimatta jättäminen

(SEUT 267 artikla; unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artikla)

1.        Ks. tuomion teksti.

(ks. 12 kohta)

2.        Audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjoamista koskevien jäsenvaltioiden tiettyjen lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta annetun direktiivin 2010/13/EU 4 artiklan 1 kohtaa, yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja SEUT 56 artiklaa on tulkittava siten, ettei niiden vastaisena ole lähtökohtaisesti pidettävä kansallista lainsäädäntöä, jossa säädetään sellaisista televisiomainontalähetysten enimmäisajoista, jotka ovat maksutelevisiotoiminnan harjoittajien osalta lyhyemmät kuin maksuttoman televisiolähetystoiminnan harjoittajien osalta, kunhan suhteellisuusperiaatetta noudatetaan, mikä kansallisen tuomioistuimen on tarkistettava.

Tältä osin sellaisiin sääntöihin liittyvillä periaatteilla ja tavoitteilla, jotka koskevat televisiomainonnan lähetysaikoja ja joista säädetään audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjoamista koskevissa direktiiveissä, pyritään saamaan aikaan tasapainoinen suoja yhtäältä televisiolähetystoiminnan harjoittajien ja mainostajien taloudellisten intressien ja toisaalta oikeuksien haltijoiden, eli tekijöiden ja muiden luovaan työhön osallistuneiden henkilöiden, ja kuluttajien, joita ovat televisionkatsojat, intressien välillä. Mainittujen intressien välinen tasapainoinen sauoja on kuitenkin erilainen sen mukaan, lähettävätkö televisiolähetystoiminnan harjoittajat ohjelmansa maksua vastaan vai eivät, kun otetaan huomioon, että ensiksi mainitut saavat tuloja televisionkatsojien tekemien tilaussopimusten perusteella, kun taas viimeksi mainituilla ei ole tällaista suoraa tulonlähdettä vaan ne joutuvat rahoittamaan toimintansa televisiomainonnasta perimillään maksuilla tai tukeutumalla muihin rahoituslähteisiin. Lisäksi televisionkatsojien tilanteet ovat objektiivisesti katsoen erilaisia, koska toisin kuin maksuttoman televisiolähetystoiminnan harjoittajan lähetysten katsojat, televisionkatsojat, jotka ovat tehneet tilaussopimuksen maksutelevisiotoiminnan harjoittajan kanssa, ovat suorassa kaupallisessa suhteessa televisiotoiminnan harjoittajaan nähden ja he suorittavat maksun voidakseen nauttia televisio-ohjelmista.

Siltä osin kuin on lopuksi kyse SEUT 56 artiklassa määrätystä palvelujen tarjoamisen vapaudesta, kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö voi merkitä mainittuun vapauteen kohdistuvaa rajoitusta. Kuluttajien suojeleminen liialliselta kaupalliselta mainonnalta on kuitenkin yleiseen etuun liittyvä pakottava syy, jonka takia palvelujen tarjoamisen vapauden rajoittaminen voi olla perusteltua, kunhan tällaisen rajoituksen soveltamisella voidaan taata kyseessä olevan tavoitteen toteuttaminen eikä sillä ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

(ks. 18–20, 22, 24 ja 26 kohta sekä tuomiolauselma)

3.        Ks. tuomion teksti.

(ks. 30–33 kohta)